Huomioita Amnestyn Ukraina-raportista –

sekä Amnestyn Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen disinformatiivisesta toiminnasta

Amnesty Internationalin elokuun 4. päivä julkaisema Ukraina-raportti (Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians) on herättänyt aiheellista keskustelua ja kritiikkiä sosiaalisessa mediassa eri toimijoiden ja henkilöiden taholta. Keskeisinä asioina kritiikissä nousee esille Amnestyn raportin sisältämän yleistykset ja puutteet, kuin myös ylimielinen toiminta ja raporttia laadittaessa myös YK:n peruskirjassa mainitut Ukrainan oikeudet puolustaa maataan ja näiden oikeuksien (ja velvoitteiden) unohtaminen. Raportissa ei myöskään viitata millään muotoa Geneven sopimuksissa määriteltyihin sodankäynnin sääntöihin ja niiden kautta Ukrainalle syntyviin oikeuksiin puolustaa suojeltuja paikkoja ja kohteita. Mutta mikä olennaisinta, raporttia laadittaessa ei tunnuta huomioitavan lainkaan Venäjän sodankäyntitapaa, raportin luettuani minulle tulee lähinnä tunne, että raportin laatijat kuvittelevat Venäjän sodankäyntitavan johtuvan Ukrainan toiminnasta eikä päinvastoin.

Raportin julkaisun jälkeen Amnestyn toiminta (henkilötasolla) on myös ollut ylimielistä sekä yksittäisten Amnestyn alueellisten edustajien (esim. Suomessa johtokunnan jäsenen) taholta disinformatiivista ja luottamusta entisestään horjuttavaa. (1) Asetelmaa ei lainkaan paranna Amnesty Internationalin pääsihteerin Agnès Callamardin ylimielinen twiitti raporttia seuranneen kritiikkimyrskyn jälkeen:

”Ukrainian and Russian social media mobs and trolls: they are all at it today attacking @amnesty investigations. This is called war propaganda, disinformation, misinformation. This wont dent our impartiality and wont change the facts.” (2)

Amnestyn raportin ja organisaation toiminnan seurauksena Amnestyn Ukrainan osaston johtaja Oksana Pokaltšuk on eronnut tehtävästään. (3)

Amnestyn raportin otsikko – Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians eli Ukrainan taistelutaktiikat vaarantavat siviilejä – yleistävä, koska mitään yksilöintiä ei esitetä, tarkoittaa tämä sitä, että Ukrainan asevoimien taistelutaktiikat (sodankäyntitapa) vaarantaa siviilejä. Ja hiukan myöhemmin raportissa Agnès Callamard painottaa: ”We have documented a pattern of Ukrainian forces putting civilians at risk and violating the laws of war when they operate in populated areas”. (4)

Amnestyn mukaan tällainen toiminta vetää venäläisten tulta puoleensa (vaarantaen tuolloin siviileiden terveyden), vaikkakin samalla huomautetaan, että kaikissa tapauksissa Venäjä ei toimi näin vaan se on myös syyllistynyt sotarikoksiin. Raportin fundamentaalisia heikkouksia on yleistys ja sen täydellinen huomiotta jättäminen, että Ukrainan toimet ovat seurausta Venäjän laittomasta (koko Ukrainaan kohdistuneesta) hyökkäyssodasta, jossa ensihetkistä lähtien tulitettiin sotilaskohteiden ohella myös siviilikohteita – Venäjän epäonnistuttua nopeassa hyökkäyssodassa, entistä enemmän korostuu Venäjän taholta siviileihin kohdistuvat sotatoimet.

