Kieli ja kulttuuri Venäjän aseina

 

Kirjoitan tätä kirjoitusta enemmän itselleni, pysyväksi muistiinpanoksi kielestä ja kulttuurista Venäjän vaikuttamisarsenaalissa, luonnollisesti olen tyytyväinen, mikäli tämä hyödyttää lukijoitani. Ja koskapa kirjoitan erityisesti itselleni, kirjoitus on poukkoileva, pitäen sisällään huomioita ja havaintoja menneiltä vuosilta sekä niiden vertaamista tähän aikaan.

Venäjän kohdalla puhutaan hyvin usein ”pehmeästä vaikuttamisesta” tai ”pehmeästä voimasta”, joiden rinnalla viitataan usein myös englannin kieliseen termiin ”soft power”. Sanatarkka käännös soft powerista on pehmeä voima, mielestäni kuitenkin pehmeä vaikuttaminen kuvaa tätä toimintaa paremmin. Seuraava lainaus Jukka Rislakin kirjoituksesta ”Soft Power, Venäjä ja Baltia” avaa termiä ”soft power” tarkemmin:

”Soft power:

Soft power näyttää olevan jo vakiokäsite politologiassa, sosiologiassa ja mediatutkimuksessa. Baltian maissa puhutaan nykyään hyvin paljon – ja huolestuneeseen sävyyn – Venäjän pehmeästä voimasta, pehmeästä vaikuttamisesta. Erittelenkin asiaa näiden maiden näkökulmasta.

Amerikkalainen tutkija Joseph Nye muotoili termin soft power kirjoissaan 1990 alkaen. Se on kykyä saada tahtonsa läpi, päästä tavoitteeseen ei käyttämällä pakkoa, voimaa tai rahaa vaan houkuttelemalla, ”kiehtomalla” ja vetovoiman (attraction) avulla sekä sitouttamalla (co-option). Se tapahtuu kulttuurin, arvojen ja ulkopolitiikan avulla, joilla on legitimiteettiä ja moraalista auktoriteettia. Valtiolle voidaan luoda hyvä imago median, koulutuksen ja julkisen diplomatian avulla.” (1)

Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen alun (24. helmikuuta 2022) jälkeen Venäjän mahdollisuus käyttää hyväksi pehmeän vaikuttamisen arsenaaliaan heikkeni selkeästi. Nyt, kun suurhyökkäyksen alkamisesta on kulunut jo useampi vuosi, ja kun osassa Ukrainan läntisiä tukijoita sotaväsymys valtaa alaa, Venäjän kyky vaikuttaa erilaisin pehmeän vaikuttamisen keinoin näyttää kasvavan, mikä näkyy arkipäivän puheissa ja teoissa. Meidän ei kuitenkaan pitäisi unohtaa sitä, että Venäjä jatkaa tuhoamissotaansa Ukrainassa ja, etteivät sen perimmäiset tavoitteet ole muuttuneet (nämä ovat niitä ”juurisyitä” ja niiden muuttumattomuudesta, joihin Vladimir Putin puhuttaessa tulitauosta ja rauhasta Ukrainaan). Edellisen rinnalla meidän ei myöskään pitäisi sulkea silmiämme siltä, että Ukrainassa käymänsä tuhoamissodan rinnalla Venäjä pyrkii vaikuttamaan läntiseen päätöksentekoon ns. diplomatian keinoin sekä kansalaisten mielipiteisiin ja ajatteluun kansalaisaktivismin, kielen, kulttuurin jne. keinoin. Kansalaisaktivismin kohdalla Suomesta käy esimerkkinä pyrkimys vaikuttaa rajalakiin sekä kansalaisten mielipiteisiin Suomen ja Venäjän välisen rajan sulusta tunteisiin vetoavan keskustelun sekä mielenilmausten kautta, tällä saralla Aleksanterinliitto ry on näkyvä ja aktiivinen toimija.

