Helsinki+50-konferenssi: hautajaiset ovat käynnissä, vain ruumis puuttuu

 

Kylmän sodan kuumina vuosina järjestettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin eli ETYK:in monivaiheiset kokoukset, jotka Helsingissä vuonna 1973 järjestetyn ulkoministerien kokouksen ja Genevessä vuosina 1973–1975 järjestettyjen neuvotteluiden jälkeen huipentuivat Helsingin Finlandia-talossa heinä- ja elokuun vaihteessa vuonna 1975 pidettyyn huippukokoukseen.

Minulla ei ole selkeitä muistikuvia kesän 1975 tapahtumista, sen sijaan paria vuotta myöhemmin alkaneen koulutaipaleeni kuluessa ETYK kuin myös huippukokoukseen liitetyt Helsingin henki-sanonta sekä liennytys-termi nousivat esiin lukemattomia kertoja. Helsinki ja ETYK henkilöityivät voimakkaasti järjestämisajankohtana toimineeseen presidentti Urho Kaleva Kekkoseen, jopa niin voimakkaasti, että 80-luvun toisen puoliskon koittaessa tämä alkoi tuntua vaivaannuttavalta muistelolta vapauden aatteen levitessä Neuvostoliiton miehittämään Itä-Eurooppaan ja neuvostovaltion itsensäkin alkaessa natista liitoksissaan. Ja tänään tunnen oloni aivan yhtä vaivaantuneeksi, päättäjiemme muistuttaessa ETYK:in seuraajan ETYJ:n kuuluvan niihin harvoihin kansainvälisiin organisaatioihin, jotka toimivat Euroopan turvallisuuden hyväksi, ja joissa Venäjä edelleen on mukana, kuten ulkoministeri Elina Valtonen toteaa Ylen haastattelussa. (1)

Nämä tällaiset kommentit ovat nolostuttavan vaivaannuttavia tietäessämme, että Venäjä rikkoo käytännössä kaikkia 50 vuotta sitten Helsingissä sovittuja perusperiaatteita, (2) ja että Venäjä on häikäilemättömästi käyttänyt asemaansa organisaatiossa (ETYJ) hyväksi reilun vuosikymmenen ajan – pidempäänkin. Niinpä ETYJ on ollut silmissäni ruumis jo viime vuosikymmenen puoliväliltä lähtien: ruumis, jota kukaan ei ole tohtinut julistaa kuolleeksi ja jolle kukaan ei ole pitänyt muistojuhlaa, ja jonka arvovalta on rapautunut olemattomiin sitten vuoden 2014 Krimin niemimaan miehityksen ja Ukrainassa koetun ”venäläisen kevään”.

 

Ruumis nimeltä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, ETYJ

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n (engl. OSCE – Organization for Security and Cooperation in Europe) toiminnan perustana on edelleen Helsingissä vuonna 1975 järjestetyn ETYK:in päätösasiakirja ja periaatteet. Nykyiseen muotoonsa ETYJ kehittyi vuonna 1994 kun ETYK-prosessi laajennettiin ETY-järjestöksi Budapestin huippukokouksessa, 10. lokakuuta–2. joulukuuta 1994. ETYJ keskittyy turvallisuuden takaamiseen poliittis-sotilaallisella tasolla, talouden ja ympäristön tasolla sekä ihmisten tasolla eli nk. inhimillinen ulottuvuus. ETYJ:in päämaja sijaitsee Wienissä, Itävallassa ja siihen kuuluu 57 jäsenvaltiota kolmelta eri mantereelta.  

Tavallaan on ymmärrettävää, että maamme poliitikkojen ja asiantuntijoiden kannanotoissa toistuu näkemys siitä, että Venäjän Ukrainaan kohdistamasta hyökkäyssodasta huolimatta ETYJ:illä voi olla arvoa tulevaisuudessakin, että sille voi löytyä esimerkiksi rooli Ukrainan jälleenrakennuksessa, kun sen aika koittaa. Luonnollisesti meidän on samalla ymmärrettävä se, että esimerkiksi ukrainalaisten (kansalaisten) silmissä ETYJ:n arvo on aikalailla mennyttä. He kokevat – aivan oikeutetusti – ETYJ:n organisaationa pettäneen heidät Itä-Ukrainassa keväällä 2014 alkaneen sodan ja ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission aikana. ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissio toimi Ukrainassa vuodesta 2014 vuoteen 2022, käytännössä toiminta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli halvaantunut viikkojen ajan ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. Huomioidaan myös se, ettei ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissio kyennyt toimimaan lainkaan Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla. Myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sen toimintaa rajoitettiin ja häirittiin, mikä on luettavissa ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission raporteista –

”The Mission’s freedom of movement was restricted 17 times, including 15 instances in non-government-controlled areas. Members of the armed formations twice denied the SMM passage near Stanytsia Luhanska, Luhansk region.” (3)

Lainaus on ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission 7. helmikuuta 2022 julkaisemasta raportista. Lukijoille tiedoksi ”non-government-controlled areas” tarkoittaa niitä itäisen Ukrainan osia, jotka olivat Venäjän hallinnassa, ja ”armed formations” tarkoittaa militanttijoukkoja eli Venäjän proxy-joukkoja. ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission partioiden liikkumisen rajoittamisessa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ei suinkaan ollut kyse yksittäisistä tapahtumista, vaan toiminta oli toistuvaa ja miehitetyillä alueilla operoivat joukot harjoittivat sitä vuosien ajan ilman, että ETYJ:n taholta toimintaan olisi ollut todellista tahtoa puuttua. Ei ollut ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, ja ETYJ:n tapauksessa ”virtahepona” olohuoneessa oli Venäjä ongelmallisine rooleineen.

Toisin kuin saattaisi kuvitella, Venäjä oli aktiivisesti mukana ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissiossa siitä huolimatta, että maa oli miehittänyt Krimin niemimaan Ukrainalta helmi-maaliskuussa 2014 ja oli näkyvästi osallisena sodassa. Helmikuussa 2022 ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission henkilöstöön kuului 24 venäläistä tarkkailijaa sekä 6 valkovenäläistä tarkkailijaa. (4) Venäläisiä tarkkailijoita osallistui ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissioon vuodesta 2014 lähtien Venäjän suurhyökkäykseen saakka, operaatio lopetettiin maaliskuussa 2022. (5) Venäläisillä tarkkailijoilla oli käytännössä samat toimivaltuudet, kuin muidenkin maiden tarkkailijoilla.

Asetelma oli Ukrainan kannalta kaikella tapaa epäreilu, epärehellinenkin, Venäjän ”kaksoisroolin” tähden. Enkä ole täysin varma, että voidaanko Venäjän kohdalla puhua vain kaksoisroolista, koska sen toiminnan lonkerot ulottuivat useiden organisaatioiden ja järjestöjen kautta Ukrainaan samalla kun se toiminnallaan ainakin jollain tasolla korruptoi ja halvaannutti järjestöjä, joiden toiminnassa se oli mukana. Vähäisimmillään se alisti Venäjällä toimivat järjestöjen osat hallintonsa etäispesäkkeiksi.

ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissio mahdollisti myös sen, että tarkkailijoiden ohella venäläiset yhteysupseereiksi nimetyt henkilöt pystyivät liikkumaan varsin vapaasti demarkaatiolinjan molemmin puolin, mikä luonnollisesti herätti ukrainalaisissa närää. Esimerkiksi sodan ensimmäisenä vuonna Venäjän maavoimien silloinen apulaiskomentaja, kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsov, pystyi liikkumaan alueella hyvin vapaasti ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission partioita hyödyntäen. Robert McDermottin mukaan on mahdollista, että Venäjän proxy-joukkojen ja niitä tukevien Venäjän asevoimien osien suorittamat sotilasoperaatiot Itä-Ukrainassa talvella 2015 (esim. Debaltseve) toteutettiin kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsovin ohjauksessa. (6)

ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission raporteista ei löydy suoraa mainintaa Venäjän asevoimista Ukrainassa. Sen sijaan perehdyttäessä raportteihin huolella, ne paljastavat hyvin paljon siitä, mitä Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ja Venäjän välisellä (Venäjän kontrolloimalla) rajaseudulla tapahtui, kuten illalla 7. elokuuta 2018:

”An SMM long-range UAV spotted convoys of trucks entering and exiting Ukraine via a dirt track where there are no border crossing facilities in the middle of the night. At 22:15 on 7 August, an SMM long-range UAV spotted a convoy of eight canvas-covered six-wheeled cargo trucks (five KamAZ-4310 and the rest undetermined) travelling east along a road near Chystiakove (non-government-controlled, 62km east of Donetsk). - - -.” (7)

Yöaikaan tapahtuvat rajanylitykset Venäjältä miehitettyyn Itä-Ukrainaan tai miehitetyiltä alueilta Venäjälle olivat toistuvia, ja niitä tapahtui useilta kohdin Venäjän täysin kontrolloimaa rajaa. Samoin raportit paljastavat sen, mitä elektroninen tarkkailu, valvontalennot drooneilla tai ETYJ:n tarkkailumission partiot havaitsivat.

En kollektiivisesti syytä totuuden kiertelystä ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissioon osallistuneita henkilöitä, pois lukien tarkkailumissioon osallistuneet venäläiset jäsenet. He olivat täysin väärässä tehtävässä saadessaan osallistua ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissioon. Sama pätee valkovenäläisiinkin tarkkailijoihin ja joukkoon muiden maiden kansalaisia, jotka jäivät kiinni työskentelystä Venäjälle. Lopultakin kyse oli poliittisesta päätöksestä, että Venäjän toimilta suljettiin silmät ja että sen annettiin vetää lokaan ETYJ:n maine Ukrainassa. Sitä niittää, mitä kylvää!

Poliitikkojemme olisi pitänyt toimia paljon aktiivisemmin Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 ja sen ryhtyessä operaattoreidensa sekä paikallisten kollaboraattoreiden tuella luomaan kaaosta Ukrainan eteläisiin ja kaakkoisiin osiin Krimin miehitystä seuranneina viikkoina. Sen sijaan länsimaat kieltäytyivät avoimesti tunnustamasta totuutta. Suomessakin kansanedustajat osallistuivat disinformaation ja misinformaation levittämiseen epäillessään tai vähätellessään, tai jopa kieltäessään Venäjän roolin sodan osapuolena.

Olen menneiden vuosien kuluessa pohtinut lukuisia kertoja näiden poliitikkojen motiiveja toimilleen. Miksi päivänselvienkin asioiden, kuten energian, kohdalla Suomessa turvallisuusnäkökohdat haluttiin unohtaa julkisessa keskustelussa, kuten Juha Sipilän hallituksen aikaan tehtiin? Venäläiseen energiaan liittyvistä riskeistä muistuttaneita syytettiin ihan omasta takaa (ja ilman painostusta) russofobeiksi. Mikä mahtaisikaan olla henki tänään maassamme, mikäli Venäjän ”erikoisoperaatio” olisi onnistunut suunnitellulla tapaa? Onneksemme ukrainalaiset taistelivat eivätkä taipuneet!

Minua turhauttaa lukea muistutuksista diplomatian ja keskusteluyhteyden tärkeydestä, kun Venäjälle kyse on areenoista, joilla se pyrkii lypsämään itselleen maksimaalisen hyödyn ja joilla kirjoitettuja sopimuksia se noudattaa niin kauan, kun sopimuksen noudattaminen hyödyttää sitä itseä. Meidän olisi pitänyt ottaa opiksi jo Georgian sodan, Krimin niemimaan miehityksen ja ”venäläisen kevään” myötä ja kohdella Venäjää sen mukaisella tavalla viime vuosikymmenen puolelta lähtien. Viimeistään meidän olisi pitänyt herätä todellisuuteen loppukesästä 2014 Venäjän aloittaessa ensimmäiset laajat sotilasoperaatiot Itä-Ukrainassa, eikä jättää Ukrainaa taistelemaan yksin.

