Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa

 

Aiemmissa heinäkuussa kirjoittamissa katsauksissani kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikuttamista erilaisten yhdistysten sekä vastamedioiden kautta, sarjan kolmannessa osassa vuorossa perinteinen media ”harharetkineen”.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut Venäjä-uutisoinnissa kokonaisvaltaista ryhdistäytymistä Venäjän Ukrainaan helmikuussa 2022 kohdistaman suurhyökkäyksen alun jälkeenkään. Edelleen liian usein toistetaan virheitä, joihin Keir Giles teoksessaan ”Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee” viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet”, sivulta 231 eteenpäin.

Kyseisessä osassa lainataan muun muassa ’Larsia’: ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1)

Näin maallikkona hämmentävää on myös ollut huomata eräiden läntisten mediatalojen sortuneen sopimuksiin venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin. Ikävimmässä tapauksessa sopimusta seurasi se, että läntisestä mediatalosta tuli yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen etäispäätteistä. Näin kävi luotettavana pidetylle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. 

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen läntisten medioiden toiminta maassa vaikeutui merkittävästi. Huomioitavaa kuitenkin on se, että jo ennen suurhyökkäystä moni Venäjällä vuosia työskennellyt toimittaja havaitsi toimintansa vaikeutuneen merkittävästi, eräiden toimittajien kohdalla Venäjä ei enää uusinut akkreditointia. Vaikuttiko tämä suomalaisten mediatalojen käytäntöihin? En ryhdy spekuloimaan mitään mutta joidenkin suomalaisten mediatalojen Venäjä-kirjeenvaihtajien toiminta Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen jättää lukijalle kuvan, että joistakin toimittajan perusperiaatteista on luovuttu, jotta työ Venäjällä sujuisi ongelmitta. Näin ei mielestäni kuitenkaan tarvitsisi olla! Hyvästä journalistisesta toiminnasta käy esimerkkinä Ylen Venäjä-kirjaanvaihtajana heinäkuusta 2022 helmikuuhun 2025 toiminut Heikki Heiskanen, joka mielestäni kykeni käsittelemään vaikeita ja ongelmallisiakin aiheita luopumatta ammattietiikastaan. Sen sijaan päinvastaiseen suoritukseen ylsi Helsingin Sanomien entinen Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskanen, jonka lukuisissa kirjeenvaihtaja-aikanaan kirjoittamissa artikkeleissa toistettiin Venäjän propagandaa tai Venäjän hallintoon kuuluvat tahot pääsivät ääneen liiankin vapaasti. Hänen toimittamissa artikkeleissa ei erotettu riittävän selvästi propagandaa todellisuudesta, eikä selkeän propagandistisia väitteitä suodatettu juurikaan – vastuuta siirrettiin lukijan harteille.

Erityisen kyseenalaisina artikkeleina Jeskaselta nostaisin esiin huhtikuun 13. 2023 julkaistun artikkelin, jossa Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belova sai hyvin vapaasti toistaa pitkinä, monologinomaisina lainauksina Venäjän propagandaa sisältäviä räikeitä valheita ja väitteitä. (2) Sekä toukokuun 5. 2024 julkaistun artikkelin vierailusta Pozlezavtra-leirillä, jonne oli tuotu uudelleen kasvatettavaksi (huom. Helsingin Sanomien artikkelissa leiriä ei kuvattu toimittajan tai lehden puolesta uudelleenkasvatusleiriksi) lapsia Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta. (3)

Toukokuussa 2024 julkaistu artikkeli vierailulta Pozlezavtra-leiriltä toimittaja sysäsi vastuun havaintojen tekemisestä lukijalle. Oli lukijan tarkkaavaisuudesta kiinni, että hän havaitsi artikkelissa kuvatun piinaavan todellisuuden, jossa lapset pakotettiin tällaisella leirillä elämään. Toimittajakaan ei saanut kahden kesken jutella lasten kanssa, vaan paikalla oli aina joku leirin ohjaajista tai lapsiaisainvaltuutetun toimiston työntekijöistä valvomassa. Vastaavia kuvauksia olemme lukeneet ”turistimatkoilta” Pohjois-Koreasta, jossa paikalla on aina hallinnon ”esiliina” valvomassa ja kontrolloimassa tapahtumia. Tarvittaessa ohjaajat leirillä puhuivat lastenkin puolesta: ”Luonnollisesti kerromme, että olemme Venäjällä ja tämä on iso ja ystävällinen koti jokaiselle teinille. Lippu on tietysti meillä aina mukana. Olemme ylpeitä Venäjän federaatiosta, ja voin kertoa, että lapsetkin ovat”. (4)

Kyseenalaista artikkelissa oli myös se, ettei toimittaja tuonut selkeästi esille sitä, että osa haastatelluista nuorista oli alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan – viittaus ”kansantasavaltaan” ei missään nimessä tällainen ole. Kadijivkasta kotoisin olleen 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne on tällainen. Artikkelista jäi myös mainitsematta se, että Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa asuneita lapsia ja nuoria oli militarisoitu jo vuosien ajan patrioottisella kasvatuksella sekä militaristisilla leireillä. Ensimmäiset vahvistetut havainnot lasten ja nuorten laajamittaisemmasta militarisoinnista miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta ovat vuodelta 2018. Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä yli 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (5) Yksittäisiä havaintoja on tehty jo vuosia ennen tätä, kesällä 2015 VICE News julkaisi videon ”The All-Girl Soldier Club: Child Warriors of Donetsk”. (6)

Venäjän valtion Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemat lasten pakkosiirrot sekä pakkoadoptiot ovat luonteeltaan sellaisia, joiden seurauksena Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutetusta. (7)

Jeskanen palasi Venäjältä tämän vuoden puolella takaisin Suomeen, hän on kirjeenvaihtajakauden jälkeen kirjoittanut joitakin positiivisia kolumneja Venäjästä Helsingin Sanomiin. Lisäksi hän on ollut Ukrainan sotaa käsittelevien artikkelin toimittajakunnassa mukana, 25. huhtikuuta 2025 julkaistun artikkelin ”Haluan rauhaa” painotus oli mielenkiintoinen. (8) Tottahan toki reilu vuosikymmen sotaa väsyttää kenet tahansa. Näin kauan artikkeliin haastatellut, rauhaa kaivanneet kramatorskilaiset ovat eläneet sodan keskellä, keväästä 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot aloittivat sotilasoperaation Donbasissa. Toisaalta varmasti olisimme löytäneet Kramatorskista haastateltavia, jotka toivovat Venäjän lyömistä ja kaikkien miehitettyjen alueiden vapauttamista. Artikkelista jäi sellainen vaikutelma, että haluttiin rakentaa jännitettä rintamalinjan tuntumassa elävien ja rauhaa kaipaavien sekä sotakiihkoisten kiovalaisten välille.

Helsingin Sanomat on ehkäpä liikaakin tikunnokassa tässä kirjoituksessa. Ikäviäkin hutilaukauksia löytyy muiltakin perinteisen median jättiläisiltä, kuten Yleisradiolta sekä MTV3 uutisilta.  

