Suomessa ei käydä kriittistä keskustelua Venäjän proxyihin värväytyneistä kansalaisistamme

Oikeus on jälleen Euroopassa puhunut ja syytetty on tuomittu vankeuteen terrorismista sekä kuulumisestaan terroristiseen organisaatioon. Tällä kertaa näin kävi Tšekin tasavallassa, jossa oikeus on tuominnut 32-vuotiaan miehen 20 vuodeksi vankeuteen hänen osallistuttuansa Ukrainan sotaan Venäjän johtamissa, organisoimissa ja varustamissa joukoissa. Syytetyn – Martin Kantor – katsottiin  syyllistyneen terrorismiin ja olleen terroristisen organisaation jäsen:

“32-year-old Czech national Martin Kantor has been sentenced to 20 years’ imprisonment for fighting on the side of the Russian and pro-Russian Donbas militants.  The trial before the Prague Municipal Court was in absentia, but is important both as a clear deterrent to others, and because Kantor was found guilty on 1 June 2021 of terrorism and involvement in a terrorist organization.” (1)

Kantorin oikeudenkäynti ei ole Tšekeissä ensimmäinen laatuaan, tuskin on viimeinenkään.

Vastaavia oikeudenkäyntejä on järjestetty Euroopan alueella viime aikoina useampia, tai vaihtoehtoisesti ollaan järjestämässä.

Latviassa oikeus tuomitsi 40-vuotiaan Beness Aijon 2½ vuodeksi vankeuteen osallistuttuaan Ukrainan sotaan Venäjän proxy-joukoissa. Beness Aijo todettiin syylliseksi Latvian rikoslain artikloiden 81 ja 82 sekä 83 mukaisiin rikoksiin, eli osallisuudesta hallituksen väkivaltaiseen kaatamiseen, valtion itsenäisyyden lakkauttamisyritykseen sekä Latvian alueellisen koskemattomuuden heikentämiseen. (2)

Italiassa on edessä todennäköisesti merkittävämpi oikeudenkäynti maan viranomaisten onnistuttua osana ”Yksinäinen susi” -operaatiota jäljittämään ja pidättämään 50-vuotiaan, entisen poliisin Cagliarista, joka osallistui sotaan Ukrainassa Venäjän proxy-joukoissa.

Toukokuun alkupuolella pidätetty, entinen poliisi, pidätettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2015, epäiltynä osallistumisesta palkkasotilaana sotaan Ukrainan hallintoa vastaan. Tuolloin pidätetty vapautettiin, koska ei löytynyt riittäviä todisteita siitä, että hän oli osallistunut varsinaisiin taistelutehtäviin. Pidätetty kertoi tuolloin kuulusteluissa, ettei ollut ”ampunut ukrainalaissotilaita”.

Italiassa viranomaistahot olivat seuranneet pidätetyn pankkitilejä ja havainneet lukuisia tilisiirtoja ”Donetskin kansantasavaltoihin” liitetyltä pankkitililtä epäillyn tilille. Pidätyksen yhteydessä takavarikoitiin valokuvia, videotallenteita ja asiakirjoja, joita käytetään todisteena pidätettyä vastaan.

Pidätettyä syytetään terroristisesta toiminnasta. (3)

Euroopassa ensimmäisten tuomiot osallisuudesta Ukrainan sotaan Venäjän proxy-joukoissa, tai värväytyneenä palkkasotilaaksi venäläiseen palkkasotilaspalveluita tarjoavaan yritykseen luettiin jo sodan alkupuolella. Iso-Britanniassa Benjamin Stimson tuomittiin terrorismilain perusteella 5½ vuoden vankeusrangaistukseen osallisuudesta sotaan Ukrainan hallintoa vastaan. (4)

Ehkäpä hiukan yllättäen Serbiassa oikeuslaitos on ollut ahkera tuomitessaan Ukrainassa, Venäjän joukoissa taistelleita palkkasotilaita – militantteja. Toimittaja Maja Zivanovic artikkelissaan “Donbass Brothers: How Serbian Fighters Were Deployed in Ukraine” huomioi myös maan oikeuslaitoksen toiminnan. (5) Artikkelin kirjoitus- ja julkaisuajankohtana tammikuussa 2019, kaksikymmentäyhdeksän serbiä oli tuomittu osallistumisesta Ukrainan sotaan Venäjän proxy-joukoissa palkkasotilaina kuudentoista odottaessa tuomiota.

Verrattuna Baltian maihin tai moniin eurooppalaisiin valtioihin, Suomessa keskustelu – puhumattakaan aktiivisista toimista – Venäjän joukoissa Ukrainassa taistelleiden kohtelemisesta vierastaistelijoina ja tuomitseminen osallistumisesta sotaan Ukrainassa loistaa poissaolollaan siitä huolimatta, että maassamme on kyllä käyty keskustelua vierastaistelijoista. Viimeksi keskustelu pulpahti pintaan kiivaampana vuosi sitten, jolloin Suomeen palasi Al-Holin leiriltä kolme naista lapsineen, naiset olivat värväytyneet ISIS:iin tai muulla tavoin liittyneet terroristijärjestöön mutta tämänkin jälkeen ISIS:iin värväytyneiden synnyttämästä uhasta on käyty keskustelua.

