Ukrainan kohtalo Venäjän naapurissa: vuosikymmen sotaa – kaksi vuotta tuhoamissotaa

 

Kun vuodenvaiheteen 2021 – 2022 molemmin puolin spekuloitiin Venäjän mahdollisella suurhyökkäyksellä, Ukrainan mahdollisuuksiin ei juurikaan uskottu. Tuolloin Iltalehdessä julkaistussa lyhyessä uutisessa – Tyly arvio: Venäjä tuhoaisi Ukrainan armeijan idässä 30–40 minuutissa – usko Ukrainan mahdollisuuksiin oli olematon:

”Lontoon King’s Collegessa Venäjän armeijaan erikoistunut sotilasasiantuntija Robert Lee arvioi, että alle tunnissa huomattava osuus Ukrainan armeijasta olisi mennyttä.

– Jos Venäjä todella haluaa päästää konventionaaliset kykynsä valloilleen, se voi aiheuttaa massiivista vahinkoa hyvin lyhyessä ajassa. He voisivat hävittää Ukrainan armeijan idässä erittäin nopeasti, ensimmäisten 30–40 minuutin aikana, Lee kommentoi.” (1)

Jos Ukrainan mahdollisuuksiin ei uskottu, niin löytyi myös sellaisia asiantuntijoita, jotka olivat sitä mieltä, ettei länsiaseistuskaan auta Ukrainaa. Rand Corporation -tutkimuslaitoksen vanhempi politiikan tutkija Samuel Charap oli tammikuussa 2022 julkaistussa analyysissaan sitä mieltä:

”In short, this war will look nothing like the status quo ante of conflict in Ukraine, and that undermines the first justification for U.S. aid: deterring Russia. The Ukrainian military has been shaped to fight the conflict in the Donbass and thus poses little deterrent threat to Russia; provision of U.S. weapons can do nothing to change that.” (2)

Edellä esille nostamistani asiantuntija-arvioista on kulunut reilun parin vuoden verran. Venäjän ei onnistunut tuhota Ukrainan asevoimia idässä eli Donbasin alueella reilussa puolessa tunnissa vaikka se sen tavoitteena Ukrainan tuhoamisen ohella on ollut. Robert Leetä paremmin arviossaan ei onnistunut Rand Corporationin Samuel Charap’kaan. Länsiaseet eivät ole vielä tuoneet voittoa Ukrainalle, eivätkä ne yksin tuokaan vaan aseita on myös osattava käyttää tehokkaasti ja oikeaoppisesti. Voimme kuitenkin todeta, että länsiaseilla on ollut suuri vaikutus siihen, että Venäjä käy edelleen ”ratkaisevia” taisteluita idän teollisuuskaupungeissa koko Ukrainan miehittämisen sijaan.

Länsiaseet yhdistettynä ukrainalaisten periksiantamattomaan taistelutahtoon aiheutti Venäjälle yksistään Avdiivkassa tuhansien sotilaiden kuoleman ja merkittäviä kalustotappioita. Avdiivkassa suurempi kiitos aiheutetuista tappioista kuuluu ukrainalaisille sotilaille rintamalla, sillä länsiaseiden – etenkin kranaattien ja ammusten – toimittamisessa on ollut mittavia ongelmia viimekuukausina. Helpointa olisi syyttää Yhdysvaltoja ja Donald Trumpin kuristusotteessa olevaa republikaanista puoluetta mutta se on asioiden yksinkertaistamista. Euroopalla on ollut kaksi vuotta aikaa lisätä aseiden ja ammusten tuotantoa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta merkittävää tuotannonlisäämistä ei ole tehty. Tekojen sijaan Euroopassa on luotettu Yhdysvaltojen ehtymättömiin varastoihin ja tahtotilaan ”auttaa Ukrainaa niin kauan kuin on tarvis”. Mitä strategiaa olen kritisoinut ensihetkistä lähtien. Tavoitteena olisi pitänyt olla jo alun perin Venäjän kukistaminen – murskaaminen – niin nopeasti kuin mahdollista, johon meillä ei ole ollut tarvittavaa rohkeutta.

Kiova kesä 2023, sodassa kaatuneiden muistolle pystytettyjä lippuja. Sankareille kunniaa!

Suurhyökkäyksen alkutahdit

Tässä kohdin ei ole perusteltua kerrata seikkaperäisesti tietä Venäjän hyökkäyssodan laajenemiselle Ukrainassa. Nyt käynnissä olevan tuhoamissodan ensitahdit lyötiin jo vuosikymmen sitten Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja tämän jälkeen, samoin metodein, ajaessa Ukrainan itäosat kaaoksen kautta sotaan, jossa sillä oli aktiivinen rooli ensihetkistä lähtien. Oman roolinsa Venäjä Donbasissa hämärsi kiistämisen ja disinformaation avulla, mutta viimeistään vuoden 2014 kevään kääntyessä kesään sen rooli oli jo paljastunut. Ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” haastateltu Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritsch totesi –

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”. (3)

Kuvailtu havainto tehtiin kevätkesällä 2014 eli yhä käynnissä olevan sodan ensimmäisinä kuukausina.  Voimme siis todeta, että saksalaisille on täytynyt käydä jo tuolloin selväksi se, että Venäjä on sodan osapuoli Ukrainassa, että Venäjä sotii Donbasissa. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla näkynyt Saksan politiikassa tulevina vuosina! Eikä kyllä Euroopan unioninkaan. Epäilen nimittäin, että kyllä saksalainen havainto on jotain reittiä (ja jollain aikavälillä) edennyt laajempaankin tietoisuuteen.

Miksi sitä ei sitten kohdeltu hyökkääjänä ja sodan aloittajana jo tuolloin? Tulevaisuuden historiankirjoittajat vastannevat tuohon. Sanoisin kuitenkin, että tuolloin moni läntinen poliitikko ja päättäjä asetti monet asiat, kuten halvan energian, ukrainalaisten oikeuksien edelle. Niistä merkittävimpänä oikeus elää!

Siirtykäämme ajassa eteenpäin päiviin ja viikkoihin ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua.

Kaksi vuotta sitten, tammi-helmikuussa 2022 tilanne Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä rintamalinjalla kiristyi kiristymistään. ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio raportoi merkittävästi lisääntyvistä ”tulitaukorikkomuksista”, (4) joista lähes kaikki olivat seurausta Venäjän ja sen varustamien joukkojen tulenkäytöstä kontaktilinjalla eli rintamalinjalla – entistä useammin kohteiden joukkoon valikoitui siviilikohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla. 

*

Monet meistä muistavat ne viimeiset helmikuiset päivät ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, sen kuinka Venäjäjohtoiset joukot Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta tulittivat siviilikohteita päivittäin Ukrainan kontrolloimilla alueilla. Joulukuun (v. 2021) lopulla ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio raportoi korkeintaan kymmenistä tulitaukorikkomuksista Itä-Ukrainan sotatoimialueella päivittäin, määrä oli viimeisiin helmikuisiin raportteihin mennessä noussut reiluun 1500 tulitaukorikkomukseen per vuorokausi. (5 ja 6)

Aamulla helmikuun 18. päivä Venäjän johtamat joukot kohdistivat tuli-iskun 122 millin kenttätykeillä kohti rintamalinjan tuntumassa sijainnutta, tuolloin vielä Ukrainan kontrolloimaa, Stanytsia Luhanskaa. Tykistökranaateista yksi osui Kindergarten №21 ”Каzkаn” ulkoseinään, toisen osuessa päiväkodin pihamaalle. (7) Valtaosa ammutuista tykistökranaateista osui muualle Stanytsia Luhanskan alueella – osa lentäessä päiväkodin yli ja osuessa läheisen ratapihan alueelle. Päiväkotiin osuneessa tulituksessa vammautui kaksi päiväkodin opettajaa; suuremmalta uhriluvulta kuitenkin vältyttiin, kiitos lasten evakuoinnin pommisuojaan.

