perjantai 31. heinäkuuta 2020

Suomalaismilitantti Viljakainen, kateissa jossain päin miehitettyä Donbasia


Heinäkuun puolivälissä kirjoittamani ”Suomalaiset Venäjän proxy-joukoissa – hekin ovat vierastaistelijoita”-blogin myötä Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneiden suomalaismilitanttien kohtalot ovat herättäneet keskustelua ja uteluja. Ensimmäisenä Johan Bäckmanin, Venäjän proxy-joukkoihin, värväämistä suomalaisista julkisuuteen astui kesällä 2015 Petri Viljakainen, (1) joka ensiesiintymisensä jälkeen oli vuosien ajan hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, antaen myös haastatteluja venäläisrahoitteisille propagandakanaville sekä ”kirjoittaen” Johan Bäckmanin kustantaman kirjan ”Vilin sota”. (2) Viljakaista kuvailtiinkin lähinnä propagandasoturiksi.

Petri Viljakainen miehitetyssä Donbasissa, kuva v. 2015.


























Aiemmin aktiivisen Petri Viljakaisen julkisten esiintymisten loppuminen ja hänen käyttämiensä sosiaalisen median alustojen hiljeneminen Facebookissa kuin myös VKontaktessa on nostanut pintaan kysymyksiä ja spekulaatioita hänen kohtalosta. Viljakaisen tiedetään julkaisseen seuraavan päivityksen sosiaalisessa mediassa tämän vuoden puolella maaliskuun lopulla.*









Viime vuoden puolella, Johan Bäckmanin vieraillessa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, hän tapasi Luhanskissa Janus Putkosen ohella myös Petri Viljakaisen. Muutama kuukausi eteenpäin kyseisestä tapaamisesta ja Viljakainen anoo kansalaisia lähettämään hänelle rahaa, jotta hän pääsisi pois Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta. Passi häneltä on todennäköisesti mennyt vanhaksi jo viime vuoden puolella, jollei se sitten ole jonkun kolmannen henkilön hallussa. Niinkin Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneille on käynyt, että passit on otettu haltuun. Viljakaisenkin kohdalla näyttäytyy totena se, ettei miehitetyille alueille perustettujen ”kansantasavaltojen” passeilla ole arvoa – ei etenkään militanteille, jotka haluaisivat päästä alueelta pois, turvallisemmille ja seesteisemmille vesille.

Putkonen, Bäckman ja Viljakainen miehitetyssä Luhanskissa marraskuussa 2019.

























Kontrasti Viljakaisen aiemman, näkyvän propagandistisen esiintymisen ja nykyisen hiljenemisen välillä on merkittävä, niin merkittävä, että se herättää kysymyksiä ja pohdintoja.

Tiedämme Viljakaisen viimeisen merkittävän julkisen ulostulon tapahtuneen elokuussa 2019, jolloin Länsi-Savo julkaisi kritiikittömän haastattelun Viljakaisesta, joka oli saanut potkut yksiköstään juopottelun tähden ja joka työskenteli haastelun aikana maatilalla Luhanskin lähistöllä. Voidaan siis todeta, ettei hänellä enää ollut propaganda-arvoa – ketään ei kiinnosta ”perunapellolla” työskentelevä, juopottelun tähden yksiköstään erotettu, Viljakainen – siitä ei revitä edes stahanovilaisia sankaritarinoita, mutta tämäkään ei nähdäkseni selitä täydellistä somevaikenemista. 

Länsi-Savo 6. elokuuta 2019.
















Viljakaisen viimeiseksi julkiseksi viestiksi näyttää jääneen keväinen avunpyyntö VK:ssa: ”Pelastakaa sotamies Viljakainen! lähettäkää minulle rahaa etta paasen himaan taalta. Passia ei ole mutta rahalla saa ja hevosella paasee”.

Viljakainen tai joku muu on käynyt hänen nimissä olevalla VK-tilillä tämän vuoden heinäkuun alkupuolella. Mitä se sitten kertoo? Ainakin sen, että joku on käynyt hänen VK-tilillä tuolloin. Emme tiedä kuka, on kuitenkin muistettava, ettei olisi ensimmäinen kerta, jolloin kadonneiden ja myöhemmin kuolleina löydettyjen militanttien tileille joku on tiedetyn katoamishetken ja mahdollisen kuolinajankohdan jälkeenkin kirjautunut. 

Viljakaisen perään on ymmärtääkseni kyselty Johan Bäckmanilta, jonka kerrotaan poistavan Viljakaiseen liittyviä tiedusteluja sivustoiltaan. Samalla, hiukan huomiota herättävästi, Bäckman nosti jälleen esille Viljakaisen kirjoittaman kirjan, mikä herättää ajatuksen, että onko toiminnan tarkoitus uteluiden lopettaminen olemalla näennäisen aktiivinen ja kirjasta puhumalla luoden illuusiota jostain, jota ei enää ole. Toisaalta voi olla mahdollista, että kohudosenttikin on yhtä tietämätön mitä me. 


















Ohjelmassa ajassa 1:49:30 Suomalaisen Donbassin vapaaehtoisen muistelmat; Petri Viljakaisen rintamamuistelmat; katkelmia.

Niin, mitä Viljakaiselle on tapahtunut (ja mitä se minulle kuuluu)?

Tähän kysymykseen tuskin saamme vastausta niin kauan kun asioista jotain tietävät ovat hiljaa tai Viljakainen itse avaa sanaisen arkkunsa. Kaikenmoiseen spekulointiin ja huhujen kierrättämiseen sisältyy riskinsä, etenkin kun kyse on nimimerkkien esittämät vihjailut ilman kunnollista lähdettä. Voi olla, että sosiaalisessa mediassa ja keskustelufoorumeilla esitetyt arvelut ja väitteet Viljakaisen kuolemasta pitävät paikkansa, mutta aivan yhtä suuri mahdollisuus on sekin, että – vastoin propagandauutisia – Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla keväästä riehunut koronavirus on vienyt militantin vuoteenomaksi. Tai on käynyt jotain muuta, mikä pitää hänet erossa sosiaalisesta mediasta ja propagandististen tarinoiden kerronnasta.

Jos joku kuvittelee, että olen riemuissani jonkun terroristiorganisaatiossa** jäsenenä olleen mahdollisesta kuolemasta, niin hän on väärässä. Toivoisin, että jokainen rikoksiin syyllistynyt joutuu vastaamaan teoistaan oikeudessa – onpa hän sitten vähäinen militantti tahi organisaation komentaja, jollainen pommi-iskussa loppukesästä 2018 likvidoitu Aleksandr Zahartšenko oli. Tai sotarikoksiin syyllistyneestä joukko-osaston komentajasta tyyliin Arseni ”Motorola” Pavlov, joka hänkin päätti päivänsä ennenaikaisesti lokakuussa 2016, ja todennäköisimmin omien tekemän pommiattentaatin seurauksena.