Toki ISIS:iin on värväytynyt merkittävästi enemmän suomalaisia tai Suomessa asuvia, mitä Venäjän varustamiin joukkoihin on värväytynyt Ukrainan sodan kuluessa, mutta jos käymme keskustelua Suomeen palanneiden vierastaistelijoiden (tai terroristien) synnyttämästä uhasta, on oudoksuttavaa, että yksi ryhmä unohdetaan tyystin. Mielestäni emme kuitenkaan voi ohittaa heidän synnyttämää turvallisuusuhkaa olkia kohautellen, osa heistä on osallistunut taisteluihin, joukossa voi olla henkilöitä, jotka ovat saaneet koulutusta terroristisiin toimiin, hiukan samalla tapaa kuin ruotsalaiset Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenet Anton Thulin ja Viktor Melin saivat venäläisen Russian Imperial Movementin eli RIM:in Partizan kurssilla muutama vuosi sitten. Heidän saama oppi oli kuitenkin niin pätevää, että leirin jälkeen, palattuaan Ruotsiin, he tekivät yhdessä kolmannen äärioikeistolaisen ekstremistin, Jimmy Jonassonin, kanssa pari onnistunutta terrori-iskua kolmannen epäonnistuessa.

Johan Bäckman ja Petri Viljakainen miehitetyssä Itä-Ukrainassa, kuva J. Bäckman.

ISIS:iin värväytyneiden kohdalla on myös käyty keskustelua myös muiden kuin taisteluihin osallistuvien vastuista, kuten huoltoon ja propagandasodankäyntiin osallistuneiden toiminnasta, jota toimintaa ei myöskään pidä aliarvioida. He toiminnallaan omalta osaltaan mahdollistavat taistelut ja terroriteot; propagandan voimaa meidän ei pidä ryhtyä aliarvioimaan, sen voimasta on viimeisen vuosisadan osalta näyttöä, vaikka kuinka. Samalla vakavuudella en ole nähnyt käytävän keskustelua Venäjän riveihin värväytyneiden propagandistien toiminnasta, itse asiassa esim. Janus Putkosen kohdalla ensimmäisistä uutisista hänen värväytymisensä jälkeen paistoi läpi hämmästys ja jopa lievä ihailu – ryhtyisimmekö me ihailemaan suomalaista, joka värväytyisi Daeshin kaltaiseen terroriorganisaatioon? Eikä Länsi-Savossa elokuussa 2019 julkaistu haastattelu Petri Viljakaisesta kovinkaan kriittinen ollut, ennemminkin hänestä maalailtiin kuvaa ohjailulle alttiina reppanana. (Huom. Viljakainen kuului ns. rintamajoukkoihin, mutta näen hänen roolin olleen muutakin kuin laiton taistelija rintamalla. Häntä hyödynnettiin runsaasti myös propagandassa).

Länsi-Savo 6. elokuuta 2019.

Sama vaikenemisen kulttuuri vallitsee tarkasteltaessa muutakin toimintaa, johon suomalaiset, Venäjän joukkoihin värväytyneet ovat syyllistyneet, tai Venäjän laskuun työskentelevät syyllistyvät. En ole havainnut käydyn keskustelua värväystoiminnasta, jonka avainhenkilöitä Suomessa oli Johan Bäckman, tai toiminnan rahoittamisesta – miehitetyn Itä-Ukrainan alueella kadonneen Petri Viljakaisen mukaan juuri Bäckman maksoi hänen kulujaan, tämän matkatessa Pietarin kautta Rostov-na-Donun alueelle ja sieltä sotatoimialueelle Ukrainaan.

Oma lukunsa on sitten paluu Suomeen, ja se kuinka heihin suhtaudutaan Suomessa. Ainakin osa heistä näyttää solahtaneen yhteiskuntaamme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä on syytä huomioida se, että he eivät kuitenkaan ole tehneet tiliä menneisyytensä kanssa, ennemminkin tuntuvat pitävän tekojaan oikeutettuina. Eräät, kuten Jarmo Ekman, kristallipuolueen kuntavaaliehdokkaana Sastamalassa, rakentavat (poliittisen) vaikuttajan uraa Suomessa taustaansa juurikaan kätkemättä. Kiinnostavaa tässä puolessa on se, että hänkin näyttää olleen haluttu useampaankin puolueeseen kuntavaalien alla, valitsi kuitenkin kristallipuolueen ilmeisen henkilökohtaisista syistä. Toisaalta jotain se kertoo ainakin perussuomalaiset paikallisosastosta, kun ovat tiedustelleet Ekmania riveihinsä taustasta piittaamatta. Hänenkin taustalta löytyy miehitetyssä Itä-Ukrainassa propagandistisen työskentelyn ohella Ukrainan häneen kohdistamia sanktioita, seikka joka tuotiin myös Tyrvään Sanomien haastattelussa esille (viittaan alla olevaan kuvaan, joka on osakuva haastattelusta), kuin myös disinformatiivisen Toimittajaliiton sihteerinä toimiminen muun koheesiota rikkovan vaikuttamisen rinnalla, seikat, jotka eivät näytä painavan ”kansallismielisenä” esiintyvän puolueen vaakakupissa lainkaan.

Sota Ukrainan itäisissä osissa alkoi huhtikuussa 2014, Suomessa venäläispropagandan levittäminen alkoi hyvin pian tämän jälkeen, ensimmäiset (julkisesti) värväytyneet saapuivat Venäjän kautta Itä-Ukrainan miehitetyille alueille seuraavan vuoden puolella – julkisuudelta piilossa heitä saapui mahdollisesti jo ennen tätä. Nyt elämme kesää 2021, sota Ukrainassa jatkuu edelleen, aivan kuten hiljaisuus Suomessakin.

