Näytetään tekstit, joissa on tunniste MV-media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MV-media. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. tammikuuta 2019

Verta, hikeä ja kyyneliä vuodelle 2019


Vuosi 2018 on päättynyt, elämme vuoden 2019 ensimmäistä päivää, joten nyt on hyvä luoda katse jo päättyneeseen vuoteen 2018. Vajaat vuosi sitten tammikuun alussa kirjoitin katsauksen blogivuoteen nimellä ”Kuplassani Vartiopaikalla”, jolloin loin katsauksen blogivuoden lukijoiden suosikkeihin ynnä omiin suosikkeihini.
   
Olen kirjoittanut tätä blogia likimain puolentoista vuoden ajan, tässä ajassa olen saanut aikaan 141 blogikirjoitusta – osa parempia, osa sellaisia, jotka olisi saanut jättää kirjoittamatta. Osa on kerännyt kohtuullisesti lukijoita, mutta olen myös huomannut, että ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevät kirjoitukseni eivät suuren suurta huomiota ole saaneet osakseen. Ne ovat pääsääntöisesti saaneet joitain kymmeniä lukijoita, harvoin yli sataa, tästä huolimatta en kuitenkaan aio lopettaa aiheesta kirjoittamista, vaikka ehkäpä on syytä pohtia hiukan sitä, että kuinka paljon uhraan aikaa tälle teemalle.

Tarkastellessani millaiset blogit kiinnostavat lukijoita, huomaan yhä edelleen suosituimpana blogina olevan heinäkuussa 2017 kirjoittamani ”Suomi ensin – Putininasialla” 3431 lukukerralla – tämä 1½ vuotta on kuitenkin saanut aikaan sen, että silloinen Suomi Ensin on ”ratkennut kahtia” kansankouhottaja Marco de Witin perustaessa Suomen Kansa Ensin yhdistyksen, joka taannoin merkittiin puoluerekisteriin. Viikonloppuisen puoluekokousfarssin seuraus saattaa kuitenkin olla se, että vaalikevään koittaessa kyseistä puoluetta ei enää ole ainakaan nykymuotoisenaan.

Marco de Witin ilmoittaessa Suomen Kansa Ensin keränneen tarvittavat 5000 kannattajakorttia ja rekisteröitäessä puoluerekisteriin, kirjoin aiheesta ”Minkä”kansan” asialla kansankouhottaja Marco de Wit on?” -blogin, mikä viikonloppuisen farssin myötä ansaitsisi päivityksen, mutta ehkäpä on parempi odottaa pieni hetki seuraavaan käänteeseen saakka. Nimittäin epäilen, että näitä käänteitä on edessä vielä useita, kunnes jossain vaiheessa uskollisinkin de Witin tukija herää ruususen unesta nähden todellisuuden kuvitelmien ja haaveiden sijaan. Marco de Wit ei ole Suomen ja suomalaisten asialla.

Suomalaisia kun olemme, on ymmärrettävää, että meitä erityisesti koskettavat aiheet keräävät lukijoita, niinpä ”Suomi Ensin – Putinin asialla” ohella varsin suuria lukijamääriä ovat keränneet ”’Kansallismielisten” puolueprojektit haiskahtavat…” -blogi sekä Suomalais-venäläinen RuFi ry:tä käsittelevä kirjoitus presidentinvaalien ajalta ”Mikä se RuFi oikein on?”. Epäilen, että vaaleilla on syynsä sille, että kyseinen kirjoitus RuFista herätti niin paljon huomiota, että sen on luettu jo yli 2500 kertaa. Vaalien aikaan Paavo Väyrynen haali kannatusta marginaalisiltakin ryhmiltä, näiden ryhmien joukkoon kuului myös RuFi – etenkin yhdistyksen äänekäs puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov tuki Väyrystä sosiaalisessa mediassa. Kiinnostusta epäilemättä lisäsi myös levinnyt tietoisuus siitä, että kyseessä on kaikkea muuta kuin viaton ”ystävyyskerho”. RuFia voitaneen pitää yhtenä Venäjän informaatiovaikuttamisen välineenä ja sen toimintaa konfliktihakuisena.

Tässä yhteydessä sopii vielä mainita se, että de Witiä ja hänen Suomen Kansa Ensin -puolueprojektia käsittelevä kirjoitus ”Minkä ”kansan” asialla kansankouhottaja Marco de Wit on?” on sekin kerännyt reilut tuhat lukukertaa.

Minulle henkilökohtaisesti tärkeimpiä ja lähimpiä ovat Ukrainan sotaa käsittelevät kirjoitukset, joista niistäkin lukijoitani näyttää kiinnostavan eniten ne kirjoitukset, joissa kohdistan katseeni miehitetyssä Itä-Ukrainassa toimiviin, Venäjän riveissä tavalla tai toisella taisteleviin suomalaisiin, kuten esimerkiksi entinen propagandisti ja DONi Newsin ”päätoimittaja” Janus Putkonen, joka on kutsunut itseään infosoturiksi – minä kyllä pidän häntä ennemminkin propagandistina. Nykyään häntä voi pitää entisenä propagandistina, vaikka työnkuvaan näyttää edelleen kuuluvan disinformaation jakaminen. Tänään Putkonen toimii DIMC Capital Groupin pääjohtajana miehitetyssä Itä-Ukrainassa. Kyseinen DIMC Capital Group on Putkosen kertoman mukaan kansainvälisten sijoitusten hallintayhtiö, sen todennäköisin tarkoitus liene propagandistinen, synnyttää mielikuvaa aktiivisesta sijoitustoiminnasta alueella, jolla sellaisesta ei ole tietoakaan. Alueella, jossa yritysten haltuunotot ja ryöstöt ovat arkipäivää korruption ohella.

Janus Putkosen ohella yksittäisistä henkilöistä lukijoita ovat keränneet kirjoitukseni Venäjän presidentinhallinnon alaisessa RISI:ssä (RISS) työskentelevä ”kohudosentti” Johan Bäckman. Johan Bäckmanin vierailu MV-median striimissä kesäkuun alkupuolella keräsi kiitettävästi huomiota, samoin viikonpäivät edellistä myöhemmin kirjoitettu ”Havaintoja Helsingin oikeustalolta (13. kesäkuuta 2018)” -blogi, keskiössä oli oikeudenkäynti, jossa syytettyinä Johan Bäckmanin ohella olivat MV-lehden perustaja Ilja Janitskin sekä MV-lehden toiminnassa aktiivisesti mukana ollut Asta Tuominen.

On perin hankala nimetä niitä minulle tärkeimpiä kirjoituksia, osan ollessa tärkeitä havaintoina, osan vastaavasti tärkeitä mittavan – ja aikaa vievän – työmäärän tähden ja osan vastaavasti henkilökohtaisesti tärkeitä kokemuksina, viimeisimpään ryhmään on laskettava kaksi erilaista kokemusta. Kirjoitin ”Putin: Näpit irti Krimistä! Putin: Get out off the Crimea!” -blogin mielenosoitukseen osallistumiseni jälkimainingeissa, toinen henkilökohtaisesti tärkeä kirjoitus kokemuksieni ja tapaamieni ihmisten ja vaihtamieni ajatusten kautta on Ukrainan ”lomamatkan” jälkeen kirjoittamani blogi ”Tšernivtsi ja Karpaatit, eli ikimuistoinen matka sinne ja takaisin”.

