tiistai 2. marraskuuta 2021

”Droonisotaa” Itä-Ukrainassa, Ukraina on siirtynyt kivikaudelta tälle vuosituhannelle

 

Palaan tämän kirjoituksen myötä droonien ja erilaisten miehittämättömien lentolaitteiden käyttöön Ukrainassa käynnissä olevassa sodassa. Vuosi sitten lokakuussa kirjoitin laajahkon blogin ”droonisodasta” Itä-Ukrainassa,* jossa huomioni kohdistui erityisesti Ukrainan asevoimien ja sitä tukevien yksiköiden, kuten kansalliskaartin ja rajajoukkojen sekä vapaaehtoisjoukkojen pudottamiin venäläisiin tiedustelulennokkeihin. Tarkastelun pääpainon ollessa Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden menettämissä tiedustelulennokeissa (ja muissa miehittämättömissä lentolaitteissa). Kyseistä blogia edeltävässä kirjoituksessani, samaisen vuoden toukokuussa, loin lyhyen katsauksen sodan osapuolten sekä ETYJ:n tapaan käyttää drooneja sekä muita miehittämättömiä lentolaitteita Ukrainan sodassa.**

Kirjoituksessani viittauksen omaisesti nostin esille sen seikan, jonka moni on jättänyt huomiotta (tai unohtanut), nimittäin, vaikka Syyriassa käynnissä oleva sota nostetaan usein esille Venäjän modernien asejärjestelmien testikenttänä, tuolloin jää (tai jätetään) huomiotta Ukrainassa käynnissä oleva sota, jota Venäjä on hyödyntänyt asejärjestelmiensä testikenttänä sodan ensiviikoista lukien. Itä-Ukrainassa Venäjä on moderneimmista asejärjestelmistään testannut ja harjoittanut sekä luonut taktiikoita taistelukentän olosuhteisiin erityisesti tiedustelulennokkien sekä elektronisen sodankäynnin järjestelmien kohdalla, eräissä tapauksissa toiminnan ja taktiikoiden kehittämisen päämääränä on ollut tiedustelulennokkien ja elektronisen sodankäynnin järjestelmien yhteistoiminnan kehittäminen ulottuen aina psykologiseen sodankäyntiin ja vaikuttamiseen.

Huhtikuussa 2014 alkaneen Ukrainan sodan aikana Venäjä on menettänyt 13. lokakuuta 2021 mennessä 139 tiedustelulennokkia ja nelikopteria. Todennäköisesti ensimmäisen tiedustelulennokkinsa Venäjä menetti toukokuussa 2014, jolloin ukrainalaisjoukkojen onnistui pudottaa Orlan-10 tiedustelulennokki, malli kuului tuolloin moderneimpiin Venäjän asevoimien tiedustelulennokkeihin. (1) Ukrainan haltuun päätynyt, tuhoutunut tiedustelulennokki, kuului ensimmäisiin konkreettisiin todisteisiin siitä, että Venäjä osallistuu suoraan Ukrainan sotaan, ettei kyse ole pelkästä Itä-Ukrainaan toimitetusta ”kivääriavusta”.

Kyseisessä kirjoituksessa Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen käytössä oleva kalusto toimintatapoineen sai olemattoman huomion, jota edes joiltain osin pyrin korjaamaan tämän kirjoituksen myötä. Huomioidessamme kokonaisuuden, raflaavalle otsikolle on sijansa, nimittäin sodan alettua Ukrainan asevoimat otti uudelleen käyttöön neuvostoajoilta periytyviä Tupolev Tu-141 Strizh (ven. Стриж) (2) ja Tupolev Tu-143 Reys tiedustelulennokkeja, jollainen päätyi Venäjän johtamien joukkojen haltuun elokuussa 2014. (3)

Sodan kuluessa Yhdysvallat on toimittanut Ukrainan asevoimille aseapuna lyhyen kantaman AeroVironment RQ-11 Raven tiedustelulennokkeja, joilla on pääasiassa koulutettu joukkoja ja operaattoreita Ukrainassa. RQ-11 Raven ei ymmärtääkseni täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia varsinaisessa toimintaympäristössään Itä-Ukrainassa, tästä johtuen Ukrainan asevoimat ja niitä tukevat joukot ovat turvautuneet sodassa suureen joukkoon erilaisia siviilikäyttöön tarkoitettuja lennokkeja ja nelikoptereita. Näitä lennokkeja ja nelikoptereita on hyödynnetty tiedustelussa, tulenosoituksessa sekä alueiden valvonnassa – sittemmin yksityisyritykset ja vapaaehtoisryhmät sekä Ukrainan valtio ovat käynnistäneet mittavampia ja teknisesti kehittyneempiä projekteja.

