Kirjoitin joulukuun 14. 2016 SSS-Radioon blogin ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa,
vol. 2”, joka alkaa seuraavalla tapaa:
”Suomi markkinoi itseään ihmisoikeuksien mallimaana, yleisesti ottaen väitettä
voidaan pitää totena – Suomessa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on korkeassa
kurssissa, voidaan sanoa, että niiden kunnioittamista pidetään itsestään
selvänä asiana. Minun on vaikea kuvitella, että marginaalissa olevia ryhmiä
lukuun ottamatta, kukaan olisi sitä mieltä, että ihmisoikeuksia ei pitäisi
kunnioittaa, että niillä ei ole kokonaiskuvan kannalta merkitystä.
Ihmisoikeuksien kunnioittamisen kannalta voidaan pitää merkityksellisenä
Amnestyn Suomen sivuilta löytyvää tietoiskua:
”53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa
ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset
suhteet’.” (1)
Tämä kirjoitus voi tuntua vanhan
toistolta, ikivanhalta savikiekolta, johon grammarin neula jäi jumiin toistaen
samaa laulunpätkää, mutta tästä tunteesta huolimatta on syytä muistuttaa
etenkin tiettyjä, ihmisoikeuksien ajamiseen asemoituneita henkilöjä, kuten
presidentti Tarja Halosta,
ihmisoikeuksien yhteismitallisuudesta. Tämä huomautus koskee myös eräitä
yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvia kansalaisjärjestöjä, kuten Rauhanpuolustajia, jonka johtokunnan
jäsen – vaasalainen – Stig Lång (2)
on vieraillut laittomasti Ukrainalta miehitetyillä alueilla ns.
turistimatkalla. Matkoja on kaksi, joten kyse ei ole mistään ”harmittomasta”
päähänpistosta vaan tietoisesta miehittäjien toiminnan tukemisesta. Suomen Amnesty International on ollut
suhteellisen vaihtonainen Itä-Ukrainan surkean ihmisoikeustilanteen suhteen, sen
sijaan positiivista on nopea reagointi Tšetšenian homovainojen kohdalla. (3)
Stig Lång (ympyröity) propagandamatkalla
Donetskin ”kansantasavallassa” syksyllä 2016, pöydän päädyssä propagandisti Janus Putkonen.
|
Tarja Halonen on profiloitunut
seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamiseen, joten luulisi, että hän esittäisi
huolensa seksuaalivähemmistöjen kohtelusta Venäjälle kuuluvassa Tšetšeniassa?
Venäläinen Novaja Gazeta kirjoittaa Tšetšeniassa murhatun kaikkiaan 56
homomiestä, lehti on julkaissut 27 uhrin nimet. Uhreista nuorimmat olivat alle
20-vuotiaita ja vanhinkin vain 33-vuotias. Tšetšeniaa diktatorisesti johtava – Vladimir Putinin oikea käsi - Ramzan Kadyrov on kieltänyt alueella
olevan homoja. (4) Onkin hyvin surullista, että ihmisoikeuksien puolesta
puhuva, seksuaalivähemmistöjen kohteluun huomiota kiinnittävä entinen
presidenttimme näyttää valinneen vaikenemisen linjan tässä tapauksessa. Eivätkö
Tšetšeniassa murhatut homomiehet ole huomion arvoisia? Eivätkö he ansaitse
ihmisarvoista kohtelua ja oikeuden elää turvattua elämää vailla pelkoa
murhatuksi tulemiselta? Tästä asetelmasta tulee mieleen George Orwellin Eläinten
vallankumous ja kuinka tasa-arvosta huolimatta emme olekaan tasa-arvoisia
vaan toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Tarja Halonen ei suinkaan ole
ainoa, joka tuntuu ajattelevat orwellilaisittain tasa-arvon suhteen,
joulukuussa 2016 51 meppiä vaatii eurooppalaista Magnitski-lakia, näiden allekirjoittaneiden joukossa ei kuitenkaan
ollut yksikään suomalaismeppi. Ei yksikään suomalaismeppi – miksi?
”European Parliament Members Call on the European Commission to Unblock
Magnitsky Sanctions
13 December 2016 – Members of the European Parliament from five major
political parties have called on the European Commission to unblock the EU’s
Magnitsky sanctions and put them to vote by the Council of Ministers.
