Näytetään tekstit, joissa on tunniste raja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. lokakuuta 2026

Suomi: varautumisen suurvalta mutta aina on parannettavaa ja opiksi otettavaa

 

Suomea pidetään varautumisen suurvaltana, jonka valmistautumiseen ”pahimman varalle” eli viimekädessä sotaan tullaan tutustumaan ulkomailta. (1) Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan ja siviilikohteiden päivittäiset pommitukset on nostanut väestösuojelun globaalisti aiempaa merkittävästi suurempiin otsikoihin – väestönsuojelu on kuitenkin vain osa tätä varautumista.

Varautuminen alkaa päivittäisistä teoista ja yksilöiden sekä perheiden valmistautumisesta (esim. kotivara) yhteiskuntaa koskettaviin kriiseihin, joista äärimmäisin on laajamittaisen hyökkäyssodan kohteeksi joutuminen. Mutta varautuminen henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla tarkoittaa valmistautumista myös muunlaisiin kriiseihin, alkaen myrskytuhojen aiheuttamista (päiviä kestävistä) sähkökatkoista tai laajoista epidemioista, jollaisesta saimme kokemusta muutama vuosi sitten covid-19 muodossa. Covid-19 eli koronavirusepidemia oli monella tapaa oppitunti meille, se paljasti haavoittuvuuksiamme kuin myös sen, että olimme ehkäpä tuudittautuneet liiaksikin ajatukseen ”varautumisen suurvallasta”, ettemme huomanneet sitä, että huoltovarmuutemme ei niin hyvällä tasolla ollutkaan, mitä olimme kuvitelleet. Osaltaan edellinen johtuu myös lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden toimitusketjujen pituudesta, mutta vähäisemmässä määrin myös siitä, ettei huoltovarmuuskeskuksen toiminta ollut täysin ajan tasalla. Covid-19 toimi myös muuten eräänlaisena ”lakmustestinä” yhteiskuntamme päätöksenteolle, kriisinhallinta kestävyydelle jne.

Alustuksesta huolimatta kirjoituksessani en tarkastele yhteiskuntamme kykyä kestää kriisejä – jopa brutaalia hyökkäyssotaa – vaan poimin huomioita ja havaintoja Ukrainasta ja ukrainalaisilta heidän kokemuksistaan kevättalvesta 2014 eteenpäin. Ja vaikka kirjoitukseni on seurausta pohdinnoistani junamatkalta Ukrzaliznytsjan eli Ukrainan rautateiden kyydissä Ivano-Frankivskista ja Vorohtaan, jolloin ikkunasta ulos katsellessani tuumailin, kuinka hyvin mahtaakaan Suomen raideliikenne olla valmistautunut sotaan ja päivittäisiin junaliikenteeseen ja rataverkkoon kohdistuneisiin iskuihin: onko dieselvetureita riittämiin, entä vaunukalustoa jne. niin kirjoituksessani pyrin kuitenkin pysyttelemään ihmisten (tarkemmin ottaen siviileiden) kriisistä sodaksi edenneessä tilanteessa kohtaamistaan ongelmista.

Kaikki havainnot eivät välttämättä käy yksiin (ainakaan kaikkialla) Suomessa, kiitos kattavan väestönsuojelujärjestelmämme, jonka seurauksena tilanne Suomessa on merkittävästi Ukrainaa parempi. Toisaalta eivät kaikki suomalaisetkaan asu väestönsuojien välittömässä läheisyydessä, ja jollei kunnollista kellaritilaa kotipiirissä ole, heidänkin on hyvä muistaa perusteena pysytteleminen ikkunattomassa tilassa ilmahälytyksen aikaan ja huomioida ns. kahden (kantavan)seinän sääntö eli mitä kauempana rakennuksen ulkoseinistä ja katosta on sitä parempi. Tilasta, jonka varustaa omaksi ”väestönsuojaksi” on muistettava poistaa peilit ja muu särkyvä, sirpaloituva materiaali. Mikäli poistaminen on mahdotonta, niin vähintään tällainen kohde pitäisi teipata tai suojata sirpaloitumisen riskin pienentämiseksi.

Samoin huoneiston tai kodin ikkunat on hyvä teipata tai suojata jollakin tapaa sirpaloitumisen vähentämiseksi, ja ilmahälytyksen ollessa käynnissä ulos kajastava valo on syytä minimoida (ei valoja ikkunallisessa huoneessa) syystä, että FPV-droonien ohella uusimpia venäläisiä OWA-lennokkeja eli yhden suunnan hyökkäyslennokkeja on mahdollista ohjata kohteeseen tai niiden algoritmit voi ohjelmoida hakeutumaan ”valaistuun kohteeseen” esim. kerrostaloon, jonka ikkunoista kajastaa valoja, jolloin lopullisen päätöksen kohteesta ja siihen osumisesta voi tehdä lennokkiin asennettu tekoälypohjainen ohjelma.

Ukrainassakin Venäjän sodankäyntitavan ja järjestelmien muuttuminen on muuttanut myös väestönsuojelun ohjeita. Venäjän helmikuun 2022 suurhyökkäystä seuranneiden parin vuoden ajan ihmisiä ohjeistettiin (kotioloissa) pitämään ”kaksi kantavaa seinää” kadun ja oman suojapaikan välillä. Tänään kyseinen ohje sellaisenaan ei ole enää ajantasainen, koska Venäjän käyttämät ballistiset ohjukset ja risteilyohjukset sekä liitopommit tuhoavat kerralla kokonaisia kerrostaloja tai rappukäytäviä, ja Shahed- sekä Geran-tyyppisten OWA-lennokkien tuhovoima on kasvanut siinä määrin, että nekin tuhoavat kerralla huoneistoja tai rakennuksen osia. (2)

Kirjoituksessani en huomioi erikseen kotivaraa, koska viranomaistemme ja päättäjiemme lisäksi medioissa on muistutettu 72 tunnin kotivaran tarpeellisuudesta säännöllisesti, etenkin talvimyrskyjen aikaan, jolloin syrjäseuduilla sähkökatkot voivat kestää tuntien sijaan päiviä. Myös koronapandemia muistutti meitä kotivaran tarpeellisuudesta, kun vakavasti sairastuneena ei välttämättä pääse tekemään tarpeellisia ruokaostoksia kaupassa, eikä meistä kaikilla ole syystä tai toisesta johtuen mahdollisuutta ostaa ruokaa verkkokaupasta ja saada ostoksia toimitettua kotiovelle.

En haluaisi olla alarmisti ja kirjoittaa, että ”kun Venäjä hyökkää Suomeen” mutta elämme maailmassa, jossa sodan mahdollisuus on huomioitava (ja kuka tänne hyökkäisi, jollei Venäjä?), joten kirjoitukselle on näiltäkin osin perustetta. Ja etenkin sille, kuinka tavallinen ihminen voi joutua sen kohtaamaan harmaan vaiheelta siirryttäessä odottamattoman nopeasti sodan todellisuuden. Nimittäin ne ukrainalaiset, joiden kanssa olen eskaloituvasta tilanteesta keskustellut tai joita olen kuunnellut, ovat usein toistaneet huomiona sen, että vaikka sodan ennusmerkit ovat olleet ilmassa, ihminen pyrkii kieltämään ne ja kohdatessasi sodan todellisuuden, huomaat olevasi aivan liian valmistautumaton siihen todellisuuteen.

Suomessa merkittävä osa väestöstä suorittaa varusmiespalveluksen, jonka suorittamisen pitäisi antaa hiukan paremmat valmiudet kohdata sota – toisaalta kuitenkin moni meistä työntää ajatuksen sodasta pois mielestään, mikä voi vaikuttaa psykologisesti siihen, kuinka muuttuvaan tilanteeseen suhtautuu ja kuinka tuolloin toimii. Valmistautuminen ja harjoittelu parantaa aina toimintakykyä. Arjen valmistautumista on sotilaalliseen maanpuolustukseen valmistautumisen lisäksi myös ensiaputaitojen harjoittelu ja ylläpito, kiristyssiteen käytön harjoittelu jne. On järkevää varustaa itselle jo ennalta oma ”ensiapupakkaus”, joka pitää sisällään tarpeellisia ensiapu- ja hoitotarvikkeita. Mutta pelkkä pakkauksen ylläpito ei vielä riitä, on myös opeteltava käyttämään sen sisältämiä tarvikkeita.

Ukrainalaisten oppeja on se, että on myös oltava henkisesti valmistautunut lähtemään hyvin lyhyellä varoitusajalla – käytännössä tarkoittaen sitä, että jättämään koti taakseen ja usein tämä on tarkoittanut sitä, että paluu on hyvin epävarmaa. Ystäväni Donetskissa elivät koko kesän 2014 siten, että olivat pakanneet valmiiksi pienen laukun, jossa oli vaatekerran ja käteisen lisäksi kaikki tarpeelliset dokumentit. Moni heistä teki viimeistään syksyn koittaessa päätöksen ja pakeni Venäjän operaattoreiden miehittämästä kaupungista sen käydessä ukrainalaiselle liian turvattomaksi. Ne, joka viivyttelivät, huomasivat liikkumista ryhdyttävän kontrolloimaan entistä enemmän ja demarkaatiolinjan ylittäminen koko perheen voimin alkoi käydä aiempaa hankalammaksi. Suomessa vastaava skenaario, jossa osa maasta miehitettäisi Venäjän ”nukkevaltioiksi” ei vaihtoehtona ole todennäköisin mutta tästä huolimatta muistutan ihmisiä siitä, että Ukrainan tapahtumien perusteella evakuoitumisen viivyttelystä ei yleensä seuraa hyvää. Kevättalven 2022 suurhyökkäystä seuranneet päivät ja viikot paljastivat sitten sen, mitä seuraa, jos suuria ihmisjoukkoja jää taistelutantereelle tai Venäjän miehittämiin asutuskeskuksiin.

