Junarmija eli ”Putin jugend”, yhteisön militarisointia Venäjällä ja sen Ukrainalta miehittämillä alueilla

 

Nuorten sotilaallisella kasvatuksella oli pitkät perinteet niin tsaarien Venäjällä kuin myös Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton lakattua olemasta 90-luvun alussa, myös perinteinen sotilaskasvatus joutui paitsioon Venäjällä, Vladimir Putinin valtaannousu muokkasi venäläistä nuorisopolitiikkaa perinteiseen suuntaan elvyttäen neuvostovaltiossakin harjoitetun militaristis-isänmaallisen kasvatuksen. Ensimmäisen nuorisoliikkeen – Yhdessäkulkijoiden – noustessa esiin Putinin valtaannousun jalanjäljissä vuonna 2000, liike kaatui vuonna 2005 laittoman pornografian levittämisskandaalin myötä. (1)

Skandaalin jälkeen nuorisoliike organisoitiin uudelleen, jatkaen toimintaa nimellä Naši – ”meikäläiset”. Liikkeen koko nimi paljasti sen ideologisen suunnan: Demokraattinen fasisminvastainen nuorisoliike ”Meikäläiset”. (2) Liike perustettiinkin Kremlin ideologien toimesta eräänlaiseksi vastineeksi Ukrainan oranssille vallankumoukselle, jonka keskeisiä toimijoita olivat nimeenomaan korruptioon ja väkivaltaan kyllästyneet, demokratiasta haaveilleet ukrainalaisnuoret. Järjestön eräänä tarkoituksena oli kasvattaa venäläisnuorista isänmaallisia jatkuvuuden takaajia. Se myös tarjosi toimintaan osallistuneille mahdollisuuden yhteiskunnalliseen nousuun sekä osallistumisen erilaisiin koulutuksiin, joihin kuului myös joukkojenhallinnan opettelua sekä sotilaskoulutusta. Liikkeen suhde valtaapitäviin ei kuitenkaan ollut aivan ongelmaton, siihen hakeutui myös lahjakkaita mutta vihaisia nuoria, jotka synnyttivät järjestön sisälle runsaasti jännitteitä ja levotonta energiaa.

Ongelmia aiheutti myös Viron Pronssisoturi-patsaskiista, jolloin liikkeen aktivistit loukkasivat diplomaattien koskemattomuutta Moskovassa, jonka seurauksena EU puuttui tilanteeseen, osoittaen solidaarisuustukea Virolle. Tuolloin myös Angela Merkel soitti Putinille, syyttäen Venäjää kansainvälisten sopimusten rikkomisesta. Pronssisoturikiistan seurauksena liikkeen toimintaa alettiin painamaan alas, toiminta toki esitettiin liikkeen uudelleen organisointina (v. 2008) käytännössä kyse oli kuitenkin järjestön toiminnan jäädyttämisestä. Tulevina vuosina liikkeen toiminta hiipui, lakaten lopulta kokonaan vuoteen 2013 mennessä, liikkeen perintö jäi kuitenkin elämään.

Venäjällä nuorten militarisointi lähti toden teolla vauhtiin vuonna 2015, jolloin Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun idean pohjalta perustettiin ”nuorten armeija” eli Junarmija. (3) Järjestön tavoitteena on lasten kasvattaminen militaristiseen elämänkatsomukseen. Järjestön kouluttajina toimii tyypillisesti Afganistanin ja Tšetšenian sotien veteraaneja, mutta kouluttajien joukossa on myös ollut Venäjän Ukrainan sotaan vuodesta 2014- eteenpäin osallistuneita henkilöitä, joukossa myös sotarikoksiin osallistuneita. Junarmijan opinto-ohjelmaan kuuluu pienaseiden käyttöä, suunnistusta, ensiaputaitojen harjoittelua sekä sen harjoittelua, kuinka toimia mahdollisen vallankaappauksen sattuessa. Sotilaallisten ja ideologisten harjoitteiden ohella liikkeen osastoilla on myös urheiluseuroja. Vuoteen 2018 mennessä Junarmija oli jo levittäytynyt kaikkialle Venäjän 85 hallintoalueelle. Junarmijalla oli toimintaa jo ennen 24. helmikuuta 2022 Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Mutta jo ennen Junarmijan aktiivisen toiminnan alkua Ukrainalta miehitetyillä alueilla, Venäjän toimin oli aloitettu lasten ja nuorten militaristinen kasvatus miehitetyllä Krimin niemimaalla kuin myös miehitetyssä Itä-Ukrainassa, johon teemaan paneudun syvällisemmin seuraavaksi.

Ukrainassa sotarikoksiin syyllistynyt DShRG Rusitšin perustaja Aleksei Miltšakov kouluttamassa ”nuoria kadetteja” Venäjällä.

Alakouluikäiset militarisoinnin kohteena Venäjän miehittämillä alueilla – lapsia koulutetaan räjäyttämään ukrainalaiset pommeilla

Tässä kohdin muistutan lukijoitani Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien julistuksen kymmenennestä periaatteesta, jota Venäjä miehittämillään alueilla rikkoo räikeästi.

”Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.” (4)

Muistutan myös, että Venäjä on ratifioinut Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen lisäksi Venäjä on räikeällä tavalla rikkonut Geneven sopimusta sotatoimien ohella myös alueilla, joita se miehittää.

Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla lapsille järjestettiin päiväkodeissa ja kouluissa ”patrioottisen kasvatuksen” -nimellä kulkenutta militaristista kasvatusta miehityksen ensivuosista lähtien. Miehitetyn Luhanskin alueella ”patrioottisen kasvatuksen” -laki otettiin käyttöön vuonna 2015, vastaava lakiehdotus annettiin miehitetyn Donetskin alueella vuonna 2017, jossa ohjelmaan sisällytettiin ”nuorille tarkoitettua asevelvollisuuteen valmentavaa” -koulutusta. Neuvostoajat kokeneet totesivat Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden päiväkotien olevan, jos mahdollista, vieläkin militaristisempia kuin neuvostoaikoina. Lauluja, marsseja ja propagandaa sekä erilaisia harjoituksia saattoi olla päivittäin. Lapset joutuvat myös viettämään vapaa-aikaansa hyvin militaristisilla ja propagandistisilla ”patrioottisen kasvatuksen leireillä” vanhempiensa katseiden ulottumattomissa.

Kesällä 2018 toimittaja Aleksandr Tverskoi jutteli seitsemänikäisen ”Nikitan” kanssa, joka kertoi julkaistulla videolla auttavansa [militanttitaistelijoita] palvelussa ja taistelussa ukrainalaisia vastaan, hän kertoi heidän valmistautuvan räjäyttämään ukrainalaiset pommeilla, niin että ”Ne menee ’tuhannen pillun päreeksi’”. (5) Nikita oli opetettu vihaamaan ukrainalaisia ja tappamaan heitä käskystä. Aiemmin samana vuonna miehitetyn Donetskin alueella jonkin asteista kuohuntaa paikallisissa herätti kaikkiin yli 16-vuotiaisiin miespuolisiin asukkaisiin kohdistettu värvääminen aluepuolustusprikaateihin – tuolloin paikalliset kuvailivat toimintaa ”pakko”-luonteiseksi. Tuolloin käynnissä olleen sodan kuluessa vastaavia värväysoperaatioita oli järjestetty aiemminkin, mutta silloinen synnytti paikallisten keskuudessa aiempiin verrattuna selkeästi enemmän vastustusta ja kritiikkiä.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna, näyttää siltä, että miehityksen alkupuolella Venäjä operaattoreidensa avulla harjoitteli sellaista tilannetta varten, jossa kansalaisiin oli kohdistettava todellisia pakkotoimia. Todennäköisesti venäläiset operaattoreidensa avulla keräsivät Tuolloin pakkovärvätyiltä sekä kuulusteluihin kutsutuilta henkilötietoja sekä tietoja perheestä ja sukulaisista myöhempää käyttöä varten. Useimmat näistä pakkovärvätyistäkin pääsivät takaisin kotiin viimeistään muutaman viikon kuluttua. Lukuisat, vastaavat, miehitysvuosina toteutetut kuulustelut sekä liikekannallepanoharjoitukset saattoivat helpottaa vuonna 2021 järjestettyjen, harjoitusten ja kuulusteluiden toteuttamista miesten ja nuorukaisten uskoessa, että kotiin pääsee viikon parin kuluessa, koska niin oli toimittu suurimman osan kohdalla aiemminkin. Näin ei kuitenkaan tehty, niinpä miehitettyjen alueiden asukkaat ymmärsivät tammi-helmikuussa 2022 tilanteen olevan erilaisen kuin edellisinä vuosina, jonka jälkeen näitä pakko-ottoja ryhdyttiin karttamaan miespuolisten asukkaiden piileskellessä näiltä ns. värvääjiltä – moni mies teineistä vaari-ikäisiin pysytteli piilossa kuukausien ajan yhtäjaksoisesti.

