Humanitaarinen katastrofi Oleškyn pikkukaupungissa –

 

modernin ajan nälkään tappamista

Meidän ei pidä olla vaiti venäläisten murhatessa miehitetyn Oleškyn viimeisiä elossa olevia asukkaita hitaasti nälkään. Venäjän asevoimat eteni Konka-joen eteläisellä rannalla sijaitsevan Oleškyn pikkukaupungin tuntumaan suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä 24. helmikuuta 2022. Kyseisestä päivästä lähtien vajaan kymmenen kilometrin päässä Hersonista kaakkoon sijaitseva kaupunki on ollut ensin miehitysjoukkojen piirittämä ja tämän jälkeen miehitysjoukkojen hallinnassa, kunnes nyt kaupunki ympäristöineen – tai se mitä siitä on jäljellä – on miehitysjoukkojen muusta maailmasta eristämä.

Venäläisten miehittämä Olešky, tuhansien ihmisten koti. Kuva via Dmytro Lubinets.

Taustaa: Venäjän suurhyökkäys alkaa

Venäjän hyökkäyskärjet etenivät varhain aamulla 24. helmikuuta 2022 miehitetyltä Krimin niemimaalta Perekopin kannasta myöten luoteeseen kohti Dnepriä ja Hersonia, jo aamun varhaisina tunteina Tšaplynkan asukkaat raportoivat venäläiskolonnan etenevän kohti Nova Kah’ovkaa pohjoisessa. Aamupäivän kuluessa venäläisten hyökkäyskärki eteni Nova Kah’ovkaan, samoihin aikoihin venäläiset tekivät maahanlaskun Dneprin etelärannalle Antonivkan maantiesillan ja rautatiesillan tuntumaan. Ukrainan maavoimien 59. prikaatin sotilaita jäi erityksiin Oleškyn ja Dneprin välille – myöhemmin suurin osa prikaatista vetäytyi alueelta Dneprin pohjoiselle rannalle, joka oli vielä tuolloin Ukrainan kontrollissa.

Krimin niemimaalta etenemään lähteneet Venäjän maavoimien yksiköt saavuttivat Oleškyn suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä, 24. helmikuuta 2022. (1) Useissa Venäjän kevättalvella 2022 miehittämissä kylissä ja kaupungeissa asukkaat protestoivat miehitystä vastaan mielenilmauksin. Oleškyssä järjestettiin ”Olešky on Ukrainaa!”-mielenosoitus maaliskuun 8. päivä (urk. «Олешки — це Україна!»). (2)

Venäjän suurhyökkäystä seurannut kevät ja kesä etenivät useimmissa hyökkäysvaiheessa miehitetyissä asutuskeskuksissa samoissa merkeissä. Venäjän asevoimien sekä turvallisuuskoneiston ote miehitetyistä alueista tiukkeni kevään ja kesän myötä joukkojen saatua hallintaansa eristäytyneimmätkin kyläyhteisöt: asukkaiden liikkumista ryhdyttiin rajoittamaan, venäläiset pyrkivät hyödyntämään ilmiantajia ja kollaboraattoreita tiukentaakseen kuristusotetta alueista, erilaisen väkivallan uhka lisääntyi kaiken aikaa – etenkin naiset ryhtyivät välttelemään liikkumista yksin hämärän aikaan.  

 

Humanitaarisen katastrofin ensiaskeleet

Oleškyssä tapahtumat etenivät Venäjän suurhyökkäystä seuranneina viikkoina ja kuukausina samalla tapaa, kuin kymmenissä muissakin saman kohtalon kokeneissa kylissä ja kaupungeissa. Kaupunkiin ansaan jääneiden siviileiden asema heikkeni merkittävästi tammikuussa 2023, jolloin miehityshallinnon ylläpitämä ”Hersonin alueen terveysministeriö” julkaisi asetuksen, jossa määrättiin seitsemän Dneprin vasemmalla eli etelärannalla sijainnutta sairaalaa suljettavaksi. Määräys koski myös Oleškyn kaupunginsairaalaa. Venäjä ja sen nukkehallinnot turvautuivat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla alueiden venäläistämisprojektissa jo ennen suurhyökkäyksen alkua vastaaviin toimiin yrittäessään taivuttaa asukkaita ottamaan vastaan Venäjän passin. Kyseisillä alueilla sairaaloiden konkreettisen sulkemisen sijaan lääkäriin pääsyä tai lääkkeiden saantia vaikeutettiin kaikilta heiltä, jotka eivät ottaneet Venäjän passia (tai ennen vuotta 2020 ”kansantasavaltojen” passia, jonka jälkeen Venäjä painosti alueen asukkaita aiempaa enemmän ottamaan Venäjän passin).

Kesäkuun 6. 2023 katastrofi iski toden teolla Dneprin alavalle etelärannalle venäläisten räjäytettyä Kah’ovkan vesivoimalan padon. Räjäytystä seuraavina päivinä tulvavesi nousi useiden metrien korkeudelle Dneprin eteläisellä rannalla, myös Oleškyssä. Miehittäjä esti tuolloin alueelta voimakeinoin kaikkien muiden, kuin Venäjän kansalaisten evakuoinnin. Tuolloin venäläiset ja heidän kanssaan työskennelleet kollaboraattorit ampuivat tulva-alueelta evakuoituvia siviilejä. Venäläiset eivät myöskään keränneet ruumiita pois, mikä lisäsi tautiriskiä alueella merkittävästi. Dneprin vastarannalta ukrainalaiset koettivat toimittaa nelikoptereilla apua eristyksiin jääneille siviileille. Sen sijaan siviileiden evakuoiminen Dneprin vastarannalle oli käytännössä mahdotonta venäläisten tuli-iskujen takia. Venäläisten tuli-iskut kohdistuivat myös Ukrainan kontrolloimalle Dneprin pohjoisrannalle, kohteena noina kriittisinä päivinä ja viikkoina olivat ukrainalainen palo- ja pelastushenkilöstö sekä siviileiden evakuointiin osallistuneet tahot. (3)

