Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa

 

Aiemmissa heinäkuussa kirjoittamissa katsauksissani kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikuttamista erilaisten yhdistysten sekä vastamedioiden kautta, sarjan kolmannessa osassa vuorossa perinteinen media ”harharetkineen”.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut Venäjä-uutisoinnissa kokonaisvaltaista ryhdistäytymistä Venäjän Ukrainaan helmikuussa 2022 kohdistaman suurhyökkäyksen alun jälkeenkään. Edelleen liian usein toistetaan virheitä, joihin Keir Giles teoksessaan ”Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee” viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet”, sivulta 231 eteenpäin.

Kyseisessä osassa lainataan muun muassa ’Larsia’: ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1)

Näin maallikkona hämmentävää on myös ollut huomata eräiden läntisten mediatalojen sortuneen sopimuksiin venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin. Ikävimmässä tapauksessa sopimusta seurasi se, että läntisestä mediatalosta tuli yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen etäispäätteistä. Näin kävi luotettavana pidetylle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. 

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen läntisten medioiden toiminta maassa vaikeutui merkittävästi. Huomioitavaa kuitenkin on se, että jo ennen suurhyökkäystä moni Venäjällä vuosia työskennellyt toimittaja havaitsi toimintansa vaikeutuneen merkittävästi, eräiden toimittajien kohdalla Venäjä ei enää uusinut akkreditointia. Vaikuttiko tämä suomalaisten mediatalojen käytäntöihin? En ryhdy spekuloimaan mitään mutta joidenkin suomalaisten mediatalojen Venäjä-kirjeenvaihtajien toiminta Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen jättää lukijalle kuvan, että joistakin toimittajan perusperiaatteista on luovuttu, jotta työ Venäjällä sujuisi ongelmitta. Näin ei mielestäni kuitenkaan tarvitsisi olla! Hyvästä journalistisesta toiminnasta käy esimerkkinä Ylen Venäjä-kirjaanvaihtajana heinäkuusta 2022 helmikuuhun 2025 toiminut Heikki Heiskanen, joka mielestäni kykeni käsittelemään vaikeita ja ongelmallisiakin aiheita luopumatta ammattietiikastaan. Sen sijaan päinvastaiseen suoritukseen ylsi Helsingin Sanomien entinen Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskanen, jonka lukuisissa kirjeenvaihtaja-aikanaan kirjoittamissa artikkeleissa toistettiin Venäjän propagandaa tai Venäjän hallintoon kuuluvat tahot pääsivät ääneen liiankin vapaasti. Hänen toimittamissa artikkeleissa ei erotettu riittävän selvästi propagandaa todellisuudesta, eikä selkeän propagandistisia väitteitä suodatettu juurikaan – vastuuta siirrettiin lukijan harteille.

Erityisen kyseenalaisina artikkeleina Jeskaselta nostaisin esiin huhtikuun 13. 2023 julkaistun artikkelin, jossa Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belova sai hyvin vapaasti toistaa pitkinä, monologinomaisina lainauksina Venäjän propagandaa sisältäviä räikeitä valheita ja väitteitä. (2) Sekä toukokuun 5. 2024 julkaistun artikkelin vierailusta Pozlezavtra-leirillä, jonne oli tuotu uudelleen kasvatettavaksi (huom. Helsingin Sanomien artikkelissa leiriä ei kuvattu toimittajan tai lehden puolesta uudelleenkasvatusleiriksi) lapsia Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta. (3)

Toukokuussa 2024 julkaistu artikkeli vierailulta Pozlezavtra-leiriltä toimittaja sysäsi vastuun havaintojen tekemisestä lukijalle. Oli lukijan tarkkaavaisuudesta kiinni, että hän havaitsi artikkelissa kuvatun piinaavan todellisuuden, jossa lapset pakotettiin tällaisella leirillä elämään. Toimittajakaan ei saanut kahden kesken jutella lasten kanssa, vaan paikalla oli aina joku leirin ohjaajista tai lapsiaisainvaltuutetun toimiston työntekijöistä valvomassa. Vastaavia kuvauksia olemme lukeneet ”turistimatkoilta” Pohjois-Koreasta, jossa paikalla on aina hallinnon ”esiliina” valvomassa ja kontrolloimassa tapahtumia. Tarvittaessa ohjaajat leirillä puhuivat lastenkin puolesta: ”Luonnollisesti kerromme, että olemme Venäjällä ja tämä on iso ja ystävällinen koti jokaiselle teinille. Lippu on tietysti meillä aina mukana. Olemme ylpeitä Venäjän federaatiosta, ja voin kertoa, että lapsetkin ovat”. (4)

Kyseenalaista artikkelissa oli myös se, ettei toimittaja tuonut selkeästi esille sitä, että osa haastatelluista nuorista oli alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan – viittaus ”kansantasavaltaan” ei missään nimessä tällainen ole. Kadijivkasta kotoisin olleen 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne on tällainen. Artikkelista jäi myös mainitsematta se, että Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa asuneita lapsia ja nuoria oli militarisoitu jo vuosien ajan patrioottisella kasvatuksella sekä militaristisilla leireillä. Ensimmäiset vahvistetut havainnot lasten ja nuorten laajamittaisemmasta militarisoinnista miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta ovat vuodelta 2018. Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä yli 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (5) Yksittäisiä havaintoja on tehty jo vuosia ennen tätä, kesällä 2015 VICE News julkaisi videon ”The All-Girl Soldier Club: Child Warriors of Donetsk”. (6)

Venäjän valtion Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemat lasten pakkosiirrot sekä pakkoadoptiot ovat luonteeltaan sellaisia, joiden seurauksena Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutetusta. (7)

Jeskanen palasi Venäjältä tämän vuoden puolella takaisin Suomeen, hän on kirjeenvaihtajakauden jälkeen kirjoittanut joitakin positiivisia kolumneja Venäjästä Helsingin Sanomiin. Lisäksi hän on ollut Ukrainan sotaa käsittelevien artikkelin toimittajakunnassa mukana, 25. huhtikuuta 2025 julkaistun artikkelin ”Haluan rauhaa” painotus oli mielenkiintoinen. (8) Tottahan toki reilu vuosikymmen sotaa väsyttää kenet tahansa. Näin kauan artikkeliin haastatellut, rauhaa kaivanneet kramatorskilaiset ovat eläneet sodan keskellä, keväästä 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot aloittivat sotilasoperaation Donbasissa. Toisaalta varmasti olisimme löytäneet Kramatorskista haastateltavia, jotka toivovat Venäjän lyömistä ja kaikkien miehitettyjen alueiden vapauttamista. Artikkelista jäi sellainen vaikutelma, että haluttiin rakentaa jännitettä rintamalinjan tuntumassa elävien ja rauhaa kaipaavien sekä sotakiihkoisten kiovalaisten välille.

Helsingin Sanomat on ehkäpä liikaakin tikunnokassa tässä kirjoituksessa. Ikäviäkin hutilaukauksia löytyy muiltakin perinteisen median jättiläisiltä, kuten Yleisradiolta sekä MTV3 uutisilta.  

Helsingin päätösasiakirjan 50. vuosipäivän kunniaksi järjestetyn Helsinki+50-konferenssin kuluessa Yleisradio julkaisi konferenssiin osallistuneen ukrainalaissotilas Lilija Prutjan taustoitetun haastattelun. Konferenssissa Prutja kertoi kokemuksistaan Venäjän sotavankina, sotavankeuteen liittyneestä raiskauksesta (kyseessä on sotarikos). Kun tiedossamme on se, että venäläiset systemaattisesti kiduttavat ja tekevät seksuaalista väkivaltaa sotavangeilleen (yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan sotavankeudessa) pidän enemmän kuin kyseenalaisena sitä, että tapahtumakertomuksen alle haastatteluun on lisätty –

Yle ei ole voinut todentaa Prutjan kertomuksen yksityiskohtia. (9)

Kyseisessä Erkka Mikkosen laatimassa haastattelussa on muitakin kohtia ja viittauksia, jotka eivät ole haastattelun kannalta relevantteja. En pidä perusteltuna nostaa haastattelussa esitetyllä tavalla esiin Aidar-pataljoonan taustaa ajalta ennen pataljoonan uudelleen organisointia, ja etenkin ajalta ennen Lilija Prutjan liittymistä siihen. Tai kun näin kerran tehtiin, olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin se, että Ukrainassa järjestettiin oikeudenkäyntejä, joissa Itä-Ukrainan sodan alkupuolella (v. 2014 ja 2015) sotarikoksiin syyllistyneille ukrainalaissotilaille ja upseereille langetettiin tuomioita. Samoin olisi ollut perusteltua mainita sekin, että Ukrainan organisoitua uudelleen keväällä 2014 perustettuja vapaaehtoispataljoonia, niiden miehistöstä pyrittiin myös karsimaan äärioikeistolaista ajattelua. En ota kantaa näiden toimien onnistumiseen, mutta tietooni tulleiden havaintojen mukaan useissa yksiköissä ääriajatteluun taipuvaiset poistuivat vahvuudesta jopa vapaaehtoisesti. Ehkäpä olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin sekin, että Ukrainan asevoimat oli Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja käynnistäessä proxy-joukoillaan sodan Itä-Ukrainassa hyvin kaoottisessa tilassa, joten merkittävälle joukolle ukrainalaisia vapaaehtoisjoukot olivat ainoa mahdollisuus osallistua maansa puolustamiseen (siitä Itä-Ukrainan sodassa viimekädessä oli kyse), vanhemmille ikäluokille nämä joukot olivat ainoa mahdollisuus tulevinakin vuosina.

