lauantai 30. syyskuuta 2023

YK:n tuore tutkimus: venäläiset kiduttivat ukrainalaisvankeja kuoliaaksi

 

Ennen syvällisempää tutustumista Reutersin siteeraamaan Yhdistyneiden kansakuntien julkaisemaan tutkimukseen tahi Kyiv Independentin aineistoon paluu muutaman vuoden taa, heinäkuuhun 2021 eli aikaan ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan. Tuolloin Yhdistyneiden kansakuntien apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif, esitellessään Genevessä uusimman Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportin sisältöä, totesi seuraavaa:

Olemme erittäin huolisamme törkeästä kidutuksesta ja väärinkohtelusta Izoljatsia-keskuksessa Donetskissa sekä muissa pidätyskeskuksissa itsejulistettujen ’tasavaltojen’ hallitsemilla alueilla. Kidutusta tapahtuu päivittäin ja järjestelmällisesti. Näiden ihmisoikeusrikkomusten täytyy loppua.” (1)

Me emme voi sanoa, ettemmekö olisi tiennyt mitä Ukrainalta miehitetyillä alueilla tapahtui, surullisinta on se, että tiesimme mutta suljimme silmämme tuolloin käynnissä olevilta julmuuksilta. Niinpä pidän myös ihmeenä sitä, että joillekin päättäjillemme Venäjän Ukrainalta 24. helmikuuta 2022 jälkeen miehittämillään alueilla toimeenpanemat julmuudet tulevat yllätyksenä. En halua väittää, että he valehtelevat kuvaillessaan Venäjän pahuuden tulleen yllätyksenä. Syystä tai toisesta johtuen he eivät halunneet uskoa venäläisten ryhtyvän Euroopassa vastaaviin julmuuksiin, mihin he olivat ryhtyneet Syyriassa ja muilla taistelutantereilla. Tämä uskomus tarkoittaa samalla sitä, että heidän on tullut uskotella itselleen Venäjän roolin Itä-Ukrainassa vähäisemmäksi mitä se todellisuudessa oli – mutta tämä todellisuuden selittäminen itselleen parhain päin ei selitä sitä, miksi he sulkivat silmänsä venäläisten miehittämällään Krimin niemimaalla harjoittamalta julmuudelta? Ehkäpä heille halpa sähkö tai kaasu, turismi tai jotkin muut seikat olivat tärkeämpiä kuin venäläisten miehittämillään alueilla toimeenpanemat vainot ja rikolliset toimet.

YK:n raportin mukaan Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla kidutusta tapahtui päivittäin, Ukrainan viranomaislähteiden mukaan yli 3500 ukrainalaista oli laittomasti vangittuna miehitetyssä Donbasissa (kesällä 2021 julkaistun raportin mukaan). Niin ikää Ukrainan viranomaislähteiden mukaan 170 Donetskin kidutusvankilaan eli Izoliatsiaan joutunutta vangittua on tunnistettu, ja 15 laitoksessa työskennellyttä henkilöä on epäiltynä ihmisoikeusrikkomuksista ja sodankäynnin sääntöjen rikkomisesta, käytännössä siis sotarikoksista. (2) Tämä siis vuosia sitten, mutta kuinka moni meistä tuolloin todellakin havahtui ottamaan yhteyttä päättäjiimme luettuaan näistä uutisista ja vaatimaan heiltä ankaria toimenpiteitä Venäjää kohtaan?

Valitettavasti on todettava, ettei Ukrainan asia ollut tuolloin meidän asiamme. Ei Ukraina vetänyt väkeä mielenosoituksiin paria kymmentä enempää, jos aina sitäkään. Seisoin itse erinäisiä kertoja hyisinä talvipäivinä Tehtaankadulla kyseisinä vuosina ennen Venäjän suurhyökkäystä, meitä oli siellä parikymmentä vaatimassa Venäjää lopettamaan rikollinen sota ja miehitys Ukrainassa. Helmikuun 24. 2022 muutti tilanteen, mutta – ollakseni rehellinen – tuntuu siltä, etteivät ihmiset vieläkään ole henkisesti valmiit hyväksymään Venäjän tarkoitusperiä Ukrainassa. Kun ihmiset eivät ymmärrä sitä, että Venäjällä ei ole muuta tarkoitusta, kuin ukrainalaisten kansallisen identiteetin ja valtiorakenteiden tuhoaminen, niin on mahdollista kuvitella, että joku uskoo siihen, että on olemassa jokin ratkaisu, joka on muu kuin Venäjän lyöminen Ukrainassa.

Russkij mir – venäläinen maailma: kuolemaa ja tuhoa.









Erik Møse, Ukrainan tutkintakomission puheenjohtaja kertoi YK:n ihmisoikeusneuvostolle Genevessä, että hänen ryhmänsä oli –

collected further evidence indicating that the use of torture by Russian armed forces in areas under their control has been widespread and systematic.” (3)

Pahoitteluni, mutta näissä kohdin väännän rautalangasta eli Erik Møsen johtaman ryhmän kokoamien todisteiden mukaan Venäjän asevoimien harjoittama kidutus niiden miehittämillä alueilla on ollut laajaa ja järjestelmällistä. Laajaa ja järjestelmällistä – muistetaan mitä YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif totesi heinäkuussa 2021 tilanteesta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla: kidutusta tapahtuu päivittäin ja järjestelmällisesti.

Ukrainalaisen Kyiv Independentin sotarikostutkinnan pohjalta laadittu artikkeli – Investigative Stories from Ukraine: Russian soldiers deliberately, systematically kill Ukrainian children – piirtää kuvan venäläissotilaiden rikollisesta toiminnasta, jossa miehitettyjen alueiden siviileihin kohdistetut julmuudet ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Julmuudet kohdistuvat kaikenikäisiin, myös lapsiin

A documentary by the Kyiv Independent’s War Crimes Investigations Unit reveals Russia’s systemic targeting of children in its war against Ukraine. - - -

More than 500 Ukrainian children have died since the start of the full-scale invasion. Dozens of them were gunned down with small arms at close range, - - -“. (4)

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman, koko Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan kuluessa on kuollut yli 500 lasta sodasta johtuvista syistä, ja kymmenet lapset on ammuttu lähietäisyydeltä. Voinemme todeta, että suurin osa näistä lapsista, jotka on ammuttu lähietäisyydeltä, on murhattu kylmäverisesti miehittäjän toimesta. Tässä kohdin meidän on huomioitava se, että tarkastelu kohdistuu vain niihin alueisiin, jotka eivät ole enää miehitettyjä. Ukrainan viranomaislähteiden mukaan 27. syyskuuta 2023 mennessä sotatoimien seurauksena on kuollut 504 lasta, vammautuneiden lukumäärän noustessa 1125 lapseen. (5)

Kukaan ei tiedä kuinka moni lapsi menehtyi kevättalven ja kevään 2022 kuluessa Mariupolissa. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat paenneet Mariupolista kevään ja kesän 2022 kuluessa ja jotka yhtenevästi kuvailevat tapahtumia kaupungissa, kuinka vanhemmat hautasivat lapsiaan tai kuinka lapset vanhempansa. Kuinka rikki ammuttujen kerrostalojen pihoilla oli lukuisia hautoja, joihin oli haudattu lapsia ja aikuisia; kuinka kaikkia ei ehditty tai kyetty säällisesti hautaamaan ennen pakoa. Mariupol on kokoluokassaan Venäjän hyökkäyssodan tapahtumapaikoista poikkeuksellinen, samalla meidän on kuitenkin muistettava, että Mariupol ei ollut millään muulla tapaa poikkeus, vastaavia julmuuksia on tapahtunut kaikkialla Venäjän miehittämillä alueilla, mikä mielestäni indikoi myös sen puolesta, että toiminta oli tarkoituksellista ja suunnitelmallista. Kyse ei ollut yksittäisten ihmisten toimeenpanemista hirmuteoista, vaan järjestelmällisestä ja toistuvasta toiminnasta, johon ryhtymistä ennemminkin kannustettiin kuin kiellettiin. Kätensä vereen ovat tahranneet myös ne henkilöt, jotka yllyttivät julmuuksiin tai mahdollistivat ne, vaikka eivät itse olisikaan konkreettisesti murhanneet ukrainalaisia.

