Talvisodan aikaan SS Kouran matkassa (aavan meren tuolla puolen)

Viime aikoina mieleeni on kummunnut päivä toisensa perään hajanaisia muistikuvia ja muistoja menneisyydestä – olen koettanut rakentaa palapeliä sukuni kokemuksista talvisodan kohtalokkailta päiviltä ja viikoilta, kuitenkaan onnistumatta siinä ja syykin tälle epäonnelle on ymmärrettävä. Suvussani, kuten todennäköisesti monessa muussakin suvussa, sodasta ei puhuttu – muistoja ei äidin suvun puolelta tallennettu ylös silloin kun sodan kokeneet vielä olivat hengissä. Isän puolelta näin on onneksi tehty, itse tosin en nuorena – sukukronikkaa lukiessani – ymmärtänyt tehdä riittävästi tarkentavia kysymyksiä, joten niinpä nämäkin muistot jäävät vaille tarkennusta.

Yleensä tällaisia muisteloita kirjoittavat ihmiset, joilla on jotain kerrottavaa, joiden suvun edesmenneet jäsenet ovat osallistuneet ratkaiseviin taisteluihin, ehkäpä jopa mainetekoja tehden (tai, jos ei niitä tehden, niin sellaisia nähden). Omalla kohdalla sankaritarinoiden kerronnalle ei ole sijaa, ei etenkään talvisodassa, jolloin yksikään sukumme jäsenistä ei rintamalle asti päässyt, eikä niitä merkittäviä muistoja löytynyt kotirintamalta – Suomestakaan. Kuten otsikkokin jo kertoo, kirjoitukseni talvisotamuisteloissa keskiöön nousee valtameri ja SS Koura miehistöineen mutta ennen kuin ajelehdimme merivirtojen (ja höyrykoneen) viemänä rannattomille ulapoille silmäys punaiseen Kemiin ja aikaan ennen talvisotaa.

SS Koura, v. 1940.*

Punaisesta Kemistä merille

Kirjoitin joulukuun 6. 2017 satavuotiaasta kansasta, joka eheytyi yhdeksi. Kyseinen kirjoitus oli samalla lyhyt luotaus isäni puoleiseen sukuun maamme itsenäistyessä vuonna 1917, kirjoitukseni kaari kantoi seuranneiden (myrskyisten) vuosien kautta 30-luvun alkuun, mielenkiintoni kohdistuessa edesmenneen vaarini isään, maanpetturuudesta tuomion saaneeseen kansanedustaja Jaakko Enqvistiin, mutta vähäisemmässä määrin myös vaariini, Aarneen.

Jaakko Enqvist oli matkapuhuja, kertoman mukaan Työväen ja Pienviljelijäin puolueeseen** kuulunut Jaakko oli oivallinen puhuja. Ehkäpä puhelahjat veivät hänet Tyrnävältä Kemiin, ja siellä Kemin maalaiskunnan kunnanvaltuustoon sekä 20-luvun alun myrskyisinä vuosina eduskuntaan Helsinkiin saakka. Mutta ennen näitä vuosia hänelle syntyi poika, Aarne, jonka ”talvisodan” me tässä kirjoituksessa elämme uudelleen. Talvisota on lainausmerkeissä olennaisesta syystä, koska vaarini elämä yhtyi SS Kouraan sodan alla ja sota-aikana ja ollaksemme jälleen runollisia, voimme sanoa hänen olleen aavan meren tuolla puolen kohtalokkaina sotakuukausina.

Lukemani mukaan Aarne oli jo pienenä poikana haaveillut merimieselämästä istuessaan Kemin sataman pollarin nokassa laivoja katsellen. Keväällä 1928 hänen elämänsä polku ristesi ”Kohtalon Iivarin” tien kanssa, joka sattui kysymään häneltä (tietämättä kaipuusta merille): ”Etkö sinä lähtisi laivaan”. Laiva, johon Aarne värväytyi, ei ollut kummoinen, jos sitä edes saattoi laivaksi kutsuakaan. Kyseessä oli 25 hevosvoiman moottorilla varustettu satamahinaaja Meriteeri, mutta 14-vuotiaalle merimieselämästä haaveilleelle pojanklopille sekin oli jo haavekuvaa konkreettisempi. Reilua vuosikymmentä ja monen monta hinaajaa ynnä ”pitkän linjan” laivaa myöhemmin, syksyllä 1939, Aarne meni jälleen remonttimieheksi SS Kouraan, jossa hän oli jo aiemmin työskennellyt laivan kyntäessä merta aina Karibialle saakka. Aarne nousi Kouraan Oulussa.