Venäjä kohdisti ainakin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla näitä pakko-ottoja vuoden 2022 alkupuolelta lähtien juuri ja juuri 18 vuotta täyttäneisiin, myöhemmin värväystoiminnan ohella pakko-ottoja on ryhdytty kohdistamaan myös alle 18-vuotiaisiin. Alaikäistenkin kohdalla metodit ovat samat kuin aikuisilla, omaiset eivät välttämättä saa tietää läheiseensä kohdistuneesta värväystoiminnasta kuin vasta siinä vaiheessa, kun hänet on siirretty jollekin toiselle paikkakunnalle – pahimmassa tapauksessa rintamalle.

Mutta palatkaamme vielä aikaan ennen 24. helmikuuta 2022 ja Venäjän miehittämillään alueilla toimeenpanemaan lasten ja nuorten ”patrioottiseen kasvatukseen”.

Kesäkuussa 2019 miehitetyn Luhanskin alueella perustettiin varsinaiset lapsille ja nuorille suunnatut ”sotilaallisen ja patrioottisen kasvatuksen” yksiköt seuraaville paikkakunnille Luhanskiin, Krasni Lutšiin, Antratsitiin ja Dovzhanskiin (ent. Sverdlovsk) sekä Perevalskiin. Miehitetyn Donetskin alueelle vastaavia organisaatioita oli jo perustettu aiemmin keväällä useammalle paikkakunnalle. Ukrainan ihmisoikeusasiamiehen arvion mukaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli joulukuuhun 2018 mennessä jo yli 5000 lasta osallistunut militaristisille ”patrioottisen kasvatuksen”-leireille. Tulevina vuosina toiminta kiihtyi entisestään, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueilla järjestetyille leireille osallistui nuoria myös Venäjältä – mahdollisesti muistakin maista. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sijaitsevassa Artekin leirikeskuksessa järjestettyihin nuorten kansainvälisiin leireihin osallistui nuoria miehitysvuosienkin aikana Suomesta. (6) Näiden leirien ei tiedetä olleet luonteeltaan militaristisia, sen sijaan venäläistä patriotismia niissäkin viljeltiin. Kyseisessä leirikeskuksessa on järjestetty runsaasti myös lasten ja nuorten patrioottisia leirejä, joiden kouluttajina on ollut nuoria Junarmijasta. 

Junarmijan nuoret kouluttajat opettavat itsepuolustusta Artek-leirillä.

Atlantic Councilissa toukokuussa 2019 julkaistussa Children as a Tool: How Russia Militarizes Kids in the Donbas and Crimea-artikkelissa tarkasteltiin hyvin kriittisesti Venäjän toimia Ukrainalta miehittämillään alueilla, joissa paikallisten yhteisöiden militarisointi ulottui kouluikäisiin lapsiin saakka. (7) Venäjä on historiallisesti turvautunut yhteisöiden militarisointiin osana paikallisen väestön hallintaa, kasvatus ja hallintatavan ollessa indoktrinoivan.  

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla toiminta on samanlaista, kuitenkin sillä erotuksella, että se on alkanut Junarmijan sekä – kansainvälisoikeudellisesti laittoman ja YK:n peruskirjan vastaisen – Venäjään liittämisen myötä aiemmin kuin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Venäjän toimiin Krimin niemimaalla on myös kiinnitetty enemmän huomiota kuin Itä-Ukrainan katastrofaalisen surkeaan ihmisoikeustilanteeseen, koska Krimin niemimaalla Venäjän katsotaan miehittäjävaltiona olevan juridisesti vastuussa miehitetyn niemimaan asukkaiden kaltoinkohtelusta. Toisaalta helmi-maaliskuussa 2014 alkaneen miehityksen kuluessa kansainvälinen yhteisö ei julkilausumia kummempiin toimiin ryhtynyt painostaakseen Venäjää asiassa.

Miehitetty Itä-Ukraina oli myös näiltä osin musta-aukko kansainväliselle yhteisölle, Venäjää ei asetettu vastuuseen keväällä 2014 käynnistämästään sodasta kuten ei miehityksestäkään. Se ei myöskään ole joutunut vastuuseen miehitetyssä Itä-Ukrainassa tekemistään sotarikoksista kuten ei ihmisoikeusrikkomuksistakaan, joista kansainvälinen yhteisö on kuitenkin ollut tietoinen jo vuosien ajan. Kesällä 2021 Genevessä esiteltiin siihen mennessä uusin Itä-Ukrainan ihmisoikeusraportti, jossa tilaisuudessa Yhdistyneiden kansakuntien apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif kertoi kidutusta tapahtuvan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla päivittäin ja järjestelmällisesti. (8) Näiden asioiden toteamisella ei ollut käytännön merkitystä kansainvälisen yhteisön toimintaan. Venäjä sai jatkaa rikollisella tiellä vielä reilun puolen vuoden ajan, kunnes aamuyöllä 24. helmikuuta 2022 naiiveimmatkin lännessä havahtuivat karuun todellisuuteen.

 

Sodan glorifiointi – myyttien vaalintaa

Oma lukunsa yhteiskunnan ja yhteisöiden militarisoinnissa on sodan glorifiointi. Sodan glorifioinnilla tarkoitan natsi-Saksasta saavutetun voiton juhlintaa, sitä kuinka tämän voiton juhlinnassa korostetaan sodan voittoisaa puolta rakentaen siitä jopa myyttinen tapahtuma, joka näyttää luovan perustan nyky-Venäjän olemassaololle. Kyse on siis eräänlaisesta valtiollisesta ideologiasta, jossa voitosta symboleineen on rakennettu yksiulotteinen spektaakkeli, josta on karsittu kaikki kriittinen tarkastelu, sodan tapahtumien ja päätösten ruodinta; siitä on karsittu myös kaikki sellainen, joka rikkoo illuusion voittoisasta – natsi-Saksan kukistaneesta – neuvostokansasta. Nykyään tämä neuvostokansakin assimiloituu entistä enemmän venäläisiin, kyse on Venäjän uhrautumisesta taistelussa natsismia vastaan. Tästä taistelusta haetaan myös oikeutusta käynnissä olevaan sotaan, jossa ukrainalaiset (sekä entistä enemmän kollektiivisesti länsi) rinnastetaan natseihin. Palautan lukijoideni mieliin seikan, jonka Timothy Snyder nosti esille erinomaisessa kirjassaan Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (9)

Putinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” on sellainen… Tai, kuten miehitetystä Donetskista kotoisin oleva L. totesi jo vuosia sitten: ”Minusta tuli Euromaidanin jälkeen yhdessä yössä vihollisista ultimaattisin – fasisti. Neuvostoliitossa viholliset olivat fasisteja, Venäjällä viholliset ovat fasisteja.”

Kyse ei ole siitä, onko henkilö oikeasti fasisti (tai natsi), kyse on siitä, että Kreml määrittelee henkilön sellaiseksi ja tämä määritelmä antaa oikeutuksen teoille, joita valtiovalta (tai yksittäinen venäläinen) henkilöön kohdistaa. Putinin logiikka on hyvin samanlainen kuin Stalinin aikoinaan: valtio henkilöityy johtajaan, ja johtajan etu on valtion etu. Tämän narratiivin vahvistamiseen Venäjän historiapolitiikkaa lainsäädäntöineen ja voitonpäivän juhlintaa käytetään. Tavallisen venäläisen toiveilla, haluilla tai tarpeilla ei ollut merkitystä Josif Stalinille ja aivan yhtä merkityksettömiä ne ovat Vladimir Putinille. Oma lukunsa sodan glorifioinnissa on spektaakkelimainen näytelmä, jota toistetaan joka kevät voitonpäivää ennen ja johon kansa pääsee osalliseksi (ja josta seuraavaksi esimerkkinä muutama kuva). Tänä vuonna spektaakkelista puuttui yksi pala Venäjän hallinnon kiellettyä, perinteeksi muodostuneet, Kremlin narratiivia myötäilevää historiankirjoitusta pönkittävät, kuolemattoman rykmentin -marssit Venäjällä. 

Peruskoululaiset osallistuvat voitonpäivänparaatiin Lipetskissä v. 2018.

Voitonpäivän glorifiointia Venäjällä, toukokuu 2018.

Kiitos ukrainalaisten urhean taistelun. Tämän vuoden toukokuussa Venäjän johto ei päässyt ihastelemaan Punaisentorin äärellä mittavaa, Venäjän voimaa symboloivaa, sotilasparaatia. Paraatin avasi toisen maailmansodan aikainen T-34-85, se olikin samalla ainoa paraatimarssiin osallistunut panssarivaunu. Suomalaisekspertti Petri Mäkelä kuvaili paraatia oivallisesti: ”Suhteellisen säälittävää räpellystähän tuo oli jos vertaa esimerkiksi meidän itsenäisyys­päivän paraatiimme, jossa on paljon enemmän ja modernimpaa kalustoa”. (10)

Останови красный фашизм!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 265.