Huomiotta jää myös se, että Venäjä on sodan ensihetkistä lähtien vienyt itse taistelut kyliin ja kaupunkeihin sen pyrkiessä aluksi valtaamaan/ miehittämään avainkaupungit oman huoltonsa varmistamiseksi ja Ukrainan nujertamiseksi. Tämä sodankäyntitapa ei juurikaan ole jättänyt Ukrainalle muita mahdollisuuksia kuin puolustaa niitä kaupunkeja ja lopulta käydä sotaa niissä kaupungeissa. Siviileitä ei myöskään kärsimykseltä ole pelastanut se, että Venäjän on onnistunut miehittää kaupungit nopeasti (ts. siten, ettei Ukraina ehtinyt järjestää niiden puolustusta). Kiovan ympäristössä lukuisat kaupungit päätyivät hyökkäyssodan ensimmäisinä päivinä Venäjän haltuun. Ukrainan vapautettua ne lyhyestä miehityksestä, olemme lukeneet hirmutöistä joihin venäläisjoukot lyhyen miehityksen kuluessa syyllistyivät (raiskauksia, kidutusta, murhia, teloituksia). Voimme vaan pohtia kuinka monen henki ja terveys olisi säästynyt, jos Ukraina olisi ehtinyt organisoida kaupunkien ja alueen puolustuksen – mutta mikä tärkeintä, kaikkien henki ja terveys olisi säästynyt, jos Venäjä ei olisi suorittanut rikollista offensiivia kaikkialle Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 alkaen. Venäjä on toteuttanut samoja julmuuksia muillakin miehittämillään (ja sittemmin vapautetuilla) alueilla, kuten Ukrainan pohjois- ja koillisosassa Tšernihivin alueella. Etelässä ja idässä miljoonat ukrainalaiset elävät Venäjän miehittämillä alueilla, joilta toistaiseksi saamme vain hajanaista tietoa siviileihin kohdistetuista raakuuksista.

Amnestyn naiivi kuvitelma tuntuu olevan, että sotaa olisi käyty lineaarisesti kaupunkien ja kylien ulkopuolella, jolloin siviilit olisivat säästyneet julmuuksilta. Ehkäpä pistinhyökkäykset tähän päälle…

Voidaan tietty pohtia, että olisiko Ukraina voinut tehdä enemmän siviileiden evakuoimiseksi. Toisaalta Ukraina oli käynyt sotaa jo kahdeksan vuotta (ennen 24. helmikuuta), eikä sillä välttämättä ollut samanlaista kykyä laajoihin, ennalta suoritettuihin, evakuointeihin, koska vastaaviin olisi tullut ryhtyä lukuisia kertoja viime vuosien kuluessa sodan eskalaation uhatessa. Kyse on monen asian summasta, jota meidän on ehkäpä hankala ymmärtää, koska olemme syntyneet ja kasvaneet turvalliseen maahan, jossa yhteiskunta pitää huolta kansalaisistaan. Ukrainassa tilanne ei ole tämä, mikä vähentää monilla halukkuutta jättää koti taakseen (se koti ja pieni maatilkku, kun voi olla kaikki mitä omistaa, elämä on sidottu siihen palaan omaisuutta).

Mutta samalla meidän on syytä huomioida se, että Venäjä ei toimillaan edesauttanut ihmisten evakuointia – itse asiassa juuri päinvastoin. Ukrainan käydessä Kiovan lähellä puolustustaisteluita, siviileitä pyrittiin evakuoimaan alueilta, joilla sodittiin. Operaatioista ja evakuointikäytävistä sovittiin sodan osapuolten välillä (kansainvälisten organisaatioiden avustuksella), tästä huolimatta Kiovassakin useamman kerran venäläisjoukot tulittivat evakuointikäytävällä kulkevia, saattaen eteneviä, siviilejä. Irpinissä kokonainen perhe kuoli venäläisten tulitettua läheltä kranaatinheittimellä evakuointikäytävää. (5) Sama toistui Mariupolin kohdalla lukuisia kertoja, kaupungista avattiin vihreäkäytävä luoteeseen Zaporižžjan alueelle – lukuisia kertoja tätä käytävää eteneviä siviileitä tulitettiin venäläisten toimesta.

