Propagandisti Putkosen kohteena Ukrainan presidentinvaalit

Suomalaisen propagandisti Janus Putkosen päivitys Ivan Putkov-tilillä 5. maaliskuuta 2019: Päätin kokeilla mitä "vaalivaikuttaminen" voisi olla. Otan kuitenkin kohteeksi Ukrainan vaalit, koska olen Suomen separatisti.

Tämän jälkeen Putkonen aloitti pienuimuotoisen vaikuttamisoperaation, johon kuuluu olennaisena osana vaaleihin liittyvän disinformaation jakaminen sosiaalisessa mediassa sekä erilaisissa venäläismedioissa tai läntisissä (konservatiivisissa) vasta- ja valemedioissa, joita Venäjä tukee tavalla tai toisella. Seuraavaksi lyhyinä havaintoina Putkosen toiminta sekä julkaisut, joissa Putkosen kampanja on positiivisesti tavalla tai toisella huomioitu.

Facebook päivityksen perusteella Janus Putkonen aloitti kampanjan maaliskuun 12. päivä avaamalla Change.org sivulla ”Stop Fake Elections in Ukraine” -kampanjan. Samana päivänä hän perusti kampanjalle sivut ja ryhmän Facebookiin.

"Stop Fake Elections in Ukraine!" lisättynä tekstillä "Propaganda Campaign!"

Maaliskuun 13. päivä Putkonen aloitti kampanjaa tukevan blogin kirjoittamisen, (1) blogin ensimmäinen kirjoitus on ”Official Ukrainian election monitors, Azov-ultranationalists, ‘ready to punch’ violators”, kampanjointi sosiaalisessa mediassa pääsee kunnolla vauhtiin.

Seuraavina päivinä Putkonen julkaisee usealla eri kielellä kirjoitettuja blogeja hänen kampanjastaan, seuraavien päivien kuluessa blogeja julkaistaan pääasiassa englanniksi ja suomeksi.

Maaliskuun 19. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toimivat propagandajulkaisut Dan-News ja Lug-Info kumpikin julkaisevat kirjoituksen Putkosen kampanjasta. Donetskin alueella ”toimitettu” Dan-News otsikolla “В Европе призвали не признавать предстоящие выборы президента на Украине” ja vastaavasti Luhanskin alueella ”toimitettu” (2) Lug-Info otsikolla ”Тысячи жителей разных стран подписали петицию о непризнании выборов на Украине” (3).

Maaliskuun 21. Saksassa toimitettu, äärioikeistoa tukeva, Zuerst! julkaisee kampanjasta artikkelin ”Finne startet Petition gegen die ukrainische Präsidentschaftswahl: „Stoppt die Fake-Wahl!’.” (4) Zuerstin päätoimittaja on Venäjää voimakkaasti tukeva, Janus Putkosenkin miehitetyssä Itä-Ukrainassa tavannut, Manuel Ochsenreiter, jolla on yhteyksiä saksalaiseen Vaihtoehto Saksalle eli AfD-puolueeseen sekä Venäjän valtionmedioihin. Ochsenreiterin väitetään olevan Uzhorodissa sijainneen unkarilaisvähemmistön kulttuurikeskuksen tuhopolton tilaaja. Tuhopoltosta syytetään kolmea puolalaista äärioikeistoon kuulunutta miestä. (5) Uzhorod sijaitsee Taka-Karpatiassa Ukrainassa.

Putkonen ja Ochsenreiter miehitetyssä Itä-Ukrainassa, kuva Putkosen ”Ivan Putkov” FB-tililtä.

Maaliskuun 22. Free West Media kirjoittaa Putkosen kampanjasta ”Are the Ukrainian presidential elections “fake”?” (6) ja seuraavana päivänä  23. maaliskuuta italialainen L’AntiDiplomatico tarttuu aiheeseen artikkelin muodossa. (7) L’AntiDiplomaticoa on kuvattu EU DisinfoLab’in katsauksessa ”Developing a disinformation detection system and sourcing it live v. 2018” seuraavasti ”a highly-followed account pushing pro-Russian content” – joten ei ihme, että Putkonen on saanut kirjoituksen julkaistua kyseisessä mediassa.

Free West Media on konservatiivinen julkaisu, jossa toisinaan lähteinä käytetään äärioikeiston julkaisuja, Media Bias/ Fact Checkin mukaan ”Overall, we rate Free West Media Right Biased and Mixed for factual reporting due to the use of poor sources”. (8) Free West Median domanin omistaa Vávra Suk, tsekkoslovakialaistaustainen ruotsalaistunut kansallismielinen poliitikko.

Seuraavien päivien aikana useita blogijulkaisuja aiheesta, samoin keskustelua sosiaalisessa mediassa – jossa myös levitetään disinformaatiota Ukrainan vaaleista keskustelijoiden toimesta Putkosen oikaisematta niitä. 

Todennäköisesti tässä keskustelussa osallistujat ovat sekoittaneet toisiinsa vaalit vapaassa Ukrainassa ja miehitetyssä Itä-Ukrainassa, jossa alueella järjestettyihin vaaleihin ETYJ ei ole – tunnetuista syistä johtuen – lähettänyt vaalitarkkailijoita, sen sijaan Ukrainassa järjestettävien presidentinvaalien valvontaan ETYJ tuttuun tapaan osallistuu.

Itä-Ukrainassa miehitetyn Luhanskin alueella paikallinen media tekee uutisia Putkosen kampanjasta ja sen kokemista vaikeuksista – kuten siitä, että kampanjaan osallistuneiden kannattajien lukumäärän yllättävään pienenemiseen kampanjan edetessä. Palaan edelliseen aiheeseen tuonnempana.

Maaliskuun 26. Janus Putkonen Ivan Putkov tilillään kirjoittaa seuraavan päivityksen:

”Luganskin päämies oli kuullut tänään adressista ja sen vaikeuksista. LPR hallinnosta tuli kiitos ja kutsu sunnuntain tapahtumiin” – Luhanskin sunnuntaisista tapahtumista en tiedä, mutta Donetskissa kymmenillä linja-autoilla kansalaisia kootaan mielenosoitukseen vastustamaan Ukrainan vapaita vaaleja. Donetskin alueella eräillä työpaikoilla osallistuminen mielenilmaukseen on työpaikan menettämisen uhalla pakollista.

