Näytetään tekstit, joissa on tunniste WarGonzo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WarGonzo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Propagandateatteria Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla

 

Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla järjestetään sen toimesta par’ aikaa ns. kansanäänestykset liittymisestä Venäjään. ”Äänestys” järjestetään niillä Hersonin, Zaporižžjan, Donetskin ja Luhanskin alueilla, joita Venäjä tällä hetkellä miehittää.  Kuten jatkossa tulen osoittamaan, kyse on teatterista ja propagandannäytelmästä, jolla ei ole mitään tekemistä kansan tahdon tiedustelun kanssa. Mutta jo näin alkuun on syytä muistuttaa lukijoita siitä, että koska nämä ”kansanäänestykset” järjestetään Venäjän miehittämillä alueilla, niihin pätee sama, joka olisi pitänyt huomioida selkeämmin jo kevättalvella 2014 Venäjän järjestäessä ”kansanäänestyksen” miehittämällään Krimin niemimaalla. Seuraava lainaus Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen yhdessä kirjoittamasta teoksesta Itä-Ukraina – Lännen etuvartio pukee asian sanojen muotoon ytimekkäästi –

”Venäjän asevoimat miehitti Krimin nopeasti ja tehokkaasti. Sana ’miehitti’ on äärimmäisen tärkeä. Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ’kansanäänestykset’ ovat yksiselitteisesti laittomia. Näin ollen myöhemmin esitetyt perustelut kansan tahdosta ovat merkityksettömiä. Tämä on seikka, joka on sujuvasti sivuutettu – jopa suomalaisessa keskustelussa.” (1)

Pyrin välttämään tässä kirjoituksesta (tästä kappaleesta eteenpäin) termin kansanäänestys käyttöä edes lainausmerkeissä, koska Venäjän organisoimalla teatterilla ja kansanäänestyksellä ei ole käytännössä mitään tekemistä toistensa kanssa. Mikäli minun on viitattava kyseiseen teatteriin jollain konkreettisella termillä, olkoon tämä termi valeäänestys, koska koko tapahtuma on valeta ja huijausta alusta loppuun saakka.

Toisaalta ymmärrän erinomaisen hyvin, että Ukrainassa tapahtuma herättää huolta, vaikka juridisesti tulos ei olekaan pätevä. Mahdollisesti huolta herättää eniten se, että juridisesti pätemätönkin liittäminen Venäjään voi saada osan Ukrainan (poliittisista)tukijoista pelkäämään seurauksia, mikäli sotatoimet alueiden vapauttamiseksi miehityksestä jatkuvat. Ei myöskään pidä unohtaa historiallista ulottuvuutta – nämä valevaalit ovat kuin heijaste Neuvostoliitosta näytösvaaleineen ennen alueiden ”vapaaehtoista liittymistä” siihen. Toivon ja vaadin kansainvälisen yhteisön seisovan Ukrainan tukena niin kauan kunnes jokainen neliömetri Ukrainasta on vapaa miehityksestä!

Venäjä on Ukrainalta miehittämillään alueilla järjestänyt lukuisia laittomia (rikollisia) ”vaaleja” ja ”äänestyksiä”, alkaen miehitetyllä Krimin niemimaalla maaliskuussa 2014 järjestetystä ”äänestyksestä” Venäjään liittymisestä. Näitä vaaleja on yhdistänyt se, että Venäjä on pyrkinyt hankkimaan uskottavuutta ”vaaleille” kutsumalla alueelle, sille lojaaleja, henkilöitä toimimaan ns. vaalitarkkailijoina. (2) Näiden ns. tarkkailijoiden joukossa on aiemmin ollut myös Suomen kansalaisia, josta toiminnasta Ukraina kohdistanut henkilökohtaisia sanktioita vuonna 2019 Johan Bäckmanille, Janus Putkoselle, Jarmo Ekmanille ja edesmenneelle Jon Hellevigille sekä Daria Skippari-Smirnov. (3) Myös nyt käynnissä olevia valevaaleja on tarkkailemassa joukko Venäjälle lojaaleja kolmansien maiden kansalaisia tai Venäjän operaattoreita ulkomailta, kuten alankomaalainen Vladimir Putinia tukeva bloggaaja Sonja van den Enden ja saksalaisen energiayhtiö Energie Waldeck-Frankenbergin (EWF) toimitusjohtajan Steffen Schallerin. (4 ja 5) Schaller toimi Venäjällä myös vuonna 2021 järjestettyjen duuman ”vaalien” tarkkailijana. (6)

Janus Putkosen telegram-päivityksen mukaan hänen vastuulla piti miehitetyssä Luhanskissa olla myös ulkomaalaisia delegaatioita mutta tämä peruuntui häneltä – päivityksen mukaan Venäjän ulkoministeriö huolehtii nämä ryhmät ”omalla tavallaan”. Tehtäviä Putkosella näyttää kuitenkin olevan, hän kertoo seuraavansa tapahtumia akreditoituna ”tarkkailijana”.

Kooste Putkosen telegram-päivityksistä.










Putkonen miehitetyssä Luhanskissa valeäänestyksen aikaan.











Alkaneelle valeäänestysten sarjalle on yhteistä kaikilla alueilla ennalta päätetty lopputulos ja niiden täydellinen korruptoituneisuus, minkä paljastumiseen riittää muutaman julkaistun videon katsominen – eräälläkin videolla vaaliuurnaan tungettiin ”äänestyskuponkeja”, joihin ei ollut tehty mitään merkintää. (7)

Venäjän miehittämän ydinvoimalakaupunki Enerhodarin alueelta on julkaistu videoita, joissa ns. virkailijat kiertävät kerrostaloja muassaan useampi rynnäkkökiväärein aseistettu sotilas. (8) Eikä Enerhodar suinkaan ole ainoa paikkakunta, jossa ns. virkailijat kiertävät talosta taloon aseistettujen vartijoiden kanssa ja – käytännössä – pakottavat ovensa avanneet asukkaat ottamaan osaa valevaaleihin ja antamaan puoltavan äänen liittymiselle.

Saimme itsekin perjantaina samansuuntaisen viestin Venäjän miehittämän Hersonin alueen eteläisestä osasta, kuinka pienen taajaman asukkaat pakotettiin ”äänestämään” Venäjään liittymisen puolesta. Tässä tapauksessa verbi pakottaa on ehdottoman oikea, sillä puoltavan äänen vaihtoehtona ei ollut vastustaminen vaan leirille kyydityksen uhka. Joillain paikkakunnilla on taasen uhattu ampua, mikäli protestoi tai ”äänestää” liittymistä vastaan.

Miehitetystä Donetskista saamiemme tietojen mukaan, siellä ei ole ainakaan vielä kierretty asunnosta asuntoon vaatimassa osallistumaan ”vaaleihin” – toisaalta kaupunkialue on suuri, joten erot kaupunginosien välillä ovat mahdollisia. Poikkeuksiakin kuitenkin löytyy, ainakin yksittäistapauksissa venäläiset ”mediat” ovat vierailleet ns. virkailijoiden kanssa  kodeissa äänestyttämässä asukkaita.

Donetskissa on perinteiseen tyyliin houkuteltu äänestäjiä osallistumaan valevaaleihin lahjoittamalla heille elintarvikkeita ääntä vastaan. Mikä on varmasti oivallinen keino saada ihmisiä saapumaan paikalle, Donetskissa kun on pulaa veden ohella myös elintarvikkeista. Valevaalien toimipaikkoja on myös kiinnostavissa kohteissa, kuten Oplot prikaatin esikunnan alueella, jossa havaittiin joitain kymmeniä siviilejä jonottamassa osallistumista näytelmään.

Huom. tässä kohdin on todettava, ettei kontaktimme voinut olla varma olivatko jonottavat henkilöt kaupungin asukkaita vaiko näyttelijöitä, jotka vain esittivät jonottavansa ”äänestämään”, jotta propagandistit saavat oikeanlaista aineistoa.

Venäjän miehittämillä alueilla järjestetyissä valevaaleissa kaikki nimittäin on mahdollista. Venäläistaustainen propagandisti ja WarGonzon perustaja Semyon Pegov julkaisi videon, jossa hän osallistui valevaaleihin miehitetyn Donetskin alueella. (9) Kiinnostavaa julkaistussa videossa oli se, että ns. toimitsijoiden mukaan valevaaleissa on mahdollista ”äänestää” myös Venäjän passilla, sotilaiden henkilökortilla sekä ns. DNR:n ”passilla” – jollainen on myönnetty vuosia sitten propagandisti Putkosellekin, joka näyttää somepäivityksensä perusteella odottavan suurella innolla sitä kuvitteellista hetkeä, jolloin Putinista tulee myös hänen presidentti. Valevaalit eivät kuitenkaan todellisuutta muuta, se muutos on vain kuvitteellinen kieroutuneen mielen luomus.

