Me emme unohda: emmekä anna anteeksi

 

Helmikuun 24. päivä ukrainalaiset ja me Ukrainan ystävät kokoonnuimme Senaatintorille ynnä Tehtaankadulle osoittamaan tukeamme Ukrainalle ja ukrainalaisille.

Venäjää diktatorisesti johtava Vladimir Putin ilmoitti ”erikoisoperaation” alkamisesta aamuyön tunteina pitämässään puheessaan 24. helmikuuta 2022. (1) Operaation tavoitteena oli Ukrainan ”demilitarisointi” ja ”denatsifikointi”. Tämä niin sanottu erikoisoperaatio tarkoitti käytännössä monen rintaman hyökkäyssotaa Ukrainaan. Ukrainaan kohdistuvalla ”denatsifikoinnilla” tarkoitettiin todellisuudessa ukrainalaisten kansallisen identiteetin tuhontaa ja ukrainalaisten alistamista Venäjän vallan alle – käytännössä kyse oli ja on etnisestä puhdistuksesta ja kansanmurhasta. Kyse ei ole pelkästään ihmisiin kohdistuvasta murhaamisesta vaan kieleen ja kulttuuriin kohdistuvasta vainosta ja tuhonnasta: Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat aseita!

Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä kirjoitin seuraavaa muistuttaakseni siitä, että Venäjän sota Ukrainaa vastaan alkoi paljon aiemmin, kuin 24. helmikuuta 2022 –

”Heräsin varhain aamulla uutiseen – Kiovaa pommitetaan – uutisista sain kuulla Venäjän hyökänneen Ukrainaan. Väärin – Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2014, se jatkoi operaatioitaan Ukrainassa saman vuoden kevään ja kesän ajan, vaikka uutistoimituksemme ja poliitikkomme kielsivätkin tämän kirjoittamalla ”separatismista”, ”sisällissodasta”, ”kriisistä”. Ehkäpä he eivät vaan halunneet tunnustaa tosiasiaa, avata silmiä todellisuudelle; ehkäpä oli mukavampaa tuudittautua hyvänolontunteeseen ja toivoa, että sota pysyy Ukrainassa. Ei pysynyt, ei!”

Senaatintorin muistotilaisuus päättyi päivän hämärtyessä Finlandia hymniin. 

Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Myhailo Vydoinyk lausuu tervehdyksensä. Kuvassa myös tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie sekä Helsingin pormestari Daniel Sazonov. 

Слава Україні – Slava Ukraïni! 

Ollessani 24. helmikuuta 2026 Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen ja tuhoamissodan alun vuosipäivänä Valoa Ukrainaan-tapahtumassa sytyttämässä kynttilän Helsingin tuomiokirkon portaille, mieleni valtasi jälleen suru ja haikeus ynnä katkeruus. En voinut olla muistuttamatta itseäni kevättalven, kevään ja kesän 2014 tapahtumista ja loppumattomasta naiiviudestamme ja sokeudestamme: Miksi me emme kokoontunut kymmenin tuhansin kautta Suomenniemen protestoimaan Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan rikollista miehitystä sen anastettua niemimaan Ukrainalta?

Olimmeko todellakin niin typeriä, että uskoimme tarinan ”pienistä vihreistä miehistä” – sen, ettei Venäjällä mukamas olisi ollut mitään tekemistä miehityksen kanssa? Jos me kansalaiset emme olleet niin typeriä, joku kuitenkin oli, sillä lopulta niin ponneton oli kansainvälisen yhteisön reaktio, sanktioista huolimatta, Venäjän rikoksiin keväällä ja kesällä 2014. Ja lopulta, yllättävänkin pian, Venäjän rikollisten tekojen selittäminen parhain päin alkoi, monen jopa alkaessa ymmärtää Venäjän esittämiä ”turvallisuushuolia”. Anteeksi antamatonta typeryyttä! 

”У житті людини може бути багато різних подій, які поділяють життя на дві частини, до та після. Але, війна це та подія, яка не ділить життя, а розриває його, залишає на межі розриву відкриту рану, до болю  якої людина звикає, але ніколи не може звикнути  до кінця свого життя”.

Nämä sanat sodasta elämän avohaavaksi repivänä tapahtumana olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa ukrainalainen neljä vuotta sitten, 24. helmikuuta 2022 Venäjän suurhyökkäyksen käynnistyessä täydellä voimalla venäläisten ohjusten sekä pommien sataessa Ukrainaan. Sanat on kuitenkin kirjoitettu jo reilu vuosikymmen sitten. Ne ovat donetskilaisen Л. tunteita keväältä ja kesältä 2014, jolloin Venäjän käynnistämä sota ja väkivalta rikkoi miljoonien ukrainalaisten arjen ja terrorin ensimmäiset aallot pyyhkivät yli Ukrainan itäisten osien ja miehitetyn Krimin niemimaan. Terrorin, jolta suljimme silmämme ja jonka todellisuuden rauhasta puhuvat päättäjämme ilmeisesti edelleen sulkevat mielestään. Terrorin, joka kohdistuu kaikkiin Venäjän miehittämillä alueilla asuviin ukrainalaisiin, jotka eivät alistu miehittäjän mielivallan alle.

Tämän vuoden muistotapahtuman erityisenä teemana olivat lapset. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien nostaessa puheessaan Tuomiokirkon portailla esille Venäjän toimeenpaneman lasten militarisoinnin miehittämillään alueilla, (2) mieleni valtasi ikävä tunne, ettei suurin osa ihmisistä edes kykene ymmärtämään sitä todellisuutta, jonka nämä lapset Venäjän miehittämillä alueilla joutuvat kokemaan. He joutuvat miehittäjän harjoittaman psykologisen terrorin kohteiksi varhaislapsuudestaan lähtien, ja hyvin usein tätä psykologista terroria täydentää lapseen tai hänen läheisiinsä (tai usein lapsiin sekä läheisiin) kohdistuva väkivallan uhka ja sen harjoittaminen. Äärimmilleen vietynä lapsi pakotetaan katsomaan vanhempaansa kohdistuvaa väkivaltaa tai vanhempia lastensa raiskaamista. 

