lauantai 29. toukokuuta 2021

Eurooppalainen äärioikeisto sotimassa Venäjän rinnalla Ukrainassa

Julkaisin toukokuun 13. päivä blogin, jossa kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän ja eurooppalaisen äärioikeiston poliittista yhteistyötä Ukrainalta miehitetyillä alueilla. Kirjoituksessa päähuomion varasti ”vaalitarkkailutyö” Ukrainalta miehitetyillä alueilla. Kyseisessä tehtävässä Venäjä hyödyntää aktiivisesti operaattoreitaan ja kumppaneitaan lännessä, pyrkien heidän avullansa muokkaamaan mielikuvia järjestämistään vaaleista, jotka ovat ennemminkin vaalien irvikuvia – ja Ukrainalta miehitetyillä alueilla järjestettyinä myös laittomia. Nämä ”vaalitarkkailutoimet” ovat johtaneet myös Ukrainan suomalaisille langettamiin sanktioihin. Maaliskuussa 2019 Ukraina lisäsi pakotelistalleen seuraavat ”vaalitarkkailuun” osallistuneet suomalaiset, Janus Putkosen, Johan Bäckmanin ja Jarmo Ekmanin sekä, jo edesmenneen, Jon Hellevigin. (1) Aiemmassa kirjoituksessani huomioin, vähintäänkin viittauksenomaisesti, myös muita poliittis-yhteiskunnallisen yhteistyön muotoja konferensseista alkaen ja päätyen erilaiseen ”koulutusyhteistyöhön”, jossa Venäjälle lojaalit operaattorit toimivat kurssien ja luentojen vetäjinä.

Tässä kirjoituksessa siirrymme poliittisluonteisesta yhteistyöstä sotilaalliseen yhteistyöhön, jossa aihekokonaisuus huomioiden merkittävään rooliin nousevat eurooppalaisen äärioikeiston jäsenet sotimassa vapaaehtoisina Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa. En kuitenkaan jätä huomioimatta muita sotilaallisen yhteistyön muotoja, joista meitä suomalaisia ja laajemmin Pohjoismaiden jäseniä koskettaa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja venäläisen – nationalistisen ja imperialistisen, valkoista ylivaltaa ajavan – Russian Imperial Movementin eli RIM:in (ven. Русское имперское движениеРИД; Russkoe Imperskoe Dvizhenien RID) välinen yhteistyö.

Yhteistyön ensitahdit lyötiin syksyllä 2015, jolloin RIM:in johtoon kuuluva Stanislav Vorobjev vieraili Ruotsissa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Ruotsin osaston vieraana. Tuolloin Pohjoismainen vastarintaliike sai venäläistaholta rahalahjoituksen ”puolueen perustamista” varten. Vierailusta on tarkemmin kirjoittanut Anton Shekhovtsov blogitekstissään ”Russian fascist militants give money to Swedish counterparts”. (2)

Sittemmin on käynyt ilmi yhteistyön pitävän sisällään myös sotilaallisen ulottuvuuden (vai kutsuisimmeko tätä terroristiseksi ulottuvuudeksi), nimittäin elokuussa 2016 kaksi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalaisjäsentä, Anton Thulin ja Viktor Melin, matkasi Venäjälle saamaan aseellista koulutusta (käytännössä koulutusta terroritoimiin) RIM:in Partizan kurssilla. Viime vuonna julkaistujen saksalaisuutisten mukaan RIM:in kursseille on osallistunut myös suomalaisia uusnatseja, (3) tähän mennessä yhdenkään osallistuneen henkilöllisyys ei ole varmistunut. Palaan tähän aiheeseen tarkemmin myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Anton Thulin ja Viktor Melin (kaksikko vasemmassa reunassa) RIM:in Partizan-leirillä.














Uusnatsit ja fasistit sotimassa Venäjän joukoissa

Venäjän propagandakoneisto on Euromaidanin alkuhetkistä lähtien rummuttanut ”ukrainalaisfasisteista” ja ”Kiovan juntasta” kaappaamassa maassa vallan. Tätä propagandatarinaa ovat toisintaneet Venäjän operaattorit ja sen hyödyntämät tahot myös Euroopassa äärivasemmalta äärioikealle – niin absurdilta kuin se tuntuukin, niin myös laita- ja äärioikeisto toistaa Venäjän valtiollisen propagandakoneiston propagandaa. En nyt uhraa ajatuksiani sille, että huomaavatko he oman toimintansa absurdiuden vaiko eivät, vai eivätkö he vain piittaa siitä – vai toteutuuko tässä se ikivanha totuus, ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”.

