Hiljaisuuden aika päättyy – Johan Bäckmaniin ja Janus Putkoseen kohdistetusta tutkintapyynnöstä

Yleisradio julkaisi toimittajiensa Jessikka Aro ja Antti Kuronen kirjoittaman artikkelin suomalaisista, Venäjän riveissä Ukrainassa taistelleista, vierastaistelijoista 23. marraskuuta ja muutamia päiviä myöhemmin täydentävänä artikkelina Antti Kurosen erinomaisen artikkelin, jossa tarkasteltiin näiden vierastaistelijoiden toiminnan oikeudellista puolta ja sitä, kuinka tällä hetkellä näyttää siltä, että maamme lainsäädännössä on aukko, mikä mahdollistaa hyvin vapaan siirtymisen taistelemaan ei-terroristisiin organisaatioihin ilman pelkoa oikeudellisista toimista. Edelliseen huomautan, että oikeudelliset toimet ovat mahdollisia tapauksessa, jossa suomalainen syyllistyy esim. sotarikokseen tai rikokseen ihmisyyttä vastaan (joka voi samalla olla sotarikos).

Sen ohella, että Jessikka Aro haastatteli minua hänen ja Kurosen kirjoittaessa ensimmäistä artikkelia, artikkelissa viitattiin myös elokuussa 2015 vireille laittamaani tutkintapyyntöön, jonka eräänlainen päätepiste nähtiin seuraavan vuoden helmikuussa (v. 2016), jolloin valtakunnansyyttäjänvirastossa tehtiin päätös, ettei tutkintapyynnössä esitutkintakynnys ylittynyt ja näin asia näytti saaneen päätöksensä, kunnes nyt tapaus nousi pintaan kuin… (No, enpä taida tällä kertaa turvautua mihinkään julkeaan kielikuvaan).

Johan Bäckman ja Petri Viljakainen jossain päin miehitettyä Itä-Ukrainaa. (1) 

Nyt kun tapaus on jälleen noussut esille, lienee soveliasta avata tutkintapyynnön taustoja – miksi sen tein, mitkä olivat vaikuttimeni. Edellisen vuoden (syksy 2014) puolella Suomessa esillä oli oikeudenkäynti, jossa syytettynä oli neljä henkilöä, joita syytettiin terrorismin rahoittamisesta. (2) Tuolloin esitettyjen syytteiden mukaan syytetyt olivat keränneet ja toimittaneet rahavaroja Afrikan itäosissa toimivalle al-Shabaab-järjestölle tietäen, että rahoja tullaan käyttämään terroristiseen toimintaan.

Suomalaismedioiden uutisoidessa heinäkuussa 2015 Petri Viljakaisen saapumisesta Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, ainakin Helsingin Sanomat kertoi Viljakaisen todenneen dosentti Johan Bäckmanin maksaneen viisuminsa ohella osan lennoista Venäjälle. (3) Tämä toteamus jäi vaivaamaan minua, muistelin al-Shabaab-järjestöön liittyvää oikeudenkäyntiä ja syytteitä – kyse oli terrorismin rahoittamisesta. Oliko Johan Bäckmanin toiminta verrattavissa tähän? Olivatko nämä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toimivat ryhmittymät verrattavissa terroristisiin organisaatioihin?

Tuolloin tunnuin monella tapaa haparoivani pimeydessä, on hyvä muistaa, että Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toimivia aseellisia ryhmittymiä ei ollut tuolloin määritelty kansainvälisellä tasolla terroristiorganisaatioiksi. Ukrainan hallinto oli kyllä aloittanut oikeudenkäyntejä yksittäisiä, tällaisissa ryhmittymissä taistelleita militantteja vastaan, vangittuja vastaan oli nostettu syytteitä myös terroritekojen tekemisestä sekä Ukrainaan kohdistuvasta terrorismista.

Vuosien 2015 ja 2016 jälkeen useammassa eurooppalaisessa valtiossa on tuomittu Itä-Ukrainassa Venäjän joukoissa taistelleita vankeuteen, osalla syytelistaan on kuulunut myös syytteet terrorismista. Iso-Britanniassa Benjamin Stimson sai vuonna 2017 viiden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistuksen osallisuudestaan sotaan Ukrainassa Venäjän varustamien joukkojen riveissä, tuomio annettiin Iso-Britannian terrorismilainsäädännön perusteella. (4) Stimsonin tapaukseen viitattiin myös Ylen laajassa artikkelissa.

Näin kirjoitti Helsingin Sanomat 31. heinäkuuta 2015: ”Viljakaisen mukaan hänen viisuminsa Venäjälle ja osan lennoista maksoi dosentti Johan Bäckman.” (5)

Tutkintapyynnössäni toivoin selvitettävän onko tällainen toiminta Rikoslain 34 a luvun (24.1.2003/17) Terrorismirikoksista tarkoittamaa terrorismin rahoittamista? (6) Oma asiansa on sitten se, että jäikö Viljakainen yksittäistapaukseksi vai onko Bäckman (tai jokin muu taho) maksanut myös muiden suomalaismilitanttien matkakuluja tai muita kuluja värvättyjen suomalaisten siirtyessä Suomesta Venäjälle ja Venäjällä Rostovin alueen kautta Itä-Ukrainan sotatoimialueelle.

Tästä päästään sitten seuraavaan mieltäni askarruttaneeseen asiaan – onko Bäckmanin tuolloin harjoittama toiminta värväystä terrorismirikoksen tekemiseen?

Johan Bäckman kirjoitti blogiinsa ”Jos haluat vapaaehtoiseksi Donbassiin, lähetä tiedustelu Donetskin kansantasavallan edustustolle osoitteessa http://novorossiyaembassy.com/send-msg. Huom! Suomen laki ei kiellä värväämistä eikä värväytymistä Donetskin kansantasavallan joukkoihin”. (7)

Kirjoituksessaan Bäckman esitti väitteen, ettei Suomen laki kiellä värväämistä eikä värväytymistä… – nähdyn perusteella väite näyttää pitävän paikkansa! Tuolloin laatiessani tutkintapyyntöä pidin kuitenkin mahdollisena, että tässä kohdin Bäckman taiteilee ”kaltevalla pinnalla”.

