Näin Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA III

 

Ei perinteinenkään media selviä puhtain paperein

Kirjoitukseni kolmannessa osassa vuoronsa saa luotettavana pidetty perinteinen media, joka sekään ei uutisoinnissaan tai katsauksissaan onnistu välttämään sudenkuoppia, ja kuten esimerkkien kautta osoitan, joukkoon mahtuu hyvinkin räikeitä virheitä. Huomioidessamme perinteisen median lukijakunnan laajuuden ja monimuotoisuuden, niiden olisi ensiarvoisen tärkeä muistaa vastuunsa uutisten välittäjänä. Perinteisen median edustajien kohdalla on myös muistettava niihin liitetystä luotettavuuden-tunteesta seuraava uskottavuus, jota venäläismediat hyödyntävät. Aivan samalla tapaa kuin venäläismedioille suomalaisen asiantuntijan (huom. asiantuntijuus voi kohdistua aivan toiselle osa-alueelle) Venäjä-myönteinen lausunto on arvokas, on sitä myös luotettavaksi tiedetyn perinteisenmedian Venäjä-myönteinen uutinen – puhumattakaan, että perinteisen median edustaja toistaisi Venäjän propagandistista näkemystä tapahtumasta sellaisenaan.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut toivomaani todellista ryhdistäytymistä Venäjä-uutisoinnissa 24. helmikuuta 2022 jälkeenkään. Edelleen toistetaan virheitä, joihin Keir Giles uusimmassa teoksessaan (Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee) viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet” s. 231 eteenpäin. Kyseisessä osiossa lainataan muun muassa ’Larsia’ ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1) Toisinaan kaupalliset sopimukset venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa johtavat siihen, että läntisestä mediatalosta tulee yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen päätteistä. Näin kävi luotettavalle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen venäläisen valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. (2)

Kasvoin aikana, jolloin Yleisradion viikko-ohjelmistoon radiossa kuului ”Naapurineljännes”, vartin mittainen ohjelmarupeama, jossa maalailtiin perin aurinkoista ja paikkansa pitämätöntä kuvaa naapuristamme Neuvostoliitosta. 70-luvun loppupuolella kyseinen ohjelma venyi puolentunnin mittaan nimen vaihtuessa ”Näin naapurissa” -ohjelmaksi, sisällön kuitenkaan muuttumatta lainkaan todenmukaisemmaksi. Tänään tilanne on olennaisesti parempi kuin lapsuudessani, jolloin Neuvostoliitosta uutisoitiin kieli keskellä suuta ja jolloin koulussa neuvostovaltiosta kerrottiin hyvinkin väritettyjä tarinoita oppitunneilla – olimme uskovinamme niitä (osa todennäköisesti uskoi, minäkin joitain). Vaikka tilanne kokonaisuudessaan on nykyään parempi, uutisointi on luotettavammalla pohjalla, on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että parannettavaa myös on. Parhaiten tämä näkyy lukiessa kiireellä kirjoitettuja uutisia tapahtumista rintamalla tai Venäjällä. Aivan liian usein uutistekstiin jää suoria siteerauksia Venäjän hallinnon lausunnoista, jonka seurauksena valheellinenkin viesti saattaa ihmisten mielissä muuttua todenkaltaiseksi vain ja ainoastaan siksi, että sitä levittää luotettavana pidetty perinteinen uutistoimisto tai mediatalo. Suomessa Yleisradio, Helsingin Sanomat tai jokin muu laajalevikkinen perinteisen median edustaja. Mutta toisinaan tämä Venäjän narratiivi pääsee läpi sellaisenaan laajemmassa katsauksessa, joka on ajan kanssa kirjoitettu ja jonka toimitusvaiheessa faktantarkistukseen olisi täytynyt paneutua aivan toisella tavalla. Tässä kirjoituksessa huomioni keskittyy tällaisiin artikkeleihin ja katsauksiin, mutta palaan loppupuolella vielä hektisiin uutistoimituksiin.