”Siinä (SS Kourassa) oli silloin massalasti, joka oli tarkoitus viedä Bostoniin, mutta juuri kun he olivat päässeet Ahvenanmaan ohi tuli suunnitelmiin muutos, sillä saksalainen sotalaiva yhytti Kouran ja pakotti sen tykinlaukauksella pysähtymään. Ensin saksalainen sotalaiva ampui varoituslaukauksen Kouran keulan ohi, mutta koska suurta 5000 tonnin laivaa ei pysäytetä hetkessä, ehti sotalaiva ampua vielä toisenkin kerran ennen kuin laiva saatiin pysähtymään”.

Välikohtauksen jälkeen laivaan nousi saksalaissotilaita aseineen varmistamaan, että aluksen miehistö noudattaa annettuja ohjeita. SS Koura saateltiin Viinemyndiin (kyseessä on todennäköisesti Swinemünde, joka toisen maailmansodan jälkeen luovutettiin Puolalle, saaden nykyisen nimensä Świnoujście), jossa se ankkuroitiin keskelle jokea muiden samalla tavalla takavarikoitujen laivojen viereen. SS Koura miehistöineen koki sodan ensihyöyn merellä saksalaisten päätellessä Puolan sotaansa – toisena maailmansotana tunnetuksi tullut sota oli Euroopassa alkanut. Swinemündessä SS Koura oli kuuden viikon verran, kunnes sen matka jatkui. Miehistölle koettelemus oli kuitenkin kova, koska siihen oli tarkoitus lastata vasta Kööpenhaminassa riittävästi ruokaa ja muita tarve-aineita tulevaa merimatkaa varten, joten etenkin tupakkamiehille kuusiviikkoinen odottelu oli ankaraa aikaa – saksalaissotilailta ostettu ”rehutupakka” ei aina riittänyt korvikkeeksi.

Swinemündestä matka jatkui Kööpenhaminaan, josta –

”haettiin punkraus eli otettiin kolit omaan käyttöön, proviantti eli ruokaa sekä tupakkaa tupakkamiehille. Kun laiva oli saatu lastatuksi näillä tarvikkeilla, suuntasivat he matkansa kohti Amerikkaa. Juutinrauma oli jo miinoitettu ja laivaan tuli miinaluotsi”.

Juutinrauman läpi ohjattiin kerralla pitkä letka laivoja, mikä välillä hirvitti laivojen miehistöä, koska jokaisen laivan oli tehtävä samanlaiset mutkat ja käännökset kuin edellä ajavan, eikä se ollut aivan helppoa 5000 tonnin rahtilaivalla. Miinaluotsin ohjattua letkan Pohjanmerelle, suuntasi kukin alus omia reittejä määränpäähänsä. SS Kouralla se oli tuolloin Boston, Yhdysvaltojen itärannikolla.

Sotajouluna 1939 SS Koura miehistöineen saapui Bostonista tyhjänä New Yorkiin. Joulupyhien tähden, laivan oli odotettava arkea kaupungin edustalla merellä. Toisin kuin nykyään, tuolloin laivojen lastaus ei tapahtunut hetkessä, New Yorkissakin SS Koura viipyi viikonpäivät lastattavana.

New York taivaita hipovine rakennuksineen jäi taakse vuoden vaihduttua, SS Kouran reitti Atlantin yli vei Lontooseen –

”Kanaalissa he joutuivat odottamaan miinaluotsia. Kanaali oli täynnä upotettuja laivoja, jotka kuin sodan muistomerkit törröttivät palaneina ja puoliksi veteen vajonneina meressä”. New Yorkissa, muutaman karkurin tilalle otetut filippiiniläiset, säikähtivät näkyä kanaalissa niin, että nukkuivat yönsä kannella pelätessään SS Kouran saavan saman kohtalon kuin hylyt.

Sota lännessä ei vielä varsinaisesti ollut alkanut, käytiin ns. valesotaa. Lontoon jälkeen SS Koura risteili läntisessä Euroopassa satamasta toiseen, se ankkuroitui Hollantiin, jossa Aarne näki ensimmäisen kerran uutisfilmin talvisodasta – köyhästä, huonosti varustellusta armeijasta, joka kävi puolustustaistelua puna-armeijaa vastaan. Aarne piti filmiä propagandafilminä, koska hän ei saattanut uskoa sotilaiden varustuksen olevan niin kehnoa, amatöörimaista. Kyse ei kuitenkaan ollut propagandasta, kyseessä oli karun totuuden paljastanut uutisfilmi. 

