Mikä se RuFi oikein on?

Keskustan kunniapuheenjohtaja – kannatusyhdistyksen presidenttiehdokas juuri päättyneissä vaaleissa – Paavo Väyrynen haali ja myös sai tukea erinäisiltä ryhmiltä, näiden ryhmien joukkoon kuuluu myös kooltaan varsin marginaalinen RuFi ry eli Suomalais-venäläinen RuFi ry. (1)

RuFi ry:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov Väyrysen vaalivalvojaisissa.

Mikä tämä RuFi ry sitten oikein on?

Yhdistyksen kotisivuilta lainattua:

”Olemme perustaneet uuden yhdistyksen, joka auttaa parantamaan ja paikkaamaan nykyisiä kylmänkiskoisia, negatiivisia suhteita Venäjään, kulttuurisella ja informatiivisella vaikuttamisella.

Tarkoitus on luoda myötämielinen linjaus, lämmin, toverillinen lähestyminen Venäjää kohti. Yhdistys toimii liioittelun ja paniikin lietsonnan vasta-aineena, joten kyseeseen tulee kaikenlainen oikaisu.” (2)

Kuulostaa hienolta, lupaus on suorastaan positiivinen, mutta onko se sitten totuudenmukainen? Kaikessa lyhykäisyydessään vastaus on, että ei ole – tämä toki on täysin subjektiivinen mielipide, mutta koetan saada hiukan lihaa mielipiteeni ympärille, osoittaakseni, että toiminnallaan RuFi tuskin parantaa ja paikkaa nykyisiä – heidän mukaansa kylmänkiskoisia ja negatiivisia – suhteita Venäjään.

Suomalais-venäläinen RuFi ry järjesti tai oli mukana viime vuoden puolella lukuisissa tilaisuuksissa, joista osa on hyvin konkreettinen tuenosoitus Venäjän nykyhallinnon toimille sekä harjoittamalle politiikalle. Ehkäpä merkittävin kyseenalaistettu tilaisuus oli Daria Skippari-Smirnovin ja RuFin Facebook-ryhmän järjestämä ”Kuolemattoman rykmentin” -marssi Helsingissä toukokuun 9. 2017 – tällä hetkellä yhdistys ilmoittaa vastaavasta marssin järjestämisestä tämän vuoden toukokuun 9. päivä samalla juhlistettaisi Voitonpäivää juhlan merkeissä. (3)

RuFin toiminta myötäilee hyvin tiukasti Venäjällä toteutettua imperialistista politiikkaa, yhdistyksen näkyvät jäsenet tukevat avoimesti Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä, kuin myös Venäjän masinoimaa ja rahoittamaa sekä varustamaa (miehistö ja aseistus) eli Venäjän käymää Itä-Ukrainan sotaa. Tästä toiminnasta voidaan poimia esimerkkinä RuFin ja Suomi-Novorossija-Seuran yhteiset pikkujoulut viime vuoden puolella, jossa olivat läsnä RuFin puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov ja hallituksen rahastonhoitaja Marina Muhonen, joka on myös vieraillut propagandistisella turistimatkalla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Alueelle kyseinen ryhmä saapui Ukrainan lakien vastaisesti Venäjältä. Ryhmän kotisivujen mukaan RuFi ry ja Suomi-Novorossija-Seura tulevat tekemään jatkossakin tiivistä yhteistyötä.

Donetskin ”kansantasavallan” ystävien julistus, RuFin Skippari-Smirnov ja Marina Muhonen.

RuFin asiantuntijoiden joukkoon kuuluu myös Demlan jäsen, venäläisen nationalistisen NOD:in Suomen koordinaattori, Olga Tshizhik-Kinnunen. RuFin kotisivujen mukaan Tshizhik-Kinnunen on ihmisoikeusaktivisti. Keväällä 2017 Tshizhik-Kinnunen etsi aktiivisesti materiaalia Suomessa esiintyvästä russofobiasta sosiaalisen median välityksellä, tässä toiminnassa hyödynnettiin myös RUFIa. Aineiston etsintä ajoittui hetkeen ennen ”Kuolemattoman rykmentin” marssia että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin Suomen vierailua. Oma näkemykseni on se, että myös Tshizhik-Kinnusen lausunnot ja toiminta ovat omiaan lisäämään vastakkainasettelua Suomessa rakentavan vuoropuhelun synnyttämisen sijaan, Skippari-Smirnovin linjan ollessa saman, mikä ei toisaalta ole ihme, koska Skippari-Smirnov kuuluu tätä nykyä niihin aktiiveihin, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä Venäjän presidentinhallinnon alaisessa ajatushautomossa työskentelevän Johan Bäckmanin kanssa.

