Mitä tapahtui, kun kauhun kuningas vaati Oleg Sentsovin vapautettavaksi

Tänään, joulupäivänä, on oivallinen hetki hiljentyä ja pohdiskella millaisia puolia ihmismieleen kätkeytyy, onko meistä kaikilla hyvää tahtoa ja halua taistella oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Tätä tarkastellessamme voimme palata joulukuun 14. päivään ja hetkeen, jolloin kauhun kuningas Stephen King vaati twiitissään Venäjän vangitseman ja näytösoikeudenkäynnissä tuomitseman elokuvaohjaaja Oleg Sentsovin välitöntä vapauttamista.

”On 12/12, Oleg Sentsov was awarded the Sakharov Prize for his uncompromising defense of human rights, marking his 145-day hunger strike for the release of all Ukrainian political prisoners in Russia. Together with @PENamerican, I call for his immediate release. #FreeSentsov” @StephenKing.

Tähän päivään mennessä twiitti on kerännyt 1352 uudelleentwiittausta ja 4612 tykkäystä ynnä suuren joukon trollausta, mutkuttelua, vähättelyä ja pilkkaa – mikäli mieleni olisi täynnä hyvää mieltä ja hyvää tahtoa tyytyisin edelleenkin nauttimaan kannustuksesta ja positiivisesta palautteesta, jota Stephen King sai osakseen, mutta lukiessani sitä negatiivista palautetta mieleni mustuu ja synkät ajatukset täyttävät pääkoppani. En voi olla tuntematta vastenmielisyyttä näitä trolleja ja desantteja sun muita kohtaan.

Kuvakaappaus @StephenKing.

Seuraavaksi muutama kuvakaappaus sattumanvaraisesti noukittuna ”joulumieltä” pilaaman, niiden jälkeen kokojoukko oksennuksia luettavaksenne. Oksennuksista tulee mieleeni Kingin erinomaisen Stand by Me’n loistelias oksennuskohtaus, mutta enpä nyt harhaudu sivupolulle vaan jatkan tämän kirjoituksen viemistä kohti loppuaan.

Whataboutismia (mutkuttelua) nähtiin perinteisessä muodossa, mikä ei näissä tilanteissa ole yllätys, ennemminkin sääntö poikkeuksen sijaan.

Twiittien perusteella ”pietarilainen” ”Valeri” on sisäistänyt turhankin hyvin valtiollisen propagandan, mikäli edes on oikea henkilö trollitehtaan asukin sijaan. Mutta eipä hän jäänyt ainoaksi, joka nosti Yhdysvalloissa vangitut venäläiset tässä asiayhteydessä esille. Niin ikään ”pietarilainen” ”Лада” muistuttaa heidän olemassa olosta.

Useampaa mutkuttelijaa yhdistää ainakin yksi tekijä profiilitiedoissa – sijainniksi on merkitty Pietari (Sankt-Peterburg), mikä ei tietenkään todista yhtään minkään puolesta, mutta pienenä detaljina rupesi hymyilyttämään.

Näiden mutkuttelijoiden joukosta löytyy aina naiiveja näytteleviä kansalaisia, jotka omilla viesteillään koettavat valkopestä Venäjän rikollisia toimia. Meillä lännessä poliisin tehtävänä on suorittaa pidätys ja tutkinta, ei tuomitseminen toisin kuin twiittaajan mielestä. Toisaalta Venäjällä oikeuteen syytettynä joutuminen tietää lähes aina tuomiota, joten ehkäpä tämä harhauttaa kirjoittajaa kuvittelemaan, että se on poliisi, joka pidättää-tutkii-syyttää-tuomitsee.

Kaikki Kingille päätään aukoneet eivät kuitenkaan kestäneet saamaansa huomiota, näin kävi @slavbarille.

Stephen Kingin twiittiä seuranneessa ”kommentoinnissa” näyttäytyi venäläisten harjoittaman ja venäläisjohtoisen trollauksen koko kirjo häirinnän, propagandan, disinformaation ja mutkuttelun ynnä uhriutumisen muodossa. Se on pienoiskuva viime vuosien ”keskustelusta”, josta on muotoutunut ”uusi normaali” sosiaaliseen mediaan ja joka näyttää muuttuneen sallituksi syystä tahi toisesta johtuen. Itse kohdistaisin katseeni ja syyttävän sormeni yhtiöihin somen taustalla, niiden löysään ja löperöön suhtautumiseen, jonka myötä epänormaalista on tullut normaalia.

Kaikessa ei myöskään voida vedota ihmisiin ja heidän hyvään tahtoon sekä vierittää vastuuta heidän harteille, koska joukossa on myös heitä, jotka korvausta vastaan toimivat nähdyllä tapaa. (Huom. en nyt väitä, että kukaan ylläolevista esimerkeistä näin toimisi, mutta heitäkin sosiaalisesta mediasta löytyy, kuten tiedettyä). Niissä tapauksissa, joissa toiminta on valtiojohtoista, on sosiaalisen median yhtiöillä se suurin vastuu trollauksen ja häirinnän estämiseksi ja poistamiseksi.

Joulupäivänä 2018,

Marko

1. https://twitter.com/StephenKing/status/1073659734861987840 

Kenelle kirjoittaa ja miksi?

Ukrainasta paluusta on vierähtänyt aikaa kuukauden päivät, palattuani Suomeen tunsin olevani ”inspiraatiomyrskyn” pauloissa – halusin kirjoittaa kokemastani ja näkemästäni, keskusteluista, joita Ukrainassa olin käynyt. Kirjoitin matkakokemuksista blogin ”Tšernivtsi ja Karpaatit, eli ikimuistoinen matka sinne ja takaisin”, mutta viittasin matkakokemuksiin sekä käytyihin keskusteluihin useammassa kirjoituksessani ja kommentissani blogeissani sekä sosiaalisessa mediassa. Huomasin etteivät kirjoitukseni juurikaan herättäneet kommentointia tahi keränneet lukijoita, ryhdyin miettimään kenelle kirjoitan ja miksi – tätä pohtiessani ”inspiraatiomyrskyni” lässähti kuin likilaskuinen kakku, into kirjoittaa katosi. Kenelle kirjoitan ja miksi?

Tarkastelin raakaa dataa, sitä kuinka monta kertaa blogejani luetaan, millaiset aiheet keräävät eniten huomiota (lukukertoja), mikä kiinnostaa ja mikä ei. Toki nämä numeraaliset tiedot ovat suuntaa antavia, ne eivät ole ehdottoman tarkkoja, eivätkä ne kerro sitä, kuinka suuren joukon lukijoita kirjoitukseni todellisuudessa tavoittavat, mutta lukemat ovat suuntaa-antavia ja riittävän tarkkoja voidakseni tehdä niiden perusteella johtopäätöksiä.