Venäjän sodankäyntitapaa ensimmäisestä Tšetšenian sodasta lähtien tutkittaessa paljastuu se karu seikka, että tavoitteeseen pyrkiessään se käyttää häikäilemättömästi tappavaa voimaa myös siviileihin sekä suojeltuihin kohteisiin. Donbasissa tätä tapahtui vähäisemmässä määrin (vuosina 2014–2021), harva meistä kuitenkaan kiinnitti siihen huomiota, koska selitimme sotaa itsellemme ”sisällissodalla” tai ”separatismilla” vaikka sodan orkesterinjohtajana toimi Venäjä ja sen proxy-joukot yhdessä asevoimien kanssa sotivat Venäjän määrittämin (hyväksymin) keinoin ja nämä keinot sallivat sodankäynnin sääntöjen rikkomisen jo ensimmäisistä viikoista lähtien. Samaan aikaan Venäjä kävi jo toisaalla – Syyriassa – brutaalia sotaa tukiessaan Bašar al-Assadin hallintoa, minkä olisi pitänyt toimia meille hälytyskellona siitä, millaiseen sodankäyntiin Venäjä valmistautuu.

Syyriasta emme ottaneet opiksi, toivottavasti Ukraina toimii herätyskellona ja ymmärrämme sen, miten Venäjä käy sotaansa. Me suomalaiset emme voi tuudittautua siihen uskoon, että hyökkääjä eli Venäjä noudattaa sodankäynnin sääntöjä – se ei noudata! Mikäli se uskoo iskujen pakeneviin siviileihin edistävän tavoitteidensa saavuttamista, se tekee niin.

Venäläisten hyökkäyssodan ja miehitysviikkojen kuluessa tuhoamat autot muodostavat punaruskean ruostuvan metalliröykkiön irpiniläisen metsikön reunassa. Näissäkin autoissa oli joko perheitä pakenemassa miehittäjää tai vapaaehtoisia toimittamassa apua sodan jalkoihin jääneille siviileille.













Pakenevien siviileiden ei kannata kirjoittaa autoihin ”Lapsia” – tieto haavoittuvassa asemassa olevista kohteista todennäköisesti vain vetää tulta puoleensa. Mariupol opetti meille myös sen, ettei suojapaikkoina toimivien rakennusten ulkopuolelle kannata kirjoittaa ”avaruuteen” näkyvin kirjaimin ’LAPSIA’ – tämä toimii kutsuna venäläisille pommikoneille. Päiväkodit, koulut, sairaalat, lääkäriasemat jne. ovat kohteita, joiden tuhoamisen venäläinen uskoo edesauttavan tavoitteeseensa pääsyä. Venäjä onkin viimeisen viikon aikana iskenyt Ukrainassa kaikkiin edellä luettelemiini kohteisiin ja useampaan kertaan. Aiemmin tällä viikolla se pommitti liitopommeilla peruskoulua Sumyn kaupungissa. Pommituksessa kuoli ja loukkaantui siviilejä, loukkaantuneiden joukossa on myös lapsia. (3)

Osassa Ukrainaa lapset joutuivat jo viime vuosikymmenen puolella tutustumaan päiväkodeissa ja kouluissa erilaisiin miinoihin, räjähteisiin ja ansoihin, jollaisia venäläiset (tai heidän proxy-taistelijansa) saattoivat kylvää tai sirotella siviileiden keskuuteen tai jättää maastoon, ja jollaisia pitää varoa. (4) Tänään tätä joutuvat opiskelemaan lapset kaikkialla Ukrainassa. Lapset siinä missä aikuisetkin saattavat sortua virheisiin, mutta josko ajatus siitä, että maasta ei saa poimia mitään, mitä et itse ole pudottanut auttaisi pelastamaan jonkun käden, niin se olisi jo ymmärryksen alku. Etenkin ollessasi alueilla, joita Venäjä on miehittänyt, tulittanut tai pommittanut tai jotka ovat lähellä sotatoimialuetta, on tiedostettava se, että maasta ei pidä poimia mitään mitä ei itse ole pudottanut. Jos olet epävarma – älä ota kohdetta käteesi tai potkaise sitä jalallasi! Venäjän laukaisemien risteilyohjusten, ballististen ohjusten sekä erilaisten lennokkien taistelukärjissä tai -latauksissa voi olla siroteammuksia, mikä tarkoittaa Ukrainassakin sitä, että Venäjän lennokki- ja ohjusiskujen seurauksena siroteammuksia voi löytyä mistä tahansa.

 

Kiusa se on pienikin kiusa

Ja loppuun muistutus siitä, että pienilläkin teoilla voi olla merkitystä vielä siinäkin vaiheessa, kun hyökkäys on alkanut. Meille erilaiset karttaohjelmat ja -applikaatiot ovat tätä päivää mutta entäpä jos niiden sijaan on turvautuminen perinteiseen auki taiteltavaan karttaan, ja tämä kartta on vuosien sijaan vuosikymmeniä vanha?

Venäjän aloittaessa suurhyökkäyksensä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 huomattavalla osalla hyökkäykseen osallistuneista joukoista ei ollut käytössä kunnollisia ja riittävän uusia karttoja. Itse asiassa eräillä Kiovaa pohjoisesta lähestyvillä joukko-osastoilla oli niin puutteelliset kartat, ettei niihin ollut merkitty Tšernobylin ydinvoimalan suoja-aluetta. Vastaavasti osalla Belgorodin alueelta Venäjältä kohti Harkovaa edenneillä venäläisjoukoilla oli vuosikymmeniä vanhoja karttoja, joista puuttui tekoaltaita, kanavia ja tielinjauksia.

Ukrainalaiset havaitsivat venäläisten puutteet jo hyvin varhaisessa vaiheessa, johon he vastasivat pienillä käytännön teoilla mutta kun näitä tekoja tehtiin riittävän paljon, niilläkin alkoi olla merkitystä: tienviittoja poistettiin tai käännettiin osoittamaan päinvastaiseen suuntaan, informaatiokarttoja maalattiin yli tai tuhottiin. Vastaaviin tekoihin on myös Suomessa syytä ryhtyä siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkää maahamme. 

Yksinkertaisimmillaan opaskartan voi sotkea näin.
















Mielestäni ainakin eräissä itärajan tuntumassa sijaitsevissa yhdistyksissä on perusteltua jo ennalta tehdä suunnitelmat, kuinka toimia eri rekistereiden kanssa, jos Venäjä hyökkää. Ukrainassa Venäjä kollaboraattoreidensa tuella ”metsästi” ampumaseurojen ja erilaisten maanpuolustusaktiivien ja metsästäjien tietoja. He pyrkivät saamaan haltuunsa jäsenluetteloja jne. ja miehittämillään alueilla erilaiset maanpuolustusaktiivit tai kansalaisaktivistit sekä metsästäjät jne. olivat henkilöitä, jotka pyrittiin ensin rekisteröimään, pidättämään ja metsästäjiltä aseet yritettiin saada haltuun. Tietojeni mukaan venäläiset olivat jo ennalta pyrkineet tiedustelemaan henkilöitä ja varmistamaan avainhenkilöiden olinpaikat. Etelässä Hersonin alueella kollaboraattorit ilmiantoivat venäläisille avainhenkilöitä.

Muistutan vielä sen, ettei missään nimessä pidä kuvitella siviilistatuksen suojelevan ketään. Venäläiset käyttävät myös mielellään heikommassa asemassa olevia henkilöitä välikappaleina saadakseen kohteen antautumaan tai toimimaan haluamallaan tavalla. En ryhdy tässä kuvailemaan sitä, millaisiin tekoihin he saattavat ryhtyä – jokainen meistä on lukenut uutisia ja raportteja Venäjän miehittämiltä alueilta ja sodankäyntitavasta, jossa sotarikokset ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus.  