Marko 



Lähteenä myös Länsi-Savo 6. elokuuta 2019 ja  Bäckmanin Venäjän viikkokatsaus 19.7.2020.

*: Huom. kyseessä ilmeisesti englannin kielinen VK, jolloin 26 Mar = 26th of March eli maaliskuu, ei 26. marraskuuta.

**: Ukrainan lakien mukaan nämä ns. kansantasavallat ja niiden alueilla toimivat proxy-osastot ovat terroristiorganisaatioita ja niiden jäseniä voi syyttää minimissään osallisuudesta terroristirikoksiin.




tiistai 28. heinäkuuta 2020

Heinäkuun 30. on #CrimeaIsUkraine-päivä


Heinäkuun 30. päivä vietettävän #CrimeaIsUkraine-päivän idea on hyvin yksinkertainen, sen avulla on tarkoitus nostaa sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä, CrimeaIsUkraine-hashtagilla varustettu tunniste jälleen ensimmäiseksi. Syy ihmisten aktivointiin löytyy Venäjän hallintoa tukevien trollien ja aktivistien toiminnasta, heidän onnistuttua nostaa CrimeaIsRussia-hashtag ensimmäiseksi, saaden toimintaansa voimakasta tukea Venäjän hallinnon edustajilta ja suurlähetystöiltä kautta maailman. Tilanteen korjaamiseksi twitterissä käyttäjä @GlasnostGone ryhtyi aktivoimaan ihmisiä #CrimeaIsUkraine-kampanjan taakse ja erilliseksi ”Krim on osa Ukrainaa” -päiväksi, jolloin olemme erityisen aktiivisia, valikoitui kuun toiseksi viimeinen päivä. Kampanjansa tueksi @GlasnostGone eli Alex King julkaisi blogin ”July 30th is a #CrimeaIsUkraine Campaing Day – Get Involved”.

#CrimeaIsUkraine! Helsinki, toukokuu 2019.



















Tarkoituksena on toki muistuttaa lukijoita Krimin niemimaan miehityksestä ja venäläisten, miehittämällään niemimaalla, harjoittamasta sorrosta, jonka kohteena ovat erityisesti Krimin tataarit, kuitenkin käytännössä kaikki, jotka vastustavat miehitystä. Pelottelun ja uhkailun kohteeksi ovat joutuneet myös Ukrainan ortodoksinen kirkko Krimillä, kirkon arkkipiispa Klyment sai uhkavaatimuksen miehitysviranomaisilta, jollei Jevpatoriaan rakennettua ortodoksikappelia siirretä pois viidessä päivässä, kirkkoa vastaan aloitetaan rikostutkinta. Siirrettäväksi määrätyn ortodoksikappelin rakentaminen alkoi jo ennen Venäjän suorittamaa miehitystä helmikuussa 2014. (1)

Jehovan todistajia ryhdyttiin vainoamaan Venäjällä sen jälkeen, kun järjestö kiellettiin maassa äärimielisenä järjestönä huhtikuussa 2017. Venäjältä Jehovan todistajien vaino on edennyt myös miehitetylle Krimin niemimaalle. Ainakin kymmenen Krimin niemimaalla asuvaa Jehovan todistajaa on tuomittu venäläisessä oikeudessa vuosien vankeusrangaistuksiin, pisimmillään kyse on yli kuuden vuoden tuomioista. (2)

Toimittajiin ja kansalaisjournalisteihin kohdistunut vaino on myös lisääntynyt Krimin niemimaalla tämän vuoden kuluessa. Venäjä haluaa pelotella hiljaiseksi ne kaikki, jotka välittävät tietoa miehitetyltä niemimaalta – vain virallisen totuuden kertominen on hyväksyttyä.

Tämän vuoden heinäkuussa miehitysviranomaiset Krimin niemimaalla ovat panneet täytäntöön lukuisia mittavia ratsioita. Heinäkuun 7. päivä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n joukot yhdessä muiden miehitysjoukkojen kanssa, suorittivat ratsioiden sarjan Krimin niemimaalla. Ratsioissa pidätettiin kuusi henkilöä, jotka kaikki siirrettiin välittömästi Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n tiloihin Simferopoliin. Venäläisviranomaisten mukaan pidätettyjä voi odottaa jopa viiden vuoden vankeustuomiot. (3) Venäjä on myös uhannut rangaistuksilla, ainakin osaa, vangitsemistaan Krimin tataareista, jotka kieltäytyivät osallistumisesta Venäjän perustuslaki-äänestykseen kesäkuussa. Näin on käynyt ainakin Simferopol SIZO:ssa pidetyille, vangituille Krimin tataareille. (4) Vangitut Krimin tataarit eivät ole Venäjän kansalaisia. (Huom. Simferopolin SIZO on tutkintavankila).


Venäjä painostaa jatkuvasti Krimin niemimaalla asuvia Ukrainan kansalaisia ottamaan Venäjän kansalaisuuden, kieltäytymistä voi seurata – ja usein seuraakin – erilaisia rajoituksia höystettynä uhkauksilla. Yli tuhat Venäjän kansalaisuudesta kieltäytynyttä on päätynyt oikeuteen ja yli 170 oikeudenkäyntiä päätyi siihen lopputulokseen, että sakkorangaistuksen ohella syytettynä ollut pakotettiin myös muuttamaan Krimiltä – tiedossa on tapauksia, joissa syytettynä ollut pakotettiin muuttamaan Krimiltä ja jättämään sinne puolisonsa ja lapsensa. (5)

Tehtaankadulla, taustalla Krimin niemimaata miehittävän Venäjän suurlähetystö (23. helmikuuta 2019).

















Palautetaan mieliin mitä tuli kirjoitettua ukrainaksi helmikuussa 2019, Venäjän suurlähetystön edustalla, järjestetyn mielenosoituksen jälkeen:

23 лютого 2019 р. в Гельсінкі перед російським посольством відбулася акція протесту проти окупації Криму Росією. В акції протесту прийняли участь українці, які мешкають у Фінляндії та фіни, які підтримують боротьбу України проти агресії Росії.

Учасники протесту заявили, що захват території незалежної держави є не прийнятним для цивілізованого світу, та ця ситуація змушує замислитися, що агресивні дії Росії можуть бути спрямовані і на інші сусідні країни. Якщо Росія здійснила напад  на Україну, то чого вона не може зробити те ж саме з іншою країною? Чому? Тому,  що час ще не прийшов? Та цього не може бути? 