Janus Putkonen esittelee ylpeänä banaanitasavallan ”passia”.*













Venäjä järjestää nämä valevaalit rikollisen sodan ja ukrainalaisiin kohdistuvan kansanmurhan aikana, väkisinkin tulee pohtineeksi, että missä vaiheessa osallistumisessa tällaisen kuvottavan näytelmän mahdollistamiseen näennäisen virallisessa roolissa siirrytään harmaalta alueelta laittomaan toimintaan? Ukrainan vastaavasta toiminnasta aiemmin langettamat sanktiot antavat ymmärtää, että toiminta ei ole hyväksyttävää (laillista) mutta nyt osallistuminen tällaiseen vastenmieliseen näytelmään tuntuu suorastaan rikolliselta. Missä määrin propagandisti on henkilökohtaisessa vastuussa siitä, että Venäjän rikollisen hallinnon on mahdollista toteuttaa tämäkin näytelmä? Ja kun kyseessä on aktiivinen osallistuja (toimija), joka tietää mitä tekee (ja näyttäisi olevan ylpeä siitä), hyödyllisen idiootin sijaan, henkilökohtaisen vastuun kannon luulisi olevan entistä selkeämpää. Toivoa sopii, että vielä koittaa aika, jolloin osalliset joutuvat vastuuseen teoistaan, kuka vähäisessä määrin ja kuka merkittävämmässä määrin, ehkäpä jopa oikeuteen päätyen.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

2. Anton Shekhovtsov on laatinut aiheesta lukuisia raportteja, kuten POLITICALLY BIASED ELECTION OBSERVATION – a threat to the integrity of international institutions.

3. Lista Ukrainan kansallisen turvallisuus- ja puolustusneuvoston maaliskuussa 2019 sanktioimista henkilöistä.

4. https://twitter.com/hdevreij/status/1573969284610629632 

5. https://twitter.com/francis_scarr/status/1573622355896795136 

6. https://www.hna.de/lokales/frankenberg/ukraine-ewf-geschaeftsfuehrer-stefan-schaller-als-wahlbeobachter-bei-scheinreferendum-in-der-91809239.html

7. https://twitter.com/markito0171/status/1574063434781626375 

8. https://twitter.com/bayraktar_1love/status/1573392246816243713 

9. https://twitter.com/maria_avdv/status/1573246647341023233 

*: Kuva vuodelta 2016.


Muina lähteinä Venäjän miehittämillä alueilla asuvien kontaktiemme ohella myös myös Janus Putkosen telegram-tili.


perjantai 8. heinäkuuta 2022

Kremlin propagandistit Ukrainan sodassa

 

Ennen Venäjän hyökkäyssodan laajenemista 24. helmikuuta 2022, Venäjälle työskentelevät propagandistit olivat aktivoituneet Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Kirjoitin havainnoistani blogin (Kremlin propagandaoperaattoreita miehitetyssä Itä-Ukrainassa), jonka julkaisin vain muutamaa tuntia ennen Venäjän hyökkäyssodan laajenemista. Nyt kun Venäjän laajentunutta hyökkäyssotaa on käyty useampi kuukausi, ilman, että Venäjä on kyennyt saavuttamaan alkuperäisiä tavoitteitaan eli Ukrainan kukistamista muutamassa päivässä (ja paraatimarssia Kiovaan), on hyvä palata näiden propagandistien toimintaan muutamien havaintojen kautta.

Talvisessa kirjoituksessani huomioni kohdistui muutamiin propagandaa ja disinformaatiota tuottaviin ja levittäviin kanaviin ja operaattoreihin, kuten ANNA Newsiin, News Frontiin ja South Frontiin sekä WarGonzoon sekä muutamiin Venäjälle työskenteleviin, länsimaissa syntyneisiin operaattoreihin, kuten Patric Lancaster ja Russell ”Texas” Bentley, en myöskään unohtanut suomalaissyntyisen Janus Putkosen vuosia jatkunutta työskentelyä miehitetyssä Itä-Ukrainassa, talvella Luhanskissa.






WarGonzo

Semyon Pegovin perustama WarGonzo-projekti kuuluu sellaisiin Venäjän propagandaääniin, joiden toimintaa voi kuvailla parhaiten, kuvaamalla niitä tiedustelu- ja turvallisuusapparaattien jatkeiksi. Pegovin projekti on kooltaan pienehkö, mutta tästä huolimatta se on ehtinyt niittää kyseenalaista mainetta toiminnallaan Venäjän sotarintamilla Syyriasta Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, jonne Pegov tiimeineen saapui helmikuussa. Hänen matkassa on usein PMC Wagnerin taistelijoita, toisinaan ”toimittajina” esiintyen ts. he ovat sonnustautuneet varusteisiin, joissa lukee selkeästi ”press”.

Semyon Pegovin helmikuussa miehitetyn Donetskin alueella.











Saavuttuaan talvella Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, Pegov ehti muutamassa päivässä tuottaa useita propagandistisia videoita, joihin sisältyy ”juhlintaa” Donetskin keskustassa kuin myös ”ukrainalaisprovokaation” kuvaaminen, provokaation, joka noudatti venäläisten aiemmin toteuttamien false-flag-operaatioiden kaaviota – ja paljastuikin sellaiseksi hyvin pian julkaisunsa jälkeen. (1)

Sittemmin Semyon Pegov (ja WarGonzo) on edennyt venäläisjoukkojen matkassa rintamalinjan takana Mariupoliin, josta WarGonzo julkaisi lukuisia taisteluvideoita, joista eräissä näkyy selvästi kuinka venäläiset tulittavat raskaalla kalustolla siviilikohteita, kuten kerrostaloja.

Kiinnostava oli myös Semyon Pegovin huhtikuinen vierailu Moldovasta Venäjän tuella ja avulla eronneella Transnistrian alueella. (2) Pegovin historia tuntien, ei ollut lainkaan yllättävää, että vierailun aikana Transnistrian alueella tapahtui lukuisia hämäräperäisiä räjähdyksiä ja aseellisia iskuja, joista Venäjän tukema alueen hallinto ja Venäjä syyttivät Ukrainaa ja länttä. Tämä tapahtui aikana, jolloin Venäjä aktiivisesti yritti avata maihinnousuoperaation avulla rintamaa Odesan alueelle. Todennäköisenä tarkoituksena oli tukea maihinnousuoperaatiota selustasta Transnistrian suunnalta.

WarGonzon Youtube-kanava suljettiin keväällä 2022.


ANNA News

ANNA Newsin alkuperäinen nimi on Abkhazian Network News Agency, myöhemmin nimen Abkhazia korvattiin sanalla Analytical – nimen vaihto ei luonnollisestikaan muuttanut sen luonnetta. ANNA Newsin perusti ja sitä johti kuolemaansa saakka Marat Musin, Moskovan valtionyliopistossa työskennellyt analyytikko ja FININT-tutkija. (3)

ANNA Newsin ns. toimittajia on vieraillut usein Syyriassa, jossa niiden sanotaan osallistuneen ”informaatio ja vaikuttamisoperaatioihin” – eli samaan toimintaan, jollaisesta löytyy näyttöä myös Venäjän miehittämiltä alueilta Ukrainasta. ANNA Newsin väkeä oli myös kuvaamassa näytelmää, joka järjestettiin Lysytšanskissa, kaupungin päädyttyä raskaiden taisteluiden jälkeen Venäjän haltuun. (4) Lysytšansk ei ole ainoa miehitetty kaupunki, jossa miehittäjä haikailee mennyttä aikaa punalippujen muodossa. 










ANNA Newsillä ja sen työntekijöillä on läheiset suhteet venäläispropagandaa välittäviin news-front.info ja southfront.org-kanaviin, joista seuraavaksi.

ANNA Newsin YouTube-kanava suljettiin toukokuussa 2020 käyttöehtojen rikkomisen vuoksi.