Minä en unohda – enkä anna anteeksi!

Tehtaankadulla Venäjän suurlähetystön edustalla.

Tryzub Venäjän suurlähetystön edustalla – Слава Україні! 

Kiitokseni muistotapahtumien järjestäjille sekä osallistujille. Erityiset kiitokset haluan lausua teille, jotka tavalla tai toisella tuette Ukrainaa ja olette pysyneet nämä vuodet ukrainalaisten rinnalla! Дякую!

Слава Україні!

Marko Enqvist

 

Lähteet:

1. https://x.com/maxseddon/status/1496686129667612676

2. https://khpg.org/en/1608814650

Olen kirjoittanut Venäjän miehittämillä alueilla vallitsevasta todellisuudelta lukuisia blogeja viimeisen vuosikymmenen sisään, ohessa linkit toukokuussa 2025 ja toukokuussa 2023 kirjoitettuihin teksteihin.

Blogin kuvat Marko Enqvist. 

”rauha edellyttää oikeudenmukaisuutta, ei hyökkääjän myötäilyä” Anastasiia Diudina. 

#StandWithUkraine #SlavaUkraïni 

Junarmija eli ”Putin jugend”, yhteisön militarisointia Venäjällä ja sen Ukrainalta miehittämillä alueilla

 

Nuorten sotilaallisella kasvatuksella oli pitkät perinteet niin tsaarien Venäjällä kuin myös Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton lakattua olemasta 90-luvun alussa, myös perinteinen sotilaskasvatus joutui paitsioon Venäjällä, Vladimir Putinin valtaannousu muokkasi venäläistä nuorisopolitiikkaa perinteiseen suuntaan elvyttäen neuvostovaltiossakin harjoitetun militaristis-isänmaallisen kasvatuksen. Ensimmäisen nuorisoliikkeen – Yhdessäkulkijoiden – noustessa esiin Putinin valtaannousun jalanjäljissä vuonna 2000, liike kaatui vuonna 2005 laittoman pornografian levittämisskandaalin myötä. (1)

Skandaalin jälkeen nuorisoliike organisoitiin uudelleen, jatkaen toimintaa nimellä Naši – ”meikäläiset”. Liikkeen koko nimi paljasti sen ideologisen suunnan: Demokraattinen fasisminvastainen nuorisoliike ”Meikäläiset”. (2) Liike perustettiinkin Kremlin ideologien toimesta eräänlaiseksi vastineeksi Ukrainan oranssille vallankumoukselle, jonka keskeisiä toimijoita olivat nimeenomaan korruptioon ja väkivaltaan kyllästyneet, demokratiasta haaveilleet ukrainalaisnuoret. Järjestön eräänä tarkoituksena oli kasvattaa venäläisnuorista isänmaallisia jatkuvuuden takaajia. Se myös tarjosi toimintaan osallistuneille mahdollisuuden yhteiskunnalliseen nousuun sekä osallistumisen erilaisiin koulutuksiin, joihin kuului myös joukkojenhallinnan opettelua sekä sotilaskoulutusta. Liikkeen suhde valtaapitäviin ei kuitenkaan ollut aivan ongelmaton, siihen hakeutui myös lahjakkaita mutta vihaisia nuoria, jotka synnyttivät järjestön sisälle runsaasti jännitteitä ja levotonta energiaa.

Ongelmia aiheutti myös Viron Pronssisoturi-patsaskiista, jolloin liikkeen aktivistit loukkasivat diplomaattien koskemattomuutta Moskovassa, jonka seurauksena EU puuttui tilanteeseen, osoittaen solidaarisuustukea Virolle. Tuolloin myös Angela Merkel soitti Putinille, syyttäen Venäjää kansainvälisten sopimusten rikkomisesta. Pronssisoturikiistan seurauksena liikkeen toimintaa alettiin painamaan alas, toiminta toki esitettiin liikkeen uudelleen organisointina (v. 2008) käytännössä kyse oli kuitenkin järjestön toiminnan jäädyttämisestä. Tulevina vuosina liikkeen toiminta hiipui, lakaten lopulta kokonaan vuoteen 2013 mennessä, liikkeen perintö jäi kuitenkin elämään.

Venäjällä nuorten militarisointi lähti toden teolla vauhtiin vuonna 2015, jolloin Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun idean pohjalta perustettiin ”nuorten armeija” eli Junarmija. (3) Järjestön tavoitteena on lasten kasvattaminen militaristiseen elämänkatsomukseen. Järjestön kouluttajina toimii tyypillisesti Afganistanin ja Tšetšenian sotien veteraaneja, mutta kouluttajien joukossa on myös ollut Venäjän Ukrainan sotaan vuodesta 2014- eteenpäin osallistuneita henkilöitä, joukossa myös sotarikoksiin osallistuneita. Junarmijan opinto-ohjelmaan kuuluu pienaseiden käyttöä, suunnistusta, ensiaputaitojen harjoittelua sekä sen harjoittelua, kuinka toimia mahdollisen vallankaappauksen sattuessa. Sotilaallisten ja ideologisten harjoitteiden ohella liikkeen osastoilla on myös urheiluseuroja. Vuoteen 2018 mennessä Junarmija oli jo levittäytynyt kaikkialle Venäjän 85 hallintoalueelle. Junarmijalla oli toimintaa jo ennen 24. helmikuuta 2022 Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Mutta jo ennen Junarmijan aktiivisen toiminnan alkua Ukrainalta miehitetyillä alueilla, Venäjän toimin oli aloitettu lasten ja nuorten militaristinen kasvatus miehitetyllä Krimin niemimaalla kuin myös miehitetyssä Itä-Ukrainassa, johon teemaan paneudun syvällisemmin seuraavaksi.