Tulitus oli täysin tarkoituksellista ja harkittua, koska jälleen kerran Ukraina, Kansainvälinen Punainen risti ja venäläinen osapuoli olivat sopineet siviileiden evakuoinnista kaupungista. Näiden toimien eräs seuraus oli se, että siviileitä evakuoitiin Venäjälle, näennäisesti kansainvälisten organisaatioiden suojeluksessa, mutta tähän mennessä kymmenistä jopa satoihin tuhansiin siviileihin on kadonnut suodatusleirien kautta Venäjälle, ja samalla Venäjä pyrkii tietoisesti (ja sodankäynnin sääntöjen vastaisesti) venäläistämään miehittämiään alueita, ilman, että kansainväliset organisaatiot voivat vaikuttaa asiaan.

Ukrainan siviileiden evakuointi-operaatiossa merkittävässä roolissa olivat myös rautatiet, Venäjä myös tiesi tämän ja niinpä se harkitusti ja kylmäverisesti iski lukuisia kertoja rataverkkoa vastaan kuin myös siviileitä kuljettavia junia vastaan sekä rautatieasemille. Venäjä suoritti tähän mennessä tuhoisimman ohjushyökkäyksen Kramatorskin rautatieasemalle huhtikuun 8. päivä, tietäen, että kyseisenä aamupäivänä asemalta lähtisi matkaan evakuointijuna tuhansine siviileineen. (6) Ohjushyökkäyksessä menehtyi 59 siviiliä, joista 7 oli lapsia.

Sairaaloista ja suojelluista kohteista

Amnestyn raportista lainattua:

”Amnesty International researchers witnessed Ukrainian forces using hospitals as de facto military bases in five locations. In two towns, dozens of soldiers were resting, milling about, and eating meals in hospitals. In another town, soldiers were firing from near the hospital.

…

Using hospitals for military purposes is a clear violation of international humanitarian law.”

Kyse on muutamasta kerrasta, joiden perusteella ei pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tässä kohdin on myös huomioitava mitä Geneven sopimus sanoo asiasta (VUONNA 1949 TEHTYJEN GENEVEN YLEISSOPIMUSTEN LISÄPÖYTÄKIRJAT):

”13 artikla

Siviililääkintäyksiköiden suojelun lakkaaminen

1. Suojelu, johon siviililääkintäyksiköt ovat oikeutettuja, lakkaa ainoastaan, jos niitä humanitaarisen toimintansa ohella käytetään vihollista vahingoittavaan toimintaan. Suojelua ei kuitenkaan saa lopettaa, ennen kuin asiasta on annettu varoitus ja, mikäli soveliasta, kohtuullinen määräaika asetettu ja varoitus on jäänyt noudattamatta.

2. Seuraavien seikkojen ei katsota olevan vihollista vahingoittavia:

a) että yksikön henkilöstö on varustettu kevyillä henkilökohtaisilla aseilla itsensä ja hoidossaan olevien haavoittuneiden ja sairaiden puolustamista varten;

b) että lääkintäyksikköä suojelee vartiojoukko, vartiomiehet tai vartiosuojue;

c) että lääkintäyksiköstä löytyy sairailta ja haavoittuneilta otettuja käsiaseita ja ampumatarvikkeita, joita ei vielä ole luovutettu asianomaiselle viranomaiselle;

d) että asevoimiin kuuluvia tai muita taisteluun osallistuvia on lääkintäyksikössä sairaanhoidollisista syistä.” (7)

Se, että sairaaloiden – pätee myös muihin suojeltuihin kohteisiin – alueella tai lähistöllä on sotilaita, ei vielä tarkoita, että kyseessä olisi sodankäynnin sääntöjen rikkomus, koska puolustaja saa asettaa sairaaloiden alueelle tai läheisyyteen vartiojoukon, vartiomiehiä tai vartiosuojueen, samoin puolustaja saa varustaa henkilöstön kevyillä henkilökohtaisilla aseilla itsensä ja hoidossa olevien haavoittuneiden ja sairaiden puolustamista varten. Ymmärrykseni mukaan sama pätee myös kenttälääkintäyksiköitä ja sotasairaaloita.

