Näytetään tekstit, joissa on tunniste Donald Trump. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Donald Trump. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. toukokuuta 2025

Valheita valkoisesta talosta –

eli tarina siitä, kuinka Yhdysvaltojen presidentinhallinto ei saanut sovittua rauhaa Ukrainaan sataan vuorokauteen 

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin, heinäkuussa 2018 Helsingissä toteutuneen tapaamisen edellä kirjoitin blogin ”Trump ei ole ongelma, vaan seuraus ongelmasta”, jonka kantava ajatus oli se, että Venäjän vaatimusten edessä myötäily ja haluttomuus olla riittävän kova silloin kun oli tarve, johti Venäjän häikäilemättömyyden kasvuun mahdollistaen samalla Trumpin ensimmäisen kauden. Jollakin tasolla jaa’an edelleen ajatuksen sitä, että Donald Trump on seuraus ongelmasta, että kyetäksemme hallitsemaan tätä seurausta, meidän olisi pitänyt tehdä jotain itse ongelmallekin, joka oli ja on Vladimir Putinin johtama Venäjä. Samalla minun on kuitenkin tunnustettava, että tämä näkemys on yksinkertaistava, eikä vastaa enää todellisuutta, nimittäin liian paljon on muuttunut sitten Trumpin ensimmäisen kauden.

Euroopassa on todellinen suursota Venäjän käydessä tuhoamissotaa Ukrainassa. Trump on myös ensimmäiseen kauteensa verrattuna siirtynyt entistä selkeämmin autoritaaristen johtajien joukkoon, jotka kukin omalla tahollaan käyvät sotaa sääntöperusteista maailmanjärjestystä vastaan. Siirtyminen tähän joukkoon näinkin selkeästi tarkoittaa samalla sitä, että hän toteuttaa Venäjälle sopivaa politiikkaa – en ota kantaa syihin tahi taustavaikuttimiin.













Moni kuvitteli Trumpin toisen kauden olevan jotakuinkin toisinnon ensimmäisestä kaudesta, mutta eikö meidän olisi tullut olla kaukokatseisempia tietäessämme Trumpin persoonan ja nähdessämme sen, kuinka hän otti puolueen lopulta haltuunsa tämän vuosikymmenen alkupuolella? Siinä vaiheessa, kun puheissa (ja teoissa) alkoi toistua lojaliteetin vaatiminen osaamisen sijaan, toivo oli mennyttä. Trumpin ensimmäisellä kaudella hallinnossa kaaosta tasapainottavana tekijänä olivat ammattilaiset, kuten puolustusministerinä toiminut kenraali James Mattis (eroonsa tammikuuhun 2019 saakka) tai hallinnon turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toiminut H. R. McMaster. Luotimmeko liikaa siihen, että Yhdysvalloissa järjestelmä kestää presidentin taholta tulevan ohjailun ja painostuksen – väkivaltaisen horjuttamisenkin? Enää en ole aivan niin varma järjestelmän kestokyvystä, vaikka Yhdysvalloissa on jo havaittavia vastavoimia liikkeellä. Kysymys kuuluukin, että onko niillä voimaa vastustaa hallinnon osaamattomuuden ja tuhovoiman yhdistelmää. Vai onko toivo asetettava siihen, että talouden epävakaus ja pörssikurssien heilahtelut ohjaavat hallinnon järjellisemmälle, ennustettavammalle tielle? Ollakseni rehellinen, en usko, että näin käy! Mikään ei indikoi sen puolesta, että Trump kykenisi näkemään Yhdysvaltoja kohtaavien ongelmien olevan seurausta hänen toimista. Ennemminkin juuri päinvastoin, että ongelmat ovat seurausta hänen vastustajien teoista ja yrityksistä horjuttaa hänen asemaa. Onko oletettavaa, että seuraavaa julkaissut henkilö olisi kykeneväinen itsereflektioon?

The War between Russia and Ukraine is Biden’s war, not mine. I just got here, and for four years during my term, had no problem in preventing it from happening. President Putin, and everyone else, respected your President! I HAD NOTHING TO DO WITH THIS WAR, BUT AM WORKING DILIGENTLY TO GET THE DEATH AND DESTRUCTION TO STOP. If the 2020 Presidential Election was not RIGGED, and it was, in so many ways, that horrible War would never have happened. President Zelenskyy and Crooked Joe Biden did an absolutely horrible job in allowing this travesty to begin. There were so many ways of preventing it from ever starting. But that is the past. Now we have to get it to STOP, AND FAST. SO SAD!” (1)

Kyseinen Trumpin viesti hänen perustamalleen TruthSocial-viestikanavalle pitää sisällään lukemattomia epätosia asioita ja virheellisiä väittämiä. Samalla se on täynnänsä itsekehua ja itsensä jalustalle nostoa, jotka on sidottu totuuteen kovin hatarasti.

Kuukausia sitten Trump väitti lopettavansa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa vuorokaudessa. Väitteistä ja lupauksista huolimatta sota jatkuu edelleen Venäjän hyökätessä laajalla asearsenaalilla siviilikohteisiin, murhaten päivittäin ukrainalaisia, joiden toive on saada elää rauhassa omassa maassaan. Trumpin teot eivät ole tuoneet rauhaa lähemmäs, sen sijaan ukrainalaisten mielet vallannut toiveikkuus on kääntynyt epätoivoksi ja epävarmuudeksi. (2) Ja samalla kun Yhdysvaltojen hallinto lähettää ympäristöönsä viestiä täydellisestä epäpätevyydestä ja kyvyttömyydestä toimia tilanteen edellyttämällä tavalla –

I am not happy with the Russian strikes on KYIV. Not necessary, and very bad timing. Vladimir, STOP! 5000 soldiers a week are dying. Lets get the Peace Deal DONE!(3) –

Venäjän ei tarvitse tehdä muuta kuin odottaa, koska tällä hetkellä lännessä puheiden ja tekojen välinen epäsuhta on aivan liian suuri. Garri Kasparov kuvasi erinomaisesti Mig Greengardin kanssa kirjoittamassa kirjassaan ”Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset” Putinin toimintametodin, jota olemme antaneet hänen toteuttaa aivan liian monta vuosikymmentä (ja jonka toteuttamisen jatkamisen Trumpin Venäjää mielistelevä hallinto mahdollistaa, jäljen ollessa entistä tuhoisampaa):

Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä.” (4)

Mikä nähdäkseni näkyy myös siten, että Pohjois-Korea on aiempaa avoimemmin osallisena Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan. (5) Mitään tarpeita salailulle ei ole länsimaiden olemattoman reagoinnin tähden: aivan kuten Vladimir Putinin, näemmä myös Kim Jong-unin tulkitsemana sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä mitä Eurooppa tällä hetkellä harjoittaa.


Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff“I don’t regard Putin as a bad guy,” - - - “He’s super smart.” (6) 












Trumpin hallinnon osaamattomuus paljastui karulla tapaa reilut pari viikkoa sitten, Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoffin tavatessa Vladimir Putinin Pietarissa 12. huhtikuuta 2025. Monituntinen tapaaminen alkoi eleellä (ks. kuvakaappaus yllä), jonka perusteella olisi voinut kuvitella Witkoffin tervehtivän arvostettua valtiojohtajaa sotarikollisen sijaan. Trumpin neuvottelutaktiikkakin on kaukana parhaasta mahdollisesta, Ukrainan kannalta se on äärimmäisen tuhoisa Trumpin hallinnon luvatessa Venäjälle kaiken ja vähän päälle Ukrainan saamatta mitään. Asetelmaa ei missään nimessä paranna sekään, että päävastuun neuvotteluista venäläisten kanssa kantaa edellä mainittu, poliittisesti kokematon Witkoff.

Elämme siis maailmassa, jossa reilun vuosikymmenen valmistautumis- ja varustautumisaikaa hukanneen Euroopan pitäisi ryhtyä kantamaan vastuuta Ukrainan varustamisesta mutta myös omasta tulevaisuudestaan Yhdysvaltojen toiminnan ollessa Trumpin toisen hallinnon aikana ennustamatonta. Yhdysvaltojen ja Ukrainan välisestä mineraalisopimuksesta huolimatta Ukrainan yllä on edelleen synkeä varjo, etenkin kun hallinnon taustajoukkoihin kuuluu henkilöitä, joiden tavoitteita voi pitää demokratian vastaisina. Tällainen on kristillistä nationalismia ajava Russell Vought, jonka perustaman Center for Renewing America-organisaation agendalta löytyy muun muassa Ukrainan avustusohjelmien lakkauttaminen. Vought toimii nyt Yhdysvaltain budjettiviraston johtajana (Office of Management and Budget, OMB).

Mikäli kaikesta huolimatta päädymme tilanteeseen, jossa Yhdysvallat tunnustaa Krimin osaksi Venäjää, ja painostaa Ukrainaa luopumaan laajoista maa-alueista (epämääräisen) tulitauon ja rauhan vastineeksi, olemme rauhan sijaan askeleen lähempänä seuraavaa sotaa. Toisaalta, jos ryhdymme kantamaan vastuuta Euroopan tulevaisuudesta, näen, että meillä on yhteisesti ponnistellen mahdollisuus saavuttaa tilanne, jossa reilun 140 miljoonan asukkaan ”bensa-asema” ei pysty määrittämään maanosamme tulevaisuutta. Venäjä ei edelleenkään kunnioita muuta, kuin voimaa.

Näin loppuun vielä kysymys pohdittavaksi, pitäisikö meidän kuitenkin kysyä ukrainalaisilta mielipidettä tulitaukoon tai rauhanneuvotteluihin ja millaisin ehdoin, ennen kuin jatkamme heidän ohi puhumista. Ja mikäli heillä on halua ja tahtoa jatkaa sotaa, varustakaamme heidät sellaisin asein, joilla heidän on mahdollista lyödä Venäjä maalla, merellä ja ilmassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://truthsocial.com/@realDonaldTrump/114336723764365914

2. Last December, after Trump was reelected but before he took office, 54% of Ukrainians believed that the new U.S. president would have a positive impact on Ukraine. Only 19% thought so in March, KIIS said.”

https://kyivindependent.com/73-of-ukrainians-say-trump-is-bad-for-ukraine-polls-hows/

3. https://truthsocial.com/@realDonaldTrump/114392923237368367

4. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

5. https://www.bbc.com/news/articles/ckg25wxvpy2o

6. https://www.bbc.com/news/articles/c62zm4eqvp7o 



lauantai 15. maaliskuuta 2025

Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä

 

I OSA 

Black Bird Group -analyysiryhmään kuuluva Pasi Paroinen julkaisi 4. maaliskuuta 2025 X:ssä pitkän langan, jota nimitän tässä kirjoituksessa ”Ukraina on häviämässä sodan” -langaksi langan ensimmäisen viestin aloituksen perusteella:

Miksi nyt puhutaan neuvotteluista, tulitauosta ja turvatakuista? Koska Ukraina on häviämässä sodan.

Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen. Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. - - -”. (1)

Kirjoituksessani en tarkastele Paroisen jokaista väitettä tai huomiota, yksinkertaisesti syystä, että siinä tapauksessa kirjoitukseni venyisi muutaman sivun pituudesta kymmeniin sivuihin. Hänen tekemänsä havainnot ja huomiot nimittäin ovat niin seikkaperäiset, ettei niitä voi ohittaa muutaman rivin vastauksilla. Kirjoitustani ei kuitenkaan pidä tarkastella kritiikkinä tai vastineena Paroisen pitkään lankaan, kyse on ennemminkin kiinnostavan langan nostattamista ajatuksista, joita puran tekstin muotoon. Haluan kuitenkin nostaa esille erään tekijän, joten on luontevaa lainata Paroisen avausviestiä:

Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. Eli toisin sanoen säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot. Siksi neuvottelut sekä puheet tulitauoista ja turvatakuista.- - -”. (1)

Pyydän kiinnittämään huomiota lainauksessa kohtaan ”säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot”. Näen merkittävimpänä ongelmana sen, etteivät Ukrainan länsimaiset tukijat joko näytä ymmärtävän tai jos ymmärtävätkin, niin hyväksyvän Venäjän aloittaman sodan todellista luonnetta. Sodan, joka alkoi Krimin niemimaan valtauksella helmi-maaliskuussa 2014 ja jota voi yksinkertaisesti nimittää imperialistiseksi valloitus- ja tuhoamissodaksi, jonka perimmäinen tavoite on Ukrainan olemassa olon lakkauttaminen ja kansallisen identiteetin tuhoaminen.

Venäjän tavoite on selkeä, se on lausuttu suoraan ja verhotusti lukemattomia kertoja sitten kevättalven 2014, joten kun puhumme Ukrainan antautumisesta, meidän on syytä ymmärtää samalla se, että Venäjän tavoite ei ole Ukrainan säilyminen itsenäisenä ja olemassa olevana valtiona. (2) Edellisen toteamuksen tiedostamisen ja hyväksymisen pitäisikin johtaa siihen, että ymmärtää ”tulitauon” tai ”rauhan” olevan lopulta vain väliaikaisen, joten Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen jossain vaiheessa lähitulvaisuutta on väistämätöntä, mikäli sen annetaan uudelleenrakentaa asevoimansa. Meidän on syytä valmistautua tähän väistämättömään tulevaisuudenkuvaan ja varmistaa myös oman turvallisuutemme tähden se, ettei Ukrainaa kuohita tulevissa neuvotteluissa (en kutsuisi niitä rauhanneuvotteluiksi, koska Venäjä kuten ei Yhdysvallatkaan ole niissä vilpittömin mielin mukana) ja että sen turvallisuus taataan eurooppalaisin voimin. Yhdysvaltoihin emme voi luottaa, niin kauan kuin presidenttinä on Donald Trump ja maa on trumpilaisten (MAGA:n) kuristusotteessa.

Ukraina on häviämässä sodan koska sen liittolaisten tuki oli aluksi hidasta, sitten rajattua ja takertui todennäköisesti kohtuuttoman paljon eskalaationhallintaan ja ydinsodan pelkoon. Ukrainaa tukevilla valtioilla ei ollut realistista tilannekuvaa sodasta ja Venäjän kestokyvystä. Pelättiin Venäjän romahtamista, hajoamista ja ydineskalaatiota hetkillä, jolloin Ukrainalla olisi vielä ollut parhaimmat mahdollisuudet työntää venäläiset joukot alueeltaan (syksy ja talvi 2022–2023).

Samaan uskoon Venäjän heikkoudesta on sittemmin ripustauduttu tänne asti. On toivottu ja odotettu, että vuotavat pakotteet alkavat purra ja Venäjän talous sakkaisi totaalisesti. On odotettu ja toivottu että Venäjältä loppuisivat miehet, aseet, ammukset, ajoneuvot ja tahto. On selvää, että Venäjänkin resurssit ovat rajalliset, mutta päätöksen tekoa on hallinnut virheellinen tilannekuva, jossa ei ole otettu realistisesti huomioon Ukrainan kestävyyttä ja kyvykkyyksiä.- - -”. (3)

Tilanne Ukrainassa ja etenkin rintamalla huomioiden, ei ole väärin todeta, että Ukraina sekä sen tukijat ovat tehneet virheitä Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan aikana mutta samalla on syytä todeta, että merkittäviin virheisiin on myös syyllistytty Ukrainassa mutta erityisesti länsimaissa jo ennen 24. helmikuuta 2022. Ukrainassa maksetaan kallista hintaa näistä virheistä – laiminlyönneistä, joista eräitä tulen nostamaan esiin tässä kirjoitussarjassa.

Olen toistuvasti, kevättalvesta 2022 lähtien, muistuttanut lännen tuen hitaudesta ja siihen liittyvästä vaarasta sekä siitä, että Ukrainan merkittävimmät tukijat lännessä antavat liian suuren painoarvon Venäjän ydinaseuhittelulle. Venäjän valtiojohto asetti hyvin varhaisessa vaiheessa hyökkäyssotaa lukuisia ”punaisia viivoja”, joiden rikkominen johtaisi ydinaseiden käyttöön. Länsi on toistuvasti astellut näiden ”punaisten viivojen” yli huomaten Venäjän uhkausten olleen vain sanoja, ei tekoja. Tästä huolimatta, kerta toisensa jälkeen, lännessä takerruttiin pelkoon eskalaatiosta ja ydinaseiden käytöstä. Venäjän uhkailu sai etenkin Yhdysvallat mutta myös Saksan erityisen varovaiseksi. Ymmärtääkseni Joe Bidenin hallinnon ylivarovainen asenne oli merkittävä syy sille, etteivät Nato-maat ampuneet edes omaan ilmatilaansa lentäneitä venäläisiä risteilyohjuksia tai itsemurhalennokkeja alas, puhumattakaan, että Ukrainan läntiset tukijat olisivat luoneet Ukrainan ilmatilaan lentokieltoaluetta Venäjälle, jollaisen muodostaminen nostettiin esille jo hyvin varhaisessa vaiheessa Venäjän laajamittaista hyökkäyssotaa.

Sota olisi voinut saada aivan toisen suunnan, mikäli Ukraina olisi saanut riittävästi kalusto- ja materiaalitukea keväästä 2022 lähtien. Ripeän ja ennakoivan toiminnan sijaan keskusteluja käytiin liian kauan, ja kun kalustoa lopulta toimitettiin, oli sen määrä aivan liian vähäinen tarpeeseen nähden. Kuvaavaa on, että Yhdysvallat lupasi (pitkien keskusteluiden jälkeen) toimittaa Ukrainalle reilut 30 kappaletta M1A1 Abrams-taistelupanssarivaunua syksyyn 2023 mennessä, sittemmin vaunuja on toimitettu Ukrainalle lisää. Tämä esimerkki kuvaa ongelman laajuutta erinomaisesti: Ukraina saa kaikkea liian vähän ja liian hitaasti sekä lopulta liian myöhään. Ensimmäiset Yhdysvaltojen lahjoittamat Abrams-taistelupanssarivaunut saapuivat Ukrainaan vasta Ukrainan kevään ja kesän 2023 vastahyökkäyksen epäonnistumisen jälkeen. En väitä, että niiden saapuminen kevääksi 2023 olisi muuttanut sodankulkua enää miksikään etelässä, Zaporižžjan alueella (oblast), jossa Ukraina ryhtyi vastahyökkäykseensä. Voi olla, että peli oli jo menetetty ennen kuin vastahyökkäys kunnolla alkoikaan: Venäjä oli rakentanut alueelle mittavat miinoite- ja linnoiteketjut. Lisäksi sillä oli, Ukrainan vastahyökkäyksen alkaessa, täydellinen ilmatilanhallinta.

Luonnollisesti aivan yhtä merkittävä virhe oli ripustautua kuvitelmaan, että Venäjä romahtaa lähitulevaisuudessa ja sen myötä sen kyky käydä tuhoamissotaa Ukrainassa päättyy. Merkittävä ongelma kevättalvesta 2014 lähtien on ollut se, että lännen Venäjään kohdistamat sanktiot olivat liian maltilliset ja että Venäjän oli mahdollista kiertää niitä – helpostikin. On todennäköistä, että Venäjä ryhtyi rakentamaan sanktioiden kiertoon tarkoitettua toimitusketjujen verkostoa Itä-Ukrainassa keväällä 2014 alkaneen sodan varhaisessa vaiheessa osana laajempaan sotaan valmistautumista. Ukrainalaiset ovat julkaisseet lukuisia artikkeleja ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, jotka pohjautuivat sotasaaliiksi saamastaan kalustosta tekemiinsä havaintoihin, joissa esitettiin todisteita Venäjän harjoittamasta sanktioiden kierrosta. (4) Venäjälle virtasi kevään 2014 ja suurhyökkäyksen alun (24. helmikuuta 2022) välillä runsaasti sanktioiden alaisia tuotteita: tietotekniikkaa, koneita, generaattoreita ja moottoreita jne. Käytännössä lähes kaikkea mitä maa tarvitsi asevoimiensa varustamiseen. Luonnollisesti Venäjälle virtaa edelleen runsaasti sanktioituja tuotteita. Suomessakin on käynnissä lukuisia yrityksiin kohdistuvia tutkimuksia Venäjään kohdistuvien sanktioiden kierrosta. (5) Ehkäpä meidän pitäisi tässä kohdin kysyä itseltämme, että missä määrin leväperäisyytemme vuoden 2014 jälkeen on auttanut Venäjää kehittämään sanktioiden kiertoon tarkoitettuja toimitusketjuja, samoin kuin, missä määrin naiiviutemme auttaa sitä siinä?

Missä Ukraina on tehnyt virheitä ja mitkä ovat olleet sen heikkoudet:

Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan. Ukrainalla ei ole ollut muuta voiton teoriaa tai strategiaa. On uskottu siihen, että Venäjä uhraa miehiä ja materiaalia sietämättömissä suhteissa ja kuviteltu, että ukrainalaiset joukot eivät kärsisi vastaavia tappioita. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Ukrainan viime aikoina julkaisemat tappioluvut kertovat tappiosuhteiden olevat todennäköisesti jossain noin 1:2 tai 1:3 välillä, kun esimerkiksi Bakhmutin katkerien taisteluiden aikoihin laaja yleisö uskoi melko kritiikittä väitteet 1:6 tai jopa 1:10 tappiosuhteista. Ja nuo epärealistiset mielikuvat ovat eläneet voimakkaasti näihin päiviin asti. On mahdollista, että myös päättäjien ja ylempien sotilasjohtajien keskuudessa on tehty päätöksiä vääristyneiden mielikuvien pohjalta.” (6)

Tässä kohdin kritisoisin Paroisen päätelmää, etenkin kun hän ei aseta aikahaarukkaa, johon hän viittaa ”Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan”-toteamuksellaan. Koska hän nostaa esille Bah’mutin taistelun, on oletettavaa, että hän tarkoittaa vähintäänkin aikaa loppukesästä 2022 eteenpäin (Bah’mutin taistelu käytiin elokuun 2022 toukokuun loppu 2023 välillä).

Ukrainan asevoimien entinen komentaja Valeri Zalužnyi totesi The Economistille marraskuussa 2023 antamassaan haastattelussa ihmisten olen heidän (Ukrainan) arvokkain resurssi. (7) Haastattelun, samoin kuin MTV3:n haastattelun pohjalta tekemän uutisen pohjalta voi päätellä hänen olleen selvästi sitä mieltä, ettei Ukrainan ole järkevää ryhtyä kulutussotaan Venäjän kanssa, koska sellaisen sodan Ukraina häviää.

