Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Venäläinen sotapropaganda käy kovilla kierroksilla


Venäjällä käynnissä olevat jalkapallon MM-kisat eivät ole hiljentäneet maan sotapropagandaa, itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, sotapropaganda ja disinformaatio levitettynä eri väylien kautta on samanaikaisesti kiihtynyt kisojen alun kanssa. Reilua viikkoa ennen kisoja Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti Ukrainaa ryhtymästä provokaatioihin kisojen aikana:

I hope that there won’t be any provocations but, if it happens, I think it would have very serious consequences for Ukrainian statehood in general” (1)

Tämä disinformaation ja propagandan levittäminen alkoi näiltä osin jo toukokuun lopulla, jolloin esim. Donetskissa alkoi liikkua huhuja Ukrainan suunnittelemasta provokatiivisesta hyökkäyksestä/iskusta jalkapallon MM-kisojen aikana. Sittemmin samaista uutista levitettiin venäläisten ja venäläistaustaisten mediatalojen toimesta useilla eri kielillä. Kuten oletettavaa, uutista jaettiin eteenpäin jotakuinkin samanmuotoisena myös merkittävissä venäläismedioissa ei yksistään marginaalijulkaisuissa.

Pienehkön Fort-Russ Newsin suorasanainen otsikko - lisätty teksti ”пропаганда”. (2) 




















Sputnik Newsin epäsuorempi "Kiev May Launch..." alkuinen otsikko. (3)
















Valtakunnallisella Venäjän puolustusministeriön TV-kanava Zvezdalla (Телеканал Звезда) spekuloitiin toukokuun lopulla Ukrainan aikeista suorittaa ”rankaisuoperaatio” Itä-Ukrainassa jalkapallon MM-kisojen alla.


tvzvezda.ru 30. toukokuuta 2018.
























Kisojen alettua, venäläispropagandan ennakkomaalailuista huolimatta, Ukrainan asevoimat ei ole hyökännyt Donbasissa – mikä onkin aivan ymmärrettävää. Minkäänlainen laajempi hyökkääminen Itä-Ukrainassa kisojen alla tai kisojen ollessa käynnissä ei ole Ukrainan kannalta järkevä toimenpide, hyökkäyksen jälkeinen propagandasota kääntyisi tällaisessa tapauksessa väistämättä sille tappiolliseksi hyökkäyksen ollessa samalla myös tahra ukrainalaisten kilvessä.

Kisojen aikana erilaiset propagandasivut ja verkostot ovat jatkaneet disinformatiivisten (valheellisten) uutisten levittämistä. Päivittäin saa lukea ”uutisia” sotatoimista, joita ei todellisuudessa ole tapahtunut, tai ei ole tapahtunut kuvatussa laajuudessa. Venäläisverkostot maalailevat kaiken aikaa kuvia Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisten hyökkäyksistä, disinformatiivisia uutisia vailla lähteitä tai taustoitusta levitetään muun muassa sosiaalisen median kautta. Näitä uutisia höystetään usein kuvilla, joilla ei ole mitään tekemistä itse valheellisen uutisen kanssa. Kuvilla yritetään vain tukea disinformatiivista tarinaa – yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kuvalla voi myös vahvistaa tarinaa.

Alla kuvakollaasi, jossa vasemmalla ”kansantasavaltalaista” propagandaa jakavan Maurice Schleepen twiitti ja oikealla alkuperäinen lokakuulta 2016 oleva Alex longin kuva.

Vasemmalla disinformaatiota, oikealla alkuperäinen kuva 25. lokakuuta 2016.

















Maurice Schleepen turvautuu jatkuvasti samaan taktiikkaan sosiaalisessa mediassa, vastaavia disinformatiivisia twiittejä tulee päivittäin lukuisia, toisinaan viestien kuva on vuosien takaa – usein myös eri konfliktialueelta tai kolmannesta maasta. Alla kuvakollaasi, jossa käytetty kuvituksessa valokuvaa, jossa brittien 81 mm kranaatinheitinryhmä harjoittelee. Kyseistä kuvan kyseinen käyttäjä liittää twiitteihinsä varsin usein.