RuFin edustajat olivat näkyvästi esillä Donetskin ”kansantasavallan” ystävien julistuksen allekirjoittajien joukossa. RuFin Facebook-sivuilla jaetaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toimivan propagandisti Janus Putkosen ”hengentuotteita”. On hyvin todennäköistä, että Tshizhik-Kinnusen (RuFin asiantuntija) ja Johan Bäckmanin kautta yhdistyksellä on kontakteja venäläisiin, Putinin hallintoa tukeviin, äärijärjestöihin– kuten edellä mainittu NOD - Kansallinen vapautusliike (ven. Narodnoe Osvoboditel'noe Dviženie engl. National Liberation Movement).

RuFin ja Suomi-Novorossija-Seuran pikkujoulut joulukuussa 2017.

Muita havaintoja RuFista – yhteistyötä myös suomalaisten muukalaisvihamielisten organisaatioiden kanssa

Yhdistys on kooltaan pieni, Helsingin Sanomien mukaan rekisteröityneitä jäseniä on 50. Yhdistyksen puheenjohtajan Skippari-Smirnovin mukaan yhdistyksen kannattajien lukumäärä on olennaisesti suurempi, hänen mukaan lukijoita yhdistyksen Facebook-sivuilla on tuhansia. (1) Yhdistyksen Facebook-sivuilla on 472 seuraajaa. (4)

Koostaan huolimatta yhdistyksen toiminta on aggressiivista, sen puheenjohtajan kommentit ovat paikoin hyvin kärkkäitä ja hyökkääviä, kuten hänen toteamuksensa Polina Kopylovalle, tämän kirjoitettua kriittisen blogin ”Sattuiko STEA tietämättä tukemaan Venäjän vaikuttamistoimintaa?” (5) Helsingin Sanomissa, arvostettu, Jarmo Mäkelä kolumnissaan lainaa Skippari-Smirnovia – hänen kysymystä Kopylovalle:

 ”mistä päin länttä blogin kirjoittaja, venäläinen nainen, saakaan palkkionsa näiden likaisten tekstiensä kirjoitteluun”. (6)

Kyseinen toiminta on tuttua myös muista maista esim. Ukrainassa kevättalvella ennen Itä-Ukrainan ”separatismia” ja sotaa, erilaiset pienet, Venäjän tuella perustetut, ryhmittymät toimivat hyvin aggressiivisesti pyrkien valtaamaan informaatiotilan maltillisilta tahoilta. Ukrainassa he onnistuivat Venäjän voimakkaalla tuella erittäin hyvin. Venäjältä saapui ns. Putinin turisteja eli aggressiivisia agitaattoreita ja mielenosoittajaryhmiä tukemaan tätä ns. separatismia ja esiintymään paikallisina.  Venäläismediat levittivät näitä propagandauutisia myös läntisille medioille, joissa ei vielä tuolloin oltu sisäistetty Venäjän toimintaa – käymää informaatiosotaa, josta seurasi se, että nämä uutiset saivat toisinaan globaalia näkyvyyttä.

Blogissa ”How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005-2013” Anton Shekhovtsov kuvailee tällaisten pienryhmien leviämistä ja toimintaa Itä-Ukrainassa. (7) Samankaltaisena, mutta poliittisena vaikuttamisena, voidaan pitää erilaisten pienpuolueiden perustamista, joiden tosiasiallinen tehtävä näytti olevan Ukrainan poliittisen opposition toiminnan hajottaminen, ja samalla Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin toiminnan hiljainen tukeminen/edistäminen. Tuolloin tällainen marginaalitoimija oli Denis Pushilin, joka on nyt merkittävässä asemassa Donetskin ”kansantasavallassa”. Hänen eräänä projektina voidaan pitää pienpuolue ”Ми Маємо Мету’a” (ukr. My Majemo Metu eli Meillä on tavoite), jonka riveissä hän osallistui parlamenttivaaleihin ennen Euromaidania. Puolueen nimi oli todennäköisesti tarkoituksellisesti ukrainaksi, jotta se tavoittaisi kansallismielisiä ukrainalaisia jäsenikseen. Pushilin oli todellisuudessa Viktor Janukovytšin Alueiden puolueen tukija.

