Holodomor – kansanmurha, jolta maailma sulki silmänsä

 

Ukrainassa muistetaan vuosittain marraskuun neljäntenä lauantaina holodomorin (ukr. Голодомор) miljoonia uhreja. Holodomor tarkoittaa yksiselitteisesti ”nälällä tappamista” ja siitä holodomorissa kirjaimellisesti oli kyse – miljoonat ihmiset näännytettiin tarkoituksellisesti nälkään. On tärkeä ymmärtää se, että holodomorissa oli kyse neuvostohallinnon tarkoituksellisesta toiminnasta. Sillä samalla kun miljoonia ukrainalaisia kuoli nälkään – eräiden aikalaiskuvausten mukaan ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä – Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan alueelta vietiin neuvostohallinnon toimesta viljaa junalasteittain muualle Neuvostoliittoon kuin myös satamiin, joissa vilja laivattiin vietäväksi kolmansiin maihin.

Holodomorin seurauksena kokonaiset kylät tyhjenivät väestä Ukrainan alueella: maa autioitui horisontista horisonttiin, kunnes näihin autioihin kyliin saapui väkeä vapaaehtoisesti sekä pakolla kaukaa vieraasta maasta pyyhkien tullessaan viimeisenkin muiston alueen aiemmista asukkaista, heidän tavoistansa ja kulttuurista, yrittäen parhaansa mukaan tuhota aiemmin kukoistaneen kulttuurin paikallisine tapoineen. Mikä voi olla enää pahempi tuhoamisen muoto, kuin murhata ensin ihmiset ja tämän jälkeen pyyhkiä jäljet murhattujen kulttuurista olemattomiin. Tai jos tähän ei pysty, omia kulttuurin jäänteet ja sulauttaa osaksi omaa kulttuuriperimää? Eikö kyse ole etnisestä puhdistuksesta ja kansanmurhasta?

Edellinen kappale päättyy termiin ”kansanmurha”. Tieteen termipankissa kansanmurha määritellään seuraavalla tapaa:

”kansanmurha, joukkotuhonta:

Määritelmä yleiskielinen, myös historiankirjoituksessa käytetty termi, joka vastaa oikeustieteellistä joukkotuhonnan käsitettä; tarkoituksellinen toiminta kokonaisen kansan tai sen osan tuhoamiseksi”. (1)

Luonnollisesti termin määritelmää ja historiallista taustaa avataan artikkelissa tarkemmin. Käsitteen ”kansanmurha” (engl. genocide) kehitti puolanjuutalaista taustaa oleva lakimies Raphael Lemkin. Termi esiintyi ensimmäisen kerran hänen, vuonna 1944 julkaisemassa kirjassa ”Axis Rule in Occupied Europe”. Meidän on myös syytä huomioida, että käsitteen ”genosidi” eli kansanmurha kehittäjä Lemkin, puhui 1930-luvun alkupuolen ajanjakson Ukrainasta käsitteen klassisena esimerkkinä. Lainaan Anne Applebaumin teosta  Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa:

”Raphael Lemkin, puolalais-juutalainen juristi joka keksi sanan ’genosidi’ eli kansanmurha, puhui tämän ajanjakson [v. 1932–1933, kirjoittajan huomautus] Ukrainasta ’klassisena esimerkkinä’ tuosta käsitteestään: ’Kyseessä on genosidi, ei vain yksilöiden vaan erään kulttuurin ja kansankunnan hävittäminen.’ Sen jälkeen kun Lemkin oli sorvannut tämän termin, ’genosidiä’ on tavattu käyttää ahtaammassa ja lainopillisemmassa merkityksessä”. (2)

Гірка пам'ять дитинства eli ’Lapsuuden karvas muisto’ Holodomor museon edustalla Kiovassa.

Holodomor oli seurausta Josif Stalinin ja Neuvostoliiton sekä Ukrainan SNT:n ylimmän johdon määrätietoisista toimista, jotka kohdistuivat Ukrainan talonpoikaisväestön rinnalla ukrainalaisten keskuudessa heräävän kansallisen vapautusliikkeen tukahduttamiseen. (3) Aiemmin Stalinin kaudella toimeenpannusta kulakkien tuhonnasta ja pakkosiirroista huolimatta tai kenties juuri sen takia vainoharhainen neuvostovaltion johtaja näki talonpojat vihollisinaan.

Holodomorissa tapettiin nälkään näännyttämällä miljoonia ihmisiä Ukrainan (SNT:n) alueella vuosina 1932 ja 1933. (4) Toimenpide kohdistui erityisen rajusti maaseutuväestöön ja alueille, joilla asui huomattavia määriä etnisesti ukrainalaisia, kuten Kubanin alueelle nykyisen Ukrainan ja Kaukasian välille, jonka väestöstä yli 65 prosenttia oli tuolloin etnisesti ukrainalaisia. Nälkäkuolemia oli 30-luvun alkupuolella runsaasti myös muualla Neuvostoliitossa. Nämä nälänhädät olivat ennemminkin seurausta epäonnistuneista kollektivisointikokeiluista ja sen seurauksena menetetyistä sadoista. Niistä puuttui yhteiskunnan organisoima terrori rangaistuksineen ja järjestelmällisyys, joka oli merkitsevää holodomorissa.

Kiovassa sijaitsevan Holodomor museon puiston muistolaatassa Glib Tolola kertoo holodomorin tappaneen Bitjagin kylän asukkaat, ja kuinka venäläiset ja valkovenäläiset myöhemmin asuttivat kylän.

Ukrainalaisille holodomorin tekee vieläkin traagisemmaksi se, että sitä seuranneina vuosina nälän autioittamat ukrainalaiskylät asutettiin uudelleen venäläisillä, valkovenäläisillä ja vielä kauempaa tulleilla – tai tuoduilla, sillä neuvostovaltio myös pakkosiirsi tyhjenneisiin kyliin asukkaita laajan maan muilta kolkilta. Kuten Glib Tolola kertoo Bitjagin kylälle Tšernihivin alueella käyneen. Kuinka holodomor tappoi kylän kaikki asukkaat ja kuinka tyhjenneen kylän asuttivat venäläiset tai valkovenäläiset pyyhkien näin ukrainalaisen kylän olemattomiin.

”Село Битяги...

У Цьому селі не залишилось ні одніеї душі. Сталінські посіпаки привезли якихось людей - чи то російських, чи то білоруских, поселенці прийшли на все готове.

Гліб Толола очевидець голодомору Чернігівщина”.

Holodomorin seurauksena tyhjenneet ukrainalaiset kylät muuttuivat venäläisiksi nimiä myöten. Saman kohtalon kokivat myös holodomorin orvoiksi jättämät lapset, heidät kasvatettiin leireillä venäläisiksi: tänään Venäjän toimii aivan yhtä häikäilemättömällä tavalla Ukrainalta miehittämillään alueilla.  Neuvostoliitossa valtiojohtoinen terrori murhasi lasten vanhemmat ynnä suvun, kitkien lapsilta heidän juuret ja kulttuurin, kasvattaen lapsista neuvostovaltion kuuliaisia kansalaisia. Mikä ainakin oman aikakauteni kouluopetuksessa jätettiin huomiotta, kuten koko holodomor.  Lukijan on hyvä muistaa, että peruskouluaikanani 1970 ja 1980 luvulla holodomor oli tapahtuma, jota neuvostojohto ei ollut vielä tunnustanut tapahtuneeksi. 

Poikkean aiheesta muistuttaakseni lukijaa siitä, että aivan yhtä valheellinen kuva välitettiin peruskouluaikanani kulakeista, kutsuttaessa heitä ”rikkaiksi talonpojiksi”. Todellisuudessa heitä saattoi hyvin harvoin kutsua rikkaiksi, valtaosin he olivat tavallisia ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa tuoden leivän kansan pöytään. Näiden ”rikkaiden talonpoikien” tilojen koko oli keskimäärin muutaman hehtaarin, ei sen enempää. Heidän suurin syntinsä oli pakkokollektivisoinnin vastustaminen, jonka seurauksena heidät leimattiin luokkavihollisiksi. Mikä leimana ”oikeutti” heihin valtion taholta kohdistetut rankaisutoimet, joihin kuuluivat leirituomiot, karkotukset tuhansien kilometrien päähän kotiseudulta kuin myös teloitukset. Neuvostovaltio otti myös haltuunsa kulakkien omaisuuden. Mitä tulee satojentuhansien tai jopa yli miljoonan kulakin murhaamiseen? Tapahtunut ohitettiin vielä 80-luvulla peruskoulussa muutamalla virkkeellä, aivan kuin kyseessä olisi ollut luonnollinen ja hyväksyttävä episodi taistelussa luokkavihollisia vastaan – ero ei olisi voinut enää olla räikeämpi verrattuna oppitunteihin holokaustista.

Toisin, kuin meille opetettiin, Neuvostoliitto ei ollut kansojenkoti vaan sortokoneisto, jossa kansat pohjimmiltaan olivat alisteisia venäläisille. Tämä näkyi esimerkiksi kansallisten kulttuurien sekä etnisten vähemmistöjen kulttuurien kukistamisena ja venäläiselle ”kulttuurille” alistamisena. Tällaisesta paikallisen kulttuurin erityispiirteiden tuhoamista mainitsen vuonna 1932 Stalinin käskystä toimeenpantu Harkovaan kutsuttujen kobzar-runonlaulajien vangitseminen ja teloittaminen kaupungin ulkopuolella. Kobzarit olivat sokeita runonlaulajia, jotka säestivät lauluaan joko kobzarilla tai banduralla. Heidän asemaansa osana ukrainalaista kulttuurihistoriaa ei voi väheksyä.