Hollannista SS Koura purjehti lyhyen tovin Belgiaan, Antwerpeniin, josta matka jatkui tyhjänä Ranskaan, Le Havreen, missä alus luovutettiin Suomen valtion käyttöön. Ranska oli luvannut Suomelle sotilasapua, niinpä Kouraan oli tarkoitus lastata I maailmansodan aikuisia tykkejä Le Havressa. Tykkien lastauksen ollessa käynnissä, annettiin vastakäsky, jonka jälkeen aselasti purettiin pois Kourasta ja lastattiin viereen ankkuroituneeseen Immo Ragnariin (elettiin maaliskuuta 1940, talvisota oli jo päättynyt). Immo Ragnar oli jääkäri Ragnar Nordströmin laiva.

Immo Ragnarin kuljettaessa ”tykkilastin” Suomeen, oli Koura miehistöineen jälleen vapaa purjehtimaan maailman merille. Ennen kuin Saksa aloitti sodan lännessä huhtikuussa 1940 SS Koura oli jo Atlantilla kohteenaan Savanna la Mar, Jamaikalla, josta Koura hakisi väripuulastin –

”ja koska oli sota-aika kokeiltiin Savanna la Mar’issa laivan pelastusveneitä ja kävi niin hupaisasti, - - - että jokainen noista veneistä vuoti kuin seula ja ne olisivat painuneet pohjaan, jolleivat olisi ollut köysillä kiinni laivassa. Täysin käyttökelvottomat pelastusveneet nostettiin takaisin paikoilleen ja niiden tehtävää toimittamaan rakennettiin pelastuslauttoja”.

Paluumatkalla Ranskaan, SS Koura oli viikon päässä Euroopan rannikosta, kun Ranska antautui Saksalle. Tieto Ranskan antautumisesta saatiin radiolla keskelle Atlanttia, missä odotettiin vuorokausi uusia ohjeita. SS Kouran uudeksi määränpääksi annettiin Chester Philadelphian kupeessa, jonne väripuulasti lopulta päätyi. Chesteristä alus purjehti tyhjänä Delaware jokea ylös Philadephiaan, jossa alukseen lastattiin kokonaista 22 000 tynnyriä bensiiniä lastiksi. Laivan miehistöön edelleen kuuluvat filippiiniläiset ottivat hatkat nähdessään aluksen lastin, heidän tilalle otettiin norjalaisia. Vaarallinen lasti oli tarkoitus viedä Liinahamariin. Talvisodassa Neuvostoliitto valloitti Liinahamarin, mutta Moskovan rauhassa 1940 alue jäi Suomelle. Välirauhan aikana Liinahamari oli sekä Suomen että Ruotsin ainoa vapaa huoltoreitti Saksan ja Neuvostoliiton valtapiirin ulkopuolelle.

SS Koura miehistöineen joutui odottamaan Philadelphiassa pari kuukautta ”lastin päällä” lupaa päästä lähtemään. Parin kuukauden viivyttelyn jälkeen englantilaiset antoivat alukselle luvan (tai määräyksen) mennä Kirkwalliin, Englantiin, josta he saisivat lopullisen luvan. Atlantin ylitykseen SS Koura liittyi osaksi saattuetta, keskellä Atlanttia saattueen rahtilaivojen kapteenit päättivät olla purjehtimatta Kirkwalliin, he päättivät kääntää laivojen kurssin kohti Islantia tarkoituksenaan kiertää saari ja mennä sen ”takaa” Liinahamariin.

Onnettomuudeksi Kouran kattila puhkesi kesken matkan ennen kuin he olivat ehtineet edes Islantiin, heidän oli jätettävä saattue korjatakseen vahingon. Koura kellui vuorokauden verran avuttomana keskellä valtamerta miehistön valmistellessa alusta korjaukseen ja Aarnen lopulta korjatessa kattilan.

”Ensin puhkeamaan porattiin reikä, ja sitten Aarne pesässä ollen ujutti pitkillä pihdeillä pultin reiän läpi, ja kun se oli onnistunut, kiristettiin ulkopuolelta ”paikka” mutterilla tiiviiksi.”