Ja samana päivänä Lug-Info kirjoittaa jälleen kerran keräyksen kokemista ongelmista:

”Администрация сайта change .org уменьшает количество подписей под международной петицией Stop Fake Elections in Ukraine - - Об этом сообщил инициатор документа, журналист из Финляндии Янус Путконен.” (9)

Ja 28. maaliskuuta blogikirjoituksessa “Dozens of public figures worldwide supported the petition ‘Stop Fake Elections in Ukraine!’” Janus Putkonen luettelee joukon suurelle yleisölle tuntemattomia nimiä, joita hän kutsuu ”public figures” (julkisuuden henkilöiksi) – toki joukossa on muutamia muistiin jääneitä nimiä, kuten salaliittoteoreetikko – DONi Newsissäkin Putkosen alaisuudessa työskennellyt – Jarmo Ekman Suomesta, ideologisesti äärioikealla oleva itävaltalainen Patrick Poppel, Gunnar Lindeman AfD:stä, tai suomalainen Jon Hellevig, jota kirjoituksessa kutsutaan politiikan tutkijaksi/analysoijaksi. Koulutukseltaan Hellevig kuitenkin on oikeustieteen kandidaatti.

Putkosen ongelma – vai onko sitä edes

Putkonen on Facebook-päivityksissään epäillyt useamman kerran läntistä salaliittoa syystä, että hänen aloittamasta adressista katoaa säännöllisen väliajoin allekirjoituksia (ts. allekirjoittaneiden lukumäärä putoaa toisinaan). Ensinnä mietin, että miksi Change.org ryhtyisi kampittamaan Putkosen kansalaisadressia? Ei miksikään, ei siihen ole mitään syytä niin kauan kun sääntöjä ei rikota. Kuvakaappausten avulla Putkonen koettaa todistaa, että allekirjoittajien lukumäärä pienenee säännöllisesti, ja jos oletamme, että näin oikeasti käy, niin eräs ”Matt” on kokenut saman ja hänen tiedusteluihin vastattiin seuraavalla tapaa:

"Hi again, Matt:

I wanted to follow up with you again today and say that I heard from our folks that the signature difference came from two sources: the removal of fraudulent signatures, as I mentioned earlier, and/or signatures being removed automatically due to invalid addresses.

Apologies for any alarm or confusion this has caused. Let me know if you have other questions!" (10)

Allekirjoitusten katoamiseen ei siis tarvita salaliittoa, riittää, että sähköpostiosoite ei toimi, jolloin allekirjoituksen siivotaan automaattisesti, tai allekirjoitus on vilpillinen. Jostain syystä pidän uskottavana myös Putkosen kokeman ongelman kohdalla sitä, että syy on jompikumpi edellä mainituista salaliiton sijaan. Ei liene yllätys, että juuri MV-lehti on huomioinut tämän ongelman olemassa olon. (11)

Yhteenvetoa

Putkonen on jakanut runsaasti kansalaisadressiinsa liittyvää materiaalia Facebookissa, kummallakin tilillä sekä ryhmässä ja seinällä. Sen jälkeen, kun Putkosen originaali tili bannattiin 30 vuorokauden ajaksi, on hän siirtynyt yksinomaa Ivan Putkov tilin käyttöön.

Twitterissä Stop Fake Elections in Ukraine tilillä on vain 8 seuraajaa, ja 29. maaliskuuta klo. 02:25 mennessä tililtä on tehty 60 twiittiä, ja näistä twiiteistä vain muutama on jaettu eteenpäin. Voidaan siis sanoa, että Twitterissä menestys ei ole päätä huimaava.

Kampanjan kuluessa Fake Elections in Ukraine, March 31, 2019 -sivulla on julkaistu yhteensä 37 erilaista artikkelia ja kirjoitusta, jotka tavalla tai toisella sivuavat Ukrainan vaaleja, osa kirjoituksista on käytännössä uutisista uudelleen kirjoitettuja ja osassa agendaa painotettu, mikä näkyy esimerkiksi verratessa Putkosen sivulle kirjoitettua artikkelia ”Fake Elections in Ukraine: Five Main Fraud Techniques” 112.international -verkkosivulla julkaistuun artikkeliin ”Ukraine's key election fraud technologies”. (12 ja 13)

Itse kampanja on esitelty yhdeksällä eri kielellä, ei kuitenkaan ukrainaksi.

Stop Fake Elections in Ukraine Facebook sivuilla on seuraajia yhteensä 493 ja Stop Fake Elections in Ukraine -ryhmään kuuluu 292 jäsentä, joista vain ”kourallinen” näyttää liittyneen ryhmään itse loppujen ollessa Putkosen ja muiden ylläpitäjien lisäämiä, joista yksi on todennäköisesti keksitty henkilö (profiilikuvassa näyttelijä Jim Carrey).

Stop Fake Elections in Ukraine! VK-tilillä on 33 seuraajaa (29.3.2019).

Mikäli jätetään huomiotta Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden mediat, muutoin Putkosen kampanjan näkyvyys on ollut varsin vähäistä ja tästä näkyvyydestä kampanjaa positiivisesti käsitelleet kirjoitukset on julkaistu voimakkaasti Venäjän narratiivia toistavissa medioissa, kuten aiemmin mainitsin, Suomessa MV-lehti on julkaissut kampanjaan liittyvän Putkosen taustoittaman ”uutisen”.

Stop Fake Elections in Ukrainen Facebook-sivulla ja Facebook-ryhmässä, kuin myös blogisivustolla, jaetaan kansalaisadressiin liittyvän aineiston ja materiaalin ohella myös aineistoa sellaisilta englannin kielisiltä sivuilta, jotka tiedetään venäläispropagandan jakokanaviksi. Tällaisesta voidaan mainita esimerkkinä Fort Russ Newsin video ”March 31st Ukrainian Elections Are A Parade Of Clowns”, jonka toteuttajana on Putkosen tuttu miehitetystä Donetskista, juopotteleva propagandisti Russell "Texas" Bentley.