Lämpimät” terveiseni Vladimir Putinille ja Venäjän valtiolle sekä sen harjoittaman imperialistisen valloituspolitiikan tukijoille:

#CrimeaIsUkraine – #LiberateCrimea!





















Miehitysvuosina Venäjä on syyllistynyt Krimin niemimaalla järjestelmällisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, se hankkii kiduttamalla ”tunnustuksia” vangituilta, se on myös rikkonut Geneven sopimusta, sortaa etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä, on tuhonnut kulttuurikohteita sekä siirtänyt Krimin niemimaalta kulttuuriaarteita museoihin Venäjälle. Siksi me emme unohda!


Marko



1. http://khpg.org/en/index.php?id=1595635927
2. https://www.rferl.org/a/crimea-jehovah-witness-russia-ukraine-/30653463.html
3. https://112.international/society/crimean-tatars-houses-raided-in-crimea-six-people-apprehended-52827.html
4. http://khpg.org/en/index.php?id=1593548526
5. http://khpg.org/en/index.php?id=1594308593


Kuvat Marko Enqvist.



perjantai 24. heinäkuuta 2020

Tuula Malin: Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa


Venäjän kiinteistö- ja tonttikaupat Suomessa ovat nousseet suuriin otsikoihin viime vuosina, syyskuun 22. päivä 2018 venäläisten omistamat kiinteistöt nousivat kaikkien huulille, viranomaisten suoritettua laajan ratsian Saaristomeren syväväylien äärellä sijainneen, ”matkailu- ja majoituspalveluja” tarjonneen, Airiston Helmen tiloihin.

Mutta jo ennen Airiston Helmen ratsiaa yksittäiset toimittajat ja mediat olivat kiinnittäneet huomiota venäläisten, sangen outoihin, tontti- ja kiinteistökauppoihin Suomessa, vielä tuolloin kyseessä oli tavattoman usein taistelu tuulimyllyjä vastaan – huomion ollessa kaikkea muuta kuin kannustavan, ennemminkin päinvastoin leimakirveiden heiluessa ja syyttävän sormen osoittaessa työtään tekeviin toimittajiin (ja kansalaisaktivisteihin). Toimittaja Tuula Malinin voi sanoa kuuluvan aiheen käsittelyn pioneereihin Suomessa, todennäköisesti hän on ensimmäinen (tai ainakin ensimmäisiä) toimittajia, jotka kirjoittivat aiheesta – Malin aloitti aiheen tutkimisen vuonna 2007 ja lokakuussa 2008 MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa hän uutisoi sisämaan tonttikaupoista ensimmäisen kerran. (s. 279)

Noista vuosista on vierähtänyt aikaa reilu vuosikymmen, lukemattomien juttujen ja katsausten myötä on luonnollista, että toimitustyö kaikkine havaintoineen kootaan yksiin kansiin, näin lukijoidenkin on helpompi ymmärtää ja havainnoida kokonaisuutta. Docendon kustantama, Tuula Malinin kirjoittama ”Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa” herätti ilmestyessään kohua, teosta kritisoitiin erityisesti Georgij Alafuzoffiin liittyvien vihjailujen tähden, lähteistämättöminä vihjeinä ne jäivät ikävällä tapaa riippumaan ilmaan, mutta kriitikoiden taholta liiallisen huomion kiinnittäminen Alafuzoffiin, siirtää samalla keskustelua syrjään itse asiasta – Venäjän kiinteistö- ja tonttikaupoista Suomessa ja tähän toimintaan liittyvistä havainnoista ja kokonaisuudesta.

Tuula Malin: Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa.




























Ennen uppoutumista Malinin teoksen havainnointiin, muutama sana omasta aihepiiriin liittyvästä kiinnostuksesta. Reilu vuosikymmen sitten, aikana, jolloin venäläisten tonttikaupat nousivat ensimmäistä kertaa otsikoihin, itse suhtauduin aiheeseen varsin neutraalisti – aihe herätti kiinnostusta mutta koskapa oma tietämykseni oli perin vajaata, olin ennemminkin utelias ilmiöstä. Etelä-Karjalasta kotoisin olevana asia herätti luonnollisesti kiinnostusta, alueella moni tontti ja mökki vaihtoi omistajaa, halutessaan jonkin tontin, kiinteistön tai tilan, venäläiset lähes poikkeuksetta tekivät tarjouksen, jolla voittivat suomalaiset – hinnat nousivat, elettiin hulluja vuosia.

Kiinnostusta seurasi aiheeseen tarkempi tutustuminen, suhtauduin vielä kauppoihin neutraalisti mutta kaipasin avoimempaa keskustelua hyödyistä ja haitoista – keskustelu kun paikallisella tasolla tuppasi olemaan keskustelua hyödyistä. Neutraalia vaihetta seurasi kriittisempi suhtautuminen, muistan kirjoittaneeni 2010-luvun alkupuolella ensimmäiset kriittiset kirjoitukseni aiheesta keskustelufoorumeille, lopulta kriittinen suhtautuminen muuttui vieläkin varautuneemmaksi suhtautumiseksi venäläisten toimintaan Suomessa – kaipasin rajoituksia vähintäänkin alueille, jotka rajoittuivat maanpuolustuksellisesti tai turvallisuuspoliittisesti tärkeisiin kohteisiin.

Muistan keskusteluista vähättelyä venäläisten ostokäyttäytymistä ja sen muodostamaa mahdollista turvallisuusuhkaa kohtaan, keskustelijoita, jotka halusivat rajoittaa venäläisten toimia, katsottiin pitkin nenänvartta vielä niinkin myöhään kuin vuoden 2015 puolella.

Minusta vaan tuntuu hyvin erikoiselta, että nämä tontit hankitaan venäläiseen omistukseen eikä suomalaisille bulvaaneille. Miksi heilutetaan punaista lippua ja huudetaan, Hei me ollaan täällä!? - - -

Minua vaan hymyilyttää se että ihmiset luulevat keksineensä jotain salaista tässä asiassa. Aika vähäinen on usko suomalaisiin viranomaisiin”.

Tuolloin venäläiset käyttivät bulvaaneja vähemmän, ilmeisesti syystä, koska eivät nähneet sille tarvetta, koska viranomaisillamme ei ollut täyttä selkoa siitä kuka omisti ja missä, kuten ei siitäkään kuka oli todellinen omistaja, ja on myös syytä muistaa, että pitkälle 2010-luvulle Suomessa toivotettiin venäläisomistajat tervetulleiksi, mikä todennäköisesti vaikutti siihen, etteivät he nähneet kaikissa tapauksissa tarvetta bulvaanien hyödyntämiselle.