Newsfront ja SouthFront

Syyskuun 18. 2017 Luhanskissa räjäytettyä ”maahanlaskujoukkojen muistomerkkiä” muistuttaa monella tapaa niitä false-flag-näytelmiä, joita miehitetyn Donetskin alueella nähtiin tämän vuoden helmikuussa, Donetskissa ensimmäisenä paikalla oli (eräissä tapauksissa ennen ketään muuta) WarGonzon Semyon Pegov, Luhanskissa syksyllä 2017 räjähdyspaikalle sattui ensimmäisten joukossa propagandaa tuottava ja levittävä Newsfront. Esimerkillisen tapauksesta tekee se, että kohde on sopivalla tapaa tunteita herättävä (kun ei haluta uhreja), venäläisten maahanlaskujoukkojen kunniaksi miehitettyyn Luhanskiin pystytetty muistomerkki, jolloin teon myötä voidaan luoda voimakkaita tunteita kohdeyleisöön syyttämällä teosta ”ukrainalaisfasisteja”, jotka tuhoavat vapauttajalle pystytetyn muistomerkin – mielleyhtymä alueita vapauttavaan puna-armeijaan on hyvin ilmeinen. Oma lukunsa on sitten se, että miksi miehitettyyn Luhanskiin on pystytetty ”maahanlaskujoukkojen muistomerkki” kun samalla venäläis – ja miehitettyjen alueiden – propagandan mukaan alueella ei ole ollut Venäjän asevoimien joukkoja (ennen helmikuuta).

Newsfrontin perusti v. 2014 Krimin niemimaalla asunut venäläinen Konstantin Knyrik, Venäjän miehittäessä Ukrainalle kuuluvan niemimaan. Välittömästi toimintansa alkuhetkistä lukien Knyrik tuki Venäjän miehitystoimia, ryhtyen samalla uhkailemaan niemimaalla edelleen olevia vapaiden medioiden edustajia marssimalla muun muassa Krimin niemimaan tutkivien toimittajien keskukseen aseistettu ryhmä miehiä tukenaan. (5) Knyrik toimii edelleen Newsfrontin päätoimittajana miehitetyltä Krimin niemimaalta käsin. Tiedossa ei ole, oliko jokin Venäjän turvallisuuselimistä rekrytoinut Knyrikin jo ennen miehitystä, mutta hänen ja venäläisjoukkojen yhteistyö alkoi hyvin pian miehitysoperaation alettua ja jo maaliskuun puolella Knyrik teki avointa yhteistyötä Venäjän miehitetylle niemimaalle perustamien puolisotilaallisten turvallisuusjoukkojen kanssa.

Newsfrontin julkaisemien tietojen mukaan sen tulos koostuivat ”lahjoituksista”, kuitenkin entisen työntekijän mukaan ”that a large part of the budget comes from the Russian secret service”. (6) Tätä nykyä Newsfrontin katsotaan olevan Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n alaisuudessa toimiva media.

Facebook kuin myös YouTube ovat joko kieltäneet tai rajoittaneet News Frontin toimintaa.

News Frontin työntekijöiden joukkoon kuului myös ”Donbassin punapäänä” tunnettu propagandisti, nyt jo edesmennyt, Katerina Katina eli Jekaterina Vasilenko. Hän ehti työskennellä myös Janus Putkosen alaisuudessa tämän toimiessa vuosien ajan propaganda- ja valemediana tunnetun DONi Newsin päätoimittajana miehitetyssä Donetskissa.

SouthFront on onnistunut kätkemään taustansa News Frontia paremmin, mutta erilaiset merkit vihjaavat senkin taustan olevan Venäjä. South Front on rekisteröity Venäjälle, mikä ei yksin todista vielä mitään, mutta myös rahavirrat ohjautuvat sinne, samoin PayPal-tili on venäläisellä sähköpostitilillä. Metadatan mukaan sen videoeditori on Anastasija (Анастасия). (7)

Edellisten lisäksi sivu toistaa Kremlin narratiivia viestinnässään ja julkaisuissaan – käytännössä se ei pyri millään tavalla haastamaan Venäjän valtiollisia medioita, mikä omalla tavalla alleviivaa sen, ettei sivusto – näennäisestä vaihtoehtoisuudestaan huolimatta – ole Venäjän hallintoa haastava vaihtoehtomedia. Käytännössä se vain toistaa Kremlin tarinaa, mikä näkyy sotauutisoinneissa myös siten, että etusivun täyttävät uutiset, joissa Venäjä tuhoaa ukrainalaisjoukkoja tai aseita todellisuutta huomattavasti enemmän, (Venäjä on ilmoitustensa mukaan tuhonnut jo reilusti enemmän kalustoa Ukrainalta, mitä sillä oli Venäjän offensiivin alkaessa käytössä), tai Ukraina jollain tavalla toimii epärehellisesti. Jessikka Aro kirjoitti SouthFrontista Springer Linkissä muun muassa seuraavaa, ”an allegedly citizen-sourced project that looks more like a suspicious information operation”. (8) Tutkimusten mukaan SouthFront on tehnyt, mahdollisesti tekee edelleenkin, yhteistyötä yhdysvaltalaisen Veterans Todayn ja sen sisarsivun Veterans News Now’n kanssa. (9)

News Frontin tavoin SouthFront katsotaan löyhästi kuuluvan FSB:n alaisuuteen.


Patric Lancaster, Russell ”Texas” Bentley, Graham W. Phillips ja moni muu

Venäjän on onnistunut värvätä riveihinsä Ukrainan sodan ensihetkistä eli vuodesta 2014 lukien ulkomaalaisia propagandan tuottajia. Osa näistä propagandisteista ja disinformaatikoista on jo menehtynyt näiden vuosien kuluessa, kuten saksalaiseen äärioikeistoon kuulunut Manuel Ochsenreiter, joka menehtyi sydänkohtaukseen elokuussa 2021 Moskovassa. Osan, kuten Patric Lancaster, pyrkiessä perustamaan perhettä ja rakentamaan jonkin sortin tulevaisuutta miehitettyyn Itä-Ukrainaan.

Venäjän helmikuisen eskalaation myötä moni näistä propagandisteista koki eräänlaisen ylösnousemuksen, heidän saadessa runsaasti näkyvyyttä erilaisissa vaihtoehtomedioissa suurempien venäläismedioiden rinnalla. Ennen helmikuista eskalaatiota moni heistä eli vuosien ajan erilaisten lahjoitusten sekä miehittäjähallintojen edustajien hyväntahtoisuuden varassa. Työskentelynsä seurauksena heidän elämänsä ja tulevaisuutensa on (lähes) täysin riippuvainen Venäjästä. Lännessä he ovat päätyneet sivuraiteille ja marginaaliin, on myös todennäköistä, että osaa heistä odottaa oikeudenkäynti siinä vaiheessa kun sota loppuu eikä hävinnyt Venäjä enää kaipaa heidän palveluksiaan tai kykene tarjoamaan heille piilopaikkaa.

Monien mielestä anti-amerikkalaisuus ja länsivastaisuus oli (on edelleen) lähes ideologisessa asemassa Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla ennen helmikuista laajaa offensiivia, kenties juuri tästä johtuen miehitetyillä alueilla toimiviin joukko-osastoihin kuin myös propagandamedioihin on värvätty ideologialtaan vasemmalle kallellaan olevia yhdysvaltalaisia – tai yhdysvaltalaisia, jotka ovat helposti johdateltavissa.

Teksasista kotoisin oleva Russell ”Texas” Bentley liittyi stalinistisen Sut’ Vremeni ryhmän riveihin ennen siirtymistään propagandistiksi miehitetyssä Itä-Ukrainassa. (10) Eräissä yhteyksissä ”Texas” Bentley on esitellyt itsensä kommunistiksi. Ennen liittymistä Venäjän perustamiin militanttijoukkoihin, Bentley ehti olla marihuanaa vapaaksi vaativan liikkeen aktivistina Yhdysvalloissa sekä palvella Yhdysvaltojen maavoimien pioneerijoukoissa Saksassa. Nykyään hänet löytää esiintymässä erilaisissa vaihtoehto- ja vastamedioissa, kuten The Grayzonessa , (11) lisäksi hän tuottaa materiaalia lukuisille alustoille, kuten serbitaustaiselle Fort Russ Newsille, joka sekin kuuluu Kreml-myönteisiin vastamedioihin. 

Russell ”Texas” Bentley venäläisjoukkojen matkassa.










