Näytetään tekstit, joissa on tunniste fake news. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fake news. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Puolivuotta Putkosta: disinformaatiota ja propagandaa MV-lehdessä Putkosen aikakaudella


Disinformaatiota, propagandaa ja vihakirjoituksia levittävä MV-lehti siirtyi tämän vuoden keväänä Ilja Janitskinilta miehitetyssä Luhanskissa asuvan Janus Putkosen hallintaan. Putkosen, joka aiemmin oli toiminut miehitetyssä Donetskissa venäläisen Andrei Stepanenkon varoilla toimineen DONi-Newsin ”päätoimittajana”. Loppukesästä 2016 julkaistun Egorova Leaksin myötä Putkosen rooli ja tehtävä Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla avautui tarkemmin. Tuolloin näimme Putkosella olleen keskeisen roolin alueelle saapuvien toimittajien akkreditoinnin hyväksynnässä ja tarkkailussa, hänen tehdessä tiivistä yhteistyötä miehitysalueen turvallisuuskoneiston kanssa – käytännössä myös Venäjän valtion turvallisuuselinten kanssa. (1)























Nyt elämme lokakuun alkua, syksy on pian puolessa ja MV-lehti on ollut Putkosen komennossa puolen vuoden ajan, joten on hyvä luoda lyhyt katsaus teemoihin, joiden voi sanoa olevan keskiössä tai merkittävässä roolissa Putkosen hallinnoimassa MV-lehdessä. Jos ilmaisemme asian tavattoman yksinkertaistetusti, huomaamme, että MV-lehti on siirtynyt entistä selkeämmin toistamaan Venäjän valtiollista narratiivia mutta säilyttäen samalla tiettyjä, selkeästi Suomeen, kohdennettuja aihe-alueita, kuten turvapaikanhakijoilla ja heidän tekemillä rikoksilla spekuloinnin – hyvin usein kyse on selkeällä tavalla kahtiajaon rakentaminen ja disinformaation tai valheen levittäminen, ja konfliktin rakentaminen tai olemassa olevan asetelman kärjistäminen. Edellä kuvattuun kuvioon liittyy tavattoman usein disinformatiivinen viestintä, jolla pyritään horjuttamaan yhteiskuntamme perusrakenteita ja heikentämään luottamusta esim. poliisiin (ja laajemmin viranomaisiin).

Seuraavaksi poimin muutamia muita aiheita, joissa MV-lehti näyttäytyy valjastetun tietyn asian ja Venäjää tukevan narratiivin edistämiseen sekä toistamiseen. Aloitan Yön Susista eli venäläisestä valtiohallinnolle työskentelevästä moottoripyöräjengistä, jonka valkopesuun MV-lehti on Putkosen komennuksessa kiitettävällä aktiivisuudella osallistunut – viimeksi tällä viikolla.

Yön sudet:

Kevään ja kesän sekä nyt alkaneen syksyn kuluessa MV-lehden verkkosivuilla on julkaistu useita Yön Susia (venäjäksi Ночные Волки) valkopeseviä ja tukevia kirjoituksia, joissa on samalla pyritty synnyttämään kuvaa maamme viranomaisista sekä mediasta tahona, joka ei kykene kertomaan totuutta kerhon toiminnasta. Putkonen aiemmin tällä Yön Susista MV-lehdessä:

”Venäläisessä maailmassa Yön Sudet MC (Night Wolves, Ночные Волки) moottoripyöräkerhoon suhtaudutaan päinvastaisesti kuin länsimaissa yleisesti asennoidutaan suuriin moottoripyöräkerhoihin.

Osana suomalaisille syötettyä Venäjä-vastaista propagandaa, Yön Susista on luotu vuosien aikana valheellinen ja perusteeton mielikuva, jossa Venäjän suurin moottoripyöräkerho on rinnastettu rikollisjengeihin.”

Mikäli olemme rehellisiä, Yön susien rinnastaminen tavalliseen rikollisjengiin antaa tavattoman puutteellisen kuvan kerhon toiminnasta ja sen sidoksista Venäjän valtioon. On syytä muistaa, että Yön sudet on ryhmittymä, joka on osallisena Venäjän valtion propagandan levittämisessä. Se on organisaationa ja jäseniensä kautta ollut mukana Venäjän valtion hybridi- ja käytännössä myös sotilaallisissa operaatioissa, jälkimmäisestä käy esimerkkinä Ukrainassa käynnissä oleva sota, jossa Venäjän proxy-joukkojen riveissä taistelee Yön Susien jäseniä (tunnistettavissa kerhoon kuuluviksi). Myös Krimin niemimaan valtauksen yhteydessä Venäjä turvautui Yön Susiin.

Keväällä myös Johan Bäckman jakoi Yön susia tukevaa aineistoa sosiaalisessa mediassa, joten voidaan sanoa, että tuolloin Venäjän hallinnon eteen työskentelevät suomalaiset aloittivat kampanjoinnin Yön susien puolesta. Putkosen johdolla MV-lehti on myös toiminut Yön susien ns. presidentin Alexander Zaldostanovin ”äänitorvena”.