Oikealla defence-update.com:issa 1. helmikuuta 2012 julkaistu kuva. (4)









Venäläismedioissa maalaillaan kauhukuvia tulevasta suurhyökkäyksestä, niissäkin hyödynnetään disinformatiivisiin tarkoituksiin kuva- ja videoaineistoa vääristämällä alkuperäisen aineiston sanomaa merkittävällä tavalla. Ukrainan asevoimien harjoitus muuttui venäläiskoosteella ukrainalaisten massiivisella joukolla suorittaman hyökkäyksen harjoitteluksi, todellisuudessa harjoituksessa harjoiteltiin haavoittuneiden evakuointia, panssarikaluston evakuointia taistelukentältä, miinan raivausta tms. Toimintaa ei millään muotoa voi kuvata ”massiivisin joukoin suoritettavan hyökkäyksen valmisteluksi”.

Kuvakaappaus Russia Insight youtube-kanava. (5)

























Kuvakaappaus alkuperäiseltä Військове телебачення України’n videolta. (6)




















Samalla tapaa RIA Novostissa maaliskuussa 2014 julkaistu kuva ukrainalaisjoukkojen evakuoinnista Krimiltä muuttui Jacques Frère-nimisellä twitter-tilillä Ukrainan asevoimien kohti Donetskia matkaavaksi kolonnaksi.


Vasemmalla Frèren disinformatiivinen twiitti, oikealla kuvakaappaus RIA Novostin kuvapankista. (7)




















Vuosia jatkunut valtiojohtoinen propaganda on saanut aikaan sen, että entistä suurempi osa venäläisistä uskoo propagandaa ja kuvittelee maansa olevan jatkuvan hyökkäysuhan alla, että Venäjä on uhri eikä hyökkääjä, kuten se todellisuudessa on. Venäjän aggressiivinen ja expansiivinen politiikka juontaa juurensa itse asiassa 90-luvulle, mutta räikeimmät – näkyvimmät – muotonsa se on saanut vasta tällä vuosituhannella Georgiassa v. 2008 käydyn viiden päivän sodan jälkeen.

Länsimaisesta tiedonvälityksestä huolimatta, meiltä lännestäkin löytyy kokojoukko ihmisiä, jotka toistavat Venäjän narratiivia maasta uhrina – heidän silmissä Venäjä on uhri, joka puolustautuu aggressiivisen lännen toimien edessä. Tässä kirjoituksessa en nyt ryhdy käymään läpi syitä tällaiseen toimintaan, osalla taustalla on voimakas antiamerikkalaisuus, mikä ohjaa heidän käyttäytymistä ja toimintaa, jonka seurauksena totalitaarinen ihmisoikeuksia polkeva vieraan valtion alueella sotiva Venäjä näyttäytyy uhrina. Eräillä edelliseen nivoutuu vieläpä kommunismin ja sosialismin perintö – taakka – jonka seurauksena Venäjä nähdään edelleen jollain tapaa neuvostovaltion perillisenä, tai ainakin pienempänä pahana Yhdysvaltoihin verrattuna. Tässä suuressa heterogeenisessa joukossa on mukana myös pahansuopia ja vihamielisiä ihmisiä, jotka eivät yksistään tyydy levittämään disinformaatiota ja propagandaa vaan sen ohella he uhkailevat ja panettelevat – häiriköivät – ihmisiä ja yhteisöjä, joita pitävät Venäjän vihollisena ja täten myös heidän vihollisena. Osalla tähän ryhmään kuuluvista kannustimena voivat olla taloudelliset syyt, mutta melkoista joukkoa ajaa eteenpäin vimmaisesti ideologiset tekijät – uskoisin, että Suomessa ideologia on monen kannustimena. Enkä nyt ideologialla tarkoita vain poliittista vasemmistolaista vakaumusta vaan hyvin monella vakaumus löytyy poliittisen laidan toisesta ääripäästä, aivan kuten kannustimena monella on ideologinen EU:n ja länsimaiden vastustaminen, siinä ”pelissä” Venäjäkin nähdään liittolaisena.