Työmäärältään epäilemättä mittavin on blogisarja, jossa tarkastelen Venäjän asevoimia Ukrainan sodassa, sekä Krimin niemimaan militarisointia – sarja on vielä eräiltä osin kesken, mutta alla linkkeinä tähän mennessä valmiiksi kirjoittamani osat:


Mikäli nyt jo päättyneen vuoden 2018 summaisi yhteen kuvaan, seuraava nousisi kaikella tapaa korkealle – siinä yhdistyy lukuisia merkittäviä teemoja, jotka hallitsivat viime vuottani.



















Kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä, kuvassa ”pieniä vihreitä miehiä”.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta 2019! Happy New Year 2019! З Новим Роком 2019! Viime vuosien tapahtumat ovat kuitenkin kyynistyttäneet minua siinä määrin, että en usko vuodella 2019 olevan tarjolla muuta kuin verta, hikeä ja kyyneliä...


Marko


perjantai 14. joulukuuta 2018

Mistä tietää vaalien lähestyvän?


Suomessa ensi vuoden kevättä voi hyvällä syyllä kutsua vaalikevääksi, lyhyen ajan sisään järjestetään kahdet merkittävät vaalit – eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit. Eräänä mittarina vaalien lähestymisestä voitaneen pitää erilaisten vastamedia, valemedia ja propagandasivustojen aktivoitumista ja kiihtyvää ”tiedonvälitystä” jota muut jakelukanavat eriasteisesti tukevat. Samalla myös keskustelu Suomessa järjestettäviin vaaleihin kohdistuvasta vaikuttamisesta on kasvanut, Venäjän noustessa vaikuttajana ihmisten huulille. (1) Tässä kohdin on tietenkin hyvä todeta, että Suomeen kohdistuu eriasteista viestintää ja vaikuttamista muualtakin kuin Venäjältä, on kuitenkin ymmärrettävä se, että tavoissa ja keinoissa voi olla suurikin ero – samoin tavoitteissa. On hyvä uhrata ajatuksia sille, että ketä vaikuttaminen palvelee, mikä sen tarkoitus on ja kuka siitä eniten hyötyy. Venäjän ulkomaihin kohdistamaa vaikuttamista, hybridisotaa ja perinteistä sotaa tarkastellessa päätyy väistämättä siihen johtopäätökseen, että Venäjän harjoittamien toimenpiteiden ensisijaisena tarkoituksena on palvella maan omia tarpeita, samalla hajottaa läntistä yhteisöä sekä pyrkiä luomaan uudelleen Moskovan kontrollissa oleva etupiiri – tässä yhtälössä Suomella ei ole kuin hävittävää, mikäli Venäjän toimiin ei vastata päättäväisesti ja uhkatekijöistä keskustella avoimesti sekä rehellisesti. Tässä kirjoituksessa tarkoituksenani ei kuitenkaan ole paneutua syvällisesti Venäjän suoraan vaikuttamiseen vaan kohdistaa katsetta laitoihin – marginaaliin – jossa erilaiset ”mediat” pyrkivät valtaamaan ”sieluja”.

Vaalien lähestyessä propaganda ja disinformaatiosivustot ja kanavat aktivoituvat

Suomessa on kokojoukko vastamedioita ja propagandasivustoja, joille yhteistä on niiden, valtaosin länsivastaisen, materiaalin ohella kritiikitön suhtautuminen Venäjän valtion toimintaan. Venäjän valtiojohdon näkemys oikeudesta omaan etupiiriin tunnutaan tunnustettavan tässä joukossa, Venäjä nähdään jonkin asteisena vastavoimana lännelle – Yhdysvalloille. Venäjän teoille haetaan, vähintäänkin hyväksyntä, siitä mitä Yhdysvallat on tehnyt, mikä näkyy keskustelutaktiikkana ”whataboutismina” mutta sama on havaittavissa myös kirjoitetussa materiaalissa, jossa Venäjän toimia selitetään Yhdysvaltojen toimien kautta näkemättä merkittäviä eroja niiden välillä.












Kuvassa eräitä tällä hetkellä toimivia vasta- ja valemedioita, joita käytetään laajalti myös propagandan julkaisuun sekä alustoina erilaisten herjaus- ja vihakampanjoiden luontiin ja ylläpitoon.

Ilja Janitskinin perustama MV-lehti, nykyinen MV-media, tuli myös tunnetuksi viha- ja herjauskampanjoista, jollaisten kohteeksi joutui myös Ylen toimittaja Jessikka Aro. Samaista sivustoa käytettiin myös maalittamiseen, jolloin kohteeksi saattoi päätyä kuka tahansa, joka kirjoitti maahanmuutosta, Venäjästä tai jostain muusta aiheesta MV-lehden ”linjan” vastaisesti. Turvallisuuspolitiikasta kirjoittaessa maalittamisen kohteeksi saattoi päätyä, mikäli kirjoitti kriittisesti ja analysoiden Venäjän nykyjohdon toiminnasta tai Venäjältä käsin harjoitetusta laajasta propagandasta tai vaikuttamisesta – unohtamassa sotia Ukrainassa ja Syyriassa.

MV-lehden toiminnan seurauksena sen perustaja ja silloinen päätoimittaja Ilja Janitskin päätyi yhdessä MV-lehden toiminnassa mukana olleen Asta Tuomisen ja Venäjän presidentinhallinnon alaiselle RISI:lle (RISS) työskentelevän Johan Bäckmanin kanssa oikeuteen. Kolmikko tuomittiin ja sittemmin he valittivat tuomiosta. (2)

Laiton lehti? on entisen Suomi Ensin -liikkeen nykyisen Suomen Kansa Ensin -puolueen perustajan Marco de Wit’in julkaisu, joka on luonteelta hyvin pitkälti verrattavissa MV-mediaan. Taannoin käydessäni de Wit’in julkaisun kirjoituksia läpi, kohtalainen osa niistä oli kopioita, pienin lisäyksin, MV-mediasta tai ne pohjautuivat MV-median ja sen edeltäjän MV-lehden ”tuotoksiin”, kuten lokakuun 29. julkaistu kirjoituksentapainen oksennus Jessikka Arosta. (3) Kirjoitus on sekava kokoelma de Wit’in omaa tuotosta yhdistettynä MV-lehdessä julkaistuun aineistoon. Kyseistä kirjoitusta voidaan pitää tyyppiesimerkkinä häirinnästä ja loanheitosta. Kyse ei ole sananvapauden nimissä laaditusta kriittisestä kirjoituksesta vaan häirinnästä ja disinformaatiosta, jonka avulla kohteen maine pyritään mustaamaan ja hänet esittämään niin epäedullisessa asemassa kuin suinkin mahdollista.

Nettiuutiset on syystalvella perustettu julkaisu, sen taustalta löytyy tuttua porukkaa, muun muassa MV-lehden ja -median "toimittamisesta" Janitskinin jälkeen vastannut Juha Korhonen, jonka nimissä nettiuutiset.fi on. Sivuston ”uutisvirtaa” hallitsevat tutut aiheet, maahanmuutto ja EU-vastaisuus. On myös hyvä huomioida, että Venäjä saa varsin paljon palstatilaa ja siten, että Venäjä on uhri, Venäjä on hyökkäyksen kohde – ei siis ihme, että Johan Bäckman on jakanut ”uutissivuston” materiaalia omilla sosiaalisen median kanavillaan.