Helsinki+50 ei ole muuta, kuin irvokas näytelmä, jota rikollista hyökkäyssotaa käyvä Venäjä tulee käyttämään propaganda-areenanaan. Helsingin henki (jos sellaista oikeasti on ollutkaan muualla kuin mielikuvituksissamme) haisee paahteisessa auringossa mätäneviltä venäläissotilailta. Смерть ворогам!

”In Donetsk region, the SMM recorded 528 ceasefire violations, including 345 explosions. In the previous reporting period, it recorded 703 ceasefire violations in the region. In Luhansk region, the Mission recorded 1,182 ceasefire violations, including 1,075 explosions. In the previous reporting period, it recorded 1,224 ceasefire violations in the region.” (8) Ote ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission viimeiseksi jääneestä raportointipäivästä, 23. helmikuuta 2022.

 

Helsinki+50: no place for the terrorist state of Russia-mielenosoitus

Saman aikaisesti Helsinki+50-konferenssin kanssa Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry järjesti Finlandia-talon edustalla Helsinki+50: no place for the terrorist state of Russia-mielenosoituksen muistuttaakseen osallistujia sekä helsinkiläisiä siitä, että konferenssiin osallistuu myös valtuuskunnat Venäjältä, että Valko-Venäjältä. On aivan perusteltua kysyä, että onko tuhoamissotaa käyvän Venäjän paikka Helsingissä? Ei missään nimessä ole! 

”While you talk, russia KILLS”.

“Russian war criminals belong in prison, not Finlandia-talo”.

“Helsingin henkeä” vaalivan konferenssin alla Venäjän valtio-omisteinen RIA Novosti otsikoi seuraavaa: “There is no other option: no one should remain alive in Ukraine” (9) – siinäpä sitä on ”Helsingin henkeä” kerrakseen! Näihin sanoihin on päätettävä tämä työnimellä ”Helsinki+50-konferenssi: ei ryssiä Helsinkiin” aloittamani kirjoitus.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20174234

2. https://www.is.fi/politiikka/art-2000011381884.html

3. https://www.osce.org/files/f/documents/b/9/512209.pdf

4. https://www.osce.org/files/f/documents/b/9/512209.pdf

5. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine-closed

6. GEORGIASTA UKRAINAAN –VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA, kapteeni Jarkko Koistinen

”On myös mahdollista, että kapinallisjoukkojen operaatiot toteutettiin Venäjän Maavoimien apulaiskomentajan, kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsovin ohjauksessa. McDermottin mukaan tähän viittaa Lentsovin nimeäminen, hänen virka-asemansa huomioiden vaatimattomaan tehtävään, Minskin ensimmäisen sopimuksen toimeenpanoa valvovaan elimeen sekä hänen viipymisensä konfliktialueella yli kaksi kuukautta ETYJ-tehtävän siirryttyä toiselle venäläiskenraalille.” s. 148.

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/144311/KoistinenJT_YEK58.pdf?sequence=1&isAllowed=y

7. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/390179

8. https://www.osce.org/files/2022-02-23 Daily Report_ENG.pdf?itok=57816

9. https://ria.ru/20250730/ukraina-2032235759.html 

Helsingin henkeä venäläisittäin, kenenkään ei pitäisi jäädä Ukrainassa henkiin. 

Muistutus Venäjän luotettavuudesta sopimuskumppanina – venäläinen ”tulitauko”

 

Aiemmin tällä viikolla Yleisradio päästi jälleen ”ääneen” Rand-ajatushautomon Samuel Charapin, jonka lausunnot ja kommentit Ukrainan sodasta ovat aiemminkin herättäneet huomiota. (1 ja 2) Hän on jo pidemmän aikaa, ja hyvin johdonmukaisesti, ajanut agendaa, jonka mukaan Ukraina ei voi voittaa sotaa taistelukentällä, joten jokin muu ratkaisu on löydettävä – valitettavaa on se, että tämä ”muu ratkaisu” on käytännössä aina sellainen, joka hyödyttää Venäjää mutta jossa Ukrainan ja ukrainalaisten (miehitettyjen alueiden asukkaat mukaan lukien) tarpeet eivät tule täytetyksi. Toisin sanoen, häikäilemättömään ja rikolliseen sotaan ryhtynyt ydinasevalta Venäjä saa tahtonsa jollain tasolla läpi ja laajennettua Ukrainalta miehittämäänsä aluetta. Charapilta toistuvasti kommentteja ”kinuavia” medioitakin sopii soimata kotiläksyjen tekemättömyydestä, johon teemaan palaan kirjoitukseni lopulla.

En kuitenkaan ryhdy vääntämään rautalangasta sitä, miksi on vaarallista antaa Venäjälle myöten, ryhtyä rakentamaan aselepoa (tai tulitaukoa) nykyisessä tilanteessa. Sen sijaan käännän kelloa taaksepäin ja lainaan vuosientakaista kirjoitustani ”Venäläinen ’tulitauko’” muistuttaakseni ihmisiä, millainen tilanne oli vuosien 2014, 2015 ja 2016 aikana ja kuinka hyväuskoisina kuvittelimme silloisten sopimusten lopulta johtavan tilanteeseen, jossa sota (jota termiä harvemmin käytettiin) Itä-Ukrainassa päättyisi. Silloinen hyväuskoisuutemme ja naiivi suhtautumisemme Venäjään (puhun nyt päättäjistä), johti Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittamaan tuhoamissotaan. Mikä estää, ettei näin käy tulevaisuudessakin, jos Venäjä saa entistä tukevamman jalansijan Ukrainassa? Ei mikään, jos lännellä ei ole nyt rohkeutta pysäyttää Venäjää, ei sillä ole sitä tulevaisuudessakaan, kun Venäjä (ydinaseilla uhaten) jatkaa tuhoamissotaa Ukrainassa.

Huomautus lukijoille, kirjoitukseni ”Venäläinen ’tulitauko’” on alun perin julkaistu SSS-Radion verkkosivulla, todennäköisesti vuoden 2016 alkupuolella. Lainaan kirjoituksesta alle merkittäviä osia, lisäten tarvittaessa täydentäviä kommentteja, alkuperäisen tekstin ollessa kursiivilla-kirjoitettua. Alkuperäisestä kirjoituksestani poistan turhaa tautologiaa.

Venäjän hyökkäyssodan ensimmäisen kevään ja kesän ukrainalaisia kaatuneita. Me unohdamme usein sen, että ensimmäisen kevään ja kesän kaatuneilla tarkoitetaan vuoden 2014 taisteluissa kaatuneita. 

Venäläinen “tulitauko”

Kirjoituksen otsikko saattaa pohdituttaa jotakuta, mikä tai millainen on ”venäläinen ’tulitauko’”? Venäjän ja sen erikoisoperaattoreiden keväällä 2014 Itä-Ukrainaan kylvämän sodan myötä termi erilaisine muotoineen tuli tutuksi sotaa seuraaville, Ukrainan ja Venäjän sekä sen tukemien nukketasavaltojen solmiessa lukuisia tulitaukoja. Nämä ”tulitauot” päättyivät usein ennen kuin kunnolla ehtivät edes alkaakaan. Voimme todeta, että lähes kaikissa tapauksissa sovittua ”tulitaukoa” rikkoivat ensinnä Venäjän varustamat joukot. ”Venäläinen ’tulitauko’” on tulitauko, jonka ei ole tarkoituskaan pitää, joka Venäjän ja sille alisteisten joukkojen toimesta solmittiin vilpillisin lähtökohdin. Ja seuraavaksi vuosientakaiseen kirjoitukseen.

”Ukrainan sota on hiljalleen painunut taka-alalle Suomessa, hetkittäin se nousee päiväksi pariksi esille, kunnes jälleen hiljaisuus valtaa alaa ja Ukrainassa käytävä sota on pieni viite uutisissa. Toisinaan Ukrainan sodasta näkee edelleen käytettävän termiä sisällissota, joko siinä merkityksessä, että Ukrainan sota alkoi sisällissodasta tai sitten merkityksessä, jossa Ukrainassa on edelleen sisällissota – näin siis suomenkielisessä mediassa. Kumpikin tavoista ilmaista Ukrainassa käytävää sotaa on väärä, mutta erityisen harhaanjohtavaa on käyttää Ukrainan sodasta nyt termiä ’sisällissota’, kuvata Ukrainassa käytävää sotaa ’sisällissodaksi’. (1)

Mutta yhtä lailla harhauttavaa on kuvata Ukrainan sodan alkaneen sisällissotana, kuten Matti Vanhanen tekee kirjassaan ’Ulkopolitiikkaa’, seuraavaksi lainaus Vanhasen teoksesta:

”Ukraina hoiti omat asiansa huonosti, ja ulkopuoliset pääsivät sekaantumaan sen asioihin. Se, että suuressa eurooppalaisessa valtiossa sisäiset asiat menevät niin solmuun, että lopputuloksena on vallankaappaus torilla ja väestön jakautuminen sisällissotaan, antoi osalle väestöä ja Venäjälle mahdollisuuden kaapata Krim.” (s. 41).

Matti Vanhanen osuu oikeaan siinä, että Ukraina hoiti omat asiansa huonosti – se, tai sen johdossa olleet henkilöt, Janukovitšin klaani – hoitivat tehtävänsä huonosti. He eivät ajatelleet kansallista etua vaan omaa etuaan. Mutta muuten voidaan sanoa, että Matti Vanhasen arvio ei osu oikeaan, etenkin tapahtumien aikajana ei täsmää, jolloin seurauksena on sitten se, että johtopäätöskään ei ole oikea.

Kuten tiedämme, Euromaidan alkoi marraskuun lopulla 2013. Se oli seurausta siitä, ettei Viktor Janukovitš allekirjoittanut EU:n kanssa neuvoteltua assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta vaan hän taipui Putinin painostuksen edessä. Tästä pettyneenä kansalaiset lähtivät kadulle, kokoontuen Kiovassa Maidanille. Euromaidan liikehdintä johti lopulta, hallinnon toteuttaman brutaalin hyökkäyksen, ja verenvuodatuksen jälkeen Janukovitšin pakenemiseen Kiovasta helmikuun 2014 lopulla. Tässä vaiheessa Ukrainassa ei vielä ollut sisällissodasta tietoakaan, mellakat olivat pääosin keskittyneet Kiovaan – mutta muuallakin Ukrainassa oli tuettu Euromaidan liikettä. Kiovassa liikkeeseen oli liittynyt osallistujia kautta Ukrainan, kuin myös ulkomailtakin.

Kiovassa helmikuun lopulla tapahtunutta vallanvaihtoa seurasi liikehdintä Krimillä, liikkeelle lähtivät erityisesti paikallisen venäläismielisen pienpuolueen ’Venäjän yhtenäisyys’ kannattajat johtajanaan Sergei Aksjonov. Ennen Venäjän Krimillä suorittamaa miehitystä, puolueella oli ollut kokonaista 3 edustajaa Krimin satapaikkaisessa parlamentissa. (2) Tätä tapahtumaa seurasi Venäjän asevoimillaan ja turvallisuuspalvelun erikoisjoukoilla suorittama Krimin niemimaan miehittäminen, jonka seurauksena niemimaalla järjestettiin laiton kansanäänestys, jonka jälkeen niemimaa liitettiin laittomasti Venäjään.