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/3-12450347

2. https://visitukraine.today/blog/6411/why-the-two-wall-rule-no-longer-saves-lives-how-to-protect-yourself-during-shelling-in-ukraine-in-2025

3. https://x.com/lubinetzs/status/2104955855686783081

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/09/miinat-ja-rajahdeansat-tappavat.html 


Kuvat Marko Enqvist. 


sunnuntai 13. heinäkuuta 2025

Katsaus: Venäjän ja sen ”auliiden apureiden” vaikutusyrityksistä Suomessa

 

Kirjoitukseni koostuu esimerkinomaisista havainnoista Venäjän ja sen ”auliiden apureiden” Suomeen kohdistamasta vaikuttamisesta ja mielipiteenmuokkauksesta tämän ja viime vuoden puolelta. Rajaa aiheen tarkastelua kuitenkin siten, etten huomioi esim. Venäjän varjolaivaston toimia Suomenlahdella sekä Venäjän sotilaslentokoneiden sekä -alusten toteuttamaa häirintää. Täten huomiotta jää myös Venäjän alueelta toteutettu ja Suomeen ulottuva GPS-häirintä, josta osa voi olla tarkoituksellista Suomeen kohdistettua häirintää ja osa vastaavasti seurausta omien kohteiden suojaamisesta elektronisen häirinnän keinoin.

Ennen sukeltamista syvemmälle aiheeseen, palautetaan mieleen se, mikä mahdollistaa Venäjän vaikuttamisen (ja tuo sille sen mahdollisen menestyksen). Kysymykseen vastaa puolestani Keir Giles teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee:

”Venäjän käymässä kamppailussa demokratioita ja niiden väestöä vastaan sen saavuttamia menestyksiä liittää toisiinsa yhteinen tekijä, olipa sitten kysymys yksittäisten ihmisten suiden tukkimisesta häirinnällä tai koko maan poliittisen suunnan muuttamisesta. Yhdistävä tekijä on se, että Venäjän saavuttama menestys ei olisi ollut mahdollista ilman kohdemaassa olevien halukkaiden tukijoiden aktiivista toimintaa.” (1)

Jotta Venäjä saavuttaisi tarvittavaa menestystä, sillä on oltava kohdemaassa halukkaita tukijoita, jotka ovat valmiit aktiivisesti avustamaan sitä. En kuitenkaan ryhdy laajentamaan tätä kirjoitusta sillä, että ryhtyisin tarkemmin pohtimaan tai tarkastelemaan syitä, jotka saavat (tai pakottavat) ihmisen työskentelemään Venäjän hyväksi. Syyt voivat vaihdella ideologisista ahneuteen tahi siihen, että Venäjän on onnistunut kokoamaan raskauttavaa materiaalia henkilöstä, ja kiristäen saa tämän työskentelemään hyväkseen.

Työtä Venäjän hyväksi.








Suomea kutsutaan yhdistystoiminnan luvatuksi maaksi. Yhdistys on helpohko perustaa, asia jota esim. Johan Bäckman hyödynsi lukuisia kertoja viime vuosikymmenen puolella. Hän lähipiirinsä kanssa perusti lukuisia yhdistyksiä, joista osa vaikutti perustetun odottamaan otollista hetkeä, ja osalla vastaavasti oli selkeä tarkoitusperä, kuten Euroopan hybridiosaamiskeskusta nimellään jäljitelleellä yhdistyksellä oli tai aivan kuten on Toimittajaliitollakin. (2 ja 3) Toimittajaliiton perustana oli muutamia vuosia aiemmin perustettu  Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry, jonka taustahenkilöihin Bäckmankin kuului. Niinpä onkin luonnollista, että Venäjä auliiden apureiden ja operaattoreidensa avulla pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaamme yhdistystoiminnan kautta.

Viime vuosikymmenen puolella RUFI – suomalais-venäläinen yhdistys ry päätyi lukuisia kertoja otsikoihin Venäjän hallintoa tukevilla toimillaan. RUFI järjesti silloisen puheenjohtajansa Daria Skippari-Smirnovin johdolla ensimmäisen Kuolemattoman rykmentin marssin Suomessa toukokuussa 2017. (4) Tämän jälkeen RUFI järjesti vielä kahdesti kuolemattoman rykmentin marssin sekä koronaepidemian jälkeen, toukokuussa 2022 Helsinkiin päättyneen autokulkueen. (5) Aktiivivuosinaan yhdistyksen sosiaalisen median alustoilla sekä verkkosivuilla jaettiin runsaasti disinformaatiota sekä Venäjää tukevaa propagandaa. Nähdäkseni yhdistys aktiivisen toiminnan vuosinaan täytti sille tarkoitetun tehtävän, jossa keskeisessä roolissa mielestäni oli yhteiskunnallisen kahtiajaon lisääminen, ja jossa propaganda ja marssit sekä muut julkiset esiintymiset olivat näkyvässä osassa.

Tänään Aleksanterinliitto ry näyttää eri lähtökohdista huolimatta pyrkivän samaan. Uskaltaisin väittää, että juuri nämä eri lähtökohdat (joissa esim. vedotaan itärajan sulun erottamiin perheisiin, omaisista huolehtimiseen) vetoavat enemmän suomalaisiin, mikä lisää jonkin verran heihin kohdistuvaa myötätuntoa. Yhdistyksen tavoitteiden tukijoiden joukossa on luonnollisesti myös suomalaisia opportunisteja, joilla on hyvin itsekkäät syyt toivoa itärajan avaamista. Taustamotiiveista riippumatta, myös he toimivat kaikukoppana levittämään Aleksanterinliiton ja samalla Kremlin tarinaa.

Aleksanterinliitto sai runsaasti näkyvyyttä kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sosialidemokraatit) haastattelun lähdettyä leviämään sosiaalisessa mediassa. Haastattelu oli yhdistykseltä erityisen onnistunut, koska siinä Kiljunen rehentelyn ohella sortui toistamaan Venäjän narratiivia tukevia ajatuksia, antaen myös tukensa Aleksanterinliiton toiminnalle. Esiintymisensä seurauksena Kiljunen joutui eroamaan Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Ilta-Sanomien julkaisemassa kiinnostavassa artikkelissa ”Kiljusen kujanjuoksu” avataan Kimmo Kiljusen sekä hänen venäläistaustaisen vaimonsa (Svetlana Kiljunen, omaa sukua Poroeva) historiaa ja taloudellisia- sekä poliittisia kytköksiä. (6)

Yhdistystoimintaan sisällytetty vapaaehtoistoiminta voi myös herättää aiheellisia pohdintoja toimintaan liittyvistä taustavaikuttimista. Näin esimerkiksi Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön ja Vantaan venäläisen klubin kohdalla, jotka kumpikin ovat saaneet valtion varoja ukrainalaispakolaisten tukemiseen ja avustamiseen. (7) Yleisradion toimittajien tiedustellessa asiaa, kummankaan yhdistyksen taholta ei ilmaista suoraa kantaa Venäjän brutaaliin hyökkäyssotaan. Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön edustaja Olga Liukkonen kehottaa puhelinkeskustelussa Ylen toimittajia tiedustelemaan kantaa Venäjän suurlähetystöltä:

”Suosittelen, että kysytte kantaa Venäjän federaation suurlähetystöstä, koska sieltä vastataan kysymyksiin kannoista. Meillä ei ole mitään kantaa eikä aikomustakaan ilmaista sitä”. Myöskään Vantaan venäläinen klubi ei ilmaissut mitään kantaa sotaan. (8) Niinpä!

Varoja myöntävässä STEA:ssa (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) ei tunnuttu Ylen uutisartikkelin perusteella tiedostettavan toimintaan liittyviä turvallisuusriskejä. Tietoa pakolaisista voi siirtyä Venäjän viranomaisille tukea saaneiden yhdistysten kautta. Tiedossamme kuitenkin on se, että Venäjä kerää rekisterejä ukrainalaisista eri keinoin, pyrkien näin löytämään keinoja kiristää tai vahingoittaa ukrainalaissotilaita – vaikuttaa heidän taistelutahtoonsa.

On mahdollista, että tukea saaneiden venäläistaustaisten yhdistysten määrä on suurempi. Ylen viime vuonna julkaisemassa uutisessa nostettiin esille nimeltä nämä kaksi yhdistystä.

Maassamme on lukuisia aatteellisia yhdistyksiä, joiden tiedetään suhtautuvan hyvinkin ymmärtäväisesti Venäjään, osa näistä yhdistyksistä otti etäisyyttä Venäjään tuomitsemalla sen aloittaman laajan hyökkäyssodan vuonna 2022 – näin teki myös Rauhanpuolustajat. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, että jäsenistön kuin myös paikallisosastojen piiristä löytyy edelleen Venäjän ymmärtäjiä sekä jopa Venäjämielisyyttä – ehkäpä yhdistyksen etäisyyden otto onkin vain kulissi jäsenten ”syvien rivien” paljastaessa toiminnan hengen. Toisinaan toiminta kentällä saa hyvinkin kyseenalaisia piirteitä pyrittäessä tukahduttamaan ukrainalaisten ääntä. Näin kävi vuosi sitten kesän koittaessa ja Vantaan Rauhanpuolustajat ry:n osallistuessa Maailma kylässä festivaalille esiintyjäksi kutsutun ukrainalaisen toimittajan Illia Ponomarenkon vastaiseen kampanjaan, Ponomarenkoa syytettiin ”natsisympatisoijaksi”.