* * *

Viittasin kirjoitukseni alkupuolella julmuuksiin, joihin miehittäjän ja sen avustajien – kollaboraattoreiden – toimesta ryhdyttiin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Jos kävikin niin, että Itä-Ukrainassa tapahtuneilta julmuuksilta oli mahdollista sulkea silmänsä, uskotella itselleen, että kyse on jostain muusta kuin Venäjän masinoimasta sodasta ja miehityksestä harjoitettuine julmuuksineen, niin samaa ei voi tehdä Venäjän miehittämän Krimin niemimaan kohdalla, jonka jälkeen herää kysymys, että miksi suljimme silmämme Venäjän toteuttamilta räikeiltä ihmisoikeusrikoksilta?

Tarinaa Venäjän toteuttamasta ”verettömästä sotilasoperaatiosta” toistetaan edelleen, vaikka siltäkin on pudonnut pohja jo aikaa sitten. Krimin tataari-taustainen Reşat Amet protestoi rauhanomaisesti Venäjän suorittamaa miehitystä vastaan helmi-maaliskuussa 2014. Maaliskuun 3. päivä aseistetut militantit kaappasivat hänet mukaansa Simferopolissa, jossa hän oli protestoimassa miehitystä vastaan. Amet’in ruumis löydettiin paria viikkoa myöhemmin. Ruumiissa oli jälkiä kidutuksesta, Reşat Amet’in silmät oli kaivettu päästä, kuolinsyynä oli aivovaurio. Reşat Amet oli ensimmäinen kadonnut ja kiduttamalla murhattu, mutta ei suinkaan viimeinen. (6) Hänen jälkeensä lukuisia Venäjän toteuttaman miehityksen vastustajia on pidätetty, pidätettäessä heiltä on kiduttamalla saatu ”tunnustuksia”, joiden perusteella pidätettyjä on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin. Ukrainan ja Venäjän välisten vankien vaihtojen jälkeen vapautetut ukrainalaiset ovat kertoneet oloista venäläisten pidätyskeskuksissa, venäläisten harjoittamasta julmuudesta ja systemaattisesta kaltoinkohtelusta sekä kiduttamisesta.

Kohtelustaan venäläisten käsissä kuvaa muistelmateoksessaan Піднятися Після Падіння ukrainalainen, Krimin niemimaalla syntynyt ja kasvanut kansalaisaktivisti Hennadi Afanasiev. (Lähteenäni on toiminut teoksen englanninnos Rise After a Fall, Hennadi Afanasiev).

Afanasiev vastusti Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä protestoimalla sekä tekemällä vapaaehtoistyötä ukrainalaisyhteisössä kevättalvella ja keväällä 2014. Kyseisen vuoden toukokuun 9. päivä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB kaappasi hänet kadulta Simferopolissa. Kaava on sama kuin Reşat Amet’in tapauksessa, jossa kidutusmurhan todellisia tekijöitä ei koskaan saatu kiinni.

Samoihin aikoihin Afanasievin kanssa miehittäjä pidätti muitakin näkyviä kansalaisaktivisteja, kuten ukrainalaisen elokuvaohjaaja Oleg Sentsovin sekä Oleksandr Koltšenkon. Koltšenkon kohdalla kiinnostavaa on se, että hän oli antifasisti ja anarkisti, joka oli osallistunut korruption vastaiseen kansalaisaktivismiin jo ennen Euromaidania ja Viktor Janukovitšin hallinnon kaatumista. Aktivismistaan ja taustastaan huolimatta, tai kenties juuri sen tähden, venäläiset syyttivät häntä fasismista.

FSB kidutti vangittua Afanasieviä, puristaen häneltä tunnustuksen, jonka pitävyyden hän kiisti myös oikeudessa vedoten harjoitettuun kidutukseen. Häneen kohdistettiin myös psykologista manipulointia (kirjassaan hän nimitti toimintaa ”psykologiseksi kannibalismiksi”) toisten vankien taholta FSB:n pidätyskeskuksissa. Kyseinen toiminta oli todennäköisesti suunnitelmallista ja tarkoituksellista, jossa toiset vangit toimivat FSB:n välikätenä saadakseen itselleen etuja tehdessään Afanasievin elämän pidätyskeskuksissa mahdollisimman piinaavaksi.

Afanasiev oli Venäjällä ja sen miehittämillä alueilla erilaisissa vankioissa ja pidätyskeskuksissa kaikkiaan yli kaksi vuotta. Kyseistä aikaa hän kuvailee kirjassaan seuraavasti:

An entire life had passed. I had an infernal burden of the seven hundred and sixty-seven terrifying days. Nothing good could seen in them, nothing kind could be found. No love, no joy, no happiness. The black opaque darkness that absorbs everything and is always insatiable. The best years of my life were lost, health was destroyed and psyche was damaged for good. But I do not regret anything, it is better this way than the silent fear of the occupants.” (7)

Hänet vapautettiin Ukrainan ja Venäjän välisessä vankienvaihdossa v. 2016 loppupuolella. Myöhemmin hän muutti perheineen Yhdysvaltoihin, josta hän palasi takaisin Ukrainaan Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen liittyäkseen maan asevoimiin. Hennadi Afanasiev kaatui puolustaessa maataan joulukuussa 2022.

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla tilanne ei ole muuttunut lainkaan paremmaksi miehitysvuosien kuluessa. Ihmisoikeusrikkomukset ovat niemimaalla päivittäisiä, ne kohdistuvat Krimin tataareiden ohella kaikkiin miehityksen vastustajiin sekä useisiin uskonnollisiin vähemmistöihin, kuten Jehovan todistajiin. Miehitysvuosien kuluessa toistasataa Krimin tataaria on tuomittu näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin, tunnustuksia ja todisteita syytettyjä vastaan hankitaan kiduttamalla. Ratsioita ja näytösoikeudenkäyntejä järjestetään edelleen, nyt nämä sortotoimet jäävät kuitenkin sodan jylyn alle.

Pitkien vankeusrangaistusten lisäksi Krimin tataareja ja muita miehittäjälle epämieluisten ryhmien jäseniä on viety epämääräisiksi ajoiksi pidätyskeskuksiin, joissa pidätettyjen kohtelu on usein hyvin epäinhimillistä. Pidätyskeskuksissa, aivan kuten vankiloissakin, venäläiset käyttävät ”rangaistusmuotona” lääkkeiden epäämistä sekä lääkäriin pääsyn estämistä. Hoitamattomat sairaudet ovat ajaneet useita pidätettyjä sekä tuomittuja hengenvaaralliseen tilaan. Tällaiset toimet ovat yksi keinoista, joilla venäläiset pyrkivät nujertamaan pidätetyn (tai vangitun) – toiminnan vastenmielisyyttä lisää vielä se, että näin toimimalla piinataan myös kohteen läheisiä ja muita omaisia.

Koko tapahtumaketjua tarkasteltaessa vastenmielisintä on se, että Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan ja myöhemmin aloitettua sodan Itä-Ukrainassa, päättäjämme lähestulkoon kollektiivisesti sulkivat silmänsä Venäjän toimeenpanemilta julmuuksilta. Kyse ei ollut mistään yhden päättäjän tai entisen poliitikon valinnasta vaan tähän osallistui aivan liian moni korkeassa asemassa ollut henkilö, mahdollistaen omalla toiminnallaan sen, että Venäjän oli mahdollista jatkaa räikeiden ihmisoikeusrikosten ja sotarikosten tekoa, eikä vain Ukrainassa vaan myös Syyriassa ja Libyassa sekä monella muulla taistelukentällä.

En lainkaan ihmettele, että meitä (läntisten demokratioiden asukkaita) pidetään tekopyhinä, jotka puhuvat yleviä ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta mutta jotka sulkevat silmänsä mitä räikeimmiltä rikoksilta, jos se vain edesauttaa omien taloudellisten tavoitteiden saavuttamista. Edellistä kirjoittaessani en ajattele syyttävästi vain Saksaa vaan myös melkoista joukkoa suomalaisia poliitikkoja, alkaen entisistä pääministereistä Paavo Lipponen (demarit) ja Esko Aho (keskusta). Samaan joukkoon lasken kuuluvaksi ”laskiaisliukkaita” toivotelleen presidentti Tarja Halosen.

