Näytetään tekstit, joissa on tunniste Janus Putkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Janus Putkonen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Ukrainan sota 2014–2022: suomalaiset Venäjän riveissä III OSA

 

Kirjoitukseni myötä palaamme Itä-Ukrainan Donbasissa huhtikuussa 2014 alkaneeseen sotaan, mutta toisinkuin sarjan aiemmissa kirjoituksissa, osissa I ja II, tässä osassa käyn kertauksenomaisesti läpi niiden suomalaisten ja Suomessa asuneiden henkilöiden edesottamuksia, jotka värväytyivät joko Venäjän proxyjoukkoihin Itä-Ukrainassa alkaneen sodan jälkeen tai muulla tavalla osallistuivat Venäjän miehitystoimien tai sotatoimien tukemiseen miehitetyillä alueilla – kumpikaan edellisistä ehdoista ei suoraa täyty Johan Bäckmanin kohdalla mutta toimintansa luonteen tähden hänetkin tullaan huomioimaan kirjoituksessa. Seuraavaksi linkit kirjoitussarjan aiempiin osiin, halukkaat voivat tutustua niihin päästäkseen kärryille tapahtumien etenemisestä Ukrainassa kevättalvella ja keväällä 2014:

Ukrainan sota: kaksitoista vuotta sotaa Ukrainassa – Slovjansk ja Kramatorsk 12. huhtikuuta 2014  OSA I

Ukrainan sota: Ukraina ja Donetsk vuonna nolla – sodan alla keväällä 2014 OSA II

Suomalaismilitantit miehitetyssä Donbasissa 

Huomioidessamme Itä-Ukrainan Donbasissa käynnistyneen sodan pituuden, sodan alkuhetkenä voidaan pitää 12. huhtikuuta 2014, ja Venäjän proxyjoukkoihin värväytyneiden ulkomaalaistaistelijoiden runsaan määrän sekä muissa maissa heihin kohdistetut rankaisutoimet, Suomessa suomalaisten värväytyminen ohitettiin keskusteluissa vuosien ajan lähes täysin. Tähän likimain olemattomaan keskusteluun toi muutoksen vasta Yleisradion toimittajien Jessikka Aron ja Antti Kurosen kirjoittama artikkeli marraskuussa 2021, jota täydensi muutamaa päivää myöhemmin Kurosen erinomainen artikkeli, jossa tarkasteltiin näiden vierastaistelijoiden toiminnan oikeudellista puolta turvallisuusnäkökohtiakaan unohtamatta. (1 ja 2)

Ennen Aron ja Kurosen artikkeleja kirjoittelu suomalaisista vapaaehtoisista oli perinteisissä medioissa kohtuullisen yksipuolista, paikoin jopa vääristelevää. Esimerkiksi Petri Viljakaisen värväytymisen jälkeen suomalaismedia julkaisi haastatteluja, joissa hänen valintoihin ja ratkaisuihin tunnuttiin suhtauduttavan jopa jollain tapaa idealistisen ymmärtäväisesti, Helsingin Sanomien otsikko ”Pieksämäeltä sotilaaksi Itä-Ukrainaan – Petri Viljakainen odottaa rintamalle pääsyä Donetskin liepeillä” heinäkuulta 2015 on kuvaava. (3) Otsikossa Viljakainen nimetään ”sotilaaksi” siitä huolimatta, ettei hän kuulunut lailliseen sotilasorganisaatioon. Hän oli värväytynyt Itä-Ukrainan alueelle Venäjän voimin perustetun Donetskin nukketasavallan joukkojen riveihin, vastaavia joukko-osastoja oli perustettu myös Luhanskin nukketasavallan alueelle. Kuinkahan moni kutsuisi Daeshin tai jonkin muun terroristiorganisaation riveissä taistelevaa terroristia tai militanttia sotilaaksi ja jos kutsuisi, millainen poru syntyisi termin käytöstä? Hiukan samaa oli havaittavissa Loviisan Sanomien Janus Putkosesta  24. helmikuuta 2015 julkaisemassa haastattelussa, jossa oli aistittavissa jopa jonkinlaista ylpeyttä siitä kuinka pitkälle oman kylän poika olikaan päässyt.

Mutta vielä niinkin myöhään kuin elokuussa 2019 Mikkelissä ilmestyvässä Länsi-Savossa julkaistiin Venäjän johtamiin joukkoihin värväytyneen ja Itä-Ukrainassa, maan laillista hallitusvaltaa vastaan miehitysarmeijan riveissä taistelleen Viljakaisen hyvin yksipuolinen haastattelu, (4) jossa hän sai sanottua sanottavansa, ilman, että tekemissään valinnoissa nähtiin sen suurempia ongelmia. Hänen esittämänsä väitteet jäivät riippumaan ilmaan sellaisenaan, disinformaatiota eikä propagandaa oikaistu millään tapaa. Minulle syntyi tästäkin artikkelista kuva ”oman kylän pojasta” tehdystä haastattelusta, josta toimittajan ammatillinen kunnianhimo loisti poissaolollaan. Mutta siirtykäämme alun lyhyestä mediakritiikistä eteenpäin.

Kirjoitukseni tarkoitus on luoda yleisluontoinen katsaus aiheeseen, jota on mahdollista syventää jatkossa yksittäisiä osa-alueita tarkemmin käsittelevillä kirjoituksilla. Kirjoituksessani keskityn ensisijaisesti Itä-Ukrainan sotaan, mutta loppupuolella huomioin myös Venäjän helmikuussa 2022 käynnistyneen suurhyökkäyksen ja siihen liittyvät havainnot suomalaisten edesottamuksista Venäjän joukoissa sotatoimialueella. Kirjoituksessani huomioin myös Suomen kauttakulkureittinä Venäjälle sekä Suomessa asuneiden kolmansien maiden kansalaisten värväytymisen Venäjän proxyjoukkoihin ja osallistumisen sotaan Donbasissa. Kolmansien maiden kansalaisten roolista on aiemmin kirjoitettu varsin vähän. Aihe on noussut esiin yksittäisissä uutisissa, etenkin 24. helmikuuta 2022 alkaneen Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen.

Suomessa asuvien venäläisten ja Venäjän kansalaisten osallistumisesta Itä-Ukrainassa käynnissä olleeseen sotaan ei juurikaan kirjoitettu ennen suurhyökkäyksen alkua. Tämän jälkeen aihe on nostettu esille muun muassa yksittäisten esimerkkien myötä, samalla tapaa kuin Suomessa asuvien venäläisten ja/ tai kaksoiskansalaisten muodostamasta turvallisuusuhasta on uskallettu puhua aivan toisella tapaa verrattuna aikaan ennen suurhyökkäyksen alkua.









Osasto Karhu

Viime vuosikymmenellä suomalaisista Venäjän proxyjoukkoihin värväytyneistä eniten huomiota sai ”Osasto Karhun” nimellä tunnettu joukko, johon toistakymmentä Johan Bäckmanin ja hänen verkostonsa värväämää suomalaista tai suomalaistaustaista henkilöä. Yleisradion marraskuussa 2021 julkaisemassa artikkelissa kerrotaan Bäckmanin todenneen venäläiselle verkkolehdelle Svobodnaja Pressalle:

”yli tusina vapaaehtoista oli jo syyskuuhun 2015 mennessä lähetetty niiden ihmisten joukosta, jotka olivat olleet yhteydessä DPR:n edustustoon saadakseen neuvoja ja apua”. (5)

Havaintojeni ja päätelmieni mukaan vuoden 2015 loppuun mennessä 10–15 suomalaista oli värväytynyt ”nukketasavaltoihin” perustettuihin, Venäjä-johtoisiin joukkoihin erilaisiin tehtäviin, joten Bäckmanin maininta yli tusinasta vapaaehtoisesta on kokoluokaltaan oikea. Värväytyneistä suomalaisista vain osa liittyi sellaisiin yksiköihin, jotka osallistuivat tuolloin taisteluihin. Osan värväytyessä humanitaarista apua tai kenttäsairaanhoitoa järjestäviin yksiköihin – Harri-nimellä esitelty suomalainen ilmaisi halukkuutensa osallistua tällaiseen toimintaan.

Suomalaisia värväytyi myös Venäjän rahoittamiin propaganda- ja informaatiosotaa käyviin organisaatioihin, kuten Janus Putkosen päätoimittelemaan ja venäläisten rahoittamaan DONi Newsiin. Heistä kasvoina ja ääninä tunnetuksi tulivat Jaana-Marika Kurtti sekä Jarmo Ekman. Ekman on Suomeen palattuaan ehtinyt toimia muun muassa Paavo Väyrysen perustaman ja jo hajonneen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenenä, Kristallipuolueen kuntavaaliehdokkaana sekä QAnon- ja koronadenialistien aktivistina levittämässä salaliittoteorioita ja kampanjoiden koronavirusrajoituksia vastaan.

Johan Bäckmanin ja hänen verkostonsa värväämistä suomalaismilitanteista ensimmäisenä julkisuuteen tuli aiemmin mainittu Petri Viljakainen. Hän kertoi Helsingin Sanomissa heinäkuussa 2015 julkaistussa artikkelissa saaneensa taloudellista tukea Johan Bäckmanilta hänen viisumiin ja osaan lennoista matkatessaan Pietarin ja Rostov-na-Donun kautta sotatoimialueelle Itä-Ukrainaan. (6) Uskallan väittää Viljakaista hyödynnetyn tuolloin huomattavan paljon propagandasodassa sekä välillisesti värväystoiminnassa. Sen sijaan kovista puheista huolimatta, hänen roolinsa taistelukentällä näytti olleen viime vuosikymmenellä vähäisempi. Viljakaisella oli tuolloin ilmeisiä ongelmia alkoholin kanssa, jonka käytön takia hänet myös erotettiin Prizrak prikaatista. Viljakaisen ohella myös kuvakollaasin DONi Podcast-kuvassa oleva Ari päätyi jossakin vaiheessa Prizrak prikaatiin. Tietojeni mukaan hän palasi takaisin Suomeen vuoden 2017 alkupuolella. Venäjän suuryökkäyksen alunkin jälkeen Ari on jatkanut Venäjän tukemista. Tukemisen lisäksi hän on sanallisesti uhkaillut suomalaisia poliitikkoja: ”Jos mä jossain sattumalta törmään Sanna Mariniin, niin mulla todennäköisesti napsahtaa. Samoin on Sauli Niinistön kohdalla. So, get the fuck way from me!!” (7)

Informaatio- ja propagandasotaan lasken kuuluvaksi Johan Bäckmanin viime vuosikymmenellä kustantamat Itä-Ukrainan sotaa tavalla tai toisella käsitelleet teokset – tai vihkosiahan niistä osa on. Johan Bäckman Publications julkaisi Viljakaisen-nimellä kirjoitetun Vilin sota-vihkosen sekä Lauri Karhu-nimellä esiintyneen taistelijan kirjoittamana Viimeinen luoti-kirjan – palaan Karhuun uudelleen tuonnempana. Lasken samaan kategoriaan myös Matti Rossin kirjoittaman ja Johan Bäckmanin kustantaman Raunioista nousee Donbass-propagandakirjasen.