Muun muassa Ukrainassa ja Baltiassa tällaiset ryhmittymät pyrkivät hajottamaan venäläisyhteisöä sisältä, muokkaamaan ilmapiiriä ja synnyttämään tuntemuksia, joissa kyseinen väestönosa on uhatussa asemassa – tai siihen kohdistuu suoranainen väkivallan uhka. Samalla toiminnallaan nämä ryhmät synnyttävät jännitteitä valtaväestön ja vähemmistön – paikoin vähemmistöjen – välille. Tästä on nähty viitteitä myös Suomessa, jossa RuFin johto sekä jäsenistö on avoimesti flirttaillut muukalaisvihamielisten ryhmien kanssa, kuten Johan Bäckmanilta ja Janus Putkoselta vähintäänkin henkistä tukea saaneen, Marco de Witin johtaman ryhmittymän kanssa. Tuolloin ryhmittymän nimi oli Suomi Ensin! – nyt Suomi Ensin! on jo hajonnut Marco de Witin perustaessa Suomen Kansan Ensin! ryhmän. Tällainen yhteistyöprojekti ryhmien välillä oli Nobinan erottaman bussikuskin Gleb Simanovin tueksi järjestetty mielenilmaus viime vuonna Helsingissä. Erottamisen syihin ei ole tässä yhteydessä perusteltua ottaa kantaa.

Tässä kirjoituksessa on mahdotonta avata kaikkia puheenjohtaja Skippari-Smirnovin ja RuFin kontakteja venäläisiin tahoihin, joista osa on valtiojohtoisia organisaatioita, joiden avulla Venäjä pyrkii vaikuttamaan ulkovenäläisiin ihmisiin tai heidän muodostamiin järjestöihin ja yhteisöihin. RuFia voi aivan oikeutetusti kutsua yhdeksi Venäjän informaatiovaikuttamisen väyläksi pienestä koostaan huolimatta.

RuFin toiminnasta löytyy myös runsaasti elementtejä, joita Roman Skaskiw nosti esille kirjoituksessaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda”, jossa hän myös lainasi ideologisti Aleksandr Duginia:

"The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand…” (8)

Kuvaamaan Venäjän toimintaa, huomioikaa korostettu kohta lainauksesta: viholliseni vihollinen on ystäväni – tässä kohdin kuvaavampaa on käyttää termiä yhteistyökumppanini ystävän sijaan. RuFi on muutakin kuin yhteistyökumppani, suhde Venäjän valtiollisiin toimijoihin ja propagandan jakamiseen on olennaisesti intiimimpi.

RuFin kaltaisia yhdistyksiä seuratessa, ei ole ihme, että Venäjällä pidetään maassa toimivia ulkomaalaisia NGO:ta tai niiden kanssa yhteistyötä tekeviä yhdistyksiä ja organisaatioita ulkomaisina agentteina, koska Venäjä itse pyrkii tällaisten järjestöjen ja organisaatioiden kautta vaikuttamaan maan rajojen ulkopuolella asuviin venäläisiin, kuin myös ulkovaltoihin, jolloin Venäjällä ajatellaan, että ulkomaita ohjaa vastaavat tarkoitusperät.

* * *

Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä Paavo Väyrysen muita yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Väyrysen puolueprojektista Kansalaispuolueesta kirjoitin blogiin elokuussa 2017 ”Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä”. (9)

Marko

1. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005542896.html?share=b4e0a49edd1251d689699106e9bf321c 

2. https://www.rufi.fi/ 

3. https://www.rufi.fi/Tapahtumat-ja-Uutiset/ 

4. https://www.facebook.com/pg/rufiyhdistys/community/?ref=page_internal 

5. http://polinakopylova.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246965-sattuiko-stea-tietamatta-tukea-venajan-vaikuttamistoimintaa 

6. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005516748.html 

7. http://anton-shekhovtsov.blogspot.fi/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

8. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

9. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/08/kansalaispuolue-kadonnutta-aikaa.html 

Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä

Kirjoitin 24. marraskuuta 2016 SSS-Radion blogiin Paavo Väyrysen Kansalaispuolueesta otsikolla ”Merkillisiä asiantuntijajäseniä Kansalaispuolueessa” (1) – kyseinen kirjoitus saa toimia perustana tälle kirjoitukselle, jossa yritän tarkastella puoluetta aiempaa blogikirjoitusta monipuolisemmin.

