Venäjän maavoimien panssarikalustoa Itä-Ukrainassa, Ilovaiskin taistelu

Donetskin kaakkoispuolella käytiin 7. elokuuta – 2. syyskuuta 2014 Ilovaiskin taistelu (Ilovaiskin kattila). Taisteluun osallistui joukkoja Ukrainan asevoimista ja asevoimia tukevista vapaaehtoisosastoista sekä Venäjän asevoimista (maavoimat ja maahanlaskujoukot) ja sen varustamista proxy-joukoista. Taistelu päättyi Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen kokemaan verilöylyyn niiden vetäytyessä Ilovaiskin kattilasta, vetäytyminen kattilasta alkoi 29. elokuuta 2014. Kirjoituksessani en kuitenkaan käsittele Ilovaiskin taistelua, kuten en ukrainalaisjoukkojen – taisteluiden osapuolten yhdessä sopimaa – vetäytymistä Ilovaiskin kattilasta. Venäjän ynnä miehitetyn Donetskin edustajien, kuten edesmenneen Aleksandr Zahartšenkon, kanssa tehty sopimus ukrainalaisjoukkojen vetäytymisestä päättyi verilöylyyn venäläistahojen vaatiessa ensin yksipuolista sopimusmuutosta, ja myöhemmin iskettyä rajusti vetäytyviä ukrainalaisjoukkoja vastaan. Vetäytymisen aikana Ukrainan asevoimat ja sitä tukeneet vapaaehtoisjoukot kokivat raskaimmat tappiot Starobeševen alueella, Donetskin kaakkoispuolella. Kirjoitukseni on (myöhäinen) jatko-osa blogilleni ”Venäjän asevoimien mekanisoitu kolonna siirtyy Ukrainasta takaisin Venäjälle (3. syyskuuta 2014)” (kirjoitettu 22. elokuuta 2019).

Kyseisessä blogissa kävin läpi Forensic Architecturen julkaisemaa katsausta ”The Battle of Ilovaisk; Mapping Russian Military Presence in Eastern Ukraine, August–September 2014” (1) ja sen havaintoja syyskuun 3. päivä (v. 2014), jolloin Venäjän asevoimien kolonna palasi Burnen kylän kautta takaisin Venäjälle.

Tässä kirjoituksessa vuorostani poimin esille Ilovaiskin taisteluun osallistuneita Venäjän maavoimien taistelupanssarivaunuja (mallit ynnä muita mahdollisia tietoja sekä havaintoja). Mikäli joku on kiinnostunut lukemaan seikkaperäisen kuvauksen Ilovaiskin taistelusta (Ilovaiskin kattilasta), suosittelen tutustumaan Maavoimien tutkimuskeskuksen joulukuussa 2016 julkaisemaan katsaukseen Ilovaiskin taistelusta. (2)

Upotuskuvassa tuhoutunut venäläisten T-72B3 taistelupanssarivaunu, 1,7 km kaakkoon Novodvirskestä. (3)

Seuraavaksi yleiskuva Donetskin etelä ja kaakkoispuolelta, johon olen merkinnyt Ilovaiskin kattilan ynnä Ukrainan asevoimien ja sitä tukeneiden vapaaehtoisjoukkojen vetäytymisreitit sekä vetäytymisen kuluessa tapahtuneet merkittävimmät alueet, joilla vetäytyvät ukrainalaisjoukot joutuivat joko taistelukosketukseen vihollisen kanssa tai sen epäsuoran tulen kohteeksi.

Yleiskuvaa seuraa alla satelliittikuva alueesta, joka on merkitty yleiskuvaan upotettuun satelliittikuvaan punaisena suorakulmiona. Satelliittikuvaan olen merkinnyt suorakulmiolla alueen Burnen kylän itäpuolella, alueen, jolla on osa 3. syyskuuta 2014 takaisin Venäjälle siirtyvästä kolonnasta – kyseessä on satelliittikuvan perusteella tekemieni havaintojen mukaan osa Venäjän asevoimille kuuluvasta joukko-osastosta. Todennäköisesti kyseessä on osa Venäjän maavoimien mekanisoidusta- tai panssariprikaatista, mutta koska Ilovaiskin kattilaan osallistui Venäjältä myös maahanlaskujoukkoja (VDV), kuvailen kolonnan olevan osa Venäjän asevoimia sen sijaan, että määrittelisin tarkemmin aselajin tai joukko-osaston.

Alla olevassa kuvakaappauksessa satelliittinäkymästä Burnen etelä- ja itäpuolelta 3. syyskuuta 2014 on havaittavissa noin neljäkymmentä erilaista sotilasajoneuvoa. Merkittävä osa niistä on maastokuorma-autoja, jotka vetävät todennäköisimmin kranaatinheittimiä (tai kenttätykkejä), joukossa on myös panssaroituja ajoneuvoja ja aivan kärjessä on rynnäkköpanssarivaunuja (n. 15 kpl) sekä kaksi taistelupanssarivaunua.

Otan lopuksi lähempään tarkasteluun tämän kolonnan osan kärjen, johon kuuluu rynnäkkövaunujen ohella kaksi taistelupanssarivaunua. Päättelen kyseessä olevan taistelupanssarivaunujen muun muassa seuraavien seikkojen tähden:

- jopa satelliittikuvassa on nähtävillä vaunujen tornin pyöreä muoto, se on myös halkaisijaltaan sen verran iso, ettei kyseessä voi olla rynnäkkövaunun torni (esim. BMP-2) ja toisaalta sellaisessa kohdassa, ettei kyseessä voi olla panssarihaupitsin torni.

- etenkin jälkimmäisen vaunun kohdalla on nähtävillä, aavistuksen omaisesti, vaunun pääaseen putki (125 mm panssarivaunukanuuna).

- vaunujen väri käy yksiin Venäjän, Ilovaiskin kattilassa, käyttämien vaunutyyppien (T-72BA ja T-72B3) väreihin (tumman vihreä).

Tuhoutuneiden tai taistelukentälle jääneiden vaunujen ja muun aineiston perusteella on voitu päätellä, että Ilovaiskin kattilaan otti osaa sellaisia venäläisiä taistelupanssarivaunuja, joita ei ole koskaan myyty Ukrainalle – kyseessä ovat modernisoidut versiot T-72 taistelupanssarivaunusta, T-72BA ja T-72B3.

Tuhoutunut venäläisten T-72B3 taistelupanssarivaunu, 1,7 km kaakkoon Novodvirskestä.

Elokuun 29. 2014 venäläiset tulittivat Ilovaiskista vetäytyvää ukrainalaisten ”eteläistä kolonnaa” Tšervonoselskoen kylän alueella, vetäytyvään kolonnaan kuului muun muassa Donbas pataljoona taistelijoita. Seuranneessa taistelussa ukrainalaisten onnistui tuhota toinen venäläisten T-72B3 taistelupanssarivaunuista ja vaurioittaa toista niin pahoin, että se päätyi heidän käsiin. (4) Vaunut kuuluivat Venäjän maavoimien 6. panssariprikaatin varustukseen, ja Itä-Ukrainassa ne oli miehitetty prikaatin vahvuuteen kuuluvilla panssarimiehillä. Tšervonoselskoen taisteluissa ukrainalaisten onnistui vangita useita venäläissotilaita, joukossa oli myös kaksi 6. panssariprikaatin sotilasta – Ivan Badanin ja Jevgeni Chernov. Alla kuvia Tšervonoselskoesta.

Ukrainalaisten Tšervonoselskoessa tuhoama T-72B3.