…”. (5)
Aleppoa pommitettiin syksyllä
rajusti, toistuvien pommitusten kohteina oli sairaaloita, kouluja,
ruokavarastoja – pommittaminen oli rikollisen piittaamatonta, sodankäynnin
sääntöjä rikottiin taajaan. Tuolloin valtiojohtomme sai ulkoministeri Timo Soinin suulla tuomittua Bašar al-Assadin hallinnon brutaaleista
pommituksista, samalla Venäjän rooli onnistuttiin häivyttämään jonnekin
”sivulauseeseen”. Tämäkin – maltillinen – tuomio julkilausuttiin vasta siinä
vaiheessa kun ”Aleppon kellot” olivat
soineet pitkään ja hartaasti. (6)
Olen poiminut tähän kirjoitukseen
vain muutaman esimerkin siitä, kuinka ihmisoikeuksien saralla ihmisoikeuksien
mallimaa Suomi tuntuu toistuvasti sulkevan silmänsä, kun syyttävä sormi pitäisi
kohdistaa Venäjään ja antaa aiheellinen ja riittävän tiukka ”nootti”
venäläisille. Sen sijaan, että toimisimme itseään kunnioittaen ja
suoraselkäisesti olemme – tai valtiojohtomme ynnä eräät kansalaisjärjestöt –
valinneet ”vaikenemisen kulttuurin”,
mikä sekin liene Halosen perintöä Ahtisaaren kauden vapaudentuulahduksen
jälkeen.
”Toisen maailmansodan jälkeen syntyneen ’strategisen kulttuurin’
perintönä on totuttu siihen, että itänaapurin asioista sekä Suomen ja
Neuvosto-Venäjän suhteiden luonteesta tulee pitää pienempää ääntä. Kuten
Presidentti Tarja Halonen opasti suurlähettiläskokouksessa vuonna 2002:
’Suomalaisilla on voimakas halu yksimielisyyteen ulkopolitiikassa. Joskus se on
tapahtunut yhdessä vaikenemalla’.” (Alpo
Rusi, ”Yhdessä vai erikseen – Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka
tienhaarassa” s. 14).
Tämä Halosen linja – vaikenemisen
linja – ei ole yllätys, kun muistamme mitä hän totesi vuonna 2005 Venäjästä ja Suomesta:
”Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät:
demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin
periaatetta.” (7)
Tuolloin oli käynnissä brutaali toinen
Tšetšenian sota, jonka julmuudesta – sittemmin murhattu – Anna Politkovskaja oli kirjoittanut; kymmeniä toimittajia oli jo
ehditty murhata vuosituhannen ensimmäisinä vuosina; hallinnon ote mediasta
alkoi kiristyä; yrityksiä kaapattiin niiden oikeilta omistajilta
hämäräperäisten syiden avulla – usein oikeusistuimen myötävaikutuksella. Ei,
Suomi ja Venäjä eivät tuolloin jakaneet ideologisesti samoja päämääriä – tai ei
ainakaan minun Suomi niin tehnyt.
Novaja gazetan uutisoitua heinäkuussa 2017 Tšetšeniassa teloitetun
tammikuussa ilman oikeudenkäyntiä 27 ihmistä, ihmisoikeusjuristi Tarja
Haloselta tiedusteltiin twitterissä kannanottoa tapahtuneeseen. (8) Toistaiseksi
Halonen on jättänyt esitetyn, asiallisen, kysymyksen vaille huomiota.
Näyttää ikävä kyllä siltä, että ihmisoikeuksien
mallimaa Suomi on valinnut vaikenemisen tien silloin kun syyttävä sormi on kohdistettava
Venäjään ja tällä tarkoitan erityisesti virallista Suomea sekä yhdistyksiä,
joiden historia linkittyy voimakkaasti Neuvostoliiton harjoittamaan
politiikkaan ja neuvosto-organisaatioihin, kuten 80-luvun rauhanliike. Todennäköisesti
valittu (?) linja miellyttää Tarja Halosta, jonka kahden kauden aikana
ilmapiiri Suomessa muuttui ja aloitimme luisumisen ”harmaalle vyöhykkeelle”,
jolta Martti Ahtisaaren kaudella
olimme ponnistelleet pois.
Terveisiä suomettuneesta Suomesta,
Marko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.