Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moldova. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moldova. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. tammikuuta 2022

Neuvottelukierros käyty – Venäjä valmistautuu sotatoimien eskalointiin Ukrainassa

 

Viime viikolla Kazakstanin polttoainemielenosoituksista eskaloitunut kriisi täytti hetkeksi uutisavaruuden, maan esitettyä avunpyynnön Kollektiiviselle turvallisuusjärjestölle eli CSTO:lle, joka pääasiassa venäläisin joukoin vakautti tilanteen maassa; tällä viikolla Yhdysvaltojen ja Venäjän kahdenväliset neuvottelut veivät hetkeksi huomion, joita seurasi sarja muitakin neuvotteluita, joissa läntiseen yhteisöön kuuluvat valtiot, eri koostumuksissa, istuivat samaan pöytään Venäjän kanssa yrittäen neuvotteluiden avulla löytää ratkaisun Venäjän itsensä aiheuttamaan ongelmaan. Kaiken aikaa Venäjä on taustalla jatkanut joukkojen siirtoja Ukrainan rajoille ja eräissä tapauksissa Ukrainalta miehitetyille alueille – samalla, neuvotteluista huolimatta, Venäjän Ukrainaan ja läntisiin naapureihinsa kohdistama retoriikka on koventunut muuttuen entistä hyökkäävämmäksi – paikoin jopa vainoharhaiseksi.

Venäjä on jo viikkojen ajan siirtänyt joukkojaan idästä kohti länttä ja lounasta – Ukrainan rajaseutuja. Viime vuoden puolella, Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisten sotaharjoitusten jälkeen alkaneen, mittavan, kalustonsiirto-operaation kuluessa, Venäjä siirsi esim. Jelnjaan, Smolenskin alueella, merkittäviä osia Keskisen sotilaspiirin 41. yhdistettyyn armeijaan kuuluvien joukko-osastojen kalustosta, mukaan lukien kyseisen armeijan 55. mekanisoidun kivääriprikaatin. (1) Jelnjaan on siirretty myös Keskisen sotilaspiirin kaartin 90. panssaridivisioonan kalustoa sekä osia 119. ohjusprikaatista, joka on varustettu Iskander-M taktisilla ballistisilla ohjuksilla. (2) Jelnjasta on linnuntietä Ukrainan rajalle n. 250 km.

Käyn tuonnempana läpi tarkemmin Venäjän Ukrainan tuntumaan siirtämiä joukkoja, mutta ennen tätä lyhyt yhteenveto Venäjän suorittamista mittavista joukkojen siirroista vuodenvaihteen molemmin puolin maan länsi- ja lounaisosiin Ukrainan rajan tuntumaan ja eräiltä osin Ukrainalta miehitetyille alueille. Käytännössä keskityn tämän vuoden puolella tehtyihin havaintoihin joukoista ja niiden koostumuksista.

Jonkin kuvan Venäjällä tällä hetkellä käynnissä olevien joukkojensiirtojen mittavuudesta saa siitä, että muutama päivä sitten (11. tammikuuta) Krasnojarskin kautta kulki kohti länttä jopa toistakymmentä tavarajunaa sotilaskalustoa ja muita varusteita, muilla varusteilla tarkoitan tässä logistiikan tarvitsemia maastokuorma-autoja, maansiirtokoneita, huolto- ja korjausajoneuvoja jne. Ajoittain liikkeellä on näkynyt raketinheitinkaluston ohella varsin paljon latausajoneuvoja, mikä viittaa myös siihen, että Venäjän on tarve saada ammushuolto toimimaan muuallakin kuin harjoitusalueilla, joille valtaosa yksiköistä on tällä hetkellä vielä sijoitettu. On kuitenkin arvioitu, että toistaiseksi liikkeellä oleva ajoneuvokalusto ei ole riittävä, mikäli Venäjän suunnitelmissa on rajoitettua sotilasoperaatiota mittavampi sodan eskalaatio Ukrainassa.

Syystalvella Venäjä alkoi siirtää kalustoa kohti länttä Keskisen sotilaspiirin alueelta, joulukuun loppupuolella mutta etenkin tämän vuoden puolella liikkeellä on ollut entistä enemmän kalustoa vielä kauempaa idästä – Itäisen sotilaspiirin alueelta, ja aina Japaninmeren ääreltä Primorjen aluepiiristä. (3) Tämänhetkisen arvion mukaan Itäisen sotilaspiirin alueelta on juniin lastattu kalustoa viiden prikaatin verran, (4) näyttää myös siltä, että Venäjä on siirtämässä idästä etenkin logistiikan osia kohti länttä. Toisaalta Itäisen sotilaspiirin alueen joukkojensiirtoihin sisältyy harhauttamisen (maskirovka) mahdollisuus.

Aiemmin tällä viikolla Venäjä käynnisti alueella valmiustarkastuksen, (5) jonka myötä liikkeelle lähti huomattavia määriä joukkoja ja kalustoa rautateiden ohella myös maanteitse. Joukkojen suuri määrä ja se, että osassa liikuteltavaa kalustoa, joukko-osasto ja kalustotunnuksia on peitetty*, vaikeuttaa joukkojen liikkeiden havainnointia ja voi mahdollistaa sen, että seurannasta huolimatta, yksittäisiä joukko-osastoja siirtyy jonnekin muualle kuin on ennakoitu, mutta koska Venäjän toiminta on jo tiedossa, se tuskin enää aiheuttaa yhtä mittavaa hämmennystä kuin sodan alussa. 

Kiinnostava, kohti länttä siirtyvä joukko-osasto kuuluu Ulan-Udeen ( Burjatian tasavalta) sijoitettuun erilliseen 5. panssariprikaatiin (sotilasyksikkö 46108). Osia kyseisestä panssariprikaatista osallistui Debaltseven taisteluun Itä-Ukrainassa helmi-maaliskuussa 2015. Sotatoimialueelle prikaatiin kuuluvat joukot siirtyivät viimeistään helmikuussa 2015 puolella, jolloin prikaatin kalustoa ja sotilaita kuvattiin miehitetyn Donetskin alueella, Makiivkan ja Debaltseven välisellä alueella. (6) Debaltseven taistelussa, helmikuussa 2015, erillinen 5. panssariprikaati menetti ainakin kaksi T-72B model 1989 taistelupanssarivaunua. Kalustomenetykset on vahvistanut venäläismedioille prikaatin miehistöön kuulunut, Debaltseven taistelussa vakavasti haavoittunut, sopimussotilas. Ukrainalaisjoukot tuhosivat kyseiset vaunut yhteenotossa Lohlynoven kylän lähellä.










Havainnekuva Venäjän joukkojensiirrosta rautateitse idästä kohti länttä, 8.-13.tammikuuta 2022 välillä. Kuvassa vain pieni osa havaituista, liikkeellä olevista, joukko-osastoista.

Omalla maaperällään Venäjä keskittää joukkojaan muutamalle keskeiselle alueelle kymmenistä kilometreistä muutaman sadan kilometrin päähän Ukrainan rajasta.

Brjanskin ja Smolenskin alueet

Brjanskin ja Smolenskin alueilla joukkoja on siirretty seuraavien paikkakuntien lähistöillä oleviin tukikohtiin, kenttätukikohtiin tai harjoitusalueille: Jelnja ja Klintsy sekä Klimovo, josta on rajalle matkaa linnuntietä noin 12 kilometriä.

Alueelle pysyvästi sijoitetut joukot:

Jelnjassa sijaitsee 144. mekanisoidun divisioonan esikunnan (sotilasyksikkö 61423) ohella divisioonaan kuuluvia joukko-osastoja 59. panssarirykmentti, 1281. panssarintorjuntapataljoona; Klintsyyn on sijoitettu 488. mekanisoitu (kivääri)rykmentti (sotilasyksikkö 12721)  ja 254. mekanisoitu rykmentti. Potšepissa sijaitsee panssarihaupitseilla varustetun 856. tykistörykmentin (sotilasyksikkö 23857) tukikohta.

Brjanskin ja Smolenskin alueille siirretyt joukot:

Jelnjaan on siirretty osia 35., 55. ja 74. mekanisoiduista kivääriprikaateista sekä 1. taktinen ryhmä kaartin 90. panssaridivisioonasta ja 119. ohjusprikaatista. Edellisten lisäksi Jelnjaan on siirretty 1. komppania 10. NBC rykmentistä sekä 1. tykistöpataljoona 120. tykistöprikaatista.

Klimovoon on siirretty 2. pataljoonan taktista ryhmää 90. panssaridivisioonasta ja Rožniin Klintsyn länsipuolelle 1. pataljoonan taktinen ryhmä 90. panssaridivisioonasta.

Kurskin ja Belgorodin alueet

Kurskin ja Belgorodin alueilla joukkoja on koottu Kurskin itäpuolelle Marshala Zhukovan tuntumaan sekä Solotiin Valuikin lähelle ja itse Valuikiin, josta on linnuntietä noin 15 kilometriä Ukrainan vastaiselle rajalle.

Alueelle pysyvästi sijoitetut joukot:

Valiukin ja Solotin alueelle on rauhan aikana sijoitettu 752. mekanisoiturykmentti (sotilasyksikkö 34670), 84. tiedustelupataljoona (sotilasyksikkö 22263) ja 237. panssarirykmentti (sotilasyksikkö 91726) sekä tunnistamaton v. 2020 perustettu mekanisoitu rykmentti.