Yllä olevassa kuvassa ukrainalaisten Tšervonoselskoessa haltuun ottama T-72B3, 3-4 päivää myöhemmin samainen vaunu päätyi jälleen Venäjän proxyjen haltuun. Huomioikaa valkoiset ympyrämerkinnät, venäläiskalustossa ei ollut joukko-osastotunnuksia tai muita valtiollisia merkintöjä, sen sijaan Ukrainan alueella, Ilovaiskin kattilan aikaan, operoinut kalusto oli lähes poikkeuksetta merkitty valkoisilla ympyrämerkinnöillä (omien tunnistamisen helpottamiseksi). (5)

Starobeševen alueella Venäjän maavoimat menetti vähintään kaksi T-72BA taistelupanssarivaunua ja rynnäkkövaunun sekä kolme Kamaz maastokuorma-autoa yhteenotossa vetäytyvien ukrainalaisten kanssa. Tuhoutunut panssarikalusto kuului Venäjän maavoimien 21. mekanisoidulle prikaatille.

T-72BA taistelupanssarivaunu on modernisoitu versio T-72B taistelupanssarivaunusta, T-72BA toimitukset Venäjän maavoimille alkoivat vuosituhannen vaihteessa (1999-2000). Itä-Ukrainassa, Ilovaiskin kattilassa kyseisillä taistelupanssarivaunuilla operoi vain Venäjän maavoimien 21. mekanisoitu prikaati.

Venäjän maavoimien 21. mekanisoidun prikaatin tuhoutunut T-72BA.

Ilovaiskin taistelussa Venäjän asevoimat menetti kaluston ohella myös sotilaita kaatuneina ja haavoittuneina sekä sotavankeina. The New York Times julkaisi 21. syyskuuta 2014 artikkelin Donbasissa kuolleiden venäläissotilaiden salaisista hautajaisista – ”Soldiers’ Graves Bear Witness to Russia’s Role in Ukraine”. Toimittajat vierailivat Selizovossa Venäjällä, tavaten taistelussa menehtyneen 6. panssariprikaatin kersantin omaisia, ja käyden tämän haudalla.

Ukraina asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoiset vangitsivat tuolloin kahden 6. panssariprikaatin sotilaan lisäksi kymmenen sotilasta 331. kaartin maahanlaskurykmentistä, yhden sotilaan 8. kaartin mekanisoidusta vuoristopataljoonasta ja neljä sotilasta 31. kaartin ilmarynnäkköprikaatista.

Venäläiskaluston merkinnöistä

Itä-Ukrainaan lähettämästään kalustosta Venäjä on pyrkinyt poistamaan erilaiset taktiset tunnukset ja joukko-osastojen tunnukset – sama pätee myös sotilaisiin, joista monilla on epämääräisiä ”kansantasavaltojen” ”dokumentteja”. Näin Venäjä valtiona peittelee jälkiään – miksi hyväksymme sen hymistellen?

Ilovaiskin kattilaan osallistuneisiin Venäjän asevoimien ajoneuvoihin ja muuhun kalustoon oli maalattu (todennäköisesti) tunnistamisen helpottamiseksi selkeät, suurikokoiset, valkoiset ympyrät. Elokuun 28. 2014 Reutersin toimittaja(t) kuvasivat Krasnodarovskyin kylän pohjoispuolella, noin kaksi kilometriä Ukrainan ja Venäjän rajalta Venäjän puolella, Ukrainan suunnasta saapuvan kolonnan maastokuorma-autoja, joihin oli maalattu suuret valkoiset ympyrät. (6) Toimittajat kuvasivat kolonnaa aikana, jolloin Ukrainan puolella (noin 30 km luoteeseen) oli käynnissä Ilovaiskin taistelu.

Alue, jolla Reutersin toimittajat kuvasivat kolonnan, geolokaatio Bellingcat.

Venäjän Ukrainan offensiiviin Ilovaiskissa osallistuneessa kalustossa oli samanlaiset merkinnät, kuten ukrainalaisten haltuun päätyneessä 6. panssariprikaatin T-72B3 taistelupanssarivaunussa (ks. kuva aiemmin). Alla muutama esimerkkikuva lisää, kaksi ensimmäistä kuvaa otettu tuhotusta venäläiskalustosta Ukrainan maaperällä, kolmas on Reutersin kuva Venäjän maaperältä.

Tuhoutunut T-72B3, 6. panssariprikaati – Venäjä (huom. vaunun rungon tummanvihreä väritys).

BMD-2 rynnäkkövaunu, käytössä Venäjällä maahanlaskujoukoilla.

Reutersin kuva venäläisistä maastokuorma-autoista, Krasnodarovskyin pohjoispuolella Venäjällä.

Videokuvien, valokuvien ja muiden havaintojen perusteella voidaan sanoa Venäjän systemaattisesti käyttäneen Ilovaiskin taistelun aikana, alueella operoivillaan joukko-osastoillaan, ajoneuvoihin ja kalustoon merkittynä tunnuksena (käyttäkäämme tätä sanaa) valkoista ympyrää. Sellainen löytyy maastokuorma-autoista, miehistönkuljetusajoneuvoista ja rynnäkkövaunuista sekä taistelupanssarivaunuista – taistelupanssarivaunuihin ja vastaaviin taistelutoimiin osallistuneisiin vaunuihin ja ajoneuvoihin oli ympyrämerkintöjä tehty useita, jonka perusteella päättelen kyseessä olleen yksinkertainen ja helposti havaittava omatunniste.

Päätän tämän kirjoituksen kysymykseen – miksi hyväksymme Venäjän vetäytymisen valtiollisesta vastuusta Ukrainan sodassa? Miksi emme aseta Venäjää todelliseen vastuuseen Ukrainan alueiden miehittämisestä (Krim ja osia Donbasista), sodankäynnistä, valtiollisesta terrorismista, ihmisoikeusrikoksista ynnä sotarikoksista?

Marko

1. https://forensic-architecture.org/investigation/the-battle-of-ilovaisk 

2. Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila:

https://puolustusvoimat.fi/documents/1951253/4047542/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf/a0c74a16-90de-44d8-8a38-f33c903a8def/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf.pdf 

3. Upotuskuva via DestroyedTanks, reddit.com.

4. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2015/09/29/russias-6th-tank-brigade-pt-2/ 

5. Kuvakaappaus videolta: https://www.youtube.com/watch?v=i1-U72O751U 

6. https://forensic-architecture.org/investigation/the-battle-of-ilovaisk (videolta alkaen 01:40). 

Lähteenä hyödynnetty myös Prometheus kustannuksen ”Donbas in Flames – Guide to the Conflict Zone” -teoksen sivuja 66 ja 74 sekä Reutersin artikkelia ”Exclusive: Charred tanks in Ukraine point to Russian involvement”.