Kiinnostavaa on se, että tuolloin yksi lenkki ketjussa oli tämän ns. Novorossijan suurlähetystön verkkosivu, jota sivustoa käytettiin tuolloin aktiivisesti disinformaation levittämiseen (mukaan luettuna matkustusohjeet Ukrainalta miehitetyille alueille matkustamiseen sekä suomalaisviranomaisiin kohdistettuja syytöksiä).

Koskapa tutkintapyyntö ei koskaan edennyt valtakunnansyyttäjävirastoa pidemmälle, moni kysymys jäi vaille vastausta. Emme tiedä toimiko Johan Bäckman omilla rahoillaan vai oliko toiminnassa (jossain ominaisuudessa) myös kolmansia osapuolia.

Kokonaiskuvaa tarkasteltaessa on ehkäpä hyvä myös huomioida Johan Bäckmanin ja hänen lähipiirinsä muu, Venäjän sotatoimia tukeva, toiminta, kuten ns. edustuston nimissä harjoitettu aktivismi – olipa tämä sitten kuinka vähäistä tahansa.

Kuvakaappaus kohudosentti-blogi.

Näin jälkikäteen ajatellen, lainsäädäntömme mahdollisia aukkoja huomioimatta, tein tutkintapyyntöni ehkäpä hiukan liian varhaisessa vaiheessa. Johan Bäckmanin toiminta oli tuolloin näkyvää mutta suomalaisten, miehitetyiltä alueilta levittämä sotapropaganda yhdistettynä muihin toimiin, oli vasta ottamassa ensimmäisiä askeleitaan. Heidän toiminta ei ollut saavuttanut sitä tasoa, jolle se seuraavien parin vuoden kuluessa kohosi – hiipuen tämän jälkeen eräiden aktivismitoimien osalta (kuten näkyvä värväystoiminta) melkoisesti. Viljakaisen jälkiä seuraten yksin Bäckmaniin linkittyvien verkostojen myötä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toimiviin taistelujoukkoihin ja propagandasodan yksiköihin värväytyi kymmenkunta suomalaista miestä ja naista. Tietojeni mukaan Suomesta on suunnannut Venäjän miehittämillä alueilla operoiviin joukkoihin ja muihin yksiköihin yhteensä parikymmentä henkilöä, joista osa on sittemmin palannut takaisin Suomeen.

Janus Putkonen ja Eduard Basurin, kuvakaappaus Informnapalm-verkkosivulta.

Janus Putkosen rooli propagandistina ja disinformaationlevittäjänä sekä (tuolloin) tärkeähkönä operaattorina kävi ilmi Egorova Leaksin myötä loppukesästä 2016. (8) Putkosen noustua otsikoihin, paljastui myös eräitä operaatioita, joissa oli mukana Putkosen päätoimitteleman, venäläisrahoitteisen DONi Newsin propagandisteja (ei, en edes kutsu heitä toimittajiksi koska sellaisia he eivät ole). France24:n toimittajat sattuivat kuvaamaan episodin venäläisjoukkojen ja militanttien suunnittelemasta ”tulitaukorikkomuksesta”, josta syytettäisi Ukrainaa, jolloin paikalla oli DONi Newsin ranskalaistaustainen Christelle Néant sekä taajaan Putkosen ja Bäckmanin kanssa yhteistyötä tehnyt, viime kesänä kuollut, News Frontin propagandisti Katya Katerina eli Jekaterina Vasilenko. Vastaavan havainnon ”tulitaukorikkomuksen” järjestämisestä oli tehnyt jo aiemmin samana syksynä VICE-Newsin toimittaja Jake Hanrahan.

Jokainen ymmärtää, että tällainen toiminta ns. toimittajilta (France24 julkaisemalla videolla niin Néantilla kuin Vasilenkollakin oli selvät ”Press”-merkit vaatteissaan) on moraalisesti väärin. Toiminnallaan he välillisesti vaarantavat muidenkin toimittajien hengen ollessaan mukana propagandanäytöksissä. Sen ohella, että toiminta on moraalisesti arveluttavaa, ollaan samalla siirtymässä tilanteeseen, jossa ns. toimittaja, ottaessaan aktiivisen roolin, muuttuu joksikin muuksi kuin toimittajaksi.

Venäläisten propagandamedioiden, Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla harjoittaman toiminnan perusteella, voidaan päätellä, että tällaisia lavastuksia järjestettiin enemmänkin kuin nämä kaksi. Näiden medioiden ”toimittajat”, aivan kuten ”päätoimittajatkin” ovat varmasti jollain tasolla tietoisia toiminnan luonteesta – he ymmärtävät missä mennään. Kysymys kuuluukin, että mikä on heidän vastuu?

Ukrainassakin on jo tuomittu eräitä ulkomaalaisia militantteja eripituisiin vankeusrangaistuksiin, samalla maa on ryhtynyt muihinkin toimenpiteisiin näkyviä ulkomaalaisia – Venäjän hyväksi toimineita – henkilöitä ja operaattoreita vastaan. Keväällä 2019 Ukraina kohdisti sanktioita myös suomalaisiin sekä Suomessa asuvaan Venäjän kansalaiseen. Sanktioitujen henkilöiden joukkoon kuuluivat Johan Bäckman, Janus Putkonen, Jarmo Ekman, edesmennyt Jon Hellevig ja Kai Paananen sekä tuolloin näkyvästi esillä ollut Daria Skippari-Smirnov. Heidän lisäksi sanktioita kohdistettiin venäläiseen Oleg Usatšoviin, jonka sukunimestä käytetään eri dokumenteissa myös muotoa Usachov. Langetetuista sanktioissa tarkemmin blogissani (julk. 4/2019).