Niin ikävä kuin se on todeta, Malinin teoksen perusteella tilanne oli muutama vuosi sitten se, ettei viranomaisillamme ollut selkoa siitä kuka omistaa ja missä, ongelmia oli jopa tietää, kuka osti maata, kiinteistöä jne. puolustusvoimien alueiden tuntumasta – tai kuka oli lopullinen omistaja myyjien ja ostajien ketjussa. Airiston Helmen paljastumisen jälkeen alkoi omistusten kierrätys, omistusjärjestelyjen muuttuessa aiempaa monimutkaisemmiksi. (s. 277) Tästä on luontevaa siirtyä tarkastelemaan Tuula Malinin teosta ”Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa” – kiinnitän huomioni pääasiassa kiinteistö- ja tontti- sekä erilaisiin yrityskauppoihin, vaikka Malin teoksessa käy kertauksenomaisesti läpi omaa uraansa toimittajana ja kirjailijana sekä kirjoittajana, huomioiden venäläisten tekemien tontti- ja kiinteistökauppojen ohella myös muita hybridi- ja vaikuttamisoperaatioita, viitaten myös ”Tapaus Antoniin” ja sen myötä hybridisotaan kuuluvaa informaatio-psykologista vaikuttamista huoltajuuskiistojen näkökulmasta.

Osana laajempaa kokonaisuutta teoksessa käydään myös läpi hybridisotaan ja vaikuttamiseen liittyviä toimia, kuten vastakkainasettelun lisääminen kohdevaltiossa (jota Suomessakin tapahtuu) ja ulkovenäläisten hyötykäyttö, joita teemoja en kuitenkaan katso tarpeelliseksi kommentoida tässä laajalti. Eteläkarjalaistaustaisena törmäsin itsekin jo vuosia sitten Venäjän pyrkimyksiin vaikuttaa kieliopintojen kautta Etelä-Karjalan alueella, kuinka Lappeenrannassakin venäjän kielinen koulu oli tehnyt yhteistyötä ”Russkij Mir” -säätiön kanssa, saaden myös tukea säätiöltä. ”Russkij Mir” (eli venäläinen maailma) on Venäjän valtion ja Venäjän ortodoksisen kirkon yhteishanke, jonka päämääränä on venäläisten arvojen, kielen ja kulttuurin vahvistaminen – poliittisia ulottuvuuksia unohtamatta. Säätiö pyrkii vahvistamaan venäläistä identiteettiä ensisijaisesti ulkovenäläisten keskuudessa, mutta kohderyhmänä on myös vastaanottajavaltioiden kantaväestö. Suomessa Russkij Mir on kampanjoinut myös pakkoruotsia vastaan, ja Suomessa säätiön painopistealueena on ollut Kaakkois- ja Itä-Suomi, jossa on myös esitetty voimakkaita pakkoruotsinvastaisia kannanottoja, perusteena on juuri käytetty Venäjän läheisyyttä.

Aiheen ollessa jokunen vuosi sitten pinnalla Lappeenrannassa, kävi ilmi, ettei läheskään kaikilla päättäjillä ollut tietoa ja ymmärrystä siitä, millaisesta organisaatiosta oli kyse – kenen kanssa tehtiin yhteistyötä, osalla oli, mutta siitä huolimatta he olivat valmiit yhteistyöhön:

Russkij Mir on kustantanut Itä-Suomen koulun yksiköiden opetustiloihin tieto- ja viestintäteknistä varustelua yli 26 000 eurolla, tukenut oppikirjojen laatimista ja opettajien seminaaria sekä toteuttanut sen oppilaille opetusta Venäjällä.” (1 – IS:n uutinen 28.3.2015).

Tuolloin, maaliskuussa 2015, Yleisradiolle antamassaan haastattelussa Itä-Suomen koulun johtava rehtori Petri Kyyrä ei pitänyt yhteistyötä ongelmallisena (2) – melkoista sinisilmäisyyttä ja naiiviutta aikana, jolloin toiminnan tarkoitusperät olivat käyneet selville maallikollekin.

Sinisilmäisyyttä ja naiiviutta voimme käyttää aasinsiltana siirtääksemme katseemme Tuula Malinin teoksen merkittävimpään antiin – venäläisten kiinteistö- ja tonttikauppoihin Suomessa:

Vuokratkaa te meiltä, me ostamme teiltä”, Dmitri Medvedev Venäjän presidentin ominaisuudessa huhtikuussa 2009; ”Iloitkaa maakaupoista!” Vladimir Putinin Venäjän pääministerinä toukokuussa 2010 (s. 279 ja 280) –

ja me suomalaiset myimme ja iloitsimme maakaupoista unohtaen vastavuoroisuuden periaatteen, ja sulkien silmämme mahdollisilta riskeiltä vielä silloinkin, kun olisi ollut aika herätä todellisuuteen. Suojelupoliisi otti kantaa maa- ja kiinteistökauppoihin marraskuussa 2016, Supon mukaan niiden merkitys Suomen vastaisessa hybridisodassa oli jopa suurempi kuin julkisuudessa runsaasti esillä olleiden trollien ja informaatiovaikuttamisen. (s. 271) Toki on huomioitava, että harmaassa vaiheessa ja jo ennen sitä kokonaisuuden osat tukevat ja täydentävät toinen toisiaan, jotta operaattori (tässä asiayhteydessä Venäjä) saa niistä parhaan mahdollisen hyödyn irti.

Suojelupoliisin voimakkaasta kannanotosta kului aikaa vajaat kaksi vuotta Airiston Helmen kiinteistöihin tehtyyn ratsiaan. Se, että Airiston Helmen tutkinnassa oli virallisesti kyse talousrikostutkinnasta, näyttää – keskusteluissa – olleen monelle oivallinen syy unohtaa mahdolliset turvallisuuspoliittiset riskit, joita Airiston Helmeen ja muihin vastaaviin – outoihin – maakauppoihin kytkeytyi. En nyt ryhdy ottamaan kantaa siihen, piilikö laajan ratsian taustalla muitakin syötä kuin epäilys mittavista talousrikoksista, Malinin teoksen lukemalla tulee väistämättä siihen johtopäätökseen, että viranomaisemme ovat kertoneet meille vain osatotuuden.