Muistutan myös lukijaa siitä, että huomioni kohdistu Venäjän sekä sen tukijoiden tuottamaan ja jakamaan disinformaatioon ja propagandaan, joten en tule uhraamaan suurempaa huomiota esim. Kiinan vaikutuspyrkimyksille tai Lähi-idässä tuotettuun disinformatiiviseen aineistoon. 

Yllä olevassa kuvassa on yksittäisiä esimerkkejä perinteisen median epäonnistumisista Venäjä-uutisoinnissa, joukossa on myös suoranaista propagandaa. Pidän myös perusteltuna käydä läpi perinteisen median epäonnistumisia, merkittävimpänä syynä pidän sitä, että eri mediatalot ja uutistoimitukset edelleen liian kritiikittömästi toistavat Venäjän valtiollisten tahojen sekä venäläisten ”uutistoimitusten” välittämää informaatiota sellaisenaan. Yllä olevan esimerkkikollaasin kuvat omalta osaltaan todistavat myös sen puolesta, että aina ei voi vedota kiireeseen Venäjän propagandan päästessä toimituksen seulan läpi. Toisaalta esimerkkikuva osoittaa myös sen, että ongelma ei ole tuore, yksistään Venäjän Ukrainaan kohdistama sota ja sen eri alueiden miehitys kattaa jo yli vuosikymmenen ajanjakson, mutta edelleen uutistoimitukset sortuvat alkeellisimpiinkin virheisiin. Esim. kuvakaappaus Helsingin Sanomien uutisesta, jossa karttaan on merkitty ”separatistialueet”, jollaiseen lapsukseen ei enää Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen olisi pitänyt sortua. Sellaiseen ei olisi pitänyt sortua enää vuosiin. Venäjän rooli Itä-Ukrainan sodassa kävi kaikella tapaa selväksi kesällä 2014, jonka jälkeen ”separatismista” kirjoittaminen ei palvele enää tarkoitustaan – käytännössä kyse oli Venäjän disinformaation toistosta.

Ukrainassa on sodittu jo reilu vuosikymmen. Sodan alkupuolella osa suomalaisistakin medioista sortui julkaisemaan naiiveja – melkeinpä sympatisoivia juttuja – suomalaisvapaaehtoisista ja heidän edesottamuksistansa Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneinä vapaaehtoisina. Tällaisten kirjoitusten julkaiseminen maaseutulehdissä tai paikallislehdissä oli ymmärrettävää sodan ensimmäisenä vuonna mutta Länsi-Savon sortuessa moiseen elokuussa 2019, oli jo auttamatta ohitettu aika, jolloin ilmiötä tarkasteltaisi tai siitä kirjoitettaisi naiivisti ja jopa romantisoiden. (3) Tarkastelin Länsi-Savon julkaisemaa haastattelua varsin kriittisesti jo elokuussa 2019 kirjoittamassani blogissa: Länsi-Savo haastatteli Petri Viljakaista, jossa kuvailin kirjoitusta kunnianhimottomaksi, jossa Viljakainen sai sanottua sanottavansa, ilman, että hänen tekemissä valinnoissa nähtiin sen suurempia ongelmia. Viljakaisen esittämät väitteet jäivät myös riippumaan ilmaan sellaisenaan, eikä disinformaatiota ryhdytty oikomaan.

Kokonaiskuvassa maakuntalehdet tai paikallislehdet ovat lopultakin vain yksi tekijä, jota kautta Venäjän narratiivia sodasta on helpompi ujuttaa laajemman yleisön tietoon. Näiden medioiden kyky faktantarkistukseen ei läheskään aina ole sillä tasolla mitä se on valtakunnallisilla mediataloilla tai Yleisradiolla, mutta jotka nekin sortuvat toistuvasti virheisiin.