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 266.

3. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 271.

4. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/ 

5. https://www.unian.net/war/10166030-poslushayte-etot-ad-7-letniy-malchik-pohvastalsya-chto-pomogaet-terroristam-dnr-ubivat-ukraincev-video.html 

6. https://yle.fi/a/3-10786805 

7. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/ 

8. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

9. Timothy Snyder: Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset, s. 300.

10. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009572461.html

Kirjoituksen taustoituksessa hyödynnetty aiempia blogeja lähteineen sekä muita teemaa käsitteleviä tai sivuavia kirjoituksia, kuten ”’With tears upon our eyes?’: - - -”.

KGB:n jalanjäljillä, marksilaisleninisti tihutöissä

Huhtikuun 28. päivä paria tuntia ennen sapatin alkua Royal Oakin poliisi (Michigan, Yhdysvallat) sai ilmoituksen rabbi Mendel Polterilta, joka ilmoitti synagogan seinään maalatun hakaristin ja kirjoitetun sanan ”Azov”. (1) Näennäisen mitätön tapahtuma, jonka ei luulisi antavan aihetta blogin kirjoittamiseen suomalaiselle kohdeyleisölle – eikä antaisikaan, jollei tapahtumasarjan taustalta paljastuisi vähintäänkin kiinnostava kokonaisuus, jossa tihutöiden tekijä paljastui olevan radikalisoitunut yhdysvaltalaistaustainen marsilaisleninisti, jonka kirjoittamia artikkeleja on julkaisu useissa (englanninkielisissä) äärivasemmistoa tukevissa julkaisuissa tai puoluelehdissä. 

Epäiltynä vangittu Randi Lucile Nord (myöhemmin Randi Nord) kertoi poliisille suunnitelleensa tekevänsä niin monta viharikosta kuin mahdollista ja syyttävänsä niistä Azov prikaatia. –

”’She said she planned to do as many hate crimes as possible and blame them on Azov,’ Royal Oak Detective Dan Pelletier testified at Nord’s arraignment in Royal Oak.” (2)

Antisemitististen graffitien maalaamisesta Royal Oakin synagogan seinään ja kahteen muuhun kohteeseen Royal Oakissa syytetty Randi Nord on ollut ja on mahdollisesti edelleen vallankumouksellisen marksilaisleninistisen Workers World Partyn jäsen. Randi Nord on myös kirjoittanut puolueen julkaisuun Workers Worldiin useita artikkeleja.

Royal Oakin viharikoksista syytetty marksilaisleninistiaktivisti Randi Nord.

Kuten edellä tuli mainittua, Randi Nordin tarkoituksena oli tehdä antisemiittisiä viharikoksia ja kaataa syy niiden teosta ukrainalaisen Azov prikaatin tai sen paikallisten tukijoiden harteille, tämän tähden Randi Nord ”allekirjoitti” Royal Oakin synagogan seinään tuhertamansa hakaristin Azov-sanalla.  

Nordin perimmäisenä tarkoituksena oli pyrkimys vaikuttaa Yhdysvaltojen haluun tukea Ukrainaa, saada tuki vähenemään tai jopa loppumaan kokonaan Ukrainaan liitettävien antisemiittisten viharikosten seurauksena.

Randi Nordin kädenjälki näkyy synagogan seinässä.

Toiminta, jossa viharikoksien tai muun aktivismin avulla pyritään vaikuttamaan kohteeseen ja saamaan se tekemään (mahdollisimman väistä vahinkoa aiheuttaen) itselleen tai liittolaisilleen epäedullisia päätöksiä, ei ole uutta. Esimerkiksi Neuvostoliiton KGB lähetti 1959 Länsi-Saksaan agenttejaan tai operaattoreitaan tekemään vastaavia antisemiittisiä viharikoksia tarkoituksenaan vaikuttaa Länsi-Saksan julkisuuskuvaan ja heikentämään sen ja Yhdysvaltojen välejä. Tuolloin 50- ja 60-lukujen vaihteen iskusarjassa maalattiin satoja hakaristejä juutalaisten koteihin tai juutalaisyhteisöiden tiloihin, kampanjassa häpäistiin myös suuri joukko juutalaisten hautoja. Eikä lainkaan yllättävää, että Länsi-Saksassa uusnatsit ja huligaanit jatkoivat kampanjaa spontaanisti. (3) 

Randi Nordin toiminnasta löytyy muitakin yhteneväisyyksiä Neuvostoliiton organisoimaan kampanjaan kuin vain viharikosten kohdistaminen juutalaisyhteisöön tarkoituksenaan vaikuttaa liittolaisten keskinäisiin väleihin. Nord nimittäin asui Serbiassa pari vuotta, josta hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin tämän vuoden maaliskuun alkupuolella, ja paria kuukautta myöhemmin hän on oikeudessa viharikosten tähden. Nordin epäillään radikalisoituneen Serbiassa olo aikanaan, mutta itse en ainakaan sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, etteikö joku ”vieraan vallan turvallisuuspalvelu” olisi mahdollisesti värvännyt hänet kyseisenä aikana.

Kuten tiedettyä, Venäjä on koettanut synnyttää erilaisin toimin epävakautta Balkanin alueella, sen tiedetään värvänneen operaattoreita alueella ja pyrkineen jopa kaatamaan hallintoja entisen Jugoslavian alueella. Venäjällä on tunnetusti tiiviit yhteydet Serbiaan, serbialaisia on värväytynyt runsaasti Venäjän palkkasotilasjoukkoihin mutta vähintäänkin yhtä runsaslukuisasti he ovat paikallisesti tehneet työtä Venäjän eteen. Tällaisia toimijoita ovat olleet esim. Yön sudet kuin myös ortodoksinen kirkko. En siis pitäisi mahdottomana sitä, etteikö Venäjä ehtisi (jopa haluaisi) kontaktoida Serbiassa asuvan (tunnetun) Yhdysvaltalaistaustaisen marsilaisleninistin, joka ainakin joitain vuosia sitten oli sellaisen puolueen jäsen (Workers World Party, WWP), jolla on tiiviit suhteet venäläisiin vasemmistolaisiin pienryhmiin sekä venäläisiin ideologisteihin (ideologiasta ja sen radikaaliudesta piittaamatta). WWP myös tukee Venäjän imperialistista politiikkaa – Russkij Miriä – samalla se kuitenkin tuomitsee länsimaisen imperialismin julistaen olevansa anti-imperialistinen puolue. 

Randi Nordin kirjoittamia artikkeleja on myös julkaistu Workers Wordin ohella äärivasemmistolaisessa MintPress Newsissä. Nordin jäätyä kiinni, on MintPress poistanut hänen julkaisujaan kuin myös hänen ”toimittajasivunsa” – osa niistä löytyy edelleen webarkistosta. 

Randi L. Nordin ekstremistisestä toiminnasta löytyy lukuisia twiittilankoja, joten nähdäkseni minun ei ole järkevää kerrata uudelleen kaikkia tehtyjä havaintoja. Liitän lähdeluetteloon linkkejä tällaisiin lankoihin. Sen sijaan kokonaisuuden kannalta pidän perusteltuna muutaman kappaleen kirjoittamista Workers World Party’sta, koska Randi Nord on ollut – todennäköisesti on edelleenkin – puolueen jäsen, ja puolue itsessään kuuluu Venäjää ja venäläistä imperialismia tukevien läntisten äärivasemmistolaisten puolueiden verkostoon.

Randi Nord oli varmuudella ainakin vuonna 2017 Workers World Partyn jäsen, puolue sijoittuu poliittisella kentällä sinne äärivasemmalle. Kyseessä on Yhdysvalloissa toimiva vallankumouksellinen marksilaisleninistinen pienpuolue, joka on perustettu 1959 Sam Marcyn johtaman ryhmän toimesta. Kyseinen ryhmä erosi Socialist Workers Partysta (SWP) vuotta aiemmin, 1958. Puolue määrittelee itsensä ideologisesti kommunismia tavoittelevaksi vallankumoukselliseksi marsilaisleninistiseksi puolueeksi. Puolue vannoo myös proletaarisen internationalismin-nimeen. Workers World Partyn päämaja sijaitsee New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä puolueen pääsihteeri on Larry Holmes.

Puolue on julkaissut lehteä Workers World vuodesta 1959, vuodesta 1974 lehti on ilmestynyt viikoittain. Tämä historiasta, seuraavaksi nykyisyyteen.