Ukrainassa sotarikoksiin syyllistynyt DShRG Rusitšin perustaja Aleksei Miltšakov kouluttamassa ”nuoria kadetteja” Venäjällä.

Alakouluikäiset militarisoinnin kohteena Venäjän miehittämillä alueilla – lapsia koulutetaan räjäyttämään ukrainalaiset pommeilla

Tässä kohdin muistutan lukijoitani Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien julistuksen kymmenennestä periaatteesta, jota Venäjä miehittämillään alueilla rikkoo räikeästi.

”Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.” (4)

Muistutan myös, että Venäjä on ratifioinut Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen lisäksi Venäjä on räikeällä tavalla rikkonut Geneven sopimusta sotatoimien ohella myös alueilla, joita se miehittää.

Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla lapsille järjestettiin päiväkodeissa ja kouluissa ”patrioottisen kasvatuksen” -nimellä kulkenutta militaristista kasvatusta miehityksen ensivuosista lähtien. Miehitetyn Luhanskin alueella ”patrioottisen kasvatuksen” -laki otettiin käyttöön vuonna 2015, vastaava lakiehdotus annettiin miehitetyn Donetskin alueella vuonna 2017, jossa ohjelmaan sisällytettiin ”nuorille tarkoitettua asevelvollisuuteen valmentavaa” -koulutusta. Neuvostoajat kokeneet totesivat Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden päiväkotien olevan, jos mahdollista, vieläkin militaristisempia kuin neuvostoaikoina. Lauluja, marsseja ja propagandaa sekä erilaisia harjoituksia saattoi olla päivittäin. Lapset joutuvat myös viettämään vapaa-aikaansa hyvin militaristisilla ja propagandistisilla ”patrioottisen kasvatuksen leireillä” vanhempiensa katseiden ulottumattomissa.

Kesällä 2018 toimittaja Aleksandr Tverskoi jutteli seitsemänikäisen ”Nikitan” kanssa, joka kertoi julkaistulla videolla auttavansa [militanttitaistelijoita] palvelussa ja taistelussa ukrainalaisia vastaan, hän kertoi heidän valmistautuvan räjäyttämään ukrainalaiset pommeilla, niin että ”Ne menee ’tuhannen pillun päreeksi’”. (5) Nikita oli opetettu vihaamaan ukrainalaisia ja tappamaan heitä käskystä. Aiemmin samana vuonna miehitetyn Donetskin alueella jonkin asteista kuohuntaa paikallisissa herätti kaikkiin yli 16-vuotiaisiin miespuolisiin asukkaisiin kohdistettu värvääminen aluepuolustusprikaateihin – tuolloin paikalliset kuvailivat toimintaa ”pakko”-luonteiseksi. Tuolloin käynnissä olleen sodan kuluessa vastaavia värväysoperaatioita oli järjestetty aiemminkin, mutta silloinen synnytti paikallisten keskuudessa aiempiin verrattuna selkeästi enemmän vastustusta ja kritiikkiä.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna, näyttää siltä, että miehityksen alkupuolella Venäjä operaattoreidensa avulla harjoitteli sellaista tilannetta varten, jossa kansalaisiin oli kohdistettava todellisia pakkotoimia. Todennäköisesti venäläiset operaattoreidensa avulla keräsivät Tuolloin pakkovärvätyiltä sekä kuulusteluihin kutsutuilta henkilötietoja sekä tietoja perheestä ja sukulaisista myöhempää käyttöä varten. Useimmat näistä pakkovärvätyistäkin pääsivät takaisin kotiin viimeistään muutaman viikon kuluttua. Lukuisat, vastaavat, miehitysvuosina toteutetut kuulustelut sekä liikekannallepanoharjoitukset saattoivat helpottaa vuonna 2021 järjestettyjen, harjoitusten ja kuulusteluiden toteuttamista miesten ja nuorukaisten uskoessa, että kotiin pääsee viikon parin kuluessa, koska niin oli toimittu suurimman osan kohdalla aiemminkin. Näin ei kuitenkaan tehty, niinpä miehitettyjen alueiden asukkaat ymmärsivät tammi-helmikuussa 2022 tilanteen olevan erilaisen kuin edellisinä vuosina, jonka jälkeen näitä pakko-ottoja ryhdyttiin karttamaan miespuolisten asukkaiden piileskellessä näiltä ns. värvääjiltä – moni mies teineistä vaari-ikäisiin pysytteli piilossa kuukausien ajan yhtäjaksoisesti.

Venäjä kohdisti ainakin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla näitä pakko-ottoja vuoden 2022 alkupuolelta lähtien juuri ja juuri 18 vuotta täyttäneisiin, myöhemmin värväystoiminnan ohella pakko-ottoja on ryhdytty kohdistamaan myös alle 18-vuotiaisiin. Alaikäistenkin kohdalla metodit ovat samat kuin aikuisilla, omaiset eivät välttämättä saa tietää läheiseensä kohdistuneesta värväystoiminnasta kuin vasta siinä vaiheessa, kun hänet on siirretty jollekin toiselle paikkakunnalle – pahimmassa tapauksessa rintamalle.