Kurskin kaupungin ympäristöön on sijoitettu useita joukko-osastoja, kuten 448. ohjusprikaati (sotilasyksikkö 35535), joka on varustettu Iskander-M taktisilla ballistisilla ohjuksilla; Marshala Zhukovassa sijaitsee 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin tukikohta.

Kursk-Vostochniyn lentotukikohtaan on sijoitettu 14. hävittäjärykmentti (sotilasyksikkö 45119).

Kurskin ja Belgorodin alueille siirretyt joukot:

Kurskin itäpuolella sijaitsevan Postojalye Dvorin harjoitusalueelle on siirretty 1. pataljoonan taktinen ryhmä 138. mekanisoidusta prikaatista ja 1. pataljoonan taktinen ryhmä 25. mekanisoidusta prikaatista.

Voronežin alue

Voronežin alueella toistaiseksi merkittävin joukkojen keskitysalue sijaitsee Voronežin kaupungista etelään sijaitsevalla Pogonovon harjoitusalueella, mutta Venäjä on ryhtynyt sijoittamaan kalustoa myös Bogutšariin, jossa sijaitsee ennestään 3. mekanisoidun divisioonan esikunta sekä mekanisoitu rykmentti, panssarihaupitsein varustettu tykistörykmentti ja panssarintorjuntapataljoona.

Alueelle pysyvästi sijoitetut joukot:

Voronežissa sijaitsee 20. armeijan esikunta (sotilasyksikkö 89425), 108. ilmatorjuntaohjusrykmentti (sotilasyksikkö  51025) ja yksi vahvistettu erikoisjoukkojen komppania (huom. komppanian tukikohdan tarkka sijainti ei ole tiedossa). Baltimorin lentotukikohtaan Voronežin etelälaidalla on sijoitettu 47. pommittajarykmentti (sotilasyksikkö  45117).

Bogutšarissa sijaitsee 3. mekanisoidun divisioonan esikunta (sotilasyksikkö 54046) sekä 252. mekanisoitu rykmentti (sotilasyksikkö 91711), panssarihaupitsein varustettu 99. tykistörykmentti (sotilasyksikkö 91727) ja 159. panssarintorjuntapataljoona (sotilasyksikkö 81989).

Voronežin ja Bogutšarin alueelle siirretyt joukot:

Pogonovon harjoitusalueelle Voronežin eteläpuolelle on sijoitettu 2. pataljoonan taktista ryhmää 4. panssaridivisioonasta, 2. pataljoonan taktista ryhmää 2. mekanisoidusta divisioonasta ja TOS-1A:lla varustettu komppania/ pataljoona 20. NBC rykmentistä sekä mahdollisesti BM-27 raketinheittimillä varustettu pataljoona 288. tykistöprikaatista.

Venäjältä, Ukrainan rajantuntumasta tulevien havaintojen mukaan, maa on siirtämässä myös helikopterikalustoa rajaseudulle – tietoon sisältyy pieni varaus, koska kuvauspaikan tarkkaa sijaintia ei ole määritetty.

 

Miehitettyyn Itä-Ukrainaan rajoittuvat alueet ja miehitetty Krimin niemimaa

Venäjä on siirtänyt vähäisemmissä määrin Itä-Ukrainan miehitettyihin alueisiin rajoittuvalle alueelle joukkoja, on kuitenkin syytä huomioida, että Rostovin ympäristöön on sijoitettu Ukrainan sodan seurauksena runsaasti Ukrainalta miehitetyillä alueilla operoivien joukko-osastojen kalustoa sekä reservinyksiköitä. Rostovin koillispuolella, Novotšerkasskissa sijaitsee 8. armeijakunnan esikunta, kyseisen armeijakunnan vastuulla on myös Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden joukot, 1. armeijakunta miehitetyn Donetskin alueella ja 2. armeijakunta miehitetyn Luhanskin alueella.

Venäjän Itä-Ukrainan sotilasoperaatioiden kannalta tärkeässä roolissa ovat myös Rostovin alueella sijaitsevat Kuzminkan harjoitusalue ja Kadamovskyin harjoitusalue, Persianovskin itäpuolella sekä Kamensk-Šahtinski ympäristöineen. Kaupungin lounaispuolella sijaitsee Venäjä maavoimien 91. materiaalivarasto (sotilasyksikkö nro. 48670), jonka kautta on virrannut kalustoa ja materiaalia Venäjän varustamille joukoille Ukrainan itäosien miehitetyille alueille sekä miehitetylle Krimin niemimaalle, unohtamatta muita sotatoimialueita, joilla Venäjä liittolaisineen tai proxy-taistelijoineen on sotinut viimeisen vajaan vuosikymmenen aikana.

Venäjän alueelle sijoittamista joukoista tarkemmin maaliskuussa 2020 kirjoitetussa blogissa ”Donin operatiivinen ryhmä Ukrainan rajalla”.

Joulukuun kuluessa Venäjä on toimittanut miehitetylle Krimin niemimaalle jonkin verran lisää kalustoa sekä joukkoja. Satelliittikuvien ja muiden havaintojen perusteella joukkoja ja kalustoa on saapunut lisää Novoozernen koillispuolen materiaalivarastoon sekä Džankoihin – niemimaan pohjoisosaan, jonne saapui joulukuun alkupuolella 126. erilliseen rannikkopuolustusprikaatiin kuulunut mekanisoitu osasto. Niemimaan itäosissa sijaitsevalle Opukin harjoitusalueelle on myös saapunut jonkin verran joukkoja, mutta samalla on syytä muistaa, että alueella harjoittelemassa olleita joukkoja on siirtynyt takaisin tukikohtiinsa Venäjälle.

Venäjän, aiemmin viime vuonna miehittämälleen Krimin niemimaalle siirtämien joukkojen lisäksi se on siirtänyt niemimaalle, vuoden loppupuolen joukkojen siirroissa, kaksi pataljoonaa 136. mekanisoidusta prikaatista, jonka lisäksi se oli siirtänyt niemimaalle 3-4 pataljoonan taktista ryhmää.

Miehitysvuosien kuluessa Venäjä on vahvistanut niemimaalle sijoittamia joukkojaan huomattavasti, onkin todennäköistä, että mahdollisen (todennäköisen) sodan eskalaation koittaessa, Venäjä siirtäisi, tarpeen niin vaatiessa, niemimaalle avainjoukkoja hyvin nopealla tahdilla joko ilmateitse tai pinta-aluksilla Novorossijskista. Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, se siirsi operaation ensimmäisinä päivinä nopealla tahdilla ilmateitse sekä pinta-aluksilla tarvittavat joukot avainkohteiden haltuun ottamiseen, ja taannoisen Kazakstan-operaation alussa – pääasiassa venäläisin konein – maahan siirrettiin tiiviillä tahdilla tuhansia sotilaita. Ehkäpä Kazakstan oli osaltaan jonkin sortin demonstraatio Ukrainalle ja lännelle siitä, mitä tuleman pitää, mikäli ne eivät taivu Venäjän uhittelun edessä. Onneksi eivät ole taipuneet!

Venäjän miehittämälleen Krimin niemimaalle sijoittamista joukoista laajemmin viime lokakuussa kirjoittamassani (lähteistetyssä) blogissa ”Venäjä militarisoi miehittämäänsä Krimin niemimaata”.

Rochan Consultingin Konrad Muzykan arvion mukaan Venäjä on siirtänyt syksyn ja talven kuluessa Ukrainan rajan tuntumaan sekä Ukrainalta miehitetylle Krimin niemimaalle yhteensä 51-52 pataljoonan taktista ryhmää (BTG), lukemaan eivät sisälly Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sijoitetut joukot. (7)

Edellisten lisäksi Ukrainaan kohdistuvana uhkana huomioisin ehdottomasti myös Moldovasta 90-luvun sodassa Venäjän asevoimien ja vapaaehtoisten tuella irtautuneen, Transnistrian alueen ja sinne sijoitetun Venäjän asevoimien sotilasyksikön nro. 13962, jonka vahvuus on noin 1500 sotilasta sekä niitä tukevat paikalliset joukot kalustoineen. Transnistrian alueelle Venäjän asevoimien osaston varustukseen ei kuulu raskasta kalustoa, sen sijaan alueella operoivilla paikallisilla joukoilla on 90-luvun sodan jäljiltä jonkin verran ikääntyvää panssarikalustoa ja tykistöä.

Kuten karttakuvasta voi päätellä, Venäjä on sijoittanut myös Valko-Venäjän alueelle pysyvästi joukkoja. Vileikaan on sijoitettu 43. viestintäyksikkö (sotilasyksikkö nro. 49390) Venäjän laivastosta, Hantsavitšyn alueelle sijoitettu venäläinen sotilasyksikkö nro. 03522 hoitaa ennakkovaroitustutkaa. On myös enemmän kuin todennäköistä, että Valko-Venäjälle on siirretty muitakin Venäjän asevoimien ja turvallisuusjoukkojen yksiköitä turvaamaan maan diktatorisen johtajan Aleksandr Lukašenkan hallintoa. Lukašenka antoi hyväksyntänsä maassa järjestettäville Valko-Venäjän ja Venäjän yhteiselle operatiiviselle harjoitukselle. Harjoitus on suunniteltu pidettäväksi helmikuussa maan länsi- ja etelärajoilla, myös Ukrainaan rajoittuvilla alueilla.

Venäjä on jo siirtänyt ensimmäiset harjoituksiin osallistuvat joukot Valko-Venäjän maaperälle, eilen Kalodzištšyssä kuvattiin, venäläiskalustoa ja joukkoja kuljettanut tavarajuna. Tänään Valko-Venäjälle on saapunut lisää kalustoa ja joukkoja Venäjältä. Joukkojen saapumista Venäjältä viikkoja ennen harjoitusta pidetään tavanomaista varhaisempana.