Kampanjassa oli näkyvästi mukana myös Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry sekä Kommunistinuoret ry, SKP – Punainen sateenkaari sekä joukko muita ideologisesti vasemmalle kallellaan olevia yhdistyksiä sekä ryhmiä. Sumudin hallitukseen kuuluu muun muassa kosmologi ja kansalaisaktivisti Syksy Räsänen (varapuheenjohtaja), joka on tullut tunnetuksi myös ”punaruskean” propagandan ja disinformaation levittäjänä. Ollessaan Suomen Amnestyn johtokunnan jäsen, Räsänen jakoi aktiivisesti näkökulmaa, joissa kyseenalaistettiin Bašar al-Assadin hallintoon kohdistuneita syytöksiä ihmisoikeusrikoksista sekä sotarikoksista. (9) Muuten Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry on rekisteröity samaan osoitteeseen kuin Rauhanpuolustajat ry, Vellamonkatu 30 B – Helsinki. Rauhanpuolustajat ei suinkaan ole ainoa (aatteellinen) yhdistys, joka nitisee liitoksissaan Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.

Suomi-Neuvostoliitto-Seuran perillinen Suomi-Venäjä-Seura on tällä hetkellä kahtiajakautunut. Yhdistyksen hallinto sekä pääosa paikallisyhdistyksistä noudattaa ”valtiollista” suhtautumista Venäjään, mikä aiheuttaa närää kentällä niin paljon, että osa paikallisyhdistyksistä tekee ”omaa Venäjä politiikkaa” eli jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut 24. helmikuuta 2022. Esimerkiksi aktiivinen Kallio-Vallila Venäjä-seura ry vaalii edelleen Venäjä-suhteita, mennen niin pitkälle, että sen syntymäpäiväjuhlaan osallistui viime vuonna kutsuttuna Venäjän suurlähettiläs Pavel Kuznetsov. (10) Juhlissa oli kiinnostavana henkilönä paikalla kontroversiaali liikemies Peter Frykman, Suomen-Korea-seuran puheenjohtaja. (Huom. kyseessä on nimenomaa Suomen ja Pohjois-Korean välinen ystävyysseura.)

Venäjän käymä brutaali hyökkäyssota ei ole vielä avannut kaikkien ammattilaistenkaan silmiä (tässä kohdin jätän huomiotta Heikki Talvitien kaltaiset eläköityneet menneisyydessä eläjät), edelleen löytyy heitä, jotka tarkastelevat Venäjän tekoja eri mitta-asteikon läpi, johon joukkoon kuuluu muun muassa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki. Hän näyttää edelleen tarkastelevan Venäjää eri standardein kuin läntisiä, entisiä ja nykyisiä, suurvaltoja – sokeus venäläistä imperialismia kohtaan on räikeää.

Viime talvena huomiota herätti Helsingin yliopiston tiedekulmassa järjestetty Ukraina-keskustelu, johon Patomäkikin osallistui. Ottaen huomioon, että kyseessä oli yliopiston järjestämä Ukraina-keskustelu, keskustelussa Ukrainan ääni kuului olemattoman vähän. Sen sijaan useat keskusteluun osallistuneet, Patomäki etunenässä, joko toistivat Venäjän narratiivia tai myötäilivät sitä. Patomäkikään ei puhunut Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan vaan Ukraina-konfliktista, mikä on kuin Kremlin käsikirjasta. (11) Tilaisuutta seuraamaan oli kutsuttu myös Venäjän suurlähetystön lähetystösihteeri Ivan Pauzin, joka piti myös puheenvuoron. En pidä uskottavana keskustelua juontaneen valtio-opin apulaisprofessori, varadekaani Hanna Wass’in toteamusta, ettei hän tunnistanut Pauzinia antaessaan tälle puheenvuoron. (12) Edellinen on lopultakin vain tahra tässä sotkussa, Patomäen kommentointi on olennaisesti raskauttavampaa (paljastaen naivismin ja idiotismin kudelman), kuten: ”Halusimme, että mukana olivat konfliktin osapuolet, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ja muut relevantit valtiot”. (13)

Patomäen kommentista heijastelee, edellä viittaamani, täydellinen kyvyttömyys (tai haluttomuus) tarkastella imperialistista hyökkäyssotaa käyvää Venäjää samoin standardein kuin imperialistisia sotia käyneitä länsimaita. Minun on mahdotonta nähdä lännen entisiä siirtomaavaltoja kohdeltavan yhtä hellin käsin, mitä Venäjää on kohdeltu viimeisen reilun vuosikymmenen ajan, hetkestä, jolloin se miehitti Krimin niemimaan ja oli käynnistämässä sotaa Itä-Ukrainassa, mikäli lännen entiset siirtomaavallat ilmaisisivat halukkuutensa ryhtyä valloitussotaan entisiä siirtomaitaan vastaan. Valloitus- ja tuhoamissodasta Venäjän hyökkäyksessä on kyse, ei mistään muusta.

 

Lisää suomalaisia myyräntyöntekijöitä  

Maaliskuun lopulla Murmanskissa järjestetty Arktinen foorumi kokosi paikalle myös joukon kontroversiaaleja suomalaisia. Suomalaisissa medioissa Murmanskissa järjestetty tapahtuma ei saanut merkittävää huomiota, poikkeuksena luonnollisesti disinformaatiota levittävät Venäjämieliset julkaisut, kuten Janus Putkosen toimittelema MV-lehti. (14) Putkosen lisäksi paikalla oli myös yksittäisiä suomalaisia, kuten Sakari Linden, joka on Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) entinen avustaja. Linden on myös Euroopan parlamentin ID-ryhmän entinen EU-poliittinen neuvonantaja.

Linden mukana Venäjän vaikuttamisoperaatiossa. Kuva: Sakari Linden.













Linden on ollut jo vuosien ajan mukana sellaisten liikkeiden ja ryhmien toiminnassa, joita on yhdistänyt myötämielinen suhtautuminen Venäjään. Näihin ryhmiin kuuluu Paavo Väyrysen perustama Kansalaispuolue, jonka hallituksen jäsenenä Linden oli, ja ennen hallitusjäsenyyttä puolueessa hän toimi puolueen asiantuntijajäsenenä. Lindenin tie ideologisella kentällä näyttää vieneen kansallismielisestä laitaoikeistosta eurooppalaiseen Venäjämieliseen laitaoikeistoon.

Oma lukunsa suomalaisten ”kremliinien” joukossa on, Valta kuuluu kansalle-puolueen perustaja ja syrjäytetty puheenjohtaja sekä entinen kansanedustaja Ano Turtiainen, joka suolaa somealustoihin uskonnollisen tauhtan lisäksi venäläismielistä propagandaa. En kuitenkaan näe hänen rooliaan merkittävänä – ennemminkin yksi riidan- ja eripurankylväjä muiden joukossa, luoden samalla jakolinjoja suomalaisen laita- ja äärioikeiston sisälle.

Turtiaisen uskottavuutta toimijana kuvaa se, että hänen viime syksynä perustamansa FINLANDIA Rauhanyhdistyksen verkkosivut ovat venäläisellä palvelimella. Samaa tasoa on myös hänen puuhailunsa eräänlaisen YK:n varjojärjestön suomalaisjäsenenä, ”Организации объединенных народов мирового большинства”. Varjojärjestön (OUNWM eli Organization of the United Nations of the World Majority) nimissä annetaan yleviä julkilausumia, jotka etäisesti muistuttavat YK:n eri organisaatioiden julkilausumia, totuuden paljastuessa pintaa raaputtamalla. (15) Turtiainen ei ole muuta, kuin ”aulis apuri”, joka suomalaisena antaa kasvonsa propagandanäytelmälle, jonka kohdeyleisö on aivan jossain muualla kuin Suomessa.

Toimintana tämä on rinnastettavissa venäläisten medioiden tapaan käyttää ulkomaalaisia ns. asiantuntijaroolissa tuomassa uskottavuutta disinformatiivisille tai propagandistisille uutisilleen – rooli, jollaisessa lukuisa suomalainen ”kremliini” on usein ollut. Näiden uutisten seuraajille ie useinkaan kerrota ”asiantuntijaroolissa” esiintyneen henkilön todellista osaamista käsiteltyyn asiaan: Johan Bäckmankin on venäläismedioiden taholta esitelty seuraajille, milloin politologina, milloin ihmisoikeusasiantuntijana jne. Samaa sarjaa ovat myös Venäjän hyödyntämät, miehittämillään alueilla järjestettyjen laittomien vaalien kansainväliset tarkkailijat – tähänkin ryhmään kuului suomalaisia. (16)

Venäjän suurlähetystön voitonpäivän seremonia Hangon neuvostomonumentilla. Kuva: @RussianEmbFinla.











Tänä vuonna Suomen venäläiset sekä kaksoiskansalaiset eivät havaintojeni mukaan järjestäneet voitonpäivänä julkisia muistojuhlia, jollei sellaisena pidetä Venäjän suurlähetystön ja joidenkin venäläisten vierailua Hangon neuvostomonumentilla. Sen sijaan Venäjän suurlähetystölle kokoontui suuri joukko Suomessa asuvia venäläisiä kuin myös suomalaisia näyttämään ”patriotismiaan” tai Venäjän kritiikitöntä ihailua. Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin suurlähetystöllä vierailleista suomalaisista, (17) niinikään Jauri Varvikko kuvaili vierailuaan voitonpäivänä suurlähetystöllä Facebook-profiilissaan monisanaisesti.

