Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvallisuuspolitiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvallisuuspolitiikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Strateginen sotaharjoitus Zapad-2021 – yrittääkö Venäjä hämätä meitä jälleen?

 

Zapad-nimellä (suom. Länsi-) pidettyjen sotaharjoitusten järjestäminen alkoi jo Neuvostoliiton aikana. Neuvostoliiton hajottua Venäjällä on järjestetty neljä Zapad-harjoitusta, joista ensimmäinen vuonna 1999, jota seurasivat harjoitukset vuonna 2009 ja 2013 sekä 2017 – edessä on viides Zapad-nimellä kulkeva sotaharjoitus, joka aktiivi vaihe alkaa 10. syyskuuta 2021. Tällä hetkellä Venäjä ja Valko-Venäjä keskittävät joukkojaan harjoitusalueille Valko-Venäjällä sekä Venäjällä.

Bereza-Kartuskan asema, Biaroza – Valko-Venäjä. (1)











Edellisen Zapad-sotaharjoituksen aktiivivaihe käytiin Valko-Venäjällä, jo harjoituksen alla spekuloitiin mahdollisuudella, että harjoitukseen osallistuvat venäläisjoukot jäisivät pysyvästi maahan, ulottuivatpa spekulaatiot mahdollisuuteen vallanvaihdosta Kremlille myönteisempään – sopivampaan – johtoon. Strategisen Zapad-2017 sotaharjoituksen jälkeen Valko-Venäjällä ei nähty vallan vaihtoa, eikä maahan jäänyt varsinaisia miehitysjoukkoja. (2) Toisaalta tänään Valko-Venäjä on sidotumpi Venäjään kuin kenties koskaan itsenäisyytensä aikana, samalla maan diktatorisen johtajan Aljaksandr Lukašenkan liikkumavara on kutistunut lähes olemattomiin.

Asetelmien ollessa tällaisten, Suomessa on yllättävän vähän käyty julkista keskustelua Zapad-2021-sotaharjoitusten mahdollisista seurauksista lähialueillamme, ainakin jos vertaan aikaan muutama vuosi sitten ja edelliseen Zapad-sotaharjoitukseen. Valko-Venäjä on kyllä pysynyt otsikoissa, ja hyvä, että on pysynyt, sillä emme saa jättää valkovenäläisiä yksin heidän kamppaillessa vapauden ja demokratian puolesta tyrannijohtoa vastaan.

Ymmärtääksemme eräitä tämän kirjoituksen teemoja, meidän on syytä viivähtää hetki menneisyydessä ja Zapad-2017 tulkinnoissa.

Venäjän ja Valko-Venäjän puolustusministeriöiden virallisen Zapad-2017-sotaharjoitusuutisoinnin mukaan kyseessä oli harjoituskokonaisuus, jonka sovelletussa vaiheessa Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisen joukkoryhmittymän joukot löivät puolustusryhmitykseen tunkeutuneen vihollisen (eli NATO:n) joukot. Liettualaisen tutkijan, majuri evp. Daivis Petraitisin näkemys eroaa tästä, näkemyksensä hän perustaa pidempiaikaisiin tutkimuksiinsa Zapad-sotaharjoituksista. Hänen mukaansa Venäjän yleisesikunnan operaatiopäähallinnon operaatiosuunnitelma länttä vastaan käytävän sodan varalle on nimeltään ”Zapad”, joka – operaationa – koostuu kolmesta vaiheesta, 1) Venäjän asevoimien yllätyshyökkäyksestä sillanpääasemien valtaamiseksi, 2) saavutetun sotilaallisen edun varmistaminen sekä tilanteen vakauttaminen, ja 3) totaalinen kaikkiin voimavaroihin perustuva puolustus. Petraitisin tulkinnan mukaan vuonna 2017 harjoiteltiin ensimmäistä kertaa yhtenä kokonaisuutena kaikkia Zapad-operaation kolmea vaihetta. Venäjän (ja samaa laulua laulavan Valko-Venäjän) puolustusministeriön uutisoinnin mukaan Zapad-2017 oli asetelmaltaan puolustuksellinen, jossa Venäjä ja Valko-Venäjä löivät puolustusryhmitykseen tunkeutuneen vihollisen, kun taas Petraitisin tulkinnan mukaan Zapad on sotilasoperaationa kolmivaiheinen, jonka viimeinen vaihe on puolustuksellinen, jossa tarvittaessa käytetään kaikkia käytössä olevia voimavaroja vihollisen torjuntaan.

Zapad-2017-sotaharjoituksen aikoihin katse keskittyy useimmilla Venäjän maavoimien kalustoliikkeisiin – mittaviin siirtoihin. Jo tuolloin meidän olisi ollut syytä muistaa se, että kyse on strategisesta harjoituksesta ja, että harjoitukseen osallistui joukkoja kaikista Venäjän asevoimien puolustushaaroista (Venäjän asevoimien puolustushaarat ovat, maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat) sekä osasta aselajeista (Venäjän asevoimat koostuvat kolmesta aselajista: maahanlaskujoukoista, strategisista ohjusjoukoista ja avaruusjoukoista).

Tulevan Zapad-2021-sotaharjoituksen kohdalla tämä seikka on syytä pitää entistä tarkemmin mielessä, johtuen osaltaan jo Venäjän Pohjoisen laivaston muuttuneesta asemasta (se sai sotilaspiirin statuksen vuoden 2021 alussa)  Venäjän asevoimissa, sen ohella, että harjoituskokonaisuus käsittää harjoitteita (ja sen myötä joukkoja) Kuolan niemimaalta Venäjän Eteläisen sotilaspiirin alueelle. Tulevassa Zapad-2021-sotaharjoituksessa Venäjä ja Valko-Venäjä taistelevat Rochan Consultingin johtajan, puolustusanalyytikko Konrad Muzykan mukaan kolmea kuvitteellista vihollista vastaan, vihollisvaltioita edustavat Njaris, Pomorie ja Napapiirin Tasavalta. (3) Harjoitus nostaa joukkojen valmiutta (todennäköisesti myös vahvuutta) myös Ukrainalta miehitetyllä Krimin niemimaalla, luonnollisesti myös miehitetyssä Itä-Ukrainassa.

Muistutan lukijoita Venäjän keväällä suorittamista mittavista kaluston- ja joukkojen siirroista Ukrainan rajoille ja Ukrainalta miehitetyille alueille. Venäjän väitteistä huolimatta, huomattava osa kalustosta on jätetty keväisille keskitysalueilleen miehitetyllä Krimin niemimaalla sekä Venäjän länsiosiin, esim. Voronežin alueelle reilun sadan kilometrin päähän Ukrainan rajasta.

Vaikka Venäjä ja Valko-Venäjä keskittävät tällä hetkellä joukkojaan Zapad-2021 sotaharjoituksen aktiivivaihetta varten Valko-Venäjän maaperälle, on läntisen sotilaspiirin ja Valko-Venäjän alueella jo pidetty Zapad-2021-sotaharjoitukseen valmistava suuri pioneeriharjoitus. Kyseistä harjoitusta johti Venäjän pioneerijoukkojen komentaja kenraaliluutnantti Juri Stavitski, harjoitukseen osallistui mahdollisesti jopa 8 000 sotilasta. (4)

Mutta palatkaamme laajempiin kuvioihin. Zapad-2021-sotaharjoituksen erityispiirteenä voidaan mainita aiemman nimen ”strategic command and staff training” muuttaminen ”joint strategic training”, mikä korostaa sotaharjoituksen keskittymistä ensisijaisesti sotilaallisen voiman käytännön käyttöön.

