Suomalaismilitantit miehitetyssä Donbasissa – Osasto Karhu

 

Marraskuun loppupuolella (23. päivä) Suomessakin nostettiin kissa pöydälle Yleisradion julkaistessa toimittajiensa Jessikka Aron ja Antti Kurosen kirjoittaman laajan artikkelin, jossa käsiteltiin eräitä niistä suomalaisista, jotka ovat värväytyneet Venäjän johtamiin joukkoihin miehitetyssä Itä-Ukrainassa. Kun otetaan huomioon sodan pituus (Itä-Ukrainassa käynnissä olevan sodan alkuhetkenä voidaan pitää 12. huhtikuuta 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot aloittivat Slovjanskin ja Kramatorskin kaksoiskaupunkien miehittämiseen tähdänneen operaation) ja se, että sotatoimiin on osallistunut vähintäänkin yli tuhat ulkomaalaista vierastaistelijaa, ovat suomalaiset värväytyneet ohitettu keskusteluissa lähes täysin. Tähän lähes olemattomaan, turvallisuusnäkökohdatkin huomioivaan keskusteluun, toimittajien Aro ja Kuronen laatima artikkeli toi muutoksen, artikkelia täydensi muutamia päiviä myöhemmin Antti Kurosen erinomainen artikkeli, jossa tarkasteltiin näiden vierastaistelijoiden toiminnan oikeudellista puolta turvallisuusnäkökohtiakaan unohtamatta.

Suomessa on kuitenkin kirjoitettu ja käyty keskustelua suomalaisista tai Suomessa asuneista vierastaistelijoista hyvinkin laajalla spektrillä kurdien riveihin värväytyneistä jihadistiryhmiin liittyneisiin, joten onkin tuntunut hämmentävältä, ettei Venäjän riveihin värväytyneistä ole juurikaan viritelty keskustelua – ei ainakaan sellaista, jossa huomioitaisi näiden henkilöiden, Suomeen palatessa, synnyttämä turvallisuusuhka. Aiempi kirjoittelu (yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta) Venäjän riveihin värväytyneistä on ennemminkin ollut myötäsukaista silittelyä ja naiivin lapsellista Venäjän tarjoileman tarinan toistoa.

Muistan kuinka Petri Viljakaisen värväytymisen jälkeen suomalaismedia julkaisi hänen haastatteluja, joissa heidän valintoihin ja ratkaisuihin tunnuttiin suhtauduttavan jopa jollain tapaa idealistisen ymmärtäväisesti, kuvaava on Helsingin Sanomien otsikko ”Pieksämäeltä sotilaaksi Itä-Ukrainaan – Petri Viljakainen odottaa rintamalle pääsyä Donetskin liepeillä”, (1) jossa täysin harkitsemattomasti Viljakainen nimitetään ”sotilaaksi” siitä huolimatta ettei hän kuulunut lailliseen sotilasorganisaatioon, vaan tuolloin hän värväytyi miehitetyn Itä-Ukrainan alueelle, Venäjän voimin, perustetun Donetskin ”kansantasavallan” riveihin. Kuinkahan moni kutsuisi Daeshin riveissä taistelevaa terroristia sotilaaksi ja jos kutsuisi, millainen poru syntyisi termin käytöstä?

Mutta vielä niinkin myöhään kuin elokuussa 2019 Mikkelissä ilmestyvässä Länsi-Savossa julkaistiin Venäjän johtamiin joukkoihin värväytyneen ja Itä-Ukrainassa, maan laillista hallitusvaltaa vastaan miehitysarmeijassa sotineen Viljakaisen hyvin yksipuolinen haastattelu, (2) jossa hän sai sanottua sanottavansa, ilman, että hänen tekemissä valinnoissa nähtiin sen suurempia ongelmia. Hänen esittämänsä väitteet jäivät riippumaan ilmaan sellaisenaan, disinformaatiota eikä propagandaa korjattu. Minulle muodostui julkaistusta artikkelista kuva ”oman kylän pojasta” tehdystä haastattelusta, josta toimittajan ammatillinen kunnianhimo loisti poissaolollaan.

Hiukan samaa oli havaittavissa Loviisan Sanomissa Janus Putkosesta  24. helmikuuta 2015 julkaistussa haastattelussa, jossa oli jollain tapaa aistittavissa hämmästelevää ylpeyttä siitä kuinka pitkälle oman kylän poika olikaan päässyt.