 

Ei enää koskaan – sanahelinää 

Melitopolissa vangittu Oleksandr Žukov näytösoikeudenkäynnissä Venäjällä. (8)












Natsi-Saksan toimeenpaneman holokaustin ja siihen liittyneen teollisen tappamisen kauhujen paljastuttua toisen maailmansodan päätyttyä Euroopassa, parahdimme ”Ei enää koskaan”! Tosin saman tein silmät suljettiin siltä mitä tapahtui Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeillä tai Neuvostoliitossa, mutta jos nyt häivytämme nämä kärsimykset kollektiivisesta muististamme, niin Ei enää koskaan paljastui sanahelinäksi viimeistään 90-luvulla ja Jugoslavian hajoamissodissa. Jos tuolloin olimme haluttomia puuttumaan liian varhain toimeenpantuihin julmuuksiin, niin nyt – ydinasevalta Venäjän – tuhotessa kokonaista kansaa ja valtiota länsi on aseeton mutta monella tapaa myös haluton tunnustamaan käynnissä olevan sodan luonnetta! Kyse on Venäjän osalta tuhoamissodasta, ja vastaavasti Ukrainan kohdalla kyse on eloonjäämiskamppailusta. Jos haluamme, että Ukraina voittaa tämän eloonjäämiskamppailun, on meidän ravisteltava itsemme hereille ja tehtävä kaikkemme, jotta Venäjä nujerretaan taistelukentällä ja sen jälkeen sotarikoksiin ja muihin rikoksiin syyllistyneet toimitetaan oikeuteen.

Meidän on todellakin syytä muistaa, että Venäjä on pannut täytäntöön lähes kaikenlaisia sotarikoksia, ja että Venäjä tekee sotarikoksia järjestelmällisesti ja paljon. Venäjän sotarikokset kohdistuvat käytännössä kaikkiin ihmisryhmiin, mukaan lukien erilaiset vähemmistöt ja suojeluntarpeessa olevat henkilöt.

Russian occupiers tortured Ukrainians so brutally that some of their victims died, and forced families to listen as they raped women next door.” (9)

Venäjä ei myöskään kohtele sotavankejaan Geneven sopimusten mukaisella tavalla, lähes kaikki Venäjän vapauttamat ukrainalaiset sotavangit kertovat joko todistaneensa kidutusta (silminnäkijöinä) tai heitä on kidutettu venäläisten toimesta sotavankeudessa. Sotavangit kohtaavat myös seksuaalista väkivaltaa vangitsijoidensa taholta. Heiltä evätään sairaanhoitoa ja tarvitsemiaan lääkkeitä; kansainvälisen punaisen ristin edustajat eivät ole päässeet tapaamaan heitä, vastaavasti Venäjän punaisenristin edustajat ovat todisteiden mukaan osallistuneet sotavankien kaltoinkohteluun. Edelliseen huomiona, Venäjän punainen risti on käytännössä maan hallinnolle lojaali, sen edustajat ovat osallistuneet väestön pakkosiirtoihin ja lapsikaappauksiin jne. eli se, että hekin osallistuvat sotavankien kehnoon kohteluun ei ole lopultakaan yllätys.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420

2. https://archive.kyivpost.com/ukraine-politics/more-than-3500-ukrainians-illegally-imprisoned-in-donbas.html 

3. https://www.reuters.com/world/europe/russia-tortured-some-ukrainian-victims-death-un-inquiry-says-2023-09-25/ 

4. https://kyivindependent.com/investigative-stories-from-ukraine-russian-soldiers-deliberately-systematically-kill-ukrainian-children/ 

5. Syyskuun 27. 2023 julkaistu Venäjän Ukrainassa tekemiä sotarikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia käsittelevä tiedote: “RUSSIAN WAR CRIMES AND HUMAN RIGHT VIOLATIONS IN THE WAR AGAINST UKRAINE”.  

6. https://khpg.org/en/1551563339 

7. Hennadi Afanasiev: Rise After a Fall (ukr. Піднятися Після Падіння) s. 341.

8. https://bbcrussian.substack.com/p/melitopol-five-russia-charges-with-terror-plot 

9. https://www.reuters.com/world/europe/russia-tortured-some-ukrainian-victims-death-un-inquiry-says-2023-09-25/ 


Taustoituksessa hyödynnetty myös Ukrainan julkaisemia tiedotteita ja informaatiota, esim. Ukrainan Valtakunnansyyttäjänvirasto sekä heinäkuussa 2021 kirjoittamaani blogia YK:n raportin mukaan kidutus on päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla lähteineen.



sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Venäjän miehittämä Krim: uppoamattomasta ”lentotukialuksesta” kelluvaksi hylyksi

 

Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan Ukrainalta helmi-maaliskuussa 2014, se ryhtyi miehitysvuosina vahvistamaan ja laajentamaan niemimaan puolustusta sijoittaen niemimaalle runsaasti uusia asejärjestelmiä: Venäjä vahvisti niemimaan ilmapuolustusta siirtämälle niemimaalle uusien monitoimihävittäjien ohella modernia ilmapuolustuskalustoa, vastaavasti rannikkopuolustusta vahvistettiin niemimaalle siirrettyjen meritorjuntaohjusten myötä.

Illuusio uppoamattomasta lentotukialuksesta rikkoutui viimeistään 23. syyskuuta Ukrainan iskettyä Venäjän Mustanmeren laivaston esikuntaan Sevastopolissa. (1)








Ennen Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä ja laitonta anneksaatiota, niemimaan alueelle oli Ukrainan ja Venäjän välisen sopimuksen mukaisesti sijoitettuna, sopimuksen sallimat 12500 venäläissotilasta. Miehitysvuosien ja edellä kuvatun niemimaan sotilaallisen voiman lisäämisen myötä Venäjän niemimaalle sijoittamien joukkojen kokonaismäärä on noussut noin 32 000 sotilaaseen vuoteen 2021 mennessä. Usein niemimaan alueella oli reilusti enemmän kuin arvioidut 32 000 sotilasta, johtuen niemimaalla säännöllisesti muualta Venäjältä harjoittelemassa käyvien yksiköiden määrästä.

Kevään 2021 ja helmikuun 2022 välillä Venäjä harjoitteli joukoillaan säännöllisesti niemimaalla, huomioitavaa oli se, että kevään 2021 jälkeen niemimaalla harjoitelleet joukot jättivät entistä useammin kalustoaan niemimaalle. Tätä kalustoa varastoitiin materiaalivarastojen lisäksi harjoitusalueille (usein taivasalle), kuten Opukin niemen harjoitusalueella.












Venäjän maavoimien niemimaalle sijoitetut joukko-osastot muodostivat 22. armeijakunnan (ven. 22-й армейский корпус). Helmikuussa 2017 perustetun armeijakunnan esikunta sijaitsi Simferopolissa. Loppuvuodesta 2018 22. armeijakunnan vahvuus oli vaatimaton 7500 miestä, vuoteen 2020 mennessä armeijakunnan vahvuus oli noussut jo yli 10 000 sotilaaseen – 22. armeijakunnan vahvistaminen jatkui aina Venäjän suurhyökkäyksen alkuun helmikuuhun 2022 saakka. 22. armeijakunnan komentajaksi nimettiin kenraalimajuri Arkadi Marzojev marraskuussa 2021, joka sai kenraaliluutnantin arvon heinäkuussa 2022. Tämän vuoden puolella 22. armeijakunta muodosti uuden 18. armeijan ytimen, kenraaliluutnantti Marzojevin jatkaessa 18. armeijan komentajana. 22. armeijakunnan joukkojen lisäksi 18. armeijaan kuuluu pääasiassa mobilisoituja joukkoja, armeijan pääasiallisen tehtävän ollessa puolustuksellisen Venäjän Ukrainalta miehittämällä Hersonin alueella. (2)

Venäjän maavoimien ohella miehitetylle Krimin niemimaalle tukeutui Venäjän Mustanmeren laivasto, jonka vahvuuteen sisältyy Sevastopolin alueelle sijoitettu 810. merijalkaväen prikaati sekä Jevpatoriaan sijoitettu 68. erillinen merivoimien pioneerirykmentti sekä Venäjän ilmavoimat. Edellisten lisäksi Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle oli sijoitettu Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n ja muiden turvallisuuselinten, kuten Venäjän kansalliskaartin eli Rosgvardijan joukkoja, joita tuki vapaaehtoisista kootut puolisotilaalliset joukot, kuten venäläiset kasakkaorganisaatiot.

