keskiviikko 26. helmikuuta 2020

”Postijunaa” katsomaan Parolaan, vierailu panssarimuseolla


Viime  kesänä suomalaiset panssarivaunujoukot viettivät sadan vuoden taivaltaan Parolannummella Hattulan kupeessa. Maamme panssarivaunujoukot syntyivät reilut sata vuotta sitten 30. kesäkuuta 1919 sotaministeri Rudolf Waldenin antaessa käskyn perustaa 15. heinäkuuta 1919 Hyökkäysvaunurykmentti – rykmentin kotitukikohtana toimi tuolloin Santahaminan varuskunta. Rykmentti käsitti kaksi patteristoa, jotka oli jaettu kahteen patteriin.

Panssarivaunuajattelu jakautui 1920-luvulla kahteen koulukuntaan, ranskalaisen ajattelun mukaan panssarivaunu on jalkaväen tulitukiase, kun taas englantilaisen ajattelun mukaan panssariaselaji voisi olla itsenäinen ratsuväen seuraaja. Suomessa ajateltiin vuonna 1919 panssarivaunujen olevan liikkuvaa tykistöä, mistä johtui hyökkäysvaunurykmentin jako kahteen patteristoon.

Rykmentille hankittiin Ranskasta 32 kappaletta Renault FT-17 -panssarivaunua, jotka kuuluivat tuolloin panssarikaluston ”eturintamaan” maailmassa.

Ranskalainen Renault FT-17 panssarivaunu.
























Pari vuotta perustamisensa jälkeen vuonna 1921 Hyökkäysvaunurykmentti siirrettiin Santahaminan varuskunnasta Poltinahon varuskuntaan Hämeenlinnan kaupunkiin.

Suomessa panssarijoukot kokivat aselajina alasajon, ensiksi 1926 hyökkäysvaunupataljoonaksi, myöhemmin hyökkäysvaunukomppaniaksi. Kannattipa Suomen kenttätykistön ”isä” Vilho Nenonen hyökkäysvaunuaselajin lakkauttamista kokonaan.

Uudella vuosikymmenellä – 30-luvulla – Suomessa ryhdyttiin tutkimaan panssariaselajin uudistamista englantilaisen Vickers-Armstrongin kuuden tonnin panssarivaunun pohjalta. Talvisotaan mennessä niitä oli hankittu Suomelle vuoden 1919 hyökkäysvaunurykmentin tapaan 32 kappaletta. Niiden varustaminen käyttökelpoisilla aseilla oli kuitenkin kesken, eikä niihin oltu talvisotaan mennessä hankittu omia tykkejä eikä radioitakaan, joten niissä jouduttiin käyttämään Renault FT-17:n Puteaux-panssarivaunukanuunoita.


Panssarivaunut ensimmäistä kertaa sodassa – lyhyt silmäys panssariaseen historiaan

Panssarivaunu sai tulikasteensa rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa, 15. syyskuuta 1916 brittien joukot käyttivät Sommessa, Flers–Courceletteen taistelussa ensimmäisen kerran Mark I -panssarivaunua, joita briteillä oli yhteensä 40 kappaletta. Syyskuun 15. päivä alkaneeseen hyökkäykseen näistä Mark I -panssarivaunuista osallistui yhdeksän kappaletta, myöhemmin niiden avuksi saapui toiset yhdeksän vaunua.

Sommen taistelu oli ensimmäinen taistelu, jossa panssarivaunuja käytettiin niin, että sillä oli taktista merkitystä.



























Marraskuussa 1917 käytiin ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla Cambrain taistelu (20. 11.–3.12.1917), jossa ympärysvallat käyttivät panssarivaunuja ensimmäisen kerran onnistuneesti. Ympärysvallat lähettivät taisteluun yhteensä yli 470 panssarivaunua, ja vaikka saksalaisten onnistui lopulta tekemään vastahyökkäyksellään Cambrain taistelun menestyksen tyhjäksi, panssarivaunujen käyttö sopivan tasaisessa maastossa – liikkumista rajoittavia räjähdekuoppia ei juurikaan ollut – yhdessä yllätyshyökkäyksen ja tehostuneen tykistönkäytön vuoksi toivat briteille alussa edun.

Kuten yllä viittasin, ensimmäisen maailmansodan jälkeen 20-luvulla, panssarivaunuajattelu jakautui kahteen koulukuntaan, ranskalaisen ajattelun mukaan panssarivaunu on jalkaväen tulitukiase, kun taas englantilaisen ajattelun mukaan panssariaselaji voisi olla itsenäinen ratsuväen seuraaja.