Nettiuutiset-sivulla 13.12.2018 julkaistu ”uutinen” Sotilastiedustelu: Ukraina hyökkää pian, pohjautuu täysin venäläisiin propagandajulkaisuihin höystettynä Donetskin ”kansantasavallan” militanttijoukkojen tiedottajan Eduard Basurinin disinformatiivisella tiedonannolla. Ei liene yllättävää, että Johan Bäckman VK-tilillään jakaa kyseisen ”uutisen”. Tässä kohdin on syytä kuitenkin mainita se, että viimeisen puolenvuoden sisällä venäläispropaganda on uutisoinut lukuisia kertoja, eri variaatioin, ”uutisen” Ukrainan hyökkäyksestä. Tähän mennessä tällaista hyökkäystä ei olla nähty. Tällä hetkellä asetelma Itä-Ukrainassa on edelleen sellainen, jossa Venäjä provosoi ja toimii aggressiivisesti, ja jossa Venäjä tuo lisää sotilaallista voimaa alueelle.


nettiuutiset.fi on rekisteröity Juha Korhosen nimiin.



























Tästä nelikosta ehkäpä uskottavin on pitkähkön telakalla olon jälkeen syksyllä jälleen aktivoitunut Vastavalkea, joka on Vastavalkea ry:n julkaisema puoluepoliittisesti sitoutumaton verkkolehti. (5)

Vastavalkea ry on rekisteröity Tauno Mehtälän nimiin. (6) On mahdollista, että Vastavalkean aktivoituminen tauon jälkeen marraskuun alkupuolella on sattumaa, ajallisesti se vain osuu hetkeen, jolloin useammassa maassa eurooppalaisessa valtiossa venäläismieliset sivustot ja bottiverkostot kiihdyttivät toimintaansa.

Vastavalkea on ulkoasultaan uskottava, jopa luottamusta herättävä. Sivuilla julkaistujen kirjoitusten taustalla on lukuisia, tunnettujakin, nimiä – kuten Sampo Ahto (yleisesikuntaeversti evp ja sotahistorioitsija) sekä kansanedustajana ja Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toiminut Mikko Elo, joista jälkimmäinen on myös ollut mukana katalyyttina toimittaja Jessikka Aron häirinnässä, viimeksi tämän vuoden elokuussa, jolloin hänen aktiivisuuden myötä alkoi useiden päivien mittainen häirintäkampanja Aroa vastaan. Toisaalta aktiivikirjoittajien joukossa on salaliittoteoreetikoita kuin myös venäläisrahoitteisen propagandajulkaisun, jollainen alas ajettu DONi News oli, palveluksessa olleita, jollainen Jarmo Ekman, Paavo Väyrysen aikaisen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen, on.

Vasta tarkempi sivuun tutustuminen paljastaa sivuston luonnetta tarkemmin, avautuu kuva, jossa maailmaa tarkastellaan – hyvin usein – oudoksuttavasta näkökulmasta, jossa eräänä merkitsevänä teemana on Venäjän näkeminen uhrina, jonka toimet ovat reaktioita lännen toimiin. Venäjän toimet voidaan siis nähdä puolustuksellisina ja sellaisina ne koetetaankin selittää, linja noudattaa täten virallisen Venäjän linjaa maasta (lännen) uhrina.

Tässä kirjoituksessa ei ole perusteltua tarkastella syvällisemmin Vastavalkean luonnetta disinformatiivisena vastamediana, turpokirjoittaja Rysky Riiheläinen on laajassa kirjoituksessaan ”Vastavalkea on disinformaation lähde” käsitellyt erinomaisesti Vastavalkean tätä puolta.

Tämänkin julkaisun toiminnassa aktiivisesti mukana olevat henkilöt ovat osallistuneet aktiivisesti ja aggressiivisesti erimieltä olevien häirintään, mikä tuntuu olevan perin tavanomaista näiden, vastamedioiden toiminnassa mukana olevien henkilöiden kohdalla. Usein asetelma on myös se, että näitä media-alustoja käytetään tähän tarkoitukseen, toisinaan ne näyttävät valjastetun tällaiseen toimintaan. Toimintaa perustellaan usein (lähes aina) sananvapaudella, julkaisijat eivät kuitenkaan tunnu ymmärtävän – tai halua ymmärtää – sitä, että sananvapauteen liittyy myös vastuita ja että sananvapaudellakin on rajansa. Ihan mitä tahansa ei ole sallittua julkaista sananvapauden nimissä, rajojen ylittämisestä koituu yleensä seuraamuksia, mikä tämän vuoden puolella nähtiin toteutuvan Janitskinin, Bäckmanin ynnä Tuomisen kohdalla.

Yllä nimeämieni julkaisuiden ohella samaan joukkoon sopii laskea myös kokojoukot youtube-tilejä sekä erilaisia blogeja, osin näiden youtube-tilien ja verkkojulkaisuiden taustalla on samoja henkilöitä. Marco de Wit tiedetään ahkeraksi tubettajaksi, jonka videoilla on kohtalainen seuraaja joukko, Juha Korhosen vetämänä MV-media keräsi ruudun ääreen parhaimmillaan samanaikaisesti tuhatkunta kuulijaa.

Oululaiset Tiina Wiik ja Junes Lokka, ovat ainakin paikallisesti saaneet huomattavankin paljon huomiota. Lokka äänestettiin Oulun kaupunginvaltuustoon Aito suomalainen yhteislista -yhteislistalta. Toisaalta heidän ja eräiden kansallismielisinä itseään pitävien välillä taitaa olla jonkin sortin ”konfliktitila”, mikä ei suinkaan ole poikkeuksellista näiden marginaaliin kuuluvien ryhmien ja henkilöiden kohdalla, josta esimerkkinä käy Suomi Ensin hajoaminen kahtia, jonka jälkeen Marco de Wit perusti Suomen Kansa Ensin liikkeen, joka tällä viikolla rekisteröitiin virallisesti puolueeksi.

En myöskään sulkisi pois sitä, että eräät yhdistykset toimisivat yhteiskuntaa hajauttavasti ennen vaalikevättä ja sen aikana. Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI levittää hyvin näkyvästi Venäjän valtiohallinnon näkökulmaa tukevia ”uutisia” Facebook-sivullaan. (7) Yhdistys ja etenkin sen puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov ovat osallistuneet toistuvasti Venäjän valtiohallintoa tukeviin propagandatempauksiin, jollaisina voidaan pitää useampana vuonna Helsingissä järjestettyä Kuolemattoman rykmentin marssia toukokuun 9., kuin myös Skippari-Smirnovin aktiivista osallistumista matkailuun Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja siellä osallistumista propagandatilaisuuksiin. Aiheeseen yksi näkökulma lyhyehkössä blogissani menneeltä syksyltä ”RUFI:Krimin matkoja ja venäläispropagandan levittämistä”.

Vaikuttamisessa ja epäsovun kylvämisessä huomioisin myös eräät maamme rajojen ulkopuolella toimivat operaattorit, jo aiemmin mainitun Johan Bäckmanin ohella huomioisin myös Janus Putkosen tässä yhteydessä, vaikka hänen merkityksensä on nähdäkseni pienentynyt huhtikuun 2018 jälkeen, jolloin propagandistinen DONi News, jonka päätoimittelijana Putkonen oli, käytännössä ajettiin alas. Kummankin taustalla toki kummittelee Venäjä, muodossa tahi toisessa kumpikin toimii Venäjän etujen mukaisella tavalla.