Siinä missä Krimin niemimaalla Venäjän miehityksen aikana toimineen antifasistiset ryhmät tuomitsivat Venäjän suorittaman miehityksen, anti-imperialismin nimeen vannonut Workers World Party valitsi toisen tien osoittaessaan tukensa Venäjän miehitysoperaatiolle sekä valekansanäänestykselle, myöhemmin puolue osoitti avoimen tukensa Venäjän operaatiolle Ukrainan itäosissa (mukaan lukien Novorossija-hanke) ja ”taistelulle Kiovan junttaa” vastaan. Puolueen lehdessä Workers Worldissa on levitetty aktiivisesti Venäjän propagandaa, julkaistuissa artikkeleissa on kuvailtu, kuinka ”donbassilaiset taistelevat fasismia vastaan”. Ääneen ovat myös päässeet Venäjän proxyjoukoissa taistelleet militantit, kuten Tatiana Rybalko. (4)

Sen ohella, että Greg Butterfield on yksi näistä Workers Worldin Venäjä-äänitorvista, hän on myös vieraillut Workers World Partyn edustajana miehitetyssä Itä-Ukrainassa toukokuussa 2016. Kyseisen vierailun aikana hän osallistui puolueen edustajana miehitetyssä Luhanskissa järjestettyyn ”kansainväliseen antifasistiseen konferenssiin”. Kyseisen reissun kuluessa hän tapasi myös suomalaistaustaisen propagandistin, Janus Putkosen. (5)

Butterfield miehitetyssä Donbasissa, v. 2016.

Tässä kohdin on hyvä muistuttaa lukijaa siitä, ettei nyky-Venäjällä antifasismilla tai antifasistisella toiminnalla ole välttämättä mitään tekemistä todellisen antifasismin kanssa. Tästä esimerkkinä saksalaisen äärioikeistopuolue Vaihtoehto Saksalle (AfD) jäsenen, Gunnar Lindemannin palkitseminen fasismin vastaisesta työstä miehitetyssä Sevastopolissa järjestetyssä Kansainvälisessä antifasistisessa konferenssissa kesällä 2019. (6) Tai kuten Timothy Snyder asian esittää erinomaisessa teoksessaan Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ’fasisti’ oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (7)

Putinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” on sellainen… Joten kenellekään tuskin on yllätys se, että Workers World Party on tehnyt/ tekee yhteistyötä sellaisten puolueiden, kuten RKRP:n eli Venäjän kommunistisen työväenpuolueen sekä – jo lakkautetun – ukrainalaistaustaisen marksilaisleninistisen, antikapitalistisen Borotban kanssa, joita on kuvailtu erittäin rasistisiksi ja homofobisiksi. WWP:n venäläiset kumppanit eivät myöskään arkaile ryhtyä yhteistyöhön venäläisen äärioikeiston kanssa. Tässä suhteessa WWP ei millään tapaa eroa niistä, taistelussa amerikkalaista imperialismia vastaan se näyttää olevan valmis yhteistyöhön keiden kanssa tahansa ja lainaa sivuillaan keitä tahansa (positiivisessa hengessä).

WWP käyttää aktiivisesti vasta- ja valemedioita, kuten Global Researchia, lähteenään Workers Worldissa – näin esim. julkaistessaan artikkeleja Syyrian sodasta. Toisaalta Workers Worldin artikkeleja on siteerattu Fort Russin kaltaisilla Venäjä-myönteisillä disinformaatio- ja propagandasivustoilla. Tai sellaisilla sivustoilla, jotka ovat joko Aleksandr Duginin julkaisualustoja tai häneen liitettyjen ajatushautomoiden verkkosivuja, kuten Arktogaia ja Open Revolt.

Kaiken kertomani jälkeen Randi Nordin yltymisen viharikoksiin tai Greg Butterfieldin propagandististen (harhaisten) väitteiden, joissa hän nimittää Venäjän synnyttämää, Igor Girkinin kentällä alkuun panemaa ja sodaksi edennyttä ”separatismia”, antifasistisen liikehdinnän alullepanemaksi, ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Mahtaa venäläisimperialisti Girkiniä moinen satuilu naurattaa…

Marko

Lähteet:

1. https://thejewishnews.com/2023/05/02/royal-oak-synagogue-oak-park-community-targeted-with-antisemitism/

2. https://www.theoaklandpress.com/2023/05/16/royal-oak-synagogue-ethnic-intimidation-suspect-wont-represent-self-in-court/

3. https://twitter.com/BA_Fogel/status/1471497531599114250

4. https://archive.is/CXVPC

5. https://www.workers.org/2016/05/25371/

6. https://twitter.com/A_SHEKH0VTS0V/status/1160178662030958593

7. Timothy Snyder: Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset, s. 300.

Taustoitukseen käytetty myös An Investigation Into Red-Brown Alliances: Third Positionism, Russia, Ukraine, Syria, And The Western Left -artikkelia.

Randi L. Nordin tapauksesta blogissa "FALSE FLAGS IN DETROIT: ON THE MULTIPOLAR GRIFT AND THE DISINFORMATION ECOSYSTEM", sekä twiittilangoissa "An extremist US woman, Randi Lucile Nord…" sekä "Randi Lucile Nord, 35, of Clinton Township was charged with spray painting anti-Semitic graffiti…".

Me emme unohda: 18. toukokuuta 1944

 

Toukokuun 18. päivä 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimin tataariksi Qırımtatar halqınıñ sürgünligi). Käytännössä kyseessä oli etninen puhdistus, joka kohdistui kaikkiin Krimin niemimaalla asuviin Krimin tataareihin riippumatta yksilön taustasta ja henkilöhistoriasta. Myös puna-armeijassa palvelleita Krimin tataareja karkotettiin, useimmat vasta Berliinin valloittamisen ja sodan päättymisen jälkeen vietettyään ensin vuosia työleireillä, joista he saivat muuttaa perheidensä luo karkotusalueille. Karkotettujen joukkoon päätyi myös sellaisia Krimin tataareja, joita voi kuvailla vakaumuksellisiksi kommunisteiksi.

Karkotuksen toimeenpani NKVD:n eli sisäasiainkansankomissariaatin johtaja Lavrenti Berija, määräyksen tullessa maan ylimmältä johdolta – käskyn antaja oli Josif Stalin. Käsky perustui puolustuskomitean 11. toukokuuta 1944 antamaan päätöslauselmaan. Käskyn toteuttivat NKVD:n joukot 18. – 21. toukokuuta 1944, toteutukseen ne saivat apua puna-armeijalta sekä Gulag-hallinnolta.

Virallinen syy karkotukselle oli, epäilys joidenkin Krimin tataarien ryhtymisestä yhteistyöhön saksalaisten kanssa, näiden miehittäessä Krimin niemimaata. Natsi-Saksa aloitti operaation Krimin niemimaan valloittamiseksi syyskuussa 1941, taisteluita niemimaalla käytiin saksalaisten ja sen liittolaisten sekä puna-armeijan välillä 4. heinäkuuta 1942 saakka, jolloin puna-armeijan viimeinen linnake Sevastopol antautui. Nykyään arvioidaan syyn karkotukseen olleen paljon raadollisemman eli kyseessä olisi ollut osa Neuvostoliiton harjoittamaa politiikkaa, jossa yhdistyi suunnitelma päästä Dardanelleille sekä tavoite poistaa vähemmistöjä Neuvostoliiton raja-alueilta ja näin vahvistaa Kremlin otetta suuren valtakunnan reuna-alueista.

Krimin tataarit lastattiin NKVD:n sotilaiden ja niitä avustaneiden joukkojen ja henkilöiden toimesta 67 karjajunaan 18. – 21. toukokuuta 1944. Junien määränpää oli kaukana idässä Keski-Aasian alueella, valtaosa (78 prosenttia) karkotetuista Krimin tataareista sijoitettiin Uzbekistanin SNT:n alueelle. Vähäisempiä määriä Kazakstanin SNT:n alueelle sekä Kemerovon oblastiin, Marin tasavaltaan ja muille alueille Venäjän SFNT:n alueelle. (1) Yksistään karkotusvaiheessa ja pitkien junamatkojen aikana menehtyi tuhansia Krimin tataareja, pääasiassa naisia ja lapsia. Tulevina vuosina karkotuksessa ja pakkotöissä puuvillapelloilla, tehtaissa sekä kaivoksilla menehtyi vähintäänkin kymmeniätuhansia Krimin tataareja, joidenkin arvioiden mukaan jopa 46,2 prosenttia Krimin tataareista eli yli 195 000 ihmistä.

Nikita Hruštšov tuomitsi 1965 Stalinin politiikan, myös etnisten ryhmien karkotukset. Hän ei kuitenkaan hyväksynyt Krimin tataarien paluuta Krimin niemimaalle. Krimin tataarien lisäksi Volgan saksalaisiin tai meskhetinturkkilaisiin ei sovellettu rehabilitointia. Krimin tataarit elivät karkotuksessa Keski-Aasian alueella 1980-luvulle asti, jolloin Mikhail Gorbatšov antoi heidän palata kotiseuduilleen. Krimin korkein neuvosto julisti 14. marraskuuta 1986 karkotuksen rikokseksi.

Krimin tataareiden karkotuksen on tunnustanut kansanmurhaksi Ukraina vuonna 2015 sekä Latvia, Liettua ja Kanada vuonna 2019.