Bäckmanin kohdalla on syytä pohtia myös sitä, että liittyykö julkaisutoiminta osana propagandan ja disinformaation levittämistä hänen tehtäväänsä Venäjän strategisten tutkimusten instituutin RISI:n (Rossiiskij institut strategitsheskih issledovanij) Pohjois-Euroopan edustajana. Toimialueena Bäckmanilla oli Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. (8) Bäckmanin itsensä mukaan kyseessä oli luottamustehtävä, ja että hän oli RISI:n edustaja vuonna 2013. RISI julkisilta verkkosivuilta löytyi maininta Bäckmanista joulukuulta 2016, ja 19. toukokuuta 2016 päivätyssä artikkelissa kerrotaan RISI:n edustajan Suomesta (Johan Bäckman) vierailleen ”DNR:n” ja ”LNR:n” alueella. Tämän jälkeen RISI:n verkkosivulta löytyy tietopäivitys Bäckmanista niinkin myöhään, kuin lokakuulta 2022.

Prizrak prikaatin komentaja Aleksei Markov (hän kuoli liikenneonnettomuudessa lokakuussa 2020) ja Johan Bäckman, kuvakaappaus RISI:n verkkosivulta.












Donbassföreningenin joulukuussa 2015 julkaiseman uutisen mukaan suomalaistaustainen antifasisti oli ensimmäinen Pohjoismaista Interunit’iin (eli Unidad Continental) värväytynyt vapaaehtoinen. Myöhemmin tämä suomalainen opittiin tuntemaan Igor sekä Ivan-sotanimillä (nom de guerre). Hänestä käytettiin tai hän käytti itsestään muitakin salanimiä, kuten Ivan Medvedev, Masa Moilanen sekä Lauri Karhu. Hän ei ole esiintynyt julkisuudessa oikealla nimellään, etunimensä Ilari on mainittu ainakin Helsingin Sanomien artikkelissa 27. kesäkuuta 2023. Hänen taustasta tiedetään sen verran, että hän työskenteli palo- ja pelastusalalla, ja että harrastuksiinsa kuului myös judo, jota hän opetti kuntosalilla Moskovassa tämän vuosikymmenen alkupuolella. (9) Ilari on myös ollut Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaana eduskuntavaaleissa v. 2003 Keski-Suomen vaalipiirissä. 

Kuvakaappaus Osasto Karhun-verkkosivulta. Kuvassa on todennäköisesti sotanimellä ’Igor’ tunnettu suomalainen.
















Antifasistien ja äärivasemmistolaisten militanttien Interunit lakkasi toimimasta vuonna 2017, jolloin valtaosa Interunitin taistelijoista liittyi kansainväliseen antifasistien ja kommunistivapaaehtoisten yksikköön DKO:on (ven: ДКО – Добровольческий коммунистический отряд). DKO kuului Prizrak prikaatiin eli 4. aluepuolustusprikaatiin, joka oli tuolloin sijoitettu Altševskiin miehitetyn Luhanskin alueella. Tässä kohdin on syytä tähdentää, että vaikka Venäjä valtiollisessa propagandassaan kertoi ”taistelevansa ukrainalaisfasismia vastaan”, sen vapaaehtoisjoukoissa taisteli rintarinnan äärivasemmistoon kuuluvia militantteja kuin myös äärioikeistoon kuuluvia uusnatseja ja venäläisimperialisteja. (10) Sama kuvio toistui myös Prizrak prikaatissa.

Ymmärrettävien syitten takia lännen vasemmistopiireissä tätä yhteistyötä ei juurikaan nostettu esille. Kysymys kuuluukin, että miksi myös perinteisten medioiden edustajat olivat pääosin hiljaa tästä yhteistyökuviosta? Samankaltaiseen yhteistyöhön Venäjän hyväksi työskentelevien läntisten poliitikkojen ja asiantuntijaroolissa toimivien henkilöiden oli myös alistuttava osallistuessaan venäläisten järjestämiin tilaisuuksiin tai toimiessaan kutsuttuna ”vaalitarkkailijana” osana näytösluontoista vaaliteatteria. (11) Tätäkään kuviota harva heistä toi vapaaehtoisesti julki, vaan tyytyi läntiselle yleisölle toistamaan Venäjän narratiivia eli käytännössä he valehtelivat suurelle yleisölle ja poliitikkojen ollessa kyseessä äänestäjilleen Venäjän sodankäynnin luonteesta. Minun on vaikea uskoa, että he olisivat olleet niin naiivintyperiä, että eivät nähneet Venäjän valheiden läpi jossakin vaiheessa.

Myös Luhanskin ”nukketasavallan” alueella toimii yksittäisiä suomalaisia tai suomalaistaustaisina esiteltyjä henkilöitä, kuten edelleen miehitetyssä Luhanskissa asuva Anna Rännäli-nimellä esitelty nainen. Blogissaan Bäckman kuvaa Rännäliä Luhanskin suomalaiseksi, joskin varsin ristiriitaisesti, koska samalla hän kertoo tämän syntyneen ja opiskelleen Luhanskissa. (12)

Sosiaalisen median tietojen mukaan Anna Rännäli eli Анна Владимировна Ряннель on syntynyt Luhanskissa 41 vuotta sitten. (13) Kuten Bäckman kertoi, hän työskentelee ns. LNR:n ammattiliittojen liitossa, Organisaatio- ja joukkotyön osaston johtajana. (14) Lisäksi hänellä on muitakin julkisia tehtäviä, kuten ”LNR:n” julkisen kamarin etnisten ja uskontojen välisen harmonian, väestötieteen ja perinteisten arvojen toimikunnan puheenjohtajan tehtävä. (15) Venäjälläkin Rännäleitä asuu, monen suvun kohdalla jäljet johtavat Karjalan alueelle, joten uskoisin, että monella isovanhemmat tai iso-isovanhemmat on neuvostoaikana siirretty pakolla kotiseudultaan muualle.

Kuvakaappaus kohudosentti-blogista.
















Mikä sai värväytymään Venäjän proxyjoukkoihin?

Useampi viime vuosikymmenellä Venäjän proxyjoukkoihin tai venäläisten perustamiin aluepuolustusprikaateihin värväytyneistä suomalaisista kommentoi julkisuudessa syitään värväytymiseen. Monella toistui ajatus taistelemisesta ”Kiovan natsijunttaa” rahoittavia Yhdysvaltoja ja Euroopan unionia vastaan, kuten Petri Viljakaisella. (16)

Julkaistuilla tallenteilla luetut fraasit tai lehtiin päätyneet toteamukset kuulostivat ulkopuolisen korvissa ulkoa opetelluilta. Ne ovat kuin Bäckmanin kohudosentti-blogista poimittuja, ennalta käsikirjoitettuja lausahduksia. Toki osa värväytyneistä suomalaisista vastusti ääneen jo Suomessa ollessaan Euroopan unionia, Yhdysvaltoja tai melkeinpä mitä tahansa läntistä instituutiota. Tällainen ihminen oli ehkäpä helpommin johdateltavissa ”fasismin vastaiseen sotaan”, etenkin jos henkilöllä oli ongelmia virkavallan kanssa – kuten tietojeni mukaan Petri Viljakaisella oli, jota poliisi oli kuullut vain joitakin aikoja ennen hänen Suomesta poistumistaan.

Värväytyneiden joukossa oli myös henkilöitä, jotka olivat tunteneet Bäckmanin vuosien ajan, ja joiden omaan elämään liittyvät valitettavat tapahtumat saattoivat edesauttaa lähtöpäätöksen tekemisessä. (17 ja 18)

Yleisradion julkaisemassa artikkelissa (31. lokakuuta 2015) Janus Putkonen vastaa kysymykseen, miksi hän muutti Donetskiin seuraavasti:

”Donetsk on uhri geopoliittisessa taistelussa. Asia valkeni mulle, kun kävin täällä ensimmäisen kerran lehdistömatkalla maaliskuussa. Näin, että tämä paikka tarvitsee tiedottamista ja kansainvälistä mediatoimintaa.” (19)

Huomioiden Putkosen silloinen tausta länsivastaisena vastamediatoimittajana ja salaliittoteoreetikkona, pidän hänen vastaustaan uskottavana ulkoa opetellun fraasin sijaan. Hän koki asiat tuolloin niin, ja uskoisin, että kokee edelleen ts. hän uskoo olevansa oikealla asialla.

 

Suomessa asuvat venäläiset ja kaksoiskansalaiset vapaaehtoisina sotimassa Venäjän sotia

Ottaen huomioon se, minkä verran Suomessa käytiin viime vuosikymmenen puolella keskustelua Daeshiin ja vastaaviin terroristiorganisaatioihin liittyneistä vierastaistelijoista, keskustelu Suomessa asuvien venäläisten ja kaksoiskansalaisten osallistumisesta Venäjän proxyjoukoissa sotaan Donbasissa oli olematonta. Uutisartikkeleita lukuun ottamatta Helsingin Sanomissa 27. kesäkuuta 2023 julkaistu artikkeli Venäjän puolella nosti tämän ryhmän esiin Pavelin eli Pavel N:n toiminnan myötä. (20) Pavel itse kertoo toimittaneensa Itä-Ukrainan miehitetyille alueille vain humanitaarista apua. Väitteeseen suhtautuisin suurella varauksella huomioidessamme sen, että hänen kertomansa ja someviestinnän sekä siihen liittyvän tauon välillä on suuri ristiriita. Tutkimuksissani löysin viime vuosikymmenen puolelta ainakin yhden toisen Suomessa asuneen venäläistaustaisen henkilön tai kaksoiskansalaisen vieneen humanitaarista apua sekä materiaaliapua viime vuosikymmenen puolella Suomesta miehitetyille alueille. Cure Morozov-salanimeä käyttävä henkilö on todennäköisesti vieraillut myös rintamalla – somessa julkaisemansa kuvat antavat ainakin ymmärtää näin.