Samana aamupäivänä Vrubivkan taajamassa 122 millin tykistökranaatti osui peruskoulun pihamaalle. (8) Osumahetkellä oppitunnit olivat jo käynnissä, koulussa oli henkilökunnan lisäksi paikalla kolmekymmentä koululaista. Muistan Venäjän suurhyökkäyksen alkuviikkojen aikaisen tyrmistyksen venäläisjoukkojen tulitettua sumeilematta päiväkoteja, kouluja ja sairaaloita kautta Ukrainan. Se ei ollut mitään uutta, sitä samaa Venäjän varustamat joukot olivat harjoittaneet koko sodan ajan keväästä 2014 lähtien. Mediatalot olivat vain unohtaneet kaiken tämän, se oli epäkiinnostavaa ja ehkäpä se ohitettiin siksi, koska se kaikki tapahtui Ukrainassa sodassa, mikä ei kiinnostanut enää ketään.

Tulenkäytön rinnalla Venäjä käynnisti tuolloin hyvin voimakkaita Ukrainan vastaisia disinformaatiokampanjoita, joissa  Ukrainaa esim. syytettiin tykistöiskusta miehitetyn Luhanskin alueelle. Syytösten todisteena esitettiin kuvia iskun kohteena olleesta päiväkodista. Mutta kuinka ollakaan, kuvat olivat Stanytsia Luhanskan Kindergarten №21 ”Каzkаnista”. Jäätyään kiinni valehtelusta, Venäjä propagandisteineen muutti propagandauutisen kärjen Ukrainan hyökkäyksestä Ukrainan false-flag-operaatioksi. Tätä narratiivia oli levittämässä myös suomalaistaustainen UMV-lehden päätoimittelija – propagandisti – Janus Putkonen.

Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla pysyvästi työskennelleiden propagandistien rinnalle alueelle saapui Venäjältä Semyon Pegovin kaltaisia propagandisteja. Semyon Pegovin perustama WarGonzo-projekti oli jo tuolloin niittänyt kyseenalaista mainetta toimiessaan Venäjän sotarintamilla Syyriasta Itä-Ukrainaan. Pegovin matkassa oli usein PMC Wagnerin tai jonkin muun palkkasotilasorganisaation taistelijoita, toisinaan ”toimittajaa” leikkien. On sanottu, että WarGonzo ja muut sen kaltaiset Venäjän hyödyntämät propagandatoimistot sattuvat aina olemaan siellä missä ”tapahtuu”, missä Venäjä pyrkii rakentamaan narratiiviaan tukevaa näytelmää. Saavuttuaan miehitettyyn Donetskiin helmikuussa 2022 Semyon Pegovin ympärillä alkoi tapahtua. Kuinka ollakaan, hän oli sattumalta paikalla kun Vasilevkan pumppuasemalla räjähti; päivää aiemmin hän oli sattumalta ensimmäisten joukossa kuvaamassa miehitetyssä Donetskissa tapahtunutta autopommi-iskua, jossa kohteena oli UAZ-merkkinen maastoauto, jonka väitettiin kuuluneen kenraalimajuri Denis Sinenkoville.

Tuolloin oli myös havaittavissa samainen ilmiö, mikä on toistunut Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen lukuisia kertoja. Venäjän välittämä disinformaatio ja propaganda läpäisi läntisten medioiden seulan päätyen lähes sellaisenaan medioihin. Mikä oli (ja on edelleen) hämmentävää, koska Venäjän tuottamasta propagandasta ja disinformaatiosta oli jo tuolloin (v. 2022) puhuttu vuosien ajan, joten sen olisi luullut olevan tunnetun ja olisi luullut, että siihen olisi osattu varautua nähtyä paremmin. Tosin siihen sorrutaan edelleen, hyvinkin selkeissä tapauksissa, joten ilmeisesti tämä on asia, jolle ei mahda mitään. Emme ole suojassa räikeimmältäkään Venäjän propagandalta, koska se löytää aina jonkin reitin läntisiin – luotettaviin – medioihin ja sitä kautta päätyy lopulta silmiemme eteen suodattamattomana.

Olisiko helmikuussa 2022 ollut enää mitään tehtävissä? Ei, arpa oli jo heitetty. Toimeen olisi pitänyt ryhtyä jo vuosia aiemmin. Itse asiassa Venäjää olisi pitänyt kohdella rikollisena hyökkääjänä ja sodanaloittajana kevättalvesta 2014 lähtien. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, valitettavasti. Krimin niemimaan miehittämisen jälkeen Venäjälle langetetuista sanktioista huolimatta sitä kohdeltiin asiallisesti kauppasuhteita kehittäen.  Suomalaispoliitikot Kimmo Kiljusen tapaan olivat kyllä tavattoman huolestuneita venäläisten ihmisoikeuksista. (9) Entäpä ukrainalaisten oikeus turvalliseen elämään? Ilmeisesti sen vaatiminen oli toisarvoista? Saksalaisillakin oli oikeus halpaan energiaan, jotta teollisuuden rattaat pyörivät, eikös niin Paavo Lipponen ja liuta demareita, jotka ansaitsivat verirahaa kaasuputkien lobbauksella? Sen parempana en pidä Kannuksen Kennedyä Esko Ahoakaan, kuten en perussuomalaista Mika Niikkoakaan, joka 8. helmikuuta 2022 kirjoitti Twitteriin seuraavaa:

”Nyt pitäisi sitten Macronin tai jonku muun astua julkisuuteen ja sanoa, että Ukraina ei liity Natoon. Muutoin neuvottelut eivät onnistuneet Venäjän näkökulmasta ja seuraukset on karmivat. Eikö Lännestä löydy yhtä viisasta päämiestä joka Venäjän tuntee?” (10)

En viitsi vääntää rautalangasta mitä heistä ajattelen, mutta heidän ja kaltaistensa teoista ja tekemättä jättämisistä ukrainalaiset maksavat tänään kalliin hinnan – verellä.

Aamuyöllä kello neljän aikaan 24. helmikuuta 2022 Vladimir Putin ilmoitti ”erikoisoperaation” alkamisesta, jonka tavoitteena oli (ja on edelleen) Ukrainan ”demilitarisointi” ja ”denatsifikointi”. Tämä ns. erikoisoperaatio tarkoitti monen rintaman hyökkäyssotaa Ukrainaan ja ”denatsifikoinnilla” tarkoitettiin ukrainalaisten kansallisen identiteetin tuhontaa ja ukrainalaisten alistamista Venäjän vallan alle – käytännössä kyse on kansanmurhasta.