 

Marko  

Lähteet:

1. http://khpg.org/en/1608809156 

2. https://www.unian.info/world/donbas-latvia-in-absentia-sentences-black-lenin-to-2-5-years-in-prison-11423254.html 

3. https://www.unian.info/war/donbas-war-italy-arrests-ex-police-officer-who-fought-as-mercenary-11408410.html

4. http://khpg.org/en/1500064559 

5. https://vsquare.org/donbass-brothers-how-serbian-fighters-were-deployed-in-ukraine/ 

Huom. kirjoituksessa keskityn luonnollisesti vain Venäjän riveissä sotiviin, koska Ukrainan hallintoa tukeviin joukkoihin värväytyneet suomalaiset edustavat kuitenkin laillista hallitusvaltaa, joten eivät samalla tavalla ole rinnastettavissa vierastaistelijoihin. Mikäli nämä suomalaiset syyllistyvät sotatoimissa sotarikoksiin tai muihin rikollisiin tekoihin, on heidän kannettava vastuu teoistaan.

Viisi vuotta sotaa Ukrainassa

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin viisi vuotta sitten keväällä 2014, jolloin Venäjän operaattoreiden johdolla Ukrainan itäosissa Donetskin ja Luhanskin alueilla ryhdyttiin valloittamaan hallintorakennuksia sekä merkittävinä pidettäviä kohteita.

Donetskissa maaliskuun 2014 alkupuolella mielenosoittajat miehittivät osia Donetskin aluehallintorakennuksesta, maaliskuun 6. Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista, joiden joukossa oli Venäjältä tulleita operaattoreita. Donetskissa paikallisia mielenosoittajia alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan Leninin aukiolle yhdessä Venäjältä saapuneiden agitaattoreiden kanssa, maaliskuun ensimmäisen puoliskon jälkeen väkimäärät aukiolla alkoivat huveta – kuun toisella puoliskolla viikonvaihteen mielenilmauksiin saapui korkeintaan tuhatkunta mielenosoittajaa ja joitain satoja uteliaita paikallisia seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tuolloin Ukrainan hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin näihin ulkoa johdettuihin mielenosoituksiin kaupungin keskustassa.

Huhtikuun 6. reilut tuhat mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta – miljoonan asukkaan kaupungista löytyi tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä päälle jokunen bussilastillinen ”Putinin turisteja” Venäjältä vaatimaan ”kansanäänestystä”. Samaan aikaan Luhanskissa noin tuhat mielenosoittajaa ja Venäjän operaattoria hyökkäsi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n päämajaan miehittäen sen.

Donetskin aluehallintorakennus 10. huhtikuuta 2014, kuva @ukrpravda_news.

Tämän jälkeen tapahtumat etenivät entistä nopeammalla tahdilla Ukrainan itäosissa, huhtikuun 12. oli tulevien tapahtumien kannalta merkittävä päivä. Tuolloin Venäjän GRU:n upseerin Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk -alueella miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta.

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.”

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

Paikallisilta saamieni tietojen mukaan seuraavien päivien ja viikkojen kuluessa osa alueen poliisin ja sisäministeriön joukoista siirtyi suoraan Venäjän organisoiman ”kansantasavallan” alaisuuteen, osan jäädessä kotiin syystä tai toisesta ja vain pienen osan pysytellessä uskollisena Ukrainan uudelle hallinnolle, ja tämä uudelle hallinnolle uskollisten määrä oli aivan liian vähäinen, jotta he olisivat kyenneet kontrolloimaan kaupunkia ja pitämään järjestystä yllä, niinpä huhtikuun toisella puoliskolla Donetsk alkoi siirtyä vääjäämättä kohti anarkiaa, jossa valta oli sillä, jolla oli ase (riittävästi voimaa käytössään).

Samaan aikaan meille media syötti tarinaa venäläisistä ”uhreina”, venäläisiin kohdistuneista ”vainoista” – läntisiin medioihin alkoi levitä tarinoita, jotka on jälkikäteen todistettu Venäjän valtiojohtoisten mediatalojen propaganda ja disinformaatiokampanjoiksi. Jos alueen asukkaat olivat Oranssin vallankumouksen aikaan päässeet ”nauttimaan” venäläispropagandasta, keväällä 2014 sama propaganda iski alueelle monta kertaa voimakkaammin ja toisin kuin vuosikymmentä aiemmin, perinteisen median ohella internetiä hyödynnettiin täydellä teholla. Erilaiset ”uutissivut” ja portaalit levittivät uutisia vainoista, keskitysleireistä, jonne venäläismiehiä viedään – perinteisiäkin keinoja hyödynnettiin.

Kollaboraattoreiden ja propagandistien toimesta alueella levitettiin huhuja ja juoruja ”ukrainalaisten perustamasta keskitysleiristä, josta XX oli onnistunut pakenemaan” – nämä tällaiset tarinat muuttuivat uskottaviksi. Keskustelin niistä tuolloin L:n kanssa, hän kertoi, kuinka työpaikallakin niistä puhuttiin ja tarinoita levitettiin – myöhemmin juorujen lähde paljastui kollaboraattoriksi, jonka työ palkittiin miehitysvallan toimesta.

Kokonaiskuvaa oli jopa paikan päällä hankalampi hahmottaa kyseisinä päivinä tapahtumien vyöryessä hyökyaallon lailla yli, ajan myötä palaset kuitenkin loksahtivat paikalleen – sekava vyyhti sai kaipaamaansa järjestystä.

