Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moskova. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moskova. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. toukokuuta 2026

Emme unohda tapahtumia Moskovassa 23. elokuuta 1939

 

Tällä viikolla Euroopassa muistetaan toisen maailmansodan uhreja, aseet hiljenivät Euroopan rintamilla toukokuussa 1945 Saksan antauduttua liittoutuneille. Meillä Suomessa sodan uhrien muistamisella toukokuun 8. (tai venäläisten voitonpäivänä toukokuun 9.) ei ole perinteitä, koska Suomea ankarasti kurittaneet sodat päättyivät aiemmin – jatkosota syyskuun 19. 1944 ja Lapin sota 27. huhtikuuta 1945, jona päivämääränä vietämme kansallista veteraanipäivää.

Alun perin tarkoituksenani oli tyytyä huomioimaan sodan päättyminen Euroopan rintamilla lyhyellä päivityksellä, mutta koskapa useilla eri sosiaalisen median kanavilla venäläisten rinnalla lukuisat henkilöt ja ryhmät muista maista ovat nostaneet esille voitonpäivän Venäjän narratiivin hengessä, katsoin paremmaksi muistuttaa hiukan pidemmän kirjoituksen myötä hyödyllisiä idiootteja ynnä Venäjän auliita apureita toimintansa näköalattomuudesta ja historiattomuudesta. Silmissäni nämä Venäjän tunnuksia, punalippuja ja banderolleja kantavat ihmiset näyttävät samalla kertaa koomisilta kaikessa totisuudessaan kuin myös vastenmielisiltä kaikessa julkeudessaan.

Kuulun sukupolveen, joka kävi peruskoulunsa 1970- ja 80-luvuilla, ja joille opetettiin toisen maailmansodan taisteluiden päättyneen Euroopan mantereella 8. toukokuuta 1945 natsi-Saksan antautumiseen. (Huom. Neuvostoliitossa, kuten edelleen Venäjälläkin, voitonpäivää juhlitaan 9. toukokuuta, koska Saksan antautumisen astuessa voimaan 8. toukokuuta 1945 klo. 23:01, vuorokausi Moskovassa oli jo ehtinyt vaihtua). Tässä tarinassa (käytän tarkoituksellisesti sanaa ’tarina’) länsiliittoutuneet vapauttivat läntisen Euroopan natsi-Saksan miehityksestä ja Neuvostoliitto vapautti itäisen Euroopan. Painotan sanaa ’vapautti’, niin meille opetettiin suomettuneessa Suomessa, että myös itäisen Euroopan kansat kokivat vapautuksen puna-armeijan marssiessa heidän maille. Todennäköisesti jo tuolloin yksittäisissä suomalaiskouluissa poikettiin opetussuunnitelmasta sen verran, että kerrottiin saksalaismiehityksen vaihtuneen neuvostomiehitykseen vapauttamisen sijaan.

Valitettavasti edelleen aivan liian usein toisen maailmansodan tarina Euroopan rintamalla päättyy kuvaukseen natsimiehityksen päättymisestä ja vapauden koittamisesta, jolloin unohdamme sen, ettei natsi-Saksan lyöminen tuonut vapautta kaikille eurooppalaisille kansoille. Käytännössä terrorikoneisto monessa valtiossa vaihtui vain toiseen, eikä punainen terrori ollut toimissaan yhtään natsi-Saksan terrorikoneistoa lempeämpi. Neuvostomiehitys koetteli toisen maailmansodan jälkeen kymmeniä miljoonia itäeurooppalaisia: eräissä tapauksissa Neuvostoliittoon aiemmin pakolla liitetyt alueet, pakkoliitettiin siihen uudelleen sodan päätyttyä ja eräissä tapauksissa uudet valtiot ja kokonaiset kansat kahlittiin neuvostovaltioon satelliitteina vuosikymmeniksi. Näitä pakkoliitoksia ja miehityksiä seurasi laajamittaisia kansalaisten pakkosiirtoja sekä karkotuksia, jotka erityisesti kohdistuivat neuvostovaltion vihollisina pitämiinsä henkilöihin ja kansanosiin – jopa kokonaisiin kansoihin. Eräissä tapauksissa nämä kansanosiin ja kansoihin kohdistetut toimet alkoivat jo ennen natsi-Saksan kukistumista ja rauhaa.

Emme voi kieltää sitä, etteikö toukokuu 1945 herätä siis kovin kahtiajakoisia tunnelmia eurooppalaisten keskuudessa riippuen siitä onko kyse lännen kokemasta vapautuksesta vaiko miehityksen vaihtumisesta toiseen. Tänään tämä tunne on aiempaa voimakkaammin läsnä Venäjän käydessä brutaalia tuhoamissotaa Ukrainassa ja ripustautuessaan kirjoittamaansa – sepitteelliseen tarinaan – jossa todellisuus korvautuu houreisella sadulla. Houreisella sadulla, jossa kunnia natsien kukistamisesta näyttää lankeavan yksinomaa venäläisille, aivan kuin miljoonat ukrainalaiset tai valkovenäläiset eivät olisi menettäneet henkeään sodassa. Tai aivan kuin Neuvostoliitto olisi taistellut voittoon natsi-Saksasta yksin, ilman mittavaa apua läntisiltä liittoutuneilta. Niinpä onkin syytä muistuttaa historian uudelleen kirjoittajia karusta todellisuudesta.

 

Prosessi historiankirjoituksen muokkaamisen taustalla

Venäjällä on pyritty vuosien ajan käymään läpi historiaa hyvin valikoiden, nyky-Venäjän osalta lähtölaukauksena voidaan pitää toukokuussa 2009 Venäjällä perustettua komissiota, jonka tehtävänä oli tutkia ”Venäjän intressin vastaista historian vääristämistä”. (1) Samaan aikaan Vladimir Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä ehdotti lakia ”natsismin rehabilitointia vastaan”, lain mukaan ”toisen maailmansodan aikana tapahtuneen historiallisen muiston vahingoittaminen” oli (on) rangaistava teko. (2) Näissä toimissa on nähtävillä selkeällä tapaa halu puuttua tapahtumiin maan rajojen ulkopuolella. Muistamme Viron ja Venäjän välisen pronssipatsas-kiistan syksyn 2006 ja kevään 2007 välillä, joka sai alkunsa Viron päätöksestä siirtää kiistelty Pronssisoturi-patsas sijaintipaikaltaan Kesklinnan Tõnismäeltä. (3) Kiistan yhteydessä Venäjä kohdisti Viroon huomattavan voimakasta vaikuttamista sekä kyberhyökkäyksiä, Tallinnassa nähtiin vironvenäläisten organisoimina laajoja mellakoita kahtena huhtikuisena yönä (v. 2007). Samoihin aikoihin Moskovassa, Kremliä lähellä olevat järjestöt organisoivat  27. huhtikuuta – 4. toukokuuta 2007 välisenä aikana Viron Moskovan suurlähetystön saarron. Saartoon osallistui Našin eli ’meikäläisten’ johdolla Yhtenäisen Venäjän Nuori Kaarti (Molodaja Gvardija), Kremlin luoma Rossija Molodaja-järjestö sekä Mestnye, mikä sekin on Kremlin luomuksia.

Krimin niemimaan rikollisen miehityksen nostattaman kansallisen humalan myötävaikutuksella toukokuussa 2014 säädetty ”muistilaki” käytännössä suojasi lainvoimalla Stalinin ajan tulkinnan suuresta isänmaallisesta sodasta. (4) Kyseisen lain mukaan puna-armeijan kunniakkaan taistelun häpäiseminen on rikollista. Edellinen tarkoittaa samalla myös sitä, että historiallisen tapahtuman kertomisen voidaan katsoa olevan puna-armeijan häpäisemistä, tai väärän informaation levittämistä. Niinpä on rikollista todeta puna-armeijan sotilaiden raiskanneen miljoonia naisia miehittämillään alueilla. Todennäköisesti sekin, että kutsun alueita, joille neuvostojoukot etenivät ”puna-armeijan miehittämiksi” on samalla puna-armeijan häpäisemistä, joten edellisellä syyllistyin samalla rikolliseen tekoon.


Moskova 23. elokuuta 1939  Molotov-Ribbentrop-sopimuksen allekirjoittaminen

Edelliseen nivoutuu olennaisella tapaa se, että Molotov-Ribbentrop-sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen on historiallinen tapahtuma, jota Venäjällä ei nykyään haluta muistella. Osan venäläisistä jopa kiistäessä Neuvostoliiton koskaan olleen liittolaissuhteen kaltaisessa suhteessa natsi-Saksan kanssa. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen eräs, meitä suomalaisiakin koskettava seuraus on se, ettei Venäjällä muistella toisen maailmansodan ensimmäisiä vuosia. Talvisotakin oli heille vain vähäinen rajakahakka neuvostovaltion ja Suomen välillä. Venäjällä talvisotakaan ei ole enää niin yksiselitteinen tapahtuma, maassa on osin jo palattu stalinistiseen historiankirjoitukseen, jossa Neuvostoliitto ei enää toiminutkaan rikollisesti vaan korkeintaan korjasi vain aiempia rajavirheitä. Muisti on valikoiva Venäjällä, historialliset tapahtumat kieltävä, niinpä tapahtumat on sovitettava hyväksyttyyn historiankirjoitukseen, josta seuraa se, että toinen maailmansota ei alkanut syyskuussa 1939 vaan natsi-Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Venäjällä Neuvostoliiton tapaan sodasta käytetään suuri isänmaallinen sota-nimeä oman erityislaatuisuuden korostamiseksi, joka samalla häivyttää ajan ennen operaatio Barbarossan alkua ja totalitaaristen Saksan ja Neuvostoliiton keskinäistä liittoa.

