Suomalaismilitantti Viljakainen, kateissa jossain päin miehitettyä Donbasia

Heinäkuun puolivälissä kirjoittamani ”Suomalaiset Venäjän proxy-joukoissa – hekin ovat vierastaistelijoita”-blogin myötä Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneiden suomalaismilitanttien kohtalot ovat herättäneet keskustelua ja uteluja. Ensimmäisenä Johan Bäckmanin, Venäjän proxy-joukkoihin, värväämistä suomalaisista julkisuuteen astui kesällä 2015 Petri Viljakainen, (1) joka ensiesiintymisensä jälkeen oli vuosien ajan hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, antaen myös haastatteluja venäläisrahoitteisille propagandakanaville sekä ”kirjoittaen” Johan Bäckmanin kustantaman kirjan ”Vilin sota”. (2) Viljakaista kuvailtiinkin lähinnä propagandasoturiksi.

Petri Viljakainen miehitetyssä Donbasissa, kuva v. 2015.

Aiemmin aktiivisen Petri Viljakaisen julkisten esiintymisten loppuminen ja hänen käyttämiensä sosiaalisen median alustojen hiljeneminen Facebookissa kuin myös VKontaktessa on nostanut pintaan kysymyksiä ja spekulaatioita hänen kohtalosta. Viljakaisen tiedetään julkaisseen seuraavan päivityksen sosiaalisessa mediassa tämän vuoden puolella maaliskuun lopulla.*

Viime vuoden puolella, Johan Bäckmanin vieraillessa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, hän tapasi Luhanskissa Janus Putkosen ohella myös Petri Viljakaisen. Muutama kuukausi eteenpäin kyseisestä tapaamisesta ja Viljakainen anoo kansalaisia lähettämään hänelle rahaa, jotta hän pääsisi pois Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta. Passi häneltä on todennäköisesti mennyt vanhaksi jo viime vuoden puolella, jollei se sitten ole jonkun kolmannen henkilön hallussa. Niinkin Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneille on käynyt, että passit on otettu haltuun. Viljakaisenkin kohdalla näyttäytyy totena se, ettei miehitetyille alueille perustettujen ”kansantasavaltojen” passeilla ole arvoa – ei etenkään militanteille, jotka haluaisivat päästä alueelta pois, turvallisemmille ja seesteisemmille vesille.

Putkonen, Bäckman ja Viljakainen miehitetyssä Luhanskissa marraskuussa 2019.

Kontrasti Viljakaisen aiemman, näkyvän propagandistisen esiintymisen ja nykyisen hiljenemisen välillä on merkittävä, niin merkittävä, että se herättää kysymyksiä ja pohdintoja.

Tiedämme Viljakaisen viimeisen merkittävän julkisen ulostulon tapahtuneen elokuussa 2019, jolloin Länsi-Savo julkaisi kritiikittömän haastattelun Viljakaisesta, joka oli saanut potkut yksiköstään juopottelun tähden ja joka työskenteli haastelun aikana maatilalla Luhanskin lähistöllä. Voidaan siis todeta, ettei hänellä enää ollut propaganda-arvoa – ketään ei kiinnosta ”perunapellolla” työskentelevä, juopottelun tähden yksiköstään erotettu, Viljakainen – siitä ei revitä edes stahanovilaisia sankaritarinoita, mutta tämäkään ei nähdäkseni selitä täydellistä somevaikenemista. 

Länsi-Savo 6. elokuuta 2019.

Viljakaisen viimeiseksi julkiseksi viestiksi näyttää jääneen keväinen avunpyyntö VK:ssa: ”Pelastakaa sotamies Viljakainen! lähettäkää minulle rahaa etta paasen himaan taalta. Passia ei ole mutta rahalla saa ja hevosella paasee”.

Viljakainen tai joku muu on käynyt hänen nimissä olevalla VK-tilillä tämän vuoden heinäkuun alkupuolella. Mitä se sitten kertoo? Ainakin sen, että joku on käynyt hänen VK-tilillä tuolloin. Emme tiedä kuka, on kuitenkin muistettava, ettei olisi ensimmäinen kerta, jolloin kadonneiden ja myöhemmin kuolleina löydettyjen militanttien tileille joku on tiedetyn katoamishetken ja mahdollisen kuolinajankohdan jälkeenkin kirjautunut. 

Viljakaisen perään on ymmärtääkseni kyselty Johan Bäckmanilta, jonka kerrotaan poistavan Viljakaiseen liittyviä tiedusteluja sivustoiltaan. Samalla, hiukan huomiota herättävästi, Bäckman nosti jälleen esille Viljakaisen kirjoittaman kirjan, mikä herättää ajatuksen, että onko toiminnan tarkoitus uteluiden lopettaminen olemalla näennäisen aktiivinen ja kirjasta puhumalla luoden illuusiota jostain, jota ei enää ole. Toisaalta voi olla mahdollista, että kohudosenttikin on yhtä tietämätön mitä me. 

Ohjelmassa ajassa 1:49:30 Suomalaisen Donbassin vapaaehtoisen muistelmat; Petri Viljakaisen rintamamuistelmat; katkelmia.

Niin, mitä Viljakaiselle on tapahtunut (ja mitä se minulle kuuluu)?

Tähän kysymykseen tuskin saamme vastausta niin kauan kun asioista jotain tietävät ovat hiljaa tai Viljakainen itse avaa sanaisen arkkunsa. Kaikenmoiseen spekulointiin ja huhujen kierrättämiseen sisältyy riskinsä, etenkin kun kyse on nimimerkkien esittämät vihjailut ilman kunnollista lähdettä. Voi olla, että sosiaalisessa mediassa ja keskustelufoorumeilla esitetyt arvelut ja väitteet Viljakaisen kuolemasta pitävät paikkansa, mutta aivan yhtä suuri mahdollisuus on sekin, että – vastoin propagandauutisia – Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla keväästä riehunut koronavirus on vienyt militantin vuoteenomaksi. Tai on käynyt jotain muuta, mikä pitää hänet erossa sosiaalisesta mediasta ja propagandististen tarinoiden kerronnasta.

Jos joku kuvittelee, että olen riemuissani jonkun terroristiorganisaatiossa** jäsenenä olleen mahdollisesta kuolemasta, niin hän on väärässä. Toivoisin, että jokainen rikoksiin syyllistynyt joutuu vastaamaan teoistaan oikeudessa – onpa hän sitten vähäinen militantti tahi organisaation komentaja, jollainen pommi-iskussa loppukesästä 2018 likvidoitu Aleksandr Zahartšenko oli. Tai sotarikoksiin syyllistyneestä joukko-osaston komentajasta tyyliin Arseni ”Motorola” Pavlov, joka hänkin päätti päivänsä ennenaikaisesti lokakuussa 2016, ja todennäköisimmin omien tekemän pommiattentaatin seurauksena.

Marko 

1. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002842087.html 

2. https://www.adlibris.com/fi/kirja/vilin-sota-9789525412796 

Lähteenä myös Länsi-Savo 6. elokuuta 2019 ja  Bäckmanin Venäjän viikkokatsaus 19.7.2020.

*: Huom. kyseessä ilmeisesti englannin kielinen VK, jolloin 26 Mar = 26th of March eli maaliskuu, ei 26. marraskuuta.

**: Ukrainan lakien mukaan nämä ns. kansantasavallat ja niiden alueilla toimivat proxy-osastot ovat terroristiorganisaatioita ja niiden jäseniä voi syyttää minimissään osallisuudesta terroristirikoksiin.