”Nyt tiedän, että Janukovytšin tukijoita käytettiin hyödyksi, samoin Majakista (Маяк) tuotiin väkeä protesteihin. Olin pettynyt, kun näin ihmisiä kokoontuvan aukiolle jokainen viikonloppu. Moni Venäjältä Itä-Ukrainaan muuttanut eläkeläinen kuvitteli rakentavansa Neuvostoliittoa uudelleen – he haikailivat Neuvostoliiton perään, eivät Ukrainan tai Venäjän vaan Neuvostoliiton.”

Anarkian ja sodaksi edenneen miehityksen alun keväällä ja kesällä 2014 Donetskissa kokenut L.

Viktor Janukovytšin kaudella Alueiden puolueen toistuva ”iskulause” oli ollut ”Donbas elättää Ukrainan!” L:n mukaan moni uskoi iskulausetta, he ottivat sen todesta – eivät he kuitenkaan ajatelleet itsenäisyyttä Ukrainasta vaan laajempaa itsehallintoa Donbasiin.

”Moni kuvitteli saavansa, vähän enemmän rahaa ja rikkauksia!”

Huhtikuussa 2014 L. monen muun paikallisen ohella havaitsi, etteivät puhemiehet ja naamioidut tunnuksettomat asemiehet kaupungin keskustassa olleet paikallisia, muutama poikkeus vahvisti tämän säännön. Paikallisille heidät paljasti kieli, joko he eivät osanneet tai ymmärtäneet paikallista ”sekaleipää” (alueella puhuttu ukrainan ja venäjän sekoitus). Puhumattakaan, että he olisivat ymmärtäneet ukrainaan – ei, heidät tunnisti Venäjältä tulleiksi kielestä ja aksentista saattoi päätellä alueen, joku oli Moskovasta, toisia tuli Pietarista saakka kuin myös Uralilta.

”Donetskin aluehallintorakennuksen ympärillä oli tunnuksettomia taistelijoita, osa oli maastopuvussa, osa pukeutuneena siviiliksi – miehet olivat aseistautuneita rynnäkkökiväärein. He eivät olleet paikallisia”.

Mukana oli myös paikallisia, osa oli ollut Venäjän värväämiä ja käynyt Venäjällä erilaisilla leireillä jo vuosien ajan, (1) kuten Andrei Purgin, joka nousi hetkeksi parrasvaloihin Donetskissa, kunnes Denis Pushilinin myötävaikutuksella joutui poistumaan – käytännössä pakenemaan – alueelta, tai Oleh ”Shamaani” Frolov, rihkamakauppias Majakin torialueelta (Маяк), joka osallistui taisteluihin Donetskin lentokenttäalueella ja joka – tietojeni mukaan – viettää tänään aikaa enemmän pullon kuin ”vallankumouksen” parissa.

Donetskissa ”törmäsi” pitkin kevättä ja alkukesää vetelehtiviin ”testaajiin”, vieraillessaan rautatieaseman alueella L. oli huomannut asemalla ja sen tuntumassa vetelehtimässä nuoria epäsiistejä – ilmeisen köyhiä – miehiä, valtaosa oli aseettomia. L. pani merkille miesten hakeutuvan paikallisiksi olettamiensa ihmisten luo, pysähtyen juttelemaan jatkaen sitten matkaa. Hänen luo tuli nuorehko epäsiisti mies, jutteli ensin muutamia sanoja ihan niitä näitä. Katsellessaan köyhää ja epäsiistiä miestä L. ymmärsi, ettei tämä ”каца́п” ole mihinkään matkalla, mikä kävi ilmi lopulta kysymyksistäkin.

Juteltuaan niitä näitä mies ryhtyi kyselemään mielipidettä Ukrainasta ja Venäjästä – sodasta, voimakkaan venäläisellä aksentilla. Mies oli tullut Ukrainaan – Donetskiin, vieraaseen maahan ja kaupunkiin, häntä tenttaamaan. tullut kaukaa Venäjältä – kuka hänet oli lähettänyt, kuka hänelle maksoi ja kuinka paljon – ne olivat asioita, joita L. ei voinut mieheltä kysyä (vaikka halusikin). Mies oli testaaja, keskustellessaan kollegoiden kanssa myöhemmin työpaikalla tapahtuneesta, lähes kaikille kollegoille oli kertynyt kokemusta testaajista – henkilöistä, jotka keräsivät informaatiota näennäisen viattomalla tapaa.

Samalla tavalla kuin pienemmilläkin paikkakunnilla, Donetskissa tämä kaikki oli organisoitua ja valmisteltua kaoottisesta tunnusta huolimatta – Venäjä oli valmistellut tämän kaltaista operaatiota todennäköisesti kauemman aikaa mitä monikaan arveli. Tuolloin keväällä 2014 näkyvästi toimivat venäläiset iskuryhmät yhdessä ”Putinin turistien” ja paikallisten kollaboraattoreiden ohella olivat viimeinen vaihe, ennen alueen luisumista pois Ukrainan hallinnasta. Ukrainan yhteiskunnallista heikentämistä ja horjuttamista oli harjoitettu Venäjän toimesta jo vuosien ajan poliittisen ja talouden vaikuttamisen keinoin, sekä sitten erilaisten pienryhmien avulla. Venäläinen raha oli korruptoinut entisestään heikkoa Ukrainaa.