Tätä narratiivia toistaessaan eurooppalaisen laitavasemmiston rinnalla eurooppalainen äärioikeistokin unohtaa sen, että Venäjä aktiivisesti värvää joukkoihinsa venäläisten nationalistien ja imperialistien rinnalle myös eurooppalaisen äärioikeiston edustajia, joukossa on myös kovanlinjan uusnatseja. Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta tuotetussa propagandassa näytetään kuitenkin tietoisesti häivyttävän fasistien ja uusnatsien osallistuminen sotatoimiin – usein venäläispropagandistit tai Venäjälle työskentelevät propagandistit kuvailevat heitä ”patriooteiksi”, käyttäen termiä kuin kiertoilmauksena fasistille tai uusnatsille. Irvokkaaksi tämä näytelmä käy sitten siinä vaiheessa, kun eurooppalaisen laitavasemmiston edustajat vierailevat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla saarnaten samalla ”Kiovan juntasta” tai ”ukrainalaisfasisteista” sulkien todellisuuden kokemuspiirinsä ulkopuolelle. Todellisuuden, jossa sota Ukrainassa on venäläisen imperialismin ilmentymää ja johon Venäjä värvää aktiivisesti väkeä oman maansa äärioikeiston ml. uusnatsit lisäksi eurooppalaisen äärioikeiston riveistä. Kuvailemallani tapaa toimi muun muassa italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) meppinäkin toiminut Eleonora Forenza perustellessaan vierailuaan miehitettyyn Luhanskiin toukokuussa 2017, perustelun kuuluessa:

Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessäToisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”.

Siirrytään seuraavaksi itse aiheeseen eli eurooppalaisen äärioikeiston ja Venäjän militaristisiin yhteistyökuvioihin. Mutta sitä ennen lukijan on hyvä muistaa se, että eurooppalainen äärioikeisto muodostaa vain vähäisen osan Venäjän värväämistä vapaaehtoisjoukoista, jos jätämme huomiotta Venäjän asevoimat ja turvallisuusorganisaatiot ja niiden riveistä värvätyt sekä palveluksessa olevat sotilaat ja taistelijat, niin Venäjän varustamien ja johtamien sekä organisoimien joukkojen rungon muodostavat venäläiset, joita maa on lähettänyt tuhansittain sotimaan Ukrainaan ja tässä joukossa merkittävässä roolissa on venäläinen äärioikeisto, imperialistiset ja nationalistiset liikkeet. Tarkastelin tätä kuviota pari vuotta sitten, kesäkuussa 2019 julkaisemassani blogissa ”Venäläiset ekstremistit terrorisoimassa Itä-Ukrainaa”, laajuutensa vuoksi aihe vaatii ehdottomasti oman kirjoituksen, joten en tässä kirjoituksessa suo tämän laajempaa huomiota venäläiselle äärioikeistolle ja imperialistisille liikkeille, joista Venäjä ammentaa ”tykinruokaa” Ukrainaan (kuin myös muille sotatantereille).

Venäjän on onnistunut värvätä Euroopan alueelta yksittäisten taistelijoiden ohella suurempiakin yhtenäisiä osastoja, joiden taistelijat jakavat äärioikeistolaisen tai fasistisen ideologian. Unkarista äärioikeistolaiseen Jobbikiin kytketty Legion of Saint Stephen on lähettänyt vapaaehtoisia sotimaan ”fasismia” vastaan. Slovakialaisilla Slovenski Brancilla ja Slovenske Hnutie obrodylla tiedetään olevan tiiviit yhteydet venäläisiin nationalistisiin ryhmiin, niinpä kummankin slovakialaisen ryhmittymän taistelijoita on käynyt koulutuksessa Venäjällä kuin myös sotimassa venäläisjoukoissa Itä-Ukrainassa. Slovakialaisen kansallismielisen ja äärioikeistolaisen L'SNS-puolueen eli Kotlebovcin heikentyminen voi johtaa siihen, että erilaisten militanttiryhmien toimiminen maassa muuttuu merkittävästi vaikeammaksi. Itse asiassa tästä on nähty jo viitteitä, tai vaihtoehtoisesti ryhmät ovat painuneet maan alle poliittisen ilmapiirin hitaan muuttumisen seurauksena.