Pidin Yleisradion kesäkuussa 2019 julkaisemaa, toimittajansa Marjo Näkin kirjoittamaa, kritiikitöntä ja disinformatiivista artikkelia Artek-leirikeskuksenelämästä toimituksellisena pohjanoteerauksena. (4) Elettiin jo aikaa, jolloin kaikilla, jotka seurasivat Venäjän toimia Ukrainalta miehittämillään alueilla, oli tiedossa sen toimet näillä alueilla. Se, kuinka miehitettyjen alueiden väestöä sorrettiin ja kuinka lapsia oli ryhdytty militarisoimaan (ja jossa toiminnassa Artek-leirikeskuksella oli oma roolinsa miehitetyllä Krimin niemimaalla). Tämä kaikki tieto oli helposti saatavilla, siitä oli laadittu myös englannin kielisiä artikkeleja, joten todellisuuden sivuuttamista ei voinut perustella tiedon puutteella. Syy oli jokin muu, vielä oudommaksi koko julkaisuepisodin teki se, että Yleisradiolta meni viikkoja päivittää juttua edes sen verran, että siihen liitettiin lyhyt (ja puutteellinen) tietopaketti Krimin niemimaan asemasta otsikolla ”Krimin kiistelty asema”. Mikä sekin on harhaanjohtava sanamuodoltaan! Krim on kansainvälisoikeudellisesti osa Ukrainaa, siinä ei ole mitään kiistanalaista. Venäjän toimet (miehitys ja vale-kansanäänestys) ovat laittomia.

Elokuussa 2022 eli puolivuotta Venäjän brutaalin suurhyökkäyksen alun jälkeen Yleisradio epäonnistui laajahkossa katsauksessaan Venäjän käynnistämästä, miehittämillään alueilla toteuttamasta, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (5) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”.

Kiireiset aamu-tv:n lähetykset tarjoavat alustan valitettaville virheille, olemme nähneet sellaisia niin Yleisradion aamun televisiolähetyksissä kuin myös MTV3:n Huomenta Suomessa. Ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua (24. helmikuuta 2022) tavallisimpia virheitä olivat karttavirheet, jolloin esim. Krimin niemimaa oli osa Venäjää. Useimmiten nämä olivat seurausta siitä, että käytettiin kolmannen osapuolen toimittamaa karttaa, jonka tarjoamaan informaatioon toimituksessa ei ollut perehdytty riittävän tarkoin, jonka seurauksena virheet päätyivät lähetykseen. Toisinaan asiat ilmaistaan kömpelöllä tapaa, siten, että väärinymmärrykselle on sijansa.

Kuvakollaasin oikeassa alakulmassa on kuvakaappaus Ylen aamulähetyksestä 14. helmikuuta 2023, joka sopii erinomaisesta esimerkistä kömpelöstä ja todellisuutta vääristävästä viestinnästä. Tikkerissä huomio kohdistuu viestiin: ”Ukrainan valtaamille alueille luodaan järjestystä”. Ensimmäisenä korvaan särähtävät sanat ”valtaamille alueille”, josta syntyy mielikuva siitä, että Ukrainana käy valloitussotaa, kun tosiasiassa kyse on siitä, että Ukraina vapauttaa Venäjän miehittämiä alueita. Eikä jatkokaan parempaa mielikuvaa synnytä, jossa ”luodaan järjestystä”, joka johtaa myös harhaan herättäen samalla kysymyksiä. Yleisradion toimittaja Antti Kuronen totesi twiittiketjussani Ukrainan vapauttamilla alueilla järjestyksen palautuneen sen jälkeen, kun miehittäjä eli Venäjä joutui vetäytymään niiltä. Vapauttamisen myötä järjestys siis palautui alueille!