Venäjän suurlähetystölle kokoontuneiden joukossa oli lukuisia suomalaisia. Tähän joukkoon kuului myös Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) entinen avustaja Olli Kotro, joka ”lapseninnolla” kuvaili tapaamistaan suurlähettiläs Pavel Kuznetsovin sekä entisen vasemmistokansanedustajan ja europarlamentaarikko Jaakko Laakson kanssa. Jälkimmäisen kanssa Kotro pohti vasemmiston surkeaa tilaa. Laakson historiaa KGB-värvättynä en tässä ryhdy tämän enempää avaamaan, silmissäni hän on henkilö, jonka kanssa viimeksi haluaisin samaan kuvaan.

Kotro Tehtaankadulla toukokuun 9. 2025. 











Kotro itse oli ehdolla kuntavaaleissa Vapauden liiton ehdokkaana, kuuluen myös niiden parinkymmenen Vapauden liiton kunta- ja aluevaaliehdokkaan joukkoon, jotka päätyivät Aleksanterinliiton vaalien alla kokoamalle ”itäraja auki”-listalle. (18) Kyseiseltä listalta löytyi myös puolueen pj. Ossi Tiihonen. Aiheesta enemmän kirjoituksessani ”Kunta- ja aluevaalien teemana ’itäraja auki’.” Kirjoituksessani lukuisia kertoja esiin nousseesta Aleksanterin liitosta en itse tällä erää näitä mainintoja enempää kirjoita. Suosittelen lukemaan Outi Salovaaran kirjoittaman artikkelin ”Tällainen on Aleksanterinliitto, jonka mielestä venäjänkielisten oikeuksia rikotaan”.

Palaan teemaan lähipäivinä nostamalla esiin sellaisia suomalaisen mediakentän toimia, joiden katson edesauttavan Venäjän oman tarinan kerrontaa tai joissa pyritään esittämään venäläiset hallintonsa tahdottomina uhreina. Samassa yhteydessä myös summausta suomalaisen kulttuurikentän kyvyttömyydestä tahi haluttomuudesta tunnustaa kulttuuri osana Venäjän pehmeää voimaa ja haluttomuudesta tehdä todellista irtiottoa venäläisestä kulttuurista.


Marko


Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 264.

2. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005034628.html

3. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006351322.html

4. https://www.verkkouutiset.fi/a/venalaisten-yhdistys-tuomassa-voitonpaivan-kuolemattoman-rykmentin-marssia-suomeen-64692/#6a6aad62

5. https://yle.fi/a/3-12436052

6. https://www.is.fi/politiikka/art-2000011197016.html

7. https://yle.fi/a/74-20078543

8. https://yle.fi/a/74-20078543

9. https://x.com/veitera/status/1276584925945368585

10. https://kansanaani.org/kallio-vallilan-venaja-seura-taytti-80-vuotta-venajan-ystavat-juhlivat-vihan-ilmapiirista-piittaamatta/

11. Anu Peltolan twiittilangassa käydään Ukraina-keskustelun olennaisia kohtia läpi:

https://x.com/AnuPeltola22/status/1885819514400469183

12. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011001194.html

13. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011001194.html

14. https://mvlehti.net/2025/03/26/arktinen-foorumi-2025-alkoi-murmanskissa-paikalla-mv-lehden-paatoimittaja-janus-putkonen/

15. https://akademiagp.ru/index.php?route=product%2Fproduct&product_id=530

16. https://euromaidanpress.com/2018/11/16/far-right-and-left-conspiracy-theorists-among-foreign-monitors-at-russias-sham-donbas-elections-report/

17. https://www.hs.fi/feature/art-2000011243028.html

18. https://fi.aliitto.fi/vaalit2025 


Lähteenä käytetty myös Olli Kotron X-Twitter-tiliä.


Sumud ry:n Illia Ponomarenkon vastaisesta kampanjasta.














keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Kunta- ja aluevaalien teemana ”itäraja auki” –

 

kuinka idealismi tai Venäjän etujen ajaminen ajaa turvallisuuden edelle

Edellisten, keväällä 2021 järjestettyjen kuntavaalien edellä Johan Bäckman piti sosiaalisen median alustoilla esillä vaalivilppi-teemaa.  Lisätäkseen aiheen saamaa huomiota, hän kirjoitti myös Vaalivilppi Suomessa -kirjasen, jossa hän heitti epäilyn ääntenlaskentaa, vaalitarkkailua, vaaliuurnien leväperäistä säilytystä, lyijykynällä äänestämistä ja montaa muuta seikkaa kohtaan. (1) Tämän kevään kunta- ja aluevaaleissa vaalivilppi-epäilyt eivät nousseet ennen vaaleja merkittävään rooliin, sen sijaan osalla kunta- ja aluevaalien ehdokkaista teemana oli myös Suomen ja Venäjän välisen rajan sulku. Kymmenet ehdokkaat kautta Suomen vaativat rajaa auki – osan ehdokkaista pitäessä suljettua rajaa rasistisena.

Ennen aiheen tarkempaa käsittelyä, on hyvä kerrata se, mistä kunta- ja aluevaaleissa äänestetään. Millaisista asioista valtuustoihin valitut valtuutetut päättävät.

”Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta.” (2)

Jos oikein laveasti tulkitsemme kuntien tehtäviä, niin on ymmärrettävää, että osassa maamme kuntia ”valtion rajat ylittävään yhteistyöhön” kiinnitetään huomiota niinkin paljon, että ehdokas katsoo aiheelliseksi nostaa teeman esiin omassa vaalityössään. Mutta tarkasteltaessa aihetta siltä kantilta, kuinka Aleksanterinliitto asettaa ”ehtoja” listalle pääsyyn – ”Alla on luettelo ehdokkaista, jotka julkisesti kannattavat rajan välittömästä avaamisesta laillisille matkustajille” – niin kyse ei ole pelkästään ”valtion rajat ylittävästä yhteistyöstä” vaan itärajan välittömästä avaamisesta laillisille matkustajille, käytännössä vaaditaan rajan avaamista turismillekin. (3)












Aleksanterinliiton kokoamalta ”itäraja auki”-listalta löytyy yli 20 Vapauden liiton listoilla ollutta ehdokasta. Ehdokkaiden joukossa on puolueen puheenjohtaja Ossi Tiihonen (Lohja, Länsi-Uusimaa) ja Olli Kotro (Helsinki) sekä sitoutumattomana ehdokkaana Aleksanterinliiton varapj. Alexey Bulavtsev (Sulkava, Etelä-Savo). Huomioitavaa on se, että rajan avaamista kannattavia tai vaaliteemaksi nostavia Vapauden liiton ehdokkaita löytyy koko maasta, etelästä Raaseporista pohjoiseen Rovaniemelle sekä lännestä Porista itään Savon sydänmaille Sulkavalle saakka, jossa ehdolla on edellä mainittu Aleksanterinliiton varapuheenjohtaja Bulavtsev. Huikan yllättäen Vapauden liiton ”itäraja auki”-aktiiveja löytyi myös muilta, kuin puolueen listoilta, Vapauden liiton 2. varapuheenjohtaja Niko A. Kauko pyrki Lahden valtuustoon sitoutumattomien Pro Lahden listalta. (4) Kauko on jo vuosien ajan levittänyt eri sosiaalisen median alustoilla Venäjän narratiivia tukevia ajatuksia, hänen kanssa samaan sarjaan ”Venäjän ääniä” kuului Kouvolasta Vapauden liiton listalla sitoutumattomana ehdokkaana ollut Juha Huhtala.

Lukuisia Vapauden liiton ehdokkaita yhdistää itä rajan avaamisen lisäksi myönteinen suhtautuminen Venäjään sekä Venäjää tukevan disinformaation ja propagandan tuottaminen ja levittäminen, joukossa on myös ilmeisiä salaliittoteoreetikoita. Osalla Vapauden liiton ehdokkaista on pitkä historia erilaisissa vastamedioissa tai niitä tukevissa projekteissa, kuten Toimittajaliitossa. Olli Kotro on toiminut myös Laura Huhtasaaren (persut) avustajana europarlamentissa, jolloin hän on luonut yhteyksiä eurooppalaiseen Venäjä-myönteiseen laita- ja äärioikeistoon, jota on edesauttanut yhteistyö Johan Bäckmanin kanssa.

Vapauden liiton ohella muidenkin puolueiden tai liikkeiden listoilta löytyi kiinnostavia ehdokkaita, joiden vaaliteemassa itärajan avaaminen on muodossa tai toisessa esillä. Tähän joukkoon kuuluivat Ivan Deviatkin ja Ekaterina ’Katja’ Marova Lappeenrannasta, kumpikin oli ehdolla Vasemmistoliiton listalta. He ovat myös entisiä Aleksanterinliiton aktiiveja, Deviatkin kuuluessa yhdistyksen perustajajäseniin. (5) Sitoutumattomana Keskustan listalta löytyy Aleksanterinliiton jäsen Ekaterina Turunen Kouvolasta.