Blogieni pääasiallisimpia aiheita ovat Ukraina, Venäjä ja turvallisuuspolitiikka sekä suomalaiset ääriliikkeet, eräiltä osin myös ihmisoikeudet ovat saaneet paljon huomiota. Tietty edellä mainittujen pääasiallisimpien aiheiden kohdalla sivutaan lukuisia teemoja, aivan kuten monilta osin pääasiallisimmat aiheet nivoutuvat toinen toisiinsa. Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta ei voi kirjoittaa huomioimatta Venäjää, joka on sodan moottori. Ilman Venäjän aktiivista roolia, osallistumista sotaan suoraan ja välillisesti, sotaa ei enää Itä-Ukrainassa käytäisi.

Vartiopaikalla aiheita.

Minulle Ukrainassa käynnissä oleva sota ja siihen nivoutuvat tapahtumat ovat tärkein ja merkittävin aihe, kuitenkin huomaan, että tämä Euroopassa käynnissä oleva sota ei tunnu juurikaan herättävän kiinnostusta lukijoissani. Itse asiassa saman havainnon taitavat jakaa myös Ukrainan sodasta kirjoittavat toimittajat, sota ei kiinnosta lukijoita – voidaanko siis sanoa, että tavallinen kansa on unohtanut tämän käynnissä olevan sodan, heille se on merkityksetön, triviaalia, joten heidän mielestä ei ole järkevää uhrata aikaa tästä sodasta lukemiseen? Ukrainassa soditaan – so what – näinkö tosiaankin on käynyt? Uutinen on helppo ohittaa ”uutena normaalina” ja kääntää sivua viihdeuutisten ja hömpän puolelle. Itse asiassa juuri tämä on eräs Venäjän tavoitteista, normalisoida epänormaali ja synnyttää tilanne, jossa Ukrainassa käynnissä oleva sota ei kiinnosta, jossa Ukraina ei kiinnosta laajaa kansanjoukkoa, ja näin yrittää saavuttaa tilanne, jossa Venäjän toimet eivät herätä kiinnostusta ja näin sen olisi omilla (esim. sodan intensiteettiin vaikuttavilla) toimilla mahdollista vaikuttaa Ukrainaan ja yrittää hivuttaa sitä takaisin omaan etupiiriinsä. Tai ainakin vaikeuttaa Ukrainan yhteiskunnallista muutosta, taistelua korruptiota ja neuvostoajoilta periytyvää hallintokulttuuria vastaan.

Edellä kuvaamani tilanne on oikeastaan vastaus siihen, miksi haluan kirjoittaa Ukrainasta – miksi paukutan rumpua ja yritän pitää Ukrainan tapahtumia esillä. Ukrainan unohtaminen, sodankäynnistä kirjoittamisen lopettaminen on juuri sitä, mitä Venäjän hallinto haluaa ja toivoo. Pois silmistä, pois mielestä – pois olemasta. Mutta vaikka tiedänkin miksi kirjoittaa, kirjoitettuani satoja blogitekstejä koko bloggariurani aikana, ja kirjoitettuani sosiaaliseen mediaan sekä erinäisille keskustelupalstoille – epäilemättä – tuhansia tekstejä sitten marras-joulukuun 2013, jolloin kansalaiset kokoontuivat Kiovassa Maidan Nezalezhnostille ensimmäisen kerran lyöden ensitahdit Ukrainassa alkaneelle muutosprosessille, olen tänä syksynä joutunut kysymään itseltäni entistä useammin miksi? Ehkäpä kysyminen johtuu myös vierineistä vuosista sen ohella, että huomaan suomalaisten kiinnostuksen hiipuvan hiipumistaan.

Ukrainan matkan jälkeen olen kirjoittanut useita blogeja, syyskuussa kaikkiaan kahdeksan kirjoitusta, joista seitsemän sivuaa tavalla tai toisella Ukrainaa ja Venäjää, yhden käsitellessä toimittaja Jessikka Aroon kohdistettua, Mikko Elon aloittamaa, häirintäoperaatiota. Matkan tähden Aroon kohdistettua häirintää käsittelevä blogi oli hiukan myöhässä – kiihkein vaihe käytiin matkani aikana, tästä huolimatta kyseinen blogi keräsi syyskuussa kirjoittamistani blogeista eniten lukijoita (434) toisessa ääripäässä on blogi ”Miksi Sergei Loznitsan”Donbass” on merkittävä elokuva?”, tähän päivään mennessä se on luettu 45 kertaa. Ehkäpä blogin nimi on hämäävä, karkottaen lukijoita, sillä vaikka viittaan nimessä Loznitsan Rakkautta ja Anarkiaa elokuvafestivaalilla näytettyyn ”Donbass” elokuvaan, blogissa käsittelen elokuvan kautta olemassa olevaa todellisuutta näissä ns. kansantasavalloissa.

Loznitsan "Donbassissa" fakta ja fiktio kohtasivat.

Eipä sillä, ei yksikään Itä-Ukrainan sotatoimi- ja miehitettyjen alueiden tapahtumia käsittelevä kirjoitukseni ole kerännyt merkittäviä määriä lukijoita. Militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon likvidoineen attentaatin jälkimainingeissa kirjoittamani blogi ”Attentaatti ”kansantasavalloissa” (eli tapettujen militanttikomentajien lista saa jatkoa)” on kerännyt tähän päivään mennessä reilut 300 lukukertaa. Tapahtuman merkittävyys huomioiden määrä on yllättävän alhainen, samaan lukemaan (328) yltää aihetta sivuava ”Onko FSB:n rooli kasvamassa miehitetyssä Itä-Ukrainassa?” – jossa sivuhuomiona nostan esille Venäjän valtion EU:n jäsenmaihin suuntaaman, konkreettisen, vaikuttamisyrityksen, venäläisten tukijoineen, järjestettyä Italiassa sekä Ranskassa – huonolla menestyksellä – Zahartšenkon kunniaksi muistomarsseja.

Entisen kansanedustaja Mikko Elon aloittamaa häirintäoperaatiota ei toki voi väheksyä, kyseessä oli vastenmielinen operaatio, jota voi jopa kutsua maalittamiseksi kun huomioimme aloittajan – Elon – taustat, täten on ymmärrettävää, että kirjoitus on kerännyt eniten lukukertoja. Mutta kun tarkastelemme koko historiaa, niin minulle triviaalimmat aiheet, kuten Suomi Ensin ja muut suomalaiset ääriryhmittymät näyttävät keränneen selkeästi eniten lukijoita. Poimitaan seuraavaksi kolmen kärki:

Suomi Ensin – Putinin asialla: 3323 lukukertaa.