Kirjoituksessani en nyt tarkastele miehitetyn Itä-Ukrainan tilannetta, tietyt tekijät kuitenkin indikoivat sen puolesta, että alueella valmistaudutaan tavanomaisesta poikkeaviin toimiin. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa alueen väestölle suunnatut rekrytointikampanjat, joissa ns. aluepuolustusjoukot värväävät uutta miehistöä taisteluosastoja tukeviin joukkoihin, kuten logistiikkaan, hallintoon ja erilaisten kohteiden vartiointiin ja turvaamiseen; ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden toiminnan vaikeuttaminen miehitetyillä alueilla sekä ETYJ:n kalustoon kohdistuva vaikuttaminen; (8) ETYJ:n tarkkailuoperaation lopettaminen Rostovin alueen ja miehitettyjen alueiden välisen rajan kahdella raja-asemalla (kyseessä olivat ainoat raja-asemat, joilla ETYJ:n oli mahdollista suorittaa visuaalista- ja kuulohavainnointia). (9) Myös yöaikaan tapahtuneet, tavanomaisesta poikkeavat, kalustosiirrot miehitetyssä Donetskista saattavat liittyä jonkin asteisen operaation valmisteluun. Tämänhetkisen tiedon perusteella en kuitenkaan ryhdy spekuloimaan, millaisesta operaatiosta mahdollisesti on kyse – vai onko kyse loppujen lopuksi vain tavallisesta rotaatiosta epätavanomaiseen (vuorokauden)aikaan suoritettuna.

Viime viikkojen tapahtumien perusteella, tulen entistä useammin miettineeksi sitä, että onko arpa nyt heitetty ja Venäjällä Vladimir Putinin hallinto siirtynyt tilaan, josta ei ole enää mahdollista vetäytyä ilman, että menettää kasvonsa, että jonkin asteinen voitto on saavutettava – ja koska neuvottelupöydässä länsi ei Putinin uhkavaatimusten edessä taipunut, jäljelle ei juurikaan jää vaihtoehtoja.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://rochan-consulting.com/tracking-russian-deployments-near-ukraine-autumn-winter-2021-22/ 

2. https://www.janes.com/defence-news/news-detail/russian-ground-troop-units-and-iskander-ballistic-missiles-identified-at-ukrainian-border-by-janes 

3. https://twitter.com/GirkinGirkin/status/1481688273500180483 

4. https://twitter.com/konrad_muzyka/status/1481361708543324161 

5. https://tass.com/defense/1388035 

6. https://informnapalm.org/en/5th-tank-brigade-russian-army-battle-debaltseve/ 

7. https://rochan-consulting.com/tracking-russian-deployments-near-ukraine-autumn-winter-2021-22/ 

8. https://www.osce.org/files/f/documents/a/6/508319.pdf

9. https://www.osce.org/observer-mission-at-russian-checkpoints-gukovo-and-donetsk/499387 

Lähteinä käytetty myös Konrad Muzykan ja Rob Leen twitter-tilejä sekä Rondeli Foundationin Russian Military Forces: Interactive Map-verkkosivua. Kartan upotuskuvat @GirkinGirkin ja @4emberlen -twitter-tileiltä.

*: Havainnekuva:















#УкраїнаЧинитимеОпір #UkraineWillResist


perjantai 1. lokakuuta 2021

Venäjä militarisoi miehittämäänsä Krimin niemimaata

 

Neljässä kesäisessä blogissani kävin läpi merkittävimmät Venäjän huoltotukikohdat omalla maaperällään sekä miehitetyssä Itä-Ukrainassa, huomioin myös Venäjän johtamat, varustamat ja valtaosin venäläisten miehittämät 1. armeijakunnan (miehitetyn Donetskin alue) ja 2. armeijakunnan (miehitetyn Luhanskin alue) sekä sen kuinka Venäjä huoltaa joukkojaan miehitetyssä Itä-Ukrainassa.* Tuolloin vaille huomiota jäi Venäjän miehittämä Krimin niemimaa ja sen vuosia jatkunut militarisointi, jonka etenemistä olen aiemmin tarkastellut blogeissani, joten tässä kirjoituksessani koetan nivoa yhteen viimeisimpiä havaintoja miehitetyn Krimin niemimaan militarisoinnista – tarvittaessa sivuan myös niemimaan heikentynyttä turvallisuustilannetta nostaen esiin ongelmakohtia.

Viime vuoden joulukuussa (9.12.2020) Ukrainan ETYJ-edustajat luovuttivat ETYJ:n jäsenmaiden edustajille raportin, Russia’s ongoing aggression against Ukraine and illegal occupation of Crimea, jossa – sen ohella, että käytiin seikkaperäisesti läpi Itä-Ukrainan heikentynyttä turvallisuustilannetta ja Venäjän toimia miehitetyssä Itä-Ukrainassa, viitattiin myös Venäjän toteuttamaan, miehittämänsä, Krimin niemimaan militarisointiin –

”Nowadays, Russia progressively militarizes the territory of temporarily occupied Crimea, having transformed it into a powerful military base. The recently adopted UN GA Resolution «Problem of the militarization of the Autonomous Republic of Crimea and the City of Sevastopol, Ukraine, as well as parts of the Black Sea and the Sea of Azov» serves as yet another confirmation of this reality.” (1)

Jossa viitataan YK:n yleiskokouksen joulukuun 7. päivä hyväksymään päätöslauselmaan, jossa YK:n yleiskokous vaatii Venäjää päättämään viipymättä ”väliaikaisen miehityksensä” Krimin niemimaalla. (2) Päätöslauselman hyväksyi yhteensä 63 maata – Suomi, kuten muutkin EU:n jäsenmaat äänestivät päätöslauselman puolesta, päätöslauselman vastustajien joukossa oli Venäjän lisäksi muun muassa Kiina, Venezuela, Kuuba, Syyria ja Iran sekä Euroopasta Venäjän liittolaisiin laskettava Serbia sekä Aljaksandr Lukašenkan diktatorisesti hallitsema Valko-Venäjä. 62 YK:n jäsenmaata jätti äänestämättä asiasta.

Hyväksytyssä päätöslauselmassa vaaditaan Venäjää välittömästi lopettamaan  ohjusten, aseiden, ammusten ja sotilashenkilöstön sijoittaminen miehitetyn Krimin niemimaan alueelle.

”Pieniä vihreitä miehiä” Krimin niemimaalla. (3)












Ennen Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä ja laitonta anneksaatiota niemimaan alueelle oli Ukrainan ja Venäjän välisen sopimuksen mukaisesti sijoitettuna, sopimuksen sallimat 12500 venäläissotilasta.  Venäjän miehitettyä niemimaan, se ryhtyi sijoittamaan niemimaan alueelle uusia joukkoja sekä kunnostamaan sen tukikohtia, joten ei ihme, että sen naapurivaltiot ovat huolissaan niemimaan militarisoinnista. Miehitysvuosien aikana Venäjän niemimaalle sijoittamien joukkojen kokonaismäärä on noussut yli 32 000 sotilaaseen. Käytännössä niemimaan alueella on usein enemmän kuin 32 000 sotilasta, johtuen siitä, että niemimaan alueella käy säännöllisesti harjoittelemassa yksiköitä muualta Venäjältä.











Venäjän toimesta miehitetylle Krimin niemimaalle perustettiin myös ns. Krimin aluepuolustusprikaateja. Näiden organisaatioiden taustalta löytyy venäläinen kenraali Nikolai Pankov. (4) Miehitystä tukeneet kasakkaorganisaatiot, muiden vastaavien organisaatioiden rinnalla, on sijoitettu näihin aluepuolustusprikaateihin, joita Venäjä käyttää hyvin vaihteleviin operaatioihin miehittämällään niemimaalla. Eräissä tapauksissa näiden ryhmien toiminta on itsenäistä, ohittaen virallisen komentoketjun. Näiden aluepuolustusprikaatien ”työalueeseen” kuuluu näennäisen järjestyksenpidon ohella erilaiset kurinpidolliset ja terrorin toimet, jotka kohdistetaan – poikkeuksetta – miehitystä vastustaviin aktivisteihin ja ryhmiin, kuten Krimin tataarien kulttuuria ja yhtenäisyyttä vaaliviin ryhmiin, jotka Venäjä on nimennyt terroristiorganisaatioiksi. Vastaavalla idealla toteutettuja prikaateja löytyy myös Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta.

Edellä kuvatun tehtävänkuvan lisäksi aluepuolustusjoukkojen vastuulla on eräitä sotilaallisia tehtäviä, nämä joukot muun muassa miehittivät uudelleen Objekt 100 ”Utes” -järjestelmän tukikohdan Honcharnen lounaispuolella vuonna 2016. Järjestelmän tukikohtaan on sijoitettu pintamaaliohjuksia, huhtikuussa 2017 4K44 ”Utes” -rannikkopuolustusjärjestelmän laukaisualustalta ammuttiin P-35 Pityorka (SS-N-3 Shaddock) pintamaaliohjus merimaaliin. (5)

Venäjän maavoimien joukko-osastot Krimillä muodostavat 22. armeijakunnan (ven. 22-й армейский корпус), jonka esikunta on Simferopolissa. 22. armeijakunnan komentajana on toiminut marraskuusta 2020 lähtien kenraalimajuri Denis I. Ljamin. Loppuvuodesta 2018 22. armeijakunnan vahvuus oli noin 7500 miestä, josta lähtien armeijakuntaa on vahvistettu kaiken aikaa. Vuoteen 2020 mennessä armeijakunnan vahvuus oli noussut jo yli 10 000 sotilaaseen.