Onkohan ’Katja’ Marova edelleen sitä mieltä, että median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma? Venäjän helmikuussa 2022 aloittamaa hyökkäyssotaa seuranneina kuukausina Marova herätti huomiota kommenteillaan, joissa hän toisti Venäjän narratiivia sodalle, toivoen tiedotusvälineiltä myös uutisia, joissa kerrottaisiin myös Venäjän näkemyksiä sodan taustoista, kuten Naton laajentumisen pelosta. (6) Tai ”peukuttamalla” viestiä, jossa levitettiin Venäjän disinformaatiota Butšan verilöylyn paljastumisen jälkeen. Kun Suomeen kotoutunut kouluttautunut venäläistaustainen henkilö esittää toiveen medialle, kertoa Venäjän näkemyksiä sodan taustoista, on toiveen taustalla oltava ainakin jollain henkilökohtaisella tasolla usko siihen, että Venäjän irrationaalinen pelko Naton hyökkäyksestä maahan on paikkansa pitävä.











Leimaavaa Marovan tämän päivän kansalaisaktivismille on turvallisuuspolitiikan ohittava idealismi, josta tekee huolestuttavamman se, että aktivismissaan hän edistää samalla Venäjän intressejä. Kritiikin kärki näyttää kohdistuvan Suomeen, ei ongelmien juurisyyhyn eli Venäjään. En nyt ota kantaa siihen, toimiiko hän tarkoituksellisesti ja pahantahtoisesti vai onko hän vain hyödyllinen idiootti.















Aleksanterinliiton hallituksen jäsen Enrique Tessieri on demareiden ehdokkaana Mikkelissä. Kirjoitustensa ja aktivisminsa perusteella hänellä on hyvin selkeä kanta rajalakiin hänen vastustaessa hallituksen rajaturvallisuutta lisääviä toimia. (7) Mutta mikä on hänen suhtautumisensa Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaan, viimeaikoina hän ei huomioi Venäjän brutaalia tuhoamissotaa sosiaalisen median kirjoituksissaan lainkaan. Tämä tuntuu oudolta, kun hänellä kuitenkin vastustaa rajalakia ja itärajan sulkua, jotka ovat seurausta Venäjän aloittamasta hyökkäyssodasta Ukrainaan sekä sen Suomeen (ja laajemmin länsimaihin) kohdistamasta hybridisodankäynnistä. Tämän hybridisodankäynnin eräs ilmentymä on organisoitu ihmisten (turvapaikanhakijoiden) ohjaaminen kolmansien maiden rajoille sekä näiden ihmisjoukkojen käyttäminen esim. operaattoreiden soluttamiseen kohdevaltion alueelle. Vastaavaan toimintaan Venäjä turvautui esim. Ukrainassa ”venäläisen kevään” aikana vuonna 2014. Meidän on myös huomioitava se, että uhka ei välttämättä suoraan kohdistu vain Suomeen, vaan voimme toimia kauttakulkumaana.

Tessieri toimittaa yhdessä muutaman muun henkilön kanssa ”Migrant Tales”-kirjoituksia, joista eräästäkin käy ilmi Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n rajajoukkojen toiminta ihmisten ohjaamisessa itärajalle:

”Amir said he had stayed in Russia at a hotel in Vyborg and was told to leave at 7 am to the border. At noon, he was taken to another checkpoint about 8 km from the Finnish border, where he was interviewed, registered, fingerprinted and passport stamped.

‘The guards asked us if there was anyone smuggling people and who was going to seek asylum but everyone remained silent,’ said Khalid. ‘We all bought bikes. Mine cost 300 euros.’

The money for the bike included a ride to the border. ‘When we got out of the car, the Russian guards told us to ride ahead and not look back. We did what they said.’” (8)

Tessierin kohdalla hänen näkökantansa pohtiminen Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan on perusteltua hänen kansalaisaktivisminsa sekä puoluetaustansa tähden. Lappeenrannassa ehdolla ollut Ivan Deviatkin kieltäytyi julkisesti tuomitsemasta Venäjän Ukrainassa käymää hyökkäyssotaa, jonka jälkeen demareiden paikallisjärjestöt ilmoittivat, ettei häntä hyväksytä puolueen ehdokkaaksi kunta- ja aluevaaleihin. (9) Vasemmistoliiton kunta- ja aluevaalilistoille Deviatkin kuitenkin kelpasi, saaden äänestäjiltä riittävästi kannatusta valtuustopaikkaan Lappeenrannassa. (10) Mikä on siis demari-Tessierin kanta Venäjän rikolliseen hyökkäyssotaan?

En pidä perusteltuna käydä seikkaperäisesti läpi niitä kymmeniä Aleksanterinliiton listalleen kokoamia, itärajan avaamista vaatineita ehdokkaita. Suomen turvallisuuden kannalta huomion kiinnittäminen Etelä- ja Kaakkois-Suomen alueiden ehdokkaisiin on perusteltua, nimekkäitä rajan avaamista vaatineita ehdokkaita löytyy muualtakin Suomesta, kuten Turusta. Asukkaiden Turku-listalla ollut Johannes Yrttiaho pitää ”rajan sulkemista kansalaisten oikeuksien loukkauksena”. (11) Yrttiaho on tunnettu Nato-vastaisuudestaan sekä Venäjä myönteisyydestään, Kansan Uutisissakin Yrttiahon Nato-gallupkritiikkiä verrattiin putinistin puheeseen. (12) Asukkaiden Turku -lista koostuu vasemmistoliiton ehdokkuudesta Turun kuntavaaleissa marraskuussa luopuneista ehdokkaista. (13) Yrttiaho pyrki kunta- ja aluevaltuustoihin alkujaan Vasemmistoliiton listoilta, luottamuspula yhdistettynä Venäjä-mielisiin lausuntoihin ja toimintaan oli lopulta kamelin selkärangan katkaissut korsi: hän poistettiin ensin Vasemmistoliiton kuntavaalilistalta ja pian myös aluevaalilistalta.

* * *

Aleksanterinliiton kokoamalta listalta valittiin joko kunnanvaltuustoon tai aluevaltuustoon seuraavat ehdokkaat: Niko A. Kauko (Pro Lahti, Vapauden liiton 2. varapuheenjohtaja) Lahden kaupunginvaltuusto: Ivan Deviatkin (Vasemmistoliitto) Lappeenrannan kaupunginvaltuusto: Katja Marova (Vasemmistoliitto) Etelä-Karjalan aluevaltuusto: Maxim Dubrovin (Vihreät) Imatran kaupunginvaltuusto: Enrique Tessieri (SDP) Mikkelin kaupunginvaltuusto: Johannes Yrttiaho (Asukkaiden Turku) Turun kaupunginvaltuusto: Mahmoud Machaal (SDP) Tampereen kaupunginvaltuusto, varasijalla Pirkanmaan aluevaltuusto.

Äänten jakautuminen Lappeenrannassa kahden vasemmistoliiton ehdokkaan, Ivan Deviatkinin ja Katja Marovan, kesken on herättänyt pohdintoja äänten keskittämisestä vaaleissa. En lainkaan ihmettele, että tällainen vaihtoehto on noussut esille. Marova nimittäin on monivuotinen vasemmistoliiton paikallisvaikuttaja Lappeenrannassa, vuoden 2021 kuntavaaleissa hänestä  tuli valtuustoon vasemmistoliiton toinen varajäsen. (14) Tällä kertaa hän jäi kauas valtuustopaikasta 51 äänellä, sen sijaan vasemmistoliittoon lopputalvesta liittynyt Deviatkin sai kuntavaaleissa 541 ääntä ollen puolueensa ääniharava kuntavaaleissa. (15) Aluevaaleissa Marova vastaavasti oli vasemmistoliiton ääniharava, saaden 500 ääntä. (16) Deviatkin ei ollut ehdolla aluevaaleissa. Kunnallisvaaleissa sekä aluevaaleissa vasemmistoliiton toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas oli Sara Backman, kuntavaaleissa hän sai 340 ääntä ja aluevaaleissa 337 ääntä.