Korjausurakan jälkeen SS Koura, yksin, saattueesta jälkeen jääneenä, jatkoi matkaa kohti Islantia kiertääkseen saaren. Islannin pohjoispuolella Kouran matka keskeytyi, Royal Navy’n vahvuuteen kuuluvan sota-aluksen pysäytettyä aluksen, määrätessä sen seuraamaan itseään Reykjavikiin, jossa he joutuivat olemaan kolmisen viikkoa, josta heidän ohjattiin Färsaarille brittien tarkastusasemalle. Färsaarilla Kouralle värvätyt norjalaiset merimiehet internoitiin, loppumatkan Liinahamariin Koura ajoi vajaalla miehistöllä niin, että kokkikin joutui lämmittämään.

”Liinahamarin edustalla he joutuivat odottamaan luotsia, jota lupauksista huolimatta ei kuulunut missään säällisessä ajassa.

Odotettuaan aikansa luotsia tämän antamatta elonmerkkiä itsestään päätti kippari lähteä matkaan ilman luotsia niin vaarallista kuin se olisikin miinojen takia varsinkin bensiinilastissa. Onni oli ollut heille suosiollinen koko matkan eikä se jättänyt heitä tässä viimeisessäkään vaiheessa. Onnellisesti he pääsivät Liinahamariin, mihin bensiinilasti purettiin. Bensiinilastin ohella oli Jamaikalta asti tuotu sadan litran tynnyrillinen rommia, joka oli tarkoitettu laivanvarustajalle”.

Siitä ei ollut tietoa, kuinka monta litraa sadasta rommilitrasta loputa päätyi laivanvarustajalle, moni mies oli merellä ottanut ”näytteen” rommilastista.

Aarnen ja SS Kouran tiet erosivat Liinahamarissa. SS Koura*** suuntasi seuraavalla matkalla Etelä-Amerikkaan hakemaan kahvia, Aarne vastaavasti päätyi sotaväkeen. 30-luvun puolivälissä Aarne ei ollut kutsunnoissa kelvannut sotaväkeen, hänet oli laitettu silloiseen b-luokkaan, mikä todennäköisesti johtui isänsä Jaakko Enqvistin taustasta kommunistina – isänsä tausta heitti epäilyksen varjon myös pojan ylle.

Vuoden 1941 alkupuolella Saunakankaan varuskunta kutsui Aarnea, mitä mahtoi paljon kokenut mies miettiä tuolloin mennessään poikain keskelle miestenkouluun, aistiko tuulen suunnan muuttuvan?

Isäni äiti K. eli talvisodan aikaan aikuistuvan naisen elämää Perämeren rannikolla, Kemissä. Tiedossani ei ole, että hän olisi kokenut merkittäviä elämänmuutoksia tahi tapahtumia talvisodan kuluessa, todennäköisesti hän kävi töissä, sillä olihan hänkin aloittanut työnteon jo varsin nuorena – viisitoistakesäisenä, joitain vuosia ennen talvisodan alkua, osuuskaupassa Koivuharjulla.

Talvisodassa sotatoimet eivät tietojeni mukaan ulottuneet edes pommitusten muodossa Kemiin, sota kuitenkin oli läsnä päivittäisessä elämässä, sillä Kemin ja Keminmaan alueen reserviläisistä kootut joukko-osastot kokivat merkittäviä tappioita talvisodan aikana etenkin Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa.

Marko  

 

Lainaukset A. Enqvistin kirjoittamasta sukukronikasta.

Täsmennyksiä ja huomioita:

*: Kuva A. Enqvistin muistiinpanoista, kuvan ottaja ei ole tiedossa.

**: Jaakko Enqvist kuului eduskuntakaudellaan Suomen sosialistisen työväenpuolueen eduskuntaryhmään, johon ilmeisesti kuului edustajia  Suomen sosialistisen työväenpuolueen lisäksi Suomen Työväenpuolueesta sekä Sosialistisesta Työväen ja Pienviljelijöiden vaalijärjestöstä, joista viimeisimmän listoilta Jaakko Enqvist tietojeni mukaan valittiin eduskuntaan. Hän ehti istua eduskunnassa 05.09.1922–17.10.1923 välisen ajan. Syksyllä 1923 hänet pidätettiin 22 muun puolueen edustajan kanssa ja lopulta tuomittiin ”maanpetoksellisesta toiminnasta”. Tuomion hän istui Tammisaaren pakkotyölaitoksella.

***: Elokuussa 1941 SS Kouran saavuttua Kuubaan, saaren hallinto otti aluksen haltuunsa ja siirsi sen oman lippunsa alle, jolloin aluksen senhetkinen miehistö internoitiin Kuubaan. Toisen maailmansodan jälkeen, maaliskuussa 1947, alus palautettiin omistajayhtiö Kouran Laiva Oy:lle.

Kuva via Äänimeri.