Siitä huolimatta, että Neuvostoliitolle kuin myös sen perilliselle Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat olleet tärkeitä vaikuttamisen välineitä, tunnumme kiinnittävän yllättävän vähän huomiota niiden rooliin osana nyky-Venäjän pehmeän vaikuttamisen arsenaalia. Olen huomannut ihmisillä puheiden ja tekojen tasolla halun vetää rajan Venäjän hallinnon tekojen sekä venäläisen kielen ja kulttuurin välille, siinäkin tapauksessa, että tiedostetaan hallinnon käyttävän kieltä ja kulttuuria aseina meitä itseämme vastaan.

Martti J. Kari ja Antero Holmila avaavat kielen logiikkaa erinomaisesti teoksen ”Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii” sivulla 296 ja 297, josta lainaan lyhyen pätkän:

”Russkij toimii eri tavalla. Se on määre, joka kytkee sisäänsä identifioitumisen Venäjään ja venäläisyyteen. Tässä mielessä russkij voi viitata Georgian, Venäjän, Azerbaidžanin tai Viron kansalaiseen, mutta heitä kaikkia yhdistää russkij-käsite, joka venäjän kielessä viittaa paljon laajempaan sivilisaatiolliseen kokonaisuuteen kuin vain kieltä puhuvaan henkilöön. Tätä myös Putin tarkoittaa, kun hän puhuu venäläisistä. Venäjän kieltä puhuva henkilö kuuluu ikään kuin automaattisesti venäläiseen maailmaan, halusi hän sitä tai ei. Venäläinen maailma on taas itseoikeutettu Venäjän asevoimien suojeluun.” (2)

Edellinen liittyy olennaisesti kielen sekä kulttuurin käyttöön vaikuttamisessa mutta samalla se liittyy suoraan Venäjän valtion esittämiin narratiiveihin sodan syille Ukrainassa: venäjää puhuvat ovat automaattisesti osa venäläistä maailmaa ja täten Venäjän asevoimien suojeluksessa. Se, että Venäjän valtiojohdon määritelmä on paikkansapitämätön, on venäläisille tässä tapauksessa merkityksetöntä.

Ukrainassa on sodittu kevättalvesta 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin niemimaan, ja aloittaen operaattoreillaan sodan Donbasissa muutamaa viikkoa myöhemmin. Siitä lähtien olen joutunut muistuttamaan ihmisiä siitä, että kieli (venäjä) ei tarkoita sitä, että puhuja identifioisi itsensä venäläiseksi. Lähipiirini kuuluu ukrainalaisia, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet aikuisuuteen Neuvostoliitossa mutta joille ei opetettu koulussa vanhempiensa tai isovanhempiensa kieltä ukrainaa vaan venäjää. Ukrainan puhumisesta saatettiin rangaista vielä 80-luvulla, mutta esim. Donbasin alueella venäläistäminen jatkui käytännössä neuvostovaltion loppuun saakka (henkisesti pidempäänkin). Neuvostoliiton hajottua 90-luvun alkupuolella, Venäjän vaikuttaminen kielen ja kulttuurin avulla Ukrainaan ei suinkaan lakannut, vaikka sillä ei tuolloin ollutkaan resursseja käytössään samalla tapaa kuin Neuvostoliitolla.

Tämän vuosituhannen alkupuolella moni asia muuttui Venäjällä Vladimir Putinin valtaannousun myötä, heijastuen hyvin pian naapurimaihin, joihin Venäjä pyrki vaikuttamaan talouden ja diplomatian lisäksi erityisesti kielen ja kulttuurin avulla – jossain määrin myös urheilu kuului näihin Venäjän pehmeän vaikuttamisen välineisiin. Nähdäkseni urheilun merkitys oli suurempi länteen kohdistuvassa vaikuttamisessa, jolloin etenkin jääkiekko nousi merkittävään rooliin. (3) Venäjällä mikään ei näiltä osin ole muuttunut, sille kieli, kulttuuri kuin myös urheilu ovat osa pehmeän vaikuttamisen välineistöä – soft power’ia). Asian voi myös ilmaista radikaalimmin – Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat aseita, joilla ihmisiä pyritään sitouttamaan ”venäläiseen maailmaan” (Russkij mir).