Edellisiäkin merkittävämpänä muutoksena on pidettävä Ukrainan ja Turkin yhteistyötä, johon sisältyi ensimmäisessä vaiheessa kaupat kahdestatoista Bayraktar TB2 lennokista, joilla voidaan myös operoida ilmasta maahan. (4) Tällä hetkellä Ukrainan ilmavoimilla on operatiivisessa käytössä kuusi Bayraktar TB2 lennokkia, ilmavoimien tilauskannan käsittäessä vielä 48 vastaavaa lennokkia. Viime kesäkuussa Ukrainan merivoimat sai ensimmäisen Bayraktar TB2 yksikön käyttöönsä, vuoden 2022 loppuun mennessä merivoimille pitäisi toimittaa vielä neljä lennokkia lisää.

Sodan kuluessa Ukrainan asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot ovat tehostaneet tiedustelulennokkien ja nelikoptereiden käyttöä tulenjohtamisessa sekä tulenosoittamisessa. Tänä syksynä Ukrainan asevoimat sai turkkilaisen Bayraktar TB2 lennokin myötä käyttöönsä uuden elementin – kyvyn operoida ilmasta maahan. Aiemmin ilmasta maahan operaatioita ovat suorittaneet Venäjän johtamat joukot kustomoiduilla nelikoptereilla ja lennokeilla.

 

Bayraktar TB2 lennokki Donbasissa

Ukrainassa Bayraktar TB2 lennokilla operoivat tällä hetkellä maan ilmavoimat sekä merivoimat. Ilmavoimat on suorittanut lentoja maan lounaisosissa ja Mustanmeren yllä (Venäjän miehittämän Krimin niemimaan länsipuolella) noin puolen vuoden ajan ennen operointia Itä-Ukrainan sotatoimialueella. Merivoimille ensimmäinen Bayraktar TB2 lennokki luovutettiin aiemmin tänä vuonna.

Itä-Ukrainan sotatoimialueella Ukrainan ilmavoimat suoritti ensimmäiset tiedustelulennot Bayraktar TB2 lennokilla aiemmin tänä vuonna. (5) Lokakuun 26. päivä siirryttiin uuteen vaiheeseen Ukrainan suorittaessa ensimmäisen ilmasta maahan operaation Bayraktar TB2 lennokilla iskiessään Venäjän johtamien joukkojen tykistöpatteria vastaan sen jälkeen, kun nämä olivat tulittaneet Ukrainan kontrolloimia alueita Hranitnen kylän alueella. (6) Hranitnen kylään ja sen ympäristöön kohdistunut tykistö- ja kranaatinheitinkeskitys vaurioitti ja tuhosi siviilirakennuksia sen ohella, että iskussa kaatui yksi Ukrainan asevoimien sotilas, 93. mekanisoidun jalkaväkiprikaatin vahvuuteen kuulunut, ylikersantti Georgi Halikov sekä haavoittui yksi Ukrainan asevoimien sotilas. (7)

D-30 Ljaguška kanuunahaupitsi hetkeä ennen iskua, kuvakaappaus Roman Donikin julkaisemalta videolta.










Alue, jolle Ukraina teki ensimmäisen ilmaiskun Bayraktar TB2 lennokilla.











Kokonaiskuva rintamalohkosta.











Ilmaiskussa Bayraktar TB2 lennokista ammuttiin 122 mm D-30 Ljaguška kanuunahaupitsiin Roketsanin MAM eli Mini Akıllı Mühimmat (engl. Smart Micro Munition) laserohjatun ammuksen versio MAM-C. Kyseessä on pienikokoinen laserohjattu ammus, jonka kantama on 8 km ja kokonaispaino 6,5 kg. Tietojeni mukaan kyseiseen versioon päädyttiin, jotta minimoitaisi mahdollisten oheistappioiden (=siviiliuhrit) määrä. Mieleeni nousee myös ajatus viestin välittämisestä viholliselle – Bayraktarien myötä sodankäynti saa uuden elementin.