Niemimaalle kohdistaman huomion ja varusteluohjelman myötä Venäjän onnistui synnyttää mielikuva ”uppoamattomasta lentotukialuksesta”, josta käsin sen olisi mahdollista kontrolloida niemimaata ympäröivää ilmatilaa ja merialueita satojen kilometrien syvyydeltä. Ja etenkin Mustanmeren pohjois- ja luoteisosia sekä niemimaan etelään sijaitsevia merialueita. Tätä illuusiota vahvisti Sevastopolista operoivat Venäjän Mustanmeren laivaston pinta-alukset (sekä sukellusveneet) lippulaivansa Moskvan johdolla. En usko, että Venäjän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan aattona kovinkaan moni osasi ennakoida skenaariota, jossa vähäisellä rannikkolaivastolla varustettu Ukraina kykenisi riistämään herruuden merellä Venäjältä – käytännössä tilanne on tänään tämä. Venäjä on menettänyt asemansa Mustallamerellä, tänään (syyskuussa 2023) Ukraina moukaroi risteilyohjuksin sekä itsemurhalennokein sen tärkeintä tukikohtaa sekä laivaston esikuntaa Sevastopolissa. (3) Uppoamaton tukialus alkaa muistuttaa pinnalla juuri ja juuri kelluvaa hylkyä.

Tähän mennessä tapahtuneen johdosta voinemme todeta, että sen ohella, että Venäjän hyökkäyssota on rikollinen, on tämä hyökkäyssota kokonaisuudessaan rikollisen kehnosti suunniteltu ja toteutettu – mikä on luonnollisesti Ukrainan ja ukrainalaisten kannalta erinomainen asia.

Venäjän Mustanmeren laivaston osalta kulissien takainen todellisuus alkoi paljastua Käärmesaaren valtausta seuranneina viikkoina Ukrainan onnistuessa ensin upottamaan Venäjän Mustanmeren laivaston lippulaivan, ohjusristeilijä Moskvan (Projekti 1164 Atlant-luokka) kahdella R-360 Neptune pintamaaliohjuksella 14. huhtikuuta 2022, (huom. ohjukset osuivat alukseen illalla 13. huhtikuuta 2022 ja alus upposi ennen kello 03:00, 14. huhtikuuta). (4) Moskvan menetyksen jälkeen Venäjän oli olennaisesti hankalampaa huoltaa Käärmesaarelle sijoittamiaan joukkoja. Moskvan upottamisen ja saaren takaisin valtauksen (kesä-heinäkuun vaihde 2022) välillä Ukrainan onnistui upottaa useita saarelle sijoitettujen joukkojen huoltoon osallistuneita tai huoltoaluksia suojanneita pinta-aluksia, joukossa muun muassa Mustanmeren laivaston Projekti 22870-luokan hinaajan/ pelastusalus Spasatel Vasily Bekh’in (SB-739) sekä Projekti 11770 Serna-luokan maihinnousuvene.*

Elokuun 9. 2022 räjähdykset vavisuttivat Sakin lentotukikohtaa Novofedorivkan naapurissa, miehitetyn Krimin niemimaan länsirannikolla, tuhoten ja vaurioittaen lentokoneita sekä tuhoten ammusvarikon (-varikkoja). Tiedossa ei ole, millä asejärjestelmällä Ukraina kyseisen iskun toteutti, kuitenkin 7. syyskuuta Ukrainan asevoimien ylipäällikkö, kenraali Valeri Zalužnyi kertoi kyseessä olleen Ukrainan ohjusiskun. (5) Onnistunut ohjushyökkäys oli samalla nöyryytys Venäjän alueelle sijoittamalle ilmatorjunnalle, jonka ytimen muodosti Jevpatorijan ja Novofedorivkan alueella S-400 Triumpf ilmatorjuntajärjestelmä ja sitä tukevat alue- ja lähi-ilmatorjuntajärjestelmät. Ukrainan viime vuonna miehitetylle Krimin niemimaalle kohdistamista operaatioista Kremlin perustuksia järisytti melkoisella todennäköisyydellä eniten aamulla lokakuun 8. päivä toteutettu puoliperävaunuyhdistelmän räjäyttäminen  Kertšinsalmen ylittävällä sillalla. Sillalla, joka on Vladimir Putinin ”lempilapsi”.  

Edellä kuvailtujen tapahtumien jälkeen Ukrainan asevoimien sekä turvallisuuspalvelu SBU:n erikoisjoukkojen on onnistunut toteuttaa operaatioita Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja sitä ympäröivillä merialueilla ilmasta sekä mereltä mutta todennäköisesti myös maalta käsin. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla toimii myös aktiivisia vastarintasoluja, jotka vähintäänkin välittävät tietoa kohteista Ukrainan asevoimille mutta tietyissä tapauksissa näyttävät myös ottavan aktiivisempaa roolia vastarintataistelussa miehittäjää vastaan.

Ukrainan viimeisimmissä operaatioissa näyttää toistuneen selkeä kaava, mereltä ja ilmasta on isketty Venäjän tutka- ja elektronisen sodankäynnin järjestelmiä sekä ilmatorjuntajärjestelmiä vastaan. Näihin operaatioihin lasken kuuluvaksi myös Ukrainan sotilastiedustelun eli GUR:n erikoisjoukkojen operaation, jossa ne ottivat haltuunsa ns. Boiko-torneiksi kutsutut, Venäjän miehittämät öljyn- ja kaasunporauslautat pohjoisella Mustallamerellä, Käärmesaaren ja miehitetyn Krimin niemimaan välisellä merialueella. (6) 24. helmikuuta 2022 jälkeen Venäjä on käyttänyt kyseisiä lauttoja myös sotilaallisiin tarkoituksiin sijoittaen lautoille tutkajärjestelmiä sekä elektronisen sodankäynnin järjestelmiä ja muuta kalustoa. Ukrainan onnistuneen operaation myötä Venäjä menetti ainakin yhden lautoille sijoittamansa Neva-merivalvontatutkan.

Venäjän menetettyä merkittäviä osia sen tärkeimmistä pitkän kantaman ilmatorjuntajärjestelmistä Krimin niemimaan länsiosissa (ks. karttakuva), maa joutuu myös kohtaamaan uuden ongelman, kuinka korvata menetykset? Ennen 24. helmikuuta 2022 Venäjä oli sijoittanut miehittämälleen Krimin niemimaalle S-300 ja S-400 ilmatorjuntajärjestelmiä, helmikuussa 2022 alkaneen offensiivin jälkeen se siirsi yhden S-400 patterin lisää Molotšnen lähelle, Solene järven ja Mustanmeren väliselle kannakselle. Kyseisen patterin Ukrainan asevoimat poisti ”muonavahvuudesta” miehistöineen viikonpäivät sitten (14. syyskuuta 2023) laajan ilma- ja ohjushyökkäyksen voimin. Krimin niemimaan pohjois- ja itäosia (kuten Kertšinsalmen siltaa) suojaamaan Venäjä on sijoittanut pitkänkantaman ilmatorjuntajärjestelmiä Džankoin, Feodosijan ja Kertšin ympäristöön sekä sen omalle maaperälle, Kertšinsalmen itärannalle (noin 7000 metriä Tamanista länteen). Edellä lueteltujen paikkakuntien alueelle (pois lukien Taman) Ukraina vaikuttaa myös säännöllisesti, joten kyseisiä järjestelmiä Venäjän on vaikea siirtää lännemmäksi. Mikäli se siirtää omalta maaperältään esim. S-400 pattereita lisää Krimin niemimaalle, alkavat tällaiset siirrot heikentää a) sen omaa ilmapuolustusta omalla maaperällään b) se todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin menettää (tuhoutuneena) miehittämilleen alueille siirtämänsä järjestelmät.

Ukrainan onnistuessa puhkomaan entistä useammin reikiä Venäjän ilmapuolustukseen miehitetyllä Krimin niemimaalla, tämä vaikuttaa merkittävästi venäläisten kykyyn operoida niemimaalta käsin laivastollaan ja ilmavoimillaan. Sevastopolin Eteläisen lahden rannalla sijainneeseen kuivatelakkaan kohdistuneen iskun seurauksena Venäjä on vetänyt Sevastopolin laivastotukikohtaan sijoittamansa Kilo-luokan sukellusveneet pois. (7) Emme vielä näe sitä, mikä seuraus Ukrainan onnistuneella ohjushyökkäyksellä Venäjän Mustanmeren laivaston esikuntaan tulee olemaan. Tiedossa on se, ettei Venäjän rampautuneen (?) ilmatorjunnan onnistunut pudottaa ainoatakaan Ukrainan laukaisemaa Storm Shadow/ SCALP ALCM-risteilyohjusta. Tulevaisuudessa Ukrainan kyky iskeä kohteisiin miehitetyllä Krimin niemimaalla vain paranee entisestään Yhdysvaltojen luvattua toimittaa sille ATACMS-ohjuksia M142 HIMARS/ M270 MLRS raketinheitinjärjestelmään. Riippuen ohjuksen taistelukärjestä, Ukrainan on mahdollista iskeä tehokkaasti piste- sekä aluemaaleihin, kuten lentotukikohtiin tai huoltovarikoihin.















