sekä Amnestyn Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen disinformatiivisesta toiminnasta
Amnesty Internationalin elokuun 4. päivä julkaisema Ukraina-raportti
(Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians) on herättänyt
aiheellista keskustelua ja kritiikkiä sosiaalisessa mediassa eri toimijoiden ja
henkilöiden taholta. Keskeisinä asioina kritiikissä nousee esille Amnestyn
raportin sisältämän yleistykset ja puutteet, kuin myös ylimielinen toiminta ja
raporttia laadittaessa myös YK:n peruskirjassa mainitut Ukrainan oikeudet
puolustaa maataan ja näiden oikeuksien (ja velvoitteiden) unohtaminen. Raportissa
ei myöskään viitata millään muotoa Geneven sopimuksissa määriteltyihin
sodankäynnin sääntöihin ja niiden kautta Ukrainalle syntyviin oikeuksiin puolustaa
suojeltuja paikkoja ja kohteita. Mutta mikä olennaisinta, raporttia
laadittaessa ei tunnuta huomioitavan lainkaan Venäjän sodankäyntitapaa, raportin
luettuani minulle tulee lähinnä tunne, että raportin laatijat kuvittelevat Venäjän
sodankäyntitavan johtuvan Ukrainan toiminnasta eikä päinvastoin.
Raportin julkaisun jälkeen Amnestyn toiminta
(henkilötasolla) on myös ollut ylimielistä sekä yksittäisten Amnestyn
alueellisten edustajien (esim. Suomessa johtokunnan jäsenen) taholta disinformatiivista
ja luottamusta entisestään horjuttavaa. (1) Asetelmaa ei lainkaan paranna Amnesty
Internationalin pääsihteerin Agnès Callamardin ylimielinen twiitti
raporttia seuranneen kritiikkimyrskyn jälkeen:
”Ukrainian
and Russian social media mobs and trolls: they are all at it today attacking @amnesty
investigations. This is called war propaganda, disinformation, misinformation.
This wont dent our impartiality and wont change the facts.” (2)
Amnestyn raportin ja organisaation toiminnan seurauksena
Amnestyn Ukrainan osaston johtaja Oksana Pokaltšuk on eronnut
tehtävästään. (3)
Amnestyn raportin otsikko – Ukraine: Ukrainian fighting
tactics endanger civilians eli Ukrainan taistelutaktiikat vaarantavat
siviilejä – yleistävä, koska mitään yksilöintiä ei esitetä, tarkoittaa tämä
sitä, että Ukrainan asevoimien taistelutaktiikat (sodankäyntitapa) vaarantaa
siviilejä. Ja hiukan myöhemmin raportissa Agnès Callamard painottaa: ”We have documented a pattern of
Ukrainian forces putting civilians at risk and violating the laws of war when
they operate in populated areas”. (4)
Amnestyn mukaan tällainen toiminta vetää venäläisten tulta
puoleensa (vaarantaen tuolloin siviileiden terveyden), vaikkakin samalla
huomautetaan, että kaikissa tapauksissa Venäjä ei toimi näin vaan se on myös
syyllistynyt sotarikoksiin. Raportin fundamentaalisia heikkouksia on yleistys
ja sen täydellinen huomiotta jättäminen, että Ukrainan toimet ovat seurausta
Venäjän laittomasta (koko Ukrainaan kohdistuneesta) hyökkäyssodasta, jossa
ensihetkistä lähtien tulitettiin sotilaskohteiden ohella myös siviilikohteita –
Venäjän epäonnistuttua nopeassa hyökkäyssodassa, entistä enemmän korostuu
Venäjän taholta siviileihin kohdistuvat sotatoimet.