Aiemmin tänä vuonna Ukrainan valtakunnansyyttäjä Irina Venediktova kertoi BuzzFeed Newsille (toimittaja Christopher Miller) syyttäjätoimiston tutkivan tällä hetkellä 32 eri maasta tulevan 250 vierastaistelijan osallisuutta sotarikoksiin. Nämä taistelijat ovat sotineet Ukrainaa vastaan Venäjän johtamissa joukoissa. Julkitulleiden tietojen mukaan listalla on neljä Suomen kansalaista. (9 ja 10)

En ryhdy spekuloimaan keitä nämä neljä suomalaista ovat. Mikäli tutkinnat Ukrainassa etenevät syytteiden noston taholle, Suomessakin päädyttäneen tilanteeseen, johon Valtakunnansyyttäjänviraston tutkintapyyntöäni koskevassa päätöksessä viitattiin eli Ukrainassa tehdyksi väitettyjen rikosten tutkinnasta vastuu kuuluu Ukrainan viranomaisille, joille maamme viranomaiset voivat pyydettäessä antaa oikeusapua – lähestymmekö tilannetta, jossa tällainen pyyntö esitetään? Sitä, että epäillyt rikokset tapahtuivat Ukrainassa, tapausta käsitellyt valtiosyyttäjä käytti eräänä perusteena sille, ettei hän määrännyt keskusrikospoliisia toimittamaan esitutkintaa tutkintapyyntöni johdosta. Päätöksen myötä tarina jättämäni tutkintapyynnön ympärillä näytti saavan päätöksensä kevättalvella 2016, kunnes se nousi pintaan marraskuun hyisenä päivänä vuosia valtiosyyttäjän päätöksen jälkeen. 

Ehkäpä parasta mitä Jessikka Aron ja Antti Kurosen toimittamien juttujen ja Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion lausuntojen (Kurosen laatima toinen artikkeli) myötä voi tapahtua, on se, että aiheesta ryhdytään myös keskustelemaan avoimesti ja lainsäädännön mahdollisia aukkoja tarpeen mukaan paikataan. Mikäli näitä aukkoja ei tukita, asian voi tulkita myös siten, että suomalaisilla on oikeus osallistua sotaan Venäjällä, mikäli maahan syntyy hallinnon vastaisia – aitoja – separatistisia liikkeitä.

 

Marko Enqvist 

 

Lähteet:

1. https://kohudosentti.blogspot.com/2016/05/me-vapautamme-uus-venajan-me-olemme.html 

2. https://yle.fi/uutiset/3-7512278 

3. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002842109.html 

4. https://khpg.org/en/1500064559 

5. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002842087.html 

6. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L34a 

7. https://kohudosentti.blogspot.com/2015/07/suomalaiset-vapaaehtoiset-saapuneet.html 

8. https://informnapalm.org/en/foreign-journalists-in-dpr/ 

9. https://twitter.com/ChristopherJM/status/1446584526935834624 

10. Kuvassa Ukrainassa tutkinnan alla olevat vierastaistelijat kansallisuuksittain, kuva via Christopher Miller.

Pelotellaan ”ne” hiljaisiksi viranomaisilmoituksilla…

Eräitä keskustelufoorumeita, kuten hommaforumia (hommaforum.org), ylilautaa (ylilauta.org) ja murhainfoa (murha.info) hyödynnetään erilaisissa kampanjoissa muun muassa toimittajia ja viranomaisia vastaan, samoin niitä käytetään disinformatiivisen ja propagandistisen viestinnän jakoalustoin sekä alustoina, joita voi käyttää hyödyksi maalittamisessa esim. kehottaa käyttäjiä tekemään ilmoituksia kohteesta (ts. henkilöstä, jota vastaan toimitaan) viranomaisille, työnantajalle jne. Toisinaan viranomaisten ja toimittajien vastainen kampanjointi voi pitää sisällään maalittamista, kiusaamistarkoituksessa tehtyjä viranomaisilmoituksia jne.

Keskustelufoorumeiden lisäksi erilaisissa Facebook-ryhmissä on harrastettu vastaavaa toimintaa, jossa ryhmän jäseniä kehotetaan – suorastaan kannustetaan – aiheettomiin ilmiantoihin, viranomaisilmoituksiin jne.

Tällaisesta toiminnasta saimme tällä kertaa esimerkin murha.info-keskustelufoorumilla tammikuun 10. päivä, jolloin käyttäjä ”Alex Smith” julkaisi foorumilla seuraavan viestin:

”Siitä miesoletetusta Johannes Koskesta myös lasuja (feministimies, vihapuhuu, rasistireppana). Lasuja voi tehdä nimettömänä. Kaikki mukaan.

SilakkaFB sivusta myös vihapuheilmiantoja. Kun niitä on tarpeeksi niin sivusto suljetaan. NYT kaikki ilmiantamaan.

Sitähän nuo reppanat itsekin harrastavat, jos ajattelee "väärin’.”

Viestissä mainittu ”lasu” tarkoittaa lastensuojeluilmoitusta.

Kuvakaappaus murha.info. (1)

Tämä vastenmielinen sekä viranomaisresursseja kuluttava toiminta kohdistuu Silakka-liikkeen perustajajäseniin kuuluvaa Johannes Koskea vastaan. Toiminnasta tulee mieleeni viime syksyinen, suomalaisen laitaoikeiston masinoima Jessikka Aron ja hänen teoksensa Putinin Trollit: tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta vastainen kampanja, jossa tämä ”kansallismielinen” laitaoikeisto ruokki toisiaan tekemään Jessikka Arosta tutkintapyyntöjä ts. rikosilmoituksia, ja vaatipa Soldiers of Odinin perustaja, äärioikeistolaisen Vastarintaliikkeen aktiivina toiminut, Mika Ranta teokselle julkaisukieltoa – sellaista se tuon porukan sananvapaus on. Eipä se heidän ”kansallismielisyyskään” kovinkaan rakentavaa ja yhteiskuntarakenteita tukevaa ole, ennemminkin päinvastoin.

Kuvakaappaus Mika Rannan VK-tili.

Kuvakollaasi viesteistä, joissa kehuskellaan tehdyn rikosilmoitus Jessikka Arosta.