Mutta palatkaamme vielä aikaan ennen 24. helmikuuta 2022 ja Venäjän miehittämillään alueilla toimeenpanemaan lasten ja nuorten ”patrioottiseen kasvatukseen”.

Kesäkuussa 2019 miehitetyn Luhanskin alueella perustettiin varsinaiset lapsille ja nuorille suunnatut ”sotilaallisen ja patrioottisen kasvatuksen” yksiköt seuraaville paikkakunnille Luhanskiin, Krasni Lutšiin, Antratsitiin ja Dovzhanskiin (ent. Sverdlovsk) sekä Perevalskiin. Miehitetyn Donetskin alueelle vastaavia organisaatioita oli jo perustettu aiemmin keväällä useammalle paikkakunnalle. Ukrainan ihmisoikeusasiamiehen arvion mukaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli joulukuuhun 2018 mennessä jo yli 5000 lasta osallistunut militaristisille ”patrioottisen kasvatuksen”-leireille. Tulevina vuosina toiminta kiihtyi entisestään, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueilla järjestetyille leireille osallistui nuoria myös Venäjältä – mahdollisesti muistakin maista. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sijaitsevassa Artekin leirikeskuksessa järjestettyihin nuorten kansainvälisiin leireihin osallistui nuoria miehitysvuosienkin aikana Suomesta. (6) Näiden leirien ei tiedetä olleet luonteeltaan militaristisia, sen sijaan venäläistä patriotismia niissäkin viljeltiin. Kyseisessä leirikeskuksessa on järjestetty runsaasti myös lasten ja nuorten patrioottisia leirejä, joiden kouluttajina on ollut nuoria Junarmijasta. 

Junarmijan nuoret kouluttajat opettavat itsepuolustusta Artek-leirillä.

Atlantic Councilissa toukokuussa 2019 julkaistussa Children as a Tool: How Russia Militarizes Kids in the Donbas and Crimea-artikkelissa tarkasteltiin hyvin kriittisesti Venäjän toimia Ukrainalta miehittämillään alueilla, joissa paikallisten yhteisöiden militarisointi ulottui kouluikäisiin lapsiin saakka. (7) Venäjä on historiallisesti turvautunut yhteisöiden militarisointiin osana paikallisen väestön hallintaa, kasvatus ja hallintatavan ollessa indoktrinoivan.  

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla toiminta on samanlaista, kuitenkin sillä erotuksella, että se on alkanut Junarmijan sekä – kansainvälisoikeudellisesti laittoman ja YK:n peruskirjan vastaisen – Venäjään liittämisen myötä aiemmin kuin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Venäjän toimiin Krimin niemimaalla on myös kiinnitetty enemmän huomiota kuin Itä-Ukrainan katastrofaalisen surkeaan ihmisoikeustilanteeseen, koska Krimin niemimaalla Venäjän katsotaan miehittäjävaltiona olevan juridisesti vastuussa miehitetyn niemimaan asukkaiden kaltoinkohtelusta. Toisaalta helmi-maaliskuussa 2014 alkaneen miehityksen kuluessa kansainvälinen yhteisö ei julkilausumia kummempiin toimiin ryhtynyt painostaakseen Venäjää asiassa.

Miehitetty Itä-Ukraina oli myös näiltä osin musta-aukko kansainväliselle yhteisölle, Venäjää ei asetettu vastuuseen keväällä 2014 käynnistämästään sodasta kuten ei miehityksestäkään. Se ei myöskään ole joutunut vastuuseen miehitetyssä Itä-Ukrainassa tekemistään sotarikoksista kuten ei ihmisoikeusrikkomuksistakaan, joista kansainvälinen yhteisö on kuitenkin ollut tietoinen jo vuosien ajan. Kesällä 2021 Genevessä esiteltiin siihen mennessä uusin Itä-Ukrainan ihmisoikeusraportti, jossa tilaisuudessa Yhdistyneiden kansakuntien apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif kertoi kidutusta tapahtuvan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla päivittäin ja järjestelmällisesti. (8) Näiden asioiden toteamisella ei ollut käytännön merkitystä kansainvälisen yhteisön toimintaan. Venäjä sai jatkaa rikollisella tiellä vielä reilun puolen vuoden ajan, kunnes aamuyöllä 24. helmikuuta 2022 naiiveimmatkin lännessä havahtuivat karuun todellisuuteen.

 

Sodan glorifiointi – myyttien vaalintaa

Oma lukunsa yhteiskunnan ja yhteisöiden militarisoinnissa on sodan glorifiointi. Sodan glorifioinnilla tarkoitan natsi-Saksasta saavutetun voiton juhlintaa, sitä kuinka tämän voiton juhlinnassa korostetaan sodan voittoisaa puolta rakentaen siitä jopa myyttinen tapahtuma, joka näyttää luovan perustan nyky-Venäjän olemassaololle. Kyse on siis eräänlaisesta valtiollisesta ideologiasta, jossa voitosta symboleineen on rakennettu yksiulotteinen spektaakkeli, josta on karsittu kaikki kriittinen tarkastelu, sodan tapahtumien ja päätösten ruodinta; siitä on karsittu myös kaikki sellainen, joka rikkoo illuusion voittoisasta – natsi-Saksan kukistaneesta – neuvostokansasta. Nykyään tämä neuvostokansakin assimiloituu entistä enemmän venäläisiin, kyse on Venäjän uhrautumisesta taistelussa natsismia vastaan. Tästä taistelusta haetaan myös oikeutusta käynnissä olevaan sotaan, jossa ukrainalaiset (sekä entistä enemmän kollektiivisesti länsi) rinnastetaan natseihin. Palautan lukijoideni mieliin seikan, jonka Timothy Snyder nosti esille erinomaisessa kirjassaan Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (9)

Putinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” on sellainen… Tai, kuten miehitetystä Donetskista kotoisin oleva L. totesi jo vuosia sitten: ”Minusta tuli Euromaidanin jälkeen yhdessä yössä vihollisista ultimaattisin – fasisti. Neuvostoliitossa viholliset olivat fasisteja, Venäjällä viholliset ovat fasisteja.”