Ja kun teoksen lukemalla muodostuu kuva ”osatotuudesta”, samalla tavalla herää kysymyksiä siitä, että miksi ilmeisten laittomuuksien on annettu jatkua niinkin monta vuotta, niiden yksistään Airiston Helmen kohdalla pitäessä sisällään laitonta rakentamista ja ruoppaamista ynnä vedenalaista toimintaa kuin myös luvatonta (rajat ylittävää) lentotoimintaa helikoptereilla.

Suurista otsikoista huolimatta Airiston Helmi on vain yksi osa kokonaisuutta, vastaavia – kooltaan pienempiä – airistonhelmiä löytyy myös Suomenlahden rantamilta, Porkkalasta Hankoon kuin myös Kotkan ja Haminan seuduilta, jossa KGB-taustainen kiinteistösijoittaja Dmitry Gorelov oli hankkinut maa-alueita, jossa kiinteistöjen ranta-alueita on ruopattu samaan tapaan kuin Airiston Helmen saaristokohteissa, ja jonne niin ikää oli rakennettu laitureita sekä tehty tilaa helikopteriliikenteelle. (s. 162) Gorelovin kohdalla todennäköisesti pätee myös sanonta kerran KGB:n mies, aina KGB:n mies.

Kotka-Hamina-seudun tekee mielenkiintoiseksi myös Venäjän toimet Suursaarella, jossa Venäjä on ryhtynyt vahvistamaan sotilaallista läsnäoloaan viime vuoden puolelta lukien. Saarelle on rakennettu uusia helikopterikenttiä (vähintään 5 kpl), eikä sieltä ole kuin reilun 50 kilometrin lentomatka Haminan seudulle, ja reilut 35 km Kotkan edustalle.


Suomenlahti ja Suursaari, upotuskuvan lähde 3.
















Maa- ja kiinteistökaupoista saaristo- ja rannikkokohteet ovat vain yksi osa laajasta kokonaisuudesta. On todennäköistä, että osassa tapauksia venäläiset ovat sattumalta ostaneet kiinteistön tahi tontin sotilaskohteen tuntumasta, mutta on enemmän kuin todennäköistä, että suomalaisten sinisilmäisyyttä kuin myös sitä, ettei kokonaisuudesta ole ollut riittävää tietoa, on hyödynnetty ja näin ollen Suomen puolustuksen kannalta tärkeiden kohteiden läheltä on päätynyt kohteita sellaisten venäläisten omistukseen, joille ei missään nimessä olisi pitänyt myydä mitään kiinteää omaisuutta Suomesta.

Turvallisuuteen liittyvät riskit ovat yksi puoli, joukossa on sitten kokonaisuuksia, joihin on liittynyt hyvin merkittävää taloudellista väärinkäyttöä. Merkittävää rahanpesua (ja samalla suomalaista piittaamattomuutta) Tuula Malinin kuvaa teoksessa aihetta käsittelevä osuudessa alkaen sivulta 219, tarkempaan tarkasteluun päätyivät Case Bizkon ja Case Bankirsky Dom, jälkimmäistä lukiessani en voinut kuin ihmetellä suomalaispankkien (Nordea) puutteellista valvontaa ja kumppanin tuntemusta. Mutta samaa heikkoa venäläiskumppanin tuntemista esiintyi suurella joukolla suomalaisia kuntapäättäjiä ja päätöksenteossa mukana olleita.

Kun venäläisosapuoli ryhtyi puhumaan miljoonista, harkinta näyttää pettäneen aivan liian monella kuntapäättäjällä – kriisikunnissa se on pettänyt vieläkin helpommin. Onko puheiden ja pienten ”tuliaisten” lisäksi mikään muu vaihtanut omistajaa näissä neuvotteluissa?

Tiedämme maailmalta, kuinka venäläisoligarkkien miljoonat ja miljardit ovat samalla korruptoineet järjestelmiä, ja kuinka he ovat palkanneet avukseen lakimiesten armeijan käydessään oikeutta levittäen samalla lonkeroitaan eliittiin ostaen heitä tukijoikseen. Näyttää myös siltä, että Suomesta on löytynyt lakimiehiä ja asianajajia, joiden selkäranka kumartaa rahalle, jotka ovat (lyhytnäköisiä voittoja tavoitellessaan) valmiit ummistamaan silmänsä asiakkaansa harmaalla alueella liikkumiselta – onneksi päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy.

Suomen Sotilas -lehden numerossa 2/2015 ”Hämärän rajalla” -kirjoituksessa, HL (todennäköisesti prikaatikenraali [evp] Hannu Luotola) kirjoittaa muun muassa seuraavaa:

Venäjä ei ole demokratia, eikä siellä vallitse EU:n kaltainen oikeusjärjestys. Venäläiset toimivat maansa ulkopuolella tottumansa yhteiskuntaelämän ”lakien” tai ”lainalaisuuksien” mukaisesti. Tämä aiheuttaa vastakkainasetteluja ja ongelmia.

Suomeen on syntynyt puutteellisen lainsäädännön myötä moraalin suuruinen aukko. Suomeen on tuotu sen yhteiskunnalle vieraita toimintaperiaatteita, jotka liittyvät omistuksen hämärtämiseen ja rahanpesuun. Ongelmana on myös rahanpesulaki, joka estää rikollisten itse pesemän rahan takavarikoinnin Suomessa”. (4)

Kyseisessä lehden numerossa on prikaatikenraali (evp) Hannu Luotolan laajempi maa- ja kiinteistökauppoja käsittelevä kirjoitus ”Kaikki kaupan” (alk. s. 6) sekä Jaakko Puuperän kommentti ”Konstit on monet” s. 12-13. Väistämättä herää myös kysymys siitä, että onko Suomessa kiinnitetty turvallisuusriskien ohella liian vähän huomiota myös rahan korruptoivaan vaikutukseen? Olemme myös olleet sen suhteen liian sinisilmäisiä ja naiiveja? Kun huomioi eräiden päättäjiemme toiminnan, väistämättä mieleen nousee myös ajatus eräiden kohdalla toiminnan olleen ja olevan – syystä tai toisesta johtuen – tietoista ja tarkoituksellista.