Toinen asia on sitten se, että onko Ukraina ajautunut sen (esim. asevoimien komentajavaihdos Valeri Zalužnyista Oleksandr Syrskyihin helmikuussa 2024)  ja tukijoidensa tekemien virheiden myötä asemaan, jossa ollaan Paroisen kuvaamassa tilanteessa: kulutussodassa, jota Ukraina tai länsi eivät voi voittaa ilman merkittäviä muutoksia toiminnassaan. Millaisia nämä toimet voisivat olla? Esim. alkaen yhteiskunnan mobilisoinnista sotaan ja päätyen Ukrainan aiempaa monipuolisempaan ja laaja-alaisempaan aseistamiseen lännen taholta, kumpikaan edellisistä ei juuri nyt näytä todennäköiseltä vaihtoehdolta.

Ukraina ei ole kyennyt korvaamaan tappioitaan riittävästi. Ukrainan täydennysjärjestelmää ja joukkotuotantoa ovat vaivanneet lukuisat ongelmat. Maan poliittinen johto on viivytellyt katastrofaalisen pitkään liikekannallepanon suhteen. Sodan alkupuolella Ukraina kykeni vielä nojaamaan hyvin vahvasti vapaaehtoisiin, mutta käytännössä syksyllä 2022 alkaen Ukrainan olisi pitänyt päättäväisesti ja tehokkaasti alkaa määräämään suurempia määriä ihmisiä asepalvelukseen ja etenkin jalkaväkeen. Kesän 2023 vastahyökkäysten epäonnistuttua ensimmäisten viikkojen aikana, ne olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aiemmin, eikä uhrata tuhansia sotilaita tuloksettomien hyökkäysten jatkamiseen usean kuukauden ajan. Samanaikaisesti olisi tarvittu nopeita päätöksiä tappioiden korvaamisesta ja tätä ehdotti tuolloin muun muassa asevoimien ylipäällikkö Zaluzhnyi.” (8)

Kuukausia ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua Ukrainassa käytiin kamppailua sitä, kuinka maassa on valmistauduttava todennäköiseen Venäjän suurhyökkäykseen. Tuolloin näkyvimmät yhteenotot käytiin Kiovan pormestarin Vitali Klytškon ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin välillä – Zelenskyi luonnollisesti sai tukea tukipuolueeltaan Kansan palvelijalta (ukr. Слуга народу). Klytško vaati Ukrainaa valmistautumaan Itä-Ukrainassa käynnissä olleen sodan eskalaatioon syyskesästä 2021. Tuolloin eräät ukrainalaiset (maan historiaan ja politiikkaan perehtyneet tuttuni) arvioivat Klytškon astuneen Zelenskyin varpaille vaatiessaan nähtyä merkittävämpiä toimia sotaan valmistautumisessa. Yhteenoton toinen erä nähtiin Venäjän suurhyökkäyksen alettua, jolloin Zelenskyin lähipiiriin kuuluneet henkilöt mustamaalasivat Klytškoa Kiovan sekä Kiovan alueen siviiliuhrien tähden. Nähdäkseni Klytško toimi olosuhteet huomioiden niin hyvin kuin mahdollista – hän oli vaatinut valmistautumista jo kuukausien ajan. Tämän ajan hän joutui myös taistelemaan hallinnon edustajia vastaan, jotka pyrkivät kumoamaan hänen päätöksiänsä tai muulla tavoin vaikuttamaan toimiin Kiovassa.












Eräällä tapaa näemme nyt tällaisen taistelun toisinnon Ukrainassa, jossa – syystä tai toisesta johtuen – maan hallinto (käytännössä Verh’ovna Rada toimii kumileimasimena) on jarruttanut väistämättömien päätösten tekoa liian pitkään. Ukrainan asevoimien komentajan roolissa Zalužnyi esitti useita vaatimuksia tappioiden korvaamisesta edes osittaisella mobilisaatiolla, johon Ukrainan hallinto (viimekädessä presidentti Zelenskyi) ei ollut valmis silloin, kun niitä tarvittiin. Väitetään, että mobilisaation toistuva vaatiminen yhdistettynä Valeri Zalužnyin laajaan suosioonsa oli niitä tekijöitä, jotka johtivat siihen, että hänet erotettiin. Siihen en ota kantaa oliko ajatus erottamisesta Zelenskyin oma vai johdateltiinko hänet lähipiirinsä taholta siihen. Hänen lähipiirissänsä on kuitenkin henkilöitä, joilla on hämärä menneisyys tai epäilyttäviä yhteyksiä venäläisiin valtiollisiin operaattoreihin vuosien ajalta. Tähän joukkoon kuului myös Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtajana toiminut Ivan Bakanov, joka katosi Venäjän suurhyökkäyksen alettua useaksi päiväksi. (Huom. Zelenskyi erotti lapsuudenystävänsä ja työtoverinsa Kvartal 95-tuotantoyhtiön ajoilta SBU:n johtajan tehtävästä heinäkuussa 2022).

Zelenskyi on myös hylännyt ehdotukset sotapalvelukseen kutsuttavien nuorten ikärajan laskemisesta. Eräänä perusteena on käytetty sitä, ettei Ukrainan asevoimilla ole riittävästi aseistusta ja varusteita mobilisoitaville joukoille. Tässä kritiikissä on sikäli perää, että useat länsimaat toimittavat lupaamaansa aseistusta ja varustusta hyvin hitaasti Ukrainaan. Toimitusten hitautta on käytetty yhtenä perusteena sille, ettei liikekannallepanoikää ole järkevää laskea. Näen Ukrainan hallinnon vastustuksessa ongelmana sen, että välttelemällä kriittisinä aikoina riittävää mobilisaatiota se voi samalla välittää ulkomaille mielikuvan, joka voi vaikuttaa kielteisesti halukkuuteen toimittaa apua ripeämmin. Ukrainan tulisi ehdottomasti olla aloitteellinen, jonka jälkeen sen olisi olennaisesti helpompaa torjua siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli voi, niin halutessaan, osoittaa syyttävällä sormella toista, eikä mitään tapahdu. Lukijan on syytä tiedostaa se, että käytännössä vastustuksessa on kyse Zelenskyin hallinnon ja sen tukipuolueen Kansan palvelijan vastustuksesta. Oppositiopuolueilta löytyi kriittisinä aikoina halukkuutta tarvittaviin toimiin, mikäli hallitus olisi niihin tuolloin ryhtynyt. Verh’ovna Radassa Kansan palvelijalla on niukka enemmistö: 245 paikkaa 450 paikasta.

Mobilisaatioiän laskeminen olisi mahdollisesti toiminut signaalina joukoille rintamalla. Antaen heille tarvittavaa lisämotivaatiota jatkaa taistelua, koska tiedossa olisi ollut se, että vahvistuksia on tulossa, että jossain vaiheessa on mahdollista päästä jopa pidemmälle lomalle toipumaan taisteluiden aiheuttamasta fyysisestä- sekä psyykkisestärasituksesta. Tätä signaalia presidentinhallinto eikä Kansan palvelija halunnut antaa: onko syynä se, ettei haluttu tehdä poliittisesti raskasta päätöstä, joka olisi oikeaan aikaan tehtynä säästänyt sotilaita rintamalla ja ehkäpä kääntänyt sodan kulun Ukrainalle suotuisammaksi, mutta olisi voinut olla poliittisesti kohtalokas puolueelle. Mielessäni olen myös pohdiskellut sitä, että vaikuttiko lopulta inhimillinen tekijä siihen, ettei Kansan palveluja puolueen taholta löytynyt riittävää tahtotilaa mobilisaation laajentamiselle? Pitkään jatkunut keskustelu ja viivyttely on myös johtanut eriarvoisuuden lisääntymiseen kansalaisten nähdessä yhteiskunnan kermaan kuuluneiden siirtäneen läheisiään turvaan maan rajojen ulkopuolelle. Tavallisen kansan eläessä sodan ja pommitusten keskellä eliitti on kasvattanut ”Monacon prikaatin” vahvuutta.

Ryhtyessäni tähän kirjoituspuuhaan, kuvittelin kykeneväni tiivistämään Paroisen kirjoittaman langan nostattamat ajatukset yhteen kirjoitukseen – kuvitelmani oli väärä, niinpä palaan langan teemaan tulevina päivinä kirjoitussarjan toisessa osassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955455462580438

2. Esimerkkinä Vladimir Putinin kesällä 2021 julkaisema artikkeli Ukrainan historiasta ja nykypäivästä, jonka perusteella voi tehdä sen johtopäätöksen, ettei artikkelin kirjoittaja hyväksy kuin korkeintaan Ukrainan muodollisen itsenäisyyden. Artikkelin kirjoittajan (Vladimir Putin) mukaan ukrainalaisten Venäjästä erillinen identiteetti on harhakuva.

3. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955457866182780

4. Esimerkkinä Informnapalmin helmikuussa 2018 julkaisema artikkeli ”Russian drone Orlan-10 consists of parts producedin the USA and other countries”.

5. https://tulli.fi/-/tulli-paljasti-torkean-saannostelyrikoksen-kansainvalisista-verkkokaupoista-ostettua-elektroniikkaa-epaillaan-viedyn-valivarastoinnin-kautta-venajalle

6. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539

7. https://www.economist.com/europe/2023/11/01/ukraines-commander-in-chief-on-the-breakthrough-he-needs-to-beat-russia

8. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539 


Kirjoitukseni ”Ei ammuta viestintuojaa – eli havaintoja toimittaja Mika Mäkeläisen kohutuista Ukrainan asevoimia tarkastelleista raporteista” tarkastelee osin samaa teemaa.


keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Valoa Ukrainaan – me emme unohda

 

”У житті людини може бути багато різних подій, які поділяють життя на дві частини, до та після. Але, війна це та подія, яка не ділить життя, а розриває його, залишає на межі розриву відкриту рану, до болю  якої людина звикає, але ніколи не може звикнути  до кінця свого життя” –

Nämä sanat sodasta elämän avohaavaksi repivänä tapahtumana olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa ukrainalainen muutama vuosi sitten, 24. helmikuuta 2022 Venäjän suurhyökkäyksen alettua ja ohjusten sekä pommien sataessa Ukrainaan. Sanat on kuitenkin kirjoitettu jo reilu vuosikymmen sitten. Ne ovat donetskilaisen tunteita keväältä ja kesältä 2014, jolloin Venäjän kylvämä sota ja väkivalta rikkoi miljoonien ukrainalaisten arjen ja terrorin ensimmäiset aallot pyyhkivät yli Ukrainan itäisten osien.

Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä kirjoitin seuraavaa –

Heräsin varhain aamulla uutiseen – Kiovaa pommitetaan – uutisista sain kuulla Venäjän hyökänneen Ukrainaan. Väärin – Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2014, se jatkoi operaatioitaan Ukrainassa saman vuoden kevään ja kesän ajan, vaikka uutistoimituksemme ja poliitikkomme kielsivätkin tämän kirjoittamalla ”separatismista”, ”sisällissodasta”, ”kriisistä”. Ehkäpä he eivät vaan halunneet tunnustaa tosiasiaa, avata silmiä todellisuudelle; ehkäpä oli mukavampaa tuudittautua hyvänolontunteeseen ja toivoa, että sota pysyy Ukrainassa. Ei pysynyt, ei!