En tässä yhteydessä syvenny äärioikeistolaisuuteen Ukrainan asevoimissa tämän enempää. Suomessakin Rauhanpuolustajien ja Amnestyn jäsenten taholta levitettiin hyvin aktiivisesti Itä-Ukrainan sodan kuluessa Venäjän propagandaa tukevaa näkemystä ”ukrainalaisnatseista”. Usein vieläpä tarkoitushakuisesti ja lähteitä valikoiden hyödyntäen, jolloin uhkaa korostettiin ja vastaavasti ukrainalaisten oma työ uhkatekijöiden ja riskien minimoinniksi mitätöitiin. Syksy Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan kiinnitin tarkempaa huomiota Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä-blogissani joulukuussa 2022. Räsänen oli pitkäaikainen Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen.

Yleisradion näkyvästä epäonnistumisesta nostaisin esiin myös elokuussa 2022 julkaistun laajahkon katsauksen Venäjän käynnistämästä, Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemastaan, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (10) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, mikä sekin mielestäni kuvaa kampanjan lopullista tavoitetta liian maltillisesti. Kyseessähän on lopulta ukrainalaisen identiteetin tuhoaminen venäläistämällä väestö: kansanmurha.

Kesällä Julia Navalnajan esiintyminen Suomi-areenalla Porissa herätti ansaittua huomiota. (11) Ensinnäkin oli kyseenalaista kutsua Navalnaja Venäjän ”opposition” edustajana keskustelutilaisuuteen mutta ehkäpä hänen kutsumisensa lopulta avasi ainakin joidenkin suomalaisten silmät, josta kiittäminen on MTV:tä ja sitä, että ”maikkari” päätti julkaista Navalnajan vastaukset Krimin niemimaan hallintaa koskevaan kysymykseen lyhennettyinä ja todennäköisesti tarkoituksellisesti puutteellisesti – väärin – käännettyinä, jolloin hänen vastaustensa imperialistinen sävy ei välittynyt lukijoille. Mitä olisikaan käynyt, jollei suomalais-ukrainalainen dokumentaristi-sellisti Lukas Stasevskij olisi kommentoinut käännöksiä ja Navalnajan vastauksia? Stasevskij’n kommentointi ja siitä virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti MTV3:n käsittelemään Julia Navalnajan vastauksia uudelleen ja oikeammassa kontekstissa.

Jollakin tapaa Navalnajan vierailu Suomessa ja ensimmäiset uutiset vierailun tiimoilta muistuttivat minua siitä, että vuosia Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeenkin perinteisen median piiristä löytyy halua tehdä selkeä ero Venäjän hallinnon ja venäläisten välillä. Kun Julia Navalnajan imperialistiset kommentit eivät sopineet pirtaan, ne jätettiin huomiotta, kunnes ne osoitettiin Stasevskij’n toimesta, josta virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti toimituksen tarkastelemaan asiaa uudelleen. Sama nousee esiin keskusteltaessa itärajan sulusta, pääsääntöisesti haastatellut venäläiset kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. He uhriutuvat kykenemättä kantamaan vastuuta omasta puolesta tai näkemään kanssavenäläisiä syyllisinä mihinkään. Tai he tekeytyvät epäpoliittisiksi henkilöiksi, kykenemättä tuomitsemaan sotarikoksia ja kansanmurhaa. Näin he toimivat yksilöinä, ryhmänä ja osana yhdistyksiä sekä yhteisöä.

Kritiikkini perinteistä mediaa, jonka tilillä on lukuisia onnistumisia Venäjän tuhoamissotaa käsittelevissä uutisissa, voi tuntua kohtuuttomalta mutta sillekin on sijansa. Etenkin kun perinteistä mediaa tuntuu edelleen vaivaavan ”tasapuolisuusharha” sekä halu tehdä pesäero Venäjän valtaapitävien ja kansan välillä, jossa ensin mainittu on syyllinen tuhoamissotaan jälkimmäisen ollessa ”tahdoton” seuraaja, totuuden ollessa jotain aivan muuta. Näyttääkin siltä, että lännessä poliittisten päättäjien ohella lukuisten median edustajien on mahdotonta tunnustaa sitä, että Venäjällä on jo vuosia sitten ajauduttu tilaan, jossa miljoonat venäläiset ovat kaikkea muuta, kuin ”tahdottomia” seuraajia. He ovat tuhoamissodan kannattajia ja toteuttajia!

 

Myös kulttuuripiireillä on peiliin katsomisen paikka

Siitä huolimatta, että Venäjälle Neuvostoliiton perillisenä kieli ja kulttuuri ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä vaikuttamisen välineitä, kiinnitämme liian vähän huomiota niiden rooliin osana nyky-Venäjän pehmeän vaikuttamisen arsenaalia. Ihmisillä on selkeä halu tehdä ero Venäjän hallinnon ja venäjän kielen ja kulttuurin välille, siinäkin tapauksessa, että tiedostetaan hallinnon käyttävän kieltä ja kulttuuria aseina meitä itseämme vastaan. Tämä sokeus saa meidät melkeinpä ampumaan itseämme jalkaan!

Venäläisen kulttuurin edustajia, taustoista piittaamatta, on jälleen alkanut ujuttautua osaksi eurooppalaista kulttuurielämää. Onko aikaa Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta helmikuussa 2022 kulunut jo niin paljon, ja samalla sota muuttunut osaksi ”normaalia arkeamme”, että laskemme suojuksemme emmekä enää reagoi venäläisten soluttautumiseen keskuuteemme? Seuraammeko Suomessa eurooppalaista kehityskulkua? Lontoon Royal Opera värväsi kaudelle 2025–2026 – Ukrainan sanktioiman – venäläisen sopraano Anna Netrebkon, (12) venäläisen sopraanon sijaan Helsingissä järjestetyllä Tuska-festivaalilla esiintyi venäläisen Aleksandr Šikolain johtama Slaughter to Prevail-metalliyhtye. (13) Aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, festivaalijärjestäjän väheksyvät kannanotot festivaalialueen ulkopuolella järjestettyä mielenosoitusta kohtaan alleviivasivat sitä, ettei järjestäjää näyttänyt kiinnostavan tippaakaan heihin ja esiintyjään kohdistunut kritiikki.

Aleksandr Šikolain menneisyys on kaikkea muuta, kuin moitteeton. Vain joitakin viikkoja ennen Tuska-festivaalia, hän nousi Washingtonissa lavalle näyttävästi Venäjän lipun kanssa. Somejulkaisuissaan Šikolai on kirjoittanut ihaillen Venäjästä ja venäläisyydestään. Hän lahjoittaa konserttiensa lipputuloja nuorten kadettikouluille Venäjällä sekä venäläisille orpokodeille. Tiedämme, että etenkin valtiojohtoisissa orpokodeissa lasten ”kasvatuksessa” militarismi ja russismi yhdessä historian vääristelyn ja venäläisen imperialismin ihailun kanssa ovat avainasemassa. Käytännössä Šikolai tukee Venäjän valtion harjoittamaa lasten ja nuorten militarisointia ja täten myös maan imperialistisia pyrkimyksiä.

Tuskan järjestäjiä yhtään parempina en pidä Live Nation Finlandia, joka toimi tapahtumajärjestäjänä alkuvuodesta useammalla paikkakunnalla esiintyneelle ”Kiovan Grand Ballet”-nimisen ryhmän kiertueella, koska jo vuosien ajan on ollut tiedossa, että Eurooppaa ja maailmaa kiertää balettiryhmiä, joiden nimi viittaa Kiovaan tai Ukrainaan, vaikka ryhmien taustalla olevilla henkilöillä on tiiviit suhteet Venäjään. Näin oli (ja on) ”Kiovan Grand Ballet”-ryhmänkin kohdalla.