Keväällä 2014 liekkejä kohosi useammalla paikkakunnalla Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Donetskista länteen masinoitujen ”kansannousujen” avulla Zaporižžjassa ja Dniprossa (ent. Dnipropetrovsk) Ukrainan tuore hallinto yhdessä paikallisten avulla kukisti Venäjää tukevat ryhmittymät, niin ikään Harkovan ja Pultavan (ukr. Poltava) alueiden rajalla Venäjää tukevat ryhmät saarrettiin ja pidätettiin. Maan lounaiseen kolkkaan Odesaan kohdistui paine Transnistrian alueelta, yhteenottoja nähtiin kevään kuluessa useita – Ammattiliittojentalon palo kymmenine uhreineen jäi miljoonien mieleen. Tapahtunut säikäytti myös Donetskissa, ihmiset pelkäsivät mihin se johtaa – brutaaliin väkivaltaanko jo miehitetyssä Donetskissa, jonne toukokuussa saapui satoja taistelukokemusta keränneitä tšetšeenitaustaisen Vostok-pataljoonan militantteja. Kaupunkiin, jossa valmistauduttiin taisteluun Sergei Prokofjevin mukaan nimetystä lentokentästä.

Vostok-pataljoonan militantteja Donetskissa, toukokuu 2014. (2) 

Ukrainan hallinnolle Harkovan pitäminen oli, jos mahdollista, Donetskiakin tärkeämpää – sen menettäminen olisi avannut tien Venäjältä Dneprille – niinpä Ukrainan resurssipulan kanssa painiskeleva hallinto joutui tekemään ikäviä valintoja, mikä teki helpommaksi maan itäosien miehittämisen. Mutta kuten kesä 2014 osoitti, elokuussa Ukrainan hallinto oli ottanut haltuunsa merkittäviä osia aiemmin miehitetyistä alueista, oli todennäköisesti enää viikoista kyse, kunnes koko maa olisi ollut jälleen Ukrainan hallinnon kontrollissa ja jäljellä olisi ollut järjestyksen palauttaminen ja hallinnon vakiinnuttaminen myös Ukrainan Donbasiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, siinä vaiheessa, kun Ukraina oli valmistautumassa viemään operaation päätökseen, Venäjä aloitti laajan offensiivin Ukrainaan.

Tilannekartta 21.8.2014, ns. kansantasavaltojen alueet pilkottu kolmeen osaan. (3) 

Viimeistään tuolloin, elokuussa 2014, silmien olisi pitänyt avautua ja tyhmimmänkin ymmärtää mistä Ukrainassa on kyse – Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, koska edelleenkin läntinen media kieltää tapahtuneen – ei halua kirjoittaa asioista oikeilla termeillä. Ei puhu sodasta silloin kun pitäisi puhua siitä, ja pitäisi puhua Venäjän laittomasta miehityksestä ja sodasta Ukrainassa.

* * *

Tässä kirjoituksessa hyödynsin Donetskissa syksyyn 2014 asuneen muistoja, etenkin mielipuolisen kevään 2014 osalta, koettaen asetella ne oikeisiin tapahtumakohtiin. Syksyn koittaessa lähes koko elämänsä Donetskissa asunut L. joutui poistumaan kaupungista – mukaansa hän sai sen minkä jaksoi kantaa: muutama kassi ja nyssäkkä käsissään hän astui bussiin jättäen koko elämänsä taakseen. Hänen, minun ja miljoonien muiden haaveena on miehityksestä vapaa Donetsk ja Ukraina.

”Kun ukrainalaiset vapauttivat kesällä Slovjanskin, uskoin, että kaikki päättyy vielä hyvin, että seuraavaksi on Donetskin vuoro. Painajaisuni ei päättynytkään, Donetskia ei vapautettu… Menetin kodin!”

L. on syntynyt Neuvostoliitossa, kasvanut aikuisuuteen Neuvostoliitossa rautaesiripun takana – elänyt lähes koko ikänsä loppukesään 2014 Donetskissa. Hän on ylpeä juuristaan – ukrainalaisuudestaan.

Kirjoituksessa olen myös hyödyntänyt vuosi sitten kirjoittamaani blogia ”Miehitetty Donetsk– elämää kuolleessa kaupungissa”.

Слава Україна!

Marko

1. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

2. https://www.youtube.com/watch?v=Oy0WrD9izNo 

3. https://conflictreport.info/tag/russian-invasion/ 

Sanoja ja selityksiä:

Маяк (suom. majakka): ostosalue – tori ul. Arteman varrella Kyivskin alueella luoteeseen Donetskin keskustasta.

Маяк’ia todennäköisesti hyödynnettiin paljon operaation valmistelussa, alueella yrittäjänä toiminut Oleh ”шаман” Frolov toimi etenkin keväällä ja kesällä 2014 militanttikomentajana, mutta jo ennen tätä hän oli vieraillut militaristisilla EMS-leireillä Venäjällä. Leirien toiminta perustui Alexander Duginin ajatuksiin. Myös muita Маяк’illa työskennelleitä siirtyi kesällä 2014 miehitysjoukkojen tukijoiksi tai militanttiyksiköihin eli ns. aluepuolustuspataljooniin.

Каца́п: alun perin halventava nimitys venäläismiehestä, nyt ”katsapeiksi” voidaan kutsua ivallisesti kaikkia venäläisiä.

Miehitetty Donetsk – elämää kuolleessa kaupungissa

Tämän kirjoituksen perustana – pohjana – on Donetskin vuoden 2014 kevään ja kesän kokeneen muistelot, alun perin ajatuksenani oli laatia lyhyt haastattelu, jonka sisällä käydä läpi muutamia kiinnostavia seikkoja Donetskin ja Itä-Ukrainan sotaan johtaneista tapahtumista keväältä 2014. Haastattelusta ei kuitenkaan tullut haastattelua – tässä tapauksessa ei kuitenkaan käynyt siten kuten vanhassa sadussa, jossa hiiri teki kissalle takkia, mutta takista ei tullutkaan takkia vaan lopulta kangas hupeni silmissä, niin ettei kangasta riittänyt kuin rusettiin.