Valoa Ukrainaan – me emme unohda.













Ollessani tiistaina 24. helmikuuta 2025 Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen ja tuhoamissodan alun vuosipäivänä Senaatintorilla Valoa Ukrainaan -tapahtumassa, mieleni valtasi suru ja haikeus. Jälleen kerran muistutin itseäni kevättalven, kevään ja kesän 2014 tapahtumista ja loputtomasta typeryydestämme ja sokeudestamme: Miksi me emme Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan kokoontunut kymmenin tuhansin kautta Suomenniemen protestoimaan Venäjän rikollista miehitystä ja niemimaan anastusta vastaan?

Kyllä! Venäjään kohdistettiin Krimin niemimaan miehityksen jälkeen pakotteita (mutta aivan liian lieviä) mutta yleinen ilmapiiri ei missään nimessä kannustanut ankarampiin toimiin Venäjää vastaan. Ei Krimin niemimaan miehitystä seuranneina viikkoina, eikä keväällä väkivallan käännyttyä Donbasissa sodaksi ja vaikka meidän täytyi ymmärtää, mikä voima tämän väkivallan taustalla piili. Sama sokeus piinasi meitä kesällä, vaikka yksi jos toinenkin tapahtuma Donbasissa vähintäänkin epäsuoraan todisti sen puolesta, että Venäjä oli osallisena sodassa ”kyynärpäitä” myöten. Se, että Venäjän asevoimien loppukesästä 2014 toteuttaman suoran sotaan osallistumisenkin jälkeen kielsimme todellisuuden, (1) ei ole enää naiiviutta vaan ihan jotain muuta. Kansalaisille valehdeltiin tuolloin – totuus jätettiin kertomatta, kenties syynä oli se, että (joidenkin mielestä) isommat asiat ajoivat edelle, kuten Euroopan riippuvuus venäläisestä energiasta, johon riippuvuusansaan Suomikin astui.

Se, että Suomessa astuttiin tähän ansaan ei lopultakaan ole mikään ihme. Voimme kärjistämättä lainkaan todeta, että Suomen suhde Venäjään muuttui vasta sen myötä, kun ukrainalaiset eivät antautuneet helmi-maaliskuussa 2022 vaan taistelivat ja pysäyttivät venäläiset Kiovan porteille – lyöden heidät lopulta. Kansanedustaja ja keskustapoliitikko Matti VanhasenUlkopolitiikkaa’ teoksen julkistamishetkellä vuonna 2016 olin hämmentynyt (ja vihainenkin) hänen käyttämistänsä termeistä kuin myös siitä, että Ukrainan tapahtumien kuvaus ei edes aikajänteen osalta pitänyt paikkaansa:

Ukraina hoiti omat asiansa huonosti, ja ulkopuoliset pääsivät sekaantumaan sen asioihin. Se, että suuressa eurooppalaisessa valtiossa sisäiset asiat menevät niin solmuun, että lopputuloksena on vallankaappaus torilla ja väestön jakautuminen sisällissotaan, antoi osalle väestöä ja Venäjälle mahdollisuuden kaapata Krim.” (2)

Kirjoitin tuolloin Vanhaselle korjatakseni hänen käsitystänsä tapahtumien kulusta, huomautin häntä myös käyttämistään termeistä. Kiitokset Vanhaselle siitä, että vastasi (asialliseen) sähköpostiini. Hän ei kuitenkaan jakanut käsitystäni siitä, että tapahtumien kuvauksessa ja aikajänteessä olisi mitään ongelmia. Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että teos oli kirjoitettu vastaamaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen (29. toukokuuta 2015–6. kesäkuuta 2019) ulkopoliittista linjaa, kenties omaehtoisesti, koska kyseessä ei suinkaan ollut ainoa kerta, jolloin Vanhasen kannanotoissansa oli aistittavissa voimakkaan suomettunut leima. (3)

Vaikka edellä korostetusti nousevat esille keskustalaiset poliitikot, vastaava toiminta oli leimallista kautta puoluekentän. Jokaisesta suuremmasta puolueesta löytyi henkilöitä, jotka joko myötäilivät Venäjää tai jopa lobbasivat sen hankkeiden puolesta. Paavo Lipponen möi konsulttipalveluja venäläiselle Gazpromille Cosmopolis-konsulttiyhtiönsä kautta. (4) Lipponen ei suinkaan jäänyt ainoaksi demariksi, joka hyötyi taloudellisesti Nord Stream-kaasuputkista. Lipposen ja kumppaneiden toiminta ei ollut laitonta, kuten ei ollut entisen pääministeri Esko Ahonkaan toiminta venäläisen Sberbankin hallintoneuvostossa, sen sijaan toiminta oli moraalisesti kyseenalaista. Samaan sarjaan voidaan laskea Juha Sipilän hallituksen toiminta. Se ei päätöksenteossaan huomioinut lainkaan Nord Stream 2 -kaasuputken turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Sipilän hallitukselle kyse oli ainoastaan taloudesta, vähäisemmässä määrin myös ympäristöstä. Muistutan lukijoita siitä, että keskustalaisen Sipilän hallituksessa oli mukana myös kokoomus sekä perussuomalaiset (perussuomalaisten hajottua, siniset 13. kesäkuuta 2017 eteenpäin).

Kyse ei ollut ainoastaan Suomen ongelma. Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin aivan liian moni eurooppalainen valtio katsoi vuosien ajan läpisormiensa Venäjän rikollisia tekoja, harjoittaen tämän toiminnan rinnalla Venäjää taloudellisesti ja tätä kautta myös sotilaallisesti hyödyttävää politiikkaa. Kyllä – sormi on kohdistettava Saksaan mutta myös suureen joukkoon läntisiä liittolaisiamme. Suomi sitoi oman kohtalonsa Saksan päätöksentekoon, jonka kautta Venäjä sai lisää vipuvartta vaikuttaa päätöksentekoomme. Sauli Niinistö sanoi seuraavaa, kuin tulevaisuutta enteillen, avatessaan 211. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin Säätytalolla marraskuussa 2014:

Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ”kazak berjot što ploha ležit” eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”. Tätä epäilemättä kokemukseen perustuvaa huushollinpito-oppia kannattaa kuunnella. On pidettävä huolta asioistaan, pidettävä kiinni. Ellei pidä, voi alkaa tapahtua. Tämä koskee kaikkea, turvallisuudesta talouteen.” (5) Emmepä mekään toimineen, kuten Niinistö tuolloin ohjeisti.

Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee” mutta Niinistö nimenomaa kuului tuolloin siihen joukkoon päättäjiämme, jotka koettivat viimeiseen asti ylläpitää kulissia Venäjästä rationaalisena toimijana, jonka kanssa on mahdollista sopia asioista. Päättäjillämme (ja huomattavalla osalla kansaa) suomukset putosivat silmistä vasta 24. helmikuuta 2022 mutta päättäjiemme takit kääntyivät lopullisesti päiviä ja viikkoja myöhemmin, nähtyämme, ettei Venäjän ”erikoisoperaatiosta” tullutkaan paraatimarssia Kiovaan. On valitettavaa, ettei ääretön typerys ole syy haastaa oikeuteen! Nimittäin sinne moni todellisuuden vuosia kieltänyt päättäjämme kuuluisi typerien tekojensa tähden.

 

Valoa Ukrainaan – me emme unohda

Toivon, että tällä kertaa me emme unohda Ukrainaa, että sanat muuttuvat konkreettisiksi teoiksi, etenkin nyt kun Donald Trumpin hallinto kääntää selkänsä pitkäaikaisille liittolaisilleen hakeutuessaan totalitaaristen valtioiden seuraan. Yhdysvaltojen kohdalla pahimmat pelot näyttävät toteutuvan ja paljon ennakoitua nopeammassa tahdissa. Toisaalta me (eurooppalaiset) olemme nukkunut ruususen unta jo reilun vuosikymmenen. Meille annettiin aikaa kevättalvesta 2014 riittämiin, mutta me luotimme liikaa Yhdysvaltoihin ja suuren kansakunnan äänestäjien kaukokatseisuuteen. Asiantuntijamme eivät nähneet, kuinka rikki Yhdysvallat oli ja, että se väistämättä näkyisi monessa asiassa – myös äänestettäessä presidentistä. Mutta eivät päättäjämme, kuten ei merkittävä osa kansalaisistakaan, ottanut vakavasti Vladimir Putinin Venäjän imperialistisia tavoitteita. Kielsimme todellisuuden, koska se ei sopinut maailmankuvaamme. Todellisuus on ollut läsnä jo reilun vuosikymmenen, itse asiassa meidän olisi pitänyt herätä jo lähes pari vuosikymmentä sitten Putinin puhuttua Münchenissä 2007 ja hänen ”sijaishallitsijansa” käydessä sodan Georgiassa puoltatoista vuotta myöhemmin. 

Minä en unohda, samalla kysyn itseltäni: ”Mitä voisin tehdä enemmän”.










Слава Україні! 

 

Marko

 

Lähteet:

1. Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila:

https://puolustusvoimat.fi/documents/1951253/4047542/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf/a0c74a16-90de-44d8-8a38-f33c903a8def/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf.pdf 

2. Matti Vanhanen, Ulkopolitiikkaa s. 41.

3. ”Jos ja kun Itämerellä etsitään pieniäkin luottamusta lisääviä toimia, on Suomenkin, irrallaan Moskovan mahdollisista neuvotteluista, harkittava ensi vuoden sotilasteknisiä harjoituksia suunnitellessaan niiden näyttävyyden supistamista verrattuna kuluvaan kesään.” Matti Vanhanen, Suomenmaa-verkkolehti.

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/vanhanen-suomen-kannattaa-suhtautua-myonteisesti-venajan-neuvotteluhaluihin/ 

4. https://yle.fi/a/3-12346989

5. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000833490.html 


*: Venäjän sotilasoperaatioista Ukrainassa elokuussa 2014 myös blogissa ”Krasnodonin piiri, Ukraina – 21. elokuuta 2014”. 

Blogin kuvat Marko Enqvist.












sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Venäjän tie laajamittaiseen sotaan Ukrainassa – OSA II: tosiasioiden tunnustaminen on vaikeaa

 

Kirjoituksessani ”Venäjän tie laajamittaiseen sotaan Ukrainassa – OSA I” kertasin sellaisia tapahtumia vuodelta 2021, joiden olisi viimeistään tullut avata silmämme ymmärtämään se, mikä Venäjän tavoite Ukrainassa oli ja on edelleen. Tässä toisessa osassa käyn kertauksenomaisesti läpi tapahtumia kesästä 2021 aina viikkoihin ja päiviin ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua 24. helmikuuta 2022.

Venäjän tuhoamissodan muistoja: venäläisten rikki ampumia, hyökkäystä paenneiden siviileiden autoja Irpinissä, Kiovan alueella.











Venäjän provokatiiviset, Ukrainaan kohdistuneet toimet jatkuivat koko kevään ja kesän 2021 muuttumattomina. Itä-Ukrainan sotatoimialueella tuli-iskut sekä paikallisten rynnäköiden ja hyökkäysten määrä pysyi merkittävästi muutamaa aiempaa vuotta korkeammalla tasolla. Samalla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla operoivien ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden työ vaikeutui entisestään. Heitä häirittiin ja heidän liikkumistansa vaikeutettiin Venäjän proxy-joukkojen sekä Venäjän toimesta kaiken aikaa – myös heidän kalustoonsa ja valvontavälineisiin kohdisti kaiken aikaa vaikuttamista,  (1) johon kansainvälinen yhteisö ei julkilausumia enempää puuttunut.

