perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, (vol. 3)

Kirjoitin joulukuun 14. 2016 SSS-Radioon blogin ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, vol. 2”, joka alkaa seuraavalla tapaa:

Suomi markkinoi itseään ihmisoikeuksien mallimaana, yleisesti ottaen väitettä voidaan pitää totena – Suomessa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on korkeassa kurssissa, voidaan sanoa, että niiden kunnioittamista pidetään itsestään selvänä asiana. Minun on vaikea kuvitella, että marginaalissa olevia ryhmiä lukuun ottamatta, kukaan olisi sitä mieltä, että ihmisoikeuksia ei pitäisi kunnioittaa, että niillä ei ole kokonaiskuvan kannalta merkitystä. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen kannalta voidaan pitää merkityksellisenä Amnestyn Suomen sivuilta löytyvää tietoiskua:

”53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet’.” (1)


Tämä kirjoitus voi tuntua vanhan toistolta, ikivanhalta savikiekolta, johon grammarin neula jäi jumiin toistaen samaa laulunpätkää, mutta tästä tunteesta huolimatta on syytä muistuttaa etenkin tiettyjä, ihmisoikeuksien ajamiseen asemoituneita henkilöjä, kuten presidentti Tarja Halosta, ihmisoikeuksien yhteismitallisuudesta. Tämä huomautus koskee myös eräitä yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvia kansalaisjärjestöjä, kuten Rauhanpuolustajia, jonka johtokunnan jäsen – vaasalainen – Stig Lång (2) on vieraillut laittomasti Ukrainalta miehitetyillä alueilla ns. turistimatkalla. Matkoja on kaksi, joten kyse ei ole mistään ”harmittomasta” päähänpistosta vaan tietoisesta miehittäjien toiminnan tukemisesta. Suomen Amnesty International on ollut suhteellisen vaihtonainen Itä-Ukrainan surkean ihmisoikeustilanteen suhteen, sen sijaan positiivista on nopea reagointi Tšetšenian homovainojen kohdalla. (3)


Stig Lång (ympyröity) propagandamatkalla Donetskin ”kansantasavallassa” syksyllä 2016, pöydän päädyssä propagandisti Janus Putkonen.



















Tarja Halonen on profiloitunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamiseen, joten luulisi, että hän esittäisi huolensa seksuaalivähemmistöjen kohtelusta Venäjälle kuuluvassa Tšetšeniassa? Venäläinen Novaja Gazeta kirjoittaa Tšetšeniassa murhatun kaikkiaan 56 homomiestä, lehti on julkaissut 27 uhrin nimet. Uhreista nuorimmat olivat alle 20-vuotiaita ja vanhinkin vain 33-vuotias. Tšetšeniaa diktatorisesti johtava – Vladimir Putinin oikea käsi - Ramzan Kadyrov on kieltänyt alueella olevan homoja. (4) Onkin hyvin surullista, että ihmisoikeuksien puolesta puhuva, seksuaalivähemmistöjen kohteluun huomiota kiinnittävä entinen presidenttimme näyttää valinneen vaikenemisen linjan tässä tapauksessa. Eivätkö Tšetšeniassa murhatut homomiehet ole huomion arvoisia? Eivätkö he ansaitse ihmisarvoista kohtelua ja oikeuden elää turvattua elämää vailla pelkoa murhatuksi tulemiselta? Tästä asetelmasta tulee mieleen George Orwellin Eläinten vallankumous ja kuinka tasa-arvosta huolimatta emme olekaan tasa-arvoisia vaan toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tarja Halonen ei suinkaan ole ainoa, joka tuntuu ajattelevat orwellilaisittain tasa-arvon suhteen, joulukuussa 2016 51 meppiä vaatii eurooppalaista Magnitski-lakia, näiden allekirjoittaneiden joukossa ei kuitenkaan ollut yksikään suomalaismeppi. Ei yksikään suomalaismeppi – miksi?

