Donald Trumpin vannottua
virkavalansa, esille on nostettu hänen ”lupauksensa” pikaisesta rauhasta
Ukrainaan. Mutta kuten olemme huomanneet, aikajänne 24 tunnista on jo venynyt
aivan toisiin mittoihin. Kirjoituksessani en kuitenkaan ryhdy spekuloimaan tulevilla
neuvotteluilla vaan haluan muistuttaa lukijoita (joiden joukossa toivon olevan
myös päättäjiämme) siitä todellisuudesta, joka Venäjän miehittämillä alueilla
vallitsee – itse asiassa todellisuus oli karumpi, mitä kirjoituksessani kerron.
Luettavaksenne ”tarjoilen” kirjoituksen tammikuulta 2016 eli lähes
vuosikymmenen takaa. Alkuperäinen kirjoitus julkaistiin 17. tammikuuta 2016 Virossa
toimivan, suomen kielisen SSS-Radion Facebook-sivulla.
Olen muokannut kirjoituksen tekstiasua sujuvammaksi sekä korjannut yksittäisiä
kirjoitusvirheitä. Lukijan on myös hyvä muistaa se, että kirjoitus on ajalta, jolloin
Suomessa ja muissa länsimaissa Venäjän rooli sodan aloittajana ja osapuolena
pyrittiin ennemminkin kiistämään kuin tunnustamaan, jonka takia alkuperäisessä
tekstissä käytin sekaisin termejä ”separatisti” ja ”militantti”. Näiltä
osin tekstiasua on yhtenäistetty, yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ”separatisti”
on korvattu termillä ”militantti”. Alkuperäisestäkin tekstistä kävi selkeästi
ilmi Venäjän rooli sodassa, jonka mainitsemista seurasi minuun kohdistuneita,
masinoituja hyökkäyksiä maamme putinistien ja kremliinien taholta.
Kirjoituksen väliotsikkona on alkuperäisen kirjoitukseni otsikko, jossa
käytin sanaa ”kansantasavalta”. Sanan merkityksen ollessa ivallisen ja
pilkallisen, kuten ukrainalaisilla ystävilläni tuolloin oli, heidän puhuessa ”kansantasavalloista”.
Ihmisoikeusrikkomuksia ja sananvapauden polkemista Donetskin ”kansantasavallassa”
Olen aiemmin sivunnut aihetta viesteissäni SSS-Radion
Facebook-sivulle, viesteissäni olen nostanut esille tilanteen Donetskissa
siviileiden näkökulmasta tarkasteltuna. Olen myös pohtinut useammassa viestissä
sananvapauden ja ilmaisunvapauden toteutumista ns. Donetskin kansantasavallassa,
jolloin olen nostanut esille myös Janus Putkosen toimet Donetskissa ja DONi
Newsissä (1) sekä pohdiskellut sitä mikä merkitys hänen toimillansa on
ollut siinä, että kesällä 2015 kahden suomalaisen toimittajan akkreditoinnit
alueelle evättiin. Kirjoituksessani en puutu journalistien kohteluun kuin
sivuhuomioina, sen sijaan pyrin tarkastelemaan edes jollain tasolla alueella
tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia sekä nostamaan jälleen kerran esille sen
millaisissa olosuhteissa alueen siviilit joutuvat elämään ja millaisen kohtelun
kohteeksi sellainen siviili voi joutua, joka ei jaa ”kansantasavaltalaista unelmaa”. Kirjoitukseni lopussa noukin esille
muutamia esimerkkejä miehitetyn Donetskin tapahtumista viime ja sitä edellisen
vuoden puolelta, nämä tapahtumat ovat sellaisia, joita omat kontaktini alueella
ovat todistaneet – joista heillä on konkreettisia silminnäkijähavaintoja
pelkkien kuulopuheiden sijaan. Mutta alkuun yleisluontoisempaa aiheen
tarkastelua.