Mikä se RuFi oikein on?: 2459.

”Kansallismielisten” puolueprojektit haiskahtavat…: 2278.

Selkeästi Ukrainan sotaa käsittelevistä blogeista suosituin on ”Venäläisjoukkojen kokoonpano Itä-Ukrainassa” 855 lukukerralla, ja mikäli jätämme huomiotta suomalaiset Venäjä-operaattorit, kuten Johan Bäckman, tai miehitetyssä Itä-Ukrainassa propagandaa levittänyt Janus Putkonen, ynnä heidän kaltaisiaan suomalaisia käsittelevät blogit, Ukrainassa käynnissä oleva sota ei kerää merkittäviä lukijamääriä. Harmi – sillä valtaosa Ukrainan sotaa käsittelevistä blogeista on sellaisia, jotka vaativat minulta aikaa ja taustoitusta varsin paljon. Osassa olen myös nostanut esille sellaisia aiheita, joista suomalainen media ole juurikaan kirjoittanut, tai huomiot ovat jääneet kovin vähäisiksi – suorastaan olemattomiksi. Jos Ukrainassa käynnissä oleva sota saa vähän huomiota, vielä heikompi on laita niiden kirjoituksieni, joissa nostan esille lukuisat ihmisoikeusloukkaukset niin Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla unohtamatta Venäjän omalla maaperällään syyllistymiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Osa näistä kirjoituksista, kuten ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, (vol. 3)” on kerännyt vain joitain kymmeniä lukukertoja. Aihe ei tunnu kiinnostavan suomalaisia, tästä huolimatta en voi tyystin vaieta aiheesta – kuten en siitäkään, että ilmoituksessaan 5. lokakuuta 2018 Venäjän vangitsema ja näytösoikeudenkäynnissä tuomitsema Oleg Sentsov ilmoitti kirjeessään venäläisviranomaisten mahdollisesti aloittavan hänen pakkoruokinnan. Sentsov lausui kirjeessään kiitoksensa kaikille häntä tukeneille pyytäen myös anteeksi kaikilta heiltä, jotka joutuvat jatkamaan istumista. 

Oleg Sentsovin 5.10.2018 päiväämä kirje.*

Miksi kirjoitan, on ilmeisen selvää. Kenelle sitten kirjoitan? Pyrin huomioimaan ajankohtaisia Ukrainaa, Venäjää ynnä turvallisuuspolitiikkaa käsitteleviä aiheita, mutta huomaan entistä enemmän kirjoittavani itselleni – mikäli aihe ei kosketa minua, on minun likimahdotonta saada aikaan tekstiä. Toki toivon, että kirjoitukseni kiinnostaisivat lukijoita, mutta pelkästään heille ja heitä kiinnostavista aiheista on mahdotonta kirjoittaa. Kuitenkin kirjoitan, koska kirjoittamisen lopettaminen ei ole vaihtoehto, siksi, koska vaikeneminen Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta on juuri sitä mitä Venäjän hallinto yleisesti toivoo – ja mitä erinäiset tahot toivovat minun henkilönä tekevän.

Marko

*: kuva via Berliner Osteuropa-Experten.

Suomi on hiljaa – hiljaisuuskin on kannanotto

Luen otsikoita:

”Sweden to Russia: Release hunger-striking Ukraine filmmaker”. (1)

”France's Macron to raise hunger striker Oleg Sentsov in call with Putin: Elysee”. (2)

“Urgence pour le cinéaste ukrainien Oleg Sentsov”. (3)

Oleg Sentsov Venäjän vankileiriensaaristossa.*

Siteeraan seuraavaksi joulukuun 14. 2016 SSS-Radion blogiin kirjoittamaani tekstiä ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, vol. 2”:

”Suomi markkinoi itseään ihmisoikeuksien mallimaana, yleisesti ottaen väitettä voidaan pitää totena – Suomessa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on korkeassa kurssissa, voidaan sanoa, että niiden kunnioittamista pidetään itsestään selvänä asiana. Minun on vaikea kuvitella, että marginaalissa olevia ryhmiä lukuun ottamatta, kukaan olisi sitä mieltä, että ihmisoikeuksia ei pitäisi kunnioittaa, että niillä ei ole kokonaiskuvan kannalta merkitystä. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen kannalta voidaan pitää merkityksellisenä Amnestyn Suomen sivuilta löytyvää tietoiskua:

”53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet’.”

Josta tulee mieleen se, mitä tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi taannoin, Suomessakin laajalti lainatussa, Financial Timesin haastattelussa: Suomalaiset eivät tue (Nato-jäsenyyttä) ja minä olen suomalainen.

Niin, että miten se nyt on tasavallan presidentti, oletteko te suomalainen ja nostatte tulevalla Venäjän vierailulla esille ihmisoikeuskysymykset, vai poimitteko vain rusinoita pullasta?

Oleg Sentsovin serkun Natalia Kaplanin mukaan 89 vuorokautta nälkälakossa olleen Sentsovin kunnon olevan katastrofaalisen huonon – hänen loppu on lähellä. Kaplanin mukaan Sentsov elää tällä hetkellä “informational vacuum” eikä hän tiedä, mitä maailmalla tapahtuu. Hän ei myöskään saa luettavaksi hänelle lähetettyjä kirjeitä.

Sentsovin lakimiehen Dmitri Dinzen mukaan Sentsovin terveydentila on huono, tämän kärsiessä sydänongelmista sekä anemiasta.

Ukrainalainen Krimillä asunut Oleg Sentsov on yksi kymmenistä Venäjän vangitsemista ja näytösoikeudenkäynneissä tuomitsemista poliittisista vangeista – elokuvaohjaaja Sentsov istuu 20-vuoden tuomiota Venäjän Arktisella alueella Jamalin Nenetsiassa sijaitsevassa vankisiirtolassa. Nyky-Venäjällä on ukrainalaisten ohella suuri joukko muitakin poliittisia vankeja – yhteensä 158 poliittisten syiden vangittua, venäläinen Memorial Human Rights Center on julkaissut tiedoston heistä. (3)

Läntinen naapurimme Ruotsi, jolle usein naureskelemme ivallisesti, vaatii Venäjää vapauttamaan Oleg Sentsovin. Eteläisen naapurimme Viron presidentti Kersti Kaljulaid vaatii Venäjää vapauttamaan Sentsovin. Ja mitä tekee Suomi? Tasavallan presidentti on hipi-hiljaa, poliittinen johtomme on yhtä lailla hiljaa, arvojohtajana esiintynyt Tarja Halonen on niin ikää hiljaa. Onneksi Suomestakin löytyy ihmisiä, jotka avaavat suunsa vaatien Sentsovia – ja muitakin poliittisia vankeja – vapautettavaksi. Trumpin ja Putinin tapaamisen yhteydessä järjestettiin myös PENin tilaisuus Espalla, jossa Sofi Oksanen luki Sentsovia. Aki Kaurismäki, yhdessä muiden Euroopan elokuva-akatemian jäsenten kanssa, on lähettänyt kirjeen Vladimir Putinille.