Bäckman – Sandarmohin hiekkakankailta Itä-Karjalan keskitysleireille

Toimittaja Arja Paananen kirjoitti eilen Ilta-Sanomissa Venäjällä käynnistettävästä rikostutkinnasta, joka kohdistuu epäilyyn Suomen suorittamasta joukkotuhonnasta (eli kansanmurhasta) Itä-Karjalassa jatkosodan aikana (v. 1941-44) suomalaisten perustamilla leireillä. (1)* Näille leireille eristettiin ”epäkansallista” eli syntyperältään ei-suomensukuista väestöä sekä poliittisesti epäluotettavia sotilashallintoalueen asukkaita (tarkoittaen suomensukuisia ja ei-suomensukuisia asukkaita) sekä poikkeustapauksissa muitakin sotilashallintoalueen väestöön kuuluvia henkilöitä. Vuoden 1943 aikana Itä-Karjalaan perustettuja ryhdyttiin keskitysleirien sijaan kutsumaan siirtoleireiksi. (2)

Tänään Arja Paananen palasi aiheeseen katsauksella Suomen (Kansallisarkisto ja ulkoministeriö) vastauksesta Venäjän tuoreimpaan maahamme kohdistuneeseen kansanmurhasyytökseen. Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva muistutti venäläisiä siitä, että –

”kaikki suomalainen arkistotieto Itä-Karjalan siviili- ja sotavankileireistä on täysin avointa ja keskeiset tietokannat esimerkiksi leireillä kuolleista löytyvät internetistä vapaasti ja jopa venäjän kielellä” – (3)

Nuortevalle aihe ei suinkaan ole uusi. Venäjä julkaisi jo viime syksynä suomalaisten perustamia leirejä koskevia asiakirjoja, tuolloin Nuorterva arvioi suomalaisten harjoittaneen Itä-Karjalassa etnistä erottelua, mutta suomalaisten sotilasviranomaisten toimintaa ei kuitenkaan voi pitää etnisenä puhdistuksena (ts. ei siis myöskään kansanmurhana). (4)

Nyt esille nousseesta aiheesta tekee kiinnostavamman se, että suomalainen, Venäjälle työskentelevä, propagandisti Johan Bäckman on nostanut aiheen esille lukuisia kertoja. Hänen osalta aiheen käsittely sosiaalisessa mediassa sekä lukuisissa venäläismedioissa alkoi viime vuoden puolella, viittauksenomaisesti mahdollisesti aiemminkin. Eräänlaisena aloituksena voidaan pitää hänen kustantamaa, toimittaja Armas Mashinin ja historioitsija Sergei Veriginin kirjoittamaa teosta Sandarmohin arvoitus (I osa), jossa heitetään epäilys, että suomalaiset olisivat Sandarmohin joukkosurmien taustalla, että suomalaiset olisivat haudanneet Sandarmohiin toisessa maailmansodassa tappamiaan venäläisiä (sotavankeja).

Ei ole näyttöä siitä, että suomalaiset olisivat haudanneet Sandarmohiin ketään, ennemminkin on todennäköistä, että suomalaiset eivät edes olleet jatkosodan aikana tietoisia alueen joukkohaudoista. Sandarmohissa teloitettiin ja sinne haudattiin Josif Stalinin vainojen uhreja 30-luvun toisella puoliskolla. Joukkoteloitukset alkoivat Sandarmohissa 11. elokuuta 1937, jatkuen 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla ammuttiin yli 7000 ihmistä – aikuisia ja lapsia; kymmenien kansallisuuksien edustajia – joukossa 762 suomalaista.

Sandarmohin historian uudelleen kirjoittaminen liittynee Venäjällä käynnissä olevaan kampanjaan, jossa uudelleen jalustalle nostettua (rehabilitoitavaa) Josif Stalinia on ryhdytty valkopesemään ja siinä sivussa Sandarmohin synkeää historiaa tutkineita, kuten Juri Dmitrijeviä, vainotaan ja heitä vastaan nostetaan oikeuskanteita neuvostoaikojen tyyliin. (5) Joten asetankin tämän Johan Bäckmanin perustaman kustannusyhtiön (Johan Bäckman Publications) kustantaman teoksen, jossa spekuloidaan suomalaisten syyllisyydellä Sandarmohin uhreihin, siihen kategoriaan julkaisuja, jotka tukevat Venäjän valtiollista narratiivia osallistuen hirmuhallitsijan valkopesuun, ja samalla totuudenpuhujien mustamaalaamiseen.

Viime syksynä (v. 2019) Johan Bäckman antoi Sandarmohista ynnä suomalaiskeskitysleireistä lukuisia haastatteluja venäläismedioille – haastatteluja on enemmän kuin alla olevat kuvakaappaukset antavat ymmärtää. Haastatteluissa kuin myös lukuisissa sosiaalisen median viesteissä Sandarmoh ja keskitysleirit kietoutuivat sujuvasti toisiinsa, asiaan perehtymätön saattaisi luulla niillä olevan historiallinen yhteys.

Samaiseen aiheeseen Bäckman palasi jälleen tammikuun lopussa. Tuolloin Petroskoissa (ent. Äänislinna) järjestettiin yleisötilaisuus, jolloin esiteltiin Sandarmohin arvoitus -kirjanen ja siinä esille tuotu – Venäjän virallista historiankirjoitusta tukeva – ajatus siitä, että Sandarmohiin on haudattu muita kuin Stalinin vainojen uhreja, eli tässä tapauksessa suomalaisten ylläpitämällä Karhumäen sotavankileirillä kuolleita tai teloitettuja (puna-armeijan sotilaita). Tilaisuutta seurasi myös kaksi televisiokanavaa. Tämänkin jälkeen Bäckman on sivunnut aihetta sosiaalisessa mediassa useita kertoja.

Kuvakaappaus @johanbek twitter-tili.

Helmikuun puolivälin tietämillä Bäckman järjesti, ehtaan punakaartin tapaan, huutoäänestyksen siitä, pitäisikö Suomen maksaa korvauksia Leningradin saarron uhreille sekä Petroskoin keskitysleirin lapsiurheille. Äänestyksessä 87,1 prosenttia äänestäneistä oli sitä mieltä, ettei pidä.

Bäckmanilla on ollut oma – selkeä – roolinsa tässä kuviossa. Hän on esiintynyt lukuisille venäläismedioille, tuoden esille niin Sandarmohin kuin myös suomalaisten perustamien keskitysleirien uhrit – epäilemättä tavalla, jossa Suomi ei ole esiintynyt edukseen. Moni varmaan tässä vaiheessa pohtii, että ”Miksi?”. Miksi kohdistaa Suomeen tällaista kiusaa valtiollisen operaattorin ynnä valtion taholta? Onko tarkoitus rakentaa tarinaa, joka tukee Venäjän virallista historiankirjoitusta, samalla valkopesten Stalinia? Vai sisältyykö tähän toimia, joilla halutaan kohdistaa – syystä tai toisesta – painetta Suomeen samaan tapaan kuin loppuvuodesta 2015 ja alkuvuodesta 2016, jolloin Suomen Lapissa itärajalle saapui suurin joukoin turvapaikanhakijoita Venäjältä; tai ilmatilanloukkauksiin verrattavalla tavalla; vai välittääkö Venäjä tällä toimella viestiä ulkomaiden ohella sen omille rajaseuduille; vai onko edes olemassa mitään perusteltua syytä – muuta kuin se, että Venäjä toimii näin koska se voi.

Olen huomannut useiden pitävän Johan Bäckmania jonkin sortin ”pellenä” – etten sanoisi harmittomana tapauksena. Itse en tällaista arviota missään nimessä allekirjoita, kyse on hänen kohdalla ennemminkin hyvin laskelmoidusta toiminnasta, jolla on selkeä päämäärä, jota voisi lyhyesti kuvata tarkoitukseksi horjuttaa yhteiskunnallista vakautta Suomessa eli asia päinvastaisesti ilmaisten – synnyttää Suomeen epävakautta. Ei Bäckman tätä tietenkään omaehtoisesti toteuta, vaan hän toimii operaattorina – työnantajansa työrukkasena tietäen varsin hyvin mitä tekee ja mihin on ryhtynyt.

Marko

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006480585.html 

2. https://fi.wikipedia.org/wiki/Itä-Karjalan_keskitysleirit 

3. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006482333.html 

4. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006289698.html 

5. http://khpg.org/en/index.php?id=1572281640&w 

*: Venäjän federaation tutkintakomitea aiheesta:

https://sledcom.ru/news/item/1456550/

Blogissa on hyödynnetty myös aiempia kirjoituksiani –

”Johan Bäckman – Sandarmohin hiekkakankailta verkkovaikuttamiseen” (18.2.2020) ja

”Johan Bäckman – Sandarmohin haudoilta Donbasin raunioille” (24.10.2019). 