Tällä hetkellä perinteisen median edustaista eniten parannettavaa on Helsingin Sanomilla, jonka Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskasen toimittamat artikkelit ja katsaukset Venäjältä ovat tavattoman usein myötäsukaisia, joissa Venäjän valtion edustajat pääsevät kritiikittä ääneen. Helsingin Sanomien toimituksessa kenties oletetaan, että riittää kun artikkeliin tai katsaukseen sijoitetaan muutama lyhyt maininta siitä, ettei Venäjän toiminta ole kansainvälisten sopimusten mukaista tms. Tässä kohdin on kuitenkin todettava, ettei se missään nimessä riitä, kun siinä samalla päähuomion saa Venäjän valtion edustaja, jonka räikeitäkään valheita ei korjata. Useissa tapauksissa asetelma on jopa sellainen, ettei lukija tiedä tekstin sisältävän räikeitä valheita tai propagandaa, koska toimitus ei millään tavalla korjaa disinformaatiota. Esim. 13. huhtikuuta 2023 Helsingin Sanomat epäonnistui täydellisesti uutisessaan Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovan järjestämästä tiedotustilaisuudesta, päästäessään hänen äänensä kuuluviin pitkinä monologinomaisina lainauksina, joissa toistuvat propagandan ohella räikeät valheet sekä väitteet, joiden todenperäisyyttä ei voida millään muotoa osoittaa. (6) Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovasta. ICC:n antama pidätysmääräys koskee Venäjän toteuttamia lapsikaappauksia Ukrainasta ja aikuisten pakkosiirtoja Venäjän alueelle. (7) Uutinen kyseisestä tiedotustilaisuudesta ei kuitenkaan päässyt yllä olevaan kuvakollaasiin esimerkkinä perinteisen median epäonnistumisesta. Sen sijaan Helsingin Sanomien (ja samalla toimittaja Jeskasen) epäonnistumisia kuvaavat uutiset Venäjän voitonpäivän paraatista sekä Helsingin Sanomien vierailusta leirillä, jonne oli tuotu satoja nuoria Venäjän miehittämiltä alueilta Ukrainasta. (8 ja 9)

Uutinen Venäjän voitonpäivän juhlinnasta ja siihen liittyvästä paraatista on toki perusteltu, mutta ensiarvoisen tärkeää on se, että tapahtumaa tarkastellaan perusteellisesti ja siihen liittyvät virheelliset detaljit ja suoranainen disinformaatio korjataan ja asetetaan oikeaan rooliinsa, muussa tapauksessa koko uutinen on Venäjän valtiollisen propagandan ohimarssia. Sanoma-konsernin lehdistä Ilta-Sanomissa tämä uutisointi toteutettiin verrattoman paljon paremmin.

Jonkin sortin pohjanoteerauksena Helsingin Sanomien osalta voimme pitää Jeskasen artikkelia vierailustaan Pozlezavtra-leirillä, jonne on tuotu lähes kaksisataa nuorta Venäjän Ukrainalta miehittämiltä Donetskin, Luhanskin ja Hersonin sekä Zaporižžjan alueilta. (10) Osa haastatelluista nuorista on alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan. Tällainen on 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne, hän on kotoisin Kadijivkasta, joka on ollut Venäjälle alisteisten joukkojen kontrollissa jo vuosikymmenen ajan. Kyseisessä artikkelissa ei avattu tätä puolta riittävän painokkaasti, siinä ei esimerkein kerrottu sitä, millainen lasten ja nuorten tilanne on alueilla, joita Venäjä on miehittänyt jo vuodesta 2014. Kuinka lapsia ja nuoria on militarisoitu jo vuosien ajan, kuinka päiväkodit ja koulut Krimillä kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ovat sisältäneet patrioottista kasvatusta jo useiden vuosien ajan (ensimmäiset havainnot lasten ja nuorten militarisoinnista miehitetyillä alueilla ovat vuodelta 2018). Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueen, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä enemmän kuin 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (11)

Perusteltua olisi ollut myös tuoda esille se, että Venäjälle pakkosiirrettiin lapsia ensimmäisen kerran Itä-Ukrainan sotatoimialueelta niinkin varhain kuin kesällä 2014. Venäläistaustainen valtion rahoittama organisaatio on pakkosiirtänyt miehitetyn Donbasin alueelta Venäjälle vähimmilläänkin satoja lapsia vuosien 2014 ja 2016 välillä. Joulukuussa 2016 organisaation perustaja Elizaveta Glinka palkittiin Vladimir Putinin toimesta valtiopalkinnolla. (12)