Krimin tataareiden karkotus nousi meidän kaikkien tietoisuuteen viimeistään keväällä 2016, jolloin Euroviisuissa Ukrainan edustaja Jamala eli Susana Jamaladinova esitti kappaleen 1944, joka käsitteli Krimin tataarien karkottamista ja oli omistettu Jamalan omien sanojen mukaan hänen isoisoäidilleen, joka lapsineen joutui karkotetuksi toukokuussa 1944. (2)

Kansaan, Krimin tataareihin, kohdistuneen vainon rinnalla Krimin niemimaalla toteutettiin neuvostohallinnon toimesta vuosina 1944-48 paikkakuntien ja paikkojen uudelleennimeäminen, jolloin lähes kaikki krimintataaripohjaiset paikannimet muutettiin venäläisiksi.

Tänään miehitetyllä Krimillä elävät Krimin tataarit ovat etnisen ja uskonnollisen vainon kohteina, vainoajina ovat Venäjän hallinnon turvallisuuselimet, Krimin ”aluepuolustusjoukot”, erilaiset Venäjän hallinnolle työskentelevät ”vapaaehtoisjoukot” ja ryhmät sekä PMC-organisaatiot. Vainon kohdistuessa yksilöihin, etniseen ryhmään ja Krimin tataarien solidaarisuusliikkeeseen; ihmisiin kohdistuvan vainon rinnalla Venäjä on vaikeuttaa uskonnon ja kulttuurin harjoittamista, se on tuhonnut uskonnollisia ja kulttuurikohteita jne. Tämä siis järjestelmällisenä valtiojohtoisena sortona alkaen helmi-maaliskuussa 2014.

Venäjän sortotoimet miehittämällään niemimaalla jatkuvat edelleen, ovat jatkuneet muuttumattomina 24. helmikuuta 2022 alkaneen koko Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen jälkeenkin. Venäläiset pidättävät ja vangitsevat ihmisiä olemattomien (tekaistujen) syiden perusteella. Vangitut tuomitaan näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin ja siirretään usein tuhansien kilometrien päähän kotiseuduilta. Olot pidätyskeskuksissa ja vankiloissa ovat kehnot, vangituilta evätään jatkuvasti heidän tarvitsemansa lääkärihoito sekä tarvitsemansa lääkkeet.

Miehityksen ensimmäisiä uhreja kevättalvella 2014 oli Krimin tataari, kolmen lapsen isä Reşat Amet, jonka asemiehet vangitsivat Simferopolissa kesken rauhanomaisen, miehityksen vastaisen, mielenosoituksen 3. maaliskuuta 2014. (3) Hänen runneltu ja kidutettu ruumiinsa löytyi 15. maaliskuuta 2014. Ketään ei ole rangaistu murhasta, itse asiassa sitä tuskin on edes tutkittu Venäjän viranomaisten toimesta. Sittemmin Reşat Ametille myönnettiin postuumisti Ukrainan sankarin arvo.

Vladimir Putinin oppi-isä Josif Stalin totesi, että ”yksi kuolema on tragedia ja miljoona kuolemaa on tilasto”, mutta hän näyttää olleen väärässä. Me ohitimme olkia kohautellen yhden ihmisen kidutusmurhan, kymmenien ihmisten kidutusmurhat – tuntui, että suljimme niiltä silmämme, jotta rattaat tehtaissamme pyörisivät ja elintasomme kohenisi. Ehkäpä ajattelimme ja toivoimme, ettei meidän vuoro koittaisi…

Toukokuun 18. 2016 olin Kiovassa muistotilaisuudessa, jossa muistettiin Krimin tataarien karkotusta ja niemimaan helmikuussa 2014 alkanutta miehitystä, alla muutama kuva Kiovan Itsenäisyysaukiolta – Maidan Nezalezhnostilta.

Krimin tataareiden lippu Maidan Nezalezhnostilla, toukokuu 2016.

Krimin tataareiden karkotuksen muistotilaisuus Maidan Nezalezhnostilla, toukokuu 2016.

Krimin tataareiden 1944 karkotuksen muistojuhlassa Kiovassa, toukokuu 2016. Banderollissa tataariaktivisteja, jotka Venäjä on vanginnut miehityksen aikana.

Me emme unohda, 18. toukokuuta 1944.

Marko

 

Lähteet:

1. https://iccrimea.org/reports/timeline2019.html

2. https://yle.fi/a/3-8882659

3. https://khpg.org/en/1551563339 

Kirjoituksessa hyödynnetty myös Deportation of the Crimean Tatars Memorial Day -kirjoitusta sekä Crimea Behind the Curtain Guide to the Occupied Zone -julkaisua.

Kuvat: Marko Enqvist.

#LiberateCrimea-mielenosoituksessa Tehtaankadulla, helmikuu 2018.

#CrimeaIsUkraine #18Mayis1944 #LiberateCrimea

Todelliset historian väärentäjät uudelleen kirjoittavat historiaa

 

Tällä viikolla Euroopassa muistettiin toisen maailmansodan uhreja, aseet hiljenivät Euroopan rintamilla toukokuussa 1945 Saksan antauduttua liittoutuneille. Meillä Suomessa sodan uhrien muistamisella toukokuun 8. (tai venäläisten voitonpäivänä toukokuun 9.) ei ole perinteitä, sillä päättyiväthän Suomea ankarasti kurittaneet sodat aiemmin – jatkosota syyskuun 19. 1944 ja Lapin sota 27. huhtikuuta 1945, jolloin vietämme kansallista veteraanipäivää. Euroopassa on sodittu jo useampana toukokuuna peräkkäin, ei vain tänä ja viime vuonna sillä alkoihan sota Itä-Ukrainassa Venäjän operaattoreiden kylvämänä huhtikuussa 2014. Monena vuonna eurooppalaiset ovat muistaneet suursodan päättymistä todeten samalla Never Again, sulkien samalla silmänsä siltä todellisuudelta, että se Never Again tapahtui kaiken aikaa uudelleen meidän silmien alla vuosien ajan.

Venäjällä on pyritty vuosien ajan käymään läpi historiaa hyvin valikoiden, nyky-Venäjän osalta lähtölaukauksena voidaan pitää toukokuussa 2009 Venäjällä perustettua komissiota, jonka tehtävänä oli tutkia ”Venäjän intressin vastaista historian vääristämistä”. (1) Samaan aikaan Vladimir Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä ehdotti lakia ”natsismin rehabilitointia vastaan”. Lain mukaan ”toisen maailmansodan aikana tapahtuneen historiallisen muiston vahingoittaminen” oli (on) rangaistava teko. (2) Krimin niemimaan rikollisen miehityksen nostattaman kansallisen humalan myötävaikutuksella toukokuussa 2014 säädetty ”muistilaki” käytännössä suojasi lainvoimalla Stalinin ajan tulkinnan suuresta isänmaallisesta sodasta. (3) Kyseisen lain mukaan puna-armeijan kunniakkaan taistelun häpäiseminen on rikollista. Edellinen tarkoittaa samalla myös sitä, että historiallisen tapahtuman kertomisen voidaan katsoa olevan puna-armeijan häpäisemistä, tai väärän informaation levittämistä. Niinpä on rikollista todeta puna-armeijan sotilaiden raiskanneen miljoonia naisia miehittämillään alueilla. Todennäköisesti se, että kutsun kyseisiä alueita ”puna-armeijan miehittämiksi” on samalla puna-armeijan häpäisemistä, joten edellisellä syyllistyin samalla rikolliseen tekoon.

Kuvakaappaus videolta Molotov-Ribbentrop Pact.

Molotov-Ribbentrop-sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen on historiallinen tapahtuma, jota Venäjällä ei tänään haluta muistella, osa venäläisistä jopa kiistää Neuvostoliiton koskaan toimineen liittolaissuhteen kaltaisessa suhteessa natsi-Saksan kanssa. Venäjän valtiollisen propagandan levittäjänä ja likaisen työntekijänä toimivan Yön susien presidentti Aleksandr Zaldostanov on kiistänyt moisen liiton olemassaolon. Sopimuksen eräs, hyvin merkittävä seuraus on se, ettei Venäjällä muistella toisen maailmansodan ensimmäisiä vuosia – talvisota oli vain vähäinen rajakahakka neuvostovaltion ja Suomen välillä. Nyky-Venäjällä talvisotakaan ei ole enää niin yksiselitteinen tapahtuma, ollaan palaamassa – osin jo palattu – stalinistiseen historiankirjoitukseen, jossa Neuvostoliitto ei enää toiminut rikollisesti vaan korjasi vain aiempia rajavirheitä. Venäjällä muisti on valikoiva, historialliset tapahtumat kieltävä, niinpä toinen maailmansota ei alkanut syyskuussa 1939 vaan natsi-Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Kas kun syksyn ’39 muisteleminen saattaisi herättää ikäviä kysymyksiä neuvostovaltion toiminnasta tuolloin. Sen sijaan, että historiallisia tapahtumia tarkasteltaisi kriittisesti, on Venäjä valinnut toisen tien – unohtamisen ja historian väärentämisen.