Käsittelin aihetta tarkemmin Ne ”tavalliset venäläiset” sotimassa Venäjän riveissä-kirjoituksessa 8. heinäkuuta 2023. Aiheen tarkastelua jatkoin edellisen kirjoituksen ”jatko-osassa”, jossa poimin esiin havaintojani Suomessa asuvien venäläisten tai venäläistaustaisten henkilöiden kytköksistä venäläisiin ekstremisteihin.

Keskusrikospoliisi käynnisti huhtikuussa 2022 selvityksen siitä, onko Suomessa asuva venäläismies ollut heinäkuussa 2014 taistelemassa Itä-Ukrainassa Donetskin ja Donbasin alueilla. Selvitys keskittyi lopulta siihen, että onko kyseinen henkilö ollut sotatoimialueella heinäkuussa 2014, ja että onko hänellä mitään tietoa liittyen 17. heinäkuuta 2014 alas ammuttuun Malaysia Airlinesin lentoon MH17. (21)

Suomi on toiminut ainakin yksittäisissä tapauksissa kauttakulkuväylänä Venäjälle. Osa Venäjälle matkanneista on tavannut Suomessa kontaktihenkilöitä, kuten Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalaisjäsenten Anton Thulinin ja Viktor Melinin tapauksessa kävi. Matkatessaan elokuussa 2016 Venäjälle saamaan aseellista koulutusta, käytännössä koulutusta terroritoimiin Russian Imperial Movementin eli RIM:in järjestämällä Partizan kurssilla, he tapasivat Helsingissä ”Vladimirina” esittäytyneen kontaktihenkilön. (22) RIM järjestää edelleen koulutusta Pietarissa sekä Leningradin alueella, jossa Partizan kursseja järjestetään Heinäsenmaa-nimisellä saarella Laatokalla. Saari luovutettiin Neuvostoliitolle 1944.

RIM:in järjestämille kursseille on osallistunut myös suomalaisia äärioikeiston jäseniä, joista osan on arveltu värväytyneen viime vuosikymmenen lopulla Venäjän proxyjoukkoihin Donbasiin, ja loppujen palanneen Suomeen perustamaan Atomwaffen Divisionin Suomen solua. (23) Vuonna 2019 saamani vihjeen mukaan ainakin yksi Suomen kansalainen värväytyi noihin aikoihin Venäjän Itä-Ukrainassa sotiviin proxyjoukkoihin.

 

Venäjän suurhyökkäys 24. helmikuuta 2022 – aika sen jälkeen

Venäjän suurhyökkäystä edelsi joukkojen- ja kalustonsiirtojen lisäksi rekrytointikampanjat, joita kohdistettiin Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden väestön ohella alueen ulkopuolellekin. Näiden kampanjoiden seurauksena Venäjän proxyjoukoihin aiemmin kuuluneita taistelijoita palasi kotimaistaankin takaisin alueelle. Tietojeni mukaan Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen Suomesta on värväytynyt ainoastaan yksittäisiä henkilöitä Venäjän asevoimiin, muiden turvallisuuselinten joukko-osastoihin tai palkkasotilasyksiköihin. Tähän pieneen joukkoon kuuluvista henkilöistä nostaisin kiinnostavana poimintana esiin Jevgeni K-nimisen, Venäjän sisäministeriön joukkojen entisen upseerin, joka ehti asua Suomessa viimevuosikymmenen loppupuolelta lähtien. Jevgeni K:n tuntevat epäilevät perustellusti hänen salanneen oikean työhistoriansa ja taustansa saapuessaan Suomeen.

Italialaistaustaisen pizzakokin Gianno Cennin tarina on vähintäänkin outo. Suomeen Cenni päätyi paetessaan oikeutta Italiassa, hänet oli tuomittu vankeuteen lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta. (24) Ennen muuttoaan Samaraan Venäjälle, Cenni ehti asua ja työskennellä ainakin Kuopiossa. (25) Venäjän asevoimiin Cenni värväytyi marraskuussa 2024, hänet sijoitettiin 1. kaartin panssarirykmenttiin, ja jo tammikuussa 2025 ukrainalaiset ottivat hänet sotavangiksi. Tämän vuoden puolella hänet luovutettiin Italian viranomaisille istumaan reilun seitsemän vuoden vankeustuomiotaan. (26)

Jos Cennin tarina on vähintäänkin outo, ei Juha Rautio-nimellä itsensä esitelleen, Suomessa lähes koko ikänsä asuneen venäläistaustaisen (inkerinsuomalainen?) miehen tarina niitä tavallisimpia ole. Muutto Venäjältä Suomeen pikkulapsena. Nuoruusiässä hankittu rikosrekisteri, jonka tähden hän ei ole saanut Suomen kansalaisuutta, toisin kuin muu perhe. Viime vuosikymmenellä Rautio muutti takaisin Venäjälle, jossa rikollinen elämä jatkui. Venäjällä hänelle langetettiin 12 vuoden tuomion (ilmeisesti huumeista), istuessaan tätä tuomiota Rautio värväytyi Venäjän asevoimiin ja lähetettiin sotaan Ukrainaan. Ukrainassa Rautio jäi sotavangiksi Harkovan alueen Vovtšanskissa syyskuussa 2024 suomalaistaustaiselle Ukrainan asevoimiin värväytyneelle vapaaehtoiselle. (27) Iltalehden uutisen mukaan Juha Rautio (huom. Iltalehti käyttää hänestä uutisessa nimeä ”Jari”) on palautettu, jossain vaiheessa kevättä tai alkukesää osana Ukrainan ja Venäjän välistä sotavankien vaihtoa takaisin Venäjälle. (28)

Suomalaisista Venäjän proxyjoukoissa Itä-Ukrainassa ennen suurhyökkäyksen alkua taistelleista on tietojeni mukaan kaksi värväytynyt Venäjän asevoimiin tai asevoimiin liitettyihin joukko-osastoihin suurhyökkäyksen alun jälkeen. Värväytyneistä pieksämäkeläislähtöinen Petri Viljakainen kaatui ilmoitusten mukaan maaliskuun 2022 alkupuolella, joten toisin kuin Johan Bäckman kertoi, Viljakainen ei kaatunut Sjeverodonetskin taistelussa, joka alkoi paria kuukautta myöhemmin toukokuussa 2022.

Virallisesti Viljakaisen kuolemaa ei ole vahvistettu, mikä voi johtua siitä, että hänen ruumista ei ole löydetty tai tunnistettu. Helsingin Sanomien onnistui saada artikkeliin ”Venäjän puolella” vahvistuksia Viljakaisen kuolemasta muista lähteistä. Yhdysvaltalainen Russell ’Texas’ Bentley kertoi Helsingin Sanomille sähköpostitse: ”Pidin Petriä ystävänäni, vaikka emme palvelleet samassa yksikössä tai viettäneet paljon aikaa yhdessä. Hän palveli kunniakkaasti ja hyvin kunnes kuoli taistelussa rintamalla viime vuonna”. (29)

Tietojeni mukaan Viljakainen ei kuitenkaan ole ainoa Venäjän riveissä taistellut suomalainen, joka on kuollut hyökkäyssodan kuluessa. Ukrainalaislähteiden mukaan Bah’mutin alueella käydyssä taistelussa on kuollut suomalaistaustainen Venäjän asevoimiin värväytynyt henkilö. En kuitenkaan ole kyennyt vahvistamaan tietoa ulkopuolisista lähteistä, joten en mainitse henkilön käyttämää taistelijanimeä tai muitakaan yksilöitäviä tietoja.

Venäjän miehitettyä Krimin niemimaa ja käynnistettyä operaattoreillaan sodan Itä-Ukrainassa 2014 sen perustamiin vapaaehtoisjoukkoihin värväytyi mahdollisesti jopa tuhansia kolmansien maiden kansalaisia. Taisteluiden raskaimman aktiivivaiheen päätyttyä osa tästä joukosta palasi takaisin kotimaihinsa. Suomessa he sulautuivat yhteiskuntaan, heitä ja heidän muodostamaa turvallisuusuhkaa ei huomioitu yksittäisiä keskustelunavauksia lukuun ottamatta. Mikäli Venäjän aloittama hyökkäyssota päättyy epämääräiseen rauhaan ja Venäjän nykyjohdon vallassa pysymiseen, näen Eurooppaa uhkaavan merkittävän vaaran ”erikoisoperaatioveteraanien” taholta, joita Venäjän johdon taholta voi olla houkuteltavaa lähettää länteen. Näin toimien Venäjällä vältettäisi Neuvostoliitossa nähty Afganistanin sotaa seurannut efekti, jossa yhteiskunnasta syrjäytyneet veteraanit löysivät itsensä erilaisista rikollisorganisaatioista ja muista ryhmistä, ja joille väkivallan käyttö oli ollut vuosien ajan arkea, ja joilla kynnys sen käyttämiseen on matalalla.  Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Saksan parlamentin puolustuskomitean puheenjohtajana toimineen Marie-Agnes Strack-Zimmermannin sanat, hänen viitatessa Venäjän proxyjoukoissa sotakokemusta hankkineisiin henkilöihin:

”Tällaiset todellista sotakokemusta omaavat ihmiset – jotka mahdollisesti tappoivat muita ilman katumusta – ovat vaarallisia yhteiskunnallemme”. (30) Tämä jos mikä meidän on syytä pitää mielessä, ja pitää näitä henkilöitä todellisena uhkana yhteiskuntarauhalle.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/3-12153718

2. https://yle.fi/a/3-12210484

3. https://www.hs.fi/maailma/art-2000002842087.html 

4. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/95df1333-9574-4be4-be3c-e0c67b1d1c69

5. https://yle.fi/a/3-12153718

6. https://www.hs.fi/maailma/art-2000002842087.html

7. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009511795.html

8. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006286131.html

9. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009511795.html

10. https://www.sciencenorway.no/conflict-foreign-fighters-terrorism/this-is-where-neo-nazi-foreign-fighters-fought-alongside-communists/1853856

11. EPDE:n julkaisussa “Politically Biased Election Observation – A Threat to the Integrity of International Institutions” käydään esimerkein läpi Venäjän miehittämillään alueilla järjestämiä laittomia ”vaaleja”, ja kuin näiden ”vaalien” tarkkailijoina oli muun muassa eurooppalaisia laitavasemmistoon ja äärioikeistoon kuuluvia poliitikkoja, esimerkiksi taulukot sivuilla: 36–37 ja 38–42. 