Edellisestä seuraa myös se, että Puolan itäosien miehittämisen kehyskertomuksena ja mahdollistajana toimivat syytökset, joita Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan Pravdan sivuilta kohdistettiin 14. syyskuuta 1939 Puolan ”johtaviin piireihin”, syyttäen heitä vähemmistökansallisuuksien sortamisesta. Samalla Pravda muistutti lukijoitaan Puolassa asuvista miljoonista ukrainalaisista ja valkovenäläisistä. Muutamaa päivää myöhemmin (17. syyskuuta 1939) puna-armeija aloitti Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa Neuvostoliiton etupiiriksi määritellyn Puolan itäisten osien miehitykseen tähdänneen operaation, ulkoministeri Vjatšeslav Molotovin julistaessa neuvostohallituksen velvollisuutena olevan ”heimoveljien” suojelun. (5) Kuinka tuttu onkaan tämä tarina, jolla rikollisia toimia perustellaan, muistuttaen meitä samalla Venäjän Ukrainaan kohdistamista perusteettomista syytöksistä!

Chicago Sunday Tribune 17. syyskuuta 1939: Reds Invade Poland.












Minun ei ole järkevää nyt huomioida Venäjän jokaista valheellista narratiivia, jonka varaan se historiaansa ja tulevaisuuttaan rakentaa. Ei, vaikka onkin väärin jättää huomiotta se, kuinka merkittävässä roolissa Lend-Lease-apu Neuvostoliitolle oli. (6) Tai kuinka Venäjä omiessaan puna-armeijan kunnian voitosta, tietoisesti jättää huomiotta puna-armeijan nimissä tehdyt mittavat sotarikokset, joista siviileihin kohdistuneet ryöstöt ja väkivallanteot sekä miljoonien naisten ja tyttölasten raiskaukset olivat vasta jäävuoren huippu. (7) Ja muistuttaessamme puna-armeijan vähemmän kunniakkaasta menneisyydestä, tulemme häpäisseeksi puna-armeijan kunniaa… venäläisten silmissä.

* * *

Venäläiset osallistuvat kollektiivisesti valtionsa historian uudelleen kirjoittamiseen, pyyhkien samalla tietoisuudesta miljoonat vainojen ja pakkosiirtojen uhrit, häpeälliset hetket ja tapahtumat, kokonaisten kansojen tuhoamiset tahi kansoihin kohdistuvat kollektiiviset rankaisutoimet. Julminta näissä toimissa on se, että pyyhkiessään historiankirjoituksesta pois nämä häpeälliset tapahtumat, he toistavat uudelleen juuri samoja rikollisia tekoja kautta laajan Venäjänmaan mutta myös valtakunnan rajojen ulkopuolella viedessään maailmalle ”venäläistä maailmaa” ja siirtäessään ”kansanvihollisia” kotoaan valtakunnan syrjäseuduille.

Toukokuun 18. 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimintataariksi: Qırımtatar halqınıñ sürgünligi). Kolmen päivän aikana Krimin tataarit lastattiin NKVD:n toimesta karjavaunuihin ja vietiin tuhansien kilometrien päähän kotiseudultaan Keski-Aasiaan, pääasiassa Uzbekistanin alueelle. Pakkosiirron kohteena olivat kaikki Krimin tataarit taustaan katsomatta, se kohdistui niin puna-armeijassa taistelleisiin kuin myös sitä vastaan kapinoineisiin ja saksalaisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneisiin Krimin tataareihin. Karkotukset kohdistuivat kaikkiin sylilapsista isovanhempiin. Tänään Venäjä toimii samoin Ukrainalta miehittämillään alueilla, myös Krimin niemimaalla, kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on viety pakolla kodeistaan. Monien olinpaikka on tuntematon, osa on kenties murhattu ja haudattu joukkohautoihin Venäjän miehittämille alueille tai Venäjälle.

Tämä historian vääristely ja uudelleen kirjoittaminen ei pysy yksin Venäjän rajojen sisäpuolella, vaan näemme maan rajojen ulkopuolellakin osallistuttavan valheelliseen historiankirjoitukseen ja disinformaation levittämiseen. Johan Bäckman osallistui jo viime vuosikymmenellä aktiivisesti Venäjän hallinnon näkemystä tukevan, valheellisen historianarratiivin tuottamiseen ja levittämiseen. Hänen kustantama ilmestyi Armas Mashinin ja Sergei Veriginin kirjoittama ’Sandarmohin arvoitus’ – kirjasen tarkoituksena oli tukea ns. Suomi-teoriaa, jonka mukaan Sandarmohiin on haudattu suomalaisten jatkosodassa teloittamia sotavankeja. (8) Alleviivaten totean kyseisen teorian olevan sepitettä. Sandarmohin hiekkakankaille on haudattu tuhansia Stalinin terrorin uhreja. Joukkoteloitukset alkoivat Sandarmohissa elokuun 11. 1937 jatkuen 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla ammuttiin yli 7 000 henkeä: työläisiä, talonpoikia, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita.

Bäckman ei suinkaan ole ainoa historian valkopesuun venäläisten eduksi ryhtynyt. Viime vuosikymmenen puolella muutaman vuoden ajan aktiivisena toimineen Suomalais-venäläisen RuFi ry:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnovin kynästä lähti lukuisia Venäjän narratiivia tukevia kommentteja. Venäjän suurhyökkäyskään ei muuttanut asetelmaa, edelleen löytyy heitä, jotka vääristelevät historiaa yrittäessään saada Venäjän näyttämään edullisessa valossa. Mielestäni tähän joukkoon on syytä laskea kaikki ne, jotka Venäjän rikollisen hyökkäyssodan aikana osallistuvat Venäjän tai Venäjää tukevien kansalaisjärjestöjen tapahtumiin, joissa osoitetaan suoraa tukea Venäjän hallinnolle ja sitä kautta sen rikollisille toimille. Tietääkseni Suomessa ei järjestetä näkyviä Venäjää tukevia paraateja voitonpäivän tienoilla, toisin, kuin lukuisissa eurooppalaisissa kaupungeissa on järjestetty tai tullaan järjestämään. Eikä tämä hulluus pysy Euroopassa, myös Washingtonissa liehuivat punaliput viikonpäivät sitten. Toisaalta moni suomalainen on jo ilmaissut kiitollisuutensa Venäjälle, kuten Suomen Uusi Strategia ry:n puheenjohtaja Jussi Särkelä kirjoittaessaan Facebook-sivullaan:

Kahden viikon kuluttua tulee kuluneeksi 81 vuotta saksalaisesta natsismista ja eurooppalaisesta fasismista saadusta voitosta. Myös suomalaiset oppivat juhlimaan Voiton päivää eli juhlimaan omaa tappiotaan sodassa. Ellei Saksaa ja sen liittolaisia olisi Neuvostoliiton johdolla voitettu, ei Suomessa olisi voitu toteuttaa hyvinvointivaltioon johtanutta sisäpolitiikkaa ja rauhan ulkopolitiikkaa. - - - Minulle oli suuri kunnia Suomen Uusi Strategia ry:n puheenjohtajana saada Venäjän Federaation Suurlähettiläs Pavel Kuznetsovilta kutsu Suuren Isänmaallisen sodan Voiton 81-vuotispäivävastaanotolle Venäjän suurlähetystöön. – Tämä kirjoitukseni on minun osani fasismin vasaisessa taistelussa.”











Huomioidessamme edellä kirjoittamani ja muistaessamme sen, että Euroopassa on sodittu Venäjän käynnistämää ja alkuun operaattoreillaan käymää sotaa jo huhtikuusta 2014, ja että kesän koitettua se puuttui asevoimillaan sotaan Ukrainassa suoremmin. Alkuun vaikuttamalla tykistöllään rajan yli kohteisiin Ukrainassa ja vielä suoremmin elokuussa 2014 lähettämällä useita asevoimiensa taisteluosastoja rajan yli Itä-Ukrainaan (arvioiden mukaan yli 3500 sotilasta), olemme yllättävänkin pitkämielisiä antaessamme punalippujen ja Venäjän imperialististen tunnusten täyttää katumme päivänä, jonka pitäisi muistuttaa meitä vapautumisesta hirmuhallinnosta: natsi-Saksa on kukistettu, taistelkaamme rusismia – punaista fasismia – vastaan sen kukistumiseen saakka!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

3. https://www.ts.fi/a/1074172934

4. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 317.

5. https://eng.ipn.gov.pl/en/digital-resources/articles/7258,The-Mirror-Cracked-from-Side-to-Side-Poland-from-the-perspective-of-Soviet-autho.html

6. https://seura.fi/ilmiot/historia/voitonpaiva-yhdysvaltain-tuella/

7. Esimerkiksi Antony Beevor teoksessaan Berliini 1945 s. 460.

8. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006210665.html

9. https://x.com/U24_gov_ua/status/2052834286093373767 


Pariisi 8. toukokuuta 2026: viesti on selkeä. (9) 


















maanantai 8. tammikuuta 2024

Ukrainan lennokkioperaatiot Venäjän ilmatilassa, II OSA

 

Aloitin kuluvan vuoden tammikuun 1. päivä blogisarjan Ukrainan lennokkioperaatioista Venäjän ilmatilassa, jossa etenin lyhyen taustoituksen ja historiaosuuden kautta Ukrainan ensimmäisiin mittaviin lennokeilla- tai hiipivillä asejärjestelmillä suoritettuihin operaatioihin Venäjällä.  Olemme nähneet, että Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan lennokit ja erilaiset hiipivät asejärjestelmät ovat merkittävässä roolissa niin hyökkääjän, Venäjän, kuin myös puolustuskamppailua käyvän Ukrainan joukoilla. Ukrainan ensimmäiset Venäjän alueelle ulottamat lennokki-iskut nähtiin jo kesällä 2022, joissa ukrainalaiset käyttivät todennäköisesti kiinalaisista siviililennokeista modifioituja itsemurhalennokkeja, jollaisella he suorittavat iskun öljyjalostamoon Novošahtinskin luoteispuolella, Rostovin alueella kesäkuussa 2022. (1)

Kesällä 2022 toteutettuihin iskuihin ei suomalaisissa medioissa kiinnitetty suurtakaan huomiota, niiden spekuloitiin olevan venäläisten lavastuksia (sodan eskaloinniksi tai jonkin vastaavan syyn tähden), mitä ne eivät olleet. Herätys tuli joulukuun viides, päivää ennen itsenäisyyspäiväämme, jolloin Ukraina toteutti siihen mennessä haastavimman operaation Venäjän alueella iskemällä Tupolev Tu-141 Striž tiedustelulennokista kehitetyillä itsemurhalennokeilla Djagilevo- ja Engels-2 lentotukikohtiin. (2 ja 3) Ukrainalaisten ilmoituksen mukaan heidän SOF (eli Special Operation Forces) avusti iskussa Venäjän maaperältä käsin.