Miehittäjän edustajien mukaan silloisissa tapahtumissa kuoli korkeintaan joitakin kymmeniä ihmisiä. Ukrainan kansallisen vastarintaliikkeen keskuksen (ukr. ЦНС) 19. kesäkuuta 2023 julkaiseman raportin mukaan Kah’ovkan vesivoimalan räjäyttämisen ja sitä seuranneen tulvan sekä miehittäjän harjoittaman väkivallan ja rikollisten toimien seurauksena kuoli satoja siviilejä. (4)

Hitaasti monet Dneprin etelärannan asutuskeskukset muuttuivat ”elävältä kuolleiksi”. Niissä asuu ihmisiä mutta todellista elämää ei juurikaan ollut venäläisten eristäessä kaupunkeja toisistaan ja kutsuessa osaa niistä ”harjoitusalueikseen” – mikä käytännössä tarkoitti sitä, että rakennuksista ja niissä elävistä ihmisistä lemmikkeineen ja kotieläimineen tuli näiden venäläisten eläviä maaleja, joita murhata ja metsästää. Sähkönjakelu keskeytyi Oleškyssä vuoden 2023 lopulla sotatoimien vaurioittaessa kriittistä infrastruktuuria, kaasunjakelu kaupunkiin päättyi puoltatoista vuotta myöhemmin keväällä 2025 kaasuinfran hajottua. (5)

 

”Ihmissafarista” nälällä tappamiseen

Ukrainalaiset tekivät ensimmäiset konkreettiset havainnot ”ihmissafarista” (engl. Human Safari) alkukesästä 2024 kiinnittäessään huomiota venäläisten julkaisemiin lukuisiin videoihin FPV-drooni-iskuista siviileihin. Venäläiset harjoittavat ”ihmissafaria” Dneprin molemmin puolin, joen eteläisellä rannalla muun muassa Oleškystä ympäristöineen muodostui venäläisten ”harjoitusalue”. Ulkona liikkuvat ihmiset lapsista vanhuksiin muuttuivat elävistä olennoista ”maalitauluiksi”, joita metsästää ja murhata rangaistuksetta. Samalla liikkuminen kaupunkiin ja kaupungista pois muuttui vieläkin vaarallisemmaksi, jokainen tiellä tai maastossa liikkuva oli venäläisille droonipiloteille ”maalitaulu” – kohde, jonka sai tappaa. Venäläisten julma taktiikka on myös ”metsästää” ihmisiä, jotka yrittävät pelastaa aiemmissa iskuissa vammautuneita, niinpä drooni-iskun kohteeksi joutuminen päiväsaikaan tietää usein hidasta kuolemaa.

Viime vuoden lopulta lähtien Olešky on ollut ulkomaailmasta eristetty, juuri kukaan ei pääse teitä myöten kaupunkiin mutta ei myöskään pois sieltä. Kaupunkilaisten hätähuutojen mukaan kaupunkiin johtavat tiet on miinoitettu ja tarkastuspistein suljettu. Tämän vuoden tammikuun jälkeen kaupunkiin ei ole onnistuttu tuomaan merkittäviä määriä ruokaa tai lääkkeitä – henkensä pitimiksi kaupunkilaiset yrittävät pyytää loukuilla lintuja, (6) eläinten syödessä toisiaan ja hautaamattomia venäläissotilaita. Hola Prystan’in tiellä venäläiset käännyttävät jalkaisin kulkevia takaisin sanoen: ”Antaa niiden kuolla siellä”. (7) Ennen suurhyökkäyksen alkua Oleškyssa oli noin 25 000 asukasta. Tänään venäläisten raunioittamassa kaupungissa asuu korkeintaan pari-kolme tuhatta ihmistä – joukossa satoja lapsia: antaa niiden kuolla siellä, venäläiset sanovat. 

Helmikuussa venäläiset tappoivat elintarvikehätäapua Oleškyyn tuoneen siviilin.

Ukrainalaisen ihmisoikeus- ja sotarikoksia tutkivan kansalaisjärjestö MIPL:n (ukr. Медійна ініціатива за права людини, МІПЛ) raportit välittävät vastaavaa viestiä  Oleškyn epätoivoisesta tilanteesta, kuinka humanitaarinen katastrofi pahenee päivä päivältä saarron takia. Asukkailla ei ole ruokaa, lääkkeitä eikä myöskään kunnon mahdollisuutta lähteä kaupungista. (8) Epätoivoisimmat ihmiset suunnittelevat pakoa kaupungista jalkaisin maaston poikki Hola Prystaniin, jonne on noin parinkymmenen kilometrin matka teitä pitkin kulkien, maaston halki matka on pidempi ja raskaampi. (9) Toisaalta pakeneminen Oleškystä Hola Prystaniin ei välttämättä enää ole vaihtoehto monellekaan, kaupunki on nimittäin kokemassa Oleškyn kohtalon miehittäjän käsissä: terveydenhuolto on romahtanut, sähköä eikä juoksevaa vettä enää ole, ruokaa kaupunkiin saadaan satunnaisesti. Ja aivan kuten Oleškyssä, kukaan ei ole enää hautaamassa kuolleita. (10)

Oleškystä tavoitettujen asukkaiden mukaan paetakseen nyt kaupungista on matkattava kymmeniä kilometrejä kävellen tai pyöräillen Tarasivkaan, josta matkaa voi jatkaa linja-autolla. Mutta tämäkin tie on miinoitettu ja vaarallinen kulkea. (11) Ja jokainen lähtijä, jolla on omaisia alueella, joutuu päätöstä tehdessään käymään oman moraalisen paininsa sen suhteen hylätäkö läheisensä vai yrittää paeta heidän kanssa. Kuten eräs haastateltu totesi: ”jos sinulla on haavoittunut äiti sairaalassa ja hän tarvitsee ruokaa, lähdetkö vai palaatko takaisin tähän helvettiin tuomaan hänelle ruokaa”. (12) Kansainväliset organisaatiot ovat valmiit toimittamaan hätäapua kaupunkiin ja evakuoimaan hoitoa tarvitsevat asukkaat – ongelmana on Venäjä, joka ei lupaa taata organisaatioiden turvallisuutta alueella.