’Kiovan Grand Ballet’, jossa ei ole ukrainalaisuutta nimeksikään.

Tapahtumajärjestäjän taholta leväperäisyys on anteeksiantamatonta, koska Ukrainan kansallisooppera huomautti jo pari vuotta sitten, ettei Eurooppaa kiertävillä baleteilla, kuten Das Nationalballett Kiew, Ballet de Kiev, Kiew Grand Ballett, Kyiv City Ballet, Nasjonalballetten fra Kyiv, Ukraine Classic Ballet jne. ole mitään tekemistä Ukrainan kansallisoopperan kanssa. (14) Live Nation Finlandilta olisi ollut suoraselkäisyyttä tunnustaa virheensä vaikenemisen sijaan.

Ukrainan kansallisbaletin Prima ballerina Viktoriya Zvaryts totesi Yleisradion haastattelussa Venäjän vaikuttamisesta ”Ensin tulee baletti, sitten tulevat tankit”. (15) Hän on oikeassa, meidän on syytä herätä todellisuuteen, jossa Venäjän valtio on valjastanut venäläisen kulttuurin baletista kirjallisuuteen osaksi arsenaaliaan. Sotaa ei käydä vain rintamalla, vaan myös mielissämme.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232. 

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

3. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

4. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html 

5. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

6. https://www.youtube.com/watch?v=0vJPL6PYDTM

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000011190381.html

9. https://yle.fi/a/74-20175534

10. https://yle.fi/a/3-12560389

11. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/julija-navalnajan-kommentit-suomiareenassa-herattivat-kritiikkia-nain-ei-ukrainassa-kukaan-ajattele/9181354

12. https://www.rbo.org.uk/people/anna-netrebko 

13. https://yle.fi/a/74-20170120 

14. https://opera.com.ua/en/news/unknown-ballet-companies-touring-europe-nutcracker-and-swan-lake-have-nothing-do-national-0

15. https://yle.fi/a/74-20056773 

Näin Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA III

 

Ei perinteinenkään media selviä puhtain paperein

Kirjoitukseni kolmannessa osassa vuoronsa saa luotettavana pidetty perinteinen media, joka sekään ei uutisoinnissaan tai katsauksissaan onnistu välttämään sudenkuoppia, ja kuten esimerkkien kautta osoitan, joukkoon mahtuu hyvinkin räikeitä virheitä. Huomioidessamme perinteisen median lukijakunnan laajuuden ja monimuotoisuuden, niiden olisi ensiarvoisen tärkeä muistaa vastuunsa uutisten välittäjänä. Perinteisen median edustajien kohdalla on myös muistettava niihin liitetystä luotettavuuden-tunteesta seuraava uskottavuus, jota venäläismediat hyödyntävät. Aivan samalla tapaa kuin venäläismedioille suomalaisen asiantuntijan (huom. asiantuntijuus voi kohdistua aivan toiselle osa-alueelle) Venäjä-myönteinen lausunto on arvokas, on sitä myös luotettavaksi tiedetyn perinteisenmedian Venäjä-myönteinen uutinen – puhumattakaan, että perinteisen median edustaja toistaisi Venäjän propagandistista näkemystä tapahtumasta sellaisenaan.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut toivomaani todellista ryhdistäytymistä Venäjä-uutisoinnissa 24. helmikuuta 2022 jälkeenkään. Edelleen toistetaan virheitä, joihin Keir Giles uusimmassa teoksessaan (Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee) viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet” s. 231 eteenpäin. Kyseisessä osiossa lainataan muun muassa ’Larsia’ ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1) Toisinaan kaupalliset sopimukset venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa johtavat siihen, että läntisestä mediatalosta tulee yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen päätteistä. Näin kävi luotettavalle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen venäläisen valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. (2)

Kasvoin aikana, jolloin Yleisradion viikko-ohjelmistoon radiossa kuului ”Naapurineljännes”, vartin mittainen ohjelmarupeama, jossa maalailtiin perin aurinkoista ja paikkansa pitämätöntä kuvaa naapuristamme Neuvostoliitosta. 70-luvun loppupuolella kyseinen ohjelma venyi puolentunnin mittaan nimen vaihtuessa ”Näin naapurissa” -ohjelmaksi, sisällön kuitenkaan muuttumatta lainkaan todenmukaisemmaksi. Tänään tilanne on olennaisesti parempi kuin lapsuudessani, jolloin Neuvostoliitosta uutisoitiin kieli keskellä suuta ja jolloin koulussa neuvostovaltiosta kerrottiin hyvinkin väritettyjä tarinoita oppitunneilla – olimme uskovinamme niitä (osa todennäköisesti uskoi, minäkin joitain). Vaikka tilanne kokonaisuudessaan on nykyään parempi, uutisointi on luotettavammalla pohjalla, on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että parannettavaa myös on. Parhaiten tämä näkyy lukiessa kiireellä kirjoitettuja uutisia tapahtumista rintamalla tai Venäjällä. Aivan liian usein uutistekstiin jää suoria siteerauksia Venäjän hallinnon lausunnoista, jonka seurauksena valheellinenkin viesti saattaa ihmisten mielissä muuttua todenkaltaiseksi vain ja ainoastaan siksi, että sitä levittää luotettavana pidetty perinteinen uutistoimisto tai mediatalo. Suomessa Yleisradio, Helsingin Sanomat tai jokin muu laajalevikkinen perinteisen median edustaja. Mutta toisinaan tämä Venäjän narratiivi pääsee läpi sellaisenaan laajemmassa katsauksessa, joka on ajan kanssa kirjoitettu ja jonka toimitusvaiheessa faktantarkistukseen olisi täytynyt paneutua aivan toisella tavalla. Tässä kirjoituksessa huomioni keskittyy tällaisiin artikkeleihin ja katsauksiin, mutta palaan loppupuolella vielä hektisiin uutistoimituksiin.

Muistutan myös lukijaa siitä, että huomioni kohdistu Venäjän sekä sen tukijoiden tuottamaan ja jakamaan disinformaatioon ja propagandaan, joten en tule uhraamaan suurempaa huomiota esim. Kiinan vaikutuspyrkimyksille tai Lähi-idässä tuotettuun disinformatiiviseen aineistoon. 

Yllä olevassa kuvassa on yksittäisiä esimerkkejä perinteisen median epäonnistumisista Venäjä-uutisoinnissa, joukossa on myös suoranaista propagandaa. Pidän myös perusteltuna käydä läpi perinteisen median epäonnistumisia, merkittävimpänä syynä pidän sitä, että eri mediatalot ja uutistoimitukset edelleen liian kritiikittömästi toistavat Venäjän valtiollisten tahojen sekä venäläisten ”uutistoimitusten” välittämää informaatiota sellaisenaan. Yllä olevan esimerkkikollaasin kuvat omalta osaltaan todistavat myös sen puolesta, että aina ei voi vedota kiireeseen Venäjän propagandan päästessä toimituksen seulan läpi. Toisaalta esimerkkikuva osoittaa myös sen, että ongelma ei ole tuore, yksistään Venäjän Ukrainaan kohdistama sota ja sen eri alueiden miehitys kattaa jo yli vuosikymmenen ajanjakson, mutta edelleen uutistoimitukset sortuvat alkeellisimpiinkin virheisiin. Esim. kuvakaappaus Helsingin Sanomien uutisesta, jossa karttaan on merkitty ”separatistialueet”, jollaiseen lapsukseen ei enää Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen olisi pitänyt sortua. Sellaiseen ei olisi pitänyt sortua enää vuosiin. Venäjän rooli Itä-Ukrainan sodassa kävi kaikella tapaa selväksi kesällä 2014, jonka jälkeen ”separatismista” kirjoittaminen ei palvele enää tarkoitustaan – käytännössä kyse oli Venäjän disinformaation toistosta.

Ukrainassa on sodittu jo reilu vuosikymmen. Sodan alkupuolella osa suomalaisistakin medioista sortui julkaisemaan naiiveja – melkeinpä sympatisoivia juttuja – suomalaisvapaaehtoisista ja heidän edesottamuksistansa Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneinä vapaaehtoisina. Tällaisten kirjoitusten julkaiseminen maaseutulehdissä tai paikallislehdissä oli ymmärrettävää sodan ensimmäisenä vuonna mutta Länsi-Savon sortuessa moiseen elokuussa 2019, oli jo auttamatta ohitettu aika, jolloin ilmiötä tarkasteltaisi tai siitä kirjoitettaisi naiivisti ja jopa romantisoiden. (3) Tarkastelin Länsi-Savon julkaisemaa haastattelua varsin kriittisesti jo elokuussa 2019 kirjoittamassani blogissa: Länsi-Savo haastatteli Petri Viljakaista, jossa kuvailin kirjoitusta kunnianhimottomaksi, jossa Viljakainen sai sanottua sanottavansa, ilman, että hänen tekemissä valinnoissa nähtiin sen suurempia ongelmia. Viljakaisen esittämät väitteet jäivät myös riippumaan ilmaan sellaisenaan, eikä disinformaatiota ryhdytty oikomaan.