Huomiotta jää myös se, että Venäjä on sodan ensihetkistä
lähtien vienyt itse taistelut kyliin ja kaupunkeihin sen pyrkiessä aluksi
valtaamaan/ miehittämään avainkaupungit oman huoltonsa varmistamiseksi ja
Ukrainan nujertamiseksi. Tämä sodankäyntitapa ei juurikaan ole jättänyt
Ukrainalle muita mahdollisuuksia kuin puolustaa niitä kaupunkeja ja lopulta
käydä sotaa niissä kaupungeissa. Siviileitä ei myöskään kärsimykseltä ole
pelastanut se, että Venäjän on onnistunut miehittää kaupungit nopeasti (ts.
siten, ettei Ukraina ehtinyt järjestää niiden puolustusta). Kiovan ympäristössä
lukuisat kaupungit päätyivät hyökkäyssodan ensimmäisinä päivinä Venäjän haltuun.
Ukrainan vapautettua ne lyhyestä miehityksestä, olemme lukeneet hirmutöistä
joihin venäläisjoukot lyhyen miehityksen kuluessa syyllistyivät (raiskauksia,
kidutusta, murhia, teloituksia). Voimme vaan pohtia kuinka monen henki ja terveys
olisi säästynyt, jos Ukraina olisi ehtinyt organisoida kaupunkien ja alueen
puolustuksen – mutta mikä tärkeintä, kaikkien henki ja terveys olisi säästynyt,
jos Venäjä ei olisi suorittanut rikollista offensiivia kaikkialle Ukrainaan 24.
helmikuuta 2022 alkaen. Venäjä on toteuttanut samoja julmuuksia muillakin
miehittämillään (ja sittemmin vapautetuilla) alueilla, kuten Ukrainan pohjois-
ja koillisosassa Tšernihivin alueella. Etelässä ja idässä miljoonat
ukrainalaiset elävät Venäjän miehittämillä alueilla, joilta toistaiseksi saamme
vain hajanaista tietoa siviileihin kohdistetuista raakuuksista.
Amnestyn naiivi kuvitelma tuntuu olevan, että sotaa olisi
käyty lineaarisesti kaupunkien ja kylien ulkopuolella, jolloin siviilit
olisivat säästyneet julmuuksilta. Ehkäpä pistinhyökkäykset tähän päälle…
Voidaan tietty pohtia, että olisiko Ukraina voinut tehdä
enemmän siviileiden evakuoimiseksi. Toisaalta Ukraina oli käynyt sotaa jo
kahdeksan vuotta (ennen 24. helmikuuta), eikä sillä välttämättä ollut
samanlaista kykyä laajoihin, ennalta suoritettuihin, evakuointeihin, koska
vastaaviin olisi tullut ryhtyä lukuisia kertoja viime vuosien kuluessa sodan
eskalaation uhatessa. Kyse on monen asian summasta, jota meidän on ehkäpä
hankala ymmärtää, koska olemme syntyneet ja kasvaneet turvalliseen maahan,
jossa yhteiskunta pitää huolta kansalaisistaan. Ukrainassa tilanne ei ole tämä,
mikä vähentää monilla halukkuutta jättää koti taakseen (se koti ja pieni
maatilkku, kun voi olla kaikki mitä omistaa, elämä on sidottu siihen palaan
omaisuutta).
Mutta samalla meidän on syytä huomioida se, että Venäjä ei
toimillaan edesauttanut ihmisten evakuointia – itse asiassa juuri päinvastoin.
Ukrainan käydessä Kiovan lähellä puolustustaisteluita, siviileitä pyrittiin
evakuoimaan alueilta, joilla sodittiin. Operaatioista ja evakuointikäytävistä sovittiin
sodan osapuolten välillä (kansainvälisten organisaatioiden avustuksella), tästä
huolimatta Kiovassakin useamman kerran venäläisjoukot tulittivat
evakuointikäytävällä kulkevia, saattaen eteneviä, siviilejä. Irpinissä
kokonainen perhe kuoli venäläisten tulitettua läheltä kranaatinheittimellä
evakuointikäytävää. (5) Sama toistui Mariupolin kohdalla lukuisia kertoja,
kaupungista avattiin vihreäkäytävä luoteeseen Zaporižžjan alueelle – lukuisia kertoja
tätä käytävää eteneviä siviileitä tulitettiin venäläisten toimesta.