Me lännessä emme myöskään ottaneet Vladimir Putinin nimissä kesällä 2021 julkaistua esseetä riittävän vakavasti, vaikka Putinin nimissä julkaistussa kirjoituksessa hyväksyttiin vain muodollisesti itsenäinen Ukraina, jonka tulisi noudattaa Venäjän toivomaa politiikkaa. Huomioitavaa on myös kirjoituksen keskeinen teema, venäläiset ja ukrainalaiset ovat yksi kansa, ukrainalaisten oman identiteetin ollessa vain harhakuva. Historioitsija Johannes Remy tarkasteli kirjoituksessaan ”Vladimir Putinin Ukrainaa ja sen historiaa käsittelevän artikkelin heikkoudet” Putinin nimissä julkaistua artikkelia, päättäen kirjoituksensa väkevästi:

Yleisvaikutelmaksi artikkelista jää, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat kirjoittajan mielestä yksi kansa riippumatta siitä, mitä ukrainalaiset asiasta ajattelevat. Toinen voimakas vaikutelma on kirjoittajan kyvyttömyys arvioida kriittisesti Venäjän politiikkaa Ukrainassa sekä menneisyydessä että nyt. Olisiko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että monet ukrainalaiset kokevat Venäjän vihollisekseen?” (2)

Syyskuussa 2021 oli edessä viides Zapad-nimellä kulkenut sotaharjoitus: Zapad-2021, johon osallistuvien joukkojen keskitykset Venäjä aloitti jo elokuun puolella. Harjoituksen aktiivivaihe alkoi 10. syyskuuta ja harjoituksia käytiin Venäjän lisäksi Valko-Venäjällä. Valko-Venäjä osallistui joukoillaan Zapad-2021-sotaharjoituksen niihin osiin, jotka järjestettiin sen maaperällä. Zapad-2021-sotaharjoituksen erityispiirteenä oli myös se, että harjoituksen aiempi nimi ”strategic command and staff training” muuttui muotoon ”joint strategic training”, joka korostaa sotaharjoituksen keskittymistä ensisijaisesti sotilaallisen voiman käytännön käyttöön. Helmikuun loppuun oli alle puolivuotta! Huomioitavaa on myös se, että Zapad-2021-sotaharjoitusta tukevia harjoituksia järjestettiin Venäjän eteläosissa, Ukrainaan rajoittuvilla alueilla sekä Venäjän miehittämillä alueilla Donbasissa ja Krimin niemimaalla.

Koko pitkän syksyn ja alkutalven 2021 minusta tuntui siltä, kuin olisin seurannut hidastettua filmiä kahden junan törmäämisestä toisiinsa. Tiesin lopputuloksen, junat tulevat törmäämään toisiinsa mutta junien matkustajat (me) emme halunneet tunnustaa tätä nähtävillä olevaa tosiasiaa.

Myöhään syksyllä Valko-Venäjä ohjaili Venäjän tuella kolmansista maista lennätettyjä ”turvapaikanhakijoita” sen ja Puolan väliselle rajalle sekä vähäisemmässä määrin maan pohjoisten naapureiden, Liettuan ja Latvian rajoille. (3) Toiminta oli organisoitua ja Valko-Venäjän viranomaisten tukemaa, osallistuihan valkovenäläisiä rajajoukkoja toimiin, joiden avulla nämä ”turvapaikanhakijat” pääsivät rajalle ja heidän oli mahdollista yrittää tunkeutua naapurimaiden puolelle. Tuolloin tasavallan presidenttinä Sauli Niinistö totesi ”mutta olemme menettäneet myös kyvyn olla kova kovaa vastaan”. (4) Aivan eri asia on, oliko Niinistö oikea mies toteamaan asian. Minun silmissäni hän oli ennemminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua. Laskisin hänet niiden valtiomiesten ja poliitikkojen joukkoon, jotka omalta osaltaan mahdollistivat sen tilanteen synnyn, jossa olimme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan.

Talven koittaessa näimme Venäjällä kevään ja kesän toisinnon, maan ryhtyessä siirtämään lisää kalustoa sekä joukkoja Ukrainan rajojen tuntumaan sekä Ukrainalta miehittämilleen alueille – Krimin niemimaalle sekä miehitettyyn Itä-Ukrainaan. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raporttien perusteella oli pääteltävissä, että Venäjältä oli ryhdytty toimittamaan lisää raskasta kalustoa ja materiaalia miehitetyille Donetskin ja Luhanskin alueille. (5)

Vuoden vaihtuessa Venäjän tahti vain kiihtyi. Tammikuussa 2022 Valko-Venäjän diktaattori, edellisenä kesänä presidentinvaalit varastanut, Aleksandr Lukašenka antoi näennäisen hyväksyntänsä maassa järjestettävälle Valko-Venäjän ja Venäjän yhteiselle, operatiiviselle Union Resolve-2022-sotaharjoitukselle. Harjoitus suunniteltiin pidettäväksi helmikuussa maan länsi- ja etelärajoilla, myös Ukrainaan rajoittuvilla alueilla. Harjoituksen alla Venäjä aloitti harjoituksiin osallistuvien joukkojen siirrot Valko-Venäjän maaperälle. Valkovenäläiset aktivistit raportoivat Venäjältä saapuvan Valko-Venäjälle materiaalia junilla viikkoja ennen harjoitusta, tätä pidettiin tavanomaista varhaisempana saapumisajankohtana. Osa harjoitukseen osallistuvista joukoista sijoitettiin, harjoitus huomioiden, poikkeavalle alueelle valkovenäläisen Homjelin kaupungin ympäristöön. Pääasiassa kaupungin länsi-etelä-kaakko-sektorille, joidenkin kymmenien kilometrien päähän Ukrainan vastaisesta rajasta. Kiovakin oli vain reilun 200 kilometrin päässä.*

Rochan Consulting’in Konrad Muzyka esitti vuodenvaihteen tietämillä arvion, jonka mukaan Venäjä oli siirtänyt syksyn ja alkutalven kuluessa Ukrainan rajan tuntumaan sekä Ukrainalta miehitetylle Krimin niemimaalle yhteensä 51–52 pataljoonan taktista ryhmää (BTG eli Battalion tactical group). (6) Hänen esittämäänsä lukemaan eivät sisältyneet Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sijoitetut, 1. ja 2. armeijakuntaan kuuluneet joukot, joiden vahvuus oli yhteensä yli 35 000 sotilasta huhtikuussa 2021 ja joita oli vahvistettu entisestään tämän jälkeen.

Samaan aikaan (loppuvuodesta 2021 ja alkuvuodesta 2022) Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tietyt tekijät indikoivat sen puolesta, että alueella valmistauduttiin tavanomaisesta poikkeaviin toimiin. Näitä tekijöitä olivat muun muassa alueen väestölle suunnatut rekrytointikampanjat, joissa ns. aluepuolustusjoukot värväsivät uutta miehistöä taisteluosastoja tukeviin joukkoihin, kuten logistiikkajoukkoihin, hallintoon sekä erilaisten kohteiden vartiointiin ja turvaamiseen. (7) Samoihin aikoihin ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden työskentely vaikeutui entisestään miehitetyillä alueilla, lisäksi sen kalustoon kohdistui entistä enemmän ulkopuolista ilkivaltaa ja vaikuttamista. (8) ETYJ joutui myös lopettamaan tarkkailuoperaation Venäjään kuuluvan Rostovin alueen (oblast) ja Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden välisen rajan kahdella raja-asemalla (kyseessä olivat ainoat raja-asemat Venäjän puolella, joiden alueella ETYJ:n tarkkailijoilla oli ollut mahdollista suorittaa visuaalista- ja kuulohavainnointia). (9)

Helmikuussa 2022 Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla havaittiin aktiivisuuden lisääntymistä Opukin harjoitusalueella sekä Novoozernen alueella, niemimaan länsiosissa. Venäläistä panssarikalustoa havaittiin harjoittelemassa Jevpatorijan alueella. Harjoituksiin osallistunutta panssarikalustoa on varustettu lisäsuojilla ylhäältä kohdistuvaa uhkaa vastaan. Helmikuussa otetuissa SAR-kuvissa havaittiin merkittäviä muutoksia kaluston lukumäärässä ja sijoittelussa Filativkan alueella verrattuna Google Earthin heinäkuussa 2020 päivitettyyn satelliittikuvaan alueesta. Muutokset ovat huomattavia, koska heinäkuussa 2020 alue oli lähes tyhjä kalustosta. Filativkan kylästä on matkaa Ukrainan ja Venäjän miehittämän Krimin niemimaan väliselle vyöhykkeelle Perekopin kannaksella 13 km.

Tammikuussa 2022 Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta saamieni tietojen mukaan Venäjältä oli saapunut miehitetyn Donetskin alueelle, Ilovaiskiin, tavarajunallinen panssarikalustoa sekä miehistönkuljetusajoneuvoja. Kyseessä oli ensimmäinen varmistettu havainto raskaan kaluston siirrosta rautateitse Venäjältä miehitetyn Donetskin alueelle vuosiin. Venäjä lisäsi tammikuussa myös rautateitse tapahtuvia polttoainekuljetuksia miehitetyille alueille.

Helmikuu 2022: 203 mm 2S7 Pion telakanuunoita Vesela Lopanissa, Belgorodin alueella, Venäjällä.














Venäjän kalusto- ja joukkojensiirron rinnalla sen Ukrainaan kohdistama propaganda yhdistettynä laaja-alaiseen vaikuttamiseen lisääntyi kaiken aikaa, samalla se muuttui entistä aggressiivisemmaksi. Tämän propagandan sivujuonteet ulottuivat Suomeen saakka, tunnettujen propagandistien ja disinformaatikkojen levittäessä Venäjän narratiivia verkkoon. Huomioitavaa oli WarGonzon perustaja Semyon Pegovin saapuminen miehitettyyn Donetskiin helmikuussa 2022. Tuolloin oli tiedossa WarGonzon ja ANNA News’in olevan aina siellä missä ”tapahtuu”, missä Venäjä pyrkii rakentamaan narratiiviaan tukevaa näytelmää.

WarGonzon Semyon Pegov tiimeineen, eli toimittajina esiintyvien PMC Wagnerin taistelijoiden kanssa, havaittiin miehitetyn Donetskin alueella helmikuun puolenvälin jälkeen. Jo saapumispäivänä WarGonzo-kanavalla julkaistiin propagandamateriaalia ja Pegovin havaittiin osallistuvan Venäjän false-flag-operaatioihin tai sellaisiksi aiottujen valmisteluun. Oma olettamukseni oli tuolloin se, että Venäjä pyrkii rakentamaan omaa propagandaansa tukevaa näytelmää viikkojen tai jopa kuukausien ajan – olin väärässä.