Kansalaispuolueen tavoitteista puolueen kotisivuilta lainattuna:

”Kansalaispuolueen tarkoituksena on vaikuttaa Suomen, Euroopan unionin ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi puolue pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon sekä suoraan että edustuksellisen demokratian keinoin.

Kansalaispuolue ry. on perustettu 4.2.2016 ja se on merkitty yhdistysrekisteriin 8.3.2016. Kansalaispuolue ry. on rekisteröity puolueeksi 15.12.2016.

Suomen linjaan Kansalaispuolue pyrkii vaikuttamaan ennen muuta eduskuntavaalien kautta.

Kansalaispuolue toimii siten, että se voi olla mukana kokoamassa laajemminkin yhteen samanmielisiä poliittisia voimia. Raja-aitoja ei rakenneta.

Kansalaispuolue puolustaa maamme itsenäisyyttä ja puolueettomuutta. Tämä edellyttää Euroopan unionin kehittämistä itsenäisten valtioiden liittona ja maamme säilymistä sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.” (2)

Puolueen periaatteiden perusteella voi tehdä sen päätelmän, että Suomen puolueettomuutta korostetaan, mikä tarkoittaa sitä, että – kuten puolueen tavoitteisiin on kirjattu – nykymuotoinen Euroopan unioni on muutettava itsenäisten valtioiden liitoksi, jonka jäsen Suomi täten olisi. Nyt puolueen Facebook-sivuilla esiintyy korostetusti termi ”suverenismi” – joka terminä heijastelee voimakkaasti menneisyyttä, aivan kuten heijastelee termin ”puolueeton” toistaminen.

Kansalaispuolueen teemana ”suverenismi” (Kuvakaappaus Kansalaispuolueen Facebook-sivuilta).

Puolueen kotisivuilla viljelty retoriikka heijastelee mennyttä aikaa – onkohan Paavo Väyrynen mennyttä aikaa etsimässä Proustin tapaan. Puolueen perustajan ohella ainakin osa puolueen asiantuntijajäsenistä tuntuu haikailevan aikaa, jolloin Suomi oli määrittelemättömällä harmaalla vyöhykkeellä idän ja lännen välillä – puolueeton, kuten me itse itsellemme tuolloin uskottelimme. Toistimme termiä ”puolueeton” niin usein, että aloimme uskoa siihen itsekin, aloimme uskoa olevamme puolueettomia, vaikka olimmekin kaikkea muuta kuin puolueettomia – olimme kahlittuja Kremlin muuriin paksulla kettingillä.

Siinä missä Suomessa tulisi suunnata katse länteen, sitoutua entistä voimakkaammin läntisiin yhteisöihin – hakeutua NATO:n jäseneksi – Kansalaispuolueen tavoitteet ovat toisaalla. Käytännössä sen tavoittelema tilanne tarkoittaisi Suomen jonkinasteista eristäytymistä läntisestä yhteisöstä. Suomi olisi nykyistä olennaisesti yksinäisempi, mikä väistämättä tarkoittaisi sitä, että Venäjän vaikutusvalta Suomeen kasvaisi entisestään. En ryhdy spekuloimaan sillä, päätyisikö Suomi lopulta Valko-Venäjän tapaan tiukasti Venäjän etupiiriin vai kykenisikö Suomi säilyttämään laajemman liikkumavaran. Tämän päivän (17.elokuuta 2017) Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ”Suomen EU-ero on Putinin märkä uni” (3) nostetaan esille se, ketä Suomen mahdollinen EU-ero eniten hyödyttäisi – Putinin Venäjää. EU-eroa merkittävässä määrin ajaa Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari. Suomen EU-ero, etenkin ilman NATO-jäsenyyttä – jota, NATO-jäsenyyttä, Huhtasaari kuin myös Väyrynen vastustaa – asemoisi Suomen samaan viiteryhmään Valko-Venäjän kanssa, viiteryhmään, josta Ukraina on voimakkaasti siirtymässä pois länsi-integraation myötä. Halu ajaa Suomi Venäjän syliin on maamme kannalta äärimmäisen tuhoisaa politiikkaa, eikä se myöskään lisää liikkumavaraamme tai vakautta Itämeren alueella – ennemminkin toisinpäin.