Viimeisimpien viikkojen kuluessa surkea ihmisoikeustilanne on noussut
useamman kerran esille muissakin kuin ukrainalaisissa medioissa. Ikävä kyllä en
ole nähnyt aihetta käsiteltävän riittävällä vakavuudella medioissa
koto-Suomessa. Olen yrittänyt löytää laaja-alaisempaa kattausta aiheesta, mutta
sellaiset tuntuvat loistavan poissaolollaan. Pieniä mainintoja löytyy sieltä
täältä mutta muutoin ihmisoikeusasioiden käsittely on kovin vähäistä –
oikeastaan olematonta blogimaailman ulkopuolella. Sikäli aiheen ohittaminen
yllättää, koska aiheesta on kuitenkin kirjoitettu maailmalla kohtalaisen paljon
ja useampiakin raportteja on julkaistu. Joskin on huomioitava, että esim. HRW
ja Amnesty International ovat raporteissaan kiinnittäneet enemmän
huomiota miehitetyn Krimin niemimaan ihmisoikeustilanteeseen kuin vallitsevaan
– heikkoon – tilanteeseen Donbasin alueella, mutta huomiotta Itä-Ukrainakaan ei
ole jäänyt.
Miehitetyn Donetskin [jota mediat tuolloin yleisesti kutsuivat Donetskin
kansantasavallaksi] alueella suoritetut ihmisoikeusrikkomukset voi jakaa
useampaan osa-alueeseen. Ensinnä tulevat vangittuihin Ukrainan asevoimien ja
vapaaehtoisjoukkojen sotilaisiin kohdistetut rikkomukset, joissa vangittuja
sotilaita ja vapaaehtoisia ei ole kohdeltu asiaankuuluvalla tavalla. Amnesty
Internationalilla on todisteita siitä, että huhtikuussa 2015 Arseni Pavlov,
paremmin tunnettu nimellä Motorola,
on ”ampunut kuoliaaksi” 15 vangittua ukrainalaissotilasta. (2) Motorolan
suorittamat teloitukset ei ole ainoita laatuaan. Havaintoja muistakin sotavankien
teloituksista on runsaasti olemassa, teloitusten ohella vangittuja
ukrainalaissotilaita (statuksesta riippumatta) on kohdeltu
separatistijoukkojen, yleisön ja paikallisten sekä venäläisten medioiden
toimesta nöyryyttävästi. Heitä on marssitettu ja häpäisty julkisesti useamman
kerran miehitetyssä Donetskissa. (3 ja 4) Näiden ohella on syytä muistaa myös Nadija
Savtšenko
tapaus. Häntä ei millään muotoa ole kohdeltu kuten sotavankia tulee kohdella –
hänen pidättämiseensä ja siirtämiseen Venäjälle ja hänen oikeudenkäyntiinsä
liittyy runsaasti kritisoitavaa. Nadija Savtšenko on monellakin tapaa antanut
kasvot sille kuinka kansainvälisten oikeuksien vastaisesti ns. kansantasavallat
kuin myös Venäjä, ja Savtšenkon tapauksessa etenkin Venäjä, on toiminut.
Savtšenkon oikeudenkäyntiä saattoi kuvata parhaiten ”oikeudenkäynnin irvikuvaksi”, kyse oli näytösoikeudenkäynnistä.