Kirjoituksessani palaan vielä kertaalleen teemaan, niihin suomalaisiin, jotka Johan Bäckmanin verkostojen kautta värväytyivät Venäjän varustamien ja johtamien joukkojen riveihin lähtien sotimaan Ukrainaan (tai työskentelemään Venäjälle). Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole ruotia syntyviä turvallisuusuhkia, joita Suomeen palaaminen ja mahdollinen verkostoituminen Suomessa sekä olemassa olevien yhteyksien ylläpitäminen (ja vahvistaminen) kolmansien maiden, kotiin palanneiden, militanttien kanssa voi aiheuttaa. Tiedämme kuitenkin, että esim. Ranskassa Venäjän riveissä taistelleita militantteja on osallistunut aktiivisesti keltaliivien järjestämiin mielenosoituksiin ja heitä on ollut mukana muissakin hallinnon vastaisissa (usein väkivaltaisiksi yltyneissä) toiminnoissa. Sosiaalisen median perusteella suomalaisilla on edelleen toimivat yhteydet eräisiin ranskalaisiin, kuten  Sergei Munieriin, joka on tehnyt ainakin kaksi keikkaa Donbasiin värväytyneenä venäläisjoukkoihin sekä osallistunut muun muassa keltaliivien mielenosoituksiin Ranskassa niiden ollessa kiihkeimmillään jokunen vuosi sitten.

Suomalaisista koostuva ”Osasto Karhu” vahvistettuna Russell ”Texas” Bentleyllä.

Yllä olevassa kuvassa osa suomalaisten muodostamasta ”Osasto Karhusta” vahvistettuna amerikkalaisella Russell ”Texas” Bentleyllä. Suomalaisista kuvassa ovat Janus Putkosen ja Petri Viljakaisen ohella Putkosen vierellä seisova Ari L sekä lippalakkipäinen salanimillä ”Igor” ja ”Ivan” esiintynyt suomalaistaustainen militantti.

Kuvan suomalaisten ohella Bäckman-johtoinen verkosto värväsi Venäjän johtamiin joukkoihin muitakin suomalaisia, kuten kuvasta puuttuvan ”Harrin” sekä propaganda- ja informaatiosotaan osallistuneet Jaana-Marika Kurtin (eli Jaana Koo) ja Jarmo Ekmanin, joka on Suomeen palattuaan ehtinyt toimia muun muassa Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenenä, Kristallipuolueen kuntavaaliehdokkaana sekä QAnon- ja koronadenialistien aktivistina levittämässä salaliittoteorioita ja kampanjoiden koronavirusrajoituksia vastaan.

On huomioitava, ettei osa Bäckmanin värväämistä suomalaisista ole tullut julkisuuteen lainkaan. Haastatteluiden, viittausten ja muiden tietojen perusteella pari värvättyä on palannut maitojunalla takaisin. Yleisradion 23. marraskuuta julkaisemassa artikkelissa mainitaan Bäckmanin todenneen venäläiselle verkkolehdelle Svobodnaja Pressalle seuraavaa:

”yli tusina vapaaehtoista oli jo syyskuuhun 2015 mennessä lähetetty niiden ihmisten joukosta, jotka olivat olleet yhteydessä DPR:n edustustoon saadakseen neuvoja ja apua”. (3)

Summittainen lukema ”yli tusina” on vähintäänkin riittävän suuntaa-antava, omien havaintojeni ja päätelmieni mukaan tuolloin (2015 loppuun mennessä) 10–15 suomalaista oli värväytynyt Venäjän johtamiin joukkoihin erilaisiin tehtäviin. Tehtävänkuvien vaihdellessa taistelutehtävistä sairaanhoidon kautta informaatio- ja propagandasotaa tukeviin tehtäviin. Osa suomalaisista näyttää toimineen useammassa kuin yhdessä tehtävässä. Tekemieni havaintojen mukaan suomalaisista Petri Viljakaista hyödynnettiin huomattavan paljon propagandasodassa (sekä välillisesti värväystoiminnassa), sen sijaan – alkuvuosien puheista huolimatta – hänen roolinsa taistelukentällä näyttää olleen vähäisempi. Janus Putkosen alaisuudessa työskennelleet Kurtti sekä Ekman toimittivat propagandaa ja disinformaatiota laajalle kohdeyleisölle, kielialueen vaihdellessa englannista suomeen – Kurtin tiedetään lukeneen ainakin yksittäisiä disinformatiivisia uutisia Love FM:n Venäjä-uutisiin Donetskista käsin.