Havaintojeni perusteella on vaikea sanoa ehdottomalla varmuudella, onko Putkosen kampanja osa laajempaa Venäjän johtamaa kampanjointia, vai onko kyse lähinnä paikallisella tasolla toteutetusta, jopa hyvinkin itsenäisestä, operaatiosta. Putkosen on kontaktiensa ansiosta mahdollista toteuttaa hyvinkin omaehtoinen kampanja, ja se, että tämä kampanja ei ole huomattavaa näkyvyyttä saanut venäläismedioissa on nähdäkseni eräs osoitus siitä, että kyseessä on paikallinen operaatio, jonka avulla on tarkoitus heittää varjo Ukrainan tulevien vaalien ylle.

Aiemmin maaliskuussa Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU kertoi paljastaneensa Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta käsin operoivan informaatio-operaatioihin erikoistuneen ryhmän ”Safiirin” (ukr. сапфір). Ryhmän tehtävänä olivat Ukrainan vastaiset informaatiokampanjat esim. sosiaalisen median ja erilaisten verkkosivujen kautta. Ryhmä perusti Ukrainan vastaisten sivujen ohella näennäisesti pro-Ukraina sivuja, ryhmä loi 50 erilaista ”tiliä” sekä 130 erilaista online-ryhmää informaatiokampanjassa, jonka eräänä kohteena oli Ukrainan presidentti, hallinto ja poliittinen eliitti. Ryhmä oli venäläisen aktiivipalveluksessa olevan GRU:n (nyk. GU) everstiluutnantin komennossa. (14) Putkosen projektin tarkoitus on voinut olla täydentää tällaista laajempaa operaatiota, syöttää etenkin länteen disinformaatiota Ukrainan vaaleista ja synnyttää kuvaa siitä, että vaaleilla ei ole laajaa kansainvälistä tukea – vahvistaa Venäjän narratiivia.

Marko

1. https://fakeelectionsukraine.home.blog/ 

2. https://dan-news.info/politics/v-evrope-prizvali-ne-priznavat-predstoyashhie-vybory-prezidenta-na-ukraine.html?fbclid=IwAR3vnwEV3ZNjpoxA1H5id7sNRW6s3oUx70TpY84y-VO2-mAjpm9PgN0wJPU 

3. http://lug-info.com/news/one/tysyachi-zhitelei-raznykh-stran-podpisali-petitsiyu-o-nepriznanii-vyborov-na-ukraine-43532?fbclid=IwAR2l3ZxyGjgJYVq_X5zfnBZdcm5Lc3jDIzltJnTj_eMQpPhwi2BbzYDf5wg 

4. http://zuerst.de/2019/03/21/finne-startet-petition-gegen-die-ukrainische-praesidentschaftswahl-stoppt-die-fake-wahl/?fbclid=IwAR2RlFU98lbSd4jxlJRphy_eF35Zw6KXOBgwdC2GDK5mHEQMyzXDBq27c2M 

5. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005979843.html?share=0a6632d0360f66edd6dad828f66e9ed9 

6. http://freewestmedia.com/2019/03/22/are-the-ukrainian-presidential-elections-fake/?fbclid=IwAR1T5wsYUFm0JD1fhBgTCiKHxH9iiRBpV3pG3Vjl_hhhpSx7ehN3uUUVFk0 

7. https://www.lantidiplomatico.it/dettnews-alla_vigilia_delle_elezioni_presidenziali_del_31_marzo_in_ucraina_la_donbass_news_agency_lancia_lappello_a_sottoscrivere_una_petizione/82_27593/?fbclid=IwAR3qW5Zy-6zTOswkTFdd0HHvkWwBRBDvfV652QvJXYgSp4rCbjZCI2LeDDE 

8. https://mediabiasfactcheck.com/free-west-media/ 

9. http://lug-info.com/news/one/shangeorg-udalyaet-podpisi-pod-petitsiei-ostanovite-lzhivye-vybory-na-ukraine-zhurnalist-43773?fbclid=IwAR2VFC5suwDpFp_fYxZ80sxEzGk2-cQpTPlbtfmyB6h3hlrFBNJuJLG_WpQ 

10. https://www.change.org/p/abc-network-save-tim-allen-s-show-last-man-standing/u/20326571 

11. rel=https://mvlehti.net/2019/03/27/janus-putkonen-adressi-stop-fake-elections-in-ukraine-menettaa-jatkuvasti-allekirjoituksensa/?fbclid=IwAR1tF9fRmQ83AXbeYbANrXSHukyOJ6_-2HNWzWyMdsfzdm3XMwOO13Qrd6o 

12. https://fakeelectionsukraine.home.blog/2019/03/19/fake-elections-in-ukraine-five-main-fraud-techniques/ 

13. https://112.international/article/ukraines-key-election-fraud-technologies-37918.html?fbclid=IwAR2nH4LjFaHUSMkiDXvUTjuOKwoDRRMDiE4zkVXC659sAVDpkkssto8Zoqg 

14. https://www.unian.info/politics/10477047-sbu-exposes-psy-ops-group-working-for-russia-s-gru.html 

”Kultakorttia” ei ole, eikä tule

Suomessa järjestetään presidentinvaalien ensimmäinen kierros (ensimmäinen vaali) kuluvan vuoden tammikuun 28. päivä (ennakkoäänestys Suomessa 17. – 23. tammikuuta) – käynnissä olevan vaalikampanjan aikana turvallisuuspoliittiset kysymykset ovat saaneet varsin paljon näkyvyyttä, ehdokkaista ainoastaan Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP:n) Nils Torvalds avoimesti kannattaa NATO-jäsenyyttä, erottuen näin muista ehdokkaista, joiden suhtautuminen NATO-jäsenyyteen on joko ehdottoman kielteinen tai he vastaavat siihen kierrellen ja kaarrellen, ollen kuitenkin tällä hetkellä sitä mieltä, että Suomen ei pidä anoa NATO:n jäsenyyttä.