Haastattelu ei kuitenkaan huvennut olemattomiin, sen sijaan keskustelun kuluessa huomasin, pohtivani useammankin kerran sitä, että kuinka voin pukea ymmärrettävästi sanojen muotoon kertojan kaiken kokeman? Kuten haastateltava – kertoja, jonka nimeä en nyt turvallisuussyistä julkisesti kerro mutta josta voimme käyttää nimimerkkiä L, itsekin tuumasi keskustelumme lomassa useammankin kerran.

-Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.

Venäjän varustamien joukkojen tarkastuspiste Slovjanskissa, 12.4.2014 - kuvakaappaus Espreso.TV.

12. huhtikuuta 2014 – Slovjansk

Jo ennen varsinaisten taisteluiden alkua Itä-Ukrainassa tilanne oli ollut epävarma – paikoin kaoottinenkin. Donetskissa puukotettiin kuoliaaksi venäläishuligaanien toimesta Ukrainan uuden hallinnon tukimielenosoitukseen osallistunut donetskilaissyntyinen Lvivissä opiskellut Dmytro Chernyavskiy maaliskuun 9. 2014 – tapahtunut oli ensimmäinen aavistuksenomainen muistutus siitä, että Venäjän toimet eivät kenties päätykään Krimin niemimaan miehitykseen.

Donetskin keskustaan ns. Leninin aukiolle alkoi kerääntyä maaliskuussa viikonloppuisin protestoijia, jotka tukivat Kiovasta paennutta Viktor Janukovytšia ja Alueiden puoluetta – alussa mielenosoitukset olivat pieniä mutta kuun loppupuolella niiden koko alkoi kasvaa.

-Nyt tiedän, että Janukovytšin tukijoita käytettiin hyödyksi, samoin Majakista (Маяк) tuotiin väkeä protesteihin. Olin pettynyt, kun näin ihmisiä kokoontuvan aukiolle jokainen viikonloppu. Moni Venäjältä Itä-Ukrainaan muuttanut eläkeläinen kuvitteli rakentavansa Neuvostoliittoa uudelleen – he haikailivat Neuvostoliiton perään, eivät Ukrainan tai Venäjän vaan Neuvostoliiton.

Slovjanskin ja Kramatorskin valtaus alkoi 12. huhtikuuta 2014 – samoihin aikoihin useamman muun kaupungin hallintorakennuksia yritettiin valloittaa, osassa valtausyrityksiä – tuolloin vielä ”separatisteiksi” kutsutut Venäjän varustamat joukot – onnistuivat. Donetskin keskustassa hallintorakennus joutui huhtikuussa militanttien haltuun, haastateltavani joutui kevään ja kesän kuluessa käymään muutamia kertoja alueella – jo keväällä silmin pistävää olivat rengasröykkiöiden ohella ei-paikalliset nuoret miehet. Heidän kanssa ei tehnyt mieli jutella, mutta toisinaan oli pakko vaihtaa joku sana tai kuulla heidän puhetta. Jo puheen aksentista erotti välittömästi sen, ketkä eivät olleet ukrainalaisia tai eivät olleet asuneet alueella pysyvästi, monet puhuivat venäjää venäläisellä korostuksella – moni oli värvätty Venäjän maaseudulta Ukrainaan.

-Slovjanskin valtaus tuntui unelta, minun oli mahdotonta uskoa mitä tapahtui – toivoin kaiken aikaa herääväni painajaisesta. Ensihetkillä oli vaikea hahmottaa kokonaisuuksia, tapahtumat kehittyivät nopeasti – myöhemmin ymmärsin Venäjän roolin paljon paremmin, ymmärsin ” Масштаб” (skaalan). Ymmärsin, että tämä kaikki oli vaatinut paljon valmistelua.

-Kun ukrainalaiset vapauttivat kesällä Slovjanskin, uskoin, että kaikki päättyy vielä hyvin, että seuraavaksi on Donetskin vuoro. Painajaisuni ei päättynytkään, Donetskia ei vapautettu… Menetin kodin!

Miehitetty Donetsk

Viktor Janukovytšin kaudella Alueiden puolueen toistuva ”iskulause” oli se, että Donbass elättää Ukrainan! L:n mukaan moni uskoi iskulausetta, he ottivat sen todesta – eivät he kuitenkaan ajatelleet itsenäisyyttä Ukrainasta vaan laajempaa itsehallintoa Donbassiin.

-Moni ajatteli, vähän enemmän rahaa ja rikkauksia!

Samalla tavalla kuin pienemmilläkin paikkakunnilla, Donetskissa kaikki oli organisoitua ja valmisteltua – Venäjä oli valmistellut kaiken, Vladimir Putin odotti vain oikeaa hetkeä, hetkeä jolloin Ukraina on heikko ja kaaoksessa, ottaakseen haluamansa.

Normaalistikin Donetsk hiljenee kesällä, lapsia ja nuoria lähtee pois kaupungista, monet menevät lomailemaan merelle tai luontoon – viikonlopuiksikin työläiset pyrkivät poistumaan kaupungista. Samalla tavalla Donetsk hiljeni sotakesänä, mutta tuolloin kaupunki tuntui erilaiselta – sen ohella, että kesällä kaupunkiin alkoi kantautua taisteluiden ääniä – sen ilmapiiri oli muuttunut.