Suomessa tämä aktivoituminen on osaltaan selitettävissä sillä, että moni julkaisuiden taustalla olevista henkilöistä on mukana puolueissa, joiden tavoitteena on asettaa ehdokkaita tuleviin eduskuntavaaleihin ensi keväällä. Reformi on kerännyt suuren joukon henkilöitä ehdokaslistalle, joukosta löytyy niin Janitskin, Korhonen kuin Bäckmankin.


Suomen Kansa Ensin puolueeksi

Joulukuun 11. Suomen Kansa Ensin merkittiin puoluerekisteriin, puolueen puheenjohtajana toimii – blogissa jo mainittu – Marco de Wit. de Wit toimi aiemmin näkyvässä roolissa, sisäisten erimielisyyksien seurauksena kahtia hajonneessa, maahanmuuttovastaisessa Suomi Ensin liikkeessä. Sama kohtalo, hajoaminen, voi olla edessä Suomen Kansa Ensin puolueellakin, nimittäin puoluerekisteriin merkitsemisen jälkeen alkoi kantautua tietoja siitä, että uuden puolueen tulevaisuus ei välttämättä ole kovinkaan ruusuinen. Uudessa puolueessa eletään ensihetkistä lähtien sisäisen hajaannuksen aikaa, puolueen puheenjohtaja de Wit’in mukaan puolueessa oli rikollinen kaappausyritys. En kuitenkaan ryhdy spekuloimaan sillä kuinka todellinen tämä uhka oli, enkä silläkään, kuka on syyllistynyt ja mihin. Jotain tämäkin kertoo näistä marginaalissa olevista ryhmistä, ainakin osa niistä tuntuu hajoavan osiinsa ennen kuin ovat edes ehtineet vakiinnuttamaan toimintaansa – mikä on liene meidän muiden kannalta erinomaisen hyvä asia.

En pidä Suomen Kansa Ensin puoluetta poliittisena uhkatekijänä, sen sijaan yhdessä Reformin ja muiden laita- ja äärioikeistoon laskettavissa olevien ryhmien kanssa Suomen Kansa Ensin yrittänee ottaa aggressiivisella toiminnalla kokoaan suuremman tilan haltuun ja näin pyrkiä hallitsemaan keskustelua ja vaikuttamaan käynnissä olevaan keskusteluun – myrkyttämään keskusteluilmapiiriä venäläisoppien mukaisella tavalla. On enemmän kuin todennäköistä, että nämä ryhmät pyrkivät myös vaikuttamaan Perussuomalaisten radikaaliin siipeen saaden sieltä tukea omalle agendalleen ja toisaalta käyttäen perussuomalaisia välillisesti äänitorvenaan.

Suomi ei suinkaan ole ensimmäinen maa, jossa pienpuolueita ja pienryhmiä yritetään ulkoisen toimijan taholta käyttää hyödyksi, käyttää tällaisia puolueita laitavasemmalta äärioikealle oman agendan ja edun ajamiseen joko selkeän yhteistyökuvion pohjalta tai siten, että puolueiden edustajilla ei välttämättä ole oikeaa tilannekuvaa – ymmärrystä. On parempi, että käytössä olevan tiedon pohjalta en spekuloi sillä kuka tietää ja mitä, lukijoiden ja puolueen ympärillä olevien on kuitenkin hyvä tietää kenelle mahdollisesti ovat antamassa äänensä, jos puolue edes pysyy pystyssä tuleviin vaaleihin asti. Heinäkuussa 2016 maahanmuuttovastaisessa liikehdinnässä aktiivisesti mukana ollut Marco de Wit vieraili yhdessä suomalaisten propagandamatkalaisten kanssa miehitetyssä Itä-Ukrainassa. Samalle matkalle otti osaa myös Mari Johanna Kosonen. Matkan kuluessa Marco de Wit haastatteli propagandisti Janus Putkosta laatien alueelta myös jonkin sortin ”matkaraportteja”.


Kaksikko de Wit ja Kosonen otti osaa muun ryhmän lailla matkanjärjestäjien propagandatilaisuuksiin, ja kun huomioidaan vielä se, että he kaikki saapuivat alueelle laittomasti Venäjän kautta rikkoen näin Ukrainan lakeja (ja ulkoministeriön matkustussuosituksia) kyse on muusta kuin harmittomasta toiminnasta.


Suomalaisia propagandaturisteja miehitetyssä Itä-Ukrainassa kesällä 2016.

















Suomi Ensin oli toimintansa puolesta lähinnä jonkin sortin ”Putinin turistien” haarajaosto. Suomen Kansa Ensin kohdalla sopii kysyä, että minkä kansan asialla puolue oikeasti on. Ei se ainakaan Suomen etua aja, joten nimenmuutosta odotellessa…

Marko




perjantai 19. lokakuuta 2018

Oikeutta jaettiin, ja sitä myös saatiin


Lokakuun 18. 2018 peritavallinen torstai syksyisessä Suomessa, vettä satoi – kastuin, ei siis mitään uutta auringon alla, näin sitä äkkiseltään saattaisi kuvitella, mutta ei tässä kaikki tänä syksyisenä päivänä, sillä samaisena päivänä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi MV-lehden perustaneen Ilja Janitskinin yhden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen, Venäjän presidentinhallinnon alaisen RISI:n Suomen ja Pohjoismaiden edustajan Johan Bäckmanin yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä kolmantena syytettynä olleen A.T. kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (1 ja 2) Tosiasiassa Janitskin istuu enää pari päivää, ensikertalaiset istuvat tuomiosta puolet ja Helsingin käräjäoikeus on erikseen arvioinut, että kotiarestissa Andorrassa vietetyt päivät vastaavat vankilapäiviä, joten näinä päivinä Janitskin kävelee vapauteen.


Johan Bäckman Helsingin käräjäoikeudessa kesällä 2018 (kuva M. Enqvist).























Janitskinin opetuslapset ovat aiemmin vaatineet rikoksia tehneille kovia rangaistuksia, onpa jopa Hammurabin lakien toivottu palaavan Suomeen, nyt olemme kuitenkin saaneet nähdä ”rintamalinjan” rakoilua, onpa epätyypillisesti ilmennyt lempeyttä ja ymmärrystä rikollisia kohtaan, kummallista etten sanoisi! Mallia antaa entinen kansanedustaja, Reformin ehdokaslistoilla tulevissa eduskuntavaaleissa oleva James Hirvisaari. (3)


Kuvakaappaus James Hirvisaaren twittertililtä.

























Yllätys ei ole sekään, että propagandisti Janus Putkonen Ivan Putkovina siellä Venäjän miehittämässä Itä-Ukrainassa on avannut sanaisen arkkunsa, eikä alla oleva viesti jäänyt eilen ainoaksi laatuaan.


Kuvakaappaus Ivan Putkov (aka Janus Putkonen) Facebook-tili.


