12. https://kohudosentti.blogspot.com/2016/08/anna-rannali-luganskin-kansantasavallan.html

13. https://ok.ru/profile/168391131639

14. https://fplnr.su/apparat-fp-lnr/

15. Творчество – это умение видеть то, чего не видят другие.

16. https://yle.fi/a/3-12153718

17. https://kohudosentti.blogspot.com/2010/06/european-court-of-human-rights-urgent.html

18. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/takaisin-viipuriin-

19. https://yle.fi/a/3-8416989

20. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009511795.html

21. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009701271.html

22. https://x.com/VarisVerkosto/status/1199432934178131968

23. https://theconversation.com/russian-imperial-movement-how-a-far-right-group-outlawed-by-the-uk-is-spreading-terror-across-europe-260825

24. https://united24media.com/latest-news/convicted-italian-child-abuser-who-fought-for-russia-detained-at-airport-after-ukraine-captivity-17339

25. https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/8232346

26. https://united24media.com/latest-news/convicted-italian-child-abuser-who-fought-for-russia-detained-at-airport-after-ukraine-captivity-17339

27. https://www.youtube.com/watch?v=2auRCIsWnAs

28. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c592f979-3fb3-4d10-aae2-71f97d4337b0 

Huom. toisin, kuin Iltalehden otsikossa väitetään, kyseinen henkilö ei ole Suomen kansalainen.

29. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009511795.html

30. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009511795.html 


Kirjoituksessa olen hyödyntänyt myös Informnapalmin artikkelia ”Russia opens visas for terrorists operating in Ukraine – leaked passport data of mercenaries”.



lauantai 21. helmikuuta 2026

Januksenkasvoinen mies – eli tosikertomus siitä, kuinka Mr. Finland -kilpailun lehdistön suosikki päätyi Venäjän propagandistiksi

 

OSA II

Julkaisin Janus Kostia Putkosesta kertovan blogiparin ensimmäisen osan helmikuun puolivälissä. Osan päättyessä hetkeen, jolloin Putkonen jätti Suomen pölyt taakseen paettuaan Thaimaahan Kilvenmaa-kollektiivin ajauduttua taloudellisiin ongelmiin. Thaimaasta käsin Putkonen jatkoi edelleen Verkkomedian toimittamista mutta samoihin aikoihin hänen yhteytensä Venäjän hyväksi työskenteleviin tahoihin alkoivat käydä entistä ilmeisimmiksi. Viitteitä Putkosen kasvavasta Venäjä-mielisyydestä saimme jo aiemmin. Esimerkkinä voimme mainita hänen Verkkomediaan kirjoittamansa kiitospuheen Venäjän asevoimien silloiselle komentajalle, kenraali Nikolai Makaroville, joka oli Helsingissä pitämässään puheessa moittinut Suomen Nato-yhteistyötä. (1) Putkosta haastateltiin jo tuolloin säännöllisesti Venäjän valtiolliseen mediaan.

 

Verkkomediasta tuottamaan Venäjän propagandaa miehitettyyn Donetskiin

Putkonen muutti pysyvästi Venäjän nukkehallinnon miehittämään Donetskiin heinäkuussa 2015, mutta jo ennen hän oli käynyt raportointimatkalla Kiovassa kevätkesällä 2014 sekä Venäjän proxyjoukkojen miehittämässä Donetskissa kevättalvella 2015. Miehitettyyn Donetskiin hänet vei venäläisen liikemiehen Andrei Stepanenkon perustama Europa Objektiv -mediaprojekti, joka järjesti valikoidulle joukolle läntisiä vaihtoehto- ja vastamediatoimittajia propagandamatkoja miehitettyyn Donbasiin. Julkisesti Europa Objektiv’in kerrottiin olevan saksalais-venäläisen kansalaisjärjestön eli NGO:n perustama. Sen toiminnan aktiivisin vaihe ajoittui Itä-Ukrainan sodan alkuvaiheeseen vuoteen 2015.

Putkonen ja James Carden, Oktjabrskin mikropiiri, Donetsk. Alkuperäinen kuva: Janus Putkonen, Facebook. 












Europa Objektiv’in kevättalvella 2015 järjestämien propagandamatkojen ”matkakertomuksia” julkaistiin erilaisten vastamedioiden, kuten Verkkomedia lisäksi ainakin vasemmistolaisissa medioissa ja verkkojulkaisuissa, kuten Ken Silversteinin perustamassa CounterPunch’issa. (2) Putkosen kanssa samalle propagandamatkalle osallistui muun muassa James Carden, Pepe Escobar ja Vanja Savićević muutaman muun ”toimittajan” kanssa. Europa Objektiv järjesti kevättalvella ja keväällä 2015 lukuisia vastaavia propagandamatkoja Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, mikä on pääteltävissä julkaistuista artikkeleista ja niissä kuvailluista ryhmistä kokoonpanoineen. Roger Annis kertoo huhtikuun 2015 loppupuolella julkaisemassa raportissaan ryhmäänsä kuuluneen kirjoittajia ja kuvaajia Kanadasta, Yhdysvalloista, Italiasta, Alankomaista ja Sveitsistä sekä Tšekin tasavallasta. (3) Julkaistuissa artikkeleissa toistuu poikkeuksetta kuvaus Europa Objektiv’ista kansalaisten perustamana projektina. Yksikään retkille kutsutuista ”toimittajista” ei kuitenkaan kyseenalaista Europa Objektiv’in taustaa, kuten ei myöskään heille kerrottua tarinaa näytetä kyseenalaistettavan: lukuisat ihmiset näyttävät tämän tarinan mukaan kannattaneen yhtenäistä ”Novorossijaa”, joka ulottuu Ukrainan itäosista aina Odesaan saakka. Tarina on sama, jota venäläiset propagandistit ja näiden pseudovaltioiden johtajat tuolloin kertoivat. Se on myös sama, jota Johan Bäckman ja Janus Putkonen tuolloin levittivät suomalaisille seuraajilleen. Väistämättä tulee tunne, että toistetaan ulkoa opeteltua fraasia!

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin ’kohudosentti’-blogista. (4) 


 







Putkosen ”urakiertoa” Venäjän miehittämässä Donetskissa voi kutsua ripeäksi. Kevättalven vierailusta ehti kulua vain muutama kuukausi, kun Putkonen jo asettui asumaan Donetskiin heinäkuussa 2015. (5) Hän ryhtyi myös työskentelemään operatiivisena johtajana Donetskin lehdistökeskuksessa – DONi Pressissä, ja näennäisesti päätoimittajana DONi News ”uutistoimistossa”. (6) Hierarkiassa hänen yläpuolella pääjohtajan tittelillä työskenteli Europa Objektiv’in perustaja ja taustahahmoihin kuuluva Andrei Stepanenko.

Miehitettyjen alueiden mediaprojekteihin kytkeytyi erilaisia propagandaa ja disinformaatiota levittäviä kampanjoita tai näennäisen kansalaistoiminnan muotoja. Tähän joukkoon kuului myös Save Donbass People -kampanja, jonka lonkerot levisivät Suomeenkin Helsingissä järjestetyn näyttelyn sekä suomen kielisen Facebook-ryhmän myötä. Save Donbass People -kampanja käynnistyi niinkin varhain, kuin heinäkuussa 2014 – ainakin osia siitä nivoutui Putkosen operoimaan DONi Newsiin heinäkuusta 2015 eteenpäin, mikä on pääteltävissä Save Donbass People-ryhmän suomen kielisen Facebook-ryhmän profiilikuvasta sekä Putkosesta otetuista ”edustuskuvista”, joissa DONi Newsin ja lehdistökeskuksen ohella lukee usein: Save Donbass People. (7)

Save Donbass People -kampanja tuli tunnetuksi siitä, että se levitti materiaalia, joka väitettiin kuvatun Donetskissa sodan keskellä, monen kuvan ollessa joko muilta sotatantereilta tai elokuvista. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu runsaasti näkyvyyttä saanut kuva maassa istuvasta itkevästä tytöstä, joka on kuva venäläis-valkovenäläisestä The Brest Fortress -elokuvasta. (8)

Mutta palataanpa nyt loppukesään 2015. Putkonen päätyi Suomessa otsikoihin muutamaa viikkoa miehitettyyn Donetskiin muuttonsa jälkeen suositeltuaan kahden suomalaistoimittajan akkreditoinnin epäämistä. Ensin kielteisen päätöksen sai Iltalehden toimittaja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) ja viikkoa myöhemmin saman koki Yleisradion toimittaja Antti Kuronen. (9 ja 10) Yleisradion uutisessa Kuronen kertoi hänen tietoonsa tulleen elokuuhun mennessä useita tapauksia, joissa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla eli näissä nukketasavalloissa raportoineiden toimittajien akkreditoinnit oli evätty.

Putkonen koetti vielä tuolloin pitää yllä kulissia ”puolueettomasta” toimijasta ja raportoijasta Itä-Ukrainassa. Tämä kulissi alkoi rakoilla entistä enemmän tulevina viikkoina ja kuukausina, totuuden paljastuessa viimeistään vuotta myöhemmin, loppukesästä 2016 Egorova Leaksin eli Donetskin nukketasavallan valtiollisen turvallisuuden ministeriössä työskennelleen Tatjana Jegorovan sähköpostivuodon myötä. (11) Vuoto käsitti pitkälti toistatuhatta sähköpostia liitteineen. Liitteiden joukossa oli laajempia selontekoja, raportteja ja profilointeja henkilöistä, kopioita passeista jne. Mutta niistä kävi myös ilmi Putkosen rooli sensuuriviranomaisena Donetskin lehdistökeskuksen eli DONi Pressin operatiivisena johtajana.

DONi Press piti yllä toimittajien henkilörekisteriä, jossa toimittajat luokiteltiin värikoodeilla sen mukaan, kuinka lojaaleina heitä voitiin pitää nukketasavalloille ja Venäjälle, sekä miten vastaan ottavaisina heitä pidettiin lehdistökeskuksen tarjoamalle viralliselle näkemykselle. (12) DONi Pressin toiminnasta vastaamisen lisäksi Putkonen laati raportteja ja profilointeja ainakin pyydettäessä. Eräs tällainen oli Russell ”Texas” Bentleystä laatimansa profilointi, jonka hän kirjoitti miehittäjän edustajan pyynnöstä. Profiloinnissa hän kuvailee Russell ”Texas” Bentleytä kouluttamattomaksi sofistikoitumatonta kieltä käyttäväksi henkilöksi, jolla on hyvät sosiaaliset taidot mutta ei diplomaattisia taitoja. Putkonen myös muistuttaa ”Texas” Bentleyn alkoholiongelmasta ja sen aiheuttamasta henkisestä epävakaudesta. Russell ”Texas” Bentley kidutettiin kuoliaaksi venäläissotilaiden toimesta huhtikuussa 2024. (13)

Kirjoitin Putkosesta ja DONi Newsistä ensimmäisen kerran syyskesällä 2016, hyvin pian Egorova Leaksin paljastuttua, blogin ”DONi News – liikkeellä venäläisellä rahalla”, joka julkaistiin tuolloin SSS-Radion verkkosivulla. Julkaisin kyseisestä kirjoituksesta koosteen marraskuussa 2022: Arkistoiden kätköstä: Janus Putkonen ja DONi News – liikkeellä venäläisellä rahalla.