Venäjälle keskeinen vaikuttamisen väline entisen Neuvostoliiton alueella on edelleen kieli ja kieleen liittyvä kulttuuri. Venäjän kielen valta-aseman taakse kätkeytyi neuvostoaikana venäläisyyden ylivertainen asema. Ihmisten identiteettiin vaikutettiin yksilötasolla jo sillä, että jokaisella piti olla isänimi (patronyymi) riippumatta oman kansallisen kulttuurin tavoista, koska etunimen ja isännimen yhdistelmää käytetään Venäjällä puhuteltaessa. (4) Venäjän hallinto on hyökännyt verbaalisesti hyvin rajusti koko tämän vuosituhannen ajan niitä naapurimaita vastaan, joissa venäjän kielen asemaan on pyritty puuttumaan. Näin kävi esim. Ukrainassa Viktor Juštšenkon kaudella, hänen presidenttikaudellansa ukrainan kielen ja kulttuurin asemaa vahvistettiin, jonka seurauksena Venäjän kielenkäyttö Juštšenkoa ja hänen tukijoitansa kohtaan voimistui merkittävästi. Ukrainan Venäjä-mieliset poliitikot kannattajineen osallistuivat aktiivisesti painostustoimiin ja disinformaation levittämiseen.  Vuoden 2004 presidentinvaaleissa Viktor Juštšenkon vastaehdokkaana ollut Viktor Janukovytš syytti Juštšenkoa avoimesti natsiksi. Juštšenkoon kohdistettujen syytösten laineet löivät Suomeenkin, toukokuussa 2009 Helsingin antifasisteiksi itseään nimittävä ryhmä töhri Ukrainan suurlähetystön seiniä maalipommilla. Ryhmän julkaiseman tiedotteen mukaan töhrimisen taustalla oli Ukrainan presidentti Juštšenkon yhteistyö äärioikeiston kanssa. (5) Kovin on tuttua retoriikkaa. Venäjä turvautui samaan muutamaa vuotta myöhemmin ukrainalaisten ryhtyessä vastustamaan Viktor Janukovytšin harjoittamaa politiikkaa: Janukovytšin vastustajat olivat äärioikeistoa, vallan vaihduttua ja Janukovytšin paettua Kiovasta ja muutamaa päivää myöhemmin Ukrainasta, Venäjän retoriikka koveni entisestään – ukrainalaisia ryhdyttiin kollektiivisesti nimittämään uusnatseiksi.

Näin sivumennen huomautettuna. Monen ukrainalaisen paikkakunnan, alueen tai paikan nimi Suomessa juontaa sen venäjän kielisestä nimestä, ei ukrainan kielisestä. Muutama esimerkki (nimiparissa jälkimmäinen on translitteroitu ukrainan kielestä): Odessa – Odesa; Harkova – Harkiv; Donbass – Donbas; Dnepr – Dnipro (joki, ei kaupunki).

Edellä on vilahdellut käsite ”russkij mir” muutamaan otteeseen. Sen sisältämää ajatusta ei kuitenkaan ole järkevä avata tässä kirjoituksessa laajalti, mutta jotta lukijoille muodostuisi edes jonkin asteinen kuva käsitteestä lainaan jälleen lyhyelti Martti J. Karin ja Antero Holmilan teosta ”Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii”:

”Russkij mir -käsite on myös sovellettavissa niin geopolitiikkaan, kielipolitiikkaan, talouspolitiikkaan kuin kulttuuripolitiikkaan. Niiden lisäksi se on perusteiltaan uskonnollinen. Venäjän ortodoksinen kirkko onkin ollut yksi sen voimakkaimmista puolestapuhujista”. (6)

Käsitteen ”russkij mir” sijaan tämän kirjoituksen kannalta merkittävämpi on Vladimir Putinin käskystä v. 2007 perustettu Russkij Mir Foundation, jonka tehtävä on vaikuttaa Venäjän kielen ja kulttuurin esillä oloon kohdemaissa diplomatian keinoin: painotan sanoja kieli ja kulttuuri. Suomikaan ei ole välttynyt tämän organisaation toimilta.