* * *

Kun tarkastelemme kokonaisuutta, teos on huomionarvoinen, muutamat mutkien oikomiset ja suomalaisittain liian suorat vihjaukset, ovat kiinnittäneet lukijoiden huomion – liiaksikin. Viime vuosina olemme nähneet kuinka Venäjä pyrkii hyötymään kaksoiskansalaisista, pyrkien värväämään riveihinsä myös korkeassa asemassa olevien kaksoiskansalaisten ohella heitä, joilla on venäläiset juuret, ja näin on todennäköisesti käynyt Suomessakin, mutta oliko silti riittävästi perusteita mainita Georgij Alafuzoffin nimi tässä yhteydessä? Parempi olla ottamatta kantaa, mutta ymmärrettävää, että aihe herätti kirjan julkaisun aikaan keskustelua, aivan kuten eräät muutkin tulkinnat – kuten arvio venäläisuusrikkaiden Suomessa säilytettävien muskeliveneiden käytöstä Ahvenanmaan valtauksessa. Itse näkisin kyseisten veneiden säilytykselle Suomessa muita – tärkeämpiä – funktioita. Perusteluna joukkojen siirto Ahvenanmaalle ei ole uskottavin mahdollinen, jos jätetään huomiotta se, että syy Suomessa säilyttämiselle voi olla se, että täällä omaisuuden turva on parempi kuin Venäjällä, niin tällaisia muskeliveneitä voi käyttää yksittäisten henkilöiden tai tavaroiden kuljettamiseen nopeasti merellä kohteesta A, kohteeseen B (esim. laivasta mantereelle) tai saaristossa eri paikkojen välillä.

Vaikka teos pohjautui Tuula Malinin vuosien työhön, olisin kaivannut teokseen jonkin sortin lähdeluetteloa tai luetteloa televisio-ohjelmista ja artikkeleista, joissa ilmiötä on Malinin toimesta laajemmin käsitelty. Henkilöluettelon puute harmitti myös hiukan, kuin myös luettelon, jossa kirjassa mainittujen oligarkkien ja heidän kirjassa mainitut Suomen-omistukset olisi lyhyelti taulukoitu – mutta jo ensin mainittu eli henkilöluettelo olisi ollut suuri plussa.

Vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen, tammikuun 1. 2020, ulkomaalaisten tekemiä maakauppoja rajoittava laki astui voimaan. (s. 284) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Marko


1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000900312.html 
4. Suomen Sotilas 2/2015.

Lainaukset ja viittaukset Tuula Malinin teokseen ”Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa” sivuilta: 279; 277; 279; 280; 271; 162; 219; 284. 





tiistai 21. heinäkuuta 2020

Ukrainassa soditaan seitsemättä kesää


Ukrainan sota alkoi reilut kuusi vuotta sitten huhtikuussa 2014, tuolloin – huhtikuun 12. päivä – venäläisen (entisen) tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui Donetskin alueella sijaitsevan Slovjanskin keskustaan, aloittaen operaation, joka kevään ja kesän 2014 myötä johti käynnissä olevaan sotaan.

Girkinin johtaman ryhmän ydin oli operoinut yhdessä jo Krimillä Venäjän miehittäessä niemimaan muutamaa viikkoa aiemmin, ja nyt se iski ensimmäisenä Slovjanskin keskustassa sijainneeseen poliisiasemaan, jossa sijaitsi myös alueellinen sisäministeriön päämaja – rakennuksessa tuolloin olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta eivät juurikaan vastustaneet hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin keskusta-alueella sijainnut Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimisto vallattiin, samana aamupäivänä ryhmä miehitti myös Slovjanskin kaupungintalon.

Vielä samana päivänä (huhtikuun 12. päivä) Igor Girkinin johtaman ”Ryhmä Krimin” tukena ollut – Venäjän asevoimissa palvelleilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Kramatorskissa varsinainen operaatio alkoi vasta illalla, kun operaatio Slovjanskissa oli alkanut jo aamupäivän varhaisina tunteina.

Ensimmäisen kesän koitettua Ukrainan asevoimat vapaaehtoispataljoonien voimakkaalla tuella etenivät hitaasti mutta varmasti Venäjän proxy-joukkojen miehittämille alueille. Huhtikuussa miehitetyt Slovjansk ja Kramatorsk vapautettiin heinäkuun alkupuolella 2014; mutta jo niitä ennen oli vapautettu Mariupol, joka oli ollut proxy-joukkojen hallussa muutaman viikon ajan touko-kesäkuussa 2014.

Slovjanskin ja Kramatorskin vapauttamisen jälkeen heinäkuussa ukrainalaisjoukot etenivät useilla suunnilla vapauttaen kyliä ja kaupunkeja, ottaen takaisin hallintaansa Venäjän vastaista rajaa, edeten Ilovaiskiin ja aina Donetskin porteille. Tuolloin näytti jo siltä, että sota Ukrainassa päättyy viikkojen kuluessa, että rauha laskeutuu lyhyen sodan jälkeen Ukrainaan, mutta näin onnekkaita ukrainalaiset eivät olleet.

Moskovassa oltiin toista mieltä, elokuun koittaessa Venäjä toimitti entistä enemmän varustusta ja vapaaehtoisia hallussaan olevien rajaosuuksien kautta Ukrainaan, pitääkseen hallussa miehittämänsä alueet. Elokuussa 2014 Venäjä lähetti ”humanitaarisen” rekkakolonnan Troijan hevosena Itä-Ukrainaan, miehitettyyn Luhanskiin.

Maailman lehdistön katseen kohdistuessa näihin valkoisiin rekkoihin, joiden Venäjä markkinoi toimittavan humanitaarista apua sotatoimialueen siviileille, maa valmistautui myös lähettämään joukkonsa rajan yli Ukrainaan.

Elokuun 25. päivä venäläistykistö aloitti Asovanmeren pohjoisrannikolla sijainneen Novoazovskin alueen moukaroinnin – sen myötä avautui uusi rintama sotatoimialueelle; edellisenä päivänä, 24. elokuuta ukrainalaisjoukot havaitsivat ensimmäistä kertaa Venäjän asevoimien joukkoja Ilovaiskissa. Elokuun lopun ja syyskuun alun välillä Venäjän asevoimien osastot hyökkäsivät Ukrainaan, miehittäen laajoja alueita – venäläiset panssariosastot ilmaantuivat Luhanskin porteille ja lopulta itse kaupunkiin. Toive sodan pikaisesta päätöksestä oli haudattava mekanisoitujen kolonnien edetessä entistä syvemmälle Ukrainaan auringon paahtamalla tasangolla.