En nyt kerro missä L. tarkalleen asui, todetaan kuitenkin, että hän ei asunut Donetskin länsi- ja pohjoisosien tuntumassa, joten taistelut eivät ennättäneet hänen kotiovelle kesän kuluessa. Lännessä Mar’inkassa ja Petrovs’kissa sodittiin kesällä, samoin pohjoisessa Donetskin reunamilla sekä tietenkin lentokentän alueella. Ystäväperhe oli parin viikon ajan evakossa taisteluiden edettyä Mar’inkaan ja ollen erityisen rajuja – heidänkin asuinalueelle Mar’inkaan osui kranaatteja. Nyt heidän kotitalonsa Mar’inkassa on ammusten arpeuttama.

Sotaa ei kuitenkaan voinut paeta – se oli läsnä. L. kertoi nukkuneensa koko kesän eteisessä, koska siellä ei ollut ikkunoita, jotka rikkoutua, mikäli pommi tai kranaatti räjähtäisi talon lähistöllä. Asunnon suojaisin paikka, oli eteinen, mikäli taloon tulisi osuma. Kerran Leninski prospektin suuntaan osui kranaatteja, paineaalto tuntui sisällä saakka – se työntyi asuntoon täyttäen sen, tuntui siltä, että ikkunat hajoaisivat, ja sitten paineaalto ”vetäytyi” jättäen ikkunat helisemään ja paukkumaan.

-Heinäkuun lopulla tai aivan elokuun alussa militantit ampuivat vanhemman miehen aivan kotitaloni tuntumaan. Kuulin ikkunoista ja avoimesta parvekkeen ovesta ammuntaa, kurkistin varoen ikkunasta ja kuulin kuinka naapuri huusi ja parkui osoittaen tielle. Ne ampuivat miehen! Naapuri osoitti tien suuntaan, aseistautuneita maastopukuisia miehiä – roskasakkia.

-Kesä oli raskas minulle, kaupunki, jossa olin syntynyt ja kasvanut valmistautui sotaan. Kauppojen näyteikkunoita peitettiin vanerilevyillä, kotien ikkunoita teippailtiin. Kaupungista alkoi poistua yrityksiä, syyskesällä poistuminen vain kiihtyi – työpaikka muutti tuolloin Bila Tserkvaan joidenkin työntekijöiden jäädessä Donetskiin.

-Olin masentunut ja des orientoinut, asiat – vaikka olivatkin tosia – tuntuivat epätodellisilta. Pelkäsin liikkua kaupungilla, aamupäivällä tein välttämättömät ostokset – keskustaan en mielelläni mennyt. Siellä oli runsaammin sotilaita ja asemiehiä, joita ihmiset pelkäsivät. En aina tiennyt mitä tehdä seuraavaksi, tai en osannut päättää mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.

-Oli myös varottava kaiken aikaa, Ukrainan lippua ei voinut pitää esillä, eikä Ukrainan symbolejakaan – kesällä niiden julkinen esittäminen tarkoitti käytännössä kuolemantuomiota. Kukaan ei uskaltanut tehdä mitään vaikka ihminen olisi tapettu Ukrainan lipun takia.

Kesäkuussa L. vieraili Kiovassa, matka oli epätodellinen – hänestä tuntui väärältä ja oudolta se, että ihmiset hymyilivät ja olivat iloisia, kun hänen rintaa raastoi suru ja tuska, kun pelko oli kaiken aikaa läsnä. Kiovassakaan ei voinut rentoutua – muutettuaan Donetskista syksyllä kului kuukausia, kunnes saattoi hengittää vapaasti, olla rentona.

–Sota ja rauha olivat kaksi eri todellisuutta!

Varatessaan junalippuja Kiovaan, L. oli huomannut asemalla ja sen tuntumassa vetelehtimässä nuoria epäsiistejä – ilmeisen köyhiä – miehiä, valtaosa oli aseettomia. L. pani merkille miesten liikkuvan ihmisten – paikallisten – luo, pysähtyen juttelemaan jatkaen sitten matkaa. Hänen luo tuli nuorehko epäsiisti mies, jutteli ensin muutamia sanoja ihan niitä näitä. Katsellessaan köyhää ja epäsiistiä miestä haastateltavani ymmärsi, ettei tämä ”каца́п” ole mihinkään matkalla, mikä kävi ilmi lopulta kysymyksistäkin. 

Juteltuaan niitä näitä mies ryhtyi kyselemään mielipidettä Ukrainasta ja Venäjästä – sodasta, voimakkaan venäläisellä aksentilla. Mies oli tullut Donetskiin, vieraaseen maahan, häntä tenttaamaan, kaukaa Venäjältä – kuka hänet oli lähettänyt, kuka hänelle maksoi ja kuinka paljon – ne olivat asioita, joita hän ei voinut mieheltä kysyä (vaikka halusikin). Mies oli testaaja, keskustellessaan kollegoiden kanssa kesällä työpaikalla tapauksesta, kaikilla naisilla oli kokemusta testaajista – henkilöistä, jotka keräsivät informaatiota näennäisen viattomalla tapaa.

2S9 Nona kolonnaa Donetskissa kesällä 2014.