Tulitus oli täysin tarkoituksellista ja harkittua, koska
jälleen kerran Ukraina, Kansainvälinen Punainen risti ja venäläinen osapuoli
olivat sopineet siviileiden evakuoinnista kaupungista. Näiden toimien eräs
seuraus oli se, että siviileitä evakuoitiin Venäjälle, näennäisesti
kansainvälisten organisaatioiden suojeluksessa, mutta tähän mennessä kymmenistä
jopa satoihin tuhansiin siviileihin on kadonnut suodatusleirien kautta
Venäjälle, ja samalla Venäjä pyrkii tietoisesti (ja sodankäynnin sääntöjen
vastaisesti) venäläistämään miehittämiään alueita, ilman, että kansainväliset
organisaatiot voivat vaikuttaa asiaan.
Ukrainan siviileiden evakuointi-operaatiossa merkittävässä roolissa
olivat myös rautatiet, Venäjä myös tiesi tämän ja niinpä se harkitusti ja
kylmäverisesti iski lukuisia kertoja rataverkkoa vastaan kuin myös siviileitä
kuljettavia junia vastaan sekä rautatieasemille. Venäjä suoritti tähän mennessä
tuhoisimman ohjushyökkäyksen Kramatorskin rautatieasemalle huhtikuun 8. päivä,
tietäen, että kyseisenä aamupäivänä asemalta lähtisi matkaan evakuointijuna
tuhansine siviileineen. (6) Ohjushyökkäyksessä menehtyi 59 siviiliä, joista 7
oli lapsia.
Sairaaloista ja suojelluista kohteista
Amnestyn raportista lainattua:
”Amnesty
International researchers witnessed Ukrainian forces using hospitals as de
facto military bases in five locations. In two towns, dozens of soldiers were
resting, milling about, and eating meals in hospitals. In another town,
soldiers were firing from near the hospital.
…
Using
hospitals for military purposes is a clear violation of international
humanitarian law.”
Kyse on muutamasta kerrasta, joiden perusteella ei pitäisi
tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tässä kohdin on myös
huomioitava mitä Geneven sopimus sanoo asiasta (VUONNA 1949 TEHTYJEN
GENEVEN YLEISSOPIMUSTEN LISÄPÖYTÄKIRJAT):
”13 artikla
Siviililääkintäyksiköiden suojelun lakkaaminen
1. Suojelu, johon siviililääkintäyksiköt ovat
oikeutettuja, lakkaa ainoastaan, jos niitä humanitaarisen toimintansa ohella
käytetään vihollista vahingoittavaan toimintaan. Suojelua ei kuitenkaan saa
lopettaa, ennen kuin asiasta on annettu varoitus ja, mikäli soveliasta,
kohtuullinen määräaika asetettu ja varoitus on jäänyt noudattamatta.
2. Seuraavien seikkojen ei katsota olevan vihollista
vahingoittavia:
a) että yksikön henkilöstö on varustettu kevyillä
henkilökohtaisilla aseilla itsensä ja hoidossaan olevien haavoittuneiden ja
sairaiden puolustamista varten;
b) että lääkintäyksikköä suojelee vartiojoukko,
vartiomiehet tai vartiosuojue;
c) että lääkintäyksiköstä löytyy sairailta ja
haavoittuneilta otettuja käsiaseita ja ampumatarvikkeita, joita ei vielä ole
luovutettu asianomaiselle viranomaiselle;
d) että asevoimiin kuuluvia tai muita taisteluun
osallistuvia on lääkintäyksikössä sairaanhoidollisista syistä.” (7)
Se, että sairaaloiden – pätee myös muihin suojeltuihin
kohteisiin – alueella tai lähistöllä on sotilaita, ei vielä tarkoita, että
kyseessä olisi sodankäynnin sääntöjen rikkomus, koska puolustaja saa asettaa
sairaaloiden alueelle tai läheisyyteen vartiojoukon, vartiomiehiä tai
vartiosuojueen, samoin puolustaja saa varustaa henkilöstön kevyillä
henkilökohtaisilla aseilla itsensä ja hoidossa olevien haavoittuneiden ja
sairaiden puolustamista varten. Ymmärrykseni mukaan sama pätee myös
kenttälääkintäyksiköitä ja sotasairaaloita.