Helsingin päätösasiakirjan 50. vuosipäivän kunniaksi järjestetyn Helsinki+50-konferenssin kuluessa Yleisradio julkaisi konferenssiin osallistuneen ukrainalaissotilas Lilija Prutjan taustoitetun haastattelun. Konferenssissa Prutja kertoi kokemuksistaan Venäjän sotavankina, sotavankeuteen liittyneestä raiskauksesta (kyseessä on sotarikos). Kun tiedossamme on se, että venäläiset systemaattisesti kiduttavat ja tekevät seksuaalista väkivaltaa sotavangeilleen (yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan sotavankeudessa) pidän enemmän kuin kyseenalaisena sitä, että tapahtumakertomuksen alle haastatteluun on lisätty –

Yle ei ole voinut todentaa Prutjan kertomuksen yksityiskohtia. (9)

Kyseisessä Erkka Mikkosen laatimassa haastattelussa on muitakin kohtia ja viittauksia, jotka eivät ole haastattelun kannalta relevantteja. En pidä perusteltuna nostaa haastattelussa esitetyllä tavalla esiin Aidar-pataljoonan taustaa ajalta ennen pataljoonan uudelleen organisointia, ja etenkin ajalta ennen Lilija Prutjan liittymistä siihen. Tai kun näin kerran tehtiin, olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin se, että Ukrainassa järjestettiin oikeudenkäyntejä, joissa Itä-Ukrainan sodan alkupuolella (v. 2014 ja 2015) sotarikoksiin syyllistyneille ukrainalaissotilaille ja upseereille langetettiin tuomioita. Samoin olisi ollut perusteltua mainita sekin, että Ukrainan organisoitua uudelleen keväällä 2014 perustettuja vapaaehtoispataljoonia, niiden miehistöstä pyrittiin myös karsimaan äärioikeistolaista ajattelua. En ota kantaa näiden toimien onnistumiseen, mutta tietooni tulleiden havaintojen mukaan useissa yksiköissä ääriajatteluun taipuvaiset poistuivat vahvuudesta jopa vapaaehtoisesti. Ehkäpä olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin sekin, että Ukrainan asevoimat oli Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja käynnistäessä proxy-joukoillaan sodan Itä-Ukrainassa hyvin kaoottisessa tilassa, joten merkittävälle joukolle ukrainalaisia vapaaehtoisjoukot olivat ainoa mahdollisuus osallistua maansa puolustamiseen (siitä Itä-Ukrainan sodassa viimekädessä oli kyse), vanhemmille ikäluokille nämä joukot olivat ainoa mahdollisuus tulevinakin vuosina.

En tässä yhteydessä syvenny äärioikeistolaisuuteen Ukrainan asevoimissa tämän enempää. Suomessakin Rauhanpuolustajien ja Amnestyn jäsenten taholta levitettiin hyvin aktiivisesti Itä-Ukrainan sodan kuluessa Venäjän propagandaa tukevaa näkemystä ”ukrainalaisnatseista”. Usein vieläpä tarkoitushakuisesti ja lähteitä valikoiden hyödyntäen, jolloin uhkaa korostettiin ja vastaavasti ukrainalaisten oma työ uhkatekijöiden ja riskien minimoinniksi mitätöitiin. Syksy Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan kiinnitin tarkempaa huomiota Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä-blogissani joulukuussa 2022. Räsänen oli pitkäaikainen Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen.

Yleisradion näkyvästä epäonnistumisesta nostaisin esiin myös elokuussa 2022 julkaistun laajahkon katsauksen Venäjän käynnistämästä, Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemastaan, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (10) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, mikä sekin mielestäni kuvaa kampanjan lopullista tavoitetta liian maltillisesti. Kyseessähän on lopulta ukrainalaisen identiteetin tuhoaminen venäläistämällä väestö: kansanmurha.

Kesällä Julia Navalnajan esiintyminen Suomi-areenalla Porissa herätti ansaittua huomiota. (11) Ensinnäkin oli kyseenalaista kutsua Navalnaja Venäjän ”opposition” edustajana keskustelutilaisuuteen mutta ehkäpä hänen kutsumisensa lopulta avasi ainakin joidenkin suomalaisten silmät, josta kiittäminen on MTV:tä ja sitä, että ”maikkari” päätti julkaista Navalnajan vastaukset Krimin niemimaan hallintaa koskevaan kysymykseen lyhennettyinä ja todennäköisesti tarkoituksellisesti puutteellisesti – väärin – käännettyinä, jolloin hänen vastaustensa imperialistinen sävy ei välittynyt lukijoille. Mitä olisikaan käynyt, jollei suomalais-ukrainalainen dokumentaristi-sellisti Lukas Stasevskij olisi kommentoinut käännöksiä ja Navalnajan vastauksia? Stasevskij’n kommentointi ja siitä virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti MTV3:n käsittelemään Julia Navalnajan vastauksia uudelleen ja oikeammassa kontekstissa.

Jollakin tapaa Navalnajan vierailu Suomessa ja ensimmäiset uutiset vierailun tiimoilta muistuttivat minua siitä, että vuosia Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeenkin perinteisen median piiristä löytyy halua tehdä selkeä ero Venäjän hallinnon ja venäläisten välillä. Kun Julia Navalnajan imperialistiset kommentit eivät sopineet pirtaan, ne jätettiin huomiotta, kunnes ne osoitettiin Stasevskij’n toimesta, josta virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti toimituksen tarkastelemaan asiaa uudelleen. Sama nousee esiin keskusteltaessa itärajan sulusta, pääsääntöisesti haastatellut venäläiset kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. He uhriutuvat kykenemättä kantamaan vastuuta omasta puolesta tai näkemään kanssavenäläisiä syyllisinä mihinkään. Tai he tekeytyvät epäpoliittisiksi henkilöiksi, kykenemättä tuomitsemaan sotarikoksia ja kansanmurhaa. Näin he toimivat yksilöinä, ryhmänä ja osana yhdistyksiä sekä yhteisöä.

Kritiikkini perinteistä mediaa, jonka tilillä on lukuisia onnistumisia Venäjän tuhoamissotaa käsittelevissä uutisissa, voi tuntua kohtuuttomalta mutta sillekin on sijansa. Etenkin kun perinteistä mediaa tuntuu edelleen vaivaavan ”tasapuolisuusharha” sekä halu tehdä pesäero Venäjän valtaapitävien ja kansan välillä, jossa ensin mainittu on syyllinen tuhoamissotaan jälkimmäisen ollessa ”tahdoton” seuraaja, totuuden ollessa jotain aivan muuta. Näyttääkin siltä, että lännessä poliittisten päättäjien ohella lukuisten median edustajien on mahdotonta tunnustaa sitä, että Venäjällä on jo vuosia sitten ajauduttu tilaan, jossa miljoonat venäläiset ovat kaikkea muuta, kuin ”tahdottomia” seuraajia. He ovat tuhoamissodan kannattajia ja toteuttajia!