Tarkasteltaessa näiltä osin Kansalaispuoluetta ja tämän hetken Perussuomalaisia, havaitsemme yllättävän paljon samanhenkisyyttä ajattelutavassa – ja retoriikassa. Etenkin kansalaispuolueen presidenttiehdokas Paavo Väyrysen ja Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren sanankäytöstä löytyy paljonkin yhteneväisyyttä, kumpikin tuntuu suhtautuvan Venäjän harjoittamaan aggressiivisen imperialistiseen politiikkaan ymmärtäväisyyden lisäksi hyväksyen – Paavo Väyrynen ei lainkaan kätke sitä, että Krimin miehityksen ja Ukrainan sodan osalta hän sälyttää huomattavan vastuun lännen harteille, Venäjän osallisuus sen sijaan jää lukijan pääteltäväksi:

”Nulandin saama erokirje on ilmeinen merkki siitä, että Donald Trumpin johtama hallitus on arvioimassa uudelleen Yhdysvaltain suhtautumisen Ukrainan kriisiin. Se voi olla alku prosessille, jossa länsimaat Yhdysvaltain johdolla myöntävät, että niillä on osavastuu Ukrainan sisällissodan ja siihen liittyneen kansainvälisen kriisin syttymisestä.” (4)

En nyt tässä kirjoituksessa ryhdy käsittelemään lainaamaani kohtaa ja sen terminologisia virheitä – kuten termin ”sisällissota” käyttöä, niiden olemassa olon olen huomioinut aiemmin blogissa ”Ukrainassa on ”sisällissota” – myytti murrettu”. (5)

Sen ohella, että puolueen perustaja Paavo Väyrynen ymmärtää Venäjän toimia ja toistaa tavattoman usein Venäjän tarinaa, löytyy puolueen asiantuntijajäsenistön joukosta kokojoukko ”asiantuntijoita”, joiden kohdalla ihmettelen, millä meriitillä he ovat asiantuntijajäseniksi päässeet. Mutta kun tarkastelemme tarkemmin, yhdistäviäkin tekijöitä löytyy, sellaisia, jotka heittävät varjon – eivät Väyrysen vaan koko puolueen – ylle.

Tällä hetkellä puolueella on jo yli 30 asiantuntijajäsentä, heinäkuussa puolue nimesi asiantuntijajäseneksi keskustalaisen paikallispoliitikko Pia Katteluksen Seinäjoelta. (6) Tämän vuoden tammikuussa puolueen asiantuntijajäseneksi nimettiin – tätä nykyä puolueen puheenjohtajana toimiva – keskustalainen Sami Kilpeläinen. (7) Puolueen viimeisimpänä ”kaappauksena” voidaan pitää puolueeseen loikannutta Keskustanuorten Uudenmaan piirin puheenjohtajan toiminutta Sami Ronkolaa. Edellä lueteltua keskustalaiskolmikkoa voitaneen pitää puolueen tulevaisuutena, mutta asiantuntijajäsenten joukosta – jollainen Ronkola ei ole – löytyy meriiteiltään olennaisesti arveluttavampia henkilöitä. Juuri he heittävät varjon koko puolueen ylle pannen pohtimaan kenen pussiin puolue loppujen lopuksi pelaa? Onko kyse vain ja ainoastaan Paavo Väyrysen hyväntahtoisesta projektista vaiko jostain pidemmälle menevästä?

Seuraavaksi lyhyelti eräistä Kansalaispuolueen ajatuksia herättävistä asiantuntijajäsenistä.

Kuten yllä mainittu, puolueeseen on nimetty yli 30 asiantuntijajäsentä, puolueen verkkosivuilla mainitaan seuraavaa asiantuntijajäsenistä ”Valitut jäsenet edustavat monipuolisesti eri alojen asiantuntemusta. Myöhemmin Kansalaispuolue ottaa lisää asiantuntijajäseniä” – voimme aloittaa tarkastelun 24.11.2016 nimetyistä kolmesta asiantuntijajäsenestä, ekonomi Jukka Davidssonista, KTM Jarmo Ekmanista – jonka tosiasiallinen asuinpaikka ei suinkaan ole Helsinki vaan miehitetty Donetsk, jossa hän toimii propagandistisessa DONi Newsissä toimittajana suomalaissyntyisen Janus Putkosen alaisuudessa, sekä agrologi Timo Isosaaresta.