Meidän on myös hyvä huomioida se, että Venäjän laajan
offensiivin alkuvaiheessa Ukrainaa kritisoitiin siitä, ettei se kyennyt
evakuoimaan ja/ tai suojelemaan riittävästi suojeluntarpeessa olevia siviilejä
(tarkoittaen laitoksiin sijoitettuja vammaisia ja vanhuksia). Tähän kiinnitettiin
huomiota sen jälkeen, kun idässä venäläisjoukot miehitettyään erään hoitolaitoksen
todennäköisesti tappoivat kaikki laitoksen asukkaat (laitoksessa hoidettiin
vammaisia ja vanhuksia, ja se sijaitsee Venäjän miehittämillä alueilla, eivätkä
puolueettomat tahot ole voineet vierailla siellä). Myös Kiovan alueella
venäläiset murhasivat laitoksiin jääneitä vajaakuntoisia vammaisia ja vanhuksia,
joita Ukraina ei ollut ehtinyt evakuoimaan/ suojelemaan.
Venäjän sodankäyntitapa on myös omiaan lisäämään
epävarmuutta. Se ei kunnioita suojeltuja kohteita (sairaalat, koulut,
kulttuurikohteet, voimalat jne.). Venäjän hyökkäyssodan alettua syyrialaiset (Bašar
al-Assadin hallinnon vastustajat) varoittivat ukrainalaisia kertomasta
kaikkien sairaaloiden tms. laitosten sijainteja venäläisille, koska tämä toimi
vain vetää Venäjän tulta puoleensa. Mariupolissa Venäjä pommitti teatteria, jonka
kummallekin puolelle oli kirjoitettu suurella ”lapsia” (Дети);
kaupungista evakuoituneet ovat lukuisia kertoja kuvailleet, kuinka venäläiset
tulittivat henkilöautoja ja pikkubusseja, joiden ikkunoihin oli isolla
kirjoitettu ”lapsia”. Kun venäläiset eivät kunnioita mitään sodankäynnin
sääntöjä, joutuvat ukrainalaiset äärimmäisen vaikeaan välikäteen, koska mitään
sääntöjä ei ole, mutta Ukrainan pyrkiessä noudattamaan niitä, pieninkin rikkomus
kääntyy venäläispropagandassa sitä vastaan. Ja nyt tätä Amnestyn raporttia
venäläiset sumeilematta käyttävät Ukrainaa vastaan, vain viikkoa sen jälkeen,
kun jäivät kiinni pöyristyttävistä sotarikoksista ja julmuuksista. Näyttää siltä,
ettei Amnestyllä ole kykyä tilannetajuun ja sodankäynnin luonteen tarkasteluun.
Ja kun puhumme laajemmin suojelluista kohteista (sairaalat,
koulut, kulttuurikohteet, voimalaitokset jne.) niin edellä mainitussa Geneven
sopimuksessa kirjoitetaan myös seuraavaa:
”5. Selkkauksen osapuolten on vältettävä sotilaskohteiden
sijoittamista 1 kappaleessa tarkoitettujen laitosten tai rakennelmien
läheisyyteen. Rakenteet, jotka on pystytetty yksinomaan suojelukohteiden
puolustamiseksi aseelliselta toiminnalta, ovat sallittuja. Ne eivät saa joutua
itse aseellisen toiminnan kohteeksi, edellyttäen ettei niitä käytetä
vihollisuuksiin muutoin kuin suojelukohteiden välttämättömäksi puolustamiseksi
aseelliselta toiminnalta ja että niiden aseistus on rajoitettu aseisiin, jotka
riittävät vain suojelukohteita vastaan suunnatun aseellisen toiminnan
torjumiseen”. (7)
Niin, se että koulun, sairaalan, kirkon, kulttuurikohteen,
voimalan läheisyydessä on puolustuksellisia rakenteita ei tee näistä vielä
sotilaskohteita. Toisaalta koulut lopettivat Ukrainassa toimintansa Venäjän
laajan offensiivin aikoihin, ja jos/ kun tämän jälkeen Ukrainan asevoimat
käyttää näitä kohteita majoitustiloina (esim. aluepuolustusjoukkoja kootessa)
eivät ne enää nauti suojellun kohteen statusta. Todennäköisesti Suomikin tulisi
toimimaan samalla tavalla joutuessaan laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi, koulujen
liikuntasaleja hyödynnettäisi joukkojen majoitustiloina tai jos ne toimisivat
kenttäsairaaloina, niitä olisi oikeus suojella vartiojoukoilla tms.