Aivan kuten ”Texas” Bentley, yhdysvaltalaistaustainen Patric Lancaster on myös työskennellyt jo vuosien ajan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä Venäjällä, pääasiassa Rostovin alueella. Kyseenalaisen uransa alkupuolella hän tuotti materiaalia Venäjän asevoimien uutistoimistolle Zvezdalle sekä toimimaan kuvaajana ja avustajana muille propagandisteille. Nykyään hän tuottaa materiaalia oman tuotantoyhtiönsä Patric Lancaster News-nimissä eri julkaisualustoille, hän on myös vieraillut toistuvasti Alex Jones’in salaliittoteorioita vilisevässä InfoWars podcastissa. (12)

Lancaster on noussut esiin eräissä, hyvin kyseenalaisissa, tapauksissa, joista huomioin joulukuun 13. 2017 Lancasterin YouTubeen julkaiseman videon, jossa hän kertoi löytäneensä alueelta, jolle pudotetun Malaysia Airlinesin lennon MH17 rungonkappaleita putosi, litteän kiven alta 53 erikokoista luunkappaletta. Luiden hän arveli kuuluvan lennon MH17 uhrille. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, jolloin Lancaster vieraili lennon MH17 tuhopaikalla. Eikä myöskään ensimmäinen kerta, jolloin hän väitti löytäneensä ihmisen luiden kappaleita kyseiseltä alueelta esitellen niitä videoilla. Vuoden 2017 heinäkuussa hän julkaisi videon ”MH17: Bones & parts of plane still on site after 3 years. Why?” (13) Kummallisesti yksi ja sama mies löytää toistuvasti, tutkitulta alueelta, ”ihmisjäänteitä”, joiden hän päättelee kuuluvan pudotetun lentokoneen lentäjille, matkustamohenkilökunnalle sekä matkustajille. 

Eivätkä hänen viimeisimmät videopäivitykset miehitetyiltä alueilta ole tämän parempia – useiden eri henkilöiden tekemien havaintojen mukaan Lancaster oli kuvaamassa ennen Venäjän helmikuista offensiivia ”tienvarsipommin” räjähdyspaikkaa, jossa uhria esittävä ruumis on tuotu paikalle ruumishuoneen kautta (pahoin palaneen ruumiin kallo on leikattu auki luusahaa käyttäen). (14) Venäjän offensiivin jälkeen Patric Lancaster on niin ikää julkaissut videoita rintamalta tai sen tuntumasta, hänen liikkuessa esim. Ramzan Kadyrovin tik-tok-sotilaiden kanssa tai julkaistessa ns. siviileiden haastatteluja venäläisten miehittämistä kaupungeista.















Venäjän helmikuisen offensiivin myötä myös brittitaustainen Graham W. Phillips palasi sotatoimialueelle. Aiempina sotavuosina Phillipsin toimintaa ja työskentelymetodeja on kritisoitu muiden toimittajien taholta, toimittaja Daniel Sandford syytti häntä – aivan oikeutetusti – laittomasta ja epäeettisestä työskentelystä Phillipsin osallistuttua ukrainalaisten sotavankien kuulusteluun. (15) Jos Phillips on kohdellut ukrainalaisia sotavankeja epäeettisesti, sisältää hänen muu toimintansa rintama-alueella vieläkin enemmän kritisoitavaa. Phillipsin tiedetään jakaneen dronevideota Venäjän johtamille joukoille, jolloin hän on ollut aktiivinen osapuoli sodassa tarkkailijan ja havainnoijan sijaan. Näin hän on toiminut ainakin kahteen otteeseen, kesäkuussa 2015 ja tammikuussa 2017 – todennäköisesti useammankin kerran, koska Debaltseven taistelun aikana hän liikkui kalustonsa kanssa venäläisjoukkojen matkassa Debaltseven alueella.

Graham W. Phillips Venäjän miehittämässä Mariupolissa, kevät 2022.










Ranskalainen, DONi Newsissäkin vuosia Putkosen alaisuudessa työskennellyt, Christelle Néant on perustanut miehitettyyn Donetskiin Donbass Insider-nimeä kantavan lännenvastaisen ja Venäjän narratiivia toistavan vastamedian, (16) jonka kautta on levitetty maailmalle muun muassa Bonanza Median tuottamaa MH17-disinformaatiota. Christelle Néant on tehnyt jo vuosien ajan yhteistyötä Venäjän operaattoreiden kanssa miehitetyssä Itä-Ukrainassa, hän ja hänen perustamansa Donbass Insider kuuluu Kremlin yhteistyökumppaneiksi laskettaviin ns. medioihin.

Venäläismediat esittelevät usein Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla työskentelevät, länsimaiset ”toimittajat”, kovan luokan ammattilaisina ja itsenäisinä toimittajina, vaikka käytännössä he voivat työskennellä alueella pysyvästi vain Venäjän asettamin ehdoin – he tuottavat disinformaatiota, jota venäläismediat jakavat eteenpäin ”itsenäisten, ammattimaisten, toimittajien” tuottamana. Toisinaan heidän työskentelynsä on muutakin kuin pelkän disinformaation tuottamista, heidän ollessa aktiivisia toimijoita lavastettujen tapahtumien organisoinnissa ja järjestämisessä, kuten oli Christelle Néantin laita hänen osallistuessa DONi Newsissä, yhdessä Katerina Katina eli Jekaterina Vasilenkon kanssa tulitaukorikkomuksen lavastamiseen ja tapahtumasta ”uutisointiin”. Tämä tapahtui vuosia sitten, aikana, jolloin Janus Putkonen toimi DONi Newsin ”päätoimittajana”. (17)


Janus Putkonen

Suomalaissyntyinen teatterimies Janus Putkonen on meille kaikille tuttu propagandan ja disinformaation tuottaja, niin tuttu, ettei hänen aikaansaannoksia ole tarpeen tässä laajemmin käsitellä. Työskennellessään miehitetyssä Luhanskissa, Putkonen pyrkii antamaan kuvan ”objektiivisesta tarkkailijasta” ja ”patrioottisesta suomalaisesta”, joka välittää totuuden alueelta. Jokainen varmasti ymmärtää, että objektiivisuuteen pyrkivän median toimintaedellytykset alueella ovat hyvin olemattomat – ainakin, mikäli kyse on pitkäaikaisesta ja pysyvästä toiminnasta pikaisen vierailun sijaan. Vuosien takaisen Egorova Leaksin yhteydessä nähtiin se kuinka Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla suhtaudutaan medioihin, jotka eivät ole uutisoinnissaan myötämielisiä Kremlille tai miehitettyjen alueiden ns. viranomaistahoille. (18) Myös Putkosen nimi nousi, kyseenalaisella tapaa, esiin Egorova Leaksin yhteydessä.













Venäjän helmikuisen offensiivin jälkeen Putkonen on verkostoidensa kautta yrittänyt levittää Venäjän propagandaa kuin myös osallistua ukrainalaisia mustamaalaaviin likakampanjoihin. Putkosen päätoimitteleman MV-lehden kautta on jaettu runsaasti propagandaa ja valeuutisia sekä julkaistu alatyylisiä kirjoitelmia. Sotapropagandan rinnalla Putkonen yrittää kampanjoida Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan sekä perustaa jonkin sortin rinnakkaistodellisuutta Suomessa asuville Venäjä-patriooteille Fennomaa-nimen alla. (19)

Yllä oleva on vain kapea kaistale siitä, mihin Venäjälle työskentelevät vasta- ja vaihtoehtomediat sekä erilaiset operaattorit ovat ryhtyneet 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Vastenmielisintä kokonaisuudessa on se, että moni näistä propagandisteista käyttää surutta hyväkseen sodan jalkoihin jääneiden ihmisten kärsimystä: eräissä tapauksissa he osallistuvat (tietoisesti) tapahtumien lavastamiseen, kertoen niistä kuitenkin, kuin kyse olisi todellisesta tapahtumasta. Sodan eskalaation myötä moni on tehnyt entistä enemmän yhteistyötä myös merkittävämpien venäläismedioiden kanssa, ulkomaalaisia käytetään ohjelmissa asiantuntijoina kommentoimassa tapahtumia, samalla yleisölle jätetään kertomatta olennaisia seikkoja henkilön taustasta. Myös Janus Putkonen on yhdessä Johan Bäckmanin kanssa esiintynyt ”asiantuntijakommentaattorina” venäläismediassa, samaisessa ohjelmassa ”asiantuntijakommentaattorina” toimi myös Russell ”Texas” Bentley.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/02/kremlin-propagandaoperaattoreita.html 