Ehkäpä yllättäen myös puolalaisia kansallismielisiä on sotinut Venäjän proxy-joukkojen riveissä Itä-Ukrainassa, ensimmäiset puolalaisvapaaehtoiset saapuivat miehitetyille alueille loppuvuodesta 2014. (4) Venäjän proxy-joukoissa Donbasissa on taistellut joitain kansallismielisen puolalaisen anti-Banderovci-ryhmän jäseniä. Puolalaisia on ajanut liikkeelle ajatus Ukrainan jakamisesta Puolan ja Venäjän kesken.

Puolalaisvapaaehtoisia yhteiskuvassa rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin jäsenten kanssa.












Puolalaiset, äärioikeistoyhteyksistä tunnetut henkilöt, olivat osallisena Ukrainan Taka-Karpatian Užhorodissa suoritetussa tuhotyössä helmikuussa 2018, jossa alueen unkarilaisvähemmistön kulttuurikeskukseen tehtiin polttopulloisku, josta syy vieritettiin ”ukrainalaisnationalistien” harteille – tässä kampanjoinnissa venäläismedioilla oli myös keskeinen rooli. Kuulusteluissa, yksi epäillyistä tekijöistä, puolalainen Michal Prokopowicz, kertoi teon tilaajan olevan saksalaisen, äärioikeistolaisen Venäjä-yhteyksistä tunnetun Vaihtoehto Saksalle eli AfD-puoluetta lähellä olevan, toimittaja Manuel Ochsenreiterin. (5) Ochsenreiterilla, kuten muutamalla muullakin, AfD:n jäsenellä tai puolueen tukijalla on vähintäänkin tiivihköt yhteydet eräisiin suomalaisiin Kreml-operaattoreihin ja propagandisteihin, kuten Johan Bäckmaniin ja Janus Putkoseen.

Saksalainen äärioikeisto nousi viime vuonna otsikoihin tiiviistä yhteyksistä venäläiseen Russian Imperial Movementiin eli RIM:iin saksalaisen Focusin uutisen myötä. (6) Saksalaislähteiden mukaan lukuisia saksalaisen äärioikeiston jäseniä on osallistunut RIM:in organisoimille kursseille, joilla on opetettu ammuntaa, pommien tekoa – ruotsalaisuusnatsit osallistuivat samansisältöiselle RIM:in järjestämälle kurssille v. 2016. Kurssisisällön perusteella voimme jopa ilmaista niillä opetettavan terrorististen iskujen suorittamista, ja käytännössä tätä toimintaa toteutetaan Venäjän valtion sallimuksella. Venäjän lain mukaan tällainen toiminta on kiellettyä, mutta koska nämä ryhmät toiminnallaan edistävät myös Venäjän valtion intressejä, viranomaiset sulkevat silmänsä ja hiljaa hyväksyvät tällaisen ”koulutustoiminnan”.

Saksalaislähteiden mukaan näille RIM:in järjestämille Partizan kurssille on osallistunut samaan aikaan myös ruotsalaisia ja suomalaisia uusnatseja (tai ”kansallismielisiä”). Ruotsalaisuusnatsit Anton Thulin ja Viktor Melin osallistuivat kurssille elokuussa 2016, saksalaislähteiden perusteella voidaan päätellä koulutukseen osallistuneen useampia ruotsalaisia kuin Thulin ja Melin, muita nimiä ei kuitenkaan ole tähän mennessä noussut esiin, kuten ei ole noussut suomalaistenkaan nimiä. Omat lähteeni ovat vihjanneet kahden suomalaistaustaisen, todennäköisesti äärioikeistoon kuuluneen, värväytyneen Venäjän proxyihin vuoden 2019 jälkeen, yhtään konkreettista todistetta värväytymisestä ei kuitenkaan ole vielä noussut esiin.

