Havaintoja ja mietteitä Keir Gilesin teoksesta ”Moskovan opit – Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä”

Jyväskyläläinen Docendo julkaisi keväällä käännöksen arvostetun Venäjä-asiantuntija Keir Gilesin ajankohtaisesta ”Moscow Rules: What Drives Russia to Confront the West” -teoksesta, kirjoituksessani en kuitenkaan ryhdy arvioimaan käännösteosta ”Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä”, koska siitä on kirjoitettu lukuisia arvioita, aivan kuten teoksen sisältöä on tarkasteltu kattavasti medioiden toimesta. Ilta-Sanomien toimittaja Arja Paananen laati tiukan ”selviytymispaketin” teoksen pohjalta Vladimir Putinin ja Venäjän ymmärtämiseen. (1) Tässä myöhäisessä kirjoituksessa palauttelen lähinnä mieleeni eräitä teoksen avainkohtia, teemoja, joita meidän ei pidä unohtaman, ja joissa meidän ei pidä ryhtymän liialliseen nöyristelyyn ja kumarteluun, koska se ei edesauta meitä eikä liittolaisiammekaan.

Keir Giles "Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä".

Gilesin teoksen julkaisu osui keväällä hetkeen, jolloin koronavirusepidemian myötä Suomessakin rajoitettiin kokoontumisia, joten odottamani julkistustilaisuus jäi tuolloin pitämättä – ja teoksen kirjoittaja näkemättä ja kuulematta. Kirjan alkuperäiskielinen julkaisu osui merkittävällä tapaa erilaiseen aikaan, tuolloin elimme aikaa ennen koronavirusta, jolloin Vladimir Putin vaikutti kokolailla itsevarmemmalta kuin nyt, jolloin olemme päässeet seuraamaan epävarmaa ja vastuuta pakoilevaa johtajaa, joka on kohdannut vihollisen, jollaista hän ei väkivaltakoneistonsa turvin kyennyt kukistamaan. Itse asiassa Putinin Venäjällä taistelu on pahemman kerran kesken verrattuna Suomeen, jossa yhteiskunta (kansan panosta unohtamatta), on kyennyt selviytymään ensimmäisestä erästä paremmin kuin moni odotti. Olemme siis tehneet monta asiaa paremmin kuin hampaisiin asti aseistautunut – yhteiskunnan kehittämisen laiminlyönyt – Venäjä.

Kirjan kirjoittamisen aikana Putinin Venäjä eli vallan toisessa maailmassa, vaikka globaali taistelu koronavirusta vastaan on edelleen kesken – kuten se on kesken Suomessa ja Venäjälläkin, olisi kiinnostavaa tietää millaisia mahdollisia muutoksia Keir Giles näkee koronaviruksen voivan tuoda Venäjälle, vai käykö lopulta kuitenkin niin, että hallinto – kenties horjuen – onnistuu voittamaan taistelun? Tällainen spekulointi on toisaalta ennen aikaista taistelun keskeneräisyyden tähden, eikä tilastojen perusteella Venäjällä ole voitto vielä lähelläkään, vaikka yhteiskuntaa ja ihmisten arkea rajoittavia toimia ollaankin poistamassa.

Koronavirus on vähintäänkin antanut näpäytyksen Venäjän hallinnon sormille, Putin joutui siirtämään toukokuun 9. päivän voitonpäivän paraatin kesäkuuhun*, samoin virus on jo nyt luonut varjoa perustuslakikansanäänestysfarssin ylle, joka sekin on edessä. Sen perusteella mitä tulevasta äänestyksestä ja siihen johtaneesta tapahtumaketjusta on kirjoitettu, kyseessä on farssi, jollei sitten suuremman luokan tragedia, jollaisella venäläisiä koetellaan. Venäjällä vaaleihinkin valmistaudutaan perinteisellä tavalla, opettajia ja valtion virkamiehiä opastetaan äänestämään oikein ja toimimaan muutenkin oikein vaalipäivänä – useilla paikkakunnilla ympäri Venäjää äänestäjien kiristämisen ja uhkailun rinnalla repertuaarissa on äänestäjien pienimuotoinen lahjonta, kyseessä on siis konkreettinen lahja, jollaisen äänestäjä saa.

Tämän päivän Venäjää on mahdoton kuvailla demokratiaksi, siitä huolimatta, että demokratiaan viittaavia elementtejä on jäljellä vaaleista ja parlamentista alkaen, mutta nämä elementit ovat jäljellä enää niminä, muuta yhteistä niillä ei enää ole vastaavien demokraattisiin yhteiskuntiin kuuluvien – samannimisten – elementtien kanssa. Nimet ovat meille tuttuja, mutta venäläinen todellisuus on muuttunut alkuperäisen tarkoituksen irvikuvaksi.

Kieleen ja sanojen merkitykseen viitattiin Gilesin kirjassa useamminkin, aihetta tarkasteltiin laajemmin kirjan osiossa Totuus ja epätotuus… (alkaen s. 164).

Se on jollain tapaa ymmärrettävää, että Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja masinoidessa sodan Itä-Ukrainaan, läntisten demokratioiden edustajat nielivät koukkuineen ja kohoineen Venäjän välittämän kuvan tapahtumista – länneltä oli unohtunut se, että Venäjällä (valtaosin venäläisillekin) totuus on ehdollinen ei absoluuttinen. Mutta, se että tänään, vuonna 2020, otamme ”venäläisen totuuden” todesta – kuvittelemme sanoilla olevan saman merkityksen kuin meilläkin, osoittaa vain sen, että olemme joko tavattoman kovapäisiä tai tavattoman tyhmiä – eikä kumpaakaan voi pitää tässä kontekstissa kovinkaan positiivisena asiana. Silmissäni ”venäläinen totuus” on yhtälailla valheellinen kuin ”venäläinen maailma”, kieroon kasvanut versio alkuperäisestä, sellainen, josta on viety ihmisarvo ja arvokkuus kunnioituksesta puhumattakaan. Ja tätä voimme käyttää aasinsiltana siirtyessämme seuraavaan teemaan, kunnioituksesta kirjoittamiseen.

”’Kunnioitatko sinä minua?’ on yksi klassisista eksistentiaalista kysymyksistä Venäjällä ja yhdistyy perinteisesti votkan juomisen myöhäisvaiheeseen; mutta kysymystä esitetään paitsi yksittäisille ryyppykavereille myös lännelle kollektiivisesti”. (s. 46).

Aivan kuten edellä ”totuus”, myös ”kunnioitus” on venäjän kielessä huomattavasti monisyisempi sana sisällöltään kuin sen käännös antaa ymmärtää. Me lännessä saatamme pitää Venäjää suuressa arvossa sen kulttuurisaavutusten ansiosta, mutta tällä on tavattoman vähän yhteistä sen kanssa, mitä Venäjän valtio ajattelee, sen vaatiessa kunnioitusta. Venäjällä kunnioitus (tässä kontekstissa) samaistetaan pelkoon, ja muiden maiden osoittaman kunnioituksen siihen, että Venäjän mielipidettä kysytään merkittävissä maailmanpoliittisissa kysymyksissä – ja, ettei pelkkä kysyminen välttämättä edes riitä, vaan Venäjän vaatimukset on vähintäänkin huomioitava, niihin odotetaan jopa alistuttavan. Mikäli Venäjä ei saa kaipaamaansa kunnioitusta – kunnioituksen ohella myös huomiota, Venäjä reagoi tässäkin tapauksessa voimakkaasti kokien minäkuvaansa loukatun.

Asian voinee ilmaista seuraavallakin tapaa, Venäjällä kunnioituksen ei lasketa tulevan toimivasta terveydenhoitojärjestelmästä, hyvinvoivasta kansasta, toimivasta infrastruktuurista, yksilön arvostamisesta ja huomioimisesta; ei – vaan Venäjällä kunnioitus rinnastuu voimaan ja sen synnyttämään pelkoon, mikä näkyy panostamiseen edellisen sijaan väkivaltakoneistoon ja niitä tukeviin rakenteisiin. Merkittävä ristiriita syntyykin siitä, ettei Venäjällä ymmärretä pelon olevan läntisessä ajattelussa sama asia kuin kunnioitus. Pelko ei siis välttämättä lisää kunnioitusta.

Kansalle sirkushuveja (leipä on jo loppu), Moskova 9. toukokuuta 2019.