Esimerkkitapauksessa palaamme noin vuosikymmenen ajassa taaksepäin maaliskuuhun 2016, jolloin muun muassa Yle uutisoi Russkij Mir -säätiön rahoittaneen Itä-Suomen koulua. (7) Itä-Suomen koulu toimi tuolloin Joensuussa, Lappeenrannassa sekä Imatralla. Koulun silloisen johtavan rehtorin Petri Kyyrän mukaan säätiö oli yhdeksän vuoden aikana rahoittanut koulua noin 26 000 eurolla – tiedossani ei ole, jatkuiko säätiön tuki kohu-uutisen jälkeen. Sen sijaan toisin kuin viittaamassani uutisessa mainitaan, Russkij Mir -säätiö kutsui koulun oppilaita säännöllisesti Venäjälle kielikursseille ja oppilasvaihtoon. Uutisesta käy ilmi, koulun saaneen säätiöltä tukea opintomateriaaliin sekä tietotekniikkaan. Samaa aikaan uutisesta välittyy kuva, johtavan rehtorin taholta hyvin naiivista suhtautumisesta Venäjän vaikuttamiseen säätiön kautta. Hän rinnastaa Russkij Mir’in Goethe-instituuttiin sekä British Council’iin.

Venäjän suunta oli tuolloin jo selvä. Se ei kätkenyt imperialistisia pyrkimyksiään ja se miehitti osia naapurimaastaan sekä oli luonut jäätyneitä konflikteja useisiin lähialueiden maihin, joten minkäänlainen yhteistyökuvio Kremlin käskyvallassa olleen säätiön kanssa ei olisi pitänyt tulla kyseeseenkään. Siinä missä useimmissa länsimaissa oli tehty tiliä menneisyyden kanssa, tai valtiot olivat pyrkineet (kuka paremmin, kuka huonommin) irrottautumaan imperialistisesta perinteestään, Venäjällä tilanne oli ja on edelleen toinen. Maa kirjoittaa historiaansa uudelleen ja ammentaa uudelleen kirjoittamastaan historiasta oikeutusta nykyisille rikollisille teoilleen.

Viime vuosikymmenen puolella Itä-Suomen koulu ei välttämättä ollut ainoa laatuaan. Lainaan kommenttia maanpuolustus.net-foorumilta Itä-Suomen koulu-kohun ajoilta:

”Samanlaista se oli Suomalais-venäläisessä koulussa. Tosin ei mitenkään erityisen hämmentävää, venäjänkieleen kun oli erikoistunut. Eikä sitä lapsena kukaan materiaalista sen enempää välittänyt.”

Ymmärtääkseni kommentilla tarkoitetaan koulussa vallitsevaa henkistä ilmapiiriä, joka oli rinnastettavissa Itä-Suomen koulun johtavan rehtorin kommentteihin ja niistä tehtyihin johtopäätöksiin. Lapsiin tällainen materiaali uppoaa, mikä on tarkoituskin. He pitävät Krokotiili Genan kanssa seikkailevaa ’Muksista’ harmittomana hahmona, jollaisena se minunkin lapsuudessani näyttäytyi vuosikymmeniä sitten kuvien ja piirrosten myötä, jonka seikkailuja on mukava seurata. ’Muksisilla’ eli Tšeburaškalla (ven. Чебурашка) on toinenkin elämä, josta hetken kuluttua lisää.

Neuvostoliitto ja laajemmin itäblokki esittäytyi omassa lapsuudessani vuosikymmeniä sitten lapsille ja hiukan vanhemmillekin inhimillistettyjen hahmojen ja heidän toverillisten seikkailuiden myötä. Kukapa 70-luvun lapsista ei muistaisi Moskovan kesäolympialaisten sympaattista kisamaskottia Miska-karhua, joka jäi kyynelehtimään kisojen päättäjäisten myötä? Kuulen jo mutta-toteamuksia taustalta: ”Mutta se oli silloin…”. Mutta onko mikään loppujen lopuksi muuttunut?

’Muksisin’ tie Krokotiili Genan kaverista osaksi Venäjän sotapropagandaa.