Tällainen viranomaisille kohdistettujen ilmoitusten teko, onpa kyse poliisille tehdyistä tutkintapyynnöistä ts. rikosilmoituksista tai sosiaaliviranomaisille jätetyistä lastensuojeluilmoituksista, on yksi niistä keinoista, joilla kohteeseen, ja hänen läheisiin pyritään vaikuttamaan. Yksittäinen ilmoitus ei välttämättä elämää merkittävästi haittaa, riippuen toki ilmoituksen luonteesta sekä kohteen elämäntilanteesta, mutta jokainen voi pohtia miltä siinä vaiheessa tuntuu, kun ilmoituksia on tehty useita, jotka ovat johtaneet jonkin tason yhteydenottoon viranomaisten taholta. Tai kun elämäntilanne on jo valmiiksi ahdistava esim. pitkään jatkuneen ahdistelun (vainoamisen) jälkeen.

Näyttää siltä, että Johannes Koski ei jää tämän tapahtuman ainoaksi kohteeksi, nimittäin oululainen kunnallisvaltuutettu Junes Lokka (ASYL-yhteislista) ottaa vastaavassa tarkoituksessa kohteekseen Vasemmistoliiton puoluevaltuutetun Tiia Lehtosen, kuvaillen julkaisemallaan videolla, kuinka hän sen lastensuojeluilmoituksen laatisi, jotta siitä saisi mahdollisimman raflaavan ja jossa häirinnän kohde näyttäytyisi mahdollisimman epäedullisessa valossa. (2)

Mikäli toiminta kohdistuu yhteiskunnallisesti merkittävämpiin toimijoihin tai ammatillisesti huomioitaviin  henkilöihin, kuten viranomaisiin, median edustajiin jne. on huomioitava tarkoituksellisuus ja halu/ pyrkimys välillisesti vaikuttaa muihin samaan viiteryhmään kuuluviin henkilöihin. Toimittaja Jessikka Aroon kohdistunut vainoaminen ja pitkään jatkunut häirintä on esimerkki edellä kuvailemastani toiminnasta, jossa kohteen lisäksi pyritään vaikuttamaan laajempaan yhteisöön, mutta etenkin viime vuoden lopulla vastaavan kaltaisia esimerkkejä löytyy muistakin ammattiryhmistä, kuten tieteen tekijöistä, jolloin yksittäiset alan edustajat nostetaan ”tikunnokkaan” riepoteltavaksi – historiantutkija Oula Silvennoisen kohtelua voi pitää tällaisena ”riepotteluna”, johon osallistui myös suomalaisen poliittisen eliitin jäseniä.

Tutkintapyyntöjen tekoa on käyttänyt hyväksi muun muassa Johan Bäckman, johon toimintaan välillisenä vaikuttamisen keinona hän on turvautunut kenties reilun vuosikymmenen ajan. Jessikka Aro kuvailikin kirjassaan, kuinka Bäckmanin harjoittama – useimmiten aiheettomien – rikosilmoitusten tekeminen, oikaisupyyntöjen jättäminen ja potentiaalinen mustamaalaaminen sai aikanaan aikaan sen, että useat eri mediayhtiöiden edustajat lopettivat hänestä kirjoittamisen (uutisoinnin). On ymmärrettävää, että toimittajat päätyvät tällaiseen ratkaisuun, etenkin tilanteessa, jossa toimittaja(t) ei(vät) saa riittävästi tukea työnantajaltaan, tai työnantajan edustajalta – viime kädessä päätoimittajalta, mutta samalla tällainen ratkaisu kaventaa mediakentän työalaa yllyttäen erilaisia tahoja toimimaan vastaavalla tavalla. Näen tässä tämän ajan viranomaisilmoitusten teossa vähintäänkin kaikuja Johan Bäckmanin toiminnasta, siihen en ota kantaa, missä määrin toiminta on johdettua ja missä määrin vain kopioitua. Tähän asiayhteyteen liittyen, aiheettomiin, kiusaamistarkoituksessa tehtyihin, viranomaisilmoituksiin ovat syyllistyneet muutkin kuin ”kansallismieliset” laitaoikeistoon kuuluvat tahot. Kaikissa tapauksissa aiheettomat ilmoitukset ovat yhtä tuomittavia, ja vastenmielisiä, onpa kohde kuka tahansa.

Myös yritykset, halutessaan toimia moraalisesti kestävällä tavalla, voivat joutua häirinnän ja kiusanteon kohteeksi. Maaseudun tulevaisuudessa 27. syyskuuta 2019 julkaistussa artikkelissa ”’Yritykset, seuratkaa verkkomainontaanne!” – vainotuksi joutunut toimittaja Jessikka Aro kannustaa” mainitut yritykset joutuivat niin ikään pienimuotoisen kiusanteon kohteeksi niiden reagoitua siihen, millaisessa yhteydessä niiden verkkomainontaa esiintyy, sitä esiintyessä Reformi-Studion aiemmin julkaisemalla YouTube-videolla. (3)

Itse näen Reformi-Studion taustalla olevien henkilöiden reagoinnin merkittävimpänä tarkoitusperänä oman edun ajamisen ohella pyrkimyksenä yrittää muokata käytäntöjä siten, että yritykset eivät reagoisi, jos heidän edustajille ilmoitetaan mainontaa esiintyvän videoilla, joiden sisältö on kiistanlainen, disinformatiivinen, valheellinen, rasistinen jne. Yksittäisellä tällaisella palautteella ei tietenkään pitäisi olla suurta merkitystä, mutta joukkoistettuna toiminnalla voi olla negatiivisia seuraamuksia. Huomioitavaa on myös se, että tällaisella toiminnalla esimerkin kaltaiset tahot pyrkivät saamaan omaa asiaansa esille, ja lisää huomiota itselleen (ja ajamalleen ”asialle”) sekä kaventamaan muiden oikeutta käyttää sananvapauttaan haluamallaan tavalla.