Entäpä missä vaiheessa Kertšinsalmen ylittävään siltaan kohdistuu sellainen hyökkäys, että koko silta (maantiesilta ja rautatiesilta) on poissa käytöstä? Toisaalta nykyinenkin tilanne voi olla Ukrainalle riittävä, jossa siltojen kauttakulkukapasiteetti on rajallinen ja joissa niihin vaikutetaan säännöllisesti, pitäen samalla yllä tilannetta, jossa Venäjän on sidottava (vähiä) resurssejaan siltojen turvaamiseen mereltä ja ilmasta tapahtuvia hyökkäyksiä vastaan.

Tulevaisuutta ei pitäisi ryhtyä ennustamaan, enkä siihen ryhdykään, vaan totean, että Ukraina – osin Venäjästä itsestään johtuvista syistä – on muuttanut asetelmaa Krimin niemimaalla ja siihen rajoittuvilla alueilla sellaiseksi, jossa sillä on etu Venäjään nähden. Tämä etu ja kuinka Ukrainan on mahdollista hyödyntää tilannetta, voi vaikuttaa merkittävällä tapaa siihen, kuinka Ukrainan vastahyökkäys tulevina viikkoina (talven alla) kehittyy etelässä Zaporižžjan ja Hersonin alueilla.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20051583 

2. https://twitter.com/DefenceHQ/status/1693498113212699085 

3. https://yle.fi/a/74-20051583  ja https://www.pravda.com.ua/eng/news/2023/09/13/7419588/ 

4. https://www.telegraph.co.uk/world-news/2022/04/14/russian-warship-notorious-firing-snake-island-defenders-seriously/ 

5. In an article for national news agency Ukrinform, Kyiv's top commander Valeriy Zaluzhnyi said Ukrainian rockets had targeted a number of Crimean military sites, including the Saky airbase which was rocked by multiple explosions on 9 August.”

https://www.bbc.com/news/world-europe-62821044 

6. https://www.bbc.com/news/66779639 

7. https://x.com/UKikaski/status/1704623114523472159 

Lähteinä käytetty myös Informnapalmin artikkelia, venäläisen S-400 ilmatorjuntajärjestelmän patterin tuhoamista käsittelevää uutista sekä seuraavia twiittejä: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12 ja 13 sekä 14.

*: Käärmesaaren taistelusta lähteineen blogissa: Taistelu Käärmesaaresta – Русский военный корабль, иди на хуй!  

 

#CrimeaIsUkraine


tiistai 19. syyskuuta 2023

Havaintoja Venäjän järjestämästä irvokkaasta vaaliteatterista

 

Venäjällä järjestettiin aiemmin syyskuussa näytösluonteiset aluevaalit. Vastoin kansainvälisiä sopimuksia, SE  järjesti teatteriluonteiset näytösvaalit myös Ukrainalta miehittämillään alueilla. (1) Tässä blogissa joitain havaintoja Venäjän miehittämillään alueilla järjestämistä valevaaleista. Mikäli lukijoita kiinnostaa, julkaisin aihetta sivuavan blogin 7. syyskuuta, jossa tarkastelin yleisluontoisesti tällaisia Venäjän järjestämiä näytösvaaleja. Tässä kirjoituksessa palaan aiheeseen, syventävien havaintojen kautta (erityishuomion saavat Venäjän vaaliteatteria tukeneet ulkomaiset ns. kansainväliset tarkkailijat, jotka ovat olleet vuosien ajan olennainen osa Venäjän järjestämää vaaliteatteria); luonnollisesti huomioni kohdistuu myös miehitettyjen alueiden asukkaisiin ja heihin – miehittäjän taholta – kohdistettuun pakkoon ja uhkaan.

 

Valevaalitarkkailijat tarkkailemassa valevaaleja

Venäjä on järjestänyt Ukrainalta miehittämillään alueilla erilaisia näytösluontoisia vaaleja Krimin niemimaan miehityksestä lähtien, jonka jälkeen järjestettiin ns. kansanäänestys liittymisestä Venäjään. Aivan liian harvoin muistetaan täsmentää sitä, että ennen tätä ns. kansanäänestystä Venäjä miehitti Krimin niemimaan, mikä tarkoittaa sitä, että kyseinen ”kansanäänestys” on yksiselitteisesti laiton. (2) Venäjä ei saanut kyseiselle kansanäänestykselle tukea kansainväliseltä yhteisöltä, johtuen miehityksen synnyttämästä vaalien laittomasta luonteesta, sen sijaan maa pyrki hakemaan (ja saamaan) legimiteettiä kyseiselle näytökselle kutsumalla miehitetylle Krimin niemimaalle sille lojaaleja henkilöitä ns. tarkkailijoiksi. Venäjä pyrki esittämään kyseiset ”tarkkailijat” propagandassaan kansainvälisen yhteisön lähettäminä tarkkailijoina, jättäen kohdeyleisölle kertomatta olennaisen: kyseessä oli näytelmä, jonka yhtä roolia nämä Venäjälle lojaalit ”tarkkailijat” vetivät, mikä käy ilmi esimerkiksi Johan Bäckmanin venäläismedioille antamista lausunnoista:

”-Voin kansainvälisenä tarkkailijana sanoa, että kaikki sujuu kansainvälisen oikeuden mukaan, Ukrainan perustuslain ja Krimin perustuslain mukaan. Äänestäjät ovat aktiivisia ja ilmapiiri on hyvä ja rauhallinen, Bäckman ilmoitti sunnuntaina esimerkiksi uutistoimisto Ria Novostille.” (3)

Tuolloin venäläismedioiden seuraajille ei tehty selväksi sitä, ettei hän toiminut Suomen lähettämänä ”vaalitarkkailijana”, vaan hän työskenteli jonkin kolmannen tahon laskuun (taustalta löytynee organisaatio, joka on kytköksissä Venäjän valtion rakenteisiin). Täsmentämättä jäi sekin, ettei hän toiminut yhdenkään tunnetun kansainvälisen organisaation lähettämänä vaalitarkkailijana.

Venäjältä tämä on tarkoituksellista, toistuvaa toimintaa, kuten EPDE:n julkaisemasta dokumentista voi päätellä Venäjän esitellessä ETYJ:n lähettäminä vaalitarkkailijoina vuoden 2018 ”presidentinvaaleissa” henkilöitä, jotka eivät kuulu ETYJ:n eli OSCE:n delegaatioon:

One day before the election, the Election Commission of the Moscow Region falsely claimed that Tom Kitt, Pedro Mouriño and Borja de Arístegui had come to observe the Russian presidential election as part of the OSCE mission. On the day of the election, Moskovskiy Komsomolets misrepresented Alain Marleix, Jean Cadet, Denis Jacquat and other non-affiliated monitors as ‘OSCE observers’.” (4)

Nyt huomioni kohdistuu Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla järjestämiin näytösvaaleihin ja niiden ulkomaalaisiin ”tarkkailijoihin”. Nämä näytösluonteiset vaalit järjestettiin Venäjän miehittämän Krimin niemimaan ohella miehitetyissä osissa Hersonin, Zaporižžjan, Donetskin ja Luhanskin alueita. (Huom. luonnollisesti ns. aluevaalit järjestettiin myös Venäjällä).