Loppukesästä etenkin ilta- ja yöaikaan kalustoa siirrettiin Donetskin reuna-alueille, hänen kotinsa lähistöltä siirrettiin kalustoa lounaan- ja lännensuuntaan. Aamuisin tienpinnat olivat rikki, telaketjujen jälkiä oli risteysalueilla, katujen reunuksia ajettu hajalle – joukkoja kuljetettiin myös tavallisilla linja-autoilla: harhautusta - maskirovkaa.

-Ukrainan armeija oli tuolloin köyhä ja huonosti varusteltu, monet nuoret miehet Ukrainan keski- ja länsiosista lähtivät puolustamaan maataan kehnosti varusteltuna. Olin surullinen kuultuani uutisista venäläistykistön tuhonneen ukrainalaisyksikön – reilut parikymmentä nuorukaista kuoli, koko ukrainalaisyksikkö lakkasi olemasta...

(Huom. kyseessä on tapahtuma, jossa Venäjän asevoimien tykistöpatteristo tulitti Venäjän maaperältä Ukrainan aluetta ja leiriytynyttä Ukrainan asevoimien moottoroitua yksikköä).

* * *

Syyskuun ensimmäisellä viikolla 2014 L. jätti Donetskin ynnä kokojoukon ystäviään ja läheisiään taakseen muuttaen miehitetystä kaupungista vapauteen. Matkan ensimmäinen etappi oli Donetskista linja-autolla Mariupoliin. Matka meinasi koitua heidän kaikkien kohtaloksi linja-auton ylittäessä ”ei kenenkään maata”, tuolloin Donetskin suunnasta ammuttiin kranaatteja kohti linja-autoa.

-Naiset ja lapset ja vanhukset itkivät ja parkuivat sekä rukoilivat. Kranaattien räjähdykset pöllyttivät mustaa multaa bussin katolle kuskin ajaessa epätoivoisesti tietä myöten kohti kauempana siintävää Ukrainan lipulla varustettua vartioasemaa.

-Oliko se pelottelua vaiko tarkoitus tappaa…

Vasta Mariupolissa L. saattoi hengittää vapaammin, vasta sieltä länteen lähtiessä hän koki itsensä vapaaksi – mutta samalla kuitenkin kahlituksi. Hän on kahleissa aivan kuten on maa, jota hän rakastaa – Ukraina.

L. kuitenkin uskoo, että vielä tulee aika, jolloin Ukraina on kiinteä osa Eurooppaa, että se on päässyt irti Venäjän otteesta. Että Ukraina on osa eurooppalaista perhettä, osa länttä. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa ja toivoa, se antaa hänelle voimaa jaksaa ero kodista ja rakkaista. Juuriltaan väkisin revitty…

Sota on hajottanut ystävyyssuhteita, L:kin kertoi pettyneenä moniin, jättäneensä joitain ”ystäviään” lopullisesti taakseen. Oli pakko!

-Moni Venäjälle muuttanut on myös palannut, moni palanneista ei jäänyt Donetskiin vaan jatkoi matkaa Ukrainan länsiosiin. Todella moni on pettynyt Venäjään – ihmiset sokaistuivat propagandasta, he kuvittelivat saavansa jotain, jota eivät sitten saaneet.

-Moni Venäjälle sodan alussa muuttanut on palannut, koska heitä on painotettu Venäjällä muuttamaan kauas itään – Vladivostokiin saakka. Heille on vain sanottu, että idässä tarvitaan slaaveja. Venäjä pelkää Kiinaa.

L. on syntynyt Neuvostoliitossa, kasvanut aikuisuuteen Neuvostoliitossa rautaesiripun itäpuolella – elänyt lähes koko ikänsä loppukesään 2014 saakka Donetskissa. Hän on ylpeä juuristaan – ukrainalaisuudestaan.

Sodan myötä hän näki erityisen sen, kuinka Venäjällä FSB jatkaa KGB:n metodeja, vääristää historiaa, muokkaa sitä haluamakseen, synnyttää termien avulla mielikuvia (kuten ”fasisti”, ”banderalainen” etc.) Termeillä synnytetty mielikuva harvoin kuitenkaan vastaa todellisuutta, kyse on neuvostovallan jatkumosta, jossa historia oli osa propagandaa – oma koulutuksensa on auttanut häntä ymmärtämään metodeja paremmin, näkemään toiminnan taustalla piileviä tarkoituksia.

L. totesi kärjistäen:

-Minusta tuli Euromaidanin jälkeen yhdessä yössä vihollisista ultimaattisin – fasisti. Neuvostoliitossa viholliset olivat fasisteja, Venäjällä viholliset ovat fasisteja.

Kiitokset L:lle – kiitokset ukrainalaisille, jotka taistelette meidän puhuessa!

Слава Україна!

Marko

Sanoja ja selityksiä:

Маяк (suom. majakka): ostosalue – tori ul. Arteman varrella Kyivskin alueella luoteeseen Donetskin keskustasta.

Маяк’ia todennäköisesti hyödynnettiin paljon operaation valmistelussa, alueella yrittäjänä toiminut Oleh ”шаман” Frolov toimi etenkin keväällä ja kesällä 2014 militanttikomentajana, mutta jo ennen tätä hän oli vieraillut militaristisilla EMS-leireillä Venäjällä. Leirien toiminta perustui Alexander Duginin ajatuksiin. Myös muita Маяк’illa työskennelleitä siirtyi kesällä 2014 miehitysjoukkojen tukijoiksi.

Масштаб: skaala/laajuus.

Каца́п: alun perin halventava nimitys venäläismiehestä, nyt ”katsapeiksi” voidaan kutsua ivallisesti kaikkia venäläisiä.