Tämä historian unohtaminen – eräissä tapauksissa uudelleen kirjoittaminen – ei jää yksin Venäjän rajojen sisäpuolelle, nykyään sen rajojen ulkopuolellakin tätä uudelleen kirjoittamista tapahtuu, vaikkakin tapahtuma kieltäen. Näin toimittiin  Suomalais-venäläisen RuFi yhdistyksen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin toimesta hänen kirjoittaessa Facebookiin vuosia sitten ”Emme anna uudelleen kirjoittaa historiaa”. Samaa piittaamattomuutta historiallisista ynnä Venäjän tämän hetken rikollisista toimista osoittavat Venäjää tai puna-armeijaa glorifioivat paraatit, joita Euroopassa on järjestetty lukuisilla paikkakunnilla 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Viime vuonna Suomessakin nähtiin Suomalais-venäläisen RuFi yhdistyksen organisoima autoparaati, joka samalla symbolisella tasolla nosti puna-armeijan perillisineen (Venäjän asevoimat) jalustalle. (4) Samaa jalustalle nostoa ja historian unohtamista näkyi lukuisissa marsseissa ympäri läntistä Eurooppaa tämän vuoden toukokuussa. (5 ja 6)

Voitonpäivän juhlintaa Saksassa venäläisten toimesta, toukokuussa 2023.

Venäläiset osallistuvat kollektiivisesti valtionsa historian uudelleen kirjoittamiseen, samalla he pyyhkivät tietoisuudesta miljoonat vainojen ja pakkosiirtojen uhrit, häpeälliset hetket ja tapahtumat, kokonaisten kansojen tuhoamiset tahi kansoihin kohdistuvat kollektiiviset rankaisutoimet. Julminta näissä toimissa on se, että samalla kun he pyyhkivät historiankirjoituksesta pois nämä häpeälliset tapahtumat, he toistavat uudelleen juuri näitä rikollisia tekoja kautta laajan Venäjänmaan mutta myös suuren valtakunnan rajojen ulkopuolella viedessään maailmalle ”venäläistä maailmaa” ja siirtäessään ”kansanvihollisia” kotoaan valtakunnan syrjäseuduille.

Toukokuun 18. 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimintataariksi: Qırımtatar halqınıñ sürgünligi). Kolmen päivän aikana Krimin tataarit pakkosiirrettiin NKVD:n toimesta karjajunilla Keski-Aasiaan, pääasiassa Uzbekistanin alueelle. Pakkosiirron kohteena olivat kaikki Krimin tataarit taustaan katsomatta, sen kohteeksi joutuivat niin puna-armeijassa taistelleet kuin myös sitä vastaan kapinoineet ynnä saksalaisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneet Krimin tataarit. Karkotukset kohdistuivat kaikkiin – sylilapsista vaareihin. Tänään Venäjä toimii samoin Ukrainalta miehittämillään alueilla, myös Krimin niemimaalla, kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on viety pakolla kodeistaan. Useiden olin paikka on tuntematon, osa on kenties murhattu ja haudattu joukkohautoihin Venäjän miehittämille alueille tai Venäjälle.

 

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Venäjällä on lisääntynyt myös suuntaus, jossa Neuvostoliiton saavuttamasta voitosta natsi-Saksasta häivytetään muiden neuvostotasavaltojen uhraukset Venäjän uhrausten korostuessa, jolloin jää väistämättä huomioimatta se, että taistelut itärintamalla koettelivat erityisen kovin nykyisen Valko-Venäjän ja Ukrainan alueita. Arvioiden mukaan toisen maailmansodan kuluessa reilut viisi miljoonaa ukrainalaista menehtyi sotatoimissa tai suoraan sodan seurauksena. Historioitsija Orest Subtelnyn mukaan noin 5,3 miljoonaa ukrainalaista kuoli tai katosi sodassa, lisäksi 2,3 miljoonaa ukrainalaista vietiin Saksaan pakkotyöhön miehitysvuosien kuluessa. (7) Huomioitavaa on se, että toisen maailmansodan jälkeen NKVD yhdessä puna-armeijan kanssa jatkoi taistelua neuvostovaltiota vastustavia ryhmiä vastaan Ukrainan alueella aina 50-luvulle saakka. Vielä Ukrainaakin ankarammin toinen maailmansota koetteli nykyistä Valko-Venäjän aluetta. Taisteluissa ja natsi-Saksan miehitysvuosina Valko-Venäjän alueen asukkaista menehtyi noin kaksi miljoonaa, miljoona pakkosiirrettiin natsi-Saksaan, joiden lisäksi siviilejä yksinkertaisesti katosi. (8) Toisen maailmansodan päätyttyä Valko-Venäjää kohtasi sama kuin Ukrainaakin, vainoissa ja pakkosiirroissa menehtyi tuhansia ihmisiä – vielä suuremmat ihmisjoukot pakotettiin jättämään kotinsa ja kotiseutunsa. Kuten minulle eräs ukrainalainen, Tšernivtsin alueella asuva ystäväni on todennut – toisen maailmansodan jälkeen neuvostojohto jatkoi siitä, mihin saksalaiset lopettivat. Tarkoittaen tällä sitä, että Stalinin hallinnon toimesta juutalaisten kyydittämiset jatkuivat, samoin hallinnon vastustajien ja kaikkien epäiltyjen vainot.

Samalla kun Venäjän merkitystä natsi-Saksan voittajana korostetaan entisestään, länsiliittoutuneiden merkitystä natsi-Saksan kukistumiseen väheksytään entistä enemmän. Löytyypä viimeviikoilta lausuntoja, joissa kuvaillaan Venäjän taistelleen yksin natsi-Saksaa vastaan. Enää ei siis jätetä mainitsematta Neuvostoliiton lännestä saama runsas materiaaliapu Lend-Leasen muodossa, vaan nyt häivytetään olemasta läntisten liittoutuneiden mittavat sotaponnistelut mukaan lukien Normandian maihinnousu, niin olemme päässeet jo todella pitkälle historian vääristelyssä.

Minun ei ole järkevää nostaa esiin kaikkia mahdollisia taulukoita, tai ryhtyä spekuloimaan sillä, kuinka merkittävässä roolissa Lend-Lease-apu Neuvostoliitolle oli. Riittää, että totean avun olleen mittavaa ja auttaneen omalta osaltaan Neuvostoliittoa selviämään sodan ensimmäisistä vuosista. Kun muistetaan, että Yhdysvaltojen toimittama apu käsitti noin 43 prosenttia kaikista Neuvostoliiton autonrenkaista, tai, että Yhdysvalloista toimitettiin Neuvostoliittoon yli 375 000 kuorma-autoa unohtamatta kymmeniä tuhansia muita ajoneuvoja, panssarivaunuja, lentokoneita tahi vetureita, ei apua sovi väheksyä. Yhdysvaltojen Neuvostoliittoon toimittama kuorma-autojen lukumäärä oli niin suuri, että sen avulla puna-armeijan logistiikka siirtyi pyörille. Lend-Lease apua virtasi Neuvostoliittoon niin Yhdysvalloista kuin myös Iso-Britanniasta ja Kanadasta vuoden 1942 alusta lukien (huom. Pre Lend-Lease maksettiin Neuvostoliitolle kullassa kesäkuun lopun ja syyskuun lopun 1941 välillä). Tämän avun huomioiminen ei millään muotoa vähennä puna-armeijan riveissä taistelleen sotilaan ja upseerin uhrauksen mittaamatonta inhimillistä arvoa – sitä vähentää verrattomasti enemmän historian vääristely ja historiallisten tapahtumien valkopesu, johon Venäjällä syyllistytään.

Nyky-Venäjän historiankirjoituksessa Lend-Leasen merkityksen unohtaminen tai häivyttäminen taustalle on kuitenkin sivujuonne, inhimillisesti tarkasteltuna merkittävämpää on se, että puna-armeijan ja neuvostovaltion toimien kriittinen tarkastelu on käytännön toimin tehty hyvin vaikeaksi – lähes mahdottomaksi. Kirjoittaessamme puna-armeijan sotilaiden toteuttamista julmuuksista toisen maailmansodan kuluessa, tai puna-armeijan sotilaiden suorittamista miljoonien naisten raiskauksista, syyllistymme rikolliseen tekoon. Brittiläinen historioitsija Antony Beevor päätyi Kremlin mustalle listalle kirjoitettuaan todenmukaisesti puna-armeijan toteuttamista julmuuksista ja raiskauksista toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina sekä sodan jälkeen miehittämillään alueilla. (9) 

"Vapautusmonumentti" Schwarzenberg Platzilla, Wienissä.