Tämä tapahtuu silmiemme edessä Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla, kokonaisia yhteisöjä tapetaan hitaasti nälkään ja lääkkeiden puutteeseen, meidän ollessa hiljaa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://web.archive.org/web/20220224160223/https:/censor.net/ua/video_news/3318824/prosuvannya_rosiyiskyh_tankiv_po_oleshkah_video

2. https://glavcom.ua/video/oleshki-ce-ukrajina-zhiteli-hersonshchini-viyshli-na-miting-proti-okupaciji-video-827876.html

3. https://www.politico.eu/article/russians-shooting-at-rescuers-in-flooded-areas-zelenskyy-tells-politico/

4. https://nv.ua/ukr/ukraine/events/oleshki-hersonska-oblast-500-lyudey-mogli-zaginuti-pislya-pidrivu-kahovskoji-ges-50332977.html

5. https://www.meidasplus.com/p/besieged-oleshki-humanitarian-collapse

6. https://x.com/Tavrian_Farmer/status/2033186133148864623

7. https://euromaidanpress.com/2026/03/16/mined-in-starved-out-hunted-from-above-life-in-the-towns-russia-demands-at-the-peace-table/

8. https://mipl.org.ua/lyudy-pomyrayut-u-vlasnyh-domivkah-vid-holodu-ta-golodu-anonimni-svidchennya-z-okupovanyh-oleshok/

9. https://x.com/novakakhovka_ua/status/2031321759040065770

10. https://euromaidanpress.com/2026/03/16/mined-in-starved-out-hunted-from-above-life-in-the-towns-russia-demands-at-the-peace-table/

11. https://gordonua.com/section-war/news-maksymum-korzhyk-iz-vody-ta-boroshna-zhyteli-okupovanykh-oleshak-rozpovily-yak-holoduyut-18-09-2026.html

12. https://gordonua.com/section-war/news-maksymum-korzhyk-iz-vody-ta-boroshna-zhyteli-okupovanykh-oleshak-rozpovily-yak-holoduyut-18-09-2026.html

Ihmissafarista enemmän Kherson: Human Safari -verkkosivulla.

Kuvan keskellä sodan runtelema Oleškyn erityistä tukea tarvitsevien lasten oppilaitos nro. 4. 

#HumanSafari 

Tšuhnaa vedetään nenästä

 

OSA ---

Olen viimeisimmät vuodet kirjoittanut pääasiassa pitkiä ja vielä pidempiä blogeja, epäilemättä monien mielestä liiankin pitkiä yhdellä istumalla luettaviksi. Minun olisi syytä opetella tiivistämisen taidon ohella kirjoittamaan myös yksittäisistä havainnosta ja huomioista lyhyitä (ja toivottavasti myös kiinnostavia) blogeja, mitä harrastinkin vuosia sitten. Tämän kirjoituksen myötä yritän nyt palata vanhaan, toki uutisen takia minun on taustoitettava tapahtumia hiukan, mutta yritän tässäkin kohdin pysytellä olennaisessa.

Helsingin Sanomat (jatkossa Hesari) uutisoi pari päivää sitten, 10. syyskuuta: Helsinki aikoo sittenkin antaa 10  000 euron avustuksen yhdistykselle, jolla oli yhteys Krimille – lainaan uutisesta ensimmäiset kappaleet:

”Helsingin kaupunki ei aio periä takaisin avustusrahoja yhdistyksellä, joka on lähettänyt lapsen Krimillä sijaitsevaan leirikeskukseen.

Yhdistykselle aiotaan myös myöntää 10 000 euron vuosiavustus, jonka valmistelu pysäytettiin sen jälkeen, kun HS uutisoi huhtikuussa yhdistyksen Venäjä-kytköksistä.

Pelikan-yhdistys on saanut vuosittain tuhansien eurojen avustusta Helsingin kaupungilta. Yhdistys on saanut tukea myös Taide- ja kulttuurivirastolta. - - -”. (1)

Kyseinen Pelikan-yhdistys on saanut vuosittain tuhansien eurojen avustusta Helsingin kaupungilta. Helsingin kaupunki tilasi konsulttiyhtiö KPMG Oy:lta selvityksen yhdistyksen Venäjä-kytköksistä asian noustua julkisuuteen aiemmin tänä vuonna. (2) Yhdistykseltä pyydettiin selvitystä avustusten käytöstä sekä mahdollisesta pakoterikkomuksesta. Konsulttiyhtiö KPMG:n selvityksen mukaan Pelikan-yhdistys ei ole rikkonut pakotevelvoitteita eikä avustuksiin liittyviä ohjeistuksia. (3)

”Živaja klassika -säätiön toiminta on hyvin patrioottista. Tällä hetkellä sillä on käynnissä hanke, jossa lapset lukevat toisen maailmansodan eli venäläisittäin suuren isänmaallisen sodan aikana kirjoitettuja lasten päiväkirjoja” Outi Salovaara, HS 16.4.2026.

Helsingin kaupungin myöntämistä avustuksista nousi keväällä kohu, Hesarin uutisoidessa kaupungin myöntäneen avustuksia kahdelle Suomessa toimivalle yhdistykselle, jotka järjestivät Suomessa asuvia lapsia ja nuoria leirikeskukseen Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle.

Outi Salovaaran huhtikuun 16. julkaistussa artikkelissa kuvattiin edellä mainitun Pelikan-yhdistyksen toimintaa. (4) Joitakin päiviä aiemmin Hesari julkaisi Artem Vorobjovin ja Jarno Liskin kokoaman artikkelin, jossa paljastettiin Helsingin kaupungin rahoittaneen yli 45 000 eurolla Sun Ray -yhdistystä, joka lähetti lapsia Venäjän propagandaleirille miehitetyllä Krimin niemimaalla. (5) Helsingin kaupunki maksoi palkkatukia sittemmin konkurssin tehneelle Sun Ray ry:lle 45 000 euroa vuosina 2024–2026. (6) Kyseinen yhdistys teki yhteistyötä EU:n pakotelistalla olevan Artek-leirikeskuksen kanssa.