Janus Putkonen ja Eduard Basurin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla helmikuussa 2016.











Putkosen muutaman vuoden kestäneeseen uraan miehitetyssä Donetskissa, ennen muuttoaan (tai pakoaan) miehitettyyn Luhanskiin, mahtui lukuisia kyseenalaisia episodeja Egorova Leaksin lisäksi. Venäjän ja heidän proxyjoukkojensa tiedettiin järjestävän ”tulitaukorikkomuksia” sekä ”kranaattikeskityksiä” saadakseen propagandamateriaalia ja kyetäkseen syyttämään Ukrainaa rikollisista teoista. Teoista, joihin he itse säännöllisesti syyllistyivät. Ainakin parissa tällaisessa propagandanäytelmässä paikalla oli myös DONi Newsin ”toimittaja” tai ”toimittajia”.

France24-kanavan toimittajien ollessa raportointimatkalla miehitetyssä Donetskissa syksyllä 2016 heidän onnistui nauhoittaa ja kuvata tapahtuma rintamaolosuhteissa, jossa militanttijoukkojen edustajana esiintynyt henkilö keskustelee paikalla olleen henkilön kanssa ”tulitaukorikkomuksen” järjestämisestä. (14) Paikalla on France24-kanavan toimittajien lisäksi myös DONi Newsille työskennellyt ranskalaistaustainen Christelle Néant sekä lukuisille propagandamedioille – myös DONi Newsille – työskennellyt Katya Katerina eli Jekaterina Vasilenko. Vastaavan havainnon teki aiemmin myös VICE-Newsin toimittaja Jake Hanrahan. (15) Pidän todennäköisenä sitä, että tällaisten propagandanäytelmien järjestäminen oli myös Putkosen tiedossa.

Venäläisille sekä heidän nukketasavaltojensa edustajille oli ensiarvoisen tärkeää välittää nopeasti viestiä erilaisten mediakanavien kautta ”tulitaukorikkomusten” kaltaisista tapahtumista. Nämä viestit myös hukuttivat tapahtumien todellisen laidan alleen vallatessaan tilan nopeudellaan. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission välittämä viesti todellisuudesta rintamavyöhykkeellä jäi tavattoman usein disinformatiivisen viestinnän jatkoihin. ETYJ:n välittämä informaatio paljasti kuitenkin todellisuuden, suurin osa tulitaukorikkomuksista ja muista rikkeistä demarkaatiolinjalla aiheutui Venäjän ja sen proxyjoukkojen toiminnasta.

Tuolloin DONi Newsissä julkaistiin lähes päivittäin propagandauutisia ukrainalaisjoukkojen suorittamista tykistökeskityksistä ja niiden aiheuttamista mittavista tappioista ”kansantasavalloissa”. Lähes aina näiden propagandauutisten tehoa vahvistettiin kuvilla tuhotuista rakennuksista, kuvilla ja ”uutisten” tapahtumakuvauksilla oli tuskin koskaan mitään yhteistä.  Kuvien tarkoituksena oli tehon vahvistamisen ohella aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita, jopa vihantunteita Ukrainaa ja ukrainalaisia kohtaan. Ja kuten edellä viittasin, ETYJ:n aineistosta ei löytynyt juuri koskaan mitään mainintaa väitetyn tapahtuman tueksi.

Alla oleva kuvakollaasi saa toimia yksittäisenä esimerkkinä DONi Newsin tavasta ”rakentaa” ”uutisia”. Kuvassa vasemmalla on kaksi DONi Newsissä julkaistua ”uutista”, joista ylempi on päivätty 6. kesäkuuta 2017 ja alimmainen vastaavasti 28. helmikuuta 2017. Kummassakin on käytetty samaa Associated Pressille työskennelleen Jevgeniy Maloletkan tammikuussa 2015 Mariupolissa ottamaa valokuvaa venäläisten iskettyä kaupunkiin raketinheittimillä 24. tammikuuta 2015.

Tekstiselityksellä varustettua kuvakollaasia on käytetty tässä muodossa ensimmäisen kerran 22. syyskuuta 2022 kirjoittamassani blogitekstissä. Ensimmäiset havaintoni Putkosen tällaisesta toiminnasta ovat lokakuulta 2017. (16) 












Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamiseen liittyvän propagandan sekä salaliittoteorioiden viljely on kuulunut Putkosen vakioaiheisiin DONi Newsin ajoista lähtien. Suomalaiselle yleisölle tämä aggressiivisestikin levitetty propagandan ja disinformaatio tulivat tutuiksi myös Ilja Janitskinin perustaman MV-lehden sivuilta. Julkaisun siirryttyä Putkosen haltuun, MH17-propagandan ja salaliittoteorioiden julkaisu on jatkunut, joskin viime vuosina harvatahtisemmin. Tarkastelin aihetta laajemmin helmikuussa 2020 julkaisemassani blogissa: MV-lehti levittää MH17 disinformaatiota.

Keväällä 2018 kaikki kuitenkin alkoi muuttua Putkosen elämässä mutta myös miehitetyssä Donetskissa. Tietojeni mukaan hän muutti keväällä 2018 Donetskista idemmäs venäläisten miehittämään Luhanskiin – jossa hän mitä ilmeisimmin asuu edelleen. Keväällä ja kesällä 2018 korviini alkoi kantautua entistä enemmän havaintoja miehitetystä Donetskista ja kaupungissa kiristyneestä ilmapiiristä – poliittiseksi väkivallaksi luokiteltavaa toimintaa alkoi esiintyä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Putkosenkin muutto (tai pako, jollainen tilanne todennäköisimmin oli) Luhanskiin nivoutuu keväällä 2018 alkaneeseen myllerrykseen, jonka räjähtävänä huipennuksena voitaneen pitää 31. elokuuta 2018 tapahtunutta pommiattentaattia, jossa likvidoitiin miehitettyä Donetskia näennäisesti johtanut militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenko, (17) jonka (lähi)piiriin Putkonenkin oli Donetskissa asuessaan päässyt. Muistokirjoituksessaan Putkonen kirjoittaa seuraavaa:

”Kun tieto varmistui luotettavista lähteistä todeksi, että Zakharchenko on kuollut, kykenin ottamaan vain muutamia askeleita, mutta vain lyyhistyäkseni. Uutinen osui suoraan sieluuni ja itkin hetken aikaa polvillani kuin pieni poika.” (18)

Janus Putkosen muuttoa Luhanskiin ei välittömästi seurannut joutuminen propagandistien kaatopaikalle. Siitä huolimatta, että hän menetti näkyvät tehtävänsä Donetskissa, Putkonen pysytteli edelleen parrasvaloissa kuin myös suomalaisten vasta- ja vihamedioiden otsikoissa. Näkyvyys Suomessa oli taattu Ilja Janitskinin perustaman MV-lehden siirryttyä huhtikuussa 2019 Putkosen hallintaan. Putkosen johdossa MV-lehti on menettänyt lukijakuntaansa ja suosiotaan Suomessa. Hänen tuottamansa räikeä Venäjä-propaganda on varmasti yksi syy lukijakunnan kaikkoamiseen mutta uskoisin lähestymiskulmansa eroavan MV-lehden perinteisen lukijakunnan näkökulmasta jonkin verran, mikä omalta osaltaan vähentänee kiinnostusta julkaisuun. Toisaalta vastamedioiden kentässä on tapahtunut melkoista sirpaloitumista viimeisimpinä vuosina, mikä varmasti näkyy yksittäisen vastamedian suosiossa. (Huom. MV-lehden virallinen nimi nykyään on UMV-lehti, joskin ”kansan suussa” se tunnetaan paremmin alkuperäisellä nimellään: MV-lehti).

Propagandan ja disinformaation julkaisun rinnalla Janus Putkosen tehtävänkuvaan on kuulunut viime vuosikymmenen puolelta lähtien osallistuminen ”tarkkailijana” tai kommentoijana Venäjän Ukrainalta miehittämillään alueilla järjestämiin laittomiin vaaleihin. Esim. Venäjän ja heidän proxyjoukkojen miehittämässä osassa Itä-Ukrainaa järjestettiin 11. marraskuuta 2018 lännessä tuomitut ja Ukrainan lakien vastaiset sekä Minsk II-sopimusta rikkovat ”vaalit”. Tavanomaiseen tapaan venäläiset ja Venäjän nimiin toimineet organisaatiot lähettivät Itä-Ukrainan miehitetyille alueille kymmeniä ”vaalitarkkailijoita”. Näiden henkilöiden joukossa oli myös muutama suomalainen. Johan Bäckman, Jarmo Ekman ja edesmennyt Jon Hellvig saapuivat Itä-Ukrainaan laittomasti Venäjän miehittämän rajan kautta, syyllistyen näin valtiorajarikokseen ja Ukrainan lakien rikkomiseen. Heidän lisäksi myös Janus Putkonen toimi laittomien vaalien ”vaalitarkkailijana”. (19) Venäjä käytti jo tuolloin järjestämissään laittomissa vaaleissa ulkomaalaistaustaisia ”vaalitarkkailijoita” tuomaan ”vaaleille” uskottavuutta. Terminologia oli tarkoituksellisesti harhauttavaa, aiheuttaen näin väärinymmärryksiä tapahtumien todellisesta luonteesta. Lyhyesti ja ytimekkäästi todettuna: vaalit eivät olleet vaalit, eivätkä vaalitarkkailijat vaalitarkkailijoita siten kuten me asian ymmärrämme. Kyse on Venäjän järjestämästä propagandanäytelmästä!