Koska Venäjällä ei ole tarjota kansalaisilleen toimivan yhteiskunnan elementtejä, korruptoitumatonta oikeuslaitosta, toimivaa parlamentarismia, tarjoaa se kansalle entistä enemmän näyttäviä paraateja; tunteita, joilla yhdistää kansa johtajansa taakse; vain sirkushuveja kun sitä leipääkin alkaa olla aiempaa vähemmän. Tämän näytelmän huipentumana voidaan pitää toukokuun 9. päivän voitonpäivän juhlintaa – paatoksellista juhlintaa voitosta natsi-Saksasta, joka – juhlinta – sekin pitää sisällään totuuden kaapuun puetun valheen, jossa juhlinnassa, Venäjä omalta osaltaan valko-pesee omaa historiaansa, tehden siitä todellisuuden vääristymän. Venäjällä halutaan kovin muistella neuvostovaltion – nykyään entistä enemmän Venäjän uhrauksia – suuressa isänmaallisessa sodassa, joka alkoi akselivaltojen hyökätessä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941. Tämäkin tarina jättää kertomatta sen mitä tapahtui ennen kyseistä päivämäärää, jolloin akselivallat hyökkäsivät Neuvostoliittoon, aivan kuin neuvostovaltio ei olisi ollut osallisena missään merkittävässä syksyn 1939 ja kesän alun 1941 välillä. Oikeastaan suuri isänmaallinen sota, osa Neuvostoliitossa alkanutta historian vääristelyä ja uudelleen kirjoittamista, jossa historiasta muistetaan ne tapahtumat, jotka halutaan ja sellaisina kuin ne halutaan, ei sillä väliä, vaikka muistikuva eroaisi merkittävästikin todellisuudesta.

Aivan kuten menneisyydessä, nykyisinkin Venäjän johdolla on valtuudet määritellä menneisyyttä täysin mielivaltaisesti, jonka seurauksena voidaan myös nähdä seuraava:

 ”Venäjän tuoreimmassa kansallisen turvallisuuden strategiassa luetellaan ’kulttuurin piiriin kuuluvina kansallisen turvallisuuden uhkina’ ’yritykset väärentää Venäjän historiaa ja maailmanhistoriaa. Venäjän sotilaallisessa doktriinissa taas mainitaan yhtenä ’suurena sisäisenä sotilaallisena riskinä’ ’kumoukselliset informaatiotoimet… jotka tähtäävät kotimaan puolustukseen liittyvien historiallisten, hengellisten ja patrioottisten perinteiden horjuttamisen’.” (s. 179).

Venäjän harjoittamalla historian valkopesulla, ei vain voi olla, vaan on seurauksia, jotka heijastelevat maan rajojen ulkopuolelle. Edellinen yhdistettynä ”voitonkultin” (eli suuren isänmaallisen sodan voiton ideologisuskonnollinen hyötykäyttö) rakentamiseen ja propagandistiseen levittämiseen kolmansiin maihin näkyy informaatiovaikuttamisena ja hyökkäyksinä naapurimaita vastaan, jossa historiasta on tehty vaikuttamisen väline, eräissä tapauksissa sitä voi kutsua immateriaaliseksi aseeksi. Suomikin on joutunut tällaisen toiminnan kohteeksi viimeisen vuoden aikana, mikäli tarkastelemme matalammalla tasolla tapahtunutta vaikuttamista ja venäläisen historiankuvan levittämistä, josta eräänä esimerkkinä voidaan mainita ”kuolemattoman rykmentin marssit” Helsingissä menneinä vuosina. Samaan kategoriaan kuuluvat Johan Bäckmanin kustantamat teokset, kuin myös hänen muu toimintansa.

"Kuolematon rykmentti" marssi Helsingissä viimeksi toukokuussa 2019.

Meidän suomalaisten tulee toimia selkeän johdonmukaisella tavalla, jokaiseen risahdukseen emme valitettavasti kykene puuttumaan, mutta meidän tulee määrätietoisesti torjua Venäjän jakaman disinformaation ohella historiallisten tapahtumien valkopesu, jota kautta Venäjän valtiojohto rakentaa maalleen uutta – narratiiviin sopivaa – kuvaa menneisyydestä, jossa kuvassa Venäjä näyttäytyy vihollisen ympäröimältä uhrilta; kuin myös maalta, jonka erityislaatuisuuden muut ovat unohtaneet. Nähdäkseni meidän on myös tarvittaessa oltava valmiit seisomaan, vapaaehtoisesti, liittolaistemme ja niiden maiden tukena, joita vastaan Venäjä tänään hyökkää erilaisin asein, koska huomenna voi olla meidän vuoromme olla hyökkäyksen kohteena.

Marko

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006472472.html 

Keir Gilesin teoksesta ”Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä”, lainaukset sivuilta: 164, 46, 179.

Toimittajaliiton varapuheenjohtaja ”puhuu” muunneltua totuutta

Näin juhannuksena voimme ottaa hiukan kevyemmin ja ruotia muutamalla sanalla, taustoiltaan hämärän ja disinformatiivisen, Toimittajaliiton varapuheenjohtajan taannoista purkausta toimittamassaan – vastenmielisessä vihaa ja disinformaatiota kylvävässä – MV-lehdessä.

Toimittajaliiton varapuheenjohtajan, myös venäläisrahoitteiselle DONi Newsille propagandistina työskennelleen, Janus Putkosen purkaukseen on toki hyppysellinen aihetta, mikä osaltaan johtuu – hänen kritisoimansa Iltalehden uutisen luonteesta (tasottomuudesta), mutta kun tarkastelemme Putkosen koko kirjoitusta, huomaamme hänen syyllistyvän suuren suureen lukijan aliarviointiin, suurempaan kuin kritisoimansa Iltalehden toimittaja.

Käyn läpi Putkosen MV-lehdessä julkaisemaa kirjoitusta muutaman kuvakaappauksen myötä, kirjoituksen lopussa on kuvatiedostona linkki alkuperäiseen kirjoitukseen – kuvatiedostona siksi, etten halua ohjata lukijoita MV-lehden sivuille ”yhdellä klikkauksella”.

Kuvakaappaus mvlehti.net.

Otsikon jälkeen Putkosen laatima ingressi pitää sisällään jo harhaanjohtavia väitteitä, kokonaisuuden näyttäessä kuitenkin vielä koherentilta. Väitteille länsimaiden uusnatsien saamasta sotilaskoulutuksesta Venäjällä löytyy konkreettista näyttöä – niminä voimme nostaa esille kaksi ruotsalaista uusnatsia, Anton Thulinin ja Viktor Melinin, jotka ovat saaneet RIM:in Partizan kurssilla koulutusta yhdentoista päivän ajan sabotaasitoimiin (käytännössä terrori-iskuihin pehmeitä kohteita vastaan) elokuussa 2016, jonka kurssin jälkeen he palasivat takaisin Ruotsiin syyllistyen myöhemmin saman vuoden lopulla ja seuraavan alkupuolella useampaan terrori-iskuun tai sellaisen yritykseen Ruotsissa. (1 ja 2)

Meidän on tietenkin vaikeampi näyttää toteen sitä, että tietyt (yksilöidyt) länsimaista kotoisin olevat uusnatsit (tai laajemmin äärioikeistoon kuuluvat) saisivat ensin sotilaskoulutusta Venäjällä ja sitten siirtyisivät Venäjän proxy-joukkojen riveihin sotimaan Itä-Ukrainassa. Sen sijaan todisteita on esittää siitä, että länsimaista lähtöisin olevia uusnatseja sotii Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa. Ulkomaalaisia taistelijoita Ukrainan sodassa tarkastelee laajemmin Egle E. Murauskaite analyysissaan ”Foreign Fighters in Ukraine: Assessing Potential Risks” huomioiden taistelijat äärivasemmalta äärioikealle.

Venäjä on luonut jo vuosien ajan verkostoja ääriryhmiin Euroopassa (ja globaalisti), tämän vuoden huhtikuussa Yhdysvalloissa, venäläinen Russian Imperial Movement (RIM) määriteltiin seuraavasti: ”Russian Imperial Movement (RIM) as a Specially Designated Global Terrorist (SDGT) entity…” – kyseessä on ensimmäinen kerta, jolloin Yhdysvallat määrittelee valkoista ylivaltaa ajavan järjestön kansainväliseksi terroriuhaksi. Edellinen on seurausta RIM:in aktiivisesta toiminnasta. Muistetaan myös se mitä edellä kirjoitin, RIM järjestää Partizan kursseja, joille on osallistunut ideologisesti äärioikeistoon kuuluvia henkilöitä useista eri maista.