Zapad-2021-sotaharjoituskokonaisuus muodostaa suoran sotilaallisen uhan Ukrainalle sekä Baltian maille ja Puolalle – Valko-Venäjän hallinnon viimeaikaiset hybrisotatoimet (siirtolaisten ohjaaminen Liettuan ja Puolan rajoille) voidaan nähdä laajemmin EU:hun kohdistettuna testinä ja painostuskeinona – jolloin erikeinovalikoimien myötä uhka kohdistuu Valko-Venäjän rajoja laajemmalle alueelle. Samaan aikaan Venäjällä korostetaan harjoituksen ”puolustuksellista” olemusta, mitä narratiivia toistetaan myös läntisille operaattoreille (tässä kontekstissa esim. erilaiset mediat jne.)

Tässä suhteessa Venäjän tekojen ja puheiden välillä on suuri ristiriita, ja nyt tarkoitan vuosia jatkunutta tekojen ja puheiden välistä ristiriitaa, jossa railo näiden kahden välillä kasvaa kasvamistaan. Teot ovat laajamittaisempaan sotaan valmistautuvan maan tekoja, puheissa edellinen uhriuttaa itsensä kuvaillen olevansa ”hampaisiin asti aseistautuneiden vihollisten” piirittämä, vihollisten, jotka ovat pettäneet Venäjän monen monituista kertaa.

Jos tarkastelemme Zapad-2021-sotaharjoitusta sekä Venäjän ennakkoon toteuttamia manööverejä, niin uskallamme todeta Venäjän tarkoituksena olevan harjoituksen todellisen luonteen kätkeminen. Ja miksi näin on?

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun ja Valko-Venäjän puolustusministeri Vladimir Khrenin, että Valko-Venäjän asevoimien pääesikunnan päällikön Viktor Gulevitšin demonstratiiviset lausunnot harjoitusten luonteesta sekä ”NATO:n ja Yhdysvaltojen kasvavasta uhasta” ovat luonteeltaan hyökkääviä – provokatiivisia. Niissä jätetään huomiotta Venäjän omat toimet (esim. Krimin niemimaan miehitys kevättalvella 2014 ja laiton anneksointi), ja tätä Venäjän disinformatiivista narratiivia toistetaan myös Suomessa eri tahojen toimesta ja hyvin pitkälti Kremlin käyttämin sanamuodoin. Myöskään Venäjän joukko-osastojen siirrot ja viimeisen vuosikymmenen mittaan suoritettu uudistaminen ei tue narratiivia puolustuksellisesta toiminnasta – viittaan myös Zapad-2017-sotaharjoitukseen sisältyviin tulkintaerimielisyyksiin harjoituksen tarkoitusperästä, ts. oliko kyseessä keskitysmarssivaiheen jälkeen Venäjän ja Valko-Venäjän käymästä puolustussodankäynnin eri vaiheiden harjoittelemisesta NATO:n joukkoja vastaan, vai Daivis Petraitisin tulkinnan mukaisesta kokonaisuudesta, jossa Venäjän yleisesikunnan laatima operaatiosuunnitelma länttä vastaan käytävän sodan varalle on nimetty ”Zapad’iksi”.

Yhdysvaltojen asevoimien Euroopan joukkojen komentajana toiminut kenraali Ben Hodges totesi NY Timesille Zapad-2017-sotaharjoituksen alla Venäjän maavoimien kaartin 1. panssariarmeijasta: ”There is only one reason you would create a Guards Tank Army, and that is as an offensive striking force,”… ”This is not something for homeland security…”. (5)

Kenraali Ben Hodges nosti esille yhden syyn sille, miksi puolustuksellinen narratiivi ei ole uskottava. Meidän on muistettava, että näitä syitä on enemmän kuin yksi – aiemmin mainittu Pohjoisen laivaston muuttunut asema kuuluu näiden syiden joukkoon, aivan kuten eteläisen sotilaspiirin alueella Novorossijskissa sijaitseva 7. ilmarynnäkködivisioona sekä läntisen sotilaspiirin alueelle, Pihkovaan, Viron rajan tuntumaan sijoitettu 76. ilmarynnäkködivisioona. Offensiivisia tarkoitusperiä palvelee myös ammusten, asejärjestelmien ja sotilastarvikkeiden varastoiminen Venäjän länsirajoille sekä Valko-Venäjälle kuin myös läntisen sotilaspiirin alueelle kaartin 1. panssariarmeijan lisäksi perustetut 6. armeijan ja kaartin 20. armeijan.

Harjoitussuunnitelman mukaan Zapad-2021-sotaharjoituksessa on tarkoitus käyttää ilmavoimia, elektronisen sodankäynnin yksiköitä ja vastatoimintajoukkoja sekä harjoitella taistelua kaupunkialueella, toteuttaa harjoitusammuntoja Iskander-M taktisella ballistisella ohjuksilla sekä Iskander-K (eli R-500) risteilyohjuksilla. Harjoituksessa testataan myös modernisoituja sekä uusia asejärjestelmiä, kuten BMPTTerminator’ia”, joka on taistelupanssarivaunujen tukemiseen suunniteltu raskas tela-alustainen vaunu.

Venäjän väitteittä harjoitusten rauhanomaista luonnetta vastaan puhuu myös Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun ilmoitus 20 uudesta Läntisen sotilaspiirin alueelle perustettavasta taisteluosastosta, niiden pitäisi olla taistelukykyisiä tämän vuoden loppuun mennessä. Samanaikaisesti sotilaspiirin joukko-osastoille on tarkoitus toimittaa modernia sotilaskalustoa 2000 kappaleen verran.

Tässä yhteydessä on myös syytä muistaa se, että Venäjä ylläpitää Ukrainalta miehittämillään alueilla useita armeijakuntia: miehitetylle Krimin niemimaalle Venäjä on perustanut 20. armeijakunnan ja miehitettyyn Itä-Ukrainaan 1. ja 2. armeijakunnan. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tapahtuvista joukkojen- ja kalustonsiirroista ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio raportoi säännöllisesti; havaintoja tukevat myös alueen asukkaiden sosiaaliseen mediaan jättämät viestit, joissa on viime aikoina korostuneet havainnot maastokuorma-autojen liikkeistä, jotka hyvin suurella varmuudella ovat alkuperältään Venäjän maavoimien kalustoa (paikoin joukko-osastotunnuksia on maalattu piiloon ja rekisterikilpiä vaihdettu).

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission havainto, Itä-Ukrainan miehitetyt alueet.









Itä-Ukrainan miehitetyt alueet, elokuu 2021.