22. armeijakunta koostuu seuraavista joukko-osastoista 126. erillinen rannikkopuolustus prikaati (esikunta Perevalne), 127. erillinen tiedusteluprikaati (esikunta Sevastopol), 8. tykistörykmentti (esikunta Simferopol) ja 1096. ilmatorjuntarykmentti (esikunta Sevastopol) sekä 4. NBC rykmentti (esikunta Sevastopol).

Venäjän maavoimien ohella miehitetyltä niemimaalta operoi Venäjän Mustanmeren laivasto, jonka vahvuuteen sisältyy Sevastopolin alueelle sijoitettu 810. merijalkaväen prikaati sekä Jevpatoriaan sijoitettu 68. erillinen merivoimien pioneerirykmentti sekä Venäjän ilmavoimat, joten niemimaalle sijoitettujen venäläisjoukkojen kokonaisvahvuus – ilman Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n ja muiden turvallisuuselinten (esim. Venäjän kansalliskaarti eli Rosgvardijan kaksi prikaatia) joukkoja – nousee noin 32500 sotilaaseen.

Ennen niemimaan miehitystä v. 2013, niemimaan lentotukikohtiin oli sijoitettu Venäjän ilmavoimien ja/ tai merivoimien ilmavoimien 41 lentokonetta ja 37 helikopteria. Syksyyn 2019 mennessä lukumäärä oli noussut jo 122 lentokoneeseen ja 62 helikopteriin, joukossa on myös Džankoihin sijoitettuja 39. helikopterirykmentin Kamov Ka-52 ja Mil Mi-28 taisteluhelikoptereita.

Venäjän Mustanmeren laivaston esikunta ja merkittävin laivastotukikohta sijaitsee miehitetyllä Krimillä Sevastopolissa, laivasto operoi niemimaalla myös Feodosijan satamasta käsin. Venäjän Mustanmeren aluskannasta miehitetyn Krimin niemimaan satamista käsin operoi Slava / Project 1164 Atlant-luokan ohjusristeilijä Moskvan johdolla 13 suurempaa pinta-alusta sekä ohjuskorvetteja, vartiolaivoja, miinanraivaajia ja tukialuksia ja yksi sukellusvene. Sevastopolin laivastotukikohtaan on myös sijoitettu 60 sotilaan vahvuinen 102. erikoisjoukkojen osasto (sotilasyksikkö 27203), joka operoi vartiolaivoilla. Merivoimien alaisuuteen kuuluu myös kolme lentorykmenttiä, joista yksi operoi sukellusveneiden torjuntaan tarkoitetuilla helikoptereilla Katšasta käsin.

Niemimaalle on myös sijoitettu Mustanmeren laivaston alaisen 11. erillisen rannikkopuolustusprikaatin joukkoja, prikaatin esikunta sijaitsee Anapassa Krasnodar Kraissa Venäjällä. Prikaati on varustettu muun muassa Bal- ja K-300P Bastion-P pintamaalien torjuntaan tarkoitetuilla ohjusjärjestelmillä.

Venäjän asevoimien rinnalla myös maan muut valtiolliset turvallisuusorganisaatiot, kuten Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB ja kansalliskaarti (Rosgvardija), ovat sijoittaneet niemimaalle joukkojaan. FSB:n alaisuudessa toimiva Venäjän  rajavartiosto operoi niemimaalla, ja sen rannikkovartioston yksikköjä on sijoitettu myös Kertšin satamaan.

Rosgvardijalle on rakenteilla Sevastopoliin uusi varuskunta, kansalliskaartin rooli on myös merkittävä eräiden alueiden vartioinnissa ja turvallisuuden takaajana, esim. Feodosija-13 alueelle siirrettiin Kaukasuksen alueelta ensimmäiset kansalliskaartiin kuuluneet sotilaat kesällä 2016, mahdollisesti jopa aikaisemmin. (6) Samoihin aikoihin Feodosija-13 alueella havaittiin ensimmäiset merkit kunnostustöistä. Neuvostoliiton aikana rakennetusta Feodosija-13 tukikohdasta enemmän seuraavaksi.

Feodosija-13, Neuvostoliiton aikainen ydinasevarasto

Feodosija-13, jota kutsuttiin Kiziltaševskin metroksi (ven. Кизилташевский метрополитен), rakentaminen aloitettiin Krimin niemimaalle Krasnokamjankan kylän alueelle 1950-luvulla. Tukikohta suunniteltiin ydinasevarastoksi, jossa käyttötarkoituksessa se oli Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Feodosija-13 siirtyi Ukrainan haltuun tukikohtaan varastoituine taktisine ydinaseineen ja taistelukärkineen. Budapestin sopimuksessa (v. 1994) sovittiin varastoitujen ydinaseiden ja taistelukärkien siirtämisestä Venäjälle, jonne ne toimitettiin vuoteen 1996 mennessä. (7) Alla havainnekuva alueesta.

Kuvassa hyödynnetty Informnapalmin artikkelia "Russia's Plans for Nuclear Weapons in Crimea:...".









Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmikuussa 2014, Krasnokamjankan alueella sijaitsevassa Feodosija-13:sta säilyi rauha vielä parin vuoden ajan. Kesän 2016 kuluessa Feodosija-13 alueelle pystytettiin pienimuotoinen leiri Venäjän kansalliskaartin sotilaiden toimesta, mikä kävi ilmi heidän sosiaalisessa mediassa julkaisemien kuvien perusteella. Julkaistujen kuvien ja satelliittikuvien perusteella saattoi päätellä, että vuoden 2016 kuluessa laakson alueella aloitettiin kunnostustöitä – on hyvin todennäköistä, että samoihin aikoihin kansalliskaartin kanssa alueelle saapui Sevastopoliin sijoitetun 4. NBC rykmentin sotilaita – tai spesialisteja Venäjältä.

Toistaiseksi asiantuntijoiden läsnäolosta on saatu vain välillisiä todisteita, joista osa on paljastunut kansalliskaartin sotilaiden julkaisemista kuvista. Kuten kunnostettuja rakennuksia ja rakenteita, korjattuja huoltoteitä jne., joiden perusteella voi päätellä alueella tehtävän kunnostus- ja kartoitustöitä, joihin viittaavat myös muut alueelta sekä Venäjältä saadut tiedot. Ukraina onkin – aiheellisesti – ilmaissut huolensa sille, että Venäjä on aktivoimassa uudelleen Feodosija-13 ydinasevaraston. Niemimaalta kantautuvien (vahvistamattomien) tietojen perusteella tukikohtaa valmisteltaisi ottamaan vastaan ensimmäiset ydinaseet kunnostettuihin varastotiloihin.

Venäjä on myös miehitysvuosien aikana laajentanut Belbekin lentotukikohtaa Sevastopolin pohjoispuolella. Lentotukikohdasta käsin on nyt mahdollista operoida kaikilla Venäjän ilmavoimien strategisilla pommikoneilla, maan ilmavoimat on suorittanut harjoituslentoja tukikohtaan Tupolev Tu-22M3 pommikoneilla.

 

Opukin harjoitusalue

Opukin harjoitus- ja ampuma-alue sijaitsee Krimin niemimaan itäosissa, Kertšin niemimaalla noin 50 km Kertšin kaupungista lounaaseen. Viimeksi keväällä Opukin harjoitusalue oli turvallisuuspoliittisen keskustelun ja seuraamisen keskiössä Venäjän siirtäessä tiiviillä aikataululla runsaasti kalustoa kotitukikohdistaan harjoitusalueille maan länsi- ja lounaisosiin sekä Ukrainalta miehitetyille alueille, kuten Krimin niemimaalle. Edelleen Opukin harjoitusalueella on keväällä sinne siirrettyä kalustoa ja materiaalia varastoituna, ja luonnollisesti alueella on järjestetty eriasteisia ja -kokoisia sotaharjoituksia. Tällä hetkellä käynnissä on harjoitus, johon ottaa osaa pari tuhatta maahanlasku sotilasta. (8) 

Alla havainnekuvia Opukin harjoitus- ja ampuma-alueelta, yleiskuviin upotettu DigitalGloben kautta hankittuja satelliittikuvia tämän vuoden huhtikuulta (kuvien päiväys 15.4.2021), jolloin Venäjä oli jo aloittanut valmiusharjoituksiin kuuluvat kalustonsiirrot muun muassa Opukin alueelle, miehitetyllä Krimin niemimaalla.

















Donuzlav järven alue

Venäjä on miehityksen jälkeen ottanut uudelleen käyttöön entisiä tukikohta-alueita Krimin niemimaalla, osaa on miehitysvuosien kuluessa uudisrakennettu runsaasti. Vuoden 2019 alkupuolella Venäjä aloitti vanhojen rakennusten ja hallien purkutyöt Donuzlav järven etelärannalla sijaitsevan Novoozernen koillispuolella. Purkutöitä seurasivat mittavat perustus- ja rakennustyöt, sittemmin alueelle on pystytetty varasto- ja huoltohalleja kalustolle. Alue on otettu osittaiseen käyttöön viime vuonna (v. 2020) rakennus- ja laajennustöiden alueella kuitenkin jatkuessa. Havaintojen mukaan varasto- ja varikkoalueelle on sijoitettu runsaasti erilaisia sotilasajoneuvoja ja muuta kalustoa, kuten kenttätykkejä.