Yön susista olen kirjoittanut laajemmin blogissani ”Yön sudet – venäläistä imperialismia kahdella pyörällä”. (2)

























Sotapropaganda:

Putkosen aikakaudella MV-lehdessä on, mielestäni, jaettu aiempaa selkeästi enemmän suoranaista sotapropagandaa Itä-Ukrainan sodasta julkaisun lukijakunnalle. Julkaistu aineisto on sisällöltään propagandistista sekä disinformatiivista, ja hyvin Ukraina ja länsivastaista, jota Putkonen tukee voimakkaasti sosiaaliseen mediaan jakamallaan aineistolla. Putkonen näyttää myös tekevän yhteistyötä muutamien venäläisille työskentelevien läntisten propagandistien kanssa, kuten Russell “Texas” Bentleyn kanssa. 

Putkosen kirjoittamia, tai hänen projekteihin liittyviä, katsauksia on tänä vuonna julkaistu läntissä, Kremliä tukevissa (propaganda)julkaisuissa, kuten äärioikeistolaisessa Manuel Ochsenreiterin toimittamassa Zuerst!’ssa. 

MV-lehdessä on myös julkaistu Chris Nolanin ”dokumentti” ”War in Ukraine”.

Ukraina ja sen rinnalla länsi näyttäytyvät näissä julkaisuissa poikkeuksetta negatiivisessa valossa. Kokonaisvaltaisemman sotapropagandan rinnalla on hyvä muistaa Janus Putkosen Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisesta levittämät valeuutiset ja Venäjän propagandan toisto, sekä salaliittoteorioita tukeva aineisto. Niissä ei ole totuutta edes siteeksi.

Sotapropagandan rinnalla on nähty lukuisia uutisia, joissa Venäjän aseprojekteja esitellään lukijoille ihaillen, suorastaan propagandistisin elkein.

Suomalaisten ”kansallismielisten” tukeminen:

Myös Putkosen aikakaudella MV-lehti on jatkanut suomalaisten ”kansallismielisten” ryhmien tukemista, tarvittaessa valjastaen tähän tehtävään kuolevilla ja kuolleilla tehtävän propagandan, josta räikeimpänä esimerkkinä käy Soldiers of Odineihin kuuluneen Miikka Mustosen elämän viimehetkistä harjoitetun viestinnän, rakentaen Mustosen kuolemaan johtaneen kamppailun ympärille oman maailmansa, jota moni lähti – kenties hyvää tarkoittaen – jakamaan eteenpäin.
























Kirjoittelu, jossa propagandaa tehdään kuolevilla ja kuolleilla ei kuitenkaan ole uutta Putkoselle, hänelle on kertynyt kokemusta moisesta toiminnasta miehitetystä osasta Itä-Ukrainaa toimiessaan venäläisrahoitteisen median, DONi Newsin, päätoimittelijana. Hän on tehnyt propagandaa ja valeuutisia kuolleilla, hän on haudannut totuuden syvälle Donbasin mustaan multaan.

Tästä erityislaatuisesta tapauksesta kirjoitin blogin – Propagandisti-Putkonen tanssii haudalla – heinäkuun lopulla. (3)

Eräänlaisena tuen (tai avun) muotona voitaneen myös pitää keväällä alkanutta viestintää Suomessa tapahtuneesta vaalivilpistä, jossa osallisena on ollut Putkosen rinnalla myös Johan Bäckman sekä Jon Hellevig. Tarinan ydin on tapahtunut vaalivilppi, jonka seurauksena perussuomalaiset ei noussut suurimmaksi puolueeksi. Vaalivilppi-disinformaatio ei kuitenkaan ottanut ilmaa siipiensä alle, vaikka perussuomalaisia lähellä olevassa Nykysuomessa ryhdyttiinkin peräämään äänten hylkäysperusteita. (4)

Disinformaation ja propagandan jakaminen Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta:

Tämä eroaa sotapropagandasta siten, että kyseessä on ennemminkin ”positiivisten” propagandauutisten ja disinformaation jakaminen miehitetystä Itä-Ukrainasta. Uutisten selkeänä tarkoituksena on muodostaa kuva omavaraisesta ja toimivasta alueesta, jota Ukraina ja sitä tukeva länsi uhkaavat. MV-lehdessä julkaistua aineistoa tukee Putkosen sosiaalisen median viestintä, jossa hän kuvailee ja kertoo tapahtumista Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, erilaisten ulkomaalaisten delegaatioiden ja vieraiden pistäytyminen alueella on eräs tämän propagandan ilmenemismuoto. Kevään ja kesän kuluessa Vaihtoehto Saksalle puolueen Gunnar N. Lindemann on vieraillut useamman kerran miehitetyssä Itä-Ukrainassa tavaten myös Janus Putkosen.

Europarlamentissa Vaihtoehto Saksalle kuuluu perussuomalaisten kanssa samaan Identity and Democracy eli ID-ryhmään.


























Putkonen on isännöinyt toukokuussa myös suomalaisdelegaatiota, johon kuului Johan Bäckmanin ohella eduskuntavaaleissakin ehdolla ollut Jarmo Ekman sekä Noora Salmio, Donetskin ”kansantasavallan” ystäviin kuuluva aktivisti.

Putkonen & co miehitetyssä Luhanskissa toukokuussa 2019.



