Venäjän hallinnosta erillään olevien yksityisten ryhmien ja organisaatioiden lisäksi Venäjän valtion elimet ovat mukana eurooppalaisen äärioikeiston tukemisessa, pari vuotta sitten Unkarissa paljastui tapaus, jossa Venäjän federaation asevoimien sotilastiedustelun keskuselin – GU (tunnettu aiemmin GRU nimellä) jäi kiinni  Unkarin kansanrintama -nimisen uusnatsijärjestön tukemisesta. (3)

Venäläinen osapuolihan tuodaan hyvin selkeästi esille - Russian Imperial Movement eli RIM, jonka Partizan kurssille eurooppalaisia laita- ja äärioikeiston jäseniä on osallistunut. Aika, jolloin Anton Thulinin ja Viktor Melinin osallistuivat koulutukseen, on myös tiedossa, he saapuivat Pietariin elokuussa 2016, jolloin heidän yksitoista vuorokautta kestänyt koulutusperiodi alkoi. (4) Tänä vuonna julkaistun aineiston perusteella voidaan myös määritellä paikat, joissa RIM järjestää koulutusta. Pietarissa sijaitsee koulutustila osoitteessa ul. Drezdenskaya 20, Sosnovkan puiston länsipuolella, julkaistun kuvamateriaalin perusteella maastossa tapahtuvaa koulutusta järjestetään Laatokalla sijaitsevalla Heinäsenmaa nimisellä saarella. (5) RIM lähettää myös vapaaehtoisia sotimaan Itä-Ukrainaan, organisaation sotilaallinen siipi tunnetaan nimellä Imperial Legion.

On myös enemmän kuin todennäköistä, että Venäjän proxy-joukkoihin liittyviä, lännestä tulevia uusnatseja ja/ tai äärioikeistoon kuuluvia koulutetaan muidenkin kuin RIM:in toimesta. Julkaistujen reittien perusteella voidaan päätellä, että etelässä Rostovin alueella Venäjä antaa proxyilleen koulutusta ennen heidän sijoittamista miehitetyssä Itä-Ukrainassa operoiviin joukko-osastoihin. Johan Bäckmanin värväämistä suomalaisista suurin osa matkusti Pietarin kautta Rostovin alueelle, josta heidät sijoitettiin Venäjän proxy-joukkoihin miehitetyssä Itä-Ukrainassa. (Huom. Bäckmanin värväämien ideologinen kanta ei ole tiedossa, joten heitä ei ole syytä yhdistää automaattisesti uusnatseihin).

Venäjällä on myös useita puolisotilaallisten joukkojen ja militanttien kouluttamiseen tarkoitettuja keskuksia ja organisaatioita. Denis Rjauzovin johtama Wolf International Center for Special Training, järjestää koulutusta myös Venäjän rajojen ulkopuolella – kiinnostavasti myös Unkarissa, josta on värväytynyt nationalisteja ja äärioikeistoon kuuluvia Legion of Saint Stepheniin (sijoitettu osaksi kansainvälistä pataljoonaa Venäjän proxy-joukoissa Donetskin alueella) sekä Saksassa ja Serbiassa. Tšetšenian Gudermesissa toimii Kadyrov keskus, jossa koulutusta annetaan pääasiassa Venäjän alueelta kotoisin oleville, keskus on perustettu Ramzan Kadyrovin aloitteesta. Myös RIM:n Partizan kurssi kuuluu tähän joukkoon. (6)

Niin, käytössä olevien tietojen perusteella emme voi nimetä ketään suomalaista äärioikeistoon kuuluvaa tai uusnatsia, joka olisi taistellut Venäjän proxy-joukoissa. Sen sijaan Putkosen väite siitä, ettei Venäjän proxy-joukoissa taistele uusnatseja on potaskaa – kyllä taistelee, ja näiden uusnatsien rinnalla taistelee venäläisiä imperialisteja, venäläiseen äärioikeistoon kuuluvia henkilöitä, Venäjän kasakoita, joita kaikkia yhdistää äärioikeistolainen ideologia, osa tukee avoimesti valkoista ylivaltaa ja venäläistä imperialismia, jossa maalle täytyy palauttaa vanhat rajat.

Tässä yhteydessä on hyvä palauttaa mieliin seuraava havainto. Venäjän ja sen propagandistien sekä sen narratiivia toistavien ”fasisti” ja ”uusnatsi” -kirjoittelussa on syytä huomioida seuraava seikka, jonka Timothy Snyder nosti esille erinomaisessa kirjassaan Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (s. 300).

Omassa propagandassaan Putkonen myötäilee tätä oppia, Venäjän nykyhallinnon vastustajat leimataan fasisteiksi tai uusnatseiksi piittaamatta siitä ovatko he sellaisia vaiko eivät. (Ja totta, Ukrainan riveissä sotii myös äärioikeistoon kuuluvia, mutta ei läheskään niin paljon kuin venäläispropaganda antaa ymmärtää).

Kirjoituksessani ”Venäläiset ekstremistit terrorisoimassa Itä-Ukrainaa” (kirj. 1. kesäkuuta 2019), nostan esille nimeltä eräitä venäläisiä uusnatseja, jotka ovat taistelleet tai taistelevat edelleen venäläisjoukoissa Ukrainan maaperällä.

Venäläinen rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusich Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, jäseninään lukuisia uusnatseja, kuten sotarikoksiin syyllistynyt Alexei ”Serb” Milchakov ja Norjassakin asunut venäläistaustainen Jan Petrovsky. 

Tämähän ei kerro muuta kuin sen, että tilastointi ei ole lainkaan luotettavalla pohjalla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Toiseksi Putkonen jättää sujuvasti kertomatta alueen miehityshallinnon toistuvista ihmisoikeusrikkomuksista ja -loukkauksista, laittomista pidätyksistä, vainosta mielipiteen ja uskonnon vuoksi jne. Nämä ovat asioita, joista läntinen media on valitettavasti vaiennut, unohtaen samalla niiden miljoonien miehitetyillä alueilla asuvien kärsimyksen.

Putkosen välittämän ”todellisuuden” rinnalla on toinen – oikea – todellisuus Unohdettu Donbas, elämää miehitetyillä alueilla.

Itse asiassa, kun huomioimme Venäjän toimet miehittämillään alueilla Itä-Ukrainassa, Venäjälle siirretyn varastetun omaisuuden (tehtaista ja koneista lukien), laittomat vangitsemiset ja vangituista lunnaiden vaatimisen omaisilta vapauttamista vastaan (toiminnan ollessa ns. viranomaisten hyväksymää, heidän kerätessä oman osuutensa lunnaista) jne. niin emmekö voi kutsua miehityshallintoa yhdeksi suureksi rikollisjärjestöksi?

Voi olla, että niiden paikallisten joukossa ei näitä uusnatseja ole, mutta Putkonen ei arkaile kaveerata laita- ja äärioikeistoon kuuluvien kanssa, kuten ei muidenkaan rikollisiin tekoihin ryhtyneiden.

Janus Putkonen saksalaisen äärioikeistoon kuuluvan, EU-vastaisen, Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) Gunnar N. Lindemannin kanssa Luhanskissa.* Lindemann on ”vakiovieras” Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla, Donbasin ohella hän on vieraillut lukuisia kertoja Krimin niemimaalla.  

Tällä kertaa Putkonen on eksynyt saksalaisen äärioikeistolaisen Zuerst!’in ”päätoimittaja” Manuel Ochsenreiterin kanssa lasilliselle.* Ochsenreiterilla on myös läheiset yhteydet AfD-puolueeseen, hänen työskennellessä Saksan liittopäivä parlamentaarikko Markus Frohnmaierin toimistolla. Viime vuonna julkaistujen tietojen mukaan Frohnmaier on Venäjän kontrollissa. (7)

Manuel Ochsenreiter sitä vastoin on epäiltynä Ukrainan Taka-Karpatian (Zakarpatia) Užhorodissa helmikuussa 2018 tehdyn polttopulloiskun rahoittamisesta. Isku tehtiin puolalaisten Kreml-myönteiseen äärioikeistoon kuuluvien henkilöiden toimesta, joiden riveistä on lähtenyt militantteja myös Venäjän proxy-joukkoihin Itä-Ukrainaan. Helmikuussa 2018 Užhorodin polttopulloiskun kohteena oli Unkarin kulttuurikeskus kaupungissa, kyseisellä operaatiolla oli yksi selkeä tarkoitus – nostattaa konfliktia Ukrainan ja Unkarin välille, välikappaleena käytettiin Ukrainan unkarilaisvähemmistöä. 