 

Myös kulttuuripiireillä on peiliin katsomisen paikka

Siitä huolimatta, että Venäjälle Neuvostoliiton perillisenä kieli ja kulttuuri ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä vaikuttamisen välineitä, kiinnitämme liian vähän huomiota niiden rooliin osana nyky-Venäjän pehmeän vaikuttamisen arsenaalia. Ihmisillä on selkeä halu tehdä ero Venäjän hallinnon ja venäjän kielen ja kulttuurin välille, siinäkin tapauksessa, että tiedostetaan hallinnon käyttävän kieltä ja kulttuuria aseina meitä itseämme vastaan. Tämä sokeus saa meidät melkeinpä ampumaan itseämme jalkaan!

Venäläisen kulttuurin edustajia, taustoista piittaamatta, on jälleen alkanut ujuttautua osaksi eurooppalaista kulttuurielämää. Onko aikaa Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta helmikuussa 2022 kulunut jo niin paljon, ja samalla sota muuttunut osaksi ”normaalia arkeamme”, että laskemme suojuksemme emmekä enää reagoi venäläisten soluttautumiseen keskuuteemme? Seuraammeko Suomessa eurooppalaista kehityskulkua? Lontoon Royal Opera värväsi kaudelle 2025–2026 – Ukrainan sanktioiman – venäläisen sopraano Anna Netrebkon, (12) venäläisen sopraanon sijaan Helsingissä järjestetyllä Tuska-festivaalilla esiintyi venäläisen Aleksandr Šikolain johtama Slaughter to Prevail-metalliyhtye. (13) Aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, festivaalijärjestäjän väheksyvät kannanotot festivaalialueen ulkopuolella järjestettyä mielenosoitusta kohtaan alleviivasivat sitä, ettei järjestäjää näyttänyt kiinnostavan tippaakaan heihin ja esiintyjään kohdistunut kritiikki.

Aleksandr Šikolain menneisyys on kaikkea muuta, kuin moitteeton. Vain joitakin viikkoja ennen Tuska-festivaalia, hän nousi Washingtonissa lavalle näyttävästi Venäjän lipun kanssa. Somejulkaisuissaan Šikolai on kirjoittanut ihaillen Venäjästä ja venäläisyydestään. Hän lahjoittaa konserttiensa lipputuloja nuorten kadettikouluille Venäjällä sekä venäläisille orpokodeille. Tiedämme, että etenkin valtiojohtoisissa orpokodeissa lasten ”kasvatuksessa” militarismi ja russismi yhdessä historian vääristelyn ja venäläisen imperialismin ihailun kanssa ovat avainasemassa. Käytännössä Šikolai tukee Venäjän valtion harjoittamaa lasten ja nuorten militarisointia ja täten myös maan imperialistisia pyrkimyksiä.

Tuskan järjestäjiä yhtään parempina en pidä Live Nation Finlandia, joka toimi tapahtumajärjestäjänä alkuvuodesta useammalla paikkakunnalla esiintyneelle ”Kiovan Grand Ballet”-nimisen ryhmän kiertueella, koska jo vuosien ajan on ollut tiedossa, että Eurooppaa ja maailmaa kiertää balettiryhmiä, joiden nimi viittaa Kiovaan tai Ukrainaan, vaikka ryhmien taustalla olevilla henkilöillä on tiiviit suhteet Venäjään. Näin oli (ja on) ”Kiovan Grand Ballet”-ryhmänkin kohdalla.

’Kiovan Grand Ballet’, jossa ei ole ukrainalaisuutta nimeksikään.

Tapahtumajärjestäjän taholta leväperäisyys on anteeksiantamatonta, koska Ukrainan kansallisooppera huomautti jo pari vuotta sitten, ettei Eurooppaa kiertävillä baleteilla, kuten Das Nationalballett Kiew, Ballet de Kiev, Kiew Grand Ballett, Kyiv City Ballet, Nasjonalballetten fra Kyiv, Ukraine Classic Ballet jne. ole mitään tekemistä Ukrainan kansallisoopperan kanssa. (14) Live Nation Finlandilta olisi ollut suoraselkäisyyttä tunnustaa virheensä vaikenemisen sijaan.

Ukrainan kansallisbaletin Prima ballerina Viktoriya Zvaryts totesi Yleisradion haastattelussa Venäjän vaikuttamisesta ”Ensin tulee baletti, sitten tulevat tankit”. (15) Hän on oikeassa, meidän on syytä herätä todellisuuteen, jossa Venäjän valtio on valjastanut venäläisen kulttuurin baletista kirjallisuuteen osaksi arsenaaliaan. Sotaa ei käydä vain rintamalla, vaan myös mielissämme.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232. 

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

3. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

4. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html 

5. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

6. https://www.youtube.com/watch?v=0vJPL6PYDTM

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000011190381.html

9. https://yle.fi/a/74-20175534

10. https://yle.fi/a/3-12560389

11. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/julija-navalnajan-kommentit-suomiareenassa-herattivat-kritiikkia-nain-ei-ukrainassa-kukaan-ajattele/9181354

12. https://www.rbo.org.uk/people/anna-netrebko 

13. https://yle.fi/a/74-20170120 

14. https://opera.com.ua/en/news/unknown-ballet-companies-touring-europe-nutcracker-and-swan-lake-have-nothing-do-national-0

15. https://yle.fi/a/74-20056773 

Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä –

 

Räsäsen disinformatiivisen viestinnän väreet etenevät Amnestystä Ursaan

Amnesty Internationalin julkaistessa elokuun 4. päivänä kritisoidun Ukraina-raporttinsa (Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians) Suomessa otsikoihin nousi aivan aiheellisesti myös Amnesty Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen – tunnetun kosmologin ja ihmisoikeusaktivistin – Syksy Räsäsen sosiaalisen median viestintä, (1) joka ei kaikilta osin kestä päivänvaloa.

Julkaisin elokuun 7. päivä blogin ”Huomioita Amnestyn Ukraina-raportista – sekä Amnestyn Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen disinformatiivisesta toiminnasta” jossa tarkastelin kyseisen raportin puutteita kuin myös Syksy Räsäsen disinformatiivista toimintaa. Kyseisessä kirjoituksessani kiinnitin lopultakin liian vähän huomiota Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan, jossa hän toistuvasti (huomautusten jälkeenkin) levittää disinformatiivisten vastamedioiden julkaisemaa materiaalia ja koskapa Räsänen toimii edelleen samalla tavalla, on perusteltua palata aiheeseen hiukan enemmän pöyhien.

Syksyinen kohu ei vaikuttanut Räsäsen asemaan Amnestyn Suomen osaston johtokunnassa – hän on edelleen sen jäsen. Tiedä sitten mikä on tilanne, kun Amnesty Internationalin Suomen osastolle valitaan uusi johtokunta, mikäli Räsänen edelleen jatkaa sen jäsenenä on se samalla Amnestyn taholta osoitus hyväksynnästä hänen toiminnalle, mikä pitää ihmisoikeusaktivismin ohella myös Venäjää tukevan propagandan levittämisen ohella vastamedioiden julkaisuiden aktiivista jakamista kuin myös Syyrian hallintoa tukevien tahojen toimittaman disinformaation ja propagandan, joissa kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet, kuten kemiallisten aseiden käyttö tai laajamittainen kidutus, jakaminen eteenpäin. Ja kun, Räsänen on myös kyseenalaistanut Bellingcatin tutkimukset kemiallisten aseiden käytöstä, kyse on ehdottomasti toiminnasta, jolla on pahantahtoiset tarkoitusperät.