Teloitusten ja vankien väärinkohtelun ohella ongelmana on se, että on
olemassa vankeja, joiden olinpaikka ei ole tiedossa. Ukrainan viranomaisilla
kuten ei omaisillakaan ole tietoa ovatko nämä ”kadonneet” kuolleet ja
jääneet taistelukentälle, vangittu ja siirretty tuntemattomaan sijoituspaikkaan
tai onko heidät mahdollisesti tapettu jossain myöhemmässä vaiheessa. Tällaisia
”kadonneita” on (vähintäänkin) kymmeniä. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa
ruodi varsinaisten sotavankien kohtelua tämän tarkemmin, vaikka aihe
kokonaisuudessa ansaitsisi tarkempaa huomiota, koska sotavankien kohtelu pitää
sisällään huomattavat määrät väärinkäytöksiä teloitusten lisäksi. Yllä esille
nostamani vankien häpäisyt ja julkiset nöyryyttämiset, tilaisuudet, joissa
siviilit pääsevät lyömään vankeja ja sylkemään heidän päällensä ovat ehdottoman
rikollista toimintaa. Aivan kuten ovat vankien kiduttamiset, joista on lukuisia
suoria ja epäsuoria todisteita. Sosiaaliseen mediaan on ladattu videoita,
joissa militanttijoukkojen miehet ja naiset nöyryyttävät ja kiduttavat
vankejaan – joissa vankeja lyödään, pakotetaan syömään hihamerkkejä
vangitsijoiden uhatessa heitä aseilla jne. Seuraavaksi siirryn siviileiden
kohteluun aloittaen muutamista julkisuuteen nousseista tapauksista.
Donetskin miehitetty aluehallintorakennus 10. huhtikuuta 2014. |
Ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut militanttien hallinnoimalla alueella
käytännössä koko ”kansantasavaltojen” eli miehityksen ajan. Keväällä 2014
Slovjanskin ja Kramatorskin miehittämisiä seuranneina viikkoina useita
paikallispoliitikkoja ja paikallisia, jotka eivät tukeneet tuolloin venäläisen
entisen tiedustelu-upseerin Igor Girkinin johtamaa hallintoa pidätettiin
ja lukuisia tapettiin pidätysten aikana. Pidätettyjen ja murhattujen ruumiita
löytyi kevään ja kesän aikana militanttien hallinnoimalta alueelta ja vielä
senkin jälkeen, kun alueet siirtyivät takaisin Ukrainan hallintaan myöhemmin
kesäkuussa. Huomiota herätti myös Girkinin määräys ottaa käyttöön Josef
Stalinin 22. kesäkuuta 1941 julistama poikkeuslaki. Kyseisen lain
perusteella teloitettiin useita vangittuja, joukossa pikkurikollisia – kuten Aleksei
Pitško, jonka syntilistalta löytyi vähäinen varkaus. (5)
Tällä hetkellä kadonneiden siviileiden ja sotilaiden kokonaismäärä on 774.
(6) Militantit ilmoittavat kadonneiden määräksi 480 ihmistä. Kuinka moni näistä
kadonneista on kuollut, on arvailuiden varassa? Kadonneet ovat vain yksi
ongelma tässä kysymyksessä, heidän ohellansa on huomioitava ne lukuisat
raportit alueelta, joissa kerrotaan pidätettyjen siviileiden pahoinpitelystä ja
järjestelmällisestä kiduttamisesta (7) – julkisen nöyryyttämisen ohella.
Kiduttamisen ohella vankeja on teloitettu, eivätkä teloitukset välttämättä ole
mitään ”yksittäistapauksia”, koska 16 % vangituista kertoo todistaneensa
teloituksia. Kidutuksessa on käytetty fyysisen väkivallan ohella myös henkistä
väkivaltaa, 12 % kidutetuista on naisia. Kidutuksen yleisyydestä kertoo jotain
se, että haastatteluiden mukaan 71 % vangituista on kokenut joko fyysistä tai
psyykkistä väkivaltaa – tai molempia. Yksistään virallisen aineiston mukaan
1333 siviiliä on ollut vangittuna, saman kohtalon on kokenut myös 27 toimittajaa,
sotilaista ja vapaaehtoistaistelijoista puhumattakaan. Seksuaalinen väkivalta
ja sen käyttö on ollut ”kätketty ongelma”. Toistaiseksi vain yksi
vankina ollut mies on kertonut naisten raiskauksista ja hyväksikäytöistä –
raiskauksia on myös suoritettu kasviksilla. Naiset ovat olleet toistaiseksi
hiljaa, ymmärrettävien syitten takia.