Kasakkojen puolisotilaalliset joukot Venäjällä likaisentyöntekijöinä

Viime vuosina olemme nähneet uutisista, kuinka Venäjällä maan hallinto on turvautunut puolisotilaallisiin kasakkajoukkoihin oppositiomielenosoitusten väkivaltaisissa hajottamisissa. (1) Venäjän hallinnon toiminta ei kuitenkaan millään muotoa yllätä, koska näyttää siltä, että – sen todellisen opposition – pelotteluun Venäjän hallinto, ainakin jollain tasolla, käyttää samoja keinoja, joilla se on nujertanut vastarintaa ja kansalaisaktivismia Ukrainalta miehittämiltään alueilla, kuin myös muilla alueilla, joita Venäjän hallinto, tai sen kontrolloima ja varustama ryhmittymä, miehittää. Erojakin toki on, kuten se, että Venäjän miehittämillä alueilla keinovalikoima on vieläkin brutaalimpi, pitäen sisällään fyysisen ja henkisen väkivallan rinnalla kiduttamiset ynnä murhat sekä kollektiiviset rangaistukset.

Tässä kirjoituksessa luon lyhyen katsauksen kasakkaryhmien toimintaan Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla, yhtenä hallinnon nyrkeistä toteuttamaan miehitettyjen alueiden pelolla- ja väkivallalla kontrollointia ja hallintaa, jotta siviilivastarinta pysyisi mahdollisimman vähäisenä. Itä-Ukrainassa osa näistä kasakkayksiköistä on myös osallistunut taisteluihin alueiden hallinnan ja kontrolloinnin ohella, kyseiset yksiköt on useimmiten sisällytetty ns. aluepuolustusprikaateihin, niiden todellisen taisteluarvon ollessa vähäisen.

Venäläisiä kasakoita miehitetyllä Krimin niemimaalla. (2)

Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan Ukrainalta helmikuussa 2014, varsinaista miehitysoperaatioon osallistuvia Venäjän asevoimien ja turvallisuuselinten joukkoja tuki erilaisia puolisotilaallisia joukkoja sekä puolirikollisia ryhmiä, tähän ryhmään kuului myös pääasiassa Kubanin alueen kasakoista kootut yksiköt. Sama kuvio toistui hiukan myöhemmin saman kevään kuluessa venäläisjohtoisten joukkojen aloittaessa Itä-Ukrainassa operaation, joka johti kaaoksen ja puolittaisen anarkian jälkeen käynnissä olevaan sotaan, ja tässä operaatioon Venäjältä osallistui vapaaehtoisina, pääasiassa, Donin kasakoista koottuja yksiköitä, joiden taistelukyky oli hyvin vaihteleva, eräiden yksiköiden kyetessä lähinnä valvomaan ja kontrolloimaan miehitettyjä alueita ja pitämään yllä näennäistä – voimaan perustuvaa – järjestystä, jossa miehitystä vastustaviin henkilöihin ja ihmisryhmiin voitiin kohdistaa hyvinkin brutaalia voimaa.

Edelleen Ukrainalta miehitetyssä osassa Donbasia vallitsee tila, jossa valta perustuu voimaan eikä lakiin ja oikeudenmukaisuuteen, mutta etenkin sodan ensimmäisen vuoden puolentoista aikana asetelma oli vieläkin selkeämmin se, että sillä oli valta, jolla oli voimakkaimmat aseet tai liittolaiset, mikä johti siviileiden olemattomien oikeuksien sortamiseen, rikollisuuteen, korruptioon ja ikävimmillään brutaaliin väkivaltaan. Tässä(kin) kuviossa kasakkajoukkioilla oli oma roolinsa – eivät ne toki olleet muita miehittäjän puolirikollisia joukkioita pahempia mutta eivät parempiakaan. Miten tähän on sitten ajauduttu?

Tunnustan alkuun, etten ole tarpeeksi hyvin perehtynyt Venäjän kasakoiden historiaan, siihen kuinka he luovivat neuvostoaikojen läpi, joten tyydyn ulottamaan katseeni 90-luvun alkupuolelle ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiin vuosiin.

Tässä yhteydessä on myös syytä huomioida se, että venäläisiä kasakkaorganisaatioita ei tässä asiayhteydessä ole syytä sekoittaa ukrainalaisiin kasakoihin ja heidän muodostamiin organisaatioihin ja perinnejoukkoihin. Ei, vaikka esim. Venäjällä Donin kasakat ovatkin perustelleet osallisuuttaan sotaan historiallisilla alueilla, jotka Don joen alueella ulottuvat – heidän mielestä – Ukrainalle kuuluvan Donbasin alueelle saakka. Tämäkin on enemminkin ilmentymä nyky-Venäjän imperialismia, sitä, kuinka erilaiset ryhmittymät sitoutetaan palvelemaan Venäjän johtoa saadakseen vastalahjaksi oikeuden harjoittaa (näkyvästi) omaa toimintaansa.

Venäjän kasakat ovat nyky-Venäjälläkin osallistuneet vapaaehtoisina maan käymiin sotiin 90-luvulta lähtien, Moldovassa käytyyn Transnistrian sotaan (2. maaliskuuta – 21. heinäkuuta 1992) sekä Georgian alueella käytyyn Abhasian sotaan (14. elokuuta 1992 – 27. syyskuuta 1993). (3) Näihin sotiin on osallistunut henkilöitä, jotka osallistuivat venäläisen kasakka-ataman Nikolai Kozitsynin perustaman organisaation riveissä sotaan Ukrainassa.

Nykyään kasakkayksikköjä on kaikkialla Venäjällä, niin alueilla, joilla niitä on ollut historiallisesti, kuten Donin, Kuban ja Volgan sekä eteläisen Uralin alueella kuin myös alueilla, joilla ei ole omaa kasakkahistoriaa, kuten keskisellä ei-mustanmullan-alueella. Moni, nykyisistä puolisotilaallisista kasakkayksiköistä, oli alun perin luonteeltaan lähinnä edustuksellisia – eivät vielä organisaatioina puolisotilaallisia toimijoita (vaikka jäseninä sellaisia olikin). (3)

Mutta Vladimir Putinin valtakaudella kasakoiden rooli toimijana on kokenut melkoisen muutoksen, vuosituhannen alkupuolella, joulukuussa 2005, hyväksyttiin laki ”rekisteröidyistä kasakoista Venäjän federaatiossa” ja viime vuoden (2019) lopulla Venäjän lainsäädäntöön tehtiin kasakkoja asemaa koskevia muutoksia, asettaen heille tiukemman valtionkontrollin, mikä voi muiden muutosten ohella viitata siihen, että Venäjällä on tarkoitus käyttää kasakoista koottuja puolisotilaallisia joukkoja erilaisiin valtiollisiin tarkoituksiin, joihin voi sisältyä erilaisia operaatioita Venäjän rajojen tuntumassa tai kolmansissa maissa, kuten Ukrainassa tai Ukrainalta miehitetyillä alueilla.

Tässä yhteydessä mieleen palaa suunnitelma, jonka Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikkönä toiminut kenraali Nikolai Makarov hahmotteli Izvestijalle antamassaan haastattelussa vuonna 2012, jonka mukaan ”Muodostamme kasakoista joukko-osastoja, jokaisessa sotilaspiirissä on oltava vähintään yksi kasakkaprikaati” (4) – ja näyttää todellakin siltä, että Venäjä on ruvennut toteuttamaan tätä suunnitelmaa – ajatusta – viime vuosina, josta voimme poimia esimerkkeinä seuraavat tapahtumat Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan rinnalla.