Räsänen kirjoitta myös kolumneja Ursalle (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry), (2) mikä on ainakin osassa Ursan tukijoita ja lukijoita herättänyt pahennusta (onpa myös esitetty toiveita Räsäsen hyllyttämisestä – joita toiveita Ursa ei ole ryhtynyt täyttämään). Ursan taholta on perusteltu yhteistyön jatkamista ainakin Facebookin päivitysten kommentointiosiossa. Ursan perustelu on ymmärrettävä, mutta onko se sitä eettisesti, onkin toinen asia. (3) Toivottavasti Ursa ei joudu vastaavan kohun kohteeksi (jonkin toisen kolumnistin osalta) tulevaisuudessa, tai jos päätyy, niin onpa heillä ennakkotapaus, johon vedota ja jonka mukaan toimia.

Otetaan seuraavaksi pari kuvakaappausta ja avataan sitä, mikä niissä mättää.

Yllä olevassa kuvakollaasissa Syksy Räsänen jakaa jälleen holokaustirevisionismia re-twiitatessaan Ali Abunimahia. Twiitissä väitetään sionistisen liikkeen toimineen natsi-Saksan liittolaisena toisen maailmansodan aikaan, ja tämän liittolaisuuden väitetään ilmenevän Ukrainan aseistamisena. Ali Abunimah twiittasi: “- - - Recall that Israel was arming Azov Nazis since before it became taboo in the “West” to call them what they are.” (4)

Oikeanpuoleisessa twiitissä Räsänen kirjoittaa ”Venäjän hyökkäyksen jälkeisistä tapahtumista ei ole yhtä kattavia raportteja, mutta ks. tämä artikkeli” suositellen The Grayzonessa 17. huhtikuuta 2022 julkaistua ja Esha Krishnaswamyn ja Max Blumenthalin kirjoittamaa (toimittamaa) katsausta ”’One less traitor’: Zelensky oversees campaign of assassination, kidnapping and torture of political opposition”.

Rysky Riiheläinen tarkastelee blogissaan ”Punaruskea maailma: Max Blumenthal” tarkemmin Max Blumenthalia ja hänen perustamaa The Grayzonea, joka tunnetaan harhaanjohtavasta raportoinnista sekä suoranaisen disinformaation levittämisestä. Sen ohella, että The Grayzone -sivustolla julkaistaan Venäjää sekä Syyrian Bašar al-Assadin hallintoa tukevaa materiaalia, kiistetään sivustolla esim. Kiinan uiguureihin kohdistamat laajat ihmisoikeusloukkaukset, keskitysleireihin sulkeminen jne. (5) Kiinan hallinnon ja kommunistisen puolueen katsotaankin suhtautuvan myönteisesti The Grayzone -julkaisuun.

Räsäsen re-twiittaaman artikkelin toisesta kirjoittajasta, Esha Krishnaswamysta voidaan myös todeta se, että hän on sosiaalisessa mediassa todennut, ettei Suomikaan ansaitse itsenäisyyttä. Niin ikää hän on myös sitä mieltä, että Baltian maiden ohella Suomessakin on natsihallinto. (6)

Seuraava esimerkki on Räsäsen osalta, jos mahdollista, vieläkin raskauttavampi. Kyseistä twiittiä ei voi rinnastaa re-twiittaamiseen tai tahattomaan vahinkoon – kyse on tarkoituksellisesta (pahansuovasta) toiminnasta.

Tämän vuoden elokuun 5. päivänä Räsänen julkaisee twiitin ”Amnesty on raportoinut siitä, miten Ukrainan 8 vuotta kestäneen sisällissodan aikana molemmat osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin”, jonka linkki ohjaa Amnestyn julkaisemaan raporttiin, joka on laadittu 22. elokuuta 2015. Kun huomioimme asiayhteyden ja ajankohdan (Amnestyn kriittinen Ukraina-raportti oli julkaistu 4. elokuuta 2022) sekä sen, ettei Räsänen mainitse sanallakaan sitä, että raportti, johon hän viittaa, on laadittu vuosia aiemmin, ja että kyseisen raportin julkaisun jälkeen Ukrainassa* on tutkittu lukuisia sotarikosepäilyjä ja niistä on tuomittukin henkilöitä, kyse ei ole Räsäsen taholta muusta kuin tarkoituksellisesta toiminnasta. Hän on käyttänyt hyväkseen päivää aiemmin julkaistun Amnesty-raportin synnyttämää kohua julkaistessaan twiitin, jossa hän jättää kertomatta olennaisia seikkoja. Ei minusta kovinkaan hyväksyttävää toimintaa henkilöltä, joka kuuluu Amnestyn Suomen osaston johtokuntaan. Enkä edes ryhdy kommentoimaan disinformatiivista väittämää ”sisällissodasta” tämän enempää.

Huomioitavaa on myös se, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman offensiivin alla (ts. tämän vuoden alkupuolella) Räsänen jakoi Alan MacLeodin kirjoitelmia, joissa tämä väitti lännen aseistavan ukrainalaisia uusnatseja, jotta nämä kävisivät ”brutaalia sotaa” miehitetyn Ukrainan venäjänkielisiä kohtaan – käytännössä siis suorittaisivat kansanmurhan alueella (toistaen näin Vladimir Putinin narratiivia venäläisiä ja venäjänkielisiä uhkaavasta ukrainalaisten suorittamasta kansanmurhasta). Venäjän 24. helmikuuta alkaneen hyökkäyssodan jälkeen Syksy Räsäsen kommenteista paistaa läpi whataboutismi eli kansanomaisemmin mutkuttelu, jossa keskustelu Venäjän brutaaleista sotarikoksista pyritään joko ohittamaan tai kiinnittämään huomio toisaalle, jollaisina esim. holokaustirevisionistisia twiittejä voi pitää.

Syksy Räsäsen toiminta muistuttaa eräiltä osin Rauhanpuolustajissa työskennellyttä, mahdollisesti edelleen työskentelevää, Oksana Tšelyševaa (hänen sukunimestänsä on käytetty myös muotoa Chelysheva), jonka toimintaa tukevan kannanoton Journalistiliitto julkaisi huhtikuussa 2019. (7) Journalistiliiton tarkoitus oli tuolloin epäilemättä hyvä – he olivat mielestään hyvin aikein liikkeellä – mutta valitettavasti heiltä jäi tuolloin huomioimatta erinäisiä seikkoja, jotka vaikuttivat olennaisesti siihen, että Tšelyševan toiminta huomioitiin Ukrainassa niinkin voimakkaasti.