Sodan alkupuolella miehitetyn Donetskin kuin myös miehitetyn Luhanskin alueilla toimi useita ulkomaalaisvapaaehtoisista perustettuja joukko-osastoja, jotka usein olivat osa pataljoonaa, rykmenttiä tai prikaatia. Tällainen ulkomaalaisista laita- ja äärioikeistoon kuuluvista jäsenistä koottu joukko-osasto oli aiemmin mainittu Legion of Saint Stephen. Myös bulgarialaisvapaaehtoisista oli koottu oma osasto ”Ortodoksinen aamunkoitto” (Православна Зора); serbinationalistit perustivat Jovan Šević’in mukaan nimetyn osaston, jonka komentajana toimi sodan alkupuolella Bratislav Živković – huomattava osa kyseisen osaston taistelijoista palasi Serbiaan syksyllä 2014; Donetskin alueella ulkomaalaisia vapaaehtoisia liitettiin sodan alkupuolella myös kansainväliseen prikaatiin, Pjatnashkaan, jonka komentajana toimi tuolloin abhaasitaustainen militantti Akhra Avidzba.

Miehitetyn Luhanskin alueella ranskalaisia, serbialaisia sekä brasilialaisia vapaaehtoisia on sijoitettu Prizrak prikaatiin kuuluvaan Unité Continentaleen, jonka toinen perustaja ja ensimmäisiä komentajia oli ranskalainen ultranationalisti Guillaume Lenormand. Unité Continentalen perustajiin ja aiempiin komentajiin kuuluu myös ranskalainen Victor-Alfonso Lenta, joka kertoi tulleensa erotetuksi Ranskan asevoimista uusnatsi-organisaation jäsenyytensä vuoksi. Jonkinasteinen paradoksi on siitä, että Lenta on toiminut myös Prizrak prikaatiin kuuluvan antifasisti- ja kommunistivapaaehtoisten yksikön DKO:n (ven.: ДКО - Добровольческий коммунистический отряд) eli entisen InterUnitin komentajana.

Toimittaja Maja Zivanovic luo kirjoittamassaan artikkelissa “Donbass Brothers: How Serbian Fighters Were Deployed in Ukraine” tarkemman katsauksen serbitaistelijoiden osallistumiseen Venäjän proxy-joukoissa Ukrainan sotaan. (7) Serbialaisten tuomioistuin asiakirjojen perusteella serbitaistelijoita oli värväytynyt ainakin kahdeksaan miehitetyillä alueilla operoivaan, Ukrainan hallintoa vastaan sotivaan, joukko-osastoon. Zivanovicin artikkelin kirjoitus- ja julkaisuajankohtana tammikuussa 2019, kaksikymmentäyhdeksän serbiä oli tuomittu osallistumisesta Ukrainan sotaan kuudentoista odottaessa tuomiota.

Osa Ukrainassa sotineista serbeistä on sittemmin värväytynyt esim. PMC Wagneriin osallistuen sen joukoissa Venäjän käymiin sotiin muiden maiden alueilla, Serbian-Hussar rykmentissä Ukrainassa sotinut Dimitrije Jojic kaatui Syyriassa.

Merkittävin osa Venäjän proxy-joukkoihin värvätyistä nationalisteista, äärioikeiston edustajista on kotoisin keskisen-Euroopan itäosista ja Balkanilta, serbinationalistien muodostaessa merkittävimmän joukon. Merkittävämpiä määriä äärioikeiston edustajia on lähtöisin myös Ranskasta ja Unkarista, venäläisoperaattorit ovat yrittäneet värvätä joukkoihinsa myös puolalaisia – onnistuen ainakin yksittäistapauksissa. Puolalaisista äärioikeistolaisista liikkeistä etenkin Falanga näyttää olevan Venäjän talutusnuorassa, useampi liikkeen jäsen on värväytynyt Venäjän proxyjoukkoihin liikkeen johtajan Bartosz Bekier tehdessä poliittispropagandistista työtä Venäjälle. (8)

Pohjois-Euroopan alueelta Venäjän proxyjoukkoihin värväytyneiden laita- ja äärioikeistolaisen maailmankuvan jakavien lukumäärä ei ole noussut suuren suureksi, rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin riveissä sotinut, Norjassa asunut, venäläistaustainen Jan Petrovski (nimen kirjoitusasu englanninkielisessä mediassa: Yan Petrovsky) kuului näkyvimpiin uusnatseihin. Palattuaan Norjaan, Petrovski oli lyöttäytynyt Soldiers of Odinin jäsenten seuraan, mikä oli ilmeisesti eräs tekijöistä, miksi maan viranomaiset heräsivät toimimaan ja vaatimaan hänen karkottamistaan maasta.