Pirkanmaalainen kansanedustajaehdokas Jukka Davidsson on esiintynyt puhujana Putinia tukevan eurooppalaisen äärioikeiston kokoontumisessa Pietarissa, myös Timo Isosaari on vieraillut samaisessa tapaamisessa ja vieläpä samaan aikaan Davidssonin kanssa. (8) Venäläisen, Putinin pääideologistiksi nimetyn, Aleksandr Duginin vieraillessa taannoin Helsingissä, paikalla oli myös Jukka Davidsson yhdessä Johan Bäckmanin kanssa – mukana oli myös suomalais-venäläisen RuFin Daria Skippari-Smirnov, jolla on myös tiiviit suhteet Johan Bäckmaniin. Erityisesti Jukka Davidssonin ja Jarmo Ekmanin linkit venäläistahoihin ovat selkeät ja olemassa olevat, Ekmanin kohdalla huomioitavaa on myös hänen aktiivinen toimintansa ”kansantasavaltalaisessa” propagandamediassa Ukrainalta miehitetyllä alueella, alueella, jonne hän on mennyt laittomasti Venäjän kautta ja jossa hänen toimintansa on, Ukrainan lakien mukaan laitonta ja rangaistavaa. Tämä ei kuitenkaan tunnu Paavo Väyrystä haittaavan, kuten ei muitakaan puolueeseen loikanneita keskustalaisia, voimme siis päätellä, että Kansalaispuolueen katto on korkealla ja seinät leveällä.

Kansalaispuolueen asiantuntijajäseninä toimii myös Vastavalkeaan kirjoittava valtiotieteiden maisteri, LL.M Sakari Linden, joka elokuisessa kirjoituksessaan nostaa esille termin ”suverenismi” – ”Ranskan presidentinvaalit olivat suverenismin esiinmarssi”. (9) Hän näkee suverinismille suotuisaa kasvualustaa, huomionarvoista on myös se, että päätelmänsä mukaan – jota pidän oikeana – myös osa vasemmistosta tukee muodossa tai toisessa suverinismia, Ranskassa tämä ryhmittymä on Lindenin mukaan radikaalivasemmistolainen La France Insoumise -kansanliikke ja etenkin sen presidenttiehdokkaana toiminut  Jean-Luc Mélenchon.

Suverinismia, jonka kannattaja Kansalaispuoluekin on, on pidettävä EU:n yhtenäisyyttä hajottavana voimana, josta voidaan tehdä se päätelmä, että samalla se on suuntaus, joka hyödyttää Venäjää, koska Venäjälle parasta on heikko ja epäyhtenäinen EU, jonka jäsenmaiden kanssa olisi mahdollista tehdä kahdenkeskisiä sopimuksia, mikä entisestään parantaisi mahdollisuuksia purkaa pakotteita tai hyötyä asetelmasta muulla tavalla. Retoriikkana ja keinona toimia suverinismi on siis juuri sitä, mitä Venäjän presidentti Vladimir Putin toivoo ja haluaa.

Kansalaispuolueen asiantuntijoiden joukossa on muitakin henkilöitä, joiden aiemmat lausunnot näyttäytyvät varsin epämääräisiltä. Toki on huomioitava, että nämä esimerkit on erotettu asiayhteydestään ja voivat näin näyttyä entistä oudoksuttavammilta, tästä huolimatta ne kuitenkin kuvaavat jollain tapaa lausujansa aatemaailmaa. Puolueen asiantuntijajoukon laajuuden tähden on kuitenkin mahdotonta laatia kattavaa kattausta asiantuntijajäsenten poliittisista ja yhteiskunnallisista näkökulmista. Poimitaan joukosta muutama tarkasteltavaksi, ensinnä lainaus Kari K. Arvolan blogikirjoituksesta:

”Venäjä ei liittänyt Krimiä väkivallalla jäseneksi federaatioon. Kyseessä ei ollut kansainvälisen oikeuden termein annektio eli pakkoliitos, vaan sekessio, irtisanoutuminen nykyisestä isäntämaasta. Sitä seurasi tahdonilmaisu liittyä toiseen valtioon, Venäjän federaatioon.”

Blogikirjoitusta voi näiltä osin pitää totuutta melkoisesti vääristelevänä, samalla se johdonmukaisesti toistaa Venäjä-narratiivia Krimin anneksion osalta. Kun tarkastellaan koko blogikirjoitusta, siinä toistuu johdonmukaisesti se tarina, jota Venäjä on välittänyt eteenpäin, jopa niin pitkälle vietynä, että kirjoitetaan Maidanin ohjailusta ”false-flag-operaatioksi”, havainto, jota vastaan puhuvat useat tekijät, viimeksi Surkov Leaksin yhteydessä julkaistu aineisto. Sama pätee Itä-Ukrainaan Venäjän toimesta synnytettyyn ”separatismiin” ja seuranneeseen sotaan. Järjestelmällistä totuudenvääristelyä, kaiken jälkeen Kari K. Arvola tekee johtopäätöksen:

”Oma näkemykseni on, ettei Venäjän hallinto tai ”Putin” ole rohkaissut Donbasin kansalaisia aseelliseen kapinaan.”

