keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Itärintamalta ei mitään uutta – lyhyelti sodasta ja tämänhetkisestä tilanteesta Donbasin alueella

 

Itä-Ukrainan sotatoimialue Mariupolia lukuun ottamatta on jäänyt tavattoman vähälle huomiolle Venäjän 24. helmikuuta alkaneen offensiivin aikana – vielä vähäisemmälle huomiolle on jäänyt tilanne niillä Donetskin ja Luhanskin alueilla, joita Venäjä varustamine ja rahoittamine joukkoineen on miehittänyt keväästä 2014 lähtien.

Kuten muistamme, ennen offensiivin alkua, Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta siirrettiin tuhansia siviilejä Venäjälle – monien kohdalla kyse oli käytännössä pakkosiirroista, henkilöllä itsellään ei ollut valta päättää lähteäkö vaiko ei.* Samaan aikaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla pantiin toimeen miehiä koskenut pakkovärväys, jossa 1. ja 2. armeijakuntiin kuuluvia ns. aluepuolustusprikaateja täydennettiin ja muodostettiin lisää. Alueelle tuli myös lisää joukkoja Venäjältä, osa joukoista kuului Venäjän maavoimien 8. armeijakunnan joukkoihin, osan ollessa venäläisistä vapaaehtoisista koottua osastoja.

Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta on ollut hyvin hankalaa saada tietoa joukkojen siirroista sekä joukkojen taisteluissa kärsimistä tappioista, johtuen osin siitä, että tappioita on pyritty salaamaan kuin myös siitä, että joukot ovat kärsineet hyvin ankaria tappioita offensiivivaiheen kuluessa.

Miehitettyyn Luhanskiin tuotiin muutamien päivien taisteluiden jälkeen puoliperävaunulasteittain kuolleita, (1) alkuun en saanut vastaavia uutisia Donetskin alueelta, joten virheellinen olettamukseni oli se, että offensiivivaiheessa joukot eivät ole kärsineet yhtä kovia tappioita, vaikka Donetskista etelään, Volnovakhan suunnalla olikin käyty raskaita taisteluita ensimmäisten päivien aikana. Sittemmin venäläistykistö on tuhonnut osia Volnovakhasta täysin.

Viimeviikon loppupuolella sekä tämän viikon alussa olemme onnistuneet olemaan yhteydessä miehitetyn Donetskin alueelle useita kertoja (useisiin eri tahoihin) – korviimme on tarttunut tiedonmuruja, huhuja ja spekulaatioita.

Kahdesta tuntemastamme lähteestä on kuvailtu alueelle sijoitettujen venäläisjoukkojen ja pakkovärvättyjen kärsineet hyvin raskaita tappioita. Lähteiden mukaan taistelussa kuolleita sotilaita ja ”vapaaehtoisia” ei toimiteta Donetskissa ruumishuoneille vaan ne viedään suoraan Donetskin keskustan tuntumassa olevan DMZ Donetskin teräs- ja metallurgiankombinaatin alueelle, jossa ruumiit poltetaan. Niin brutaalilta kuin tämä kuulostaa, niin on syytä muistaa, että kevään ja kesän 2014 taisteluissa kaatuneiden militanttien ja venäläissotilaiden ruumiita poltettiin liikuteltavissa krematorioautoissa, joiden käytön mahdollisuudesta spekuloitiin Venäjän offensiivin ensimmäisinä päivinä.

Viime viikon aikana Donetskin alueelta on tulitettu entistä enemmän Ukrainan hallinnassa olevia alueita kaupungin ympäristössä – viikonvaihteen ja maanantain kuluessa Avdiivkaan kohdistettiin useita tykistö- ja raketinheitinkeskityksiä. Silminnäkijähavaintojen (ensikäden lähde) mukaan Venäjä on siirtänyt tykistöä kaupunkialueelle, Donetskin luoteisosiin sekä kaupungin keskustan tuntumasta etelään suuntautuvalle kaistalle. Kertoessaan havainnoistaan lähteemme huomautti, että todennäköisesti ”Ne ampuvat kohta Bossea, kuten ampuivat talvella 2015”.