Janus Putkosen ja laajemmin suomalaisten toimintaa tarkasteltaessa miehitetyssä Itä-Ukrainassa sekä Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, ei voida unohtaa sitä, että Suomesta järjestettiin useita propagandistisia turistimatkoja em. alueille. Näille matkoille osallistui yhteensä kymmeniä suomalaisia, poikkeuksetta Janus Putkonen tai Johan Bäckman olivat tavalla tai toisella osallisina näiden matkojen organisoinnissa. Ensimmäinen tällainen matka järjestettiin miehitettyyn Donetskiin kesällä 2016 ja seuraava jo muutamaa kuukautta myöhemmin, lokakuussa 2016. Johan Bäckmanin ja RUFI ry:n eli Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI ry:n puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin johdolla Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle järjestettiin myös yksi propagandamatka Suomesta (maaliskuussa 2018, osa matkalle osallistuneista toimi myös ”vaalitarkkailijan” roolissa miehitetyllä niemimaalla laittomasti järjestetyissä Venäjän presidentinvaaleissa). (19)

Suurelliset suunnitelmat propagandamatkoista Donbasiin hautautuivat viimeistään koronaviruksen myötä, jolloin asetetut matkustusrajoitukset vähensivät halua vierailla eristyneellä alueella. Putkosen vieraana kävi edelleen yksittäisiä suomalaisia tai muutaman hengen delegaatioita. Hänen vanhempansa Marko ja Tuovi Putkonen ehtivät vierailla miehitetyssä Luhanskissa kevättalvella 2020. (20) Heidän vierailunsa miehitetyssä Luhanskissa on perusteltua mainita, koska vierailuohjelmaan sisältyi käynti teatterialan oppilaitoksessa Luhanskissa ja tämä vierailu sisälsi propagandassa hyödynnettäviä lausuntoja. Tiedostivatpa he sitä tai eivät, vieraillessaan miehitetyllä alueella he vähäisimmilläänkin syyllistyivät valtiorajarikokseen ylittäessään laittomasti Venäjän miehittämän rajan.

Koronavirusepidemian aikana Putkosen lonkerot ulottuivat tiiviisti Venäjän miehittämiltä alueilta Suomeen. Hän tuki avoimesti erilaisia salaliittoteoreetikoita ja koronadenialisteja – tekisi mieleni todeta, että liiankin näkyvästi, mikä saattoi kääntyä näitä liikkeitä ja ryhmiä vastaan. Ihmisten mieliin on jäänyt Putkosen tervehdys miehitetystä Luhanskista ”Komentaja Turtiaiselle” (tarkoittaen Ano Turtiaista) maaliskuussa 2021 koronadenialistien kokoonnuttua Oodin edustalle Helsingissä. Tammi-helmikuussa 2022 Putkonen jakoi aktiivisesti neuvojaan Convoy Finland mielenosoituksen järjestäjille ja osallistujille – tiedä sitten olivatko hänen neuvonsa ”kuoleman suudelma” kulkueelle. (21) Oli miten oli, Venäjän aloitettua laajamittaisen ja laittoman hyökkäyssodan Ukrainaan helmikuun 24. päivä 2022, katseet siirtyivät Suomen lumisilta kaduilta tuhannen kilometriä etelämmäksi.

Janus Putkosen kohdalla ei myöskään voi unohtaa sitä, että hänellä ja hänen toimittamillaan vasta- ja vihamedioilla on ollut merkittävä rooli suomalaisiin toimittajiin ja suomalaiseen mediakenttään kohdistuneessa häirinnässä ja maalittamisessa. Tällainen toiminta alkoi jo viime vuosikymmenen puolella Verkkomedian aikana, jatkuen miehitetyssä Donbasissa Putkosen toimittamilla ja ylläpitämillä alustoilla, DONi Newsistä hänen nyt hallinnoimaansa MV-lehteen – toiminta on jatkunut myös nimenmuutoksen jälkeen UMV-lehdessä. Putkosen maalittamisen ja verbaalisten aggressioiden kohteena on ollut myös toimittaja-tietokirjailija Jessikka Aro. Hänen aggressiivinen Aroon kohdistunut salaliittoteorioita sisältävä kirjoittelu ja maalittaminen alkoi jo reilu vuosikymmen sitten, vuonna 2014. (22)

 

Aika entinen ei koskaan enää palaa: Venäjän suurhyökkäyksen jälkeinen aika

Venäjän suurhyökkäyksen alkua edelsi sotatoimiin valmistautumisen rinnalla voimistunut vaikuttamiskampanja, johon otti osaa kohtalainen joukko tunnettuja suomalaisia Venäjä-apologeettoja. Heidän lisäksi lukuisia koronadenialisteja siirtyi kuin huomaamattaan toistamaan Venäjän narratiivia. Verkossa järjestettiin suurellisia keskusteluita, kuten Totuuden Etsijöiden Suuri Nato-keskustelu 17. tammikuuta 2022, joka kokosi yhteen Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen lisäksi lukuisia salaliittoteoreetikoita ja vastamedioiden sekä pienpuolueiden edustajia. Keskustelun eräänlaisena alustuksena nähtiin Olli Kotron haastattelu, haastattelijana toimi vastamedia Reformi-Studion toimittelija Panu Huuhtanen.

Tammi-helmikuun kuluessa, Venäjän miehitetyssä Donbasissa toimeenpanemien provokaatioiden ja tuli-iskujen rinnalla informaatiosota otti lisäkierroksia. Semyon Pegovin saapuminen miehitettyyn Itä-Ukrainaan helmikuussa 2022 ei enteillyt hyvää. On väitetty, että Pegovin perustama WarGonzo-projekti tai Marat Musinin perustama ANNA News sattuivat olemaan aina siellä missä ”tapahtuu”: missä Venäjä pyrkii rakentamaan narratiiviaan tukevaa näytelmää. Tämä väite osoitettiin todeksi helmikuisina päivinä ja viikkoina ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua miehitetyillä alueilla nähtyjen lukuisten provokaatioiden ja rikollisten demonstraatioiden ja lavastettujen hyökkäysten myötä.

Mitä pitempään Venäjän kulutus- ja tuhoamissodaksi kääntynyt suurhyökkäys on kestänyt, sitä olemattomammaksi Putkosenkin rooli on käynyt. Tuhoamissodan ensimmäisen vuoden aikana hänet nähtiin näkyvämmissä tehtävissä, kuten syyskuussa 2022 Venäjän järjestäessä Ukrainalta miehittämillään alueilla laittomat ”vaalit”, joissa Putkonen (omien sanojensa mukaan) toimi akreditoituna ”tarkkailijana”. Hän myös kommentoi kyseistä propagandanäytelmää lukuisille venäläisille propagandakanaville. Sen lisäksi, että Putkonen ”tarkkaili” ja ”kommentoi” tätä näytelmää, hän myös osallistui ”näytelmään” ns. äänestäjänä. Tämä kaikki on vain luonnollista jatkumoa hänen aiempiin rikollisiin toimiinsa Ukrainalta miehitetyillä alueilla, osana Venäjän miehityskoneistoa – ei Ukraina Putkoselle syyttä suotta sanktioita langettanut maaliskuussa 2019. (23)

Meidän ei todellakaan pidä unohtaa Putkosen roolia Venäjän miehittämillä alueilla. Hän ei ole mikään ”tiedonvälittäjä”, jollainen hän uskottelee olevansa, vaan miehityskoneiston aktiivinen toimija. Putkosen kohdalla on painottaen syytä muistuttaa, että toimijuuttaan korostaa se, että hän oli ensimmäinen ulkomaalainen, jolle myönnettiin ns. DNR passi (lukijan on hyvä tiedostaa se, että kyseessä on Venäjän sekä miehitysalueen viranomaistahojen asiakirjaluomus, jonka merkittävin arvo tuli sen propagandakäytöstä). Myöhemmin Putkoselle on myönnetty Venäjän passi, jonka saannin mahdollisti edellä mainittu DNR passi. Putkosen Suomen passi ei ole enää voimassa (Egorova Leaksin kautta saatujen tietojen mukaan hänen Suomen passin viimeinen voimassaolopäivä oli 07.04.2020).

Janus Putkonen venäläisen Rossija 24-kanavan haastattelussa miehitetyssä Luhanskissa Venäjän järjestämien näytösvaalien aikaan 10. syyskuuta 2023. (24)










Enteitä Putkosen uran alamäestä saatiin Fennomatkojen Pietarin matkan myötä, joka päättyi Janus Putkosen ja Konstantin Mihailovitš Lebedevin eli Kosti Heiskasen toinen toisilleen kohdistamiin syytöksiin. Kyseisen episodin jälkeen kaksikko on useamman kerran syyttänyt toisiaan rikollisiin tekoihin ryhtymisestä. Heiskanen on myös esittänyt Putkosen henkilökohtaiseen elämään liittyviä syytöksiä, joiden todenperäisyyttä on vaikea todistaa, joten en nosta niitä tässä tarkemmin esille. Kokonaisuus huomioiden on likimain mahdotonta sanoa, että missä kohdin kulkee toden ja valheen raja – kaksikko, kun ei ole hankkinut kannuksiaan todenpuhumisella. Perustuivatpa syytökset todellisiin tapahtumiin tahi eivät niin uskoisin, että Pietarissa ja sen jälkeen on jotain todellistakin kaksikon välillä tapahtunut eli syytökset eivät ole aivan tuulesta temmattuja. Lunta tupaan tuli myös Johan Bäckmanin kustannettua Putkosen ”omaelämäkerrallisen” teoksen Patriootin päiväkirja 1. (25) Putkosen mukaan Bäckmanilla ei kuitenkaan ollut kustannusoikeuksia teokseen. Tietojeni mukaan riitaa ei ole ratkottu yhdessäkään tuomioistuimessa, joten on vain sana sanaa vastaan ja runsain mitoin keskusteluja sosiaalisessa mediassa.

Kuten jo MV-lehti ja Convoy Finland kappaleissa viittasin, useamman syyn takia Putkonen on eriytynyt suomalaisesta viiteryhmästään. En myöskään pidä Putkosen suunnittelemaa MV-Studiota sellaisena elementtinä, mikä merkittävästi lisäisi hänen suosiotaan Suomessa. (26) Nähdäkseni hänen ei ole mahdollista nousta sirpaloituneessa vasta- ja vihamediakentässä nykyistä näkyvämpään rooliin, jollei Venäjä merkittävällä tavalla lisää länteen kohdistamaansa aggressiota, mikä mahdollistaisi suomalaisten propagandistien ja Venäjä-mielisten nykyistä merkittävämmän hyödyntämisen. Pidän Putkosta hiipuvana tähtenä, joka on ulkomaalaistaustaisena hyödynnettävissä lausuntoautomaattina venäläisiin propagandaohjelmiin ja näytösluontoisiin propagandatilaisuuksiin, jollaiseksi lasken myös ”vaalitarkkailijana” toimimisen. Samalla muistutan itseäni myös siitä, ettei haudalla pidä ryhtyä tanssimaan ennen kuin ruumis on kuopassa…

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006186291.html

2. https://www.counterpunch.org/2015/04/21/in-the-war-zone-of-eastern-ukraine/

3. https://newcoldwar.org/from-the-war-zone-of-eastern-ukraine/

4. https://kohudosentti.blogspot.com/2014/09/voittamaton-novorossija-kirjoittanut.html

5. https://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/a/2015081720194673

6. https://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2016/08/vieraskyna-donetskin-kgbn-sahkopostit.html

7. https://mvlehti.net/2018/09/01/donetskin-kansantasavallan-paamiehen-alexander-vladimirovich-zakharchenkon-26-06-1976-31-8-2018-muistoa-kunnioittaen/   ks. kuva muistokirjoituksen lopussa.