Venäjän tiedetään ulottaneen värväystoimintansa venäläisten maahanmuuttajien keskuuteen Euroopassa, myös Baltian alueella. Venäläinen nationalismi kuuluu viljeltyjen teemojen joukkoon, mutta maan propagandistit ja operaattorit hyödyntävät myös xenofobiaa ja homofobiaa kantavina teemoina yhdistettynä ”perinteisen kristillisen arvomaailman” vaalimiseen. Venäjä esitetään eurooppalaisten konservatiivien silmissä ”kristillisen arvomaailman” viimeisenä linnakkeena Euroopassa. Marine Le Pen on myös toistanut kyseistä teemaa ja kyllä samainen ajatus näyttää lyövän läpi myös suomalaisen laita- ja äärioikeiston viestinnässä läpi. Ajatuksen eteen tekee uutterasti työtä myös Johan Bäckman.

Kiinnostavaa tässä on se, että Venäjän konservatiivivoimille kohdistuvassa viestinnässä ja värväystoiminnassa korostuvat ne teemat, joita – niin ikää Venäjän proxy-joukoissa taistelevat – laita- ja äärivasemmistoon kuuluvat aktivistit vastustavat ja joista he syyttävät Ukrainaa. Ja juuri näiden syiden tähden kohtalainen joukko eurooppalaisia laita- ja äärioikeistoon kuuluvia tekee uutterasti työtä Venäjän eteen – enemmistö toki muualla kuin rintamalla.

Tässä kohdin on syytä huomioida, että Venäjälle tämä propagandistinen ja disinformatiivinen työ on hyvin merkittävää, yksittäisten militanttien taisteluarvo ei ole suuren suuri, sen sijaan heillä on hyvin usein suurempi juuri propaganda- ja informaatiosotureina. Käytän tässä nyt esimerkkinä suomalaistaustaista Petri Viljakaista (vaikka ilmeisesti vasemmistolaisen maailmankuvan jakoikin), jonka toiminta sopii täysin tähän kuvaan. Haastatteluja erilaisille medioille, esiintymisiä Johan Bäckmanin tai Janus Putkosen ohjelmissa jne. Putkonen taasen esiintyy ”suomalaispatrioottina” – palvellen kuitenkin, käytännössä, yhtä isäntää – Venäjää.

Venäjän toiminnan kannalta merkittävämmässä roolissa näyttäisivät olevan tämä muu militaristinen toiminta maan nationalististen liikkeiden ja eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston välillä.

Russian Imperial Movement kuuluu niihin venäläisiin liikkeisiin ja organisaatioihin, jotka ovat verkostoituneet eurooppalaisen (radikaalin) äärioikeiston kanssa, sen verkostoitumisessa kulkee poliittisen yhteistyön rinnalla sotilaallinen yhteistyö. RIM:issä sotilaallisen toiminnan vetäminen on Venäjän asevoimien Strategisissa ohjusjoukoissa palvelleen Denis Garievin vastuulla. Hän on myös ottanut osaa sotatoimiin Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa, RIM:in sotilaallisessa siivessä ”Imperial Legionissa”.

Russian Imperial Movementin Partizan kursseille (leireille) on osallistunut jäseniä useista maista, ruotsalaisten Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenten ohella varmuudella osallistujia on tullut saksankielisen Keski-Euroopan alueelta, saksalaislähteiden mukaan myös Suomesta. Saksa on eurooppalaisista yhteistyömaista RIM:ille tärkeä – jollei tärkein. RIM:in yhteistyökumppaneina on esim. National Democratic Partyn nuorisosiipi sekä Der Dritte Weg, saksalaiselta kielialueelta on hyvä mainita vielä itävaltalainen monarkistinen Schwarz-Gelbe Allianz (Musta-keltainen allianssi).