Merkittävin asia, mikä Journalistiliitossa tuolloin unohdettiin, on se, että Ukraina oli jo tuolloin sodassa Venäjää ja sen varustamia proxy-joukkoja vastaan. Samoja joukkoja, joiden propagandaa jakaville medioille Oksana Tšelyševa itse on antanut haastatteluita ja joiden aineistoa hän tuolloin kritiikittä jakoi, joten tältä kantilta katsoen hän ei ole ukrainalaisten mielestä ”puolueeton journalisti” vaan tietyn ryhmän viestiä levittävä resonaattori.

Tšelyševa propagandistisen NewsFrontin haastattelussa jokunen vuosi sitten.

Tšelyševalla oli ja on edelleen Suomessa maine Vladimir Putinin hallinnon vastustajana – kriitikkona, jollaiseksi hän päätyi raportoiduttuaan ihmisoikeusloukkauksista Tšetšenian sodassa. Suomalaisilta (ja ilmeisesti laajemmin läntisen yhteisön edustajilta) on jäänyt huomaamatta hänen toinen puoli, mikä näkyy kritiikittömänä viestintänä, haastatteluiden antamisena propaganda- ja vihamedioille sekä osallistumisina ulkomailla vaikuttamistapahtumiin, joiden taustalta löytyy Venäjän valtiollisia organisaatioita.

Silmissäni uskottavuutta, eikä luottamusta lisää se, että sosiaalisen median alustoilla Tšelyševa jakaa tunnettuja propagandisteja ja disinformaatikkoja, kuten Max Blumenthalia (ilmeisesti tapauksissa, joissa hänen narratiivi käy yksiin hänen ajatustensa kanssa) tai Aleksandr Duginin tunnettua kannattajaa Michael Millermania tai AfD-taustaisen säätiön johtoon kuulunutta Alfred de Zayasia tai toistaessaan, yleisesti propagandistisena pidetyn, Ukraine on Fire-elokuvan venäläisen tuottajan Igor Lopatonokin näkemyksiä.

Kuvakollaasissa Tšelyševan re-twiittausta.

Kumpikin, niin Räsänen kuin myös Tšelyševa saattavat kuvitella työskentelevänsä ”hyvän asian puolesta” ja ”hyvää tarkoittaen”, työssään kumpikin tulee resonoineeksi hyvin voimakkaasti Venäjän narratiivia. Niin voimakkaasti, ettei se enää tunnu tahattomalta. Väistämättä tuntuu myös siltä, että kumpikin saa taustansa tähden hyvin paljon anteeksi – kenties liiankin paljon.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008989738.html 

2. https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/tuulien-kaantymista/ 

3. Lainaus Ursan Facebook sivulta:

”Syksy Räsänen bloggaa Ursan sivuilla kosmologiasta, emmekä ota kantaa siihen, mitä hän yksityishenkilönä muilla elämänalueilla ajattelee. Eri asia olisi, jos blogissa alkaisi olla politiikkaa. Ursan toimintaa määrittelevät säännöt, ja Ursa toimii sääntöjensä mukaan tähtitieteen ja nykyaikaisen luonnontieteellisen maailmankuvan edistämiseksi.

Ymmärrän, että jotkut katsovat yhteistyömme Syksy Räsäsen kanssa olevan poliittinen kannanotto, mutta me näemme asian toisin. Niin kauan kuin blogissa ei ole poliittisia kannanottoja, emme näe estettä yhteistyön jatkamiselle. Ursa on poliittisesti sitoutumaton yhdistys.” (päivitys 29. elokuuta 2022).

4. https://twitter.com/AliAbunimah/status/1605169650186199042 

5. https://www.codastory.com/disinformation/grayzone-xinjiang-denialism/ 

6.  https://twitter.com/LittleDsrtFlowr/status/1556070976214863872 

7. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/ 

Lähteinä hyödynnetty myös Tšelyševan twitter-tiliä ja yksityiskeskusteluja. 

*: Ukrainan kohdalla kyse on oikeudenkäynneistä, joissa syytettyinä oli Ukrainan asevoimien tai vapaaehtoisjoukkojen sotilaita, joiden on epäilty syyllistyneen sotarikoksiin sodan ensimmäisinä vuosina. Venäjällä vastaaviin oikeudenkäynteihin ei ole ryhdytty, maa on itse asiassa palkinnut lukuisia sotarikoksiin syyllistyneitä korkein ansiomerkein.

Huomioita Amnestyn Ukraina-raportista –

sekä Amnestyn Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen disinformatiivisesta toiminnasta

Amnesty Internationalin elokuun 4. päivä julkaisema Ukraina-raportti (Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians) on herättänyt aiheellista keskustelua ja kritiikkiä sosiaalisessa mediassa eri toimijoiden ja henkilöiden taholta. Keskeisinä asioina kritiikissä nousee esille Amnestyn raportin sisältämän yleistykset ja puutteet, kuin myös ylimielinen toiminta ja raporttia laadittaessa myös YK:n peruskirjassa mainitut Ukrainan oikeudet puolustaa maataan ja näiden oikeuksien (ja velvoitteiden) unohtaminen. Raportissa ei myöskään viitata millään muotoa Geneven sopimuksissa määriteltyihin sodankäynnin sääntöihin ja niiden kautta Ukrainalle syntyviin oikeuksiin puolustaa suojeltuja paikkoja ja kohteita. Mutta mikä olennaisinta, raporttia laadittaessa ei tunnuta huomioitavan lainkaan Venäjän sodankäyntitapaa, raportin luettuani minulle tulee lähinnä tunne, että raportin laatijat kuvittelevat Venäjän sodankäyntitavan johtuvan Ukrainan toiminnasta eikä päinvastoin.

Raportin julkaisun jälkeen Amnestyn toiminta (henkilötasolla) on myös ollut ylimielistä sekä yksittäisten Amnestyn alueellisten edustajien (esim. Suomessa johtokunnan jäsenen) taholta disinformatiivista ja luottamusta entisestään horjuttavaa. (1) Asetelmaa ei lainkaan paranna Amnesty Internationalin pääsihteerin Agnès Callamardin ylimielinen twiitti raporttia seuranneen kritiikkimyrskyn jälkeen:

”Ukrainian and Russian social media mobs and trolls: they are all at it today attacking @amnesty investigations. This is called war propaganda, disinformation, misinformation. This wont dent our impartiality and wont change the facts.” (2)

Amnestyn raportin ja organisaation toiminnan seurauksena Amnestyn Ukrainan osaston johtaja Oksana Pokaltšuk on eronnut tehtävästään. (3)

Amnestyn raportin otsikko – Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians eli Ukrainan taistelutaktiikat vaarantavat siviilejä – yleistävä, koska mitään yksilöintiä ei esitetä, tarkoittaa tämä sitä, että Ukrainan asevoimien taistelutaktiikat (sodankäyntitapa) vaarantaa siviilejä. Ja hiukan myöhemmin raportissa Agnès Callamard painottaa: ”We have documented a pattern of Ukrainian forces putting civilians at risk and violating the laws of war when they operate in populated areas”. (4)

Amnestyn mukaan tällainen toiminta vetää venäläisten tulta puoleensa (vaarantaen tuolloin siviileiden terveyden), vaikkakin samalla huomautetaan, että kaikissa tapauksissa Venäjä ei toimi näin vaan se on myös syyllistynyt sotarikoksiin. Raportin fundamentaalisia heikkouksia on yleistys ja sen täydellinen huomiotta jättäminen, että Ukrainan toimet ovat seurausta Venäjän laittomasta (koko Ukrainaan kohdistuneesta) hyökkäyssodasta, jossa ensihetkistä lähtien tulitettiin sotilaskohteiden ohella myös siviilikohteita – Venäjän epäonnistuttua nopeassa hyökkäyssodassa, entistä enemmän korostuu Venäjän taholta siviileihin kohdistuvat sotatoimet.