 

Kansanmurha Ukrainassa tänään

Seuratessamme Venäjän johdon sekä maan medioiden suoltamaa propagandaa ja ukrainalaisten reilun vuosikymmenen yhtämittaisesti jatkunutta de-humanisointia, jonka toistoon suuret kansanryhmät Venäjällä vapaaehtoisesti liittyvät, meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä, millaisiin julmuuksiin Venäjä hyökkäyssodassaan Ukrainassa syyllistyy. Kun valtion johto kieltää Ukrainan valtion ja kansan olemassa olon, ja kun se samalla tarjoaa välineet tuhonnan toteuttamiseen, niin eikö tämä juuri ole kehotus tappaa ja tuhota kaikki ne ukrainalaiset, jotka eivät nöyrry Kremlin tahtoon? Kyllä, juuri sitä se on! Niinpä mielestäni onkin perusteltua kuvata nyky-Venäjän tavoitteita oikein termein: Venäjän tavoitteena on Ukrainan ja ukrainalaisten tuhoaminen, eikä vain ihmisten vaan myös identiteetin ja historian – kokonaisen kansakunnan. Tämä kaikki käy ilmi Venäjän poliittisen johdon asenteista ja lausunnoista, joissa käytännössä kiistetään Ukrainan valtiollinen olemassa olo ja ukrainalaisten oikeus omaan valtioonsa. 

Näkymä hautuumaalle Mariupolissa: Venäjän aloittaman tuhoamissodan nimettömiä uhreja. (5) 

Marko

 

Lähteet:

1. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:kansanmurha

2. Anne Applebaum, Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa s. 15.

3. The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932 – 1933, s. 4 – 5.

4. The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932 – 1933, s. 2.

5. Kuvakaappaus miehitetyssä Mariupolissa kesäkuussa 2022 vierailleen toimittaja Alexandra Dalsbaekin  julkaisemalta videolta. Arvioiden mukaan miehitysvuosina (keväästä 2022 eteenpäin) Mariupolin joukkohautojen täyttämille hautausmaille on haudattu vähintäänkin 30 000 ihmistä, pääasiassa siviilejä.

Kirjoitukseni taustoittamisessa olen hyödyntänyt Anne Applebaumin teosta ”Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa” sekä Johannes Remyn ”Ukrainan historia”, ja The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932–1933-kirjaa.

Euroopan äärivasemmisto Venäjän asialla

 

Helsingin Sanomat julkaisi toukokuun lopulla eurooppalaista vasemmistoa tarkastelevan analyysin – Luvut paljastavat karun tosi­asian Euroopan vasemmistosta, ja ongelman nimi on Putin – jonka johtopäätös näyttää olevan yllätys monille. (1) Mutta onko johtopäätös todellakaan mikään yllätys? Ei se ainakaan minulle ole, jota päätelmää avaan tässä kirjoituksessa hiukan tarkemmin.

Tätä (yllätyksellisyyttä) pohtiessani ymmärsin, että suomalaiset ovat peilanneet eurooppalaista vasemmistoa liian paljon suomalaisten vasemmistopuolueiden toiminnan kautta, jolloin syntynyt kuva todellisuudesta ei ole täysin vastannut sitä, millainen se kuva on, kun otantaa laajennetaan koskettamaan koko Eurooppaa.

Suomessa on eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston Venäjä-tukeen ja -sympatioihin kiinnitetty aivan aiheellisesti runsaasti huomiota. * Samalla on kuitenkin jäänyt huomiotta se, että poliittisen janan toisesta päästä löytyy edelleen yllättävänkin paljon Venäjän sympatisoijia ja voimakkaita tukijoita. Tämä tuki ja ymmärrys on näkynyt Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen sekä sen käynnistämän Itä-Ukrainan sodan myötä Ukrainan sotaa seuraaville monella tapaa (tarkoitamme nyt siis vuotta 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin ja aloitti Ukrainassa epävakauttamiskampanjan, joka eteni sodaksi Donbasissa keväällä 2014).

Tässä vasemmiston tuessa kyse on muustakin kuin irlantilaisen Independents 4 Change-puolueen mepeistä Mick Wallace ja Clare Daly tai latvianvenäläisestä Tatjana Ždanokasta, joka Latvian itsenäistyessä oli Latvian kommunistisen puolueen jäsen, ja hänen yhteistyöstänsä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n kanssa. Tämä vuosia kestänyt yhteistyö paljastui vuodetuista sähköposteista, joihin virolainen uutissivusto Delfi on tutustunut. Aiheesta uutisoitiin laajalti tammikuun lopulla. (2) Kyse on myös laajemmasta ilmiöstä, kuin Venäjää myötäilevän disinformaation ja propagandan levittämisestä sosiaalisen median lisäksi europarlamentissa, jossa toimessa myös edellä mainittu kolmikko on ollut aktiivinen aivan kuten moni muu nykyinen ja entinen laitavasemmiston edustaja europarlamentissa, kuten vaikkapa Marco Rizzo, entinen europarlamentin jäsen ja Partito Comunista Italiano’n (Italian kommunistinen puolue) pääsihteeri, joka vielä keväällä 2021 levitti venäläisiä propagandauutisia Ukrainasta. (3) Samaista valeuutista käytettiin hyväksi propagandatarkoituksessa europarlamentissa Tatjana Ždanokan johdolla vielä helmikuussa 2022.**

 

Eurooppalaisen vasemmiston Venäjä-yhteistyöstä

Tutustutaanpa seuraavaksi hiukan tarkemmin eurooppalaisen vasemmiston Venäjä-yhteistyöhön, tarkasteluun sisältyy yhteistyö Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla vuodesta 2014 alkaen. Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, se järjesti maaliskuussa niemimaalla laittoman ja kansainvälisten sopimusten vastaisen ”kansanäänestyksen” liittymisestä Venäjään. Näitä vaaleja ”tarkkailemaan” Venäjä ja sen hallintoa lähellä olevat kansalaisjärjestöt kutsuivat myös joukon kolmansien maiden kansalaisia, joiden tehtävä ulkomaisina ”tarkkailijoina” oli antaa ”kansanäänestykselle” uskottavuutta ja toimia ”kansanäänestyksen” propagandaääninä. Tähän joukkoon kuului myös eurooppalaisia vasemmistopoliitikkoja, kuten saksalaisen Die Linken (Vasemmisto) Torsten Koplin, Monika Merk; Kreikan kommunistisen puolueen (KKE) Charalampos Angourakis; puolalaisen Demokraattisen vasemmiston liiton Adam Krzysztof Kępiński; nykyisen Latvian venäläisten unionin Miroslavs Mitrofanovs sekä europarlamentaarikko Tatjana Ždanoka; (4 ja 5) suomalaisväriä Venäjän operaatioon toi tuolloin Johan Bäckman. (6)

Eurooppalaisen laitavasemmiston lisäksi myös eurooppalaisten laita- ja äärioikeistopuolueiden ja ryhmien edustajia osallistui Venäjän ja sitä lähellä olevien organisaatioiden organisoimaan operaatioon maaliskuussa 2014. Eräs tällainen taustaorganisaatio oli Venäjällä toimiva Eurasian Observatory for Democracy and Elections, jonka johdossa oli tuolloin kaksikko Luc Michel ja Jean-Pierre Vandersmissen. Kumpikin heistä kuuluu belgialaisen kollaboraattorin ja poliittisen teoreetikon Jean-François Thiriartin seuraajiin ollen belgialaisen kansallisbolsevistisen ja uusfasistisen Parti communautaire national-européen (PCN) jäseniä.

Venäjän organisoima laiton kansanäänestys Krimin niemimaalla maaliskuussa 2014 toimi lähtölaukauksena Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla järjestämiin vaaleihin. Syksyllä 2014 Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla järjestettiin ”aluevaalit”, joita ”tarkkailemaan” saapui jälleen myös eurooppalaisten vasemmistopuolueiden edustajia Kreikasta ja Slovakiasta: Georgios Lambroulis ja Sotirios Zarianopoulos Kreikan kommunistisesta puolueesta sekä Viliam Longauer Slovakian antifasististen taistelijoiden liitosta eli SZPB:stä. (7)

Tulevina vuosina ulkomaisista ”vaalitarkkailijoista” tuli tavanomainen näky Venäjän miehittämillä alueilla, heitä nähtiin Ukrainalta miehitettyjen alueiden lisäksi Georgialta anastetussa Etelä-Ossetiassa kesällä 2019. (8) Eräs merkittävimpiä Venäjän organisoimia ”vaalitarkkailuoperaatioita” oli Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla järjestettyjen Venäjän ”presidentinvaalien” tarkkailuoperaatio maaliskuussa 2018, jolloin miehitetyllä niemimaalla järjestettyyn operaatioon osallistui ainakin 43 ulkomaalaista ”vaalitarkkailijaa” äärivasemmalta äärioikealle. (9) Tähän joukkoon kuului myös lukuisia poliittisesti sitoutumattomia ”vaalitarkkailijoita” tai henkilöitä, joilla oli talouden tai uskonnollisen toiminnan kautta tiiviit kontaktit Venäjään. Vaalien järjestäminen miehitetyllä niemimaalla oli luonnollisesti Ukrainan lakien sekä kansainvälisen oikeuden vastainen toimenpide.

Italialainen europarlamentaarikko seurueineen miehitetyssä Luhanskissa, toukokuu 2017.