Hyvin pian Putinin ilmoituksen jälkeen ensimmäiset ohjukset osuivat ukrainalaisiin kaupunkeihin ja kyliin. Idässä Luhanskin alueella maataistelut Ukrainan ja Venäjän rajalla olivat alkaneet jo ennen kello neljää, Putinin ilmoituksen jälkeen Venäjä aloitti offensiivit muillakin painopistealueilla. 

Lippuja sankarivainajien haudoilla Kiovan kaupungin hautausmaalla (Міське кладовище).

 

Слава Україні!

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ef893776-c943-4136-83eb-77be504b5449 

2. https://foreignpolicy.com/2022/01/21/weapons-ukraine-russia-invasion-military/ 

3. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

4. OSCE Special Monitoring Mission to Ukraine laatimat ja julkaisemat raportit. 

5. https://www.osce.org/files/2021-12-31 SMM Daily Report.pdf?itok=54125 

6. https://www.osce.org/files/2022-02-23 Daily Report_ENG.pdf?itok=57816 

7. https://x.com/Liveuamap/status/1494232555524177920 

8. https://uatv.ua/en/donbas-war-russia-backed-militants-fire-school-30-children-hide-in-basement/ 

9. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Venaja_palaa_Euroopan_neuvostoon_26062019.aspx

10. Mika Niikon twiitti 8. helmikuuta 2022, klo. 09:08.

*: Kuvassa hyödynnetty ETYJ:n Ukrainan monitorointimission päiväraporttia 42/2022.

Linkki Bellingcatin perustajan Eliot Higginsin twiittiketjuun, jossa hän käy läpi Stanytsia Luhanskaan ja Vrubivkan taajamaan kohdistuneita iskuja.

Lyhyt katsaus Venäjän hyväksi työskenteleviin propagandisteihin: Kremlin propagandistit Ukrainan sodassa.  

#StandWithUkraine 

Vartiopaikalla – matkalla kohti päätepysäkkiä

 

Helmikuun ensimmäisenä päivänä lupasin itsevarmanoloisena jatkavani blogien kirjoittamista, kunnes Ukraina on vapaa Venäjän miehityksestä. Ohi vierineiden päivien kuluessa olen kyseenalaistanut lupaukseni ties kuinka monta kertaa – taisinpa tulla luvanneeksi liikoja, valitettavasti!  

Slovjanskissa, Donbasin alueella, syyskesällä 2019.

Ollakseni rehellinen, viimeinen vuosi puolitoista on ollut monella tapaa raskasta aikaa. Sen ohella, että koronan sairastamisen jälkeisen ”aivosumun” ohella inspiraatio on ollut useammankin kerran kateissa, viime syksyn sairastelukierre verotti voimia paljon, pitkäaikaisin seurauksin.    

Joku on kadottanut muusansa kirjoitteluun, minä taasen tunnen olevani täysin tyhjä. Säkkini alkaa olla niin tyhjä, ettei siellä ole mitään mistä ammentaa. Eikä intoa uurastamiseen lisää huomio siitä, että tilastojen valossa kirjoitteluni on täysin turhaa. Mark Twain popularisoi lausahduksen ”vale, emävale, tilasto” reilu vuosisata sitten, ja vaikka seuraavan kuvakollaasin tilastolliset kuukausikeskiarvot eivät aivan verrannolliset olekaan, niin siitä huolimatta kollaasin tarina on karua kertomaa – lukemat vähäisimmilläänkin kertovat suunnasta mihin mennään. Tässä tapauksessa tilastot eivät juurikaan valehtele.

Kuvakaappaukset otettu 7. helmikuuta 2024.

Tammikuun 2022 blogeja on ehditty lukemaan jo useamman vuoden verran, joten niihin on luonnollisesti kertynyt lukukertoja enemmän verrattuna tämän vuoden (2024) tammikuuhun. Trendi on kuitenkin selkeä. Tammikuussa 2022 julkaisin 6 blogia, joita on luettu 7. helmikuuta 2024 mennessä yhteensä 7299 kertaa (ka. 1216,50 lukukertaa per blogi): tammikuussa 2023 julkaisin 7 blogia, joita on tähän mennessä luettu yhteensä 1963 kertaa (ka. 280,42 lukukertaa per blogi): tammikuu 2024 näyttää niin surkeita lukemia, että olisi parempi pistää pillit pussiin – 6 blogia, joita on luettu yhteensä 796 kertaa (ka. on laskenut niinkin alas, kuin 132,66 lukukertaan per blogi).

Joku saattaisi todeta, niin paskoja blogeja ettei kukaan viitsi lukea! En ryhdy kiistelemään, kirjoitukseni saattavat olla huttua tai kynän terävin kärki on jo katkennut aikaa sitten, mutta en kuitenkaan purematta niele tätäkään selitystä. Pääasiallisimmat blogieni jakokanavat ovat Facebook (Meta) ja X eli entinen Twitter. Kummassakin on ongelmansa, mutta X:n kohdalla näkyvyys näyttää romahtaneen sen jälkeen, kun tämä alusta päätyi Elon Muskin haltuun. Siitä jokunen kuukausi eteenpäin ja minulle ilmoittamatta, tililleni kuin myös yksittäisiin twiitteihin asetettiin ’sisältövaroituksia’ ja ’näkyvyysestoja’. Alla kuvakollaasissa esimerkkejä tililleni sekä yksittäisiin twiitteihin asetetuista varoituksista. TwitterSupport ei tähän päivään mennessä ole vastannut tiedusteluihini varoitusten asettamisesta. Mitään järjellistä perustetta niiden asettamiselle ei ole annettu. 

Viime vuona toisten käyttäjien kanssa käymieni keskusteluiden myötä kävi ilmi se, että useampi minua seuraava henkilö ei ollut nähnyt viikkoihin tai jopa kuukausiin twiittejäni. He olivat kuvitelleet minun poistuneen X-palvelusta. Yksityisviestikeskusteluiden myötä selvisi myös se, että moni minua seuraava henkilö, jonka olin ’merkinnyt’ (tag) twiittiini, ei ollut saanut ilmoitusta merkitsemisestä. 

Ikäväksi tämän kehityksen tekee se, että minulle kirjoittaminen on ollut kunnia-asia. Minusta ei ole juuri muuhun kuin a) kirjoittamaan tai b) polkemaan miinoja. Mitä ilmeisimmin se on sitten lähdettävä harjoittamaan toimea B, nimittäin en näe järkeä Ukraina-havaintojen kirjoittamisessa ”pöytälaatikkoon”. Se on täysin hyödytöntä, kun huomioimme sen, mitä kaikkea Venäjä saa aikaan aloittamallaan hyökkäyssodalla Ukrainassa, ja ukrainalaisille! Pöytälaatikkoon voin kyllä ruveta väsäämään runoja tahi ajatuksia elämän turhuudesta, kirjoittaa ja unohtaa ne jälkipolvien löydettäväksi.

Edessä näyttää siintävän päätepysäkki, tie pysäkille on ollut pitkä. Vartiopaikalla olen ollut toukokuusta 2017, jota ennen ehdin kirjoittaa havaintoja ja blogeja muun muassa Virossa toimivan suomen kielisen SSS-Radion verkkosivuille sekä maanpuolustus.net-foorumin blogipalveluun.