Häirintä ja maalittaminen sekä mustamaalaaminen:

Tässä yhteydessä sanana häirintä on aivan liian lievä, sillä Putkosenkin aikakaudella toimittaja Jessikka Aroon kohdistunut häirintä ja riepottelu, jossa aktiivisena on ollut mukana myös Juha Molari sekä Jarmo Lius, on ollut pitkäkestoista ja jatkuvaa, jossa lukijalle luodaan (propagandaopein) negatiivinen tai vähättelevä kuva toimittajasta ja hänen edustamastaan maailmasta. Tätä kampanjointia tukee Putkosen ja muiden tähän ”verkostoon” kuuluvien sosiaalisen median viestintä, pitäen sisällään häirintää, kiusaamista, uhkailua ja henkilökohtaisten tietojen julkistamista.

Suomalaiselle yleisölle ilmastoaktivisti Greta Thunbergista on myös pyritty synnyttämään hyvin kielteinen kuva, jossa spekuloidaan ja muodostetaan esiintymisten ja käyttäytymisen perusteella mielikuvia parhaiden propagandaoppien mukaan. Putkosen MV-lehti ja Sande Parkkonen ”maalailee” mielikuvia Greta Thunbergista, ja kuvitelluista taustavaikuttajista.

























Mikäli olisin huolissani jonkun lapsesta, niin välttäisin kyllä käyttämästä ”uhrialttari” tai vastaavia tunnepitoisia ja voimakkaan latauksen sisällään pitäviä sanoja, mutta eihän tämä porukka olekaan huolissaan Gretasta – kyse on propagandasta ja oman asian ajamisesta keinoja kaihtamatta.

Janus Putkosellakin on sama vähättelevä ja ivallinen ääni ”laulussaan”:

Putkonen Ivan Putkov varatilillään Facebookissa.






















Tosin, jos tässä joku on uhriutumassa, on se porukka, joka kutsuu itseään ”kansallismielisiksi” ja jolle Putkonenkin toimittelee disinformatiivisia juttujaan.

* * *

Painotan, että tämä on kaikesta huolimatta vain kapea otanta Putkosen MV-lehden toiminnasta ja aiheista, jotka ovat saaneet näkyvyyttä sen verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Kokonaisuus on moniulotteisempi, propagandan, näennäisuutisten, valeuutisten ja disinformaation nivoutuessa toisiinsa ja tukiessa toinen toistaan. Tiettyjen teemojen ja termien, kuten esim. Venäjä, turvapaikanhakijat, ”kansallismieliset” toimiessa usein ”katto-termeinä”, joihin limittyy lukuisia muita aiheita.

Toisaalta sitten henkilöiden ja mustamaalaamisen sisään voidaan upottaa teemoja, joita halutaan vastustaa tai joista levitetään kielteisiä ”uutisia” tai suoranaista disinformaatiota. Mustamaalatessa toimittaja Aro, on samalla helppoa mustamaalata EU:n ja NATO:n kannattajia tms.; Gretan toimiessa keppihevosena ilmastomuutoksen vastustamisessa.

Toiminnan tarkoitusperän ollessa ilmeinen, ei tiedonvälitys, vaan yhteiskunnallisen hajaannuksen ja epäluottamuksen synnyttäminen – kaikkea muuta kuin isänmaallinen toiminta. Paitsi, jollei se isänmaa ole Venäjä.


Marko



(Huom. Nykysuomessa esimerkkinä kuva hylätystä äänestyslipukkeesta Eduskuntavaaleista vuodelta 2015).


Janus Putkosen toimista englanniksi minun ja Hybrid Warfare Analytic Groupin yhteenvedossa ”The curious case of Janus Putkonen – How propaganda abroad becomes a threat at home”.

torstai 19. huhtikuuta 2018

MV-paatissa vuoto, jättävätkö rotat uppoavan laivan?


MV-lehden perustaja Ilja Janitskin tuotiin viime viikolla Andorrasta Suomeen, Helsingin käräjäoikeus vangitsi tiistaina (17.4.2018) Janitskinin todennäköisin syin epäiltynä useista eri rikoksista muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, rahankeräysrikoksesta ja rahapelirikoksista. (1 ja 2) Yhteensä Janitskinia epäillään 12 eri rikoksesta, jotka on tehty usean vuoden aikana.

Poliisin tiedotteen mukaan myös muita ihmisiä epäillään ja tutkitaan anonyymeistä nettikirjoituksista MV-lehti-vyyhtiin liittyen. Tämän tutkinnanhaaran osalta on kiinnostavaa seurata, tullaanko tulevaisuudessa paljastamaan eri nimimerkkien taustalla piilevät todelliset kirjoittajat. Johan Bäckmanin tuttavapiiriin kuuluvien henkilöiden väitetään kirjoittaneen MV-lehteen.

Toivoaksemme tämän vyyhdin purun myötä myös MV-lehden sekä Janitskinin rahoituskuviot avautuvat tarkemmin, keitä lahjoittajat ovat ja millaisin motiivein he ovat toimineet.

Viikonloppuna MV:n striimien "moderaattorin" eli päätoimittaja Juha Korhosen avustaja Asta Tuominen kertoi VKontaktessa olleensa poliisin pidättämä vajaat kaksi vuorokautta ja poliisin takavarikoineen hänen tietokoneet, kännykät, lisämuistit ja muistitikut.