8. https://observers.france24.com/en/20140710-children-heart-ukraine%E2%80%99-image-propaganda-war

9. https://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/a/2015081720194672

10. https://yle.fi/a/3-8257797

11. https://www.svoboda.org/a/27900014.html

12. https://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2016/08/vieraskyna-donetskin-kgbn-sahkopostit.html

13. https://www.rferl.org/a/russian-soldiers-sentenced-death-us-born-bentley-ukraine/33616294.html

14. https://www.france24.com/en/20161014-video-reporters-donetsk-dependent-republic-russia-ukraine-weaponsv  (keskustelu alkaa videolla ajassa 02:40).

15. https://www.vice.com/en/article/jake-hanrahan-ukraine-donetsk/

16. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/10/janus-putkonen-ja-doni-news.html

17. https://yle.fi/a/3-10382988

18. https://mvlehti.net/2018/09/01/donetskin-kansantasavallan-paamiehen-alexander-vladimirovich-zakharchenkon-26-06-1976-31-8-2018-muistoa-kunnioittaen/

19. Foreign Observation of the Illegitimate Presidential Election in Crimea in March 2018, report by Anton Shekhovtsov s. 5-8, linkki pdf-tiedostoon.

20. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/03/kun-antaa-pirulle-pikkusormen.html

21. https://lgaki.info/novosti/marko-i-tuovi-putkonen-pobyvali-v-akademii-matusovskogo-chtoby-poznakomitsya-s-glavnym-tvorcheskim-vuzom-donbassa/

22. https://yle.fi/a/3-12300898

23. Jessikka Aro: Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot lännen tuhoamiseksi s. 263–264.

24. https://www.ts.fi/uutiset/4526864

25. https://mvlehti.net/2023/09/11/raportti-koska-kansa-aanesti-lansi-tuomitsi-yhtenainen-venaja-nousi-vaalivoittajaksi-donbassissa/

26. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009407319.html

27. Päivitys Janus Putkosen telegram-tilillä 18. helmikuuta 2026.


Muuta lähdeaineistoa:

Olen hyödyntänyt hallussani oleva Egorova Leaksin aineistoa sekä Egorova Leaksia seuranneen Surkov Leaksiin liittyviä arvioita, joihin liittyy todisteita aiemmin vuodettujen viestien ja sähköpostien paikkansapitävyydestä jne. Kumpikin vuodoista täydennettynä aiemmilla vuodoilla ja hakkeroinneilla omalta osaltaan täydentävät kuvaa Venäjän ja sen tiliin toimivien henkilöiden toimista Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Olen myös hyödyntänyt muistiinpanojani sekä aiheesta julkaistuja artikkeleja, kuten Informnapalmin artikkelia EgorovaLeaks: Filtering and Control of Foreign Journalists in DPR sekä sosiaalisessa mediassa tehtyjä havaintoja, joiden alkuperäislähteet olen pyrkinyt tarkastamaan.


Tiedonanto MV-Studion perustamisesta, kuvakaappaus Janus Putkosen Telegram-kanavalta.














Janus Putkoseen ylläpitämät vastamediat, kuvakaappaus Putkosen Twitter-tililtä kesältä 2021. (Hänen tilinsä ei ole enää käytössä).














sunnuntai 15. helmikuuta 2026

Januksenkasvoinen mies – eli tosikertomus siitä, kuinka Mr. Finland -kilpailun lehdistön suosikista tuli Venäjän propagandisti


OSA I

Jokainen aihealueeseen hiukan tarkemmin perehtynyt arvannee jo otsikon perusteella, että näiden kirjoitusten ”keskushenkilö” on Janus Kostia Putkonen. Tuo miekkonen, joka oli vuonna 1995 järjestetyn Mr. Finland -kilpailun lehdistön suosikki (1) ja joka päätyi monien mutkien kautta Venäjän propagandaääneksi miehitettyyn Itä-Ukrainaan. Ryhtyessäni kirjoituspuuhaan, kuvittelin kykeneväni typistämään tämän tosikertomuksen yksiosaiseksi koosteeksi, mutta raakaversion kasvaessa pituutta päätin jakaa kirjoituksen kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä osassa käymme läpi Putkosen henkilöhistoriaa vuosiin 2013 ja 2014, suurelliseen Kilvenmaa-kollektiivin perustamiseen Alajärvelle ja eurovaaliehdokkuuteen Itsenäisyyspuolueen riveissä.

Enteilikö Porvoon Kesäteatterin 2013 näytelmä ’mustalaisleirin taivaaseen muutosta’ Putkosen elämän uutta suuntaa. Kuva Porvoon Teatterin kotisivulta.











Putkosen kohdalla ei voi olla mainitsematta hänen teatteritaustaa. Hän on toiminut Porvoon Teatterissa ohjaajana ja käsikirjoittajana. Ohjaamisen ja käsikirjoittamisen lisäksi Putkonen on myös näytellyt ja tehnyt lavastus-, valaistus- ja äänisuunnitteluja. Kiinnostus teatteria kohtaan ei ole mikään yllätys, onhan hänen isänsä Hortto Kaalo-yhtyeen perustaja, oopperalaulaja Marko Putkonen ja äitinsä teatteriohjaaja Tuovi Putkonen – myös yksi Putkosen sisaruksista näyttelee. Janus Putkosen ohjauksessa Porvoon Kokonniemen talvinen miljöö toimi Talvisodan tapahtumakenttänä vielä tammikuussa 2010, jolloin hänkin muisti kiitollisena maamme veteraaneja:

”Kyllä nyt on se aika, jolloin on tärkeätä muistuttaa mieleen meidän kansan historian merkityksellisimmät haasteet ja niistä selviäminen - - - Ja kyllä kiitos on se ainoa järkevä sana tähän tilanteeseen.” (2)

Tässä vaiheessa joku saattaa miettiä, että mikä mahtoi ajaa reilussa vuosikymmenessä maanpuolustusaktiivin ja erittäin isänmaalliseksi kuvaillun Putkosen raivoamaan Verkkostudio Live-lähetyksessä 1. maaliskuuta 2022 seuraajille: ”Koska jos Venäjälle luo uhan, sotilaallisen uhan, niin silloin tulee tuhotuks. Tajuutteko!” (3)

Kysymykseen on käsillä olevilla tiedoilla mahdotonta täydellä varmuudella vastata. Merkittävänä tekijänä voidaan pitää Putkosen matkaa Venäjälle vuoden 2008 tietämillä. Matkan ajatuksena oli etsiä Venäjältä panssarivaunu, joka oli tarkoitus tuoda Suomeen vetonaulaksi Putkosen yhdessä ystävänsä Antti Rytivaaran kanssa suunnittelemaan värikuulasotakeskukseen. Viikon parin mittaiseksi suunniteltu matka venähti kuukauden oleskeluksi Venäjällä, Rytivaaran mukaan matkalta palasi aivan eri ihminen. (4) Rytivaara muistelee Putkosen matkan suuntautuneen Venäjän Karjalaan, mahdollisesti Petroskoihin. Hänellä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, keitä Putkonen matkalla tapasi.

Jessikka Aron kirjassa ’Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot lännen tuhoamiseksi’ tuota aikaa kuvaillut Rytivaara oli sitä mieltä, ettei ilman jonkin sortin vääntövipua Putkosen värväys olisi venäläisiltä onnistunut. Putkonen ei olisi ollut ensimmäinen, eikä viimeinen henkilö, jonka venäläiset olisivat onnistuneet saamaan ansaan ja kompromoitua. Rytivaaran ja muuttuneen Putkosen tiet erkanivat tuolloin: Rytivaara jatkoi vapaaehtoista maanpuolustustyötä maakuntakomppaniassa, Putkonen sitä vastoin alkoi upota entistä syvemmälle salaliittoteorioiden ja vaihtoehtomedioiden maailmaan.

Tuolloin (vuoden 2010 tietämillä) termiä ”vaihtoehtomedia” saattoi vielä käyttää näistä pienistä verkossa toimivista, harrastelijoiden ylläpitämistä medioista, ilman samanlaista leimaa, joka termiin tänään liitetään. Niiden toimintaa ei vielä tuolloin leimannut pahansuopuus tai tarkoitushakuinen mustamaalaus tai valheiden levittäminen, mikä nykyään on leimaavaa useimmille niistä. Niinpä nykyään ”vastamedia” tai ”vihamedia” kuvaa paremmin Janus Putkosen toimitteleman UMV-lehden kaltaisia toimijoita, ja niiden toiminnan tarkoitusta. Toisaalta Putkosen itsensä perustamaa Verkkomedia-nimistä vastamediaa taidamme saada kiittää siitä, millainen leima nykyään liitetään näihin verkon pieniin (ja hiukan suurempiinkin) vaihtoehtomedioihin.

 

Salaliittoteoreetikosta propagandistiksi

Ennen kuin Putkonen päätyi Venäjän tiliin työskenteleväksi propagandistiksi, hänen elämässä ehti tapahtua paljon. En käy tässä osassa seikkaperäisesti läpi kaikkea sitä, mitä vuoden 2010 jälkeen tapahtui. Pyrin kuitenkin poimimaan olennaisimpia kohtia sekä huomioimaan tapahtumia, jota en ole havainnut merkittävässä määrin käsitellyn Putkosesta kirjoitettaessa. Kaiken tapahtuneen jälkeen heinäkuussa 2015 oli jo päädytty tilanteeseen, jolloin suomalaismediat uutisoivat Janus Putkosen uudesta asemapaikasta Donetskissa – kuvaavaa oli myös se, että valtakunnan ykkösmedioita myöten kirjoitettiin Putkosen johtavan ”kapinallisalueen lehdistökeskusta”. (5) Ei tarvitse lainkaan ihmetellä sitä, miksi suomalaiset mielsivät Ukrainassa olevan sisällissodankaltaisen tilan, kun narratiivia kapinallisista puskettiin läpi valtakunnanmedioita myöten aikana, jolloin Venäjän roolin Itä-Ukrainan sodan osapuolena olisi täytynyt olla selviö ja tuoda uutisissa selkeästi esille. (6) Tämän kirjoitusparin karkeana raja-aitana toimii aika ennen ja jälkeen Venäjän sotilasoperaatioiden Ukrainassa.