Johan Bäckmanin ja hänen verkostonsa värväämistä, Osasto Karhuun laskettavista, suomalaismilitanteista ensimmäisenä julkisuuteen tuli juuri edellä mainittu Petri Viljakainen, joka Helsingin Sanomissa heinäkuussa 2015 julkaistussa artikkelissa kertoi Bäckmanin maksaneen hänen viisumin ja osan lennoista matkatessaan Pietarin ja Rostov-na-Donun kautta sotatoimialueelle. Reilut pari vuotta sitten, elokuussa 2019 Länsi-Savossa julkaistusta Viljakaisen hyvin yksipuolisesta haastattelusta jäi jo sellainen kuva, että hän on valkopesemässä itseään luodessaan kuvaa entisestä taistelijasta, joka ei tappanut ketään, ja jonka kunnolliset taistelut kiersivät kaukaa –

”Mies toteaa, että sota ei ollut hänen aikanaan ’oikein kunnon sotaa’. Viljakainen kirjoittaa kirjassaan, että hän on aina jäänyt ’varsinaisten taisteluiden ulkopuolelle’.”

”Sanoin kerran, että on ollut hyvä sota, kun ei ole tarvinnut tappaa ketään”.

Aiemmin tämä samainen Viljakainen oli sanoissaan (ja teoissaan) paljon röyhkeämpi, syyskuussa 2015 militantti-Viljakainen kertoi Putkosen juontamalla videolla olleensa Donbasissa ”rintamahommissa” ja kannattavansa ”röyhkeää hyökkäystä” ukrainalaisia vastaan. Huhtikuussa 2016 Viljakainen kehottaa ystäviään tappamaan Ukrainan silloisen presidentin Petro Poroshenkon. Ja kuten saimme Yleisradion julkaisemasta artikkelista lukea, Viljakainen on sanojensa mukaan ottanut eli ryöstänyt kaatuneelta ukrainalaiselta pistimen eräänlaiseksi ”sotamuistoksi” – trofeeksi.

Bäckmanin ja hänen verkostonsa värväämistä suomalaisista Itä-Ukrainan sotatoimialueella on edelleen ainakin UMV-lehden, Luhanskissa asuva päätoimittelija, Janus Putkonen. Petri Viljakaisen viimeisin, todistettavasti hänen kirjoittamansa, viesti sosiaalisessa mediassa on keväältä 2020. Hänet tosin oli erotettu alkoholin käytön takia Prizrak prikaatista jo ennen tätä, jo ennen elokuussa 2019 julkaistua haastattelua. Ari L palasi Suomeen jokunen vuosi sitten (ymmärtääkseni talvella 2017), myös ”Harri”-nimellä esiintynyt militantti on tietojeni mukaan takaisin Suomessa. ”Igor” ja ”Ivan” salanimillä esiintyneen suomalaismilitantin olinpaikan ollessa tuntematon.

Lukijoiden on kuitenkin hyvä muistaa, että Venäjän proxy-joukkoihin on liittynyt suomalaisia muitakin reittejä, kuin Bäckmanin värväämänä tai hänen avustuksella. Donbassföreningen joulukuussa 2015 julkaiseman uutisen mukaan suomalaistaustainen antifasisti oli ensimmäinen Pohjoismaista InterUnit’iin värväytynyt. Nykyään InterUnit tunnetaan nimellä DKO (ven.: ДКО - Добровольческий коммунистический отряд), joka on kansainvälinen antifasisti- ja kommunistivapaaehtoisten yksikkö. Kyseinen yksikkö on osa Prizrak prikaatia, joka kuuluu miehitetyn Luhanskin alueen aluepuolustusjoukkoihin.

Saamieni vihjeiden mukaan vielä niinkin myöhään kuin v. 2018–2019  yksittäisiä suomalaisia on värväytynyt Venäjän joukkoihin. Kyse on mahdollisesti suomalaisista äärioikeistoon kuuluvista henkilöistä, joihin viitattiin saksalaisen Focusin uutisessa 5.6.2020.