Vuonna 2014, Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n Astrahanin alueen ja Kalmukian tasavallan rajavartioinnista vastanneen osaston varapäällikkö eversti Dmitri Prokopov aloitti projektin, joka johti kasakoista koottujen rajapartio-osastojen muodostamiseen ja sijoittamiseen FSB:n alaisuuteen – ensimmäiset tällaiset yksiköt aloittivat toimintansa maaliskuussa 2017.

Muutama vuosi sitten, vuonna 2016, Rostovin alueella, aloitettiin kasakkareserviläisten rekrytointi Venäjän asevoimiin. Näitä reserviläisiä harjoitutetaan Ukrainan rajan tuntumassa Kamensk-Šahtinskin kaupungin alueelle sijoitetun 11. pioneeriprikaatin tukikohdassa 2-3 päivänä kuukaudessa sekä kerran vuodessa pidemmän periodin verran (noin kolme viikkoa). Nämä kasakkayksiköt ovat ottaneet osaa Venäjän viime vuosien suurimpiin sotaharjoituksiin, kuten Zapad-2017, Vostok-2018 ja Tsentr-2019, unohtamatta pienempiä harjoituksia. (5)

Krimin niemimaan miehitykseen osallistunut venäläinen ataman Nikolai Doluda.

Aiemmin viittasin viime vuoden lopulla Venäjällä tehtyihin lakimuutoksiin (asetukset 543 ja 544), joiden myötä lakeihin saatiin aikaan joukko muutoksia, joiden avulla tehostetaan ja keskitetään kasakkayksiköiden ja -kokoonpanojen toimintaan. Asetuksen 544 muutoksen myötä kasakka ataman Nikolai Doluda nimitettiin asetuksessa 543 nimetyn kasakkaorganisaation päämajan, käytännössä esikunnan, koska kyse on puolisotilaallisista yhtymistä, johtoon. (5)

Nikolai Doluda nimettiin vuonna 2006 Krasnodarin alueen kuvernööriksi, vuodesta 2007 alkaen hän toimi Kubanin alueen puolisotilaallisten kasakkajoukkojen komentajana, ottaen osaa joukkoineen Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehitykseen vuodesta 2014 alkaen.

Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle perustettiin ns. Krimin aluepuolustusprikaateja Venäjän miehityksen seurauksena, tämän organisaation taustalta löytyy venäläinen kenraali Nikolai Pankov. (6) Miehitystä tukeneet kasakkaorganisaatiot, muiden vastaavien organisaatioiden rinnalla, on sijoitettu näihin aluepuolustusprikaateihin, joita Venäjä käyttää hyvin vaihteleviin operaatioihin miehittämällään niemimaalla. Eräissä tapauksissa näiden ryhmien toiminta on itsenäistä, ohittaen virallisen komentoketjun. Näiden aluepuolustusprikaatien ”työalueeseen” kuuluu näennäisen järjestyksenpidon ohella erilaiset kurinpidolliset ja terrorin toimet, jotka kohdistetaan – poikkeuksetta – miehitystä vastustaviin aktivisteihin ja ryhmiin, kuten Krimin tataarien kulttuuria ja yhtenäisyyttä vaaliviin ryhmiin, jotka Venäjä on nimennyt terroristiorganisaatioiksi. Viime aikoina Venäjä on määrännyt käytettäväksi näitä puolisotilaallisia joukkoja (mukaan lukien kasakat) valvomaan miehitetylle niemimaalle määrättyä koronaviruskaranteenia yhdessä poliisin ja kansalliskaartin (Rosgvardia) kanssa, (7) mikä on herättänyt suurta huolta ihmisoikeusaktivisteissa, heidän epäillessä koronaviruskaranteenien varjolla syyllistyttävän laajamittaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, joihin näiden puolisotilaallisten joukkojen on tiedetty aiemminkin miehitetyllä niemimaalla syyllistyneen.

Nämä Venäjän toimet Krimillä herättävät sitten ajatuksen siitä, että millainen mahtaa olla tilanne Venäjän miehittämässä osassa Donbasia? Myös tällä alueella on määrätty ulkonaliikkumiskieltoja sekä eriasteisia karanteeneja myös koronavirusepidemian vuoksi, sääntöjen rikkojille voidaan langettaa mittavat sakot (jotka voi myös maksaa dollareissa), mutta aivan kuten Krimin niemimaalla, myös miehitetyssä Itä-Ukrainassa on suurena pelkona ja epävarmuuden synnyttäjänä se, että epidemiaa käytetään tekosyynä kontrollin tiukentamiselle sekä ei-toivottujen henkilöiden (esim. miehityksen vastustajien) pidätyksille.

Saamieni tietojen mukaan, miehitetyssä Itä-Ukrainassa ihmiset pelkäävät koronaviruksen johtavan huteran talouden romahtamiseen ja sen seurauksena laajoihin irtisanomisiin, niiden kohdistuessa henkilöihin, joilla on vääriä mielipiteitä Venäjästä, hallinnosta ja hallinnon nimeämistä toimijoista.

Aivan kuten Krimillä, myös Venäjän miehittämässä Itä-Ukrainassa siviileihin kohdistuvan kurinpidon nyrkkinä toimivat ns. aluepuolustusprikaatit, joihin valtaosa kasakkaosastoistakin on sisällytetty, poikkeuksen muodostavat eräät kasakkojen kansalliskaartin (ven. Казачья Национальная гвардия) osastot, joiden Yhdysvaltojen ulkoministeriö on epäillyt olevan osa Venäjän asevoimien erikoisjoukkoja. (8) Tämän miehitetyssä Itä-Ukrainassa operoivan kasakkaorganisaation komentajana toimi marraskuuhun 2014 saakka ataman Nikolai Kozitsyn, kasakkojen kansalliskaartin kuuluessa virallisesti hänen perustamaansa Suuren Donin armeijan (ven. Всевеликое войско Донское; engl. Great Host of Don Cossacks) organisaatioon.

Miehitetyn Krimin ohella puolisotilaallisten kasakkajoukkojen tiedetään syyllistyneen ihmisoikeusrikkomuksiin Itä-Ukrainassa, ihmisoikeusrikkomusten ohella niillä on todisteiden mukaan tilillä myös sotarikoksia (esim. ukrainalaisten sotavankien teloituksia). (9)

Donin kasakkoja Perevalskissa, miehitetyssä Itä-Ukrainassa, syksyllä 2014.

Ukrainaan kohdistuva uhka koillisessa kasvaa? 

Venäjän toiminta ja rajajoukkojen ryhmittely Ukrainan rajantuntumassa Voronezhin, Belgorodin ja Kurskin sekä Brjanskin alueilla herättää ymmärrettävästi huolta Ukrainassa. Se mitä Venäjällä tapahtui etelässä – Rostovin ja Krasnodarin alueilla ennen Krimin niemimaan miehitystä ja Itä-Ukrainan sotaa, näyttää nyt toistuvan pohjoisempana puolisotilaallisten kasakkajoukkojen ryhmittelyn muodossa. Alla havainnollistava kuva Venäjän toimista Ukrainan rajan tuntumassa em. alueilla.

Venäjä liitti Belgorodin alueelle sijoitettuun Petrokuvskin mekanisoituun rykmenttiin kasakoiden puolisotilaallisista joukoista kootun osaston. Petrokuvskin mekanisoitu rykmentti on sijoitettu Valuikin ja Solotin alueille lähelle Ukrainan rajaa (n. 25 km rajalle).