Kokonaiskuvassa maakuntalehdet tai paikallislehdet ovat lopultakin vain yksi tekijä, jota kautta Venäjän narratiivia sodasta on helpompi ujuttaa laajemman yleisön tietoon. Näiden medioiden kyky faktantarkistukseen ei läheskään aina ole sillä tasolla mitä se on valtakunnallisilla mediataloilla tai Yleisradiolla, mutta jotka nekin sortuvat toistuvasti virheisiin.

Pidin Yleisradion kesäkuussa 2019 julkaisemaa, toimittajansa Marjo Näkin kirjoittamaa, kritiikitöntä ja disinformatiivista artikkelia Artek-leirikeskuksenelämästä toimituksellisena pohjanoteerauksena. (4) Elettiin jo aikaa, jolloin kaikilla, jotka seurasivat Venäjän toimia Ukrainalta miehittämillään alueilla, oli tiedossa sen toimet näillä alueilla. Se, kuinka miehitettyjen alueiden väestöä sorrettiin ja kuinka lapsia oli ryhdytty militarisoimaan (ja jossa toiminnassa Artek-leirikeskuksella oli oma roolinsa miehitetyllä Krimin niemimaalla). Tämä kaikki tieto oli helposti saatavilla, siitä oli laadittu myös englannin kielisiä artikkeleja, joten todellisuuden sivuuttamista ei voinut perustella tiedon puutteella. Syy oli jokin muu, vielä oudommaksi koko julkaisuepisodin teki se, että Yleisradiolta meni viikkoja päivittää juttua edes sen verran, että siihen liitettiin lyhyt (ja puutteellinen) tietopaketti Krimin niemimaan asemasta otsikolla ”Krimin kiistelty asema”. Mikä sekin on harhaanjohtava sanamuodoltaan! Krim on kansainvälisoikeudellisesti osa Ukrainaa, siinä ei ole mitään kiistanalaista. Venäjän toimet (miehitys ja vale-kansanäänestys) ovat laittomia.

Elokuussa 2022 eli puolivuotta Venäjän brutaalin suurhyökkäyksen alun jälkeen Yleisradio epäonnistui laajahkossa katsauksessaan Venäjän käynnistämästä, miehittämillään alueilla toteuttamasta, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (5) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”.

Kiireiset aamu-tv:n lähetykset tarjoavat alustan valitettaville virheille, olemme nähneet sellaisia niin Yleisradion aamun televisiolähetyksissä kuin myös MTV3:n Huomenta Suomessa. Ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua (24. helmikuuta 2022) tavallisimpia virheitä olivat karttavirheet, jolloin esim. Krimin niemimaa oli osa Venäjää. Useimmiten nämä olivat seurausta siitä, että käytettiin kolmannen osapuolen toimittamaa karttaa, jonka tarjoamaan informaatioon toimituksessa ei ollut perehdytty riittävän tarkoin, jonka seurauksena virheet päätyivät lähetykseen. Toisinaan asiat ilmaistaan kömpelöllä tapaa, siten, että väärinymmärrykselle on sijansa.

Kuvakollaasin oikeassa alakulmassa on kuvakaappaus Ylen aamulähetyksestä 14. helmikuuta 2023, joka sopii erinomaisesta esimerkistä kömpelöstä ja todellisuutta vääristävästä viestinnästä. Tikkerissä huomio kohdistuu viestiin: ”Ukrainan valtaamille alueille luodaan järjestystä”. Ensimmäisenä korvaan särähtävät sanat ”valtaamille alueille”, josta syntyy mielikuva siitä, että Ukrainana käy valloitussotaa, kun tosiasiassa kyse on siitä, että Ukraina vapauttaa Venäjän miehittämiä alueita. Eikä jatkokaan parempaa mielikuvaa synnytä, jossa ”luodaan järjestystä”, joka johtaa myös harhaan herättäen samalla kysymyksiä. Yleisradion toimittaja Antti Kuronen totesi twiittiketjussani Ukrainan vapauttamilla alueilla järjestyksen palautuneen sen jälkeen, kun miehittäjä eli Venäjä joutui vetäytymään niiltä. Vapauttamisen myötä järjestys siis palautui alueille!

Tällä hetkellä perinteisen median edustaista eniten parannettavaa on Helsingin Sanomilla, jonka Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskasen toimittamat artikkelit ja katsaukset Venäjältä ovat tavattoman usein myötäsukaisia, joissa Venäjän valtion edustajat pääsevät kritiikittä ääneen. Helsingin Sanomien toimituksessa kenties oletetaan, että riittää kun artikkeliin tai katsaukseen sijoitetaan muutama lyhyt maininta siitä, ettei Venäjän toiminta ole kansainvälisten sopimusten mukaista tms. Tässä kohdin on kuitenkin todettava, ettei se missään nimessä riitä, kun siinä samalla päähuomion saa Venäjän valtion edustaja, jonka räikeitäkään valheita ei korjata. Useissa tapauksissa asetelma on jopa sellainen, ettei lukija tiedä tekstin sisältävän räikeitä valheita tai propagandaa, koska toimitus ei millään tavalla korjaa disinformaatiota. Esim. 13. huhtikuuta 2023 Helsingin Sanomat epäonnistui täydellisesti uutisessaan Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovan järjestämästä tiedotustilaisuudesta, päästäessään hänen äänensä kuuluviin pitkinä monologinomaisina lainauksina, joissa toistuvat propagandan ohella räikeät valheet sekä väitteet, joiden todenperäisyyttä ei voida millään muotoa osoittaa. (6) Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovasta. ICC:n antama pidätysmääräys koskee Venäjän toteuttamia lapsikaappauksia Ukrainasta ja aikuisten pakkosiirtoja Venäjän alueelle. (7) Uutinen kyseisestä tiedotustilaisuudesta ei kuitenkaan päässyt yllä olevaan kuvakollaasiin esimerkkinä perinteisen median epäonnistumisesta. Sen sijaan Helsingin Sanomien (ja samalla toimittaja Jeskasen) epäonnistumisia kuvaavat uutiset Venäjän voitonpäivän paraatista sekä Helsingin Sanomien vierailusta leirillä, jonne oli tuotu satoja nuoria Venäjän miehittämiltä alueilta Ukrainasta. (8 ja 9)

Uutinen Venäjän voitonpäivän juhlinnasta ja siihen liittyvästä paraatista on toki perusteltu, mutta ensiarvoisen tärkeää on se, että tapahtumaa tarkastellaan perusteellisesti ja siihen liittyvät virheelliset detaljit ja suoranainen disinformaatio korjataan ja asetetaan oikeaan rooliinsa, muussa tapauksessa koko uutinen on Venäjän valtiollisen propagandan ohimarssia. Sanoma-konsernin lehdistä Ilta-Sanomissa tämä uutisointi toteutettiin verrattoman paljon paremmin.

Jonkin sortin pohjanoteerauksena Helsingin Sanomien osalta voimme pitää Jeskasen artikkelia vierailustaan Pozlezavtra-leirillä, jonne on tuotu lähes kaksisataa nuorta Venäjän Ukrainalta miehittämiltä Donetskin, Luhanskin ja Hersonin sekä Zaporižžjan alueilta. (10) Osa haastatelluista nuorista on alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan. Tällainen on 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne, hän on kotoisin Kadijivkasta, joka on ollut Venäjälle alisteisten joukkojen kontrollissa jo vuosikymmenen ajan. Kyseisessä artikkelissa ei avattu tätä puolta riittävän painokkaasti, siinä ei esimerkein kerrottu sitä, millainen lasten ja nuorten tilanne on alueilla, joita Venäjä on miehittänyt jo vuodesta 2014. Kuinka lapsia ja nuoria on militarisoitu jo vuosien ajan, kuinka päiväkodit ja koulut Krimillä kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ovat sisältäneet patrioottista kasvatusta jo useiden vuosien ajan (ensimmäiset havainnot lasten ja nuorten militarisoinnista miehitetyillä alueilla ovat vuodelta 2018). Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueen, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä enemmän kuin 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (11)