Huomiotta jää myös se, että Venäjä on sodan ensihetkistä lähtien vienyt itse taistelut kyliin ja kaupunkeihin sen pyrkiessä aluksi valtaamaan/ miehittämään avainkaupungit oman huoltonsa varmistamiseksi ja Ukrainan nujertamiseksi. Tämä sodankäyntitapa ei juurikaan ole jättänyt Ukrainalle muita mahdollisuuksia kuin puolustaa niitä kaupunkeja ja lopulta käydä sotaa niissä kaupungeissa. Siviileitä ei myöskään kärsimykseltä ole pelastanut se, että Venäjän on onnistunut miehittää kaupungit nopeasti (ts. siten, ettei Ukraina ehtinyt järjestää niiden puolustusta). Kiovan ympäristössä lukuisat kaupungit päätyivät hyökkäyssodan ensimmäisinä päivinä Venäjän haltuun. Ukrainan vapautettua ne lyhyestä miehityksestä, olemme lukeneet hirmutöistä joihin venäläisjoukot lyhyen miehityksen kuluessa syyllistyivät (raiskauksia, kidutusta, murhia, teloituksia). Voimme vaan pohtia kuinka monen henki ja terveys olisi säästynyt, jos Ukraina olisi ehtinyt organisoida kaupunkien ja alueen puolustuksen – mutta mikä tärkeintä, kaikkien henki ja terveys olisi säästynyt, jos Venäjä ei olisi suorittanut rikollista offensiivia kaikkialle Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 alkaen. Venäjä on toteuttanut samoja julmuuksia muillakin miehittämillään (ja sittemmin vapautetuilla) alueilla, kuten Ukrainan pohjois- ja koillisosassa Tšernihivin alueella. Etelässä ja idässä miljoonat ukrainalaiset elävät Venäjän miehittämillä alueilla, joilta toistaiseksi saamme vain hajanaista tietoa siviileihin kohdistetuista raakuuksista.

Amnestyn naiivi kuvitelma tuntuu olevan, että sotaa olisi käyty lineaarisesti kaupunkien ja kylien ulkopuolella, jolloin siviilit olisivat säästyneet julmuuksilta. Ehkäpä pistinhyökkäykset tähän päälle…

Voidaan tietty pohtia, että olisiko Ukraina voinut tehdä enemmän siviileiden evakuoimiseksi. Toisaalta Ukraina oli käynyt sotaa jo kahdeksan vuotta (ennen 24. helmikuuta), eikä sillä välttämättä ollut samanlaista kykyä laajoihin, ennalta suoritettuihin, evakuointeihin, koska vastaaviin olisi tullut ryhtyä lukuisia kertoja viime vuosien kuluessa sodan eskalaation uhatessa. Kyse on monen asian summasta, jota meidän on ehkäpä hankala ymmärtää, koska olemme syntyneet ja kasvaneet turvalliseen maahan, jossa yhteiskunta pitää huolta kansalaisistaan. Ukrainassa tilanne ei ole tämä, mikä vähentää monilla halukkuutta jättää koti taakseen (se koti ja pieni maatilkku, kun voi olla kaikki mitä omistaa, elämä on sidottu siihen palaan omaisuutta).

Mutta samalla meidän on syytä huomioida se, että Venäjä ei toimillaan edesauttanut ihmisten evakuointia – itse asiassa juuri päinvastoin. Ukrainan käydessä Kiovan lähellä puolustustaisteluita, siviileitä pyrittiin evakuoimaan alueilta, joilla sodittiin. Operaatioista ja evakuointikäytävistä sovittiin sodan osapuolten välillä (kansainvälisten organisaatioiden avustuksella), tästä huolimatta Kiovassakin useamman kerran venäläisjoukot tulittivat evakuointikäytävällä kulkevia, saattaen eteneviä, siviilejä. Irpinissä kokonainen perhe kuoli venäläisten tulitettua läheltä kranaatinheittimellä evakuointikäytävää. (5) Sama toistui Mariupolin kohdalla lukuisia kertoja, kaupungista avattiin vihreäkäytävä luoteeseen Zaporižžjan alueelle – lukuisia kertoja tätä käytävää eteneviä siviileitä tulitettiin venäläisten toimesta.

Tulitus oli täysin tarkoituksellista ja harkittua, koska jälleen kerran Ukraina, Kansainvälinen Punainen risti ja venäläinen osapuoli olivat sopineet siviileiden evakuoinnista kaupungista. Näiden toimien eräs seuraus oli se, että siviileitä evakuoitiin Venäjälle, näennäisesti kansainvälisten organisaatioiden suojeluksessa, mutta tähän mennessä kymmenistä jopa satoihin tuhansiin siviileihin on kadonnut suodatusleirien kautta Venäjälle, ja samalla Venäjä pyrkii tietoisesti (ja sodankäynnin sääntöjen vastaisesti) venäläistämään miehittämiään alueita, ilman, että kansainväliset organisaatiot voivat vaikuttaa asiaan.

Ukrainan siviileiden evakuointi-operaatiossa merkittävässä roolissa olivat myös rautatiet, Venäjä myös tiesi tämän ja niinpä se harkitusti ja kylmäverisesti iski lukuisia kertoja rataverkkoa vastaan kuin myös siviileitä kuljettavia junia vastaan sekä rautatieasemille. Venäjä suoritti tähän mennessä tuhoisimman ohjushyökkäyksen Kramatorskin rautatieasemalle huhtikuun 8. päivä, tietäen, että kyseisenä aamupäivänä asemalta lähtisi matkaan evakuointijuna tuhansine siviileineen. (6) Ohjushyökkäyksessä menehtyi 59 siviiliä, joista 7 oli lapsia.

Sairaaloista ja suojelluista kohteista

Amnestyn raportista lainattua:

”Amnesty International researchers witnessed Ukrainian forces using hospitals as de facto military bases in five locations. In two towns, dozens of soldiers were resting, milling about, and eating meals in hospitals. In another town, soldiers were firing from near the hospital.

…

Using hospitals for military purposes is a clear violation of international humanitarian law.”