Uhka lännestä – Transnistria

Aiemmissa blogeissani olen jättänyt hyvin vähälle huomiolle Ukrainaan lännestä kohdistuvan uhan. Kyseessä on Moldovan itäosien epävaltion Transnistrian alueelta kohdistuva uhka, uhan konkreettisimman osan muodostaa alueelle sijoitettu venäläinen ”rauhanturvaosasto” eli 1500 sotilaan vahvuinen Venäjän asevoimien Transnistrian operatiivinen ryhmä (ven. Оперативная группа российских войск в Приднестровье, ОГРВ), jota tukee noin 5500 miehen vahvuiset paikalliset taistelujoukot, joiden varustus on merkittävältä osin perua alueelta vetäytyneen Venäjän 14. kaartin armeijan jälkeensä jättämiltä varikoilta. Ns. rauhanturvaamistehtävän ohella venäläisjoukot vastaavat Cobasnan ammusvarikon vartioinnista.

Venäjän läsnäolo alueella on seurausta sodasta Moldovan ja Transnistrian alueen välillä, joka juontaa juurensa aina Neuvostoliiton viimeisiin hetkiin saakka. Konflikti alkoi Neuvostoliiton viimeisinä vuosina, vuonna 1989, aseelliseksi yhteenotoksi – sodaksi – se muuttui marraskuussa 1990, päättyen aselepoon heinäkuussa 1992. Transnistrian alueellinen hallinto säilytti asemansa Venäjän maavoimien 14. kaartin armeijan sekä venäläisvapaaehtoisten tuella.

Venäjän rauhanturvaamistoiminta Transnistriassa on hyvin näennäistä, omalta osaltaan sen joukot pitävät yllä jäätynyttä konfliktia alueella vaikeuttaen samalla Moldovan länsiyhteistyötä ja integroitumista länteen. Moldovan tuore presidentti Maia Sandu totesi viime vuonna, että venäläisjoukkojen tulisi vetäytyä Transnistrian alueelta ja että Venäjän operatiivisen ryhmän tehtävät tulisi siirtää ETYJ:n siviilitarkkailijoille.

Venäjän asevoimien myötävaikutuksella kevättalven ja kevään 2014 yhteenotot Odesan alueella Ukrainassa olivat hyvin väkivaltaiset, koska Transnistrian alueelta saapui runsaasti ”vapaaehtoisia” luomaan kaaosta ja järjestämään Ukrainan uuden hallinnon vastaisia mielenilmauksia. Näiden ”vapaaehtoisten” joukossa oli myös henkilöitä, jotka näyttävät palvelevan edelleen Venäjän asevoimissa sopimussotilaina.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://vienna.mfa.gov.ua/en/news/zayava-shchodo-trivayuchoyi-agresiyi-rosiyi-proti-ukrayini-ta-nezakonnoyi-okupaciyi-krimu-fbs-obsye091220

2. https://yle.fi/uutiset/3-11686193 

3. ”Pieniä vihreitä miehiä Krimillä”, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

4. https://informnapalm.org/en/russia-loses-control-over-self-defense-of-crimea/ 

5. http://navyrecognition.com/index.php/news/defence-news/2017/april-2017-navy-naval-forces-defense-industry-technology-maritime-security-global-news/5157-russia-black-sea-fleet-4k44-utyos-coastal-missile-crew-fires-live-weapon-on-practice-target.html 

6. https://informnapalm.org/en/russia-s-plans-nuclear-weapons-crimea/ 

7. http://krym-otdykh.ru/xranilishhe-yadernogo-oruzhiya-feodosiya-13/ 

8. https://tass.com/defense/1342699 

Olen myös hyödyntänyt Russian Military Forces: Interactive Map -verkkosivua sekä Ukrainan ja kolmansien maiden ETYJ:lle toimittamaa materiaalia.

*:

Venäjän merkittävimmät varikko- ja tukikohta-alueet Ukrainan rajalla sekä miehitetyssä Itä-Ukrainassa.

Itä-Ukrainan miehitetyt alueet: 1. armeijakunta.

Itä-Ukrainan miehitetyt alueet: 2. armeijakunta.

Armeija marssii vatsallaan – kuinka Venäjä huoltaa joukkojaan miehitetyssä Itä-Ukrainassa.
















tiistai 24. marraskuuta 2020

Disinformaatikot Lukašenkan tukena

 

Ukrainan Euromaidanin aikaan talvella 2014 ja myöhemmin samana keväänä venäläismedioissa esiintyi tavan takaa Maria Tsypko/ Tatjana Samoilenko – milloin hän esiintyi ”odessalaisena kotirouvana” tai ”kiovalaisena sotilaan äitinä”, toisinaan häntä haastateltiin ”harkovalaisena antimaidanilaisena”. Tsypko/ Samoilenko on myös osallistunut mielenosoituksiin Sevastopolissa Krimillä sekä Novotšerkasskissa Rostovin alueella Venäjällä, kaikkialla yhteistä hänen roolille mielenosoittajana oli Euromaidanin sekä Ukrainan – Viktor Janukovytšin kauden jälkeisen – hallinnon vastustaminen. (1)

Tsypko ei suinkaan ole ainoa useammassa roolissa esiintynyt, venäläismedioiden käyttämä, palkattu näyttelijä tai turvallisuuspalveluiden henkilökuntaan kuulunut henkilö. Toisinaan henkilöllä on yksi rooli, jolle hän antaa kasvonsa, tällainen henkilö oli Galina Pysnyak, joka esiintyi venäläiselle Pervyi Kanalille (ven. Первый Канал) hyvin pian Itä-Ukrainan sotatoimien alettua v. 2014. Pysnyak kertoi miljoonille katsojille, kuinka ukrainalaisjoukot ristiinnaulitsivat Slovjanskissa kolmivuotiaan lapsen äitinsä silmien edessä. Tarina paljastui hyvin pian valheeksi, härskiksi propagandaksi. Samoin paljastui Pysnyakin tausta, hänellä oli hyvin läheiset suhteet Igor ”Strelkov” Girkinin joukkoihin, Janukovytšin kauden pelättyyn berkutiin kuuluneen miehensä, kautta. Galina Pysnyakin mies siirtyi Igor Girkinin joukkoihin Itä-Ukrainan ajautuessa keväällä 2014 kaaokseen ja sen myötä sotaan. Pysnyakilla itsellään oli muitakin propagandistisia rooleja venäläismedioille kyseisenä keväänä ja kesänä. (1)

Venäjä on turvautunut Ukrainan sodan aikana lukuisia kertoja näyttelijöihin (ja toisinaan amatööreihin) propagandarooleissa – Andrei Petkov esiintyi ainakin kolmesti venäläismedioissa eri rooleissa. Yhdellä kertaa hän oli ”tavallinen mykolaiv’lainen”, joka osoitti mieltään Ukrainan uutta hallintoa vastaan, hän on myös esittäytynyt salaisen eurooppalaisen organisaation saksalaisvakoojaksi jne. (1) Eräissä tapauksissa rooliin on haettu uskottavuutta vieraskielisten joukosta, brittiläisen ääninäyttelijä-kommentaattori Bruce Grantin roolia kommentaattorina Malaysia Airlinesin lennon MH17 alas ampumista käsittelevällä videosarjalla voidaan pitää tällaisena. (2 ja 3)

Jokunen vuosi sitten Vladimir Putin vieraili tavan takaa ”tavallisten kansalaisten” keskuudessa, vaan eipä näidenkään vierailuiden ”tavallinen kansa”, joihin Putin sattumalta pitkin poikin suurta Venäjänmaata samoillessaan ollut ”tavallista kansaa”. Kyseessä oli turvallisuusorganisaatioiden työntekijöitä tai muita valtion työntekijöitä. (4)

Olemme nähneet Valko-Venäjällä valtiollisen median luisuvan silkaksi propagandantuottajaksi ja päätyneen tyystin maan diktaattorin Aljaksandr Lukašenkan peukalonalle, samalla – todennäköisesti kymmeniä – valtiollisen median palveluksessa olleita toimittajia on korvattu venäläisillä toimittajilla. Samaa sarjaan kuuluu venäläisen sotakirjeenvaihtajan – Ukrainan sodasta propagandistisesti raportoineen – Aleksander ”Sasha” Kots’in nimeäminen marraskuun 2. päivä Valko-Venäjän Komsomolskaja Pravdan vastaavaksi päätoimittajaksi. Aleksander Kots on työskennellyt vuodesta 1999 lähtien Venäjän Komsomolskaja Pravdassa, vastuualueenaan konfliktit ja katastrofit. Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU on etsintäkuuluttanut hänet, Kotsin epäillään ”avustaneen terroristeja” toimittajan työssään.

En pitäisi mahdottomana sitä, että juuri venäläisten innoittamina Lukašenkaa tukevissa valkovenäläismedioissa on nähty henkilöitä useammassa kuin yhdessä roolissa, kuten alla olevan kuvakaappauksen Julia Artjuh, joka on esiintynyt vähintään neljässä eri roolissa viime aikoina. Julialta vaihtuu rooli yhtä näppärästi kuin Paavo Väyryseltä kääntyy takki, monilapsisen perheen äidistä siirrytään sujuvasti haastattelijaksi ja seuravana hetkenä ollaankin samassa (?) mielenosoituksessa haastateltavan roolissa ja lopulta esiintymässä kansalaisjärjestön edustajana.

Kuvakaappaus Hanna Liubakovan twitter-tililtä.