Valitettavasti tällainen toiminta hyödyttää erityisesti niitä tahoja, joiden tavoitteena on rapauttaa yhteiskuntarauhaa; heikentää luottamuksen ilmapiiriä; nakertaa luottamusta viranomaisiin ja mediaan; hitaalla ja pitkäjänteisellä työllä heikentää Suomen asemaa. Joukossa on todennäköisesti naiiveja typeryksiä – hyödyllisiä idiootteja, jotka aidosti kuvittelevat olevansa isänmaan tai jonkin muun (suuremman) asialla, mutta joukossa on myös heitä, jotka tarkoituksellisesti ja pahaa tarkoittaen, toimivat juuri näin. Ihmisiä, joille elävät ja kuolleet ovat vain pelinappuloita, joita hyödyntää ”pelissä”, jota kuvittelevat käyvänsä Suomea, tai mitä tahansa, vastaan.

Helsingin Sanomat kirjoitti Johannes Koskeen ja hänen perheeseensä kohdistetusta häirinnästä, uutiskatsauksen mukaan tähän asti lastensuojeluilmoitus pelkästään kiusaamistarkoituksissa on ollut erittäin harvinainen ilmiö. Helsingin lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Jonna Vanhasen mukaan: ”Selkeästi kiusantekotarkoituksessa tehdyt ilmoitukset ovat erittäin marginaalinen osa tehdyistä ilmoituksista. Puhutaan aivan yksittäisistä tapauksista verrattuna ilmoitusten suureen määrään Helsingissä”. (4)

En tunne prosessia riittävän hyvin, mutta mikäli henkilölle, josta ilmoitus on tehty, annetaan tieto, uskoisin sellaisen jokaisessa perheellisessä aiheuttavan vähintään ikäviä tuntemuksia. Vähäisimmilläänkin ilmoitus kuluttaa resursseja, perättömältäkin vaikuttava ilmianto on selvitettävä ja tämä työ voi viedä hyvinkin useamman tunnin.

Havaintojeni mukaan tähän mennessä esim. laitaoikeisto on tehnyt haitantekomielessä rikosilmoituksia, murha.infon kehotus lastensuojeluilmoitusten tekoon on myös kohdennettu ”kansallismieliselle” laitaoikeistolle – toivoa sopii, että ihmiset ymmärtävät jättää tällaiset kehotukset huomiotta, ymmärtävät, että silloin mennään liian pitkälle, kun kiusaamistarkoituksessa mukaan vedetään perhe lapsineen. Johannes Koski ja Tiia Lehtonen tuskin ovat ainoita, joista on kiusaamistarkoituksessa tehty aiheettomia lastensuojeluilmoituksia. Suomen Kansa Ensin puolueen perustajasta ja entisestä – nyt jo erotetusta – puheenjohtajasta Marco de Wit’istä kerrotaan myös tehnyt aiheettomia lastensuojeluilmoituksia. Niin vastenmielinen kuin de Wit henkilönä onkin, niin en voi muuta kuin todeta aiheettomien ilmoitusten olevan halveksuttavia, eivätkä ne todellakaan aja kenkään asiaa vaan ne palvelevat – kuten aiemmin kirjoitin – sellaisia voimia, jotka haluavat rapauttaa luottamustamme viranomaisiin ja instituutioihin täällä Suomessa.

Marko

1. https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=20&t=28997&sid=32a6b3983cb62a50cb3f8317b597aeaf&start=195 

2. https://twitter.com/TiiaMaija/status/1219365239004844033?s=20 

3. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.516910 

4. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006378707.html 

Länsi-Savo haastatteli Petri Viljakaista

Mikkelissä ilmestyvässä Länsi-Savossa julkaistiin viime viikon tiistaina (6. elokuuta 2019) Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sotineen suomalaistaustaisen Petri Viljakaisen hyvin yksipuolinen haastattelu, (1) jossa Viljakainen sai sanottua sanottavansa, ilman, että hänen tekemissä valinnoissa nähtiin sen suurempia ongelmia – hänen esittämänsä väitteet jäivät riippumaan ilmaan sellaisenaan, disinformaatiota eikä propagandaa korjattu. Minulle muodostui kuva ”oman kylän pojasta” tehdystä haastattelusta, josta ei löytynyt ammatillista kunnianhimoa tippaakaan.

Länsi-Savo tiistai 6. elokuuta 2019.

Viime aikoina on käyty keskustelua värväytymisestä terroristisiin organisaatioihin sekä kyseisen toiminnan ongelmallisuudesta ja jopa rikollisuudesta, tässä kontekstissa Viljakaisen haastattelu näyttäytyy entistä yksipuolisempana, siinä on havaittavissa jopa sen luokan henki, että Viljakainen on valkopesemässä itseään luodessaan kuvaa taistelijasta, joka ei tappanut ketään, ja jonka kunnolliset taistelut kiersivät kaukaa –

”Mies toteaa, että sota ei ollut hänen aikanaan ’oikein kunnon sotaa’. Viljakainen kirjoittaa kirjassaan, että hän on aina jäänyt ’varsinaisten taisteluiden ulkopuolelle’.”

”Sanoin kerran, että on ollut hyvä sota, kun ei ole tarvinnut tappaa ketään”.

Toisaalta kuten haastattelussa tuodaan esille, ja minkä moni taho on jo aiemminkin todennut, Viljakaisen rooli informaatiosoturina on suurempi kuin hänen roolinsa taistelukentällä, jossa tulla tapetuksi. Itse en heistä kuitenkaan käyttäisi termiä informaatiosoturi, se tuntuu aivan liian ylevältä, vaan rehellisyyden nimissä he luovat propagandaa ja disinformaatiota, joten siinä missä haastattelussa mainitut Janus Putkonen ja Johan Bäckman, on Viljakainenkin ehta propagandisti. Ja tämän pidän mielessäni tarkastellessani hänestä julkaistua haastattelua, jossa totuus, kuvitelmat ja suoranainen disinformaatio ja propaganda sekoittuvat toisiinsa siten, että tavankansalaisen on mahdoton erottaa niitä toisistaan.

Tiina Saaren tekemä haastattelu alkaa seuraavasti:

”Pieksämäellä asunut Petri Viljakainen värväytyi vapaaehtoiseksi taistelijaksi Itä-Ukrainan kapinallisten riveihin kesällä 2015”.