Entäpä tämä Pelikan-yhdistys, jolle Helsingin kaupunki aikoo konsulttiyhtiön selvityksen jälkeen antaa 10 000 euroa?

Lasten ja nuorten kulttuuriyhdistys Pelikan ry on saanut tukea Helsingin kaupungin ohella myös Taide- ja kulttuurivirastolta eli entiseltä Taiteen ja kulttuurin edistämiskeskus – Taikelta. Lisäksi yhdistys on saanut rahoitusta yksityisiltä säätiöiltä ainakin ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. (7) Pelikan ry on perustettu vuonna 2004 ja toiminta käynnistyi seuraavan vuonna. Yhdistyksen perustaja Tamara Sushina muutti Suomeen vuonna 2001 inkeriläisenä paluumuuttajana. Hän on ollut mukana muissakin venäläisten perustamissa järjestöissä ja on aktiivinen Kremlin maanmiestoiminnassa Suomessa.

Pelikan ry on lähettänyt järjestämiensä lausuntakilpailuiden voittajan Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle ainakin vuonna 2024 eli pari vuotta Venäjän helmikuussa 2022 käynnistämän suurhyökkäyksen jälkeen ja vuosikymmen Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen jälkeen (Venäjä miehitti Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014). Voimme kiistatta todeta yhdistyksen toiminnallaan tukeneen Venäjän miehitystoimia Krimin niemimaalla kuin myös tukeneen valtiollista propagandakoneistoa suurhyökkäyksen alun jälkeenkin. Edellä kuvattu toiminta on ilmeisesti sallittua tai hyväksyttyä toimintaa, koska konsulttiyhtiö KPMG:n selvityksen mukaan yhdistys ei ole rikkonut avustuksiin liittyviä (Helsingin kaupungin) ohjeistuksia. Jos näin on, voimme myös kohdistaa syyttävän sormen Helsingin kaupungin suuntaan – sen avustuksiin liittyvät ohjeet näyttävät olevan niin sallivat, että ne hyväksyvät jopa ”miehitysvallan toiminnan tukemisen”. Jos näin ei kuitenkaan ole, Helsingin kaupungin on syytä harkita uudelleen sitä, aikooko se periä rahojaan takaisin Pelikan ry:ltä, kuin myös sitä, että myöntääkö se jatkossa yhdistykselle mitään avustuksia.

Lukijoiden on myös syytä huomioida se, että lähettäessään lausuntakilpailuiden voittajan miehitetylle Krimin niemimaalle, se samalla lähetti voittajan aktiiviselle sotatoimialueelle. (8) Lähettäessään voittajan (lapsen tai nuoren) miehitetylle alueelle, yhdistys jätti huomiotta sen, että Krimin niemimaa on de jure osa Ukrainaa – alueelle luvatta saapunut henkilö rikkoi vähäisimmilläänkin Ukrainan suvereniteettia syyllistyen laittomaan rajanylitykseen. Ilmeisesti yhdistyksen hallituksessa on ollut – on mahdollisesti edelleen – henkilöitä, joiden mielestä alue ei ole osa Ukrainaa. Venäjän imperialististen pyrkimysten tukemisen pitäisi automaattisesti tarkoittaa sitä, ettei yhdistys ole kelvollinen saamaan avustuksia julkisilta tahoilta tai julkisista varoista. Ei voi olla niin, että julkisin varoin tuemme yhdistyksiä, jotka toiminnallaan tukevat Venäjän valtiota esim. osallistumalla sen propagandatoimintaan miehitetyillä alueilla. Se, että yhdistys lähettää lapsen tai nuoren aktiiviselle sotatoimialueelle, kertoo omaa kieltään yhdistyksen toimintaperiaatteista. Katson asian siten, että yhdistyksen toiminta on tietoista, ja että se on tietoisesti päättänyt olla osa Venäjän vaikuttamis- ja propagandakoneistoa.

Muistuttaisin myös, että Ukraina kohdisti viime vuosikymmenen lopulla useaan suomalaiseen henkilökohtaisia sanktioita heidän aktiivisen Venäjää tukevan toimintansa takia. Sanktioitujen joukossa oli myös silloin otsikoissa olleen RuFi ry:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov, johon kohdistettujen sanktioiden taustalla oli muun muassa hänen aktiivinen Venäjän valtion toimien tukeminen miehitetyllä Krimin niemimaalla. Huhtikuussa 2019 julkaisemassani kirjoituksessa kävin läpi lyhyelti sanktioituja suomalaisia ja heidän toimintaansa. Sanktioiduista Skippari-Smirnovin ohella Johan Bäckman, Janus Putkonen ja Jarmo Ekman sekä Jon Hellevig (kuollut Moskovassa toukokuussa 2020) olivat tukeneet toiminnallaan aktiivisesti Venäjän miehitystoimia ja miehitysvaltaa Itä-Ukrainassa sekä Krimin niemimaalla. Samalla tapaa Pelikan ry ja Sun Ray ry ja muut Suomessa toimivat Venäjämieliset tai Venäjää tukevat yhdistykset edistävät Venäjän toimia miehitetyillä alueilla propagandan, vaikuttamisen, näennäisen vallan legitimoinnin jne. keinoin.

* * *

Kysynkin uudestaan, että eikö kaiken tämän perusteella ole aiheellista tarkastella uudelleen sitä, pitäisikö myönnettyjä tukirahoja periä Pelikan ry:ltä takaisin? Ja eivätkö yhdistyksen näytöt myös ole sitä luokkaa, ettei sille pitäisi myöntää näillä näytöillä mitään tukea?