Ehdokkaiden suhtautumista NATO-jäsenyyteen on tiedusteltu niin tenteissä kuin myös erilaisissa kyselyissä, unohtamatta vaalikoneitakaan. Käynnissä olevan vaalikampanjan aikana Ruotsissa käydään omaa NATO-keskusteluaan, mikä ei kuitenkaan ole toistaiseksi näkynyt Suomessa käynnissä olevassa vaalikampanjassa niin paljon kuin olisin toivonut – media tuntuu jättäneen huomiotta eräiltä osin Ruotsissa käytävän keskustelun, niinpä ehdokkaille ei ole esitetty seuraavaa – yksinkertaista – kysymystä: Tulisiko Suomen hakea NATO-jäsenyyttä, mikäli Ruotsi jättää jäsenhakemuksen NATO:on?

Kysymys tässä muodossa on tällä hetkellä perusteltu kuin myös tärkeä, koska kansalaisten on syytä saada tietää ehdokkaiden kanta NATO-jäsenyyteen siinä tapauksessa, jos (tai kun) Ruotsi oman hakemuksensa jättää sisään. Ruotsissa vastaavasti NATO-jäsenyyden kannatus on Aftonbladetin julkaiseman uusimman mielipidetutkimuksen mukaan noussut 43 prosenttiin vastustajia ollessa 37 prosenttia – 20 prosenttia kyselyyn osallistuneista ei kertonut kantaansa tai ei tiedä. (1)

Tässä yhteydessä on myös syytä huomioida Ruotsin kokoomusjohtaja Ulf Kristerssonin toteamus: On vain ajan kysymys, ennen kuin sosiaalidemokraatit muuttavat Nato-kantansa. (2)

Ruotsin tämänhetkisen pääministerin Stefan Löfvenin mukaan, Ruotsin sosialidemokraattisen työväenpuolueen kanta on se, että Ruotsi on liittoutumaton maa.

(Huom. tiedossani ei ole sanatarkka lausunto, ajatus pohjautuu Ylen uutiseen Ruotsin kokoomusjohtaja Ulf Kristersson Ylelle: On vain ajan kysymys, ennen kuin sosiaalidemokraatit muuttavat Nato-kantansa, jossa kirjoitetaan Ruotsista ”liittoutumattomana” maana).

Ulf Kristerssonin lausunnolla on sikäli painoarvoa, että hän on porvariblokin johtajana Stefan Löfvenin haastaja ja mahdollinen tuleva pääministeri. Kristerssonin mukaan Ruotsi menee NATOn jäseneksi riippumatta siitä, miten Suomi toimii.

Kysymys on sikälikin tärkeä, koska Sälenin turvallisuuspoliittisessa konferenssissa puhunut NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenberg totesi NATOn sitoutuneen puolustamaan vain omia jäseniään. (3) Asia toisin ilmaisten puolustusliiton turvatakuut eivät ulotu sen kumppanimaihin, joihin Suomikin Ruotsin ohella kuuluu.

Suomessa moni on tuudittautunut siihen uskoon, että kumppanuus NATO:n kanssa tuo maallemme tarvittavat turvatakuut, ettei ole tarvetta hakea NATO:n jäseneksi – ainakaan vielä. Onpa tasavallan presidentti Sauli Niinistö nostanut esille ajatuksen siitä, että kriisin hetkellä liittoutumia kyllä syntyy – voi syntyä, mutta millaisin ehdoin ja kenen kanssa?

NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenbergin – ja samalla NATOn – kanta on selkeä, vain jäsenet pääsevät nauttimaan ”sateenvarjon” tarjoamasta suojasta eli mitään ”kultakorttia” ei ole, eikä tule. Kansalaisten harhaanjohtaminen kultakortti-puheilla on syytä lopettaa, asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä. Ei ole mitään ”välitilaa”, jossa pääsemme nauttimaan eduista antamatta mitään vastalahjaksi. Joko olemme NATO:ssa tahi emme ole.

Kuva David Parkins.

Äänestäjillä on oikeus tietää ehdokkaiden NATO-kanta kaikissa tapauksissa, myös tapauksessa, jossa Ruotsi tekee oman – Suomesta riippumattoman – päätöksensä hakien jäsenyyttä, jonka jälkeen Suomi olisi Pohjolan ainoa sotilaallisesti liittoutumaton maa. Suomi olisi tuolloin EU:n jäsenmaa, mutta sotilaallisesti liittoutumaton toisin kuin Baltian maat etelässä ja Norja sekä NATO-jäsenyyttä hakenut Ruotsi ja valtaosa EU:n jäsenmaista.

Tällä hetkellä ehdokkaista vain Nils Torvalds on NATO-jäsenyyden kannalla, minua kiinnostaa tietää, mikä muiden ehdokkaiden kanta on, koska seuraavan kuuden vuoden kuluessa Ruotsi tullee tekemään merkittäviä turvallisuuspoliittisia päätöksiä, joihin sisältyy todennäköisesti myös NATO-jäsenyyden hakeminen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sopisi hyvin pelinavaajaksi kertomalla oman kantansa. Mikäli kansa äänestää hänet presidentiksi, onko hän valmis johdattamaan Suomen NATO:on tilanteessa, jossa Ruotsi hakee jäsenyyttä?

Marko

1. https://www.aftonbladet.se/a/1k7jml 

2. https://yle.fi/uutiset/3-10023463 

3. https://www.verkkouutiset.fi/jens-stoltenberg-nato-on-sitoutunut-puolustamaan-vain-omia-jaseniaan/ 

Venäjä informaatiovaikuttaa

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin lausunnosta on noussut Suomessa – vähintäänkin – myrsky vesilasissa:

”To counteract the evidence-free danger coming from Moscow, various anti-Russian entities are being created, such as the Strategic Communication Group East, which will function as part of the European Foreign Service, as well as a multinational “centre of excellence” for combating “hybrid” threats in Helsinki. I recently had talks with Foreign Minister of Finland Timo Soini and asked him what the centre will actually be doing. He said that, probably, it will engage in studying all the hybrid threats that there are, and that they would be glad if Russia joined this centre. It was mentioned during a conversation, but nobody invited us there officially. If they do, it will probably be an interesting project to join.” (1)

Lavrovin suulla asia esitettiin siten, että ”hybridikeskuksessa olisivat iloisia, mikäli Venäjä liittyisi tähän keskukseen”. (2)

Ymmärrettävästi lausunnosta on noussut kohu Suomessa, ulkoministeri Timo Soini on kieltänyt ehdottaneensa mitään tällaista.