Perusteltua olisi ollut myös tuoda esille se, että Venäjälle pakkosiirrettiin lapsia ensimmäisen kerran Itä-Ukrainan sotatoimialueelta niinkin varhain kuin kesällä 2014. Venäläistaustainen valtion rahoittama organisaatio on pakkosiirtänyt miehitetyn Donbasin alueelta Venäjälle vähimmilläänkin satoja lapsia vuosien 2014 ja 2016 välillä. Joulukuussa 2016 organisaation perustaja Elizaveta Glinka palkittiin Vladimir Putinin toimesta valtiopalkinnolla. (12)

Luonnollisesti Venäjä (ääneen päästessään) pyrkii perustelemaan toimensa parhaalla mahdollisella tavalla ja samalla antamaan siloitellun kuvan todellisuudesta. Mitä Helsingin Sanomat todellisuudessa tietää haastatelluista lapsista tai lapsia valvovista aikuisista? Kyseinen artikkeli on surullinen ja samalla vastenmielinen esimerkki siitä, mihin journalismi kehnoimmillaan voi päätyä. Näiltä leireiltä lapset eivät kohoa savuna ilmaan, kuten juutalaislapset natsi-Saksan tuhoamisleireillä, mutta mitä heistä jää ihmisinä jäljelle, jos heidän kielensä ja identiteettinsä tuhotaan hyökkääjävaltion toimesta? Artikkelissa Jeskanen, kuin sivullisena toteaa nuorilla olevan Venäjän passit, yhtenäiset (Venäjän lipun koristamat) asut. Mutta silmissäni hän ei ole sivullinen – hän on osallinen toistaessaan Venäjän propagandaa artikkeleissa sanasta sanaan. Mikä on toimittajan ja mediakonsernin vastuu? Yllättääkö Helsingin Sanomien linja minut? Ei! muistammehan Hesarissa julkaistun Hongkongin erityisalueen mainoksen, joka siis käytännössä oli mainoksen muotoista poliittista propagandaa, syyskuulta 2019. (13) Onko Hesari setelinipulla ohjailtavissa… 

Perinteisen median rinnalla disinformaation ja propagandan levittämisen alustoiksi saattavat päätyä myös luotettavina pidettävät harrastelehdet. Venäjän helmikuussa 2022 alkaneen laajan hyökkäyssodan alkupuolella perinteikkäässä Suomen Sotilas -lehdessä palstatilaa annettiin yllättävän paljon Aleksei Kettusen kirjoittamille artikkeleille, joista lopulta itsekin tarkastelin tarkemmin hänen kirjoittamaa Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä -artikkelia (julkaistiin Suomen Sotilas -lehdessä nro. 4/2022). (14) Suomen Sotilas -lehden kunniaksi on sanottava, että Kettusen kirjoitukset eivät ole enää aikoihin ylittäneet julkaisukynnystä. Ilmeisesti toimituksessakin tehty havainto, ettei tekstien asiantuntemus ole riittävän korkealla. Tekstit eivät vastaa todellisuutta!

Satusetä Aleksei Kettunen.

On ymmärrettävää, että uutistoimitusten hektisessä maailmassa tapahtuu virheitä mutta siinäkin maailmassa pitäisi kyetä tarkkuuden rinnalla arvioimaan lähteen luotettavuus. Onko Venäjän puolustusministeriö luotettava lähde, tai mikään merkittävä venäläismedia? (Luonnollisestikaan ei ole!) Aivan liian usein Venäjän edustajan sanat päätyvät sellaisenaan uutiseen läntisessä mediassa, ja jos suomalaisen median lähteenä on läntinen media, päätyvät sanat käännöksen kautta suomalaistenkin luettavaksi. Kirjoitukseni alkupuolella mainitsin Reutersin ja Tassin välisen sopimuksen, ja kuten Keir Giles kirjassaan kuvaa, sopimuksen seurauksena Tassin toimittamaa materiaalia alkoi päätyä sellaisenaan Reutersin uutisvirtaan, jolloin lukija saattoi kuvitella lukevansa Reutersin toimituskunnan kirjoittamaa uutista, vaikka todellinen lähde olikin Tassin puppugeneraattori. (15) Edellinen esimerkkinä siitä, kuinka venäläinen (dis)informaatio voi lopulta päätyä uutisiimme, ilman, että meidän on lukijoina mahdollista saada tietää informaation reittiä. (Itse suhtaudun hyvin skeptisesti uutisiin Ukrainan sodasta Venäjän näkökulmasta, jos alkuperäislähteenä on esim. Reuters). Merkittävin ongelma on venäläinen raha, jota löytyy monien läntisten medioiden omistusten taustalta (esim. brittiläinen The Independent, josta venäläistaustainen Jevgeni Lebedev omistaa 41 prosenttia. Jevgeni Lebedev taasen on ex. KGB-upseeri Aleksandr Lebedevin poika), mikä voi näkyä ja näkyykin siinä, että Venäjän narratiivi ujuttautuu uutisiin, artikkeleihin ja laajempiin katsauksiin.

Näin loppuun nostan esille vielä yhden teeman, joka väistämättä ainakin minulla vaikuttaa siihen, kuinka uskottavana (luotettavana) pidän välitettyä informaatiota. Seuraavaksi esimerkinomainen vertailu Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan ja Israelin sekä palestiinalaisten välisen sodan välillä. Venäjän iskettyä viikko sitten lauantaina ruuhka-aikaan liitopommeilla Epitsentr-kodintavarahypermarkettiin Harkovassa Ukrainan viranomaiset kertoivat ensin muutaman siviilin kuolleen ja kymmenien vammautuneen lisäten, että sammutus- ja raivaustyöt ovat edelleen käynnissä. Raivaustöiden edetessä tulevina päivinä uhriluku kasvoi kaiken aikaa nousten 19 kuolleeseen ja kymmeniin vammautuneisiin. (16) Valitettavan usein käy kuitenkin niin, ettei tämä lopullinen tieto enää tavoita lukijoita lännessä, asia mikä kenties on tiedostettu medioissa tai ministeriöissä, joiden tehtävänkuvaan kuuluu myös hämärtäminen ja informaatiosota. Jokainen suuronnettomuuspaikalla vieraillut tai tuhoisaa paloa sammuttamassa ollut tietää, ettei muutama kymmenen minuuttia tapahtuman jälkeen voida kertoa mitään tarkkoja uhrilukuja. Tämä pitäisi myös olla tiedossa medioiden edustajilla, jotka vuosien ajan ovat välittäneet lukijoille viestiä tällaisista tapahtumista, mutta jostain syystä tämä tieto (oppi) unohtuu, kun ”kaukokirjoittimesta” tulee venäläisministeriöiden jakamaa viestiä tai Hamasin alaisen terveysministeriön julkaisemia uhrilukuja kymmenistä raketti-iskussa kuolleista. Media, toistaessaan kritiikittä tällaista infoa väistämättä nakertaa samalla omaa uskottavuuttaan, mikä ei ole kenenkään etu, ei etenkään kärsivien palestiinalaisten. Sanoilla ja teoilla on merkitystä!

Vaikka tämä kirjoitus on kokonaisuudessaan melkoinen perinteiseen mediaan kohdistuva kritiikkiryöppy, on meidän kuitenkin hyvä muistaa se, että pääsääntöisesti tämänkin kirjoituksen esimerkkimediat onnistuvat työssään hyvin niiden toimittajien tehdessä erinomaista työtä vaikeissa oloissa Ukrainassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232.

2. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 234.

3. Länsi-Savo 6. elokuuta 2019, s. 8–.

4. https://yle.fi/a/3-10786805, jota artikkelia tarkastelin YYA-Yleisradio kohti ”Naapurineljännestä”-blogissani.

5. https://yle.fi/a/3-12560389

6. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010414367.html

9. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

10. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

11. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

12. https://khpg.org/en/1608811992

13. https://x.com/VuorelmaJohanna/status/1178202984729186304

14. Blogi Suomen Sotilas lehti: informaatiosta disinformaatioon, erityistarkastelussa Aleksei Kettusen artikkelit ”Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä” (julk. 4/2022) ja ”Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta” (julk. 6/2022).

15. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 234.

16. https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3869302-bodies-of-all-19-victims-of-epicenter-attack-identified-in-kharkiv-search-operations-completed.html

 

Kirjoitussarjan edelliset osat: OSA I ja OSA II.

Sanoilla on merkitystä: yhteenveto median kompuroinnista sotauutisoinnissa –

 

eli muutamia havaintoja median uutisoinnista Ukrainasta viime vuosilta.