Yhdysvalloissa Russian Imperial Movement määriteltiin viime vuonna seuraavasti:

Russian Imperial Movement (RIM) as a Specially Designated Global Terrorist (SDGT) entity…”. (9)

Venäjän tarkoituksena on heikentää länttä, etenkin Euroopan Unionia, tässä tehtävässä se hyödyntää erilaisia ääriryhmiä ja marginaaliin laskettuja ryhmiä (jollaisista esimerkkinä käy salaliittoteoreetikot). Venäjä haluaa rikkoa yhteistä rintamaa, saada aikaan tilanne, jossa yhden keskustelukumppanin sijaan se voi käydä neuvotteluja ”ohi Brysselin”, mikä palvelee Venäjää. Retoriikaltaan EU- ja/ tai NATO-vastaiset ryhmät ovat Venäjälle otollinen maaperä, tällaisia puolueita, ryhmiä ja liikkeitä löytyy laitavasemmalta äärioikealle. Eripuraisina, usein myös keskenään yhteistyökyvyttöminä, nämä ryhmät palvelevat Venäjää synnyttämiensä konfliktien ja ”poliittisten myrskyjen” myötä.

Kokonaiskuvassa nämä ryhmät ovat vain yksi elementti (työkalu) Venäjän arsenaalissa, on myös huomioitava, että Venäjän joukoissa sotineet muodostavat myös uhkatekijän palattuaan takaisin kotimaihinsa. Ranskassa keltaliivien joulukuussa 2018 organisoimiin mielenosoituksiin hakeutui lukuisia Venäjän operaattoreita, joukossa oli myös Venäjän proxy-joukoissa sotineita äärioikeistolaisten liikkeiden jäseniä, kuten tässäkin kirjoituksessa mainittu Victor-Alfonso Lenta ja samaan aikaan Donbasissa sotinut Sergei Munier. Useat eurooppalaiset valtiot suhtautuvatkin jo tähän turvallisuusuhkaan vakavasti, kymmeniä Venäjän proxy-joukoissa sotineita militantteja on tuomittu tekojensa vuoksi vankeuteen, tai he odottavat oikeudenkäyntejä.  

Suomessa tilanne on moniin eurooppalaisiin valtioihin verrattuna erilainen, poikkeava, Venäjän proxy-joukoissa sotineiden synnyttämästä turvallisuusuhasta ei juurikaan ole käyty julkista keskustelua. En nyt ryhdy spekuloimaan syyllä, miksi tämä keskustelu on käymättä, samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että Suojelupoliisin uhka-arviossa äärioikeistolaisen terrorismin kasvaneeseen uhkaan kiinnitetään huomiota, ja että verkkoympäristö on keskeisessä roolissa ideologian levittämisessä. (10) Venäjän suomalaisoperaattoreista osa on hyvin aktiivisia juuri verkossa, tehden aktiivista yhteistyötä myös laita- ja äärioikeistoon kuuluvien ryhmien kanssa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000007440607.html

2. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

3. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/086d6859-8789-48c5-a0e2-0a6d2bb83ed0?fbclid 

4. https://polishforums.com/polonia/poland-volunteers-novorossiya-72332/ 

5. https://www.dw.com/en/afd-worker-accused-of-ordering-arson-attack-in-ukraine/a-47093618 

6. https://www.focus.de/politik/ausland/rechtsextreme-lager-deutsche-neonazis-ueben-terrorkampf-in-sankt-petersburg_id_12067019.html 

7. https://vsquare.org/donbass-brothers-how-serbian-fighters-were-deployed-in-ukraine/ 

8. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/06/polish-fascists-are-joining-pro-russian.html 

9. https://icct.nl/publication/the-russian-imperial-movement-rim-and-its-links-to-the-transnational-white-supremacist-extremist-movement/

10. https://vuosikirja.supo.fi/aarioikeistolaisen-terrorismin-uhka 


Lähteinä käytetty myös ”Operation NovorossiyanFB-sivua ja verkkosivua; Sergei Sukhankinin artikkelia ”Foreign Mercenaries, Irregulars and ‘Volunteers’: Non-Russians in Russia’s Wars”; Kharkiv Human Rights Protection Group’in julkaisemaa aineistoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.