Erilaiset ”kansallismielisiksi” itse itsensä nimeämät ryhmittymät ja henkilöt ovat organisoineet useita mielenilmauksia, joissa vaaditaan Ilja Janitskinin vapauttamista. Samaiset tahot ovat myös jakaneet disinformaatiota medioihin Andorrassa ja Suomessa, heidän mukaan Janitskinilta on poliisin toimesta evätty syöpälääkitys – tätä disinformaatiota on Suomessa levittänyt myös Seiska-lehti, joka päätoimittajansa suulla sitoutui vastuulliseen journalismiin kuukauden päivät sitten – todella vastuullista journalismia. (3) Näihin mielenosoituksiin pyrittäneen jatkossa sitomaan ”sananvapaustaistelu” voimakkaasti – palaan aiheeseen myöhemmin.

Janitskinin tukijoiden ja MV-lehden lukijakunnan toimesta poliisin toimintaan on kohdistunut voimakasta kritiikkiä, osa poliisista rinnastetaan toimitavoiltaan entisten kommunistidiktatuurien turvallisuuselimiin. Poliisi – osa siitä – leimataan myös nimikkeellä polpo eli poliittinen poliisi, kyseistä termiä viljellään myös venäläispropagandassa ja on tyypillinen projektio, jota toistetaan nyt orkestroidusti ynnä organisoidusti monella taholla. Todennäköisesti kaikki termiä käyttävät eivät ymmärrä termiin liittyvää syvempää merkitystä, sitä, että sillä pyritään luomaan – tässä tapauksessa – voimakkaan negatiivisia assosiaatioita poliisista ja synnyttämään epäluottamusta poliisia kohtaan.

Termiä polpo on käyttänyt myös kansallissosialistinen Vastarintaliike oikeudenkäyntiensä aikana. Ei ole ihme, että termi on kulkeutunut Janitskinin tukijoiden käyttöön, koska nämä ns. kansallismieliset ryhmät tekevät paljon yhteistyötä organisaatio ja henkilötasolla, osa henkilöistä on myös mukana useammassa eri organisaatiossa samanaikaisesti, kuten Vastarintaliikkeessä ja Soldiers of Odinissa. Tunnetusti Janitskin myös tuki, vähintäänkin henkisesti ja MV-lehden foorumeiden kautta, Soldiers of Odinia kuin myös Vastarintaliikettä.

Tässä yhteydessä on syytä mainita vielä se, että tiistaina MV-aktivistit kävivät tekemässä lukuisia rikosilmoituksia tutkinnanjohtajasta. Myös sosiaalisessa mediassa (esim. Twitterissä) Janitskinin tukijoiden harjoittama viestintä on ollut hyvin aggressiivista, kohdistuen myös viranomaistahoihin, kuten poliisiin. He eivät tunnu ymmärtävän edelleenkään sitä, että sananvapauteen kuuluu olennaisena osana myös vastuu sanoistaan.

Seiska 17.4.2018.



























Seiska ei kuitenkaan ole korjannut uutista – otsikon sanamuoto on lehden verkkosivuille korjattu muotoon ”ILJA JANITSKININ ÄITI VÄITTÄÄ: ILJA EI SAA SYÖPÄLÄÄKKEITÄÄN POLIISIVANKILASSA – "TÄMÄ ON KIDUTUSTA!’” keskiviikkona 18.4. aamupäivällä, todennäköisesti palautteen seurauksena. Tässä ns. uutisessa ei edelleenkään ole selkeää mainintaa siitä, että Janitskin on saanut tarvitsemaansa lääkinnällistä hoitoa.

Kuvakaappaus @HelsinkiPoliisi twitter-tili.






















Janitskinin tukijat kertovat pyrkineensä valittamaan tämän kokemasta vainosta myös kansainvälisiin toimittaja- ja ihmisoikeusjärjestöihin. MV-median tiedotteen mukaan MV-media lähestyi tänään Toimittajat ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Jarmo Mäkelää – väitteen todenperäisyyttä en ole tarkastanut Jarmo Mäkelältä.

Kuvakaappaus mvlehti.net.















Jo nyt esille on nostettu eri henkilöiden toimesta ”sananvapaustaistelu”, Janitskinin kannattajien mukaan hän on ”sananvapaustaistelija” – myös Johan Bäckman nostaa tässä yhteydessä tavattoman usein sananvapauden, luoden disinformatiivista kuvaa Suomen sananvapauden kehnosta tilasta, josta osoituksena Janitskiniin kohdistetut oikeustoimet. MV-lehden taholta ollaan organisoimassa toukokuulle mielenosoitusta sananvapauden puolesta, idea on sama, jota Vastarintaliike toteutti viime vuoden puolella Tampereella saaden liikkeelle henkilöitä, jotka eivät tienneet taustaorganisaation tarkoitusperiä, tuskin edes tiesivät, mikä tämä Vastarintaliike todellisuudessa on. Heidän käsityksensä sananvapaudesta on valikoiva, eivätkä he halua ymmärtää sitä, että siihen kuuluu myös vastuu sanoistaan. Oma asiansa on sitten se, että onko kansallissosialistinen Vastarintaliike tai erilaiset kansallismielisinä itseään pitävät laitaoikeistolaiset tai rasistisetjärjestöt valmiit luovuttamaan sananvapauden samassa laajuudessa poliittisen kentän vastakkaiselle laidalle? Mikäli teemme päätelmiä historiallisten tapahtumien perusteella niin uskallan todeta, että eivät ole valmiit siihen.