Saksassa ja Neuvostoliitossa ajattelu kulki mekanisoinnin suuntaan, johtuen osittain salaisesta koulutusyhteistyöstä, jota toimeenpantiin Neuvostoliitossa, koska panssarivaunut olivat Saksalta kiellettyjä Versailles’n rauhansopimuksen perusteella. Maiden välinen sotilasyhteistyö alkoi vuonna 1922 allekirjoitetun maidenvälisen Rapallon sopimuksen jälkeen. Seuranneina vuosina saksalaisia sotilaita lähetettiin harjoittelemaan neuvosto-Venäjälle, vastaavasti neuvosto-Venäjä koki hyötyvänsä saksalaisten harjoitusmenetelmien seuraamisesta.

Joulukuussa 1926 Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat sopimuksen panssarikoulun perustamisesta Neuvostoliittoon. Panssarikoulu avattiin 1929 Kazanin alueella, oppilaitos tunnettiin nimellä Kaman panssarikoulu (Panzerschule Kama), jossa panssarikoulutusta sai seuraavien vuosien kuluessa noin 30 saksalaisupseeria. Osa koulutuksessa olleista saksalaisupseereista osallistui myös neuvostoarmeijan sotaharjoituksiin.

Voidaan sanoa toisen maailmansodan muodostuneen panssarivaunujen ja niillä varustettujen joukkojen läpimurroksi – toisen maailmansodan alkupuolella nähtiin saksalaisten panssarijoukkojen tehokkuutta salamasodan muodossa, jolloin Luftwaffen tuella mahdollistui panssarijoukkojen nopea eteneminen syvälle vihollisen maaperälle. Toisaalta toisessa maailmansodassa nähtiin suurimmat koskaan käydyt panssaritaistelut, kuten Kurskin taistelu 4.–22. heinäkuuta 1943, joka alkoi saksalaisten Operaatio Zitadellen muodossa heinäkuun 4. päivä. Kurskin mutkassa käytyyn taisteluun puna-armeija heitti yli 1,9 miljoonaa miestä ja yli 5000 panssarivaunua sekä tuhansia lentokoneita, vastaavasti Saksalta osallistui Operaatio Zitadelleen noin 780 000 sotilasta, lähes kolme tuhatta panssarivaunua ja reilut kaksi tuhatta lentokonetta.

Neuvostoliito hankki menestystä vahvasti mekanisoitujen joukkojen avulla toisen maailmansodan alla alkaneessa Halhin-Golin taistelussa, joka käytiin 11. toukokuuta – 16. syyskuuta 1939 välillä. Halhin-Golin taistelut sodittiin Mongolian maaperällä puna-armeijan ja Japanin keisarilliseen armeijaan kuuluneen Kwantungin armeijan välillä. Taistelut alkoivat, kun Neuvostoliiton turvatakuita nauttivan Mongolian kansantasavallan sotilaat tunkeutuivat alueelle, jonka Japanin protektoraatti Mantšukuo katsoi itselleen kuuluvaksi. Halhin-Golissa kannuksiaan hankki myös, tuleva Neuvostoliiton marsalkka, Georgi Žukov. Halhin-Golin taisteluiden eräs seuraus oli Japanin vakuuttuminen Neuvostoliiton sotilaallisesta voimasta, mikä johti sen pidättäytymiseen hyökkäämästä sitä vastaan ja lopulta maiden väliseen hyökkäämättömyyssopimukseen huhtikuussa 1941.


Parolan panssarimuseolla Hattulassa

Parolan panssarimuseo on Hattulassa sijaitseva suomalaisia panssari- ja panssarintorjuntajoukkoja ja niiden historiaa esittelevä aselajimuseo, jossa on esillä kattava kokoelma itsenäisyyden ajan panssarivaunuja, -autoja ja panssarintorjunta-aseita sekä panssarijuna.

Museo avattiin paljaan taivaan alla männikköisessä rinteessä 18. kesäkuuta 1961, jolloin kokoelmissa oli 19 panssarivaunua ja 12 panssarintorjuntatykkiä. Sittemmin näyttelytilat ja kokoelmat ovat kehittyneet huomattavasti. Museota ylläpitää panssarimiesten ja -jääkäreiden maanpuolustusjärjestö Panssarikilta ry.

Museoon tutustuu vuosittain noin 30 000 kävijää, ja nykyään sen kokoelmiin kuuluu noin 70 panssarivaunua ja panssaroitua ajoneuvoa, 40 erilaista panssarintorjunta-asetta ja panssarijuna.

Panssarimuseon kokoelmat ovat ainutlaatuiset. Esimerkiksi neuvostoliittolaisista panssarivaunuista ei tiettävästi ole Venäjän ulkopuolella yhtä kattavaa kokoelmaa.  Erityisiä harvinaisuuksia ovat jatkosodan aikana kehitetty, japanilaisten fanittama, BT-42 rynnäkkötykki, ainoa laatuaan; T-50 kevyt panssarivaunu, joita on maailmassa jäljellä kaksi; ja panssariauto BA-10, joka on tiettävästi ainoa koko maailmassa.

BT-42 rynnäkkötykki.






