Venäjän miehittämillä alueilla jonkin aikaa aktiivisena toimineesta, suomalaisten perustamasta Osasto Karhusta, ulottui luonnollisesti haara Suomeenkin. Suomessa toiminnan kannalta merkityksellisessä asemassa oli Johan Bäckmanin perustama, Helsingissä toiminut ”edustusto” sekä Donetskin kansantasavallan edustamiskeskus ry. Tämän ns. edustuston kautta järjestettiin myös tapaamisia Venäjän toimia tukeneille ihmisille, merkittävintä huomiota saivat muutaman kerran järjestetyt pikkujoulut, jota voi pitää eräänlaisena hengennostatus- ja palkitsemistilaisuutena, joilla pyrittiin sitouttamaan väkeä toimintaan. Suurisuuntaisempiin suunnitelmiin kuuluivat turistimatkat miehitettyyn Donbasiin, lopulta näitä ryhmämatkoja ei montaakaan järjestetty, kuten ei matkoja Venäjän miehittämälle Krimillekään. Luonnollisesti niitä kuitenkin ”markkinoitiin” toimintaohjeineen:

”Avustamme tarvittaessa myös viisumien järjestämisessä ja kyseessä on listahinnat viisumipalveluista (Rustravel).” (4)

Samainen Tehtaankadulla sijainnut yritys mainitaan vähemmän yllättäen myös Osasto Karhun sähköpostitse jaetussa informaatiokirjeessä Sotilaspalvelus Donetskin kansantasavallan asevoimissa:

”Kaikki lähtee liikkeelle Venäjän monikertaviisumin hankinnasta. Huolehdi siitä, että passissasi on riittävästi voimassaoloaikaa. Suosittelemme kaikkia hankkimaan vähintään vuoden viisumin. Lähtiessäsi asennoidu vähintään 3–6 kuukauden palvelukseen, joka on myös yleinen vaatimus taisteluosastoihin hyväksymiselle.

Suosittelemme käyttämään Helsingin Tehtaankadulla sijaitsevaa Rustravel-matkatoimistoa viisumien hankinnassa: - -”.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ensimmäisenä sotasyksynä, Helsingin edustuston kautta aktivistit toimittivat ei-tappavaa-varustusta miehitetyille alueille. (5) Tiedossa ei ole se, kuinka merkittävää toiminta oli, tai kuinka paljon Suomesta lähetettiin varusteita sotatoimialueelle – on myös mahdollista, että suomaisverkosto toimittaa edelleen vähäisiä määriä materiaaliapua sotatoimialueelle. Huomioitavaa tässä ”edustusto-kuviossa” on se, että ns. edustustoon on toimitettu materiaalia miehitettyjen alueiden ohella myös Venäjältä.

Kun huomioimme kaikki nyanssit, näyttää siltä, että Yleisradion artikkeliin haastatellun puolalaisen tutkijan Kacper Rekawekin arvio siitä, että suomalaisten toiminta on ollut verrattain ammattimaista, olisi oikeansuuntainen. (6) Suomessa Bäckmanin verkoston toiminta oli vuosien ajan hyvin aktiivista, sen onnistui värvätä vapaaehtoisia Venäjän johtamiin joukkoihin, se koetti (ja osin onnistui) toteuttamaan myös muita aktiivisia toimia – joista osa todennäköisesti keskeytyi koronavirusepidemian myötä, joten on mahdollista, että niitä ainakin yritetään herätellä henkiin epidemian liennyttyä ja matkustusrajoitusten lakattua. Näyttäisi myös siltä, että Bäckmanin toimintaa hyödyttää myös se, ettei Suomessa ole viranomaisten toimesta tutkittu Venäjän riveihin värväytyneiden kansalaistemme toimia lainkaan.

 

Marko

Lähteet:

1. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002842087.html 

2. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/95df1333-9574-4be4-be3c-e0c67b1d1c69 (maksumuurin takana)

3. https://yle.fi/uutiset/3-12153718 

4. https://kohudosentti.blogspot.com/2016/05/tiedote-kesamatkasta-donbassiin.html

5. https://kohudosentti.blogspot.com/2014/12/dnr-taistelee-suomalaisissa.html 

6. https://yle.fi/uutiset/3-12153718 

Yleisradion artikkelit 23. marraskuuta ja 1. joulukuuta 2021.

Huom: Johan Bäckmanin kuten ei Janus Putkosenkaan henkilökohtaisten verkostojen avaaminen tässä yhteydessä ole järkevää, vaikka ne olennaisella tapaa liittyvät Venäjän vaikuttamistoimiin, niiden moninaisuuden ja laajuuden tähden. Niiden syvällinen avaaminen laajentaisi kirjoitusta liian paljon.