Siviileiden perusoikeudet ovat rajoitetut alueella, käytännössä siviileillä
ei ole juurikaan mahdollisuutta esittää julkisesti miehityshallintoa
vastustavia mielipiteitä – asukkailla ei ole todellista oikeutta ilmaista
mielipiteitään julkisesti. Useamman kerran on myös todistettu se, että
paikallinen hallinto hyväksyy täysin mielivallan mikä kohdistuu hallintoa
vastustaviin siviileihin. Siviilit, jotka ovat yrittäneet ilmaista Ukrainan
laillista hallintoa kannattavia mielipiteitä, tai joita epäillään sellaisista,
on pahoinpidelty ja nöyryytetty muiden siviileiden toimesta. (8) Ukrainan
hallintoa myötäileviä mielipiteitä ilmaisseita siviileitä on myös pidätetty ja
viety pidätyskeskuksiin kidutettavaksi. Donetskissa on myös ilmiannettu ihmisiä
hallintoa kritisoivista mielipiteistä, nämä ovat ainakin tietyissä tapauksissa
johtaneet myös erinäisiin seuraamuksiin – vangitsemisia kidutuksineen. Tietooni
on tullut useampi tapaus, jossa ”kahvipöytäkeskustelut” ovat johtaneet
seuraamuksiin, joissa hallintoa kritisoinutta henkilöä on tavalla tai toisella
rangaistu (esim. evätty työntekijöille jaettavaksi tarkoitettua ruoka-apua ja
perusteena on juuri käytetty ”vääriä mielipiteitä” ja eräällä kerralla
ilmoitettu, ettei luvattua palkkaa tule, ja jälleen viitattiin ”vääriin
mielipiteisiin”.)
Miehitetyn Donetskin alueella on järjestetty lukuisia näyttäviä hallintoa
tukevia paraateja, joihin on osallistunut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä –
mahdollisesti enemmänkin. Niihin osallistuminen on monella työpaikalla
käytännössä pakollista, osallistumattomuudesta tulee hyvin usein seuraamuksia,
kyseessä voi olla palkanmaksun viivästyttäminen tai jonkin bonuksen epääminen.
Vaihtoehtoisesti osallistujille voidaan jakaa ruokapaketteja, mikä toimii
kohtuullisena kannustimena kaupungissa, jossa on pulaa elintarvikkeista. Nämäkin
toimet osoittavat omalla tavallaan sen, ettei alueen asukkailla ole oikeutta
ilmaista mielipidettään vapaasti tai tehdä itsenäisiä päätöksiä sen suhteen
haluavatko osallistua paraateihin tai julkisiin kokoontumisiin –
osallistumattomuus tulkitaan merkiksi hallinnon vastaisesta protestoinnista.
Militanttijoukkojen sekä Venäjän sodankäyntitapa on myös monin paikoin
rikollista ja vaarantaa siviileiden hengen ja omaisuuden. Pelkästään YouTube-videoiden
perusteella voidaan havaita kuinka militanttijoukot ja heitä tukevat
venäläisjoukot ovat useita kertoja sijoittaneet tykistöään sekä
raketinheittimiä asutuksen keskelle, paikoin tykistöä on sijoitettu asutuksen
keskelle pidemmiksikin ajoiksi pysyväluonteisiin asemiin. Tiedossani on kesältä
2014 tapaus, jossa Leninin piirin alueelle Donetskissa oli sijoitettu
telatykkejä kerrostalojen ja omakotitalojen keskelle useamman päivän ajaksi. Alueelle
sijoitetut telatykit osallistuivat myös tulitukitoimintaan tulittaen Donetskin
länsi- ja luoteispuolelle sijoitettuja Ukrainan asevoimien joukkoja. Saamieni
tietojen mukaan aikana, jonka telatykit olivat alueelle sijoitettuna
ukrainalaisjoukot eivät kohdistaneet alueelle tulta. Tässä kohdin valittu
taktiikka säästi siviilihenkiä, epäilemättä Ukrainan ATO-operaatioon
osallistuneet joukot olivat ottaneet opiksi alkukesän Slovjanskin ja
Kramatorskin piirityksistä. Tuolloin joukkoja syytettiin tarpeettomasta
siviilikohteiden tulittamisesta, Donetskissa kyseisellä alueella vastaavaa ei
tapahtunut koko kesän 2014 aikana.