Julia Artjuh ei kuitenkaan ole ainoa useampaa roolia näytellyt ”toimittaja-näyttelijä”, johon Aljaksandr Lukašenkaa tukevat valkovenäläismediat ovat viime aikoina turvautuneet. Aivan kuten Hanna Liubakova viittaa twiitissään, kun on vaikea löytää Lukašenkan oikeita tukijoita, aina on Julia Artjuh tai joku vastaava saatavilla.

Näyttelijöihin ynnä muuhun edellä kuvattuun vilppiin turvautuminen ei kuitenkaan Euroopassa ole totalitaaristen valtioiden yksinoikeus. Valko-Venäjä-keskustelussa on viitattu Viktor Orbánin johtamassa Unkarissa hyödynnetty samaa metodia. Toisaalta Orbánin Unkari on tätä nykyä jotain muuta kuin eurooppalainen oikeusvaltio.

 

Suomalaispropagandistit maailmalla

Kun Euroopassa tapahtuu, niin ei lainkaan yllättävää, että suomalaisetkin propagandistit suuntaavat alueelle – tai ainakin pyrkimys on kova.

Romanian ja Ukrainan väliin jäävässä, jäätyneen konfliktin runtelemassa, Moldovassa järjestettiin viime viikolla presidentinvaalit, jonka voitti Maia Sandu 58 prosentin äänisaaliilla Venäjän tukeman Igor Dodon saadessa 42 prosenttia äänistä. (5) Kohti Moldovaa Suomestakin lähti ainakin kaksi Johan Bäckmanin verkostoon kuuluvaa tunnettua henkilöä, Jarmo Ekman ja Leena Hietanen. Seurueeseen kuului kokonaisuudessaan neljä henkilöä – kahden muun tullessa todennäköisesti Baltian alueelta, kuuluen sikäläiseen venäjänkieliseen ja mielipiteidensä perusteella myös Venäjä-mieliseen vähemmistöön.

Nelikko matkasi kohti Moldovaa Valko-Venäjän kautta, lopulta nelikosta vain kolmen onnistui päästä Moldovan maaperälle – Toimittajaliiton edustajana matkaan lähtenyt Jarmo Ekman ei päässyt Chișinăun kansainvälistä lentokenttää pidemmälle. Ekmanin sosiaalisen median päivityksen mukaan matkanteko tyssäsi lentokentällä, jossa hänen Toimittajaliiton akkreditointia ei hyväksytty. Hänen ja viranomaisten neuvonpidon perusteella hetken näytti siltä, että tietyin ehdoin Ekmanin olisi mahdollista saapua maahan, mutta lopulta koronavirusepidemian perusteella maahantulo evättiin. Ekman arvioi todellisen syyn kuitenkin löytyvän hänen kirjoituksistaan sekä Venäjää tukevista mielipiteistään. Ja jos spekuloidaan, niin enpä sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta, etteikö Ekmanin toiminnalla Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla olisi voinut olla vaikutusta maahantulon epäämiseen, propagandistin työn ohella hän on ehtinyt toimia ”vaalitarkkailijana” lukuisissa laittomissa, miehitetyillä alueilla järjestetyissä paikallisvaaleissa, jollainen hyvinkin voi vaikeuttaa maahanpääsyä kun huomioimme sen, että osa Moldovasta, Transnistrian alue, on ollut vuosikymmenten ajan Venäjän tukemien joukkioiden hallinnassa. Ekmanin videoillaan Minskistä välittämä kuva oli kaukana siitä todellisuudesta, jossa Lukašenkan totalitaarisen hallinnon vastustajat elävät tänään – kahviloita ja rupatteluhetkiä sekä nähtävyyksien katsastelua.

Jarmo Ekman Minskissä, kuvakaappaus Ekmanin Facebook-tili.














Ekmanin oleillessa Minskissä, Moldovasta kaiken muun ohella, Johan Bäckmanin ”Dosentti Bäckmanin Venäjä-katsaukset 2020” -ohjelmaan raportoi Leena Hietanen. Hietanen akkreditoitui Moldovaan presidentinvaalien aikaan Kansan Äänen toimittajana, hänen laatimia raportteja löytyy Bäckmanin ohjelman lisäksi ainakin Uudesta MV-lehdestä.

Moldovaa, lähinnä Chișinăunta, Hietanen kiersi latvialaisen Ruslan Pankratovin sekä virolaiseksi esitellyn Dmitri Tsehhanovskin kanssa. Vaalitarkkailijaksi esitelty Pankratov tuntui olevan erityisen huolissaan maan venäjää puhuvien asemasta, kun korruptionvastaisella ohjelmalla kisaan lähtenyt, liberaali länsimielinen, Maia Sandu voitti vaalit. Hietasen ilmaisessa asian suoraan: ”Dodon sitten meni häviämään reilusti Moldovassa. Samalla hävisi paikallinen venäläisvähemmistö ja Venäjä.”

Boldaus minun, mutta kyllähän Leena Hietasen kommentoinnista paistoi läpi hyvin selkeästi se, että häntä harmitti Maia Sandun voitossa erityisesti se, että voittonsa on takaisku Venäjälle ja ”venäläiselle maailmalle”, ei hän moldovalaisten parasta ole ajattelemassa. Tässä yhteydessä on toki hyvä muistaa Leena Hietasen tausta Johan Bäckmanin pitkäaikaisena tuttuna (en käytä termiä ystävä, koska en tiedä ovatko he ystäviä vaiko enemmän ammatillisista ja ideologisista syistä tekemisissä keskenään).

Hietanen on perustanut yhdessä Bäckmanin ja Petri Krohnin sekä Juha Molarin kanssa epävirallisen – Kremlin asiaa ajavan – Suomen Antifasistisen Komitean (SAFKA) yhdistyksen v. 2009, jota ei pidä sekoittaa yhdistysrekisteristä löytyvään SAFKA ry:hyn (perustettu v. 2011), joka suhtautuu hyvin kriittisesti Vladimir Putiniin ja nyky-Venäjään. Hietasen aktivismille luontevaa jatkoa on olla mukana Suomeen perustetun ”Donetskin kansantasavallan ystävien” toiminnassa; osallistua Suomessa järjestetyille kuolemattoman rykmentin marsseille; ja vierailla Bäckmanin ja Janus Putkosen organisoimalla propagandamatkalla miehitetyssä Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2016.

Suomalaiset propagandaturistit miehitetyssä Itä-Ukrainassa, heinäkuussa 2016. 











Jarmo Ekmanillekin miehitetty Itä-Ukraina on tullut tutuksi. Hän vieraili alueella ensimmäisen (?) kerran suomalaisturistien ryhmässä (kuva yllä) heinäkuussa 2016, myöhemmin hän muutti asumaan miehitettyyn Donetskiin useammaksi vuodeksi työskennellen vähintäänkin valtaosan tästä ajasta Janus Putkosen ”päätoimittelemassa” – venäläisrahoitteisessa – DONi Newsissä, joka toimitti ja levitti propagandistista ja disinformatiivista materiaalia miehitetyiltä alueilta lukuisilla kielillä.

Palattuaan Suomeen Ekman on ollut mukana erilaisissa projekteissa, kuten toiminut Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen ”asiantuntijajäsenenä”, olla ehdolla IPU:n listoilta eduskuntavaaleissa. Tätä nykyä Ekman on aktiivisesti mukana salaliittoteoriaa levittävässä QAnon-liikkeessä osallistuen myös marraskuun 28. päivä järjestettävään FIXIT-mielenilmaukseen puhujana. Kun katsoo mielenilmauksen puhujalistaa, on hyvin helposti pääteltävissä se, ettei tämä joukkio aja Suomen ja suomalaisten asiaa.

Aiemmin mainitsin Toimittajaliiton, jonka edustajana Ekman oli akkreditoitunut Moldovaan, Ekman on tämän – kyseenalaista huomiota keränneen liiton – sihteeri. Toimittajaliiton toiminnassa on mukana useampikin suomalainen Kreml-aktiivi, kuten yhdistyksen varapuheenjohtaja Janus Putkonen, ja sen jäsenistöön kuuluu joukkio suomalaisia dis-informaatikkoja ja verkkohäiriköitä.

Suomeen paluunsa jälkeen Jarmo Ekman on vieraillut useamman kerran Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Vierailuilla hän on toiminut ”vaalitarkkailijana” alueella järjestetyissä laittomissa vaaleissa tai osallistunut erilaisiin tapaamisiin ja tapahtumiin, kuten voitonpäivän ja ”kansantasavaltojen” vuosipäivän juhlintaan toukokuussa v. 2019. Ukraina on kohdistanut Jarmo Ekmaniin henkilökohtaisia sanktioita keväällä 2019.

Tämän kirjoituksen voimme päättää Leena Hietasen Minskissä Facebook-sivuilleen kirjoittamaan toteamukseen:

”Nykyajan diktaattorit ovat pehmoja. Minskissä on kaikkea, mitä läntinen ihminen voi toivoa. Kaikki lännen turhamaisuus on jo täällä. Miksi valkovenäläiset vihaavat Lukasenkoa? Hän on ehkä liian ’ryssä’ nuorten valkovenäläisten läntiseen makuun.”

Mitään muuta ei voi odottaakaan miehitettyä Itä-Ukrainaa terrorisoivien barbaarilaumojen tukijalta.

 

Marko


1. https://www.stopfake.org/en/russian-disinfo-patterns-same-actors-different-sets/ 

2. http://www.whathappenedtoflightmh17.com/new-video-states-buk-transport-at-zuhres-was-filmed-at-july-5/ 

3. https://www.linkedin.com/in/bruce-grant-4623b219 

4. https://censor.net/en/photo_news/422483/russian_bloggers_caught_putin_staging_accidental_meetings_with_ordinary_people_photos 

5. https://yle.fi/uutiset/3-11649103 


Pari kuvakollaasia kirjoituksen alkupuolen venäläismedioiden hyödyntämistä propagandaesiintyjistä poikkeuksellisesti näin loppuun sijoitettuna. En halunnut kyseisten kuvien hallitsevan liikaa lyhyttä kirjoitusta.