Kirjoituksessani olen käsitellyt vain niitä ehdokkaita, jotka on nimetty Aleksanterinliiton kokoamalla listalla. Lista tuskin on täydellinen, eikä siinä huomioida joidenkin puolueiden yleisluontoisia itärajan sulkua koskevia näkökantoja. Esimerkiksi Suomen Kommunistisen Puolueen ’EU-vaaliohjelma 2024’ nostetaan rajakysymys esille:

”Suomen hallinnon omat lisäpakotteet ja laillisen rajan ylittämisen vaikeuttaminen omalla Venäjän vastaisella rajallaan vaarantavat kansainvälisten ihmisoikeuksien ja pakolaissopimuksen toteutumisen ja siitä on luovuttava. Tosiasiallinen mahdollisuus hakea turvapaikkaa on taattava.” (14)

Voimme olettaa, että puolueen kunta- ja aluevaaliehdokkaat jakavat saman kannan, mutta eivät välttämättä tuo sitä korostetusti esille, koska rajalakiin tai itärajan sulkuun kunnanvaltuustoilla tai aluevaltuustoilla ei ole päätäntävaltaa. Olisiko meidän noudatettava edesmenneen valtioneuvos Johannes Virolaisen opetusta ”kansanvalta on puhunut, pulinat pois” ja tyytyä vaalitulokseen vai jatkaa ”pulisemista” ja seurata suurennuslasin kanssa tapahtumia? Kansalaisina meillä ehkäpä on oikeus jatkaa pulisemista ja tapahtumien seuraamista ja tarvittaessa päätösten kritisointia.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.adlibris.com/fi/kirja/vaalivilppi-suomessa-9789525412468

2. https://vaalit.fi/alue-ja-kuntavaalit

3. https://aliitto.fi/fi/vaalit2025

4. https://yle.fi/a/74-20153934

5. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010869300.html

6. https://www.hs.fi/suomi/art-2000009239132.html

7. https://migranttales.net/cossing-the-finnish-russian-border-during-difficult-times/

8. https://migranttales.net/cossing-the-finnish-russian-border-during-difficult-times/

9. https://www.is.fi/politiikka/art-2000011077875.html

10. https://yle.fi/a/74-20155791

11. https://aliitto.fi/fi/vaalit2025

12. https://www.ku.fi/artikkeli/4705380-kommentti-yrttiaho-aiheutti-suuren-vahingon-vasemmistoliitolle

13. https://yle.fi/a/74-20146049

14. https://yle.fi/a/3-12149510

15. https://vaalit.yle.fi/kv2025/tulospalvelu/fi/municipalities/405/parties/15/

16. https://vaalit.yle.fi/av2025/tulospalvelu/fi/municipalities/405/parties/15/

17. https://skp.fi/asiakirjat/skpn-eu-vaaliohjelma-2024-protestoi-sotaa-nest-rauhaa 


Aleksanterinliitosta Seurassa toukokuussa 2024 julkaistussa artikkelissa:

https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tallainen-on-aleksanterinliitto-jonka-mielesta-venajankielisten-oikeuksia-rikotaan/



sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Venäjän vaikuttamisesta Suomessa – havaintoja III

 

Palatkaamme viime vuoden puolella aloittamani kirjoitussarjan ”Venäjän vaikuttamisesta Suomessa” pariin. Tässä kolmannessa osassa huomioni kohdistuu pääasiassa sellaisiin toimijoihin ja operaattoreihin, joiden toimintaan suuri yleisö ei välttämättä kiinnitä huomiota tai joiden työskentelyä ei välttämättä mielletä osaksi vaikuttamista. Tapauksissa, joissa nostan esille jonkin nimetyn toimijan, pyrin perustelemaan kyseisen yhdistyksen tai yrityksen maininnan, eräissä tapauksissa viitaten Venäjän vastaavaan toimintaan muissa maissa.

Alkuun minun on syytä muistuttaa lukijoita merkittävästä, Venäjän vaikuttamisen mahdollistavasta, tekijästä:

”Venäjän käymässä kamppailussa demokratioita ja niiden väestöä vastaan sen saavuttamia menestyksiä liittää toisiinsa yhteinen tekijä, olipa sitten kysymys yksittäisten ihmisten suiden tukkimisesta häirinnällä tai koko maan poliittisen suunnan muuttamisesta. Yhdistävä tekijä on se, että Venäjän saavuttama menestys ei olisi ollut mahdollista ilman kohdemaassa olevien halukkaiden tukijoiden aktiivista toimintaa.” (1)

Meidän on muistettava, että saavuttaakseen tarvittavaa menestystä, Venäjällä on oltava kohdemaassa halukkaita tukijoita eli auliita apureita, jotka ovat valmiit aktiivisesti avustamaan sitä operaatioissa. Huolestuttavampi kehityssuunta on se, että Venäjä voi myös länsimaissa turvautua rikollisryhmiin tai -organisaatioihin tavoitteisiin pyrkiessään. Tällainen tavoite voi olla kohdemaan sisäisen koheesion rikkominen sekä turvattomuuden tunteen lisääminen, johon pyritään myös rikollisryhmiin tukeutumalla. Konkreettisten tekojen rinnalla Venäjä voi vahvistaa sanomaansa informaatiovaikuttamisen keinoin. Kirjoitussarjan edellisissä osissa olen huomioinut ryhmiä, jota hyödyntäen Venäjän olisi mahdollista lisätä turvattomuuden tunnetta maassamme, näihin ryhmiin ja niiden toimintaan kirjoitussarjan kolmannessa osassa palaa kuin korkeintaan lyhyinä huomioina ja mainintoina – poikkeuksena otsikoissakin viipynyt Aleksanterinliitto ry, johon liittyvistä havainnoista tuonnempana lisää.

Venäjä ja sen ”auliit apurit” vaikuttavat keskuudessamme.










Käytännössä Venäjä yritti ennen v. 2014 tapahtunutta Krimin niemimaan miehitystä ja Itä-Ukrainan sotaa vaikuttaa Ukrainaan myös erilaisten poliittisten liikkeiden ja kansalaisaktivistien sekä ryhmien kautta koko tämän vuosituhannen ajan. Se ei arkaillut käyttää hyväksi puoluekentän kumpaakin ääripäätä, ja tarvittaessa luoda operaattoreineen lisää puolueita alue ja valtakunnan politiikkaan aiheuttamaan sekaannusta ja rikkomaan kansalaisyhteiskuntaa (viemään ihmisiltä luottamusta puolueisiin ja poliitikkoihin). Nimittäin sama mikä pätee informaatioon, pätee myös yhteiskunnalliseen luottamukseen. Venäjän propagandan tarkoitus ei suinkaan ole saada ihmisiä uskomaan siihen vaan saada heidät menettämään uskonsa luotettavaankin informaatioon. Lukuisten puolueiden ja ryhmien tarkoitus oli lopulta vain kylvää epäluottamusta ja aiheuttaa sekaannusta, jonka seurauksena ihmisten usko kaikkeen puoluepolitiikkaan rapautuisi entistä enemmän ja koska Ukraina ei ollut kansalaisyhteiskuntana vahva, Venäjällä kenties nähtiin tämä yhtenä varteenotettavana vaikuttamisväylänä. Ukrainalaiset eivät kuitenkaan alistuneet kaikkeen, siitä osoituksena Oranssi vallankumous sekä Euromaidan, joka kasvoi Arvokkuuden vallankumoukseksi.

Onneksemme Suomella on pidemmät kansalaisyhteiskunnan perinteet ja sen resilienssi on monia eurooppalaisia valtioita vahvempi, ei Venäjän ole niin helppoa horjuttaa yhteiskuntamme perusteita, mutta näkisin, että Venäjä käyttää Suomeen samoja keinoja, joihin se turvautui Ukrainassa (ja on turvautunut lukuisissa muissa maissa). Yhtenä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta voidaan pitää viime vuosikymmenen puolella perustettuja Donetskin kansantasavallan edustamiskeskus ry:tä sekä Suomi-Novorossia-Seura ry:tä, joiden toiminnassa oli tuolloin mukana tunnettuja suomalaisia kremliinejä, kuten Johan Bäckman ja Petri Krohn. Yhdistykset eivät vetäneet mukaansa merkittäviä kansanjoukkoja, mutta niiden toiminta huomioitiin Venäjällä ja venäläispropagandassa (kiitos Bäckmanin ”uutteruuden”).

Yhdistykset järjestivät myös tapahtumia, joihin osallistui henkilöitä erilaisista yhteiskuntaluokista ja väestöryhmistä – yhdistävänä tekijänä oli luonnollisesti myönteinen suhtautuminen Venäjään ja sen hallintoon (ja hallinnon tavoitteisiin). Näin jälkikäteen olen päätellyt eräiden pitäneen Venäjää Neuvostoliiton perillisenä ja tämä yhteys antoi Venäjälle ja venäläisille ”oikeuden” imperialistisiin pyrkimyksiinsä. Viime vuosikymmenellä näiden yhdistysten ja niiden yhteistyökumppaneiden toiminnassa liian vähälle huomiolle jäi mielestäni tavoite konfliktin luonnista, joka toteutuessaan olisi toiminut Venäjän edustajille todisteena suomalaisten russofobiasta. Myös tällaisen väestöryhmien välisen konfliktin rakentaminen on eräs Venäjän tavoitteista ja sellaisen toteutuminen olisi Venäjälle osoitus ”venäläisväestön suojelun tarpeesta”.

Yhdistysten järjestämien tapahtumien joukossa eräällä tapaa kiinnostavia ovat ns. DNR edustuston järjestämät pikkujoulut ja myöhemmin yhdistysten kanssa yhteistyötä tehneen RuFi:n organisoimat, useana vuonna järjestetyt, kuolemattoman rykmentin marssit. Yhdistysten järjestämiin pikkujouluihin osallistui kiinnostaviakin henkilöitä, kuten joulukuussa 2017 pikkujouluihin osallistunut, edellisen kuun puolella Lied-sävellyskilpailun voittanut Vladimir Agopov. (2) Hänen taustansa on sikäli kiinnostava, että hän on syntynyt Luhanskissa, Neuvostoliitossa, marraskuussa 1953. Hänellä on armenialaiset sukujuuret.