Jo alku antaa sen kuvan, että Ukrainassa on käynnissä sisällissota, jonka toista osapuolta – kuten haastattelussakin todetaan – Venäjä tukee. Termin ”kapinallisten” käyttö olisi jollain muotoa ymmärrettävää, jos haastattelu olisi tehty sodan ensimmäisenä kesänä eli kesällä 2014, mutta jo hetkenä, jolloin Viljakainen ilmaantui Donbasiin Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneenä, oli ilmiselvää, että kyseessä on Venäjän sota Ukrainassa, jossa Venäjä turvautuu erilaisiin joukko-osastoihin kätkeäkseen oman aktiivisen – valtiollisen – roolin sodassa.

Tuolloin Ukrainan tapahtumia, Euromaidanin ensihetkistä ja Venäjän suorittaman Krimin niemimaan valloituksesta alkaen seuranneille oli ilmiselvää, että Ukrainan itä- ja eteläosiin masinoidun kaaoksen ja separatismiksi-kutsutun taiston taustalla oli Venäjän valtiollisia toimijoita, ja huhtikuussa 2014 venäläisen, palveluksesta ”eronneen”, tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin joukkojen valloitettua ensimmäiset kaupungit Donbasissa, maan rooli kävi entistä selvemmäksi. Kevään ja kesän myötä se vain entisestään korostui Ukrainan alueiden jouduttua venäläisen tykkitulen kohteeksi, Malaysia Airlinesin lennon MH17 tultua pudotetuksi Itä-Ukrainassa ja lopulta elokuussa Venäjän maavoimien ja maahanlaskujoukkojen osallistuttua avoimesti sotatoimiin Itä-Ukrainassa.

Haastattelussa käydään myös läpi Petri Viljakaisen kirjoittamaa, Johan Bäckman Publications’in julkaisemaa, Vilin sota -teosta, jota en ole lukenut, joten kommentoin esitettyjä asioita vain haastattelun pohjalta:

”Kirjassaan Viljakainen kuvaa DNR:n ja LNR:n armeijoiden olevan järjestäytymättömiä. Miehet vaihtuvat tiuhaan, ja Viljakaisen mukaan monet vapaaehtoistaistelijat ovat ammattitaidottomia.”

Mikä tietenkin on sovitettavissa koko haastattelun läpi kulkevaan tarinaan ”paikallisesta kapinasta”, mikä taas on sovitettavissa Venäjän valtion viralliseen totuuteen siitä, että Ukrainassa on ”sisäinen konflikti”, jossa Venäjä ei ole osallisena – ainakaan asevoimillaan.

Ongelmalliseksi kuvauksen tekee se, että näin – Viljakaisen haastattelun kautta – Venäjän valtiollinen tarina eli Venäjän propaganda pääsee läpi suomalaiseen mediaan sellaisenaan, ilman, että merkittävässä määrin tuotaisi esille sitä, että Itä-Ukrainan alueella on kaiken aikaa Venäjän asevoimien ja muiden turvallisuusorganisaatioiden joukko-osastoja sekä Venäjän valtion Syyriassakin käyttämien palkkasoturipalveluita tarjoavien yritysten, kuten PMC Wagner, taistelijoita. Kyse on Ukrainan osalta kaikkea muuta kuin sotimisesta ”kapinallisia” vastaan.

Haastattelussa jää myös tyystin mainitsematta se, että Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, Venäjän toimesta perustetut ”paikallispuolustusjoukot”, ovat Venäjän asevoimien upseereiden komennossa. Näihin ”paikallispuolustusjoukkoihin” on haalittu runsaasti vapaaehtoisia sekä pakolla värvättyjä alueen asukkaiden ohella Venäjältä sekä kolmansista maista – Suomen lisäksi Italiasta, Ranskasta, Serbiasta etc. Näiden joukkojen rooli on sodankäynnin kannalta vähäisempi, nyt niitä käytetään pääasiassa alueiden hallintaan ja kontrollointiin – offensiivien aikana epäkiitolliseen tehtävään, vetämään tulta puoleensa.

Länsi-Savon julkaisemassa Tiina Saaren toimittamassa haastattelussa Viljakaisen toiminta näyttäytyy jopa harmittomana, suomalainen reissumies sotimassa Itä-Ukrainassa, tappamatta ketään, oikeastaan osallistumatta kunnon sotaan, nyt maatöitä tehden luhanskilaisella maatilalla rintaman läheisyydessä:

”Olen tehnyt kesän maataloushommia luhanskilaisella maatilalla rintaman läheisyydessä. Siviilitöistä olen saanut palkkaa, mutta sen eteen on tehtävä paljon. Olen paiskinut pelloilla töitä noin kymmenen tuntia päivässä”.

Tällaisten mielikuvien synnyttäminen vastuullisen median toimesta on ikävää, kun tiedossa on se, että hetkenä, jolloin Petri Viljakainen saapui Donbasin aroille, sodassa oli kuollut tuhansia ukrainalaisia – moni maataan puolustaen hyökkääjältä.

Värväytyessään venäläisten varustamiin ja johtamiin joukkoihin Viljakainen on itsekin tiennyt, millaisiin joukkoihin hän liittyy – Prizrak-prikaati, johon hän myöhemmin värväytyi, on syyllistynyt käynnissä olevan sodan kuluessa sotarikoksiin. Sen kontrolloimilla alueilla on teloitettu siviileitä kansantuomioistuinten oikeudenkäyntien jälkeen, tätä tapahtui etenkin prikaatin ensimmäisen komentajan – omavaltaisen – Aleksei Mozgovoin aikana ja käskystä. Tiedossani ei ole, onko Prizrak-prikaati syyllistynyt sotarikoksiin viimeisen reilun parin vuoden aikana, jolloin Viljakainen kuului sen vahvuuteen, mutta usein nämä teot paljastuvat ”jälkijättöisesti”, jolleivat ole poikkeuksellisen raakoja.