Koko Amnestyn raportista näyttää paistavan läpi se, ettei
siinä ymmärretä Venäjän hyökkäyssodan luonnetta ja tarkoitusta (Ukrainan eliminointi
valtiona ja ukrainalaisten eliminointi kansana), toisaalta toiminnassa paistaa
myös läpi ylimielisyys, jonka useampikin henkilö on nostanut esille, joihin
Amnestyn tarkkailijat olivat ottaneet yhteyttä sopiakseen haastatteluista tms.
mutta joita haastatteluja ei sitten koskaan pantu täytäntöön. Väistämättä herää
ikäviä ajatuksia Amnestyn toimintametodista, eikä näitä ajatuksia hälvennä
eräiden Amnestyn profiilihenkilöiden lausunnot, kuten Donatella Roveran,
joka on joko harhaanjohdettu tai valehtelee lännen myöntävän avun
perillemenosta, tai jollaiseen toimintaan Amnestyn Suomen osaston johtokunnan
jäsen Syksy Räsänen (kosmologi ja kansalaisaktivisti) sosiaalisessa
mediassa syyllistyy.
Syksy Räsänen valeuutisten, disinformaation ja
propagandan levittäjänä
Se, että Amnestyn Suomen johtokunnan jäsen Syksy Räsänen
jakaa hyvin disinformatiivista materiaalia ei ole mikään uusi asia, hän on jo
vuosien ajan jakanut ja levittänyt sosiaalisessa mediassa sellaisten sivustojen
materiaalia, joita (sivustoja ja materiaalia) voi pitää hyvin kyseenalaisina.
Rysky Riiheläinen blogissaan ”Punaruskea maailma: Max Blumenthal”
käsittelee yhtä tällaista henkilöä, Max Blumenthalia ja hänen The Grayzonea,
(8) jonka materiaalia Syksy Räsänen on toistuvasti (ja vailla kriittisiä
huomioita) levittänyt ja koskapa hän ei lausu kriittistä arviota jakamastaan
aineistosta, voidaan olettaa jakamisperusteen olevan jokin aivan muu – vaikkapa
ajatuksen hyväksyntä.
Syksy Räsänen on myös jakanut aktiivisesti muuta Syyrian
hallintoa tukevien tahojen toimittamaa disinformatiivista tai puhtaan
propagandistista materiaalia, joissa myös kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon
julmuudet, kuten kemiallisten aseiden käyttö tai laajamittainen kidutus.
Räsänen on myös kyseenalaistanut Bellingcatin tutkimukset.
Huomioitavaa on myös se, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman
offensiivin alla Räsänen jakoi Alan MacLeodin kirjoitelmia, joissa tämä
väitti lännen aseistavan ukrainalaisia uusnatseja, jotta nämä kävisivät ”brutaalia
sotaa” miehitetyn Ukrainan venäjänkielisiä kohtaan – käytännössä siis
suorittaisivat kansanmurhan alueella (toistaen näin Vladimir Putinin
narratiivia venäläisiä ja venäjän kielisiä uhkaavasta kansanmurhasta). Venäjän
24. helmikuuta alkaneen hyökkäyssodan jälkeen Syksy Räsäsen kommenteista
paistaa kaikella tapaa läpi what-aboutismi eli kansanomaisemmin mutkuttelu,
jossa keskustelua pyritään siirtämään Venäjän brutaaleista sotarikoksista aivan
jonnekin muualle.