Tämä kaikki tapahtui ennen kuin Itä-Ukrainassa alkoi sota, jota Vanhanen kutsuu kirjassaan ”sisällissodaksi” ja jota muissakin yhteyksissä on erheellisesti kutsuttu sisällissodaksi. Jo nyt voidaan päätellä se, että Vanhasen kirjassaan esittämä aikajänne on väärä: Maidania ei seurannut vallanvaihdon jälkeen sisällissota vaan Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehittäminen.

On myös hyvin kiistanalaista käyttää Itä-Ukrainassa käytävästä sodasta nimeä ’sisällissota’, etenkin se on ollut tätä kesästä 2014, jolloin oli hyvin selvää, että taustalla on Venäjän hyvin aktiiviset ja aggressiiviset toimet. Käytännössä termin ’sisällissota’ käyttäminen on ollut kiistanalaista alusta alkaen. Kuitenkin on ymmärrettävää, että kevään ja alkukesän 2014 aikana käytettiin termiä ’separatismi’ ja arvioitiin liikehdinnän saaneen laajaa kannatusta paikallisissa. Mikä ei todellisuudessa pitänyt paikkaansa, vaan alusta alkaen ’separatismi’ oli Venäjän aktiivisia ja aggressiivisia toimia Ukrainan horjuttamiseksi ja palauttamiseksi uudelleen Venäjän omaan valtapiiriin.”

Täsmennän, pidän ymmärrettävänä sitä, että keväällä ja kesällä 2014 media kirjoitti ”separatismista” tapahtumakulun ollessa uuden ja kokonaiskuvan hämmentävän. Tuolloin asiantuntijatkin esittivät toisistaan poikkeavia arvioita Venäjän roolista.

”Tapahtumakulkua avasi tarkemmin Igor Girkinin eli Igor Strelkov niinkin aikaisin kuin marraskuussa 2014. Girkin oli näkyvässä roolissa sotilaskomentajana kevään ja kesän 2014 aikana miehitetyn Donetskin alueella. The Moscow Times’in artikkelissa hän kuvaa oivallisella tavalla sitä mikä rooli hänellä ja Venäjällä oli Itä-Ukrainassa väkivaltaisuuksien ja sodan alkuvaiheessa:

'I was the one who pulled the trigger of this war,’ Strelkov said in an interview published Thursday with Russia's Zavtra newspaper, which espouses imperialist views.

‘If our unit hadn't crossed the border, everything would have fizzled out — like in [the Ukrainian city of] Kharkiv, like in Odessa,’ Strelkov, who uses that nom-de-guerre meaning ‘Shooter’ to replace his last name Girkin, was quoted as saying.

‘There would have been several dozen killed, burned, detained. And that would have been the end of it. But the flywheel of the war, which is continuing to this day, was spun by our unit. We mixed up all the cards on the table,’ he said.’ (3)

Huomioitavaa on se, että Strelkov ei nimitä Ukrainan sotaa ’sisällissodaksi’ vaan hän puhuu ’sodasta’. Toisaalta hän korostaa omaa merkitystään huomattavan paljon kuvatessaan tapahtumien kulkua ’I was the one who pulled the trigger…’. Käytännössä kyse oli Venäjän aggressiivisesta toiminnasta, yksinkertaistettuna jatkoa Krimin operaatiolle, eli Strelkovin olisi ollut syytä kuvata sodan alkua ’Russia was the one who pulled…’. - - -”.

Venäjän rooli rahoittajana, varustajana ja toimeenpanijana avautui laajemmin nk. Surkov Leaksin myötä. (3) Vuoto sai nimensä Vladislav Surkovin mukaan, joka kuului Kremlin sisäpiiriin ja jonka vastuulla Ukrainan (ts. Donbasin) asiat olivat erottamiseensa, helmikuussa 2020, asti. Surkov Leaksissa oli kyse ukrainalaisen CyberHunta-hakkeriryhmän yli gigatavun sähköposti ja asiakirjavuodosta, joka oli peräisin Surkovin toimistosta sekä hänen sähköpostista.

” - - - Sotatoimialueen toistuvista tulitauoista huolimatta raskaita taisteluita käydään kaiken aikaa, esim. Donetskin luoteis- ja pohjoispuolella on käyty raskaita taisteluita jo pidemmän aikaa. Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoispataljoonien menettäessä miehiä kuolleina ja haavoittuneina päivittäin. Juuri päättyneen maaliskuun kuluessa Ukrainan sotilastappiot olivat 19 kuollutta ja 128 haavoittunutta. Kuolleista vain yksi menehtyi muussa kuin taistelutilanteessa. (4) Maaliskuun kuluessa rekisteröitiin myös muutamia siviileiden vammautumisia taistelutoimien seurauksena tai räjähteiden/miinojen räjähdyksiin. Nämä tiedot ovat Ukrainan hallinnassa olevilta alueilta.

Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta on olennaisesti vaikeampaa saada paikkansa pitävää luotettavaa tietoa. Heillä propagandan osuus on suuri, uutisia värittävät propagandaa sisältävät ’tietoiskut’, jotka vaikeuttavat merkittävällä tavalla uutisten paikkansapitävyyden arviointia. Samoin osa uutisista on keksittyjä tai hyvin räikeästi muunneltuja. Osa on tunnustetustikin propagandaa ja heidän käymää tiedotussotaa. Tällaisessa propagandistisessa tehtävässä alueella toimii myös suomalainen Janus Putkonen, DONi News:in päätoimittajana. (5)

ETYJ eli OSCE on raportoinut huomattavan paljon tulitaukorikkomuksista kuin myös muista rikkomuksista joihin Venäjä, ja sen tukemat joukot ovat syyllistyneet. Tulitaukosopimuksen mukaan raskas aseistus piti vetää rintamalta selustaan valvotuille alueille, on kuitenkin käynyt siten, että näille paikoille siirrettyä kalustoa (esim. panssarivaunuja ja telatykkejä) on kadonnut eikä niiden sijaintipaikka ole täten enää ETYJ:n tarkkailijoiden tiedossa. Miehitetyillä alueilla on ETYJ:n havaintojen mukaan sijoitettu raskasta aseistusta myös siviilirakennusten tuntumaan, esim. 3. huhtikuuta julkaistussa raportissa mainitaan ainakin kuuden 2S3 Akatsiya 152 millin telatykin sijoitetun siviilirakennuksen takapihalle Mokrojelantšykin kylässä Donetskista kaakkoon. (6) Alue on selustassa, mutta tästä huolimatta telatykit olivat paikassa, jossa niiden ei pitäisi olla.”

Sodan tulevina vuosina (eli vuodesta 2016 eteenpäin) ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tehtävänkuva Donbasissa kävi entistäkin haasteellisemmaksi. (4) Sen toimintaa estettiin ja haitattiin kaiken aikaa Venäjän johtamien ja varustamien joukkojen taholta. Venäjän roolin ollessa vähintäänkin kiinnostavan. Sen ohella, että maa oli osallinen sodassa, se osallistui kaiken aikaa ETYJ:n Ukrainan monitorointimission toimintaan, mikä sekin oli seurausta länsimaiden lepsuudesta ja kyvyttömyydestä vastata Venäjän haasteisiin riittävän määrätietoisesti.

”- - - havaintojen perusteella voidaan sanoa, että Minsk II sopimus ei ole toteutunut eikä tulitauko pidä, joten Ukrainan kohdalla on syytä puhua edelleen sodankäynnistä tai asemasodasta. Se, että tilanne rintamalla ei ole juurikaan muuttunut, sotilaita ja siviilejä kuolee edelleen, haavoittuneita tulee lähes jokainen päivä, on syytä pitää mielessä. Tämän seurauksena on myös hyvin loogista, että Venäjää muistutetaan säännönmukaisesti siitä, ettei se ja sen tukemat militantit, jotka ovat käytännössä Venäjän hallinnolle alisteisia, ole täyttäneet tulitaukosopimuksen ehtoja vähäisemmissäkään määrin. Tästä seuraa sitten se, että Venäjään kohdistettuja sanktioita ei tule lieventää. On myös hyvin huolestuttavaa, että merkittävinä pidettävät suomalaiset toimivat vähintäänkin moraalisesti arveluttavalla tavalla siirtyessä pakotelistalla olevien yritysten palvelukseen, ent. pääministerimme Esko Ahon tapauksessa, Sberbankin hallitukseen. Yhtä lailla nykyisen pääministerin Juha Sipilän tapausta vähättelevät kommentit pistävät mietityttämään. Tämä omalta osaltaan hajottaa EU:n yhteistä rintamaa Venäjän toimia vastaan. Teko voi näyttäytyä vähäisenä, mutta on huomioitava kokonaisuus ja se, kuinka Venäjä hyödyntää näitä EU-rintamasta lipeämisiä omassa viestinnässään – kuin myös propagandassaan.

Tärkeää on myös se, että länsimaat eivät unohda Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa. Kyseessä on sota, jossa on kuollut tuhansia sotilaita ja siviilejä, Saksan tiedustelupalvelun mukaan kuolleiden kokonaismäärä voi olla jopa 50 000. (7) YK on aiemmin arvioinut sodassa menehtyneet 5400 sotilasta ja siviiliä, Ukrainan hallinto on arvioinut siviilitappioiksi 5400 ja sotilastappioiksi 1200. (8) Nämä lukemat eivät ole ajantasaisia. YK:n alainen OCHA on arvioinut helmikuun 16. 2016 mennessä Ukrainan sodassa menehtyneen kaikkiaan 9167 ihmistä Donbassin väkivaltaisuuksien alun eli 6. huhtikuuta 2014 jälkeen. Kyseessä on kaikin mittarein mitattuna tämän vuosituhannen huomattavimpia käynnissä olevia sotia. Kyseistä sotaa on myös nimitetty Venäjän asevoimien kenttälaboratorioksi, jossa he ovat testanneet aseistustaan ja taktiikoitaan. Itä-Ukrainassa onkin havaittu lukuisia kertoja Venäjän asevoimien moderneintakin kalustoa vanhemman ”raudan” ohella.

Käynnissä olevan sodan väheksyntä ja aliarvioiminen, puhumattakaan, että pitää sitä sisällissotana on käytännössä Venäjän pussiin pelaamista – juuri sitä mitä Putinin propagandakoneisto haluaa (ja kaipaa).”

* * *

Edellä, Venäläinen ”tulitauko” -kirjoituksessa pääsimme kurkistamaan historiaan, aikaan, jolloin sota Donbasissa oli jo muuttunut asemasodaksi, jota kesti vuosien ajan, kunnes 24. helmikuuta 2022 kaikki muuttui merkittävällä tapaa Venäjän aloittaessa laajan koko Ukrainaan kohdistuvan offensiivin. Näiden vuosien kuluessa Donbasiin solmittiin lukuisia tulitaukoja, jotka olivat vain sanoja paperilla. Näinä vuosina nähtiin myös Minskin sopimukset, joiden henkeä Venäjän ei todennäköisesti edes ollut tarkoituskaan noudattaa. Venäjän toimet saivat myös aikaan sen, että Ukrainan oli mahdotonta panna sopimuksia täytäntöön sovitussa laajuudessa. Mikäli se olisi niin tehnyt, Venäjä olisi saanut toimivan vipuvarren, jolla vaikuttaa Ukrainan sisäpolitiikkaan ja mahdollisesti saavuttaa päämääränsä, johon se nyt koettaa päästä asevoimin.

Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan Samuel Charapin kaltaisilta puhuvilta päiltä sen, kuinka luotettavana sopimuskumppanina he pitävät Venäjää. En myöskään lähtisi etsimään tapaa järjestää Ukrainan turvatakuut Lähi-idästä, siitä kuinka Yhdysvallat tukee Israelia, kuten Charap ehdottaa. (5) Minun on vaikea kuvitella, että Yhdysvallat (tai yksikään länsimaista) sitoutuisi samalla tapaa Ukrainan turvallisuuden turvaamiseen, mitä Yhdysvallat on sitoutunut Israelin tukemiseen. Ei tarvinne vääntää rautalangasta syitä tähän!