Elämme helmikuuta 2024, vuosikymmen sitten helmikuun puolivälissä 2014 myrsky Kiovassa oli nousemassa – muutamaa päivää myöhemmin Kiovan ytimessä käytiin raskaita katutaisteluita. Samoihin aikoihin satoja kilometrejä etelämpänä Krimin niemimaalla Venäjä aloitti oman operaationsa niemimaan valloittamiseksi Ukrainalta.

Aivan kuten kaksi vuotta sitten Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan pidettiin järjettömänä, niin pidettiin Krimin niemimaan miehitystäkin ja sitä myöhemmin keväällä seurannutta Donbasin sotaa – sekin Venäjän aikaansaannos, vaikka läntiset poliitikot ja päättäjät koettivatkin kilvan toistaa Venäjän narratiivia ”separatisteista” ja ”sisällissodasta”.

Niin, jos kyse olisikin yksin minusta, olisimme jo päätepysäkillä mutta on tuhansia syitä miksi matka jatkuu (ainakin hetken). En myöskään ehdottomalla varmuudella sano, että ”se on siinä”. Ehkäpä jokin päivä palaan vartiopaikalleni, ehkä.

Слава Україні!

Marko 

Blogikirjoittaja ihmetteli helmikuussa 2023.

Sirpaleita ja muistoja Ukrainasta

 

Ukrainan rautateiden eli UkrZaliznytsjan yöjuna kiidätti meidät Varsovasta Chełmin kautta Ukrainaan. Juna ylitti rajan yön hiljaisina tunteina, jossain vaiheessa junan tasainen kolke, vaunujen nitinät ja muut äänet tuudittivat minut uneen, jossa vajosin jonnekin todellisuuden tuolle puolen. Öinen rajan ylitys, metallinen kalke ja huudot sekoittuvat hämärään unimaisemaan – saavuin Ukrainaan ensimmäistä kertaa sitten syyskesän 2019, jolloin vierailimme maassa viimeksi. Silloisella vierailulla pääsin käymään Donbasissa ensimmäistä kertaa vuosiin: saapuminen Kramatorskiin tuntui kuin kotiin palaamiselta. Paahteisen maan tuoksu, aivan kuin hengittäisi mustaa poltettua multaa. Ukrainassa oli sota tuolloinkin – se alkoi keväällä 2014, kuten muistamme. Tuolloin sota näkyi ja tuntui konkreettisena ja läsnä olevana vain idässä rintamaan rajoittuvilla alueilla, kuten miehitettyihin alueisiin rajoittuvassa Toretskissa (entinen Dzeržinsk), jossa pääsin vierailemaan. Kaupungin ulkopuolelta avautuivat maisemat itään ja kaakkoon – Mordorin miehittämille alueille.

Yöjuna Varsovasta saapui Kiovaan aikataulussa, muutamaa minuutti yli yhden lauantaisen iltapäivän ensihetkinä. Kiova oli kuin syyskesän 2019 Kramatorsk, kaupunki, jossa elämä jatkui mutta sota oli kaiken aikaa läsnä. Ei enää konkreettisena tykistön haukuntana ja miehityksen uhkana vaan viipyilevänä epämääräisenä tunteena, jota tunnetta ylläpitivät päivittäiset ilmahälytykset ja ilmahälytyssireeneiden ulvonta. Yhdistelmä tuntuu paradoksaaliselta, eurooppalainen miljoonakaupunki ja ilmahälytyssireeneiden hälytykset – ihmiset hakeutuvat suojiin tai sitten eivät hakeudu. Monet ovat jo tottuneet hälytyksiin siinä määrin, etteivät enää juurikaan noteeraa niitä. Heidän kertomansa mukaan ahdistavinta oli aika välittömästi Venäjän offensiivin alun jälkeen, päivinä ja viikkoina, jolloin Kiova oli ”tykinkantaman” päässä. V. neuvostoarmeijassa Afganistanin sotaan osallistuneena tiesi millä tavalla venäläiset sotivat, miten he tykistöä käyttävät, miten kaupungit tarvittaessa jauhetaan tykistöllä raunioiksi perinteitä ”kunnioittaen”.

* * *

Helmikuun 24. päivä eri viestimet täyttyivät otsikoista ”Venäjä on aloittanut hyökkäyksen Ukrainaan” – sanat muokkasivat todellisuutta, häivyttivät samalla sen tosiasian, että Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan jo vuosia sitten. Ensin anastaessaan sotilasoperaatiolla Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 ja myöhemmin samana keväänä kylväessään sodan Ukrainan itäisiin osiin, josta hetkestä lähtien Ukrainassa on käyty sotaa. Yhdistyneiden kansankuntien julkaiseman arvion mukaan keväällä 2014 alkaneessa sodassa oli menehtynyt joulukuun 2021 loppuun mennessä yli 14 000 sotilasta ja siviiliä. (1)* Kiovan ytimessä, Mykhailivs'kan aukion kupeessa sijaitsee Muistojen muuri (ukr. Стіна Пам’яті полеглих Захисників України в російсько-українській Війні), josta löytyy kuva lähes jokaisesta vuonna 2014 alkaneessa sodassa kaatuneesta ukrainalaisesta sotilaasta ja vapaaehtoisesta.** Kanadan pääministeri Justin Trudeau vieraili kesäkuussa muurilla päivää meitä aiemmin.

Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen sanottiin olleen verettömän, mikä ei pidä paikkaansa, kuten muistamme. Maaliskuun 18. 2014 Igor Girkinin komennossa ollut ryhmä yritti ottaa rynnäköllä haltuunsa Simferopolissa sijainneen Ukrainan asevoimien 13. fotogrammetrisen keskuksen. Rynnäkkö päättyi yhteenottoon ukrainalaissotilaiden kanssa, käydyssä tulitaistelussa kaatui ukrainalainen aliluutnantti Serhi Kokur. Hänen kuvansa löytyy ensimmäiseltä paikalta Muistojen muurin ylimmältä riviltä – sieltä vasemmasta ylänurkasta. Ukrainalaissotilaiden ohella myös miehitystä vastustaneita siviilejä kuoli tai vammautui niemimaan miehitysvaiheessa, helmi-maaliskuussa 2014. Heidät kaikki media ja poliitikot unohtavat puhuessaan ”Krimin niemimaan verettömästä miehityksestä”.

Kaistale Muistojen muuria Mykhailivs’kan aukion kupeessa.

Venäläiset paraatipaikalla Kiovassa – romurautana, ei muuna!

Ollakseni rehellinen, en ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi Kiovassa – siellä on mukava olla muutama päivä, mutta sen jälkeen mieluusti jatkan matkaani muualle Ukrainaan. Tällä kertaa ohjelma oli toinen, eikä pelkästään Venäjän hyökkäyssodasta johtuvista syistä, joten Kiovassakin tuli käyskenneltyä tavanomaista enemmän, ja aivan kuten aiemmillakin kerroilla – tie vei myös Itsenäisyyden aukiolle eli Maidan Nezalezhnostille. Syyni aukiolla vierailuun liittyvät olennaisesti Euromaidaniin eli Arvokkuuden vallankumoukseen ynnä vuoden 2004 Oranssiin vallankumoukseen, johon donetskilainen L. osallistui. Ne ovat tapahtumia, jolloin kansalaisyhteiskunta (kansalaiset) kävivät pysähtyneisyyden ja pahuuden voimia vastaan. Euromaidanin eli Arvokkuuden vallankumouksen kohdalla oli konkreettisella tapaa kyse taistelusta Ukrainan tulevaisuudesta – suuntaako maa länteen vai taantuuko se Valko-Venäjän kaltaiseksi, Venäjään sitoutuneeksi, totalitarisoituvaksi yhteiskunnaksi Viktor Janukovytšin valtakaudella. Kansalaisten ansiosta vapaus voitti totalitarismin pyrkimykset!