Kuvakaappaus mvlehti.net.

























Todennäköisesti tulemme näkemään Ilja Janitskinin vangitsemisen myötä jälleen kerran sananvapaustilanteen noston esille venäläismedioissa Johan Bäckmanin toimesta, ainakin hänen Facebook-päivityksen perusteella tällainen ”esiinmarssi” on jälleen kerran odotettavissa.

”Sananvapaus” mainittu… kuvakaappaus Johan Bäckmanin FB-tili.





















Entäpä jättävätkö rotat uppoavan laivan – tehdään nyt selväksi se, että kyseessä on vertauskuva en nimittele ketään rotaksi – nimittäin ei olisi ensimmäinen kerta, jolloin laajassa oikeudenkäynnissä alkaa ”selkäänpuukotus” osapuolten yrittäessä epätoivoisesti pelastaa oman nahkansa. Mukana on enemmän kuin yksi henkilö, joten on enemmän kuin todennäköistä, että joku haluaa ”pelastaa” oman nahkansa vierittäen syytä muiden epäiltyjen harteille.

Marko


3. https://www.seiska.fi/Uutiset/Seiskan-paatoimittajalta-Vastuullista-journalismia/1129598

Huom. tekstiä muokattu kappaleen kaksi osalta, sekä lisätty kappale kolme selventämään tekstiä.












sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Twitter – ”Mission accomplished”


Social media platforms, such as Twitter and Facebook, in their speeches say they are fighting against trolling and disinformation (fake news). Reality and festivities rarely seem to meet, this was seen once again when Twitter froze – without telling no reason – Ukrainian @loogunda twitter account.








Screen shots by @oldloogund account.










@loogunda has been sending thousands of tweets to Twitter from the war zone in East-Ukraine: the war that Russia itself started. He has translated Ukrainian and Russian tweets to English. Personally, I find his work extremely important, it facilitates my own knowledge acquisition, in addition to being able to compare some of the information he shares with information I received from my own channels.

However, @loogunda is not the only one who has come - for one reason or another - to the "punitive action". In addition to @loogunda, other Ukrainian accounts have been frozen, and the @SovietSergey account parodying Russia's Foreign Minister Sergei Lavrov is one of the frozen accounts. 

This is not the first time that the Ukrainians have been subjected to punitive measures without any obvious cause. During the ongoing war, dozens - possibly even hundreds of - active account accounts have been frozen without a well-deserved reason. I remember the episode of the winter 2015-2016, when over a dozen or more Ukrainian accounts or accounts criticizing the Russian administration were frozen - part of them lost in Twitter. And this ongoing campaign is not the first to be against on @loogunda. 


While punctual and active information divisors are being punished - and threatened by pro-Russian trolls - users who sympathize with Russia's regime will continue harassment and trolling. I reported by a number of the following pro-Russian user @MarcoEnqvist70 messages on Twitter - none of the reporting does not lead to anything. That user is trying to make every possible inconvenience to me, starting with the username.


















Screen shots by @MarcoEnqvist70 account.























According to Twitter, the above tweets does not give cause for action - and not tweet compound below.


Combine different tweets by @MarcoEnqvist70, some pictures eliminate.




















Taking the latest episode, I look like Twitter's "fight" against trolling and spreading disinformation, it looks like a series of failures. I suspect that Twitter does not have a real desire to intervene, as it would inevitably lead to the need to tackle - with a tough hand – the trolling and spreading of hate speech by Russian state officials, so the actions of Twitter are comparable to "word sentences": words but no deeds...


Commenting on the Russian Embassy in Great Britain poisoning on spy Sergei Skripal.



















To the end – sarcastically – Twitter's representatives for the Russians: "Mission accomplished…”

Marko

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kiusantekoa ja propagandaa, ynnä vastenmielistä valehtelua

Olen ikäväkseni joutunut seuraamaan dosentti Johan Bäckmanin provokatiivista toimintaa useamman vuoden ajan – ikäväkseni siksi, että silmien sulkeminen ei onnistu, eikä mielestä pois työntäminen. Hetkittäin näyttää siltä, että Bäckman haihtuu jonnekin taustalle – melkeinpä unohduksiin, kun hän sitten ”pompahtaa” vieteriukon lailla esille viskaten kapuloita rattaisiin. Kumman kärsivällisesti maamme viranomaiset suhtautuvat kohudosentin toimintaan – toisinaan tyytyen korjaamaan hänen jakamaa disinformaatiota ja toisinaan estäen hänen aikeitaan, mutta pääsääntöisesti Bäckmanin kädet tuntuvat olevan varsin vapaat.


Viime vuoden puolella Johan Bäckman oli useamman kerran otsikoissa toiminnan liittyessä tavalla tai toisella propagandistiseen tai disinformatiiviseen toimintaan – tai muuhun Suomeen kohdistuneeseen vaikuttamiseen. Pomikaamme alkuun esimerkinomaisesti esille Helsinkiin perustettu Donetskin ”kansantasavallan” lähetystö, jonka avajaisia vietettiin joulukuussa (1) – (selvyyden vuoksi on kuitenkin syytä todeta, että Suomessa on toiminut, Bäckmanin perustamana, Novorossijan ”lähetystö” jo keväästä 2014 alkaen). Edustuston avajaisten yhteydessä joukko suomalaisia aktivisteja luovutti kiitoskirjeen Donetskin ”kansantasavallan” ”ulkoministeri” Natalia Nikonorovalle.