En edes ryhdy spekuloimaan, sillä onko Timo Soini sanonut mitään sellaista, jonka voi edes jollain tapaa ymmärtää tarkoittavan Venäjälle esitettyä ”kutsua” liittyä keskukseen, koska – mielestäni – tämän spekulointi on täysin tarkoituksetonta. Se ei johda keskustelua mihinkään suuntaan, emmekä tule saamaan varmuutta asiaan onko näin sanottu vaiko ei. Itse asiassa rohkenen jopa todeta, että on älyllisesti epärehellistä pohtia näiden vaihtoehtojen välillä, koska se on samalla osoitus siitä, että suljemme silmät todelliselta ongelmalta – siltä, että Venäjä pyrkii tälläkin lausunnolla vaikuttamaan Suomeen.

Asia yksinkertaisesti sanottuna Venäjä informaatiovaikuttaa Suomeen ja jo käydyn keskustelun perusteella voidaan sanoa, Venäjän ainakin jollain tasolla saaneen aikaan haluamansa. Lavrov muutamalla taiten lausutulla sanalla synnytti Suomessa epäjärjestystä – epäjärjestyksen määrä kasvoi aiempaan verrattuna.

* * *

Miksi on epärelevanttia pohtia sitä, sanoiko ulkoministeri Timo Soini jotain, jonka Lavrov on voinut ymmärtää ilmaisemallaan tavalla?

Yksinkertaisimmillaan asia voidaan esittää siten, että Venäjä on toistuvasti tämän vuosituhannen puolella käyttänyt retorista keinoa politiikassaan, jossa kertoo tai väittää toisen osapuolen sanoneen tai luvanneen, jotain sellaista, jota ei kuitenkaan ole sanottu tai luvattu.

Venäjä on Vladimir Putinin hallintokaudella toistuvasti esittänyt väitteen, jonka mukaan NATO on luvannut olla laajenematta Venäjän naapurustoon – kuitenkin seuraava lainaus Neuvostoliiton viimeiseltä johtajalta Mihail Gorbatšovilta antaa ymmärtää aivan jotain muuta:

”The topic of ‘NATO expansion’ was not discussed at all, and it wasn’t brought up in those years. … Another issue we brought up was discussed: making sure that NATO’s military structures would not advance and that additional armed forces would not be deployed on the territory of the then-GDR after German reunification. Baker’s statement was made in that context… Everything that could have been and needed to be done to solidify that political obligation was done. And fulfilled.” (3)

Putinin Venäjän väitteiltä vie näiltä osin pohjaa pois myös Venäjän omat toiveet – halut – tulla kutsutuksi NATO:n jäsenmaaksi:

”Jo ennen valintaansa presidentiksi helmikuussa 2000, ensimmäisessä tapaamisessaan Naton pääsihteerin Georg Robertsonin kanssa Putin kysyi, milloin liittouma aikoo kutsua Venäjän jäseneksi…

Venäjä-Nato-neuvosto perustettiin jo 2002, sen keksi Italian pääministeri Silvio Berlusconi väliaskelmaksi Venäjä täysipainoiselle liittymiselle Pohjois-Atlantin liittoon.” (Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia s. 153).

Tämä nimenomainen Suomea koskeva lausunto tuli Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovilta, voidaan kuitenkin todeta, että se ilmentää koko lailla Venäjän tapaa toimia ja vaikuttaa tällä hetkellä. Kyse ei ole mistään individualismista vaan tarkoituksellisesta tavasta työskennellä, ja jotta tämä tapa aukeaisi, seuraavaksi lainaus Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teoksesta Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset – alun perin teksti esiintynyt Mr. Putin: Operative in the Kreml -teoksessa (Fiona Hill & C.G.Gaddy), jota en ole lukenut:

”Putinia ei niinkään kiinnosta esittää tietynlaista versiota todellisuudesta kuin nähdä, kuinka toiset reagoivat häneltä saamaansa informaatioon. Hänelle toiset ovat osallisia pelissä, jota hän johtaa. Hän päättää, mitä peliin syötetään sisään, minkä jälkeen toiset reagoivat… Toisten reaktiot hänen syöttämäänsä materiaaliin paljastavat hänelle sen, millaisena he häntä pitävät – mutta reagoidessaan he paljastavat samalla itsensä: …” (Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 124-125).

Kun sijoitamme Putinin tilalle sanan ”Venäjä”, kyseessä on eräänlainen nyky-Venäjän toiminnan kuvaus.

Venäjä jakaa informaatiota (ja disinformaatiota) kohteille, reaktiomme paljastavat Venäjälle jotain olennaista meistä itsestämme, samalla kuviossa on myös toinen puoli, eli Venäjän jakama disinformaatio lisää aiemmin mainitsemaani yhteiskunnallista epävarmuutta eri muodoissaan, mikä sekin omalta osaltaan hyödyttää Venäjää. Venäjän etu on se, että sen rajoilla on heikkoja sisäisesti riitaisia valtioita, aivan kuten Venäjän etu on se, että länsi – jota se pitää vihollisenaan – on heikko ja sisäisesti riitaisa.

Mielestäni yllä oleva omalta osaltaan selittää myös sen, miksi Venäjä jakaa, toisinaan häikäilemättömällä tavalla, disinformaatiota. Miksi sen kertomien tarinoiden muodot voivat vaihtua liki lennossa! Tässä yhteydessä on myös hyvä huomioida Roman Skaskiw’n artikkelissaan Nine Lessons of Russian Propaganda esille tuoma tekijä:

”3. Destroy and ridicule the idea of truth.  Many people, including Peruvian statesman and Nobel Prize winning author Mario Vargo Llosa, have observed that Russian propaganda destroys meaning.