Tämän lyhyen alustuksen jälkeen siirtykäämme kerronnassa eteenpäin, jonka aloitan lainauksella journalistiliitto.fi -sivulta:

”Moni vihapuhuja on yrittänyt vedota sanavapauteen, mutta tässä päätöksessä todetaan yksiselitteisesti, että tällä toiminnalla ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä.” (4)

Sen perusteella mitä itse olen seurannut Jessikka Aroon kohdistunutta häirintää – itse asiassa terminä ”häirintä” on monasti aivan liian lievä antaen hieman väärän kuvan toiminnasta, toimintaa voi kutsua psyykkiseksi väkivallaksi, johon on osallistunut suuri joukko ihmisiä useammalla eri kielialueella – en voi muuta kuin olla samaa mieltä lainauksen kanssa: tällä toiminnalla ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä.

Kirjoitin marraskuun 10. 2017 blogin ”Kansainvälisen lokakampanjan kohteena”, jossa kuvaan eräitä Jessikka Aroon kohdistettuja häirintäkampanjoita, merkittävin huomio kohdistuu tanskalaiseen bloggaaja Jesper Larseniin, joka kirjoitti herjaavan blogin Arosta, uhaten tuolloin paljastavansa tulevissa blogeissaan kaiken Arosta. Tämä tanskalainen, joka ei tiettävästi koskaan ollut kirjoittanut riviäkään Jessikka Arosta, tuli kirjoittaneeksi herjaavan blogin toimittaja Arosta kuukaudenpäivät siitä, kun oli tavannut Johan Bäckmanin Helsingissä syyskuussa 2017. Eikä tästä ole pitkäkään aika, kun loppukesästä 2018 ex. kansanedustaja Mikko Elo hyökkäsi Facebookissa toimittaja Aroa vastaan. (5)

Sanon sen vielä uudelleen, kiusaaminen ei ole sananvapautta, eikä kiusaamisen rajoittaminen ole sananvapauden rajoittamista.

MV-lehden toimintaan ei kiinnitetty huomiota ennen ennekuin siinä ryhdyttiin julkaisemaan törkyä ja kyseinen media valjastettiin ilkeämielisiin tarkoituksiin. Enpä jaksa uskoa, että kenelläkään olisi ollut mitään sellaista kansalaismediaa vastaan, jossa olisi pitäydytty asiassa, jossa ei olisi sorruttu häirintään ja disinformaation jakamiseen, jossa olisi haastettu perinteinen media taistoon asiassa – ja vain asiassa – pysyen.

Janitskin MV-lehden perustajana ja päätoimittajana ei kuitenkaan valinnut tällaista tietä vaan aivan toisen tien, ja se tie vei päivään, jolloin Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa. Olen sikäli tyytyväinen tuomioon, että sen myötä annettiin selkeä signaali sille, mikä on sallittua ja mikä taasen ei, että sanomisen vapauteen kuuluu myös vastuita. Haluaisin olla yhtä luottavainen kuin Jessikka Aroa avustanut Martina Kronström, ja uskoa oikeuden päätöksen jälkeen törkykirjoitusten loppuvan, mutta ikävä kyllä en ole aivan niin luottavainen. Hetkellinen rauhoittuminen on todennäköistä, mutta loppuminen – ikävä kyllä niitä pahantahtoisia ihmisiä on liikaa (ja heillä malttamaton mieli), jotta malttaisivat tyystin lopettaa häirinnän.

Mutta samalla kun olen tyytyväinen tähän puoleen toivon hiljaa mielessäni, että viranomaisillamme olisi halua ja tahtoa perehtyä tarkemmin dosentti Johan Bäckmanin muihin tekemisiin Suomen rajojen ulkopuolella, miksei Suomessakin. Tähän mennessä tätä halua ei näytä juurikaan olleen, tai ainakaan julkisen keskustelun perusteella halua ei juuri näytä olleen. Ei ole ollut halua tutkia muun muassa seuraavaa:

-toimiiko Johan Bäckman terroristien värvääjänä ja terrorisminrahoittajana, tässä kohdin viittaisin muun muassa Petri Viljakaisen vuosien takaiseen haastatteluun, jossa hän toteaa Johan Bäckmanin maksaneen hänen viisumin ja osan matkakuluista Viljakaisen liittyessä venäläisten miehitysjoukkoihin Itä-Ukrainassa. (6)

-rahoittaako Johan Bäckman toimintaa omilla rahoillaan vai saako hän mahdollisesti ulkopuolista rahoitusta.

-mikä rooli Donetskin ”kansantasavallan” ”edustustolla” Helsingissä on värväystoiminnassa, Johan Bäckmanin blogista: ”Donetskin kansantasavallan (DNR) Helsingin-edustusto on menestyksellisesti lähettänyt Donbassiin suomalaisia vapaaehtoisia. He ovat asepalveluksen suorittaneita suomalaisia, jotka aatteellisista syistä haluavat puolustaa demokratiaa ja sananvapautta natsi-amerikkalaisen juntan sortoa ja NATO-USA-EU-totalitarismia vastaan.” (7)

-onko mukana ollut muita toimijoita (operaattoreita), kuten yrityksiä, valtiollisia toimijoita tms.

-onko Johan Bäckman syyllistynyt Rikoslain 34 a luku Terrorismirikokset mainittuihin rikoksiin. (8)

Että mistäkö tiedän, että ei ole ollut halua tutkia. Tiedänpä vaan!


Marko



torstai 6. syyskuuta 2018

Kohdennettua häirintää ja maalittamista


Ex. kansanedustaja valtiopäiväneuvos Mikko Elon toimittaja Jessikka Aroon kohdistama sarjahäirintä Facebookissa tapahtui reilu viikko sitten ollessani reissussa, tuolloin en kyennyt tarttumaan aiheeseen tarkemman kirjoituksen myötä, mutta koska kyseessä on – mielestäni – selkeä korkeanprofiilin sosiaalisessa mediassa tapahtunut häirintätapahtuma, on tapahtuneen käsittely näin jälkikäteen perusteltua. Korkeanprofiilin häirinnän siitä tekee ensinnä se, että aloittajana ja häirintäketjun ylläpitäjänä toimi ex. kansanedustaja, Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajanakin  vuosina 1995 – 2007 toiminut valtiopäiväneuvos Mikko Elo, tapahtumaketjuun osallistui myös valiokuntaneuvos Peter Saramo Eduskunnan suuren valiokunnan valiokuntasihteeri – kaksi korkeamman profiilin toimijaa, joten huomio oli taattu.

Kaikki alkoi seuraavasta Mikko Elon Facebook-päivityksestä:

Kuvakaappaus Mikko Elon Facebook-sivulta.


















Kyseisessä päivityksessä ex. kansanedustaja Mikko Elo nostaa esille puheenvuoronsa ”Oletko jo ilmoittautunut trolliksi Jessikkalle?” neljän vuoden takaa, (1) jossa jaetaan myös Jessikka Aron työnumero. Tämä nosto johti siihen, että toimittaja Aro sai (vähintään) yhden häirintäpuhelun - soittajana Vilho Juntunen, joka myös tunnusti tekonsa Elon Facebook-seinällä, tunnustusta seurannut – moni säikeinen keskustelu – näyttäytyi omissa silmissäni itse soittoa verrattomasti merkittävämpänä häirinnän ja mustamaalauksen muotona, tähän palaan myöhemmin.

Kuvakaappaus Elon Facebook-seinältä.