Venäjän maavoimien T-72B3, Ilovaiskin taistelun jälkeen syyskuussa 2014. (1) 


Venäläisiä maastokuorma-autoja palaamassa Ukrainasta Ilovaiskin taistelun jälkeen, kuvattu Krasnodarovskyin pohjoispuolella Venäjällä. *
















Ottaen huomioon, että tätä sotaa käydään Euroopassa, saa se nykyään yllättävän vähän huomiota medioissa, ja silloin kun se huomioidaan, sitä harvoin nimitetään sodaksi – mediassa tavataan nimittää sitä kriisiksi tai vielä lievemmin median tahi valtiovallan edustajat saattavat puhua ”Ukrainan tilanteesta”, jolloin tietämätön ymmärtää hyvin helposti asetelman täysin väärin. Kyse on sodasta, jossa on menehtynyt YK:n arvion mukaan jopa 13200 sotilasta ja siviiliä (6. huhtikuuta 2014–15. helmikuuta 2020 välillä).

Tässä yhteydessä meidän on muistettava se, että Venäjän, Ukrainan sotaan lähettämien kuolleiden ”vapaaehtoisten” lukumäärä ei ole selvillä, kuten ei Venäjän asevoimien ja valtiollisten turvallisuusorganisaatioiden menetykset kaatuneina ja haavoittuneina. Yhdysvaltojen ulkoministeriön arvion mukaan sodan alun ja maaliskuun 2015 välillä Venäjän asevoimat menetti Ukrainan sodassa jopa 500 sotilasta. Ukrainan sotaan osallistuneiden venäläisvapaaehtoisten mukaan, eräiden osastojen tappiot nousivat jopa yli 30 prosenttiin jokaisessa hyökkäyksessä.

YK:n keväällä julkaiseman arvion mukaan Ukrainan sodassa on kuollut (31. maaliskuuta 2020 mennessä) 3353 siviiliä, joista 312 on ulkomaalaisia. Ulkomaalaisista siviiliuhreista 298 on seurausta Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisesta 17. heinäkuuta 2014. Kyseinen lento pudotettiin venäläisjoukkojen toimesta, 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin varustukseen kuuluneelta  9K37M Buk-M1 TELARilta nro. 332 laukaistulla ohjuksella. (2)

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission mukaan tämän vuoden puolella, 1. tammikuuta – 12. heinäkuuta välillä, kahdeksan siviiliä on kuollut sotatoimien seurauksena. (3) Viimeisin kuolonuhri tuli heinäkuun 3. päivä Zaitsevessa, jossa 80-vuotias eläkeläisnainen menehtyi sirpalehaavoihin Venäjän proxy-joukkojen tulittaessa 82 millin kranaatinheittimillä siviilikohteita kylän alueella.

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijat ovat myös raportoineet lukusista miinoista sotatoimialueella, osassa kyse on uusista miinoitteista, joita sodan osapuolet ovat asentaneet. Eräissä tapauksissa kyseeseen tulee siviilikohteiden lähelle viritetyt tai laukaistut henkilömiinat. Viime viikolla Ukrainan ja Venäjän välisen yhteistyöelimen JCCC:n (Joint Centre for Control and Coordination) tarkkailijat raportoivat proxy-joukkojen ampuneen Novoluhansken alueelle RPG-7 kevyellä singolla POM-2 henkilömiinan sisältäviä erikoisammuksia. (4) Toisin kuin Venäjä, Ukraina on ratifioinut Ottawan sopimuksen, eikä sillä ole enää käytössä henkilömiinoja.

Ukrainan sodan kohdalla jäätynyt konflikti, jollaiseksi sitä usein nimitetään, on sikälikin väärä termi kuvaamaan tilannetta, koska rintamalla tilanne on kuuma kaiken aikaa. Ukrainan hallitsemia alueita tulitetaan käytännössä päivittäin kranaatinheittimillä (82 mm ja 120 mm) venäläisjoukkojen toimesta, venäläisjoukkojen tykistöaseen (122 mm ja 152 mm) käytön ollessa niin ikää säännöllistä ts. viikoittaista.

Kesän kuluessa Venäjä ja sen tukemat proxy-joukot ovat käyttäneet panssarintorjuntaohjuksia olennaisesti talvea enemmän. Venäjän proxy-joukot ovat myös ottaneet käyttöönsä 80 mm S-8 raketteja, joita on ammuttu siviilikohteita kohti useita kappaleita kevään ja kesän aikana. S-8 raketti on alun perin suunniteltu ilmasta maahan aseeksi käytettäväksi helikoptereissa ja lentokoneissa, raketista on myös kehitetty maasta-maahan-versio, jonka kantama on 3–5 kilometriä.

Talven tapaan proxy-joukot ovat toteuttaneet kevään ja kesän aikana kustomoiduilla nelikoptereilla useamman ”ilmaiskun” Ukrainan kontrolloimille alueille. Aiempien iskujen tapaan tavanomaisin käytetty nelikopteri näissä ”ilmaiskuissa” on kiinalaisvalmisteinen DJI Phantom 4, jollainen voidaan varustaa yhdellä tai useammalla kranaattikonekiväärin 30 mm VOG-17 kranaatilla, käsikranaatilla tai muulla räjähteellä. Tällaisia ilmaiskuja on tehty sotilaskohteiden rinnalla siviilikohteisiin sekä ukrainalaisia lääkintäjoukkoja vastaan.

Kuten alla oleva tilasto osoittaa, Ukrainan asevoimat ja sitä tukevat yksiköt ovat menettäneet kaatuneina sotilaita lähes jokainen viikko tänä kesänä, haavoittuneiden määrän noustessa 77 (1.6.–20. 7.) Vihollisen tappioiden ollessa moninkertaiset, kuolleina ja haavoittuneina.

Ukrainan asevoimien tappiot 1. kesäkuuta – 20. heinäkuuta 2020.

kuolleet
haavoittuneet
1.–7. kesäkuuta
0
10
8.–14. kesäkuuta
1
11
15.–21. kesäkuuta
2
9
22.–28. kesäkuuta
1
6
29. kesäkuuta – 6. heinäkuuta
0
8
7.–12. heinäkuuta
2
19
13.–20. heinäkuuta
3
14

9
77

lähde: @uacrisis


Jännitys kasvaa miehitetyllä Krimin niemimaalla 

Venäjä on miehityksensä ajan vainonnut Krimin tataareja, vainossa on selkeästi kollektiivisia piirteitä, jossa vaino ja kaltoinkohtelu on ulotettu kaikkiin niihin Krimin tataareihin ja heidän läheisiin, jotka eivät hyväksy miehitystä ja jotka – rauhanomaisesti – ovat sanoin ja teoin vastustaneet Venäjän toimia niemimaalla. Venäjän turvallisuuselinten ja niitä tukevien joukkojen suorittamien ratsioiden perusteeksi riittää epäilys kuulumisesta Krimin tataareiden solidaarisuusliikkeeseen, jonka merkittävimpiä tehtäviä on tukea vangittujen perheitä ja läheisiä ja toimia yhtenä Krimin tataareiden äänitorvista.