Jos ulotamme tarkastelun yksittäisiin twiitteihin, seuraava
herättää kiinnostusta, kun huomioimme kenen kirjoittamasta tekstistä on kyse ja
missä se on julkaistu –
”Venäjän hyökkäyksen jälkeisistä tapahtumista ei ole yhtä
kattavia raportteja, mutta ks. tämä artikkeli.” Syksy Räsänen twiitissään
5. elokuuta 2022 suositellessaan The Grayzonessa julkaistua ja Esha
Krishnaswamyn ja Max Blumenthalin kirjoittamaa (toimittamaa) katsausta ”’One
less traitor’: Zelensky oversees campaign of assassination, kidnapping and
torture of political opposition”, joka on julkaistu 17. huhtikuuta 2022. (9
ja 10)
Kun huomioidaan tapahtumaketju helmikuun lopulta 2022
lähtien, niin kyse on käytännössä aivan samasta, jos joku jakaisi ilmeisen
suositeltavana artikkelina kolmannessa valtakunnassa tuotettua propagandaa.
Artikkelin kirjoittajista voidaan vielä huomioida se, että Esha
Krishnaswamy on julkisesti (sosiaalisessa mediassa) sitä mieltä, ettei
Suomikaan ansaitse itsenäisyyttä, hän on myös sitä mieltä, että Baltian maiden
ohella myös Suomessa on natsihallinto. (11) Tällaisia mielipiteitä jakaa ja
levittää siis henkilö, jonka, yhdessä Blumenthalin kanssa, kirjoittamaa
artikkelia Räsänen jakaa ilman kritiikin sanaa toistaen samanaikaisesti
sosiaalisessa mediassa Venäjän narratiivia Ukrainan sisällissodasta. (12) Omissa
silmissäni tällainen toiminta Räsäsen taholta kyseenalaistaa myös hänen muun
ammatillisen kompetenssinsa – toteutetaanko sitä yhtä punaruskeiden silmälasien
takaa tarkasteltuna.
* * *
Vaikka Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamardi
yrittää ohittaa kritiikin trollien ja väkijoukkojen yritykseksi painostaa
raportin laatijoita, tämän – puutteellisen ja todellisuudesta irrallisen –
raportin kritisointiin on aihetta. Sitä ovat kritisoineet poliitikkojen ohella
Ukrainassa työskennelleet ja rintamaolosuhteissa aikaansa viettäneet;
kritiikkiä ovat esittäneet (perustellusti) myös sotilaat – josta osan olen
itsekin huomioinut edellä. Kritiikissä on huomioitu tilanne rintamalla, sodankäyntitapa
ja keinot, joihin Venäjä syyllistyy kuin myös YK:n peruskirjan Ukrainalle
suomat oikeudet itsensä puolustamiseen ja Geneven sopimus, johon itsekin edellä
viittaan.
Kyse ei myöskään ole siitä, etteikö Ukrainan toimia tule
tarkastella – näin pitää tehdä. Kyse onkin etenkin siitä, että miten ja milloin
ja kuinka asiat tuodaan julki. Onko Ukrainaa kohdeltu oikein tilanteessa, jossa
sen kimppuun on täysin oikeudettomasti hyökätty ja jossa hyökkääjä eli Venäjä
päivittäin syyllistyy mittaviin sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä
vastaan? Amnesty kohtelee Ukrainaa samalla tapaa epätasa-arvoisesti johon
ETYJ:n taholta, epäilemättä Venäjän painostuksen seurauksena, lukuisia kertoja
syyllistyttiin vuoden 2014 ja Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen
ja Itä-Ukrainan sodan seurauksena.
Marko
Lähteet:
1. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555533973538934788
2. https://twitter.com/AgnesCallamard/status/1555234095982149632
3. https://kyivindependent.com/uncategorized/head-of-amnesty-international-ukraine-resigns
5. https://www.nytimes.com/2022/03/06/world/europe/ukraine-irpin-civilian-death.html
6. https://www.understandingwar.org/backgrounder/russian-offensive-campaign-assessment-april-8
7. Sodan oikeussäännöt, Ulkoasiainministeriö – sivut 108 ja 118.
8. https://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2019/05/punaruskea-maailma-max-blumenthal.html
9. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555533973538934788
11. https://twitter.com/LittleDsrtFlowr/status/1556070976214863872
12. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555494166553133056
#StandWithUkraine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.