Kirjoitin helmikuun alkupuolella blogiin perinteisen median kompuroinnista uutisoitaessa Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta, (Perinteinen media kompastelee sotauutisoinnissa – Osa xxx). Mielessäni kävi jo tuolloin laatia lyhyt yhteenveto (lähinnä itseäni varten) havainnoistani ja blogikirjoituksistani, jonka jälkeen – vaalikevään myötä – voisin palata tarkastelemaan viime vuosilta tutuiksi käyneitä vasta- ja vihamedioita ja niitä kautta suoritettavaa vaalityön häirintää (sisältäen myös disinformatiivisen viestinnän tarkastelun).

On tunnustettava, että olen ehkäpä suhteettomankin paljon kiinnittänyt huomiota perinteisen median edesottamuksiin viimeisimpien kuukausien kuluessa, kun ne ovat samaan aikaan julkaisseet lukuisia laadukkaita ja erittäin tärkeitä artikkeleja. Tällaisena tärkeänä artikkelina pidän Yleisradion julkaisemaa artikkelia ”Venäjän varastamat lapset”, (1) joka kertoo meille sen, ettei mikään ole Venäjällä muuttunut sitten ”koivun ja tähden” aikojen. Toisaalta kaikissa tapauksissa palautteenomaiselle kirjoitukselle löytyy peruste, vaikka kirjoituksessa usein huomio kohdistuukin yksittäiseen tekstiin tai kuvaan tai niiden kombinaatioon, taustalla on useimmissa tapauksissa pidempikestoinen havainnointi, jolloin olen huomannut jonkin trendin vallanneen alaa. Tässä tapauksessa tarkoitan trendillä viestintätapaa (sanoja tai kuvia), joiden kautta välittyy vähimmillään vääristynyt ja liian yksipuolinen kuva tilanteesta, merkittävimmillään kyse on Venäjän narratiivin kritiikittömästä toistamisesta, johon perinteisen median edustajat ovat myös syyllistyneet.

Tänään aamulla (14. helmikuuta) Yle aamussa kenties epähuomiossa ja aamukiireen vallitessa ilmaisiin asiat kömpelösti ja siten, että väärinymmärrykselle on sijansa. Alla kuva Yle aamun lähetyksestä, jossa esiintyykin se ongelmallisin kohta ”Ukrainan valtaamille alueille luodaan järjestystä”. Ensimmäisenä korvaan särähtävät sanat ”valtaamille alueille”, joka synnyttää mielikuvan siitä, että Ukrainana käy valloitussotaa, kun tosiasiassa Ukraina vapauttaa Venäjän miehittämiä alueita.

Tikkerin jatko ”luodaan järjestystä”, johtaa myös harhaan herättäen kysymyksiä. Yleisradion toimittaja Antti Kuronen totesi twiittiketjussani Ukrainan vapauttamilla alueilla järjestyksen palautuneen sen jälkeen, kun miehittäjä eli Venäjä joutui vetäytymään niiltä. (2) Vapauttamisen myötä järjestys siis palautui alueille!

Ylen aamu, 14.2.2023.

Poimin seuraavaksi joitain esimerkkejä perinteisen median selkeistä epäonnistumisista uutisoitaessa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 jälkeen, jonka jälkeen kirjoitustani täydentäen muutama havainto ajalta ennen 24. helmikuuta, joka tässä kirjoituksessa toimii vedenjakajana. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa enää palaa 2. helmikuuta 2023 kirjoitukseni esimerkkeihin – tarkastellaan aikaa ennen tätä kirjoitusta.

Suomessakin nousi loppiaisen alla otsikoihin Venäjän johtajan Vladimir Putinin määräys 36 tunnin ”tulitauosta”, jonka oli määrä alkaa tammikuun 6. kello 12:00. Tämä globaalisti levinnyt ilmoitus toistettiin sellaisenaan myös STT:n ilmoitusluonteisessa twiitissä, jossa jätettiin huomiotta muut mahdolliset ulottuvuudet – kuten propaganda ja disinformaatio.

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt Ukrainaan tulitauon huomiseksi ja ylihuomiseksi. Venäjällä on huomenna jouluaatto ja ylihuomenna joulupäivä.” (3)

Perinteinen media oli tuolloin myös hereillä. Venäjän ilmoitusta taustoitettiin nostaen esille mahdollisia syitä ilmoitukselle, Helsingin Sanomien uutisessa Markku Kangaspuro viittasi ilmoituksen olevan Venäjän poliittista propagandaa. (4) Toisaalta, Ukrainan sotaa vuodesta 2014 seuranneille Venäjän ilmoitus ”tulitauosta” toi mieleen lukuisat aiemmat ”tulitauot”, jotka se proxy-joukkoineen rikkoi Itä-Ukrainan sotatoimialueella menneiden vuosien aikana. Useimmat muutaman tunnin sisään ns. tulitauon alkamisesta, aivan kuten kävi loppiaisenakin.

Poimitaan vielä muutama esimerkki perinteisen median kompuroinnista 24. helmikuuta 2022 jälkeiseltä ajalta, jota pidän rajapyykkinä, koska tuolloin Venäjä aloitti monen rintaman suurhyökkäyksen Ukrainaan. Brutaalia, YK:n peruskirjan vastaista, hyökkäystä pidän niin mittavana rikkeenä, että tapahtuneen jälkeen toimituksissa tulisi olla erityisen tarkkoja uutisten täsmällisyyden suhteen, etenkin huomioida se, että sanoilla on merkitystä. 

Viime vuoden elokuun 4. päivä julkaisemassa katsauksessa – Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen – Yleisradio epäonnistui otsikosta lähtien täysin. Otsikoinnin epäonnistumisesta kertoo sekin, että palautteen myötä katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon: Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen. (5)

Alkuperäisessä otsikossa korvaan särähti sanamuoto ”hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa – puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä alueella turvautuu. Tuntuu hämmentävältä, että Yleisradiossa seulan läpi pääsi näinkin ala-arvoinen otsikko, joka ymmärrettiin muokata uuteen uskoon vasta kun riittävän moni oli antanut palautetta toimitukselle.

Yleisradiota ei ole yksin syyttäminen, MTV3:n kohdalle näitä repsahduksia on sattunut useampiakin, kuten maaliskuun 7. päivän uutinen, jossa propagandistinen viesti pääsi läpi sellaisenaan klikkiotsikosta alkaen: ”Ukrainalaissyntyinen Venäjän olympiavoittaja suree synnyinkaupunkinsa kohtaloa – ’Kaikki on tuhottu’”. (6) Tässä MTV3:n uutisessa toistui sellaisenaan venäläispropagandan levittämä, valheellinen viesti, Donetskin tuhoutumisesta ukrainalaisten tulituksessa.

Sen ohella, että uutisen Donetsk-osuus oli puuta-heinää pidettäessä yllä mielikuvaa siitä, että kaupunki on tuhoutunut keväällä 2014 alkaneessa sodassa. Uutisessa syyllistyttiin myös Krimin niemimaan miehityksen vähättelyyn, kuvaamalla tapahtunutta ”Krimin kriisiksi”. Kyseessä ei todellakaan ole kriisi, vaan Venäjän helmi-maaliskuussa 2014 toteuttama niemimaan miehitys. tällaisen tapahtuman yhteydessä uutistoimituksen olisi olennaisen tärkeää käyttää oikeaa verbiä kuvaamaan tilannetta Krimin niemimaalla. Vähättely palvelee vain ja ainoastaan Kremliä sekä sen operaattoreita. Miehittää-verbin käyttö on merkityksellistä, verbin sisältämän määritelmän vuoksi. Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat yksiselitteisesti laittomia, vaikka niiden taustalla olisikin jonkin väestönosan tahtotila. (7)

Kyseinen olympiavoittaja väitti siis synnyinkaupunkinsa Donetskin tuhoutuneen täysin. Mutta verrataanpa Donetskia Mariupoliin, Mar’inkaan tai Soledariin, muitakaan tuhottuja ukrainalaiskaupunkeja ja kyliä unohtamatta. Toivottavasti osaatte edes hävetä siellä uutistoimituksessa!

Perinteisissä medioissa ei ole tapahtunut toivomaani todellista ryhdistäytymistä 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Edelleen toistetaan niitä virheitä, jollaisiin Keir Giles uusimmassa teoksessaankin viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet” s. 231 eteenpäin, lainatessaan muun muassa ’Larsia’ ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä”. (8)

Suomalaismedioiden epäonnistumisia löytyy menneiden vuosien ajalta yksistään Ukrainan osalta lukuisia. Teksteissä toistuvat usein sanat ”kriisi”, ”kapinalliset”, ”separatismi” tai ”sisällissota” kuten Iltalehden uutisessa elokuulta 2020 – Lukašenkan joukot vyöryvät Minskiin – tutkija IL:lle: Tämä ilta näyttää paljon:

”Ei uusi Ukraina

Ukrainassa käynnistyi vuonna 2013 kansannousu, joka johti Venäjän sotilaalliseen puuttumiseen ja edelleen jatkuvaan sisällissotaan. - - -”. (9)

Yleisradiolta on päässyt aiempinakin vuosina läpi hyvin yksipuolisia, disinformaatiota levittäviä, katsauksia. Kuten hämmentävä Marjo Näkin raportti Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta kesäkuussa 2019. (10) Artikkelissa toistettiin surutta Kremlin propagandaa ja valheita jättäen kertomatta olennaisia asioita Artekin lasten leirikeskuksesta sekä tilanteesta Venäjän miehittämällä niemimaalla.