Kyse on muutamasta kerrasta, joiden perusteella ei pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tässä kohdin on myös huomioitava mitä Geneven sopimus sanoo asiasta (VUONNA 1949 TEHTYJEN GENEVEN YLEISSOPIMUSTEN LISÄPÖYTÄKIRJAT):

”13 artikla

Siviililääkintäyksiköiden suojelun lakkaaminen

1. Suojelu, johon siviililääkintäyksiköt ovat oikeutettuja, lakkaa ainoastaan, jos niitä humanitaarisen toimintansa ohella käytetään vihollista vahingoittavaan toimintaan. Suojelua ei kuitenkaan saa lopettaa, ennen kuin asiasta on annettu varoitus ja, mikäli soveliasta, kohtuullinen määräaika asetettu ja varoitus on jäänyt noudattamatta.

2. Seuraavien seikkojen ei katsota olevan vihollista vahingoittavia:

a) että yksikön henkilöstö on varustettu kevyillä henkilökohtaisilla aseilla itsensä ja hoidossaan olevien haavoittuneiden ja sairaiden puolustamista varten;

b) että lääkintäyksikköä suojelee vartiojoukko, vartiomiehet tai vartiosuojue;

c) että lääkintäyksiköstä löytyy sairailta ja haavoittuneilta otettuja käsiaseita ja ampumatarvikkeita, joita ei vielä ole luovutettu asianomaiselle viranomaiselle;

d) että asevoimiin kuuluvia tai muita taisteluun osallistuvia on lääkintäyksikössä sairaanhoidollisista syistä.” (7)

Se, että sairaaloiden – pätee myös muihin suojeltuihin kohteisiin – alueella tai lähistöllä on sotilaita, ei vielä tarkoita, että kyseessä olisi sodankäynnin sääntöjen rikkomus, koska puolustaja saa asettaa sairaaloiden alueelle tai läheisyyteen vartiojoukon, vartiomiehiä tai vartiosuojueen, samoin puolustaja saa varustaa henkilöstön kevyillä henkilökohtaisilla aseilla itsensä ja hoidossa olevien haavoittuneiden ja sairaiden puolustamista varten. Ymmärrykseni mukaan sama pätee myös kenttälääkintäyksiköitä ja sotasairaaloita.

Meidän on myös hyvä huomioida se, että Venäjän laajan offensiivin alkuvaiheessa Ukrainaa kritisoitiin siitä, ettei se kyennyt evakuoimaan ja/ tai suojelemaan riittävästi suojeluntarpeessa olevia siviilejä (tarkoittaen laitoksiin sijoitettuja vammaisia ja vanhuksia). Tähän kiinnitettiin huomiota sen jälkeen, kun idässä venäläisjoukot miehitettyään erään hoitolaitoksen todennäköisesti tappoivat kaikki laitoksen asukkaat (laitoksessa hoidettiin vammaisia ja vanhuksia, ja se sijaitsee Venäjän miehittämillä alueilla, eivätkä puolueettomat tahot ole voineet vierailla siellä). Myös Kiovan alueella venäläiset murhasivat laitoksiin jääneitä vajaakuntoisia vammaisia ja vanhuksia, joita Ukraina ei ollut ehtinyt evakuoimaan/ suojelemaan.

Venäjän sodankäyntitapa on myös omiaan lisäämään epävarmuutta. Se ei kunnioita suojeltuja kohteita (sairaalat, koulut, kulttuurikohteet, voimalat jne.). Venäjän hyökkäyssodan alettua syyrialaiset (Bašar al-Assadin hallinnon vastustajat) varoittivat ukrainalaisia kertomasta kaikkien sairaaloiden tms. laitosten sijainteja venäläisille, koska tämä toimi vain vetää Venäjän tulta puoleensa. Mariupolissa Venäjä pommitti teatteria, jonka kummallekin puolelle oli kirjoitettu suurella ”lapsia” (Дети); kaupungista evakuoituneet ovat lukuisia kertoja kuvailleet, kuinka venäläiset tulittivat henkilöautoja ja pikkubusseja, joiden ikkunoihin oli isolla kirjoitettu ”lapsia”. Kun venäläiset eivät kunnioita mitään sodankäynnin sääntöjä, joutuvat ukrainalaiset äärimmäisen vaikeaan välikäteen, koska mitään sääntöjä ei ole, mutta Ukrainan pyrkiessä noudattamaan niitä, pieninkin rikkomus kääntyy venäläispropagandassa sitä vastaan. Ja nyt tätä Amnestyn raporttia venäläiset sumeilematta käyttävät Ukrainaa vastaan, vain viikkoa sen jälkeen, kun jäivät kiinni pöyristyttävistä sotarikoksista ja julmuuksista. Näyttää siltä, ettei Amnestyllä ole kykyä tilannetajuun ja sodankäynnin luonteen tarkasteluun.

Ja kun puhumme laajemmin suojelluista kohteista (sairaalat, koulut, kulttuurikohteet, voimalaitokset jne.) niin edellä mainitussa Geneven sopimuksessa kirjoitetaan myös seuraavaa:

”5. Selkkauksen osapuolten on vältettävä sotilaskohteiden sijoittamista 1 kappaleessa tarkoitettujen laitosten tai rakennelmien läheisyyteen. Rakenteet, jotka on pystytetty yksinomaan suojelukohteiden puolustamiseksi aseelliselta toiminnalta, ovat sallittuja. Ne eivät saa joutua itse aseellisen toiminnan kohteeksi, edellyttäen ettei niitä käytetä vihollisuuksiin muutoin kuin suojelukohteiden välttämättömäksi puolustamiseksi aseelliselta toiminnalta ja että niiden aseistus on rajoitettu aseisiin, jotka riittävät vain suojelukohteita vastaan suunnatun aseellisen toiminnan torjumiseen”. (7)

Niin, se että koulun, sairaalan, kirkon, kulttuurikohteen, voimalan läheisyydessä on puolustuksellisia rakenteita ei tee näistä vielä sotilaskohteita. Toisaalta koulut lopettivat Ukrainassa toimintansa Venäjän laajan offensiivin aikoihin, ja jos/ kun tämän jälkeen Ukrainan asevoimat käyttää näitä kohteita majoitustiloina (esim. aluepuolustusjoukkoja kootessa) eivät ne enää nauti suojellun kohteen statusta. Todennäköisesti Suomikin tulisi toimimaan samalla tavalla joutuessaan laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi, koulujen liikuntasaleja hyödynnettäisi joukkojen majoitustiloina tai jos ne toimisivat kenttäsairaaloina, niitä olisi oikeus suojella vartiojoukoilla tms.

Koko Amnestyn raportista näyttää paistavan läpi se, ettei siinä ymmärretä Venäjän hyökkäyssodan luonnetta ja tarkoitusta (Ukrainan eliminointi valtiona ja ukrainalaisten eliminointi kansana), toisaalta toiminnassa paistaa myös läpi ylimielisyys, jonka useampikin henkilö on nostanut esille, joihin Amnestyn tarkkailijat olivat ottaneet yhteyttä sopiakseen haastatteluista tms. mutta joita haastatteluja ei sitten koskaan pantu täytäntöön. Väistämättä herää ikäviä ajatuksia Amnestyn toimintametodista, eikä näitä ajatuksia hälvennä eräiden Amnestyn profiilihenkilöiden lausunnot, kuten Donatella Roveran, joka on joko harhaanjohdettu tai valehtelee lännen myöntävän avun perillemenosta, tai jollaiseen toimintaan Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen Syksy Räsänen (kosmologi ja kansalaisaktivisti) sosiaalisessa mediassa syyllistyy.