Putkosen vuonna 2011 perustama Verkkomedia-sivusto oli Suomen ensimmäisiä perinteisiä medioita haastanut populistinen vastamedia tai vaihtoehtomedia. Sen aihepiiri kuului perustamisesta lähtien globaalin eliitin kritiikki, Venäjän näkökulman nostaminen kirjoituksissa esiin sekä erilaiset salaliittoteoriat, kuten New World Order, Bilderberg-ryhmä jne. Putkonen toimi perustamansa Verkkomedian ”päätoimittajana” vuosina 2011–2015. Hänet oli myös kutsuttu puhujaksi Kosmisille Parapäiville 2013, jossa hänen aiheenaan oli valtamedian vaikutus ihmiskuntaan ja arvomaailmaan”. (7)

”Media on kansakunnan peili - - - Suomen media on monopolisoitunut, kuten monet muutkin toimialat Suomessa on globalismin aikakaudella päästetty monopolisoitumaan. - - - Elämme miehitetyssä maassa.” Janus Putkonen Kosmisilla Parapäivillä meillekin tutuiksi tulleista teemoista globalismista maamme ”miehitykseen”. (8)

Ennen muuttoaan tai pakoa karkuun velkojiaan Thaimaahan, Putkonen perusti vuonna 2014 Kilvenmaa-nimisen kollektiivin Itsenäisyyspuolueen silloisen puheenjohtajan Antti Pesosen omistamalle tilalle Alajärvellä. Kilvenmaa-hankkeen koollekutsu ainakin oli mahtipontinen, olihan ajatuksen ydin ”Suomen uusi itsenäistyminen” – näen kronologian Parapäivien ”elämästä miehitetyssä maassa” uuteen itsenäistymiseen:

”Tervehdys Suomen ystävät!

Verkkomedian, Kilvenmaan ja perustettavan kansanliikkeen puolesta minulla on ilo ilmoittaa, että nyt ’se’ sitten alkaa: Suomen uusi itsenäistyminen. Muutos lähtee liikkeelle meistä ja kokoon kutsu yli puoluerajojen on nyt liikkeellä sunnuntaiksi 24.11.2013. Paikkana kansanliikkeen perustamistilaisuudelle on Kotakankaalla Alajärvellä sijaitseva Kilvenmaa, joka tulee tarjoamaan pysyvän tukikohdan kansannousun tarpeisiin: ’Jokainen aate tarvitsee kasvaakseen kodin!’ - - -”. (9)

Kollektiivilla piti elää yhteisöllisesti kapitalismia vastustaen, ja jakaa verkossa luotettavaa tietoa yhteiskunnan salatuista asioista. Kilvenmaa-hankkeesta tuli eräänlainen Orwellin eläinten vallankumouksen toisinto, jossa farmilla toiset olivat lopulta tasa-arvoisempia kuin toiset. Kilvenmaalla asunut Lassi kuvasi yhteisöä seuraavasti: ”Avoimena ja demokraattisena mainostettu yhteisö olikin oikeasti diktatuuri, jossa oli salaisuuksia”. (10)

Janus Putkosta on kuvailtu manipuloivaksi ja hyväksi puhumaan, mikä on varmasti edesauttanut häntä viime vuosikymmenen alkupuolella kansalaisvaikuttamisessa. Ja onhan se todettava, että niiden lyhyiden, viime vuosikymmenen alkupuolella kuvattujen, tallenteiden perusteella, joita olen kirjoitusprojektin aikana katsonut, Putkonen on esiintyjänä varma ja uskottavan oloinen. En siis lainkaan ihmettele, että hän on tuolloin kerännyt seuraajia ympärilleen. Ja kyllähän Putkosessa on jotain täytynyt olla, koska hän sai Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa erinomaisen äänisaaliin: 962 ääntä. (11)

Putkosen kohdalla en myöskään jättäisi huomiotta hänen aktivismiaan Palestiina ja Lähi-itä tiedottamisessaan. Hänen käsialaa on tammikuussa 2009 laadittu Gazan ja Palestiinan Kansan Puolesta!-adressi (231 allekirjoitusta julkaisusta lähtien). (12) Suomen ensimmäisen Quds-päivä-seminaarin yhteydessä (v. 2014) Verkkomedia palkittiin Palestiinan kriisin tiedottamisesta.

”Palestiinan puolesta tehdystä työstä kunniakirjat ja palkinnot saivat Bruno Jäntti, valtio-opin opiskelija, ICAHD (The Israeli Committee Against House Demolitions) -järjestön Suomen osaston perustaja ja puheenjohtaja sekä konfliktiaiheisiin erikoistunut journalisti sekä Verkkomedian toimittaja Hossein Bahmanpour ja päätoimittaja Janus Putkonen.” (13)

Quds-päivä on vuoden 1979 Iranin vallankumouksen uskonnollisen ja poliittisen johtajan Ruhollah Khomeinin määräyksestä aloitettu tapahtuma. Suomen ensimmäisen Quds-päivä-seminaarin järjestäneen Resalat Islamilainen Yhdyskunta – Suomen Ähl-äm Beit’in ylläpitämän Mellunmäen moskeijan imaami on edellä palkitun Hossein Bahmanpourin veli Abbas Bahmanpour. Moskeijassa järjestettiin vuonna 2020 muistotilaisuus Iranin Quds-joukkojen komentajalle Qassem Suleimanille ja sotilasjohtaja Abu Mahdi al-Muhandisille, jotka kuolivat Yhdysvaltojen ilmaiskussa. Resalat-yhdyskunnan perustajiin kuuluva Madjid Bahmanpour, Hossein ja Abbas Bahmanpourin isä, on kertonut moskeijan saaneen rahoitusta Iranista ja Irakista. (14) Mellunmäen moskeijalla ja Resalatilla on ollut yhteys Iranin korkeimman johtajan Ali Khamenein vuonna 1990 perustamaan järjestöön Ahl al-Bayt World Assembly (eli Abwa) ainakin vuodesta 2011. (15)

Yhdessä Putkosen kanssa palkittu Hossein Bahmanpour siirtyi myöhemmin toimittajaksi Tauno Mehtälän perustamaan Vastavalkea-nimiseen vastamediaan. (Huom. Vastavalkea on jo lopettanut toimintansa verkkojulkaisuna). Tässä kirjoituksessa ei kuitenkaan ole perusteltua tarkastella Palestiina ja Iran-ulottuvuutta Putkosen toiminnassa tämän tarkempaa. Ei siitäkään huolimatta, että viime vuosikymmenen lopulla Hussein al-Taeen (SDP) kirjoituksista ja kommenteista noussut kohu nosti esiin Janus Putkosen nimen ja Facebook-ryhmän Uutisryhmä: Gazan sota – Lähi-idän tilanne – uutisseuranta, johon ryhmään al-Taee kommentoi ja jonka ryhmän ylläpitäjiin Janus Putkonen kuului (v. 2019). (16)

Alla olevassa kuvassa Abbas Bahmanpour (musta paita, jonka rinnassa keltainen tunnus – mahdollisesti Hezbollahin) Janus Putkosen järjestämässä Näpit irti Syyriasta-mielenosoituksessa Eduskuntatalon portailla syyskuussa 2013. Saamieni tietojen mukaan mielenosoituksen järjestämiseen osallistui myös Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen liittyvä henkilö. 

Putkonen puhumassa Bašar al-Assadin hallintoa tukevassa Näpit irti Syyriasta-mielenosoituksessa.












Ennen muuttoaan Donetskiin ja näkyvää rooliaan venäläisten propagandaäänenä Putkosen tie vei Kilvenmaa-kollektiiviin liittyvien tappioiden kaatuessa niskaan Thaimaahan, josta hän jatkoi Verkkomedian toimittamista. Kirjoitussarjan toisessa osassa siirrymme miehitettyyn Donetskiin Putkosen ryhtyessä palvelemaan miehittäjää ja heidän nimittämäänsä, Moskovalle alisteista, paikallishallintoa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/20-117238 (videolla ajassa 13:55-).

2. https://yle.fi/a/3-5702833

3. Alkuperäinen Verkkostudio Live-lähetys on poistettu YouTubesta, raivoaminen katsottavissa linkistä.

4. Jessikka Aro: Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot lännen tuhoamiseksi s. 266.

5. https://yle.fi/a/3-8416989

6. Venäjän roolista sodan osapuolena oli olemassa havaintoja runsaasti Itä-Ukrainan sodan ensimmäiseltä keväältä ja kesältä kuten venäläisten komentajien ja palkkasotilaiden, kaluston ja lopulta Venäjän asevoimiin kuuluvien sotilaiden muodossa, joita ukrainalaiset ottivat sotavangeiksi Ilovaiskin taistelun yhteydessä elokuussa 2014. Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen osalta todisteita Buk-TELARin venäläisestä alkuperästä oli jo kesän 2015 puolella riittämiin.

7. https://www.facebook.com/events/turun-suomenkielinen-ty%C3%B6v%C3%A4enopisto/kosmiset-parap%C3%A4iv%C3%A4t-2013-turku/214562992028434/

8. Icariusnatarius: Kävin joskus Kosmisilla parapäivillä 6:45 eteenpäin.

9. Lainaus Janus Putkosen kutsusta, alkuperäinen julkaisu ei ole enää luettavissa verkkomedia.org-sivulla.

10. https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002919046.html

11. https://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2014/eurovaalit/ehdokkaat/ehdokas_78.html

12. https://www.adressit.com/gazan_puolesta 

13. Salam 3–2014, s. 12.

14. https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000009481223.html

15. https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000009481223.html

16. https://yle.fi/a/3-10748400 


Muuta tausta-aineistoa:

Kirjoituksessa on hyödynnetty Jessikka Aron teosta ”Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot lännen tuhoamiseksi” taustoitukseen muiltakin osin, kuin lähdeluettelossa mainitun sivun osalta, sekä Jiri Kerosen kirjoitusta Janus Putkosesta.