Viljakainen ei alueella taistele kansan puolesta – hän sotii kansaa vastaan. Ukrainalaisilta ei kysytty mitä he haluavat, päätökset tehtiin heidän puolesta Kremlissä, Moskovassa. Viljakaisen kaltaiset, aivopestyt ja uskossaan sokeat, kuvittelevat sotivansa ”kansan puolesta”, mutta hekin sotivat vain Kremlin puolesta. Myös tuhannet venäläisäidit ovat menettäneet läheisimpänsä tässä, mielipuolisessa, sodassa, jossa Viljakainenkin on liannut kätensä vereen – hän on vastuullinen siinä missä päätöksentekijätkin Moskovassa ja rintamalla. Hän teki vapaaehtoisena valinnan lähteä sotaan, hän teki vapaaehtoisena valinnan tarttua aseeseen – samaa valinnan vapautta Kreml ei ole suonut ukrainalaisille.

Viljakaisen henkilökohtaista vastuuta ei myöskään vähennä se, että hänellä on ollut ilmeisiä ongelmia alkoholin kanssa:

”Pieksämäeltä Itä-Ukrainaan sotimaan lähtenyt Petri Viljakainen on haavoittunut reissullaan lievästi pari kertaa alkoholin vaikutuksen alaisena. - -”

Alkoholi on myös se syy, mikä johti erottamiseen ”DNR:n” kansainvälisestä pataljoonasta.

Kaikkiaan haastattelu oli ikävällä tapaa yksipuolinen ja puutteellisesti taustoitettu. Julkaisisiko yksikään lehti ISIS-terroristin yhtä yksipuolista haastattelua, pohdin vaan. Siinä missä me määrittelemme ISIS-taistelijat osaksi terroristi-organisaatiota, Ukrainan lakien mukaan Petri Viljakainen on kuulunut joukko-osastoihin, joiden vangittuja taistelijoita on Ukrainassa tuomittu terrorismirikoksista, mikä pistää pohdiskelemaan:

”Petri Viljakainen matkusti heinäkuussa 2014 Donin Rostoviin Etelä-Venäjälle dosentti Johan Bäckmanin tukemana”

Viljakaisen liittyessä Venäjän proxy-joukkoihin 2015, hänestä tehdystä haastattelusta julkaistiin otteita myös Helsingin Sanomissa, kyseisessä haastattelussa hän tuli maininneeksi sen, että Johan Bäckman on rahoittanut osan hänen matkasta ja viisuminsa Venäjälle. (2)

En nyt viitsi käyttää rautalankaa, mutta suomalaisen maksaessa ts. rahoittaessa toisen suomalaisen matkoja ja muita dokumentteja, jotta tämä pääsee värväytymään aseelliseen ryhmään, luulisi tällaisen toiminnan herättävän kiinnostusta viranomaisissakin – etenkin kun tiedossa on se, että Petri Viljakainen ei suinkaan ole ainoa, joka on esiintynyt Johan Bäckmanin propagandavideoilla, ilmoittaen suuntaavansa sotimaan Donbasiin. Eli sotimaan hyökkääjän riveissä ja osallistumaan Ukrainan osien miehittämiseen.

Marko

1. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/95df1333-9574-4be4-be3c-e0c67b1d1c69 (maksumuurin takana)

2. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002842087.html 

Blogissa venäläisjoukkojen kokoonpanosta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla (kirjoitettu 29. lokakuuta 2018):

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/10/venalaisjoukkojen-kokoonpano_29.html 

Petri Viljakainen sosiaalisessa mediassa keväällä 2016:

MV-paatissa vuoto, jättävätkö rotat uppoavan laivan?

MV-lehden perustaja Ilja Janitskin tuotiin viime viikolla Andorrasta Suomeen, Helsingin käräjäoikeus vangitsi tiistaina (17.4.2018) Janitskinin todennäköisin syin epäiltynä useista eri rikoksista muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, rahankeräysrikoksesta ja rahapelirikoksista. (1 ja 2) Yhteensä Janitskinia epäillään 12 eri rikoksesta, jotka on tehty usean vuoden aikana.

Poliisin tiedotteen mukaan myös muita ihmisiä epäillään ja tutkitaan anonyymeistä nettikirjoituksista MV-lehti-vyyhtiin liittyen. Tämän tutkinnanhaaran osalta on kiinnostavaa seurata, tullaanko tulevaisuudessa paljastamaan eri nimimerkkien taustalla piilevät todelliset kirjoittajat. Johan Bäckmanin tuttavapiiriin kuuluvien henkilöiden väitetään kirjoittaneen MV-lehteen.

Toivoaksemme tämän vyyhdin purun myötä myös MV-lehden sekä Janitskinin rahoituskuviot avautuvat tarkemmin, keitä lahjoittajat ovat ja millaisin motiivein he ovat toimineet.

Viikonloppuna MV:n striimien "moderaattorin" eli päätoimittaja Juha Korhosen avustaja Asta Tuominen kertoi VKontaktessa olleensa poliisin pidättämä vajaat kaksi vuorokautta ja poliisin takavarikoineen hänen tietokoneet, kännykät, lisämuistit ja muistitikut.

Erilaiset ”kansallismielisiksi” itse itsensä nimeämät ryhmittymät ja henkilöt ovat organisoineet useita mielenilmauksia, joissa vaaditaan Ilja Janitskinin vapauttamista. Samaiset tahot ovat myös jakaneet disinformaatiota medioihin Andorrassa ja Suomessa, heidän mukaan Janitskinilta on poliisin toimesta evätty syöpälääkitys – tätä disinformaatiota on Suomessa levittänyt myös Seiska-lehti, joka päätoimittajansa suulla sitoutui vastuulliseen journalismiin kuukauden päivät sitten – todella vastuullista journalismia. (3) Näihin mielenosoituksiin pyrittäneen jatkossa sitomaan ”sananvapaustaistelu” voimakkaasti – palaan aiheeseen myöhemmin.