Rjazanin alueella sijaitsevaan Djagilevon lentotukikohtaan oli sijoitettu rauhan aikana 43. kaukotoimintailmavoimien miehistön taistelukoulutuksen keskus (sotilasyksikkö 41521), joka kuuluu kaukotoimintailmavoimien esikunnan alaisuuteen. (4) Kalustona yksiköllä oli Tupolev Tu-22M3 strategisia pommikoneita ja Tupolev Tu-95MS strategisia pommikoneita. Lisäksi Djagilevosta käsin operoi 203. ilmatankkausrykmentti, joka kuuluu kaukotoimintailmavoimien esikunnan alaisuuteen. Kalustona yksiköllä on Iljušin Il-78 ja Iljušin Il-78M ilmatankkauskoneita.

Saratovin alueella sijaitsevaan Engels-2 lentotukikohtaan (lentotukikohdasta käytetään toisinaan myös nimeä Saratov-Engelsin lentotukikohta) on sijoitettu Venäjän ilmavoimien 22. strategisten pommikoneiden divisioonaan kuuluva strategisista pommikoneista koostuva lentorykmentti (sotilasyksikkö 85927). (5) Lentorykmentin kalustoon kuuluu Tupolev Tu-95MSM ja Tu-95MS sekä Tupolev Tu-160 strategisia pommikoneita.

Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittaman laajan hyökkäyssodan aikana lentotukikohdista on operoitu vaihtelevalla konekalustolla. Ukrainan joulukuussa 2022 toteuttamien iskujen seurauksena osa Engels-2 lentotukikohtaan sijoitetuista strategisista pommikoneista siirrettiin Olenjan lentotukikohtaan Kuolan niemimaalla.

Venäjän ilmavoimien 37. ilma-armeija eli kaukotoimintailmavoimiin kuuluvat koneet laukaisevat risteilyohjukset useimmiten kohti Ukrainaa Kaspianmeren yltä. Ilmavoimien 37. ilma-armeija eli kaukotoimintailmavoimat on osa Venäjän strategisia pidäkevoimia.

Ukraina toteutti 5. ja 6. joulukuuta 2022 laajan operaation erilaisilla lennokeilla ja hiipivillä asejärjestelmillä Venäjän alueelle. Operaation näyttävin osa oli yöaikaan suoritetut iskut Djagilevo- ja Engels-2 lentotukikohtiin. Joulukuun 5. Ukraina suoritti lennokki-iskut Jakovlevon öljyvarastoon Belgorodin alueella ja  Slava-öljyvarastoon Suražissa Brjanskin alueella, ja seuraavana päivänä Kurskin itäpuolella sijaitsevan Kurskin itäisen lentokentän alueelle, joka on siviili- ja sotilasilmailun yhteisesti käyttämä lentokenttä. Näissä kaikissa kohteena oli Venäjän polttoaineinfraa. Kurskissa isku kohdistui lentokentällä alueelle, jolta Venäjän ilmavoimat operoi. (6)

Huomiomme kiinnittyy tavallisesti näyttäviin operaatioihin, jollainen Engels-2 lentotukikohtaan tehty isku oli. Harva kuitenkaan muistaa sitä, että Ukrainan onnistui tuolloin toteuttaa edellä kuvailemani operaatiokokonaisuuden, jolla saavutettiin useita kohteita Venäjän alueella. Tällaisilla operaatioilla on myös jonkin asteinen psykologinen vaikutus asukkaisiin alueilla. Sota ei enää ole kaukainen asia, mikä ei kosketa heitä. Nyt ilmahälytyksistä ja räjähdyksistä on muotoutunut jokapäiväinen asia Ukrainaan rajoittuvilla alueilla asuville venäläisille, Ukrainan toteuttaessa operaatioita Venäjän alueilla käytännössä päivittäin lennokeilla, hiipivillä asejärjestelmillä ja SOF osastoilla, toisinaan myös epäsuoralla tulella. Näiden seurauksena sodan todellisuus on ajanut ihmisiä kodeistaan etenkin Belgorodin alueella.

Moskova on luonnollisesti ollut Ukrainan kohteita lennokkioperaatioissaan. Kaupunkia tavoiteltiin jo viime talvena, helmikuussa 2023. Tuolloin Ukraina lähetti matkaan ainakin yhden Ukrjet UJ-22-lennokin, jota voidaan käyttää myös ilmasta maahan operaatioihin. Kyseisellä kerralla lennokki saavutti Moskovan portit syöksyen maahan noin sadan kilometrin päässä kaupungista teknisen vian tai mahdollisesti puihin osumisen seurauksena. Paikalta, johon lennokki putosi on vain joitain kymmeniä metrejä kaasun kompressointiasemalle. (7) Toukokuun 30. päivä (v. 2023) Ukraina saavutti vastaavalla lennokkimallilla Moskovan.

Viime vuoden elokuussa Ukraina suoritti useita onnistuneita lennokkioperaatioita Moskovan alueelle, joista osa toteutettiin joukkorahoitetulla Beaver-nimisellä (ukr. Бобер) lennokilla/ hiipivällä asejärjestelmällä. Tuolloin kohteiden joukkoon valikoitui myös Moskovan kansainvälinen liikekeskus eli Moscow-City pilvenpiirtäjineen sekä samalla alueella sijaitseva Moskovan messukeskus (ЦВК ЭКСПОЦЕНТР). (8) Yhden lennokki-iskun kohteena kansainvälisessä liikekeskuksessa oli rakennus, jossa sijaitsi useiden ministeriöiden tiloja, myös digikommunikaatiosta ja viestinnästä vastaavan ministeriön tiloja. (9) Kyseinen ministeriö kuuluu Venäjällä niiden ministeriöiden joukkoon, joiden vastuualueella propagandan tuottaminen ja jakaminen on. Moskovan kansainvälisen liikekeskuksen alueelle kohdistuneet iskut (1. elokuuta ja 26. elokuuta 2023) toteutettiin yöaikaan. Iskuissa käytetty Beaver oli todennäköisesti varustettu KZ-6-tyyppisellä taistelukärjellä, jossa on 1,8 kiloa räjähtävää ainetta (TG-40, joka on TNT ja RDX:n sekoitus). Kun huomioidaan iskun ajankohta ja taistelukärjen koko, näyttää siltä, että Ukrainan tarkoituksena oli pyrkimys minimoida oheisvahinkoja sekä aiheuttaa mahdollisimman vähän siviiliuhreja.












Ukrainan onnistui tehdä elokuun lopulla (30. elokuuta) usealla lennokilla onnistunut operaatio Pihkovaan (ven. Pskov), Venäjän länsiosassa. (10) Operaation kohteena oli Pihkovan lentokenttä, jolta operoi Venäjän kuljetusilmavoimien 334. kuljetusilmavoimien rykmentti, joka on varustettu Iljushin Il-76 kuljetuskoneilla. Ukrainan onnistuneessa operaatiossa vaurioitui tai tuhoutui eri lähteiden mukaan ainakin neljä Iljušin Il-76 kuljetuskonetta, jolla on välitön vaikutus Venäjän kuljetusilmavoimien suorituskykyyn. Sosiaalisenmedian alustoilla mainitaan tuhoutuneiden ja vaurioituneiden koneiden kokonaismääräksi kuusi, joista viisi on Il-76 kuljetuskoneita ja yksi Tupolev Tu-22 strateginen pommikone. Iskuhetkenä Pihkovan lentokentällä saattoi olla jopa parikymmentä Iljušin Il-76 kuljetuskonetta.  Ukrainan puolustusministeriön tiedustelupalvelun pääosaston (lyh. HUR) komentajan Kyrylo Budanovin mukaan operaatio toteutettiin Venäjän maaperältä käsin. (11)

Pihkovan alueelle on sijoitettu 76. maahanlaskudivisioona esikuntineen, 1140 tykistörykmentti, 124. erillinen panssaripataljoona ja tiedustelupataljoona sekä yksi Spetsnaz prikaati (sotilasyksikkö nro. 64044). Pihkovan alueen joukko-osastoja on osallistunut sotaan Donbasissa kuin myös 24. helmikuuta 2022 alkaneeseen Venäjän laajaan hyökkäyssotaan koko Ukrainaan. Esim. 76. maahanlaskudivisioonan joukkoja osallistui taisteluun Kiovasta. Divisioonan sotilaiden tiedetään syyllistyneen sotarikoksiin Irpinin ja Butšan alueella Kiovan luoteispuolella. (12)

Soltsyn lentotukikohtaan kohdistuneessa iskussa tuhoutunut Venäjän kaukotoimintailmavoimien Tupolev Tu-22M3.