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä Georgialle kuuluvassa Etelä-Ossetiassa alkoi vierailla myös korkeamman profiilin eurooppalaisen vasemmiston edustajia. Osaltaan heidän aktiivisuutensa myötä Venäjän narratiivi alkoi saada entistä enemmän näkyvyyttä Europarlamentissa ja muissa keskeisissä elimissä. Italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) Eleonora Forenza vieraili meppinä ollessaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toukokuussa 2017. (10) Vierailuaan miehitetyssä Donbasissa alueilla hän perusteli seuraavalla tapaa:

”Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessä… Toisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”, (käännös allekirjoittaneen).

Luonnollisesti perustelu vierailulle on täysin kestämätön, etenkin kun sen lausuu henkilö, joka vieraillessaan miehitetyssä Luhanskissa tervehtii ”Lenin setää”, antaen samalla tukensa Vladimir Putinin totalitaariselle ihmisoikeuksia polkevalle hallinnolle. Useimmat äärivasemmiston edustajat olivat (ovat) myös täysin sokeita Venäjän laajalle yhteistyölle eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston kanssa, tämä pätee myös Eleonora Forenzaan.

Kiinnostava yksityiskohta Forenzan toiminnasta on se, että hyvin pian hänen miehitettyjen alueiden vierailunsa päättymisen jälkeen hänen kutsumana Europarlamentissa vieraili Andrei Kotšetov, joka esiteltiin europarlamentaarikoille ”Luhanskin kansantasavallan” ”ammattiliittojen federaation” puheenjohtajiston jäsenenä. (11) Kotšetovin seurueeseen kuului myös miehitetyillä alueilla vieraillut ja ”vaalitarkkailuun” osallistunut sekä Prizrak prikaatin mukana liikkunut, mahdollisesti myös sotatoimiin osallistunut, internationalisti Riccardo Sotgia, Italiasta. Kotšetovin historiasta voidaan poimia detalji asepalveluksen suorittamisesta. Hän suoritti ainakin osan siitä (v. 1985–1987) Unkarissa, Neuvostoliiton maavoimien sotilasyksikössä nro. 20623, joka oli sijoitettuna Pápan kaupungin alueelle aina 90-luvun alkuun saakka, jolloin yksikkö vedettiin pois ja uudelleen sijoitettiin nykyisen Ukrainan alueelle.

Andrei Kotšetov europarlamentissa, kuvassa äärimmäisenä oikealla Eleonora Forenza.

Kotšetovin tehtävänkuvaan kuului ulkomaalaisten ”vaalitarkkailijoiden” kaitseminen näytösluonteisissa ”aluevaaleissa” Luhanskin alueella marraskuussa 2018. Suomalaisista Luhanskin alueella ”vaalitarkkailijoina” toimivat tuolloin ainakin Jarmo Ekman, Janus Putkonen ja edesmennyt Jon Hellevig. Johan Bäckmanin toimiessa ”vaalitarkkailijana” miehitetyn Donetskin alueella. Saksalaisen Die Linken Artur Leier ja Andreas Maurer osallistivat tuolloin Venäjän kutsumina ”vaalitarkkailu-operaatioon” Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, Kreikasta operaatioon osallistui Kostas Isihos Syrizasta eli Radikaalin vasemmiston liitosta, operaatioon osallistui myös norjalainen vasemmistoideologi ja historioitsija Bjørn Ditlef Nistad. Nistad on vieraillut myös Suomessa, Johan Bäckmanin järjestämässä konferenssissa, jonka aiheena oli hybridiuhat, Pohjoismaat ja Donbasin tulevaisuus. (12)

Koronavirusepidemian seurauksena ulkomaalaisten ”vaalitarkkailijoiden” lukumäärä laski merkittävästi vuoden 2020 Venäjällä sekä miehitetyllä Krimin niemimaalla järjestetyn ”yleisvenäläisen äänestyksen” perustuslaista kohdalla. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ”vaalitarkkailuun” osallistui kymmenkunta Euroopan Unionin jäsenmaista kotoisin olevaa henkilöä, johon joukkoon ei kuulunut ainoatakaan laitavasemmiston edustajaa. Helmikuun 2022 suurhyökkäyksen jälkeenkin Venäjä on järjestänyt Ukrainalta miehittämillään alueilla erilaisia näytösluonteisia vaaleja, joiden ”tarkkailuoperaatioihin” on osallistunut myös kolmansien maiden henkilöitä. Esim. syyskuussa 2023 Venäjä järjesti Ukrainalta miehittämillään alueilla valevaalit, joiden tarkkailuoperaatioon osallistui Centre for Democratic Integrity’n ja European Platform for Democratic Elections’in 15. syyskuuta 2023 julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan ainakin 34 ei-venäläistä henkilöä ”kansainvälisinä tarkkailijoina”, (13) joukossa oli myös yksittäisiä eurooppalaisia vasemmistoaktivisteja, kuten Portugalin kommunistisen puolueen Manuel Pires da Rocha. (14)

Euroopassa on havaittavissa selkeä trendi, joka Helsingin Sanomienkin artikkelissa tuotiin esille. Nimittäin mitä etelämmäs Euroopassa mennään, sitä enemmän äärivasemmistosta löytyy Venäjän avoimia tukijoita, joista moni pitää Venäjää anti-imperialistisena toimijana. Mikä onkin merkittävä syy sille, että mahdollisesti jopa satoja eurooppalaisen laita- ja äärivasemmiston edustajia on värväytynyt Venäjän proxy-joukkoihin lähtien sotimaan ”imperialismia ja fasismia vastaan” Donbasiin vuoden 2014 jälkeen.  Tähän joukkoon kuuluu ainakin yksi suomalaiskommunisti – enkä nyt tarkoita edesmennyttä Petri Viljakaista, joka hänkin jossain vaiheessa elämäänsä määritteli itsensä anti-imperialistiksi ja antifasistiksi.

Ylläolevassa kuvassa Prizrak prikaatin taistelijoita, etualalla Viljakainen. Prikaatin toukokuussa 2015 likvidoitua komentajaa Aleksei Mozgovoita saksalaiset vasemmistolehdet ylistivät todelliseksi ”antifasistiksi” ja ”Donbasin Che Guevaraksi”. Saksalaisen vasemmiston, Die Linke mukaan luettuna, aktiiveja on myös vieraillut säännöllisesti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä miehitetyllä Krimin niemimaalla ”humanitaarisissa operaatioissa” (huom. operaatiossa Die Linken jäsenet menivät Ukrainalta miehitetyille alueille Venäjältä käsin, puolueettomien organisaatioiden ei ollut mahdollista tarkastaa, mitä näiden operaatioiden puitteissa tehtiin).

* * *

Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen, laitavasemmiston pienpuolueita ja ryhmiä lukuun ottamatta, suomalaisten vasemmistopuolueiden Venäjä-linja on ollut varsin johdonmukainen yksittäisten henkilöiden irtiottoja lukuun ottamatta. Vasemmistoliiton ex. kansanedustaja Johannes Yrttiaho kuuluu puolueensa Venäjä-myötäilijöihin, mikäli Li Andersson valitaan europarlamenttiin, varasijalla oleva Yrttiaho nousee kansanedustajaksi. Yrttiahon kanssa samaa kaliiberia on vasemmistoliiton ex. kansanedustaja Markus Mustajärvi. Meidän ei kuitenkaan tarvitse katsoa kuin viime vuosikymmenelle, jolloin vasemmalta löytyi olennaisesti enemmän ymmärrystä Venäjän aggressioille.

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa silloinen Vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen (silloinen europarlamentaarikko, nykyinen kansanedustaja) oli sitä mieltä, että Suomi on osaltaan vastuussa Venäjän uhittelusta. (15) Yhteistyö lännen, erityisesti Naton kanssa oli hänen mielestänsä turhaa provokaatiota. On kuitenkin hyvä huomioida, että kannanoton suomettuneesta ulosannista huolimatta Kyllösen linja asemoitui tuolloin Suomen ulkopoliittiseen linjaan – hyvässä ja pahassa. Muistammehan kuinka vuoden 2018 presidentinvaalikamppailun käynnistyessä, lokakuussa (v. 2017) pidetyssä vaalitentissä, presidentti Sauli Niinistö hermostui turvallisuuskomitean asiantuntija-arvioista, kertoen pitävänsä niitä trollauksena. (16)

Lukijan on hyvä tiedostaa, että tämä kirjoitus on vain pintaraapaisu aiheesta, tarkoituksenani oli lähinnä muutamien esimerkkien kautta osoittaa, että myös eurooppalaisen vasemmiston joukosta löytyy heitä, jotka ovat jatkaneet yhteistyöntekemistä Venäjän hallinnon kanssa Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainassa alkaneen sodan jälkeenkin. Suomessa eurooppalaisen laitavasemmiston Venäjä-sympatioihin ei juurikaan tuolloin kiinnitetty huomiota, johtuen osaltaan siitä, että Suomessa kommunistit ovat aivan marginaalissa.  Kirjoituksessani jätin tietoisesti huomiotta taloudellisen yhteistyön (jonka kannattajia löytyi ja löytyy edelleen koko ideologiselta janalta kuin myös talouselämästä) kuin myös Venäjän pyrkimyksen ujuttautua eurooppalaisten separatististen liikkeiden yhteyteen ja kerätä niiden kautta tukea omille pyrkimyksilleen, esim. Kataloniassa nämä pyrkimykset näkyivät viime vuosikymmenellä. (17) Vähäiselle huomiolle jäi myös äärivasemmiston värväytyminen Venäjän proxy-joukkoihin miehitetyssä Donbasissa, kyse on kuitenkin niin laajasta ilmiöstä, että se kaipaisi oman kirjoituksensa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010447651.html 

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010153062.html 

3. https://x.com/MarcoRizzoPC/status/1378739078393430019 

4. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/03/pro-russian-extremists-observe.html 