They pursue several tactics including the false moral equivalences of "whataboutism," polluting the information space (more below), and hosting seemingly objective discussions that give equal play to the truth alongside the most ludicrous distortions, making the truth seem like the least interesting of many possible narratives…” (4)

Eli “Destroy and ridicule the idea of truth – tuhoa totuus ja pilkkaa totuutta” – tästä löytyy suuri joukko esimerkkejä muutaman viime vuoden ajalta, alkaen Venäjän suorittamasta krimin niemimaan miehittämisestä, joka ensimmäisten venäläisväitteiden mukaan suoritettiin vapaaehtoisjoukoin ja ettei Venäjän asevoimien yksiköt olleet osallisena siinä. Tämän Putin kuitenkin kielsi jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Venäjä levittää säännönmukaisesti disinformaatiota – räikeitä valheita Ukrainassa ja Syyriassa käynnissä oleviin sotiin liittyen.

Lavrovin lausuntoon ja vastaaviin lausuntoihin, joita todennäköisesti saamme osaksemme ennen tulevia presidentin vaaleja, virallisen Suomen on järkevää vastata selkeästi ja yksiselitteisesti – rehellisesti. Liikaa ei pidä ruveta selittelemään asioita suuntaan tai toiseen, koska sellainen antaa heijasteita useammalle taholle – Venäjälle, Suomen rajojen sisäpuolelle sekä kolmansiin maihin.

Toisaalta meidän suomalaisten on keskenämme järkevää suhtautua hyvin skeptisesti tällaisiin venäläislausuntoihin. Ensisijaisesti on syytä pitää mielessä se, että kyse on todennäköisesti keinosta tai pyrkimyksestä vaikuttaa Suomeen, synnyttää sisäistä epäjärjestystä ja hajottaa yhteiskuntaamme ennen tulevia vaaleja, mikä – hajaannus – voi jo riittää Kremlille tässä tapauksessa. Heillä ei välttämättä ole tarvetta saada ”omaa” ehdokasta presidentiksi, sen sijaan synnyttää tila, jossa presidentti – onpa hän kuka tahansa – joutuu aloittamaan tehtävän mylleryksenomaisen tilan vallitessa.

Loppuun haluan myös muistuttaa siitä, että meidän – etenkin poliitikkojemme – on syytä olla tarkkoja sen suhteen millaisia lausuntoja antavat ja kuinka ryhtyvät myötäilemään Venäjän toistamaa narratiivia. Presidentinvaalikampanjan käynnistyessä on jo nähty karkean luokan virheitä kampanjaan osallistuvien ja heidän tukijoidensa taholta – tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausunto niistä epäonnistuneimpana. (5) Harkitsematon lausunto julkisuuteen tuotuna, etten sanoisi edesvastuuton.

Marko

1. http://www.mid.ru/en/foreign_policy/news/-/asset_publisher/cKNonkJE02Bw/content/id/2927175 

2. https://yle.fi/uutiset/3-9913965 

3. https://www.brookings.edu/blog/up-front/2014/11/06/did-nato-promise-not-to-enlarge-gorbachev-says-no/ 

4. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

5. https://yle.fi/uutiset/3-9908533 

Saammeko sähköä presidenttipeliin?

Ennen viime sunnuntaita ja Nils Torvaldsin ulostuloa, tulevien presidentinvaalien turvallisuuspoliittinen keskustelu oli suorastaan näivettynyttä. Kannattajakorttejaan keräävä Petrus Pennanen oli aikapäivää sitten ilmoittanut myönteisen NATO-kantansa, ehdolle asettuneiden joko pantatessa kantaansa tai suhtautuessa NATO-jäsenyyteen kielteisesti.

Kuvakaappaus Petrus Pennanen twitter.

Pennasen ilmoittaessa NATO-myönteisen kantansa kirjoitin blogiin:

”Juuri tällaisia rohkeita keskustelunavauksia tämä maa kaipaa, ja juuri siksi minä mielelläni allekirjoitan hänen kannatuskortin, mikäli sellaisia ryhdytään keräämään. Ei kiertelyä tai kaartelua, ei epävarmoja lupauksia tai puheita ”Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta” – jälkimmäisestä tulee kaikella tapaa mieleen kylmän sodan aikainen hokema ”Suomen puolueettomuudesta”, jonka jatkuva hokeminen synnytti tunteen siitä, että meidän on jatkuvasti hoettava valhetta itsellemme, koska muutoin emme siihen usko. Tuolloin valehtelimme itsellemme (ja lännelle) olevamme puolueeton, vaikka olimme ”hirttäytyneet” neuvostovaltioon.” (1)

Sunnuntaina Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen asettama ehdokas Nils Torvalds avasi omalta osaltaan pelin ilmaisemalla – mitään kiertelemättä – myönteisen NATO-kannan. (2) Torvaldsin perustelu on hyvin yksiselitteinen (ja rehellinen):

”Suomen ja Euroopan turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuu nyt suuria muutoksia”.

Torvaldsin mukaan kyllä tai ei -keskustelu on tätä nykyä vanhentunutta. Tiivistäen voidaan todeta Torvaldsin sanoneen seuraavaa, jos Suomi haluaa olla mukana niissä päätöksissä, jotka koskevat Suomen sekä Euroopan turvallisuutta, ja jotta olisimme täysivaltainen jäsen tässä keskustelussa, on meidän liityttävä NATO:on.

Toivon, että Petrus Pennanen saa kerättyä tarvittavan määrän kannattajakortteja määräaikaan mennessä, jotta vaaleissa olisi edes kaksi myönteisesti NATO:on suhtautuvaan ehdokasta – kuviossa ainoa negatiivinen puoli on se, että kumpikin ehdokas, mikäli Pennanen ehdolle pääsee, kuuluu ainakin toistaiseksi marginaaliehdokkaiden joukkoon.