Mikä väite sekin on osoitettu paikkansapitämättömäksi useita kertoja, viimeksi Surkov Leaksin yhteydessä.

Filosofian tohtori Mikko Punkarin viesti vastauksena Saara Jantusen kirjoitukseen ”Trolliarmeija, eli Venäjän informaatio-psykologinen sodankäynti” (10) ansaitsee myös tarkastelua. Lainaus Punkarilta ”Käsittämätöntä tässä artikkelissa on otta ”Novorossia” – sana esimerkiksi jostakin historiallisesta taustasta, mitä Venäjä olisi nyt nostamassa esiin. Tosiasiassa Novorossia niminen valtio perustettiin alueen kansan tahdosta juuri tuona päivänä 24/5 kun Internet-haut asiasta alkoivat ja Venäjällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa…” on joko osoitus tietämättömyydestä tai totuuden vääristelystä.

Novorossija-termillä on vankka historiallinen tausta, itse asiassa sillä on varsin pitkä historia, jonka aikana se on säännönmukaisesti – syystä tai toisesta – nostettu esille. Lähihistoriassa se on mainittu ensimmäisen kerran vuosia ennen EuroMaidania seurannutta separatismia Itä-Ukrainassa. Tätä ennen idea ja ajatus Itä-Ukrainan eroamisesta Ukrainasta esitettiin edellisen kerran Ukrainan itsenäistyttyä, tuolloin alueen itsenäistyminen ei saanut merkittävää kannatusta ja niinpä se hautautui, kunnes nousi seuraavan kerran esille 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Mutta NovoRossija-idean historia ulottuu kauemmas menneisyyteen. Novorossija (ven. Новоро́ссия, ukr. Новоросія eli "Uusi Venäjä") on nimitys alueelle, jonka Venäjän keisarikunta valloitti Osmanien valtakunnalta. NovoRossija oli Venäjän keisarikunnan kuvernementtina ensimmäisen kerran vuosina 1764–1783, aiempaa laajempana 1797-1802, kunnes se pilkottiin useampaan osaan, pienemmiksi kuvernementeiksi. Vielä tämän jälkeen Venäjän keisarikunnan eteläosissa sijaitsi Uuden Venäjän aluepiiri (Novorossijski krai) ja tietosanakirjoissa tämänkin jälkeen kyseistä aluetta kutsuttiin nimellä Etelä- eli Uusi-Venäjä (esim. Nordisk familjebok v. 1916).

Historiallisesti alueen väestöstä valtaosa on ollut ukrainalaisia, Venäjän imperiumin myötä Venäjältä muutti alueelle asukkaita, mutta vielä 1800-luvun lopulla valtaosa alueen asukkaista puhui ukrainaa ja oli etnisesti ukrainalaisia. Alueen merkittävin venäläistäminen sijoittuu neuvostoaikoihin, ensinnä 30-luvulle ja myöhemmin Stalinin jälkeiseen aikaan. Tämä kaikki on helposti googletettavissa ja näin myös filosofian tohtori Mikko Punkari olisi havainnut NovoRossija-termillä olevan varsin pitkän historian, nimen viitatessa hyvin voimakkaasti Venäjän imperiumin laajenemisen aikoihin (imperialismiin) ja myöhemmin siihen, kuinka alueen vakautta on horjutettu erilaisin venäläisjärjestöjen toimin ja kuinka näiden toimien myötä NovoRossija nousi uudelleen esille EuroMaidanin jälkeisenä aikana. Vetoamalla historiaan Venäjä pyrkii todistamaan ”oikeutensa” alueisiin – vastaavasti häivyttämällä tämän historian, Punkari pyrkii päinvastaiseen eli pyyhkimään Venäjän vaikutuksen sodan syttymiseen Ukrainassa olemattomiin.

Poimitaan vielä puolueen asiantuntijajäsenen – Sarastus-lehteen kirjoitelleen, Muutos 2011 eduskuntavaaliehdokkaan 2015-vaaleissa – Tuula Komsi. Hänen poliittista linjaa kuvannee lainaus hänen kotisivuilta, linja on yhdistettävissä täysin Kansalaispuolueen tavoitteisiin:

”Politiikassani kannatan suomalaista hyvinvointivaltiota ja vastustan sekä ylikansallisten markkinavoimien että EU:n hallitsevaa otetta maamme kehityksessä.”