Belgorodin alueella Oktjabr’skissa, on osaksi Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n rajajoukkoja sijoitettu kasakoista koottu joukko-osasto. Myös Voronezhin alueella on siirrytty samanlaiseen järjestelyyn Ukrainan rajalla. (10) On todennäköistä, että myös Kurskin ja Brjanskin alueilla on kasakka-osastoja sijoitettu, tai sijoittamassa, joko FSB:n alaisiin joukko-osastoihin rajan pintaan tai asevoimien yhtymiin.

Rajavalvonnasta vastaavien joukkojen vahvistamisen ohella Venäjä on vahvistanut Ukrainan vastaiselle rajalle sijoittamia asevoimien yksiköitä käytännössä koko sodan ajan, eräiltä osin vahvistaminen alkoi jo ennen sota, v. 2013 kuluessa. Aihetta sivuan blogissa ”Donin operatiivinen ryhmä Ukrainan rajalla”.

Marko

1. https://www.rferl.org/a/the-mayor-s-muscle-moscow-leans-on-cossack-brawn-to-put-down-dissent/29215357.html 

2. https://informnapalm.org/en/russia-loses-control-over-self-defense-of-crimea/ 

3. https://informnapalm.org/en/is-russia-preparing-new-occupier-forces-at-the-ukrainian-border/ 

4. https://iz.ru/news/532117 

5. https://informnapalm.org/en/is-russia-preparing-new-occupier-forces-at-the-ukrainian-border/ 

6. https://informnapalm.org/en/russia-loses-control-over-self-defense-of-crimea/ 

7. http://khpg.org/en/index.php?id=1586718841 

8. https://www.theguardian.com/world/2014/apr/22/-sp-does-us-evidence-prove-russian-special-forces-are-in-eastern-ukraine 

9. http://khpg.org/en/index.php?id=1575588809 

10. https://informnapalm.org/en/is-russia-preparing-new-occupier-forces-at-the-ukrainian-border/ 

Lähdemateriaalina käytetty myös majuri Justin Bristow’n analyysia ”Russian Private Military Companies: An Evolving Set of Tools in Russian Military Strategy”.

Ukrainan sota: kaikki alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin kuusi vuotta sitten 12. huhtikuuta, jolloin Venäjän operaattoreiden johdolla Ukrainan itäosissa Donetskin ja Luhanskin alueilla ryhdyttiin valloittamaan hallintorakennuksia sekä merkittävinä pidettäviä kohteita.

Kaaoksen alkuvaiheessa, ennen varsinaisia sotatoimia, Venäjältä tulleiden agitaattoreiden johdolla mielenosoittajat miehittivät Donetskissa osia kaupungin aluehallintorakennuksesta. Maaliskuun 6. Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista.

Donetskissa paikallisia mielenosoittajia alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan Leninin aukiolle yhdessä Venäjältä saapuneiden ”Putinin turistien” sekä venäläisagitaattoreiden kanssa, maaliskuun ensimmäisen puoliskon jälkeen väkimäärät aukiolla alkoivat huveta – kuun toisella puoliskolla viikonvaihteen mielenilmauksiin saapui korkeintaan tuhatkunta mielenosoittajaa ja joitain satoja uteliaita paikallisia seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tuolloin Ukrainan hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin näihin Ukrainan ulkopuolelta johdettuihin mielenosoituksiin kaupungin keskustassa.

Huhtikuun 6. 2014 reilut tuhat mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta. Miljoonan asukkaan kaupungista löytyi tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä päälle jokunen bussilastillinen ”Putinin turisteja” Venäjältä vaatimaan ”kansanäänestystä”. Donetskissa torialue Маяк keskustasta luoteeseen oli todennäköisesti yksi keskeisiä kohteita venäläisten värväystoiminnan kannalta, alueella vaikutti ennen sotaa muun muassa rihkamakauppias Oleh ”Shamaani” Frolov, joka osallistui taisteluihin Donetskin lentokenttäalueella osaston komentajana, ja joka jo ennen sotaa vieraili aktiivisesti koulutusleireillä Venäjällä. (1)

Samaan aikaan huhtikuun alussa Luhanskissa noin tuhat mielenosoittajaa ja Venäjän operaattoria hyökkäsi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n päämajaan miehittäen sen.

Tämän jälkeen tapahtumat etenivät entistä nopeammalla tahdilla Ukrainan itäosissa, huhtikuun 12. 2014 oli tulevien tapahtumien kannalta merkittävin päivä. Tuolloin Venäjän GRU:n tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä (ts. ryhmä Krim) aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk -alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta.

Vul. Suchasnanin ja M03-pikatien risteysalue Slovjanskin itäpuolella, kuva otettu syyskuussa 2019.

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

Sota alkoi huhtikuun 12. 2014 – Ukrainan seuraavana päivänä käynnistämä operaatio nimettiin tuolloin Anti-Terrorist Operation’iksi ATO:ksi, mutta hyvin pian kävi selväksi, että kyseessä on paljon enemmän kuin pienimuotoinen terrorisminvastainen operaatio – kyseessä on kahden valtion välinen sota, jossa Venäjä, alkuun proxy-joukkojaan hyödyntäen, hyökkäsi Ukrainan itäisiin osiin miehittäen osia Donbasista. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan luo katsausta monivuotiseen sotaan, vaan ensimmäisten päivien tapahtumiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla.

Slovjansk 12.-13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisesti – rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan.

Ryhmä, jonka ydin oli operoinut yhdessä jo Krimillä Venäjän miehittäessä niemimaan, iski ensimmäisenä Slovjanskin keskustassa sijainneeseen poliisiasemaan, jossa sijaitsi myös alueellinen sisäministeriön päämaja – rakennuksessa tuolloin olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta eivät juurikaan vastustaneet hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin keskusta-alueella sijainnut Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimisto vallattiin, samana aamupäivänä miehitettiin myös Slovjanskin kaupungintalo/hallintorakennus.

Girkinin ryhmä valmiina hyökkäämään poliisiasemalle Slovjanskin keskustassa, kyseessä kuvakaappaus nettiin ladatulta youtube-videolta. 

Igor Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuussa 2014. Ryhmän johto ja taistelijat eivät operaatiohetkellä kuuluneet Venäjän asevoimien, mutta he kaikki olivat palvelleet Venäjän asevoimissa tai muissa turvallisuuselimissä ennen Venäjän miehitysoperaatiota Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Girkinin ryhmää voitiin pitää ”vapaaehtoisista” koottuna erikoisosastona, jota Venäjän hallinto tuolloin käytti erikoisoperaatioihin tilanteessa, jossa asevoimia ei voinut ensimmäisenä – ja ilman perusteltua syytä* – lähettää maan rajojen ulkopuolelle.

Girkinin ryhmä oli Krimillä 18. maaliskuuta 2014 mukana operaatiossa Simferopolissa, jossa ukrainalainen aliupseerin arvoinen sotilas menehtyi yhteenotossa.

Slovjanskissa Girkinin ryhmä sai tukea paikallisilta kollaboraattoreilta, jotka varustettiin aseilla, jotka Girkin Krimin-ryhmä otti haltuunsa poliisiasemalta sekä SBU:n toimistolta. Ensimmäisen päivän kuluessa Igor Girkinin johtaman osaston vahvuus nousi noin 150 taistelijaan, joista kolmasosa oli erikoisjoukoissa palvelleita miehiä.