Bosse on kaupunginosa Donetskin eteläosissa. Tammikuussa 2015 Leninskin alueen ja Bossen rajalla sijaitsevan vul. Kuprinan ja vul. Ivana Tkatšenkan risteysalueella sijainnutta raitiovaunu- ja linja-autopysäkkiä tulitettiin 82 mm kranaatinheittimillä – tuolloin tapaus jäi virallisesti selvittämättä, koska miehityshallinto ei antanut ETYJ:n suorittaa laajoja tutkimuksia alueella. Alueelta löytyi tuolloin 82 mm kranaatinheittimen kranaattien kappaleita.

Miehitetyssä Donetskissa suuria ongelmia siviileille aiheuttaa hintojen nousu (tietenkään alueen ”viranomaiset” eivät tunnusta tämän ongelman laajuutta), mikä osaltaan johtuu ruplan kurssin romahduksesta. Paikallisille syötetyn propagandan seurauksena etenkin eläkeläiset vaihtavat paniikissa vähiä hryvnioitaan (Ukrainan valuutta) rupliksi. Pankeissa hryvnioita ei suinkaan suoraan vaihdeta käteiseksi, vaan ruplat ohjataan pankkitilille, jolta ne voi nostaa vain pankkiautomaatista (ei pankista). Merkittävä ongelma on tietenkin siinä, ettei pankkiautomaateissa ei ole juurikaan ruplia – eräskin tuttumme epäili, että käytännössä nämä eläkeläiset ovat menettäneet rahansa. (Viime viikon perjantaina donetskilaisessa pankissa sai 100 hryvnialla 270 ruplaa).

Venäjä on siirtänyt Itä-Ukrainan miehitetyille alueille myös ballistisia OTR-21 Totška-U-ohjuksia, osa niistä on sijoitettu Donetskin kaakkoispuolelle, josta niitä on ammuttu Kramatorsk-Slovjansk-suuntaan. Ukrainan ilmatorjunta pudotti viime viikonvaihteen (12. – 13. maaliskuuta 2022) aikana Itä-Ukrainassa ainakin kaksi OTR-21 Totška-U-ohjusta – toisen jäänteet putosivat miehitetyn Horlivkan lähelle.

Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta käsin Venäjä ei ole onnistunut tekemään vielä merkittäviä läpimurtoja. Donetskin eteläpuolella sen joukot ovat edenneet Volnovakhaan ja sieltä kohti länttä, tavoitellen Velyka Novosilkaa sekä kohti etelää Mariupolia, jolla suunnalla pohjoisesta – Kalmiusin jokivartta – edenneet venäläiset eivät ole saavuttaneet mainittavaa menestystä.

Volnovakha tänään.










Luhanskin alueella joukot ovat kapeina teiden mukaisina urina edenneet luoteeseen ja länteen rintaman ollessa hyvin sekavan ja liikkuvan. Tähän mennessä Ukrainan asevoimien on onnistunut hidastaa hyökkääjän etenemistä alueella sekä tuottaa hyökkääjälle huomattavia tappioita. On kuitenkin mahdollista, että Ukrainan asevoimat joutuu oikaisemaan alueella rintamalinjaa, mikä tarkoittaisi sitä, että usea paikkakunta saattaisi päätyä Venäjän haltuun. Nähdäkseni vielä ei olla tilanteessa, jossa edellä kuvattu skenaario toteutuu, mutta mikäli Venäjä heittää taisteluihin lisää miehiä ja kalustoa, voi Ukrainalle olla edullista luopua (väliaikaisesti) joistain alueista.















Perinteinen telamiina on vielä käypä ase – venäläinen taistelupanssarivaunu ajanut miinaan Itä-Ukrainassa.

Venäjän helmikuun lopun laaja offensiivi ei ole päättänyt miehiin kohdistettuja pakkovärväyksiä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Donetskista offensiivia ennen ja offensiivin aikana pakkovärvättyjä miehiä on viety esim. Horlivkan alueelle, jossa heitä on pidetty suljettuina kunnallisissa laitoksissa (päiväkodit ja koulut) päiviä ilman ruokaa ennen kuin joukot on komennettu rintamalle. Pakkovärvätyille ei välttämättä ole annettu lainkaan sotilaallista koulutusta, kaikilla ei ole edes asettakaan. Miehitysjoukot ovat käyttäneet näitä pakkovärvättyjä etulinjassa raivaamassa esteitä ja kaivantoja hyökkäyksen edellä, pakkovärvättyjen lähettämien viestien mukaan näiden joukkojen tappiot ovat suuria, yksi plutoona voi lakata olemasta parissa kolmessa päivässä.