Sofi Oksanen lukee Sentsovia Espalla.

Sen sijaan, että maamme johto sanoisi ääneen #FreeSentsov – Niinistö matkustaa seurueineen Sotšiin tapaamaan Venäjän johtajaa. Tätä näytelmää täydentänee – irvokas – kiekko-ottelu, (5) jolla on kiekon kanssa tekemistä tasan yhtä paljon, kuin oli Kim Jong-ilin golfin peluulla tekemistä golfin kanssa. Jatkakaatten vaan rusinoiden poimimista pullasta, teidän (tarkoitan koko konkkaronkkaa) toimintanne on johdonmukaista ja linjakasta vain yhdessä asiassa, ja se on Moskovan tahdon myötäilyssä.

Oma sukupolveni kritisoi isovanhempiaan siitä, että he eivät tehneet mitään 30-luvulla pysäyttääkseen Hitlerin Saksan, toivottavasti lastemme lapsien ei tarvitse kysyä meiltä ”Miksi ette tehneet mitään?”

Marko

1. http://thechronicleherald.ca/artslife/1589720-sweden-to-russia-release-hunger-striking-ukraine-filmmaker#.W2xfJMNKmKI.facebook 

2. https://www.reuters.com/article/us-france-russia-sentsov/frances-macron-to-raise-hunger-striker-oleg-sentsov-in-call-with-putin-elysee-idUSKBN1KU1TB 

3. https://www.lemonde.fr/idees/article/2018/08/09/urgence-pour-le-cineaste-ukrainien-oleg-sentsov_5340811_3232.html 

4. https://www.greens-efa.eu/files/greens_efa/wmrussia/List_of_Political_Prisoners_en.pdf 

5. https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000005784514.html 

*: Kuva via Ljudmila Denisova (Ukrainan ihmisoikeusasiamies). Kuvaan Sentsov käskettiin seisomaan vankilanjohdon taholta.

PEN taistelee sananvapauden puolesta: Free Sentsov

Venäjän diktatorisen johtajan Vladimir Putinin ja Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tavatessa Helsingissä kaupungissa nähtiin myös lukuisia mielenilmauksia ja tapahtumia, minulle mieluisimmat olivat sunnuntaina Ukrainan suurlähetystöllä järjestetty pienimuotoinen Свободу Сенцову/Free Sentsov -tilaisuus, jossa vieraili Venäjän vangitseman ja näytösoikeudenkäynnissä tuomitseman Oleg Sentovin serkku Natalia Kaplan sekä Yhdysvaltojen PEN:in edustajana Thomas Melia, maanantaina – varinaisena tapaamispäivänä – oma osallistumiseni jatkui samassa hengessä. Vierailin maanantaina iltapäivällä Kirjailijat sananvapauden puolesta – PEN-tapahtumassa Espan lavalla aivan presidentinlinnan kupeessa, jossa suurvaltajohtajat tapasivat. Tässä kohdin mieleni tekisi täsmentää, että Venäjä on vain ja ainoastaan sotilaallinen suurvalta ja sitäkin runsaslukuisten ydinaseidensa tähden. Talouden puolesta Venäjä ei edes kuulu Euroopan suurimpien kansantalouksien joukkoon. Itse kutsuisin Venäjää ennemminkin ydinasein varustautuneeksi mafiavaltioksi, että sellainen naapuri meillä.

Ukrainan suurlähetystöllä Helsingissä, Natalia Kaplan keskellä.

Vakava aihe vetää ilmeet vakaviksi, Thomas Melia, Natalia Kaplan ja suurlähettiläs Andrii Olefirov.

Natalia Kaplan pääsi vast’ikää vierailemaan serkkunsa, Venäjän, keväällä 2014 Krimillä vangitseman, Oleg Sentsovin luona. Tällä hetkellä Sentsov on sijoitettu Jamalin nenetsien autonomisen piirikunnan alueella Labytnangissa sijaitsevaan rangaistuslaitokseen kärsimään – politisoituneen sekä korruptoituneen tuomioistuimen – langettamaa reilun 20 vuoden rangaistusta. Itse oikeudenkäyntiin en ole tarve tässä tapauksessa puuttua, riittää, että todistajina esiintyneitä henkilöitä on uhkailut ja kidutettu, että todistus, jossa Sentsovin nimi mainittiin, on kidutuksen tulos. Nämä kidutuksella saadut todistukset on myös jälkikäteen peruttu, asia, jolla ei ollut mitään merkitystä tuomioistuimen toimintaan.

Todistusaineistona Sentsovia vastaan on myös käytetty Oleg Sentsovin satojen elokuvien kokoelmista löytyneitä elokuvia (tarkalleen kahta sotaelokuvaa, jollaisia Sentsovin kokoelmissa on kymmeniä). Sen verran olen itsekin elokuvataiteeseen perehtynyt – harrastanut sitä varsin intensiivisesti vuosien ajan, kunnes erinäisten syiden tähden tämä harrastus painui taka-alalle – jotta voin todeta, että omista kokoelmistani löytynee aivan yhtä ”raskauttavaa” aineistoa. Osa esitetystä todistusaineistosta on perinteistä venäläistä lavastusta, jollaisista Venäjän ja sitä ennen Neuvostoliiton turvallisuuselimillä, on runsaasti käytännön kokemusta. Oleg Sentsov, kuten kymmenet muut vangitut ja tuomitut ukrainalaisvangit, on julistettu poliittisiksi vangeiksi, myös venäläisen Memorialin (ven. Мемориа́л) toimesta.