Turvatakuiden rinnalla kulkee myös kaiken aikaa toinen kysymys, kuinka taata ihmisoikeuksien toteutuminen miljoonille ukrainalaisille, jotka asuvat Venäjän miehittämillä alueilla? Jätämmekö heidät oman onnensa nojaan? Mikä itse asiassa olisi varsin luontevaa käyttäytymistä moraaliposeerausta harjoittaville länsimaille. Leukoja kyllä louskutetaan mutta kun pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, niin alkaa selittely.

Toivoisinkin, että jatkossa toimittajat haastaisivat näitä puhuvia päitä nykyistä enemmän, vaatisivat ottamaan kantaa ”entä, jos”-kysymyksiin. Tämän vuoden heinäkuussa kirjoittamassani blogissa ”Media päästää ’puhuvat päät’ aivan liian helpolla” muutamia skenaarioita, joita toivoisin toimittajien nostavan esiin haastatteluissaan.

 

Marko  

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20053664 

2. https://yle.fi/a/74-20036526 

3. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/russia-funds-and-manages-conflict-in-ukraine-leaks-show/ 

4. Aiheesta lähteistettynä kirjoituksessani ETYJ epäkiitollisessa asemassa Ukrainan sotanäyttämöllä, julkaistu huhtikuussa 2021.

5. https://yle.fi/a/74-20053664 

Alkuperäisen Venäläinen ”tulitauko” -kirjoituksen lähteet. Osa linkeistä ei välttämättä enää toimi tai ole turvallinen avata (esim. dninews):

1. http://www.skp.fi/2015-16-6/ukrainan-sisallissota-rauhanliikkeen-koetinkivi 

2. https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Aksjonov 

3. http://www.themoscowtimes.com/news/article/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine/511584.html

4. http://uatoday.tv/politics/full-ceasefire-19-ukrainian-servicemen-killed-128-wounded-in-march-623286.html 

5. https://dninews.com/?q=content/about-us  Huom. linkki ei välttämättä ole turvallinen avata.

6. http://www.osce.org/ukraine-smm/231341 

7. http://www.faz.net/aktuell/politik/ausland/ukraine-sicherheitskreise-bis-zu-50-000-tote-13416132.html 

8. http://euromaidanpress.com/2015/02/08/german-intelligence-putins-war-in-ukraine-has-already-claimed-50000-dead/ 

Havaintoja Venäjän järjestämästä irvokkaasta vaaliteatterista

 

Venäjällä järjestettiin aiemmin syyskuussa näytösluonteiset aluevaalit. Vastoin kansainvälisiä sopimuksia, SE  järjesti teatteriluonteiset näytösvaalit myös Ukrainalta miehittämillään alueilla. (1) Tässä blogissa joitain havaintoja Venäjän miehittämillään alueilla järjestämistä valevaaleista. Mikäli lukijoita kiinnostaa, julkaisin aihetta sivuavan blogin 7. syyskuuta, jossa tarkastelin yleisluontoisesti tällaisia Venäjän järjestämiä näytösvaaleja. Tässä kirjoituksessa palaan aiheeseen, syventävien havaintojen kautta (erityishuomion saavat Venäjän vaaliteatteria tukeneet ulkomaiset ns. kansainväliset tarkkailijat, jotka ovat olleet vuosien ajan olennainen osa Venäjän järjestämää vaaliteatteria); luonnollisesti huomioni kohdistuu myös miehitettyjen alueiden asukkaisiin ja heihin – miehittäjän taholta – kohdistettuun pakkoon ja uhkaan.

 

Valevaalitarkkailijat tarkkailemassa valevaaleja

Venäjä on järjestänyt Ukrainalta miehittämillään alueilla erilaisia näytösluontoisia vaaleja Krimin niemimaan miehityksestä lähtien, jonka jälkeen järjestettiin ns. kansanäänestys liittymisestä Venäjään. Aivan liian harvoin muistetaan täsmentää sitä, että ennen tätä ns. kansanäänestystä Venäjä miehitti Krimin niemimaan, mikä tarkoittaa sitä, että kyseinen ”kansanäänestys” on yksiselitteisesti laiton. (2) Venäjä ei saanut kyseiselle kansanäänestykselle tukea kansainväliseltä yhteisöltä, johtuen miehityksen synnyttämästä vaalien laittomasta luonteesta, sen sijaan maa pyrki hakemaan (ja saamaan) legimiteettiä kyseiselle näytökselle kutsumalla miehitetylle Krimin niemimaalle sille lojaaleja henkilöitä ns. tarkkailijoiksi. Venäjä pyrki esittämään kyseiset ”tarkkailijat” propagandassaan kansainvälisen yhteisön lähettäminä tarkkailijoina, jättäen kohdeyleisölle kertomatta olennaisen: kyseessä oli näytelmä, jonka yhtä roolia nämä Venäjälle lojaalit ”tarkkailijat” vetivät, mikä käy ilmi esimerkiksi Johan Bäckmanin venäläismedioille antamista lausunnoista:

”-Voin kansainvälisenä tarkkailijana sanoa, että kaikki sujuu kansainvälisen oikeuden mukaan, Ukrainan perustuslain ja Krimin perustuslain mukaan. Äänestäjät ovat aktiivisia ja ilmapiiri on hyvä ja rauhallinen, Bäckman ilmoitti sunnuntaina esimerkiksi uutistoimisto Ria Novostille.” (3)

Tuolloin venäläismedioiden seuraajille ei tehty selväksi sitä, ettei hän toiminut Suomen lähettämänä ”vaalitarkkailijana”, vaan hän työskenteli jonkin kolmannen tahon laskuun (taustalta löytynee organisaatio, joka on kytköksissä Venäjän valtion rakenteisiin). Täsmentämättä jäi sekin, ettei hän toiminut yhdenkään tunnetun kansainvälisen organisaation lähettämänä vaalitarkkailijana.

Venäjältä tämä on tarkoituksellista, toistuvaa toimintaa, kuten EPDE:n julkaisemasta dokumentista voi päätellä Venäjän esitellessä ETYJ:n lähettäminä vaalitarkkailijoina vuoden 2018 ”presidentinvaaleissa” henkilöitä, jotka eivät kuulu ETYJ:n eli OSCE:n delegaatioon:

”One day before the election, the Election Commission of the Moscow Region falsely claimed that Tom Kitt, Pedro Mouriño and Borja de Arístegui had come to observe the Russian presidential election as part of the OSCE mission. On the day of the election, Moskovskiy Komsomolets misrepresented Alain Marleix, Jean Cadet, Denis Jacquat and other non-affiliated monitors as ‘OSCE observers’.” (4)

Nyt huomioni kohdistuu Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla järjestämiin näytösvaaleihin ja niiden ulkomaalaisiin ”tarkkailijoihin”. Nämä näytösluonteiset vaalit järjestettiin Venäjän miehittämän Krimin niemimaan ohella miehitetyissä osissa Hersonin, Zaporižžjan, Donetskin ja Luhanskin alueita. (Huom. luonnollisesti ns. aluevaalit järjestettiin myös Venäjällä).

Centre for Democratic Integrity’n ja European Platform for Democratic Elections’in 15. syyskuuta 2023 julkaistun lehdistötiedotteen mukaan Ukrainalta miehitetyillä alueilla 8. - 10. syyskuuta 2023 välillä järjestetyissä valevaaleissa on toiminut ”kansainvälisinä tarkkailijoina” ainakin 34 (tunnistettua) ei-venäläistä henkilöä. (5)

On enemmän kuin todennäköistä, että Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittama, koko Ukrainaan kohdistunut, laiton hyökkäyssota vähentää innokkuutta osallistua Venäjän propagandan tukemiseen ja ryhtyä toimimaan sen lukuun miehitetyillä alueilla esim. ”kansainvälisinä tarkkailijoina”. Tästä huolimatta Venäjä on löytänyt kokojoukon innokkaita henkilöitä tähän tehtävään, joukossa on osallistujia sen läheisistä yhteistyökumppanimaista, kuten intialainen kansainvälisen BRICS-foorumin johtaja Purnima Anand; tai valtioista, joita Venäjä on pyrkinyt saamaan erilaisin sopimuksin entistä riippuvaisemmaksi itsestään, tai joihin se itse on pyrkinyt saamaan jalansijaa. Mosambikilaisen Dário Abdula Camalin ”äänestyspaikalla” venäläismedioille antama positiivinen ”vaaleissa kaikki sujui hyvin”-lausunto herätti kummastusta, koska lausunnon ajan taustalla viipyili aseistettu venäläinen turvallisuusjoukkojen sotilas. Omalla tapaa tämä absurdi lausunto alleviivaa tämän teatterin luonnetta – miehittäjän uhka on läsnä kaiken aikaa!

Sodan luonne ja tapahtumat huomioiden, saattaa tuntua oudolta, että myös läntisistä demokratioista osallistutaan tähän teatteriin. Miksi kukaan osallistuisi Alankomaista venäläisen vaaliteatterin pönkittämiseen, kun muistamme, että juuri Venäjältä on lähtöisin Malaysia Airlinesin lennon MH17, 17. heinäkuuta 2014 pudottanut ilmatorjuntajärjestelmä. Schipholista matkaan lähteneen lennon 298 menehtyneestä matkustajasta ja miehistön jäsenestä 192 oli Alankomaiden kansalaisia. Kaikesta huolimatta alankomaalaistaustainen Sonja van den Ende on vuosien ajan levittänyt Venäjän propagandaa, puolustaen sen tekoja myös MH17 pudottamisen yhteydessä. Mirjam van den Ende on Sonjan tytär, äitinsä lailla hän on aktiivinen Venäjän propagandan levittäjä ja salaliittoteoreetikko. Mirjam van den Ende mainostaa olevansa ”itsenäinen toimittaja” ja ”kolumnisti”. Tietojen mukaan he asuvat tällä hetkellä pysyväluonteisesti Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Syystä tai toisesta johtuen he eivät voi palata Alankomaihin.

Jos Dário Abdula Camalin lausunto nostatti kulmia, saman teki islantilaisen Konráð Magnússonin, joka kiitteli Venäjän joukkoja ”vaalien” turvaamisesta ja samaan hengenvetoon kiitteli ”rohkeita” kansalaisia ”vaaleihin” osallistumisesta. Venäläismedioille Magnússon kertoi äänestämisen Islannissa olevan vaarallista, koska äänestyspaikoilla ei näy poliiseja tai turvallisuushenkilökuntaa! (6) Niin, miksiköhän? Magnússoniin pätee sanonta, sen lauluja laulat kenen leipää syöt! Tämä rottia ja lokkeja hävittävän Reykjavik Pest Controlin toiminnanjohtaja ei muutu vaaliasiantuntijaksi, vaikka Venäjä niin disinformaatiossaan väittääkin. Magnússonin ohella myös Erna Ýr Öldudóttir matkusti Islannista Venäjän miehittämille alueille osallistuakseen tähän irvokkaaseen näytelmään. Erna Ýr Öldudóttir toimi myös vuosi sitten ”kansanvälisenä tarkkailijana” Venäjän miehittämällä Hersonin alueella ns. kansanäänestyksen aikaan. Ammatikseen hän ilmoittaa toimittaja, tällä hetkellä hän julkaisee (toimittaa materiaalia) pääasiassa Fréttin riippumattomalle uutismedialle. Häntä on myös luonnehdittu rokotteiden vastustajaksi ja salaliittoteoreetikoksi.