Janitskinin tukijoiden ja MV-lehden lukijakunnan toimesta poliisin toimintaan on kohdistunut voimakasta kritiikkiä, osa poliisista rinnastetaan toimitavoiltaan entisten kommunistidiktatuurien turvallisuuselimiin. Poliisi – osa siitä – leimataan myös nimikkeellä polpo eli poliittinen poliisi, kyseistä termiä viljellään myös venäläispropagandassa ja on tyypillinen projektio, jota toistetaan nyt orkestroidusti ynnä organisoidusti monella taholla. Todennäköisesti kaikki termiä käyttävät eivät ymmärrä termiin liittyvää syvempää merkitystä, sitä, että sillä pyritään luomaan – tässä tapauksessa – voimakkaan negatiivisia assosiaatioita poliisista ja synnyttämään epäluottamusta poliisia kohtaan.

Termiä polpo on käyttänyt myös kansallissosialistinen Vastarintaliike oikeudenkäyntiensä aikana. Ei ole ihme, että termi on kulkeutunut Janitskinin tukijoiden käyttöön, koska nämä ns. kansallismieliset ryhmät tekevät paljon yhteistyötä organisaatio ja henkilötasolla, osa henkilöistä on myös mukana useammassa eri organisaatiossa samanaikaisesti, kuten Vastarintaliikkeessä ja Soldiers of Odinissa. Tunnetusti Janitskin myös tuki, vähintäänkin henkisesti ja MV-lehden foorumeiden kautta, Soldiers of Odinia kuin myös Vastarintaliikettä.

Tässä yhteydessä on syytä mainita vielä se, että tiistaina MV-aktivistit kävivät tekemässä lukuisia rikosilmoituksia tutkinnanjohtajasta. Myös sosiaalisessa mediassa (esim. Twitterissä) Janitskinin tukijoiden harjoittama viestintä on ollut hyvin aggressiivista, kohdistuen myös viranomaistahoihin, kuten poliisiin. He eivät tunnu ymmärtävän edelleenkään sitä, että sananvapauteen kuuluu olennaisena osana myös vastuu sanoistaan.

Seiska 17.4.2018.

Seiska ei kuitenkaan ole korjannut uutista – otsikon sanamuoto on lehden verkkosivuille korjattu muotoon ”ILJA JANITSKININ ÄITI VÄITTÄÄ: ILJA EI SAA SYÖPÄLÄÄKKEITÄÄN POLIISIVANKILASSA – "TÄMÄ ON KIDUTUSTA!’” keskiviikkona 18.4. aamupäivällä, todennäköisesti palautteen seurauksena. Tässä ns. uutisessa ei edelleenkään ole selkeää mainintaa siitä, että Janitskin on saanut tarvitsemaansa lääkinnällistä hoitoa.

Kuvakaappaus @HelsinkiPoliisi twitter-tili.

Janitskinin tukijat kertovat pyrkineensä valittamaan tämän kokemasta vainosta myös kansainvälisiin toimittaja- ja ihmisoikeusjärjestöihin. MV-median tiedotteen mukaan MV-media lähestyi tänään Toimittajat ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Jarmo Mäkelää – väitteen todenperäisyyttä en ole tarkastanut Jarmo Mäkelältä.

Kuvakaappaus mvlehti.net.

Jo nyt esille on nostettu eri henkilöiden toimesta ”sananvapaustaistelu”, Janitskinin kannattajien mukaan hän on ”sananvapaustaistelija” – myös Johan Bäckman nostaa tässä yhteydessä tavattoman usein sananvapauden, luoden disinformatiivista kuvaa Suomen sananvapauden kehnosta tilasta, josta osoituksena Janitskiniin kohdistetut oikeustoimet. MV-lehden taholta ollaan organisoimassa toukokuulle mielenosoitusta sananvapauden puolesta, idea on sama, jota Vastarintaliike toteutti viime vuoden puolella Tampereella saaden liikkeelle henkilöitä, jotka eivät tienneet taustaorganisaation tarkoitusperiä, tuskin edes tiesivät, mikä tämä Vastarintaliike todellisuudessa on. Heidän käsityksensä sananvapaudesta on valikoiva, eivätkä he halua ymmärtää sitä, että siihen kuuluu myös vastuu sanoistaan. Oma asiansa on sitten se, että onko kansallissosialistinen Vastarintaliike tai erilaiset kansallismielisinä itseään pitävät laitaoikeistolaiset tai rasistisetjärjestöt valmiit luovuttamaan sananvapauden samassa laajuudessa poliittisen kentän vastakkaiselle laidalle? Mikäli teemme päätelmiä historiallisten tapahtumien perusteella niin uskallan todeta, että eivät ole valmiit siihen.

Kuvakaappaus mvlehti.net.

Todennäköisesti tulemme näkemään Ilja Janitskinin vangitsemisen myötä jälleen kerran sananvapaustilanteen noston esille venäläismedioissa Johan Bäckmanin toimesta, ainakin hänen Facebook-päivityksen perusteella tällainen ”esiinmarssi” on jälleen kerran odotettavissa.

”Sananvapaus” mainittu… kuvakaappaus Johan Bäckmanin FB-tili.

Entäpä jättävätkö rotat uppoavan laivan – tehdään nyt selväksi se, että kyseessä on vertauskuva en nimittele ketään rotaksi – nimittäin ei olisi ensimmäinen kerta, jolloin laajassa oikeudenkäynnissä alkaa ”selkäänpuukotus” osapuolten yrittäessä epätoivoisesti pelastaa oman nahkansa. Mukana on enemmän kuin yksi henkilö, joten on enemmän kuin todennäköistä, että joku haluaa ”pelastaa” oman nahkansa vierittäen syytä muiden epäiltyjen harteille.

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-10160015 

2. http://www.poliisi.fi/helsinki/tiedotteet/1/0/helsingin_karajaoikeus_vangitsi_mv-lehden_perustajan_ilja_janitskinin_poliisi_jatkaa_kuulusteluja_69707 

3. https://www.seiska.fi/Uutiset/Seiskan-paatoimittajalta-Vastuullista-journalismia/1129598

Huom. tekstiä muokattu kappaleen kaksi osalta, sekä lisätty kappale kolme selventämään tekstiä.