Muksis eli Tšeburaška on kulkenut pitkän tien Krokotiili Genan sympaattisesta ”pikkukaverista” osaksi venäläistä sotapropagandaa – osassa tapauksia kyse on nimenomaan valtiojohtoisesta sotapropagandasta, joka sosiaalisen median aikakaudella leviää ja levitetään Venäjän ulkopuolelle. Venäjällä Muksis valjastettiin valtion käyttöön tämän vuosituhannen alkupuolella, jolloin se valittiin ensimmäistä kertaa Venäjän olympiajoukkueen maskotiksi. Tässä roolissa se on ”palvellut” Venäjää kaksissa kesäolympialaisissa sekä kaksissa talviolympialaisissa.

Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen Muksis päätyi osaksi venäläishyökkääjien varustusta kuin myös propagandajulisteisiin sekä erilaisiin värväys- ja tukikampanjoihin. (8) Näiden rinnalla se esiintyy tuoreissa elokuvissa sekä erilaisissa lapsille suunnatuissa leluissa. Mutta onpa myös mahdollista, että ”Чебурашка” googlaileva päätyy venäläistaustaisen ”asepropagandan” äärelle. Viime vuosikymmenellä miehitetyn Itä-Ukrainan alueella esiteltiin Tšeburaška-raketinheitinjärjestelmä. Kyseessä oli ennemminkin propagandakäyttöön valmistettu termobaarisilla taistelukärjillä varustettuja raketteja ampuva pyöräalustalle sijoitettu raketinheitinjärjestelmä (РСЗО ”Чебурашка”), jonka käyttö varsinaisissa sotatoimissa rajoittui yksittäisiin kertoihin.

РСЗО ”Чебурашка”.

Kuvaus Muksisin eli Tšeburaškan vaiheista liittyy olennaisella tapaa Venäjän harjoittamaan lapsiin kohdistuvaan kulttuurivaikuttamiseen. Ongelmaksi tämä muuttuukin siinä vaiheessa, kun lasten parissa työskentelevät eivät tiedosta olevansa osa koneistoa, joka levittää lapsille materiaalia, joka on a) itse osa propagandaa b) jonka tarkoitus on johdattaa kohde syvemmälle propagandan ja disinformaation maailmaan, jossa sosiaalisessa mediassa seikkailevat lapset altistuvat entistä suoraviimaisemmalle vaikuttamiselle.

Olen viimeisen vuoden kuluessa tutustunut tarkemmin useisiin tapauksiin Suomessa (pääasiassa pääkaupunkiseudulla), joissa suomalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa lapsille oppimisen ohessa esitetään nyky-Venäjällä tuotettuja lauluja sekä elokuvia, jotka sisältävät piilomerkityksellisen sanoman tai joita Venäjällä käytetään avoimesti sotapropagandan osana. Esim. viime vuonna Venäjällä julkaistua ”Sigma boy”-kappaletta saksalaismeppi Nela Riehl kuvasi puheessaan Venäjän yritykseksi soluttautua julkiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Hänen mukaansa kappale edistää patriarkaalista ja Venäjä-mielistä maailmankuvaa. (9) Ukrainan Center for Countering Disinformation’in mukaan Venäjän asevoimat käyttää kappaletta rekrytointiviestinnässään. (10) Ikävä kyllä kyseistä kappaletta soitetaan myös suomalaisissa päiväkodeissa.

Entäpä sitten ”Maša ja Karhu”? Mašaa ja Karhua katsoessa ei välttyä ajatukselta, että rauhallisena ja kärsivällisenä kuvattu karhu onkin Venäjä, ja että sarjan avulla pyritään vaikuttamaan mielikuvaan Venäjästä, että se on muutakin kuin aggressiivinen, naapureilleen uhitteleva valtio. Vaikuttaako sarja mielikuvaan Venäjästä? Sarja on suosittu lapsiperheiden keskuudessa, se on levinnyt yli sataan maahan ja se on edelleen katsottavissa Suomessakin. Julkisen keskustelun perusteella sarjaan suhtaudutaan esim. Baltian maissa olennaisesti kriittisemmin, kuin Suomessa tai useimmissa länsimaissa, joissa sitä esitetään. (11) On ymmärrettävää, että maissa, jotka ovat kokeneet neuvostoimperiumin miehityksen sekä näiden miehitettyjen valtioiden alistamisen, kansalaisiin kohdistuneen vainon ja laajat pakkosiirrot, sarjaa tarkastellaan olennaisesti kriittisemmin: neuvostoaikoja ikävöivässä karhussa ei ole mitään hauskaa, kuten ei ole karhun puutarhaa NKVD-rajavartijan koppalakki päässä vartioivassa Mašassakaan.