Päätetään tämä kirjoitus kuvaan Putkosesta ja Yön susien Luhanskin kerhon presidentistä Vitali Kishkinovista (keskellä).* Kishkinov on myös osallistunut taisteluihin Itä-Ukrainan sotatoimialueella, kuten moni muukin Yön susien jäsen. Yön susien julkaisemien ja useiden tahojen vahvistamien tietojen mukaan kerhon venäläisiä aktiivijäseniä on kuollut taistelutehtävissä Ukrainan ohella myös Syyriassa, jossa heitä on sotinut PMC Wagnerin joukoissa. Yön sudet taasen on kaukana hyväntekeväisyysjärjestöstä, kyseessä on Venäjän valtiolle hybridi- ja propagandaoperaatioita järjestävästä organisaatiosta, jonka jäseniä osallistuu aktiivisesti sotatoimiin ja väkivaltaisuuksiin konfliktialueilla.

Marko

1. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf 

2. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

3. https://www.verkkouutiset.fi/vakoilupaljastus-venajan-gru-aseisti-unkarin-uusnatseja/#6ec6c1aa 

4. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf 

5. https://igtds.org/2020/06/combat-training-for-european-neo-nazis-in-russia/ 

6. http://euromaidanpress.com/2018/06/16/three-largest-russian-militant-training-facilities-identified/ 

7. https://www.bbc.com/news/world-europe-47822835 

Linkki kuvana MV-lehden kirjoitelmaan: 

*: Kuvat Janus Putkosen sosiaalisen median tileiltä.

Russian Imperial Movement’in eli RIM:in venäjän kielinen nimi on Русское имперское движение eli РИД (Russkoe Imperskoe Dvizhenien – RID).

Rysky Riiheläinen Toimittajaliitosta, Analyysi: Disinformaatio järjestäytyy Toimittajaliittoon. 

Unkari, tuo häirikkö Taka-Karpatian kupeessa

Mieleni tekisi aloittaa tämä kirjoitus perinteisten satujen tapaan ”Olipa kerran kauan sitten maa…” – nimittäin seuratessa alhoa, johon tämän päivän Unkari on ajautunut, en voi olla muistelematta sitä kansaa, joka opiskelijoiden johdolla lähti kaduille vaatimaan nopeampia muutoksia, ja lopulta aloittamaan 23. lokakuuta 1956 kansannousun – en nyt ota kantaa siihen, oliko näiden urhoollisten kansalaisten lopullisena tavoitteena kansannousu, vai johtiko yksi teko lopulta toiseen ja tämä tekojen sarja johti tapahtumaketjuun, jonka tunnemme Unkarin kansannousuna.

Puna-armeijan, Unkarin kansannousun kukistamiseen osallistunut, T-34/85 panssarivaunu, esillä Helsingissä kansannousun 50-vuotismuistojuhlan aikaan.

Mutta tänään, Unkarin vajotessa entistä kauemmas läntisistä demokratioista ja niiden arvoista, en voi olla muistamatta omaa lapsuuttani ja kuinka lukiessani historiankirjoista Unkarin kansannoususta, hämmästelin niiden ihmisten urhoollisuutta, heidän käydessä taistelemaan oikeuksiensa puolesta; ja kuinka sitten 80-luvun lopulla elin todellisuutta, jossa Neuvostoliiton kuristava ote itäisestä Euroopasta hölleni ja lopulta vapaus koitti unkarilaisten ohella suurelle joukolle orjuutettuja kansoja, jotka olivat eläneet miehityksen alla vuosikymmeniä; nyt kello kääntyy taaksepäin Unkarin kahlitessa itse itsensä Viktor Orbánin komennossa, ja heidän valtionsa toimivan maansa rajojen ulkopuolella liki yhtä häikäilemättömästi kuin neuvostovaltio, jonka kuristavaa otetta vastaan unkarilaiset menneisyydessä nousivat.

Moni varmaan tässä vaiheessa heristää minulle sormea verratessani nyky-Unkarin toimia neuvostovaltion toimiin 50-luvulla, ja tunnustan, ettei vertaus täysin oikeutettu ole, mutta Orbánin Unkari toimii tavalla, joka erehdyttävästi tuo mieleeni totalitaarisen valtion, joka katsoo oikeudekseen toimia maansa rajojen ulkopuolella ,ja tarvittaessa hyvinkin häikäilemättömästi. Niin valitettava kuin vertaus onkin ja ikävää kuin sellaisen esittäminen on, on myös väärin olla hiljaa ja olla kertomatta havainnoistaan.

Myös me suomalaiset olemme saaneet, vähäisessä määrin, osamme, Unkarin hallinnon tarpeesta vaikuttaa maansa rajojen ulkopuolella, silloin kun heidän mielestä toiminta on Unkarin etujen vastaista. Unkarin hallinto vahvisti lähettäneensä paimenkirjeitä maan poikkeusjärjestelyjä kritisoineille tahoille, Suomessa tällaisia paimenkirjeitä on lähetetty Yleisradion mukaan useille tutkijoille, kokoomusmeppi Petri Sarvamaalle, niin ikää Helsingin Sanomia on lähestytty paimenkirjeellä, aivan kuten Yleisradiotakin. (1) Surullisinta tässä koko kuviossa on (itse Unkarin tuomittavan toiminnan ohella) se, että Suomesta näyttää löytyvän puolueellinen kansalaisia, joiden mielestä Unkarin vaikuttaminen ja painostaminen on hyväksyttävää – eräiden mielestä maan toiminta on jopa oikeutettua.

Yritän nyt muistella, millä tapaa kuvailtiin niitä suomalaisia, jotka selkä nöyränä kumartelivat Tehtaankadun suuntaan, Neuvostoliiton (tai Venäjän) kohdistaessa painostustoimia Suomeen tahi suomalaisiin…

Tässä kohdin näemme sen, että osalle suomalaisista Euroopan Unionin (kenties jopa läntisten arvojen) vastustaminen on niin tärkeää ja merkityksellistä, että tämä – heidän mainostama – kansallismielisyys, voidaan unohtaa ja asettua tukemaan sanoin ja jopa teoin totalitaarisesti käyttäytyvän Unkarin toimia. Ja, nyt mieleeni nousee ajatus, jonka huomattava venäläinen neo-eurasianismin ja venäläisen ultra-nationalismin edustaja Aleksandr Dugin on todennut (ja jonka mukaan hän havaittavasti toimii):

”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand. - - -”. (2)

Mielestäni osa suomalaisista ”kansallismielisistä” toimii täysin samalla tavalla. Heille tärkeää on se, mitä tämä kolmas taho vastustaa, se määrittää heidän suhteensa siihen ja kun Unkarin nykyinen hallinto on selkeästi EU-vastainen, on enemmän kuin luonnollista, että kohtalainen osa suomalaisista Euroopan Unionia vastustavista asettautuu tukemaan Unkarin hallintoa myös niissä toimissa, joita se kohdistaa suomalaisiin ja jotka ovat jopa Suomen edun vastaisia. Että sellaista kansallismielisyyttä, mutta samalla on syytä todeta, että tämän saman opin toteuttaminen ajaa myös suomalaisia laita- ja äärioikeistoon kuuluvia ”kansallismielisiä” tukemaan Venäjää, koska heille Euroopan Unioni (ja entistä useammin myös läntiset arvot), näyttäytyvät suurempana uhkana kuin totalitaarinen Venäjä, jossa kansalaisoikeuksia poljetaan ja joka lähettää palkkamurhaajiaan kolmansiin maihin, ja joka sotii rikollisesti toisen eurooppalaisen valtion – Ukrainan – alueella, samalla anneksoiden osan siitä. Kertaus on opintojen äiti – että sellaista ”kansallismielisyyttä”.