Donetsk-Makiivka-alueella (ja todennäköisesti muuallakin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla) turvallisuusjoukot metsästävät myös entisiä vankeja näihin pakkovärvätyistä koottuihin osastoihin.

Miehittäjän toteuttamalla pakkovärväyksellä on myös heijastevaikutuksia alueen siviili-infrastruktuurin sekä terveydenhuollon toimintaan. Useammalta paikkakunnalta saamamme tiedon mukaan pakkovärväys on johtanut siihen, että esim. sairaaloidenkaan henkilökuntaan kuuluvat miehet eivät tule töihin, koska pelkäävät joutuvansa rintamalle ”lihamyllyyn”. Jo ennen Venäjän laajaa offensiivia, miehitetyillä alueilla oli ongelmia veden- ja kaasun jakelussa, nyt näitä ongelmia on monin verroin enemmän pakkovärväyspelon myötä.

Toisaalta pakkovärväys on saanut aikaan myös verkostoitumista, vielä on turhan aikaista puhua ”vastarintaliikkeestä”, mutta sikäläisten käyttämissä sosiaalisen median verkostoissa on havaittu perustetun ryhmiä, jossa vastustetaan mielivaltaista pakkovärväystä (Donetskiin oli suunnitteilla maanantaina mielenosoitus pakkovärväystä vastaan). Sikäläinen turvallisuuspalvelu on pidättänyt joitain ryhmiin kuuluneita naisia ”terrorismilain” perusteella.

Severodonetskin kaupunkialueen tuntumassa on käyty raskaita taisteluita useana päivänä – tykkituli on useana päivänä moukaroinut Rubižnen ja Severodonetskin aluetta, samaan aikaan selustassa venäläiset ovat jo panneet täytäntöön puhdistuksia. Ukrainan kontrollissa olevan Luhanskin alueen viranomaiset ovat kertoneet venäläisten syyllistyneen ukrainalaisen kansalaisaktivisti Oleksandr Kononovin teloitustyyliseen murhaan. (2)

Viikonvaihteessa raketinheitintuli kohdistui useita kertoja Kramatorskin ja Slovjanskin alueille – myös Venäjän ilmavoimat pommitti Donbasin tätä kolkkaa, Karachunin laella sijaitseva tv-masto yritettiin tuhota pommituksin. (3) Venäjän ilmavoimat iski alueella myös Sviatohirskin luolaluostarin alueelle, josta oli suojaa hakenut tuhatkunta siviiliä. (4) Isku on kaikella tapaa järjetön, kyseessä on lähes 500 vuotta vanha luostarialue ja alueen merkittävimpiä uskonnollisia kohteita – paradoksaalisesta kyllä, luostari on vieläpä Moskovan patriarkaatin alainen eli kuuluu siihen Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon, joka ei ole eronnut ns. Moskovan kirkosta.

Slovjanskin ja Kramatorskin alueella asuvista moni miettii kotinsa jättämistä, jälleen kerran. Halukkuutta lähtöön kuitenkin vähentää se, että venäläisjoukot tulittivat yksistään viikonvaihteen aikana useita kertoja siviilejä, jotka olivat poistumassa alueelta. Tulitusta kohdistettiin myös Kramatorskista länteen matkanneeseen evakuointijunaan, tulituksessa menehtyi yksi siviili ja haavoittui yksi. (5) Surullisempi kohtalo oli sillä perheellä, joka oli henkilöautollaan siirtymässä pois taisteluiden jaloista Slovjanskin ja Iziumin välillä – koko perhe menehtyi tykistökeskityksessä.

Alueelta saamiemme silminnäkijähavaintojen mukaan venäläisten toiminta on tarkoituksellista, tykkitulta kohdistetaan selkeisiin siviilikohteisiin. Kaupunkien korkeat kerrostalot ovat ensimmäisiä kohteita, joihin tykistö iskee. Vaikka venäläisten tykistö on vielä kymmenien kilometrien päässä kaupungeista, asukkaat varautuvat jo mahdollisiin (yllätyksellisiin) tykistökeskityksiin siirtymällä asumaan ylimmistä kerroksista kellareihin ja alimpiin kerroksiin.