Alueelle sijoitetut militanttijoukot ovat syyllistyneet Donetskissakin tekoihin,
joita voi pitää selkeinä sotarikoksina. Venäläispropaganda on useita kertoja
uutisoinut kranaatti-iskuista siviilikohteita vastaan ja syyttänyt niistä
Ukrainan joukkoja. Sota on ollut pitkä, aivan varmasti sodan kuluessa myös
ukrainalaisjoukot ovat tulittaneet syystä tai toisesta siviilikohteita
kaupunkialueella, mutta muutamissa tapauksissa voidaan selkeästi todistaa,
ettei iskun takana voi olla ukrainalaisjoukot. Mediassa eniten huomiota on
saanut trolleybussi-isku 22. tammikuuta 2015. Isku tapahtui Leninin piirissä,
Donetskissa, alueella, josta oli tuolloin reilut 15 kilometriä ATO:n asemiin.
Alueella tehtyjen havaintojen (ml. kranaatinkappaleet & sirpaleet)
perusteella linja-autopysäkkiä ja trolleybussia tulitettiin 82 millin
kranaatinheittimellä. Venäjän käytössä olevien 82 millin kranaatinheittimien
kantama on pääsääntöisesti 4,27 km (esim. alueella käytetyt 2B9 Vasilek
tai 2B14 Podnos).
Myöhemmin olen saanut tietää, että Donetskissa militanttijoukoilla on
käytössä ns. ”roska-autoja” eli kuorma-autoja, jotka ulkoisesti
muistuttavat roska-autoa mutta joiden lavalle on sijoitettu esim. 82 millin
kranaatinheitin (ks. kuva). Syksyllä keskustellessani aiheesta alueella asuneen
henkilön kanssa, hän kertoi sen kaltaisen kuorma-auton liikkuneen loppukesästä
2014 Donetskissa. Pidän hänen silminnäkijälausuntoansa luotettavana, kuin myös
sitä, että hän sanoi kertaalleen nähneensä, kyseistä ajoneuvoa käytetyn
kaupunkialueella tulitoimintaan. Kyseinen alue, jolla havainto tehtiin,
sijaitsi selkeästi rintamalinjojen takana selustassa.
Samoin kevättalvella 2015 sattunut länsimediassa olematonta huomiota
ansainnut tapaus herättää pohtimaan toiminnan laajuutta (tässä kohdin jätän eksaktin kaupunginosan
turvallisuussyistä mainitsematta). Tuolloin kerrostalojen sisäpihalle ammuttiin
pari kranaattia tai räjäytettiin jonkin sortin pommeja. Kerrostalojen sisäpiha
sijaitsee yli 15 kilometrin päässä rintamasta, vauriokuvausten perusteella
käytetyt kranaatit eivät olleet järeitä (jäisessä maassa oli pieniä
räjähdekuoppia, rakennuksista rikkoutui lukuisia ikkunoita, pari ovea hajosi
sekä rakennuksen päätyseinää murtui – räjähdyksien seurauksena pari ihmistä sai
lieviä vammoja). Teosta syytettiin venäläisten toimesta Ukrainan asevoimia.
Vauriot nähnyt ja tapahtunutta kommentoinut henkilö tuumasi syytteen olevan ”hevonpaskaa”. Hän piti sitä venäläisten
tekona – pommeina tai vastaavana.