Meidän on myös hyvä huomioida se, että Venäjän laajan offensiivin alkuvaiheessa Ukrainaa kritisoitiin siitä, ettei se kyennyt evakuoimaan ja/ tai suojelemaan riittävästi suojeluntarpeessa olevia siviilejä (tarkoittaen laitoksiin sijoitettuja vammaisia ja vanhuksia). Tähän kiinnitettiin huomiota sen jälkeen, kun idässä venäläisjoukot miehitettyään erään hoitolaitoksen todennäköisesti tappoivat kaikki laitoksen asukkaat (laitoksessa hoidettiin vammaisia ja vanhuksia, ja se sijaitsee Venäjän miehittämillä alueilla, eivätkä puolueettomat tahot ole voineet vierailla siellä). Myös Kiovan alueella venäläiset murhasivat laitoksiin jääneitä vajaakuntoisia vammaisia ja vanhuksia, joita Ukraina ei ollut ehtinyt evakuoimaan/ suojelemaan.

Venäjän sodankäyntitapa on myös omiaan lisäämään epävarmuutta. Se ei kunnioita suojeltuja kohteita (sairaalat, koulut, kulttuurikohteet, voimalat jne.). Venäjän hyökkäyssodan alettua syyrialaiset (Bašar al-Assadin hallinnon vastustajat) varoittivat ukrainalaisia kertomasta kaikkien sairaaloiden tms. laitosten sijainteja venäläisille, koska tämä toimi vain vetää Venäjän tulta puoleensa. Mariupolissa Venäjä pommitti teatteria, jonka kummallekin puolelle oli kirjoitettu suurella ”lapsia” (Дети); kaupungista evakuoituneet ovat lukuisia kertoja kuvailleet, kuinka venäläiset tulittivat henkilöautoja ja pikkubusseja, joiden ikkunoihin oli isolla kirjoitettu ”lapsia”. Kun venäläiset eivät kunnioita mitään sodankäynnin sääntöjä, joutuvat ukrainalaiset äärimmäisen vaikeaan välikäteen, koska mitään sääntöjä ei ole, mutta Ukrainan pyrkiessä noudattamaan niitä, pieninkin rikkomus kääntyy venäläispropagandassa sitä vastaan. Ja nyt tätä Amnestyn raporttia venäläiset sumeilematta käyttävät Ukrainaa vastaan, vain viikkoa sen jälkeen, kun jäivät kiinni pöyristyttävistä sotarikoksista ja julmuuksista. Näyttää siltä, ettei Amnestyllä ole kykyä tilannetajuun ja sodankäynnin luonteen tarkasteluun.

Ja kun puhumme laajemmin suojelluista kohteista (sairaalat, koulut, kulttuurikohteet, voimalaitokset jne.) niin edellä mainitussa Geneven sopimuksessa kirjoitetaan myös seuraavaa:

”5. Selkkauksen osapuolten on vältettävä sotilaskohteiden sijoittamista 1 kappaleessa tarkoitettujen laitosten tai rakennelmien läheisyyteen. Rakenteet, jotka on pystytetty yksinomaan suojelukohteiden puolustamiseksi aseelliselta toiminnalta, ovat sallittuja. Ne eivät saa joutua itse aseellisen toiminnan kohteeksi, edellyttäen ettei niitä käytetä vihollisuuksiin muutoin kuin suojelukohteiden välttämättömäksi puolustamiseksi aseelliselta toiminnalta ja että niiden aseistus on rajoitettu aseisiin, jotka riittävät vain suojelukohteita vastaan suunnatun aseellisen toiminnan torjumiseen”. (7)

Niin, se että koulun, sairaalan, kirkon, kulttuurikohteen, voimalan läheisyydessä on puolustuksellisia rakenteita ei tee näistä vielä sotilaskohteita. Toisaalta koulut lopettivat Ukrainassa toimintansa Venäjän laajan offensiivin aikoihin, ja jos/ kun tämän jälkeen Ukrainan asevoimat käyttää näitä kohteita majoitustiloina (esim. aluepuolustusjoukkoja kootessa) eivät ne enää nauti suojellun kohteen statusta. Todennäköisesti Suomikin tulisi toimimaan samalla tavalla joutuessaan laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi, koulujen liikuntasaleja hyödynnettäisi joukkojen majoitustiloina tai jos ne toimisivat kenttäsairaaloina, niitä olisi oikeus suojella vartiojoukoilla tms.