Itsenäisyyden aukio eli Maidan Nezalezhnosti, Kiova.

Вічна Пам'ять Героям Небесноі Сотні – taivaallisen sotnian muistolle! 

Me muistamme Irpinin ja Butšan vapautuksen viime vuoden keväältä, kammottavat näkymät teloitetuista siviileistä makaamassa kaduilla tai puutarhoissa; poltetut ruumiit venäläisten koettaessa kätkeä rikoksiaan ukrainalaisille tekemiään rikoksia. Eikä kyse ole pelkästään rikoksista ukrainalaisia kohtaan, vaan kyse on rikoksista ihmisyyttä kohtaan. Kuolema – Смерть!

Sodan arpia Irpinissä, rikki ammuttuja ikkunoita – palaneita taloja.

Kesällä 2023, elämä palaa hiljalleen Kiovan luoteispuolen kaupunkeihin ja kyliin. Elämän paluusta ja toivon voitosta huolimatta sodan sekä venäläisten lyhyeksi jääneen miehityksen jälkiä on edelleen nähtävissä runsaasti. Rikki ammuttuja taloja, sirpaleita ja poltettuja rakennuksia – tuhottuja unelmia! Konkreettisimmillaan tämä näkyy irpiniläisen metsikön kupeessa, jossa kymmenet venäläisten hyökkäyssodan ja miehitysviikkojen kuluessa Kiovan ympäristössä tuhoamat autot muodostavat punaruskean ruostuvan metalliröykkiön. Röykkiö muodostuu luotien ja kranaattien puhkomista ja räjähdysten rikki repimistä siviiliautoista – monessa oli tuhonhetkellä perheitä pakenemassa venäläismiehittäjää tai vapaaehtoisia avustustyöntekijöitä tuomassa hätäapua hyökkäyksen jalkoihin jääneille siviileille. Venäläiset murhasivat heidät usein varoittamatta, piittaamatta siitä, että uhrit olivat siviileitä. Osa siviileistä surmattiin teloitustyyliin lähietäisyydeltä autoihinsa.

Lukuisten ruhjottujen ja rikki ammuttujen autojen kylkiä koristavat auringonkukat. Kyseessä on losangelesilaistaiteilija Trek Thunder Kellyn yhdessä ukrainalaistaiteilijoiden kanssa luoma maalausprojekti  Flowers For Hope. (2)

Vastapainoa Kiovan ihmispaljoudelle toi matka maaseudulle, jossa saimme konkreettisella tapaa upottaa sormemme Ukrainan maaperään – tehdä oman osamme auttaaksemme ystäviämme kesän sadon kasvattamisessa, jotta tulevalle talvelle olisi pöytään pantavaksi ”vihreää” omasta maasta. Rauha ja hiljaisuus; taivaankansi, jota lentokoneiden jättövanat eivät riko osiin; yöllä pimeys, jollaista en ole kokenut aikoihin. Jossain sisimmässä viipyili halu jäädä kylään pidemmäksikin aikaa, ei vain päiviksi vaan viikoiksi ja kuukausiksi.

Päivän päätteeksi hiljenevä maalaisraitti ukrainalaisessa kylässä.

Kaikkialla kasvavia unikkoja, jotka muistuttavat käynnissä olevan sodan ohella menneistä sodista miljoonine uhreineen.

Aivan kuten Euromaidanin aikaan vapaus voitti totalitarismin, niin nytkin vapaus tulee voittamaan kansoja kurittavan diktatuurin – mitä nopeammin, sen parempi! 

Слава Україні! – Слава ЗСУ!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Conflict-related civilian casualties in Ukraine.

2. https://www.flowersforhope.art/

*: On syytä huomauttaa, ettei Venäjä ole julkaissut tappioitaan Ukrainan sodassa (helmikuun 2014 ja joulukuun 2021 välillä). Tänä aikana Venäjältä oli osallistunut vapaaehtoisjoukkojen ohella sotatoimiin Ukrainassa joukkoja asevoimista ja turvallisuuspalvelun sekä sisäisen turvallisuuden joukoista, että sellaisista palkkasotilasorganisaatioista, joilla oli tiivis yhteys Venäjän valtiollisiin organisaatioihin. Kansalaisjärjestöt Venäjällä ovat arvioineet Venäjän kokonaistappioiden nousseen Ukrainan sodassa joulukuun 2021 loppuun mennessä tuhansista jopa kymmeniin tuhansiin.

**: 24. helmikuuta 2022 jälkeen muuriin ei ole vielä virallisesti lisätty ketään, omaiset ja vapaaehtoisryhmät ovat laittaneet joidenkin taisteluissa kaatuneiden kuvia muuriin Venäjän laajan Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen alun jälkeen. Paikallisten mukaan tulevaisuudessa, voiton jälkeen, jokaista henkensä taisteluissa antanutta tullaan kunnioittamaan Muistojen muurilla tai vastaavalla muistopaikalla. 

Kaikki valokuvat Marko Enqvistin kokoelmasta.

Kesäkuun Ukrainan matkasta myös seuraavissa blogeissa:

Tuulisena päivänä kaupungin hautausmaalla.

Huomioita matkalta: Venäjän ohjushyökkäys Kiovaan maanantaina 10. lokakuuta 2022.

#StandWithUkraine 

Havaintoja Venäjän miehittämiltä alueilta –

 

läsnä nälkä, pelko ja psykologinen terrori

Edellisestä, syvällisemmästä, havaintopaketista Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta on vierähtänyt aikaa jo melkoinen tovi. Hiljaisuuteni ei suinkaan johdu siitä, että mitään ei ole tapahtunut tai etten ole kuullut kummempia uutisia, asiantila on ennemminkin päinvastainen. Sensitiivisten ja sellaisten havaintojen tähden, jotka voivat vaarantaa sivulliset, olen katsonut parhaaksi olla kirjoittamatta mitään. Tässä lyhyehkössä kirjoituksessa joitain havaintoja ja kommentteja Venäjän miehittämiltä alueilta – eräissä tapauksissa jätän paikkakuntatiedot mainitsematta tyytyessäni kuvaamaan tapahtuma-aluetta ”piiri” tai ”alue” tasolla. Havainnot ovat pääasiassa kahdelta Venäjän miehittämältä alueelta, Ukrainan itäosista Donetskin ja Makiivkan alueelta sekä miehitetyltä Hersonin alueelta. Aloittakaamme miehitetyn Hersonin alueelta, Henitšeskin piiristä.