Helmikuun puoliväli oli ohitettu, kuun 17. päivä valkeni Itä-Ukrainan sotatoimialueella hyvin levottomana. Raskas ukrainalaisasemiin kohdistettu tykkituli alkoi varhain aamulla kello viiden aikaan. Venäjän johtamat joukot kohdistivat päivän ensimmäisen tuli-iskun Krymske – Pritšepilivka – Novotoškivske väliselle lohkolle. Pimeän aikaan suoritettua ensimmäistä tuli-iskua seurasi tauko, jonka jälkeen samalle lohkolle kohdistettiin toinen tuli-isku 122 millin D-30 Ljaguška kanuunahaupitseilla. Tykistön lisäksi ukrainalaisasemia tulitettiin pienikaliiperisilla aseilla sekä singoilla ja kranaattikonekivääreillä.

Helmikuu 2022: Tykistökranaatista osuman saanut päiväkoti Stanytsia Luhanskassa.













Aamupäivällä kello yhdeksän aikaan miehitetyn Luhanskin alueelta avattiin tuli 122 millin kenttätykeillä kohti rintamalinjan tuntumassa sijaitsevaa, Ukrainan kontrolloimilla alueilla olevaa, Stanytsia Luhanskia. Yksi tykistökranaateista osui Kindergarten №21Каzkаn” ulkoseinään – läpäisten sen. Toisen osuessa päiväkodin pihamaalle. Valtaosa ammutuista tykistökranaateista osui muualle Stanytsia Luhanskin alueella – osan lentäessä päiväkodin yli ja osuessa läheisen ratapihan alueelle.

Torstaista (17. helmikuuta 2022) lähtien Venäjän ja sen proxy-joukkojen tulitoiminta Itä-Ukrainan sotatoimialueella lisääntyi merkittävästi. Yksistään torstaina Ukrainan kontrolloimia alueita tulitettiin vuorokauden kuluessa raskaalla aseistuksella saman verran kuin koko alkuvuoden aikana yhteensä.

Vanhaa toteamusta lainatakseni, tuolloin sokea reettakin näki, mitä oli tulossa. Tätä tosiasiaa läntisen yhteisön oli kuitenkin mahdoton yhteistuumin tunnustaa ja antaa Venäjälle riittävän voimakasta ukaasia. Osa länsimaista oli ryhtynyt Yhdysvaltojen johdolla toimittamaan Ukrainalle puolustuksellista aseapua jo ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, mutta määrät olivat tarpeeseen nähden liian vähäiset. Länsimaat eivät myöskään jakaneet yhteistä tilannekuvaa siitä, mitä oli tuloillaan. Yhdysvallat oli varoittanut sodan eskalaatiolla jo viikkojen ajan, sen sijaan Ukrainan eurooppalaisista kumppaneista merkittävimpiin kuulunut Saksa välitti päinvastaista informaatiota Ukrainan hallinnolle. Retorinen kysymys kuuluukin, että missä määrin tämä päinvastainen informaatio oli seurausta siitä, että Saksan sotilastiedustelu oli Venäjän soluttamaa.

 

24. helmikuuta 2022 – Venäjä aloittaa tuhoamissodan: Venäjän sota Ukrainassa oli alkanut jo vuosikymmenen aiemmin

Aamuyöllä 24. helmikuuta 2022, kello neljän aikaan Vladimir Putin ilmoitti ”erikoisoperaation” alkamisesta. (10) Operaation tavoitteena oli Ukrainan ”demilitarisointi” ja ”denatsifikointi”. Tämä ns. erikoisoperaatio tarkoitti monen rintaman hyökkäyssotaa Ukrainaan. Ukrainaan kohdistuvalla ”denatsifikoinnilla” tarkoitettiin ukrainalaisten kansallisen identiteetin tuhontaa ja ukrainalaisten alistamista Venäjän vallan alle – käytännössä kyse oli ja on kansanmurhasta. Eikä pelkästään ihmisiin kohdistuvasta murhaamisesta vaan kieleen ja kulttuuriin kohdistuvasta tuhonnasta: Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat aseita!

Puhuessamme tulitauosta ja rauhasta Ukrainaan, en malta olla painottamatta sitä, että käytännössä Venäjä ei ole luopunut alkuperäisistä tavoitteistaan, joiden suuntaviivat julkistettiin Vladimir Putinin nimellä julkaistussa esseessä kesäkuussa 2021. Venäjän aktiiviset toimet vuosien ajalta Ukrainalta miehittämillään alueilta ennakoivat tulevaa. Näihin toimiin kuului miehitettyjen alueiden väestön terrorisointi, miehityksen vastustajien vangitseminen, kiduttaminen ja tuomitseminen pitkiin vankeusrangaistuksiin – kidutusmurhiakin on nähty lukuisia. Venäjä on myös pyrkinyt aktiivisesti venäläistämään miehittämiään alueita, lapsia on kaapattu miehitetyiltä alueilta jo vuosien ajan ennen suurhyökkäyksen alkua, (11) asukkaita on pakkovärvätty ”jauhelihaksi” rintamalle jne. Mikäli me nyt hylkäämme Ukrainan, hylkäämme me samalla miljoonat miehitetyillä alueilla asuvat ukrainalaiset – heiltä viedään heidän kansalaisoikeutensa ja ihmisoikeutensa. Turha väittää, ettemme me tiedä mitä tuleman pitää: me tiedämme! Teoistamme ja valinnoistamme riippuu, kuinka tulevat polvet kohtelevat meitä tarkastellessaan tekojamme ja valintojamme.

Kaksi viikkoa ennen suurhyökkäyksen ja tuhoamissodan alkua, helmikuun 10. 2022, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov lausui seuraavaa: ”Some time later, Western countries will learn that the Russian-Belarussian exercises are over and Russian troops have returned to Russian territory. - - -“. (12) Onko Venäjä tänään tätä luotettavampi sopimuskumppani? Ei ole, ei.

Luonnollisesti meidän tulisi tarkastella Venäjän kaikkia Ukrainaan kohdistamia tekoja Krimin niemimaan miehityksen jälkeen (helmi-maaliskuu 2014), jolloin toiminnan ”kaava” kävisi vieläkin selvemmin ilmi. Venäjä pyrki vaikuttamaan Ukrainan läntisiin tukijoihin siten, että nämä (tukijat) omilla toimillaan heikensivät Ukrainan asemaa neuvottelupöydässä sekä myöhemmin sopimusten astuttua voimaan. Samalla Venäjä käytti häikäilemättömästi asemaansa hyväksi kaksoisroolissaan (Venäjä oli sodan osapuoli mutta samalla myös ei-sotiva valtio, joka osallistui ETYJ:n valvontaoperaatioon jne.), kuin myös sitä, että länsimaat antoivat sen kerta toisensa jälkeen rikkoa Ukrainan kanssa tekemiään sopimuksia sekä kansainvälisiä sopimuksia. Tämä nähtiin esim. 25. marraskuuta 2018 Kertšinsalmen välikohtauksen jälkeen, jolloin Euroopan unioni ja Nato eivät kyenneet muuhun, kuin tuomitsemaan Venäjän aggressiiviset toimet Ukrainan laivasto-osastoa vastaan.**

Venäjä toteuttaa länteen tällä hetkellä Leninin ajatusta ”kokeile pistimellä, jos on pehmeää työnnä, jos on kovaa, lähde pois”. Toistaiseksi länsi on ollut pehmeä, nyt viimeistään on aika ruveta kovaksi tai muussa tapauksessa sota, jota yritämme niin kovin vältellä, saapuu kotikonnuillemme.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.osce.org/files/f/documents/6/1/492970_0.pdf

2. https://www.johannesremy.com/blogi/2021/07/19/38712

3. https://yle.fi/a/3-12112464

4. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008392736.html

5. https://www.osce.org/files/2021-12-11 Daily Report_ENG.pdf?itok=31612

6. https://rochan-consulting.com/tracking-russian-deployments-near-ukraine-autumn-winter-2021-22/

7. https://t.me/donetch/7362?single  (Linkki avattu 21. tammikuuta 2022).

8. https://www.osce.org/files/f/documents/a/6/508319.pdf

9. https://jamestown.org/program/the-curtain-falls-on-a-russian-osce-charade-in-ukraine/

10. https://www.rbc.ru/politics/24/02/2022/6216f1dc9a79474b7aa1d455 

11. Venäjälle siirrettiin ensimmäisen kerran lapsia Itä-Ukrainan sotatoimialueelta niinkin varhain kuin kesällä 2014. Osa näistäkin siirroista toteutettiin lasten vanhemmilta tai läheisiltä salassa ts. kyse on pakkosiirroista tai lasten ryöstöistä:

Russian organization, that became state-funded in November 2014, openly claimed to have ’evacuated’ over 600 Ukrainian children from Donbas between 2014–2016.  In December 2016, the organization’s founder Elizaveta Glinka received a state award from Putin for so-called ‘outstanding achievements in the field of human rights activities’”: https://khpg.org/en/1608811992

12. https://x.com/Gerashchenko_en/status/1889000366085202169 


*: Homjel sijaitsee Valko-Venäjän kaakkoisosassa 41 kilometriä Valko-Venäjän ja Venäjän väliseltä rajalta. Ukrainan rajalle kaupungista ei ole kuin reilut 37 kilometriä. Venäjän siirsi Union Resolve-2022-sotaharjoituksen varjolla, suurhyökkäystä edeltävinä viikkoina, runsaasti joukkoja kaupungin ympäristöön. Venäjä rakensi merkittäviä kenttätukikohtia Retšytsan- sekä Mazur–Jelskin-alueilla ja Zyabrovkan lentotukikohdan alueelle. Näihin tukikohtiin sekä lännempänä sijainneen Luninetsin alueelle sijoitetut joukot osallistuivat Venäjän suurhyökkäykseen Ukrainaan.

Venäjän alueelle sijoitetuilla joukoilla oli kaksi pääasiallista kohdetta. Dneprin länsipuolella sijainnut Kiova sekä joen itäpuolella sijainnut Tšernihiv, jonne on maiden väliseltä rajalta maanteitsekin matkaa noin 70 kilometriä. Venäjä oli myös koonnut Brjanskin oblastin länsiosiin joukkoja, jotka osallistuivat offensiiviin edellä mainituille alueille.

**: Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trump on usein maininnut Ukrainan sodan alkaneen helmikuussa 2022. Hän näyttää täisin unohtaneen myös sen, että hän toimi Yhdysvaltojen presidenttinä Kertšinsalmen välikohtauksen aikana ts. aikana, jolloin Itä-Ukrainassa oli sodittu Venäjän operaattoreiden aloittamaa sotaa jo vuosien ajan. Sotaa, johon Venäjä osallistui joukoillaan. 



keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Arkistoiden kätköistä, jotta emme unohtaisi todellisuutta Venäjän miehittämillä alueilla

 

Donald Trumpin vannottua virkavalansa, esille on nostettu hänen ”lupauksensa” pikaisesta rauhasta Ukrainaan. Mutta kuten olemme huomanneet, aikajänne 24 tunnista on jo venynyt aivan toisiin mittoihin. Kirjoituksessani en kuitenkaan ryhdy spekuloimaan tulevilla neuvotteluilla vaan haluan muistuttaa lukijoita (joiden joukossa toivon olevan myös päättäjiämme) siitä todellisuudesta, joka Venäjän miehittämillä alueilla vallitsee – itse asiassa todellisuus oli karumpi, mitä kirjoituksessani kerron. Luettavaksenne ”tarjoilen” kirjoituksen tammikuulta 2016 eli lähes vuosikymmenen takaa. Alkuperäinen kirjoitus julkaistiin 17. tammikuuta 2016 Virossa toimivan, suomen kielisen SSS-Radion Facebook-sivulla.