Kyllä, Maša ja Karhu (vai Maša ja venäjä) animaatiosarjassa on selkeästi symboliikkaa sisältäviä elementtejä sekä viittauksia menneisyyteen, jotka herättäisivät aivan toisen tason keskustelua, mikäli vastaavaa kuvastoa tarjoiltaisi lapsille vaikkapa saksalaisessa animaatiosarjassa, jossa Eva ja Blondi seikkailisivat. Tapauksissa, joissa Maša ja Karhu-animaatiota katsotaan päiväkodeissa (mitä Suomessakin harrastetaan) olisi suotavaa, että henkilökunta tiedostaisi sarjan esittämiseen liittyvät ongelmat ja ymmärtäisi sarjassa esiintyvät viittaukset Venäjän ja Neuvostoliiton historiaan ja kuinka ne koetetaan esittää nostalgisessa valossa.  

NKVD-rajavartija Maša vartioi karhun porkkanamaata.

Ollakseni rehellinen, minun on mahdotonta uskoa havaintojeni perusteella, että kaikissa tapauksissa kyse on tietämättömyydestä tai naiiviudesta – ajattelusta, jota ohjaa kuvitelma siitä, että kyse on Putinin sodasta eikä venäläisten sodasta Ukrainassa – kun päiväkodeissa tai peruskoulussa tarjotaan lapsille otteita Venäjän vaikuttamisesta. Niissä tapauksissa, joissa opintoaineistona tarjoillaan venäläisiä oppikirjoja opintosuunnitelman vastaisesti, liikutaan jo harmaalla vyöhykkeellä. Ikävä kyllä, päiväkodeissa ja kouluissa on töissä henkilöitä, jotka ovat uponneet kaulaansa myöten ”venäläiseen maailmaan”, mikä heijastuu ympäristöön.

Pahantahtoisten ihmisten rinnalla on vielä suurempi joukko naiiveja kasvatusalan ammattilaisia, jotka tekevät eron Venäjän hallinnon ja kulttuurin välille. Tai jotka eivät näe venäjän kieltä sekä venäläistä kulttuuria imperialistisena työkaluna, jolla alistaa naapurimaita. Tämä ajattelutapa paljastuu myös Ylen uutisessa STEA:n suomen-venäläisten etujärjestöille myönnetyistä tuista ukrainalaispakolaisten avustamiseen, jossa eräänä perusteena oli se, että ukrainalaispakolaisten joukossa oli myös venäjää puhuvia henkilöitä. Entäpä sitten ne ukrainalaiset, jotka eivät puhu venäjää? Samaan aikaan Suomessa toimivat ukrainalaiset järjestöt jäivät ilman STEA:n myöntämää tukea. Voisin kuitenkin kuvitella, että he kykenisivät huomioimaan paremmin näiden pakolaisten erityislaatuisen aseman sellaisen maan kansalaisina, johon kohdistuu eksistentiaalinen uhka Venäjän taholta. Kyvyttömyys ymmärtää kielen ja kulttuurin olevan yksin pehmeän voiman aseista on kuitenkin yksi puoli tätä ongelma. STEA:n taholla jätetään myös huomiotta se, että esim. ukrainalaispakolaisille tukea tarjoavista suomen-venäläisten perustamista järjestöistä yksikään ei tuominnut Venäjän aloittamaan tuhoamissotaa. Kirjoitin havainnoistani blogissani ”STEA:n linja herättää kysymyksiä: venäjänkieliset avustusjärjestöt saivat yli miljoona euroa”. (12)