Alueen tilaa voi kutsua jonkin sortin anarkiaksi – valta on sillä, kenellä
on voimaa eli käytännössä aseet tukenaan. Siviileiden kannalta asetelma on
tietenkin hyvin ongelmallinen, koska toimivaa oikeuslaitosta tai poliisia ei
ole olemassa. Ei etenkään sellaista, johon voi luottaa ja joka tuomioissaan
pyrkisi oikeudenmukaisuuteen ja noudattaisi lakia. Tiedossani on kuulo- ja
silminnäkijähavaintoja, joissa aseistetut militantit ovat käyttäneet aseitaan
hyvin vähäisistä tai suorastaan olemattomista syistä johtuen siviileitä
vastaan. Esim. kesällä 2014 eräällä tarkastuspisteellä militanttien asemiehet
ampuivat pysähtymiskäskyä noudattamatta jättäneen miehen. Jo miehen ampuminen
tällaisen syyn tähden on osoitus rikollisuudesta, mutta asetelman teki
vaarallisemmaksi se, että aseita käytettiin alueella, jolla on paljon
asuintaloja ja siviilejä liikkeellä – oli siis olemassa oleva riski, että ihmisiä
haavoittuu tai kuolee tulituksessa enemmänkin. Tämä ei ole ainoa kerta, jolloin
kontaktini ovat nähneet käytettävän aseita Donetskin kaupunkialueella (eli
selustassa) hyvin olemattomasta syystä.
Omien havaintojeni mukaan siviileiden kohtelu on saanut aivan liian vähän
huomiota mediassa. Etenkin nyt kun sota on pitkittynyt ja puhutaan jälleen ns. tulitauosta.
Ukrainan sota on jäänyt paitsioon monen ollessa sitä mieltä, että sanktioista
pitäisi päästä eroon ja jokin sopimus saada aikaan. Tästä ns. tulitauosta
huolimatta etenkin ne Donetskissa asuvat siviilit, jotka eivät jaa militanttien
ja Venäjän ”unelmaa”, elävät epävarmuudessa ja jopa pelossa anarkian ja
diktatorisen hallinnon alaisuudessa. Ja tämä tulitaukokaan ei ole muuta kuin
sana paperilla. Minsk II sopimuksen jälkeen, keväällä (v. 2015)
vallinnutta rauhallisempaa hetkeä lukuun ottamatta Donetskin alueella –
pääasiassa kaupungista länteen ja luoteeseen – on jatkuvaa taistelutoimintaa.
Venäjän tukemat joukot rikkovat tulitaukoa säännönmukaisesti, käytännössä
päivittäin.
On monella tapaa tärkeää, ettei Ukrainan sotaa unohdeta. Unohtaminen tai
mikä tahansa kaupankäynti voi heijastella paljonkin Venäjän lähiympäristöön ja
antaa Moskovalle vääriä signaaleja. Mutta tässä kirjoituksessani en nyt tähän
ongelmaa puutu, tämä kirjoitus oli laadittu yksinomaan muistellen
ihmiskohtaloita alueella – yrittäen omalta osaltani tuoda julki sen
todellisuuden mikä miehitetyillä alueilla vallitsee. Millainen
ihmisoikeustilanne siellä on.
* * *
Yhdeksänvuoden takaisen kirjoitukseni viimeisimmät kappaleet henkivät tämän
ajan tunteita – tulitauko ja rauha olisi saatava aikaan useiden toivoessa
pakotteidenkin poistoa. Toiveikkuuteen ei mielestäni ole varaa, alkuperäisen
kirjoituksen hetkenä Venäjä oli jo ehtinyt rikkoa Minskin sopimukset sekä
useita tulitaukoja. Ennen helmikuussa 2022 alkanutta suurhyökkäystään Venäjä ehti
vielä rikkoa lukemattomia tulitaukosopimuksia, kieltää suunnittelevansa Ukrainan
valloittamista paljon muun ohella. Minä näen missä tahansa rauhassa vain uuden
sodan siemenen, jonka alkaessa sodittaneen muuallakin kuin Ukrainassa.
Marko
Alkuperäisen kirjoituksen lähteet. On mahdollista, että osa linkeistä ei
enää toimi:
1. https://dninews.com/?q=content/about-us
5. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405055899517
6. http://ua-pressa.com/polotica/101167-zniklimi-bezvsti-v-donbas-vvazhayutsya-774-ukrayincya-sbu.html
8. http://www.nytimes.com/2014/08/26/world/europe/russia-ukraine.html?_r=1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.