Kyse ei ole siitä, onko henkilö oikeasti fasisti (tai natsi), kyse on siitä, että Kreml määrittelee henkilön sellaiseksi ja tämä määritelmä antaa oikeutuksen teoille, joita valtiovalta (tai yksittäinen venäläinen) henkilöön kohdistaa. Putinin logiikka on hyvin samanlainen kuin Stalinin aikoinaan: valtio henkilöityy johtajaan, ja johtajan etu on valtion etu. Tämän narratiivin vahvistamiseen Venäjän historiapolitiikkaa lainsäädäntöineen ja voitonpäivän juhlintaa käytetään. Tavallisen venäläisen toiveilla, haluilla tai tarpeilla ei ollut merkitystä Josif Stalinille ja aivan yhtä merkityksettömiä ne ovat Vladimir Putinille. Oma lukunsa sodan glorifioinnissa on spektaakkelimainen näytelmä, jota toistetaan joka kevät voitonpäivää ennen ja johon kansa pääsee osalliseksi (ja josta seuraavaksi esimerkkinä muutama kuva). Tänä vuonna spektaakkelista puuttui yksi pala Venäjän hallinnon kiellettyä, perinteeksi muodostuneet, Kremlin narratiivia myötäilevää historiankirjoitusta pönkittävät, kuolemattoman rykmentin -marssit Venäjällä. 

Peruskoululaiset osallistuvat voitonpäivänparaatiin Lipetskissä v. 2018.

Voitonpäivän glorifiointia Venäjällä, toukokuu 2018.

Kiitos ukrainalaisten urhean taistelun. Tämän vuoden toukokuussa Venäjän johto ei päässyt ihastelemaan Punaisentorin äärellä mittavaa, Venäjän voimaa symboloivaa, sotilasparaatia. Paraatin avasi toisen maailmansodan aikainen T-34-85, se olikin samalla ainoa paraatimarssiin osallistunut panssarivaunu. Suomalaisekspertti Petri Mäkelä kuvaili paraatia oivallisesti: ”Suhteellisen säälittävää räpellystähän tuo oli jos vertaa esimerkiksi meidän itsenäisyys­päivän paraatiimme, jossa on paljon enemmän ja modernimpaa kalustoa”. (10)

Останови красный фашизм!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 265.

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 266.

3. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 271.

4. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/ 

5. https://www.unian.net/war/10166030-poslushayte-etot-ad-7-letniy-malchik-pohvastalsya-chto-pomogaet-terroristam-dnr-ubivat-ukraincev-video.html 

6. https://yle.fi/a/3-10786805 

7. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/ 

8. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

9. Timothy Snyder: Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset, s. 300.

10. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009572461.html

Kirjoituksen taustoituksessa hyödynnetty aiempia blogeja lähteineen sekä muita teemaa käsitteleviä tai sivuavia kirjoituksia, kuten ”’With tears upon our eyes?’: - - -”.

Sokeiden valtakunnassa, yksisilmäinen on kuningas

 

Katsellessani surullisena kuvia ja videoita murhatuista siviileistä paikkakunnilta, jotka Kiovan länsi- ja luoteispuolella on vapautettu Venäjän miehityksestä, en voi olla muistelematta mennyttä.

Kirjoitin joulukuussa 2018 seuraavaa: ”Entäpä mitä tekee länsi? Ostaa rauhaa meidän ajaksemme? Toivon vaan, etteivät lapsemme ja lapsiemme lapset joudu esittämään syytöksiä meille: Näitte mitä oli tulossa, joten miksi ette tehneet mitään?” (1)

Ei tarvinnut odottaa aikaa, jolloin lapsemme esittäisivät nämä kysymykset meille; me voimme esittää ne päättäjillemme. En missään nimessä väitä olevani ennustaja, joka Erasmus Rotterdamilaisen tapaan saattaisi todeta ”sokeiden valtakunnassa, yksisilmäinen on kuningas” – tai seisoneeni eturintamassa varoittamassa tulevasta – sillä olen vain seurannut kaukonäköisempiä, kuten Garri Kasparovia, joka yhdessä Mig Greengardin kanssa kirjoittamassa kirjassa ”Talvi tulee” varoitti meitä tulevasta –

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä.” (2)

Irpin, Kiovan alue, ukrainalaisten vapauttajien ensimmäinen tehtävä, murhattujen siviileiden laitto ruumispusseihin.

Hävitystä E-40 moottoritiellä venäläisten paettua alueelta. Toimittajat laskivat lyhyeltä matkalta toistakymmentä ampumalla murhattua siviiliä. (3)

Teloitettuja siviilejä Butšassa.