5. https://eng.lsm.lv/article/society/society/meps-visit-to-crimea-paid-for-by-european-parliament.a156373/

6. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/03/pro-russian-extremists-observe.html 

7. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/11/fake-monitors-observe-fake-elections-in.html

8. https://www.foiaresearch.net/media/image/kris-roman-and-gunnar-lindemann-south-ossetia 

9. https://www.fakeobservers.org/biased-observation-database/elections/presidential-election-russia-crimea-2018.html

10. Eleonora Forenzan Facebook-profiili.

11. Andrei Kotšetov’in Facebook-profiili.

12. https://kohudosentti.blogspot.com/2017/09/censorship-in-european-union-case-of.html 

13. https://democratic-integrity.eu/wp-content/uploads/2023/09/CDI-EPDE-FO-2023.pdf 

14. https://spravdi.gov.ua/en/putins-friends-and-prigozhins-network-foreign-observers-in-pseudo-elections-in-occupation-territories/ 

15. https://www.radiohelsinki.fi/podcastit/merja-kyllonen-tasavallassa-suomi-provosoi-venajaa/ 

16. https://yle.fi/a/3-9908533 

17. https://www.voanews.com/a/europe_spain-investigates-russian-links-catalan-separatists/6197743.html 

*: Lähteistetyt kirjoitukseni eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston yhteistyökuvioista Venäjän kanssa:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/05/venajan-ja-eurooppalaisen-aarioikeiston.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/05/eurooppalainen-aarioikeisto-sotimassa.html

**: Aihetta tarkasteltu blogissani Venäjän propaganda leviää europarlamentissa.

Venäjä ja eurooppalainen laitavasemmisto lyövät kättä Donbasissa –

ja miehitetyllä Krimillä  

Olen aiemmin kirjoittanut eurooppalaisten laita- ja äärioikeistoon kuuluvien ryhmien jäsenten osallistumisesta Ukrainan sotaan Venäjän varustamissa joukko-osastoissa tai sen varustamissa, Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla operoivissa ”aluepuolustusprikaateissa”, johon aiheeseen palaan ajantasaisessa katsauksessa myöhemmin tänä keväänä/ kesänä. Tässä kirjoituksessa luon katseen eurooppalaisen laitavasemmiston toimiin Venäjän miehittämillä Ukrainan alueilla – Krimillä sekä osissa Donbasia. Aivan kuten eurooppalaiseen laita- ja äärioikeistoon kuuluvat liikkeet ja puolueet, myös eurooppalaiseen laita- ja äärivasemmistoon kuuluvat puolueet ja ryhmät ovat osallisina Venäjän sotatoimissa tai miehitystoimia tukevissa toimissa Itä-Ukrainassa ja Krimillä – toisinaan nämä poliittisen janan ääripäät lyövät jopa kättä toistensa kanssa, myös siellä juoksuhaudassa taistellessaan ”ukrainalaisfasisteja” vastaan.

Laita- ja äärioikeistosta kirjoittaessani olen käynyt erillisissä kirjoituksissa läpi ryhmiä ja tahoja, joiden kautta värväytyy vapaaehtoisia Venäjän varustamiin joukkoihin, ja toisaalta sitten sellaisia ryhmiä, joiden toiminta on ennemminkin poliittista yhteistyötä tai muuta ei-sotilaallista yhteistyötä Venäjän kanssa. Toki, jälkimmäiseen joukkoon kuuluu ryhmiä ja puolueita, kuten Saksan AfD, jonka jäseniä on osallisina poliittisen vaikutustyön ohella myös sotilaallisessa toiminnassa tai terroritekojen organisoinnissa. Toisin kuin laita- ja äärioikeiston kohdalla, laita- ja äärivasemmiston kohdalla koetan mahduttaa koko ”paketin” yhteen ja samaan kirjoitukseen. Perustana tälle kirjoitukselle toimii kesäkuussa 2019 kirjoittamani blogi ”Venäjä ja eurooppalainen laitavasemmisto lyövät kättä Donbasissa ja miehitetyllä Krimillä”, joten kirjoituksessani on tarkoitus käydä läpi Venäjän ja laitavasemmistoon kuuluvien puolueiden ja ryhmien sekä erilaisten yhdistysten poliittista kuin myös sotilaallista yhteistyötä Itä-Ukrainassa sekä poliittista yhteistyötä Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla.

Myöhemmin tänä vuonna tarkastelen laita- ja äärioikeiston vastaavia kuvioita uudelleen, mutta uskallan jo nyt todeta sen, että pyrkiessään hajottamaan Eurooppaa ja luomaan länsimaihin eripuraa tai jopa konfliktinaihioita, Venäjä hyödyntää kaikkia mahdollisia operaattoreita poliittisella sekä yhdistyskentällä (kansalaistoiminnassa). Mediassa kiinnitetään, ymmärrettävistä syistä johtuen, tällä hetkellä kiinnitetään eniten huomiota ”kansallismielisten” ja äärioikeistoon kuuluvien ryhmien sekä puolueiden Venäjä-yhteyksiin, mutta sirpaleinen vasemmistokaan ei ole niin viaton kuin usein annetaan ymmärtää. Meillä Suomessa mielikuvaa ehkäpä hämärtää osaltaan se, että Vasemmistoliitto ei aktiivisesti aja sellaisia toimia, jotka merkittävällä tavalla hajottaisivat Eurooppaa. Ja jollei muutamia yksittäisiä irtiottoja huomioida, puolueen linja on hyvässä ja pahassa yhtenäinen Suomen poliittisen linjan kanssa. Euroopan tasolla hajonta on kuitenkin merkittävämpi, ja löytyy tätä hajontaa vasemmalta Suomessakin, josta esimerkkejä myöhemmin.

Kirjoituksessani käyn ensin läpi poliittista sekä yhteisöllistä tukea, jota vasemmistopoliitikot ja ryhmät Venäjän toimille Ukrainalta miehitetyillä alueilla antavat. Tämä tuki pitää sisällään erilaiset vierailut, poliittiset – toisinaan voimakkaatkin – Venäjää tukevat kannanotot sekä erilaisen yhteistyön kansalaisryhmien ja organisaatioiden (joukossa myös NGO:ita sekä GONGO: ja) * välillä. Ja loppuun, ennen siirtymistäni sotilaalliseen yhteistyöhön, nostan esille vielä yksittäisiä havaintoja vasemmistotaustaisten poliitikkojen ja henkilöiden Venäjää myötäilevistä kannanotoista ja toimista.

 

Venäjä ja vasemmisto saman ”pöydän” äärellä

Luontevinta on aloittaa Venäjän ja vasemmistoryhmien (puolueiden) välisen yhteistyön tarkastelu luomalla katsaus siihen, kuinka laajalti vasemmistoryhmät osallistuvat Venäjän Ukrainalta miehittämiltään alueilla järjestämien vaalien ”tarkkailuun” – mitkä puolueet (tai ryhmät) lähettävät puolueen (tai ryhmän) nimissä toimivia ”tarkkailijoita” ja kuinka paljon tällaisia ”tarkkailijoita” on.

Venäjä on Ukrainalta miehittämillään alueilla järjestänyt useita laittomia (rikollisia) vaaleja, alkaen miehitetyllä Krimin niemimaalla maaliskuussa 2014 järjestetystä ”kansanäänestyksestä” Venäjään liittymisestä ja päättyen viime vuonna Krimin niemimaalla järjestettyyn ”vaaliin” perustuslainmuutoksesta. Suomalaisista Johan Bäckman toimi ”vaalitarkkailijana” maaliskuussa 2014, Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla järjestetyssä ”kansanäänestyksessä”.

Myös miehitetyillä Donetskin ja Luhanskin alueilla on järjestetty kevään 2014 ”kansanäänestyksen” ohella lukuisia ”aluevaaleja” miehittäjän organisoimana ja valvonnassa – näihin ”aluevaaleihin” on osallistunut myös suomalaisia ”vaalitarkkailijoina”.

Seuraavana muutama taulukko, joihin olen poiminut eri lähteistä vasemmistopuolueiden tai organisaatioiden nimissä toimineita ”vaalitarkkailijoita”.

Miehitetyt alueet Itä-Ukrainassa, ”aluevaalit” marraskuu 2014. (**)

henkilö	puolue	maa/ alue
Georgios Lambroulis	Kreikan kommunistinen puolue	Kreikka
Sotirios Zarianopoulos	Kreikan kommunistinen puolue	Kreikka
Viliam Longauer	Slovakian antifasististen taistelijoiden yhdistys.	Slovakia

 

Samaan aikaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli vaaleja seuraamassa ja/ tai tarkkailemassa myös Venäjän kommunistisen puolueen lähettämiä tarkkailijoita, sekä EU-maiden kansalaisia, joiden poliittinen kenttä on ollut hyvin liikkuva, kuten puolalaistaustainen Mateusz Piskorski, jonka poliittinen koti on vaihdellut puolalaisesta vasemmistosta agraari-nationalistiseen SRP:hen, joka on talouspoliittisesti vasemmalla mutta sosiaalisesti laita-/äärioikealla. Piskorski on ollut/ on mukana myös äärioikeistolaisten ryhmien toiminnassa.