T-50 kevyt panssarivaunu.


















Sotasaaliiksi saatu BA-10 panssariauto.
























On luonnollista, että Panssarimuseolla muistetaan aselajin historiaa Suomessa, vierailumme aikana museon vaihtuvissa näyttelyissä esiteltiin 100 vuotta sitten perustetun Hyökkäysvaunurykmentin vaiheita kuvin, tekstein ynnä esinein.

Vaihtuvassa näyttelyssä valotettiin myös Renault F.T. Modéle 1917 -panssarivaunun synty- ja käyttöhistoriaa. Hyökkäysvaunurykmentille hankittiin näitä ranskalaisia panssarivaunuja vuonna 1919 yhteensä 32 kappaletta (kuva vaunusta uudessa värityksessä kirjoituksen alkupuolella).

Eikä museo unohda talvisodan panssarintorjuntaa, huomio kiinnittyy erityisesti lähitorjuntamiesten toimintaan ja välineisiin.


Kasapanos ja kasapanoksen tarvikkeet rintamaoloissa.


















Jatkosodassa Panssariyhtymän upseereista ja sotilaista moni nimitettiin ansioistaan Mannerheim-ristin ritariksi. Ensimmäiseksi Mannerheim-ristin ritariksi nimettiin eversti, myöhemmin kenraalimajuri, Ruben Lagus, joka siirrettiin asemasotavaiheen aikana kesäkuussa 1942, vasta perustetun Panssaridivisioonan komentajaksi. Lagus nimitettiin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi ansioistaan kesän -41 hyökkäyssotavaiheen  aikana johtamastaan offensiivista 5. divisioonan komentajana.


Panssariyhtymän Mannerheim-ristin ritarit.
















BA-20M panssariauto.






















Panssarimuseolta löytyi myös Panzerkampfwagen IV Ausführung J, panssarivaunutyyppi, joka oli minulle lapsuudestani kovin tuttu, sillä sijaitsihan vastaavan mallinen vaunu silloisen Lappeenrannan Päällystöopiston (eletään 70- ja 80-lukua) lähistöllä Lappeenrannan lentokentän kupeella. Vaunulla leikimme sotaa pojankloppeina monena kesänä ja talvena panssarikenraaleiksi itsemme kuvitellen.

Panzerkampfwagen IV Ausführung J Parolassa.





















Vickers-Armstrongs 6 tn. tank, taustalla T-26 m 1933.




















Lähikuva KV-1E:n tornista.




















Sturmgeschütz III Ausf. G rynnäkkötykki (StuG III Ausf. G) eli "Sturmi".

















Näkymä moottorihalliin.


















Entäpä mikä otsikossa mainittu ”postijuna” on? Kyseessä on suomalaisten, neuvostoliittolaisesta T-28 panssarivaunusta käyttämä nimitys – suomalaiset kutsuivat T-28 vaunua nimillä ”postijuna” tai ”postivaunu”. Kutsumanimi johtui tiettävästi eräästä sotasaaliiksi saadusta vaunusta löytyneistä kenttäpostisäkeistä. 


Sotasaaliiksi saatu puna-armeijan T-28 panssarivaunu, "postijuna", Parolassa.



















Parolan panssarimuseolla panssariaselajin esittely ei suinkaan pääty toisen maailmansodan aikaan – Suomen osalta talvisodasta jatkosodan kautta Lapin sotaan – vaan museolla on esitelty kattavasti puolustusvoimien panssarikalustoa toisen maailmansodan jälkeen aina tähän hetkeen saakka. Tässä kirjoituksessa pääpaino on kuitenkin historialla, joten toistaiseksi en tarjoa lukijoille kattavaa kattausta esillä olleista moderneimmista panssarivaunuista tahi -ajoneuvoista, alla kuitenkin pari kuvaa, joista ensimmäisessä ”kättä lyövät” saksalainen Leopard 2 A4 ja neuvostovalmisteinen T-72 M1.




















Ja toisessa maavoimien tämänhetkiseen kalustoon kuuluva siltapanssarivaunu Leopard 2L (alla).






















Taistelupanssarivaunujen ”kuolemaa” on povattu jo vuosikymmenten ajan, nykyisyys esim. Itä-Ukrainan sotanäyttämöllä on kuitenkin omalta osaltaan todistanut sen, että puheet panssariaseen kuolemasta aselajina ovat liioiteltuja. Panssarivaunun pahin vihollinen on toinen panssarivaunu.

Meillä on käsky jyrkin
uhmata kuolemaa.
Voimalla panssarinyrkin
ruhjoa vastustajaa.
Meillä ei säikytä,
meillä ei surra
– iske ja murra!

Panssarijoukkojen kunniamarssi, sanat runoilija Yrjö Jylhä, kirjoittaen ne Taipaleenjoella talvisodassa.

Kiitokset Panssarimuseolle!