2. https://twitter.com/Guderian_Xaba/status/1518937615344545792 

3. https://www.themoscowtimes.com/2013/03/12/crazy-abkhaz-journalists-cover-syria-frontline-a22325 

4. https://anna-news.info/zhiteli-lisichanska-podnimayut-znamena-pobedy-i-flagi-rossii/ 

5. https://www.zeit.de/digital/internet/2017-02/bundestag-elections-fake-news-manipulation-russia-hacker-cyberwar/komplettansicht 

6. https://www.zeit.de/digital/internet/2017-02/bundestag-elections-fake-news-manipulation-russia-hacker-cyberwar/komplettansicht

7. https://euvsdisinfo.eu/south-front-russia-hiding-being-russian/ 

8. https://link.springer.com/article/10.1007/s12290-016-0395-5 

9. https://demtech.oii.ox.ac.uk/politicalbots/wp-content/uploads/sites/89/2017/10/Junk-News-on-Military-Affairs-and-National-Security-1.pdf 

10. https://medium.com/dfrlab/a-serb-a-texan-and-a-colombian-walk-into-a-war-9a0389dda2ba 

11. https://www.youtube.com/watch?v=9Mfv2M9q8vc 

12. https://zaborona.com/en/from-the-lancaster-family-the-story-of-an-american-reporter-who-settled-in-the-dnr-was-a-friend-of-givi-and-uses-morgue-bodies-for-fake-news/ 

13. https://twitter.com/PLnewstoday/status/1496070006685196294 

14. https://glasnostgone.org/2022/02/22/in-ukraine-russia-uses-corpses-in-false-flag-attack/ 

15. https://twitter.com/BBCDanielS/status/509687571027591168 

16. https://euvsdisinfo.eu/manufactured-support-part-2-using-western-voices-to-spread-disinformation/ 

17. https://www.france24.com/en/20161014-video-reporters-donetsk-dependent-republic-russia-ukraine-weapons 

18. https://informnapalm.org/en/foreign-journalists-in-dpr/ 

19. https://twitter.com/Dimmu141/status/1526809083835211776 


Johan Bäckman, Janus Putkonen ja moni muu propagandisti venäläisessä keskusteluohjelmassa, huhtikuu 2022.













Lähteinä käytetty myös esiin nousseiden henkilöiden sosiaalisen median tilejä sekä aiempia kirjoituksiani aiheesta lähteineen (A, B, C), olen hyödyntänyt myös @GlasnostGonen Twitter- ja YouTube-tilejä.



torstai 24. helmikuuta 2022

Kremlin propagandaoperaattoreita miehitetyssä Itä-Ukrainassa

 

Venäjän propagandakoneisto on julkaissut viimeisimpien vuorokausien kuluessa miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta lukuisia omaa narratiivia tukevia propagandavideoita, joiden tarkoituksena on toimia ”todisteena” ukrainalaisprovokaattoreiden tai -sabotöörien suorittamista hyökkäyksistä. Yksi toisensa jälkeen nämä ”videot” on osoitettu – jopa hyvinkin alkeellisiksi – propagandatuotteiksi tai suoranaisiksi valheiksi, joihin on sijoitettu ääni- tai kuvamaisemaa joko peleistä, muualla toteutetuista harjoituksista – kyseeseen ovat jopa tulleet muiden valtioiden asevoimien harjoitukset, joita näissä ”näytöksissä” on hyödynnetty. (1)

On enemmän kuin todennäköistä, että seuraavien päivien ja viikkojen – jopa kuukausien – ajan läntisiä medioita ja sosiaalisen median alustoja ”pommitetaan” erilaisilla propagandatuotoksilla, joiden taustalta löytyy kirjava kokoelma Venäjän ytimeen linkittyviä medioita tai tuotantoyhtiöitä, joista osan olemassa olon merkittävin tarkoitus lienee toimiminen Venäjän kaipaaman propagandamateriaalin tuottajana. Minun ei ole järkevää käydä läpi koko Venäjän hallintoon kytkeytyvää mediakenttää, vaan poimia tässä kirjoituksessa esille sellaiset, jotka todennäköisesti nousevat, hyvin vastenmielisen, propagandan tuottajina esille ja jotka ovat aiemminkin operoineet Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainan itäosissa tai Krimin niemimaalla, tai jotka säännöllisiä vieraita Venäjän sodissa Lähi-idässä ja Afrikan mantereella. Lukijoiden on hyvä muistaa myös se, että Venäjän valtion omistamat mediat, kuten Perveyi kanal sekä Ukrainassa kielletty Russia-24 (entinen Vesti) – joista jälkimmäisen Vesti nimisessä tv-ohjelmassa yhtenä juontajista on Dimitri Kiselev, joka on tullut tunnetuksi hyvin vihamielisistä ja valheellisista juonnoista, sekä valtion rahoittamat mediat, kuten RT ja Ruptly sekä Sputnik ovat osa sen informaatiosodankäynnin koneistoa.

Tässä kirjoituksessa erityishuomio kohdistuu kuitenkin ANNA News’iin, News Front’iin ja South Front’iin sekä WarGonzo’on ja eräisiin Venäjälle työskenteleviin länsimaissa syntyneisiin operaattoreihin, kuten Patric Lancaster ja Russell ”Texas” Bentley. Aihe huomioiden, en myöskään unohda Janus Putkosen toimintaa miehitetyssä Luhanskissa.

Venäjää tukevan propagandan tuottajia ja jakajia.





ANNA News

ANNA Newsin alkuperäinen nimi on Abkhazian Network News Agency, myöhemmin nimen Abkhazia korvattiin sanalla Analytical – nimen vaihto ei luonnollisestikaan muuttanut sen luonnetta. ANNA Newsin perusti ja sitä johti kuolemaansa saakka Marat Musin, Moskovan valtionyliopistossa työskennellyt analyytikko ja FININT-tutkija. (2)

ANNA Newsin ns. toimittajia on vieraillut usein Syyriassa, jossa niiden sanotaan osallistuneen ”informaatio ja vaikuttamisoperaatioihin” – eli samaan toimintaan, jollaisesta löytyy näyttöä myös Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta.

ANNA Newsillä ja sen työntekijöillä on läheiset suhteet venäläispropagandaa välittäviin news-front.info ja southfront.org-kanaviin, joista seuraavaksi. Sen YouTube-kanava suljettiin toukokuussa 2020 käyttöehtojen rikkomisen vuoksi.

News Front ja South Front

Syyskuun 18. 2017 Luhanskissa räjäytetty ”maahanlaskujoukkojen muistomerkki” on omalla tavallaan esimerkillinen propagandatapahtuma, jolloin tapahtumapaikalle sattui sopivasti ensimmäisten joukossa propagandaa tuottava ja levittävä News Front. Esimerkillisen tapauksesta tekee se, että kohde on sopivalla tapaa tunteita herättävä (kun ei haluta uhreja) eli venäläisten maahanlaskujoukkojen kunniaksi miehitettyyn Luhanskiin pystytetty muistomerkki, jolloin teon avulla voidaan luoda voimakkaita tunteita kohdeyleisöön syyttämällä teosta ”ukrainalaisfasisteja”, jotka tuhoavat vapauttajalle pystytetyn muistomerkin – mielleyhtymä alueita vapauttavaan puna-armeijaan on hyvin ilmeinen.

News Frontin perusti v. 2014 Krimin niemimaalla asunut venäläinen Konstantin Knyrik, Venäjän miehittäessä Ukrainalle kuuluvan niemimaan. Välittömästi toimintansa alkuhetkistä lukien Knyrik tuki Venäjän miehitystoimia, ryhtyen samalla uhkailemaan niemimaalla edelleen olevia vapaiden medioiden edustajia marssimalla muun muassa Krimin niemimaan tutkivien toimittajien keskukseen aseistettu ryhmä miehiä tukenaan. (3) Knyrik toimii edelleen News Frontin päätoimittaja miehitetyltä Krimin niemimaalta käsin. Tiedossa ei ole, oliko jokin Venäjän turvallisuuselimistä rekrytoinut Knyrikin jo ennen miehitystä, mutta hänen ja venäläisjoukkojen yhteistyö alkoi hyvin pian miehitysoperaation alettua ja jo maaliskuun puolella Knyrik teki avointa yhteistyötä Venäjän miehitetylle niemimaalle perustamien puolisotilaallisten turvallisuusjoukkojen kanssa.