Suomi ei kuitenkaan ole ainoa maa, johon Unkarin hallinto kohdistaa vaikuttamistoimenpiteitään. Edellä viittaamani Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitys ja sitä seurannut laiton anneksointi, on omalta osaltaan herättänyt ”suurvaltahaaveita” myös Budapestin suunnalla, joskin on todettava, että – ymmärtääkseni – niitä on ollut jo ennen Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä kevättalvella 2014, mutta kyseinen toimenpide on pannut ”vettä myllyyn” myös Unkarissa, jonka seurauksena valtakunnan rajojen siirtoa ei välttämättä enää pidetä niin negatiivisena asiana – ajatuksista on siirrytty jo puheisiin.

Unkarin kielisiä elää myös Unkarin naapurivaltioiden alueella, etenkin niillä alueilla, jotka rajoittuvat Unkariin, kuten Ukrainan Taka-Karpatiassa (eli Zakarpattia), ja heihin Unkarin hallinto pyrkii vaikuttamaan kulttuuri- ja identiteettipolitiikan avulla, mutta heitä maan johto näyttää myös käyttävän, häikäilemättömästi, pelinappuloina kiristäessään kohdevaltioita taipumaan tekoihin, jotka todennäköisesti edesauttaisivat eniten Unkarin nykyjohtoa kuin ketään muuta.

Näin omin silmin tämän Unkarin kulttuuripolitiikan vaikuttamisen ilmentymiä vieraillessani Taka-Karpatiassa, Užhorodissa ja Mukatševessa, parisen vuotta sitten, kuinka sen seurauksena Unkarin hallinto moninaisin teoin, kuten kulttuurikohteiden kunnostamisen ja rahoittamisen, ohella pyrki kielipolitiikalla vaikuttamaan alueen unkarinkieliseen väestöön. Nähdäkseni osin tämän vaikuttamisen seurauksena osa alueen unkaria äidinkielenään puhuvista kieltäytyy nykyään opiskelemasta ukrainaa, ehkäpä jopa haikaillen katselevan Budapestin suuntaan. Tuolloin pohdiskelin myös sitä, että kenen rahalla Unkari ja Orbánin hallinto alueella lopulta operoivat – tuleeko raha suoraan valtion budjetista vai mahdollistavatko rakenteet sen, että esim. EU:n myöntämiä tukia kanavoituu myös tällaiseen toimintaan, hiukan samalla tapaa kuin Slovakiassa EU-vastaisten ryhmien onnistui vuosien ajan hyödyntää Euroopan Unionin myöntämää rahoitusta toiminnassaan.

Unkarin vaikuttaminen Ukrainaan ei yksistään näy kulttuurin ja kielipolitiikan saralla, samalla tavalla maa on valmis heittämään ”kapuloita Ukrainan rattaisiin” turvallisuuspolitiikan saralla. Ukraina on jo vuosien ajan tehnyt tiivistä yhteistyötä NATO:n kanssa, eräs sen hedelmistä on Ukrainan taannoinen hyväksyntä NATO:n kumppanuusohjelman sisärenkaaseen eli maa on nyt Enhanced Opportunities Partner, aseman ovat aiemmin saavuttaneet Suomi, Ruotsi, Australia ja Georgia sekä Jordania.  (3 ja 4) Samalla on syytä pitää mielessä, että Ukrainan mahdollista NATO-jäsenyyttä varjostaa sodan ohella Unkarin toiminta, joka käytti veto-oikeutta viime syksynä NATO:n Ukraina kannanoton alla – kiistakapulana on, ainakin näennäisesti, Ukrainassa elävä unkarilaisvähemmistö ja heidän asemansa, mutta moni epäilee taustalta löytyvän myös Venäjä-vaikuttimia. Viime syksyinen veto-oikeuden käyttökin ajoittui juuri Venäjän valtiojohdon vierailun alle. (5) Tunnettua taas on Venäjän aktiivinen toiminta Unkarissa ja yhteistyö erilaisten laita- ja äärioikeistoon kuuluvien ryhmien ja henkilöiden kanssa, esim. loppuvuonna 2016 paljastui yhteistyökuvio Venäjän valtion ja äärioikeistolaisen ryhmän välillä. (6) Unkarilaiseen äärioikeistoon kuuluvia fanaatikkoja on myös sotimassa Ukrainassa Venäjän proxy-joukoissa, Jobbik-puolueeseen linkitetyn Legion of Saint Stephenin riveissä taistelee unkarilaisia Ukrainan hallintoa vastaan. Legion of Saint Stephen tukee aktiivisesti Ukrainan unkarilaisvähemmistön itsemääräämisoikeutta Taka-Karpatiassa, tukea on osoitettu myös väkivaltaisille ekstremisteille.

Unkarin valtiojohdon toiminta ei ainakaan ole vähentämään kieli- ja identiteettipolitiikan käyttöä osana hybridisotaa Ukrainan valtiota vastaan, ennemminkin toisinpäin.

Ukrainan Taka-Karpatian Užhorodissa tehtiin polttopulloisku Unkari-keskukseen helmikuussa 2018. Tuolloin, etenkin venäläiset propagandamediat, syyttivät iskusta ukrainalaisnationalisteja, saaden taustatukea propagandalleen myös Unkarista, kuin myös lukuisilta eurooppalaisilta Venäjä-mielisiltä disinformaatiota levittäviltä verkkosivuilta. Sittemmin tutkinnassa on paljastunut iskun taustalla olleen joukon puolalaiseen Kreml-myönteiseen äärioikeistoon kuuluvia henkilöitä – syytettyjen penkille päätyi myös Michał Prokopowicz, puolalaisen äärikansallismielisen Kremliä tukevan Obóz Narodowo-Radykalnyn - (engl. National Radical Camp) ja Falanga-ryhmän sekä Zmiana-puolueen jäsen.

Iskun rahoittajan ominaisuudessa esiin on noussut Manuel Ochsenreiterin nimi. Hän työskentelee äärioikeistolaisen Zuerst!’in päätoimittajuuden ohella myös AfD:n Saksan liittopäivä parlamentaarikko Markus Frohnmaierin toimistossa. Ochsenreiterin osalta oikeudenkäynti ei ole vielä alkanut.

Ochsenreiter on työskennellyt jo vuosien ajan Kremliä hyödyttävällä tavalla, hän on ollut hyvin aktiivinen Venäjän harjoittaman politiikan tukija ja äänitorvi vuodesta 2014 lähtien, osallistuen Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla järjestetyn ”kansanäänestyksen” ”tarkkailuun” maaliskuussa 2014 ja syksyllä 2014 Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla järjestettyjen ”vaalien” ”tarkkailuun”, ja toimien ”vaalitarkkailijana” niin ikää Venäjän miehittämällä Krimillä maaliskuussa 2018.

AfD:n Ulrich Oehme, Johan Bäckman ja Manuel Ochsenreiter ”vaalitarkkailemassa” Venäjän miehittämällä Krimillä maaliskuussa 2018.

Viktor Orbánin puhetta Trianonin rauhan satavuotismuistojuhlassa voi pitää myrkkynä eurooppalaiselle yhteistyölle:

”The West raped the thousand-year old borders and history of Central Europe…We will never forget that they did this”. (7)

Toimiiko se katalyyttina siirryttäessä puheista tekoihin? Unkari, häirikkö Taka-Karpatian kupeessa, halunnee muutakin ”emämaan” yhteyteen kuin Užhorodin ja Mukatševen seudut Ukrainassa. Ja välttyäkseen maan sisäpolitiikkaan kohdistuvalta kritisoinnilta, näyttää maan johto ottavan käyttöönsä totalitaaristen valtioiden keinot – juuri sellaiset, joita vastaan kansa nousi lokakuussa 1956.

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-11377278 

2. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

3. https://www.nato.int/cps/en/natohq/news_176327.htm 

4. https://www.verkkouutiset.fi/nato-nosti-ukrainan-kumppaneidensa-ydinryhmaan/#6ec6c1aa 

5. https://www.euractiv.com/section/defence-and-security/news/hungary-blocks-nato-statement-on-ukraine-over-minority-rights-row/ 

6. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004999284.html 

7. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/new-atlanticist/in-central-europe-a-nationalist-bullet-dodged/ 

T-34/85 panssarivaunun kuva Marko Enqvistin kokoelmista.