Toukokuun 14. 2018 Oleg Sentsov aloitti nälkälakon protestiksi Venäjän mielivaltaisia toimia vastaan, että vaatiakseen kaikkia ukrainalaisia poliittisia vankeja vapautettavaksi. Sunnuntaina keskustelua herättikin se, että suostuisiko Oleg Sentsov vapauttamiseensa, mikäli #FreeSentsov-liikkeen myötä näin kävisi, vai olisiko hän niin ehdoton, että ei suostuisi vapautukseen ennen kuin kaikki ukrainalaiset poliittiset vangit on vapautettu. Kuinka todennäköistä edes on, että kaikki ukrainalaiset poliittiset vangit vapautettaisi lyhyessä ajassa?

Ennen tapaamista Venäjän viranomaisten toimesta Natalia Kaplania oli painostettu sopimukseen, tapaamisen ehtona oli, ettei Oleg Sentsovia saa kuvata sen aikana, joten ainoatakaan kuvaa tästä tapaamisesta ei ole todisteena. Natalia Kaplan kertoi ennen niin urheilulliselta vaikuttaneen Olegin näyttävän nyt vanhalta mieheltä – vanhukselta – ja että hänen kaikki luunsa näkyivät. Yli 60 vuorokautta kestänyt nälkälakko tekee vääjäämätöntä tehtäväänsä, näin pitkään jatkuessa se väistämättä jättää pysyviä jälkiä kehoon – todennäköisesti myös psyyken. Tällä hetkellä Sentsov nauttii vain vettä sekä joitain vitamiineja.

Toivoa ei pidä missään nimessä menettää, on kampanjoitava poliittisten vankien vapauttamiseksi – Venäjällä niitä on yhteensä reilut 150, joista ukrainalaisia jotakuinkin seitsemänkymmentä – on kirjoitettava ja muistettava näitä vankeja. Kaplanin mukaan julkisuus kaikesta huolimatta auttaa heitä, Sentsovin kohdalla kiduttaminen on vähentynyt julkisuuden myötä. Vanki, joka on yksin, joka unohdetaan, on olennaisesti suuremmassa vaarassa kuin vanki, joka muistetaan, jolle kirjoitetaan kirjeitä ja jonka puolesta pidetään ääntä. Tässä kohdin heitänkin pallon suomalaisille poliitikoille – viime aikoina Heidi Hautala on kiinnittänyt huomiota asiaan, mutta muutoin Suomessa ääntä ovat ryhtyneet pitämään aktivistit sekä kirjailijat, kuten Sofi Oksanen, joka eilen puhui PEN:in järjestämässä Kirjailijat sananvapauden puolesta -tilaisuudessa Helsingin ytimessä Espan lavalla. Kiitokset Sofi Oksaselle muistuttaessaan meitä jälleen kerran siitä tilasta, jossa naapurissamme eletään – ja joka väistämättä vaikuttaa myös meihin täällä Suomessa.

Sofi Oksanen lukee Oleg Sentsovin kertomusta "Testament".

Tilaisuuden henkeä ei onnistunut pilaamaan edes se kolmikko, joka pyrki peittämään Oksasen äänen ”propagandaa” -huudoillaan ja hetken henki huomioiden – irvokkailla ja vastenmielisillä – ”Free Ilja” -kiljunnoillaan. Heidän käsitys ”sananvapaudesta” tuntuu olevan sellainen, että heillä on vain oikeuksia velvollisuuksien sijaan – eilen he kuvittelivat oikeudekseen ryhtyä huutamaan propagandaansa alueella, jonne pääsy oli meiltä katsojilta kielletty.

”Satutäti” satusetä Topeliuksen hengessä kertoo satujaan.

Kuten Oleg Sentsovin serkku Natalia Kaplan sunnuntaina sanoi: pitäkää ääntä, vaatikaa poliitikoilta reagointia, kirjoittakaa ja toimikaa – tämä kaiken voi esittää muutamalla sanalla: EI PIDÄ OLLA HILJAA!

Tämä pätee kaikkien poliittisten vankien kohdalla – ei yksin Venäjän vangitsemien ukrainalaisten ynnä Venäjän kansalaisten. Turkissa ihmisten mahdollisuus ilmaista itseään on heikentynyt olennaisesti itsevaltaisen Recep Tayyip Erdoğanin kiristettyä otetta tämän ns. vallankaappausyrityksen jälkeen. Mutta meidän eurooppalaisten ei pidä tuudittautua hyvän olon tunteeseen, sananvapauden – ja laajemmin vapauden – puolesta on oltava valmis uhrauksiin. Se mikä on tänään itsestäänselvyys ei välttämättä enää huomenna ole sitä!

Marko

Oleg Sentsovin kertomus ”Testament”: https://pen-international.org/news/oleg-sentsov-testament 

Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa – Boycott Russia World Cup 2018

Kirjoitin joulukuun 14. 2016 SSS-Radioon blogin ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, vol. 2”, joka alkaa seuraavalla tapaa:

”Suomi markkinoi itseään ihmisoikeuksien mallimaana, yleisesti ottaen väitettä voidaan pitää totena – Suomessa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on korkeassa kurssissa, voidaan sanoa, että niiden kunnioittamista pidetään itsestään selvänä asiana. Minun on vaikea kuvitella, että marginaalissa olevia ryhmiä lukuun ottamatta, kukaan olisi sitä mieltä, että ihmisoikeuksia ei pitäisi kunnioittaa, että niillä ei ole kokonaiskuvan kannalta merkitystä. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen kannalta voidaan pitää merkityksellisenä Amnestyn Suomen sivuilta löytyvää tietoiskua:

”53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet’.”

Tämän jälkeen olen kirjoittanut Vartiopaikalla-blogiin otsikolla ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, (vol. 3)” (1) jolloin toivoin, ettei minun enää tarvitsisi palata tähän teemaan mutta tänään kesäkuun 11. päivä – muutama päivä ennen jalkapallon MM-kisojen alkua Venäjällä – huomaan jälleen palaavani tämän teeman pariin, koskapa olen perin juurin pettynyt siihen, kuinka maamme valtiojohto on tekojen kautta reagoinut Venäjän tapahtumiin kisojen alla. Ehkäpä tämä on suomalaiskansallinen erityispiirre – meidän geeneissä, koska varomme reagoimasta voimakkaasti Venäjän tekoihin, niin miksi… Pelkäämmekö me Venäjää, pelkäämmekö me sanoa Vladimir Putinille mitä todella ajattelemme Venäjän harjoittamasta politiikasta? Se ei ole russofobiaa, mikäli puhumme asioista niiden oikeilla nimillä. Ja vaikka tosiasiat todennäköisesti käännettäisi venäläisvastaisuudeksi Venäjällä, on syytä muistaa se, että kritiikki kohdistuu Venäjän johtoon ja maan hallinnon tekoihin – ei kansaan, vaikka pian saatamme olla tilanteessa, jossa vastuuta ei enää voida siirtää pois kansankaan harteilta.