Vähäisenkin otannan perusteella on pääteltävissä Venäjän onnistuneen saamaan narratiiviaan levittämään lukuisia salaliittoteoreetikoita, mikä näkyy myös meillä Suomessa, vaikka tällä kertaa suomalaisia ei tiettävästi olekaan ”kansainvälisten tarkkailijoiden” joukossa. Miehitetyssä Luhanskissa asuva Janus Putkonen tuli tunnetuksi salaliittoteorioita levittävän Verkkomedian perustajana. Hänen osuudesta Venäjän vaaliteatterissa seuraavassa kappaleessa enemmän.

Tämänhetkisten tietojen mukaan suomalaisia ei osallistunut Venäjän järjestämien valevaalien ”tarkkailuun” ”kansainvälisen tarkkailijan” roolissa. Sen sijaan miehitetyssä Luhanskissa asuvalla Janus Putkosella on, ainakin omien sanojensa mukaan, ollut näkyvähkö rooli Venäjän järjestämässä vaaliteatterissa. Sen ohella, että Putkonen osallistui teatteriin ”äänestäjänä”, hän kertoi vierailleensa useammalla ”äänestyspaikalla” miehitetyn Luhanskin alueella. Hän on myös kommentoinut ”vaaleja” useille venäläisille propagandakanaville. (7)

Janus Putkonen venäläisen Rossija 24-kanavan haastattelussa 10. syyskuuta 2023. (7) 

Kuvaa, jota venäläismediat ja nämä ”kansainväliset vaalitarkkailijat” pyrkivät välittämään, voi kutsua vaihtoehtotodellisuudeksi, jossa Venäjää tukevat paikalliset (heitäkin on) tai Venäjältä alueille tulleet miehittäjät käyvät antamassa ”äänensä” ”äänestyspaikoilla” lojaaleina Kremlille. Samaan aikaan miljoonat Venäjän miehittämillä alueilla elävät ukrainalaiset elävät pelossa, joutuen ottamaan pakosta roolin Kremlin organisoimassa – kansainvälisten sopimusten vastaisessa – näytelmässä. Kymmenissä kaupungeissa ja kylissä miehittäjän edustajat asemiesten kanssa ovat kierrelleet kodista kotiin vaatimassa ja pakottamassa kansalaisia äänestämään. Monilla ovilla ja porteilla he ovat käyneet useamman kuin yhden kerran, kieltäytyminen ei kaikkialla ole ollut vaihtoehto.

Saamieni tietojen mukaan näyttää siltä, että 24. helmikuuta 2022 jälkeen miehitetyillä alueilla venäläiset ovat olleet aggressiivisempia vaatiessaan kansalaisia antamaan ”äänensä”. Eipä sillä, pelon ilmapiiri on läsnä myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, esim. Donetskissa miehittäjän edustajat kiersivät asemiesten kanssa asuinalueita läpi kolisutellen ja potkien ovia ja portteja. Donetskissa tunnelman uhkaavuutta lisää pelko mahdollisesti piakkoin koittavasta pakkomobilisaatiosta.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.verkkouutiset.fi/a/ukrainalaiset-kieltaytyvat-osallistumasta-venajan-vaaleihin-miehitetyilla-alueilla/#194c9420 

2. Lainaus Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen yhdessä kirjoittamasta teoksesta Itä-Ukraina – Lännen etuvartio:

”Venäjän asevoimat miehitti Krimin nopeasti ja tehokkaasti. Sana ’miehitti’ on äärimmäisen tärkeä. Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ’kansanäänestykset’ ovat yksiselitteisesti laittomia. Näin ollen myöhemmin esitetyt perustelut kansan tahdosta ovat merkityksettömiä. Tämä on seikka, joka on sujuvasti sivuutettu – jopa suomalaisessa keskustelussa.” (s. 124). 

3. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000728868.html 

4. Politically Biased Foreign Electoral Observation – a threat to the integrity of international institutions, s. 57-58, EPDE documents.

5. https://democratic-integrity.eu/wp-content/uploads/2023/09/CDI-EPDE-FO-2023.pdf 

6. https://euobserver.com/opinion/157413 

7. https://mvlehti.net/2023/09/11/raportti-koska-kansa-aanesti-lansi-tuomitsi-yhtenainen-venaja-nousi-vaalivoittajaksi-donbassissa/  (Huom. linkki ei ohjaa sivulle).

Olen käyttänyt lähteenä EPDE:n julkaisemaa poliittisesti arveluttavien vaalien tarkkailijoista koottua tietokantaa ja Euromaidan Pressin artikkelia ”You сan’t hold elections in someone else’s country”: Why Russia’s “voting” in occupied Ukraine is a sham” sekä Anton Shekhovtsovin aiempia havaintoja ja blogitekstejä.

Venäjän vaaliteatterista ennakoiden, syyskuun 7. päivä julkaisemassani blogissa: Venäjä järjestää irvokkaan vaaliteatterin Ukrainalta miehittämillään alueilla. 

Vovan tavoitteena etninen puhdistus Ukrainassa –

 

eli lapsikaappaukset perustana ukrainalaisen identiteetin tuhoamiseen

Venäjä laajentaessa sotaa Ukrainassa aamuyön tunteina 24. helmikuuta 2022 sen tosiasiallisena tarkoituksena oli vallanvaihto Ukrainassa yhdistettynä Ukrainan valtiorakenteiden ynnä kansan ja kulttuurin sekä identiteetin tuhoamiseen jollain aikavälillä – suunnitelmaa voi kutsua kansanmurhaksi. Venäjän laajan offensiivin alusta on kulunut jo reilu vuosi, viime vuoden keväästä lukien olemme olleet pakotettuja lukemaan toistuvasti mitä kauhistuttavimpia uutisia venäläisjoukkojen Ukrainassa toteuttamista julmuuksista – sotarikoksista.

Lukiessamme vuodenpäivät sitten ensimmäisiä uutisia venäläisjoukkojen toteuttamista julmuuksista Ukrainassa, moni toivoi kyseessä olevan yksittäisten tekojen, jotka jollain tapaa liittyvät taistelutilanteeseen sekä taisteluihin osallistuvien joukkojen kurinpito-ongelmiin ja kehnoon motivaatioon. Ukrainan vapauttaessa miehitettyjä alueita Kiovan ympäristössä, totuus alkoi paljastua, kyse ei ollut yksittäisistä teoista vaan järjestelmällisesti toteutetuista teloituksista ja ukrainalaissiviileiden kiduttamisista sekä muista heihin kohdistetuista julmuuksista, kuten raiskausten käyttämisestä aseena. Butša ja Irpin Kiovan esikaupunkialueella olivat alku julmuuksien brutaalille, yhä jatkuvalle, näytelmälle – totaaliselle pahuudelle.

Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi  17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista, samalla kertaa pidätysmääräys annettiin myös Venäjän lapsiasiainvaltuutetusta Marija Lvova-Belovasta. (1) Perkasin aihetta 23. maaliskuuta julkaisemassa kirjoituksessani Vova, olemme iloisia nähdessämme sinut Haagissa – Вова, мы так рады видеть тебя в Гааге! Tässä kirjoituksessa pureudun tarkemmin Venäjän suunnitelmaan Ukrainan ja ukrainalaisten tulevaisuuden tuhoamiseksi. Suunnitelmasta, johon kuuluvat laajamittaiset puhdistukset, lasten ja aikuisten sijoittaminen uudelleenkoulutusleireille, ukrainalaisuuden kitkeminen tulevista sukupolvista. Tästä kaikesta tulee eittämättä mieleen Hitlerin Saksa ja joukkotuhonta. Putinin ei kuitenkaan ole tarvinnut ottaa mallia Hitlerin Saksasta, oppi-isä löytyy lähempää – Josif Stalinista, jonka vainoharhainen hallinto on pannut täytäntöön lukuisia toimenpiteitä, joihin Vladimir Putinin hallinto on ryhtynyt viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Osaa näistä metodeista on toteutettu aiemminkin Venäjällä sekä sen käymissä avoimissa tai proxy-sodissa Moldovasta Tšetšenian sotien kautta Georgiassa käytyyn sotaan. Niitä on nähty toteutettavan myös Syyriassa ja muualla Lähi-idässä sekä Afrikan mantereen alueella venäläisten palkkasotilaiden sekä asevoimien toimesta, unohtamatta Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan valtausta ja miehitystä lopputalvesta 2014 ja keväällä 2014 kylvettyä sotaa Itä-Ukrainassa, jonka jatkoa Venäjän laaja, usean rintaman hyökkäys Ukrainaan on.

Putinin hallinnon toteuttamista julmuuksista tulee mieleen Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton sekä Ukrainan SNT:n ylimmän johdon toimeenpanema holodomor (ukr. Голодомор), jossa toteutetut määrätietoiset toimet kohdistuivat Ukrainan talonpoikaisväestön rinnalla ukrainalaisten keskuudessa uudelleen heräävän kansallisen identiteetin ja vapautusliikkeen tukahduttamiseen. Luonnollisesti tapahtumia ei saa, eikä pidä, rinnastaa suoraan mutta metodeista ynnä perusteista löytyy runsaasti yhteneväisyyttä alkaen siitä, että vuosi sitten keväällä ja kesällä Venäjä varasti runsaasti elintarvikkeita sekä maatalouskoneita miehittämiltään alueilta. Tämä näkyy edelleenkin siinä, ettei Venäjä ole turvannut valloittamiensa alueiden asukkaiden elintarvikehuoltoa – Donetskissa, joka on ollut Venäjän kontrollissa jo vuodesta 2014 on nähty ankarin talvi miehitysvuosien kuluessa. Pulaa on elintarvikkeiden ohella juomavedestä – vesihuolto on Venäjän hyökkäyssodan seurauksena romahtanut täysin.

Holodomorin seurauksena satoja pieniä kyliä ja kaupunkeja jäi likimain tyhjilleen ja näihin kyliin muutti miljoonittain venäläisiä ja muihin kansallisuuksiin kuuluvia. Asukkaat eivät välttämättä muuttaneet vapaaehtoisesti vaan yhteiskunnan käskystä, tämän ”muuttoliikkeen” seurauksena lukuisat sydän-Ukrainan seudut muuttivat etnisesti luonnettaan – mikä olikin Kremlin tarkoitus. Vastaavaa nähdään tänään Venäjän miehittämillä alueilla Donbasista Krimin niemimaalle, kuin myös alueille, jotka Venäjä on miehittänyt 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Venäjä pyrkii tietoisesti asuttamaan alueita etnisesti venäläisillä sekä muilla Venäjän kansalaisilla, samalla kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on pakotettu muuttamaan kodeistaan – tuhannet on viety pakolla Venäjälle. Vielä suuremmat joukot ihmisiä ovat lähteneet evakkoon Ukrainan läntisiin osiin tai pakolaisiksi kolmansiin maihin.

Holodomorin vuoksi yli miljoona lasta jäi orvoiksi – suuri joukko näistä lapsista päätyi leireille, joissa heistä kasvatettiin ”neuvostonuorten” uusi sukupolvi. Näillä uudelleenkoulutusleireillä näiden orpolasten menneisyys ja historia; suku ja perhe pyyhittiin olemattomiin mielistä. Näin lasten identiteetti tuhottiin lopullisesti yhteiskunnan toimesta. Putinin rikollinen hallinto toteuttaa täysin samoja metodeja pakkosiirtäessään lapsia ja nuoria kodeistaan Venäjälle, tuhannet lapset kulkevat uudelleenkoulutusleirien kautta ennen päätymistä adoptoitavaksi venäläisperheeseen, orpokotiin jne. Ihmiset kauhistelevat sitä, miten Venäjä voi tehdä näin tuhansille lapsille – riistää heiltä identiteetin. Minä kysyn, että miksi olette heränneet näin myöhään, koska Venäjä on tehnyt tätä jo vuosien ajan.