Kuva via @DNR_Embassy twittertili.

























Maamme ulkoministeriö on joutunut useamman kerran korjaamaan ja oikomaan Johan Bäckmanin levittämää disinformaatiota, sekä painottamaan sitä, että Suomi ei ole tunnustanut Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan anastamista, eikä ole tunnustanut Itä-Ukrainaan Venäjän toimesta perustettuja ”kansantasavaltoja”.

Kuvakaappaus twitter-keskustelusta 21.12.2017.

























Johan Bäckmanin toiminta on ollut pitkäkestoista, jatkunut jo vuosia tuottaen samalla ainakin vähäistä haittaa maamme viranomaisille – toisinaan olen pohtinut sitä, että kuinka kauan kärsivällisyyttä kestää? Milloin viranomaisemme ottavat järeämmät keinot käyttöön? Tšekin Ostravassa vastaavaa Donetskin ”kansantasavallan” perustamaa edustustoa vastaan on käyty oikeutta, jonka seurauksena sen toiminta on edustustona kielletty. (2) Vastaavasti Ranskassa viranomaiset aloittivat aiemmin tutkinnan Marseileen avatun Donetskin ”kansantasavallan” edustuston toiminnasta, ja nyt syyttäjä on esittänyt Donetskin ”kansantasavallan” edustajakeskuksen rekisteröinnin poistamista. (3)

Useampi EU-valtio on ryhtynyt rajoittamaan ja estämään näiden ”edustustojen” toimintaa, ”edustustojen”, joiden merkittävimpänä tehtävänä pidän disinformaation ja propagandan jakamista – paikoin repertuaariin kuuluu myös muuta toimintaa, kuten värväystoimintaa ja vaikuttamista. Suomessakin perusteita toiminnan rajoittamiseen on, esim. Suomessa toimivan Donetskin ”kansantasavallan” ”edustuston” verkkosivuilla jaetaan säännönmukaisesti harhaanjohtavaa tietoa, kuten:

Kuvakaappaus "edustuston" levittämästä disinfosta: http://dnrhelsinki.com/matkustusohje







Johan Bäckman on toiminut hyvin aktiivisesti Helsinkiin perustettua Eurooppalaista hybridiuhkien osaamiskeskusta vastaan, aiheesta kirjoitti vajaat vuosi sitten Helsingin Sanomiin toimittaja Laura Halminen ”Hybridiuhkiin keskittyvä EU:n keskus Helsingissä sai riesakseen yhdistyksen, jonka taustalla on Johan Bäckman – ”Sekoittumisen vaara on ilmeinen’”. (4) Alun perin Bäckman perusti oman yhdistyksensä nimellä Eurooppalainen hybridiosaamiskeskus ry – viranomaistemme reagoinnin myötä hän joutui vaihtamaan yhdistyksen nimeksi Euroopan riippumaton hybridiuhkien tutkimuskeskus yhdistys ry. Yhdistyksellä on verkkosivujen (http://hybridcoe.ru/) omat tilinsä Facebookissa kuin myös Twitterissä. Huom. verkkosivujen pääte .ru.

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin perustama disinformatiivisen HybridCoE Helsingin verkkosivulta.













Bäckmanin toimintarepertuaariin kuuluu myös taistelijoiden värvääminen Itä-Ukrainaan taistelemaan Venäjän varustamien ja johtamien joukkojen riveissä – viime aikojen ”uutisointi” uusista vierastaistelijoista on ollut hiljaisempaa, joten liekö käynyt niin, että sankoin joukoin suomalaisia ei olekaan lähtenyt sotimaan miehittäjän riveihin. Ensimmäinen Bäckmanin värväämä suomalaismilitantti on Petri Viljakainen, jonka taistelualueelle suuntautuneen matkan kustantamiseen Johan Bäckman on Viljakaisen omien sanojen mukaan osallistunut. (5) Väistämättä herää ajatus, että onko Johan Bäckman syyllistynyt terrorismin rahoittamiseen värväystoiminnan ohella – maalaisjärjen mukaan on, mutta tulkintani perusteella Valtakunnansyyttäjäviraston mukaan ei ole, koska aihetta esitutkinnan aloittamiselle ei ole.

Militantti Petri Viljakainen, kuvakaappaus youtube-videolta.















Suomen varovainen linja herättää kummeksuntaa, etenkin kun samalla on ryhdytty kiinnittämään huomiota esim. Lähi-itään suuntautuvaan ”terrorismimatkailuun”. Mitä eroa sotimisella Itä-Ukrainassa ja Lähi-idässä sitten on? Käytännössä ei mitään, Venäjän otteet kummallakin alueella ovat verrannolliset sen tukemien joukkojen syyllistyessä jatkuviin ihmisoikeusloukkauksiin ynnä rikolliseen sodankäyntiin. Euroopassa Itä-Ukrainassa venäläisten riveissä taistelleita on jo ehditty tuomita oikeudessa esim. Iso-Britanniassa Benjamin Stimson sai 5 vuoden ja 4 kuukauden tuomion osallistumisesta sotaan Venäjän johtamien joukkojen riveissä. Esimerkkiä Suomelle siitä kuinka vierastaistelijoita tulee kohdella.