Luonnollisesti Venäjä (ääneen päästessään) pyrkii perustelemaan toimensa parhaalla mahdollisella tavalla ja samalla antamaan siloitellun kuvan todellisuudesta. Mitä Helsingin Sanomat todellisuudessa tietää haastatelluista lapsista tai lapsia valvovista aikuisista? Kyseinen artikkeli on surullinen ja samalla vastenmielinen esimerkki siitä, mihin journalismi kehnoimmillaan voi päätyä. Näiltä leireiltä lapset eivät kohoa savuna ilmaan, kuten juutalaislapset natsi-Saksan tuhoamisleireillä, mutta mitä heistä jää ihmisinä jäljelle, jos heidän kielensä ja identiteettinsä tuhotaan hyökkääjävaltion toimesta? Artikkelissa Jeskanen, kuin sivullisena toteaa nuorilla olevan Venäjän passit, yhtenäiset (Venäjän lipun koristamat) asut. Mutta silmissäni hän ei ole sivullinen – hän on osallinen toistaessaan Venäjän propagandaa artikkeleissa sanasta sanaan. Mikä on toimittajan ja mediakonsernin vastuu? Yllättääkö Helsingin Sanomien linja minut? Ei! muistammehan Hesarissa julkaistun Hongkongin erityisalueen mainoksen, joka siis käytännössä oli mainoksen muotoista poliittista propagandaa, syyskuulta 2019. (13) Onko Hesari setelinipulla ohjailtavissa… 

Perinteisen median rinnalla disinformaation ja propagandan levittämisen alustoiksi saattavat päätyä myös luotettavina pidettävät harrastelehdet. Venäjän helmikuussa 2022 alkaneen laajan hyökkäyssodan alkupuolella perinteikkäässä Suomen Sotilas -lehdessä palstatilaa annettiin yllättävän paljon Aleksei Kettusen kirjoittamille artikkeleille, joista lopulta itsekin tarkastelin tarkemmin hänen kirjoittamaa Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä -artikkelia (julkaistiin Suomen Sotilas -lehdessä nro. 4/2022). (14) Suomen Sotilas -lehden kunniaksi on sanottava, että Kettusen kirjoitukset eivät ole enää aikoihin ylittäneet julkaisukynnystä. Ilmeisesti toimituksessakin tehty havainto, ettei tekstien asiantuntemus ole riittävän korkealla. Tekstit eivät vastaa todellisuutta!

Satusetä Aleksei Kettunen.

On ymmärrettävää, että uutistoimitusten hektisessä maailmassa tapahtuu virheitä mutta siinäkin maailmassa pitäisi kyetä tarkkuuden rinnalla arvioimaan lähteen luotettavuus. Onko Venäjän puolustusministeriö luotettava lähde, tai mikään merkittävä venäläismedia? (Luonnollisestikaan ei ole!) Aivan liian usein Venäjän edustajan sanat päätyvät sellaisenaan uutiseen läntisessä mediassa, ja jos suomalaisen median lähteenä on läntinen media, päätyvät sanat käännöksen kautta suomalaistenkin luettavaksi. Kirjoitukseni alkupuolella mainitsin Reutersin ja Tassin välisen sopimuksen, ja kuten Keir Giles kirjassaan kuvaa, sopimuksen seurauksena Tassin toimittamaa materiaalia alkoi päätyä sellaisenaan Reutersin uutisvirtaan, jolloin lukija saattoi kuvitella lukevansa Reutersin toimituskunnan kirjoittamaa uutista, vaikka todellinen lähde olikin Tassin puppugeneraattori. (15) Edellinen esimerkkinä siitä, kuinka venäläinen (dis)informaatio voi lopulta päätyä uutisiimme, ilman, että meidän on lukijoina mahdollista saada tietää informaation reittiä. (Itse suhtaudun hyvin skeptisesti uutisiin Ukrainan sodasta Venäjän näkökulmasta, jos alkuperäislähteenä on esim. Reuters). Merkittävin ongelma on venäläinen raha, jota löytyy monien läntisten medioiden omistusten taustalta (esim. brittiläinen The Independent, josta venäläistaustainen Jevgeni Lebedev omistaa 41 prosenttia. Jevgeni Lebedev taasen on ex. KGB-upseeri Aleksandr Lebedevin poika), mikä voi näkyä ja näkyykin siinä, että Venäjän narratiivi ujuttautuu uutisiin, artikkeleihin ja laajempiin katsauksiin.