Se mitä nyt tapahtuu Ukrainassa on vastenmielisen brutaalia käytöstä Venäjän asevoimilta (joka käyttäytyy kuin lauma barbaareja) ja muassa seuranneilta joukoilta – joiden käytös on samaa luokkaa. Mutta jos päättäjämme olisivat pitäneet silmänsä auki ja luopuneet naiiveista kuvitelmistaan vuosia sitten, niin ehkäpä tämä joukkotuhonta, jota nyt Ukrainassa näemme olisi ollut vältettävissä. Ehkä…

Toki se minkä nyt näemme tapahtuvan silmiemme edessä on mittakaavaltaan puistattava, mutta ei sen pitäisi yllättää meitä millään muotoa, jos muistamme mihin Venäjän asevoimat on syyllistynyt Tšetšenian sodissa tai Syyriassa, tai mitä on tapahtunut Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla – jossa mittakaava on toki pienempi, ruumisröykkiöitä silmiemme eteen ei ole tarjottu, mutta jossa Venäjä on systemaattisesti tuhonnut Krimin tataarien yhteisöjä, vanginnut ja näytösoikeudenkäynneissä tuominnut näkyviä miehityksen, rauhanomaisia, vastustajia ja tataariyhteisön merkittäviä jäseniä pitkiin vankeusrangaistuksiin, ja jossa Venäjän turvallisuusjoukot ja niitä avustavat ns. aluepuolustusjoukot sekä venäläiskasakat ovat murhanneet lukuisia siviilejä; tai mitä on tapahtunut Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla keväästä 2014 eteenpäin, jossa ihmisiä ryhdyttiin vainoamaan heidän ukrainalaisuutensa tai Ukrainan tukemisen tähden, jossa yhteensä satoja siviilejä on vangittu ja tuomittu näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin, moni tuomittu on passitettu Izolyatsiaan tai sen kaltaisiin kidutuskeskuksiin – kadonneiden tarkkaa lukumäärää kukaan ei tiedä, jossa ei-ortodokseja on vainottu ja kidutettu, jossa alueelta pakenevia siviilejä on uhkailtu ja autoja tulitettu jopa tykistöllä ja raketinheittimillä; joilla kummallakin alueella – niin Krimin niemimaalla kuin myös Itä-Ukrainassa – Venäjä on systemaattisesti ryhtynyt militarisoimaan lapsia ja nuoria, opettanut heidät vihaamaan Ukrainaa ja länttä, tuhoten täten propagandalla ja vihalla tulevien sukupolvien elämän.

Muistamme myös kuinka Venäjän johto on syöttänyt mieliimme disinformaatiota ja propagandaa vuosien ajan, kuinka Vladimir Putin väitti joulukuussa 2018 seuraavaa –

”Ukrainan sota jatkuu niin kauan kuin maan nykyinen hallitus on vallassa”. (4)

Tuolloin Ukrainan presidenttinä oli Petro Porošenko, jota Vladimir Putin syyllisti haluttomuudesta sodan päättämiseen – valitettavasti tämänkin tarinan moni läntinen päättäjä nieli koukkuineen päivineen vaatien Ukrainalta toistuvasti myönnytyksiä ja vastaantuloa, vaikka todellinen syyllinen sodan ja väkivallan kierteen jatkumiseen löytyi ja löytyy Kremlistä, (tai missä tuo ”Окурок”, jolla nimellä Putinia kutsuttiin nuoruudessa, tällä hetkellä piileskeleekään).

Yksi kymmenistä Venäjän miehittämällään Krimin niemimaalla järjestämistä ratsioista, jotka kohdistuivat miehityksen vastustajiin ja etenkin Krimin tataareihin. Venäjällä on edelleen vangittuna sekä erilaisissa laitoksissa yli sata Krimin niemimaalla ratsioissa kiinni otettua ja näytösoikeudenkäynneissä vangittua.

Miehitetty Itä-Ukraina kesällä 2014, Ukrainaa tukevia pidätettiin ja vainottiin maailman katsellessa sivusta hiljaa – samalla Venäjän propaganda puski lännessä läpi hämärtäen tilannetta entisestään.

Miehitetty Donetsk, Izolyatsian keskitysleiri/ kidutuskeskus ja sen ”ulkoilualue”, (5) jossa oli miehityksen ensimmäisinä vuosina kaiken aikaa noin sata ukrainalaista vangittuna. Siitä ei ole tarkkaa tietoa kuinka monta ukrainalaista on ollut yhteensä vangittuna Izolyatsiaan tai kuinka monta vankia siellä on tällä hetkellä. 

Tätä on lapsuus miehitetyssä Itä-Ukrainassa.

Ennen helmikuista laajaa invaasiota Venäjän hallinnon puheet olivat samaa laatua, syytösten kohde vain oli vaihtunut Porošenkosta ja hänen hallinnosta presidentti Volodymyr Zelenskyin hallintoon mutta samalla Venäjä entistä ponnekkaammin mitätöi Ukrainan valtiollista olemassa oloa ja kansalaisten oikeutta omaan maahansa. Venäjän valtion edustajien taholta pyrittiin kaikella tapaa de-humanisoimaan ukrainaisia, puhuttiin ”denatsifikaatiosta” peitellen leimaavalla termillä toiminnan todellisia tarkoitusperiä – ukrainalaisten kansallisen identiteetin murskaamista, toimintaa, jonka jäljet paljastuvat nyt Kiovan länsi- ja luoteispuolen pienissä kaupungeissa ja kylissä: Butša ja Irpin monien muiden paikkakuntien ohella tulevat jäämään historiaan paikkoina, joissa tapahtui juuri se, jota emme ole toivoneet tapahtuvan natsi-Saksan toteuttaman kansanmurhan jälkeen, mutta jollaisia olemme joutuneet seuraamaan 90-luvulla Jugoslaviassa ja silmämme lähes totaalisesti sulkien Venäjän sodissa Tšetšeniassa.

Näyttää siltä, että toistamme kerta toisensa jälkeen samat virheet. Nyt tekemämme virheet tuntuvat ymmärrettäviltä, koska meitä on kollektiivisesti uhattu ydinsodalla, jos toimitamme Ukrainalle merkittävää apua – vaan, ehkäpä Venäjä omilla toimillaan ylitti sen punaisen viivan ja enää vain ja ainoastaan kysymme ukrainalaisilta: mitä ja kuinka paljon?!