Seuraavaksi voimme tarkastella hiukan tarkemmin Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla järjestettyjä ”presidentinvaaleja” maaliskuussa 2018, joiden aikana suomalaisturisteista koostunut delegaatio oli laittomasti niemimaalla. Suomalisdelegaation jäsenistä Johan Bäckman oli kutsuttuna ”vaalitarkkailijana” paikalla ja suomalaisdelegaatioon kuulunut Marjaliisa Siira toimi, omien sanojensa mukaan itsenäisenä ”vaalitarkkailijana” – ymmärtääkseni hänen roolinsa oli epävirallinen. RuFi:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov osallistui yhdessä Johan Bäckmanin kanssa aktiivisesti erilaisiin propagandistisiin tilaisuuksiin vierailun aikana, vieraillen myös äänestyspaikalla, julkaissen vierailulta videokoosteen. Hän ei kuitenkaan osallistut varsinaiseen ”vaalitarkkailuun”.

Miehitetty Krim, Venäjän ”presidentinvaalit” maaliskuu 2018. (**)

henkilö	puolue	maa/ alue
Elias Demetriou	Kyproksen edistyksellinen työväenpuolue AKEL	Kypros
Skevi Koukouma Koutra	Kyproksen edistyksellinen työväenpuolue AKEL	Kypros
Sofoklis Yanni Sofokli	Kyproksen edistyksellinen työväenpuolue AKEL	Kypros
Jérôme Lambert	Sosialistinen puolue (r. Parti socialiste)	Ranska
Narcís Romà i Monfà	Katalonian tasavaltalainen vasemmisto	Espanja (Katalonia)
Andreas Maurer	Vasemmisto (s. Die Linke)	Saksa

 

Krimin alueella järjestettyjä ”presidentinvaaleja” oli valvomassa vasemmistoon luettavia henkilöitä ja tahoja myös Euroopan ulkopuolelta, kuten Venezuelan yhdistyneen sosialistisen puolueeseen kuulunut Carmen Luisa Bohórquez Morán. Yhdysvalloista paikalla oli – poliittisesti sitoutumaton – Gilbert Doctorow, jonka eräänä tavoitteena on tuoda lähemmäs äärivasemmiston ja äärioikeiston Venäjään myönteisesti suhtautuvia kannattajia ja ryhmiä sekä puolueita. Doctorow on myös säännöllinen kommentaattori propagandistisella Russia Insider verkkosivulla.

Yhteensä miehitetyllä Krimin niemimaalla oli tuolloin, ainakin, 43 ulkomaalaista ”vaalitarkkailijaa” äärivasemmalta äärioikealle, joukossa oli myös lukuisia poliittisesti sitoutumattomia ”vaalitarkkailijoita” tai henkilöitä, joilla on talouden tai uskonnollisen toiminnan kautta tiiviit kontaktit Venäjään, kuten ruotsalaistaustainen Ulf Grönlund poikansa Alexander Grönlundin kanssa. 

Vaalien aikaan Venäjällä oli myös ryhmä nuoria, jotka osallistuivat Venäjän presidentinhallinnon järjestämälle nuortenfoorumille “Russia – a Country of Opportunities”, osa ryhmään kuuluvista matkusti (venäläisten kutsumana) miehitetylle Krimin niemimaalle. He eivät olleet virallisia ”vaalitarkkailijoita”, vaikka – ainakin osa heistä – vieraili ”äänestyspaikoilla” antaen myös lausuntoja venäläismedioille (joista osa antoi katsojiensa ymmärtää nuorten osallistuneen ”vaalityöhön” ja ”-tarkkailuun” niemimaalla).

Saman vuoden marraskuussa miehitetyssä Itä-Ukrainassa, Donetskin ja Luhanskin alueilla, järjestettiin ”aluevaalit”, joita ”tarkkailemassa” oli myös joukko suomalaisia: Johan Bäckman, miehitetyillä alueilla asuva Janus Putkonen, Jarmo Ekman ja – jo edesmennyt – Jon Hellevig.

Miehitetyt alueet Itä-Ukrainassa, ”aluevaalit” marraskuu 2018. (**)

henkilö	puolue	maa/ alue
Artur Leier	Vasemmisto (s. Die Linke)	Saksa
Andreas Maurer	Vasemmisto (s. Die Linke)	Saksa
Kostas Isihos	Syriza eli Radikaalin vasemmiston liitto	Kreikka
Bjørn Ditlef Nistad	-	Norja

 

Taulukossa mainittu norjalainen Bjørn Ditlef Nistad on tunnettu historioitsija ja vasemmistoideologi, hän toimii säännöllisesti venäläisten medioiden, kuten Sputnikin ja RT:n kommentaattorina. Hän on vieraillut myös Suomessa, Johan Bäckmanin järjestämässä konferenssissa, jonka aiheena oli hybridiuhat, Pohjoismaat ja Donbasin tulevaisuus. (1)

Turkkilaisen vasemmistolaisen Evrensel-päivälehden kirjeenvaihtaja Okay Deprem toimi miehitetyssä Itä-Ukrainassa järjestetyissä ”aluevaaleissa” myös ”vaalitarkkailijana”.

Euroopan ulkopuolelta Brasiliasta Brasilian kommunistinen puolue lähetti kaksi ”vaalitarkkailijaa” ”aluevaaleihin”. Vastaavasti Venäjältä useampi kommunisti toimi ”aluevaaleissa” ”vaalitarkkailijan” tehtävässä. Venäjän Georgiasta irrottamien (ja käytännössä miehittämien) Abhasian ja Etelä-Ossetian alueilta saapui miehitettyyn Itä-Ukrainaan useampi ”vaalitarkkailija”, kaikkien puoluetausta/ ideologinen tausta ei ole tiedossa.

Viime vuonna (v. 2020) Venäjällä järjestettiin ”yleisvenäläinen äänestys” perustuslaista, koronavirusepidemian vuoksi ulkomaalaisten ”vaalitarkkailijoiden” lukumäärä oli tavanomaista pienempi. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ”vaalitarkkailuun” osallistui kymmenkunta EU:n jäsenmaista kotoisin olevaa henkilöä. Tunnistettujen ”vaalitarkkailijoiden” joukkoon ei kuulunut ainoatakaan laitavasemmistoon kuuluvaa henkilöä, bulgarialaiseen keskustavasemmistolaiseen АБВ -puolueeseen kuluvan Lyubomira Ganchevan ollen ainoan vasemmalle kallellaan olevan. Johan Bäckman suoritti viime vuonna ”vaalitarkkailua” Venäjällä, Pietarissa.

Yllä olevissa taulukoissa esille nousee muutamia nimiä ja puolueita, erityisen tärkeää on huomioida saksalainen Vasemmisto (jatkossa Die Linke), joka syntyi Saksan demokraattisen tasavallan Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) toimintaa jatkaneen Vasemmistopuolue PDS:n yhdistyessä kesäkuussa 2007 pääosin entisistä SPD:sta eronneista vasemmistososiaalidemokraateista koostuneen WASG:n kanssa.

Potsdamin yliopiston valtio-opin professori Jürgen Dittberner mukaan Die Linke ei kelvannut liittovaltion tasolla sosiaalidemokraattien ja vihreiden hallituskumppaniksi, koska moni pitää sitä DDR:n kommunistipuolueen (SED) toiminnan jatkajana. (HS 19.9.2013)

Die Linken Andreas Maurer on vieraillut säännöllisesti Venäjän miehittämillä alueilla Itä-Ukrainassa kuin myös Venäjän Ukrainalta miehittämällä Krimillä. Puolueena Die Linke on mennyt vieläkin pidemmälle, helmikuussa 2015 puolueen jäseniä (Wolfgang Gehrcke ja Andrej Hunko) matkusti Donetskiin, tavaten silloisen militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon, toimittaen alueelle Venäjän kautta ”humanitaarista apua”. (2)

Die Linken jäsenille ei myöskään ole ollut ongelma tehdä yhteistyötä saksalaisten äärioikeistoon kuuluvien kanssa, maaliskuussa 2014 useampi puolueen jäsen – joukossa muun muassa Torsten Koplin, entinen Stasin ilmiantaja/ lähde – matkusti yhdessä äärioikeistolaisen toimittajan Manuel Ochsenreiterin kanssa Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle ”vaalitarkkailijaksi”. Tällaiset episodit huomioiden, äärioikeistolaisen AfD:n näkyvä vastustaminen Die Linken toimesta näyttää tekopyhältä toiminnalta, koska Venäjän miehittämillä alueilla yhteinen sävel ainakin jollain tasolla löytyy. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt!

Euroopan parlamentissa Euroopan yhtyneen vasemmiston / Pohjoismaiden vihreän vasemmiston konfederaatioryhmä on tukenut sanojen ja äänestysten muodossa merkittävässä määrin Venäjän hallintoa, elokuussa 2015 julkaistun katsauksen ”Europe’s New Pro-Putin Coalition: the Parties of ‘No’” mukaan:

”According to our data, in 93 percent of cases the pre-ENF members voted “no” in Russia-related decisions, which essentially suited Russian interests (see figures 2 and 3 below1). To compare, the radical-left group GUE/NGL voted “no” in 78 percent of cases, while the EFDD group did so in 67 percent of cases.” (3)

Helsingin sanomien toukokuussa 2019 julkaisemassa artikkelissa ”Kenelle ääni menee, kun äänestää suomalaista eurovaaliehdokasta? Tällaisille ryhmille annat äänesi” tuotiin esille se, että edelleen Euroopan yhtyneen vasemmiston edustajat kannattavat Venäjä-pakotteiden purkua, jonka perusteella voimme päätellä, että merkittävää muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut sitten ”Europe’s New Pro-Putin Coalition: the Parties of ‘No” -katsauksen julkaisuajankohdan.

Vasemmistoliitto kuuluu Euroopan yhtyneeseen vasemmistoon.

Perinteisesti Ranskan, Italia ja Kreikan kommunisteilla ja vasemmistoradikaaleilla on ollut hyvät suhteet Venäjän kommunistiseen puolueeseen, suhde on peruja neuvostoajoilta.

Italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) meppinäkin ollut Eleonora Forenza perusteli vierailuaan miehitettyyn Luhanskiin toukokuussa 2017 seuraavalla tapaa:

”Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessä… Toisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”, (käännös blogin kirjoittajan).

Perustelu vierailulle on täysin kestämätön lausuttuna henkilöltä, joka vierailee miehitetyssä kaupungissa, tervehtii ”Lenin setää” – ja punaterroria – samalla antaen tukensa Vladimir Putinin totalitaariselle ihmisoikeuksia polkevalle hallinnolle, joka lyö kättä useiden eurooppalaisten laitaoikeistoon kuuluvien ääriryhmien kanssa, ja joka on lähettänyt tuhansittain venäläisiä ultranationalisteja ja fasisteja sotimaan ulkomaalaisten aatetovereidensa kanssa Itä-Ukrainaan Ukrainan hallintoa ja kansaa vastaan.

Tässä kohdin mieleeni nousee kohta Timothy Snyderin teoksesta Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (s. 300)

Yksinkertaistettuna, nyky-Venäjällä ynnä sen liittolaisten silmissä ”fasisteja” ovat he, jotka eivät toimi Venäjän etujen mukaisesti – tämän mantran Forenza kumppaneineen on sisäistänyt paremmin kuin hyvin. He ovat myös menneet niin pitkälle, että ovat kutsuneet Europarlamenttiin Andrei Kotšetovin, ”Luhanskin kansantasavallan” ”ammattiliittojen” ”federaation” puheenjohtajiston jäsenen, joka vieraili Europarlamentissa kesällä 2017, hyvin pian Eleonora Forenzan Luhanskin vierailun päätyttyä. Kotšetovin seurueeseen kuului myös miehitetyillä alueilla vieraillut ja ”vaalitarkkailuun” osallistunut sekä Prizrak prikaatin mukana liikkunut, mahdollisesti myös sotatoimiin osallistunut, internationalisti Riccardo Sotgia, Italiasta.

Kotšetovin historiasta voidaan poimia detalji asepalveluksen suorittamisesta. Hän suoritti ainakin osan siitä (v. 1985–1987) Unkarissa, Neuvostoliiton maavoimien sotilasyksikössä nro. 20623, joka oli sijoitettuna Pápan kaupungin alueelle aina 90-luvun alkuun asti, jolloin se vedettiin pois ja uudelleen sijoitettiin nykyisen Ukrainan alueelle.

Andrei Kotšetov europarlamentissa, kuvassa äärimmäisenä oikealla Eleonora Forenza. (4)

Kotšetov vastasi ulkomaalaisten ”vaalitarkkailijoiden” kaitsemisesta ns. aluevaaleissa Luhanskin alueella marraskuussa 2018. Suomalaisista Luhanskin alueella ”vaalitarkkailijoina” toimi tuolloin Jarmo Ekman, Janus Putkonen ja Jon Hellevig – Johan Bäckmanin toimiessa ”vaalitarkkailijana” Donetskin alueella.

Sota- ja miehitysvuosista huolimatta italialaiset kommunistit näyttävät edelleen tukevan vankkumattomasti imperialistista (ja kleptokraattista) Venäjän hallintoa, näin tekee Marco Rizzo – entinen europarlamentin jäsen, ja Partito Comunistan (Kommunistisen puolueen) pääsihteeri levittäessään disinformatiivista valeuutista huhtikuun alkupuolelta (v. 2021). (5) En edes ryhdy pohtimaan sitä, että millaisen ”nyrjähdyksen” se vaatii, että kommunisti ryhtyy avoimesti tukemaan kleptokraattista, kansaansa ryöväävää, hallintokoneistoa. Nähdäänkö Venäjä edelleen jonkin asteisena vastavoimana Yhdysvalloille, jolloin motivaattorina onkin perinteinen Amerikka-viha, jolloin tukea osoitetaan Yhdysvaltojen vihollisille, olivatpa ne yhteiskuntina kuinka totalitaarisia ja epätasa-arvoisia tahansa. Vai löytyykö henkilöhistoriasta tekoja tahi tapahtumia, jotka pakottavat varauksettomaan tukeen?

Venäjän imperialistista, naapureitaan sortavaa toimintaa näytetään tukevan laajemminkin välimerellisessä maailmassa. Kreikassa Venäjään myötämielisesti suhtautuvia löytyy (on löytynyt) ideologisesti äärioikealla olevan Kultaisen aamunkoiton piiristä kuin myös vasemmistopopulistisen Syrizan eli Radikaalin vasemmiston liiton taholta – kuten aiemmat taulukot osoittavat. Useiden vasemmistopuolueiden tapaan Syrizankin euroedustajat ovat vastustaneet säännönmukaisesti europarlamentin Venäjän vastaisia julkilausumia. Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen alkuvaiheessa, toukokuussa 2014, Syrizan johtaja ja Kreikan silloinen pääministeri Aléxis Tsípras puolusti Krimin ”kansanäänestystä” itsenäisyydestä. Vuoden 2018 joulukuun, Moskovan vierailun lehdistötilaisuudessa, Tsípras kuvaili Kreikan voivan toimia siltana Venäjän ja EU:n sekä NATO:n välillä.

Marksilais-leniniläistä politiikkaa noudattava Kreikan kommunistinen puolue on myös lähettänyt vaalitarkkailijoita Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla järjestettyihin laittomiin ”vaaleihin”. (6)

Venäjä on pyrkinyt aktiivisesti luomaan yhteyksiä Katalonia vasemmistolaisiin separatistisiin liikkeisiin. (7) Katalonian tasavaltalaisen vasemmiston Narcís Romà i Monfà toimi ”vaalitarkkailijana” Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla vuoden 2018 presidentinvaalien aikaan.

Myös itäisen-Euroopan maiden vasemmistopuolueista löytyy lukuisia Kremlin valloitussotiin myötämielisesti suhtautuvia puolueita. Tšekistä Böömin ja Määrin kommunistinen puolue (KSČM) lähetti edustajansa ”vaalitarkkailijaksi” miehitettyyn Itä-Ukrainaan, Donetskin alueelle, tammikuussa ja lokakuussa 2016. Puolueen linja poikkeaa muutoinkin Tšekin virallisesta ulkopoliittisesta linjasta, esim. puolueen puheenjohtaja Vojtěch Filip hyväksyi Venäjän duuman silloisen varapuheenjohtajan Sergei Zeleznakin kutsun saapua vierailulle Moskovaan – kutsun hyväksymistä paheksuttiin, koska Zeleznak on Yhdysvaltojen ja EU:n sanktioitujen henkilöiden listalla. (8) Tuolloin pidettiin mahdollisena, että Venäjä hyödyntää matkaa propagandassaan.

Tšekin sosiaalidemokraattinen puolue suhtautui myötämielisesti lasten lähettämiseen Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sijaitsevaan Artek-leirikeskukseen. (9) Jaroslav Foldyna on vieraillut puolueen edustajana leirikeskuksessa, miehitetylle Krimille hän matkusti laittomasti Venäjältä.

Slovakialainen Union of Fighters against Fascism -ryhmä lähetti jäsenensä Viliam Longauerin “vaalitarkkailijaksi” Itä-Ukrainan miehitetyille alueille marraskuussa 2014.

Puolassa radikaalin oikeiston ohella myös radikaali vasemmisto tukee Venäjän miehitys- ja sotatoimia Ukrainassa, radikaalin vasemmiston edustajia on ollut ”vaalitarkkailijoina” Krimillä sekä miehitetyillä Donetskin ja Luhanskin alueilla. Puolalainen radikaali vasemmisto on lähettänyt myös taistelijoita Itä-Ukrainaan, aiheesta myöhemmin lisää. Puolalaista radikaalia vasemmistoa läntisiin kumppaneihinsa yhdistää myös sodanvastaisuus sekä anti-amerikkalaisuus. Toisaalta heillä ei välttämättä ole naiivia luuloa Venäjän ”hyväntahtoisuudesta” ja heillä on ymmärrys siitä, että itsenäisyyden säilyttäminen kaipaa sanojen ohella tekoja. (10) Vastaavaa ymmärrystä ei kuitenkaan tunnu löytyvän, yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, suomalaiselta laitavasemmistolta (tarkoitan tässä asiayhteydessä vasemmistolla joukkoa puolueita ja ryhmiä sekä ihmisiä Vasemmistoliitosta ideologisesti vasemmalle), joista moni tuntuu suhtautuvan kovin naiivisti nyky-Venäjään ja maan johtoon. Eräiden puolustaessa Venäjän toimia hyvinkin kovasanaisesti.

Vasemmistoliitto on puolueena yhteis-eurooppalaisessa rintamassa, puolueesta löytyy myös Venäjän ymmärtäjiä, mutta merkittävää ja näkyvää tukea Venäjän miehitystoimille ei ole osoitettu, toisin kuin Suomen repaleisen laitavasemmiston piiristä, josta löytyy ymmärrystä ja tukea Venäjän Krimin miehitykselle sekä sotatoimille Itä-Ukrainassa. Jokunen suomalaiskommunisti on myös vieraillut laittomasti miehitetyillä alueilla Itä-Ukrainassa, ynnä hyvinkin aggressiivisesti (sanallisesti) tukenut Venäjän sotatoimia. Edellisten joukkoon voidaan laskea kuuluvaksi Vilho Juntunen, aivan kuten toimittaja Leena Hietanen – kumpikin heistä on myös vieraillut laittomasti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Entinen kansanedustaja Pirkko Turpeinen-Saari toimii nykyään Venäjän eduksi monella tapaa, tukien myös maan imperialistisia pyrkimyksiä sekä levittäen erilaisia salaliittoteorioita.