Näin loppuun nostan esille vielä yhden teeman, joka väistämättä ainakin minulla vaikuttaa siihen, kuinka uskottavana (luotettavana) pidän välitettyä informaatiota. Seuraavaksi esimerkinomainen vertailu Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan ja Israelin sekä palestiinalaisten välisen sodan välillä. Venäjän iskettyä viikko sitten lauantaina ruuhka-aikaan liitopommeilla Epitsentr-kodintavarahypermarkettiin Harkovassa Ukrainan viranomaiset kertoivat ensin muutaman siviilin kuolleen ja kymmenien vammautuneen lisäten, että sammutus- ja raivaustyöt ovat edelleen käynnissä. Raivaustöiden edetessä tulevina päivinä uhriluku kasvoi kaiken aikaa nousten 19 kuolleeseen ja kymmeniin vammautuneisiin. (16) Valitettavan usein käy kuitenkin niin, ettei tämä lopullinen tieto enää tavoita lukijoita lännessä, asia mikä kenties on tiedostettu medioissa tai ministeriöissä, joiden tehtävänkuvaan kuuluu myös hämärtäminen ja informaatiosota. Jokainen suuronnettomuuspaikalla vieraillut tai tuhoisaa paloa sammuttamassa ollut tietää, ettei muutama kymmenen minuuttia tapahtuman jälkeen voida kertoa mitään tarkkoja uhrilukuja. Tämä pitäisi myös olla tiedossa medioiden edustajilla, jotka vuosien ajan ovat välittäneet lukijoille viestiä tällaisista tapahtumista, mutta jostain syystä tämä tieto (oppi) unohtuu, kun ”kaukokirjoittimesta” tulee venäläisministeriöiden jakamaa viestiä tai Hamasin alaisen terveysministeriön julkaisemia uhrilukuja kymmenistä raketti-iskussa kuolleista. Media, toistaessaan kritiikittä tällaista infoa väistämättä nakertaa samalla omaa uskottavuuttaan, mikä ei ole kenenkään etu, ei etenkään kärsivien palestiinalaisten. Sanoilla ja teoilla on merkitystä!

Vaikka tämä kirjoitus on kokonaisuudessaan melkoinen perinteiseen mediaan kohdistuva kritiikkiryöppy, on meidän kuitenkin hyvä muistaa se, että pääsääntöisesti tämänkin kirjoituksen esimerkkimediat onnistuvat työssään hyvin niiden toimittajien tehdessä erinomaista työtä vaikeissa oloissa Ukrainassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232.

2. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 234.

3. Länsi-Savo 6. elokuuta 2019, s. 8–.

4. https://yle.fi/a/3-10786805, jota artikkelia tarkastelin YYA-Yleisradio kohti ”Naapurineljännestä”-blogissani.

5. https://yle.fi/a/3-12560389

6. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010414367.html

9. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

10. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

11. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

12. https://khpg.org/en/1608811992

13. https://x.com/VuorelmaJohanna/status/1178202984729186304

14. Blogi Suomen Sotilas lehti: informaatiosta disinformaatioon, erityistarkastelussa Aleksei Kettusen artikkelit ”Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä” (julk. 4/2022) ja ”Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta” (julk. 6/2022).

15. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 234.

16. https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3869302-bodies-of-all-19-victims-of-epicenter-attack-identified-in-kharkiv-search-operations-completed.html

 

Kirjoitussarjan edelliset osat: OSA I ja OSA II.