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.hs.fi/helsinki/art-2000012265685.html

2. https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011945247.html

3. https://www.hs.fi/helsinki/art-2000012265685.html  

4. https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011945247.html

5. https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011891556.html

6. https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011971610.html 

7. ”20180153 Lasten ja nuorten yhdistys Pelikan ry, Vår stödverksamhet för ryska invandrarbarn i form av logopedmottagning och småbarnsfostran i grupp, 2 500,00 €”. https://www.sjundemars.fi/wp-content/uploads/2018/11/Beviljade-2018.pdf

8. Ukraina on vaikuttanut aktiivisesti erilaisin pitkän kantaman asejärjestelmin miehitetyn Krimin niemimaan sotilasinfrastruktuuriin sekä sodankäyntiä tukevaan infrastruktuuriin kesästä 2022 lähtien, esim. Sakin lentotukikohtaan iskettiin ohjuksin 9. elokuuta 2022. Lisäksi Venäjällä ja Venäjän miehittämillä alueilla toimivat vastarintaverkostot ovat iskeneet kohteisiin Krimin niemimaalla suurhyökkäyksen alun jälkeen.

Terve Ukraina! Kunnias soikoon, Huutona huomenen valkenevan!

 

Ukrainan matkakertomukseni otsikko on ote Eino Leinon edelleen ajankohtaisen runon ’Terve Ukraina’ ensimmäisestä kappaleesta. (1) Leino kirjoitti voimakkaan ja kantaaottavan runon kesällä 1917, jolloin Ukraina kävi itsenäisyystaistelua heikentyneestä Venäjän keisarikunnasta ensimmäisen maailmansodan taisteluiden ollessa käynnissä. Runon on säveltänyt lauluksi Olli Saari ja se esitettiin julkisesti ainakin helmikuussa 2022 Venäjän suurlähetystön edustalla Tehtaankadulla Ukrainan sodan vastaisessa mielenosoituksessa. (2)

Siitä huolimatta, että olisi houkuttelevaa alustaa tätä kirjoitusta pidemmällä kertauksella Ukrainan kansalliseen heräämiseen ja itsenäisyystaisteluun, en kuitenkaan ryhdy tähän vaan kehotan Ukrainasta ja sen historiasta kiinnostuneita tarttumaan kirjaan, vaikkapa Johannes Remyn teokseen ’Ukrainan historia’.

 

Tšernivtsi Karpaattien kainalossa

Matka autolla kohti Ukrainan “pikku-Wieninäkin” tunnettua Tšernivtsiä alkoi paahtavan auringon alla satoja kilometrejä etelämpänä Bukarestista. Iltapäivän ja illan myötä matka eteni kohti Ukrainaa – moottoritie vaihtui kapeaksi mutta runsasliikenteiseksi kyliä ja kaupunkeja halkovaksi väyläksi. Etelän laajat tasangot muuttuivat kumpuilevaksi maastoksi, hiekanharmaassa horisontissa kohoili jyrkkenevien maininkien lailla Karpaattien Romanian puoleinen etelää hivuttava osa.

Auringon laskiessa horisonttiin saavuimme Romanian ja Ukrainan väliselle rajalle: avoimesta ikkunasta kantautui erilaisten sirkkojen ja muiden hyönteisten synnyttämä ’sinfonia’, savun ja maan tuoksujen kietoutuessa toisiinsa. Kaikki oli tuttua ja turvallista – äänien, tuoksujen ja hajujen maisema, jota olin kaivannut jo pidemmän aikaa. Rajan ylitettyämme auto kiisi pimeitä teitä myöten Tšernivtsiin ystävillemme, jotka jo odottivat meitä. Vieraanvarainen vastaanotto myöhäisen illallisen kera: kaikki näytti erehdyttävästi samalta kuin edellisellä vierailullamme viime vuosikymmenen puolella, mutta vain näytti olematta sitä.

Ohi vierineiden vuosien aikana Itä-Ukrainan sota oli laajentunut Venäjän suurhyökkäyksen seurauksena suursodaksi. Venäjän suurhyökkäyksen seurauksena ystäväperheen pään V:n äiti oli evakuoitunut idästä heille asumaan: hän eli elämänsä viimeiset vuodet poissa kotoa (jonka venäläisten pommit tuhosivat) kunnes sairaudet lopulta mursivat hänet. Kyse on kuitenkin moninkertaisesta tragediasta, nimittäin ystäväperheemme joutui itse evakuoitumaan idästä Donetskin alueelta länteen Tšernivtsiin kevättalvella 2015 heidän kotinsa jäädessä rintamalinjan väärälle puolelle. Tänään heidän kodissaan miehitetyn Donetskin kupeessa asuu vieraita ihmisiä – miehittäjiä ja varkaita, jotka riistävät toiselta turvan ja rakkaudella vaalimansa kodin.  

Tšernivtsi on historiallisen Bukovinan eli ’Pyökkien maa’ suurin kaupunki. Tänään tämä Karpaattien pohjoisrinteillä ja niitä ympäröivillä tasangoilla sijaitseva alue jakautuu Ukrainan ja Romanian kesken. Alueen nimi viittaa seudulla yleisiin pyökkimetsiin (pyökki = buk) ja sen historia ulottuu vuosisatojen päähän 1300-luvulle. Asutetun Tšernivtsin historia ulottuu vieläkin kauemmas, lähes tuhannen vuoden taa. Kaupunki on eräs Ukrainan sisämaan vanhimpia, pysyvää asutusta alueella on ollut 1100-luvulta lähtien. Kaupungin linnoitus on perustettu 1200-luvulla, kirjallisissa lähteissä Tšernivtsi mainitaan kaupunkina vuonna 1408. Vuosisatojen aikana Tšernivtsi ympäröivine alueineen on vaihtanut omistajaa lukuisia kertoja. Se on kuulunut turkkilaisille, mutta jo 1300-luvulla alue oli Moldavian hallinnassa. Itävaltaan alue liitettiin 1775, kaupungin historiallinen (ja kaunis) keskusta on Itävallan ja Itävalta-Unkarin aikakaudella rakennettu ja säilynyt menneet vuosisadat varsin hyvin, edes Romanian aikaa seurannut neuvostoaika ei koitunut historiallisen Tšernivtsin kohtaloksi.

Tšernivtsin keskustaa.