Edellisen Zapad-2017-sotaharjoituksen alla Venäjä tarkoituksellisesti ilmoitti harjoitukseen osallistuvien joukkojen määrän todellisuutta pienemmäksi, alle 13000 sotilaaseen, jolloin harjoitusta seuraamaan ei tarvinnut kutsua ETYJ:n tarkkailijoita. Tälläkään kertaa Venäjä ei ole muuttanut toimintastrategiaansa, harjoitukseen osallistuvien joukkojen lukumäärä on ilmoitettu merkittävästi todellista määrää vähäisemmäksi. Venäjän puolustusministeri ilmoitti heinäkuun 26. ja 27. päivä harjoitukseen osallistuvan yhteensä 12500 sotilasta Venäjällä (Läntisen sotilaspiirin alueella, yhteensä 12 harjoitusalueella) ja Valko-Venäjällä, vastaavasti 5. elokuuta Valko-Venäjän yleisesikunnan päällikön, Viktor Gulevitšin, mukaan yksistään Valko-Venäjällä Zapad-2021-sotaharjoitukseen osallistuu enemmän kuin 12800 sotilasta, mukaan lukien 50 sotilasta Kazakstanista.

Valistuneiden (läntisten) arvioiden mukaan Zapad-2021-sotaharjoitukseen osallistuvien joukkojen kokonaismäärä nousee reilusti yli 100 000 sotilaaseen, jopa 200 000 sotilaaseen, jos huomioidaan kaikki harjoitusta tukevat osaharjoitukset ja joukkojen siirrot. Vaikka jättäisimme nämä joukko-osastot huomiotta, voimme silti sanoa, että Zapad-2021-sotaharjoituksen aktiivivaiheeseenkin osallistuu reilusti yli 13000 sotilasta, josta seuraa se, että Venäjä toimillaan rikkoo ETYJ:n Wienin asiakirjaa vuodelta 2011.

Vääristellessään tarkoituksellisesti sotaharjoitusten kokoa, Venäjä pyrkii luomaan olosuhteet, jotka estävät ETYJ:n tarkkailijoiden osallistumisen niihin. Näin toimien Venäjä jättää huomiotta ETYJ:n puitteissa luodun Wienin asiakirjan (Vienna document, 2011), joka koskee sotilaallisia luottamusta ja turvallisuutta lisääviä toimia (tukikohtavierailut, arviointikäynnit, tarkastuskäynnit, sotilaalliset tiedonvaihdot, ilmoitukset, yhteydenpito) ETYJ:n osallistujavaltioiden välillä. (6)

Aggressiivisten toimien rinnalla Venäjä pyrkii laajentamaan sotilaallista- ja poliittista vaikutusvaltaa kumppanimaissa. Heinäkuun lopussa puolustusministeri Sergei Šoigu esitti SCO:n jäsenmaille kutsun lähettää sotilasyksiköitä sekä tarkkailijoita koulutettavaksi. Venäjän, myös puolustusministeri Šoigun, terminologiassa toistuvat ”blokki-ideologia” (bloc ideology) ja ”itä-länsi-akselin vastakkainasettelu” (confrontation on the East-West axis), jota korostetaan myös SCO:n jäsenmaille esitetyssä kutsussa.

Tällä hetkellä SCO:n jäsenmaista Valko-Venäjä on sidottu tiukasti Venäjään, sen on osallistuttava Venäjän strategisiin sotaharjoituksiin, Venäjä on lisännyt joukkojensa määrää maassa – mikä lisää myös Ukrainaan pohjoisesta kohdistuvaa uhkaa. Valko-Venäjän liikkumavara on kaventunut olemattomiin (mikä palvelee Venäjää), on olemassa merkkejä siitä, että maa on muuttumassa kvasivaltioksi, jonka kautta myös Venäjän on mahdollista toteuttaa hybridioperaatioita ja -hyökkäyksiä paitsi Ukrainaa, myös Puolaa ja Liettuaa sekä Latviaa vastaan. Käytännössä merkkejä näistä operaatioista nähdään jo nyt Liettuan ja latvian sekä Puolan rajoilla Valko-Venäjän ohjaillessa muun muassa Lähi-idän alueelta kuljetettuja siirtolaisia rajoille ja pakottaessaan nämä ylittämään maiden väliset rajat. (7) Pakolaisten ja siirtolaisten ohjailua rajoille on kutsuttu, oikeutetusti, hybridisodaksi sen luonteensa ja tarkoituksen vuoksi.

Venäjä pyrkii myös kytkemään Serbian tiukemmin liekaansa ”slaavilaisen kumppanuuden” varjolla, maan tähtäimenä on todennäköisesti pyrkimys eristämään Serbia ja estämään maan ja EU:n lähentyminen.

Sotilaallisten harjoitteiden toteuttamisen (esim. osallistuvien joukkojen iskukyvyn ja iskun synnyttämän sokkivaikutuksen osoittaminen) rinnalla Zapad-2021-sotaharjoituksella katsotaan olevan muitakin tarkoitusperiä, kuten:

-yritys osoittaa Venäjän vaikutusvallan kasvaneen lähialueilla.

-yritys lisätä Venäjän ja sen kumppanusmaiden (SCO-maat) ja Yhdysvaltojen sekä NATO:n vastakkainasettelua.

-harhauttaminen ja disinformaatio, näkyy myös disinformatiivisen tiedon levittämisenä osallistuvien joukkojen kokoonpanosta sekä niiden käytön suunnittelusta.

-tarve toimia aggressiivisemmin, seurauksena Venäjän ja Valko-Venäjän sekä NATO:n (lännen) välirikosta.

-harjoitukseen liittyvän viestinnän avoimuuden ja salassapidon harjoittelua todellisuudessa.

Venäjän toimet muodostavat jo nykyisellään uhan läntisten naapurimaiden turvallisuudelle, järjestettävä Zapad-2021-sotaharjoitus lisää tätä turvattomuuden tunnetta synnyttäen samalla eskaloitumisen uhan Venäjän läntisellä operatiivisella suunnalla kuin myös Arktisella alueella, jossa joukot ovat suorittaneet jo Zapad-2021-sotaharjoitukseen liittyviä harjoitteita.

On myös mahdollista, että Zapad-2021-sotaharjoitus heijastelee harjoitukseen osallistuvien SCO:n jäsenmaiden joukkojen kautta Keski-Aasiaan. Emme myöskään voi jättää huomioimatta Afganistanin kaoottista tilannetta, Venäjän ja talibanien neuvotteluja sekä Afganistanin hallinnon romahdusta ja siitä Yhdysvalloille koitunutta arvovaltatappiota.

Venäjän toimet tähtäävät myös sen etupiiriinsä laskemien maiden ja länsimaiden välien heikentämiseen – vastakkainasettelun lisäämiseen ja sen myötä Venäjän vaikutusvallan kasvattamiseen näissä maissa. Luonnollisesti Venäjän tuleva sotaharjoitus lähettää viestin myös Euroopalle ja Venäjällä tullaan seuraamaan tarkoin, kuinka eurooppalaiset valtiot reagoivat Venäjän ”voimainosoitukseen” – harjoitus on väistämättä sidoksissa Venäjän Ukrainassa käymään sotaan sekä Krimin niemimaan miehitykseen.