Venäjä pitää muuta maailmaa pilkkanaan

(eli ETYJ:n havaintoja yöaikaan tapahtuneista rajanylityksistä Venäjältä miehitettyyn Itä-Ukrainaan) 

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission viime päivien raporteissa on toistuva kaava, myöhään illalla ja yöllä Venäjän miehittämällä rajaosuudella on havaittu – useissa eri kohdissa, useina eri öinä – ajoneuvoliikennettä, kuorma-autokolonnia (ajoneuvot usein sotilastyyppisiä) on ylittänyt rajan joko Venäjältä Ukrainaan tai Ukrainan miehitetyiltä alueilta Venäjälle, kolonnilla on usein yksi tai useampia maastoajoneuvoja saattajina.

Liikenteestä tulee mieleeni kesän 2019 alku, 4. kesäkuuta 2019 ETYJ:n Ukrainan monitorointimission julkaisemassa raportissa on kiinnostava havainto, raportissa kuvattiin yöaikaan suoritettuja laittomia rajanylityksiä Venäjältä Itä-Ukrainan miehitetyille alueille – kesän 2019 raportit olivat kuin toisinto sitä edellisen kesän (v. 2018) elokuun tapahtumat, jolloin ETYJ:n pitkän kantaman tiedustelulennokki kuvasi Manychin alueella Ukrainan ja Venäjän rajaseudulla, alueella, joka on Venäjän miehittämä, kolonnan saapuvan Venäjältä Ukrainan maaperälle. Rajanpinnassa, Manychin alueella, havaittiin aktiivisuutta tänäkin kesänä, 7. – 8. kesäkuuta.

Kuvakaappaus ETYJ:n tiedustelulennokin videolta Manychin alueelta, vuodelta 2018. (1) 

Katsaus ETYJ:n Ukrainan monitorointimission havaintoihin viime päivien rajanylittävästä – ilta- ja yöaikaan tapahtuneesta – huoltoliikenteestä. Lukijalle tiedoksi, alkuperäisissä raporteissa ETYJ usein viittaa ajoneuvojen olevan ”sotilastyyppisiä” tai muistuttavan ”sotilasajoneuvoja” – hyvin harvoin, jos koskaan, ETYJ ilmaisee suoraan kyseessä olevan maastokuorma-autojen muodostamista kolonnista. Se on tietty aivan eri asia, miksi ETYJ edelleen välttelee käyttämästä asioista oikeita nimiä. Eräs syy löytynee siitä, että yhä edelleen ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden joukossa on kymmeniä venäläisiä tarkkailijoita, siitä huolimatta, että Venäjän tiedetään lähettävän ETYJ:n tarkkailijoihin tiedustelu-upseereita joko FSB:stä tai GU:sta, aiemmin tunnettu nimellä GRU. (2) Venäjän epäillään myös värvänneen kolmansien maiden tarkkailijoita vakoilemaan sille. Epäilyille on sijansa, ainakin Puolassa ja Moldovassa ETYJ:n Ukrainan monitorointimissioon kuuluneiden tarkkailijoiden toimita on tutkittu jälkikäteen.

Yllä olevaan karttaan olen merkinnyt alueet Venäjän miehittämällä rajalla, joilla ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tiedustelulennokit ovat havainneet rajan ylittävää liikennettä ilta- ja yöaikaan tämän vuoden kesäkuun alkupuolella, ajalla 4. – 8. kesäkuuta.

1. Tšeremshyne, miehitetyn Luhanskin oblastin alueella.

Alkaen illalla 4. kesäkuuta ja päättyen noin kello 00:24, 5 kesäkuuta:

”On 4–5 June, between 20:40 and 00:24, an SMM long-range UAV spotted a convoy of trucks entering Ukraine and another convoy exiting Ukraine on a dirt road near Cheremshyne (non-government-controlled, 59km south-east of Luhansk), near the border with the Russian Federation where there are no border crossing facilities.

At 20:40 on 4 June, an SMM long-range UAV spotted at least 12 probable military-type trucks and an escort light utility vehicle in a stationary convoy pointing east on a dirt track, and five persons walking in between the trucks, about 3.5km east of Cheremshyne, about 120m west of the border with the Russian Federation, in an area where there are no border crossing facilities.

- - -

At 22:55, the UAV observed that the second convoy of five military-type trucks that entered Ukraine was joined by the aforesaid three probable military-type vehicles that were parked in the tree line and two additional military-type trucks that arrived from an easterly direction. - - - the UAV continued to observe the convoy as it then continued to a compound in non-government-controlled Luhansk city which it reached at 00:24 on 5 June.” (3)

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tiedustelulennokki kuvasi edellisen kerran alueella rajan ylittävää liikennettä yöaikaan lokakuussa 2019. Sodan aikana kertyneiden havaintojen perusteella, voidaan sanoa Venäjän toimittaneen materiaalia Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden joukoille Tšeremshynen kautta loppukesästä 2014 lähtien.

2. Hlynka, miehitetyn Donetskin oblastin alueella.

Illalla 5. kesäkuuta:

”On the evening of 5 June, in a forested area about 2.6km east of Hlynka (60km south-east of Donetsk), an SMM long-range UAV spotted at least six trailers and trucks, and two utility vehicles, all stationary about 400m north of the international border with the Russian Federation and in an area where no official border crossing points exist.” (4)

3. Stepne, miehitetyn Donetskin oblastin alueella.

Kesäkuun 5. päivän ilta:

“About 2km south-east of Stepne (72km south-east of Donetsk), the same UAV spotted about seven vehicles, including trucks, trailers and light utility vehicles (one truck with a running engine), all stationary near a tree line about 200m north-east of a dirt road leading”. (4)

Ja uudelleen 7. – 8. kesäkuuta:

”About 2km south-east of Stepne (72km south-east of Donetsk), the UAV also spotted nine probable vehicles near a tree line near about 160m west of a dirt road leading to the border with the Russian Federation”. (5)

4. Manych, miehitetyn Donetskin oblastin alueella.

Kesäkuun 7. – 8. päivän välinen yö:

”On the night of 7-8 June, an SMM long-range UAV spotted three covered cargo trucks on the southern edge of Manych (76km east of Donetsk), one of which was driving along a dirt road towards the border with the Russian Federation and stopped about 200m south-west of the border, in an area where there are no border crossing facilities. The UAV also spotted a car driving along a dirt road away from the border towards the abovementioned cargo trucks in Manych.” (5)

Manychin alue kuuluu Venäjän luonnollisiin ja usein käytettyihin huoltoreitteihin, alueella oli lounas-koillinen-suuntainen tie jo ennen sotaa, sodan myötä tiestä on muodostunut Venäjälle merkittäväksi luonnehdittava huoltoreitti, jolla ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio on havainnut toistuvasti* rajan ylittävää (laitonta) liikennettä sotilasmallisilla ajoneuvoilla. Rajallisten resurssien sekä toistuvien kalustomenetysten tähden ETYJ:n ei ole mahdollista suorittaa alueella säännöllisempää, yöaikaan tapahtuvaa, lentotiedustelua.

Manychin alueella ETYJ:n käyttämiä pitkän kantaman tiedustelulennokkeja on tulitettu useita kertoja ilmatorjunta-aseilla tai häiritty elektronisesti, jonka seurauksena ETYJ joutuu usein toimimaan alueella rajoitetusti. Toistuvista kalustomenetyksistä huolimatta, kritiikki Venäjää kohtaan on ollut hyvin olematonta – toisinaan tuntuu siltä, että Venäjän rooli halutaan vaientaa olemattomiin.

Manychin merkittävyys on osaltaan seurausta siitä, että linnuntietä noin 14 kilometrin päässä idässä, Russkojessa, Venäjällä, sijaitsi merkittävä ammusvarikko, joka perustettiin sodan ensimmäisen vuoden aikana. Nyttemmin toiminta Russkojessa on päättynyt. Kyseiseltä rajaseudulta on vain viitisenkymmentä kilometriä Kuzminkan alueelle, jossa on merkittävä Venäjän asevoimien harjoitusalue, ja jonne on myös varastoitu runsaasti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toimivien joukkojen (1. ja 2. armeijakunta) kalustoa ja materiaalia. Lisäksi huollon ja materiaalitoimitusten kannalta Pokrovskojen ja Matveev Kurganin ratapihat ovat merkittävässä roolissa. Nämä osaltaan selvittävät sen, miksi Manychin alue on aktiivisessa käytössä, siitäkin huolimatta, että Venäjältä toimitetaan Avilo-Uspenkan ja Kuybyshevon kautta maanteitse, ja ensimmäisestä myös rautateitse materiaalia miehitetyille alueille.