Miksi sitten nyt jalkapallon MM-kisojen alla tämä teema palasi mieleeni kummittelemaan? Viron presidentti Kersti Kaljulaid kohdisti Ukrainan vierailullaan toukokuun lopulla voimakkaiden sanojen ohella teoin sormensa Venäjään osallistuessaan #FreeSentsov-kampanjaan. Tuolloin lähestyin asian tiimoilta suomalaispoliitikkoja sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistöä, saamatta vastakaikua – niinpä tänään, muutamaa päivää ennen Venäjällä pidettäviä jalkapallon MM-kisoja – tämä asia kummittelee jälleen mielessäni.

Kuvakaappaus twitter-tililtäni 24.5.2018.

Jalkapallon MM-kisojen aikana Venäjä – itse asiassa Putin – pääsee patsastelemaan valokeilassa muutaman viikon ajan, samalla maan vankiloissa on kymmeniä vangittuja ukrainalaisia poliittisia vankeja – ihmisiä, jotka on tuomittu vuosien tai jopa vuosikymmenten vankeuteen näytösoikeudenkäynneissä aivan kuten Stalinin hirmuvallan aikana Neuvostoliitossa tehtiin. Ja maamme poliittinen johto on hiljaa, ja Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esittää toiveita, joiden mukaan Venäjän mustamaalaamisen pitäisi loppua. Mikä on suorastaan käsittämätön toive – vaade – aikana, jolloin Venäjä jatkaa valehteluaan, sotimista Ukrainassa ja Krimin niemimaan miehittämistä, kansalaisoikeuksien polkemista, että terrorismin tukemista, monen muun toimen ohella.

Tasavallan presidentti Niinistö, kuten ei pääministeri Juha Sipiläkään aio vierailla jalkapallon MM-kisoissa. Heidän mukaan kyse ei kuitenkaan ole kisojen boikotoinnista. (2)

Timo Soini päätyi taannoin otsikoihin osoittaessaan mieltä abortinvastustajien rinnalla Kanadassa. Onpa abortinvastustajien rinnalla seisomisesta sitten mitä mieltä tahansa – itse en seisoisi heidän rinnalla, Soinin teko oli poikkeuksellinen, se keräsi myös osakseen, ymmärrettävistä syistä johtuen, voimakasta kritiikkiä. Vastaavaan ”myrskynsilmään” joutuminen #FreeSentsov-protestin myötä tuntuu hyvin epätodennäköiseltä – tai sellaisen taustalla saattaisi olla jokin irrationaalinen Venäjä-pelko, jossa ”pelätään” Kremlin reagointia tällaiseen mielenilmaukseen. Ehkäpä taustalla on myös pelko meidän suomalaisten reagoinnista, eräiden selkärankaan näyttää iskostuneen halu reagoida hyvinkin voimakkaasti, mikäli joku kehtaa arvostella Venäjän toimia. Tällaisen kritiikin kohdalla onkin hyvä vain esittää kysymys ”Eivätkö ihmisoikeudet olekaan yhteismitallisia?” Aivan kuten on syytä pohtia, onko Venäjää syytä arvioida eri standardein kuin länsimaita, ja jos on, niin miksi?

Miksi hyväksyisimme Venäjältä tekoja, joita emme missään nimessä hyväksyisi muilta mailta? Tarja Halonen on asemoitunut seksuaalivähemmistöjen puolustajaksi, mitä ei kylläkään uskoisi todeksi, kun tarkasteli hänen kommentointia Tšetšenian homovainojen ollessa otsikoissa – hän ei kommentoinut, hän oli hiljaa. Aivan kuten hän on ollut hiljaa Venäjän näytösoikeudenkäyntienkin aikaan. Kovin on valikoivaa tämä tällainen ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien ajaminen! Mutta ei hän ole ainoa laatuaan, samaa sakkia löytyy Eduskunnasta parinsadan pään verran, joista osalle ihmisoikeudet näyttäisivät olevan puheiden perusteella merkitykselliset, mutta vain puheiden. Todellisia tekoja, arvojohtajuutta puuttuu, silloin kun sormi pitäisi kohdistaa Venäjään.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi taannoin, Suomessakin laajalti lainatussa, Financial Timesin haastattelussa,

Suomalaiset eivät tue (Nato-jäsenyyttä) ja minä olen suomalainen.

Blogini alkupuolella lukee:

”53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet”.

Niin, että miten se on tasavallan presidentti, vai onko tämä suomalaisuus perin valikoivaa tyyliä…

Nyky-Venäjällä on ukrainalaisten ohella suuri joukko muitakin poliittisia vankeja – yhteensä 158 poliittista vankia. Venäläinen Memorial Human Rights Center on julkaissut tiedoston heistä. (3)

Ukrainalaiset poliittiset vangit miehitetyllä Krimillä ja Venäjällä.

Oma sukupolveni kritisoi isovanhempiaan siitä, että he eivät tehneet mitään 30-luvulla pysäyttääkseen Hitlerin Saksan, toivottavasti lastemme lapsien ei tarvitse kysyä meiltä ”Miksi ette tehneet mitään?”

Marko 

#BoycottRussiaWC2018

1. http://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/07/ihmisoikeuksien-mallimaa-suomi-on.html 

2. https://www.iltalehti.fi/jalkapallon-mm-2018/201806082201001111_ly.shtml 

3. https://www.greens-efa.eu/files/greens_efa/wmrussia/List_of_Political_Prisoners_en.pdf 

Euroopassa on sota – yli 10 000 ukrainalaista kuollut

Ukrainassa käynnissä oleva sota saavuttaa laajempaa näkyvyyttä Suomessa lähinnä vain silloin kun jotain tavanomaisesta poikkeavaa tapahtuu – reilun kolmen sotavuoden aikana epänormaalista näyttää tulleen ikävällä tapaa normaalia. Sota on normalisoitunut, painunut taka-alalle – käytännössä juuri sitä, mitä Venäjän diktatorinen presidentti Vladimir Putin haluaakin. Mitä vähemmän sota ynnä Krimin niemimaan miehitys ovat otsikoissa, sitä helpompaa on kyseenalaistaa Venäjään kohdistetut pakotteet ja vaatia niiden purkua.