Aiemmin sotavuosina ilmaiskuja lennokeilla ja nelikoptereilla ovat suorittaneet Venäjän johtamiin joukkoihin kuuluvat yksilöt. Merkittävin osa iskuista on suoritettu kustomoiduilla kiinalaisvalmisteisilla DJI Phantom 4 nelikoptereilla, kohteiden vaihdellessa sotilaskohteista siviilikohteisiin. Kohteiden joukossa on myös ollut Ukrainan asevoimien kenttälääkintäyksiköitä. (8) Kyseinen DJI Phantom 4  nelikopteri voidaan varustaa esim. yhdellä tai useammalla kranaattikonekiväärin 30 mm VOG-17 kranaatilla tai vaihtoehtoisesti käsikranaateilla. Havaintojen mukaan yksittäisiä kertoja tällaisiin nelikoptereihin on kiinnitetty räjähdepanos, jolloin nelikopteri toimii eräänlaisena ”vaanivana aseena” (loitering munition).  Aseistetulla nelikopterilla hyökätään tavanomaisesti pehmeitä maaleja tai kevyesti panssaroituja maaleja vastaan. Huomionarvoista on se, että nämä iskut harvemmin ovat ylittäneet uutiskynnystä, toisin kuin Ukrainan itsepuolustuksellinen operaatio, jonka jälkeen saksalaisdiplomaatti esitti Ukrainalle huolestumisensa sodan eskaloimisesta – huolta ei kuitenkaan herättänyt siviilikohteisiinkin kohdistettu venäläisjoukkojen tykistökeskitys. (9)

Edellisten lisäksi on enemmän kuin todennäköistä, että yksittäiset Venäjän varustamat sabotaasiryhmät iskivät Ukrainan asevoimien ammusvarastoja ja -varikkoja vastaan sodan alkupuolella joko kustomoiduilla nelikoptereilla tai jollain muilla (tunnistamattomilla) miehittämättömillä ilma-aluksilla.

On a number of occasions, starting in October 2015, incendiary drone attacks have been identified as taking place against Ukrainian arms depots as a component of Russian linked antimateriel operations” (tohtori Robert J. Bunker, U.S. Army War College). (10)

Näissä tapauksissa lennokki tai nelikopteri on todennäköisimmin varustettu ZMG-1 termiittikranaatilla/ -kranaateilla, jollaisen ukrainalaissotilaat löysivät joulukuussa 2015 tapahtuneen ammusvarikon räjäytysyrityksen jälkeen. Tuolloin ammusvaraston alueelle pudotettiin yhteensä 14 kranaattia, jotka sytyttivät yksittäisiä paloja mutta eivät saaneet aikaan mittavaa räjähdystä.

* * *

Bayraktar TB2 lennokin käyttö ilmasta maahan operaatioihin muuttaa asetelmaa sotatoimialueella. Ukrainan sotilasoperaation (Joint Forces Operation) komentajan kenraaliluutnantti Sergei Naevin mukaan maa valmistautuu seuraaviin ilmasta maahan operaatioihin vihollista vastaan, samalla Ukraina on ilmaissut halukkuuden ryhtyä valmistamaan paikallisesti Bayraktar TB2 lennokkeja. Tuotantolaitoksia ei tietenkään hetkessä rakenneta, vaikka hyödynnettäisi jo maassa olevaa ilmailutuotantoa, mutta sodan pitkittyessä tällainen järjestely epäilemättä hyödyttäisi Ukrainaa mahdollistaen laajemman lennokkien operatiivisen käytön vihollista vastaan reilut 350 kilometriä pitkällä rintamalla.


Marko


Lähteet:

1. https://www.vice.com/en/article/zm58e8/ukraine-says-it-shot-down-a-russian-spy-drone 

2. https://medium.com/war-is-boring/ukraine-resurrects-soviet-era-super-drones-3403f80c51ba 

3. https://theaviationist.com/2014/08/02/tu-143-in-field/ 

4. https://www.dailysabah.com/defense/2019/01/12/ukraine-turkey-have-signed-deal-for-12-bayraktar-tb2-uavs-poroshenko-says 

5. https://remonews.com/ukraineeng/war-in-donbass-naev-spoke-about-the-use-of-bayraktar-turkish/ 

6. https://mil.in.ua/uk/news/genshtab-zsu-bayraktar-tb2-zastosuvaly-u-vidpovid-na-zagybel-nashogo-bijtsya/ 

7. https://novynarnia.com/2021/11/01/zagybli-zhovtnia-2021/ 

8. https://www.pravda.com.ua/news/2020/03/9/7242985/ 

9. http://euromaidanpress.com/2021/10/28/berlin-concerned-by-ukraine-using-bayraktar-drone-but-not-by-russian-separatist-side-using-banned-weapons/ 

10. https://www.rferl.org/a/ukraine-exploding-munitions-security-concerns-russia/28777991.html 

Kirjoituksessa hyödynnetty myös Roman Donikin, Informnapalmin ja Novynarnian toimittamaa aineistoa sekä liveuamap.com ja Google Earth-sivuja.

*: ”Droonisotaa” Itä-Ukrainassa, pudotettuja venäläisiä tiedustelulennokkeja.

**: ”Droonisotaa” Itä-Ukrainassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.