Näin Zapad-2021-sotaharjoituksen alla lainaan lyhyen pätkän Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teoksesta ”Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset”:

Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (8)

Kasparovkin totesi, ettei Putin ole Hitler, mutta ajassa, jota elämme ja 30-luvun myrkyllisissä vuosissa on paljon yhteistä. Putinin Venäjä eteni vuosia hitaasti hivuttaen, onnistuen kätkemään naiiveilta päättäjiltämme todellisen minänsä (tai sitten päättäjämme eivät halunneet kohdata todellisuutta), kevättalven 2014 ja Krimin niemimaan miehityksen herättäessä meidät todellisuuteen – jota edelleenkään kaikki eivät halua hyväksyä, mistä eräänä osoituksena käy Nord Stream 2 -kaasuputki ja haluttomuus (kyvyttömyys) irtautua venäläisestä energiasta sekä eräiden poliitikkojen, kuten Angela Merkelin, epäröinti ja toistuva astuminen Venäjän ansaan.

Meidän on myös hyvä muistaa Neuvostoliiton marsalkan Georgi Žukovin toteamus, jonka mukaan puna-armeija taistelee offensiivisesti, samaa strategiaa Venäjän ja sen asevoimat toteuttaa tänä päivänä ja Zapad-2021-sotaharjoituksen väitettyä puolustuksellisuutta edeltää offensiivi – hyökkäys.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/GirkinGirkin/status/1429167239534714883 

2. http://www.suomensotilas.fi/zapad-2017-venalaiset-tulevat-mutta-menevatko/ 

3. https://www.verkkouutiset.fi/venajan-suurharjoituksen-yksi-vihollinen-on-napapiirivaltio/#194c9420 

4. https://mitavanjatpuuhaa.blogspot.com/2021/07/lahestyva-strateginen-sotaharjoitus.html 

5. https://www.nytimes.com/2017/07/31/world/europe/russia-military-exercise-zapad-west.html 

6. https://puolustusvoimat.fi/asevalvonta/wienin-asiakirja 

7. https://twitter.com/TadeuszGiczan/status/1427689700425404423 

8. Garri Kasparov ja Mig Greengard: ”Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset” s. 27–28.

 

Lähteenä hyödynnetty myös Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisemia Vladimir Panschinin työpapereita  ”’Niin sotii kuin harjoittelee’ Tulkintoja Zapad-2017 sotaharjoitustapahtumista sekä arvio Venäjän asevoimien joukkojen käytöstä ja toimintatavoista Zapad-2017-harjoitukseen peilaten”; ja Rochan Consultingin toimittamaa materiaalia.


maanantai 28. kesäkuuta 2021

Venäjä siirsi keväällä joukkojaan Ukrainalta miehitetyille alueille – osa joukkojen siirroista todennettavissa siviilikäyttöön tarkoitetuista satelliittikuvista

 

Venäjä siirsi tämän vuoden maaliskuun loppupuolelta lähtien kalustoa ja joukkoja osana valmiusharjoituksia Ukrainan vastaiselle rajalle sekä Ukrainalta miehittämilleen alueille ts. Krimin niemimaalle sekä, vähäisemmässä määrin, miehitettyyn Itä-Ukrainaan. Keväällä mittavia joukkojen siirtoja oli mahdollista seurata lähes reaaliajassa sosiaalisen median täyttyessä kuvista ja videoista liikkeellä olevista kolonnista tai junista, useissa tapauksissa liikkeellä olevan kaluston reitti kyettiin mallintamaan sosiaaliseen mediaan julkaistujen kuvien ja videoiden perusteella lähtöpaikasta, joko rautatieasemalle, jossa kalusto purettiin junista ja eräissä tapauksissa aina harjoitusalueelle Krimin niemimaalla tai Ukrainaan rajoittuvassa osassa Venäjää Voronežin alueelta etelään Asovanmeren rannikolle saakka.

Sosiaalisessa mediassa julkaistuja kuvia ja videoita Venäjän joukkojen siirroista kuin myös joukkojen lopullisista sijoitusalueista on vahvistettu ja täydennetty satelliittikuvien avulla. Toisaalta satelliittikuvia on voitu myös hyödyntää, kun on ollut tarve saada vahvistus Venäjän lupauksille joukkojen vetämisestä pois harjoitusalueilta, useammassa tapauksessa on käynyt ilmi, ettei Venäjä lupauksistaan huolimatta ole vetänyt kalustoa pois uusilta harjoitusalueilta. Voronežin eteläpuolella sijaitsevalle Pogonovon harjoitusalueelle siirretyistä joukoista ainakin 41. armeijaan kuuluvat joukot jättivät harjoituksen päätyttyä aseensa ja kalustonsa alueelle, miehistö sen sijaan vedettiin takaisin Venäjän keskisen sotilaspiirin alueelle; (1) Venäjä järjesti myös miehittämällään Krimin niemimaalla näyttävän – propaganda tapahtuman – jolla haluttiin todistaa joukkojen vetämisestä pois niemimaalta. Satelliittikuvien perusteella on kuitenkin havaittu epätavanomaisen runsasta aktiivisuutta (sekä tavanomaista enemmän kalustoa) Opukin harjoitusalueella, niemimaan itäosissa sekä Novoozernen alueella, niemimaan länsiosissa, jonne on Venäjän toimesta rakennettu huomattavan suuri varikko- ja varastoalue kalustolle. Niinpä Ukrainan rajoilla ja Ukrainalta miehitetyillä alueilla Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa on edelleen yli 80 000 venäläissotilasta. (2)

Satelliittikuvia joukkojen siirroista Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, 6.–27.huhtikuuta 2021

















6. huhtikuuta 2021, Simferopolin rahtiasemalle (Симферополь-Грузовой) saapui tavarajunilla Venäjän asevoimien kalustoa, 53 rynnäkkövaunua ja 54 sotilasajoneuvoa.

















6. huhtikuuta 2021, miehitetyn Krimin niemimaan pohjoisosassa, Džankoin ratapihalla havaittavissa rahtijunilla saapuneet 22 rynnäkkövaunua ja 22 sotilasajoneuvoa.

















7. huhtikuuta 2021, Aivazovskaja-Tovarnajan eli Feodosija-Tovarnajan rautatieaseman alueella havaittavissa rautatiekuljetuksella saapunutta kalustoa. Yhteensä 3 rynnäkkövaunua, 4 pioneeriajoneuvoa sekä yhteensä 19 erilaista sotilasajoneuvoa.
















26. huhtikuuta 2021, Simferopolin rahtiaseman (Симферополь-Грузовой) alueella oli runsaasti Venäjän asevoimien kalustoa. Muun muassa kymmeniä maahanlaskujoukkojen rynnäkkövaunuja, kaksi taistelupanssarivaunua sekä pioneerikalustoa ja muita sotilasajoneuvoja.











26. huhtikuuta Simferopolin kaupunkialueelle saapui kalustoa myös maanteitse. Samana päivänä Simferopolin keskustan alueella sijaitsevan varikon alueella oli 59 sotilasajoneuvoa. Varikko on säännöllisessä (jatkuvassa) käytössä.

















26. huhtikuuta 2021 Simferopolin lähellä, Ostriakovon seisakkeella oli runsaasti Venäjän maahanlaskujoukkojen (VDV) kalustoa: 19 maahanlaskujoukkojen lentokoneista pudotettavaa rynnäkkövaunua, 2 rynnäkkövaunua, 2 taistelupanssarivaunua ja 2 pioneeriajoneuvoa sekä 49 erilaista sotilasajoneuvoa.
