Venäjällä pelataan potkupalloa kisoissa, joita en aio katsoa, samalla Venäjällä lietsotaan sotaa propagandan ynnä disinformaation keinoin, josta yllä vain vähäinen määrä esimerkinomaisina huomioina. Surullisinta tässä koko kuviossa on se, että miljoonat jalkapallofanit sokaistuvat kisahuumasta unohtaen siinä samassa sodan, tuhannet kuolleet, alas ammutun matkustajakoneen, Krimin niemimaan miehityksen, Venäjän vankiloissa viruvat poliittiset vangit…


Marko



maanantai 11. kesäkuuta 2018

Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa – Boycott Russia World Cup 2018


Kirjoitin joulukuun 14. 2016 SSS-Radioon blogin ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, vol. 2”, joka alkaa seuraavalla tapaa:

Suomi markkinoi itseään ihmisoikeuksien mallimaana, yleisesti ottaen väitettä voidaan pitää totena – Suomessa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on korkeassa kurssissa, voidaan sanoa, että niiden kunnioittamista pidetään itsestään selvänä asiana. Minun on vaikea kuvitella, että marginaalissa olevia ryhmiä lukuun ottamatta, kukaan olisi sitä mieltä, että ihmisoikeuksia ei pitäisi kunnioittaa, että niillä ei ole kokonaiskuvan kannalta merkitystä. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen kannalta voidaan pitää merkityksellisenä Amnestyn Suomen sivuilta löytyvää tietoiskua:

”53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet’.”

Tämän jälkeen olen kirjoittanut Vartiopaikalla-blogiin otsikolla ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, (vol. 3)” (1) jolloin toivoin, ettei minun enää tarvitsisi palata tähän teemaan mutta tänään kesäkuun 11. päivä – muutama päivä ennen jalkapallon MM-kisojen alkua Venäjällä – huomaan jälleen palaavani tämän teeman pariin, koskapa olen perin juurin pettynyt siihen, kuinka maamme valtiojohto on tekojen kautta reagoinut Venäjän tapahtumiin kisojen alla. Ehkäpä tämä on suomalaiskansallinen erityispiirre – meidän geeneissä, koska varomme reagoimasta voimakkaasti Venäjän tekoihin, niin miksi… Pelkäämmekö me Venäjää, pelkäämmekö me sanoa Vladimir Putinille mitä todella ajattelemme Venäjän harjoittamasta politiikasta? Se ei ole russofobiaa, mikäli puhumme asioista niiden oikeilla nimillä. Ja vaikka tosiasiat todennäköisesti käännettäisi venäläisvastaisuudeksi Venäjällä, on syytä muistaa se, että kritiikki kohdistuu Venäjän johtoon ja maan hallinnon tekoihin – ei kansaan, vaikka pian saatamme olla tilanteessa, jossa vastuuta ei enää voida siirtää pois kansankaan harteilta.

Miksi sitten nyt jalkapallon MM-kisojen alla tämä teema palasi mieleeni kummittelemaan? Viron presidentti Kersti Kaljulaid kohdisti Ukrainan vierailullaan toukokuun lopulla voimakkaiden sanojen ohella teoin sormensa Venäjään osallistuessaan #FreeSentsov-kampanjaan. Tuolloin lähestyin asian tiimoilta suomalaispoliitikkoja sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistöä, saamatta vastakaikua – niinpä tänään, muutamaa päivää ennen Venäjällä pidettäviä jalkapallon MM-kisoja – tämä asia kummittelee jälleen mielessäni.

Kuvakaappaus twitter-tililtäni 24.5.2018.

