Kävin keväällä Wienissä, Itävallassa, kaupungin keskustan tuntumassa, Schwarzenberg Platzilla, sijaitsee puna-armeijan sotilaiden kunniaksi vuonna 1945 pystytetty monumentti. Se pystytettiin puna-armeijan toimesta Wienin vapautumisen muistoksi, joten sitä kutsutaankin usein ”vapautusmonumentiksi”. Kaupungin asukkaita monumentti muistuttaa kuitenkin miehityksen ankaruudesta. Muistamme sen, että puna-armeija menetti noin 17 000 sotilasta Wienin taistelussa. Wieniläiset sitä vastoin muistavat neuvostojoukot siitä, että ne harjoittivat systemaattista naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa Neuvostoliiton saavuttaman voiton jälkeen.

Siviileihin kohdistunut väkivaltarikollisuus vahingoitti puna-armeijan mainetta siinä määrin, että Moskova antoi 28. syyskuuta 1945 käskyn, jolla kiellettiin väkivaltaiset kuulustelut. Puna-armeijan joukkojen moraali laski, kun sotilaat valmistautuivat lähetettäväksi kotiin; taisteluyksiköiden korvaaminen marsalkka Ivan Konevin vakituisilla miehitysjoukoilla vähensi vain marginaalisesti ”huonoa käytöstä”.

Vuosien 1945 ja 1946 ajan kaikki Neuvostoliiton komentotasot yrittivät hillitä ryöstöjä ja muita rikollisia toimia. Itävallan poliisin vuoden 1946 tietojen mukaan yli 90 prosentissa rekisteröidyistä rikoksista, tekijät olivat ”Neuvostoliiton univormuun pukeutuneita miehiä”, jotka yleensä olivat humalassa (vrt. yhdysvaltalaisten sotilaiden osuus oli 5–7 %).

Huomioitavaa on myös se, että samaan aikaan Neuvostoliiton miehitysviranomaiset vastustivat Itävallan poliisivoimien laajentamista ja aseistamista. Ei siis vain Berliini tai Itä-Preussi, puna-armeijan sotilaat raiskasivat ja kohtelivat väestöä julmasti myös Itävallassa, aivan kuten muillakin miehittämillään alueilla.

Muistan kuolemattoman rykmentin marssin Helsingissä jokunen vuosi sitten, kuinka suikka päässä ja ”mantteli” päällä Skippari-Smirnov, rinnassaan Donbassin puolustajan mitali, veti kulkuetta Helsingin halki. Kuinka kyseisen marssin kuluessa isoäiti lausui lapsenlapselleen, viitaten omaan isäänsä kantaessaan tämän kuvaa – Isä marssii nyt fasismista vapautetun Helsingin katuja. Mikäli puna-armeija olisi joskus marssinut Helsingin kaduilla, olisimme totisesti päässeet nauttimaan tästä ”vapaudesta” samaan tapaan kuin muutkin puna-armeijan ”vapauttamat” kansat.

Surullista tässä valkopesun ja valehtelun saagassa on se, että meille kaikille uskoteltiin puna-armeijan ja neuvostovaltion olleen vapauttajan todellisuuden ollessa jotain aivan muuta. Kyse oli yhden miehittäjän korvaamisesta toisella, jossa ”vapauttaja” vain alisti ”vapauttamansa” maat rautasaappaan ja miehityksen alle vuosikymmeniksi, orjuuttaen samalla kokonaisia kansoja pyrkien tuhoamaan kansallisen identiteetin ohella näiden kansojen kunniakkaan historian. Venäjän ja venäläisten on tulevaisuudessa käytävä menneisyytensä läpi, muussa tapauksessa tulee jälleen koittamaan aika, jolloin he ammentavat voimaa imperialistisille pyrkimyksilleen historiasta kuten nyt tekevät kuvitellen olevansa vapauttajia miehittäjän sijaan.

Останови красный фашизм!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

3. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 317.

4. https://yle.fi/a/3-12436052

5. https://www.youtube.com/watch?v=-FVcqYFAmfw&t=552s 

6. https://twitter.com/AlexKokcharov/status/1655331487338692610 

7. http://www.infoukes.com/history/ww2/page-18.html 

8.  https://www.iwm.at/blog/belarus-15-the-worst-war 

9. Esimerkiksi Antony Beevor teoksessaan Berliini 1945 s. 460.

The wish of an “ordinary” Russian living in Finland: The media in the West should also talk about the war in Ukraine from Russia’s perspective

 

This text is based on my Finnish-language blog “The wish of an ‘ordinary Russian’: The media in the West should also talk about the war in Ukraine from Russia’s point of view” (Fin. ”Tavallisen venäläisen” toive: Median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma), which I published on April 30, 2023. For the information of the reader, I have expanded the article with regards to the observations about Finland. The reader must note that the Russians living in Finland used as examples have lived in our country for years or even decades, so their actions supporting Russia and sacrificing Russia cannot be explained by the fact that they have only lived in Finland for a short time. In fact, some of them have previously been highlighted in the media as Russians well integrated into Finland.

The reader must note that the Russians I used as examples in text, have lived in Finland for years or even decades, so their actions supporting Russia and sacrificing Russia cannot be explained by the fact that they have only lived in Finland for a short time. In fact, some of them have previously been highlighted in the media as Russians well integrated into Finland.

 

The wish of an ‘ordinary Russian’: The media in the West should also talk about the war in Ukraine from Russia’s point of view.

From the moment when Russia expanded its war in Ukraine in February 2022, we in Finland have been repeatedly reminded that this is Vladimir Putin’s war, the Russian regime’s war against Ukraine. As Russians flee under the threat of mobilization to their neighbouring countries and through them even further to safety from the mobilization carried out by the state apparatus, it was repeatedly claimed to us in the Finnish media that opponents of Vladimir Putin and opponents of the war are fleeing Russia because of the fear of being sent to the front. At most, the argument was true that these people – mainly younger men – were running away from being sent to the front. What went unnoticed was that these “deserters” were not necessarily opponents of Vladimir Putin’s regime or even the war.

In reality, most of those who escaped from Russia were not ready to sacrifice their own lives for the sake of a failed “special operation”. I suspect, however, that an unusually large number of this large group would have gladly enjoyed the benefits provided by the Russian administration – perhaps even enriched themselves to some extent. They were perhaps drunk on the national euphoria created by the occupation of the Crimean Peninsula and felt proud that Russia was no longer humiliated!

They ignored the fact that thousands of Russians had already died in the war that Russia had been waging in eastern Ukraine since the spring of 2014. They also didn’t care that their country had drifted into totalitarianism – it was enough for them that money came in, they could go abroad and find foreign luxury products in Moscow or St. Petersburg. What about the fact that the majority of Russians could only dream of such things, that millions of Russians did not even have an indoor toilet and running water. So, were they just innocent bystander victims that a brutal regime tried to send to the slaughter like sheep, or were they cogs in the machinery that allowed Putin’s regime to continue and evolve in an even more totalitarian direction? Let’s not forget the German theologian Martin Niemöller’s poem “First they came ...” (German: Zuerst Kamen sie ...) when we think about questions of responsibility.  

What if we here in the West were a little naive when we let them out of Russia, at the same time we painted a picture of them that even the blind saw was a false lie?

 

In my writing, I do not directly answer the questions I posed above, but I believe that my text shows what I think about the innocence or guilt of the Russians (citizens), as well as what I think about the reactions and actions of our decision-makers here in the West.

Naturally, a nation of more than 140 million inhabitants can accommodate many different opinions, there are people who oppose the war – for one reason or another, as there are also those who support the war. From the point of view of this writing, it is not significant what the reason is for opposing the war, for example. In my opinion, based on whether a person supports or opposes the war in Russia, it cannot be directly concluded whether he supports Vladimir Putin’s regime or not; nor how he sees the future of Russia – as a totalitarian state or something else.

In Russia, there are plenty of different groups that support imperialism and resort to violence, which view the Russian regime with disdain – even negatively. On the other hand, Vladimir Putin’s administration has tolerated numerous extremist groups, such as the Russian Imperial Movement, because the administration has been able to use them to promote its own policies in Russia and outside the country’s borders. These groups have also been tolerated in Russia, as long as their activities do not threaten Putin’s regime. It is a kind of social contract, but nothing guarantees that the Russian administration will follow such (silent) social contracts. With the extensive war of aggression against Ukraine, the Kremlin broke one such so-called agreement with the Russian middle class.

In the West, we also have a somewhat idealistic image of some Russian opposition politicians, due in part to the fact that these politicians and their support groups, such as Alexei Navalny and his supporters, have fallen into the teeth of the regime. The lives of these politicians have been threatened – they have even been trying to assassinate, and their supporters have been persecuted. So, it’s no wonder that we see these politicians and their supporters standing in the same crowd as us. At this point, we are perhaps a little too naive in imagining that there can be no contradictions between us and them. Regardless of my statement, I definitely consider the popular politics that Vladimir Putin's regime was not opposed strongly enough in the West to be wrong, because “even if Putin is authoritarian, his successor can be even worse”.