27. huhtikuuta 2021, Simferopolin rahtitavara-asemalla on runsaasti Venäjän asevoimien kalustoa: 18 taistelupanssarivaunua, 4 BM-21 Grad raketinheitintä, 11 maahanlaskujoukkojen rynnäkkövaunua ja 3 pioneeriajoneuvoa sekä panssaroituja ajoneuvoja ja kuorma-autoja. Simferopolin kautta kulki muun muassa Pihkovaan sijoitetun 76. ilmarynnäkködivisioonan kalustoa, divisioonan kalustoon kuuluu myös taistelupanssarivaunuja. (3)


Opukin harjoitus- ja ampuma-alue sekä Novoozernen huoltovarikko ja varastoalue

















Yleiskuva Opukin harjoitus- ja ampuma-alueesta Kertšin niemimaalla, miehitetyn Krimin niemimaan itäosassa (kuva: kevät 2021, Maxar). (4)















Venäjä on rakentanut Novoozernen koillispuolelle laajan varikko- ja varastoalueen asevoimiensa kalustolle. Vanhojen rakennusten purkutyöt alkoivat kyseisellä alueella viimeistään keväällä 2019, jonka jälkeen alueelle on rakennettu kiinteitä varasto- tai huoltohalleja kalustolle. (5) Alue on otettu osittain käyttöön viime vuonna (v. 2020), samalla rakennustyöt alueella kuitenkin jatkuvat.

Osa yllä esitellyistä satelliittikuvista upotettuina Venäjän miehittämän Krimin niemimaan satelliittikuvaan:
























Kirjoitin keväällä Venäjän suorittamista joukkojen ja kaluston siirroista sekä niihin liittyvistä uhkakuvista useamman blogin* verran. Onneksemme tähän mennessä uhkakuvat eivät ole käyneet toteen. Mahdollisia syitä sille, etteivät uhkakuvat toteutuneet on useita, lähtien Ukrainan ja lännen riittävän määrätietoista ja tiukoista toimista, joista seurasi se, ettei Venäjä ryhtynyt näkyvään offensiiviin Ukrainaa vastaan. Toisaalta huhtikuun lopun ja toukokuun ajan Venäjän ja sen varustamien joukkojen toiminta miehitetyssä Itä-Ukrainassa oli hyvin provosoivaa lukuisine tuli-iskuineen siviilikohteita vastaan. Ilmeisenä tarkoituksena oli hakea syytä eskalaatiolle – saada Ukraina suorittamaan niin voimakas vastaisku, ettei Venäjälle jäisi muuta mahdollisuutta kuin ”ryhtyä suojelemaan” Ukrainan itäosien venäläisväestöä. Tähän mennessä Ukraina ei kuitenkaan ole provosoitunut, vaan on suorittanut, tarvittavat vastaiskut, rajoitettua voimaa käyttäen ja mahdollisia siviiliuhreja välttäen. Ukrainan rajoitetut toimet näyttävät vaikuttaneen Venäjään siten, että Ukrainan sotatoimialueella on alkanut toinen provosoivien tuli-iskujen aalto, joka kohdistuu Ukrainan kontrolloimille alueille miehitettyjen Donetskin ja Horlivkan ympäristössä.

 

Marko 


1. http://euromaidanpress.com/2021/04/26/putin-may-have-pulled-back-from-ukraine-border-but-he-did-not-back-down-experts-warn/ 

2. https://www.promoteukraine.org/about-80000-russian-troops-stay-near-ukrainian-border/ 

3. https://twitter.com/galandecZP/status/1383849158868566033 

4. https://www.rferl.org/a/russia-ukraine-military-buildup-satellite-images/31214867.html 

5. https://www.promoteukraine.org/russia-more-than-doubles-military-potential-in-crimea/ 


*: Kevään kirjoitukseni:

Valmistautuuko Venäjä joukkojen siirroilla kevätoffensiiviin Ukrainassa?

Venäjän asevoimat Ukrainan rajoilla sekä Ukrainalta miehitetyillä alueilla

Anneksoiko Venäjä Itä-Ukrainan miehitetyt alueet?


sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Paluu Donetskin alueelle, Piskin kylä kranaattikeskitysten kohteena

Toukokuun toisella puolella kirjoitin blogin venäläisjoukkojen toistuvista provokatiivisista tuli-iskuista Ukrainan sotatoimialueella, palaan nyt teemaan mutta pysytellen tiukasti miehitetyn Donetskin alueella ja kaupunkia ympäröivillä Ukrainan kontrolloimilla alueilla. Viittaamani kirjoitus käsitteli aikaa 1.–18. toukokuuta, tämän kirjoituksen aikajänteen ollessa laajemman, alkaen jo huhtikuun puolelta ja päättyen kesän alkuun.

Tarkoituksenani on nostaa esille tekijöitä, joiden uskon omalta osaltaan olevan syynä toistuviin, paikoin hyvin provokatiivisiin, venäläisjoukkojen suorittamiin tykistö- ja kranaatinheitinkeskityksiin Donetskin ympäristössä, etenkin kaupungin pohjois ja luoteispuolella Opitne – Piski – Nevelske -lohkolla. Mutta ennen taustoitusta käydään läpi räikeimmät venäläisjoukkojen toteuttamat tuli-iskut Donetskin alueella kevään ja alkukesän kuluessa.















Venäjäjohtoisten joukkojen tykistö- ja kranaatinheitiniskujen määrä alkoi lisääntyä Donetskin ympäristössä tämän vuoden huhtikuussa, määrä kiintyi samaa tahtia Venäjän asevoimien toteuttamien joukkojen- ja kalustonsiirtojen kanssa. Jo huhtikuun alkupuolella Piskin aluetta tulitettiin kranaatinheittimin sekä 122 mm kenttätykeillä, todennäköisimmin D-30 Ljaguška kanuunahaupitseilla.

Huhtikuun 16–17. Donetskin ympäristössä Opytnen, Piskin ja Marinkan alueita tulitettiin 82 mm ja/ tai 120 mm kranaatinheittimillä, 17. huhtikuuta Novomyhailivkan alueella sijaitsevia Ukrainan asevoimien asemia tulitettiin 100 mm MT-12 panssarintorjuntatykeillä.

Huhtikuun 22. ja 23. päivä venäläisjoukot tulittivat Donetskin pohjoispuolella sijaitsevia alueita kranaattikonekiväärien ja pienikaliiperisten aseiden ohella 120 mm kranaatinheittimillä. Illalla, 23. huhtikuuta Donetskin länsipuolella sijaitsevaa Krasnohorivkaa ympäristöineen tulitettiin raskailla aseilla. Miehitetyn Donetskin länsiosista tulleiden silminnäkijähavaintojen perusteella alueelta ammuttiin Ukrainan kontrolloimia alueita tykistöllä.

Toukokuun 4. (klo. 21:25 eteenpäin) miehitetyn Donetskin länsipuolella sijaitsevaa Krasnohorivkan kaupunkia tulitettiin 120 mm kranaatinheittimillä sekä muilla asejärjestelmillä. (1) Kaupungin keskussairaalan alueelle osui lukuisia 120 mm kranaatinheitinten kranaattia. Sairaalassa oli kyseisenä hetkenä hoidossa 45 koronaviruspotilasta. Sairaala kärsi mittavia vaurioita iskussa, samoin sairaala-alueella ollut ambulanssi vaurioitui keskityksessä. Onni onnettomuudessa, ettei yksikään potilas tai henkilökuntaan kuulunut vammautunut iskussa.