Centre for Democratic Integrity’n ja European Platform for Democratic Elections’in 15. syyskuuta 2023 julkaistun lehdistötiedotteen mukaan Ukrainalta miehitetyillä alueilla 8. - 10. syyskuuta 2023 välillä järjestetyissä valevaaleissa on toiminut ”kansainvälisinä tarkkailijoina” ainakin 34 (tunnistettua) ei-venäläistä henkilöä. (5)















On enemmän kuin todennäköistä, että Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittama, koko Ukrainaan kohdistunut, laiton hyökkäyssota vähentää innokkuutta osallistua Venäjän propagandan tukemiseen ja ryhtyä toimimaan sen lukuun miehitetyillä alueilla esim. ”kansainvälisinä tarkkailijoina”. Tästä huolimatta Venäjä on löytänyt kokojoukon innokkaita henkilöitä tähän tehtävään, joukossa on osallistujia sen läheisistä yhteistyökumppanimaista, kuten intialainen kansainvälisen BRICS-foorumin johtaja Purnima Anand; tai valtioista, joita Venäjä on pyrkinyt saamaan erilaisin sopimuksin entistä riippuvaisemmaksi itsestään, tai joihin se itse on pyrkinyt saamaan jalansijaa. Mosambikilaisen Dário Abdula Camalin ”äänestyspaikalla” venäläismedioille antama positiivinen ”vaaleissa kaikki sujui hyvin”-lausunto herätti kummastusta, koska lausunnon ajan taustalla viipyili aseistettu venäläinen turvallisuusjoukkojen sotilas. Omalla tapaa tämä absurdi lausunto alleviivaa tämän teatterin luonnetta – miehittäjän uhka on läsnä kaiken aikaa!

Sodan luonne ja tapahtumat huomioiden, saattaa tuntua oudolta, että myös läntisistä demokratioista osallistutaan tähän teatteriin. Miksi kukaan osallistuisi Alankomaista venäläisen vaaliteatterin pönkittämiseen, kun muistamme, että juuri Venäjältä on lähtöisin Malaysia Airlinesin lennon MH17, 17. heinäkuuta 2014 pudottanut ilmatorjuntajärjestelmä. Schipholista matkaan lähteneen lennon 298 menehtyneestä matkustajasta ja miehistön jäsenestä 192 oli Alankomaiden kansalaisia. Kaikesta huolimatta alankomaalaistaustainen Sonja van den Ende on vuosien ajan levittänyt Venäjän propagandaa, puolustaen sen tekoja myös MH17 pudottamisen yhteydessä. Mirjam van den Ende on Sonjan tytär, äitinsä lailla hän on aktiivinen Venäjän propagandan levittäjä ja salaliittoteoreetikko. Mirjam van den Ende mainostaa olevansa ”itsenäinen toimittaja” ja ”kolumnisti”. Tietojen mukaan he asuvat tällä hetkellä pysyväluonteisesti Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Syystä tai toisesta johtuen he eivät voi palata Alankomaihin.

Jos Dário Abdula Camalin lausunto nostatti kulmia, saman teki islantilaisen Konráð Magnússonin, joka kiitteli Venäjän joukkoja ”vaalien” turvaamisesta ja samaan hengenvetoon kiitteli ”rohkeita” kansalaisia ”vaaleihin” osallistumisesta. Venäläismedioille Magnússon kertoi äänestämisen Islannissa olevan vaarallista, koska äänestyspaikoilla ei näy poliiseja tai turvallisuushenkilökuntaa! (6) Niin, miksiköhän? Magnússoniin pätee sanonta, sen lauluja laulat kenen leipää syöt! Tämä rottia ja lokkeja hävittävän Reykjavik Pest Controlin toiminnanjohtaja ei muutu vaaliasiantuntijaksi, vaikka Venäjä niin disinformaatiossaan väittääkin. Magnússonin ohella myös Erna Ýr Öldudóttir matkusti Islannista Venäjän miehittämille alueille osallistuakseen tähän irvokkaaseen näytelmään. Erna Ýr Öldudóttir toimi myös vuosi sitten ”kansanvälisenä tarkkailijana” Venäjän miehittämällä Hersonin alueella ns. kansanäänestyksen aikaan. Ammatikseen hän ilmoittaa toimittaja, tällä hetkellä hän julkaisee (toimittaa materiaalia) pääasiassa Fréttin riippumattomalle uutismedialle. Häntä on myös luonnehdittu rokotteiden vastustajaksi ja salaliittoteoreetikoksi.

Vähäisenkin otannan perusteella on pääteltävissä Venäjän onnistuneen saamaan narratiiviaan levittämään lukuisia salaliittoteoreetikoita, mikä näkyy myös meillä Suomessa, vaikka tällä kertaa suomalaisia ei tiettävästi olekaan ”kansainvälisten tarkkailijoiden” joukossa. Miehitetyssä Luhanskissa asuva Janus Putkonen tuli tunnetuksi salaliittoteorioita levittävän Verkkomedian perustajana. Hänen osuudesta Venäjän vaaliteatterissa seuraavassa kappaleessa enemmän.

Tämänhetkisten tietojen mukaan suomalaisia ei osallistunut Venäjän järjestämien valevaalien ”tarkkailuun” ”kansainvälisen tarkkailijan” roolissa. Sen sijaan miehitetyssä Luhanskissa asuvalla Janus Putkosella on, ainakin omien sanojensa mukaan, ollut näkyvähkö rooli Venäjän järjestämässä vaaliteatterissa. Sen ohella, että Putkonen osallistui teatteriin ”äänestäjänä”, hän kertoi vierailleensa useammalla ”äänestyspaikalla” miehitetyn Luhanskin alueella. Hän on myös kommentoinut ”vaaleja” useille venäläisille propagandakanaville. (7)

Janus Putkonen venäläisen Rossija 24-kanavan haastattelussa 10. syyskuuta 2023. (7) 









Kuvaa, jota venäläismediat ja nämä ”kansainväliset vaalitarkkailijat” pyrkivät välittämään, voi kutsua vaihtoehtotodellisuudeksi, jossa Venäjää tukevat paikalliset (heitäkin on) tai Venäjältä alueille tulleet miehittäjät käyvät antamassa ”äänensä” ”äänestyspaikoilla” lojaaleina Kremlille. Samaan aikaan miljoonat Venäjän miehittämillä alueilla elävät ukrainalaiset elävät pelossa, joutuen ottamaan pakosta roolin Kremlin organisoimassa – kansainvälisten sopimusten vastaisessa – näytelmässä. Kymmenissä kaupungeissa ja kylissä miehittäjän edustajat asemiesten kanssa ovat kierrelleet kodista kotiin vaatimassa ja pakottamassa kansalaisia äänestämään. Monilla ovilla ja porteilla he ovat käyneet useamman kuin yhden kerran, kieltäytyminen ei kaikkialla ole ollut vaihtoehto.

Saamieni tietojen mukaan näyttää siltä, että 24. helmikuuta 2022 jälkeen miehitetyillä alueilla venäläiset ovat olleet aggressiivisempia vaatiessaan kansalaisia antamaan ”äänensä”. Eipä sillä, pelon ilmapiiri on läsnä myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, esim. Donetskissa miehittäjän edustajat kiersivät asemiesten kanssa asuinalueita läpi kolisutellen ja potkien ovia ja portteja. Donetskissa tunnelman uhkaavuutta lisää pelko mahdollisesti piakkoin koittavasta pakkomobilisaatiosta.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.verkkouutiset.fi/a/ukrainalaiset-kieltaytyvat-osallistumasta-venajan-vaaleihin-miehitetyilla-alueilla/#194c9420 

2. Lainaus Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen yhdessä kirjoittamasta teoksesta Itä-Ukraina – Lännen etuvartio:

Venäjän asevoimat miehitti Krimin nopeasti ja tehokkaasti. Sana ’miehitti’ on äärimmäisen tärkeä. Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ’kansanäänestykset’ ovat yksiselitteisesti laittomia. Näin ollen myöhemmin esitetyt perustelut kansan tahdosta ovat merkityksettömiä. Tämä on seikka, joka on sujuvasti sivuutettu – jopa suomalaisessa keskustelussa.” (s. 124). 

3. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000728868.html 

4. Politically Biased Foreign Electoral Observation – a threat to the integrity of international institutions, s. 57-58, EPDE documents.

5. https://democratic-integrity.eu/wp-content/uploads/2023/09/CDI-EPDE-FO-2023.pdf 

6. https://euobserver.com/opinion/157413 

7. https://mvlehti.net/2023/09/11/raportti-koska-kansa-aanesti-lansi-tuomitsi-yhtenainen-venaja-nousi-vaalivoittajaksi-donbassissa/  (Huom. linkki ei ohjaa sivulle).


Olen käyttänyt lähteenä EPDE:n julkaisemaa poliittisesti arveluttavien vaalien tarkkailijoista koottua tietokantaa ja Euromaidan Pressin artikkelia ”You сan’t hold elections in someone else’s country”: Why Russia’s “voting” in occupied Ukraine is a sham” sekä Anton Shekhovtsovin aiempia havaintoja ja blogitekstejä.