Painotan, että jokaisen tulisi viimeistään nyt ymmärtää (ja tiedostaa) se, että Venäjän ei voi antaa voittaa – se on ajettava Ukrainasta ja sen hallinto on pakotettava vaihtoon. Mikä tahansa sopimus Venäjän kanssa tarkoittaa kansanmurhaa sen miehittämillä alueilla.

Вова, мы так рады видеть тебя в Гааге!

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/12/olemme-tyrmistyneita-sanoja-jotka-ovat.html 

2. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

3. https://www.youtube.com/watch?v=HNTPyAsMmxs 

4. https://yle.fi/uutiset/3-10535722 

5. https://euromaidanpress.com/2021/12/18/multimedia-project-izolyatsia-must-speak-sheds-light-on-infamous-donetsk-concentration-camp/ 

Lukijalle tiedoksi, avainsanoissa linkkejä lähteisiin/ tausta-aineistoon.

Unohdettu Donbas, elämää miehitetyillä alueilla

Toukokuun 18. päivä 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimin tataariksi Qırımtatar halqınıñ sürgünligi), käytännössä kyseessä oli etninen puhdistus, joka kohdistui kaikkiin Krimin niemimaalla asuviin Krimin tataareihin riippumatta yksilön taustasta ja historiasta.

Karkotuksen toimeenpani NKVD, määräyksen tullessa Neuvostoliiton ylimmältä johdolta – kyseessä oli Stalinin käsky, joka perustui puolustuskomitean aiemmin toukokuun 11. päivä antamaan päätöslauselmaan.

Kolmen päivän ajan Krimin tataareja lastattiin karjajuniin, joiden määränpää oli kaukana idässä Uzbekistanissa – osan matkatessa Siperiaan ja. Karkotusvaiheessa tuhansia Krimin tataareja menehtyi, tulevina vuosina karkotuksessa menehtyi vähintään kymmeniätuhansia Krimin tataareja, joidenkin arvioiden mukaan jopa 46,2 prosenttia kaikista Krimin tataareista menehtyi karkotuksessa.

Tänään Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla elävät Krimin tataarit ovat etnisen ja uskonnollisen vainon kohteina, vainoajina ovat Venäjän hallinnon turvallisuuselimet, Krimin ”aluepuolustusjoukot”, erilaiset Venäjän hallinnolle työskentelevät ”vapaaehtoisjoukot” sekä PMC-organisaatiot. Vainon kohdistuessa yksilöihin, etniseen ryhmään ja Krimin tataarien solidaarisuusliikkeeseen; ihmisiin kohdistuvan vainon rinnalla Venäjä vaikeuttaa uskonnon ja kulttuurin harjoittamista, on tuhonnut uskonnollisia ja kulttuurikohteita jne. Tämä siis järjestelmällisenä sortona alkaen helmi-maaliskuussa 2014, ja jatkuen edelleen (ja jonka me – täällä lännessä – tunnumme täysin unohtaneen).

Miehityksen ensimmäisiä uhreja oli Krimin tataari Reşat Amet, jonka asemiehet vangitsivat Simferopolissa kesken rauhanomaisen, miehityksen vastaisen, mielenosoituksen 3. maaliskuuta 2014. Hänen runneltu ja kidutettu ruumiinsa löytyi 15. maaliskuuta 2014. Ketään ei ole rangaistu murhasta, itse asiassa sitä tuskin on edes tutkittu Venäjän viranomaisten toimesta – ja miksikö nostan aiheen esille?

Aiheen vakavuudesta huolimatta tämä toimii vain alustuksena tälle (lyhyelle) kirjoitukselle, sillä vaikka miehitetyn Krimin niemimaan mittavista ihmisoikeusrikkomuksista ja miehittäjän (eli Venäjän) harjoittamasta mielivallasta oli kirjoittamista vaikka kuinka, haluan tällä kirjoitelmalla muistuttaa lukijoita (sekä suomalaisia mediataloja) siitä, että Venäjän miehittämän Krimin niemimaan rinnalla Venäjän miehitysvallan suojeluksessa syyllistytään mittaviin ihmisoikeusrikkomuksiin ja sotarikoksiin Ukrainan itäisissä osissa, niissä Donbasin osissa, joita maa miehittää.

Vaalitodellisuutta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Läntiset mediat kiinnittävät varsin vähän huomiota miehitetyn Itä-Ukrainan ihmisoikeusrikkomuksiin ja laajoihin kaltoinkohteluihin – nähdäkseni suomalaisten mediatalojen kiinnostus on vieläkin vähäisempää, josta seuraa se, että tuolloin erilaisten disinformatiivisten sivujen vaikutus voi nousta varsin suureksi, jota vielä edesauttaa sivujen taustalla olevien henkilöiden aktiivisuus ja intomielisyys, viestin leviämistä kasvattaessa heidän verkostoituneisuutensa. (Jätän nyt tarkoituksellisesti mainitsematta eräät aktiivisimmista operaattoreista).