Illalla 8. toukokuuta (noin klo. 19:05) Marinkan kylää tulitettiin miehitetyn Donetskin läntisestä osasta, Trudivskan kaivosalueelta, panssarintorjuntatykillä. Marinkaan ammuttiin ainakin kuusi kappaletta 100 mm MT-12 Rapira panssarintorjuntatykin kranaattia. Tulituksessa vaurioitui kuusi pientaloa sekä henkilöauto. Myöskään tässä iskussa yksikään siviili ei vammautunut fyysisesti. Iskut siviilikohteisiin traumatisoivat siviilejä, erityisen traumatisoivia tällaiset iskut ovat rintamalinjan tuntumassa asuville lapsille.

Toukokuun 13. päivä Donetskin luoteispuolella sijaitsevan Piskin aluetta tulitettiin venäläisjoukkojen toimesta 120 mm kranaatinheittimien ja 122 mm tykistön ohella taistelupanssarivaunuilla. Kyseessä oli todennäköisesti ensimmäinen kerta tämän vuoden puolella, jolloin Venäjän johtamat joukot turvautuvat panssariaseen käyttöön rintamalla. Aiempina sotavuosina venäläisjoukot ovat tulittaneet Piskin aluetta panssarikalustolla ympäröivää aluetta korkeammalle kohoavien Oktjabrin hiilikaivoksen jätemaakasojen päältä.

Muutama päivä edellisestä, 17. toukokuuta Ukrainan kontrolloimaa Piskin kylää tulitettiin jälleen kerran Donetskin luoteisosista, nyt 82 mm ja 120 mm kranaatinheittimillä. Silminnäkijähavaintojen mukaan kranaatinheittimiä oli myös sijoitettu kaupunginsairaala nro. 21 läheisyyteen.

Seuraavana päivänä, 18. toukokuuta, miehitetyn Donetskin länsipuolella sijaitsevaa Krasnohorvikaa kohti ammuttiin pienikaliiperisten aseiden ohella 73 mm SPG-9 raskaalla singolla.

Toukokuun 22. päivä iskut Piskin alueelle saivat 120 mm kranaatinheittimen kranaatin osuttua asutun omakotitalon pihalle varhain aamulla, klo 06:55. Seuraava kranaatti osuikin sitten rakennukseen, mennen ulkokatosta läpi ja räjähtäen talon rakenteissa.

Omakotitalossa asunut eläkeläinen selvisi onnekkaasti vammoitta. Hän oli juuri hetkeä aiemmin mennyt ulos tutkimaan pihamaalla räjähtäneen kranaatin aiheuttamia tuhoja.

Ukrainan asevoimat on raportoinut tästäkin keskityksestä asianmukaisesti ETYJ:lle sekä JCCC:lle. Jälkimmäisen edustajat kävivät jo tutustumassa iskupaikkaan Piskyn kylässä, vul. Olimpijs’kalla.

Toukokuun 23. päivä Venäjän johtamat joukot tulittivat Avdiivkan aluetta 120 mm kranaatinheittimillä, ja seuraavana päivänä Donetskin luoteispuolella sijaitsevan Nevelsken kylän alueelle ammuttiin useita 120 mm kranaatinheittimen kranaatteja.

Toukokuun 27. päivä miehitetyn Donetskin alueelta tulitettiin Ukrainan kontrolloimilla alueilla sijaitsevia sotilas ja siviilikohteita lukuisia kertoja erilaisilla, raskailla, asejärjestelmillä. Piskin aluetta tulitettiin 82 mm ja 120 mm kranaatinheittimillä, samalla lohkolla sijaitsevaa Opitnen kylän ympäristöä tulitettiin miehitetyiltä alueilta käsin SPG-9 raskaalla singolla ja 120 mm kranaatinheittimillä.

Donetskin lounaispuolella sijaitsevan Marinkan lohkolla, venäläisjoukot tulittivat Ukrainan asevoimien asemia panssarintorjuntatykeillä Marinkan ja siitä etelään sijaitsevan Novomyhailivkan alueilla ja seuraavana päivänä Novomyhailivkan aluetta tulitettiin toistamiseen panssarintorjuntatykillä.

Toukokuun 30. päivä venäläisjoukot tulittivat Piskin ja Opitnen alueita 82 mm ja 120 mm kranaatinheittimillä. Kuun vaihduttua kesäkuuksi taisteluiden ja tuli-iskujen intensiteetti Donetskin rintamalohkolla on laskenut olennaisesti. Piskin kylään ympäristöineen on kuitenkin kohdistettu kaksi merkittävämpää keskitystä 120 mm kranaatinheittimillä kesäkuun puolella, 4. ja 6. päivä.

Miksi Piski palasi kranaattikeskitysten keskiöön huhti-toukokuussa? Taustalta löytynee useampikin syy, mutta huomioitava on ETYJ:n Ukrainan monitorointimission erikoisraportin havainto (kyseessä on erikoisraportti 10/2021):

Two objects that appear to be cameras installed on the mast of the SMM camera system at the Oktiabr mine, at night, and without permission, in non-government-controlled Donetsk”. (2)

Oktjabirskajan eli Oktjabrin kaivos Donetskissa (v. 2016), kuva via doneck-news.com.









Tapahtumien kulku oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavaa:

14. huhtikuuta Venäjän johtamat joukot kysyivät ETYJ:n Ukrainan monitorointimission partiolta lupaa kiinnittää Oktjabrin kaivoksen (ukr. Жовтневий рудник) alueella sijainneen tornin katolle pystytettyyn ETYJ:n valvontamastoon kameran. ETYJ ei suostunut pyyntöön.

Kaivosalueella sijaitsevien kahden tornin korkeus on 50 metriä. Rakennuksen katolla sijaitseva ETYJ:n valvontamaston kohotessa useita metrejä korkeammalle.

Illalla 17. huhtikuuta kyseisellä kaivosalueella, ETYJ:n valvontamastossa sijainnut monitorointimission kamera kuvasi kahden sotilaspukuun pukeutuneen henkilön tornin katolla, ETYJ:n maston välittömässä läheisyydessä. Noin tunnin aikana (klo. 21:00 – 22:00 välillä) kamerakupoliksi osoittautunut ”kohde” kiinnitettiin luvatta mastoon.

19. huhtikuuta ETYJ:n Ukrainan monitorointimission partio kävi arvioimassa tilanteen. ETYJ:n partion oli mahdotonta päästä tornin katolle suorittamaan tarkastus, koska katolle vievät tikkaat oli katkaistu. Ulkoa suoritetun tarkastuksen perusteella ETYJ:n mastoon oli kiinnitetty (luvatta) kamera, myös tornin seinään oli kiinnitetty (luvatta) kameralta näyttävä kohde. Tornista oli vedetty kaapeleita n. 50 metrin matkan päässä sijaitsevaan ”aseellisten joukkojen” asemaan.

Myöhemmin samana päivänä ETYJ:n Ukrainan monitorointimission poisti käytöstä oman, kyseiseen tarkkailutorniin sijoitetun kameran. ETYJ ei kertonut syytä oman kameran poistolle, voimme arvioida poiston syynä olevan halun vähentää konflikteja alueella olevien ”aseellisten joukkojen” (ETYJ:n raporteissaan käyttämä termi) ja ETYJ:n partioiden välillä.