Viime vuosisadalla Tšernivtsin alue siirtyi tiuhaan tahtiin valtiolta toiselle sotien ja valtioiden murentumisten tähden. Ensimmäisen maailmansodan häviäjiin kuulunut Itävalta-Unkari hajosi itse ja Romania miehitti Tšernivtsin ja Bukovinan alueen kokonaisuudessaan – kaupunki ympäristöineen säilyi vallan vaihtumisesta huolimatta etnisesti pääosin ukrainalaisena. Kesäkuussa 1940 puna-armeija marssi Bukovinan pohjoisosiin, Tšernivtsi ympäristöineen liitettiin Neuvostoliittoon, mutta jo seuraavan vuoden puolella valta kaupungissa vaihtui jälleen. Romania natsi-Saksan liittolaisena liitti alueet itseensä operaatio Barbarossan alkua seuranneina kuukausina. Muutamaa vuotta myöhemmin puna-armeija eteni alueelle uudelleen, 1944 Bukovinan pohjoisosat eli Tšernivtsin alue (oblast) oli puna-armeijan hallussa ja toisen maailmansodan päättymistä seuranneina vuosina (1947) alue liitettiin uudelleen ja Ukrainan SNT. ja Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton hajottua joulukuussa 1991 alue jäi osaksi itsenäistynyttä Ukrainaa. (3) Ukrainan itsenäistymiskansanäänestyksessä 1. joulukuuta 1991 92 prosenttia alueen äänioikeutetuista kannatti itsenäistä Ukrainaa.

 

Vierailu runoilija-kirjailija Ivan Frankon kaupungissa

Ukrainan kiertueemme alkupuolen pysähdys Tšernivtsissä oli lyhyt, jo muutaman päivän kuluttua matkamme jatkui linja-autolla kohti Ivano-Frankivskia.

Ivano-Frankivsk perustettiin 1662, ja se sai Magdeburgin kaupunginoikeudet samana vuonna, jolloin kaupungin nimeksi tuli Stanisławów alueen maita hallinneen puolalaisen suvun edustajan etunimen mukaan. Kaupungista käytettiinkin aina vuoteen 1962 asti Stanyslaviv-nimeä, jolloin sai nykyisen nimensä Ivano-Frankivsk runoilija-kirjailija Ivan Frankon mukaan.

Aivan kuten Tšernivtsi, Ivano-Frankivsk on kuulunut menneinä vuosisatoina useaan eri kuningaskuntaan tai valtioon. Vuonna 1918 kaupunki lähiseutuineen kuului lyhyen aikaa vasta perustettuun Länsi-Ukrainan kansantasavaltaan, jonka pääkaupunkina silloinen Stanyvlaviv toimi. Termiä ’kansantasavalta’ ei pidä sekoittaa Venäjän miehitettyyn Itä-Ukrainaan perustamiin ’kansantasavaltoihin’, jotka olivat yhtä paljon ’kansantasavaltoja’ kuin DDR oli ’kansandemokratia’. Länsi-Ukrainan kansantasavalta oli de jure parlamentaarinen tasavalta.

Kaupunki alueineen kuului Saksan Ukrainan-kuvernementtiin kesäkuusta 1941 lokakuun alkuun 1944. Toisen maailmansodan aikana Ivano-Franskivskin noin 30000 hengen suuruinen juutalaisyhteisö tuhottiin saksalaisten toimesta lähes täysin. Toista maailmansotaa seuranneissa rajajärjestelyissä Puolan itäosat liitettiin Neuvostoliittoon, jolloin Stanivlaviv liitettiin Ukrainan SNT:aan. Alueen väestöstä enemmistö oli etnisesti ukrainalaisia.

Sodan aikana ja sen jälkeen (vuosina 1944–46) Josif Stalinin Neuvostoliitto ja Puolaan perustetut Neuvostoliiton tukemat ’hallinnot’ toimeenpanivat laajoja väestönsiirtoja, joissa satojatuhansia ihmisiä siirrettiin mielivaltaisesti kotiseuduiltaan kansallisen taustan perusteella. Puolan rajojen sisäpuolelle, esim. Lublinin alueelle jääneitä ukrainalaisia pakkosiirrettiin Neuvostoliittoon, suurimman osan päätyessä tuhansien kilometrien päähän kotiseuduiltaan. Ihmisiä siirrettiin myös neuvostovaltiosta Puolaan. Myös Puolan rajojen sisäpuolella toimeenpantiin laajoja väestön pakkosiirtoja.

Monen ukrainalaisen ystäväni suku on menettänyt omaisuuttaan tai läheisiään näissä pakkosiirroissa, ja tänään Venäjän rikollisen hyökkäyssodan seurauksena ukrainalaiset ovat jälleen pakotettu kodeistaan. Ivano-Frankivskissa vietimme päivät ystäviemme seurassa, jotka olivat muuttaneet kaupunkiin viime vuosikymmenellä miehitetystä Donetskista. Jälleen lisää perhetragedioita ihmisistä, jotka käytännössä joutuivat jättämään koko omaisuutensa muuttaessaan pakon edessä maan toiselle puolelle pieniin asuntoihin ja hyvin usein paljon köyhempiin oloihin, kuin mistä olivat lähteneet.

Eikä heitä kaikkia otettu silloin viime vuosikymmenen puolella lämmöllä vastaan – moni kohtasi jopa vihamielisen ja syyllistävän vastaanoton. Noina vuosina tuhannet Ukrainan sisäiset evakot kantoivat suurta syyllisyyden takkaa harteillaan sodasta, jota ei nimitetty sodaksi ja menetetyistä maista. Suhtautuminen Venäjän suurhyökkäystä (24. helmikuuta 2022) seuranneeseen sisäiseen pakolaisuuteen Ukrainassa on toista, kuin evakkoihin, jotka jättivät kotinsa ”venäläistä kevättä” 2014 seuranneina kuukausina ja vuosina. Toki Ukrainassa on merkittäviä alueellisia eroja, hyvä työllisyystilanne tekee evakkojen asettumisen alueelle helpommaksi, iällä on myös merkitystä – onnekseen ystävämme lähestyvät jo eläkeikää, joten heitä ei kohdeltu ’rintamakarkureina’.