Olen muokannut kirjoituksen tekstiasua sujuvammaksi sekä korjannut yksittäisiä kirjoitusvirheitä. Lukijan on myös hyvä muistaa se, että kirjoitus on ajalta, jolloin Suomessa ja muissa länsimaissa Venäjän rooli sodan aloittajana ja osapuolena pyrittiin ennemminkin kiistämään kuin tunnustamaan, jonka takia alkuperäisessä tekstissä käytin sekaisin termejä ”separatisti” ja ”militantti”. Näiltä osin tekstiasua on yhtenäistetty, yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ”separatisti” on korvattu termillä ”militantti”. Alkuperäisestäkin tekstistä kävi selkeästi ilmi Venäjän rooli sodassa, jonka mainitsemista seurasi minuun kohdistuneita, masinoituja hyökkäyksiä maamme putinistien ja kremliinien taholta.

Kirjoituksen väliotsikkona on alkuperäisen kirjoitukseni otsikko, jossa käytin sanaa ”kansantasavalta”. Sanan merkityksen ollessa ivallisen ja pilkallisen, kuten ukrainalaisilla ystävilläni tuolloin oli, heidän puhuessa ”kansantasavalloista”.

 

Ihmisoikeusrikkomuksia ja sananvapauden polkemista Donetskin ”kansantasavallassa” 

Olen aiemmin sivunnut aihetta viesteissäni SSS-Radion Facebook-sivulle, viesteissäni olen nostanut esille tilanteen Donetskissa siviileiden näkökulmasta tarkasteltuna. Olen myös pohtinut useammassa viestissä sananvapauden ja ilmaisunvapauden toteutumista ns. Donetskin kansantasavallassa, jolloin olen nostanut esille myös Janus Putkosen toimet Donetskissa ja DONi Newsissä (1) sekä pohdiskellut sitä mikä merkitys hänen toimillansa on ollut siinä, että kesällä 2015 kahden suomalaisen toimittajan akkreditoinnit alueelle evättiin. Kirjoituksessani en puutu journalistien kohteluun kuin sivuhuomioina, sen sijaan pyrin tarkastelemaan edes jollain tasolla alueella tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia sekä nostamaan jälleen kerran esille sen millaisissa olosuhteissa alueen siviilit joutuvat elämään ja millaisen kohtelun kohteeksi sellainen siviili voi joutua, joka ei jaa ”kansantasavaltalaista unelmaa”. Kirjoitukseni lopussa noukin esille muutamia esimerkkejä miehitetyn Donetskin tapahtumista viime ja sitä edellisen vuoden puolelta, nämä tapahtumat ovat sellaisia, joita omat kontaktini alueella ovat todistaneet – joista heillä on konkreettisia silminnäkijähavaintoja pelkkien kuulopuheiden sijaan. Mutta alkuun yleisluontoisempaa aiheen tarkastelua.

Viimeisimpien viikkojen kuluessa surkea ihmisoikeustilanne on noussut useamman kerran esille muissakin kuin ukrainalaisissa medioissa. Ikävä kyllä en ole nähnyt aihetta käsiteltävän riittävällä vakavuudella medioissa koto-Suomessa. Olen yrittänyt löytää laaja-alaisempaa kattausta aiheesta, mutta sellaiset tuntuvat loistavan poissaolollaan. Pieniä mainintoja löytyy sieltä täältä mutta muutoin ihmisoikeusasioiden käsittely on kovin vähäistä – oikeastaan olematonta blogimaailman ulkopuolella. Sikäli aiheen ohittaminen yllättää, koska aiheesta on kuitenkin kirjoitettu maailmalla kohtalaisen paljon ja useampiakin raportteja on julkaistu. Joskin on huomioitava, että esim. HRW ja Amnesty International ovat raporteissaan kiinnittäneet enemmän huomiota miehitetyn Krimin niemimaan ihmisoikeustilanteeseen kuin vallitsevaan – heikkoon – tilanteeseen Donbasin alueella, mutta huomiotta Itä-Ukrainakaan ei ole jäänyt.

Miehitetyn Donetskin [jota mediat tuolloin yleisesti kutsuivat Donetskin kansantasavallaksi] alueella suoritetut ihmisoikeusrikkomukset voi jakaa useampaan osa-alueeseen. Ensinnä tulevat vangittuihin Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen sotilaisiin kohdistetut rikkomukset, joissa vangittuja sotilaita ja vapaaehtoisia ei ole kohdeltu asiaankuuluvalla tavalla. Amnesty Internationalilla on todisteita siitä, että huhtikuussa 2015 Arseni Pavlov, paremmin tunnettu nimellä Motorola, on ”ampunut kuoliaaksi” 15 vangittua ukrainalaissotilasta. (2) Motorolan suorittamat teloitukset ei ole ainoita laatuaan. Havaintoja muistakin sotavankien teloituksista on runsaasti olemassa, teloitusten ohella vangittuja ukrainalaissotilaita (statuksesta riippumatta) on kohdeltu separatistijoukkojen, yleisön ja paikallisten sekä venäläisten medioiden toimesta nöyryyttävästi. Heitä on marssitettu ja häpäisty julkisesti useamman kerran miehitetyssä Donetskissa. (3 ja 4) Näiden ohella on syytä muistaa myös Nadija Savtšenko tapaus. Häntä ei millään muotoa ole kohdeltu kuten sotavankia tulee kohdella – hänen pidättämiseensä ja siirtämiseen Venäjälle ja hänen oikeudenkäyntiinsä liittyy runsaasti kritisoitavaa. Nadija Savtšenko on monellakin tapaa antanut kasvot sille kuinka kansainvälisten oikeuksien vastaisesti ns. kansantasavallat kuin myös Venäjä, ja Savtšenkon tapauksessa etenkin Venäjä, on toiminut. Savtšenkon oikeudenkäyntiä saattoi kuvata parhaiten ”oikeudenkäynnin irvikuvaksi”, kyse oli näytösoikeudenkäynnistä.

Teloitusten ja vankien väärinkohtelun ohella ongelmana on se, että on olemassa vankeja, joiden olinpaikka ei ole tiedossa. Ukrainan viranomaisilla kuten ei omaisillakaan ole tietoa ovatko nämä ”kadonneet” kuolleet ja jääneet taistelukentälle, vangittu ja siirretty tuntemattomaan sijoituspaikkaan tai onko heidät mahdollisesti tapettu jossain myöhemmässä vaiheessa. Tällaisia ”kadonneita” on (vähintäänkin) kymmeniä. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa ruodi varsinaisten sotavankien kohtelua tämän tarkemmin, vaikka aihe kokonaisuudessa ansaitsisi tarkempaa huomiota, koska sotavankien kohtelu pitää sisällään huomattavat määrät väärinkäytöksiä teloitusten lisäksi. Yllä esille nostamani vankien häpäisyt ja julkiset nöyryyttämiset, tilaisuudet, joissa siviilit pääsevät lyömään vankeja ja sylkemään heidän päällensä ovat ehdottoman rikollista toimintaa. Aivan kuten ovat vankien kiduttamiset, joista on lukuisia suoria ja epäsuoria todisteita. Sosiaaliseen mediaan on ladattu videoita, joissa militanttijoukkojen miehet ja naiset nöyryyttävät ja kiduttavat vankejaan – joissa vankeja lyödään, pakotetaan syömään hihamerkkejä vangitsijoiden uhatessa heitä aseilla jne. Seuraavaksi siirryn siviileiden kohteluun aloittaen muutamista julkisuuteen nousseista tapauksista.

Donetskin miehitetty aluehallintorakennus 10. huhtikuuta 2014. 












Ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut militanttien hallinnoimalla alueella käytännössä koko ”kansantasavaltojen” eli miehityksen ajan. Keväällä 2014 Slovjanskin ja Kramatorskin miehittämisiä seuranneina viikkoina useita paikallispoliitikkoja ja paikallisia, jotka eivät tukeneet tuolloin venäläisen entisen tiedustelu-upseerin Igor Girkinin johtamaa hallintoa pidätettiin ja lukuisia tapettiin pidätysten aikana. Pidätettyjen ja murhattujen ruumiita löytyi kevään ja kesän aikana militanttien hallinnoimalta alueelta ja vielä senkin jälkeen, kun alueet siirtyivät takaisin Ukrainan hallintaan myöhemmin kesäkuussa. Huomiota herätti myös Girkinin määräys ottaa käyttöön Josef Stalinin 22. kesäkuuta 1941 julistama poikkeuslaki. Kyseisen lain perusteella teloitettiin useita vangittuja, joukossa pikkurikollisia – kuten Aleksei Pitško, jonka syntilistalta löytyi vähäinen varkaus. (5)

Tällä hetkellä kadonneiden siviileiden ja sotilaiden kokonaismäärä on 774. (6) Militantit ilmoittavat kadonneiden määräksi 480 ihmistä. Kuinka moni näistä kadonneista on kuollut, on arvailuiden varassa? Kadonneet ovat vain yksi ongelma tässä kysymyksessä, heidän ohellansa on huomioitava ne lukuisat raportit alueelta, joissa kerrotaan pidätettyjen siviileiden pahoinpitelystä ja järjestelmällisestä kiduttamisesta (7) – julkisen nöyryyttämisen ohella. Kiduttamisen ohella vankeja on teloitettu, eivätkä teloitukset välttämättä ole mitään ”yksittäistapauksia”, koska 16 % vangituista kertoo todistaneensa teloituksia. Kidutuksessa on käytetty fyysisen väkivallan ohella myös henkistä väkivaltaa, 12 % kidutetuista on naisia. Kidutuksen yleisyydestä kertoo jotain se, että haastatteluiden mukaan 71 % vangituista on kokenut joko fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa – tai molempia. Yksistään virallisen aineiston mukaan 1333 siviiliä on ollut vangittuna, saman kohtalon on kokenut myös 27 toimittajaa, sotilaista ja vapaaehtoistaistelijoista puhumattakaan. Seksuaalinen väkivalta ja sen käyttö on ollut ”kätketty ongelma”. Toistaiseksi vain yksi vankina ollut mies on kertonut naisten raiskauksista ja hyväksikäytöistä – raiskauksia on myös suoritettu kasviksilla. Naiset ovat olleet toistaiseksi hiljaa, ymmärrettävien syitten takia.

Siviileiden perusoikeudet ovat rajoitetut alueella, käytännössä siviileillä ei ole juurikaan mahdollisuutta esittää julkisesti miehityshallintoa vastustavia mielipiteitä – asukkailla ei ole todellista oikeutta ilmaista mielipiteitään julkisesti. Useamman kerran on myös todistettu se, että paikallinen hallinto hyväksyy täysin mielivallan mikä kohdistuu hallintoa vastustaviin siviileihin. Siviilit, jotka ovat yrittäneet ilmaista Ukrainan laillista hallintoa kannattavia mielipiteitä, tai joita epäillään sellaisista, on pahoinpidelty ja nöyryytetty muiden siviileiden toimesta. (8) Ukrainan hallintoa myötäileviä mielipiteitä ilmaisseita siviileitä on myös pidätetty ja viety pidätyskeskuksiin kidutettavaksi. Donetskissa on myös ilmiannettu ihmisiä hallintoa kritisoivista mielipiteistä, nämä ovat ainakin tietyissä tapauksissa johtaneet myös erinäisiin seuraamuksiin – vangitsemisia kidutuksineen. Tietooni on tullut useampi tapaus, jossa ”kahvipöytäkeskustelut” ovat johtaneet seuraamuksiin, joissa hallintoa kritisoinutta henkilöä on tavalla tai toisella rangaistu (esim. evätty työntekijöille jaettavaksi tarkoitettua ruoka-apua ja perusteena on juuri käytetty ”vääriä mielipiteitä” ja eräällä kerralla ilmoitettu, ettei luvattua palkkaa tule, ja jälleen viitattiin ”vääriin mielipiteisiin”.)