Juntusen Facebook-viestien mukaan Aro soitti hänen numeroon takaisin, mikä on toki ymmärrettävää, koska soitto tuli Aron työnumeroon, asia käy ilmi Facebookissa käydyistä keskustelusta. Soittaja, kommunisti Juntunen Kainuusta, on tunnettu näissä piireissä. Juntunen on myös vieraillut miehitetyssä Itä-Ukrainassa syksyllä 2016 suomalaisen propagandaryhmän matkassa tavaten Donetskissa muun muassa suomalaispropagandisti Janus Putkosen. Alueelle suomalaisryhmä saapui Venäjältä, rajaosuuden kautta, mikä ei ole Ukrainan kontrolloima, syyllistyen valtiorajarikokseen ja Ukrainan lakien rikkomiseen.

Juntunen miehitetyssä Donetskissa.

















Elon toiminnasta tekee jo tässä kohdin erityisen tuomittavaa se, että alkuperäisestä Ylen välittämästä linkistä, jossa Aro kertoo kerättävän ”tietoa verkossa häiriköivistä Venäjä-trolleista” on poistettu Aron työnumero sen jälkeen, kun tietojenkeruu ei enää ollut ajankohtaista. (2) Sen sijaan Elo jakoi työnumeroa omassa blogissaan eteenpäin. Elo ei myöskään tunnu ymmärtävän tehneensä virheen. Virheen tunnustamisen sijaan hän masinoi lukuisten Facebook-päivitysten sarjan mustamaalatakseen Aroa sekä Aroa tukeneita keskustelijoita. Alla kuvakaappaus yhdestä tällaisesta keskusteluavauksesta.

Kuvakaappaus Elon Facebook-seinältä.

























Käydystä keskustelusta huolimatta Elo ei näytä haluavan ymmärtää sitä, että Aro etsi kokemuksia ja havaintoja Venäjä-trolleista, ja aivan kuten  artikkelissa mainitaan ”Tarkoitus ei ole nimitellä yksittäisiä trolleja, vaan keskustella ilmiöstä laajemmin” (2) eli mitään nimirekisteriä ei kerätty, eikä trolleja pyydetty ilmoittautumaan. Tässä kohdin Elon toiminta ei ero millään muotoa esim. Venäjän harjoittamasta propagandasta ja informaation vääristämisestä. Alkuperäisen viestin sanoma muutetaan haluamaansa suuntaan, josta tehdään itselle totuus, joka kumoaa alkuperäisen informaation. Elon totuus on se, että Aro pyysi trolleja ilmoittautumaan, Elon totuus tuntuu myös olevan se, että kerätään nimirekisteriä – toinen asia on sitten se, että ovatko nämä ajatukset alun perin Elon oma vai onko joku ”syöttänyt” ne hänelle.

Tässäkään yhteydessä Elo ei halunnut tai kyennyt ymmärtämään sitä, että hän jakaa selkeää disinformaatiota, että hän on aktiivinen toimija kohdistaessaan Aroon häirintää – ymmärrän sen miksi Elo ei halunnut tunnustaa virheittään, kyse on Elolle yksinkertaisesti tarkoituksellisesta toiminnasta sekä ”totuudesta”. Kenties hän kokee toimivansa oikein tai ainakin oikean asian puolesta. Kyse on myös tarkoituksellisesta ja tahallisesta häirinnästä, jopa maalittamisesta – mielestäni toimintaa voidaan pitää maalittamisena kun huomioidaan se, että Elolla on Facebookissa tuhansia seuraajia, ja että kyseessä on ex. kansanedustaja ja valtiopäiväneuvos. Oman osansa tähän soppaan antoi, jälleen kerran, valiokuntaneuvos Peter Saramo muun muassa seuraavalla tapaa:

Kuvakaappaus Elon Facebook-seinältä.










Saramo ei todellakaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. (3) Hän on aktiivisesti kampanjoinut muun muassa Aroa vastaan useamman vuoden ajan, ottaen myös yhteyttä ulkomaisiin medioihin. Venäjän Trolliarmeija ryhmässä Saramo julkaisi The Sydney Morning Heraldille kirjoittamansa kirjeen. (4) Saramo väittää kirjoittaneensa kirjeen yksityishenkilönä, tästä huolimatta hän allekirjoitti kirjeensä:

”Respectfully,
Peter Saramo
Director, EU Secretariat
Parliament of Finland”

Tällainen korostaminen kumoaa kaikella tapaa väitteen yksityishenkilönä kirjoittamiselle. Yksityishenkilön ei ole tarve näin selkeästi tuoda esille omaa asemaansa, pyrkien näin nostamaan vastineensa painoarvoa olennaisesti. Kenties jopa pyrkien vetämään mattoa Aron jalkojen alta – romuttamaan hänen uskottavuutensa.

Elon Facebook-seinällä käytyä keskustelua leimasi myös hyvin rujo ja härski kielenkäyttö, paikoin se oli täysin rinnastettavissa MV-median foorumeilla käytyyn "keskusteluun" – ollen aivan yhtä ”sakeaa” ja häiritsevää luonteeltaan. Eloa huomautettiin lukuisia kertoja hänen tukijoiden ja ymmärtäjien käyttämästä kielestä, sen sijaan, että Elo olisi puuttunut tähän – kehottanut malttiin ja poistanut räikeimpiä ylilyöntejä, Elo ryhtyi sensuroimaan kirjoittajia, jotka huomauttivat Eloa käynnissä olevan monisäikeisen keskustelun, jopa rikollisesta, luonteesta.























Sen sijaan seuraavan kaltaisia viestejä Elo ei katsonut tarpeelliseksi poistaa, tukivathan ne hänen agendaa. Tätä soopaa keskusteluissa oli huomattavia määriä.

Kuvakaappaus Mikko Elon Facebook-sivulta.






















Olen pannut merkille sen, että muutaman vuoden takaiseen aikaan verrattuna, tänään omalla nimellä kirjoitetaan entistä häiritsevämpää – aggressiivisempaa – tekstiä. Aiemmin turvauduttiin nimimerkkeihin tms. nykyään varsin usein omalla nimellä kirjoitetaan hyvin henkilökohtaisia hyökkäyksiä ihmisiä vastaan, usein sellaisia ihmisiä, jotka eivät jaa samaa aatemaailmaa tai jotka työssään käsittelevät yhteiskunnallisia (hyökkääjälle tärkeitä aiheita) kriittisesti tai hyökkääjän näkökulmasta väärällä tavalla. Nähdäkseni tämä on eräs seuraus MV-lehden ja -median synnyttämästä ”keskustelukulttuurista”. Tähän näkemykseen on myös ujutettu ajatus sananvapauden rajoittamisesta, kyse ei kuitenkaan ole siitä, vaan siitä, että sananvapauteen liittyy myös vastuu sanomisistaan. Ihan mitä tahansa emme saa sananvapauden nimissä esittää, mikäli tulemme rikkoneeksi lakia, asia tarkastellaan viime kädessä oikeudessa, asia mitä esim. Ilja Janitskinia vastaan käytävässä oikeudenkäynnissä Janitskinin tukijoiden tuntuu olevan vaikea ymmärtää. Yllä olevassa kuvakaappauksessa ei esiinny kritiikkiä vaan kyse on loanheitosta ja häirinnästä, häirinnän kitkeminen ei ole sananvapauden rajoittamista.