Venäjä miehitti Krimin niemimaan helmikuun lopulla (2014) – sota Itä-Ukrainassa alkoi Venäjän luomalla kaaoksella ja useisiin Itä-Ukrainan paikkakuntiin kohdistetuilla operaatioilla huhtikuun 12. 2014 – voidaan todeta, että sodan ensilaukaukset ammuttiin tuolloin, joskin Itä- ja Etelä-Ukrainan kaaoksen ensimmäiset kuolonuhrit tulivat jo tätä ennen Donetskissa maaliskuun 13. 2014, jolloin venäjämieliset ynnä Venäjältä tulleet agitaattorit hyökkäsivät Ukrainan hallintoa tukevien mielenosoittajien kimppuun puukottaen kuoliaaksi 22-vuotiaan yliopisto-opiskelija Dmytro Chernyavskiyn.

Tähän päivään mennessä Ukrainassa käynnissä olevassa sodassa on kuollut yli 10220 ukrainalaista – heidän joukossa on 137 lasta, joista 90 on poikia ja 47 tyttöjä. (1) Tämän vuoden puolella (syyskuun 16. mennessä) ammuksiin, räjähteet, miinoihin ynnä tulitukseen on kuollut 68 siviiliä ja haavoittanut sekä vammautunut 315 siviiliä rintamalinjan molemmin puolin. (2)

Sodan uhreiksi on myös laskettavissa ne 298 siviiliä, joka kuolivat Venäjän asevoimien 53. ilmatorjuntaprikaatiin kuuluneen 9K37M Buk-M1 (nro: 332) TELARin miehistön ammuttua alas Malaysia Airlinesin lennon MH17 heinäkuun 17. 2014. Lähes kolmestasadasta siviiliuhrista 80 oli lapsia.

Sota on koskettanut suurta joukkoa siviilejä – noin puolitoistamiljoonaa siviiliä on joutunut pakenemaan sotatoimialueelta, heistä 676 000 on naisia ja 248 000 lapsia. Sodan välillisinä uhreina ovat ne yli 1300 leskeä, heidän ohella 2190 äitiä on menettänyt lapsensa sodassa.

Tällä hetkellä 162 ukrainalaista on panttivankeina miehitetyillä alueilla Itä-Ukrainassa, heidän joukossa on kymmenen naista ja kuusi teini-ikäistä poikaa/tyttöä. Moninkertainen määrä vangittuihin verrattuna on edelleen kateissa, YK:n julkaiseman raportin mukaan 402 siviiliä ja sotilasta on kateissa Donbassin alueella.

Sodan aikana suuri joukko siviilejä on vangittu Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, osa heistä kärsii ”tuomiotaan” työleireillä – jollaisia varmuudella on Luhanskin ”kansantasavallan” puolella (3), todennäköisesti myös naapurissa Donetskin ”kansantasavallan” alueella.

Siviilejä on vangittu mitä mielikuvituksellisimpien syiden tähden – myös blogikirjoittelu voi johtaa vangitsemiseen, toimivaa oikeuslaitosta ei ole, joten vangitut voivat joutua odottamaan ns. tuomiotaan kuukausia, heitä on pidetty vangittuina jopa viikkoja, ennen kuin omaisille on ilmaistu heidän olinpaikkansa. Lahjusten kiristäminen omaisilta on tavanomaista toimintaa, lahjuksia vastaan luvataan vapauttaa pidätetty – tai langettaa lyhyempi tuomio. Huonoimmissa tapauksissa lahjuksen, josta usein käytetään nimeä ”sakko”, maksun jälkeen pidätettyä ei kuitenkaan vapauteta vaan omaisilta kiristetään lisää rahaa. Käytännössä aina ”sakko” on maksettava dollareissa (tai euroissa). ”Sakon” suuruus voi nousta parista tuhannesta aina kymmeniin tuhansiin. Mikäli omaiset eivät maksa ”sakkoa” tai anna muuta – rahan arvoista – kompensaatiota, vangittua on tavallista pahoinpidellä, pitää nälässä tai uhkailla muulla tavoin.

Edellä kuvailemasta toiminnasta minulla on ensikäden tietoa tuntemani henkilön joutuessa pidätetyksi tämän vuoden puolella. Hänen omaisilta on kiristetty tuhansia dollareita vapautusta vastaan, pidätettyä on pahoinpidelty – hänet on nähty useita kertoja mustelmilla (ja henkisesti lopussa). Samalla pidätettiin toinen henkilö, tuntemani henkilön tuttava, josta ei pidätyksen jälkeen ole saatu varmaa tietoa. Pidättäjien tiedetään olevan Venäjältä tulleita militantteja, ”miliiseistä”, joiden haltuun tuntemani henkilö luovutettiin, tunnetaan nimeltä jokunen.

Kansainväliset järjestöt sekä venäläinen Memorial on julistanut 16 vangittua ukrainalaista poliittisiksi vangeiksi. Heidät on vangittu venäläisten toimesta ja pakkosiirretty näytösoikeudenkäyntien jälkeen vankeuteen Venäjälle. Heidän joukossa on muun muassa ukrainalainen elokuvaohjaaja Oleg Sentsov. Miehitetyn Krimin niemimaan alueella 53 Krimin tataaria on pidätettynä heidän poliittisten mielipiteidensä tähden, osa heistä on siirretty psykiatrisiin hoitolaitoksiin perinteiseen neuvostotyyliin.

Ukrainan asevoimat ja vapaaehtoisjoukot ovat menettäneet tähän mennessä kaatuneina 2335 sotilasta, kaatuneiden joukossa on kolme naista. Haavoittuneiden määrä nousee yli 8390 sotilaaseen, joiden joukossa on 24 naissotilasta.

* * *

Tappioista puhuttaessa on aina syytä muistaa se, että tappiot eivät pidä sisällään Itä-Ukrainaa miehittävien joukkojen – käytännössä siis Venäjän johtamien ja varustamien sekä rahoittamien joukkojen tappioita.

Miehitettyjen alueiden siviilitappioistakaan ei ole täyttä varmuutta, tämä johtuu useammasta tekijästä. Ulkopuolisten (puolueettomien) tarkkailijoiden ei ole aina mahdollista päästä haastattelemaan tulituksessa haavoittuneita, heidän ei ole läheskään aina mahdollista varmentaa sitä, että kuollut on todellisuudessa kuollut sotatoimien seurauksena, on tapauksia, joissa esimerkiksi ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijat eivät yksinkertaisesti voi olla varmoja siitä, että kuollut on todellakin kuollut siellä missä hänen väitetään kuolleen tai, että kuolemaan johtaneet syyt ovat oikeasti ne, joita niiden väitetään olevan.