News Frontin julkaisemien tietojen mukaan sen tulos koostuivat ”lahjoituksista”, kuitenkin entisen työntekijän mukaan ”that a large part of the budget comes from the Russian secret service”. (4) Facebook kuin myös YouTube ovat joko kieltäneet tai rajoittaneet News Frontin toimintaa.

News Frontin työntekijöiden joukkoon kuului myös ”Donbassin punapäänä” tunnettu propagandisti, nyt jo edesmennyt, Katerina Katina eli Jekaterina Vasilenko. Hän ehti työskennellä myös Janus Putkosen alaisuudessa tämän toimiessa propaganda- ja valemediana tunnetun DONi Newsin päätoimittajana miehitetyssä Donetskissa.

South Front on onnistunut kätkemään taustansa News Frontia paremmin, mutta runsaat epäsuorat jäljet johtavat Venäjälle. South Front on rekisteröity Venäjälle, mikä ei yksin todista vielä mitään, mutta myös rahavirrat ohjautuvat sinne, samoin PayPal-tili on venäläisellä sähköpostitilillä. Metadatan mukaan sen videoeditori on Anastasija (Анастасия). (5) Edellisten lisäksi sivu toistaa Kremlin narratiivia viestinnässään ja julkaisuissaan – käytännössä se ei pyri millään tavalla haastamaan Venäjän valtiollisia medioita, mikä omalla tavalla alleviivaa sen, ettei sivusto – näennäisestä vaihtoehtoisuudestaan huolimatta – ole Venäjän hallintoa haastava vaihtoehtomedia. Käytännössä se vain toistaa Kremlin tarinaa.

WarGonzo

Semyon Pegovin perustama WarGonzo-projekti kuuluu sellaisiin Venäjän propagandaääniin, joiden toimintaa voi kuvailla parhaiten, kuvaamalla niitä tiedustelu- ja turvallisuusapparaattien jatkeiksi. Pegovin projekti on kooltaan pienempi, kuin ANNA News tai News Front, mutta aivan kuten edelliset, myös WarGonzo on niittänyt kyseenalaista mainetta toiminnallaan Venäjän sotarintamilla Syyriasta Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, jonne Pegov tiimeineen saapui jälleen kerran. Pegovin matkassa on usein PMC Wagnerin taistelijoita, toisinaan ”toimittajina” esiintyen ts. he ovat sonnustautuneet varusteisiin, joissa lukee selkeästi ”press”.

Pegov on ehtinyt näiden muutaman, Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, vietetyn päivän jälkeen ehtinyt tuottaa jo useamman propagandistisen videon, joihin sisältyy ”juhlintaa” Donetskin keskustassa kuin myös ”ukrainalaisprovokaation” kuvaaminen, provokaation, joka on osa Venäjän false-flag-operaatioita. (6)

Helmikuun 18. ja 19. päivän välisenä yönä Vasilevkan pumppuasemalla tapahtunut räjähdys on oivallinen esimerkki false-flag-operaatiosta, jollaisten mahdollisuudesta Ukrainan tiedustelulähteet sekä Yhdysvaltojen viranomaislähteet ovat varoittaneet. Lähellä rintamalinjaa, mutta miehitetyillä alueilla sijaitsevan pumppaamon alueella tapahtui 18. – 19. helmikuuta lukuisia räjähdyksiä, joiden kerrottiin olleen seurausta Ukrainan kranaatti-iskusta – todisteena esitettiin WarGonzon yönpimeydessä kuvaamaa videota, jolla näkyi useampi räjähdys ja sähköpalo. (7) Kranaatti-isku vaihtui jo aamupäivän kuluessa ”sabotöörien suorittamaksi iskuksi”, epäilemättä siitä syystä, koska yksikään räjähdyksistä ei näyttänyt kranaatti-iskun aikaansaannokselta vaan jokin räjähteen räjähdykseltä ja sitä seuranneelta pienehköltä tulipalolta.

Epäilyjä ei suinkaan vähentänyt se, että kuvatun videon julkaistiin WarGonzo-kanavalla, jonka perustaja oli jo edellisenä yönä jäänyt kiinni ”housut nilkoissa” lavastetun autopommi-iskuvideon julkaisusta. Tuolloinkin Pegov oli ”sattumalta” ensimmäisten joukossa kuvaamassa räjäytettyä UAZ-maastoautoa.  Jälkikäteen selvisi, että räjäytettyyn UAZ-maastoautoon oli vaihdettu rekisterikilvet kenraalimajuri Denis Sinenkovin oikeasta maastoautosta. Mikä vain alleviivasi tapahtuman näytösluonteisuutta.

Patric Lancaster, Russell ”Texas” Bentley ja moni muu

Yllä nimetyn kolmikon ohella Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on työskennellyt jo vuosien ajan ulkomaalaisia propagandan tuottajia – osa heistä kutsuu itseään informaatiosotureiksi, mutta minusta se on aivan liian ylevä nimitys heille. Kyse on propagandisteista, joista moni elää lahjoitusten ja miehittäjähallinnon hyväntahtoisuuden varassa. Sotavuosien myötä eräät, kuten Patric Lancaster, ovat ryhtyneet rakentamaan perhettä ja jonkin sortin tulevaisuutta miehitettyyn Itä-Ukrainaan.

Monien mielestä anti-amerikkalaisuus ja länsivastaisuus oli (on edelleen) lähes ideologisessa asemassa Itä-Ukrainan Venäjän miehittämillä alueilla, kenties juuri tästä johtuen miehitetyillä alueilla toimiviin joukko-osastoihin kuin myös propagandamedioihin on värvätty ideologialtaan vasemmalle kallellaan olevia yhdysvaltalaisia.

Teksasista kotoisin oleva Russell ”Texas” Bentley liittyi stalinistisen Sut’ Vremeni ryhmän riveihin ennen siirtymistään propagandistiksi. Eräissä yhteyksissä ”Texas” Bentley on esitellyt itsensä kommunistiksi. Ennen liittymistä Venäjän perustamiin militanttijoukkoihin, Bentley ehti olla marihuanaa vapaaksi vaativan liikkeen aktivistina Yhdysvalloissa sekä palvella Yhdysvaltojen maavoimien pioneerijoukoissa Saksassa. Nykyään hän tuottaa aineistoa lukuisille alustoille, kuten serbitaustaiselle Fort Russ Newsille, joka kuuluu niihin vastamedioihin, jotka toistavat Kremlin narratiivia.

Aivan kuten ”Texas” Bentley, yhdysvaltalaistaustainen Patric Lancaster on myös työskennellyt jo vuosien ajan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä Venäjällä, pääasiassa Rostovin alueella. Kyseenalaisen uransa alkupuolella hän tuotti materiaalia Venäjän asevoimien uutistoimistolle Zvezdalle, nykyään valtaosin oman tuotantoyhtiönsä nimissä – Patric Lancaster News – omille julkaisualustoille.

Lancaster esittelemässä kiveä, jonka alta väitetyt lennon MH17 uhrien jäänteet löytyivät.


















Poimitaan Lancasterin uran varrelta eräs, hyvin kyseenalainen, episodi. Joulukuun 13. 2017 Lancaster julkaisi YouTubessa videon, jossa hän kertoi löytäneensä alueelta, jolla Malaysia Airlinesin lento MH17 ammuttiin alas, litteän kiven alta 53 erikokoista luunkappaletta, joiden hän arveli kuuluvan lennon MH17 uhrille. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, jolloin Lancaster vieraili lennon MH17 tuhopaikalla. Eikä myöskään ensimmäinen kerta, jolloin hän väitti löytäneensä ihmisen luiden kappaleita kyseiseltä alueelta. Vuoden 2017 heinäkuussa hän julkaisi videon ”MH17: Bones & parts of plane still on site after 3 years. Why?” (8) Kummallisesti yksi ja sama mies löytää toistuvasti, tutkitulta alueelta, ”ihmisjäänteitä”, joiden hän päättelee kuuluvan pudotetun lentokoneen lentäjille, matkustamohenkilökunnalle sekä matkustajille. Eivätkä hänen viimeisimmät videopäivitykset miehitetyiltä alueilta ole tämän parempia – useiden eri henkilöiden tekemien havaintojen mukaan Lancaster on ollut kuvaamassa ns. IED:tä, jonka uhrina esittävä ruumis on tuotu paikalle ruumishuoneen kautta (pahoin palaneen ruumiin kallo on leikattu auki luusahaa käyttäen). (9)

Ranskalainen, DONi Newsissäkin vuosia Putkosen alaisuudessa työskennellyt, Christelle Néant on perustanut miehitettyyn Donetskiin Donbass Insider-nimeä kantavan lännenvastaisen ja Venäjän narratiivia toistavan vastamedian, (10) jonka kautta on levitetty maailmalle muun muassa Bonanza Median (toiminnan taustalla ) tuottamaa MH17-disinformaatiota.