Venäjän vaaliteatterista ennakoiden, syyskuun 7. päivä julkaisemassani blogissa: Venäjä järjestää irvokkaan vaaliteatterin Ukrainalta miehittämillään alueilla



perjantai 15. syyskuuta 2023

Those ‘ordinary Russians living in Finland’ – connections to Russian extremists

 

This text is based on my Finnish-language blog “Ne ’tavalliset Suomessa asuvat venäläiset’ sotimassa Venäjän riveissäkytköksiä venäläisiin ekstremisteihin), which I published on July 25, 2023. For readers’ information, I have added more individual pictures to the blog, and I wrote a short comment at the end of the blog about the case of Yan Petrovsky aka Voislav Torden, a Russian neo-Nazi and second founder of DShRG Rusich. (*) Readers should also note that some of the Russians I mentioned in the blog have lived in our country for years or even decades. So, their enlistment as mercenaries or their support of Russian warfare cannot therefore be explained by the fact that they had only lived in Finland for a short time. Due to the Finnish Criminal Code, I have covered the faces of some of the pictures, especially from persons who live permanently in Finland.

This blog is a continuation of my blog – Those “ordinary Russians” living in Finland: joining to Armed Forces of Russia – published on August 22, 2023.

 

Those ‘ordinary Russians living in Finland’ – connections to Russian extremists 

During the spring and summer, when I was setting up networks of people of Russian background living in Finland for the blog “Those ‘ordinary Russians’ living in Finland: joining to Armed Forces of Russia”, I noticed that at least some of the Russians living in Finland have close connections with Russian far-right organizations – probably the contact networks are still active, even though traveling between the countries has been significantly restricted. For example, the imperialist Russian Imperial Movement, or RIM (Ven. Русское Имперское Движение), with its “headquarters” in St. Petersburg, came to the fore. RIM has trained and equipped militants for the Russian forces in Ukraine, in addition, militants from its armed wing – the Imperial Legion – have been volunteers in Russian forces in Ukraine since 2014. (1) Imperial Legion fighters have also participated in hostilities in the Middle East and on the African continent, in January 2020, RIM announced that its fighter was killed in Libya. (2) Russia supports warlord Khalifa Haftar in the Libyan war.

In addition to the previous one, the Russian Imperial Movement organizes military training for various groups in St. Petersburg and the Leningrad region. The courses organized by it have also been attended by members of the national socialist Nordic Resistance Movement. Two of its Swedish members who attended the Partizan Camp, Anton Thulin and Viktor Melin, have been identified in photographs. They traveled through Finland to RIM’s Partizan camp in August 2016. (3)

Some of the pictures published by the Finno-Russians of “airsoft” training seem to have been taken in a Soviet-era environment based on the building stock – probably in Russia, a theme I will return to in more detail later in this article. The conclusion is also supported by a German Focus article from a few years ago, the main topic of which was the “military training” received by German neo-Nazis and the extreme right-wing members at the Partizan camp organized by RIM. (4) In the Focus article, it was mentioned that there were also unidentified Finns in the same camps. At least some Finno-Russians have in these “airsoft” exercises that they claim to have attended on their equipment or clothes the marks that combine the flags of Finland and Russia.

According to The Soufan Center, all the men who attend the Partizan camps organized by RIM to receive so-called military training belong to the extreme right wing and are white supremacists or neo-Nazis. RIM’s Partizan lager usually lasts one to two weeks, 10-15 men take part in the course at one time. (5) The lager program includes small group tactics and seizure of buildings, and to study bomb making, sniper shooting and studying combat first aid. According to Stanislav Vorobjev, a member of RIM’s management, more than five hundred men have been trained at the Partizan lager (or its predecessor) between 2011 and 2017. (6) The Russian Imperial Movement has also cooperated with the Russian intelligence officer Igor Girkin, who was arrested on July 21, 2023, at least in the early stages of the war in Ukraine, i.e., in 2014 and 2015. (7)

On July 8, 2023, Ilta-Sanomat reported on a Russian man living in Finland who, according to Ukrainian sources, had fought in PMC Wagner in 2014. (8) At that time, PMC Wagner was still owned by Yevgeny Prigozhin. Finnish National Bureau of Investigation (NBI) interviewed him as a witness in the investigate on into the shooting down of Malaysia Airlines flight MH17. He said during the interrogations that he does not recognize the persons in military uniforms in the photographs (found in his possession). In the photo collage below, there is a screenshot of the news in question, in the picture the militants are holding the flag of the Tsarist Russian Empire. This flag is used in Russia especially by extreme right-wing groups that support the Russian Empire. When the war started by Russian forces in Eastern Ukraine in 2014, the flag has been used as a symbol by RIM’s Imperial Legion (mentioned above) and other far-right groups who dream of restoring the “honour” and borders of the Russian Empire. Some units of the Russian armed forces have also openly flown the flag of the Russian Empire during the war in Ukraine, also after the escalation of the war by Russia on February 24, 2022.













 

Finnish Russians, “airsoft” and networks

One picture on his VK page attracts attention. In it, Pavel is standing in a gun suit, holding a weapon that looks like an assault rifle.

‘It's airsoft’, says Pavel”. Quote from the article “On the Russian side” (Fin. Venäjän puolella) published in Helsingin Sanomat on June 27, 2023. (9) In the composite photo below, two Russians living in Finland at these “airsoft” exercises, which they say they attended. Many of the participants in the exercises have marks on their equipment or clothes that refer to their place of residence, etc. Russians living in Finland have marks that combine the Finnish and Russian flags. In addition to Russian flags or Russian troop unit insignia, the photos they published also show individual Estonian flags, among other things.












Based on the symbols, it can be concluded that these “airsoft” exercises or competitions are multinational, as I refer to in my blog published on July 8, “Those ‘ordinary Russians’ living in Finland: joining to Armed Forces of Russia”, the pictures seem to have been taken somewhere other than Finland. When comparing the pictures published by Russians living in Finland with the pictures found on the social media accounts of people who can be connected to the Russian Imperial Movement or other Russian extremist groups, certain commonalities can be found considerably, based on which I dare to conclude that the pictures published by Russians living in Finland were most likely taken in St. Petersburg or the Leningrad region in Russia. There is a vanishingly small possibility that some of the photos they published, in which there are multinational people, were taken, for example, in the eastern parts of Estonia, but I consider this option very unlikely.

My conclusion is also supported by the fact that several Russians (or persons with Russian background) living in Finland have direct contacts through social media with persons in Russia who belong to the paramilitary forces of extremist groups or have a contractual relationship with companies offering mercenary services. To give a few examples, Anton Kuznetsoff, who fought in Donbas as a volunteer, has contacts based on social media with persons of Russian background living in Finland. These contacts who live in Finland, have delivered at least material aid to Donbas during the war that started in 2014, or they have participated in “airsoft” exercises or competitions in a destination that seems to be somewhere other than in Finland. Kuznetsoff also belongs to the Imperial Legion, the military wing of the Russian Imperial Movement.

Like Kuznetsoff, the extensive network of Aleksandr Ptits, who is from St. Petersburg, includes people who have (or had) connections to Finland. This group also included Petri Viljakainen, who joined the Russian-led volunteer forces in 2015 through Finnish Johan Bäckman. (10) According to the information, Viljakainen has died in the war after the escalation carried out by Russia on February 24, 2022. However, Viljakainen’s death has not been confirmed by official documents in Finland. Based on social media, Ptits seems to have taken part in the war in Ukraine in the Russian forces, besides which he has been actively involved in various paramilitary activities in Russia (in St. Petersburg and/or the Leningrad region) – possibly as a military instructor.

Since St. Petersburg and the Leningrad region are located close to Finland, the region forms a kind of hub, from which there are many other people in the region who have close connections with Russians living in Finland, whose hobbies seem to include “airsoft” or other military activities. Contacts to Finland can also be found in extremist Ruslan Pseuch, who attacked a member of the Russian “solidarity movement” in St. Petersburg in the summer of 2014. However, Pseuch was not imprisoned for his act, but was allowed to enlist in the Russian volunteers fighting in the Luhansk region.