Still, millions of Russians, whatever they think of Vladimir Putin, see, and feel that Russia is much bigger than its current geographical borders. They also support the imperialist policies of their country! This kind of thinking also manifests itself in Russians abroad, which erupts on the surface as grumpy behaviour or endless victimization, where Russians see themselves as victims who are treated badly by the West. Many of them lack the ability and desire to critically evaluate not only their own actions, but also the actions of their country! Which can also be seen in the fact that they do not take responsibility for their own actions, in fact many Russians are not even able to understand the consequences of their actions! Retreating from responsibility, stating “I’m not a political person” is no longer enough. Silence is also an act, a choice, which is preceded by the decision to be silent! Not taking a stand is therefore a choice, commitment!

Former hockey star Aleksandr Barkov senior will not be able to skate from responsibility with his statement, which he uttered in an interview with Ilta-Sanomat on January 1, 2023.

“What do you think about Russia’s war of aggression against Ukraine?

– I don’t want to go terribly deep, but I’m against all the wars that happen in the world, he says and stops.

- - -

Barkov doesn’t feel that he has the expertise to evaluate world politics, but he clearly is in his sorrows.

– Yes, it's [war] a bad thing. I want the best for the world. It is up to the politicians to resolve these issues.” (1)

Barkov was not asked to take a position on world politics, but to give his opinion on the criminal war of aggression, in which Russia is bombing civilian targets, and in which its soldiers are torturing and murdering Ukrainians. He couldn’t do that; he chose to be silent!

While Aleksandr Barkov prefers to remain silent rather than take a stand, the Russian-born municipal politician from Lappeenranta, Ekaterina ‘Katja’ Marova (Left Alliance; Vasemmistoliitto) is not content to just remain silent, but she repeats the Russian narrative in her statements, hoping for news from the media that would also report Russia’s views on the background of the war, such as the fear of NATO expansion. (2) Underlying such a wish must be, at least on some level, the belief that Russia’s irrational fear of a NATO attack on Russia is correct.

At the point when Ekaterina Marova gives a hundred thumbs up to a social media post that questions the guilt of the Russians for the Bucha massacre last year, then we have already stepped over the border of conventionality. Bucha was de-occupied in March-April 2022, at a time when Marova commented with a thumbs-up that the evidence of Russia’s guilt was crushing. It was no longer about individual civilian casualties – deaths caused by warfare – but mass executions, murders of prisoners, suspected war crimes, etc. Marova confirms the narrative spread by Russian propaganda about Bucha’s staging, instead Sofia Kazakov, who was also a parliamentary candidate of Valta kuuluu kansalle-party, and has a Russian background, openly spreads Russian propaganda and disinformation as well as anti-Semitism.

And as my readers may have noticed, the “ordinary Russian” in the title of my blog is a person of Russian background living in Finland, who has lived in a world saturated with Western media messages, but still wishes to hear the Kremlin’s narrative through. Perhaps it is also appropriate to ask what has been done wrong here in Finland? And have the Finnish media offered enough up-to-date information to Russians who think like Marova and challenged them to examine events critically?

A Russian living in Finland who thinks like Marova does not come as a surprise to me. Apparently, they have integrated into Finland, but their spiritual home is not in Finland! They don’t necessarily seek information from the Finnish (Western) media, as many turn a blind eye to the actions of their administration, because it makes life easier here in Finland in their society. And when enough people do this, it silences even more gravel voices (opponents of the regime). In the end, a significant part chooses to remain silent and be an apolitical person, in which case it is easier for a small, loud, and aggressive group to control positions, opinions supporting the Russian regime, etc.

Russians living in Finland have also been guilty of harassing Ukrainians and spreading deliberate lies, e.g., a year ago in spring a woman of Russian background who worked as an entrepreneur in the healthcare sector spread lies about the bad behaviour of Ukrainian refugees. (3) The woman in question, who works as an entrepreneur in Helsinki, did not actually work at the refugee centre in Juuka, where she claimed to have worked and met Ukrainian refugees.

A year ago, a car parade was organized in Finland by the Suomalais-venäläinen RuFi association in honour of Victory Day. (4) In the past, the RuFi association has organized marches of the Immortal Regiment in Finland, for the first time on May 9, 2017. In an interview with Helsingin Sanomat, the president of the association, Daria Skippari-Smirnov, defended the civilian casualties caused by the Russian war of aggression, while in the same interview spreading Kremlin propaganda about the bombings carried out by Ukraine –

“Of course, when there's a war, the bomb might hit somewhere else. It cannot be avoided…”. (5)

Before the car parade a year ago, a WhatsApp group of Finno-Russians discussed bringing weapons to the car parade, the same group also incited hatred against Ukrainians. (6) According to my information, there will be no march of the Immortal Regiment in Finland this year, just like no motorcade. On the other hand, this follows the line defined by the Kremlin, as the marches of the Immortal Regiment are banned in Russia as well.

For Finno-Russians or Russians living in Finland, participation in Russia’s war in Ukraine has its own chapter. Some of them have enlisted in the volunteer forces provided by Russia since 2014, but I also know of individual Russians who have returned to Russia after February 24, 2022, with the sole purpose of enlisting in the Russian armed forces or the forces of other security organizations in Russia. I will return to this theme and observations later this year.

In my writing, I have discussed the theme of the collective responsibility of Russians for the war in Ukraine, through examples created by Russians abroad. Similar examples can also be found in other European countries, such as Germany. (7)

What about those who live in Russia? At this point, it would be extremely easy for me to use opinion polls as evidence, which prove that Vladimir Putin still has solid support in Russia, from which it can be concluded that the war (in Russian terms, a special operation) still has solid support in the country. This despite the fact that since February 24, 2022, Russia has killed tens of thousands of its soldiers in Ukraine – with the total number of fallen and dead and missing already well over a hundred thousand soldiers. In this case, I see opinion polls as secondary evidence, even though they prove that the majority of Russians stand behind the actions of their government. Just like they’re behind the atrocities and crimes committed by Russian soldiers in Ukraine.

On the other hand, the spiritual atmosphere in Russia, as well as among many Russians abroad, shows that introspection has not been practiced, as well as no self-criticism – which is also supported by the examples from Finland.

Social media platforms reveal in their own harsh way how “ordinary Russians” relate to the atrocities of their compatriots in Ukraine. In this case, it must be considered that commentators from different groups form a one-dimensional sample of the entire nation. Millions of Russians do not have the opportunity to access the Internet regularly, on the other hand, this group is mainly dependent on the programs of Russian state television channels, so it is more than likely that they sympathize with the war as well as with the brutal murder of Ukrainians. So, I believe that the photo collage below with explanations describes the attitude of Russians towards their countrymen in Ukraine crimes committed quite well.

You can find quite a lot of messages from Russians like the examples in the photo collage on Telegram, YouTube, and many other social media channels. The messages convey an image of a country and people that are morally degenerate and corrupt!

The arrogance and contemptuous behaviour of the Russians and those who support them no longer even amazes me. A little over a year ago, I imagined that this kind of behaviour would slowly fade away, but still this group of Russians behaving like jerks is the one who controls the space while other Russians stay out (or are content to be silent). The Russians also seem to get energy for their actions from their ability to “play victims” and see the reason for the bad treatment of Russia and Russians only in other countries and peoples. The fact that the state is totalitarian and the punishments for opponents of the regime are long is also not a defense for the Russians. Nor is it that, being apolitical individuals, they protect their loved ones (or even want to maintain their relationship with them).

These do not serve as a defense, because we have seen Russians go to resistance individually or in groups, the bravest have taken up arms and gone to war against their countrymen. There are also critics of the Russian regime in Finland, some of the Russians living in Finland are very active on social media, fighting against the lies of the Kremlin, so the explanation “I am an apolitical person” is nothing more than an excuse to remain silent.

If Russia intends to one day return to the ranks of civilized nations, the Russians collectively have a considerable period of introspection and review of their own actions - and not only their own, but the entire country’s past actions ahead of them is a critical review and reconciliation! Without this, Russia should be kept isolated until there is a will to critically examine the past and to atone for its actions.

 

Marko

 

Sources: 

1. https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009293343.html 

2. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009239132.html 

3. https://yle.fi/a/3-12450742 

4. https://yle.fi/a/3-12436052 

5. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008779634.html 

6. https://putinintrollit.fi/2022/05/05/suomenvenalaisten-whatsapp-ryhmassa-keskustellaan-aseiden-tuomisesta-venaja-mieliseen-kulkueeseen-ja-lietsotaan-vihaa-ukrainalaisia-vastaan/ 

7. https://www.rferl.org/a/germany-pro-russia-rallies-discrimination/31795983.html 

Original blog in Finnish: ”Tavallisen venäläisen” toive: Median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma.

RuFi ry – part of Russian propaganda and influence in Finland. 

#StandWithUkraine