 

Syksy Räsänen valeuutisten, disinformaation ja propagandan levittäjänä

Se, että Amnestyn Suomen johtokunnan jäsen Syksy Räsänen jakaa hyvin disinformatiivista materiaalia ei ole mikään uusi asia, hän on jo vuosien ajan jakanut ja levittänyt sosiaalisessa mediassa sellaisten sivustojen materiaalia, joita (sivustoja ja materiaalia) voi pitää hyvin kyseenalaisina. Rysky Riiheläinen blogissaan ”Punaruskea maailma: Max Blumenthal” käsittelee yhtä tällaista henkilöä, Max Blumenthalia ja hänen The Grayzonea, (8) jonka materiaalia Syksy Räsänen on toistuvasti (ja vailla kriittisiä huomioita) levittänyt ja koskapa hän ei lausu kriittistä arviota jakamastaan aineistosta, voidaan olettaa jakamisperusteen olevan jokin aivan muu – vaikkapa ajatuksen hyväksyntä.

Syksy Räsänen on myös jakanut aktiivisesti muuta Syyrian hallintoa tukevien tahojen toimittamaa disinformatiivista tai puhtaan propagandistista materiaalia, joissa myös kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet, kuten kemiallisten aseiden käyttö tai laajamittainen kidutus. Räsänen on myös kyseenalaistanut Bellingcatin tutkimukset.

Huomioitavaa on myös se, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman offensiivin alla Räsänen jakoi Alan MacLeodin kirjoitelmia, joissa tämä väitti lännen aseistavan ukrainalaisia uusnatseja, jotta nämä kävisivät ”brutaalia sotaa” miehitetyn Ukrainan venäjänkielisiä kohtaan – käytännössä siis suorittaisivat kansanmurhan alueella (toistaen näin Vladimir Putinin narratiivia venäläisiä ja venäjän kielisiä uhkaavasta kansanmurhasta). Venäjän 24. helmikuuta alkaneen hyökkäyssodan jälkeen Syksy Räsäsen kommenteista paistaa kaikella tapaa läpi what-aboutismi eli kansanomaisemmin mutkuttelu, jossa keskustelua pyritään siirtämään Venäjän brutaaleista sotarikoksista aivan jonnekin muualle.

Jos ulotamme tarkastelun yksittäisiin twiitteihin, seuraava herättää kiinnostusta, kun huomioimme kenen kirjoittamasta tekstistä on kyse ja missä se on julkaistu –

”Venäjän hyökkäyksen jälkeisistä tapahtumista ei ole yhtä kattavia raportteja, mutta ks. tämä artikkeli.” Syksy Räsänen twiitissään 5. elokuuta 2022 suositellessaan The Grayzonessa julkaistua ja Esha Krishnaswamyn ja Max Blumenthalin kirjoittamaa (toimittamaa) katsausta ”’One less traitor’: Zelensky oversees campaign of assassination, kidnapping and torture of political opposition”, joka on julkaistu 17. huhtikuuta 2022. (9 ja 10) 

Kun huomioidaan tapahtumaketju helmikuun lopulta 2022 lähtien, niin kyse on käytännössä aivan samasta, jos joku jakaisi ilmeisen suositeltavana artikkelina kolmannessa valtakunnassa tuotettua propagandaa.  

Artikkelin kirjoittajista voidaan vielä huomioida se, että Esha Krishnaswamy on julkisesti (sosiaalisessa mediassa) sitä mieltä, ettei Suomikaan ansaitse itsenäisyyttä, hän on myös sitä mieltä, että Baltian maiden ohella myös Suomessa on natsihallinto. (11) Tällaisia mielipiteitä jakaa ja levittää siis henkilö, jonka, yhdessä Blumenthalin kanssa, kirjoittamaa artikkelia Räsänen jakaa ilman kritiikin sanaa toistaen samanaikaisesti sosiaalisessa mediassa Venäjän narratiivia Ukrainan sisällissodasta. (12) Omissa silmissäni tällainen toiminta Räsäsen taholta kyseenalaistaa myös hänen muun ammatillisen kompetenssinsa – toteutetaanko sitä yhtä punaruskeiden silmälasien takaa tarkasteltuna.

* * *

Vaikka Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamardi yrittää ohittaa kritiikin trollien ja väkijoukkojen yritykseksi painostaa raportin laatijoita, tämän – puutteellisen ja todellisuudesta irrallisen – raportin kritisointiin on aihetta. Sitä ovat kritisoineet poliitikkojen ohella Ukrainassa työskennelleet ja rintamaolosuhteissa aikaansa viettäneet; kritiikkiä ovat esittäneet (perustellusti) myös sotilaat – josta osan olen itsekin huomioinut edellä. Kritiikissä on huomioitu tilanne rintamalla, sodankäyntitapa ja keinot, joihin Venäjä syyllistyy kuin myös YK:n peruskirjan Ukrainalle suomat oikeudet itsensä puolustamiseen ja Geneven sopimus, johon itsekin edellä viittaan.

Kyse ei myöskään ole siitä, etteikö Ukrainan toimia tule tarkastella – näin pitää tehdä. Kyse onkin etenkin siitä, että miten ja milloin ja kuinka asiat tuodaan julki. Onko Ukrainaa kohdeltu oikein tilanteessa, jossa sen kimppuun on täysin oikeudettomasti hyökätty ja jossa hyökkääjä eli Venäjä päivittäin syyllistyy mittaviin sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä vastaan? Amnesty kohtelee Ukrainaa samalla tapaa epätasa-arvoisesti johon ETYJ:n taholta, epäilemättä Venäjän painostuksen seurauksena, lukuisia kertoja syyllistyttiin vuoden 2014 ja Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan seurauksena.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555533973538934788 

2. https://twitter.com/AgnesCallamard/status/1555234095982149632 

3. https://kyivindependent.com/uncategorized/head-of-amnesty-international-ukraine-resigns 

4. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2022/08/ukraine-ukrainian-fighting-tactics-endanger-civilians/ 

5. https://www.nytimes.com/2022/03/06/world/europe/ukraine-irpin-civilian-death.html 

6. https://www.understandingwar.org/backgrounder/russian-offensive-campaign-assessment-april-8 

7. Sodan oikeussäännöt, Ulkoasiainministeriö – sivut 108 ja 118.

8. https://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2019/05/punaruskea-maailma-max-blumenthal.html 

9. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555533973538934788 

10. https://thegrayzone.com/2022/04/17/traitor-zelensky-assassination-kidnapping-arrest-political-opposition/ 

11. https://twitter.com/LittleDsrtFlowr/status/1556070976214863872 

12. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555494166553133056 

#StandWithUkraine