Yksittäisenä tapahtumana näiden kameroiden, ja mahdollisesti muiden havaintolaitteiden, asentamista ei pidä väheksyä. Luonnollisesti niiden tarjoamaan informaatiota on mahdollista hyödyntää tulenosoituksessa ja muissa operaatioissa. Toisaalta se, että ETYJ poisti oman kameransa tarkoittaa sitä, että Venäjän johtamien joukkojen on mahdollista toimia vapaammin, rikkoa sopimuksia entistä räikeämmin.

Tapahtunut on jälleen yksi, joskin hyvin räikeä, esimerkki siitä, kuinka miehitetyillä alueilla operoivat joukot toimivat vastoin sopimuksia, vaikuttaen ja rajoittaen samalla myös ETYJ:n Ukrainan monitorointimission työskentelyä. Käytännössä tällainen toimi ei johda muuhun kuin sanalliseen protestiin – jos edes siihenkään, koska Venäjä operoi tällä sotanäyttämöllä samanaikaisesti niin ETYJ:n Ukrainan monitorointimissiossa kuin myös sodan osapuolena. Venäjän kaksoisrooli mahdollistaa kaiken hyödyn keräämisen (tiedustelu ja valvonta sekä tarkkailu) itselleen ja samalla ETYJ:n arvovallan ja luotettavuuden heikentämisen, mikä sekin palvelee Venäjän etua.

Alla satelliittikuva Donetskin luoteisosasta sekä Ukrainan kontrolloimasta Piskin kylästä, kuvaan merkitty selityksin eräitä tärkeimmistä kohteista ja tapahtumista.










Huhtikuun puolenvälin tapahtumien jälkeen Oktjabrin kaivosalueella ja sitä ympäröivillä, Donetskin luoteisosien alueilla, havaittiin ETYJ:n tarkkailijoiden ja heidän käyttämiensä tiedustelulennokkien kuin myös paikallisten toimesta runsaasti tavanomaisesta poikkeavaa toimintaa. Esim. Donetskin kaupunginsairaala nro. 21 piha-alueella on havaittu useita kertoja kranaatinheittimiä, ja noin kilometrin säteellä sairaalasta on useita 82 mm ja 120 mm kranaatinheittimien tuliasemia, osan ollessa keskellä asutusta tai asutuksen tuntumassa. Donetskin kaupunginsairaala nro. 21 korttelista on Piskin kylään 3000–3900 metriä.

Kiinteiden tuliasemien lisäksi ETYJ:n tarkkailijat ovat havainneet alueella useita kertoja kranaatinheittimiä tilapäisissä tuliasemissa, esim. huhtikuun 24. päivä ETYJ:n Ukrainan monitorointimission partio havaitsi Oktjabrin kaivosalueella kaksi kranaatinheitintä. Alueelta on Ukrainan hallinnassa olevaan Piskyn kylään alle 3000 metriä, lähimpiin Ukrainan asevoimien asemiin on matkaa alle 2000 metriä.

Kranaatinheittimien ohella venäläisjoukot ovat sijoittaneet asutetuille alueille, rintamalinjan tuntumaan, myös tykistöä. ETYJ:n onnistui havaita kolme ja kuvata yhden rakennukseen piilotetun 122 mm D-30 Ljaguška kanuunahaupitsin helmikuussa 2020. Lähimmät asuintalot sijaitsivat reilun 200 metrin päässä havaittujen kanuunahaupitsien piilopaikasta, Kirovin alueella Donetskissa. Kyseisen sijoituspaikan ympäristöstä D-30 Ljaguška kanuunahaupitseilla on mahdollista ampua tavanomaisella tykistökranaatilla kaikkialle Donetskin luoteis-länsi-lounaissektorille, kyseisen kanuunahaupitsin 360 asteen ampumasektori mahdollistaa tulittamisen myös kohti Donetskia yhdestä ja samasta ampuma-asemasta. Tavallisesti venäläisjoukot vaihtavat tällaisia piilopaikkoja muutaman (3–6 kk) välein. Todennäköisesti nyt vastaavaa tykistöä on sijoitettuna johonkin toiseen, riittävän suureen halliin, kyseisellä alueella. Tätä indikoi myös se, että kevään kuluessa kranaatinheitinten ohella venäläisjoukot ovat tulittaneet kohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla myös 122 mm kenttätykeillä. 










Edellä olen käynyt läpi vain sellaiset tuli-iskut, jotka ovat laajuutensa tai käytetyn aseistuksensa tähden poikkeuksellisia, tai ne ovat kohdistuneet selkeästi siviilikohteisiin, mikä tarkoittaa sitä, että huomiotta on jäänyt suuri joukko tuli-iskuja, jotka on suoritettu esim. 82 mm kranaatinheittimillä, ja jotka ovat kohdistuneet selkeästi sotilaskohteisiin rintamalla, kuten ”Butivkan” kaivosalueelle Avdiivkan eteläpuolella. Venäjän johtamat joukot suorittavat tällaisia iskuja lähes päivittäin miehitetyn Donetskin ympäristössä Novoselivka-Druhasta Avdiivkaan, ja sieltä Piskin kautta Krasnohorivkaan ja Marinkaan ulottuvalla rintamaosuudella.

Moni todennäköisesti pohtii Venäjän motiivia tällaisille kranaatinheitin ja tykistökeskityksille? Läntisiä medioita lukemalla, huomaamme, ettei näistä siviilikohteisiin suoritetuista iskuista ole juurikaan uutisoitu – ei edes Krasnohorivkan keskussairaalaan suoritetusta iskusta, joka vaaransi kymmenien potilaiden ohella hoitohenkilökunnan ja muun sairaalahenkilökunnan ollen myös iskuna selkeä sotarikos. Pidän Venäjän eräänä motiivina toivetta, että iskut siviilikohteisiin provosoisivat Ukrainaa ryhtymään huomattavaan vastaiskuun, joka varmasti saisi aivan toisen huomion läntisissä medioissa. Näkyvyyden saamisesta Venäjän valtiollinen propagandakoneisto innokkaine avustajineen pitää kyllä huolen. Pidän myös enemmän kuin todennäköisenä sitä, että jos Ukraina tällaiseen vastaiskuun ryhtyisi, sen kokema mainehaitta olisi huomattava (Venäjän toimista johtuen) ja iskun laajuutta tultaisi merkittävästi liioittelemaan venäläismedioissa ja maan valtiojohdon taholta. Mainehaitan ohella vastaisku mahdollisesti antaisi Venäjälle syyn ryhtyä laajaan offensiiviin ns. omien intressien turvaamiseksi, jonka perusteena käytettäisi ”venäläisväestön suojelun tarvetta”.