Venäläismediat esittelevät usein Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla työskentelevät, länsimaiset ”toimittajat”, kovan luokan ammattilaisina ja itsenäisinä toimittajina, vaikka käytännössä he voivat työskennellä alueella pysyvästi voin Venäjän asettamin ehdoin – he tuottavat disinformaatiota, jota venäläismediat jakavat eteenpäin ”itsenäisten, ammattimaisten, toimittajien” tuottamana.

Janus Putkonen

Suomalaissyntyinen teatterimies Janus Putkonen on meille kaikille tuttu propagandan ja disinformaation tuottaja, niin tuttu, ettei hänen aikaansaannoksia ole tarpeen tässä laajemmin käsitellä. Haluan kuitenkin muistuttaa, että Venäjän sotatoimien myötä myös Putkosen toiminta Ukrainaan kohdistuvan propagandan ja disinformaation tuottajana ja jakajana on lisääntynyt merkittävästi viimeisimpien viikkojen kuluessa, tavanomaisimpien alustojen ollessa UMV-lehti sekä Verkkomedia, mutta hän on myös tavallinen vieras muissa suomalaisissa vasta- ja valemedioissa.

Työskennellessään miehitetyssä Luhanskissa, hän pyrkii antamaan kuvan ”objektiivisesta tarkkailijasta” ja ”patrioottisesta suomalaisesta”, joka välittää totuuden alueelta. Jokaisen, joka ajattelee omilla aivoillaan, pitäisi ymmärtää, että objektiivisen median toimintaedellytykset alueella ovat hyvin olemattomat – ainakin, mikäli kyse on pitkäaikaisesta ja pysyvästä toiminnasta pikaisen vierailun sijaan.

Putkosen uraan mahtuu lukuisia esimerkkejä disinformaation ja propagandan tuottamisesta, unohtamatta Egorova Leaksin yhteydessä esiin nousseita paljastuksia hänen yhteistoiminnasta miehitetyn Donetskin alueen turvallisuuselinten kanssa. (11) Oma lukunsa on sitten toiminta, joka on rinnastettavissa siihen samaan, johon tänään Semyon Pegovin ja kumppanit syyllistyvät eli valeuutisten lavastamisessa ja tuottamisessa mukana oleminen, Pegovin ja kumppaneiden tapauksessa kyse on vielä pidemmälle viedystä toiminnasta, mutta se ei vähennä Putkosen päätoimittelijauraan mahtuvia toimia, kuten se, että DONi Newsin ”toimittajia” oli mukana ”tulitaukorikkomuksen” organisoinnissa. (12)

Kaikesta huolimatta yllä oleva on vain kapea kaistale niistä vasta- ja valemedioista, jotka kuuluvat Venäjän disinformaatio- ja propagandaverkkoon. Venäjällä kuin myös miehitetyiltä alueilta löytyy huomattavan paljon medioita ja operaattoreita, jotka kuuluvat Venäjän informaatiosodan verkostoon, palaan näihin lähitulevaisuudessa, koska aiheen laajuuden tähden, kokonaisuutta on parempi käsitellä useassa osassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008629830.html 

2. https://www.themoscowtimes.com/2013/03/12/crazy-abkhaz-journalists-cover-syria-frontline-a22325 

3. https://www.zeit.de/digital/internet/2017-02/bundestag-elections-fake-news-manipulation-russia-hacker-cyberwar/komplettansicht

4. https://www.zeit.de/digital/internet/2017-02/bundestag-elections-fake-news-manipulation-russia-hacker-cyberwar/komplettansicht 

5. https://euvsdisinfo.eu/south-front-russia-hiding-being-russian/ 

6. https://twitter.com/menqvist70/status/1494966055369953283 

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/12/kansantasavaltalaispropagandan.html 

8. https://twitter.com/PLnewstoday/status/1496070006685196294 

9. https://euvsdisinfo.eu/manufactured-support-part-2-using-western-voices-to-spread-disinformation/ 

10. https://informnapalm.org/en/foreign-journalists-in-dpr/ 

11. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/02/informaatiosotaa-valeuutisia-ja.html  (jossa tapahtumakuvaus sekä linkit lähteisiin).




perjantai 18. helmikuuta 2022

Provokatiivisia tuli-iskuja ja kiihtyvää propagandaa

 

Helmikuun 17. päivä valkeni Itä-Ukrainan sotatoimialueella hyvin levottomana, ensimmäisenä uutisvirran täyttivät miehitetyiltä aluilta kantautuneet syytökset provokaatiosta, jotka kuitenkin aamupäivän kuluessa yksi toisensa jälkeen kumottiin ja valheellisiksi osoitettiin. Näihin disinformatiivisiin syytöksiin palaan tuonnempana, mutta alkuun huomioita tästä – viimeisimpiin kuukausiin verrattuna – hyvin poikkeuksellisesta sotapäivästä Ukrainassa.

Raskaampi ukrainalaisasemiin kohdistettu tuli alkoi varhain aamulla (noin klo. 05:00), jolloin Krymske – Pritšepilivka – Novotoškivske väliselle lohkolle Venäjän johtamat joukot kohdistivat päivän ensimmäisen tuli-iskun. Pimeän aikaan suoritettua ensimmäistä tuli-iskua seurasi tauko, jonka jälkeen samalle lohkolle kohdistettiin toinen tuli-isku 122 millin kenttätykeillä. Tykistökeskityksen ohella ukrainalaisasemia tulitettiin pienikaliiperisilla aseilla sekä singoilla ja kranaattikonekivääreillä. Krymsken alueelle ammuttiin aamun ensimmäisessä tuli-iskussa yli 30 tykistökranaattia.

Tämä Luhanskin sektorin luoteisnurkkaan kohdistettu tulitoiminta kenttätykeillä ja muilla aseilla oli kuitenkin vasta tämän päivän esinäytös. Aamulla noin kello 09:00 miehitetyiltä alueilta avattiin tuli 122 millin kenttätykeillä kohti rintamalinjan tuntumassa sijaitsevaa, Ukrainan kontrolloimilla alueilla olevaa, Stanytsia Luhanskia. Tykistökranaateista yksi osui Kindergarten №21 ”Каzkаn” ulkoseinään, toisen osuessa päiväkodin pihamaalle, valtaosa ammutuista tykistökranaateista osui muualle Stanytsia Luhanskin alueella – osa lentäessä päiväkodin yli ja osuessa läheisen ratapihan alueelle.

Päiväkotiin osuneessa tulituksessa vammautui kaksi päiväkodin opettajaa, lasten saamista vammoista ei ole toistaiseksi täyttä varmuutta (vahvistamattomien ilmoitusten mukaan maksimissaan neljä lasta olisi saanut jonkinasteisia vammoja). Ikävimmässä tapauksessa uhriluku olisi ollut huomattavasti suurempi mutta alueella tulitoiminnan seurauksena annetun hälytyksen myötä lapsia oli ehditty jo evakuoida väestösuojiin.

Myös Stanytsia Luhanskan alueelle kohdistettiin voimakas tuli-isku, yksistään kaupunkialueelle osui kymmeniä tykistökranaatteja.

Tykistökranaatista osuman saanut päiväkoti Stanytsia Luhanskassa.













Stanytsia Luhanskan lisäksi Venäjän johtamat joukot tulittivat useita muitakin taajamatyyppisiä asutettuja alueita Minsk II sopimuksessa kielletyillä asejärjestelmillä.

Vrubivkan taajamassa 122 millin tykistökranaatti osui peruskoulun pihamaalle aamupäivällä klo. 10:25. Osumahetkellä koulussa oli oppitunnit käynnissä, koulussa oli henkilökunnan lisäksi paikalla kolmekymmentä koululaista. Tykkituli vaurioitti useampaa asuinrakennusta kylässä, kaasuverkon vaurioitumisen myötä lähes useita kerrostaloja ja lähes sata muuta asuinrakennusta ja rakennusta jäi vaille lämmitystä. (1)

Tykistökranaatin osumakohta koulun piha-alueella Vrubivkassa.