Tämän sinänsä ymmärrettävän toistensa syyttelyn tekee traagiseksi se, että ukrainalaisilla hautausmailla on satoja ja taas satoja sankarihautoja, joihin on haudattu Donetskin ja Luhanskin alueilla syntyneitä Donbasin eli Itä-Ukrainan sodassa kevään 2014 jälkeen kaatuneita yhtenäistä Ukrainaa puolustaneita miehiä ja naisia. Entä kuinka moni ukrainalainen kuoli tai katosi ”venäläisen kevään” myötä miehitetyssä Donbasissa? Satoja, mutta heistä ei puhu tai kirjoita juuri kukaan – ainakaan lännessä. Surulliseksi tapahtuneen tekee se, että Venäjä propagandallaan onnistui mustaamaan näiden murhattujen ja kadonneiden maineen syyllistämällä heitä valheellisesti natseiksi ja valkopesemällä murhaajat. Tämänkin valheellisen tarinan levittämiseen Venäjä sai tukea lännen viidenneltä kolonnalta. 

"Neuvostobrutalismia" Ivano-Frankivskissa.

Ivano-Frankivskin esittävien taiteiden teatterin teatterirakennus on “neuvostobrutalismia” parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten sen nyt ottaa. Teatterin ikkunan banderollissa lukee: “Будь Голосом Полонених” (suom. Ole vankien ääni).

Karpaatit ja vuoren valloitus

Harmaa taivas Ivano-Frankivskin yllä, pitkä dieselveturin vetämä juna laiturissa on valmiina nytkähtämään liikkeelle kohti määränpäätään Karpaateilla: Ukrzaliznytsia eli Ukrainan rautatiet vie perille.

Istuessani junassa Venäjän hyökkäyssodan kohteeksi joutuneessa Ukrainassa en voinut olla pohtimatta sitä, millainen olisi raideliikenteen kriisikestävyys Suomessa, mikäli maamme rataverkkoa ja junia pommitettaisi viikosta toiseen vuosien ajan kuten Venäjä on Ukrainassa tehnyt?

Ivano-Frankivsk on näennäisesti selustassa, mutta Venäjän muutettua taktiikkaa raideliikenteen kohtaama uhka on kasvanut merkittävästi myös läntisessä osassa Ukrainaa. Lähempänä rintamaa rataverkko ja raideliikenne kohtaavat merkittävästi suurempia ongelmia. Iskut rataverkkoon ja juniin ovat säännöllisiä. Näillä alueilla vetureihin on jouduttu asentamaan lisäsuojaa droonien varalta, mikä on osaltaan johtanut siihen, että venäläiset iskevät veturin sijaan matkustajavaunuihin silloin kun kohteena on matkustajajuna. Veturin sijaan iskut vaunuihin maksimoivat siviiliuhrien määrän, mikä on venäläisten tarkoituskin.  

Tasanko vaihtuu kumpuilevaksi metsämaisemaksi, laajoin kaarroksin juna nousee rinnettä ylemmäs. Loivapiirteiset kukkulat vaihtuvat jyrkkärinteisiin vuoriin – lehtipuiden sijaan ikkunasta näkyy entistä useammin taivaita hipovia kuusia. Kylät kohoavat taloryppäinä vuorten rinteille, kirkkojen kultaiset kupolit kimaltavat auringossa – pilvet jäivät jonnekin Ivano-Frankivskia ympäröivälle tasangolle. Juna jyskyttää kapeiden siltojen ja viaduktien yli, lopulta olemme syvällä Karpaattien ytimessä: ympärillämme kohoavat vuoret, aurinko helottaa kuulaan siniseltä taivaalta ja matalampien huippujen takana kohoaa tavoitteemme, Ukrainan korkein vuori Hoverla (2061 metriä).

Periaatteessa Hoverlalle kiipeämiseen ei tarvita muuta kuin riittävän hyvä kunto ja ripaus sisua. Kiipeäminen vie kuitenkin useamman tunnin lyhyintäkin reittiä myöten, joten on syytä varautua säätilan mahdolliseen muutokseen mutta myös siihen, että vuoren huipun ympärillä mikroilmasto voi tehdä tepposensa: nousuvaiheen aurinkoinen sää voikin vaihtua viimeisen puolen kilometrin aikana kosteisiin sumupilviin, hyytävään viimaan ja voimakkisiin tuulenpuuskiin – kuten nousumme aikana kävi.

Ensimmäiset tunnit olivat mukavaa vaeltamista ja nousua ensin kuusimetsän siimeksessä ja lopulta matalamman pensaiston ja niittymäisten aukioiden kautta kulkien kohti jyrkempää, reilun puolenkilometrin loppunousua. Aurinko lämmitti vielä meitä, tuuli oli leppeä – olimme ”huviretkellä” Hoverlalle. Näimme jo ensimmäisten kosteiden sumipilviriekaleiden nousevan vuorenselän yli laskeutuen rinteelle. Tuulessa alkoi tuntua luihin tunkeutuvaa vilakkuutta – oli aavistettavissa, ettei nousun toisesta puoliskosta tulisikaan niin helppo, kuin kuvittelimme.

Hoverlan huippu lähestyy.

”Hoverla 800 metriä” – tarkoittaako tämä, että huipulle on vielä nousua 800 metriä vai että huipulle on matkaa 800 metriä: kaksi eri asiaa. Hetken saatoin edetä helpommin, nousu oli loivaa ja maasto miellyttävää edetä. Iloa kesti hetken vain: rinne jyrkkeni, kivet ja savinen maa muuttuivat liukkaammiksi, puuskittainen tuuli horjutti ihmisiä. Näin vanhahkon naisen istuutuvan kostealle ruohomättäälle ja kaivavan taskustaan tupakkaa, joku nuori yritti aikansa edetä, kunnes kääntyi takaisin – hän ei valloittaisi Hoverlaa, tänään.

Olin vielä voimieni tunnossa, yritin pitää yllä säännöllistä rytmiä – levähtää saa mutta ei pysähtyä ja istuutua alas. Nouseminen maasta on aina vaikeampaa. Moni istuutui ja levähti jatkamatta enää matkaa ylös. Näkyvyyttä oli paikoin vain muutama metri, sade vihmoi kasvoja ja tuuli paukutti takkia: mummokin kiipeäisi Hoveralle, oli joku sanonut. Ehkä leppeässä kesäsäässä, mutta tänään sää oli aivan toinen.