Marko


Lähteinä käytetty muun muassa:






Parolan panssarijuna, koottu neljästä eri junasta.























sunnuntai 23. helmikuuta 2020

MV-lehti levittää MH17 disinformaatiota


Alankomaissa valmistaudutaan muutaman viikon kuluttua alkavaan Malaysia Airlines lennon MH17 pudottamiseen liittyvään oikeudenkäyntiin. Lento MH17 pudotettiin Itä-Ukrainassa 17. heinäkuuta 2014 venäläisvalmisteisella Novator 9K37 M1 Buk -ilmatorjuntaohjusjärjestelmällä. Tarkemmin sanoen järjestelmään kuuluvalla TELAR:illa nro. 332, kyseinen TELAR kuuluu Kurskin alueelle sijoitetulle Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatille. Oikeudenkäynnin alla venäläismediat ja venäläispropagandaa jakavat mediat ovat ryhtyneet ”hyökkäykseen” julkaistessaan MH17 pudottamista tutkineelta monikansalliselta JIT:ltä vuodettua aineistoa. Tähän ”hyökkäykseen” osallistuu myös MV-lehden nykyinen päätoimittelija, Venäjän miehittämässä Itä-Ukrainassa asusteleva, Janus Putkonen. Tässä lyhyehkössä yhteenvedossa kiinnitän huomioni lähinnä Janus Putkosen disinformatiiviseen toimintaan.

Buk-M1 nro. 332 Volvon vetämällä trailerilla, alkuperäinen video kuvattu aamupäivällä 17. heinäkuuta 2014. (1)















Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamiseen JIT on toistaiseksi nimennyt neljä epäiltyä – venäläiset tiedustelu-upseerit Igor ”Strelkov” Girkinin, Sergei “Khmury” Dubinskin ja Oleg “Gyurza” Pulatovin sekä ukrainalaistaustaisen Leonid ”Krot” Khartšenkon, jonka tiedetään toimineen kesällä 2014 Venäjän proxy-joukkojen ja militanttien tukikohdan komentajana. 















Putkosen MV-lehden uutisoinnit perustuvat asiakirjavuotoon, jotka julkaistiin ensimmäisen kerran ”Bonanza Mediassa”, jonka perustajiin kuuluu Janus Putkosellekin tuttu hollantilainen bloggaaja ja pro-Kreml-disinformaatiota jakava Max van der Werff, jonka luotettavuuteen tiedonvälittäjänä palaan lyhyelti myöhemmin.

Bellingcatin Christo Grozevin arvion mukaan kaksi mahdollisinta tiedon luovuttajaa ”Bonanza Medialle” on joko venäläinen verkkovakoilu- ja hakkerointiryhmä Fancy Bear, jolla on yhteys Venäjän sotilastiedusteluun tai Malesian viranomaiset.

Vuodetun aineiston perusteella Putkonen esittää MV-lehdessä lukijoilleen tosiasioina seikkoja ja päätelmiä, (2) jotka eivät kuitenkaan pidä paikkaansa ja jollaisia päätelmiä vuodetuissa asiakirjoissa ei edes esitetty – poimin tähän muutamia selkeitä valheita, joita Putkonen (jälleen kerran) esittää todellisina tapahtumina.

























Ensinnä, vuodetuissa dokumenteissa ei esitetä Putkosen esittämää väitettä, jonka mukaan MH17 ammuttiin alas Ukrainan ilmavoimien toimesta. Eikä vuodetuissa asiakirjoissa myöskään esitetä väitettä, että MH17 ei olisi pudotettu Buk-M1 TELARista laukaistulla ohjuksella. Vuodelle 2016 päivätyssä kirjeessä muun muassa listataan 11 tunnetun ukrainalaisen ja venäläisen Buk-M1 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmän sijainnit kesällä 2014, ukrainalaiset järjestelmät sijaitsivat kesällä 2014 muun muassa Harkovan oblastin alueella sijaitsevassa leirissä (Dovhenken kylän eteläpuolella) sekä Kramatorskin lentokentän alueella, venäläisistä mainittiin esim. 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin Millerovon alueella sijaitsevat Buk-M1 -järjestelmän yksiköt. (3)

Huomioidaan, että yhdestäkään näistä tunnetuista sijainneista ei Buk järjestelmällä olisi voinut pudottaa Malaysia Airlinesin lentoa MH17, ja dokumenteissa todetaan, ettei kesän 2014 taisteluiden ja sodan luonteen vuoksi Ukrainan olisi ollut mahdollista siirtää Buk-M1 -järjestelmän TELARia kantomatkan päähän MH17:sta – mutta, ja mikä tärkeintä, vuodetuissa dokumenteissa ei edes otettu kantaa siihen, oliko Venäjän mahdollista toimia näinvain Putkonen esittää päätelmän, ettei Venäjä ole toiminut näin.