Kuten jo aiemmin viittasin, maailma on hämmentävän vaitonaisena suostunut seuraamaan sivusta Venäjän toimia ETYJ:n silmien alla, antaen vetää ETYJ:n maineen lokaan mutta samalla (hiljaa) hyväksyen Venäjän toistuvat rikkomukset sekä Ukrainan alueellisen yhtenäisyyden horjuttamisen miehityksen (Krim ja Donbas) ja sodan (Donbas) avulla.

Marko

1. https://www.youtube.com/watch?v=Ani2YWDLXl0&feature=youtu.be 

2. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/russia-has-no-place-in-the-osce-special-monitoring-mission-in-ukraine/ 

3. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/454023 

4. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/454161 

5. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/454285 

Hyödynnetty Google Earth ja halotrust.maps.

*: kesäkuu, 2019 ja elokuu, 2018.

Venäläistä imperialismia edistävän Russian Imperial Movementin monikansalliset yhteistyökuviot

Suomessa Iltalehti eräiden muiden suomalaismedioiden rinnalla viittasi – pintapuolisesti ja puutteellisesti – saksalaismedioiden uutisiin suomalaisten uusnatsien osallistumisesta Venäjällä, Pietarin alueella, Russian Imperial Movementin eli RIM:in organisoimaan aseelliseen koulutukseen Partizan kurssilla samanaikaisesti saksalaisten ja ruotsalaisten uusnatsien kanssa.

Asiasta kirjoittaminen on tärkeää, itse asiassa olen ihmetellyt sitä, kuinka vähän huomioita Suomessa on saanut Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (Nordic Resistance Movement) yhteistyö venäläisen – nationalistisen ja imperialistisen, valkoista ylivaltaa ajavan – Russian Imperial Movementin kanssa (ven. Русское имперское движение – РИД; Russkoe Imperskoe Dvizhenien – RID). Yhteistyön ensitahdit lyötiin syksyllä 2015, jolloin RIM:in johtoon kuuluva Stanislav Vorobjev vieraili Ruotsissa NR:n vieraana, samalla kertaa NR sai venäläistaholta rahalahjoituksen ”puolueen perustamista” varten. (1)

Stanislav Vorobjev puhumassa NR:n tilaisuudessa, v. 2015.

Yleisesti tiedetään Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Ruotsin organisaation tekevän voimakkaampaa ja näkyvämpää yhteistyötä venäläisten kanssa, Suomessa kanssakäynti tapahtuu matalammalla profiililla, mutta yhteistoimintaa on myös suomalaisten ja venäläisten välillä.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen silloisten ruotsalaisjäsenten, Anton Thulinin ja Viktor Melinin, matkatessa elokuussa 2016 Venäjälle saamaan aseellista koulutusta (käytännössä koulutusta terroritoimiin) RIM:in Partizan kurssille he tapasivat Helsingissä ”Vladimirina” esittäytyneen kontaktihenkilön. (2) Koulutus suoritettiin Pietarin alueella, jossa RIM:in Partizan kursseja järjestetään (ainakin) kahdessa paikassa. Yksi koulutustila sijaitsee osoitteessa ul. Drezdenskaya 20, Sosnovkan puiston länsipuolella. (3) Sotilaallisen toiminnan vetäminen on Venäjän asevoimien Strategisissa ohjusjoukoissa palvelleen Denis Garievin vastuulla. Gariev on myös ottanut osaa sotatoimiin Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa, ”Imperial Legionissa”.

Thulin ja Melin Venäjällä, kuvassa vasemmalla.

Thulinin ja Melinin koulutus Venäjällä kesti 11 vuorokautta. Palattuaan Ruotsiin, he aloittivat marraskuussa 2016 terroritekojen sarjan, joka kesti tammikuun 25. päivään 2017 asti, ajanjaksolla he ja kolmas henkilö (Jimmy Jonasson) suorittivat muutaman terroriteon, kohteinaan vasemmiston kirjakahvila sekä pakolaisten vastaanottokeskukset. Iskuissa vammautui ainakin yksi henkilö. (4) Iskujen jälkeen NR:n ruotsalaisjohto irtisanoutui iskuista kuin myös tekijöistä.

Iltalehden aihetta käsittelevässä uutisessa mainittiin pintapuolisesti saksalaiseen alkuperäislähteeseen viitaten –

”Koulutuksen jälkeen leirillä olleita on liittynyt venäläistaistelijoiden joukkoon Itä-Ukrainassa, joka on edelleen sekasortoisessa tilassa vuonna 2014 alkaneen konfliktin jäljiltä. - - -

Itä-Ukrainaan lähteneissä on Focusin mukana myös suomalaisia.” (5)

Muissa julkaisuissa on tarkasteltu ruotsalaisten (Thulin ja Melin) toimintaa leirin jälkeen, sen sijaan suomalaisten osuudesta ei löydy kuin pintapuolisia viittauksia, jollaisena saksalaisen Focusinkin lyhyttä mainintaa voidaan pitää, vaikka heillä onkin ollut lähteenä saksalaisviranomaiset.

Suomalaisia on kyllä värväytynyt Venäjän proxy-joukkoihin sotimaan Itä-Ukrainaan, esim. Johan Bäckman värväsi aktiivisesti väkeä Suomesta 2014 – 2015, mahdollisesti vielä 2016 puolella. Hänen kautta Itä-Ukrainaan, Venäjän proxy-joukkoihin, siirtyi useampi suomalainen, joista eräät ovat esiintyneet julkisuudessakin – kuten Petri Viljakainen. Bäckmanin kautta tai avulla, Itä-Ukrainan miehitetyille alueille on siirtynyt myös muutama propagandisti työskentelemään miehitettyjen alueiden propagandamedioissa, joita johdetaan Venäjältä ja jotka toimivat pääosin venäläisen rahan turvin. En kuitenkaan sotkisi Bäckmanin värväämiä henkilöitä näihin uusnatseihin, ymmärrykseni ja eri lähteissä julkaistujen tietojen mukaan nämä ”Bäckmanin suomalaiset” ovat matkanneet Suomesta Pietarin kautta Venäjän eteläosiin Rostovin alueelle, josta koulutuksen saatuaan siirtyivät joukko-osastoihin (tai tukitoimiin) Itä-Ukrainan miehitetyille alueille.

Saamieni vihjeiden mukaan 2018-2019 välillä Venäjän proxy-joukkoihin värväytyi yksittäisiä suomalaisia, yksikään heistä ei – tietääkseni – ole tullut julkisuuteen (tai nimi esiintynyt missään yhteydessä avoimissa lähteissä). On siis mahdollista, että Focusin maininta äärioikeistoon kuuluvien suomalaisten siirtymisestä Partizan kurssin jälkeen sotimaan Itä-Ukrainaan Venäjän proxy-joukkoihin pitää paikkansa, vaikka nimiä ei olekaan julkistettu. Painotan kuitenkin, lainkaan uusnatseja puolustelematta, että Iltalehdessä julkaistu uutinen perustuu lähteeseen, jossa henkilöitä ei yksilöidä – viitataan suomalaisiin.

Bäckman on nykyään verkostoitunut myös suomalaisten ”kansallismielisten” kanssa, joukossa on myös Soldiers of Odinin ja Vastarintaliikkeen väkeä, mikä sekin mahdollistaa erilaisten, julkisuudelta piilotettujen, toimintojen harjoittamisen.

Iltalehden uutisessa ei mielestäni kyetty kuvaamaan riittävän seikkaperäisesti Russian Imperial Movementin toimintaa ja verkostoitumista. Se mitä edellä olen kirjoittanut, on vain yksi kaistale toiminnasta ja sen yhteistyökumppaneista, kokonaisuus on olennaisesti laajempi, jota kuvaa ainakin uutista paremmin alla laatimani suppea kaavio.