Maria Tsypko eri rooleissa – ”Не все так просто”.









Tsypko, Petkov, Pysnyak ja Grant.












torstai 14. toukokuuta 2020

Ukrainassa on sodittu jo yli kuusi vuotta – hiiret puhuvat rauhasta


Euroopassa (ja globaalisti) riehuva koronavirus sekä natsi-Saksan antautumisen muisteleminen ovat saaneet aikaan sen, että moni merkittävä – ja eurooppalaisia koskettava – tapahtuma on jäänyt varsin vähäiselle huomiolle. Eurooppa päivänä (toukokuun 9. päivä) meitä muistutettiin Euroopan pitkään kestäneestä rauhanjaksosta, tähän muistutukseen kätkeytyessä samalla huomautus siitä, kuinka kapea-alaisesti me koko asiaa tarkastelemme – tämä rauhanjakso on koskettanut käytännössä vain Euroopan läntisiä osia, jossa ei ole nähty valtioiden välisiä sotia* tai merkittäviä sisällissotia sitten toisen maailmansodan päättymisen, erityislaatuisena vakauttavana tekijänä toimi Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustaminen v. 1952, jonka perillinen Euroopan Unioni on. Mikäli tarkastelemme Eurooppaa kokonaisuutena Atlantilta Uralille, asetelma muuttuu merkittävästi ja se rauhanjakso typistyy olemattomasti lyhyemmäksi, muuttuen samalla myös katkonaisemmaksi.

Tämän, ehkäpä osoittelevan aloituksen tarkoituksena on muistuttaa meitä siitä, ettei tämä rauhanjakso todellisuudessa ole niin pitkä ja auvoinen kuin me usein uskomme sen olevan. Jätämme huomiotta alueita, jotka kuuluvat maantieteelliseen Eurooppaan, mutta jotka ehkäpä mielessämme sijoittuvat kuitenkin jonnekin muualle kuin ”meidän Eurooppaan”, (emmekä mekään ole kuuluneet tähän ”meidän Eurooppaan” montaakaan vuosikymmentä, kuin korkeintaan naiiveissa kuvitelmissa).

Rautaesiripun hajoamista seurasi myös sotia – Balkanilla tämä johti Jugoslavian hajoamissotiin ja sen myötä alueiden ja valtioiden välisiin taisteluihin ja sotiin, joihin sisältyi kokonaisten kansanryhmien vainoamisia, keskitysleirejä ja joukkomurhia (käytännössä kyse oli monin paikoin etnisistä puhdistuksista). Neuvostoliiton hajoaminen ei johtanut, pelättyyn, kaoottisten sotien aikaan, mutta ei neuvostovaltiokaan niin rauhallisesti hajonnut kuin me muistelemme.

Neuvostoliiton hajoaminen johti Moldovan sotaan, jonka seurauksena maa hajosi osiin – itäisestä kaistaleesta, Transnistriasta syntyi Venäjän voimalla haava ja epävakauttaja Moldovaan; eikä yksin Moldovaan vaan laajemmallekin, kuten kevättalvella ja keväällä 2014 Ukrainassa näimme, jolloin Odessan seudulle saapui merkittäviä määriä asemiehiä Transnistrian alueelta. Moldova ei suinkaan jäänyt ainoaksi 90-luvun sotatantereeksi neuvostovaltion raunioilla, Mustanmeren toisella rannalla – Georgiassa – käytiin myös taisteluita, ja näissä sodissa luotiin perusta tämän päivän epävakaudelle alueella, Abhasian ja Etelä-Ossetian alueiden irtautuessa Venäjän tuella Georgiasta, synnyttäen Transnistrian kaltaiset epävaltioiden vyöhykkeet Georgiaan, alueet, joita Venäjä käyttää tänään oman voimapolitiikan pelinappuloina.** Venäjäkin natisi tuolloin liitoksissaan, Tšetšeniassa sodittiin verisesti 90-luvulla ja uudelleen tämän vuosituhannen puolella; Dagestan oli ajautua sisällissodan kaltaiseen tilaan ja paloja kyti laajemmallakin alueella.

Georgiassa sodittiin elokuussa 2008 Venäjän lähettäessä joukkojaan maahan, provosoidessaan asevoimillaan ja proxy-joukoillaan Georgiaa ennen elokuun sotaa lukuisia kertoja – Georgia provosoitui antaen Venäjälle syyn sotaan. Voidaan sanoa, että tuolloinen lännen heikkous (ettei se asettunut voimakkaammin tukemaan Georgiaa), antoi Venäjälle signaalin, jonka maan johto tulkitsi oikeudeksi käyttää voimaan alueella, jonka se katsoi omaksi etupiirikseen. Onko liian suoraan sanottu, jos väitetään, että tämä signaali, joka Venäjälle tuolloin annettiin (”Reset-nappuloineen”***) johti siihen, että Venäjän johto uskalsi hyökätä Krimin niemimaalle helmikuussa 2014 miehittäen sen Ukrainalta, ja myöhemmin aloittaa sodan Ukrainassa, sodan, jonka kuudes vuosi alkoi muutama viikko sitten? Venäjän valtiojohdon itsevarmuutta todennäköisesti lisäsi Yhdysvaltojen presidenttinä olleen Barack Obaman varovaisuus Syyriassa, etenkin se, että Syyrian presidentti Bašar al-Assad saattoi toistuvasti ylittää ”Red Linen” käyttäessään kaasuasetta hallinnon vastustajia (ja siviilejä) vastaan, joutumatta vastaamaan teoistaan. Venäjällä toimettomuus tulkittiin heikkoudeksi, jollaisen tiedetään toimivan signaalina Vladimir Putinille.

Niinpä, samalla kun Ukrainassa soditaan jo seitsemättä vuotta ja yli 13000 ukrainalaista on kuollut tässä sodassa, täällä ”meidän Euroopassa” puhutaan harhaisia puheita, joiden mukaan Venäjän teot pitäisi vähintäänkin unohtaa. Voin vaan pohtia mielessäni, että ovatko poliitikkomme näin naiiveja (ei vaan idiootteja), että he luulevat Venäjän vastaavan hyvään hyvällä, että he kuvittelevat, ettei tästä seuraa, jotain vielä pahempaa tulevaisuudessa?

Ukrainassa on kaatunut sotatoimissa tämän vuoden puolella kymmeniä sotilaita ja upseereja, YK:n julkaiseman aineiston mukaan siviiliuhrien määrä on lisääntynyt merkittävästi viimeisimpien viikkojen kuluessa (1) – palaan alkuvuoden siviiliuhreihin tuonnempana. Sota Ukrainassa ei siis todellakaan ole päättynyt, käytännössä sen intensiteetin tasosta (kiihtymisen ja hiljenemisen jaksottelu) kantaa vastuun Venäjä ja sen varustamat proxy-joukot. Ukrainan aseman ollessa sikälikin epäkiitollisen, että se on pakotettu asemaan, jossa se nyt on.

Tänä vuonna kaatuneita ukrainalaissotilaita, kuvat novynarnia.com. 



















Yllä on kuvakollaasi tämän vuoden puolella kaatuneista ukrainalaissotilaista ja upseereista, joukossa on myös kranaattitulessa menehtynyt lääkintäkersantti Klavdiya ”Claudia” Sytnik. Alkuvuoden traagisuutta lisäsi vielä Ukrainan maavoimiin kuuluvan upseerin, Jurij Sergievin itsemurha rintamalla.

Alla on taulukko parin viimekuun aikana sotatoimissa kaatuneista ja haavoittuneista ukrainalaissotilaista, heidän lisäksi Joint Forces Operation -toimialueella on vammautunut useampi sotilas harjoitusten yhteydessä.


kaatuneet
haavoittuneet
2.3.-8.3.2020
3
21
9.3.-15.3.2020
2
17
16.3.-22.3.2020
1
12
23.3.-29.3.2020
0
4
30.3.-5.4.2020
2
11
6.4.-12.4.2020
2
7
13.4.-19.4.2020
0
3
20.4.-26.4.2020
1
10
27.4.-3.5.2020
1
14
4.5.-10.5.2020
0
18
yhteensä
12
117

Taulukon lähteenä käytetty @uacrisis ja unian.info. 