Selkeiden virheiden ohella artikkelissa toistettiin myös räikeitä valheita, kuten –

”Artek on lasten maa, eikä tässä maassa ole osavaltioita, kansalaisuuksia tai politiikkaa, luonnehtii Artekin johtaja Konstantin Fedorenko.”

väite on yksiselitteisesti vale – propagandaa. Artekin silloinen johtaja Konstantin Fedorenko valehtelee, niin että korvat heiluvat. Nimittäin Artek on ”lasten maa”, jossa on läsnä kaiken aikaa politiikka, militarismi – tämä kaikki olisi ollut toimittajankin helppo googlata. Kyseinen artikkeli oli Yleisradiolta kokonaisuudessaan hyvin laiskaa toimittamista. Kesti nimittäin pari viikkoa, kunnes Yleisradio sai päivitettyä artikkelia ”faktalaatikon” verran, jossa kerrottiin Krimin niemimaan kiistellystä asemasta mutta jätettiin mainitsematta tyystin Venäjän suorittama niemimaan miehitys.

Merkittävien suomalaisten mediatalojen rinnalla maakuntamedioillekin on toisinaan sattunut hutilaukauksia Ukrainan sotaa käsittelevissä artikkeleissa. Mikkelissä ilmestyvässä Länsi-Savossa julkaistiin 6. elokuuta 2019 Venäjän proxy-joukoissa sotineen Petri Viljakaisen hyvin yksipuolinen ja kritiikitön haastattelu. (11) Viljakainen värväytyi Johan Bäckmanin avustuksella vuonna 2015 Itä-Ukrainan alueella operoineisiin Venäjän rahoittamiin ja varustamiin sekä osin miehittämiinkin joukkoihin. 

Länsi-Savo, tiistai 6. elokuuta 2019.

Ensimmäisten suomalaisten värväytyessä sotimaan tai operoimaan miehitetyssä Itä-Ukrainassa Venäjän riveissä, moni suomalaismedia tarttui täkyyn, julkaisten värväytyneistä uutisia sekä artikkeleja käyttäen toisinaan kielikuvia, joista tuli mieleen romantisoidut seikkailuelokuvat viime vuosisadalta. Keskisuomalainenkin vieraili Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla keväällä 2016, jolloin ainakin lehden verkkosivuilla julkaistiin useampi katsaus matkalta, joissa – toivottavasti ymmärtämättömyyttään – toistettiin Venäjän narratiivia kansantasavalloista jne. (12 ja 13)

* * *

Ukrainan sodasta uutisointi on omalta osaltaan paljastanut länsimaisen median ongelmakohtia, joihin Keir Gileskin viittaa uusimmassa teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee. Erityisesti teoksen osassa, jossa tarkastelussa on Venäjä ja lännen tiedotusvälineet. Osalla läntisistä medioista taakkana on omistussuhteet tai yhteistyökuviot venäläismedioiden kanssa, joiden myötä uskottavuus eräisiin medioihin on heikentynyt huomattavasti, esim. Reutersin kaupallinen sopimus Tassin (Venäjän valtiollinen uutistoimisto) johti siihen, että Reutersin Venäjä uutisointi ei enää ollut objektiivista vaan niissä alkoi myös toistua Venäjän propagandaväitteet, kuin myös suoranainen propagandan levittäminen Venäjän miehittämiltä alueilta kertovissa puffijutuissa.

Toisaalta Venäjän informaatiosodasta kirjoittaminen (tai sen tutkiminen) on johtanut hyökkäyksiin toimittajia ja tutkijoita vastaan, hyökkäyksiin on masinoitu myös läntisiä medioita. Jessikka Aro teoksessaan Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta kuvaa ruotsalaisen Venäjä-asiantuntija Martin Kraghin joutumista laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi akateemisen selvityksensä jälkeen, ja kuinka Ruotsin suurimman iltapäivälehden Aftonbladetin kulttuurisivuilta johdettiin tätä hyökkäystä yhdessä Venäjän valtiollisten medioiden kanssa. (14)

Minkään median ei pitäisi nostaa itseään norsunluutorniin ja kieltää ongelmaa. Kehitettävää löytyy aina! Meistä vähäisiltä tuntuvat virheet saattavat päätyä myöhemmin osaksi Venäjän propagandaa todistamaan meitä tai Ukrainaa vastaan – tai Venäjän puolesta. Samalla meidän on syytä olla tarkkoina sen suhteen millaista tarinaa meistä (esim. suomalaisista) levitetään venäläisissä medioissa. Hämyisissä nurkissa kiertänyt tarina suomalaisnatseista saattaakin joku päivä päätyä Venäjällä valtiollisen median ykkösuutiseksi muodossa tahi toisessa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20016234

2. https://twitter.com/YLEKuronen/status/1625399060499730433 

3. https://twitter.com/STTuutiset/status/1611020255937150977 

4. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009310865.html 

5. https://yle.fi/uutiset/3-12560389 

6. https://app.mtvuutiset.fi/artikkeli/8371656 

7. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

8. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232.

9. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dcf07292-c525-42a7-9564-5d79dbb6ce5e 

10. https://yle.fi/uutiset/3-10786805 

11. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/95df1333-9574-4be4-be3c-e0c67b1d1c69  (maksumuurin takana)

12. https://www.ksml.fi/paikalliset/2557375 

13. https://www.ksml.fi/paikalliset/2557351 

14. Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 217. 

Linkit esimerkkeinä toimiviin kirjoituksiini, blogeissa lisää lähdeaineistoa:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/pahaa-tahtoa-ja-rikottuja-lupauksia.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/08/yleisradion-mahalasku.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/03/mtv-3-uutiset-disinformaation.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/08/iltalehti-disinformaation-jakajana.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/06/yya-yleisradio-kohti-naapurineljannesta.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/08/lansi-savo-haastatteli-petri-viljakaista.html 

Perinteinen media kompastelee sotauutisoinnissa – Osa xxx

 

Venäjän ryhdyttyä usean rintaman hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan viime vuoden helmikuussa, toivoin hetken ajan, luotettavan perinteisen median Suomessa (ja muualla Euroopassa) kiinnittävän huomiota uutisointiin, ollen erityisen huolellinen sen suhteen millaisin termein sotatapahtumia sekä tilannetta Ukrainassa kuvattaisi. Ukrainan sotavuosien (muistamme, että Ukrainassa on sodittu keväästä 2014 lähtien) kuluessa olen – toisinaan tuskastumiseen saakka – turhautunut siihen, kuinka myös suomalaismediat kerta toisensa jälkeen syyllistyivät epätäsmällisyyksiin tai suorastaan toistavat Kremlin propagandaa uutisartikkeleissaan.

Toiveeni täsmällisyydestä ja tarkkuudesta on osoittautunut turhaksi, mikä on sinänsä harmi, koska Suomessa on lukuisia Ukrainan sodasta erinomaisesti raportoivia toimittajia (kuten Yleisradion Antti Kuronen) ja tiedän, että ainakin osassa mediataloja toimittajille järjestettiin koulutustilaisuuksia viime vuoden (v. 2022) keväällä, jotta pahimman luokan Kreml-disinformaatio ei päätyisi uutistekstiin. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että valtaosin uutisointi on riittävän täsmällistä, toisaalta kuitenkin toistuvaa otteenherpaantumista on havaittavissa etenkin otsikoinnissa, ingressissä eli johdatteessa ja etenkin karttagrafiikoissa, joissa ongelmia on ollut Ukrainan osalta Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksestä lähtien. Tyystin oma luokkansa uutisten joukossa ovat uutiset, joissa toistetaan Kremlin narratiivia suoraan tai verhotummin, toisinaan vain jättämällä suomettuneen Suomen tyyliin asiat kertomatta.