Vajaata kahta viikkoa ennen Pihkovan operaatiota, 19. elokuuta 2023 ukrainalaisten toimesta toteutettiin operaatio Soltsyn lentotukikohtaan, jossa lennokista pudotetulla kranaatilla tuhottiin Venäjän kaukotoimintailmavoimien Tupolev Tu-22M3 strateginen pommikone. (13) Tukikohtaan on sijoitettu 40. lentorykmentti, joka on osa Engels-2 lentotukikohtaan sijoitettua 22. strategisten pommikoneiden divisioonaa. Operaatio toteutettiin todennäköisesti pienikokoisella miehittämättömällä lentolaitteella, jollaisen kantama ei riittäisi iskun tekemiseen Ukrainasta saakka, (Soltsyn lentotukikohta sijaitsee linnuntietä 650 kilometriä Ukrainasta). Onkin luultavaa, että aivan kuten Pihkovan tapauksessa, operaation taustalla on Venäjällä toimiva ukrainalainen SOF-ryhmä. Soltsyn ja Pihkovan iskut eivät suinkaan ole ainoita ukrainalaisten SOF-ryhmien operaatioita syvällä Venäjällä. Osassa operaatioita kohteena on ollut joko venäläisiä tai kollaboraattoreiksi ryhtyneitä ukrainalaisia, kuten entisen parlamentaarikko Ilja Kivan likvidoinnin kohdalla. Hänet tapettiin SBU:n erikoisoperaatiossa Odintsovossa Moskovan esikaupunkialueella joulukuussa. (14)

Alkuperäinen suunnitelmani oli saada kirjoitettua tarpeellinen kahdessa osassa, nyt tämäkin kirjoitukseni näyttää venyneen siihen mittaan, että on vielä kirjoitettava kolmaskin aihetta käsittelevä kirjoitus, jossa havaintoja Ukrainan viime aikojen lennokkioperaatioista Venäjän ilmatilaan kuin myös Ukrainan pitkän kantaman lennokkien ja hiipivien asejärjestelmien esittelyä.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.thedrive.com/the-war-zone/kamikaze-drones-strike-russian-oil-refinery-looks-like-model-sold-on-alibaba 

2. https://defence-blog.com/ukrainian-drones-attack-russian-tu-22m-bomber-base/ 

3. https://theaviationist.com/2022/12/05/explosion-hits-engels-2-airbase-russia-reportedly-damaging-at-least-two-tu-95-bombers/ 

4. https://gfsis.org.ge/maps/russian-military-forces  (kartalla: Dyagilevo air base)

5. https://gfsis.org.ge/maps/russian-military-forces  (kartalla: Engels air base)

6. https://twitter.com/RALee85/status/1600143906892439552 

7. https://www.theguardian.com/world/2023/feb/28/russia-military-drone-attempted-strike-gas-facility-moscow-uav-ukraine 

8. https://twitter.com/Tendar/status/1686181061020270592 

9. https://twitter.com/saintjavelin/status/1686202576147038210 

10. https://kyivindependent.com/military-intelligence-confirms-ukrainian-drone-attack-on-pskov-airport/ 

11. https://gur.gov.ua/en/content/udar-po-aviabazi-u-pskovi-zavdaly-iz-terytorii-rosii-kyrylo-budanov.html 

12. https://twitter.com/Ohra_aho/status/1606017136828289036 

13. https://x.com/SarahAshtonLV/status/1692847725761454452 

14. https://www.theguardian.com/world/2023/dec/06/pro-russia-ukrainian-mp-illia-kyva-shot-dead-in-moscow-suburb 


Luonnollisesti olen hyödyntänyt kirjoituksessani “kirjoitussarjan” I OSA:a lähteineen ja Euromaidan Pressin artikkelia Detailed photos of Ukrainian drones attacking Moscow revealed sekä Russian Military Forces: Interactive Map-verkkosivua laajemminkin. 


maanantai 1. tammikuuta 2024

Ukrainan lennokkioperaatiot Venäjän ilmatilassa, I OSA

 

Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan lennokit ja erilaiset hiipivät asejärjestelmät ovat merkittävässä roolissa niin hyökkääjän, Venäjä, kuin myös puolustuskamppailua käyvän Ukrainan joukoilla. Eräillä rintamalohkoilla lennokkien ja hiipivien asejärjestelmiä sekä yksinkertaisten nelikoptereiden rooli on ensiarvoisen tärkeä. Esimerkkinä voimme poimia Dneprin vasemmanrannan ja siellä sijaitsevat Ukrainan sillanpääasemat, sen ohella, että lennokit toimivat puolustajien silminä ne ovat tehokas ja tarvittaessa ulottuvakin panssarivaunujen ja muiden asejärjestelmien torjuntaan käytetty ase. Alueella lennokeilla on muutakin käyttöä kuin toimia Ukrainan asevoimien silminä (tiedustelu ja tulenosoitus) sekä aselavetteina. Drooneja on käytetty myös huoltoon, venäläisten räjäyttäessä kesällä Nova Kah’ovkan padon, ukrainalaiset toimittivat erilaisilla nelikoptereilla apua tulvan alle jääneille siviileille. (1)

Ukrainan asevoimat valmistelee Tupolev Tu-141 Striž-lennokin laukaisua. Modifioidulla Tu-141-lennokilla Ukraina suoritti ensimmäiset iskut syvälle Venäjälle.











Kirjoitukseni tarkoitus ei kuitenkaan ole luoda katsausta lennokkien ja nelikoptereiden käyttöön rintamalla vaan kirjoitus saa toimia ennemminkin yleisluontoisena katsauksena Ukrainan lennokeilla ja hiipivillä asejärjestelmillä suorittamiin operaatioihin Venäjän alueella. Ennen tätä, suppea katsaus historiaan: Ukrainan asevoimat ja miehittämättömät ilma-alukset.

 

Historia: miehittämättömät ilma-alukset Ukrainan asevoimilla

Sodan alettua Ukrainassa keväällä 2014, maan asevoimilla oli käytössään hyvin vähäinen määrä lennokkeja, joten  sodan Itä-Ukrainassa alettua maan asevoimat otti uudelleen käyttöön neuvostoajoilta periytyviä Tupolev Tu-141 Striž (ven. Стриж) (2) ja Tupolev Tu-143 Reys tiedustelulennokkeja, jollainen päätyi Venäjän johtamien joukkojen haltuun elokuussa 2014. (3) Sodan alkuvaiheessa kyseisiä lennokkeja käytettiin tiedusteluun, aika oli jo tuolloin ajanut kummankin tiedustelulennokin ohi. Tu-141 Striž’in sekä Tu-143 Reys’in kohdalla on hiukan arveluttavaa puhua lennokeista, kummankin ollessa pienen hävittäjäkoneen kokoinen.

Sodan kuluessa Yhdysvallat toimitti Ukrainan asevoimille aseapuna lyhyen kantaman AeroVironment RQ-11 Raven tiedustelulennokkeja, joilla on pääasiassa koulutettu joukkoja ja operaattoreita Ukrainassa. RQ-11 Raven ei täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia varsinaisessa toimintaympäristössään Itä-Ukrainassa, tästä johtuen Ukrainan asevoimat ja niitä tukevat joukot ovat turvautuneet sodassa suureen joukkoon erilaisia siviilikäyttöön tarkoitettuja lennokkeja ja nelikoptereita. Näitä lennokkeja ja nelikoptereita on hyödynnetty tiedustelussa, tulenosoituksessa sekä alueiden valvonnassa. Sotavuosien kuluessa yksityisyritykset ja vapaaehtoisryhmät sekä Ukrainan valtio käynnistivät mittavampia ja teknisesti kehittyneempiä projekteja.

Tälle vuosituhannelle Ukraina astui lopulta ryhdyttyään yhteistyöhön Turkin kanssa, yhteistyön seurauksena Ukraina solmi Turkin kanssa kaupat kahdestatoista Bayraktar TB2 lennokista. (4) Merkittävää oli se, että TB2 lennokilla voitiin operoida ilmasta maahan. Venäjän suurhyökkäyksen alkaessa Ukrainan tilauskanta käsitti 48 Bayraktar TB2 lennokkia, operatiivisessa käytössä niitä oli vuoden 2021 lopulla vasta kuusi. Venäjän suurhyökkäyksen alettua, Turkki on toimittanut Ukrainalle lisää TB2 lennokkeja. Tällä hetkellä niitä arvioidaan olevan operatiivisessa käytössä Ukrainalla yli 30 kappaletta.

Keväällä 2014 alkaneen sodan kuluessa Ukrainan asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot ovat tehostaneet tiedustelulennokkien ja nelikoptereiden käyttöä tiedustelussa, tulenjohtamisessa sekä tulenosoittamisessa, Bayraktar TB2 lennokkien tuodessa todellisen kyvyn operoida ilmasta maahan vasta vuoden 2021 kuluessa. Tätä ennen Itä-Ukrainan sotatoimialueella ilmasta maahan operaatioita olivat suorittaneet Venäjän johtamat joukot kustomoiduilla nelikoptereilla ja lennokeilla. Ukrainalla vastaavat olivat olleet ennen TB2 lennokkia joko piirustuspöydällä tai testivaiheessa. Lennokkien käytölle Donbasissa asetettiin rajoituksia myös sopimuksissa, Venäjä sen proxy-joukkoineen ei tosin näistä(kään) sopimuksista piitannut.

Itä-Ukrainan sotatoimialueella Ukrainan ilmavoimat suoritti ensimmäiset tiedustelulennot Bayraktar TB2 lennokilla keväällä 2021. (5) Samaisen vuoden lokakuun 26. päivä sotatoimialueella siirryttiin uuteen vaiheeseen Ukrainan suorittaessa ensimmäisen ilmasta maahan operaation Bayraktar TB2 lennokilla, iskiessään Venäjän johtamien joukkojen tykistöpatteria vastaan sen jälkeen, kun nämä olivat tulittaneet Ukrainan kontrolloimia alueita Hranitnen kylän alueella. (6)






















Ukrainan lennokkioperaatiot Venäjän maaperälle

Ukraina on saanut Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkaneen hyökkäyssodan aikana länsimailta kaukovaikutteisia asejärjestelmiä, kuten Storm Shadow/ SCALP-risteilyohjuksia Iso-Britanniasta ja Raskasta sekä vähäisen määrän MGM-140 ATACMS taktisia tykistöohjuksia Yhdysvalloista. Aseita toimittaneet länsimaat ovat asettaneet tiukkoja rajoituksia luovuttamiensa asejärjestelmien käytölle, Ukraina ei esimerkiksi saa vaikuttaa niillä kohteisiin, jotka sijaitsevat Venäjän maaperällä. Ei edes sellaisiin, joista Venäjä suorittaa iskuja Ukrainassa sijaitseviin kohteisiin, jotka lähes aina ovat siviilikohteita. Nämä rajoitteet ovat pakottaneet Ukrainaa kehittämään Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen omaa kaukovaikutuskykyään, joka koostui suurhyökkäyksen alkaessa lyhyen kantaman ballistisista OTR-21 Totška-U eli 9K79-ohjuksista, joilla Ukraina on myös tehnyt yksittäisiä iskuja Venäjän maaperälle. (7) Ukrainan ilmavoimilla ei ollut Venäjän suurhyökkäyksen alkuvaiheessa sellaista ilmasta maahan aseistusta, joilla vaikuttaa syvälle Venäjän alueelle; tuolloin ilmatila ei myöskään ollut Ukrainan hallinnassa, jotta se edes olisi voinut operoida syvällä vihollisen alueilla.