Siitä huolimatta, että lasken ainakin vielä Nils Torvaldsin marginaaliehdokkaaksi (kannatus 1 %, Taloustutkimus 22.-23. elokuuta 2017) kannatuksellaan, on hänen suorittamaa keskusteluavausta syytä pitää huomionarvoisena ja se toivottavasti johtaa siihen, että myös muut ehdokkaat joutuvat avaamaan turvallisuuspoliittisia kantojaan ja mahdollisesti kertomaan oman NATO-kantansa kiertelyn ja kaartelun sijaan – tai kahdella pallilla istuskelun sijaan. Itse kuitenkin pidän presidentinvaalikampanjaa sellaisena, jossa huomio on kiinnitettävä myös päivänpolitiikan ulko- ja yläpuolella oleviin asioihin – turvallisuuspoliittisia kysymyksiä ei pidä työntää sivuun, mitä ei pidä myöskään tehdä ulkopoliittisille kysymyksille.

Monelle Nils Torvalds, entinen kommunisti ja nykyinen RKP:n meppi sekä ehdokas, voi olla taustaltaan sellainen, jolle on mahdotonta antaa ääntä. Tästä syystä johtuen en usko, että hän tosiasiallisesti tulee uhkaamaan nykyistä tasavallan presidentti Sauli Niinistöä, mutta on mahdollista, että rohkea ja selkeä turvallisuuspoliittinen kanta nostattaa hänet varteenotettavaksi kandidaatiksi kamppailuun toisesta sijasta ja sen myötä pääsystä toiselle kierrokselle, mikäli sijoituksella nyt on lopulta merkitystä. Tarkoitan tällä sitä, että ei ole poissuljettua sekään, etteikö vauvailmoituksen julkaissut Sauli Niinistö valita hoitamaan presidentintointa toiselle kaudelleen jo ensimmäisellä kierroksella.

Torvaldsin nykyinen puolue ei välttämättä se suurin kynnyskivi ole, meidän on hyvä muistaa, että samaisen puolueen Elisabeth Rehn oli 90-luvulla lähellä nousta presidentiksi ensimmäisenä naisena. Torvaldsin kohdalla vasemmistolainen tausta saattaa olla se suurin epävarmuustekijä, joka karsii potentiaalisia NATO-myönteisiä äänestäjiä. Omalla kohdalla Torvalds on varteenotettavin ehdokas ensimmäisellä kierroksella, mikäli Petrus Pennanen ei saa kerättyä riittävästi kannattajakortteja.

Kuusi vuotta sitten Niinistö marssi lopulta voittoon – Vihreiden Pekka Haaviston kiri ei riittävä ollut, nyt toisen kierroksen paikka ei ole hänelle kirkossa kuulutettu. Turvallisuuspolitiikassa, niitä merkittävimpiä kysymyksiä joiden perusteella teen päätökseni – jollei merkittävin juuri nyt, Haavisto on luonut katseensa länteen mutta ei NATO:on. Entäpä sitten muut varteenotettavat ehdokkaat ja Paavo Väyrynen?

Populistinen perussuomalainen Laura Huhtasaari ei ole toistaiseksi loistanut turvallisuuspoliittisissa kannanotoissaan, itse asiassa päinvastoin, hän kuuluu niiden ehdokkaiden joukkoon, joiden harjoittamaa politiikkaa pidän Suomelle turmiollisena niin kauan, kun turvallisuuspoliittisesti olemme yksin. EU ero, jota Huhtasaari ajaa ilman pätevää turvallisuuspoliittista ratkaisua eli esim. NATO-jäsenyyttä, siirtäisi Suomen vääjäämättä Venäjän kainaloon ja samaan viiteryhmään Valko-Venäjän ja useamman Keski-Aasian valtion kanssa. Tuolloin olisimme yksin ja Venäjän painostukselle vieläkin alttiimpia.

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari twitterissä kesäkuun 15. 2016.

Yksittäisen someviestinnän perusteella ei tietenkään pidä mennä tekemään kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä, Huhtasaaren kohdalla kyse ei kuitenkaan ole ”yksittäistapauksesta” vaan turvallisuuspoliittisessa keskustelussa hänelle näitä huteja on tullut useita. Kuinka uskottava hän olisi ylipäällikkönä – tähän retoriseen kysymykseen jokainen muodostakoon oman mielipiteensä. Minun on vaikea ottaa häntä vakavasti otettavana ehdokkaana, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tänä ”totuuden jälkeisenä aikana” hänet ole syytä ottaa ehdokkaana vakavasti. Ja, että miksi? Vastaukseksi riittää Donald Trump.

Laura Huhtasaari ei suinkaan ole ainoa tulevien vaalien ehdokkaista, joiden en toivo pääsevän ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Minulla ne syyt liittyvät turvallisuuspoliittisiin kantoihin, siihen millaista linjaa ehdokkaat – silmissäni – näyttävät ajavan eteenpäin.

Keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen kannatus ei tällä hetkellä nouse paria prosenttiyksikköä korkeammaksi (3) – joten jo tässä vaiheessa voitaneen sanoa, että Vanhanen tulee jäämään marginaaliehdokkaaksi tulevissa vaaleissa. En nimittäin jaksa uskoa, että keskustalaiset onnistuvat nyt yhdistämään rivinsä Vanhasen taakse, ja että hän tulisi saamaan merkittävästi tukea yli puoluerajojen, päästäkseen toiselle kierrokselle. Huomioitavaa on se, että keskustalaisistakin Vanhaselle antoi tukensa syyskuussa julkaistussa mielipidemittauksessa vain 12 prosenttia. Se, että Vanhanen on tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa marginaalissa ehdokkaana, on enemmän kuin positiivinen asia. Vanhasen, aivan kuten koko puolueen, tämänhetkinen linja on kuin suoraan 70-luvulta – suomettuneeseen Suomeen kuuluvat narratiivit esiintyvät tavan takaa poliittisessa retoriikassa. Merkittävimpien keskustalaispoliitikkojen poliittista sanailua kuunnellessa, väistämättä herää kysymys siitä, että kenen etua he ajavat. Suomen vaiko Venäjän? Tätä Venäjä-narratiivia toistavaa rumpua paukuttaa myös presidenttipeliin mukaan lähtenyt – Keskustan kunniapuheenjohtaja – Kansalaispuolueen perustaja, Paavo Väyrynen, jonka kannattajakorttien kerääminen taitaa kuitenkin olla pahasti kesken. Kannattajakorttien keräystä hoitavan Seppo Hauta-ahon elokuisen arvion mukaan kortteja on kerätty tuhannesta kahteen tuhanteen. Taitaa Paavolle tulla kiire…