Ukrainan asevoimien suoritettua pian puolen yön jälkeen tammikuun 1. päivä, onnistuneen ja venäläisille runsaat tappiot tuottaneen iskun M142 HIMARS raketinheitinjärjestelmällä Makiivkassa, ja tuhoamalla venäläisten tukikohtanaan käyttämän rakennusalan ammattioppilaitoksen nro. 19 (Макеевское профессионально-техническое строительное училище №19). (1) Iskun jälkeen Venäjällä käytiin kiivasta keskustelua siitä, mikä aiheutti venäläisille niin raskaat tappiot ja mitä laiminlyöntejä he tekivät. Tapahtunut johti seurauksiin ainakin osaan miehitettyä Hersonin aluetta, Henitšeskin ja Kah’ovkan piireissä – tiedossani ei ole, onko vastaaviin toimiin ryhdytty miehittäjän taholta miehitetyn Donbasin alueella. Seuraavaksi tarkemmin näihin seurauksiin, jotka koskettavat varsin suurta joukkoa miehitetyillä alueilla asuvia siviilejä.

Huomionarvoisinta havainnossa on se, että Venäjän miehitysjoukot ovat pakolla siirtäneet useiden kylien sekä kaupunkityyppisten paikkakuntien alueilta asukkaita pois kodeistaan ja majoittaneet näitä siviilejä ainakin lomakeskuksiin Henitšeskin kaupungin eteläpuolella, Arabatinkynnäksen alueella. Näihin tyhjennettyihin koteihin on muuttanut runsaasti venäläissotilaita sekä turvallisuusjoukkojen henkilöstöä.

Alueella on myös tiettyjä paikkakuntia, joissa väestön laajamittaisempiin pakkosiirtoihin ei ole ryhdytty. Yhteistä näille paikkakunnille näyttää olevan se, että moni niistä sijaitsee Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta Melitopoliin vievän junaradan varrella.

Tämä tuntuu minusta alleviivaavalta, mutta painotan, että tietooni tulleissa tapauksissa asukkaat on siirretty pakolla kodeistaan. Heiltä ei kysytä suostumusta siirtoon, kuten ei kysytä suostumusta siihenkään saavatko venäläissotilaat muuttaa heidän koteihinsa. Kaikessa on kyse pakosta, jota tehostetaan uhkauksin.

Väestöön kohdistuvien pakkosiirtojen ohella Henitšeskin alueella venäläiset ovat aloittaneet painostus- ja uhkailutoimet saadakseen paikalliset asukkaat luopumaan ukrainalaisista henkilötodistuksista sekä passeista. Eräs käytössä oleva keino on tarkastusasemien ja -pisteiden perustaminen teiden varsille, näillä asemilla ja pisteillä venäläissotilaat ja muut ns. turvallisuusviranomaiset tarkastavat autoilijoiden ja muiden ohikulkijoiden henkilötodistukset, jos (tai kun) heillä on Ukrainan passi tai ukrainalainen henkilötodistus, alkaa siviileiden uhkailu ja painostaminen paikan päällä.

Tuttavamme joutuivat pysähtymään tällaiselle tarkastuspisteelle, joka oli hätäisesti pystytetyn oloinen ja todennäköisesti niillä sijoillaan vain muutaman päivän ajan. Tarkastuspisteiden paikkaa vaihtamalla miehittäjä varmistaa sen, etteivät paikalliset voi koskaan olla varmoja siitä, että käyttämänsä reitti on turvallinen.

Tuttavien kuvailun mukaan tarkastuspisteellä ollut venäläissotilas vaati heitä näyttämään henkilötodistuksen, ja kun he antoivat Ukrainan passit, sotilas hermostuen rupesi uhkailemaan heitä. Ankarampi uhkailu kohdistui aviomieheen, uhkailua sotilas terästi osoittamalla tuttaviamme rynnäkkökiväärillään. Sotilas vaati heitä luovuttamaan passinsa väliaikaista todistusta vastaan, ja anomaan Venäjän passia. Tuttavamme eivät suostuneet tähän, hätävaleen turvin he selvisivät sillä kertaa tilanteesta – mutta seuraavalla kerralla tilanne voi olla toinen. Venäläiset ottivat myös tiedot ylös heidän passeista. 

Luonnollisesti tulevaisuus pelottaa heitä vielä enemmän, koska alueen kaupungeissa pitäisi käydä säännöllisesti ostamassa ruokaa, öljyä jne. Kesän koittaessa tilanne helpottuu hiukan, mutta edessä on vielä monta tuskallisen vaarallista viikkoa. He myös pohtivat, että onko riskiä mahdollista pienentää käymällä asioilla vain ”naisporukalla”, mutta sekin pitää sisällään omat riskinsä. Miehittäjä on tälläkin alueella kaapannut mukaansa naisia, joita on käytetty seksuaalisesti hyväksi tai raiskattu. Osa kaapatuista on kadonnut. Seksuaalisen väkivallan riski yhdistettynä epätietoisuuteen tapauksessa, jossa omainen vain katoaa, on kammottava yhdistelmä kenelle tahansa.

 

Havaintoja ja kuulumisia Donetskin ja Makiivkan alueelta  

Päättyvä talvi on ollut miehitetyssä Donetskissa asuville ystäville ja tuttavillemme ankarin miehitysvuosien talvista. Vesihuolto ei ole toiminut kunnolla koko talven aikana, syynä tähän on sota vain välillisesti – suurin syy on miehityshallinnon omien toimien. Viime vuoden alkupuolella sekä Venäjän hyökkäyssodan ensimmäisinä kuukausina Donetskin ja Makiivkankin alueella suoritettiin useita liikekannallepanoja sekä pakkovärväyksiä, joista kirjoitin kevättalvella ja keväällä 2022 useita blogeja. * Pakkovärväysten ensimmäinen heijaste oli pelko, mikä sai monet kaupunkien asukkaat (lähinnä miehet) pysyttelemään kotonaan, piilossa värvääjiltä ja kaduilla sekä työpaikoilla suoritettavilta pakko-otoilta.

Pakko-ottoja tehtiin myös työpaikoilla, metodin ollessa yksinkertaisen – värvääjät yhdessä turvallisuusjoukkojen kanssa ”miehittivät” tuotantolaitoksen portin ja ottivat mukaansa kaikki töihin tulevat miehet tai töistä kotiin lähtevät miehet. Suurin osa näistä miehistä päätyi kevättalven ja kevään 2022 ”lihamyllyihin” Donbasin ja Harkovan alueille, ja moni on jäänyt sille tielle.

Pakko-ottojen seurauksena miehet suurin joukoin piiloutuivat ensin koteihinsa, kesän koitettua moni pakeni kaupungista maaseudulle – eräiden tiedetään jopa yrittäneen päästä Venäjälle ja sieltä turvaan kolmansiin maihin. Ei siis ihme, että hiljalleen kaupunkien vesihuolto rapautui entisestään, rapautumista nopeutti myös se, että ennen Venäjän suurhyökkäystä ukrainalainen henkilökunta kykeni huoltamaan ja korjaamaan osaa Donetskin alueen vesihuollosta, helmikuun 24. päivän jälkeen tämä kävi mahdottomaksi. Heistä tuli kriittisen infrastruktuurin kunnossapitäjinä venäläisille kohde.