Venäjälle pakkosiirrettiin lapsia ensimmäisen kerran Itä-Ukrainan sotatoimialueelta niinkin varhain kuin kesällä 2014. Venäläistaustainen valtion rahoittama organisaatio on pakkosiirtänyt miehitetyn Donbasin alueelta Venäjälle vähimmilläänkin satoja lapsia vuosien 2014 ja 2016 välillä. Joulukuussa 2016 organisaation perustaja Elizaveta Glinka palkittiin Vladimir Putinin toimesta valtiopalkinnolla. (2) Palkinnon perusteena oli ”merkittävät saavutukset ihmisoikeusaktivismissa” – sairasta etten sanoisi! Glinka näytteli myös merkittävää roolia venäläispropagandassa, antaen tuntien haastattelua, joissa hän esitteli Venäjän ”lasten pelastus” -ohjelmaa. (3)

Ainakin venäläismedioissa sekä Kremliä palvelevissa propagandamedioissa julkaistiin videoita 18. ja 19. helmikuuta 2022, joissa näytettiin, kuinka miehitetystä Donetskista pakkosiirrettiin kymmenistä jopa yli sataan orpoa Venäjälle. Kyseessä on nimenomaa pakkosiirto, Venäjän ja Itä-Ukrainan venäläisen miehityshallinnon syyt väestösiirroille olivat perusteettomia – tekaistuja. Donetsk ei ollut ainoa miehitettyjen alueiden paikkakunta, jolta orpolapsia pakkosiirrettiin Venäjälle. Näiden lasten pakkosiirrot olivat alkusoittoa organisoidulle valtiojohtoiselle toiminnalle, jonka Venäjä on pannut täytäntöön 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Kuten ICC:n kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella voimme päätellä, toiminta on valtiojohtoista ja valtiohallinnon organisoimaa jälkien johtaessa huipulle saakka. 

Sen ohella, että lapsia on siirretty miehitetyiltä alueilta Venäjälle suoraan, moni heistä on kulkenut joko yksin tai vanhempiensa kanssa suodatusleirien kautta, kunnes heidät on siirretty joko Venäjälle tai toisaalle Venäjän miehittämillä alueilla. Venäjän tuhoamasta Mariupolista on lapsia siirretty suodatusleirien kautta Venäjän ohella miehitetyn Donetskin alueelle. Venäjän toiminnan erityinen julmuus paljastuu siinä, että osa pakkosiirretyistä lapsista on suodatusleireillä erotettu vanhemmistaan ja pidetty tämän jälkeen erossa vanhemmistaan. Näin kaapatuille lapsille valehdellaan venäläisviranomaisten toimesta vanhempiensa kohtalosta, lapsille saatetaan uskotella vanhempiensa hylänneen heidät tai vanhempien kuolleen. Toisaalta myös kaapattujen lasten vanhemmille valehdellaan lastensa kokemasta kohtalosta. Luonnollisesti vanhemmat haluavat saada konkreettisen varmuuden lastensa kohtalosta – useimmat heistä ovat valmiit hyvinkin epätoivoisiin tekoihin.

Sen sijaan toistuva julma valehtelu voi vaikuttaa lapsiin aivan toisella tapaa, kyse on henkisestä terrorista, johon venäläiset syyllistyvät. Eivätkä tällaisen toiminnan taustalla ole pelkästään julmat kuulustelijat vaan ihmiset, joiden pitäisi tietää kuinka haitallista ja julmaa valehtelu ja manipulointi lapsille on. Miehitetyn Donetskin alueella lasten kasvatus on ollut vinoutunutta jo vuosien ajan, päiväkodeissa ja kouluissa lapsia on ohjattu väärille poluille psykologisen terrorin ja propagandan sekä militaristisen kasvatuksen avulla. Noiden miehitysvuosien aikana Venäjän onnistui toistuvasti pestä kätensä tästä toiminnasta, se sai jatkaa toimintaa vapaasti ensimmäisestä sotavuodesta lähtien. Kansainvälinen yhteisö hyväksyi venäläisten selitykset syyttömyydestään. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ETYJ alistui osaksi propagandanäytelmää, mutta eivätpä muutkaan kansainväliset organisaatiot sen paremmin suoriutuneet. Sama toistui Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, ja nyt tämä sama toistuu kaikilla Venäjän miehittämillä alueilla mutta ehkäpä vieläkin häikäilemättömämmin ja julmemmin, jos mahdollista.

Tietoomme on tullut, kuinka Venäjälle pakkosiirrettyjä lapsia pakko-venäläistetään päiväkodeissa ja kouluissa. Heidät pakotetaan puhumaan venäjää, heidät pakotetaan laulamaan Venäjän hymniä ja lausumaan venäläisiä runoja. Kieltäytyessään laulamasta venäjäksi Venäjän kansallislaulua, vaan ryhtyessään laulamaan ukrainaksi Ukrainan kansallislaulua, heitä lyödään ja hakataan opettajien toimesta. Niin, Venäjällä myös opettajat ovat mukana tässä toiminnassa ja moni aivan vapaaehtoisesti. Opettajat, jotka kieltäytyvät menettävät uhkailuiden jälkeen palkkansa ja lopulta työnsä. Erityisen julmaa tässä on se, että moni opettaja ei edes kyseenalaista toimintaa – he uskovat tekevänsä oikein.

Venäjän miehitettyä Hersonin, myös lapsia pakotettiin propagandanäytöksiin.

Venäjä pakottaa nämä lapset myös osallistumaan propagandanäytöksiin, joissa lasten on esiinnyttävä miehittäjän sotilaille, kiitettävä näitä sotilaita, jotka ovat osallistuneet julmaan hyökkäyssotaan, jonka tarkoituksena on tuhota näiden lasten kotimaa ja identiteetti. (4) Joitain lapsia tuhotusta Mariupolista on pakotettu osallistumaan näytöksiin Moskovassa kuin sirkuseläimet konsanaan. (5) Venäjä pyrki myös muokkaamaan kuvaa julmasta hyökkäyssodasta propagandakuvien avulla.

Lapset osana Venäjän propagandaa. 

Lukuisat Ukrainaan palautetut lapset ovat kertoneet venäläisten harjoittamasta, systemaattisesta julmuudesta ja lapsiin kohdistamasta terrorista – hakkaamisesta ja kiduttamisesta. Päästyään takaisin kotiin Venäjältä, osa lapsista on kertonut joidenkin lasten kadonneen, näiden sanottua ”Kunnia Ukrainalle!” (Slava Ukraïni!). (6) Voi vain miettiä, miltä alle kymmenkesäisestä lapsesta tuntuu nähdä kaverinsa vietävän väkisin pois viattoman lauseen jälkeen, eikä tätä näe enää koskaan. Kyse on psykologisesta terrorista, jota kohdistettiin lapsiin.

HRL:n eli Yale School of Public Health's Humanitarian Research Lab’in julkaiseman aineiston mukaan Venäjällä on tällä hetkellä tuhansia pakkosiirrettyjä lapsia iältään neljän kuukauden ja seitsemäntoista vuoden välillä, jotka on sijoitettu 43 poliittiseen uudelleenkoulutusyksikköön kautta maan, kaukaisimpien yksiköiden sijaitessa Magadanin alueella Ohotanmeren rannalla (yli 6500 kilometrin päässä kotoa Ukrainasta). (7) Ukrainalaiset viranomaislähteiden mukaan Venäjä on laittomasti pakkosiirtänyt miehittämiltään alueilta 19 514 lasta Venäjälle (tai hallussaan oleville alueille), ja tähän mennessä (maaliskuu 2023) Venäjä on palauttanut Ukrainaan vasta 327 pakkosiirrettyä lasta. (8)

Ja itseäni toistaen muistutan lukijoita siitä, että osa näistä tuhansista lapsista on riistetty elossa olevilta vanhemmiltaan, venäläisten valehdellessa julman riiston syistä niin lapsille kuin myös lasten vanhemmille.

Venäläisten miehittäjien julmuus paljastuu myös siinä, kuinka he käyttävät lapsia aseina vanhempiaan vastaan. Uhkailemalla lapsia he pyrkivät vaikuttamaan vanhempiin – he ovat sadistisia ja julmia iskiessään tarkoituksella yhteisön heikoimpiin yrittäessään taivuttaa vahvimmat kuuliaisiksi. Sodankäynnin sääntöjen mukaan miehittäjällä on vastuu miehittämistä alueistaan, tätä vastuuta Venäjä ei kanna – ei edes yritä. Miehityshallinnolle (joka toteuttaa Kremlin käskyä) ruoka, vesi, eläkkeet jne. ovat kiristysvälineitä, joilla ihmisiä yritetään pakottaa ottamaan vastaan Venäjän passi ja ryhtymään kunnioittamaan miehittäjää. Miehittäjä järjestää myös yllätysratsioita maanteillä tms. paikoissa, joissa Ukrainan passin tai ukrainalaisia henkilötodistuksia esittäneitä ihmisiä ryhdytään uhkailemaan vankeudella tai vieläkin pahemmalla kohtalolla. Miehittäjän tarkoitus on luoda pelkoa ja epätoivoa, terrorin tarkoituksena on myös synnyttää epävarmuutta ja kääntää ihmiset toisiaan vastaan. He luottavat siihen, että aina löytyy kollaboraattoreita, jotka pettävät omansa. Ja lopulta palaamme asiaan, jolla tämän kappaleen aloitin – lasten käyttöön aseina vanhempiaan vastaan.

Ylläkuvaamani tapahtui pienemmässä mitassa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä miehitetyllä Krimin niemimaalla vuosien 2014 ja 2022 alun välillä. Joko me suljimme siltä silmämme tai me emme halunneet uskoa meille kerrottua, mikä sekin voi pitää paikkansa. Emmehän me uskoneet Ukrainaa sen kertoessaan turvallisuushuolistaan – itse asiassa meillä Suomessakin Venäjän ”auliit apurit” yrittivät sitoa meitä entistä lyhyemmällä narulla kiinni Venäjään. Typerykset!

Päätän kirjoitukseni otteeseen Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien julistuksesta, kyseessä on julistuksen kymmenes periaate, jota Venäjä rikkoo räikeästi tuhansien ja taas tuhansien ukrainalaislasten kohdalla:

”Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.” (9)

Venäjä on myös ratifioinut Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen, joten voimme sijoittaa myös tämän julistuksen niiden kansainvälisten sopimusten joukkoon, jota Venäjä tietoisesti ja tarkoituksellisesti rikkoo. Kun Venäjä on nujerrettu, edessä on aika, jolloin tuhannet – miljoonat – ukrainalaislapset tarvitsevat apua toipumiseen sodasta. Ukraina tarvitsee apua fyysiseen ja psyykkiseen jälleenrakentamiseen!

Слава Україні!

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20022970 

2. https://khpg.org/en/1608811992 

3. https://european-resilience.org/analytics/how-west-tolerated-russias-kidnapping-ukrainian-children

4. https://khpg.org/en/1608811657 

5. https://www.theguardian.com/world/2023/feb/25/thats-my-neighbour-mariupol-residents-shock-at-putins-parade-line-up 

6. https://twitter.com/StratcomCentre/status/1638887354537594880 

7. https://hub.conflictobservatory.org/portal/apps/sites/#/home/pages/children-camps-1 

8. https://twitter.com/KyivIndependent/status/1640860295068278786 

9. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/ 

Kuvat miehitetystä Hersonista TEXTY.ORG.UA.

Kirjoituksen pituuden vuoksi huomioita ja havaintoja Venäjän ukrainalaislapsiin kohdistaman militarisoinnin osalta tulevissa kirjoituksissa. 