Yllä on vain osa siitä Suomeen kohdistuvasta haitallisesta toiminnasta, johon katson Johan Bäckmanin syyllistyneen viimeisimpien vuosien kuluessa. Bäckman on hyvin aktiivinen venäläismediassa, venäläisen Echo Moskvan syyskuussa 2016 julkaiseman haastattelun mukaan lapsikaappausuutisissa Johan Bäckman on lähes aina ensisijaisena lähteenä. (6) Johan Bäckmanin aikoessa ostaa 95 % Love FM radiokanavan osakkeista Suojeluspoliisissa aietta pidettiin kansallista turvallisuutta uhkaavana asiana – tässä kohdin viranomaistoiminta saa kiitosta. Selkeää ja määrätietoista, jossa kansallinen etu huomioitiin, mutta muutoin viranomaistoiminta on jopa löperöä, jossa on vain tyydytty korjaamaan Bäckmanin verkoston levittämää disinformaatiota.

Tässä kirjoituksessa jätän huomiotta osan toiminnasta, jossa Johan Bäckman on aktiivisesti mukana tahi taustalla toimien, muun muassa Johan Bäckman on epäiltynä syyllistymisestä kunnialoukkaukseen ynnä vainoamiseen. Vastaavasti osassa hän on syyllistynyt Ukrainan lakien rikkomiseen Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa.

ynnä vastenmielistä valehtelua…

Tähän loppuun havainto toisen suomalaisen vastenmielisestä toiminnasta, jota näiltä osin voinee pitää räikeänä disinformaation levittämisenä – suoranaisena valheena. Muutama päivä sitten Donetskissa toimiva propagandatoimisto DONi News julkaisi ”uutisen” Ukrainian forces target checkpoint, civilians menaced – DONi Newsin ”päätoimittajana” toimii suomalaissyntyinen Janus Putkonen.

DONi Newsin levittämä valeuutinen.


















Valheella on kuitenkin tavattoman lyhyet jäljet, sillä ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raportista saamme lukea seuraavaa:

Kuvakaappaus ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raportista.







Ampumasuunta oli idästä länteen sekä kaakosta luoteeseen, josta voimme päätellä sen, että aluetta tulitettiin Ukrainalta miehitetyltä alueelta käsin ts. siviilejä tulittaneet joukot olivat juuri heitä, joita Venäjä varustaa ja rahoittaa. Tämä ei ole ensimmäinen, ja tuskin on viimeinen kerta jolloin Putkosen propagandatoimisto syyllistyy räikeän valheen levittämiseen – toivoakseni koittaa aika, jolloin lain pitkä koura saa otteen myös hänestä.


Marko


torstai 14. joulukuuta 2017

Who is who of the "Donetsk People's Republic" Friends?

Who is who from the “Donetsk People's Republic” friends in Finland, who are undersign a diploma. For this list, I picked out the most important persons with a brief to the report, some of the persons presented in the list are currently in role in the margin, so to them it is not necessary to clearly point out. They can be called "useful idiots" driven by idealism or nationality - perhaps Russian citizens - forwards. The fact that they are now in the margin does not mean that they are after that year - some have quickly ascended the hierarchy.

"Donetsk People's Republic" friends, photo by @DNR_Embassy twitter account.






































Address of “representative” in Helsinki – Välimerenkatu 13, belongs to Petri Krohn so he’s more than a “useful idiot” – later more on him.

Photo via Johan Bäckman. (1)
















Photo via Johan Bäckman. (1)
















Photo via Daria Skippari-Smirnov. 
























Quotation Johan Bäckman’s blog-text “Donetsk People's Republic Representative Center opened in Helsinki - Finland supports non-recognized states”:

” DPR representative opened in good atmosphere with Finns from various fields of life and profession and various ages. An address by DPR foreign minister Natalia Nikonorova was read to the audience at the opening.” (1)

Finnish propagandist Janus Putkonen also sent a greeting to the event from Donetsk. He is known ”editor-in-chief" as pro-Russian propaganda agency DONi-News's.

Next, short presentations of the most important people of the meeting:

























Johan Bäckman (Doctor of Political Science):

Bäckman write his name in Russian form Йохан Бэкман.

He works in Russia under the presidential administration RISI think tank. Bäckman is often represented in Russian media as a human rights activist and Bäckman has acted as an "election observer" in the illegal referendums in Crimea and Eastern Ukraine. He recruits Finnish militants to Eastern Ukraine to fight in Russian troops.

Bäckman is the founder of the Finnish Anti-Fascist Committee (SAFKA). He has also been involved in trust in the World with Out Nazism organization, founded by the oligarch Boris Špigel (Spiegel) and has been called Aleksandr Dugin's disciple. He is propagandist and he has organizes hate speech and target it to his opponents. His political opponents Bäckman has made several inquiries to the police.

He was an informally persona non-grata in Estonia.

Johan Bäckman on the web site of the «МИРОТВОРЕЦ» Center:


Jaana-Marika Kurtti:

Kurtti used also names Jaana Koo and Яана Кто in social media. She worked as a propagandist in Donetsk's "People's Republic" in DONi-News propaganda agency. She has acted as an "election observer" in Transnistria. Kurtti returned to Finland during this year.