Tämän vuoden huhtikuussa Yhdysvalloissa Russian Imperial Movement (RIM) määriteltiin seuraavasti:

”Russian Imperial Movement (RIM) as a Specially Designated Global Terrorist (SDGT) entity…”. (6)

Yhdysvaltojen toimi on myös siinä mielessä ainutlaatuinen, koska sen myötä RIM on ensimmäinen valkoista ylivaltaa ajava ryhmä, joka on sanktioitu Yhdysvaltojen lain nojalla. RIM:in roolia kansainvälisessä valkoista ylivaltaa* tavoittelevassa liikehdinnässä kuvattiin tärkeäksi. Samalla nimettiin kolme RIM:in johtoon kuuluvaa henkilöä, joihin kohdistetaan henkilökohtaisia sanktioita: Stanislav Vorobjev, Nikolai Truštšalov ja Denis Gariev. (7)

Stanislav Vorobjev (vas) Wienissä viime marraskuussa.

Nikolai Truštšalov, huomioikaa "DNR:n" musta-sini-puna-liput.

Denis Gariev, kuva on todennäköisesti otettu Pietarin koulutuskeskuksessa.

RIM lähetti delegaation Itä-Ukrainaan, Donetskiin, maaliskuussa 2014 tapaamaan sikäläisiä yhteistyökumppaneita, delegaatiota johti Nikolai Truštšalov. Vierailu tapahtui vain muutamaa viikkoa ennen venäläisen ex. tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin johtaman ”Ryhmä Krimin” käynnistämää, sotaan johtanutta, operaatiota Donbasissa. Näyttää myös siltä, että RIM on tehnyt laajempaakin yhteistyötä Igor Girkinin kanssa, on mahdollista, että he harjoittavat yhteistyötä edelleen – myös Girkin tunnetaan monarkismin ja venäläisimperialismin vankkana tukijana. Girkinin tukijana ja rahoittajana toimii ortodoksioligarkki Konstantin Malofejev, joka on Novaja Gazetan mukaan ollut luomassa Venäjän Ukraina-muistiota.

RIM:in sotilas- ja terrorikoulutus järjestetään Partizan kurssin (leirin) nimellä, jonka vastuuhenkilönä toimii Denis Gariev, joka itsekin otti osaa Itä-Ukrainassa käynnissä olevaan sotaan ”Imperial Legionin” riveissä. ”Imperial Legion” on RIM:in sotilaallinen siipi, jonka riveissä otti osaa Itä-Ukrainan sotaan yksistään vuoden 2014 puolella 300 militanttia/ taistelijaa. Itä-Ukrainan ohella ”Imperial Legion” on lähettänyt taistelijoita Syyriaan ja Libyaan, sekä heidän oman ilmoituksensa mukaan myös Keski-Afrikan tasavaltaan (väitteelle ei ole saatu vahvistusta puolueettomista lähteistä).

”Imperial Legion” ei kuitenkaan ole Venäjän valtion hallinnoima PMC-organisaatio. Luonnollisesti sen toiminnasta ollaan tietoisia ja sen sallitaan jatkua niin kauan kuin ryhmä (RIM) ei itsessään aiheuta ongelmia Venäjällä.

RIM, kuin myös ”Imperial Legion” ovat pyrkineet verkostoitumaan sellaisten (valkoista ylivaltaa ajavien) ryhmien kanssa, joiden jäsenillä on kokemusta operoinnista erilaisissa kriisi pesäkkeissä ja jopa sotatoimialueilla Afganistanista Tsadiin.

Sotilaallisen verkostoitumisen ohella RIM on rakentanut myös ideologisia yhteyksiä lukuisiin maihin, Pohjoismaiden ohella Saksa on eurooppalaisista yhteistyömaista tärkeä – jollei tärkein, jossa yhteistyökumppaneina on esim. National Democratic Partyn nuorisosiipi sekä Der Dritte Weg, saksalaiselta kielialueelta on hyvä mainita itävaltalainen monarkistinen Schwarz-Gelbe Allianz (Musta-keltainen allianssi), jonka marraskuun. 9 päivä (v. 2019) järjestämässä tilaisuudessa oli läsnä myös Stanislav Vorobjev. Itävallalla ja Wienillä on pidempikin historia venäläisten ja läntisten äärioikeistoon kuuluvien puolueiden ja liikkeiden tapaamispaikkana, muutama vuosi sitten v. 2014 kaupungissa järjestettiin venäläisten ja eurooppalaisten fasististen ja äärioikeistolaisten liikkeiden salainen tapaaminen, paikalla oli myös ortodoksioligarkki Konstantin Malofejev.

RIM on verkostoitunut myös Espanjaan (Partido Demócrata Nacional de España, PDN) ja Iso-Britanniaan (British Unity, British National Party) sekä Yhdysvaltoihin (useita pieniä valkoista ylivaltaa kannattavia liikkeitä ja puolueita).

RIM on pyrkinyt hakemaan yhteistyökumppaneita myös Puolasta ja Bulgariasta, sekä laajemminkin Balkanin niemimaan alueelta.

Venäjällä RIM teki tiivistä yhteistyötä Rodina puolueen kanssa jokunen vuosi sitten Pietarissa järjestetyn World National-Conservative Movementin eli WNCM:n aikana (suom. Pietarin konservatiivifoorumi, josta Johan Bäckman raportoi aikoinaan tiiviisti sekä disinformatiivisesti). WNCM:ään osallistui myös suomalaisista, kuten Jukka Davidsson ja Timo Isosaari, Bäckmanin raportoidessa paikalta. Kyseisellä foorumilla esiintyi myös kovanlinjan uusnatseja ja äärioikeistoon kuuluvia, kuten sotarikoksiin Itä-Ukrainassa syyllistynyt Alexei Milchakov, joka sittemmin on toiminut myös kouluttajana Venäjällä ja Valko-Venäjän alueella lapsille suunnatuilla sotilasleireillä.

WNCM:llä RIM:in yhteistyökumppanina toimineen venäläisnationalistisen Rodinan perustajiin kuuluu, nykyinen Roskosmoksen pääjohtaja, Dmitri Rogozin.

Kun tarkastelee RIM:in toimintaa Venäjällä (se perustettiin v. 2002 juuri Vorobjevin toimesta), sitä millaisten henkilöiden, ryhmien ja puolueiden kanssa se tekee yhteistyötä, uskallan sanoa, että RIM:in toiminnalle on annettu hyväksyntä ylemmältä tasolta, ja sen annetaan toimia niin kauan kuin se hyödyttää ja edesauttaa Venäjän valtiota toteuttamaan omia operaatioitaan (vaikuttaminen, verkostoituminen, hybridisota ja sota sekä muut toimet) ja jolla on takana rahaa toiminnan pyörittämiseen sekä operointiin ulkomailla.

RIM:in toimissa ulkomailla yhdistynevät todennäköisesti organisaation omat ja Venäjän valtiolliset tavoitteet. RIM:in omat tavoitteet ovat osin vastakkaisia Venäjän valtion tavoitteiden kanssa, mutta toimillaan, esim. epäsovun ja aggression lisääminen lännessä, se myös hyödyttää valtiojohtoa. Mielestäni ryhmän toimintaan ulkomailla (mahdollisesti yksittäisiä käyntejä laajemmin myös Suomessa) sisältyy olennaisia turvallisuuspoliittisia riskejä, joten väistämättä herää kysymys, että kuinka ryhmän johtoon kuuluvat henkilöt voivat edelleen matkustaa (ainakin näennäisen vapaasti) EU:n alueella?

Marko

1. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

2. https://twitter.com/VarisVerkosto/status/1199432934178131968?s=20 

3. http://ruspartizan.com/kontakty 

4. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf s. 21.

5. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/086d6859-8789-48c5-a0e2-0a6d2bb83ed0?fbclid 

6. https://icct.nl/publication/the-russian-imperial-movement-rim-and-its-links-to-the-transnational-white-supremacist-extremist-movement/ 

7. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf 

Lähteinä ja tausta-aineistona on käytetty myös seuraavia blogeja, artikkeleja ja raportteja:

Yllä olevan lähteenä mainitun blogin ohella muita Anton Shekhovtsovin blogeja sekä kirjoituksia, kuten Russian politicians building an international extreme right alliance ja A rose by any other name: the World Congress of Families in Moscow.

Just Security: Confronting Russia’s Role in Transnational White Supremacist Extremism.

Euromaidan Pressissä julkaistu artikkeli Three largest Russian militant training facilities identified (16.6.2018) ja Obozrevatel’in alkuperäisartikkeli "Фабрики" наемников: где в России готовят террористов.

VK eli VKontakte -sivuja: https://m.vk.com/rus_imperia & https://m.vk.com/partizan_kurs 

*: White Supremacy Extremism – WSE.