Aivan kuten Keskustan Vanhanen sosiaalidemokraattien ehdokas Tuula Haatainen kuuluu tällä hetkellä kannatuksen perusteella marginaaliin – vaikea kuvitella, että kolmen prosenttiyksikön kannatus tässä vaiheessa johtaisi nosteeseen, jonka seurauksena Haatainen pääsisi edes toiselle kierrokselle, mikäli sellaista edes tarvitaan. Haataisen ongelmana liene myös se, että merkittäviä demarivaikuttajia – kuten Erkki Tuomioja ja Eero Heinäluoma – liputtaa avoimesti Sauli Niinistön puolesta. Turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä demareiden vaikuttajat näyttävät toistavan ”Mutt kun Yhdysvallat” -mantraa, joka sellaisenaan on ollut tukahduttamaan turvallisuuspoliittista keskustelua Suomessa. Tähän kun yhdistetään puolueessa turvallisuuspolitiikan saralla tapahtunut (ideologinen) siirtymä vasemmalle, niin päästään asetelmaan, jossa myönteiset NATO-kannanotot ovat tavattoman harvinaisia, eivät kuitenkaan poissuljettuja. Kokenut demaripoliitikko Liisa Jaakonsaari edustaa puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä oikeaa laitaa, josta johtuu, että tämän hetken demareissa hänen mielipiteensä näyttävät olevan vääriä. Turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä demareissa näyttää vallalla olevan ideologinen painotus rationaalisen tarkastelun sijaan. Tosiasioiden tunnustamisen sijaan pää painetaan pensaaseen!

Huhtasaaren, Vanhasen ja Haataisen kanssa samassa sarjassa painii tällä hetkellä myös Vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen, yhteensä heidän kannatus nousee kymmeneen prosenttiin. (HS gallup 16.syyskuuta 2017). Nelikkoa näyttää yhdistävän etenkin turvallisuuspoliittisissa, kuin myös ulkopoliittisissa kysymyksissä varsin näkyvä Venäjän haluja ja toiveita myötäilevä linja. Näyttää siltä, että päätöksissään he huomioivat hyvin voimakkaasti Venäjää myötäilevän linjan – osansa tähän lienee Venäjän Suomeen kohdistamalla informaatiovaikuttamisella, jonka seurauksena tekemänsä päätökset eivät välttämättä aina ole Suomen edun mukaisia. Huhtasaarella soppaan tuo oman mausteensa voimakas EU-vastaisuus, toimivaa vaihtoehtoa hän ei kuitenkaan kykene Suomelle esittämään. Kuten todettu, yksin jääminen ei ole toimiva vaihtoehto.

Istuvan presidentin Sauli Niinistön etumatka on tällä hetkellä niin huomattava, että on vaikea kuvitella syntyvän vastaliikettä, jollainen kirittäisi jonkun ehdokkaista Niinistön varteenotettavaksi kilpailijaksi. Tällä kertaa Vihreiden ehdokas Pekka Haavistokaan ei taida kyetä samaan kuin kuusi vuotta sitten. Syyskuisen HS-gallupin mukaan Haaviston kannatus on 13 prosentin luokkaa. Hän on yhtä selkeästi toisena, mitä Niinistö on 68 prosentin kannatuksella ensimmäisenä. Mikäli Haavistoa verrataan YYA-Suomen poteroissa istuvaan nelikkoon (Huhtasaari, Haatainen, Kyllönen ja Vanhanen), on hän sentään tältä vuosituhannelta, vaikka turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä hän on Nils Torvaldsia varovaisemmalla linjalla tyytyessään hakemaan turvatakuut Ruotsin ja Norjan suunnalta. (4) Herää kuitenkin kysymys, että onko NATO-maa Norjalla intressejä antaa Suomelle turvatakuita, edes minimaalisia sellaisia.

Niinistö ei tämän hetkisten näyttöjen perusteella olisi oma-aloitteisesti nostanut NATO-jäsenyyttä esille, näiltä osin Nils Torvaldsin avaus on erinomainen. Tulevien presidentinvaalien turvallisuuspoliittinen peli on myös avattu ja vieläpä siten, että NATO-keskustelua on tavattoman hankala enää työntää takaisin komeroon, jossa – epäilemättä – suurin osa ehdokkaista olisi toivonut sen pysyvänkin vaalitaiston ajan. Torvaldsin avauksen myötä on suotavaa, että myös media haastaa ehdokkaat turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä – myös Sauli Niinistön.

Sauli Niinistö on presidenttinä ollut pettymys, mitä tulee tärkeään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Ulkopolitiikan johtajana hän on toiminut tehokkaasti – eri asia on se, onko tehokas hyvää toimintaa. Sen sijaan hän on omalta osaltaan ollut hautaamassa turvallisuuspoliittista, ja etenkin NATO-keskustelua, kaappiin kätkettyjen luurankojen joukkoon. Hän olisi voinut arvojohtajana, jollaisen presidentin toivoin olevan, viitoittaa turvallisuuspoliittista keskustelua aiempia vuosia rohkeammalle tielle, näin ei kuitenkaan ole ikävä kyllä käynyt. Sen sijaan Niinistö on ajoittain vaikuttanut hermostuneen pelokkaalta, kun Venäjää on ryhdytty suomimaan kovinkin ankaralla kädellä.

Tulevissa vaaleissa on tällä hetkellä yksi NATO-ehdokas, Haavisto ja kokojoukko ”juoppohullua” isäntää pelkääviä perheväkivallan uhreja. Toivottavasti saamme lisää edistyksellisiä turvallisuuspolitiikan suunnannäyttäjiä ehdolle, ilman heitä valinta on helppo. Ei Nils Holgersson vaan Nils Torvalds.

Marko

1. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/06/valonkajastus-pimeyteen.html 

2. https://yle.fi/uutiset/3-9872116 

3. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005370145.html 

4. https://yle.fi/uutiset/3-9703011