Elon sivulla käytyyn keskusteluun otti osaa henkilöitä voimakkaalla Venäjä-myönteisellä narratiivilla varustettuna, kuten Evgenia Hilden, joka keväällä ja kesällä 2014 oli hyvin aktiivisesti mukana Johan Bäckmanin ”Novorossija”-edustusto projekteissa levittäen Venäjän narratiivia tukevaa sanomaa Suomeen. Hildenin viestit välittävät varauksetonta Venäjä-tarinaa, Venäjän kertomaa propagandaa, eikä Hilden halua ymmärtää sitä, miksi tietyt terminologiat ovat jääneet ”elämään” eikä Venäjän roolista Ukrainan sodassa välttämättä puhuta oikein nimin. Ei vaikka näyttö Venäjän osallisuudesta on kiistatonta. Tästä saamme syyttää itseämme, haluttomuuttamme puhua Venäjän roolista Ukrainassa oikeita termejä käyttäen. Ukrainassa ei ole sisällissota, siellä ei sodi separatisteja, kyseessä on Venäjän Ukrainaan kohdistama aggressio ja sota, joka alkoi helmikuussa 2014 Krimin niemimaan miehityksellä jatkuen keväällä (huhtikuussa) 2014 operaatiolla Itä-Ukrainassa, joka jatkuu käynnissä olevana matalan intensiteetin sotana edelleen.

Kuvakollaasi parista Hildenin viestistä Elon Facebook-seinältä.












Keskustelu Mikko Elon Facebook-seinällä oli kokonaisuudessaan ikävää ja häiritsevää – asiatonta. Elon näkemystä tukevista osallistujista kovin harva pyrki asialliseen ja kriittiseen keskusteluun, keino valikoima oli aivan jotain muuta – yllä kuvailtua masinoitua hyökkäystä toimittaja Aroa ja asiallista keskustelukulttuuria vaativia vastaan. Elo ei myöskään näytä huomioivan hänelle kirjoitettuja vastineita, eikä huomioivan sitä, että toimittajana Aro on työstänyt keräämästään materiaalista lukuisia artikkeleja useammalla kielellä – Mikko Elo perää uudelleen ja uudelleen asioita, joista on jo kirjoitettu lukuisia artikkeleja ja joita on lainattu lukuisissa medioissa ja kirjoituksissa.

Jos jotain hyvää keskustelusta on löydettävissä, on se sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Antti Rinteen voimakas ja selkeä kannanotto, jossa hän ehdottomasti tuomitsi Elon toimittaja Aroon kohdistaman lokakampanjan. (5) Ehkäpä tämän puuttumisen seurauksena Elon alkuperäinen ”puheenvuoro” Uuden-Suomen sivuilla näyttää poistuneen. 

On toivottavaa, että sanoja seuraa myös konkreettisia tekoja - häirintä ei ole kritiikkiä!


Marko


(Huom: kirjoitus on todennäköisesti nyt poistettu Uuden-Suomen sivulta).















keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Köyhä kuin kirkonrotta, vai rahamies vailla vertaa?


MV-lehden perustaja Ilja Janitskin toisti usein sitä, kuinka ”veitsenterällä” MV-lehden toiminta on rahoituksen puolesta ollut, mainostulojen ohella lehdelle on kerätty varoja erilaisin lahjoituksin – samaa metodia on hyödynnetty myös Janitskinin oikeudenkäynnin rahoitukseen kuin myös ”presidentinvaalikampanjaan” kuin myös mainaamisella eli kryptovaluutan louhinnalla. Erilaisilla boikoteilla sekä aktivismilla oli ymmärtääkseni suurikin vaikutus mainostulojen hiipumiseen.

Oikeudenkäynnin aikana rahoituskysymyksetkin ovat nousseet esille, kuulustelupöytäkirjojen perusteella on pääteltävissä, että kolmantena syytettynä Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin kanssa ollut Asta Tuominen on joutunut vastaamaan eräisiin rahansiirtoja koskeviin kysymyksiin. Tuntemattomaksi jäänyt ”filantrooppikin” nousee esille, henkilö, jolla näyttää olevan rahaa jaettavana ympärilleen hiukan paksummasta lompakosta. Henkilöltä, jonka ”harrastuksiin” kryptovaluutat bitcoinien muodossa kuuluvat. Onko tällä sitten mitään tekemistä sen kanssa, kun tammikuussa uutisoitiin MV-lehden louhivan luvatta kryptovaluuttaa lukijoidensa koneilla:

”Sivun lähdekoodista voidaan päätellä, että MV-lehden sivuille on asennettu Coinhive-lisäosa, joka louhii esimerkiksi Monero-kryptovaluuttaa…

Sivustolla ei mainita, että käyttäjän konetehoa hyödynnetään kryptovaluuttojen louhintaan.” (1)

Tässä kirjoituksessa aikomukseni ei ole vastata otsikon kysymykseen. Eikä siihen edes voi vastata, ei ainakaan henkilö, joka ei riittävällä tarkkuudella ole tutkinut Janitskinin ja hänen yritystensä rahaliikennettä. Mutta ehkäpä tämä kirjoitus omalta osaltaan pistää lukijan pohtimaan sitä, että missä mennään ja kuka hyötyy kenestä.

Havaintoja MV-lehden rahoitusmuodoista

Seuraavaksi muutamia kuvakaappauksia ja niiden perusteella tehtyjä havaintoja Janitskinin harjoittamasta rahankeräystoiminnasta. Lahjoitustilien sekä joukkorahoitukseen turvautumisen ohella MV-median youtube-tilin kautta on voinut striimien aikana tehdä lahjoituksia, sitäkin kautta on havaintojeni mukaan kertynyt jonkin verran lahjoituksia ainakin oikeudenkäyntikuluihin, mahdollisesti muuhunkin kuluihin. En kuitenkaan ryhdy arvioimaan summia, koskapa MV-median seuraamiseni ei kovinkaan aktiivista ole ollut.

Oma lukunsa on sitten Janitskinin laiton henkilötietorekisteri, jolle on kerätty tietoja mahdollisesti jopa useammasta miljoonasta henkilöstä (yksittäisten henkilöiden tietoja löytyy rekisteristä useampaan kertaan, joten todennäköisesti rekisterissä on olennaisesti vähemmän kuin reilut kaksi miljoonaa nimeä, luku joka reddit.com:in avausviestissä mainittiin). Lukiessani aikoinaan tapauksesta ensimmäistä kertaa reddit.com:in foorumilta, kaikki henkilötiedot oli koottu Janitskinin hallinnoimaan tietokantaan Digial Oceanin virtuaalipalvelimella. (2) Viime aikojen sosiaalisen median jättejä koskettavien kohujen myötä on kenties aiheellista tiedustella, että onko Janitskin voinut hyötyä kyseisestä rekisteristä ansaintatarkoituksessa? Aihetta sivutaan Ylen analyysissa ”Tieto on digiajan valuuttaa – tämän takia jopa miljoonien suomalaisten tiedot kerättiin yhteen” joulukuussa 2015. (3)

Mikäli oikein muistan nämä reddit.com:in aiheen avausviestissä mainitut Janitskinin ”venäläiset ystävät” ovat valkovenäläisiä. Heidän taustojen syvällinen kartoittaminen ei tässä kirjoituksessa ole tarkoituksenmukaista.

”MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin on kerännyt venäläisten ystäviensä kanssa laajan henkilörekisterin Suomessa asuvista yksityishenkilöistä ja näiden kotiosoitteista.” (2)

Mihin tarkoitukseen rahat menevät, eli koijataanko naiivia lahjoittajaa?

Lahjoituksia "vaalirahoitukseen" vaiko "lukuaikaan"?

















Janitskinin mukaan MV-lehti tarvitsi tuolloin 10 000 euroa (?) kuukaudessa pysyäkseen elossa, hänen mukaansa vaalirahat ovat kuitenkin täysin eri juttu – herää kysymys, että kuinka hän erotteli ne vaalirahat ja lukuajanmaksut toisistaan, kun kummassakin tapauksessa rahat a) ohjautuivat samalle tilille b) viestinä kummassakin tapauksessa oli ”lukuaika”? No ei kuinkaan, eiköhän tämä ”presidentinvaalikampanja” ollut vain yksi lukuisista keinoista koijata köyhältä rahaa.

Seuraavaksi havaintoja Janitskinin joukkorahoituskampanjoista, jollaisia on ainakin ollut generosity.com sekä indiegogo.com joukkorahoitussivuilla, kummassakin nimellä ”Oikeustaisteluni korruptoitunutta oikeutta vastaan”. (4 ja 5)

Generosityn joukkorahoituksesta, "heikki.wendorf"-nimellä yhteensä 6200 USD lahjoituksia.














Helsingin kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf on toiminut syyttäjänä MV-lehden asian käsittelyssä. Hän muun muassa antoi Janitskinista eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joten siksi lahjoittajana esiintyy ”heikki.wendorf” – kuka hän on, siihen palaamme myöhemmin.


Nyt Janitskinin joukkorahoitus generosity.com:illa näyttää tältä.















Generosityn ohella joukkorahoituskampanja oli aikanaan käynnissä myös IndieGogolla.

Janitskinin, nyt jo suljettu, joukkorahoitus IndieGogolla.

Tonnin (1 000 USD) panostus Iljalle IndieGogon kautta.
















Näiden kahden yllä mainitun joukkorahoituksen kautta Janitskin näyttää keränneen lukijoilta ja tukijoilta yhteensä 12858 Yhdysvaltojen dollaria, edellyttäen, että koko summa on mennyt lyhentämättömänä Janitskinin tilille. IndieGogolla Janitskinilla on ollut käynnissä (ainakin) kaksi kampanjaa, joista toinen hänen nimellä ollut oli ”Ilja Janitskin myy Taisteluni-kirjansa”, joka keräsi pyöreät nolla Yhdysvaltojen dollaria kampanja-aikana.

Tuominen Asta "Hän on tällainen filantrooppi" salaperäisestä henkilöstä, kuva via @Dimmu141.

























Uuninpankopoika Saku Timosen blogin kommentointiosuudessa arveltiin kommentoijan toimesta ”pseudonyymi Wendorfin” olevan Ilja Janitskinin:

”Arvaus: Ilja varmaankin lahjoitti tuossa kohtaa itse itselleen rahaa, jotta keräys näyttäisi paremmalta?” (6)

Lukiessani kuulustelupöytäkirjoja Asta Tuomisen osalta, herää ajatus, että onko tämä Generosityn joukkorahoituksen kautta suurlahjoitukset tehnyt ”heikki.wendorf” sekä IndieGogon kautta muista lahjoituksista kooltaan poikkeavan tonnin (1000 USD) lahjoituksen tehnyt ”Panoksia Iljalle Amerikasta. Pian kuivataan suo!” tämä, kuulustelupöytäkirjoissa mainittu ”filantrooppi”, jonka todellista henkilöllisyyttä Tuominen ei halua kertoa, ja jonka henkilöllisyyttä en myöskään itse ryhdy nyt spekuloimaan. Generosityn kautta ”heikki.wendorf” lahjoitti yhteensä 6200 USD ja IndieGogon kautta ”Panoksia Iljalle Amerikasta. Pian kuivataan suo!” 1000 USD – kumpikin on summaltaan selkeästi muista lahjoituksista poikkeavia. Ilja Janitskinin omalahjoitus näyttäisi olevan 50 USD, toki on mahdollista, että hän on tehnyt muita lahjoituksia anonyymina manipuloidakseen joukkorahoituksia.

Ilja Janitskin ja Venäjä

Julkisuudessa on käyty keskustelua MV-lehden mahdollisesta Venäjä-rahoituksesta. En nyt ota sellaisen olemassa oloon kantaa, sen sijaan Ilja Janitskinin ja MV-lehden sekä Venäjän presidentinhallinnon alaiselle RISS:lle (RISI) työskentelevän Johan Bäckmanin välillä on olemassa oleva päivänselvä kytkös. Mielestäni sosiaalisessa mediassa on ajoittain kiinnitetty liikaakin huomiota MV-lehden ”Venäjä-rahoitukseen”, jolloin pimentoon jää se, että tuki voi olla muutakin kuin suoraa taloudellista tukea rahoituksen muodossa. Eräissä tapauksissa tällainen epäsuora, ei-taloudellinen-tuki, voi olla tuen antajan kannalta järkevämpää (sekä turvallisempaa).

Kuten olettaa saattaa kuulusteluissa Johan Bäckmanin nimi nousi esille, kuulusteluissa esitettiin kysymys ”Kuka on Bäckman?” Johan Bäckmania kuvattiin ”Venäjä tyypiksi” ja mietittiin, että hän toisi kansainvälistä näkyvyyttä Janitskinin tapaukselle. Bäckman kertoi itse MV-median striimillä ”Vieraana Johan Bäckman -- Mikä mies on Bäckman?” tavanneensa Janitskinin ensimmäisen kerran Andorrassa. (7)

Kuulustelupöytäkirjasta, kuva via @Dimmu141.
















Mutta toimivia linkkejä on muitakin kuin Janitskin ja Bäckmanin kahdenkeskinen linkki. Kaiken esille nousseen perusteella voidaan todeta, että Janitskinin muista kumppaneista – näistä ns. kansallismielisistä – Marco de Wit on vieraillut venäläisten miehittämässä Itä-Ukrainassa tavaten kesällä 2016 muun muassa suomalaispropagandisti Janus Putkosen (DONi-Newsin ”päätoimittaja”) kuin myös Johan Bäckmanin. Toimintaa ja yhteistyötä voidaan pitää muunakin kuin ”harmittomana hengailuna”. Oma numeronsa tässä kokonaisuudessa on Janus Putkosen Janitskinille tekemä tarjous turvapaikasta Donetskin ”kansantasavallassa”, jota voitaneen pitää enemminkin tuenosoituksena kuin konkreettisena toteuttamiskelpoisena ehdotuksena.

Taisipa jäädä vain aikomukseksi tämä turvapaikkahakemus.


























* * *

Kirjoittaessani tätä, olen hyötynyt suunnattoman paljon lukuisien henkilöiden/tahojen aktiivisuudesta, niinpä mielelläni lausun kiitokseni tälle joukolle aktiiveja, kuten @Dimmu141 ja @Rusbuster, Janne ”Rysky” Riiheläisen havainnot ovat myös auttaneet minua suuresti!

Marko



7. https://www.youtube.com/watch?v=OkwFzvMLgVU (ajasta 30:20 eteenpäin).