Sekä

”Suomen teollisuutta ja ulkomaankauppaa on tuettava itsekkäästi Suomen etua silmällä pitäen. Niinhän tekevät kaikki muutkin.” (11)

Hänkin on voimakas EU-vastustaja, ajaen kauppapolitiikassa itsekkäästi Suomen etua. Herää kuitenkin kysymys, että onko hän valmis tähän millaisin ehdoin tahansa ja missä tilanteessa tahansa? Onko hänkin valmis siihen, että EU-eron myötä Suomi asemoituu ei-läntiseen viiteryhmään, etenkin jos Suomi jättää liittymättä puolustusliitto NATO:on?

Kansalaispuolueen, Perussuomalaisten ynnä eräiden pienpuolueiden ja -ryhmien agendana on läntisen yhteisön hajottaminen, ja samalla Suomen aseman heikentäminen. Yksinäinen Suomi on – kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kuvattiin – Putinin märkäuni ja toteutuessaan kaikkea muuta kuin Suomen liikkumavaraa lisäävä.

Näin loppuun, en malta olla huomioimatta Johan Bäckmanin Paavo Väyryselle lähettämää kannatusviestiä loistavasta puoluehankkeesta, viesti lähetetty 25. tammikuuta 2016 ja muistetaan samalla se, Väyrynen ilmoitti puolueen perustamisesta kotisivuillaan helmikuun alussa ja sanomalehti Kaleva uutisoi aiheesta 4. helmikuuta 2016.

Tuolloin Bäckman osoitti voimakkaasti tukensa kansalaispuolueelle, useammassa puolueen asiantuntijajäsenessä näyttää näkyvän bäckmanilainen kädenjälki. Ilman riittävää todisteaineistoa on kuitenkin parempi, että liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Bäckmanin osuudesta ei pidä ryhtyä tekemään – henkinen tuki muodossa tai toisella lienee varmaa, vaikka nyt Bäckman näyttää antavan voimakasta tukea myös Perussuomalaisille – etenkin Laura Huhtasaarelle kuin myös Jussi Halla-aholle, mikä sekin sopii Venäjän toimintatapaan tänä päivänä. Tukea muodossa tai toisessa osoitetaan suurelle joukolle puolueita, kansalaisjärjestöjä sekä ääriryhmiä oikealta vasemmalle.

Vaikeampi on sitten sanoa, kuinka paljon Bäckmanin tuki auttaa em. tahoja – se voi osoittautua eräänlaiseksi kuolemansuudelmaksi huomioidessamme Bäckmanin hahmoon liittyvän ristiriitaisuuden, vai riittääkö Väyrysen ynnä Perussuomalaisissa Halla-ahon ja Huhtasaaren vakuuttelut hälventämään mahdolliset epäilyt vehkeilystä.

Marko

1. http://www.sss-radio.ee/fi-blogi/kirjeenvaihtajamme-marko-enqvist-merkillisia-asiantuntijajasenia-kansalaispuolueessa 

2. http://kansalaispuolue.fi/kansalaispuolue/ 

3. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005328343.html?share=56dea0a971fb6086eddd8315a6df81ea 

4. https://www.paavovayrynen.fi/2017/01/31/ukraina-2/ 

5. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/07/ukrainassa-on-sisallissota-myytti.html 

6. http://kansalaispuolue.fi/ajankohtaista/ 

7.  http://www.suomenmaa.fi/uutiset/kansalaispuolueelle-uusia-jasenia--sami-kilpelainen-hyppaa-vayrysen-kelkkaan-6.3.194392.6110c58903 

8. https://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/pietarin-reissun-rioikeistolaiset 

9. https://vastavalkea.fi/2017/05/08/ranskan-presidentinvaalit-olivat-suverenismin-esiinmarssi/ 

10. https://fmashiri.wordpress.com/2014/09/18/trolliarmeija-eli-venajan-informaatio-psykologinen-sodankaynti/ 

11. http://www.komsituula.julkaisee.fi/ 

Suosittelen myös lukemaan turpo-bloggari Rysky Riiheläisen blogikirjoituksen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenistä:

http://uusimaanpuolustus.blogspot.fi/2016/05/kansalaispuolueen-asiantuntijajasenet.html