Kurtti also served as the "news editor" of Love FM's pro-Russia radio channel, this "radio channel" has now been abolished.

Today she works on employee of the DPR representative office and president of the Finland-Novorossia Friendship Society.

Kurtti on database of the «МИРОТВОРЕЦ» Center:

Jarmo Ekman:

He has also worked under Janus Putkonen at DONi-News in Donetsk.

Ekman has also been an "observer" for Luhansk "local elections" in the fall of 2016.

Currently, Ekman lives in Finland, and has been invited as an expert member of the Kansalaispuolue (Civic Party). Kansalaispuolue is strongly anti-EU and anti-NATO party founded by Paavo Väyrynen. Ekman is also a conspiracy theorist.

Ekman on database of the «МИРОТВОРЕЦ» Center:


Daria Skippari-Smirnov:

Skippari-Smirnov is a “rising star”, agitator, propagandist and Putinist. She was organizing 1st the "Immortal regiment" march in May 2017 in Helsinki. Now they plan for the “Immortal Regiment” march on May 9th, 2018 and a Victory Day celebration.

She is chairman of the Finnish-Russian Association RUFI’s (suomalais-venäläinen yhdistys RuFi). (2)

Vladimir Agopov:

Agopov was born in Luhansk in 1953, now he is a Finnish citizen and has been working as a musician lecture at the Sibelius Academy since 1988. He has also composed string quartets and a concert for cello.

Marina Muhonen:

Muhonen has illegally visited in the Donetsk "People's Republic", she exceeded the Russian border with the Finnish "tourist group" in 2016. The nature of the trip was propagandistic.

She is a member of RUFI's board of directors and a treasurer. Her role is visible in a pro-Russian movement in Finland.

Stig Lång:

He is a member of the executive board of the Finnish Peace Committee (Rauhanpuolustajat). Finnish Peace Committee claim to be politically non-committed NGOs, in practice it supported the policy pursued by the Soviet Union during the Cold War, now under its leadership there are many people who have a positive attitude towards Russia.

Stig Lång has also illegally visited Donetsk twice during the war on a trip to the Finnish propaganda group leading by Bäckman & co.

He is also a member of a few pro-Russia and pro-Putin groups, he’s also member of Vastavalkea, it’s strongly anti-EU and anti-NATO web magazine. In his publications, he often reiterates Russian narratives.

Jarmo Lius:

Lius has also visited in Donetsk during war. He belonged to a group of Finnish tourists who made a propaganda trip to the area. He crossed the border illegally on his arrival from Russia to the occupied East Ukraine.

He is a spokesman for the Finland-Novorossija Society. His political position is the Greens Party.

Petri Krohn:

Krohn owns an apartment, where "representation" is located. Krohn has also illegally visited eastern Ukraine, it was a propaganda trip for Finnish tourists.

Krohn is a key member of the Anti-Fascist Committee of Finland, founded by Johan Bäckman. It is a typical "anti-fascist committee" that disseminates Russian narrative.

Leena Hietanen:

Leena Hietanen is also a member of the anti-fascist committee set up by Bäckman.

Hietanen is a freelance journalist, she has written for example to BBC World, Helsingin Sanomat and Turun Sanomat. He has criticized Estonia for pamphlet "The Estonian Cold War". In her view, the Soviet Union did not occupy Estonia.

16th of June 2008, Hietanen wrote together with Petri Krohn on Eesti Ekspress's website a pamphlet where they call Estonia a fascist apartheid state.

Hietanen has been a candidate for election on the lists of the Finnish Communist Party.

Notable person - propagandist - Janus Putkonen:


Janus Putkonen in the middle.

























Putkonen is propagandist and “information soldier”, he working as a "chief-in-editor" of propaganda news agency DONi-News in Donetsk. He’s also employee of the Donetsk “People’s Republic”. He played a prominent role in Egorova Leaks summer 2016. (3) Putkonen thinks, he is sort of "freedom fighter".

DONi-News spreads fake news and propaganda, its "reporter" Christelle Néant attended in the shelling of a mortars accused of Ukrainian armed forces. (4 and 5) In my blog, "Janus Putkonen (and DONi-News) - disinformation and misrepresentation" I go through Putkonen's propaganda work and ways to spread propaganda.

Putkonen is a conspiracy theoretician, and worked as a theater director in Finland. Now he also tries to form a separatist movement in Finland.

He has also Facebook account the name of Ivan Putkov.

Janus Putkonen on the web site of the «МИРОТВОРЕЦ» Center:


Other named “Donetsk friends” are Татьяна Перхо (Tatjana Perho), Seppo Syrjänen (member of Vastavalkea - Tilannehuone), Markku Hongisto (member of Vastavalkea - Tilannehuone, political position communist), Esa Ruoho (member of propaganda organization Save Donbass People), Pia Pirre Salmi (has visited illegally in Donetsk during the war), Juri Smirnov and Stacy Siivonen. 

Some people were unable to identify or play a role so small that I did not name them.

Marko




Note: Some key people are missing from the list, for example Petri Viljakainen, who is a terrorist in Eastern Ukraine. He belongs to the "Prizrak" brigade.

Petri Viljakainen


Viljakainen on the database of the «МИРОТВОРЕЦ» Center: