Valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen disinformaation levittäjänä

Edessä on muutaman viikon rynnistys vaalikamppailun muodossa ennen kevään eduskuntavaaleja huhtikuun alkupuolella. Puolueet ovat julkaisseet ehdokaslistansa, perinteisistä puolueista Keskustan Lapin vaalipiirin ehdokaslista herättää hyvin ristiriitaisia tunteita, syypää tähän löytyy valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysestä. 

Paradoksi, vaalisloganissa "Eteenpäin!" ja ehdokkaana menneisyyttä haikaileva Väyrynen.

Tuntuu hyvin oudolta, että vielä vuonna 2023, Paavo Väyrynen, kaikkien tekojensa ja etenkin puheidensa sekä kirjoitustensa jälkeen on löytänyt paikkansa Keskustan ehdokaslistalta. Väyryseltä löytyy yksistään viime vuodelta lukuisia kiistanalaisia jopa disinformatiivisia kirjoituksia, kuten syyskuinen blogikirjoitus ”Sotapropagandaa ja sodan retoriikkaa”. (1) Kyseisessä kirjoituksessa toistuu sellaisenaan koko Kremlin välittämä tarina Ukrainan sodan syntysyistä, joka on osoitettu silkaksi propagandaksi ja valheeksi lukuisia kertoja, lukuisten kirjoittajien toimesta:

”Helmikuussa 2014 Kiovassa toteutettiin länsimaiden tukema laiton vallankaappaus, jossa valtaan nousseet uudet vallanpitäjät ryhtyivät vainoamaan maan itäosissa ja Krimin niemimaalla asunutta maan venäjänkielistä vähemmistöä. Ukrainaa alettiin viedä sotilasliitto Natoon. Seurauksena olivat sisällissota ja Krimin valtaus.” (Lainaus Paavo Väyrysen blogista 23. syyskuuta 2022).

Moni ehkäpä kuvittelee, että kirjoituksessa on totuutta edes siteeksi, ettei meritoitunut valtiomies voi harhautua totuudesta liiaksi, mutta painotan, mikään Väyrysen yllä kirjoittama ei pidä paikkaansa. Ei mikään!

Venäläistaustaisia tai venäjää puhuvia ei vainottu Ukrainassa keväällä 2014. Tarina vainoista oli osa Kremlin narratiivia, jolla se perusteli (oikeutti) omia imperialistisia halujaan. Tätä tarinaa Kreml oli toistuvasti levittänyt myös Ukrainassa, esim. Oranssinvallankumouksen aikana vuoden 2004 lopulla ja seuraavan vuoden ensimmäisinä viikkoina. Mutta tarinalla oli pidempi historia, se oli osa Kremlin narratiivia, jolla se perusteli ”venäjänkielisten” suojelua maan rajojen ulkopuolella. Tässä yhteydessä on syytä huomioida myös se, että Venäjälle ulkomailla asuvat venäjää äidinkielenään puhuvat on yhtenäinen ryhmä (kollektiivi), jotka sen narratiivissa kaipaavat suojelua ollessaan alisteinen ja vainottu kansanosa. Venäjän kohdalla on tavattoman tuttua se, että se syyttää muita toiminnasta, johon se itse syyllistyy (esim. vähemmistöjen vainoaminen).

Vladimir Putin puheessaan v. 2014, Krimin niemimaan miehityksen jälkeen, rakensi omalta osaltaan tätä tarinaa venäläisten "suojelun" tarpeesta. Laajempi analyysi Putinin puheesta, Ilta-Sanomien Venäjä-toimittaja Arja Paanaselta, ohessa yksi kohta Paanasen analyysista, jossa korostuu tämä (Putinin näkemys) oikeudesta puolustaa ulkovenäläisiä.

"Putinin mukaan Ukrainassa asuu ja tulee asumaan miljoonia venäläisiä ja venäjää puhuvia ihmisiä.

– Venäjä tulee aina puolustamaan heidän etujaan poliittisesti, diplomaattisesti ja oikeudellisesti". (2)

Tämän näkemystä tukemaan Venäjällä propaganda tuottaa erilaisia valheita, joissa toistuu ajatus venäläisistä "vainon" kohteena, joka toistuu Väyrysenkin kirjoituksessa.

Itse asiassa ainoat, jotka ryhtyivät kevättalvesta 2014 ja Krimin niemimaan miehityksen eteenpäin vainoamaan ihmisiä, olivat Kremliä tukevat ryhmät Krimin niemimaalla ja myöhemmin Ukrainan itäosissa. He ryhtyivät vainoamaan Ukrainan uutta hallintoa tukevia ja Ukrainan yhtenäisyyttä tukevia ryhmiä ja henkilöitä. Krimin niemimaalla erityisesti Krimin tataareja Venäjän miehityksen alettua. Huomioitavaa on se, että vainon kohteeksi saattoivat päätyä myös etnisesti venäläiset, jotka vastustivat Venäjän toimia (miehitys, voimankäyttö, terrori jne.)

Krimin niemimaalla väkivaltaa (kiduttamisesta murhiin) kohdistettiin rauhanomaisiin mielenosoituksiin osallistujia kohtaan, ensimmäisen siviiliuhrin ollessa miehitystä rauhanomaisesti vastustanut Reşat Amet, jonka aseistetut militantit kaappasivat maaliskuun 3. 2014. Hänen ruumiinsa, jossa oli jälkiä kidutuksesta, löydettiin pari viikkoa myöhemmin. (3) Miehityksen alun jälkeen Venäjä on tuominnut reilusti yli sata Krimin niemimaan asukasta näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin, vielä suuremman joukon päättyessä epämääräisiksi ajoiksi pidätyskeskuksiin, joissa vangittuja kohdellaan huonosti, mutta myös kidutetaan.

Aivan kuten Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, Ukrainan etelä- ja itäosissa ensimmäisenä väkivaltaan turvautuivat keväällä 2014 venäläisryhmien provokaattorit ja heitä vaarallisemmat operaattorit, joilla oli usein joku tietty kohde, jonka kimppuun hyökätä. Hyökkäyksen ja väkivallan syy saattoi olla niinkin vähäinen, kuin Ukrainan värien kantaminen julkisella paikalla. Esim. keväällä 2014 provokaattorit ja agitaattorit hyökkäilivät Donetskissa Ukrainaa tukevien mielenosoittajien ja kansalaisten kimppuun. (4)

Väyrynen on toistanut Kremlin propagandaa kirjoituksissaan vuosien ajan, edes 24. helmikuuta 2022 jälkeen paljastuneet Venäjän asevoimien ja muiden operaattoreiden suorittamat julmuudet eivät ole saaneet Väyrystä "kääntämään takkiaan", minkä tarkoittaa sitä, että yksikään vakavasti otettava puolue ei voi hyväksyä Väyrysen kaltaista resonaattoria listoilleen – itse asiassa hänellä ei pitäisi enää olla sijaa päivänpolitiikassa. Ei ainakaan Keskustan kaltaisessa perinteisessä puolueessa, mutta taitaa puolueen kaappi olla samalla tapaa luurankoja täynnä kuin on Väyrysenkin. Ja tiedä mikä merkitys puolueen kyntävällä kannatuksella on siihen, että Väyrynen hyväksyttiin listalle. Ehkäpä tämä kertoo jotain myös puolueesta itsestään.

Väyrysen väitteet Ukrainan ajautumisesta sisällissotaan länsimaiden tukeman vallankaappauksen myötä ovat yhtälailla valheellisia. Vallankaappauksella hän tarkoittaa Euromaidan-liikettä, jossa kansa lähti kaduille kautta Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin jätettyä allekirjoittamatta neuvotellun EU-assosiaatiosopimuksen. 

Ukrainalaisilla on kokemusta kansalaisaktivismiin turvautumisesta, mikä nähtiin vuosituhannen alkupuolella oranssinvallankumouksen aikaan, halutessaan painostaa poliitikkoja ja päättäjiä kokiessaan tulleensa kohdelluksi väärin. Samalla tavalla prosessi "polkaistiin" käyntiin sen jälkeen kun Viktor Janukovytš kieltäytyi allekirjoittamasta EU-assosiaatiosopimusta syksyllä 2013 – kansa koki oikeuksiaan poljetun, joten se käytti joukkovoimaa osoittaakseen kantansa. Sen sijaan, että Janukovytšin hallinto olisi ryhtynyt neuvottelemaan kansalaisten kanssa, se valitsi brutaalin voimankäytöntien hyvinkin varhain, jo joulukuussa 2013. Janukovytšin hallinnon virhe, kyvyttömyys ymmärtää tilannetta, johti eskalaatioon. Todennäköisesti virhe oli seurausta Venäjän painostustoinista taustalla, Vladimir Putin nimittäin pelkäsi ja pelkää edelleen värivallankumouksia, koska toteutuessaan Venäjällä, sellainen uhkaisi hänen asemansa. 

Euromaidan-liikettä ja tapahtumia Kiovassa ja Ukrainassa kuvaa erinomaisesti Timo Hellenberg teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta, teoksen toinen osio koostuu Nina Leinosen (nyk. Järvenkylä) silminnäkijäkuvauksella Ukrainan luisumisesta sotaan.

Ukrainan sodan väittäminen sisällissodaksi vielä tänään on räikeä vale. Venäjän harhautuksen (maskirovka) ja disinformaation perusteella tilanteen olisi voinut kuvitella olevan tämän keväällä 2014, mutta maallikollekin sodan todellinen luonne kävi ilmi viimeistään kesän koitettua ja Venäjän ryhdyttyä toimittamaan entistä raskaampaa kalustoa Itä-Ukrainassa operoiville joukoille. (5) Se, että vielä tänään toistaa Venäjän propagandaa "sisällissodasta" tai "separatismista" on tarkoitushakuista toimintaa – valehtelua, Venäjän narratiivin toistoa.

Mielestäni tietoinen ja tarkoituksellinen Venäjän propagandan levittäminen pitäisi riittää siihen, ettei yksikään vakavasti otettava puolue hyväksyisi Väyrystä ehdokkaakseen, Keskustapuolueen kannalta tilanteen tekee vieläkin oudommaksi Paavo Väyrysen toiminta viime vuosina, joiden – näin maallikkona – katsoisin vaikuttaneen runsaasti (negatiivisella tavalla) puolueeseenkin. 

Muistamme Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen, vähintäänkin merkillisine asiantuntijajäsenineen. Huom. Kansalaispuolue ry. perustettiin 4. helmikuuta 2016 ja se merkittiin yhdistysrekisteriin 8. maaliskuuta 2016. Kansalaispuolue ry. rekisteröitiin puolueeksi 15. joulukuuta 2016. Sittemmin Väyrynen erotettiin puolueesta, (6) ja puolue itsessään lopetti toimintansa. (7)

Väyrysen perustettua Kansalaispuolueen, siihen liitettiin joukko ns. asiantuntijajäseniä, joista osan tausta oli vähintäänkin kyseenalainen. Näiden asiantuntijajäsenien joukosta löytyi muun muassa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueella työskennellyt qanonismin Suomeen lanseeranut Jarmo Ekman, ekonomi Jukka Davidsson – hänet tunnetaan nykyään paremmin levittämistään salaliittoteorioista. Näiden asiantuntijajäsenten joukkoon kuului myös nykyinen persukansanedusta Veikko Vallin. (8) Aiheesta lisää elokuussa 2017 kirjoittamassani blogissa "Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä".

Omanlaisensa osoitus harkinnan puutteesta oli se, ettei Väyrynen millään tavalla pyrkinyt irtisanoutumaan Kremlin propagandaa Suomessa levittäneen RuFi ry:n eli RUFI – suomalais-venäläinen yhdistys ry:n ja sen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin tuesta presidentinvaalikamppanjan aikana (v. 2018 presidentinvaalit). (9) RuFi ry:stä enemmän kirjoituksessani "RuFi ry – Venäjän pienimuotoista vaikuttamista Suomessa". Yhdistys tuli tunnetuksi järjestämällä Suomessa ensimmäiset kuolemattoman rykmentin marssit. Marssi on olennainen osa nyky-Venäjän toisen maailmansodan, venäläisittäin Suuren isänmaallisen sodan, palvontaa ja voiton ideologiaa. 

Vaalivalvojaiset v. 2018, mukana myös RuFi:n Skippari-Smirnov.

Hyväksyessään Väyrysen ehdokkaakseen keskustassa turvaudutaan todennäköisesti matematiikkaan. Puolueen piirissä laskettaneen Väyrysen myötä tulevan enemmän ääniä kuin lähtevän. Heidän kannalta merkityksettömiä ovat kaltaiseni urputtajat, jotka eivät ole koskaan äänestänyt puoluetta, ja jotka eivät koskaan tule äönestämäänkään. Mainehaitasta viis, puolueelle tärkeämpiä ovat ne peräpohjolan äänestäjät, jotka "vanhasta tottumuksesta" äänestävät Väyrystä tulevissa vaaleissa. Tässä pelissä kansanedustaja Kärnänkin protestoinnilta suljetaan korvat.

Marko 

Lähteet:

1. https://www.paavovayrynen.fi/2022/09/23/sotapropagandaa-ja-sodan-retoriikkaa/

2. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009102756.html

3. https://khpg.org/en/1551563339

4. https://www.nbcnews.com/slideshow/amp/pro-russian-separatists-attack-ukrainian-rally-donetsk-55057578

5. Vuosien kuluessa Venäjän rooli on tarkentunut, mutta jo kesäkuussa 2014 sen rooli sodan aktiivisena osapuolena kävi ilmi Venäjältä Ukrainaan suoritettujen tuli-iskujen myötä. Kesän kuluessa Venäjän maaperältä tulitettiin sen asevoimien toimesta satoja kertoja Ukrainan alueita. Bellingcat julkaisi aiheesta useita raportteja, kuten Russian artillery attacks on Ukraine 2014.

6. https://yle.fi/a/3-10100561

7. https://yle.fi/a/3-12601004

8. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/216759-asiantuntijajasenia-kansalaispuolueeseen/

9. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005542896.html?share=b4e0a49edd1251d689699106e9bf321c

Valta Kuuluu Kansalle – Kremlin asiamiehet Suomessa

 

Valta kuuluu kansalle kuuluu niihin harvoihin suomalaispuolueisiin, jotka aivan avoimesti flirttailevat totalitaarisen nyky-Venäjän kanssa ihaillen maan johtoa. Mikäli puolueella ei olisi edustajaa eduskunnassa, ei puolueeseen olisi tarvetta kiinnittää näinkään paljon huomiota, mutta kun perussuomalaisten listoilta eduskuntaan valittu ja puolueesta sittemmin erotettu Ano Turtiainen on edelleen kansanedustaja (toivottavasti ensimmäistä ja viimeistä kautta), ja perustamansa puolueen – Valta kuuluu kansalle – eduskuntaryhmän ainoa, ei puoluetta voi jättää huomiotta.

Turtiainen on viljellyt ja viljelee puheessaan YYA-aikakauden retoriikkaa kammeten Suomea irti lännestä takaisin Moskovan syliin, samalla hän ”syleilee” niissä salaliittoteoreetikoiden maalailemia maailmankuvia, jollaisena hänen Venäjän NTV-televisiokanavalle antamaan haastatteluun sisältyviä kommentteja maata hallitsevista globalisteista ”joiden pitkäaikainen haave on riistää Suomen itsenäisyys” voidaan pitää. (1)

Kyseisessä haastattelussa Turtiainen onnistuu yhdellä kertaa syleilemään niin nyky-Venäjän johtoa kuin myös salaliittoteoreetikoita. Toisaalta tämä tehtävä ei vaadi suuren suuria ponnisteluja, koska havaintojen mukaan monet salaliittoteoreetikot ovat hyvinkin yksituumaisesti siirtyneet putinistisen Venäjän kelkkaan levittämään sen narratiivia toistavaa sotapropagandaa, vastaavasti puolueena Valta kuuluu kansalle on onnistunut koota joukkoihinsa yllättävänkin lukuisan joukon kremliinejä ja salaliittoteoreetikoita – eräiden kohdalla yhdessä ja samassa henkilössä yhdistyy niin kremliiniys kuin myös salaliittoteoreettiuskin. Tästä havainnosta voimme siirtyä Valta kuuluu kansalle puolueen eduskuntatyön uusimman vahvistuksen sosiaalisen median toiminnan tarkasteluun. Tämä uusin vahvistus on Helsingin Valta kuuluu kansalle ry:n perustajajäseniin kuuluva kauneusalanyrittäjä, ja Suomen täydellisissä venäläisnaisissa mukana ollut Sofia Kazakov. (2)

Joku voi pitää kuvaparia epäoikeudenmukaisena, mielestäni on kuitenkin aivan turha kaunistella totuutta. Helsingin Valta kuuluu kansalle ry:n varapuheenjohtaja Sofia Kazakovin some on kuvan kaltainen eli täynnänsä vastenmielistä disinformaatiota, propagandaa ja harhaisia salaliittoteorioita. Se pitää myös sisällään vastenmielistä, ukrainalaisia de-humanisoivaa viestintää sekä Ukrainan (valtion ja kansan) mitätöintiä raskaansarjan Kreml-propagandan tyyliin.

Kazakovin kaltaisen henkilön ilmaantuminen ihan minkä tahansa puolueen eduskuntatyön vahvistukseksi herättää kysymyksiä jo siitä, että kuinka tällaisilla meriiteillä varustetun ihmisen on mahdollista edes päästä töihin eduskuntaan. Onko mahdollista, että hän hyödyntää asemaansa disinformaation levittämisessä ja todennäköisessä viestinnässä Venäjän suuntaan? Kysymykseni on retorinen. Olemme kuitenkin nähneet Venäjän hyödyntävän läntisiä asiantuntijoita propagandassaan vuosien ajan, joten sellaiseen kuvioon puolueen paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja ja eduskuntatyön avustaja on sopiva – ikävällä tavalla venäläisten silmissä uskottavuutta tuova – lisä.

Seuraavaksi kuvakaappausten muodossa muutamia esimerkkejä Sofia Kazakovin Facebookissa jakamastaan aineistosta, josta osa on sisällöltään hyvin vastenmielistä, sellaista, josta huokuu 30-luvun natsi-Saksan henki, jolloin juutalaisia de-humanisoitiin. Toisaalta Kazakovin someviestinnässä on havaittavissa ilmeinen antisemiittinen häivähdys – samaa retoriikkaa, jota venäläismediat kilvan maan eliitin kanssa tarjoilevat.

Kazakov myös jakaa vailla tunnontuskia Ukrainan sotaa koskevaa venäläispropagandaa, aivan kuten perinteisten suomalaisten vasta- ja vihamedioiden tuotoksia. Hänen viestinnässä toistuu myös venäläismedioiden ja eräiden suomalaisten, kuten Janus Putkosen, viljelemät syytökset ukrainalaisten venäläisiin kohdistamasta kansanmurhasta. Syytös, jonka Venäjä on kerta toisensa jälkeen kaivanut naftaliinista, etsiessään perusteita aggressioilleen Ukrainassa. Meidän on syytä muistaa se, että Venäjä on toistuvasti syyttänyt Ukrainaan venäjän kielisten kansanmurhasta, näin tapahtui muun muassa Oranssin vallankumouksen aikaan vuonna 2004, jolloin ukrainalaiset niin ikää kamppailivat pääsystä irti Venäjän vaikutuksesta äänestäessään presidentinvaaleissa Viktor Juštšenkon ja Venäjän voimakkaasti tukeman Viktor Janukovitšin välillä, ensin mainitun lopulta voittaessa mutta joutuessa vaalikampanjan aikana myös myrkkyiskun kohteeksi. Myrkytyksen tekijää kuten ei tilaajaakaan ole selvitetty, vahva epäilys on kuitenkin olemassa, koska eräs epäillyistä, Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n silloinen johtaja Ihor Smeško, on paennut Venäjälle eikä maa ole suostunut luovuttamaan häntä Ukrainaan oikeudenkäyntiin.

Kansanmurhasyytöksistä esimerkkinä käynee yllä oleva kuvakaappaus. Kyseisessä, Kazakovin kommentoimassa ja jakamassa, Janus Putkosen toimittelemassa MV-lehdessä julkaistussa kirjoitelmassa viitataan entiseen sveitsiläiseen tiedustelupäällikkö Jacques Baudiin (hän oli kyseisessä tehtävässä vuosikymmeniä sitten). Jacques Baudin hyvin kyseenalaista, suomennettua ja kommentoitua, analyysia ”La situation militaire en Ukraine” tarkastelin blogissani jokin aika sitten. (3) Baudin analyysia ”La situation militaire en Ukraine” jakaa suomeksi ainakin Avoin Media, eräs maamme pro-Kreml-vastamedioista.

Itse asiassa jos olemme tarkkoja ja olemmehan me, keväällä ja kesällä 2014 erityisessä vaarassa Itä-Ukrainassa olivat juuri ukrainaa puhuvat ja avoimesti Ukrainaa kannattavat henkilöt. Näiden henkilöiden konkreettinen vaino alkoi jo lopputalvesta 2014. Donetskissa järjestettiin helmi-maaliskuussa lukuisia Ukrainan tuoretta, Viktor Janukovitšin kauden jälkeistä, hallintoa tukevia mielenosoituksia, joita alkuun ”Putinin turistit” eli Venäjältä tulleet provokaattorit yhdessä paikallisten operaattoreiden kanssa häiritsivät, hetkittäin hyvinkin välivaltaisesti. Tällaisen hyökkäyksen yhteydessä Dmytro Tšernjavski puukotettiin kuoliaaksi 13. maaliskuuta 2014. Myöhemmin keväällä häirintä muuttui entistä organisoidummaksi ja järjestelmällisemmäksi, jolloin paikalliset operaattorit yhdessä ”Putinin turistien” käytännössä metsästivät Ukrainaa tukevia donetskilaisia ja vielä myöhemmin keväällä ja kesällä 2014 venäläisen (ex.) tiedustelu-upseerin Igor Girkinin johtamat joukot yhdessä ”kansanmiliisin” kanssa kiduttivat ja teloittivat Ukrainaa tukevia – kidutuksen syyksi saattoi riittää pelkkä Ukrainan lipun, viirin tai värien pitäminen näkyvällä paikalla. (4 ja 5) Joten silloisten ja nykyisten tapahtumien valossa Sofia Kazakovin väitteet ja syytökset ovat erityisen vastenmielisiä, koska vastaavilla Venäjän valtio on de-humanisoinnut ukrainalaisia, jonka seuraukset näyttäytyvät meille kaikille Ukrainassa tänään venäläissotilaiden raiskatessa, kiduttaessa ja murhatessa ukrainalaisia valloittamillaan alueilla.

Siinä missä Vladimir Putin piileskelee bunkkerissaan on Volodymyr Zelenskyi ollut Kiovassa ukrainalaisten rinnalla vaikeimpinakin aikoina – kumpi on osoitus suuresta johtajuudesta? Vain peilimaailmassa Zelenskyi nähdään laivan jättävänä rottana ja ollaan sokeat todellisuudelle. Se todellinen rotta ja pelkuri löytyy sieltä Kremlistä, Vladimir Putinista, joka on hännystelijöineen varastanut Venäjän kansalta ”kansan kassan”.

Kazakovin somepäivitys puhukoon puolestaan.

Yllä olevassa esimerkkiviestissä Kazakov toistaa lukuisten valheiden ohella myös Kramatorskin ohjusiskun jälkeen Kremlin toistamaa räikeää valhetta siitä, ettei Venäjän asevoimilla ole käytössä ballistisia OTR-21 Totška-U-ohjuksia, jollaisilla iskettiin Kramatorskin rautatieasemalle huhtikuun alkupuolella. Venäjä väite kumottiin hyvin pian, nimittäin Venäjän siirtäessä talvella joukkoja ja kalustoaan Valko-Venäjälle, siellä kuvatuissa videossa näkyi lukuisia ballististen OTR-21 Totška-U-ohjusten laukaisualustoja. (6) Kyseisissä laukaisualustoissa oli Venäjän asevoimien Ukrainan sotilasoperaatiossa käyttämät V-merkinnät.

Venäläinen kolonna liikkeellä Valko-Venäjällä valtatiellä M10, kuvassa Totška-U:n laukaisualusta.

Venäjän valtiollisen propagandan ja disinformaation levittämisen ohella Sofia Kazakov on kunnostautunut myös koronadenialismin saralla. Seurassa aiheesta artikkelissa ”Rokotevastustajien rahoille löytyi ottaja: VKK-puoluelaisten oma lääkäriasema tarjoaa heille täsmähoitoa”. (7)

Sofia Kazakovin mielestä Venäjä on ainoa ystävämme – olen siitä eri mieltä. Minusta ystävä ei perseraiskaa, kiduta kuoliaaksi tai teloita niskalaukauksella.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/uutiset/3-12430606 

2. http://helsinkivkk.fi/yhdistys/ 

3. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/04/venajan-disinformaatio-ja-propaganda.html 

4. https://en.odfoundation.eu/a/6114,kidnaping-and-assassination-of-volodymyr-rybak-terrorists-have-cruelly-dealt-with-a-member-of-horlivka-city-council/ 

5. https://khpg.org/en/1589334807 

6. https://twitter.com/MotolkoHelp/status/1509099435262976000 

7. https://seura.fi/tolkun-henkilo/rokotevastustajien-rahoille-loytyi-ottaja-vkk-puoluelaisten-oma-laakariasema/ 

Lähteenä käytetty myös Sofia Kazakovin Facebook-profiilia.

Setämiehet Kremlin asialla

 

Aivan kuten syyskosteilla metsänpohjalle nousee kuin polkaistuna kupuhattuisia sieniä, Venäjän kriittinen ruotiminen nostaa esiin joukon setämiehiä – näin on käynyt tälläkin viikolla. EU-parlamentissa esitetty, Liettuan entisen pääministerin, konservatiivipoliitikko Andrius Kubiliuksen johdolla valmisteltu aiheellisestikin kriittinen, Venäjä-kannanotto sai Ystävyyden kunniamerkillä* palkitun, europarlamentaarikko Eero Heinäluoman (sd) nikottelemaan ja ilmoittamaan äänestävänsä europarlamentissa kannanottoa vastaan, (1) toisaalla eduskunnassa Valta kuuluu kansalle puolueen puheenjohtaja Ano Turtiainen, viljeli puheessaan YYA-aikakauden retoriikkaa kammeten Suomea irti lännestä takaisin Moskovan syliin. (2)

Seuraavaksi hiukan tarkemmin näiden setämiesten nikottelusta. Alkuun Valta kuuluu kansalle puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Ano Turtiaisen, eduskunnassa aiemmin tällä viikolla pitämästä puheesta ja loppuun suuntaviivoja Heinäluoman nikottelusta.

Kansanedustaja Turtiainen piti puheensa Valtioneuvoston puolustusselonteosta (Valtioneuvoston selonteko VNS 8/2021 vp) käydyn keskustelun yhteydessä. Puheessaan tämä kansallismielisenä itseään pitävä, puolueensa puheenjohtaja, käytti retoriikkaa, joka oli kuin Kremlin hyväksymästä ohjekirjasesta vuosikymmenten takaa.

”Arvoisa puhemies! Suomen sotilaallinen puolustus on aina perustunut uskottavuuteen, ja siihen sen kuuluu perustua jatkossakin. Uskottava puolustus on aina toimintakuntoinen, ja jos siitä aletaan vähänkin tinkimään, silloin puolustuksemme ei ole enää uskottava. Tällä hetkellä puolustuksemme uskottavuutta syö eniten tämä hiilineutraali hallitus. - - -

Tässä selonteossa suhtaudutaan itänaapuriimme nuivasti. Suomen ja suomalaisten etu on olla ulko- ja turvallisuuspolitiikassa puolueeton. Siis korostan: puolueeton. Ja sotilaallisesti liittoutumaton. Meidän etumme on joka suhteessa, myös kansantalouden kannalta, luoda rakentavasti poliittisia ja taloudellisia suhteita itänaapurimme kanssa. - - -

Meidän ei pidä olla mukana siinä, että EU toimii meidän puolustustamme hyväksi käyttäen vihamielisesti itänaapuriamme kohtaan. Tällaisella toiminnalla me pilaamme kaupalliset ja poliittiset suhteet Venäjän kanssa. –” (3)

Yksinkertaistettuna, puhe on populistista huttua kansalle; puhe, jossa puolitotuuksista ja disinformaatiosta kudotaan kudelma, jolla vedotaan kannattajiin, jättäen samalla kertomatta se, mitä seuraisi, jos Suomi kääntäisi selän EU:lle ja läntiselle yhteisölle ryhtyen rakentamaan kahdenvälisiä suhteita Kremlin kanssa. Kauppakaan ei pitkään kannata, sinkkiämpärit eivät ole käypä vaihtovaluutta tänä päivänä.

Turtiaisen (ja puolueensa) viitoittama tie johtaisi lopulta sellaiseen kehityskulkuun, jossa Suomi päätyisi harmaalle vyöhykkeelle ja jolloin maamme itsenäistä päätöksentekokykyä ryhdyttäisi hitaasti kaventamaan Kremlin taholta. En väitä, että tie johtaisi suoraan samaan kehityskulkuun, johon Valko-Venäjällä on päädytty, mutta asemamme varmuudella heikentyisi ja liikkumavaramme kaventuisi Kremlin toimien seurauksena.

Turtiaisen maalimassa Suomi olisi puolueeton, mitä maamme ei nyt (onneksi) ole; Suomi olisi myös sotilaallisesti liittoutumaton. Käytännössä maamme on sotilaallisesti liittoutumaton, vaikka EU-jäsenyys omalta osaltaan vahvistaa turvallisuuspoliittista selkänojaamme. Turtiaisen yhtälö puolueettomasta ja sotilaallisesti liittoutumattomasta maasta on kaikella tapaa ongelmallinen, jonka seuraukset heijastuisivat jollain aikavälillä myös siihen, millaisia asejärjestelmiä Suomelle tarjottaisi.

Puheessaan Turtiainen viittaa myös HX-hankkeeseen –

”Uskottavuutta on myös uudet hävittäjähankinnat. Mutta ollaanko nyt hankkimassa sellaista kalustoa, joka varmasti soveltuu täysin tarpeisiimme? Ja onko varmistettu, maksetaanko samalla jostakin turhasta, mitä emme tarvitse?” – (3)

josta välittömästi nousee mieleen ajatus siitä, että hän näkee nykyisen hankintaprosessin ehdokkaineen jollain tavalla ongelmallisena, aivan kuin hän ei luottaisi siihen, että prosessin lopputuloksena päädytään kalustoon, jolla ilmavoimat pystyy parhaiten selviytymään maamme puolustamisesta, ja maamme ilmatilan valvonnasta ja puolustamisesta.

Mutta mikä tärkeintä, patologisessa läntisten demokratioiden vihassaan (ja totalitaaristen valtioiden ihannoinnissa), Turtiainen tuntuu unohtaneen täysin sen, että ainoa vihamielisesti käyttäytyvä valtio on tuo Venäjä, jonka kanssa meillä on 1500 kilometriä yhteistä rajaa. Itse asiassa EU:n (ja lännen) toimet Venäjän jatkuvien aggressioiden patoamisessa ovat olleet hyvinkin maltillisia. Näiden aggressioiden aikana Saksa, Suomi myötäjuoksijana, on ryhtynyt strategisesti tärkeisiin energiahankkeisiin Venäjän kanssa, josta Suomen toiminta ei millään tapaa eroa. Onhan meilläkin oma ”rautakuulamme” kiinni koivessa Hanhikiven myötä!

Nykyisen hallituksen toimia voi varmasti kritisoida, mutta sen toimet eivät kyllä ole maamme puolustuksen uskottavuutta romuttamassa. Sen sijaan omalta osaltaan maamme sisäistä turvallisuutta (joka, pitkään jatkuessaan, heijastelee lopulta puolustukseenkin) nakertavat Ano Turtiaisen kaltaiset koronadenialistit ja rokotekielteiset, joiden toimet vaikuttavat yksilöiden kautta suurempiinkin kokonaisuuksiin. Käytännössä ne rikkovat yhteiskuntamme koheesiota – yhtenäisyyttä, ja tiedämme mikä valtio hyötyy tällaisesta tilanteesta eniten, niinpä ei ole yllättävää, että Venäjän hallinnon eduksi työskentelevät suomalaiset, kuten miehitetyssä Luhanskissa majaa pitävä, Uuden MV-lehden päätoimittelija Janus Putkonen antaa runsaasti näkyvyyttä Turtiaiselle.

Turtiaiseen verrattuna europarlamentaarikko Eero Heinäluoman kielenkäyttö on harkittua, ei lainkaan populistista, sisällöltään erot ovat olennaisesti vähäisemmät – hetkittäin olemattomat, ja aivan kuten Turtiaisen puhe, myös Heinäluoman näkökulmat herättävät runsaasti kysymyksiä pohdintojen ohella. Heinäluoma ei lainkaan tunnu huomioivan sitä, että nykyiseen tilanteeseen (jonka yksi seuraus Andrius Kubiliuksen Venäjä-kannanotto on) on ajauduttu Venäjän hallinnon tekojen tähden. Tekojen sarja alkoi jo vuosia ennen Krimin niemimaan miehitystä helmikuussa 2014, vaikka me usein pidämme kyseistä hetkeä nolla-pisteenä. Vladimir Putinin ja maan hallinnon viimeisimmät toimet Venäjällä järjestettävän vaaliteatterin yhteydessä vain alleviivaavat sitä, ettei maan johto näe tarpeellisena rakentaa toimivaa ja kunnioitukseen perustuvaa suhdetta läntisen yhteisön kanssa – puhumattakaan, että se piittaisi omien kansalaistensa hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.

Heinäluoma perää mahdollisuutta käydä dialogia Venäjän kanssa jatkossakin, epäillen Kubiliuksen kannanoton tuhoavan mahdollisuuden siihen. (4) Heinäluomalta olisikin syytä kysyä, että millaista dialogia hän haluaa Venäjän johdon kanssa käydä ja millaisin ehdoin? Mitä mieltä on dialogissa, kun kumppanina on maansa totalitarismiin vienyt, kansainvälisillä sopimuksilla takalistoa pyyhkivä, sotarikollisia suojeleva entinen tiedustelu-upseeri? Dialogi, niin kauan kuin sitä käydään Venäjän ehdoilla, on hyödytöntä.

Nähdäkseni, Venäjää on kohdeltu viime vuosina – sen rikollisista toimista huolimatta – varsin myötäsukaisesti, joten, Kubiliuksen Venäjä-kannanotto aiempaa tiukempine toimineen on ennemminkin perusteltu, ja kaivattu, kurssinmuutos. Jonkin muun vaatiminen tahi esittäminen on silmien sulkemista totuudelta. Mitä tulee Ano Turtiaiseen, kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen, Turtiainen sitä vastoin pyrkii hämärtämään ja kieltämään sen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://demokraatti.fi/iso-pettymys-heinaluoma-lyttaa-eu-parlamentin-venaja-strategian 

2. https://www.youtube.com/watch?v=nYB96aeEBXo 

3. Lainaukset kansanedustaja Turtiaisen puheesta eduskunnassa, 16.9.2021.

4. https://demokraatti.fi/iso-pettymys-heinaluoma-lyttaa-eu-parlamentin-venaja-strategian 

*: Ystävyyden kunniamerkki on korkein mahdollinen ulkomaalaiselle henkilölle myönnettävä Venäjän valtion huomionosoitus, jollainen myönnettiin Vladimir Putinin allekirjoittamalla ukaasilla lokakuussa 2017 Eero Heinäluomalle sekä Paula Lehtomäelle (kesk.).

Ystävyyden kunniamerkki myönnetään, ”ansioista kansojen ystävyyden ja yhteistyön lujittamiseksi, hedelmällisestä työstä kansakuntien ja kansojen kulttuurin lähentämiseksi ja keskinäiseksi rikastuttamiseksi”. (IS).

Talvisodan aikaan SS Kouran matkassa (aavan meren tuolla puolen)

Viime aikoina mieleeni on kummunnut päivä toisensa perään hajanaisia muistikuvia ja muistoja menneisyydestä – olen koettanut rakentaa palapeliä sukuni kokemuksista talvisodan kohtalokkailta päiviltä ja viikoilta, kuitenkaan onnistumatta siinä ja syykin tälle epäonnelle on ymmärrettävä. Suvussani, kuten todennäköisesti monessa muussakin suvussa, sodasta ei puhuttu – muistoja ei äidin suvun puolelta tallennettu ylös silloin kun sodan kokeneet vielä olivat hengissä. Isän puolelta näin on onneksi tehty, itse tosin en nuorena – sukukronikkaa lukiessani – ymmärtänyt tehdä riittävästi tarkentavia kysymyksiä, joten niinpä nämäkin muistot jäävät vaille tarkennusta.

Yleensä tällaisia muisteloita kirjoittavat ihmiset, joilla on jotain kerrottavaa, joiden suvun edesmenneet jäsenet ovat osallistuneet ratkaiseviin taisteluihin, ehkäpä jopa mainetekoja tehden (tai, jos ei niitä tehden, niin sellaisia nähden). Omalla kohdalla sankaritarinoiden kerronnalle ei ole sijaa, ei etenkään talvisodassa, jolloin yksikään sukumme jäsenistä ei rintamalle asti päässyt, eikä niitä merkittäviä muistoja löytynyt kotirintamalta – Suomestakaan. Kuten otsikkokin jo kertoo, kirjoitukseni talvisotamuisteloissa keskiöön nousee valtameri ja SS Koura miehistöineen mutta ennen kuin ajelehdimme merivirtojen (ja höyrykoneen) viemänä rannattomille ulapoille silmäys punaiseen Kemiin ja aikaan ennen talvisotaa.

SS Koura, v. 1940.*

Punaisesta Kemistä merille

Kirjoitin joulukuun 6. 2017 satavuotiaasta kansasta, joka eheytyi yhdeksi. Kyseinen kirjoitus oli samalla lyhyt luotaus isäni puoleiseen sukuun maamme itsenäistyessä vuonna 1917, kirjoitukseni kaari kantoi seuranneiden (myrskyisten) vuosien kautta 30-luvun alkuun, mielenkiintoni kohdistuessa edesmenneen vaarini isään, maanpetturuudesta tuomion saaneeseen kansanedustaja Jaakko Enqvistiin, mutta vähäisemmässä määrin myös vaariini, Aarneen.

Jaakko Enqvist oli matkapuhuja, kertoman mukaan Työväen ja Pienviljelijäin puolueeseen** kuulunut Jaakko oli oivallinen puhuja. Ehkäpä puhelahjat veivät hänet Tyrnävältä Kemiin, ja siellä Kemin maalaiskunnan kunnanvaltuustoon sekä 20-luvun alun myrskyisinä vuosina eduskuntaan Helsinkiin saakka. Mutta ennen näitä vuosia hänelle syntyi poika, Aarne, jonka ”talvisodan” me tässä kirjoituksessa elämme uudelleen. Talvisota on lainausmerkeissä olennaisesta syystä, koska vaarini elämä yhtyi SS Kouraan sodan alla ja sota-aikana ja ollaksemme jälleen runollisia, voimme sanoa hänen olleen aavan meren tuolla puolen kohtalokkaina sotakuukausina.

Lukemani mukaan Aarne oli jo pienenä poikana haaveillut merimieselämästä istuessaan Kemin sataman pollarin nokassa laivoja katsellen. Keväällä 1928 hänen elämänsä polku ristesi ”Kohtalon Iivarin” tien kanssa, joka sattui kysymään häneltä (tietämättä kaipuusta merille): ”Etkö sinä lähtisi laivaan”. Laiva, johon Aarne värväytyi, ei ollut kummoinen, jos sitä edes saattoi laivaksi kutsuakaan. Kyseessä oli 25 hevosvoiman moottorilla varustettu satamahinaaja Meriteeri, mutta 14-vuotiaalle merimieselämästä haaveilleelle pojanklopille sekin oli jo haavekuvaa konkreettisempi. Reilua vuosikymmentä ja monen monta hinaajaa ynnä ”pitkän linjan” laivaa myöhemmin, syksyllä 1939, Aarne meni jälleen remonttimieheksi SS Kouraan, jossa hän oli jo aiemmin työskennellyt laivan kyntäessä merta aina Karibialle saakka. Aarne nousi Kouraan Oulussa.

”Siinä (SS Kourassa) oli silloin massalasti, joka oli tarkoitus viedä Bostoniin, mutta juuri kun he olivat päässeet Ahvenanmaan ohi tuli suunnitelmiin muutos, sillä saksalainen sotalaiva yhytti Kouran ja pakotti sen tykinlaukauksella pysähtymään. Ensin saksalainen sotalaiva ampui varoituslaukauksen Kouran keulan ohi, mutta koska suurta 5000 tonnin laivaa ei pysäytetä hetkessä, ehti sotalaiva ampua vielä toisenkin kerran ennen kuin laiva saatiin pysähtymään”.

Välikohtauksen jälkeen laivaan nousi saksalaissotilaita aseineen varmistamaan, että aluksen miehistö noudattaa annettuja ohjeita. SS Koura saateltiin Viinemyndiin (kyseessä on todennäköisesti Swinemünde, joka toisen maailmansodan jälkeen luovutettiin Puolalle, saaden nykyisen nimensä Świnoujście), jossa se ankkuroitiin keskelle jokea muiden samalla tavalla takavarikoitujen laivojen viereen. SS Koura miehistöineen koki sodan ensihyöyn merellä saksalaisten päätellessä Puolan sotaansa – toisena maailmansotana tunnetuksi tullut sota oli Euroopassa alkanut. Swinemündessä SS Koura oli kuuden viikon verran, kunnes sen matka jatkui. Miehistölle koettelemus oli kuitenkin kova, koska siihen oli tarkoitus lastata vasta Kööpenhaminassa riittävästi ruokaa ja muita tarve-aineita tulevaa merimatkaa varten, joten etenkin tupakkamiehille kuusiviikkoinen odottelu oli ankaraa aikaa – saksalaissotilailta ostettu ”rehutupakka” ei aina riittänyt korvikkeeksi.

Swinemündestä matka jatkui Kööpenhaminaan, josta –

”haettiin punkraus eli otettiin kolit omaan käyttöön, proviantti eli ruokaa sekä tupakkaa tupakkamiehille. Kun laiva oli saatu lastatuksi näillä tarvikkeilla, suuntasivat he matkansa kohti Amerikkaa. Juutinrauma oli jo miinoitettu ja laivaan tuli miinaluotsi”.

Juutinrauman läpi ohjattiin kerralla pitkä letka laivoja, mikä välillä hirvitti laivojen miehistöä, koska jokaisen laivan oli tehtävä samanlaiset mutkat ja käännökset kuin edellä ajavan, eikä se ollut aivan helppoa 5000 tonnin rahtilaivalla. Miinaluotsin ohjattua letkan Pohjanmerelle, suuntasi kukin alus omia reittejä määränpäähänsä. SS Kouralla se oli tuolloin Boston, Yhdysvaltojen itärannikolla.

Sotajouluna 1939 SS Koura miehistöineen saapui Bostonista tyhjänä New Yorkiin. Joulupyhien tähden, laivan oli odotettava arkea kaupungin edustalla merellä. Toisin kuin nykyään, tuolloin laivojen lastaus ei tapahtunut hetkessä, New Yorkissakin SS Koura viipyi viikonpäivät lastattavana.

New York taivaita hipovine rakennuksineen jäi taakse vuoden vaihduttua, SS Kouran reitti Atlantin yli vei Lontooseen –

”Kanaalissa he joutuivat odottamaan miinaluotsia. Kanaali oli täynnä upotettuja laivoja, jotka kuin sodan muistomerkit törröttivät palaneina ja puoliksi veteen vajonneina meressä”. New Yorkissa, muutaman karkurin tilalle otetut filippiiniläiset, säikähtivät näkyä kanaalissa niin, että nukkuivat yönsä kannella pelätessään SS Kouran saavan saman kohtalon kuin hylyt.

Sota lännessä ei vielä varsinaisesti ollut alkanut, käytiin ns. valesotaa. Lontoon jälkeen SS Koura risteili läntisessä Euroopassa satamasta toiseen, se ankkuroitui Hollantiin, jossa Aarne näki ensimmäisen kerran uutisfilmin talvisodasta – köyhästä, huonosti varustellusta armeijasta, joka kävi puolustustaistelua puna-armeijaa vastaan. Aarne piti filmiä propagandafilminä, koska hän ei saattanut uskoa sotilaiden varustuksen olevan niin kehnoa, amatöörimaista. Kyse ei kuitenkaan ollut propagandasta, kyseessä oli karun totuuden paljastanut uutisfilmi. 

Hollannista SS Koura purjehti lyhyen tovin Belgiaan, Antwerpeniin, josta matka jatkui tyhjänä Ranskaan, Le Havreen, missä alus luovutettiin Suomen valtion käyttöön. Ranska oli luvannut Suomelle sotilasapua, niinpä Kouraan oli tarkoitus lastata I maailmansodan aikuisia tykkejä Le Havressa. Tykkien lastauksen ollessa käynnissä, annettiin vastakäsky, jonka jälkeen aselasti purettiin pois Kourasta ja lastattiin viereen ankkuroituneeseen Immo Ragnariin (elettiin maaliskuuta 1940, talvisota oli jo päättynyt). Immo Ragnar oli jääkäri Ragnar Nordströmin laiva.

Immo Ragnarin kuljettaessa ”tykkilastin” Suomeen, oli Koura miehistöineen jälleen vapaa purjehtimaan maailman merille. Ennen kuin Saksa aloitti sodan lännessä huhtikuussa 1940 SS Koura oli jo Atlantilla kohteenaan Savanna la Mar, Jamaikalla, josta Koura hakisi väripuulastin –

”ja koska oli sota-aika kokeiltiin Savanna la Mar’issa laivan pelastusveneitä ja kävi niin hupaisasti, - - - että jokainen noista veneistä vuoti kuin seula ja ne olisivat painuneet pohjaan, jolleivat olisi ollut köysillä kiinni laivassa. Täysin käyttökelvottomat pelastusveneet nostettiin takaisin paikoilleen ja niiden tehtävää toimittamaan rakennettiin pelastuslauttoja”.

Paluumatkalla Ranskaan, SS Koura oli viikon päässä Euroopan rannikosta, kun Ranska antautui Saksalle. Tieto Ranskan antautumisesta saatiin radiolla keskelle Atlanttia, missä odotettiin vuorokausi uusia ohjeita. SS Kouran uudeksi määränpääksi annettiin Chester Philadelphian kupeessa, jonne väripuulasti lopulta päätyi. Chesteristä alus purjehti tyhjänä Delaware jokea ylös Philadephiaan, jossa alukseen lastattiin kokonaista 22 000 tynnyriä bensiiniä lastiksi. Laivan miehistöön edelleen kuuluvat filippiiniläiset ottivat hatkat nähdessään aluksen lastin, heidän tilalle otettiin norjalaisia. Vaarallinen lasti oli tarkoitus viedä Liinahamariin. Talvisodassa Neuvostoliitto valloitti Liinahamarin, mutta Moskovan rauhassa 1940 alue jäi Suomelle. Välirauhan aikana Liinahamari oli sekä Suomen että Ruotsin ainoa vapaa huoltoreitti Saksan ja Neuvostoliiton valtapiirin ulkopuolelle.

SS Koura miehistöineen joutui odottamaan Philadelphiassa pari kuukautta ”lastin päällä” lupaa päästä lähtemään. Parin kuukauden viivyttelyn jälkeen englantilaiset antoivat alukselle luvan (tai määräyksen) mennä Kirkwalliin, Englantiin, josta he saisivat lopullisen luvan. Atlantin ylitykseen SS Koura liittyi osaksi saattuetta, keskellä Atlanttia saattueen rahtilaivojen kapteenit päättivät olla purjehtimatta Kirkwalliin, he päättivät kääntää laivojen kurssin kohti Islantia tarkoituksenaan kiertää saari ja mennä sen ”takaa” Liinahamariin.

Onnettomuudeksi Kouran kattila puhkesi kesken matkan ennen kuin he olivat ehtineet edes Islantiin, heidän oli jätettävä saattue korjatakseen vahingon. Koura kellui vuorokauden verran avuttomana keskellä valtamerta miehistön valmistellessa alusta korjaukseen ja Aarnen lopulta korjatessa kattilan.

”Ensin puhkeamaan porattiin reikä, ja sitten Aarne pesässä ollen ujutti pitkillä pihdeillä pultin reiän läpi, ja kun se oli onnistunut, kiristettiin ulkopuolelta ”paikka” mutterilla tiiviiksi.”

Korjausurakan jälkeen SS Koura, yksin, saattueesta jälkeen jääneenä, jatkoi matkaa kohti Islantia kiertääkseen saaren. Islannin pohjoispuolella Kouran matka keskeytyi, Royal Navy’n vahvuuteen kuuluvan sota-aluksen pysäytettyä aluksen, määrätessä sen seuraamaan itseään Reykjavikiin, jossa he joutuivat olemaan kolmisen viikkoa, josta heidän ohjattiin Färsaarille brittien tarkastusasemalle. Färsaarilla Kouralle värvätyt norjalaiset merimiehet internoitiin, loppumatkan Liinahamariin Koura ajoi vajaalla miehistöllä niin, että kokkikin joutui lämmittämään.

”Liinahamarin edustalla he joutuivat odottamaan luotsia, jota lupauksista huolimatta ei kuulunut missään säällisessä ajassa.

Odotettuaan aikansa luotsia tämän antamatta elonmerkkiä itsestään päätti kippari lähteä matkaan ilman luotsia niin vaarallista kuin se olisikin miinojen takia varsinkin bensiinilastissa. Onni oli ollut heille suosiollinen koko matkan eikä se jättänyt heitä tässä viimeisessäkään vaiheessa. Onnellisesti he pääsivät Liinahamariin, mihin bensiinilasti purettiin. Bensiinilastin ohella oli Jamaikalta asti tuotu sadan litran tynnyrillinen rommia, joka oli tarkoitettu laivanvarustajalle”.

Siitä ei ollut tietoa, kuinka monta litraa sadasta rommilitrasta loputa päätyi laivanvarustajalle, moni mies oli merellä ottanut ”näytteen” rommilastista.

Aarnen ja SS Kouran tiet erosivat Liinahamarissa. SS Koura*** suuntasi seuraavalla matkalla Etelä-Amerikkaan hakemaan kahvia, Aarne vastaavasti päätyi sotaväkeen. 30-luvun puolivälissä Aarne ei ollut kutsunnoissa kelvannut sotaväkeen, hänet oli laitettu silloiseen b-luokkaan, mikä todennäköisesti johtui isänsä Jaakko Enqvistin taustasta kommunistina – isänsä tausta heitti epäilyksen varjon myös pojan ylle.

Vuoden 1941 alkupuolella Saunakankaan varuskunta kutsui Aarnea, mitä mahtoi paljon kokenut mies miettiä tuolloin mennessään poikain keskelle miestenkouluun, aistiko tuulen suunnan muuttuvan?

Isäni äiti K. eli talvisodan aikaan aikuistuvan naisen elämää Perämeren rannikolla, Kemissä. Tiedossani ei ole, että hän olisi kokenut merkittäviä elämänmuutoksia tahi tapahtumia talvisodan kuluessa, todennäköisesti hän kävi töissä, sillä olihan hänkin aloittanut työnteon jo varsin nuorena – viisitoistakesäisenä, joitain vuosia ennen talvisodan alkua, osuuskaupassa Koivuharjulla.

Talvisodassa sotatoimet eivät tietojeni mukaan ulottuneet edes pommitusten muodossa Kemiin, sota kuitenkin oli läsnä päivittäisessä elämässä, sillä Kemin ja Keminmaan alueen reserviläisistä kootut joukko-osastot kokivat merkittäviä tappioita talvisodan aikana etenkin Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa.

Marko  

 

Lainaukset A. Enqvistin kirjoittamasta sukukronikasta.

Täsmennyksiä ja huomioita:

*: Kuva A. Enqvistin muistiinpanoista, kuvan ottaja ei ole tiedossa.

**: Jaakko Enqvist kuului eduskuntakaudellaan Suomen sosialistisen työväenpuolueen eduskuntaryhmään, johon ilmeisesti kuului edustajia  Suomen sosialistisen työväenpuolueen lisäksi Suomen Työväenpuolueesta sekä Sosialistisesta Työväen ja Pienviljelijöiden vaalijärjestöstä, joista viimeisimmän listoilta Jaakko Enqvist tietojeni mukaan valittiin eduskuntaan. Hän ehti istua eduskunnassa 05.09.1922–17.10.1923 välisen ajan. Syksyllä 1923 hänet pidätettiin 22 muun puolueen edustajan kanssa ja lopulta tuomittiin ”maanpetoksellisesta toiminnasta”. Tuomion hän istui Tammisaaren pakkotyölaitoksella.

***: Elokuussa 1941 SS Kouran saavuttua Kuubaan, saaren hallinto otti aluksen haltuunsa ja siirsi sen oman lippunsa alle, jolloin aluksen senhetkinen miehistö internoitiin Kuubaan. Toisen maailmansodan jälkeen, maaliskuussa 1947, alus palautettiin omistajayhtiö Kouran Laiva Oy:lle.

Kuva via Äänimeri.

 

Suomi on hiljaa – hiljaisuuskin on kannanotto (vol. 2)

Kirjoitin vuosi sitten elokuussa blogin ”Suomi on hiljaa – hiljaisuuskin on kannanotto”, jonka kirjoittamiseen minut innoitti kokojoukko lehtiotsikoita maailmalta, kuten –

”Sweden to Russia: Release hunger-striking Ukraine filmmaker”; ”France's Macron to raise hunger striker Oleg Sentsov in call with Putin: Elysee”; “Urgence pour le cinéaste ukrainien Oleg Sentsov” –

tänään huomaan Suomen olevan jälleen hiljaa Venäjän tyrannihallinnon turvautuessa brutaaliin väkivaltaan hajottaessaan Venäjän todellisen opposition järjestämiä rauhanomaisia mielenosoituksia, joissa vaaditaan Venäjällekin vapaita ja oikeudenmukaisia vaaleja näytösten sijaan.

Jos maamme valtiojohdon ja poliitikkojen hiljaa oleminen, mitä tulee Venäjän hallinnon mittaviin ihmisoikeusloukkauksiin, herätti jo aiemmin myötähäpeää, tuntuu tämänhetkinen kusi sukassa oleminen absurdilta, kun pidämme mielessämme kansanedustaja Kimmo Kiljusen lausunnon Euroopan neuvoston Venäjä-äänestysten aikaan:

”Meidän kaikkien etu on integroida Venäjä osaksi yhteistä normijärjestelmää. Venäjän jäsenyys Euroopan neuvostossa ja sen parlamenttivaltuuskunnan täysivaltainen toiminta yleiskokouksessa antavat moniarvoisuudelle enemmän tilaa venäläisessä yhteiskunnassa”. (1)

Venäjällä maan hallintokoneisto on murskaamassa kansalaistensa rauhanomaiset mielenosoitukset. Mielenosoitukset, joissa kansalaiset vaativat sellaista perusasiaa kuin demokraattiset vaalit, on poliittinen johtomme hissun-kissun kuin mitään ei tapahtuisi. Se sama johto, joka muistaa korostaa Suomen roolia ihmisoikeustyössä, joten haluan muistuttaa tätä samaista valtiojohtoa kannanottamisen tärkeydestä, se mitä Venäjän vangitseman ja näytösoikeudenkäynnissä tuomitseman Oleg Sentsovin serkku Natalia Kaplan viime kesänä puhumisen ja tuen osoittamisen tärkeydestä sanoi pitää paikkansa edelleenkin – EI PIDÄ OLLA HILJAA.

Siinä missä Venäjän laittomasti vangitsemat ja näytösoikeudenkäynneissä tuomitsemat ukrainalaiset tarvitset tukea, aivan samalla tavalla kaduilla oleva Venäjän todellinen oppositio tarvitsee tukea. Myös poliitikkojen ja valtioiden johtajien on reagoitava julkisesti eikä tyydyttävä pelkkiin poliitikkojen kahdenkeskisiin kannanottoihin, jotka eivät koskaan kantaudu tukea tarvitsevien korviin.

Olen kesäkuun loppupuolelta lähtien kohdentanut lukuisia viestejä ja kirjoituksia maamme poliittiselle johdolle, toki jo ennalta tiedostaen sen, että reagointi on laimeaa, mutta tähän mennessä ainoastaan Tarja Filatov (demarit) on reagoinut ja osoittanut ymmärrystä. Alla olevaan kuvakollaasiin olen koonnut osan näistä viesteistä kuvakaappauksia – vain yksi reagointi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö loihti lausumaan Financial Timesin haastattelussa seuraavaa:

suomalaiset eivät tue (Nato-jäsenyyttä) ja minä olen suomalainen (2)

joten muistutan tasavallan presidenttiä seuraavasta:

53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet (3)

Alkaa tuntua siltä, että tasavallan presidentille tämä (myyttinen) suomalaisuus on valikoivaa tyyliä, aivan kuin poimittaisi rusinoita pullasta uskovaisten tapaan, onko se samaa koko poliittiselle johdolle?

Toki ymmärrän sen, että valtioiden on toisinaan huomioitava se, että teoilla voi olla kauaskantoisia seuraamuksia, sellaisia, jotka voivat vaikuttaa esim. ulkomaankauppaan ja maiden välisiin suhteisiin, mutta olen huomannut Suomessa olevan käynnissä perin ikävän kehityskulun, joka alkoi jo Tarja Halosen kaudella, ja jossa entistä useammin ihmisoikeudet saavat väistyä kaupallisten ja muiden tekijöiden tieltä, eikä tämä näy pelkästään Suomen ja Venäjän välisessä kanssakäynnissä vaan samaa kaksinaismoralistista politikointia on havaittavissa Suomen ja Kiinan välisessä kaupankäynnissä ja yhteistyössä – panda-politiikka ajaa ihmisoikeuksien edelle. Kärjistäen, mitä uiguureista tahi tiibetiläisistä kunhan vaan Ähtäriin päästään katsomaan mustavalkoisia karvapalloja. Onneksi kuluttajana voin tehdä valintoja ja olla menemättä Ähtäriin, olla matkustamatta Venäjälle jne.

Mutta muistutukseksi siitä mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa lainaan Garri Kasparovia, tähdentäen samalla sitä, että Vladimir Putin ei ole Adolf Hitler (kuten Kasparovkin kirjassaan toteaa):

”Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 27-28).

Hiljaisuuskin on kannanotto, hiljaa oleminen on juuri sitä mitä tyrannia toivoo (ja haluaa), hiljaa oleminen on tuen osoitus tyrannialle ja – anteeksi brutaali ilmaukseni – perseen näyttö ihmisoikeuksille ja demokratialle.

Marko

1. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Venaja_palaa_Euroopan_neuvostoon_26062019.aspx 

2. https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/presidentti-niinisto-ftlle-suomalaiset-eivat-tue-nato-jasenyytta-ja-mina-olen-suomalainen/795574/ 

3. https://issuu.com/amnestyfinland/docs/amnesty-lehti-4-2013 

”Kansallismielisten” puuhailua: vaaliliittoja ja yhteistyötunnusteluja

Sunnuntaina (10.helmikuuta) ”kansankouhottaja” Marco de Witin perustama ja kipparoima ”kansallismielinen” Suomen Kansa Ensin ryhtyi vaaliliittoon Kansalaispuolueen kanssa, (1) jota sitäkin voitaneen pitää eräällä tapaa ”kansallismielisenä” ”puolueviritelmänä”. Puolueviritelmänä siksi, että puolue perustettiin jokunen vuosi sitten Paavo Väyrysen toimesta ajamaan hänen – ja mahdollisesti nimeämättömien tahojen – intressejä, mutta sittemmin Keskustan kunniapuheenjohtajaksikin aikoinaan nimitetty Väyrynen syrjäytettiin puolueen johdosta.

Suomen Kansa Ensin ja Kansalaispuolueen vaaliliiton myötä kuvittelin jonkin asteisen pohjakosketuksen jo saavutetun, mutta kun Kansalaispuolueen perustaja ja entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen ilmaisi hierovansa vaaliyhteistyötä vale- ja vihamedia MV-lehden perustajan, Reformin ehdokaslistoilla olevan ja viime kesällä oikeudessa syytettynä yhdessä Johan Bäckmanin ja kolmannen henkilön kanssa istuneen ja tuomion saaneen Ilja Janitskinin kanssa, ymmärsin, että sunnuntaitakin alemmas on mahdollista vajota. (2) Janitskinin tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tämä – sinänsä epätodelliselta tuntuva kuvio, jossa ”kansallismielisinä” itseään pitävät tahot ja organisaatiot kietoutuvat toinen toisiinsa – avautuu todennäköisesti sanoja paremmin kuvan muodossa, joten seuraavaksi (yksinkertaistettu) kuvio tästä laajahkosta sopasta ja siihen liittyvistä henkilöistä tahi puolueista ja ryhmistä.

"Kansallismielisten" verkostoa (yksinkertaistettu kuvio).

Muistutan lukijoita, että kaoottisuudesta huolimatta yllä oleva kuvio on rajusti yksinkertaistettu, olen joutunut kuvaamaan yhteydet ja linkit henkilöiden tahi ryhmien välillä yksinkertaistetusti ja siten, että osa kytköksistä on täytynyt jättää kuviossa huomiotta, alla olevassa – lyhyehkössä – tekstiosuudessa viittaan tällaisiin olemassa oleviin linkkeihin. Kuviossa on kolme avainhenkilöä: Ilja Janitskin, Paavo Väyrynen ja Marco de Wit. Heidän ohella huomioitavia ovat Johan Bäckman, vaaliliiton myötä Paavo Väyrysen jälkeinen Kansalaispuolue, jonka pj. on Sami Kilpeläinen ja varapj. Piia Kattelus. Kuvion muita henkilöitä tai ryhmiä ei kuitenkaan ole syytä pitää statisteina, heillä on oma – toisinaan merkittäväkin – rooli.

Vaikka olisikin houkuttelevaa antaa palstatilaa ensinnä Paavo Väyryselle, aloitan ruodinnan Ilja Janitskinista, joka on tullut tunnetuksi vale- ja vihamedia MV-lehden perustajana, lehden ja median, jonka avulla on ”joukkoistettu” eräiden toimittajien ja muiden kansalaisaktiivien häirintää ja uhkailua, johon on ottanut osaa henkilöitä yhteiskunnan kaikista rakenteista. Kuten jo edellä viittasin, viime kesänä Ilja Janitskin yhdessä Johan Bäckmanin ja A. Tuomisen kanssa istui oikeutta palkitun toimittajan Jessikka Aron häirinnästä, uhkailusta, mustamaalaamisesta ja paljon muusta. (3)

MV-lehti itsessään muodostaa, edelleen olemassa olevan, linkin Janitskinin ja usean muun ns. kansallismielisen henkilön ja ryhmän välille, tähän joukkoon kuuluu myös Marco de Wit, joka on tukenut Ilja Janitskinia ennen oikeudenkäyntiä ja oikeuden käynnin aikana sanallisesti ynnä tekojen (esim. mielenosoituksissa puhuminen) kautta. Marco de Witin ohella ja rinnalla entinen Suomi Ensin aktiivi ja nykyinen Suomen Kansa Ensin puolueen 1. varapj. Mari Kosonen on antanut vähintäänkin henkistä tukea Janitskinille. de Wit ja Kosonen kävivät tapaamassa Janitskinia ”etelän lämmössä” tämän pakoillessa lain kouraa Espanjan ja Andorran suunnalla.

Janitskinin ja Johan Bäckmanin välillä on useita selkeitä linkkejä, ensimmäinen on tietenkin MV-lehti, unohtamatta viime kesäistä oikeudenkäyntiä, yhtä lailla merkittävänä yhteytenä voidaan pitää Reformi.Me – Irti puoluevallasta -liikettä, jonka listoilta kumpikin on ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa. (4) Mutta tässä yhteydessä ei voida jättää huomiotta sitä tukea, jonka Johan Bäckman on lukuisissa haastatteluissa ja esiintymisissä Ilja Janitskinille antanut, hän on selkeästi pyrkinyt tekemään Venäjällä Janitskinia tunnetuksi ja nimenomaa sananvapaustaistelijana – Bäckman on tietoisesti rakentanut Janitskinin ympärille ”sädekehää” jättäen totuuden kertomatta. Bäckman on siis propagoinut Janitskinin puolesta (ja samalla Suomea vastaan). Luontevaa onkin, että Janitskinille on antanut tukensa muodossa tahi toisessa suurehko joukko – Bäckmanin piiriin kuuluvista – pro-Kreml-henkilöistä ja -ryhmistä, kuten RUFI:n pj. Daria Skippari-Smirnov sekä Venäjän miehittämässä osassa Ukrainan Donbasia oleskeleva, entinen DONi-Newsin propagandisti ja päätoimittelija, Janus Putkonen, joka tarjosi Janitskinille aikanaan turvapaikkaa miehitetystä Donetskista. Tähän tarjoukseen Janitskin ei kuitenkaan tarttunut.

Putkonen tarjoaa turvapaikan Janitskinille.

Siirtykäämme sitten Janitskinista Paavo Väyryseen, joka suoraan ja perustamansa ”Seitsemän tähden liikkeen” kautta on ryhtynyt hieromaan vaaliyhteistyötä Ilja Janitskinin kanssa – kyse on tällä hetkellä nimen omaa yhteistyöstä, ei vaaliliitosta. Yhteistyö voi pitää sisällään yhteisiä esiintymisiä vaalitilaisuuksissa. Yhteistyö ei suinkaan ole uutta, viime vuoden presidentinvaalien alla nähtiin orastavaa yhteistyötä, tuolloin Ilja Janitskin luopui omista ehdokkuusaikeista kesken kaiken, ja hänen Suomi Ensin liikkeen tukiryhmä, jonka johdossa oli muuan Marco de Wit, siirtyi keräämään kannattajakortteja Paavo Väyryselle.

Paradoksaalista, tulevissa vaaleissa Suomi Ensin liikkeen hajottua, liikkeen näkyvän hahmon Marco de Witin perustama Suomen Kansa Ensin ryhtyy vaaliliittoon Kansalaispuolueen kanssa. Kansalaispuolueen perustaja ja entinen pj. on taasen Paavo Väyrynen.

Väyryselle voimakasta tukea presidentinvaalikampanjassa antoivat Johan Bäckmanin lähipiiriin kuuluvat tahot etunenässä RUFI- suomalais-venäläisen-yhdistyksen Daria Skippari-Smirnov, joka vieraili Väyrysen vaalivalvojaisissa, ja joka on antanut Suomea kritisoivia disinformatiivisia lausuntoja useille venäläismedioille. Oman lusikkansa tähänkin soppaan on laittanut Johan Bäckman, joka on tukenut Väyrystä tämän Kansalaispuolue -projektissa että presidentinvaaleissa. Väyrysen ollessa Kansalaispuolueen pj. puolueen asiantuntijajäsenien joukkoon kuului suurehko joukko Venäjän narratiivia toistavia henkilöitä, kuten myös miehitetyssä Donetskissa propagandatyötä Venäjän laskuun tehnyt Jarmo Ekman. On hyvin todennäköistä, että Väyrynen – Janitskin -yhteistyötunnusteluiden myötä myös Bäckman löytää jälleen runsaasti positiivista sanottavaa Väyrysestä.

Väyrysestä loikkaamme nyt jo hajonneen Suomi Ensin liikkeen aktiiviin, Suomen Kansa Ensin puolueen perustajaan ja puheenjohtajaan – vale- ja haittamediajulkaisun toimittelijaan – Marco de Witiin.

Tässä kohdin on kuitenkin syytä huomauttaa, että Suomen Kansa Ensin puoluekokous joulukuussa 2018 oli eräänlainen sirkus – farssi – joten on mahdollista, että ennen tulevia eduskuntavaaleja puolue lakkaa olemasta ja sen myötä vaaliliitto Kansalaispuolueen kanssa menettää merkityksensä. Puoluekokouksessa Suomen Kansa Ensin puolueen ”etelänjäsenten” onnistui keskittää valta omiin käsiinsä, etenkin de Witille ja Mari Kososelle, josta tuli puolueen 1. varapj. Mutta olettakaamme, että puolue kestää kasassa kevääseen saakka, ja tarkastelkaamme de Witin kytköksiä eri henkilöihin ja operaattoreihin.

Vaaliliitto Kansalaispuolue ja Suomen Kansa Ensin.

Kuten jo edellä tuli mainittua, de Wit ja Kosonen tukivat voimakkaasti Ilja Janitskinia tämän pakoillessa oikeutta kuin myös oikeudenkäynnin aikana, jolloin de Wit muiden ”kansallismielisten” rinnalla kävi ”saarnaamassa” Helsingin oikeustalon edustalla. Marco de Wit on ainakin yksityishenkilönä, jollei liikkeensä edustajana, osallistunut myös RUFI:n järjestämiin tilaisuuksiin, mikä on varsin luonnollinen loikka tälle ”kansallismieliselle”, joka on käynyt edistämässä Venäjän asiaa propagandistisella matkalla miehitetyssä Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2016 – näihin matkoihin palaan vielä lopussa.

On todettava, että en pidä Marco de Witiä uskottavana henkilönä, enkä hänen omia projekteja merkittävänä uhkatekijänä, mutta de Wit näyttää olevan varsin energinen ja aktiivinen, asia, jota muiden on mahdollista hyödyntää, joten käyttämällä de Witiä työkaluna, on mahdollista saada aikaan runsaasti melua sekä toiminnan avulla nakertaa yhteiskunnallista uskottavuutta, asia jota ei pidä väheksyä. Marco de Witin kaltaisia likaisen työn tekijöitä esim. Venäjä on hyödyntänyt erilaisissa vaikuttamis- ja sotaa edeltävissä hybridioperaatioissaan muun muassa Ukrainassa. (5) Tällaisten ”toiminnanmiesten” osa voi olla yllättävänkin lyhyt hybridioperaation/-sodan vaihtuessa todelliseksi aseiden kalisteluksi, jossa hetken parrasvaloissa oleilua voi seurata ”maasta karkotus”.

Ja jotta tämä kuvio täydentyisi, emme voi unohtaa nurkkiakaan – vasenta ylänurkkaa, jossa näemme Venäjän ja oikeaa alanurkkaa ynnä ryhmäkuvaa, joka on otettu heinäkuussa 2016 miehitetyssä Itä-Ukrainassa.

Heinäkuussa 2016 joukko ”suomalaisturisteja” kävi propagandistisella matkalla Itä-Ukrainassa Venäjän miehittämillä alueilla, matkalle otti osaa myös Marco de Wit sekä tuolloin Vegaaniliittoon kuulunut Mari Kosonen. Itä-Ukrainaan he siirtyivät laittomasti Venäjän puolelta, syyllistyen täten Ukrainan lakien vastaiseen tekoon – valtiorajarikokseen. Kyseisellä reissulla de Wit haastatteli suomalaispropagandisti Janus Putkosta matkalaisten osallistuessa eriasteiseen propagandistiseen toimintaan vierailuiden yms. muodossa. Kuvion ryhmäkuva on otettu tällaisella vierailulla, jonka kohde oli – venäläisten pudottaman – Malaysia Airlinesin lennon MH17 uhrien muistopaikka. Sikäläinen ”totuus” toki eroaa todellisuudesta kuin yö päivästä, joten matkalaisille onkin kerrottu ”venäläisiä satuja”. Matkan eräs myötävaikutus oli se, että Suomeen perustettiin ”Donetskin kansantasavallan (DNR) ystävät” -ryhmä, jonka nimissä harjoitetaan säännöllisesti toimintaa kokoontumisien tms. muodossa.

Tämä ei suinkaan jäänyt ainoaksi ”suomalaisturistien” matkaksi miehitetyille alueille. Suomesta miehitetyssä Itä-Ukrainassa on vieraillut Janus Putkosen vieraana muitakin turistiryhmiä, tai yksittäisiä matkalaisia. Niin ikää Suomesta on tehty ”turistimatka” Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle maaliskuussa 2018, matkan taustalla oli RUFI ja etenkin pj. Skippari-Smirnov, jonka verkkosivujen kautta matkaa markkinoitiin. (6) Eikä myöskään sovi unohtaa Johan Bäckmanin näkyvää roolia. Tämän maaliskuun 2018 matkan luonne oli myös hyvin propagandistinen, matkaan sisältyi kokousten ja mediaesiintymisien ohella tutustumista Venäjän ”presidentinvaaleihin” – osa ryhmän jäsenistä toimi myös ”vaalitarkkailijoina”.

Ja näin päästään vasempaan ylänurkkaan ja Venäjään. Sen poisjättäminen ei olisi millään muotoa perusteltua, koska osa kuvion henkilöistä toimii avoimesti Venäjän laskuun, osa verhotummin – osa kuulunee hyödyllisten idioottien joukkoon osan eläessä menneisyydessä ymmärtämättä sitä, että YYA-aika päättyi jo, eikä naapurissamme ole Neuvostoliitto vaan mafiavaltio Venäjä.

Johan Bäckman työskentelee RISS:n eli Russian Institute for Strategic Studies tiliin, RISS vastaavasti on Venäjän presidentinhallinnon alainen ajatushautomo. Bäckman on myös toiminut lukuisia kertoja ”vaalitarkkailijana” Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla, niin Krimillä kuin myös Donbasissa. (7)

Janus Putkonen eläessään ja operoidessaan Venäjän miehittämässä osassa Itä-Ukrainaa, työskentelee edelleen Venäjän tiliin, vaikkakaan ei enää niin näkyvästi kuin toimiessaan propagandistina venäläisrahoitteisessa DONi-Newsissä. Tällä hetkellä Putkonen pyörittää DIMC Capital Group miehitetyssä osassa Donbasia (Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavalloissa”). Putkosen mukaan DIMC Capital Group koordinoi ja hallinnoi Donbasiin suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja yrittäjyyttä. Uskaltaisin sanoa, että länsimaisena Putkonen toimii DIMC Capital Groupin ”kasvoina” tuomassa toiminnalle uskottavuutta mahdollisten sijoittajien silmissä. On nimittäin tavanomaista, että Venäjä käyttää länsimaisia kasvoja tuomassa toiminnalle tai lausunnoille uskottavuutta, mikä on todennäköisesti syy sille, miksi Bäckman esiintyy usein asiantuntijan roolissa – Venäjällä etenkin ihmisoikeusasiantuntijan roolissa.

RUFI:n toiminta on koko lailla näkyvää Venäjän narratiivin toistoa ja venäläispropagandan levittämistä Suomeen. Yhdistyksen nimissä järjestetään säännöllisesti Venäjää tukevaa toimintaa, yhdisty myös toi Suomeen ”Kuolemattoman rykmentin” marssin, jollainen järjestettiin ensimmäisen kerran Suomessa toukokuun 9. 2017. (8) RUFI ei välttämättä saa taloudellista avustusta Venäjän valtiolta, sen toiminta ynnä tilaisuuksissa vierailevat henkilöt indikoivat sitä, että yhdistyksen toiminnan tarkoitus on omalta osaltaan ajaa Venäjän intressejä.

Propagandistiset matkat Venäjän miehittämille alueille Ukrainassa – Krimille ja osiin Donbasia – palvelevat Venäjän tarpeita, taustalla voi myös olla halua luoda verkostoja ”turistien” kotimaihin otollisen kohdeyleisön kautta. Suomesta matkoille Donbasiin ja Krimille on osallistunut ”kansallismielisten” ohella myös Rauhanpuolustajien jäseniä sekä kommunisteja ynnä ”antifasisteiksi” itseään nimittämiä henkilöitä. Kuviossa mainittujen ”turistien” ohella useampi muu tällaiselle matkalle osallistunut on matkan jälkeen entistä aktiivisemmin levittänyt venäläispropagandaa.

Muistutan vielä lukijoita siitä, että kuvio on karkea ja osin yksinkertaistettu. Kuviosta ja tarkastelusta on myös jätetty pois sellaisia ”kansallismielisinä” itseään pitäviä ryhmiä ja organisaatioita, jotka eivät ole mukana tulevissa eduskuntavaaleissa. Huomio on siis kohdistettu yhteen joukkoon ”kansallismielisiä” ja heidän keskinäisiin sidoksiin. Edellä lueteltujen kohdalla on perusteltua laittaa sana kansallismielisiä lainausmerkkeihin, koska osa tarkoituksella ja osa typeryyttään ajaa kyllä enemmän jonkin muun kansan kuin Suomen asiaa. Kovin monen ajattelua ohjaa ”Mitähän Kreml tuumaa…” -ajattelu, mikä heijastelee heidän kokonaisvaltaiseen toimintaan.

Marko

1. https://www.youtube.com/watch?v=jwPYJJdW5bw&feature=youtu.be 

2. https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/paavo-vayrynen-hieroo-vaaliyhteistyota-ilja-janitskinin-kanssa-meilla-on-samankaltaisia-tavoitteita/?fbclid=IwAR18DX-j4x2BAkw1hyE756xnZl5rmZxCkHIN7eiGMulZbiFl5-9vSJPVBq0 

3. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005717334.html 

4. https://reformime.wordpress.com/ehdokkaat/ 

5. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

6. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/02/miehitettya-krimia-ei-saa-unohtaa-eika.html 

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/03/johan-backman-vaalitarkkailijana.html 

8. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220176-venajan-voitonpaivan-helsinki-marssin-jarjestaja-tama-ei-liity-mitenkaan-talvisotaan