Näyttää myös siltä, että Suomessa eräät salaliittoteoriat ja denialismin muodot, kuten koronadenialismi, yhdistävät laitavasemman ja äärioikean operaattoreita. Aihetta on havainnoinut muun muassa Rysky Riiheläinen blogissaan Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki, muun muassa kirjoituksessaan ”Disinformaatio katsausta alkuvuoteen 2019” sekä lukuisissa salaliittoteorioita tarkastelevissa kolumneissaan. Venäjän toistama Syyrian sotaa käsittelevä narratiivi näyttää vallanneen alaa myös eräiden ihmisoikeus- ja kansalaisaktivistien mielissä. Olen pannut merkille teoreettisen fysiikan lehtorin, Suomen Amnesty International’in hallituksen jäsenen Syksy Räsäsen jakavan hyvin aktiivisesti Syyrian hallintoa tukevien tahojen materiaalia, joissa hyvin usein kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet.

Myös Baltian – Viro, Latvia ja Liettua – alueella on Venäjän aggressiota tukevia voimia laitavasemmalta äärioikealle, valtaosa heistä on etniseltä taustalta venäläisiä tai puhuvat äidinkielenään venäjää, ja muuttaneet alueelle neuvostovallan aikana miehittäjänä (tai pakolla). Heidän kannattama alueellinen kielipolitiikka saa tukea ja kannatusta ulkoa, muualtakin kuin Venäjältä. Baltian alueelta on myös lähtenyt yksittäisiä taistelijoita Venäjän proxy-joukkoihin, osa palanneista on saanut syytteen tai tuomion – oikeutetusti – tekojensa tähden.

Eurooppalaisen rauhanliikkeen piirissä on nähtävillä selkeää hajaannusta sen suhteen, kuinka Venäjän miehitystoimiin ja masinoimaan sotaan suhtaudutaan, Suomessakin Rauhanpuolustajien toiminta on hyvin skitsofreenista, eivätkä he kaihda kutsua tilaisuuksiinsa henkilöitä, jotka tukevat avoimesti Venäjän miehitystoimia Ukrainassa – tällainen vieras, Will Griffin, nähtiin Rovaniemellä Bold Quest -sotaharjoituksen vastaisessa mielenosoituksessa v. 2019. (11) Suomen Rauhanpuolustajien jäsen, Marjaliisa Siira, on myös vieraillut Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, ja yhdistykseen kuulunut Stig Lång on vieraillut useamman kerran miehitetyssä osassa Donbasia. Se, että heitä ei välittömästi erotettu liikkeestä, kertoo omalla karulla tavalla Rauhanpuolustajien kyvyttömyydestä vetää selvää rajaa siihen mikä on sallittua ja mikä ei, mikä sitten mahdollistaa liikkeen nimen käytön propagandistisissa tarkoituksissa, kuten esim. suomalaisdelegaation Krimin vierailun yhteydessä nähtiin toimittavan.

Suomen Rauhanpuolustajat ei suinkaan ole ainoa rauhanjärjestö laatuaan, jonka suhde nyky-Venäjään on ongelmallinen, jonka toiminnan piirissä toistetaan jopa räikeimpiä venäläispropagandan narratiiveja. Ruotsin rauhan neuvoston (Sveriges Freds Råd) varapuheenjohtaja Agneta Norberg on vieraillut maassamme niin Johan Bäckmanin järjestämässä tilaisuudessa – Censorship in European Union - the case of East StratCom, and other hybrid threats – syyskuussa 2017, johon osallistui useampia kutsuvieraita, joiden taustalta löytyy Venäjän myötäilyä tai sen toimien voimakasta tukemista, kuten Bjørn Ditlef Nistad sekä tanskalainen, tutkivana journalistina esitelty, Jesper Larsen. Larsen on osallistunut, mahdollisesti Bäckmanin innoittamana, toimittaja Jessikka Aron vastaiseen vihakampanjointiin. Larsenin toimia tarkastelin blogissani ”Kansainvälisen lokakampanjan kohteena”. Larsen on myös vieraillut laittomasti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Agneta Norberg on vieraillut Suomessa aikaisemminkin, kesäkuussa 2015 järjestetyssä Peace Alert – kansainvälisessä rauhanseminaarissa, jonka järjestämisestä vastasi muun muassa Eurooppalainen vasemmisto, Suomen kommunistinen puolue, Saksan Die Linke, jonka jäsenistä moni on osallistunut hyvin aktiivisesti Venäjää tukeviin toimiin miehitetyllä Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainassa. Norbergin puhe Peace Alertissa oli hyvin Amerikka-vastainen. Puheen narratiivi oli sen luokkainen, ettei ihme, että hän osallistui myös Bäckmanin keskustelutilaisuuteen paria vuotta myöhemmin, syyskuussa 2017.

 

Vasemmisto ja Venäjä samassa juoksuhaudassa äärioikeiston kanssa

Aivan kuten äärioikeistoon kuuluvien ryhmittymien jäseniä, myös radikaaliin vasemmistoon kuuluvia henkilöitä on värväytynyt Venäjän proxy-joukkoihin sotimaan Ukrainan hallintoa vastaan. Italialaisia ja espanjalaisia kommunisteja on värväytynyt uusnatsin puukottaman antifasisti Carlos Palominon mukaan nimettyyn prikaatiin, (huom. osasto ei vastaa vahvuudeltaan prikaatia).

Venäjän miehittämien alueiden 2. armeijakuntaan (Luhanskin alue) kuuluvan Prizrak prikaatin (ven. Бригада ”Призрак”) riveissä taistelee suuri joukko kolmansista maista venäläisten riveihin siirtyneitä antifasisteja ja kommunisteja – suomalaisen Johan Bäckmanin avustuksella alueelle sotimaan siirtynyt pieksämäkeläislähtöinen Petri Viljakainen kuului ennen erottamistaan Prizrak prikaatiin. Prikaatiin kuuluu myös Pjotr Birjukovin komentama yksikkö DKO (ven.: ДКО - Добровольческий коммунистический отряд), entinen ”InterUnit”, joka on kansainvälinen antifasisti- ja kommunistivapaaehtoisten yksikkö. Donbassföreningen joulukuussa 2015 julkaiseman uutisen mukaan suomalainen, ”Igoriksi” esittäytynyt, antifasisti oli ensimmäinen Pohjoismaista InterUnit’iin värväytynyt. (12)

Kuvaavaa on kuitenkin se, että kyseisen yksikön komentajien joukkoon on kuulunut ranskalainen Victor-Alfonso Lenta, joka kertoi tulleensa erotetuksi Ranskan asevoimista uusnatsi-organisaation jäsenyytensä vuoksi.

Ranskalaisia, serbialaisia sekä brasilialaisia vapaaehtoisia on sijoitettu muun muassa Prizrak prikaatiin kuuluvaan Unité Continentaleen, jonka perustajiin ja aiempiin komentajiin kuului edellä mainitun Lentan ohella ultranationalisti Guillaume Lenormand.

Saksalaiset vasemmistolehdet kutsuvat Prizrak prikaatin edesmennyttä komentaja Aleksei Mozgovoita todelliseksi ”antifasistiksi” ja ”Donbasin Che Guevaraksi”. (13)

Prizrak prikaatin militantteja, keskellä polvillaan Petri Viljakainen, taustalla Viljakaisen morsiameksi esitelty puolalainen Ljudmila Dobrzyniecka.

Aseelliseen toimintaan osallistumisen ohella eurooppalaisen laitavasemmiston joukosta löytyy runsaasti myös heitä, jotka tukevat Venäjän toimia Ukrainassa ideologisista syistä, kommunismin ja antifasismin noustessa merkittävään rooliin. Eurooppalaiset antifasistit järjestivät ”solidaarisuusmatkoja” Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sodan ensimmäisten vuosien aikana, näille matkoille on osallistunut myös delegaatioita Ruotsista. Näiden matkojen toiminta näyttää näin ulkopuolisesta katsottuna hiukan naiivilta, vieraillaan Prizrak prikaatin ”maatilalla”, kollektiivisesti omistetuilla metallipajoilla, sekä toimitetaan humanitaarista apua alueelle jne. (14) Kuvitellaan vierailtavan ”sosialistisessa onnelassa”, jota ei oikeasti ole olemassakaan – on vain totalitaarisesti hallittu miehitetty alue, jossa valta paikallisesti on sillä, jolla on aseet ja parhaat suhteet Moskovaan.

Todennäköisesti tällaisen antifasistisen liikehdinnän innoittamana läntiseen Eurooppaan, myös Ruotsiin, syntyi – taustoiltaan hämäriä – antifasistista materiaalia jakavia ja toimintaa tukevia organisaatioita, joiden viestinnässä toistui selkeä, Venäjään viittaava, narratiivi ”Kiovan juntasta” ja ukrainalaisista fasisteista uhkaamassa Itä-Ukrainaa (ja Venäjää). Ruotsissa eri kaupungeissa aktiivisesti toiminut Donbassföreningen kuului tähän joukkoon, joka ”katuaktivismin” rinnalla jakoi varsin paljon Venäjän narratiivia tukevaa ja mahdollisesti Venäjältä lähtöisin olevaa materiaalia. Facebook-sivujen perusteella esim. Donbassföreningen Malmön toiminta näyttää hiipuneen syksyllä 2019, jollei sosiaalisen median alustaa ole vaihdettu toiseksi. Eräissä kaupungeissa, kuten Umeåssa, toiminta hiipui jo aiemmin.