Tiedossa on tapauksia, joissa miehitetyillä alueilla on lavastettu ampumatapauksia, joista on syytetty Ukrainan asevoimia – joukossa on tapauksia, joissa Venäjän alaisuudessa toimivat joukot ovat itse ampuneet siviilikohteita hallinnoimillaan alueilla. Tiedossani on muutama silminnäkijähavainto sodan ajalta Donetskissa, jossa paikalliset ovat nähneet Donetskin aluetta ammuttavan kaupunkialueelta eli alueelta, joka on miehityksen alaisena. (4 ja 5)

Erään ongelman muodostavat siviileihin kohdistuneet mielivaltaiset pidätykset, jotka ovat johtaneet pitkiin vankeusrangaistuksiin, joissa omaisilla ei ole ollut mahdollisuutta pitää yhteyttä pidätettyihin – he eivät kaikissa tapauksissa edes tiedä mihin pidätetyt on siirretty.

YK:n julkaiseman raportin mukaan 402 siviiliä ja sotilasta on kateissa Itä-Ukrainassa, alueella toimivien paikallisten aktivistien mukaan todellinen lukema on huomattavasti korkeampi, koska huomattava osa miehitetyillä alueilla asuvien pidätettyjen omaisista ei uskalla ilmoittaa pidätetyistä – ja sen myötä kadonneista – omaisistaan puolueettomille tarkkailijoille tai aktivisteille. Pelko kostosta tai pidätettyihin kohdistetuista toimenpiteistä – kuten kidutuksesta – saavat heidät vaikenemaan.

Itä-Ukrainassa Venäjän asevoimien alaisuudessa taistelevien joukkojen kokonaistappioista ei ole varmuutta. Sen sijaan on esitetty arvioita, joissa lukemat vaihtelevat muutamasta tuhannesta kuolleesta aina yli 30 000 kuolleeseen sotilaaseen. Venäläisten ihmisoikeusjärjestöjen, kuten Memorialin sekä Sotilaiden äitien edustajien mukaan aiempiin Venäjän käymiin sotiin verrattuna hallinto salaa nyt olennaisesti tarkemmin sodan kokonaisuhrien määrän. Elokuun 2015 lopussa venäläisen uutisjulkaisun Business Life (Delovaya Zhizn) mukaan noin 2000 venäläissotilasta oli kuollut sotatoimissa Itä-Ukrainassa helmikuuhun 2015 mennessä.

Salailun keinovalikoima on laaja, omaisia painostetaan olemaan hiljaa – heitä uhataan korvausten menettämisellä, mikäli kertovat sodassa kuolleista omaisistaan. Useissa tapauksissa omaiset eivät tiedä missä heidän läheinen on kuollut, puhumattakaan olosuhteista, joissa hän on kuollut. Etenkin vuoden 2014 ja 2015 aikana huomattavan monen kuolleen varusmiehen tai sopimussotilaan kuolinpaikkana oli merkintä ”kuollut tilapäisessä sijoituspaikassa” – usein tämä ”tilapäinen sijoituspaikka” sijaitsi Rostovin oblastin alueella. (6) Tänä päivänä Rostov-na-Donun ympäristössä on lukuisia hautuumaita, joihin on haudattu nimettömiin hautoihin jopa tuhansia sodan uhreja. 

Nimettömiä hautoja Rostov-na-Donun alueella, kuva via @GlasnostGone.

Myös Ukrainalta miehitetyillä alueilla on lukematon määrä hautausmaita sodan nimettömille uhreille. Yksistään Donetskin ympäristöstä löytyy ainakin kolme hautuumaata, joihin on haudattu tuhansia kuolleita militantteja nimettömiin hautoihin. Näiden hautaismaiden ohella Donetskin eteläpuolella sijaitsevalle ns. vanhalle hautausmaalle on haudattu mahdollisesti satoja miehiä sodan kuluessa – suurin osa heistä on ”kansantasavallan” riveissä sotineita. Samaiselle hautausmaalle on haudattu myös sotarikolliset Arseni ”Motorola” Pavlov ja Mikhail ”Givi” Tolstykh.

Vaikka en arvosta näitä Ukrainassa sotineita militantteja tahi Venäjän asevoimien tai turvallisuusjoukkojen sotilaita, he ovat hyökkääjiä ja valloittajia sekä miehittäjiä – osa on myös suoranaisia sotarikollisia ja kriminaaleja, voidaan Venäjän hallinnon toimenpiteitä pitää vielä kuvottavampina - vieläkin rikollisempina.

Venäjän hallinto on propagandan ja manipuloinnin ynnä katteettomin lupauksin saanut kymmeniä tuhansia nuorukaisia ja vähän vanhempia ”vapaaehtoisia” liittymään Ukrainassa käytävään sotaan, joukossa on satoja pikkurikollisia, joille on annettu kaksi vaihtoehtoa – vankila tai sota – ja nyt valtio on unohtanut heidät, haudannut nimettömiä hautoihin, joiden sijaintia ei ole kerrottu omaisille ja läheisille. Tuhannet äidit surevat poikiensa ja tyttäriensä tähden, tuhannet vaimot miestensä tähden tietämättä rakkaittensa kohtaloa. Kuolleiden ohella tuhannet haavoittuneet ja vammautuneet on hylätty, he pärjäävät vain omaistensa ja läheisimpiensä tuella. He ovat fyysisesti ja psyykkisesti rampautuneita ja unohdettuja. Voidaan kysyä, että millainen on valtio, joka toimii näin? Millainen valtio lähettää kansalaisiaan rikolliseen sotaan, hyläten haavoittuneet ynnä kuolleiden läheiset? Kysymyksiin ei ole tarvetta vastata, ne kuitenkin auttavat hahmottamaan sen, millaisin motiivein Venäjän hallinto on liikkeellä – ei yksin Ukrainassa vaan myös muualla, kuten on nähty.

Marko

1. https://www.ukrinform.net/rubric-society/2353472-over-10220-ukrainians-killed-in-donbas-war-un.html 

2. https://112.international/conflict-in-eastern-ukraine/68-civilians-killed-315-injured-civilians-in-donbas-in-2017-20797.html 

3. https://medium.com/@DFRLab/the-donbass-gulag-archipelago-73b14ecd4478 

4. http://www.sss-radio.ee/fi-blogi/article-6 

5. http://www.sss-radio.ee/fi-blogi/kirjeenvaihtajamme-marko-enqvist-kranaatti-iskuja-donetskiin 

6. https://www.verkkouutiset.fi/venalainen-sotilas-palasi-kotiin-sinkkiarkussa-kuoli-sirpalevammaan-tilapaisessa-sijoituspaikassa-32795/