Ukrainassa sotarikoksiin syyllistynyt DShRG Rusitšin perustaja Aleksei Miltšakov on myös kouluttanut ”nuoria kadetteja” Venäjällä.   

#StandWithUkraine 

Ei ammuta viestintuojaa –

 

eli havaintoja toimittaja Mika Mäkeläisen kohutuista Ukrainan asevoimia tarkastelleista raporteista

Yleisradiossa on julkaistu viime viikkoina pari laajaa, Ukrainan asevoimia ja sen taistelutapaa kriittisesti tarkastelevaa toimittaja Mika Mäkeläisen raporttia. Ensimmäisessä, 28. helmikuuta julkaistussa artikkelissa – Suomalaisupseerin mielestä Ukrainalta puuttuu taito hyökätä ja siksi sota päättyy katkeraan yllätykseen – ”Venäjä ei tätä sotaa häviä” – ääneen pääsi joukko Ukrainassa sotivia tai koulutusapua antavia suomalaisia, ja toisessa Brittiasiantuntija kirjoitti murskaraportin Ukrainan asevoimista – ukrainalaiseversti on samaa mieltä vain yhdestä asiasta. Jälkimmäiseen artikkeliin Yleisradio haastatteli Ukrainan asevoimien muutostarpeista raportin laatinutta brittiläistä sotilasasiantuntija Glen Grantia.

Ymmärrän sen, että Ukrainan ja ukrainalaisten urhean taistelun ollessa käynnissä sodankäyntiä tästä näkökulmasta tarkastelevien artikkeleiden julkaisu voi tuntua selkään puukottamiselta. Toisaalta samalla meidän on syytä muistaa se, että myös Ukrainassa on herätelty keskustelua puolustustaistelusta sekä esitetty vaatimuksia, joiden mukaan esim. tulevaisuudessa on tarkasteltava kriittisesti sotaan valmistautumista sekä sitä, mitä virheitä ratkaisevina viikkoina ja kuukausina ennen Venäjän offensiivia (24. helmikuuta 2022) tehtiin ja missä määrin puutteellinen valmistautuminen johtui poliittisista päätöksistä ja missä tapauksissa esim. kollaboraattoreiden tai myyrien toiminnasta. Ehkäpä ukrainalaisilla itsellään on laajemmat oikeudet käydä keskustelua ja esittää arvostelua valtiovaltaa kohtaan?

Ajattelin ensin jättää käynnissä olevan keskustelun omaan arvoonsa. En siksi, että nostaisin itseni sen yläpuolelle, vaan ettei viestiäni ymmärrettäisi väärin. Lopulta päädyin ratkaisuun kirjoittaa aiheesta, kuitenkin siten, että tuoda syytösten oheen yhden tekijän lisää. Muistuttaa meitä siitä, että Ukraina on Krimin niemimaan miehityksen ja etenkin keväällä 2014 Donbasissa, Venäjän masinoiman sodan alkamisen jälkeen esittänyt lukuisia kertoja kansainväliselle yhteisölle huolensa Venäjän siihen kohdistamasta uhasta. Kansainvälisen yhteisön toiminnan (reagoinnin) perusteella on helposti pääteltävissä, ettei se ottanut ukrainalaisten puheita riittävällä vakavuudella huomioon – etenkään suuret läntiseen yhteisöön kuuluvat maat eivät näin tehneet. Baltiassa ja Puolassa tilanne näytettiin nähdyn aivan toisella tavalla, realistisesti ja todellisuutta vastaavalla tavalla.

Nähdäkseni tässä on eräs syy sille, että sotaan valmistautuminen oli puutteellista mutta myös sille, ettei asevoimia ollut ehditty (kyetty) uudistamaan riittävästi sotavuosien kuluessa (vuodesta 2015 alkaen, jolloin Ukrainan asevoimille laadittiin uusi doktriini, jossa Venäjä määriteltiin sotilaalliseksi haastajaksi/ uhaksi). Uusi doktriini edellytti asevoimiin tehtäviä uudistuksia sekä luopumista neutraaliuspolitiikasta, jonka jälkeen Ukrainassa aloitettiin asevoimien uudistaminen, johon kuului myös turvautuminen ulkomaalaisiin kouluttajiin sekä puolustusyhteistyön syventäminen. Ukrainaan saapui yhteistyönmerkeissä kouluttajia ja ukrainalaisia on käynyt kouluttautumassa yhteistyökumppanimaissa. Kysymys kuuluukin, että saiko Ukraina parasta mahdollista koulutusapua tuolloin (kun tiedossa oli, että sen tosiasiallinen vihollinen on Venäjä).

Mäkeläisen ensimmäisenä julkaistussa artikkelissa todetaan: ”Yhdestä asiasta kaikki kolme suomalaista ovat samaa mieltä: suomalainen sotilaskoulutus [sodittaessa Venäjää vastaan] on maailman parasta ja siksi sitä pitäisi tarjota nyt myös Ukrainalle.” (1)

Nytpä voimmekin tiedustella, että mitä Suomi on tehnyt Ukrainan hyväksi tuolloin? (Huom. nyt tarkastelen aikaa ennen 24. helmikuuta 2022). Ukraina on asevoimien uudistusohjelman puitteissa joutunut turvautumaan niiden valtioiden apuun, jotka ovat vastanneet myöntävästi tiedusteluun yhteistyön lisäämisestä. Läheskään kaikki valtiot, joita Ukraina on lähestynyt viime vuosina, eivät vastanneet esitettyyn avunpyyntöön myöntävästi.

Tietojeni mukaan Ukrainassakin oli havaittu jo vuosia sitten tarve ryhtyä kouluttamaan maan suurta (mutta kehnosti koulutettua) reserviä, jolloin katse kohdistettiin niihin eurooppalaisiin valtioihin, joilla on suuri reservi ja joilla on kokemusta reserviläisten kouluttamisesta. Avunpyyntö esitettiin tällaisille maille, valitettavasti kaikki valtiot eivät tähänkään avunpyyntöön vastanneet myöntävästi. Ukrainan oli pärjättävä niillä mitä se sai, mikä – aivan varmasti – hidasti asevoimien uudistusprosessia mutta samalla tarkoitti myös sitä, että moni upseeri saattoi jatkaa entisessä tehtävässään. Tehtävässä, johon hänellä ei välttämättä ollut enää edellytyksiä (josko koskaan oli ollutkaan) – seuraus maksetaan nyt verellä rintamalla.

Itse asiassa, mikäli olen oikein ymmärtänyt, reservin koulutusta ei kunnolla ehditty aloittaa ennen koronapandemian alkua, jonka jälkeen kello alkoi käydä itseään vastaan. Ukrainan asevoimien kehittämisen osalta Petro Porošenkon presidenttiyden vaihtuminen, kansan tahdon mukaisesti, Volodymyr Zelenskyin kauteen saattoi myös olla kehitysprosessin kannalta askel taaksepäin, kun tilaa näytettiin annettavan enemmän neuvotteluille Normandia Formaatin muodossa, joka – mielestäni – kohteli Ukrainaa epätasa-arvoisesti suhteessa Venäjään. Asetelmaa tarkastellessani usein tuli mieleen, että kyseessä on yksi vastaan kolme neuvottelu eli Ukraina neuvotteli Venäjän, jota Ranska ja Saksa tukivat, kanssa. Minskin sopimukset, Normandia Formaatin neuvottelut muiden vaatimusten rinnalla paljastivat sen, ettei osa läntisestä yhteisöstä ymmärtänyt (tai ottanut todesta) Ukrainan turvallisuushuolia. Itä-Ukrainassa vuosien 2014 ja 2022 alun välillä käyty sota paljasti omalta osaltaan tämän karun todellisuuden. Donald Trumpin Ukrainan erityislähettilääksi nimittämä Kurt Volker oli tuolloin erittäin harmistunut Saksan ja Ranskan toiminnasta:

”Sen jälkeen tapasin ranskalaisia ja saksalaisia, ja kysyin heidän kantaansa siihen, miksi mikään ei ollut edennyt. He syyttelivät Ukrainaa siitä, että se ei ollut tehnyt erinäisiä asioita, eivätkä juurikaan paheksuneet Venäjää siitä, kuinka se oli jättänyt panematta täytäntöön Minskin sopimukset”. (2)

Olettaen Saksan (etenkin Angela Merkelin) ja Ranskan suhtautuminen Petro Porošenkoon oli nuivaa osin senkin tähden, koska tämän linja Venäjään oli tiukka. Ei siis ihme, että ”tyhjyydestä” esiin nousseeseen Volodymyr Zelenskyihin suhtauduttiin toisella tapaa, etenkin kun hän oli valmis ryhtymään neuvotteluihin Vladimir Putinin kanssa, mitä halukkuutta Putin käytti häikäilemättömästi hyväksi. Samalla tavalla Putin käytti hyväksi suurta joukkoa muitakin eurooppalaisia johtajia, jotka osoittivat halukkuutta vierailla Moskovassa ja istua samaan neuvottelupöytään. Donald Trumpin kohtelu Yhdysvaltojen presidenttinä oli kenties omaa luokkaansa – harvoin on nähty tilannetta, jossa maailman mahtavimman valtion päämies syö Putinin kädestä kuin koira konsanaan. Tästä voimmekin siirtyä takaisin Mika Mäkeläisen toimittamiin artikkeleihin.

Todennäköisesti kohtalainen osa artikkeleissa esitetystä kritiikistä pitää paikkansa, osassa näkemys voi perustua suppeahkoon näkökulmaan kokonaiskuvasta, osan havainnoista ollessa valitettavan yleispäteviä mitä tulee hierarkkisesti johdettuihin organisaatioihin – etenkin jos kulttuureista johtuvia eroavaisuuksia ei riittävästi huomioida. Ukrainan taakkana tässä kamppailussa on vieläpä neuvostoperintö ja neuvostomentaliteetti, jota vastaan maassa on vasta ryhdytty toden teolla taistelemaan.

Niin sotilasasiantuntija Glen Grant kuin myös ensimmäiseen artikkeliin haastatellut suomalaiset kertovat Ukrainan asevoimien koulutuksessa ja osaamisessa olevan yhä suuria puutteita, suomalaisupseerin kuvatessa kokemustaan:

”Koulutuksessa upseeri on tosin törmännyt yllättävän kovaan ongelmaan: Uusien oppien omaksuminen on Ukrainassa todella vaikeaa.

– Ukrainalaisille jos alkaa kertoa toista vaihtoehtoa, niin ukrainalaiset pitävät sitä arvosteluna, ja alkavat heti puolustelemaan. Kritiikin vastaanottokyky on tosi huono, upseeri kertoo.” (3)

Eikä vain Ukrainassa, tähän samaan törmää käytännössä kaikissa hierarkkisissa organisaatioissa – toisissa enemmän, toisissa vähemmän – jos ryhdyt ulkopuolelta arvostelemaan toimintametodeja jne. ensimmäinen mitä kohtaat, on todennäköisimmin vastarinta yhdistettynä ajatukseen ”Näin meillä on aina tehty”. Suomessa on vuosien (vuosikymmenten) ajan käyty keskustelua terveydenhuoltosektorin ongelmista, joiden korjaamista monin paikoin hierarkkinen rakenne vaikeuttaa – näyttää tekevän jopa mahdottomaksi. Tästä minulla on riittämiin omakohtaista kokemusta.

Samaa on havaittavissa Suomessa myös maanpuolustuksesta tai laajemmin turvallisuuspolitiikasta keskusteltaessa. Ei ole pitkäkään aika siitä, kun Suomessa valtiojohdon taholta ripitettiin (valtiovallan mielestä) liian innokkaita keskustelijoita (vaikka alansa ammattilaisia olivatkin). Valitettavaa on, että toimintakulttuurit eivät muutu nopeasti. Eivät edes kriisien aikana, jolloin silloinkin, oman edun tavoittelijoita on liikkeellä puhumattakaan henkilöistä, jotka työskentelevät ulkoisten voimien laskuun.