An interesting pattern can be found in the background of Vladimir S, who lives in Finland. He poses very openly in pictures, armed as well as with members of the Night Wolves motorcycle gang, which is a supporter of Vladimir Putin’s regime, and conducted several hybrid operations in Europe for the Putin administration. There are also several people on his social network who seem to have direct connections to Russian paramilitary organizations or groups. Vladimir S also seems to have met Aleksandr Zaldostanov, the leader of the Night Wolves, and Jeff Monson, an American MMA fighter who moved to Russia. The meeting place would seem to be the Russian-occupied, summer Crimean peninsula. We know that the Night Wolves have organized a propaganda show in August on the occupied peninsula for several years. (11)

Based on my observations, for many Russians living in Finland, airsoft seems to be a significant reason for traveling between Finland and Russia. Based on pictures of social media and other observations, many people also find Russian imperialism and expansionism attractive, some even seem to like the Soviet era with hammer and sickle flags. Soviet times, even though some of those who are deep in Soviet nostalgia were not even born in the Soviet Union, but in Russia!












In the article published in Helsingin Sanomat, one Russian living in Finland comes to the fore – Pavel (i.e. Pavel N), who, along with “airsoft” training, according to Ukrainian information, has participated in the war in the Russian volunteer forces at the beginning of the war that started in Ukraine in 2014. According to his own words, he only delivered humanitarian aid to Eastern Ukraine. (12) While researching the social media accounts of Russians living in Finland, I notice that, in addition to Pavel, other persons of Russian background who declare their place of residence in Finland have at least delivered material aid to the war zone in Eastern Ukraine during the war that started in 2014. More precisely, to the territories occupied by Russia. With a very high probability, they have delivered cargoes of material to the region via Russia (committing at least a Ukrainian state border crime, possibly much more). “Cure Morozov”, who declares Turku as his hometown, belongs to this group of Russians living in Finland. He also has contacts with Russian extremists, based on the pictures he has published, he also seems to be fascinated by Third Reich Germany, and hammer and sickle!



 













We also remember how Johan Bäckman openly stated in his blog that he had delivered material from Finland (including various equipment needed for warfare) to the Russian-led volunteers in Donbas, Ukraine. (13) He also did this alongside the recruiting activities he carried out. In Finland, Bäckman’s networks also included people of Russian background at that time.

One of the pictures published from Donbas featured a Russian propagandist who was introduced as the Russian patriot “Jelena”. Sometimes Bäckman described her as the “Jelena of Donbas” or “the beautiful Jelena of Donbas”. It should also be noted that “Jelena” also did not go to the front in January, even though Bäckman claims so in his blog.














Denying things and lying

At the end of my writing, I return to the articles published in Ilta-Sanomat, the focus of which was a man of Russian background living in Finland, who was suspected of being a mercenary in PMC Wagner and who was listened to by the National Bureau of Investigation as a witness in the investigation into the downing of Malaysia Airlines MH17. (14 and 15)











In an interview with Ilta-Sanomat, the man denies that he belonged to PMC Wagner:

I haven’t been to Wagner, and I don’t even know if Wagner still existed when those pictures were taken. Then there was talk of volunteers or a Slavic army”. (16)

It is known that in the middle of 2014, numerous detachments of Russian volunteers were assembled in Donbas, but from spring 2014 onwards, detachments of mercenaries were also sent to the region from Russia, among which was also PMC Wagner. The war in Donbas, which started in the spring of 2014, was PMC Wagner’s first visible operation, its predecessor organization operated in Syria under the name Slavonic Corps.

Between 2013 and 2015, among the Russian mercenary organizations there was also a group that appeared under the name Slav Corps, as well as troops made up of Cossack volunteers. These volunteers and mercenaries fought in Syria from 2013 onwards and from spring 2014 onwards in Ukraine, Donbas. In addition to military operations in eastern Ukraine, Russia also relied on these forces in the occupied Crimean peninsula to maintain “internal security”. In practice, these militants participated in terrorizing and harassing opponents of the Russian occupation.

n the articles, I drew attention to the fact that the Russian man in question (remained anonymous) also first denied that he had participated in combat missions, stating that he had given patriotic training to Russian youth in Russia on handling various weapons, until finally admitting that he had been there as a “voluntary protector” in several combat situations. (17) He refers to the protection of Christians and the protection of children and the elderly from bombing. Especially the reference to giving “patriotic education” to the children raised some thoughts in my mind. Namely, the militaristic training of children and young people in the areas occupied by Russia from Ukraine started in some parts as early as 2015, i.e., long before the militaristic training of children and young people practiced in Russia came to the fore in the Western media with the establishment of Yunarmiya.

After Russia occupied the Crimean peninsula and parts of Donbas, Ukrainian children and youth from the regions have also been transferred to Russia to receive “patriotic education”. These children and teens were often taken to training and education camps by force, without the consent of the children’s parents. As far as I understand, such forced transfers of children and teens (minors) are war crimes. How to relate to a person who has participated in the implementation of such actions in one way or another? Can he shirk responsibility by stating that he only obeyed orders or by saying “I didn't know where they came from”?

I am tired of the endless denial of things by these Russians or Finnish supporters of Russia. They are all innocent, that they only provided humanitarian aid or helped children and the elderly, or they justify their actions like Pavel – if it is not forbidden, it is allowed, as he stated according to an article published in Helsingin Sanomat: “Is it forbidden? If it is not forbidden, it is permissible”. (18)

And that concludes with a few questions. At this point, many are probably rightfully wondering why such a group lives in Finland? What are they doing here? Do they pose a security threat to Finland? The last question will be answered on my behalf by Marie-Agnes Strack-Zimmermann, Chair of the Defense Committee of the German Parliament –

Such people with real war experience – who possibly killed others without remorse – are dangerous to our society”. (19)

* * *

My original writing ended here, but due to the – still ongoing – episode related to Yan Petrovsky, it is worth writing a few more short paragraphs. It is puzzling that a person like Petrovsky managed to pass the checks and enter our country at least twice and stay here for long periods of time – this alone shows that all our authorities are not really doing their job with the necessary seriousness! The claim of the immigration authorities that they know who comes here and to whom a residence permit is granted is definitely not true. A known war criminal, mercenary and founder of a mercenary organization, should have been caught earlier!

It is impossible for me to believe that the story they (Petrovsky and his wife) concocted, that they came to Finland because they want to raise their children in the West but be close to Russia, is the whole truth. It may be a partial truth, but it is foolish to imagine that it is the whole truth! Petrovsky has contacts with the neo-Nazi Nordic Resistance Movement and the far-right Soldiers of Odin – as well as extremist Russians living in the Nordic countries. Too many coincidences considering the time! Infiltrating the West under the guise of a new name (Voislav Torden), utilizing contacts and existing networks – what Marie-Agnes Strack-Zimmermann stated about the danger of such persons to our community?

And finally, Petrovsky’s trial in Finland could lead us to the trail of yet another educated and considered exemplary Russian. After a little digging, a person who accuses Finns of being Russophobes seems to be revealed under the “pure shell” of Petrovsky’s legal assistant Natalia Malgina, who is like a model example of a liberal educated Russian who is unable to critically evaluate Russia and through it herself. (20) These times truly reveal to us the “Russian soul”!

 

Marko

 

Sources:

*: https://yle.fi/a/74-20047129 

1. https://www.washingtonpost.com/world/europe/russia-white-supremacist-terrorism-us/2020/04/11/255a9762-7a75-11ea-a311-adb1344719a9_story.html 

2. https://uawire.org/russian-mercenary-who-fought-in-donbas-killed-in-libya 

3. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

4. https://www.focus.de/politik/ausland/rechtsextreme-lager-deutsche-neonazis-ueben-terrorkampf-in-sankt-petersburg_id_12067019.html 

5. https://www.counterextremism.com/threat/russian-imperial-movement-rim/report 

6. https://www.counterextremism.com/threat/russian-imperial-movement-rim/report 

7. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

8. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009701271.html 

9. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

10. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

11. https://www.youtube.com/watch?v=1JTaLq1F_ek 

12. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

13. https://kohudosentti.blogspot.com/2014/12/dnr-taistelee-suomalaisissa.html 

14. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009701271.html 

15. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009701250.html 

16. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009701250.html 

17. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009701250.html 

18. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

19. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

20. https://telegra.ph/Bez-tormozov-kak-finny-unizhayut-i-vygonyayut-iz-strany-russkih-07-04 

My blog about Natalia Malgina (in Finnish):

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/08/sotarikollinen-jan-petrovskin.html 

My blog Suomi ensin – Putinin asialla (published 7/2017) contains a few observations about Finland related to the topic of this blog.


Finnish-Russians, weapons and participation in criminal war, supporting imperialism and distorting history.