Aivan kuten Krimin niemimaalta, niin samoin miehitetystä Itä-Ukrainasta on hankalahkoa saada (nopeasti) yksityiskohtaisia todisteita ihmisoikeusrikkomuksista, tietoa kertyy hitaasti vuosien kuluessa, johtuen useista syistä, joista Itä-Ukrainassa merkittäväksi syyksi näen sen, ettei ole samalla tavalla selkeää vainon kohteeksi joutunutta ihmisryhmään kuin Krimillä, jossa Krimin tataarit ovat käytännössä joutuneet kollektiivisen vainon kohteeksi. Itä-Ukrainassa on vainottu miehityksen ensihetkistä lukien asukkaita, jotka vastustavat miehitystä, tukevat yhtenäistä Ukrainaa – haluavat olla ukrainalaisia näyttäen myös tämän. Tälle tunnutaan olevan sokeita, josta väistämättä herää se ajatus, että nämä ”sokeat” ovat nielleet koukkuineen ja kohoineen venäläispropagandan tarinan ”sisällissodasta” ja ”kansanäänestyksestä”, josta seuraa se, ettei todellisia tapahtumia ymmärretä – tai uskottelemalle itselleen sadun ”sisällissodasta” ja ”kansanäänestyksestä”, on helpompaa sulkea silmät ja olla hiljaa. Osalla taustalla on todennäköisesti lisänä ideologisia tai psykologisia syitä/ vaikuttimia silmien sulkemiselle.

Kuitenkin todisteita näistä rikkomuksista on olemassa (ja nyt jätän sotilaisiin kohdistuvat sotarikokset huomioimatta sekä Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen), niitä on kertynyt sodan ensihetkistä lukien – aloittakaamme Volodymyr Rybakista, ukrainalaisesta, joka vastusti huhtikuussa 2014 ”kansanmiliisin” toimia Horlivkassa. Hänet vangittiin ”kansanmiliisin” toimesta, siirrettiin Slovjanskiin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin joukkojen hoteisiin, joiden toimesta hänet kidutettiin kuoliaaksi. (1) Dmytro Gordonin taannoisessa haastattelussa Igor Girkin tunnusti olevansa henkilökohtaisesti vastuussa ainakin neljän ukrainalaisen teloittamisesta antaessaan teloitusmääräyksen, teloitettujen joukossa oli myös siviilejä. (2)

Sodan ja miehityksen ensiviikkojen ja kuukausien mielipuolisiin rikoksiin kuuluu ehdottomasti Ukrainaa tukeneen nuoren aktivistin (ja jalkapalloilijan) Stepan Tšubenkon raakalaismainen murha. (3) Murhaajat, joukko Venäjän proxy-joukkojen jäseniä, piilottelevat tänään joko Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tai Venäjällä.

Seuraavaksi muutamia otsikoita ja uutiskatsausten alkuja tältä keväältä, kaikki miehitetyiltä alueilta (osa kuvailluista tapahtumista saanut alkunsa vuosia sitten, päätöksen tultua – muodossa tai toisessa – vasta tänä keväänä):

Ukrainian prosecutors in Luhansk region have identified about 600 victims who have suffered torture in Russia-occupied Donbas.

Donbas children deployed as weapons in Russia’s hybrid warfare against Ukraine.

Torture and 15-year ‘sentence’ for insulting tweets about Russian-controlled Donbas militants.

Donbas militants sentence doctor to 13 years for pro-Ukraine Twitter posts.

Russian proxy Donbas republic sentences charity worker with HIV to 11 years.

Taiteilija Sergei Zaharov lähestyi miehitystä omien kokemusten pohjalta sarjakuvateoksessa ”Діра”, jonka kuvitus kuvaa muun muassa miehittäjien mielivaltaa ja julmia otteita vangittuja kohtaan. Zaharov vangittiin myös miehitystä vastustavan – rauhanomaisen – taideaktivisminsa seurauksena. Vangittuna hän koki ja näki julmuudet ja kidutuksen.

Miehittäjien mielivaltaa Donetskissa, kuva Sergei Zaharovin teoksesta ”Діра”.

Palataan Krimille, miehittäjänä Venäjä polkee rajusti miehittämänsä niemimaan asukkaiden oikeuksia, lasten militarisointi ja siihen liittyvät teemat (propagandakasvatus jne.) kuuluvat myös toimiin, jotka ovat tuomittavia ja laittomia:

Halya Coynash: Crimean children trained to want to fight for Russia.

Toisinaan Suomessakin muistetaan hetkellisesti miehitetyn Itä-Ukrainan tapahtumat, tänä vuonna – ehkäpä hiukan yllättäen – Rauhanpuolustajat nosti esille poliisimielivallan Donetskissa. (4) Toisaalta heidän kohdalla pätee sanonta, sokeakin kana löytää toisinaan jyvän, vaa’an toisessa kupissa on sitten silmien totaalista sulkemista, veljeilyä Venäjän imperialistisen politiikan ja Krimin miehityksen tunnustajien kanssa (ja heitä löytyy liikkeenkin piiristä), disinformatiivista tiedottamista ja tilan antoa propagandalle ynnä kyvyttömyyttä tai haluttomuutta ymmärtää ”venäläisen maailman” todellisuutta – ideologista soopaa siis. Mutta aivan liian usein ääni annetaan tahoille, joiden ei kuuluisi saada positiivista huomiota Suomessa, tähän sortui myös Yleisradio (kritiikitön ja jopa disinformatiivinen kirjoitelma Artek-leirikeskuksesta, jota täydennettiin fakta-laatikolla vasta viikkoja kirjoituksen julkaisun jälkeen). (5)

Marko

1. https://en.odfoundation.eu/a/6114,kidnaping-and-assassination-of-volodymyr-rybak-terrorists-have-cruelly-dealt-with-a-member-of-horlivka-city-council/ 

2. https://www.kyivpost.com/ukraine-politics/russian-terrorist-girkin-admits-summary-executions-in-donbas.html 

3. http://khpg.org/en/index.php?id=1589334807 

4. https://rauhanpuolustajat.org/poliisimielivaltaa-donetskissa/ 

5. https://yle.fi/uutiset/3-10786805 

Oleksandra Matviychuk kirjoitti aiheesta laajahkon artikkelin joulukuussa 2015 ”War crimes in occupied Donbas: every second prisoner tortured, 16% witnessed executions”.