Bellingcatin ja myöhemmin JIT:n julkaiseman todisteketjun perusteella Venäjän oli mahdollista siirtää Buk-M1 TELAR Millerovosta Itä-Ukrainan sotatoimialueelle, ja niin se siirsikin alueelle Buk TELARin nro. 332.






















Itse asiassa Putkonen ei lainaa julkaisemassaan tuotoksessa edes Max van der Werffiä kovinkaan tarkasti, joka siteeraa kirjoituksessaan ”MH17 properly investigated?vuodettua aineistoa, jonka jälkeen Putkonen esittää syytteitä, joiden mukaan Ukrainan ilmavoimien lentokone olisi pudottanut MH17:sta. Väitteidensä tueksi Putkonen käyttää kirjoitelmassaan myös disinformatiivista kuvituskuvaa ”Venäjän armeijan julkaisemasta tutkadatasta” – mikä itse asiassa on Venäjän puolustusministeriön propagandassa käyttämä havainnekuva, eikä vastaa todellista tilannetta alueella.
















Alla oleva kuva sen sijaan on Venäjän puolustusministeriön vuonna 2014 julkaisemaa tutkakuvaa hetkeltä, jolloin Malaysia Airlinesin lento MH17 tuhoutui. Kuten nähdään, sotilaskoneita ei ole MH17 läheisyydessä. Malaysia Airlinesin MH17 näkyy sekä sen historiapisteet ja suuntavektori alas oikealle. MH17 lisäksi ilmassa lensi kaksi muuta matkustajalentokonetta noin 30 km etäisyydellä siitä. (4) Putkosen väitteiltä ja todisteaineistolta vie pohjaa myös pois se seikka, että Malaysia Airlinesin lennon MH17 lentokorkeus oli noin 10 000 metriä, sitä vastoin Sukhoi Su-25 rynnäkkökoneen lakikorkeus on 7000 metriä. Koneen ilmasta ilmaan aseistus käsittää omasuojaksi tarkoitettuja infrapunahakuisia lähi-ilmataisteluohjuksia, joiden taistelukärki on 3,0 kilon ja 7,4 kilon välillä (vrt. 9K37 M1 Buk, jossa on 70 kg taistelukärki), lisäksi Su-25 rynnäkkökoneessa on 30 mm GSh-30-2 automaattikanuuna (250 ammusta). (5)

Kuva via @sotilaspassi. (4)

















Väitteet mahdollisista hävittäjälentokoneista tehdyistä silminnäkijähavainnoista on kumottu lukuisia kertoja – toisaalta on myös syytä pitää mielessä se, että käynnissä olevan sodan aikana venäläiset propagandamediat ovat turvautuneet lukuisia kertoja vääriin ilmiantoihin, näyttelijöihin todistajina jne. joten todistajalausuntojen joukkoon on mahdollista ujuttaa vääriä silminnäkijähavaintoja. Toisaalta silminnäkijähavaintojen luotettavuutta heikentää myös se, että taivas oli Snižnen eteläpuolisilla alueilla 17. heinäkuuta iltapäivällä pilvinen tai puolipilvinen. Vastaavasti Hraboven kylän alueella, jonne valtaosa lennon MH17 jäänteistä putosi, taivas oli puolipilvinen – paikoin lähes kirkas, mutta kuten julkaistujen sääsatelliittikuvien perusteella voi päätellä, taivas selkeni alueilla Hrabovesta luoteeseen ja pohjoiseen. Eli kaikkialta ei tuolloin edes ollut näköyhteyttä taivaalle pilviverhon peittäessä sen taakseen, jolloin ”silminnäkijöillä” ei ole ollut visuaalista näköyhteyttä taivaalle, joten heidän lausuntonsa on joko a) kuvitteellinen, yhdistelmä eri muistikuvia, tai b) sepitettä.

Todistajalausunnoissa mainitaan myös äänihavainnot, jotka voivat liittyä ohjuksen laukaisuun alueella ja muuhun ilmaliikenteeseen (ks. kuva yllä), jotka ihmismieli on yhdistänyt kuvitteelliseen uutisointiin hävittäjästä. Tässäkään tapauksessa ei voida sulkea pois ”todistajalausuntoja”, jotka ovat tarkoituksellisesti disinformatiivisia ja tutkijoita harhauttavia.

Alueella vallinnutta säätilaa on tarkasteltu esim. Bellingcatin artikkelissa ”Examining the MH17 Launch Smoke Photographs” ja lyhyelti @sotilaspassin julkaisemassa tiedostossa.

Pudonneen MH17 jäänteistä sekä lentäjien ruumiista löytyneet ohjuksen taistelukärjen sirpaleet kertovat omaa kieltään siitä, millaisella aseella lento MH17 pudotettiin.