Kirjoituksessani päähuomio on kohdistunut lapsille ja nuorille suunnattuun kulttuuritarjontaan, joka leviää edelleen voimakkaasti sosiaalisen median sekä erilaisten maksutelevisiopalveluiden kautta länsimaihin. Venäjän aloittamasta tuhoamissodasta huolimatta venäjän kielen ja kulttuurin asemaa varjellaan edelleen lännessä tiedostamatta sitä, että Venäjälle kieli ja kulttuuri aseita, joilla vaikuttaa kohdemaihin (sekä niissä asuviin venäjän kielisiin henkilöihin). Samalla tämän kulttuurin edustajat pyrkivät ulottamaan lonkeroitaan länteen hyvin kyseenalaisin keinoin, mikä on nähty esim. menneenä talvena myös Suomessa venäläistaustaisten balettien kiertäessä maata, esittäen samalla olevansa ukrainalaisia ryhmiä. Vastaavia ryhmiä on kiertänyt myös Ruotsista, SVT:n artikkeli maaliskuun lopulta paljasti toiminnan taustoja. (13) Otin itse tammikuun lopulla sähköpostitse yhteyttä suomalaiseen tapahtumajärjestäjään, joka markkinoi ”Kiovan Grand Ballet”-nimellä esiintyvän ryhmän kiertuetta, saamatta vastausta tiedusteluuni. Kirjoitin myös lyhyet langat X sekä Blue Sky-palveluihin kyseisestä balettiryhmästä.

’Kiovan Grand Ballet’, jossa ei ole ukrainalaisuutta nimeksikään.

Kiinnostavaa kokonaisuudessa on myös se, että Ukrainan kansallisooppera huomautti jo pari vuotta sitten, ettei Eurooppaa kiertävillä baleteilla, kuten Das Nationalballett Kiew, Ballet de Kiev, Kiew Grand Ballett, Kyiv City Ballet, Nasjonalballetten fra Kyiv, Ukraine Classic Ballet jne. ole mitään tekemistä Ukrainan kansallisoopperan kanssa. (14) Silti yhä edelleen näiden huijareiden onnistuu tehdä kiertueita Euroopassa ja rahastaa valheellisella identiteetillä.

Tämä kirjoitus on hyvä päättää Ukrainan kansallisbaletin primballerina Viktoriya Zvaryts toteamukseen Venäjän vaikuttamisesta ”Ensin tulee baletti, sitten tulevat tankit”.  (15)

 

Marko

 

Lähteet:

1. Soft Power, Venäjä ja Baltia: Jukka Rislakki: https://journal.fi/idantutkimus/article/view/78110

2. Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii: Martti J. Kari ja Antero Holmila, s. 296–297.

3. ”Karin [viitataan Martti J. Kariin] mukaan esimerkiksi Venäjän jääkiekkoliiga KHL on yksi osoitus itäisen naapurimme ”soft powerista”, jolla maa pyrkii edistämään etuaan Suomessa – onhan suomalainen Jokerit yksi KHL:n seurajoukkueista.”

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/168426 (linkki toiminut heinäkuussa 2019).

4. https://www.maanpuolustus-lehti.fi/venajan-kulttuuri-imperialismi-odottaa-tutkimusta/

5. https://web.archive.org/web/20090526094611/http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Ukrainan+suurl%C3%A4hetyst%C3%B6%C3%A4+t%C3%B6hrittiin+Helsingiss%C3%A4/1135246211598

6. Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii: Martti J. Kari ja Antero Holmila, s. 288–289.

7. https://yle.fi/a/3-7890885

8. https://www.kem.kp.ru/daily/27678/5030461/

9. https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/CRE-10-2024-12-17-INT-2017008917503_EN.html

10. https://x.com/CforCD/status/1887792440699994296

11. https://www.hs.fi/paivanlehti/31052017/art-2000005233001.html

12. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2024/03/stean-linja-herattaa-kysymyksia.html

13. https://www.svt.se/kultur/ballet-of-ukraine-spelade-i-svenska-stader-har-kopplingar-till-ryssland

14. https://opera.com.ua/en/news/unknown-ballet-companies-touring-europe-nutcracker-and-swan-lake-have-nothing-do-national-0

15. https://yle.fi/a/74-20056773