Häirintä ja vaino eivät pelkästään kohdistu ihmisiin, Venäjä on miehityksen kuluessa vaikeuttanut uskonnon harjoittamista niemimaalla, tarkoituksellisesti tuhonnut uskonnollisten kohteiden ohella myös kulttuurikohteita – nykyään uskonnollinen vaino kohdistuu myös muiden uskontokuntien edustajiin, kuten Jehovan todistajiin.


Heinäkuun 7. päivä Venäjän turvallisuusjoukot suorittivat ratsioiden sarjan miehitetyllä niemimaalla. Ratsioissa pidätettiin kuusi henkilöä, jotka kaikki siirrettiin Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n tiloihin Simferopoliin. (5) Venäläisviranomaisten mukaan pidätettyjä voi odottaa jopa viiden vuoden vankeustuomiot.

Crimean Solidarityn julkaisema kuva venäläisratsiasta 7. heinäkuuta 2020. ** 

















Jännitystä niemimaalla lisää entisestään se, että ensimmäistä kertaa miehityksen aikana kaksi merkittävää vesivarastona toimivaa tekojärveä voi kuivua kokonaisuudessaan. Bilohirsken tekojärven keskiosa on jo täysin kuivunut, sen vieressä sijaitsevan Taihinsken tekojärven odotetaan kuivuvan kokonaisuudessaan syksyyn mennessä. (6) Aktivistilähteiden mukaan Venäjän turvallisuusjoukot vetävät Taihinsken tekojärveltä putken Simferopoliin, helpottamaan kaupungin akuuttia vesipulaa. (7) Pitkään jatkuneen kuivuuden seurauksena Bilohirsken alueen Tanasu- ja Biyuk-Krasu-joet ovat kuivuneet kapeiksi puroiksi.

Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan, Ukraina sulki Dnepriltä niemimaalle kaivetun Krimin kanavan, jonka rooli niemimaan vesihuollon kannalta on merkittävä. Ukraina on ilmoittanut avaavansa kanavan padot Venäjän vetäydyttyä niemimaalta ja palautettua niemimaan hallinnan jälleen Ukrainalle.

Pitkään jatkunut kuivuus, kuivuvat vesivarastot ja Venäjän kyvyttömyys ratkaista tätä ongelmaa luovat yhtälön, joka voi johtaa siihen, että Venäjän syksyinen strateginen Kavkaz-2020-sotaharjoitus voi toimia ponnahduslautana operaatiolle, jonka tarkoituksena on ottaa kokonaisuudessaan haltuun Krimin kanava ympäröivine maa-alueineen Dneprille saakka ja näin turvata niemimaan vesihuolto. Ukrainan asevoimat on korottanut joukkojensa valmiutta miehitettyyn Krimin niemimaahan rajoittuvalla Hersonin alueella.

















Kavkaz-2020-sotaharjoituksen aktiivinen vaihe ajoittuu syyskuun 21.-26. päiville, mutta Krimin niemimaalla ja muilla, Ukrainaan rajoittuvilla, Venäjän eteläisen sotilaspiirin alueilla, alueelle sijoitettujen joukkojen valmiutta on korotettu. Viime viikonloppuna Vladimir Putin määräsi yllättäen valmiusharjoitukset, joihin osallistuu noin 150 000 sotilasta ja kalustoa maavoimista, ilmavoimista sekä merivoimista – mukaan lukien myös Iskander-M ballistisilla ohjuksilla varustettuja joukkoja eteläisen sotilaspiirin alueella. Krimin niemimaalla valmiusharjoitukseen osallistui Mustanmeren laivaston pinta-alusten ja sukellusveneiden ohella 810. merijalkaväen prikaati sekä muita joukkoja. Samaan aikaan valmiusharjoitusten aikana Venäjä siirsi niemimaalle Kertšinsalmen ylittävän rautatiesillan kautta joukkoja ja kalustoa sekä materiaalia.

Venäjän asevoimiin kuuluvien joukkojen vahvuus Krimin niemimaalla nousee 32 500 sotilaaseen, kyseisten joukkojen lisäksi Venäjä on sijoittanut niemimaalle Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n joukkoja rajavalvontaan sekä vastaamaan miehityshallinnon toteutumisesta. Venäjä on sijoittanut niemimaalle myös kaksi kansalliskaartin (Rosgvardiya) prikaatia.


lukumäärä 1. tammikuuta 2020
miehistön kokonaisvahvuus
32 500 sotilasta
taistelupanssarivaunut
40 + reservi
rynnäkkövaunut ja miehistönkuljetusajoneuvot
367 + reservi
tykistö ja kranaatinheittimet
128
raketinheittimet
52
panssarintorjunta-ajoneuvot
39
S-400 ilmatorjuntajärjestelmä
16
Bal- ja Bastion-P pintamaalientorjuntaohjusjärj.
16+
taistelulentokoneet
85
helikopterit
34

Venäjän Mustanmerenlaivasto tukeutuu Krimillä kolmeen satamaan – Sevastopolin, jossa sijaitsee myös laivaston esikunta; Feodosijan ja Kertšin satamiin.

Niemimaalle on myös perustettu ns. Krimin aluepuolustusjoukot, jotka koostuvat venäläisistä vapaaehtoisista sekä kasakoiden puolisotilaallisista joukoista kootuista yksiköistä. Krimin aluepuolustusjoukkojen vastuulla on myös Objekt 100 ”Utes” -järjestelmän tukikohdan operointi Honcharnen lounaispuolella. Alueella suoritettiin koelaukaisuja pintamaaliohjuksilla kyseisten joukkojen toimesta vuonna 2016. Aluepuolustusjoukot ovat aktiivisesti mukana Krimin tataareiden ja muiden miehitystä vastustavien tahojen vainoissa.

Miehityksen alkuvaiheessa näitä ja muita puolisotilaallisia joukkoja käytettiin avoimesti siviiliväestön pelotteluun ja terrorisointiin, ne toteuttivat myös väkivallantekoja ja murhia, joita ei ole tähän päivään mennessä selvitetty. Itse asiassa niiden voidaan sanoa toteuttaneen Venäjän suunnitelmaa, jossa miehityksen suorittaneiden joukkojen (venäläiset erikoisjoukot) rinnalla operoineet puolisotilaalliset joukot kantoivat vastuun siviileiden pelottelemisesta hiljaisiksi.


Marko 



Lähteenä hyödynnetty myös InformNapalmin julkaisemaa artikkelia ”Ukraine handed over intelligence to OSCE about Russia’s military build-up near its borders”.