Tutkijat ovat löytäneet kolmea eri sirpalemallia (muotoa), tässä tapauksessa bow-tie-sirpale (solmukkeen/ perhosen mallinen sirpale) erityislaatuisuutensa vuoksi paljasti käytetyn asejärjestelmän, johdattaen tutkijat oikean ohjustyypin ja taistelukärjen jäljille – 9M38M1.

Kuva via www.whathappenedtoflightmh17.com. (6)





















Havaintoihin ja löytöihin viitataan myös National Geographic kanavalla esitetyssä Air Crash Investigation (Lentoturmatutkinta) jaksossa, jossa käsitellään Malaysia Airlinesin lennon MH17 tuhoa. Jakso on esitetty myös Suomessa kyseisellä kanavalla helmi-maaliskuussa 2018. Kyseisessä jaksossa esitettiin myös havainnollistaen se, kuinka tutkijat päättelivät MH17 pudottaneen kohteen räjähtäneen koneen rungon ulkopuolella, etuviistossa kapteenin vasemmalla puolella, joka täydentävänä havaintona sulki pois eräitä Venäjän propagandassa esitettyjä syitä tuholle, johdattaen osaltaan tutkijoita oikeille jäljille.

Palataan näin loppuun hollantilaiseen Max van der Werff’iin, joka on kirjoittanut MH17 tuhosta lukuisia – Venäjän narratiivia toistavia – kirjoitelmia, ja joka on vieraillut Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, tavaten aikoinaan myös Janus Putkosen, tämän toimiessa DONi Newsin johdossa miehitetyssä Donetskissa. Jo tuolloin Max van der Werff osoitti olevansa varsin epäluotettava ”tutkijana” ja kirjoittajana, jolla – syystä tai toisesta – MH17 disinformaation levittäminen tuntuu olevan pakkomielle, ja tässä työskentelyssä hän on syyllistynyt, vähintäänkin tiedon kertomatta jättämiseen, käytännössä suoranaiseen valehteluun ja disinformaation levittämiseen.

Kirjoittamassani blogissa ”Janus Putkonen – osa venäläistä propagandaverkkoa” käyn myös läpi Putkosen ja van der Werffin viestivaihtoa, poimien esimerkkeinä esille eräitä jälkimmäisen julkaisemia disinformatiivisia tarinoita, joita hän on kyhäillyt Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen ympärille, koettaessaan tarjota lukijoilleen vaihtoehtoista totuutta.

Max van der Werff vierailullaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla matkusti läpi, ainakin jotakuinkin saman reitin, jota myöten Volvon vetämällä trailerilla Buk-M1 TELAR nro. 332 siirrettiin Donetskin alueelta 17. heinäkuuta Snižnen eteläpuolelle. Kokoamaansa aineistoa hän on käsitellyt sosiaalisessa mediassa sekä muissa julkaisuissaan. Hän muun muassa esittelee Buk-M1 TELARin reitiltä Donetskista Snižneen matalan sillan ennen Torezia, jonka ali trailerilla oleva Buk-M1 TELAR ei hänen mukaansa mahdu, kuten ei mahdukaan, mutta – (7)

























hän jättää tarkoituksellisesti mainitsematta sen, että vierellä menee reitti, jota myöten ajamalla kyseisen matalan sillan voi kiertää.



















Toinen esimerkki on, jos mahdollista, vieläkin idioottimaisempi, mutta niinpä se – tai siitä kehitetyt variaatiot – saivat jonkin verran näkyvyyttä leviten näin Max Van Der Werffin lukijakunnassa, kyseisen kuvan hän myös välitti sähköpostitse Janus Putkoselle ”todistuskappaleena” lännen valheellisuudesta. Twiittiin liitetyssä kuvassa, kuvaan on lisätty venäläinen Armata T-14 taistelupanssarivaunu hetimmiten UAZ-469 maastoauton perään. (8) Kuvamanipulaation ainoa tarkoitus oli totuuden hämärtäminen, jotta edes osa yleisöstä ryhtyisi epäilemään totuutta. En usko, että varsinaisena tarkoituksena oli käännyttää ihmisten päitä uskomaan Venäjän propagandaa, vaan vain ja ainoastaan synnyttää epävarmuutta sen suhteen mitkä todistusaineistona esitetyistä kuvista ja videoista ovat oikeita ja mitkä eivät. 




















Alla alkuperäinen alueelta otettu kuva ilman siihen istutettua venäläistä Armata T-14 taistelupanssarivaunua. Alkuperäinen kuva otettu Torezissa 17. heinäkuuta 2014, noin puolenpäivän aikaan, jolloin Venäjä ei ollut edes esitellyt Armata T-14 taistelupanssarivaunua.
















Janus Putkosen väitteistä huolimatta Malaysia Airlinesin lentoa MH17 ei pudotettu alas ukrainalaisten toimesta, vaan kyseisellä lennolla olleen yhtiön Boeing 777-200ER pudotettiin ilmatorjuntaohjuksella ja kyseinen ohjus laukaistiin Venäjän maavoimille kuuluvasta Buk-M1 TELARista nro. 332 kuutisen kilometriä Snižnen keskustasta etelään.