Jos olisi pitänyt kulkea tasaisella, tiedä minne olisin päätynyt sakeassa sumupilvessä; jyrkkä rinne osoitti kuitenkin suunnan ylös. Mutta miten kauan nousu vielä jatkuisi, paksussa sumussa huippua ei nähnyt – näki vain ihmisiä, jotka yrittivät könytä ylös tai hoippua alas. Vasen keuhkoni veteli viimeisiään – kiitos sairastamani koronan, se ei ole enää sen jälkeen ollut entisensä. Olin oikeasti luovuttaa, koska en ollut varma, kuinka pitkään minun pitäisi vielä jaksaa jatkaa. Kuulin sumusta epämääräistä huutoa, rinne näytti loivenevan – viimeinen rutistus kuvittelin (ja olin oikeassa): sumussa näkyi ’sotilas’ ja sitten tajusin olevani huipulla – me olimme huipulla. 

Huipulla 2061 metriä merenpinnan yläpuolella.

Huipulla vietimme minuutin hiljaisen hetken kunnioittaaksemme kaikkia, jotka ovat antaneet henkensä puolustustaistelussa Ukrainan puolesta. Muistin myös kaikkia suomalaisia vapaaehtoisia, jotka ovat taistelleet Ukrainassa tai ovat taistelemassa Ukrainassa Ukrainan mutta myös Euroopan vapauden puolesta: Hakkaa päälle – Slava Ukraïni!

 

Paluu sinikeltaiseen Tšernivtsiin

Lopulta oli aika sanoa Karpaateille “До побачення” ja jatkaa matkaa kohti Tšernivtsiä, jossa viettäisimme Ukrainan matkamme viimeiset päivät. Aamuvarhaisella vuoriston herätessä uuteen päivään hurjakyytinen bussimatka Tšernivtsiin alkoi, edessä olisi vielä monta tunteellista hetkeä ystävien parissa. Eikä päivien tunteellisuutta lainkaan vähennä se, että elokuun 23. päivä ukrainalaiset viettivät Ukrainan kansallislipun päivää ja seuraavana päivänä oli vuorossa Ukrainan 35. itsenäisyyspäivä.

Ukrainan kansallislipun päivänä Tšernivtsi kietoutui Ukrainan lipun väreihin, aamusta lähtien ‘Kunnian kujan’ muistomerkkialueen korkeassa lipputangossa liehui suurikokoinen Ukrainan sinikeltainen lippu. ’Kunnian kujan’ muistomerkkialueelta (ukr. Меморіал «Алея Слави») löytyy yli 300 huhtikuuhun 2024 mennessä kaatuneen Tšernivtsin alueelta kotoisin olleen sotilaan muotokuvat ja tarinat. Merkittävä osa kaatuneista on keväällä 2014 Venäjän ja sen operaattoreiden aloittamasta Itä-Ukrainan sodasta, alueen laajentamisen jälkeen Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan sankarivainajien muotokuville ja tarinoille on tilaa.

Tšernivtsissä Ukrainan kansallislipun päivänä ja itsenäisyyspäivänä.

Ukrainan viettäessä 24. elokuuta 2026 35. itsenäisyyspäiväänsä maa jatkoi yli vuosikymmenen kestänyttä puolustustaistelua Venäjää vastaan. Unohdamme usein sen, että Ukrainan puolustustaistelu alkoi Sotšin olympialaisten jälkimainingeissa helmikuussa 2014 Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja käynnistäessä operaattoreidensa johdolla sodan Itä-Ukrainassa muutamaa viikkoa myöhemmin huhtikuussa 2014.

Istuimme iltaa, nostimme maljoja Ukrainalle ja Ukrainan asevoimille. Sota oli läsnä hiljaa ja äänekkäänä: muistin lippurivistöt kaupungin hautausmaalla. Sankarivainajia yli vuosikymmenen ajalta – nuoria ja vähän iäkkäämpiäkin miehiä ja naisia. Tšernivtsistä lähti nuoria opiskelijoita sotaan jo viime vuosikymmenen puolella, moni heistä ei palannut elävänä tai ehjänä takaisin.

Silmieni ohi lipui kuvien sarja eiliseltä. Harjoittelin tourniqueten käyttöä, opastajana minua nuorempi mies paksuine viiksineen. Tutustuin verenvuodon tyrehdyttämiseen ampumahaavasta, sirpaleen repimästä haavasta, siistireunaisesta tai repaleisesta haavasta. Välineitä ja haavahoitotarvikkeita – viereisellä pöydällä malleja miinoista ja erilaisista räjähteistä, joita venäläiset käyttävät. Mies viiksineen astuu taaksepäin – näyttää hyväksyvästi peukaloa – hänen jalkansa on amputoitu. Kiitän opastuksesta!

Ukraina on onnistunut taistelussaan siitä huolimatta, että liian usein sen liittolaiset ovat teoillaan avustaneet Venäjää Ukrainaa enemmän. Länsi on ollut heikko, arka ja pelokas. Muistuttaakseni läntisiä johtajia mahdollisuuksista, joiden ei pidä antaa valua käsistä lainaa Itškerian tšetšeenitasavallan ensimmäistä presidenttiä Džohar Dudajevia. Hänen elämään jäänyt “ennusteensa” Ukrainan vapautumisen mahdollisuuksista on hyvä pitää kristallin kirkkaana mielessä: “When the sun of freedom will rise in Ukraine, the end of the Russian empire will come”. (4)

Слава Україні!

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.kainuuneinoleinoseura.fi/eino-leinon-runoja/historia-aiheisia-runoja/terve-ukraina/

2. https://lauluottaakantaa.fi/ajankohtaista/venajan-hyokkays-synnytti-laajan-musiikillisen-solidaarisuusliikkeen/

3. https://www.britannica.com/place/Bukovina

4. https://www.kyivpost.com/opinion/4854 

Kuvat Marko Enqvist Ukrainassa 2026.