Venäjän hyökkäyssodan kesto on paljastanut sen ilmapuolustuksen puutteita, joita hyödyntäen Ukrainan ilmavoimat on myös kyennyt yksittäisiin lentokoneilla suoritettuihin operaatioihin vihollisen hallitsemassa/ kontrolloimassa ilmatilassa, esim. Käärmesaaren taistelussa nähtiin tällaisia ilmaoperaatioita. Sen sijaan Venäjän alueille kohdistuneissa Ukrainan ilmaoperaatioissa erilaiset lennokit ja hiipivät asejärjestelmät ovat kantaneet 24. helmikuuta 2022 alkaneen Venäjän suurhyökkäyksen alkukuukausista lähtien päävastuun, joten niinpä tässä kirjoituksessa huomioni kohdistuu niihin.

Erilaisilla kehityspajoilla ja asevoimien yhteistyökumppaneilla oli käynnissä jo ennen 24. helmikuuta 2022 erilaisia kehitysohjelmia lennokkien valmistamiseksi, osalla näiden projektien lennokeista oli myös rajallinen ilmasta maahan operoinnin kyky, joten Ukrainassa oli jo luotu perustaa, jolta ponnistaa eteenpäin. Eräs tällaisista lennokeista on UA Dynamicsin kehittämä Punisher-lennokki (ukr. Каратель), jonka kehitystyö alkoi vuonna 2016 ja joka oli otettu palveluskäyttöön Ukrainan asevoimille ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. Kyseisen lennokin lentoaika on 90 minuuttia ja kantama maa-asemasta 45 kilometriä, se voidaan varustaa max. 2 kilon pudotettavalla UB-75 räjähteellä. Kyseisten lennokkien kantama riitti operointiin rintaman tuntumassa Itä-Ukrainassa, niillä ei kuitenkaan ollut (ainakaan tuolloin) riittävää kantamaa operointiin syvällä Venäjällä sijaitsevia kohteita vastaan. Hromadsken haastattelussa (syksyllä 2022) Punisher-lennokin kehittäjä Maksim Subotin mainitsi tarpeen lennokin jatkokehittämiseen ja sen ominaisuuksien parantamiselle. (8)

Venäjän laajan hyökkäyssodan ensimmäisenä vuonna Ukraina turvautuikin iskuissa syvälle Venäjän maaperällä Tupolev Tu-141 Striž ja Tupolev Tu-143 Reys tiedustelulennokeista kehitettyihin itsemurhalennokkeihin. Joulukuun 5. 2022 Ukraina toteutti siihen mennessä haastavimman operaation Venäjän alueella iskemällä Tupolev Tu-141 Striž tiedustelulennokista kehitetyllä itsemurhalennokeilla Djagilevo- ja Engels-2 lentotukikohtiin. (9) Ukrainan iskut kyseisiin lentotukikohtiin olivat aiheuttamiaan tuhoja merkittävämmät. Ne nimittäin osoittivat sen, ettei Venäjän ilmapuolustus ollut edes strategisten kohteiden ympärillä niin tehokas ja kattava mitä oli odotettu ja uskottu. Se oli läpäistävissä ikääntyneestä tiedustelulennokista kehitetyllä itsemurhalennokilla. Todellisuus erosi siis merkittävästi venäläisten kauppamiesten myyntipuheista. Djagilevon ja Engels-2 lentotukikohtaan kohdistuneissa iskuissa vaurioitui paikallisten lähteiden mukaan kahdesta neljään lentokonetta. Valokuvien ja satelliittikuvien perusteella vaurioituneiden koneiden joukossa on ainakin yksi Tupolev Tu-22M3 strateginen pommikone sekä yksi Tupolev Tu-95SM strateginen pommikone, rjazanilaislähteiden mukaan myös yksi Iljušin Il-78 ilmatankkauskone vaurioitui iskussa.

Vuosi sitten joulukuussa Tupolev Tu-141 Striž oli kaupalliseen käyttöön tarkoitettujen kiinalaisvalmisteisten lennokkien ohella ainoa lennokki/ itsemurhalennokki, jolla Ukraina pystyi vaikuttamaan kohteisiin syvällä Venäjällä. Tämän vuoden puolella Ukrainassa on otettu käyttöön lukuisia lennokkeja/ hiipiviä asejärjestelmiä, joiden kantama on sadoista jopa yli tuhanteen kilometriin, ja joilla se myös on vaikuttanut kohteisiin Venäjän länsiosissa. Esim. 30. toukokuuta 2023 iskussa Moskovaan, Ukraina käytti samana vuonna palveluskäyttöön otettua Ukrjet UJ-22 -lennokkia, jota voidaan käyttää valvonta- ja tiedustelutehtävien ohella pelastustehtäviin ja ilmasta maahan operaatioihin. (10) Ukraina testasi kyseistä lennokkia jo helmikuussa 2023 operaatiossa, joka ulottui Moskovan alueelle. Tuolloin se kuitenkin menetti lennokin n. sadan kilometrin päässä Moskovasta teknisen vian tai vastaavan syyn tähden, (lennokkia ei pudotettu). (11) UJ-22 voidaan varustaa neljällä 82 mm kranaatinheittimen kranaatilla tai kuudella RPG-7-mallisen kevyen singon ammuksella.

Ukraina on käyttänyt Moskovaan kohdistuneissa operaatioissaan myös Beaver-lennokkeja (ukr. Бобер), jonka suunnittelu ja valmistus lähti liikkeelle vuosi sitten, joulukuussa 2022 joukkorahoituksella. (12) Tämän vuoden toukokuussa Beaver oli jo otettu operatiiviseen käyttöön Ukrainan asevoimilla sekä Ukrainan puolustusministeriön alaisella sotilastiedusteluelimellä (HUR). UJ-22 rinnalla Beaver-lennokit osallistuivat Ukrainan lennokkioperaatioon Moskovan alueella 30. toukokuuta 2023. (13) Myöhemmin kesällä, heinäkuussa ja elokuussa Ukraina toteutti lukuisia lennokkioperaatioita Moskovan alueella ja aivan kaupungin ytimessä, osan iskuista kohdistuessa Moskovan kansainväliseen liikekeskukseen. (14)

Huomioitavaa on se, että näissäkin operaatioissa Ukrainan onnistui läpäistä ainakin osalla operaatioihin osallistuneista lennokeista Moskovan alueen monikerroksinen ilmapuolustus, saavuttaen kohteet Moskovan kansainvälisen liikekeskuksen ja Moskovan messukeskuksen (ЦВК ЭКСПОЦЕНТР) alueilla. Moskovan kansainvälinen liikekeskus eli Moscow-City sijaitsee noin 4½ kilometriä Kremlistä länteen. Kiinnostavaa Ukrainan iskuissa on se, että se on onnistunut toistamaan ne senkin jälkeen, kun Venäjä ryhtyi vahvistamaan Moskovan alueen ilmapuolustusta viime vuonna. Sosiaalisessa mediassa Venäjän ilmatorjunnan epäonnistumisista onkin tullut toistuva pilailun kohde, ”What air defence is doing” (15) tavataan kysyä, kun Ukrainan laukaisemat lennokit tai ohjukset onnistuvat läpäisemään Venäjän ilmapuolustuksen. 


















Ukraina on osoittanut kuluneiden sotavuosien aikana kykenevänsä vaikuttamaan syvälle Venäjälle. Toistaiseksi kyse on ollut yksittäisistä iskuista (tai lennokkioperaatioista) mutta Ukrainan johdon lausuntoja tulkitsemalla päättelen Ukrainan tällä hetkellä voimistavan kyvykkyyttään vaikuttaa lennokeilla ja erilaisilla hiipivillä asejärjestelmillä syvälle vihollisen maaperälle. Arvioisin, että alkaneen vuoden kuluessa tulemme näkemään enemmän ja entistä mittavampia operaatioita, joilla Ukraina iskee strategisiin kohteisiin Venäjällä. Tällaisten iskujen yksi tavoite voi olla saada Venäjä tekemään valintoja sen suhteen mihin sijoittaa voimakasta ilmatorjuntaa, mikä voi heikentää Venäjän ilmapuolustuskykyä toisaalla. Onko Moskovaa suojeltava mihin hintaan tahansa? Entäpä Vladimir Putinin palatseja Mustanmeren rannikolla? Sotšin lähistöllä sijaitsevan palatsin suojaksi on sijoitettu myös ilmatorjuntakalustoa, esim. Pantsir-S1 tykki-ohjus-ilmatorjuntajärjestelmän yksiköitä. (16)

Kirjoitussarjan toisessa osassa käyn läpi muutamia Ukrainan viime aikoina tekemiä lennokki- ja itsemurhalennokki-iskuja Venäjälle. Samalla esittelen myös joitain Ukrainan pitkän kantaman lennokkeja ja hiipiviä asejärjestelmiä.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.youtube.com/watch?v=EDyvPJzWaTY 

2. https://medium.com/war-is-boring/ukraine-resurrects-soviet-era-super-drones-3403f80c51ba 

3. https://theaviationist.com/2014/08/02/tu-143-in-field/ 

4. https://www.dailysabah.com/defense/2019/01/12/ukraine-turkey-have-signed-deal-for-12-bayraktar-tb2-uavs-poroshenko-says 

5. https://remonews.com/ukraineeng/war-in-donbass-naev-spoke-about-the-use-of-bayraktar-turkish/

6. https://mil.in.ua/uk/news/genshtab-zsu-bayraktar-tb2-zastosuvaly-u-vidpovid-na-zagybel-nashogo-bijtsya/ 

7. https://www.janes.com/defence-news/news-detail/ukraine-reportedly-strikes-russian-airbase 

8. https://www.youtube.com/watch?v=3F9EpC5jGYM 

9. https://theaviationist.com/2022/12/05/explosion-hits-engels-2-airbase-russia-reportedly-damaging-at-least-two-tu-95-bombers/ 

10. https://www.forbes.com/sites/davidhambling/2023/05/30/ukraine-has-a-growing-arsenal-of-drones-able-to-hit-moscow/?sh=25dbed4d40f6 

11. https://aviation-safety.net/wikibase/308809 

12. https://www.businessinsider.com/ukraine-using-exploding-beaver-drone-target-russia-one-big-weakness-2023-8?r=US&IR=T 

13. https://mil.in.ua/en/news/moscow-attack-new-details-revealed-on-uavs-used-in-incident/ 

14. https://twitter.com/sentdefender/status/1686203819825188864 

15. https://twitter.com/maximus76a/status/1739631397185224854 

16. https://www.thesun.co.uk/news/24716484/putin-assassination-fears-missiles-black-sea-mansion/ 


Taustatyössä hyödynnetty myös marraskuussa 2021 kirjoittamaani ”’Droonisotaa’ Itä-Ukrainassa, Ukraina on siirtynyt kivikaudelta tälle vuosituhannelle” -blogia lähteineen sekä The Insiderin analyysia ”This won’t fly. Why Moscow's air defense struggles to fend off Ukrainian drones”.