Monien mielestä anti-amerikkalaisuus ja länsivastaisuus on lähes ideologisessa asemassa Itä-Ukrainan Venäjän miehittämille alueille perustetuissa ns. kansantasavalloissa, ja kenties juuri tästä johtuen miehitetyillä alueilla toimiviin Venäjän proxy-joukkoihin on värvätty joitain vasemmistoideologian jakavia Yhdysvaltojen kansalaisia. Teksasista kotoisin oleva Russell ”Texas” Bentley liittyi stalinistisen Sut’ Vremeni ryhmän riveihin ennen siirtymistään propagandistiksi. Eräissä yhteyksissä ”Texas” Bentley on esitellyt itsensä kommunistiksi. Ennen liittymistä Venäjän proxy-joukkoihin, hän ehti olla marihuanaa vapaaksi vaativan liikkeen aktivistina Yhdysvalloissa sekä palvella Yhdysvaltojen maavoimien pioneerijoukoissa Saksassa.

Yksittäisten taistelijoiden ja vasemmistopropagandistien ohella Yhdysvalloista löytyy organisaatioita, jotka toistavat venäläispropagandan viljelemiä iskulauseita, kuten ”Taistelu Kiovan junttaa vastaan!” – tällainen on esim. 1959 perustettu marksilaisorganisaatio Workers World Party, joka jakaa tämänhetkisen johtajansa Greg Butterfieldin suulla ja kynällä sumeilematta venäläispropagandaa, jossa ”donbassilaiset taistelevat fasismia vastaan”. Butterfield menee propagandassaan jopa niin pitkälle, että hän nimittää Venäjän synnyttämää, Igor ”Strelkov” Girkinin Donbasissa käynnistämää, sodaksi edennyttä, ”separatismia”, antifasistisen liikehdinnän alullepanemaksi. Mahtaa venäläisimperialisti Igor Girkiniä moinen satuilu naurattaa…

Kenellekään tuskin on yllätys se, että Workers World Partyn venäläisiä yhteistyökumppanipuolueita RKRP:tä eli Venäjän kommunistista työväenpuoluetta ja Borotbaa on kuvattu erittäin rasistisiksi ja homofobisiksi, joilla on yhteistyökumppaneita venäläisessä äärioikeistossa.

Katson, että Yhdysvaltoja on perusteltua sivuta tässä kohdin lyhyelti, mutta en kuitenkaan ryhdy käsittelemään Yhdysvaltojen tilannetta tätä mainintaa tarkemmin. Sen kokonaisuuden avaaminen vaatisi laajan kirjoituksen ohella syvällistä perehtymistä aiheeseen, josta olen kuitenkin vasta raapaissut pintaa.

 

Miksi eurooppalainen vasemmisto tukee Venäjää?

Kirjoituksessaan ”Don’t ignore the left! Connections between Europe’s radical left and Russia” Péter Krekó ja Lóránt Gyõri esittävät kysymyksen “Why Russia?” ja vastatessaan kysymykseensä he nostavat esille kolme merkittävää syytä:

- “peace and neutrality” -retoriikka

- “autonomy and self-determination” -argumentti

- “anti-fascism”

Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaana olleen meppi Merja Kyllösen vaaliretoriikka ennen 28. tammikuuta 2018 järjestettyjä presidentinvaaleja on eräiltä osin sovitettavissa Krekón ja Gyõrin esille nostamiin syihin. Kyllösen retoriikasta esimerkki:

”Vasemmistoliiton presidenttiehdokas, europarlamentaarikko Merja Kyllönen on sitä mieltä, että Suomi on osaltaan vastuussa Venäjän uhittelusta. Yhteistyö lännen, erityisesti Naton kanssa on Kyllösen mielestä turhaa provokaatiota ja ristiriidassa Suomen puolueettomuuspolitiikan kanssa.” (14)

On kuitenkin huomioitava, että suomettuneesta ulosannista huolimatta toiminnan tasolla Kyllösen linja asemoituu Suomen ulkopoliittiseen linjaan – hyvässä ja pahassa.

Eräissä tapauksissa taustalla voi myös olla henkilökohtaisemmat syyt, kuten kompromatin (ven. компромат) eli sananmukaisesti vahingoittava materiaalin olemassa olon mahdollisuuden, jolla kohdetta kiristetään. Kompromatilla voitaneen selittää eräiden operaattoreiden Venäjä-myönteisyys, mutta tuskin kovinkaan monen marginaalissa olevan poliitikon tahi aktivistin. Heidän Venäjä-myönteisyytensä selittäviä syitä ovat esim. Krekón ja Gyõrin mainitsemat syyt sydämestä kumpuavan antiamerikkalaisuuden ohella, jossa Venäjä eräiden muiden valtioiden ohella nähdään vastavoimana ”kapitalistiselle lännelle”.

Kulttuuripiireissä kenties yksi määrittävistä tekijöistä myönteiseen suhtautumiseen Venäjään on seurausta kulttuurisesta anti-amerikkalaisuudesta yhdistettynä anti-imperialismiin, jonka seurauksena nyky-Venäjä nähdään edelleen jonkin sortin vastavoimana Yhdysvalloille – kärjistetymmin ilmaistuna imperialistiselle lännelle. Hiukan syvempään tarkasteluun olisi helppoa poimia esimerkkejä Suomesta, mutta tällä kertaa käytän esimerkkinä toimittaja Jessikka Aron teoksen ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” osuutta, jossa kuvataan tarkoin ruotsalaisen Venäjä-asiantuntija Martin Kraghin joutumista ruotsalaisten uusnatsien ohella äärivasemmiston sekä eräiden ruotsalaisissa medioissa työskentelevien toimittajien vainon kohteeksi. Kovin kohu nostettiin Ruotsin suurimman iltapäivälehden Aftonbladetin kulttuuritoimituksessa, yhteisessä rintamassa Venäjän valtion medioiden kanssa. Herjaus ja vainokampanja oli seurausta Martin Kraghin ja hänen harjoittelijakollegansa Sebastian Åsbergin laatimasta ja Journal of Strategic Studies -julkaisussa julkaistusta artikkelista ”Russia’s Strategy for Influence Through Public Diplomacy and Active Measures: the Swedish Case”, jossa iltapäivälehti Aftonbladetin toimintaa oli perattu tarkemmin. Aftonbladetin kulttuuritoimituksen Venäjän narratiivia toistavaan tarinointiin oli kiinnitetty huomiota myös Suomessa. Suomen Ulkopoliittinen instituutti nimesi Aftonbladetin kulttuuriosaston ainoaksi ruotsalaiseksi mediaksi, joka kyseenalaisti sekä vähätteli koko Venäjän sodankäynnin olemassaoloa Ukrainassa. (16)

Pidän Venäjän ja laita- ja äärioikeiston yhteistyötä, eräissä tapauksissa toistensa hyväksi työskentelyä, EU:n kannalta ongelmallisempana – suurempia riskejä sisältävänä. Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö eurooppalaisella tasolla laitavasemmiston toimintaan pidä kiinnittää huomiota ja etteikö se omalta osaltaan voi heikentää – heikennä – EU:n yhtenäistä rintamaa. Lukuisat yhteistyönmuodot kertovat sen, että vasemmaltakin löytyy yksilöiden ohella puolueita, organisaatioita ja liikkeitä, jotka ovat valinneet puolensa, jotka tukevat ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta rikkovaa Venäjää, ja joiden toimintaa on syytä tarkastella samalla kriittisyydellä kuin laita- ja äärioikeiston.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://kohudosentti.blogspot.com/2017/09/censorship-in-european-union-case-of.html 

2. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/02/german-die-linke-delegation-visits.html 

3. https://imrussia.org/en/analysis/world/2368-europes-new-pro-putin-coalition-the-parties-of-no 

4. Андрей Кочетов’in Facebook-profiili: https://www.facebook.com/avkochetov/photos 

5. https://twitter.com/MarcoRizzoPC/status/1378739078393430019 

6. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/11/fake-monitors-observe-fake-elections-in.html 

7. https://www.voanews.com/europe/spain-investigates-russian-links-catalan-separatists 

8. https://europeanvalues.cz/en/legitimization-of-the-russian-federation-regime-by-the-members-of-parliament-of-the-czech-republic/

9. https://europeanvalues.cz/en/legitimization-of-the-russian-federation-regime-by-the-members-of-parliament-of-the-czech-republic/ 

10. http://politicalcritique.org/cee/poland/2016/is-the-polish-left-militaristic/ 

11. https://rauhanpuolustajat.org/events/mielenilmaus-bold-quest-sotaharjoitusta-vastaan-rovaniemi/ 

12. https://donbassforeningen.wordpress.com/2015/12/08/volunteers-eng-the-first-nordic-volunteer-has-arrived-to-interunit/ 

13. https://www.eurozine.com/how-right-is-the-left/ 

14. https://ukraineantifascistsolidarity.wordpress.com/2015/05/11/report-and-statements-from-the-antifascist-caravan-and-the-antifascist-international-forum/ 

15. http://www.radiohelsinki.fi/podcastit/merja-kyllonen-tasavallassa-suomi-provosoi-venajaa/ 

16. Jessikka Aro: ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” s. 217–248.

*: GONGO: government-organized non-governmental organization, useimmiten kyseiset organisaatiot ajavat taustaoperaattorina toimivan valtion intressejä tavalla tai toisella.

**: Taulukoissa hyödynnetty Anton Shekhovtsovin kokoamaa aineistoa, jota on julkaistu bloginsa lisäksi muun muassa ”European Platform for Democratic Elections”-verkkosivulla.