Marko




Kirjoituksessa hyödynnetty myös Google Earth -palvelua sekä Ministry of Defence of Ukraine -verkkosivua.


tiistai 18. helmikuuta 2020

Johan Bäckman – Sandarmohin hiekkakankailta verkkovaikuttamiseen


Viime aikoina sosiaalisessa mediassa huomioni, kuten monen muunkin huomio, on kiinnittynyt maamme ”kansallismielisten” toimintaan, joka pitää sisällään erilaisia toiminnanmuotoja verkkohäirinnästä mielenilmauksiin ja disinformatiivisten ynnä propagandististen yhdistysten toiminnan ylläpitämiseen – unohtamatta erilaisten lokajulkaisujen ylläpitoa. Näiden ryhmien kautta toistetaan myös hyvin selkeästi venäläistä narratiivia tukevaa näkemystä neuvostovaltion historiasta, etenkin Josif Stalinin kaudella 30-luvulta toisen maailmansodan loppuun, näiltä osin mukana on tavattoman usein ”yhteiskuntatieteilijä, valtiotieteiden tohtori ja oikeussosiologian sekä kriminologian dosenttiJohan Bäckman. Niinpä tässä kirjoituksessa tarkastelen Johan Bäckmanin aikaansaannoksia viime joulukuun ja helmikuun alun välillä – en kuitenkaan etene kronologisessa järjestyksessä, vaan huomioin eräiltä aihepiireiltä merkittävimpiä tapahtumia, joku saattaisi kutsua niitä operaatioiksi tai laajempien operaatioiden osiksi.

Johan Bäckman Helsingin käräjäoikeudessa kesäkuussa 2018, kuva: Marko Enqvist.























Viime vuoden lokakuussa kirjoitin Johan Bäckmanista ja hänen suhtautumisesta Sandarmohin hiekkakankaiden vainajiin, ja kuinka Johan Bäckman Publications on julkaissut Sergei Veriginin ja Armas Mashinin teoksen Sandarmohin arvoitus Osa I: Hiekkakankaiden salatut vainajat, ja koskapa Sandarmoh on yhä edelleen hyvin voimakkaasti esillä Johan Bäckmanin toiminnassa esitelmien pidosta haastatteluihin ja verkkovaikuttamiseen, ei aihetta voi sivuuttaa tässäkään kirjoituksessa.

Petroskoissa on järjestetty Sandarmohin arvoitus-teoksen esittely ja jonkin sortin keskustelutilaisuus, teos esittelytilaisuuksineen on myös saanut näkyvyyttä Venäjällä myös valtakunnallisella televisiokanavalla sekä Youtubessa. (1)

Viime vuosina Venäjällä on ryhdytty urakalla valkopesemään Josif Stalinia, Sandarmohin synkeää historiaa tutkineita, kuten Juri Dmitrieviä, vainotaan, joten tässä kontekstissa asetan julkaistun teoksen, jossa spekuloidaan suomalaisten syyllisyydellä Sandarmohin uhreihin, siihen kategoriaan julkaisuja, jotka tukevat Venäjän valtiollista narratiivia.



























Sandarmohin hiekkakankailta Bäckman on ehtinyt kulkea myös Puolaan, (2) laskemaan seppeleen miehittäjän eli puna-armeijan muistomerkille ja pistämään pystyyn – ehtaan punakaartin tapaan – huutoäänestyksen siitä, pitäisikö Suomen maksaa korvauksia Leningradin saarron uhreille sekä Petroskoin keskitysleirin lapsiurheille. 




















Syksyllä Johan Bäckman vieraili Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, Luhanskissa. Tuolloin hän luennoi Luhanskin ”kansallisen yliopiston” ”Suomi-keskuksessa” aiheesta uudet informaatiouhat ja hybridisodat. Joulukuussa Bäckman vierailu vuorostaan miehitetyssä Donetskissa, nyt vuorossa oli luennoitsijana toimiminen Donetskin ensimmäisellä ”diplomaattikurssilla”. Sanojensa mukaan Bäckman luennoi tuleville ”diplomaateille” muun muassa Suomen ja Euroopan tilanteesta Kekkosesta kertomisen oheen.

Minulle on arvioitu tällaisen ”diplomaattikurssin” erään tarkoituksen olevan yhteiskunnallisen epävakauden lisääminen Ukrainaan, toiminnan vaikeuttaessa mahdollista rauhanprosessia. Käytännössä epävakauden luoja on Venäjä, sillä toiminta ”kansantasavalloissa” on voimakkaasti sidoksissa Venäjän toimiin ja intresseihin.