#StandWithUkraine 

tiistai 3. lokakuuta 2023

Venäjän raja ei pääty missään –

 

Vladimir Putinin lausuma vuodelta 2016 (1)

Siitä hetkestä lähtien, kun Venäjä laajensi sotaansa Ukrainassa helmikuussa 2022, meitä muistutettiin toistuvasti siitä, kuinka kyseessä on Vladimir Putinin sota – Venäjän johdon sota Ukrainaa vastaan. Poliitikkojen, yhteiskunnallisten keskustelijoiden kuin myös median toimesta maalailtiin kuvaa venäläisistä hallintonsa uhreina – todellisuudessa kuva on paljon monimutkaisempi. Sodan pitkittyessä myös kansalaisten vastuu kasvaa, heitä ei voi asettaa uhrien muottiin aivan kuten eivät olleet saksalaisetkaan toisen maailmansodan jälkeen.

Meidän on myös hyvä muistaa, että Krimin niemimaan miehityksen jälkeen Putinin kannatus nousi taivaisiin. Vaikka kannatusluvuissa olisikin ollut manipulointia matkassa, niin kaikesta huolimatta selkeästi suurin osa venäläisistä kannatti Krimin niemimaan miehitystä ja laitonta anneksaatiota. Miehitys ei herättänyt laajaa vastarintaa – ei edes Venäjän todellisen opposition riveissä muutamaa soraääntä lukuun ottamatta, joista Boris Nemtsov likvidoitiin 27. helmikuuta 2015 – vaan se ruokki kansallishurmosta ja halua mennä vielä pidemmälle.

Tällä hetkellä valtiolliset kuin myös ei-valtiolliset kannatusmittaukset osoittavat venäläisten tukevan laajalla rintamalla Vladimir Putinia. Mikä kertoo samalla myös jotain venäläisten tuesta maansa hallinnolle ja sen harjoittamalle imperialistiselle politiikalle. Vähäisimmillään se kertoo sen, ettei aktiivista ja laajaa vastustusta ole. Vastustus ei myöskään kanavoidu laajoihin mielenosoituksiin tai joukkokokouksiin, joita nähtiin vielä maaliskuussa 2022. Vastustus koostuu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yksittäisten ihmisten henkilökohtaisista protesteista, joista pääsääntöisesti seuraa vuosien tai jopa yli vuosikymmenen vankeusrangaistus. Näitä poikkeuksia mielenilmausten joukossa ovat muutamat vähemmistökansallisuuksien riveistä nousseet protestit, jotka useimmiten kohdistuvat mobilisaatiota ja vähemmistökansallisuuksia kohtaan harjoitettua politiikkaa vastaan. Sota Ukrainassa koettelee eniten Venäjän vähemmistöjä, joille ei juuri heru sympatiaa Moskovan ja Pietarin keskiluokkaiseen elämään tottuneilta venäläisiltä. Ennemminkin he suhtautuvat näihin vähemmistöihin syrjivästi ja jopa rasistisesti.

Nähdyn ja koetun perusteella voimme myös olettaa, että mikäli tästä sodasta olisi tullut paraatimarssi Kiovaan, Vladimir Putin patsastelisi nyt Kremlissä kansansa ihailemana suurena johtajana, sen sijaan, että joutuu piileskelemään (ja pelkäämään omiaan) bunkkerissaan. Onneksemme ”erikoisoperaatiosta” ei tullut paraatimarssia, EI!

Venäläisiä valekansanäänestysten tukimielenosoituksessa syyskuun lopulla. (2)













Siitä huolimatta, että Venäjällä järjestetyillä ”erikoisoperaatiota” ja Vladimir Putinia sekä valekansanäänestyksiä jne. tukevilla mielenilmauksilla on propagandistinen luonne ja joihin neuvostoperinteitä mukaillen on tuotu runsaasti valtion ja alueiden työntekijöitä, ja joihin opiskelijoita ohjeistetaan (jopa pakotetaan) osallistumaan, heijastelevat ne myös yhteiskunnan tuntoja. Niihin osallistuu runsaasti ihmisiä myös omasta halusta: ihmisiä, jotka kokevat tällaisen tilaisuuden täyttävän jonkin sisäisen tarpeensa. Äärimmillään tämä tarve on tuntemus siitä, että Venäjä on suuri, jonka tuntemuksen tällainen tilaisuus täyttää.

Venäjällä melkoinen osa kansasta tukee aidosti maan totalitaarista hallintoa; sen käymää rikollista sotaa Ukrainassa; Ukrainan miehittämistä ja miehitetyillä alueilla järjestettyjä valekansanäänestyksiä sekä niiden seurauksena Ukrainan alueiden laittomia anneksaatioita; keskusteluiden ja viestinnän perusteella venäläiset tukevat jopa Ukrainassa toimeenpantua tuhoamissotaa ja laajamittaisesti toteutettuja sotarikoksia. Laaja-alaiseen tukeen ja Putinin oikeastikin korkeaan kannatukseen viittaa myös Jade McGlynn kirjassaan ”Venäjän sota”. (3)

Yritykset syyttää yksistään Putinia eivät ole uskottavia, etenkään kun hänen suosiolukunsa ovat näköjään hyvin korkealla. Luotettavimpien käytettävissä olevien, itsenäisen Levada-keskuksen tekemien mielipidetiedustelujen mukaan Putinin kannatusluvut olivat maalis-syyskuussa 2022 joka kuukausi yli 82 prosenttia.” (4)

Syyskuun lopulla (v. 2023) Moskovassa tuettiin (jälleen) Ukrainan miehitetyissä osissa järjestettyjä, kansainvälisten sopimusten vastaisia, ”kansanäänestyksiä”, välillisesti myös sotaa (jota ei luonnollisestikaan voi kutsua sodaksi). (5 ja 6) Moni osallistujista myös tiesi miksi olivat paikalla, osan näyttäessä olevan myös ylpeitä siitä mitä Venäjä on tehnyt. Heidän sanoista kaikui sama ylpeys mitä saksalaisilla ennen toista maailmansotaa, Saksan liittäessä alueita itseensä:

”It all belongs to us now”, Elena – “We restored part of our historic Motherland”.

“But it’s Ukrainian territory”, toimittaja Steve Rosenberg.

“It’s Russia. Only Russia”, Elena. (7)

Syyskuun loppuinen on toisinto vuodentakaisesta, jolloin venäläisiä osallistui kymmenin tuhansin Moskovassa järjestettyyn ”kansanäänestyksiä” tukevaan joukkokokoontumiseen. (8)

Moskova, 30. syyskuuta 2022.









Näen nämä tällaiset mahtipontiset propagandashow’t Venäjän valtiohallinnon (ja propagandakoneiston) vastineina sille, että ”erikoisoperaatio” päätyi mahalaskuun ja eräänlaiseen (Venäjän) valtiojohdon pitkittyneeseen eloonjäämiskamppailuun paraatimarssin sijaan. Kansalle on tarjottava jotain nähtävää ja koettavaa voitonparaatin sijaan, ja nämä erilaiset spektaakkelit täyttävät tämän aukon. Ensimmäinen propagandashow, Maailma ilman natsismia (ven. Zа мир без нацизма), järjestettiin Lužniki stadionilla Moskovassa alle kuukausi laajan hyökkäyssodan alun jälkeen, 18. maaliskuuta 2022. (9) Paikalla oli kansalaisten ja eliitin rinnalla urheilijoita sekä kulttuuriväkeä (sikäli mikäli Venäjän harjoittamaa tuhoamissotaa tukevaa kulttuuriväkeä voi enää kutsua kulttuuriväeksi sanan varsinaisessa merkityksessä). Tuolloin erityistä huomiota herätti lukuisten venäläisten huippu-urheilijoiden osallistuminen kyseiseen näytelmään. Se, että moni yllättyi huippu-urheilijoiden osallistumisesta, kertoo ehkäpä enemmän meistä kuin venäläisistä huippu-urheilijoista, joista monet ovat avoimesti tukeneet Venäjän valtiojohtoa (Vladimir Putinia) ynnä imperialistista sotapolitiikkaa vuosien ajan.

NHL-kiekkoilija Aleksandr Ovetškin on tukenut Vladimir Putinia vuosien ajan, hän seisoo edelleen johtajansa rinnalla Ukrainaan kohdistuvasta tuhoamissodasta huolimatta. Ovetškinin perusti vuonna 2017 ”Putin Team”-liikkeen, johon liittyi runsaasti venäläisiä huippu-urheilijoita mutta myös muita näkyviä persoonia. (10)

Venäläisiä urheilutähtiä Lužnikilla, Moskovassa, osana propagandashow’ta.











Ukrainan tuhoamiseen eivät ole vastuullisia yksin Vladimir Putinin ja Venäjän johto, kyse on kansan ja sen myötä valtion imperialistisista haluista – rajattomasta Venäjästä. Eikä mikään Venäjällä muutu, jollei koko kansaa pakoteta ”katsomaan peiliin”, josko sekään edes riittää! Ehkäpä parasta meille kaikille olisi se, että Venäjän kohtalo olisi sama kuin propagandanäytelmien rekvisiitan. 