European Parliament Members Call on the European Commission to Unblock Magnitsky Sanctions

13 December 2016 – Members of the European Parliament from five major political parties have called on the European Commission to unblock the EU’s Magnitsky sanctions and put them to vote by the Council of Ministers.
…”. (5)

Aleppoa pommitettiin syksyllä rajusti, toistuvien pommitusten kohteina oli sairaaloita, kouluja, ruokavarastoja – pommittaminen oli rikollisen piittaamatonta, sodankäynnin sääntöjä rikottiin taajaan. Tuolloin valtiojohtomme sai ulkoministeri Timo Soinin suulla tuomittua Bašar al-Assadin hallinnon brutaaleista pommituksista, samalla Venäjän rooli onnistuttiin häivyttämään jonnekin ”sivulauseeseen”. Tämäkin – maltillinen – tuomio julkilausuttiin vasta siinä vaiheessa kun ”Aleppon kellot” olivat soineet pitkään ja hartaasti. (6)

Olen poiminut tähän kirjoitukseen vain muutaman esimerkin siitä, kuinka ihmisoikeuksien saralla ihmisoikeuksien mallimaa Suomi tuntuu toistuvasti sulkevan silmänsä, kun syyttävä sormi pitäisi kohdistaa Venäjään ja antaa aiheellinen ja riittävän tiukka ”nootti” venäläisille. Sen sijaan, että toimisimme itseään kunnioittaen ja suoraselkäisesti olemme – tai valtiojohtomme ynnä eräät kansalaisjärjestöt – valinneet ”vaikenemisen kulttuurin”, mikä sekin liene Halosen perintöä Ahtisaaren kauden vapaudentuulahduksen jälkeen.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneen ’strategisen kulttuurin’ perintönä on totuttu siihen, että itänaapurin asioista sekä Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteiden luonteesta tulee pitää pienempää ääntä. Kuten Presidentti Tarja Halonen opasti suurlähettiläskokouksessa vuonna 2002: ’Suomalaisilla on voimakas halu yksimielisyyteen ulkopolitiikassa. Joskus se on tapahtunut yhdessä vaikenemalla’.” (Alpo Rusi, ”Yhdessä vai erikseen – Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa” s. 14).

Tämä Halosen linja – vaikenemisen linja – ei ole yllätys, kun muistamme mitä hän totesi vuonna 2005 Venäjästä ja Suomesta:

Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta.” (7)

Tuolloin oli käynnissä brutaali toinen Tšetšenian sota, jonka julmuudesta – sittemmin murhattu – Anna Politkovskaja oli kirjoittanut; kymmeniä toimittajia oli jo ehditty murhata vuosituhannen ensimmäisinä vuosina; hallinnon ote mediasta alkoi kiristyä; yrityksiä kaapattiin niiden oikeilta omistajilta hämäräperäisten syiden avulla – usein oikeusistuimen myötävaikutuksella. Ei, Suomi ja Venäjä eivät tuolloin jakaneet ideologisesti samoja päämääriä – tai ei ainakaan minun Suomi niin tehnyt.

Novaja gazetan uutisoitua heinäkuussa 2017 Tšetšeniassa teloitetun tammikuussa ilman oikeudenkäyntiä 27 ihmistä, ihmisoikeusjuristi Tarja Haloselta tiedusteltiin twitterissä kannanottoa tapahtuneeseen. (8) Toistaiseksi Halonen on jättänyt esitetyn, asiallisen, kysymyksen vaille huomiota.

Näyttää ikävä kyllä siltä, että ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on valinnut vaikenemisen tien silloin kun syyttävä sormi on kohdistettava Venäjään ja tällä tarkoitan erityisesti virallista Suomea sekä yhdistyksiä, joiden historia linkittyy voimakkaasti Neuvostoliiton harjoittamaan politiikkaan ja neuvosto-organisaatioihin, kuten 80-luvun rauhanliike. Todennäköisesti valittu (?) linja miellyttää Tarja Halosta, jonka kahden kauden aikana ilmapiiri Suomessa muuttui ja aloitimme luisumisen ”harmaalle vyöhykkeelle”, jolta Martti Ahtisaaren kaudella olimme ponnistelleet pois.

Terveisiä suomettuneesta Suomesta,

Marko




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.