Tällaisten tapahtumien seurauksena Donetskin ja Makiivkan alueen kunnallistekniikka rapautui ja monin paikoin romahti, mikä ei samalla tapaa näy eliittisen nukkehallinnon asuinalueilla, mutta tavallinen kansa ei pääse suihkuun viikkoihin, vessassa käyntikin alkaa olla mahdotonta viemäriverkon romahtamisen seurauksena jne. Kevättä ja kesää odotetaan, jotta pääsee ulos ja aikaa voi viettää ulkona ahdistaviksi käyvistä kodeista.

Tämän vuoden puolella Donetskin alueelle on tullut Venäjältä ns. siviilityöntekijöitä. He työskentelevät esim. kuorma-autojen kuljettajina, toimittaen vettä tankkiautoilla kaupunginosien ”vesihuoltopisteille” – jotka nekin toimivat satunnaisesti. Nämä työntekijät on siirretty Donetskin alueelle aksentin perusteella kauempaa Venäjältä. He eivät puhu venäjää samalla aksentilla, mitä Venäjän miehittämällä rajaseudulla asuvat venäläiset puhuvat, huom. tarkoitan Rostovin oblastin aluetta.

On enemmän kuin todennäköistä, että pula kuorma-auton kuljettajista on seurausta rekrytoinneista ja pakkovärväyksestä. Viime vuoden tammikuussa (v. 2022) miehitetyn Donetskin alueelle sijoitettu, 1. armeijakunnan aluepuolustusprikaateihin kuuluva Oplot prikaati eli 5. mekanisoitu kivääriprikaati rekrytoi henkilökuntaa. Tuolloin prikaati etsii autonkuljettajia (vaatimuksena vähintään BC-kortti), viestimiehiä sekä erilaisia tietotekniikanoperaattoreita, leirien ja tukikohtien vartijoita – rekrytointi ulottuu myös naisiin. Palkkaa luvattiin tuolloin ruhtinaalliset 24 000 ruplaa kuukaudessa. (2)

Venäjän toimintaa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla leimaa suunnittelun puute. Sen ohella, että miehittäjä rikkoo räikeästi Geneven sopimuksia pakko-otoillaan ja muilla siviiliväestöön kohdistuvilla toimillaan (väestön pakkosiirrot, lasten militarisointi jne.), se ei näytä huomioivan lainkaan tekojensa seurauksia. Yksistään Donetskin alueella asuu edelleen vähintäänkin satojatuhansia asukkaita, monet heistä ovat vanhuksia, huono-osaisia ja näin erityisen suojelun tarpeessa, mutta Venäjä ei välitä heistä käytännössä pätkääkään. Vesihuoltoa suoritetaan satunnaisesti tankkiautoilla, lääkkeistä on jatkuvaa pulaa – ollut jo vuosia mutta ennen koronaviruspandemiaa ja tarkastusasemien (lähes täydellistä) sulkua, alueen asukkaat saattoivat suorittaa ostoksensa Ukrainan kontrolloimilla alueilla. Menneenä talvena vesipulan ohella myös ruokapula vaivaa tuhansia ja tuhansia kaupunkien asukkaita: kasvuiässä olevat lapset nälkiintyvät, ruoaksi voi olla viikkojen ajan kuivaa leipää ja lientä. Tuttavamme ja ystävämme ovat laihtuneet silminnähden, laihtumisen ohella he näyttävät vanhentuneen vuosia yhdessä talvessa – linkki ulkomaailmaan on heille yksi keinoista selvitä päivästä toiseen. Se tuo myös tietoa ulkomaailmasta, mikä on nyt vielä tärkeämpää, kun Googleen pääsy on alueelta estetty. Pääsy on vain Yandexin hakukoneeseen, joka ei tarjoa muuta kuin linkkejä venäläisten propagandaan. Ikääntyneiden on tyydyttävä tähän, kun juuri ja juuri osaavat käyttää tietokonetta ja kännykkää, on turha koettaa neuvoa keinoa rajoitusten kiertämiseen.

Propagandarummutuksen mukaan ”Ukraina kukistuu pian”; ”toukokuussa marssitaan Venäjän voitolle” jne. Propagandan rinnalla miehittäjä kohdistaa alueen asukkaisiin, etenkin lapsiin, entistä rajumpaa psykologista terroria – Venäjän kansallislaulun laulamista, Ukrainan ja ukrainalaisten de-humanisointia jne. Moni ei enää laita lapsiaan päiväkotiin tai kouluun, he ovat vanhempiensa lailla kotona suojassa vihamieliseltä maailmalta. Turvattomuutta lisää myös se, että miehittäjä on asuttanut Venäjältä tuotua miehityshallinnon henkilökuntaa paikallisten keskuuteen. Tässä joukossa on luonnollisesti turvallisuuselinten työntekijöitä, jotka yrittävät urkkia ja saada tietoa mahdollisesta vastarintatoiminnasta, jota sitäkin jo vähäisessä määrin alueella ilmenee. Kuten tuttavamme totesi vuosia sitten, silloisille hyödyllisille idiooteille ja yhteystoimintahenkilöille sekä mielenosoituksissa punalippuja heiluttaneille – Neuvostoliittoa te kaipasitte ja Neuvostoliiton te saitte, johon voisin lisätä, heidän saaneen Stalinin ajan vainoharhaisen neuvostovaltion.

”Жовта Стрічка” – ”Keltainen nauha” -liikkeen aktivistit protestoivat miehitetyssä Donetskissa miehityshallintoa vastaan. (3)

Kun sota aikanaan loppuu ja Ukraina on vapaa, moni asia ei enää palaa ennalleen. Osa ystävistämme ei enää halua palata kotiin Donetskin alueelle, he eivät vain voi – muistot ja menetykset ovat liian kipeitä. Osan kohdalla menetykset ovat konkreettisia – venäläisten tykkitulen tuhottua kodit perustuksia myöten. Kun uutta elämää on rakennettu jo vuosien ajan Ukrainan läntisiin osiin, paluu tuhoutuneen kodin perustuksille on kipeää ja muistot menetyksen lopullisuudesta tuskallisia. Toisaalta miehitetyssä Donetskissa, kaiken psykologisen terrorin ja propagandan keskellä, yksin omissa kuplissaan elävät ystävämme ja tuttumme haaveilevat tulevasta – he haaveilevat ajasta, jolloin Donetsk on jälleen vapaa ja Ukrainan lippu liehuu kaupungin ytimessä. Lähes jokaisen keskustelun päättyessä –

Слава Україні!

 

Marko

 

Kirjoituksen pääasialliset lähteet ovat henkilöitä, jotka asuvat Venäjän miehittämillä alueilla. Tunnemme heidät henkilökohtaisesti, eräitä heistä olen itsekin tavannut vuonna 2014 alkaneen sodan aikana. Muut lähteet:

1. https://www.euronews.com/2023/01/04/makiivka-russia-blames-its-own-soldiers-mobile-phone-use-for-deadly-ukraine-missile-strike 

2. Aihetta taustoitettu blogissani Havaintoja miehitetystä Itä-Ukrainasta, julk. 1/2022.

3. https://v-variant.com.ua/donetsk-tse-ukraina-v-okupovanomu-misti-aktyvisty-prodovzhuiut-proukrainski-aktsii-protestu/ 

*: Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toteutettuja pakko-ottoja/ pakkovärväyksiä käsittelin muun muassa blogeissani 16. maaliskuuta 2022 ja 23. huhtikuuta 2022.