Helsingin Sanomien Venäjän hyökkäyssotaa 1. helmikuuta 2023 käsittelevän uutisen karttagrafiikka on termistön kannalta hämmentävä. (1) Karttagrafiikassa käytetään edelleen termiä ”separatistialueet”, mitä nyt ei olisi pitänyt käyttää vastuullisessa mediassa enää vuosiin. Itse asiassa kyseisen termin käyttö on jollain tapaa ymmärrettävää vain ja ainoastaan kevään ja alkukesän 2014 uutisoinneissa, ja tuolloinkin vain siihen saakka, kun Venäjä alkoi aktiivisesti puuttua sotaan Ukrainan itäosissa. Ja jos haluamme jonkin konkreettisen hetken nimetä, niin voimme pitää sinä hetkeä, jolloin Venäjä tulitti tykistöllään ensimmäisiä kertoja omalta maaperältään Ukrainan itäosiin – toisin sanoen kesä-heinäkuun vaihdetta 2014:

”Artillery units of the Russian Armed Forces fired at least on 149 separate occasions attacks against Ukraine in the summer of 2014. 137 of these attacks were launched from positions inside Russia.” (2)

HS:n surkeasti laadittu karttagrafiikka.

Käytännöntasolla huhtikuussa 2014 alkanut sota Ukrainan itäosassa on jatkumoa Venäjän Krimin niemimaan miehitysoperaatiolle, eräiltä osin jopa toteuttamistapaa myöten, joten ehkäpä meidän pitäisi vihdoin ja viimein pitää sitä sellaisena, eikä hairahtua käyttämään missään vaiheessa epätäsmällisiä termejä, joissa Venäjän osuus häivytetään taustalle – lähes olemattomiin. Toteutus tapahtui ehkäpä improvisoidummin ja Krimin miehityksen nostattaman menestyshuuman innoittamana.

Viime vuoden loppupuolella pidetyssä MH17-oikeudenkäynnissä, tuomioistuin totesi sodan Itä-Ukrainassa olleen toukokuun puolivälistä 2014 eteenpäin Venäjän kontrolloima kansainvälinen aseellinen konflikti. (3) Ei siis sisällissotaa tai separatismia – koko ”sisällissota” ajatuksen on myös kieltänyt Donetskin alueen entinen ”kansankuvernööri” Pavel Gubarev, todetessaan joulukuussa 2020 antamassaan haastattelussa, ettei heidän olisi onnistunut ottaa keväällä ja kesällä haltuunsa kaupunkeja Donbasissa ilman venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin Krimin ryhmän joukkoja, jotka koostuivat pääasiassa venäläisistä Krimin niemimaan miehitysoperaatioon osallistuneista sotilaista, joita paikalliset kollaboraattorit tukivat.

Usea Ukrainassa kevään ja kesän 2014 epävakauttamisoperaatioon ja sotatoimiin osallistunut avainhenkilö on todennut, ettei operaatio olisi onnistunut ilman Venäjän lähettämiä miehiä ja aseita sekä osallistumista maasotaan elo-syyskuussa 2014. (4 ja 5) Venäläinen Alexander Žutškovski* totesi, jo vuosien takaisessa teoksessaan ”85 дней Славянска” (Slovjanskin 85 päivää), ettei sodassa ollut kyse taistelusta ”pahoja ukrainalaisia vastaan” vaan Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan. Toimittaja Denis Kazanskii käy laajassa kirjoituksessaan ”’85 дней Славянска’ Жучковского: явка с повинной” läpi Alexander Žutškovskin teosta. (6) Žutškovskin mukaan Igor Girkinin operaatio järjestettiin venäläisen ortodoksioligarkki Konstantin Malofeevin rahoilla ja Vladimir Putinin hiljaisella hyväksynnällä.

Sosiaalisen median aikakaudella ongelmallisia ovat myös uutiset, joissa otsikot johtavat vähintäänkin harhaan, jolloin otsikoiden nostattamilla tunteilla yritetään saada aikaan toimintaa. Toisinaan tämä vain sataa erilaisten disinformaatikkojen ja propagandistien (myös Venäjän) laariin, jotka käyttävät otsikoiden synnyttämää mielikuvaa omien tarkoitusperiensä ajamiseen.

Yllä olevan kuvakaappauksen uutisen kohdalla ensisijaisesti herää kysymys, että miksi Yleisradio valitsee Ukrainan varustamista hyvinkin asiallisesti tarkastelevan artikkelin otsikoksi johdattelevan kysymyksen? (7) Sellaisen, jossa vihjaillen toistuu myös Kremlin narratiivi ”sodan eskalaatiosta”, mikäli Ukrainalle toimitetaan raskasta aseistusta.

Ukrainassa on pian sodittu raskaammin vuoden verran, ja yhtämittaisesti vuodesta 2014, eikä raskaan aseistuksen toimittaminen Ukrainalle ole sotaa eskaloinut. Ainoa eskaloija on Venäjä, tarvitsematta siihen mitään ulkoista kimmoketta. Se voi kyllä rakentaa sellaisen ympärille oman tarinansa, mutta ei tämä tarina tosiasioita muuksi muuta.

Raskas aseistus, kuten taistelupanssarivaunut, auttavat Ukrainaa pääsemään tavoitteeseensa – vapauttamaan kaikki Venäjän miehittämät alueet julman miehityksen ikeestä. Yleisradion kaltaisen mediatalon ei tarvitse Ukrainan sotaa käsittelevissä uutisissa turvautua klikkiotsikoihin tai antaa Venäjän narratiiville yhtään kaikukoppaa.

Oma kysymyksensä on sitten se, että mitä uutisissa on järkevää näyttää ja mitä ei. Otan esimerkiksi MTV 3:n videoraportin Bakhmutin läheltä 31. tammikuuta 2023. (8)

MTV3 operaatioturvallisuutta vaarantaen.

Lyhyestäkin videoreportaasista on mahdollista saada selville kohtalaisesti tietoa alkaen sijainnista ja päätyen siihen millaista kalustoa videolla esiintyy, jonka perusteella havainnoitsijan on mahdollista päätellä mikä joukko-osasto on kyseessä, mikä on niiden reitti ja mitä tällainen toiminta mahdollisesti tarkoittaa. Tässä tapauksessa ongelmallista on sijainti Bakhmutin alueella eli käytännössä alueella, jonka haltuunotosta Venäjä tällä hetkellä taistelee hyvin rajusti. Videon julkaisua ei myöskään voi perustella esim. sillä, että se julkaistiin vasta niin ja niin monen tunnin kuluttua, koska video voi tästä huolimatta kertoa venäläisille asioita tai vahvistaa heidän aiempia olettamuksia tapahtumien kulusta, millä voi olla (on) vaikutusta siihen, mihin suuntaan he omia toimiaan vievät.

Ukrainan operaatioturvallisuus on tähän asti ollut hyvin korkealla tasolla, johon toimittajat yleensä ovat sitoutuneet. Tiedossa on useitakin tapauksia, joissa toimittaja, joka on rikkonut ohjeita vastaan on joko karkotettu maasta tai saanut maahantulokiellon (tai molempia). Luonnollisesti on olemassa pieni mahdollisuus sille, että kyseinen video on luvalla kuvattu ja että sen avulla Ukraina välittää viestiä viholliselleen. Pidän tätä kuitenkin hyvin epätodennäköisenä vaihtoehtona.

Teemaa tarkastellaan myös sotahistorioitsija Emil Kastehelmen twiittiketjussa. (9)

Kirjoitukseni loppuun lainaan venäläistä tiedustelu-upseeria Igor Girkiniä, joka johti kentältä venäläisten epävakauttamis- ja sotilasoperaatiota Ukrainassa keväällä ja kesällä 2014:

”I was the one who pulled the trigger of this war, - - - If our unit hadn't crossed the border, everything would have fizzled out — like in Kharkiv, like in Odessa”.

 

Marko   

 

Lähteet:

1. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009361539.html

2. Bellingcatin raportti ”Putin's Undeclared War Summer 2014 Russian Artillery Strikes against Ukraine”   s. 26, ladattavissa artikkelista Putin's Undeclared War: Summer 2014 - Russian Artillery Strikes against Ukraine.

3. https://twitter.com/mariekedehoon/status/1593226465189171204

4. https://khpg.org/en/1608808721 

5. https://www.themoscowtimes.com/2014/11/21/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-a41598

6. https://www.liga.net/politics/opinion/85-dney-slavyanska-juchkovskogo-yavka-s-povinnoy 

7. https://yle.fi/a/74-20013868 

8. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-n-toimittaja-ukrainassa-venaja-on-bahmutissa-lahella-suurinta-voittoaan-sitten-viime-kesan/8622792#gs.oudu71 

9. https://twitter.com/emilkastehelmi/status/1620713651383697408 

*: Alexander Žutškovskin nimen englannin kielinen kirjoitusasu voi olla monille tutumpi: Alexander Zhuchkovsky. 

#StandWithUkraine