Marko 


Lähteet:

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009121336.html

2. https://twitter.com/visegrad24/status/1708658033293730089

3. Jade McGlynn: Venäjän sota; osa 2 Putinin gallupit s. 35 eteenpäin.

4. Jade McGlynn: Venäjän sota s. 37.

5. https://twitter.com/BBCSteveR/status/1708466663518286072 

6. https://twitter.com/BBCSteveR/status/1708114180015038684 

7. https://twitter.com/BBCSteveR/status/1708114180015038684  (Huom. lainauksen englanninnos BBC:n toimituksen).

8. https://x.com/BBCSteveR/status/1573377019445919744 

9. https://x.com/rwesthead/status/1505207078050222084 

10. https://www.reuters.com/article/us-russia-overchkin-putin-idUSKBN1D22LE 


Kuva: Moskova, 30 syyskuuta 2022 kuvakaappaus @nexta_tv:n twiitistä.

Aleksandr Ovetškin suhteesta Venäjän johtoon blogissa Gary Bettman: En tarkkaan tiedä, mikä Aleksandr Ovetshkinin suhde presidentti Putiniin on.


sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Venäläinen "juhannusnäytelmä", I osa

Alkuun, en missään nimessä usko, että se mitä näimme viimeisen vuorokauden kuluessa tapahtuvan Venäjällä on osa näytelmä - ennalta suunniteltu operaatio, jonkin "tavoitteen" saavuttamiseksi (esim. Sergei Šoigun ja Valeri Gerasimovin siirtämiseksi syrjään). Toisaalta, en elä venäläisessä "todellisuudessakaan".


"Vallankaappauksen" koko kuva, PMC Wagnerin T-90S taistelupanssarivaunu kiinnijääneenä Rostovin sirkuksen porttiin.









Tapahtunut on myös äärimmäinen nöyryytys Vladimir Putinille. "Erikoisoperaation" täydellinen epäonnistuminen reilu vuosi sitten, osoitti konkreettisesti sen, että Venäjä on savijaloilla seisova jätti. 

Mennyt vuorokausi näytti meille sen, että Venäjän asevoimat on sidottu Ukrainaan siinä määrin, että määrätietoisen ja organisoidusti (riittävän nopeasti) toimivan joukon on mahdollista painaa tikarin terä Kremlin kaulavaltimolle, ilman että kansalliskaarti tai muiden turvallisuusorganisaatioiden joukot kykenevät merkittävään vastarintaan. Osa niistä on tarkoitettu toisenlaista uhkaa vastaan (kärjistäen ilmaistuna pamputtamaan aseettomia siviilejä).

Vaikka nyt on saatu aikaan näennäinen sopimus, jonka sopimisesta osa kunniasta lankeaa Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenkalle, minun on vaikea uskoa, että ensinnä Putin uskoo sopimuksen ratkaisseen pitkällä aikavälillä mitään. Viittaan edellä kirjoittamaani, jos Prigožin luopuukin vallankumouksesta (palaan häneen tuonnempana) edessä voi olla tilanne, jossa esiin nousee uusi prigožin uhmaamaan "tsaaria". Edessä on siis aika, jolloin Putinin asema on entistä uhatumpi ja hän näyttää entistä heikommalta.

Entäpä sitten Jevgeni Prigožin, ja laajemmin PMC Wagner ja sen rinnalle astuneet joukot? En oikein usko, että Jevgeni Prigožinkaan on niin tyhmä, että kuvittelee sopimuksen ratkaisseen mitään, että hänellä on todelliset "turvatakuut" tuleville kuukausille, vuosista puhumattakaan. En usko salaliittoon, vaan häikäilemätömän rikollisen, Prigožinin havaitsemaan otolliseen tilanteeseen, jonka hän lopulta päätti hyödyntää eilen. 















Mukana on luonnollisesti paljon kaaosta, todennäköisesti "hyödyllisten idioottien" hyväksikäyttöä ja tilanteeseen reagointia mutta myös tapahtumia joita ei voi unohtaa (esim. helikoptereiden ja ainakin yhden lentokoneen pudottaminen) sekä useiden henkilöiden kokema julkinen nöyryytys, joten edessä lienee aika, jolloin näemme näytelmän toisen osan. 

Ase on jo esitelty, sitä on vähäisessä määrin käytetty, mutta oikeasti mitään ei ratkaistu! Jos kaikki päättyy tähän, useiden johtohahmojen - kuten PMC Wagnerin komentajiin kuuluvan ja organisaation perustaneen Dimitri Utkinin - luulisi ymmärtävän, että jäljellä olevaa elinaikaa ei lasketa vuosissa vaan korkeintaan kuukausissa, mikä tekee tilanteesta räjähdysherkän ja otollisen uusille yllättäville tapahtumille.


Marko 


Lähteinä hyödynnetty muun muassa:

https://twitter.com/PStyle0ne1/status/1672683912005316610

https://twitter.com/bayraktar_1love/status/1672667776912113664 

https://twitter.com/nexta_tv/status/1672665805308272641

https://twitter.com/NOELreports/status/1672480621539590145

maanantai 5. kesäkuuta 2023

Lukašenkan tie, kollektiivitilan puoluesihteerin paikalta Putinin puudeliksi

 

Alkuun huomautus lukijoille, kirjoitukseni hetkittäisestä ironisesta sävystä huolimatta en millään muotoa halua vähätellä Euroopan viimeiseksi diktaattoriksikin nimetyn Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenkan vastenmielisiä tekoja. (Lukašenka piti hallussaan titteliä ”Euroopan viimeinen diktaattori” aina siihen saakka, kun Vladimir Putin kadotti lopullisesti todellisuudentajunsa eristäessään itsensä maailmalta koronavirusepidemian aikana).

Tuskainen Lukašenka (keskellä) seuraamassa romahtavan suurvallan viimeistä voitonpäivän paraatia?










Neuvostoliiton käydessä kuolinkamppailuaan 90-luvun alkupuolella,  Valko-Venäjä julistautui vastahakoisesti suvereeniksi heinäkuun 27. päivä 1990, ja siitä tuli virallisesti Valko-Venäjän tasavalta seuraavan vuoden elokuussa, 25. elokuuta 1991. Maan päämiehenä toimi itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina markkinatalousuudistuksia ajanut Stanislau Šuškevitš, jota vuoden 1993 lopulla parlamentin korruption vastaisen komitean puhemies Aljaksandr Lukašenka syytti kymmenien virkamiesten ohella korruptiosta ja valtionvarojen kavaltamisesta. Lukašenkan syytökset johtivat epäluottamusäänestykseen, jonka Šuškevitš hävisi. Kuinka ollakaan, myöhemmissä tutkimuksissa Šuškevitšia vastaan kohdistetut syytökset osoitettiin vääriksi. Seuraavana vuonna (1994) Valko-Venäjällä järjestettiin maan ensimmäiset presidentinvaalit Neuvostoliiton hajoamisen ja itsenäistymisen jälkeen, vaalien suosikkina pidettiin Šuškevitšin tilalle pääministeriksi noussutta Vjatšaslau Kebitšiä. Vaalin voitti 45 prosentin äänisaaliilla Aljaksandr Lukašenka, Kebitšin äänisaaliin jäädessä 15 prosenttiin ja Šuškevitšin 10 prosenttiin – loppujen ehdokkaiden jäädessä marginaaliin.

Lukašenkan valta sementoitui vuoden 1996 kansanäänestyksessä, jonka myötä hänen presidenttikautensa jatkui vuoteen 2001. Niin kiinnostavaa kuin olisikin kerrata Valko-Venäjän historiaa en sitä tässä kirjoituksessa ryhdy tekemään. Aihe, kiinnostavuudestaan huolimatta, ei ole relevantti tämän kirjoituksen teeman näkökulmasta tarkasteltuna, vaikka se tarkentaisikin kuvaa siitä, kuinka Lukašenkan onnistui ottaa kokonainen valtio kuristusotteeseensa ja avaisi sitä, kuinka olemme päätyneet vallitsevaan tilanteeseen, jossa Venäjä samanaikaisesti käy brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa ja on kahlinnut Valko-Venäjän kohtalon omaansa.   

Lukašenkan hallintokaudella Valko-Venäjästä muotoutui ensin kansalaistensa oikeuksia polkenut autoritaarinen valtio, jota [Valko-Venäjää] Yhdysvalloissa syytettiin Irakin sodan (v. 2003-) alun jälkeen kaupasta ”pahan akselin” kanssa nimittäen Lukašenkaa samalla ”Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi”, (1) ja kuinka maa lopulta ajautui suhteessa Venäjään vasallivaltion asemaan. Lukašenka haaveili Valko-Venäjän ja Venäjän valtioliitosta jo 90-luvun puolella, epäilen hänen kuitenkin nähneen itsensä jossain muussa, kuin nöyrän – isäntäänsä tottelevan – puudelin asemassa. Siinä missä moni muu Vladimir Putiniin alisteisessa asemassa ollut naapurivaltion johtaja on onnistunut ottamaan etäisyyttä isäntäänsä Venäjän ”erikoisoperaation” mahalaskun myötä, Aljaksandr Lukašenka ei ole tässä onnistunut. Ennemminkin näyttää siltä, että lieka isännän ja puudelin välillä on entisestään kiristynyt – vai onko mahdollista, että asetelma keikahtaa vielä toisin päin. Tähän retoriseen kysymykseen en nyt suoraan vastaa, kirjoitukseni perusteella on ehkäpä mahdollista päätellä jotain tulevista suuntaviivoista.