Slovjanskin miehitys ja yhteenotot kaupunkialueella 12.-13. huhtikuuta 2014.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.-13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Seuraavana päivänä (14. huhtikuuta) Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov allekirjoitti päätöksen ATO:n aloittamisesta. (2)

Slovjanskissa alkoi tapahtumaketju varhain aamulla 13. huhtikuuta (kello 04:53) ryhmä Krimiin kuuluvien taistelijoiden pysäytettyä Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logan henkilöauton M03 moottoritiellä Slovjanskin tuntumassa pidättäen yrityksen kaksi vartijaa ja ottaen haltuun henkilöauton. Yrityksen valvomossa havaittiin ajoneuvon poistuneen ennalta suunnitellulta reitiltä (Harkovasta Slovjanskin kautta Venäjälle toimitettavan rautatiekuljetuksen varmistustiiminä) ja kun miehistöön ei saatu yhteyttä, kello 06:00 aikaan yritys lähetti valkoisella Volkswagen Transporterilla tiimin etsimään kadonnutta ajoneuvoa ja sen miehistöä.

Slovjanskin itäpuolella Semenivkan kohdilla moottoritiellä M03 viisi asemiestä yritti pysäyttää turvayrityksen VW Transporterin, ajoneuvo hidasti alueella pysähtymättä, jolloin asemiehet ampuivat ajoneuvoa rynnäkkökivääreillä. Tulituksessa haavoittui ajoneuvon kuljettaja, toisen turvamiehen onnistui kuitenkin ottaa ajoneuvo hallintaansa ja ajaa se turvaan alueelta, ajaa kuljettaja sairaalaan ja tehdä ilmoitus sisäasianministeriön alueelliselle yhteyshenkilölle.

Girkinin ryhmä käytti kaapattua Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logania tulevissa operaatioissa. Vangitut turvayrityksen työntekijät vietiin Slovjanskin SBU:n toimiston kellariin.

Myöhemmin samana aamuna kello 09:00 aikaan, M03 moottoritien äärellä, noin 800 metriä kaakkoon paikalta, jolla Yavir-2000 turvayrityksen VW Transporteria tulitettiin haavoittaen kuljettajaa, osa Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-ryhmän jäsenistä ja heitä tukeneet 80. erillisen maahanlaskuprikaatin 1. pataljoonan 3. rykmentin sotilaat, komentajanaan Oleksandr Shvets, ottivat yhteen Girkinin ryhmään ja mahdollisesti toiseen ryhmään kuuluneiden taistelijoiden kanssa.

Sotilaista ja erikoisjoukkojen jäsenistä koostunut ryhmä kävi alueella neuvonpitoa Slovjanskin kaupunginjohtajan Nelia Shtepan kanssa, joka vielä tuossa vaiheessa teki yhteistyötä Girkinin joukkojen kanssa. Shtepan poistuttua moottoritien tuntumassa olleelta aukiolta, paikalle saapui Poltavan SBU:n Alfa-ryhmään kuuluneita, tiedustelemassa olleita, erikoistoimintamiehiä, johtajanaan everstiluutnantti  Andrii Dubovik. Alfa-ryhmän ja 3. rykmentin sotilaiden aloitettua neuvonpidon, heitä vastaan hyökättiin – valkoinen Yavir-2000 turvayhtiölle kuulunut Renault Logan pysähtyi tien pientareelle. Autosta nousi välittömästi ainakin neljä asemiestä (ryhmä Krim) aloittaen tulituksen kohti ukrainalaisjoukkoja. Tulitukseen yhtyi läheisestä metsiköstä toiseen, tunnistamattomaan, ryhmään kuuluneita taistelijoita. Havaintojen mukaan moottoritietä saapui alueelle Renault Loganin lisäksi kaksi muuta autoa, joista saapui lisää hyökkääjiä.

Hyökkääjien johdossa oli Krimin niemimaalla v. 1980 syntynyt Sergei Zhurikov, jolle oli myönnetty Venäjän kansalaisuus 20 vuoden iässä. Zhurikovilla on tarkka-ampujan koulutus ja takanaan yli 1500 laskuvarjohyppyä. Hän ”työskenteli” ennen Venäjän Krimin niemimaalla aloittamaa miehitysoperaatiota, avustajana Moskovan patriarkaattiin kuuluvassa  Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa. (3) Krimillä Zhurikov osallistui miehitysoperaatioon Girkinin ryhmässä Simferopolissa. Zhurikov kuoli samana keväänä, toukokuun 2. päivänä, Slovjanskin taistelussa.

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vastasi hyökkääjien tuleen alkuvaiheessa saamatta tukea laskuvarjojoukoilta, jotka eivät saaneet lupaa vastata tuleen. Tilanne tasapainottui 3. komppaniaan kuuluneen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon komentajan Vadym Sukharevskyin osallistuttua tulitaisteluun käskyjen vastaisesti, avattuaan BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon 14,5 mm konekiväärillä tulen kohti hyökkääjää. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen vihollinen vetäytyi alueelta.

Hyökkäyksessä Ukrainan ATO:on osallistuneet joukot kokivat ensimmäiset tappionsa SBU:n kapteenin Hennadii Bilichenkon menehdyttyä yhteenotossa. Toistaiseksi yksi hyökkäyksessä kuollut vihollinen on tunnistettu, donetskilainen Donbass People’s Militian jäsen Ruben Avanesjan.

Myöhemmin venäläinen propagandakanava LifeNews esitti päivän tapahtumista poikkeavan, hyvin disinformatiivisen, näkemyksen. Huhtikuussa 2014 LifeNewsin toiminta propagandakanavana ei ollut selkeä, joten sen julki syöttämä tarina sai paikoin huomattavaakin julkisuutta, etenkin kun sitä toistettiin Venäjän valtiollisten medioiden toimesta, joiden todellista luonnetta läheskään kaikki eivät tuolloin tiedostaneet.

Aamupäivän tulitaistelu jäi ATO:on osallistuvien joukkojen ja Igor Girkinin johtamien joukkojen ainoaksi yhteenotoksi huhtikuun 13. päivä.

Slovjansk-Kramatorsk 12.-16.4.2014 

Samana päivänä (12. huhtikuuta 2014) Igor Girkinin johtaman ryhmä Krimin tukena ollut – koulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Joukko militantteja eteni illan ja yön aikana Kramatorskin lentokentän tuntumaan ja lentokentän alueelle. Tuolloin, kuten ei tulevinakaan päivänä Girkin lähettänyt oman ryhmänsä jäseniä lentokentälle, pelätessään kaoottisen tilanteen johtavan koko ryhmän menettämiseen. Lentokentälle hyökkäämisestä vastasivat pääasiassa aseistetut paikalliset ja heitä tukeneet Venäjältä saapuneet ”vapaaehtoiset” (joilla ei ollut erikoiskoulutusta tms.)

Huhtikuun 12. päivä Slovjansk-Kramatorsk alueelle saapui ryhmä Donetskin Berkut-mellakkapoliisiin kuuluneita erikoiskoulutuksen saaneita miehiä liittyäkseen Donbass People’s Militia’an.

Ukrainan Sisäministeriön alaiset Berkut-yksiköt osallistuivat Euromaidanin tukahduttamiseen aiemmin talvella, ja Donetskin alueellisen osaston tiedettiin olleen ehdottoman luotettavan maasta paenneelle, entiselle presidentille, Viktor Janukovitšille. Saamieni tietojen mukaan Donetskin alueella merkittäviä määriä sisäministeriön ja muiden turvallisuuselinten upseereja ja sotilaita joko poistui rivistä tai liittyi Venäjän proxyjoukkoihin kevään 2014 kuluessa.

Yllä olevaan satelliittikuvaan olen merkinnyt eräitä Slovjansk-Kramatorsk-alueen merkittävimpiä tapahtumia ja operaatioita 12.-16. huhtikuuta 2014.