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raporttien mukaan 1. tammikuuta – 3. toukokuuta välillä kuusi siviiliä on menehtynyt sotatoimialueella sotatoimista johtuvista syistä (tarkoittaen taisteluita; erilaisten räjähteiden, miinojen ja kranaattien räjähdyksiä; muita suoriin sotatoimiin liittyviä syitä), vammautuneiden lukumäärän noustessa 29:ään. (2)

YK:n Ukrainan ihmisoikeuskomission raportin mukaan 1. – 6. toukokuuta 2020 kaksi siviiliä on kuollut ja yhdeksän vammautunut sotatoimien seurauksena, yksi siviili on kuollut ja kuusi vammautunut kranaatti- ja pienikaliiperisten aseiden tulessa; yksi siviili on vammautunut miinan räjähdyksessä; yksi siviili on kuollut ja kaksi vammautunut räjähtämättömän kranaatin tai muun räjähteen varomattoman käsittelyn seurauksena. Toukokuussa vammautuneiden joukossa on neljä lasta, kaikki tyttöjä. (3)

Toukokuun 4. päivä Oleksandrivkassa, tulituksessa vammautuneiden tyttöjen (sirpale)vammojen syntyyn liittyy ongelmallisia piirteitä. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden pyrkiessä tutustumaan tapaukseen ja uhrien vammoihin sairaalassa, sairaalan henkilökunta kieltäytyi antamasta vammoihin liittyvää (ja muuta) informaatiota, jollei ETYJ:n tarkkailijoilla ollut esittää sotilasviranomaisten antamaa lupaa. Myöhemmin miehitetyn Donetskin alueen sotilaslähteet syyttivät ETYJ:n tarkkailijoita valehtelusta. Toiminta, jossa sairaalat kieltäytyvät yhteistyöstä ja miehitettyjen alueiden viranomaiset esittävät syytöksiä tarkkailijoita kohtaan, indikoivat yleensä sen puolesta, että todellisuuden ja kerrotun välillä on suuria eroja. Tässäkin tapauksessa Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ”viranomaistahot” syyttivät Ukrainan asevoimia tapahtuneesta – todellinen tapahtumakulku ei välttämättä selviä koskaan.

Samalla tavalla ongelmallinen on, Donetskin pohjoispuolella, miehitetyn Spartakin taajamassa tapahtunut ampumavälikohtaus, jossa tulituksessa väitetään kuolleen yhden naisen. Todistajan mukaan ”kuulin sarjatulta ja näin naiseen osuvan” – tässä tapauksessa tapahtuneesta tekee ongelmallisen tapahtumapaikka yhdistettynä todistajalausuntoon (alla karttakuva alueesta).

















Donetskissa toimivien, miehitettyjen alueiden ”viranomaisten” mukaan nainen vammautui (vihollisen tulesta) Spartakin kylän eteläosassa sijaitsevalla vul. Chapayevalla. Todistajan mukaan ”hän kuuli ammuntaa” ja ”näki naiseen osuvan” – kun miehitettyjen alueiden ”viranomaisten” antama lausunto on tällainen, herää hyvin ikäviä ajatuksia, kun huomioidaan se, että vul. Chapayevan läntisestä pisteestä on demarkaatiolinjalle yli 1000 metriä, mutta demarkaatiolinja ei tässä tapauksessa tarkoita varsinaista rintamalinjaa, koska Venäjän proxyjen asemat ovat demarkaatiolinjan länsipuolella yli 1150 metrin päässä vul. Chapayevan läntisestä pisteestä, mikä tarkoittaa sitä, että lähimmilläänkin ukrainalaisjoukot ovat reilusti tätä pistettä kauempana (esim. pohjoisessa vastaava piste on noin 1300 metrin päässä). Luonnollisesti yhdestäkään pisteestä ei ole suoraa näköyhteyttä vul. Chapayevalle, valtaosassa edessä on Spartakin taajaman pientaloja tai muita rakennuksia, tai Venäjän proxy-joukkojen asemat ja muita rakenteita. Spartakin taajaman eteläosat ovat myös taajaman länsi-pohjoissektoria korkeammalla (useista metreistä yli kymmeneen metriin).

Koko episodi herättää epäilyn siitä, että jos mitään ampumista on edes tapahtunut, kyseessä on ollut proxy-joukkojen omasta kurittomuudesta johtuva siviilin tulittaminen, jollei kyseessä sitten ollut tarkoituksellinen proxyjen provokaatio, jotta saadaan propagandamateriaalia. Käynnissä olevan sodan aikana Venäjä ja sen proxy-joukot ovat syyllistyneet lukuisia kertoja kontrolloimillaan alueilla sijaitsevien siviilikohteiden tulittamiseen, jotta saavat Ukrainaa vastaan propagandamateriaalia. Vastaavasti tarkkailijatahojen tms. on vastaavissa tilanteissa vaikea esittää suoria syytöksiä Venäjää tai sen proxy-joukkoja vastaan, ikävimmillään asia jää riippumaan ilmaan tai julki tulee vain yksi ”totuus” eli miehitettyjen alueiden ”viranomaisten” julkilausumat.

Tarkoituksenani ei ole väittää, etteivätkö myös ukrainalaisjoukot toisinaan tulittaisi siviilikohteita. Näin on käynyt tämän sodan aikana useita kertoja, toisinaan uhrejakin on tullut, mutta viime aikojen ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raporteista välittyy kuva, että tarkkailijoiden toimia estetään tai vaikeutetaan tavattoman usein. Etenkin miehitetyillä alueilla työskentelyä estetään tai hidastetaan, pääsyä alueille hidastetaan tai vaikeutetaan (koronavirus on usein syynä, absurdia sikäli, että samalla sikäläisten ”viranomaisten” mukaan koronavirus ei ole ongelma – virallisesti tautitapauksia on ”maltillisesti”), siviileiden haastatteluja rajoitetaan, ETYJ:n tiedustelulennokkeja tulitetaan tai häiritään elektronisesti jne. (4 ja 5) Nämä toimet antavat aiheen epäillä, että tapahtumien todellisen laidan ei haluta tulevan ilmi.

Toukokuun alkupuolella Venäjän proxy-joukot ovat tulittaneet toistuvasti siviilikohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla tai aivan demarkaatiolinjan tuntumassa.

Toukokuun 10. päivä Avdiivkassa asuintalon katto vaurioitui kranaattikonekiväärin kranaattien sirpaleista, joita pientaloaluetta kohti ammuttiin. Onneksi siviilit eivät vammautuneet tulituksessa.
Toukokuun 9. päivä Tr'okhizbenkaa kohti ammuttiin miehitetyiltä alueilta käsin Siverskyi Donetsin yli pienikaliiperisilla aseilla ja kranaattikonekivääreillä – tälläkään kertaa siviilit eivät vammautuneet, sen sijaan muutamat talot vaurioituivat tulituksessa.

Toukokuun 4. päivä Venäjän proxy-joukot ampuivat Pavlopilin taajamaa kohti S-8 raketin. Raketti osui maahan muutaman kymmenen metrin päähän lähimmistä asuinrakennuksista. Alueen asukkaiden onneksi raketti ei kuitenkaan räjähtänyt. Ukrainan asevoimien sekä JCCC:n edustajien mukaan raketti ammuttiin kohti Pavlopiliä miehitetyiltä alueilta käsin, Verkhnioshyrokivsken suunnalta.

S-8 raketti on kehitetty Neuvostoliitossa 70-luvulla ja palveluskäyttöön se on otettu 1984. Tavanomaisesti kyseisen tyyppisellä raketilla tulitetaan kohteita ilmasta maahan, raketit asennetaan 7-20 rakettia vetäviin rakettikasetteihin ja rakettikasetti asennetaan esim. taisteluhelikopteriin tai rynnäkkökoneeseen. Valkovenäjällä on kuitenkin kehitetty versio, joka on asennettavissa ajoneuvoalustalle (max. 80 putkea). Maasta maahan raketin kantama on 3000-5000 metriä.

Pavlopiliä kohti ammuttu raketti laukaistiin todennäköisesti kustomoidulta alustalta maasta tai ajoneuvosta käsin.

Pavlopilin lähellä maahan osunut, räjähtämätön S-8 raketti. (6) 


















Tämäkin kevät osoittaa sen, että rauhanpuheille ei ole katetta, myöntyminen ja mahdollisesti pakotteiden höllentäminen (ja muut vastaavat toimet), tarkoittaisivat samalla sitä, että hyväksyisimme Venäjän imperialistisen voimapolitiikan, ja että taivumme sen edessä, kunhan vaan riittävästi aikaa kuluu, ilman, että Venäjä peräytyy tavoitteistaan metriäkään. Mikäli taivumme, voimme esittää kysymyksen – Mikä on alue, missä Venäjä ryhtyy seuraavaksi sotilaallisiin toimiin?

Ei voi olla olemassa muuta lähtökohtaa kuin, että Venäjän on vetäydyttävä Ukrainan itäosista sekä miehittämältään Krimin niemimaalta – mielelläni näkisin myös vastuullisten henkilöiden Venäjällä päätyvän oikeuteen vastaamaan teoistaan, mutta tiedostan, että niin kauan kuin valta ei Venäjällä konkreettisesti vaihdu, maan johto on oikeuden pitkän käden ulottumattomissa.


Marko



Lähteenä myös pressjfo.news, novynarnia.com ja S-8 raketin teknisten tietojen osalta wikipedia.

*: Kyproksella tämä on ollut lähellä 70-luvulla, Turkin miehittäessä saaren pohjoisosan 1974 Kreikan sotilashallituksen tukeman vallankaappauksen jälkeen estääkseen Kyproksen liittämisen Kreikkaan.

**: Useiden Neuvostoliiton hajoamista seuranneiden sotien ja yhteenottojen siemenet kylvettiin Neuvostoliiton aikana, tai jo sitä ennen, esim. Vuoristo-Karabahin sota käytiin Armenian ja Azerbaidžanin välillä 90-luvun alkupuolella, sodan siemen kylvettiin jo vuosia tätä ennen 80-luvun lopulla.

***: Yhdysvallat ryhtyi parantamaan Venäjä-suhteitaan Georgian sodan jälkeen vuonna 2009 ”Reset-politiikalla”. Kyseinen sovinnon ele ei vastannut tarkoitustaan, arvioiden mukaan ele ennemminkin toimi yllykkeenä ja rohkaisuna Kremlille ts. Kremlin voimapolitiikka palkittiin vain vuoden kuluttua Georgian sodasta.