Viikonvaihteessa Ukrainan asevoimien 24. prikaatin komentajana toiminut eversti Valeri Hudz kaatui Luhanskin alueella. (6)

* * *

Itä-Ukrainan sotatoimialueella sijaitsevan Mariupolin tilanne on kaikella tapaa epäinhimillinen, kaupunkia tulitetaan maalta ja ilmasta (Venäjän ilmavoimat suorittaa kaupunkiin useita ilmapommituksia päivittäin). Toistaiseksi Venäjän ei ole kuitenkaan onnistunut tunkeutua syvälle kaupunkiin, se on juuttunut korttelitaisteluihin kaupungin laidoille tai kapeille, kohti keskustaa eteneville, väylille – näyttää myös siltä, ettei kaupungin saarros ole täydellinen, mikä ei kuitenkaan auta siviilejä, koska reitti ulos on vain muutamien kilometrien levyinen ja kaikkialta venäläisjoukkojen valvonnan alla.

Mariupolissa on kaupungin saarron aikana kuollut sotatoimista ja saarrosta johtuvien syiden seurauksena virallisestikin yli 2100 siviiliä – epävirallisesti puhutaan jo moninkertaisesta luvusta. Tällä hetkellä siviileitä haudataan kaupunkialueella joukkohautoihin. Venäläisten julmuudella ja häpeilemättömyydellä ei myöskään näytä olevan rajoja, nyt sen joukot ovat miehittäneet sairaalan ja ottaneet panttivangeiksi satoja potilaita sekä sairaalan henkilökunnan. (7)

Mariupolista länteen sijaitsevassa, nyt miehitetyssä Berdjanskissa on järjestetty miehitystä vastustavia mielenosoituksia useina päivinä – tänäänkin kaupungin urheat asukkaat kokoontuivat vastustamaan miehitystä. (8) Viikonloppuna näimme useissa venäläisten miehittämissä, Hersonin ja Zaporižžjan alueen kaupungeissa, Venäjän vastaisia mielenosoituksia, joihin osallistui jopa tuhansia siviilejä. Samalla Venäjä on jatkanut näillä alueilla kansalaisaktivistien, toimittajien ja muiden merkittävien henkilöiden vainoamista sekä kidnappauksia. Ydinvoimalakaupunki Enerhodarissa venäläiset ovat ryhtyneet kidnappaamaan myös tavallisia kansalaisia kaduilta. Tietojen mukaan venäläisten kanssa yhteistyöstä kieltäytynyt, kidnapattu Melitopolin kaupungin pormestari Ivan Fedorov on viety miehitettyyn Luhanskiin, jossa häntä vastaan on nostettu syyte terrorismista. (9)

Pelätään, että venäläiset tulevat lisäämään Ukrainan miehitetyn eteläosan terroria tulevien päivien ja viikkojen kuluessa, koska se ei ole saanut alueita kunnolla hallintaansa eikä siviileiden rauhanomainen vastarinta ole pelottelulla ja tähänastisella uhkailulla loppunut. En lainkaan ihmettele sitä, jos venäläisten harjoittama terrori ja väkivalta muuttaa passiivisen (rauhanomaisen) vastarinnan väkivaltaiseksi sissisodaksi.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/ian_tanya/status/1498543050695618562 

2. https://twitter.com/ua_parliament/status/1503130002560372739 

3. https://twitter.com/whitebabydoll_/status/1502911805210906626 

4. https://twitter.com/AlexKokcharov/status/1502967898696044548 

5. https://www.pravda.com.ua/eng/news/2022/03/13/7330911/ 

6. https://inforesist.org/v-boyu-s-okkupantami-pogib-legendarnyj-polkovnik-vsu-valerij-gudz/ 

7. https://www.thetimes.co.uk/article/war-in-ukraine-russian-troops-take-hundreds-hostage-in-mariupol-hospital-c00933dbh

8. https://twitter.com/PVB40/status/1504063683089117191 

9. https://twitter.com/Mariia_Zolkina/status/1503487266718638083 

Blogissa hyödynnetty myös liveuamap.com-verkkosivua sekä paikallisia kontakteja.

*: Helmikuisessa blogissani ”Pimeys laskeutuu Donbasin ylle – miehittäjä pakottaa ihmiset kodeistaan” lyhyelti tilanteesta miehitetyssä Itä-Ukrainassa ennen Venäjän offensiivia.

Venäläisten murhaama Oleksandr Kononov.












#УкраїнаЧинитимеОпір #UkraineWillResist #StandWithUkraine


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.