Muutosprosessit vaativat aikaa, etenkin rakenteissa, jotka ovat jämähtäneet niille sijoilleen vuosikymmeniksi – tai joiden alkuperäinen ideologia/ toiminta-ajatus on ollut täysin toinen. Ukrainassa ”jämähtäneisyyden aikaa” kesti 90-luvun alun itsenäistymisestä aina vuoteen 2014, jolloin havahduttiin muutosprosessin tarpeeseen ja jonka jälkeen sitä ryhdyttiin toteuttamaan ensin doktriinimuutoksella vuoden 2015 puolella. Prosessi lähti tuolloin liikkeelle mutta kirjoitukseni alkupuolella olen kuvaillut niitä haasteita, joita Ukraina, Donbasissa käytännössä Venäjää vastaan käydyn sodan, rinnalla kohtasi vuosien ajan länsimaiden kuin myös kansainvälisten organisaatioiden (kuten ETYJ) taholta. Ongelmat on tunnustettava. Grant on ehdottomasti oikeassa siinä, että ongelmista vaikeneminen pelaa Venäjän pussiin. (4) Toisaalta samalla on pidettävä mielessä se, kuinka asiansa esittää.

Uudistusten tekoa vaadittaessa törmätään ongelmaan, jonka ukrainalaistutkija Oleksi Melnyk nostaa esille Mäkeläisen toisessa artikkelissa:

”Hän on täysin oikeassa [viitatessaan Grantiin], ja hänen suosituksensa ovat järkeviä. Useimmat asioista eivät ole asiantuntijoille tai sotilaille uusia. Suurin haaste on käydä sotaa ja tehdä tarpeelliset muutokset samaan aikaan”. (5)

Kuinka tehdä samalla tarpeellisia muutoksia romahduttamatta koko organisaatiota ja sen myötä kykyä puolustaa maataan? Voi olla, että Ukrainassa on havahduttu siihen tosiasiaan, ettei sillä ole toistaiseksi kykyä liikkuvaan moderniin sodankäyntiin, joten aikaa on ostettava verellä ts. kuluttavalla puolustussodalla ja sen rinnalla toteutettava vastahyökkäykset omia (ja käytettävissä olevan aseistuksen) vahvuuksia hyödyntäen.* Ei kaunista, mutta vallitsevassa tilanteessa riittävän tehokasta Venäjää vastaan!

Eniten minua Mäkeläisen toimittamissa artikkeleissa häiritsi kuitenkin ukrainalaisia kouluttavan suomalaisupseerin asenne. Artikkelin perusteella hän on yllättävän heppoisin perustein valmis ehdottamaan antautumista, sillä siitähän alueluovutuksista ja Venäjän voitosta olisi kyse: ”Ei tämä Ukrainan loppu ole, mutta raja muuttuu. Se täytyy hyväksyä, kuten meilläkin talvisodassa. Sille ei voi mitään, upseeri ennustaa”. (6)

Toteamuksessa hän jättää huomiotta sen, ettei Venäjä ole valloittamassa vain osaa Ukrainasta. Venäjän tavoite on koko Ukraina sekä Ukrainan kansallisen ja kulttuurisen identiteetin tuhoaminen. Venäjä on osoittautunut hyvin epäluotettavaksi sopimuskumppaniksi, se ei etsi ratkaisua, jossa kumpikin (tai kaikki osapuolet) saavat jotain – haastateltu suomalaisupseeri näyttää unohtaneen tyystin sen, ettei Venäjään ole luottaminen. Venäjälle kyse on nollasummapelistä: joko me voitamme tai he voittavat. Tässä pelissä ”he” on Ukraina ja Ukrainaa tukeva yhteisö. Vallitsevassa tilanteessa ei myöskään voida ajatella, että Venäjä saisi hyökkäyssodalla jotain itselleen.  Rauha nyt tarkoittaa uutta sotaa tuonnempana. Siksi on tärkeää viestiä selkeästi ja suoraan Venäjän suuntaan – Venäjä on nujerrettava Ukrainassa!

Kyseenalaista on myös se, kuinka suomalaisupseeri viestii ydinaseiden käytöstä: ”Venäjä ei tätä sotaa häviä, koska Venäjä on ydinasevaltio. Jos Ukraina aloittaisi suurhyökkäyksen Krimiä vastaan, niin Venäjä todennäköisesti käyttäisi taktista ydinasetta, upseeri sanoo”. (7) Eivätkä hänen väitteensä venäläisten oppimisesta viimeaikaisten näyttöjen perusteella pidä paikkaansa. (8) Mikäli Venäjä olisi ottanut opiksi, he tuskin olisivat toistaneet Vuhledarissa Butšan taisteluiden virhettä.

Luonnollisesti erilaisissa sotapeleissä on otettava huomioon taktisen ydinaseen käyttö mutta lähtöolettamus ei voi olla se, että ydinaseet takaavat a) voiton b) että niitä käytetään, vaikka sellainen löytyy arsenaalista. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei ydinasekiristyksen edessä pidä taipua. Mikäli näin tehdään, luo se ennakkotapauksen, jota mahdollisesti jokin toinen valtio koettaa seuraavaksi hyödyntää tavoitteidensa saavuttamiseksi. Mutta asiaan liittyy toinenkin huomioitava asia. Taipuminen ydinasekiristyksen edessä voi johtaa siihen, että useampikin valtio näkee ydinaseen kehittämisen ja hankinnan turvallisuuspoliittisena ratkaisuna itselleen. Ukrainassakin on käynnissä keskustelu siitä, oliko ydinaseista luopuminen vastineena Budapestin sopimuksessa luvatusta alueellisen koskemattomuuden takaamisesta järkevää.

Allekirjoittajavaltioista Venäjä rikkoi sopimusta v. 2014 miehittäessään Krimin niemimaan, muiden valtioiden reagoimattomuus – kyvyttömyys riittäviin vastatoimiin – johti sotaan Ukrainan itäosassa ja myöhemmin (24. helmikuuta 2022) Venäjän laajaan hyökkäyssotaan koko Ukrainan valtiota vastaan. Tällaisen eksistentiaalisen uhan olemassaolosta ukrainalaiset olivat muistuttaneet lukuisia kertoja Krimin niemimaan miehitystä ja Ukrainan itäosissa alkanutta sotaa seuranneina vuosina. Josta päästäänkin kirjoitukseni alkupuolen ajatukseen, miksi läntinen yhteisö – Yhdysvallat ja Barack Obaman hallinto etunenässä – ei suhtautunut riittävällä vakavuudella ukrainalaisten viesteihin? Totuus Venäjän osallisuudesta sotaan Donbasissa oli tiedossa jo kesän 2014 koittaessa:

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”. Ote Saksan Venäjän-suurlähettilään Rüdiger von Fritschin haastattelusta ranskalaisdokumentista ”Putinin pitkä tie sotaan”. (9) Haastattelussa Fritsch kuvaa tapahtumaa touko-kesäkuulta 2014.

Ukrainan asevoimien osaamisen (kykyjen) tasoon kohdistuva kritiikki on varmasti monelta osin perusteltua, toisaalta kritiikki tulisi myös suhteuttaa tilanteeseen ja huomioida kokonaiskuva kaikilta osin. Samalla olisi ehkäpä syytä myös katsoa peiliin ja pohtia vakavasti edellä viittaamaani, suhtauduimmeko riittävällä vakavuudella Ukrainan turvallisuushuoliin? Mielestäni emme, mikä näkyi myös toistuvana siiman antamisena Venäjälle ja sen toimien katsomista läpi sormien, eikä vain Ukrainassa vaan monella muullakin kriisi ja sotatoimialueella.

Olen seurannut Ukrainan yhteiskunnallista tilannetta jo ajalta ennen Euromaidania, sen jälkeen erityisen tarkkaan aikaa Krimin niemimaan miehityksestä keväällä 2014 alkaneeseen sotaan Ukrainassa, jota Venäjä laajensi koko Ukrainaan kohdistuneeksi hyökkäyssodaksi reilu vuosi sitten helmikuussa. Kaikkina näinä vuosina olen pannut merkille, kuinka etenkin Saksa ja Ranska pyrkivät väheksymään Ukrainan turvallisuushuolia. Ja vaikka Ukraina oli käytännössä sodassa Venäjää vastaan v. 2014 eteenpäin, usein näytti siltä, että monet valtiot olivat valmiit kävelemään ukrainalaisten huolien yli – Viktor Medvedtšukille tuntui löytyvän puolustajia lännestä aina niin kauan, kunnes hänen nimensä pomppi esiin liian usein veroparatiisitutkimusten yhteydessä jne. Sama puolueellisuus oli havaittavissa ETYJ:n toiminnassa, jossa länsi alistui pelaamaan Venäjän ehdoilla. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission toimintaan liittyvistä ongelmista olen kirjoittanut lukuisia lähteistettyjä blogeja. ETYJ:n toiminnan tarkoitus Ukrainassa varmasti oli hyvä, mutta lopulta Venäjä käytti sitäkin oman pelinsä välineenä romuttaen samalla organisaation arvovallan.

Ukrainan asevoimia ja sen koulutuksen tasoa arvostelleen Glen Grantin sanoissa on varmasti perää, mutta tästä kritiikistä ehkäpä useammankin eurooppalaisen – ruususen unta nukkuneen ja edelleen nukkuvan – valtion olisi syytä ottaa opiksi. Venäjän laaja ja brutaali hyökkäyssota koko Ukrainaa vastaan on kestänyt jo yli vuoden, mutta yhä edelleen moni eurooppalainen valtio painiskelee samojen puolustuspoliittisten ongelmien kanssa – paljon sanoja olemattoman vähän tekoja. Suomessa tilanne on hyvä, mutta aina se voisi olla parempi, mutta meidänkään ei pidä tuudittautua tähän vallitsevaan hyvänolontunteeseen. Läntisen yhteisön etu on se, että Venäjä nujerretaan Ukrainassa, että sen sodankäyntikyky lamautetaan vuosiksi, ja tämä aika meidän tulisi käyttää hyväksi. Valmistautua riittävän hyvin siihen mahdollisuuteen, että Venäjällä on jossain vaiheessa haluja ja kykyjä ryhtyä uuteen hyökkäyssotaan.

Marko 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20019659 

2. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Kurt Volkerin kommentti ajassa 32:50 eteenpäin).

3. https://yle.fi/a/74-20019659 

4. https://yle.fi/a/74-20021385 

5. https://yle.fi/a/74-20021385 

6. https://yle.fi/a/74-20019659 

7. https://yle.fi/a/74-20019659 

8. https://www.suomenmaa.fi/uutiset/venaja-toisti-aarimmaisen-tuskallisen-virheen-ja-menetti-130-tankkia/ 

9. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

*: Rehellisyyden nimissä on myös tunnustettava, että Harkovan rintamalohkon vastahyökkäyksessä Ukrainan onnistui mielestäni hyödyntää Venäjän heikkouksia ja puutteita erinomaisesti, ja saavuttaa merkittäviä voittoja hyvin lyhyessä ajassa. Kyseisessä hyökkäyksessä Ukraina, kritiikistä huolimatta, nähdäkseni onnistui hyökkäyssodassa varsin hyvin. Samalla sen yhteydessä toteutettiin pitkäkestoisia harhautusoperaatioita jne., jotka ovat olennainen osa onnistunutta hyökkäyssotaa, ja joihin Venäjä myös lankesi.

#StandWithUkraine