Jalkapallon MM-kisojen aikana Venäjä – itse asiassa Putin – pääsee patsastelemaan valokeilassa muutaman viikon ajan, samalla maan vankiloissa on kymmeniä vangittuja ukrainalaisia poliittisia vankeja – ihmisiä, jotka on tuomittu vuosien tai jopa vuosikymmenten vankeuteen näytösoikeudenkäynneissä aivan kuten Stalinin hirmuvallan aikana Neuvostoliitossa tehtiin. Ja maamme poliittinen johto on hiljaa, ja Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esittää toiveita, joiden mukaan Venäjän mustamaalaamisen pitäisi loppua. Mikä on suorastaan käsittämätön toive – vaade – aikana, jolloin Venäjä jatkaa valehteluaan, sotimista Ukrainassa ja Krimin niemimaan miehittämistä, kansalaisoikeuksien polkemista, että terrorismin tukemista, monen muun toimen ohella.


Tasavallan presidentti Niinistö, kuten ei pääministeri Juha Sipiläkään aio vierailla jalkapallon MM-kisoissa. Heidän mukaan kyse ei kuitenkaan ole kisojen boikotoinnista. (2)

Timo Soini päätyi taannoin otsikoihin osoittaessaan mieltä abortinvastustajien rinnalla Kanadassa. Onpa abortinvastustajien rinnalla seisomisesta sitten mitä mieltä tahansa – itse en seisoisi heidän rinnalla, Soinin teko oli poikkeuksellinen, se keräsi myös osakseen, ymmärrettävistä syistä johtuen, voimakasta kritiikkiä. Vastaavaan ”myrskynsilmään” joutuminen #FreeSentsov-protestin myötä tuntuu hyvin epätodennäköiseltä – tai sellaisen taustalla saattaisi olla jokin irrationaalinen Venäjä-pelko, jossa ”pelätään” Kremlin reagointia tällaiseen mielenilmaukseen. Ehkäpä taustalla on myös pelko meidän suomalaisten reagoinnista, eräiden selkärankaan näyttää iskostuneen halu reagoida hyvinkin voimakkaasti, mikäli joku kehtaa arvostella Venäjän toimia. Tällaisen kritiikin kohdalla onkin hyvä vain esittää kysymys ”Eivätkö ihmisoikeudet olekaan yhteismitallisia?” Aivan kuten on syytä pohtia, onko Venäjää syytä arvioida eri standardein kuin länsimaita, ja jos on, niin miksi?

Miksi hyväksyisimme Venäjältä tekoja, joita emme missään nimessä hyväksyisi muilta mailta? Tarja Halonen on asemoitunut seksuaalivähemmistöjen puolustajaksi, mitä ei kylläkään uskoisi todeksi, kun tarkasteli hänen kommentointia Tšetšenian homovainojen ollessa otsikoissa – hän ei kommentoinut, hän oli hiljaa. Aivan kuten hän on ollut hiljaa Venäjän näytösoikeudenkäyntienkin aikaan. Kovin on valikoivaa tämä tällainen ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien ajaminen! Mutta ei hän ole ainoa laatuaan, samaa sakkia löytyy Eduskunnasta parinsadan pään verran, joista osalle ihmisoikeudet näyttäisivät olevan puheiden perusteella merkitykselliset, mutta vain puheiden. Todellisia tekoja, arvojohtajuutta puuttuu, silloin kun sormi pitäisi kohdistaa Venäjään.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi taannoin, Suomessakin laajalti lainatussa, Financial Timesin haastattelussa,

Suomalaiset eivät tue (Nato-jäsenyyttä) ja minä olen suomalainen.

Blogini alkupuolella lukee:

53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet”.

Niin, että miten se on tasavallan presidentti, vai onko tämä suomalaisuus perin valikoivaa tyyliä…

Nyky-Venäjällä on ukrainalaisten ohella suuri joukko muitakin poliittisia vankeja – yhteensä 158 poliittista vankia. Venäläinen Memorial Human Rights Center on julkaissut tiedoston heistä. (3)

Ukrainalaiset poliittiset vangit miehitetyllä Krimillä ja Venäjällä.


















Oma sukupolveni kritisoi isovanhempiaan siitä, että he eivät tehneet mitään 30-luvulla pysäyttääkseen Hitlerin Saksan, toivottavasti lastemme lapsien ei tarvitse kysyä meiltä ”Miksi ette tehneet mitään?

Marko 

#BoycottRussiaWC2018