Venäläisten tuhoama Mar’inka, Donetskin lounaispuolella.

#StandWithUkraine 

Ei sotaa - Нет войны!

(on turvallista tekstata junassa matkalla kohti Vainikkalaa) 

Pahoitteluni röyhkeän suorasukaisesta aloituksesta, mutta olemmeko me suomalaiset naiiveja? Viime päivinä korviimme on kantautunut uutisia viimeisistä ”istuinpaikoista” kilpailevista, länteen haluavista, venäläisistä, jotka kertovat pakenemisensa syyksi totalitaarisen hallinnon ja pelon joutua sotaan.

Hallinto on totalitaarinen – mielipuolinen suorastaan ja sotaankin voivat joutua jos nyt maan hallintoa ryhtyvät vastustamaan, mutta, jotenkin minulla on sellainen tunne takaraivossa, että monen kohdalla se suurin syy pakenemiseen löytyy aivan jostain muualta, vai olenko turhan epäileväinen pakenevien kertomia tarinoita kohtaan?

Venäläisten on ollut mahdollista nousta Putinin hallintoa vastaan lukuisia kertoja viime vuosien aikana. Moni nuori ja vanhempi on osallistunut korruption vastaisiin mielenosoituksiin – heidän tekonsa on kunnioitettava, aivan kuten on niiden tuhansien, jotka näinä aikoina ovat osallistuneet sodan vastaisiin mielenosoituksiin Venäjällä ja osallistuvat niihin par’ aikaa, mutta entäpä kaikki muut? Heidän itkunsa on kärpäsen surinaa korvissani! Venäläisten on ollut mahdollista vastustaa sotaa Ukrainassa lukuisia kertoja, mutta kovin on hiljaista ollut niitä poikkeusyksilöitä lukuun ottamatta, joiden määrä toivoakseni kasvaa tulevina viikkoina merkittävästi!

Krimin niemimaan miehityksen jälkeen Vladimir Putinin kannatus nousi taivaisiin, ja vaikka kannatusluvuissa olisikin ollut manipulointia matkassa, niin silti selkeästi suurin osa venäläisistä kannatti Krimin miehitystä. Entäpä ne, jotka olivat hiljaa – tänään hiljaisuuskin on kannanotto!

* * *

Ja, jos tästä sodasta olisi tullut paraatimarssi Kiovaan, Putin patsastelisi nyt Kremlissä suurena johtajana, sen sijaan, että joutuu piileskelemään (ja pelkäämään omiaan) bunkkerissaan. Onneksi ei tullut paraatimarssia, ei!

* * *

Emme myöskään nähneet mittavia protesteja senkään jälkeen kun Venäjä masinoi kaaoksen ja sodan Itä-Ukrainaan; kansa ei noussut protestoimaan sotaa loppukesästä 2014, eikä talvella 2015 Debaltseven taisteluiden aikaan, jolloin venäläisiä sotilaita siirrettiin Burjatiasta sotimaan Ukrainaan. Myöskään Boris Nemtsovin murha ei saanut kansaa miljoonittain kadulle, vaikka todennäköisimpänä syynä murhalle oli Putinin vastustuksen ohella Nemtsovin tutkimustyöt Venäjän osallisuudesta Ukrainassa käynnissä olleessa sodassa. Tuolloin näimme (ja näemme edelleen) yksittäisten rohkeiden venäläisten muistavan Nemtsovia ja samalla olevan piikki Putinin lihassa, mutta heidänkään urheus ei ole riittänyt avaamaan miljoonien venäläisten silmiä.

Niitä vastaan, jotka tuolloin muistivat ja kunnioittivat Nemtsovia, saivat kimppuunsa Putinin hallintoa tukevat tituškat muiden kansalaisten kävellessä ohi (kääntäessä päänsä pois – pois silmistä, pois mielestä!) Miljoonat venäläiset olivat myös hiljaa (ja katsoivat toisaalle) hallinnon tuhotessa Nemtsovin muistoksi tuodut kukat ja muistoesineet. Oma kysymyksensä on sitten se, että saivatko ne rohkeat ihmiset, jotka vuosia sitten nousivat Putinia vastaan, riittävästi tukea läntiseltä yhteisöltä? Oliko läntinen yhteisö riittävän voimakas ja määrätietoinen, mikä olisi heijastellut Venäjälle rohkaisten vielä suurempia kansanjoukkoja nousemaan tyranniaa vastaan? Ei, ei, ei – yhtälailla läntinen yhteisö oli heikko ja epäyhtenäinen ja halukkaampi löytämään keinoja sulkea silmänsä Vladimir Putinin hallinnon törkeyksiltä kuin auttaa Venäjän kansaa nousemaan niitä vastaan. Toivottavasti se aika on lopullisesti ohi…

”Нет войны!” – venäläisen taistelupanssarivaunun matkan pää Ukrainassa, v. 2022.

”Нет войны!” – kuollut venäläinen sotilas Harkivan ulkopuolella, v. 2022.

Tyrannian vastustaminen vaatii uhrauksia, samoin taisteleminen vapauden puolesta – ukrainalaiset täyttivät ensimmäisen Euromaidanin aikana noustessaan Viktor Janukovitšin kleptokraattista hallintoa ja sortokoneistoa vastaan marraskuussa 2013 ja saavuttaessaan suurin uhrauksin tavoitteensa helmikuussa 2014, ja keväästä 2014 eteenpäin ukrainalaiset ovat taistelleet vapautensa puolesta. Tänään he taistelevat koko tämän maanosan vapauden puolesta; ehkäpä venäläisten olisi aika nousta tyranniaan vastaan jos he todella ovat Vladimir Putinia vastaan ja ajatella tekevänsä uhrauksen, jos ei itsensä, niin tulevien sukupolvien puolesta.

Небесна Сотня – he nousivat tyranniaa vastaan. 

Tuhannet ukrainalaiset olivat antaneet henkensä vapauden puolesta sodassa Venäjää vastaan ennen helmikuun 24. päivää, jolloin sota laajeni kaikkialle Ukrainaan.

Helmikuun 24. päivä Venäjä toi sodan kaikkialle Ukrainaan.

Arvon venäläiset, hiljaisuuskin on kannanotto – valinta. Valitsemalla olla hiljaa, olet aktiivinen toimija, joka annat tilan tyrannille ja tyrannian tukijoille! Tämä on asia, joka Suomessakin asuvien venäläisten tulisi tiedostaa. Olemalla hiljaa teette tietoisen valinnan ja annatte tilaa Kremlin äänelle – pelaatte Kremlin pussiin halusittepa tahi ette. Välittämällä Нет войны!-viestiä venäläisille Suomessa ja Venäjällä viette tilan propagandalta mutta samalla – mikä tärkeintä – teette oikein ja murratte myyttiä venäläisistä tahdottomina johtajansa seuraajina.

Olen osallistunut lukuisiin Ukrainaa tukeviin mielenilmauksiin viime aikoina. Niihin on osallistunut joitain yksittäisiä Suomessa asuvia venäläisiä – heille haluan välittää vilpittömän kiitokseni! Enkä myöskään voi olla kylliksi kiittämättä heitä, jotka Venäjällä sanovat Нет войны – Ei sotaa!

 

Слава Україні!

 

Marko