Huhtikuun 16. päivänä Ukrainan asevoimat koki merkittäviä kalustomenetyksiä asevoimien 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan kolonnan siirtyessä lännestä kohti Kramatorskin keskustaa. Kolonnan matkanteko pysähtyi vul. Rynkovalla satojen organisoidusti toimineiden siviileiden estäessä kolonnaan kuuluvien panssaroitujen ajoneuvojen matkanteon. Tilanne oli haasteellinen, kolonna miehineen ja kalustoineen oli sumputettu kadulle, militantit sekä vihollisen erikoistoimintamiehet ohjailivat operaatiota väkijoukon keskeltä sekä läheisistä rakennuksista – heillä oli etu, koska Ukrainan ATO:on osallistuvien joukkojen tuli välttää siviiliuhreja kaikin tavoin.

Jo tuolloin Ukrainan tuore hallinto kuin myös Ukrainan puolustus- ja turvallisuusneuvosto näki Girkinin kokoamien joukkojen toimet provokatiivisina, joiden tarkoituksena oli synnyttää tilanne, jossa jopa kymmeniä siviilejä kuolisi Ukrainan asevoimien operaation seurauksena, ja näin Venäjä saisi tekosyyn lähettää ”rauhanturvaajia” alueelle, joten Ukrainan ATO:n joukoilla oli operaation alkuvaiheissa hyvin korkea kynnys käyttää voimaa siviilejä kohtaan.

Operaation seurauksena Igor Girkinin komentamat joukot saivat haltuunsa kuusi panssaroitua ajoneuvoa (1x BMD-1; 1x BMD-2; 3x BTR-D; 1x 2S9 Nona 120 mm kranaatinheitinvaunu) sekä useita olkapäältä laukaistavia lähi-ilmatorjuntaohjuksia (MANPADS). Luhanskin alueella syntyneen, laskuvarjojoukkoihin kuuluneen upseerin Jaroslav Anikan ohella muutama muu 3. pataljoonan sotilas siirtyi Donbass People’s Militian riveihin, loppujen saadessa mahdollisuuden poistua kaupungista.

Ukrainan uuden hallinnon ongelmana oli tuolloin huomattava epävarmuus siitä, että kuinka uskollisia asevoimien ja muiden turvallisuuselinten joukot ovat heille, ja vastaavasti, kuinka moni pettää Ukrainan ja joukko-osastonsa siirtyen militanttijoukkojen riveihin, (joiden todellinen luonne tuskin oli kovinkaan monelle rivisotilaalle tuolloin huhtikuussa 2014 selvä – moni mahdollisesti uskoi joukkojen olevan ”kansan” riveistä koottuja).

Huhtikuun 16. päivänä yhden pataljoonan lukuisista kolonnista onnistui saavuttaa tavoitteensa, neljän 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonaan kuuluneen panssaroidun ajoneuvon ja rynnäkkövaunun päästessä miehistöineen Kramatorskin lentokentälle, varmistaen näin tärkeän lentokenttäalueen hallinnan.

Päivää aiemmin (15. huhtikuuta) 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoona sai käskyn uudelleen sijoittamisesta Dobropilljasta, Donetskin ja Harkovan alueiden rajalta, Dnipropetrovskin alueelle, jonne siirtyminen aloitettiin välittömästi (vähäisin valmisteluin). Matkalla operaation kohde muuttui, Kramatorskin lentokentän haltuun ottamiseksi kello 17:00 mennessä (16.4.2014). Kohteen muutos, kiireinen aikataulu ja valmistautumattomuus (pataljoonan sotilailla ei ollut aikaa valmistautua kentän haltuunottoon eikä kaluston huoltoon ennen operaatiota, joka saattaisi kääntyä yhteenotoksi vihollistaistelijoiden kanssa) olivat alkusysäys sarjalle epäonnistumisia, jotka johtivat yllä kuvattuun tapahtumasarjaan – pataljoonan voimien hajoamiseen ja kuuden panssaroidun ajoneuvon menettämiseen viholliselle.

Samana päivänä kaapatut kuusi panssaroitua ajoneuvoa siirrettiin ajamalla Kramatorskista strategisesti tärkeämmän Slovjanskin puolustuksen tueksi, ja niin ikää 16. huhtikuuta 2014 Slovjanskissa tehtiin havaintoja Venäjän laskuvarjojoukkoihin kuuluneen kaartin 45. maahanlaskuprikaatin erikoisjoukoista (ts. Spetsnaz). Kyseinen kaartin 45. maahanlaskuprikaati on erikoistiedusteluun ja erikoistoimintaan tarkoitettu spetsnazprikaati, osia siitä osallistui myös Krimin niemimaan miehitysoperaatioon. (4)

On todennäköistä, että Slovjansk valikoitui tuolloin Igor Girkinin ryhmän ensisijaiseksi kohteeksi sijaintinsa ja sopivan kokonsa tähden. Sen hallinnan myötä sai kontrolliinsa Harkovasta Slovjanskin ja Debaltsevon kautta Venäjälle menevän M03 moottoritien sekä merkittäviä raidelinjoja Slovjanskin ja Kramatorskin kautta Horlivkaan sekä Itä-Ukrainan suurimpaan kaupunkiin, reilun miljoonan asukkaan Donetskiin. Reilun sadantuhannen asukkaan, tiiviisti rakennettu, Slovjansk oli miehitettävissä ja hallittavissa vähäisemmin voimin verrattuna alueen suurkaupunkeihin.

Slovjanskin teki myös merkittäväksi kaupungin lounaispuolella sijainnut, ympäröivää tasankoa korkeammalle kohonnut, Karachun kukkula, jolla sijainnut TV-asema linkkitorneineen siirtyi Girkinin joukkojen haltuun 17. huhtikuuta 2014. He menettivät kukkulan aamulla 2. toukokuuta Ukrainan asevoimien 95. erillisen ilmakuljetteisen prikaatin 1. pataljoonan sotilaille.

Karachun kukkula nähtynä Sukhyi Torets joen ylittävältä sillalta.

Huhtikuun 12. ja 13. päivä Slovjanskin ja Kramatorskin ohella venäläiset erikoistoimintamiehet ja Donbass People’s Militiaan kuuluneet taistelijat miehittivät lukuisia hallintorakennuksia ja muita avainkohteita alueen kaupungeissa ja taajamissa, kuten Druzhkivka ja Kostiantynivka. Horlivkassa poliisiaseman piiritys alkoi 12. huhtikuuta, mutta se ja kaupunki siirtyi erikoistoimintamiesten ja militanttien hallintaan muutamaa päivää myöhemmin – miehitystoimia vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak kidutettiin myöhemmin kuoliaaksi Slovjanskissa SBU:n toimiston kellarissa.

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut L.

Marko

1. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

2. 2. ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone”, Prometheus kustannus s. 35.

3. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html 

4. https://web.archive.org/web/20150330124704/http://www.suomensotilas.fi/en/artikkelit/crimea-invaded-high-readiness-forces-russian-federation 

Lähteenä hyödynnetty myös ”And So Began Sloviansk” ja ”Things Are Heating Up in Sloviansk” artikkeleja Ukrainian Military Center -verkkosivulla sekä laajemminkin Prometheus kustannuksen teosta ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja aiempia kirjoituksiani, kuten “Vapautetut Slovjansk ja Kramatorsk (syyskuussa 2019)” ja “Viisi vuotta sotaa Ukrainassa”.

*: kyseessä siis Venäjän hallinnon mielestä perusteltu syy, ei siis ulkovaltojen hyväksymä syy toimille.

Kuvat Slovjansk-kyltistä ja Karachun kukkulasta allekirjoittaneen ottamia, © Marko Enqvist, Ukraina 2019.