Miehitetyn Donetskin alueella on järjestetty lukuisia näyttäviä hallintoa tukevia paraateja, joihin on osallistunut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä – mahdollisesti enemmänkin. Niihin osallistuminen on monella työpaikalla käytännössä pakollista, osallistumattomuudesta tulee hyvin usein seuraamuksia, kyseessä voi olla palkanmaksun viivästyttäminen tai jonkin bonuksen epääminen. Vaihtoehtoisesti osallistujille voidaan jakaa ruokapaketteja, mikä toimii kohtuullisena kannustimena kaupungissa, jossa on pulaa elintarvikkeista. Nämäkin toimet osoittavat omalla tavallaan sen, ettei alueen asukkailla ole oikeutta ilmaista mielipidettään vapaasti tai tehdä itsenäisiä päätöksiä sen suhteen haluavatko osallistua paraateihin tai julkisiin kokoontumisiin – osallistumattomuus tulkitaan merkiksi hallinnon vastaisesta protestoinnista.

Militanttijoukkojen sekä Venäjän sodankäyntitapa on myös monin paikoin rikollista ja vaarantaa siviileiden hengen ja omaisuuden. Pelkästään YouTube-videoiden perusteella voidaan havaita kuinka militanttijoukot ja heitä tukevat venäläisjoukot ovat useita kertoja sijoittaneet tykistöään sekä raketinheittimiä asutuksen keskelle, paikoin tykistöä on sijoitettu asutuksen keskelle pidemmiksikin ajoiksi pysyväluonteisiin asemiin. Tiedossani on kesältä 2014 tapaus, jossa Leninin piirin alueelle Donetskissa oli sijoitettu telatykkejä kerrostalojen ja omakotitalojen keskelle useamman päivän ajaksi. Alueelle sijoitetut telatykit osallistuivat myös tulitukitoimintaan tulittaen Donetskin länsi- ja luoteispuolelle sijoitettuja Ukrainan asevoimien joukkoja. Saamieni tietojen mukaan aikana, jonka telatykit olivat alueelle sijoitettuna ukrainalaisjoukot eivät kohdistaneet alueelle tulta. Tässä kohdin valittu taktiikka säästi siviilihenkiä, epäilemättä Ukrainan ATO-operaatioon osallistuneet joukot olivat ottaneet opiksi alkukesän Slovjanskin ja Kramatorskin piirityksistä. Tuolloin joukkoja syytettiin tarpeettomasta siviilikohteiden tulittamisesta, Donetskissa kyseisellä alueella vastaavaa ei tapahtunut koko kesän 2014 aikana.

Alueelle sijoitetut militanttijoukot ovat syyllistyneet Donetskissakin tekoihin, joita voi pitää selkeinä sotarikoksina. Venäläispropaganda on useita kertoja uutisoinut kranaatti-iskuista siviilikohteita vastaan ja syyttänyt niistä Ukrainan joukkoja. Sota on ollut pitkä, aivan varmasti sodan kuluessa myös ukrainalaisjoukot ovat tulittaneet syystä tai toisesta siviilikohteita kaupunkialueella, mutta muutamissa tapauksissa voidaan selkeästi todistaa, ettei iskun takana voi olla ukrainalaisjoukot. Mediassa eniten huomiota on saanut trolleybussi-isku 22. tammikuuta 2015. Isku tapahtui Leninin piirissä, Donetskissa, alueella, josta oli tuolloin reilut 15 kilometriä ATO:n asemiin. Alueella tehtyjen havaintojen (ml. kranaatinkappaleet & sirpaleet) perusteella linja-autopysäkkiä ja trolleybussia tulitettiin 82 millin kranaatinheittimellä. Venäjän käytössä olevien 82 millin kranaatinheittimien kantama on pääsääntöisesti 4,27 km (esim. alueella käytetyt 2B9 Vasilek tai 2B14 Podnos).

Myöhemmin olen saanut tietää, että Donetskissa militanttijoukoilla on käytössä ns. ”roska-autoja” eli kuorma-autoja, jotka ulkoisesti muistuttavat roska-autoa mutta joiden lavalle on sijoitettu esim. 82 millin kranaatinheitin (ks. kuva). Syksyllä keskustellessani aiheesta alueella asuneen henkilön kanssa, hän kertoi sen kaltaisen kuorma-auton liikkuneen loppukesästä 2014 Donetskissa. Pidän hänen silminnäkijälausuntoansa luotettavana, kuin myös sitä, että hän sanoi kertaalleen nähneensä, kyseistä ajoneuvoa käytetyn kaupunkialueella tulitoimintaan. Kyseinen alue, jolla havainto tehtiin, sijaitsi selkeästi rintamalinjojen takana selustassa.












Samoin kevättalvella 2015 sattunut länsimediassa olematonta huomiota ansainnut tapaus herättää pohtimaan toiminnan laajuutta (tässä kohdin jätän eksaktin kaupunginosan turvallisuussyistä mainitsematta). Tuolloin kerrostalojen sisäpihalle ammuttiin pari kranaattia tai räjäytettiin jonkin sortin pommeja. Kerrostalojen sisäpiha sijaitsee yli 15 kilometrin päässä rintamasta, vauriokuvausten perusteella käytetyt kranaatit eivät olleet järeitä (jäisessä maassa oli pieniä räjähdekuoppia, rakennuksista rikkoutui lukuisia ikkunoita, pari ovea hajosi sekä rakennuksen päätyseinää murtui – räjähdyksien seurauksena pari ihmistä sai lieviä vammoja). Teosta syytettiin venäläisten toimesta Ukrainan asevoimia. Vauriot nähnyt ja tapahtunutta kommentoinut henkilö tuumasi syytteen olevan ”hevonpaskaa”. Hän piti sitä venäläisten tekona – pommeina tai vastaavana.

Alueen tilaa voi kutsua jonkin sortin anarkiaksi – valta on sillä, kenellä on voimaa eli käytännössä aseet tukenaan. Siviileiden kannalta asetelma on tietenkin hyvin ongelmallinen, koska toimivaa oikeuslaitosta tai poliisia ei ole olemassa. Ei etenkään sellaista, johon voi luottaa ja joka tuomioissaan pyrkisi oikeudenmukaisuuteen ja noudattaisi lakia. Tiedossani on kuulo- ja silminnäkijähavaintoja, joissa aseistetut militantit ovat käyttäneet aseitaan hyvin vähäisistä tai suorastaan olemattomista syistä johtuen siviileitä vastaan. Esim. kesällä 2014 eräällä tarkastuspisteellä militanttien asemiehet ampuivat pysähtymiskäskyä noudattamatta jättäneen miehen. Jo miehen ampuminen tällaisen syyn tähden on osoitus rikollisuudesta, mutta asetelman teki vaarallisemmaksi se, että aseita käytettiin alueella, jolla on paljon asuintaloja ja siviilejä liikkeellä – oli siis olemassa oleva riski, että ihmisiä haavoittuu tai kuolee tulituksessa enemmänkin. Tämä ei ole ainoa kerta, jolloin kontaktini ovat nähneet käytettävän aseita Donetskin kaupunkialueella (eli selustassa) hyvin olemattomasta syystä.

Omien havaintojeni mukaan siviileiden kohtelu on saanut aivan liian vähän huomiota mediassa. Etenkin nyt kun sota on pitkittynyt ja puhutaan jälleen ns. tulitauosta. Ukrainan sota on jäänyt paitsioon monen ollessa sitä mieltä, että sanktioista pitäisi päästä eroon ja jokin sopimus saada aikaan. Tästä ns. tulitauosta huolimatta etenkin ne Donetskissa asuvat siviilit, jotka eivät jaa militanttien ja Venäjän ”unelmaa”, elävät epävarmuudessa ja jopa pelossa anarkian ja diktatorisen hallinnon alaisuudessa. Ja tämä tulitaukokaan ei ole muuta kuin sana paperilla. Minsk II sopimuksen jälkeen, keväällä (v. 2015) vallinnutta rauhallisempaa hetkeä lukuun ottamatta Donetskin alueella – pääasiassa kaupungista länteen ja luoteeseen – on jatkuvaa taistelutoimintaa. Venäjän tukemat joukot rikkovat tulitaukoa säännönmukaisesti, käytännössä päivittäin.

On monella tapaa tärkeää, ettei Ukrainan sotaa unohdeta. Unohtaminen tai mikä tahansa kaupankäynti voi heijastella paljonkin Venäjän lähiympäristöön ja antaa Moskovalle vääriä signaaleja. Mutta tässä kirjoituksessani en nyt tähän ongelmaa puutu, tämä kirjoitus oli laadittu yksinomaan muistellen ihmiskohtaloita alueella – yrittäen omalta osaltani tuoda julki sen todellisuuden mikä miehitetyillä alueilla vallitsee. Millainen ihmisoikeustilanne siellä on.

* * *

Yhdeksänvuoden takaisen kirjoitukseni viimeisimmät kappaleet henkivät tämän ajan tunteita – tulitauko ja rauha olisi saatava aikaan useiden toivoessa pakotteidenkin poistoa. Toiveikkuuteen ei mielestäni ole varaa, alkuperäisen kirjoituksen hetkenä Venäjä oli jo ehtinyt rikkoa Minskin sopimukset sekä useita tulitaukoja. Ennen helmikuussa 2022 alkanutta suurhyökkäystään Venäjä ehti vielä rikkoa lukemattomia tulitaukosopimuksia, kieltää suunnittelevansa Ukrainan valloittamista paljon muun ohella. Minä näen missä tahansa rauhassa vain uuden sodan siemenen, jonka alkaessa sodittaneen muuallakin kuin Ukrainassa.

 

Marko

 

Alkuperäisen kirjoituksen lähteet. On mahdollista, että osa linkeistä ei enää toimi:

1. https://dninews.com/?q=content/about-us

2. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2015/04/ukraine-new-evidence-of-summary-killings-of-captured-soldiers-must-spark-urgent-investigations/

3. http://www.kyivpost.com/content/ukraine-abroad/agence-france-presse-rebels-parade-ukrainian-pows-through-shelled-city-378150.html

4. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/ukraine/11053807/Prisoners-of-war-marched-through-streets-of-Donetsk.html

5. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405055899517

6. http://ua-pressa.com/polotica/101167-zniklimi-bezvsti-v-donbas-vvazhayutsya-774-ukrayincya-sbu.html

7. http://euromaidanpress.com/2015/12/29/euromaidan-sos-war-crimes-in-occupied-donbas-prisoners-tortured-witnessed-executions/

8. http://www.nytimes.com/2014/08/26/world/europe/russia-ukraine.html?_r=1