Koko Amnestyn raportista näyttää paistavan läpi se, ettei siinä ymmärretä Venäjän hyökkäyssodan luonnetta ja tarkoitusta (Ukrainan eliminointi valtiona ja ukrainalaisten eliminointi kansana), toisaalta toiminnassa paistaa myös läpi ylimielisyys, jonka useampikin henkilö on nostanut esille, joihin Amnestyn tarkkailijat olivat ottaneet yhteyttä sopiakseen haastatteluista tms. mutta joita haastatteluja ei sitten koskaan pantu täytäntöön. Väistämättä herää ikäviä ajatuksia Amnestyn toimintametodista, eikä näitä ajatuksia hälvennä eräiden Amnestyn profiilihenkilöiden lausunnot, kuten Donatella Roveran, joka on joko harhaanjohdettu tai valehtelee lännen myöntävän avun perillemenosta, tai jollaiseen toimintaan Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen Syksy Räsänen (kosmologi ja kansalaisaktivisti) sosiaalisessa mediassa syyllistyy.

 

Syksy Räsänen valeuutisten, disinformaation ja propagandan levittäjänä

Se, että Amnestyn Suomen johtokunnan jäsen Syksy Räsänen jakaa hyvin disinformatiivista materiaalia ei ole mikään uusi asia, hän on jo vuosien ajan jakanut ja levittänyt sosiaalisessa mediassa sellaisten sivustojen materiaalia, joita (sivustoja ja materiaalia) voi pitää hyvin kyseenalaisina. Rysky Riiheläinen blogissaan ”Punaruskea maailma: Max Blumenthal” käsittelee yhtä tällaista henkilöä, Max Blumenthalia ja hänen The Grayzonea, (8) jonka materiaalia Syksy Räsänen on toistuvasti (ja vailla kriittisiä huomioita) levittänyt ja koskapa hän ei lausu kriittistä arviota jakamastaan aineistosta, voidaan olettaa jakamisperusteen olevan jokin aivan muu – vaikkapa ajatuksen hyväksyntä.

Syksy Räsänen on myös jakanut aktiivisesti muuta Syyrian hallintoa tukevien tahojen toimittamaa disinformatiivista tai puhtaan propagandistista materiaalia, joissa myös kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet, kuten kemiallisten aseiden käyttö tai laajamittainen kidutus. Räsänen on myös kyseenalaistanut Bellingcatin tutkimukset.

Huomioitavaa on myös se, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman offensiivin alla Räsänen jakoi Alan MacLeodin kirjoitelmia, joissa tämä väitti lännen aseistavan ukrainalaisia uusnatseja, jotta nämä kävisivät ”brutaalia sotaa” miehitetyn Ukrainan venäjänkielisiä kohtaan – käytännössä siis suorittaisivat kansanmurhan alueella (toistaen näin Vladimir Putinin narratiivia venäläisiä ja venäjän kielisiä uhkaavasta kansanmurhasta). Venäjän 24. helmikuuta alkaneen hyökkäyssodan jälkeen Syksy Räsäsen kommenteista paistaa kaikella tapaa läpi what-aboutismi eli kansanomaisemmin mutkuttelu, jossa keskustelua pyritään siirtämään Venäjän brutaaleista sotarikoksista aivan jonnekin muualle.