Agopov oli omalla tavallaan aktiivinen noina vuosina, marraskuussa 2014 hän kirjoitti Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalle disinformatiivisen Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi-kirjoituksen, (3) jonka luettuaan ymmärtää sen, miksi hän osallistui joulukuussa 2017 järjestettyihin pikkujouluihin. Kiinnostavaa Agopovissa on myös se, että hän toimii edelleen Ruslania Books Oy:n hallituksen puheenjohtajana. (4) Yrityksen toimitusjohtajana toimii hänen poikansa Andreas Agopov, joka Yleisradion haastattelussa huhtikuussa 2022 määritteli itsensä ”ei-poliittiseksi henkilöksi”, joka ei halua kommentoida tapahtumia Ukrainassa. (5) Ja kyllä – hän käytti sanaa ”tapahtuma” (’events’) kyseisessä haastattelussa, aivan kuin kyse olisi ”urheilutapahtumasta” tuhoamissodan sijaan. Kirjakaupan verkkokapasta on edelleen ostettavissa esim. venäläistä sotapropagandaa (siis ”erikoisoperaatiopropagandaa”), Aleksandr Duginin tuotantoa kuin myös Johan Bäckmanin venäjäksi käännettyjä julkaisuja. 

Ruslaniasta saa kotiin kannettuna myös venäläistä (sekä suomalaista) sotapropagandaa.









Venäläisen kulttuurin puolustelu, johon poika-Agopov myös syyllistyy, on siinä mielessä tuttua retoriikkaa, että käytännössä aina näissä yhteyksissä venäläinen kulttuuri ja sen rikkaus nousee esille, ja sen kautta puolustellaan venäläisyyttä sekä yritetään tehdä eroa Venäjän hallintoon, joka ammentaa voimaa juuri siitä samasta kulttuurista, käyttäen sitä myös pehmeänä voimana (Soft Power), jolla valloittaa ihmisten mieliä. Valitettavasti Andreas Agopov näyttäytyy tässä kuviossa henkilönä, joka yrittää noukkia rusinoita pullasta!

Niin kiinnostavaa, kuin venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista laajemmin olisi kiinnostavaa kirjoittaa enemmän osana Venäjän vaikuttamista ja pehmeää voimaa, on tätä kirjoitusta syytä jatkaa eteenpäin.

Yhteiskuntamme naiiviudesta venäläisten toiminnan edessä käy eräänä esimerkkinä STEA:n eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen myöntämä tuki venäjänkielisille avustusjärjestöille, jotka osallistuvat ukrainalaispakolaisten auttamiseen. Huomioitavaa tässä nimenomaan on se, että usea näistä venäjänkielisistä järjestöistä ei huomioi Venäjän aloittamaa tuhoamissotaa juuri millään tavalla, puhumattakaan, että yhdistyksillä olisi tuomitseva kanta Venäjän aloittamaan tuhoamissotaan. Ongelmallisimmissa tapauksissa yhdistysten edustajat pyytävät kääntymään Venäjän federaation suurlähetystön puoleen ja kysymään sieltä kantaa Venäjän tuhoamissotaan. (6) Tämä on käsittämättömän vastenmielistä vastuunpakoilua! Näiden yhdistysten toimintaan liittyy myös turvallisuusnäkökulma, johon apua tarvitsevat ukrainalaispakolaiset eivät välttämättä huomaa kiinnittää huomiota. Millaisia tietoja yhdistykset keräävät apua tarvitsevilta ja tukea hakevilta ukrainalaispakolaisilta? Tiedossamme on, että Venäjä pyrkii kontaktimaan ja painostamaan kolmansissa maissa asuvia ukrainalaispakolaisia. On myös aiheellista kysyä, että keiden käsiin kootut tiedot lopulta päätyvät? Samoja asioita pohtii myös Turun ”Suomen ukrainalaiset” -yhdistyksen Maksym Koshelev. (7)

Toteaisinkin näiden venäläisten operoimien venäjän kielisten avustusjärjestöjen aktivisteille kuin myös Ruslanian Andreas Agopoville, että tuhoamissodan tuomitseminen ei ole ”poliittinen kannanotto”, sen sijaan tuomitsematta jättäminen on!

Viime aikoina on kiinnitetty huomiota lukuisten Suomessa toimivien, Venäjän kaksoiskansalaisten omistamien kuljetusfirmojen menestymisestä sekä näiden kaksoiskansalaisten omistamien kuljetusfirmojen toimintaan liittyvistä riskeistä, joihin sisältyy myös huoltovarmuustekijöihin liittyviä riskejä, joiden olemassa oloa maassamme ei aiemmin ole riittävästi huomioitu. (8 ja 9) Nämä havainnot ja tiedot yhdistettynä omiin havaintoihini ja saamiini vinkkeihin, johdattivat minut tutkimaan hiukan tarkemmin eräiden kansalaisaktivismiin osallistuneiden, Suomessa asuvien Venäjän kaksoiskansalaisten tai venäläistaustaisten Suomen kansalaisten toimintaa ja työhistoriaa.

Onko Aleksanterinliitolla muitakin tavoitteita, kuin rajan saaminen auki ”sukulaisveirailuille”?









En voi sanoa, että yllätyin, kun havaitsin Aleksanterinliitossakin näkyvästi esillä olleen henkilön työhistorian koostuvan vuosien ajan suurelta osin logistiikka-alan töistä avustajana, huolitsijana ja tällä hetkellä työskentelemässä kansainvälistä verkkokauppaa harjoittavan yrityksen taloushallinnossa. Työnantajayrityksistä löytyy yhdistävänä tekijänä omistajan tai yhden omistajista kaksoiskansalaisuus. Tällä hetkellä samaisen rajaa avattavaksi vaativan yhdistyksen hallituksen varajäsenenä on henkilö, jonka koulutustausta on varsin kiinnostava: rikospsykologiaa Pietarin valtionyliopiston psykologian laitoksella (opinnot päättyivät 2005), muutaman vuoden kuluttua opiskelupaikaksi ”valikoitui” Venäjän tulliakatemia, josta kyseinen henkilö valmistui tullioperaatioiden asiantuntijaksi.

En syytä ketään rikollisesta toiminnasta, mutta kun tarkastellaan kokonaiskuviota ja uutisointia Venäjään kohdistettujen sanktioiden eriasteisesta rikkomisesta, niin tällaisilla aloilla työskentely herättää kysymysten ohella myös epäilyjä. Mieleeni nousee myös ajatus siitä, että Aleksanterinliiton rajat auki-kampanjoinnissa on kyse eräänlaisesta maskirovkasta, jossa huomio kohdistetaan toisistaan irti revittyihin sukulaisiin, nostaen esiin erilaisia ihmiskohtaloita mutta samalla jätetään tyystin mainitsematta se, minkä rajojen avaaminen ja ”sukulaisvierailut” mahdollistaisi. Kyse on vaikuttamisesta tunteisiin vetoamisen kautta! Luimme aiemmin tällä viikolla siitä, kuinka Virossa Luhamaan raja-aseman kautta Venäjälle salakuljetetaan pakotteiden alaista tavaraa linja-autoilla. (10) Olisiko vastaavaa toimintaa mahdollista harjoittaa Suomesta Venäjälle (pienimuotoisesti) muulien avulla raja-asemien avauduttua ja liikkumisen vapauduttua? Epäilijä tässä vaiheessa kenties tuumii, että eivätköhän ne ole aika mitättömiä tavaravirtoja, joita ”turistien” matkassa Venäjälle menisi. Hyvin todennäköistä, mutta eikö Viron tapauskin todista sen puolesta, että Venäjä (ja venäläiset) turvautuvat erilaisiin reitteihin ja vaihtoehtoihin kyetäkseen ylläpitämään valtion toimintaa ja sen myötä kykyä jatkaa tuhoamissotaa Ukrainassa. Omalta osaltaan sellainen vaikuttaminen, joka mahdollistaa yhteiskunnan toimintojen ylläpitämisen ja auttaisi ylläpitämään illuusiota ”toimivista valtiorakenteista” hyödyttää Venäjän johtoa. Aleksanterinliiton toiminta on, pienimuotoisuudestaan huolimatta, mitä enenevissä määrin tällaista.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 264.

2. https://yle.fi/aihe/a/20-202685 

“’We are passionate about the culture of the Russian-speaking world and do not have anything to do with Putin or his politics’, said Agopov, who describes himself as a ‘non-political’ person who did not wish to comment on events in Ukraine.”

3. https://avoin.media/2022/02/28/yksi-ainoa-totuus-eli-suomen-media-ja-ukrainan-kriisi/

4. https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/ruslania-books-oy/06452788/paattajat

5. https://yle.fi/a/3-12408640

6. https://yle.fi/a/74-20078543

7. https://yle.fi/a/74-20078543

8. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/stt-n-selvitys-nain-venajan-kaksoiskansalaisten-kuljetusfirmat-ovat-porskuttaneet-suomessa-sodan-aikana/8980076

9. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010950328.html

10. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c6ac00c4-b2b5-42a1-be46-05f4faefcffb 


Aiemmat kirjoitukseni Venäjän vaikuttamisesta Suomessa: havaintoja I ja havaintoja II.