Johan Bäckman ”luennoimassa” Donetskissa, kuva Johan Bäckmanin Instagram-tililtä. (3)





















Eri sosiaalisen median alustoilla Johan Bäckman on antanut näkyvyyttä erilaisille ääriajattelijoille ja toimijoille Tiina Wiikistä alkaen silakkaliikkeen vastaisiin toimijoihin, unohtamatta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla majailevia henkilöitä, kuten MV-lehden nykyistä päätoimittelijaa Janus Putkosta ja suomalaismilitantti Petri Viljakaista.

Erityisen näkyvänä toimintana voidaan pitää viime vuoden lopulla perustetun Silakka-liikkeen vastaista kampanjointia viestein –

#Silakkaliike on suvakkien Sturmabteilung (SA), digitaalinen katutappeluosasto. Ihan joka puolella nettiä on silakoiden julkisia uhkauksia pahoinpidellä ja jopa tappaa usein nimettyjä henkilöitä (4)

Mitä jengi puhuu jostakin #silakkaliike vastamielenosoituksesta. Siellähän oli muutama oodini yksityishenkilöinä viettämässä grilli-iltapäivää teemalla silakoita uuniin. (5)

Jälkimmäisessä lainauksessa on maininta ”oodineista” eli laitaoikeiston katujengi Soldiers of Odineista* yksityishenkilöinä, joka mielessäni rinnastuu Venäjän valtion väitteisiin Ukrainassa sotivien venäläissotilaiden olevan ”vapaaehtoisia yksityishenkilöitä”, joiden kanssa Venäjän valtiolla ei ole mitään tekemistä.

Ja kuvin, jolloin on myös promottu erilaisia valemedioita, kuten disinformaation ja propagandan jakoon käytettyä – miehitetyssä Itä-Ukrainassa Janus Putkosen toimesta tuotettua – MV-lehteä.






















Silakkaliikkeen vastainen kampanjointi, eikä yksin Bäckmanin osalta, vaan laajemmin ”kansallismielisten” taholta on niin näkyvää ja paikoin aggressiivistakin, että voi päätellä tämän laitaoikeiston tukijoineen pitävän Silakkaliikettä vihollisenaan. En käytä sanaa vastavoima, vaan ”vihollinen”, koska viestinnän ja termien perusteella kyse on ennemminkin viholliskuvan luonnista – ehkäpä jopa ”silakoiden” dehumanisoinnista.

Viime vuoden joulukuussa aloitti toimintansa vale- ja vastamedioiden tuottajiin yhdistettävä ”Toimittajaliitto” ja vaikka kyseisen ”liiton” taustalla olevien – näkyvien – henkilöiden joukossa ei Johan Bäckmania löydykään, niin näyttöjen perusteella voidaan todeta ”toimittajaliiton” jälkien johtavan aina Johan Bäckmaniin saakka. Tämän ns. toimittajaliiton taustalla oleva Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry on rekisteröity joulukuussa 2016, tuolloin yhdistyksen puheenjohtajana toimi Pispalan Radion perustaja Pasi Komsi, varapuheenjohtajana Komsin yhteistyökumppanina toiminut parkanolainen Kauko Kallioniemi ja sihteerinä eräs Johan Bäckman. Joulukuussa perustetusta ”Toimittajaliitosta” enemmän blogissani ”Vastamedioista pseudotoimittajien ’toimittajaliittoon’.”

Tietyissä tapauksissa näkymättömyys voi toimia huutomerkkinä. ”Toimittajaliiton” ohella Bäckman on verhoutunut ”näkymättömyysviittaan” MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin kuoleman jälkeen, jonka hän on julkisesti sosiaalisessa mediassa jättänyt huomioimatta. Uskallanpa väittää tämän toiminnan olevan tarkoituksellista, mutta omalla tavallaan huomiota herättävää. 

Olen huomannut monen pitävän Johan Bäckmania jonkin sortin ”pellenä” – etten sanoisi harmittomana tapauksena, itse en tällaista arviota missään nimessä allekirjoita. Kyse on hänen kohdalla ennemminkin hyvin laskelmoidusta toiminnasta, jolla on selkeä päämäärä, jota voisi lyhyesti kuvata tarkoitukseksi  horjuttaa yhteiskunnallista vakautta Suomessa. Ehkäpä kuitenkin ilmaisisin tarkoituksen päinvastoin eli epävakauden kylvämisen Suomeen.


Marko





*: Tässä yhteydessä on syytä selventää muutamalla sanalla Soldiers of Odin -liikettä. Kyseessä on uusnatsistisen Pohjoismaiden Vastarintaliikkeen aktiivin Mika Rannan lokakuussa 2015 perustama organisaatio, jolla on saksalaistietojen mukaan myös yhteydet sikäläiseen äärioikeistolaiseen ryhmään, joka suunnitteli moskeijaiskuja Saksassa. Soldiers of Odin markkinoi itseään “katupartiona”, käytännön toimet ovat osoittaneet ryhmän olevan luonteeltaan ekstremistisen.