Popasnan eteläpuolella sijaitsevan Novozvanivkan kylää tulitettiin 152 millin kenttätykeillä, asuintalojen vaurioitumisen ohella kylä jäi tulituksen jälkeen ilman sähköä. (2) Samalla rintamalohkolla, Novozvanivkasta etelään sijaitsevaa Troitsken kylää tulitettiin panssarivaunukanuunoilla, kyseessä oli ensimmäinen kerta kuukausiin, jolloin venäläisjohtoiset joukot tulittivat panssarikalustolla ukrainalaiskohteita.

Tykistökeskityksen tuhoja Novozvanivkassa.












Edellisten lisäksi myös seuraavia paikkakuntia, Ukrainan kontrolloimilla alueilla, tulitettiin Venäjän johtamien joukkojen toimesta 122 millin kenttätykeillä, Lobatševea, Luhanskea ja Syzea; 82 millin ja 120 millin kranaatinheittimillä tulitettiin yhteensä pariakymmentä eri paikkakuntaa ja asutettua aluetta, joukossa myös Stanytsia Luhanska, Lobatševe, Novotoškivske sekä miehitetyn Donetskin ympäristöstä Pisky, Avdiivka sekä Mar’inka.

Eilisen illan ja tämän päivän kuluessa Venäjän johtamat joukot suorittivat myös useita ilmaiskuja Ukrainan kontrolloimille alueille joko kustomoiduilla nelikoptereilla tai aseistetulla tiedustelulennokilla. Lobatševen ja Vodianen alueilla vihollinen suoritti ilmaiskun ukrainalaisasemiin, pudottamalla niihin 30 mm VOG-17 kranaatteja sekä 40 mm VOG-25 kranaatteja.

Helmikuun 17. päivän yhteenotoissa ja vihollistulessa haavoittui kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta, iltaan kello 19:00 mennessä on varmistettu kolmen siviilin saaneen vammoja Venäjän johtamien joukkojen tykki- ja kranaatinheitintulessa. Miehitetyiltä alueilta kantautuneiden tietojen mukaan rintamalinjalla sijaitsevassa Staromykhailivkassa vammautui yksi siviili 30 millin kranaatin räjähdyksessä.

Eilen, yön koitettua sotatoimet eivät kuitenkaan ole lakanneet, Stanytsia Luhanskaa on tulitettu myöhään illalla uudestaan raskailla aseilla. Tulituksen seurauksena ainakin yksi rakennus on vaurioitunut ja rakennuksen seinustalle vedetystä, tulituksessa vaurioituneesta, kaasuputkesta vuotava kaasu liekehtii valtoimenaan. (3) Stanytsia Luhanskan ohella miehitetyiltä alueilta käsin on illalla tulitettu muitakin kohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla.

Stanytsia Luhanska, illalla 17. helmikuuta 2022.
















Bellingcatin perustaja Eliot Higgins tarkasteli eilen twiittiketjussaan havaintojen, kuvamateriaalin ja muiden työkalujen avulla Stanytsia Luhanskassa päiväkotiin osunutta tykistökeskitystä sekä Vrubivkan taajamassa peruskoulun piha-alueelle osunutta tykistökranaattia, kertoa mitä osumista voi päätellä, mitä johtopäätöksiä vetää jne.

Linkki Eliot Higginsin twiittiketjuun.

* * *

Tykkitulen ohella torstai alkoi voimakkailla, Ukrainaan kohdistetuilla syytöksillä iskusta miehitetyn Luhanskin alueelle. Myöhemmin syytöksiä ryyditettiin kuvauksilla iskusta päiväkotiin, todisteena iskusta esitettiin, kuinka ollakaan, Stanytsia Luhanskan Kindergarten №21 ”Каzkаnista”. Propagandistinen ja disinformatiivinen viesti miehitetyiltä alueilta löi alkuun itsensä läpi, jonkin aikaa ukrainalaisviranomaiset olivat puolustuskannalla kiistäessään syytökset tykistökeskityksistä. (4) Totuus läntiselle medialle alkoi valjeta siinä vaiheessa, kun kuvatodisteet näyttivät väistämättömästi tulituksen kohteeksi joutuneen päiväkodin sijaitsevan Ukrainan hallinnassa olevalla alueella.

Valitettavasti torstainakin näimme myös tasapuolisuusharhan luontia läntisten medioiden toimesta. Siitä huolimatta, että sanotaan totuuden kuolevan sodassa ensimmäisenä, on Ukrainan sota näiden sotavuosien kuluessa näyttänyt moneen kertaan toteen sen, että ukrainalaisviranomaisilla ja tahoilla on pyrkimys kuvata tapahtumia todenmukaisemmin kuin vastapuolella, ja jos jätämme sodan ensimmäisen kesän kaaoksen huomiotta, niin heidän kertomus on olennaisesti useammin todennettavissa paikkansapitäväksi aihetodisteiden ja kolmansien osapuolten todistajalausuntojen avulla. Sen sijaan venäläismediat ja Venäjää tukevat mediat, joista osa on selkeitä propaganda- ja vihamedioita, ovat jääneet ja jäävät edelleen kerta toisensa jälkeen kiinni valehtelusta, todisteiden manipuloinnista, lavastuksista jne. (5 ja 6)

Venäläis- ja Venäjää tukevien ”medioiden” joukossa on lukuisia WarGonzon kaltaisia projekteja, joiden toimintaa voi kuvailla parhaiten, kuvaamalla niitä tiedustelu- ja turvallisuusapparaattien jatkeiksi. Semyon Pegovin perustama WarGonzo-projekti on niittänyt kyseenalaista mainetta toiminnallaan Venäjän sotarintamilla Syyriasta Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, jonne se saapui jälleen kerran. (7) Pegovin matkassa on usein PMC Wagnerin taistelijoita, toisinaan ”toimittajaa” leikkien. On sanottu, että esim. WarGonzo, ANNA News sattuvat aina olemaan siellä missä ”tapahtuu”, missä Venäjä pyrkii rakentamaan narratiiviaan tukevaa näytelmää.

WarGonzon ohella Itä-Ukrainan miehitetyille alueille on saapunut myös edellä mainitun ANNA Newsin ns. toimittajia. ANNA Newsin alkuperäinen nimi on Abkhazian Network News Agency, myöhemmin nimen Abkhazia korvattiin sanalla Analytical – nimen vaihto ei luonnollisestikaan muuttanut sen luonnetta. ANNA Newsin perusti ja sitä johti kuolemaansa saakka Marat Musin, Moskovan valtionyliopistossa työskennellyt analyytikko ja FININT-tutkija. ANNA Newsillä ja sen työntekijöillä on läheiset suhteet venäläispropagandaa välittäviin news-front.info ja southfront.org-kanaviin.

WarGonzon perustaja Semyon Pegov saapui (jälleen) miehitetyille alueille. (8)











Valitettavaa on, että Suomestakin on lähtenyt kyseenalaisia operaattoreita miehitetyille alueille tuottamaan ja levittämään Venäjän toimia tukevaa propagandaa. Tällä hetkellä näkyvin toimija on UMV:n eli Uuden MV-lehden päätoimittelija Janus Putkonen, jonka propagandamylly tuottaa entistä vauhdikkaampia, Ukrainaa mustamaalaavia, kertomuksia.













Sisällöntuottajien, kuten Semyon Pegov ja Janus Putkonen, rinnalla Venäjän viimeisimpien viikkojen toiminnan myötä erilaiset sisällönjakajat, keskustelua whataboutismilla pilaavat trollaajat ja bottitilit ovat lisääntyneet, jota joukkoa täydentää hyödyllisten idioottien armeija.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://uatv.ua/en/donbas-war-russia-backed-militants-fire-school-30-children-hide-in-basement/ 

2. https://twitter.com/Eire_QC/status/1494350376027439111 

3. https://twitter.com/sumlenny/status/1494401657974702092 

4. https://yle.fi/uutiset/3-12321414 

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/02/informaatiosotaa-valeuutisia-ja.html 

6. https://twitter.com/EuromaidanPR/status/1494261451690844160 

7. https://www.dailymail.co.uk/news/article-10526893/Putins-war-tourist-Pro-Russian-War-Gonzo-YouTuber-reports-line.html 

8. https://www.youtube.com/watch?v=8mCSUJ8yV6M 


Lähteenä myös pressjfo.news ja liveuamap.com.