Jos ulotamme tarkastelun yksittäisiin twiitteihin, seuraava herättää kiinnostusta, kun huomioimme kenen kirjoittamasta tekstistä on kyse ja missä se on julkaistu –

”Venäjän hyökkäyksen jälkeisistä tapahtumista ei ole yhtä kattavia raportteja, mutta ks. tämä artikkeli.” Syksy Räsänen twiitissään 5. elokuuta 2022 suositellessaan The Grayzonessa julkaistua ja Esha Krishnaswamyn ja Max Blumenthalin kirjoittamaa (toimittamaa) katsausta ”’One less traitor’: Zelensky oversees campaign of assassination, kidnapping and torture of political opposition”, joka on julkaistu 17. huhtikuuta 2022. (9 ja 10) 

Kun huomioidaan tapahtumaketju helmikuun lopulta 2022 lähtien, niin kyse on käytännössä aivan samasta, jos joku jakaisi ilmeisen suositeltavana artikkelina kolmannessa valtakunnassa tuotettua propagandaa.  

Artikkelin kirjoittajista voidaan vielä huomioida se, että Esha Krishnaswamy on julkisesti (sosiaalisessa mediassa) sitä mieltä, ettei Suomikaan ansaitse itsenäisyyttä, hän on myös sitä mieltä, että Baltian maiden ohella myös Suomessa on natsihallinto. (11) Tällaisia mielipiteitä jakaa ja levittää siis henkilö, jonka, yhdessä Blumenthalin kanssa, kirjoittamaa artikkelia Räsänen jakaa ilman kritiikin sanaa toistaen samanaikaisesti sosiaalisessa mediassa Venäjän narratiivia Ukrainan sisällissodasta. (12) Omissa silmissäni tällainen toiminta Räsäsen taholta kyseenalaistaa myös hänen muun ammatillisen kompetenssinsa – toteutetaanko sitä yhtä punaruskeiden silmälasien takaa tarkasteltuna.

* * *

Vaikka Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamardi yrittää ohittaa kritiikin trollien ja väkijoukkojen yritykseksi painostaa raportin laatijoita, tämän – puutteellisen ja todellisuudesta irrallisen – raportin kritisointiin on aihetta. Sitä ovat kritisoineet poliitikkojen ohella Ukrainassa työskennelleet ja rintamaolosuhteissa aikaansa viettäneet; kritiikkiä ovat esittäneet (perustellusti) myös sotilaat – josta osan olen itsekin huomioinut edellä. Kritiikissä on huomioitu tilanne rintamalla, sodankäyntitapa ja keinot, joihin Venäjä syyllistyy kuin myös YK:n peruskirjan Ukrainalle suomat oikeudet itsensä puolustamiseen ja Geneven sopimus, johon itsekin edellä viittaan.

Kyse ei myöskään ole siitä, etteikö Ukrainan toimia tule tarkastella – näin pitää tehdä. Kyse onkin etenkin siitä, että miten ja milloin ja kuinka asiat tuodaan julki. Onko Ukrainaa kohdeltu oikein tilanteessa, jossa sen kimppuun on täysin oikeudettomasti hyökätty ja jossa hyökkääjä eli Venäjä päivittäin syyllistyy mittaviin sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä vastaan? Amnesty kohtelee Ukrainaa samalla tapaa epätasa-arvoisesti johon ETYJ:n taholta, epäilemättä Venäjän painostuksen seurauksena, lukuisia kertoja syyllistyttiin vuoden 2014 ja Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan seurauksena.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555533973538934788 

2. https://twitter.com/AgnesCallamard/status/1555234095982149632 

3. https://kyivindependent.com/uncategorized/head-of-amnesty-international-ukraine-resigns 

4. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2022/08/ukraine-ukrainian-fighting-tactics-endanger-civilians/ 

5. https://www.nytimes.com/2022/03/06/world/europe/ukraine-irpin-civilian-death.html 

6. https://www.understandingwar.org/backgrounder/russian-offensive-campaign-assessment-april-8 

7. Sodan oikeussäännöt, Ulkoasiainministeriö – sivut 108 ja 118.

8. https://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2019/05/punaruskea-maailma-max-blumenthal.html 

9. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555533973538934788 

10. https://thegrayzone.com/2022/04/17/traitor-zelensky-assassination-kidnapping-arrest-political-opposition/ 

11. https://twitter.com/LittleDsrtFlowr/status/1556070976214863872 

12. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555494166553133056 

#StandWithUkraine