Tämän verkkaisesti edenneen alustuksen jälkeen onkin syytä käydä kiinni itse asiaan eli tarkastella sitä mikä Aljaksandr Lukašenkan ja hänen johtamansa valtion asema Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on. Tarkastellessamme Valko-Venäjän roolia (asemaa) Venäjän Ukrainaan kohdistuneessa hyökkäyssodassa, meidän ei pidä unohtaa sitä, että Valko-Venäjä näytteli hyvin merkittävää roolia syksyllä 2021, jolloin Aljaksandr Lukašenkan rikollinen hallinto kävi Venäjän kanssa hybridisotaa EU:ta vastaan, jossa yhtenä välikappaleena olivat pakolaiset ja siirtolaiset, joita lennätettiin Valko-Venäjälle useasta eri lähtömaasta (ja useiden eri lentoyhtiöiden koneilla). (2)

Huomio kirjoitan kanssa, en tuella, koska nähdäkseni ilman Kremlin hyväksyntää operaation toteuttaminen nähdyssä laajuudessa ei olisi ollut mahdollista, joten pidän todennäköisenä, että operaation suuntaviivat piirrettiin Minskin sijaan Moskovassa. Myös se, että Venäjän kaukotoimintailmavoimien Tupolev Tu-22M3 strategiset pommikoneet suorittivat näyttävän demonstraatiolennon Valko-Venäjän ilmatilassa maan ilmavoimien hävittäjien saattamana, alleviivaa sitä, että operaatiossa on kyse muustakin kuin Valko-Venäjän itsenäisestä hybridisodankäynnin-operaatiosta länttä vastaan. Kyseisen syksyn ja syystalven tapahtumia Valko-Venäjällä voi myös tarkastella osana laajempaa kokonaisuutta, paria kuukautta myöhemmin maat aloittivat yhteisen Union Resolve-2022-sotaharjoituksen. Lukašenka antoi hyväksyntänsä maassa järjestettävälle Valko-Venäjän ja Venäjän yhteiselle sotaharjoitukselle tammikuun puolivälin (v. 2022) tietämillä. Tammikuun 17. 2022 Kalodzištšyssä kuvattiin venäläiskalustoa ja joukkoja kuljettanut tavarajuna, seuranneina päivinä lisää joukkoja ja kalustoa alkoi virrata Brjanskin alueelta Venäjältä Valko-Venäjälle. Kaksivaiheisen harjoituksen aktiivinen vaihe pidettiin 10.-22. helmikuuta 2022 Valko-Venäjällä, pääasiassa maan länsi- ja lounaisosissa mutta myös Ukrainaan rajoittuvilla alueilla. (3) Kaksi päivää harjoituksen päättymisen jälkeen (aamuyöllä 24. helmikuuta 2022) Venäjä hyökkäsi laajalla rintamalla Ukrainaan – osa hyökkäykseen osallistuvista joukoista lähti liikkeelle Valko-Venäjän eteläosista Ukrainaan rajoittuvilta alueilta. Venäjän ilmavoimat tuki offensiivia tukeutuen myös lentotukikohtiin Valko-Venäjällä, Kiovan ja Tšernihivin alueisiin Ukrainassa kohdistettiin myös epäsuoraa tulta Valko-Venäjän maaperältä.















Vaikka Valko-Venäjä ei osallistunut aktiivisesti sotatoimiin Ukrainassa*, maa oli sodan osapuoli alusta alkaen antaessaan tukikohtiaan Venäjän käyttöön ja suodessaan Venäjälle mahdollisuuden toteuttaa operaatioita syvälle Ukrainaan alueensa kautta. Valko-Venäjän tämänhetkinen asema suhteessa Venäjään tarkoittaa myös sitä, että Ukrainaan kohdistuu kaiken aikaa (ainakin teoreettinen) uhka myös pohjoisesta. Venäjä on painostanut Lukašenkan hallintoa avaamaan uuden pohjoisen rintaman ja hyökkäämään Ukrainaan, onnistumatta painostustoimissa. Lukašenka todennäköisesti tietää tällaiseen hyökkäykseen sisältyvät riskit ja täten välttelee sellaiseen ryhtymistä viimeiseen saakka, mutta teoreettinenkin uhka pohjoisen suunnalta tarkoittaa sitä, että Ukrainan on pidettävä ylimääräisiä joukkoja maansa pohjoisosien – etenkin Kiovan alueen – suojana.

Lukašenkan vastentahtoisuus uuden rintaman avaamiseen voi johtaa Kremlin taholta toimiin uppiniskaiseksi käyvää diktaattoria vastaan. Ei siis ihme, että voitonpäivänparaatia tuskaisena seuranneen Lukašenkan ympärillä on vellonut enemmänkin spekulaatioita hänen terveydentilasta. (4) Vaan saavuttaisiko Vladimir Putin tavoitteensa poistamalla Lukašenkan laudalta? Se voisi myös johtaa siihen, että kansa lähtisi uudelleen Valko-Venäjällä kadulle vaihtaakseen vallan Minskissä, tai estääkseen Venäjää vetämästä Valko-Venäjää entistä syvemmälle turmioon! Ennustettavuutta vaikeuttaa myös se, että minkä roolin turvallisuuskoneisto tai asevoimat ottaisi tilanteessa, jossa Lukašenka päättäisi päivänsä ja jonka seurauksena maa ajautuisi kaaokseen, ja Kremlin haltuun.  

Valko-Venäjä ei ole pelkästään antanut alueitaan ja tukikohtiaan Venäjän käyttöön, Venäjän on myös ollut mahdollista harjoittaa ja kouluttaa joukkojaan sen alueella (johtuuko tämä siitä, että Venäjällä on hyökkäyssodan synnyttämien runsaiden tappioiden seurauksena puutetta kouluttajista?). Edellisten lisäksi Venäjä on myös saanut Valko-Venäjältä aseita, ammuksia sekä materiaaliapua, jotta sen olisi mahdollista jatkaa sotaa samalla intensiteetillä. (5) Toukokuun 2023 loppuun mennessä Venäjä on varmistetustikin menettänyt hyökkäyssodassa Ukrainaan 2000 taistelupanssarivaunua, todellisen luvun ollessa olennaisesti suuremman, (6) joten Venäjän Valko-Venäjältä saama aseistus ja muu varustus omalta osaltaan mahdollistaa rikollisen hyökkäyssodan jatkamisen siihen liittyvine julmine piirteineen (sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan). Näin maalaisjärjellä tuumailtua, olisi luonnollista, että valtiojohdon tulisi kantaa vastuunsa teoistaan kansainvälisessä oikeudessa.

Toisaalta näyttää siltä, että Valko-Venäjän ylin johto joutuu kaikissa tapauksissa vastuuseen Venäjän hyökkäyssotaan liittyvissä tapahtumissa sen ohella, että maan johto (viimekädessä Aljaksandr Lukašenka) on syyllistynyt suureen joukkoon ihmisoikeusrikoksia omia kansalaisiaan kohtaan vallassa olo aikanaan. (7) Yksistään elokuussa 2020 alkaneiden, Lukašenkan vastaisten mielenosoitusten aikana maan hallinto syyllistyi ihmisoikeusrikkomuksiin, systemaattiseen kiduttamiseen ja murhiin vaalien varastamisen ohella, joten jo yksin niiden tähden olisi enemmän kuin suotavaa, että Lukašenkan johdolla maan ylimmät turvallisuusviranomaiset päätyisivät jokin päivä Haagiin (tai muuhun kansainväliseen tribunaaliin). (8) Toimittaja Tommi Nieminen seurasi Valko-Venäjän kansannousua satojen vuorokausien ajan Lukašenkan varastettua vaalit, jotka hän elokuussa 202 hävisi. Niemisen päivittäiset twiitit ja muut havainnot piirsivät erittäin tarkan kuvan kansannoususta ja brutaaliudesta, jolla se tukahdutettiin. (9 ja 10)

Valko-Venäjän turvallisuusjoukkojen kansalaisia vastaan käyttämän väkivallan jälkiä. 
















Viimeisimpien raporttien mukaan Lukašenkan hallinto on sekaantunut Venäjän Ukrainassa toteuttamiin lapsikaappauksiin, Venäjän siirtäessä Ukrainalta miehittämiltään alueilta lapsia erilaisille leireille myös Valko-Venäjän alueelle. (11) Venäjällä Vladimir Putinin ohella myös maan lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovasta annettiin kansainvälinen pidätysmääräys Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen eli ICC:n toimesta tämän vuoden maaliskuussa. (12) Pidätysmääräys perusteena on Venäjän toteuttamat ukrainalaislasten kaappaukset ja pakkosiirrot miehittämillään alueilla. Mikäli raportit Valko-Venäjän osuudesta Venäjän toteuttamissa lapsikaappauksissa ja lasten pakkosiirroissa pitävät paikkansa, uskoisin kansainvälisen rikostuomioistuimen reagoivat tähän myös jossain vaiheessa. Toivottavasti valkovenäläiset saavat tulevaisuutta oikeutta Lukašenkan hallinnon päätyessä oikeuteen rikoksistaan, joiden juuret ulottunevat 90-luvulle ja syytöksiin, jotka kohdistettiin Stanislau Šuškevitšiin.

 

Marko

 

Lähteet:

1. http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/116265.stm

2. Aiheesta lähteistettynä blogissani Tasavallan presidentti: ”Olemme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan”.

3. https://motolko.help/en-news/belarusian-ministry-of-defense-drills-pose-no-threat-to-europe-and-neighbors/ 

4. https://yle.fi/a/74-20031926 

5. https://www.intellinews.com/belarus-prime-minister-confirms-weapons-exports-to-russia-245625/

6. https://www.thedefensepost.com/2023/06/01/russia-lost-tanks-ukraine/ 

7. https://www.hrw.org/europe/central-asia/belarus 

8. https://www.ohchr.org/en/press-releases/2021/07/belarus-massive-human-rights-violations-unprecedented-scope-and-gravity-says 

9. https://twitter.com/TommiHNieminen/status/1474793243091079171 

10. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008516185.html  (maksumuurin takana).

11. https://tvpworld.com/70048217/belarus-aided-russia-in-deporting-ukrainian-children-report-says 

12. https://yle.fi/a/74-20022970 


Muina lähteinä käytetty muun muassa NEXTA tv:tä, Belarusian Hajun project’ia, Länsi-Savoa, Alexander Lukashenko (artikkeli) ja oryxspioenkop.com-verkkosivua. Kuvakaappaus Lukašenkasta Moskovassa 9.toukokuuta 2023 @CRUXnews.

*: On spekuloitu, että valkovenäläisiä erikoisjoukkojen sotilaita olisi osallistunut Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkaneeseen hyökkäykseen Kiovan alueella. Arveluita ei ole kyetty vahvistamaan. Valkovenäläisiä palkkasotilaita on kyllä osallistunut sotaan Ukrainassa Venäjän riveissä.