Se kuinka Ukrainan sodasta ja Venäjän toimista kirjoitetaan, näyttäytyy edelleen valitettavasti siltä, että läntinen media yhdessä poliitikkojen kanssa käy keskustelua ”lillukanvarsista”. Keskustelua käydään Ukrainan rajoille sijoitetuista joukoista ja niiden muodostamasta uhasta, keskustelua ei käydä samalla intensiteetillä Ukrainan maaperällä olevista miehitysjoukoista ja niiden toimista, mikä palvelee yksinomaa Venäjää. Yhä edelleen läntiset mediat poliitikkojen rinnalla syyllistyvät puhumaan ja kirjoittamaan ”separatisteista” ja ”sisällissodasta”, häivyttäen Venäjän roolin jonnekin sivulauseeseen, mikä sekin palvelee Venäjää. Keskustelua voidaan sanoa käytävän Venäjän ehdoilla, jossa Ukrainalle on jätetty statistin rooli, ja jossa länsi ostaa epätoivoisesti ”rauhaa meidän ajaksemme”, jossa Venäjän teot ja toimet tunnutaan ymmärryksen oheen myös hyväksyttävän. Mikään rikos ei näytä olevan niin raskas, että se johtaisi todella merkittävään muutokseen Venäjä-politiikassa, jolloin ryhtyisimme avoimesti puhumaan Venäjästä hyökkääjänä ja sodan aloittajana, unohtamatta myöskään Venäjän ja sen joukkojen osallisuutta lukuisiin sotarikoksiin Ukrainassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://reliefweb.int/sites/reliefweb.int/files/resources/health_cluster_ukraine_bulletin_12_april_may_2021_upd.pdf 

2. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/483956 

Muina lähteinä käytetty muun muassa ETYJ:n Ukrainan monitorointimission Twitter-tiliä @OSCE_SMM ja osce.org-verkkosivua sekä pressjfo.news’in Facebook-sivua.

Venäläisjoukkojen provokatiiviset tuli-iskut Ukrainassa jatkuvat (julk. 21.5.2021).



perjantai 4. kesäkuuta 2021

Suomessa ei käydä kriittistä keskustelua Venäjän proxyihin värväytyneistä kansalaisistamme

Oikeus on jälleen Euroopassa puhunut ja syytetty on tuomittu vankeuteen terrorismista sekä kuulumisestaan terroristiseen organisaatioon. Tällä kertaa näin kävi Tšekin tasavallassa, jossa oikeus on tuominnut 32-vuotiaan miehen 20 vuodeksi vankeuteen hänen osallistuttuansa Ukrainan sotaan Venäjän johtamissa, organisoimissa ja varustamissa joukoissa. Syytetyn – Martin Kantor – katsottiin  syyllistyneen terrorismiin ja olleen terroristisen organisaation jäsen:

32-year-old Czech national Martin Kantor has been sentenced to 20 years’ imprisonment for fighting on the side of the Russian and pro-Russian Donbas militants.  The trial before the Prague Municipal Court was in absentia, but is important both as a clear deterrent to others, and because Kantor was found guilty on 1 June 2021 of terrorism and involvement in a terrorist organization.” (1)

Kantorin oikeudenkäynti ei ole Tšekeissä ensimmäinen laatuaan, tuskin on viimeinenkään.

Vastaavia oikeudenkäyntejä on järjestetty Euroopan alueella viime aikoina useampia, tai vaihtoehtoisesti ollaan järjestämässä.

Latviassa oikeus tuomitsi 40-vuotiaan Beness Aijon 2½ vuodeksi vankeuteen osallistuttuaan Ukrainan sotaan Venäjän proxy-joukoissa. Beness Aijo todettiin syylliseksi Latvian rikoslain artikloiden 81 ja 82 sekä 83 mukaisiin rikoksiin, eli osallisuudesta hallituksen väkivaltaiseen kaatamiseen, valtion itsenäisyyden lakkauttamisyritykseen sekä Latvian alueellisen koskemattomuuden heikentämiseen. (2)

Italiassa on edessä todennäköisesti merkittävämpi oikeudenkäynti maan viranomaisten onnistuttua osana ”Yksinäinen susi” -operaatiota jäljittämään ja pidättämään 50-vuotiaan, entisen poliisin Cagliarista, joka osallistui sotaan Ukrainassa Venäjän proxy-joukoissa.

Toukokuun alkupuolella pidätetty, entinen poliisi, pidätettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2015, epäiltynä osallistumisesta palkkasotilaana sotaan Ukrainan hallintoa vastaan. Tuolloin pidätetty vapautettiin, koska ei löytynyt riittäviä todisteita siitä, että hän oli osallistunut varsinaisiin taistelutehtäviin. Pidätetty kertoi tuolloin kuulusteluissa, ettei ollut ”ampunut ukrainalaissotilaita”.

Italiassa viranomaistahot olivat seuranneet pidätetyn pankkitilejä ja havainneet lukuisia tilisiirtoja ”Donetskin kansantasavaltoihin” liitetyltä pankkitililtä epäillyn tilille. Pidätyksen yhteydessä takavarikoitiin valokuvia, videotallenteita ja asiakirjoja, joita käytetään todisteena pidätettyä vastaan.

Pidätettyä syytetään terroristisesta toiminnasta. (3)

Euroopassa ensimmäisten tuomiot osallisuudesta Ukrainan sotaan Venäjän proxy-joukoissa, tai värväytyneenä palkkasotilaaksi venäläiseen palkkasotilaspalveluita tarjoavaan yritykseen luettiin jo sodan alkupuolella. Iso-Britanniassa Benjamin Stimson tuomittiin terrorismilain perusteella 5½ vuoden vankeusrangaistukseen osallisuudesta sotaan Ukrainan hallintoa vastaan. (4)

Ehkäpä hiukan yllättäen Serbiassa oikeuslaitos on ollut ahkera tuomitessaan Ukrainassa, Venäjän joukoissa taistelleita palkkasotilaita – militantteja. Toimittaja Maja Zivanovic artikkelissaan “Donbass Brothers: How Serbian Fighters Were Deployed in Ukraine” huomioi myös maan oikeuslaitoksen toiminnan. (5) Artikkelin kirjoitus- ja julkaisuajankohtana tammikuussa 2019, kaksikymmentäyhdeksän serbiä oli tuomittu osallistumisesta Ukrainan sotaan Venäjän proxy-joukoissa palkkasotilaina kuudentoista odottaessa tuomiota.

Verrattuna Baltian maihin tai moniin eurooppalaisiin valtioihin, Suomessa keskustelu – puhumattakaan aktiivisista toimista – Venäjän joukoissa Ukrainassa taistelleiden kohtelemisesta vierastaistelijoina ja tuomitseminen osallistumisesta sotaan Ukrainassa loistaa poissaolollaan siitä huolimatta, että maassamme on kyllä käyty keskustelua vierastaistelijoista. Viimeksi keskustelu pulpahti pintaan kiivaampana vuosi sitten, jolloin Suomeen palasi Al-Holin leiriltä kolme naista lapsineen, naiset olivat värväytyneet ISIS:iin tai muulla tavoin liittyneet terroristijärjestöön mutta tämänkin jälkeen ISIS:iin värväytyneiden synnyttämästä uhasta on käyty keskustelua.

Toki ISIS:iin on värväytynyt merkittävästi enemmän suomalaisia tai Suomessa asuvia, mitä Venäjän varustamiin joukkoihin on värväytynyt Ukrainan sodan kuluessa, mutta jos käymme keskustelua Suomeen palanneiden vierastaistelijoiden (tai terroristien) synnyttämästä uhasta, on oudoksuttavaa, että yksi ryhmä unohdetaan tyystin. Mielestäni emme kuitenkaan voi ohittaa heidän synnyttämää turvallisuusuhkaa olkia kohautellen, osa heistä on osallistunut taisteluihin, joukossa voi olla henkilöitä, jotka ovat saaneet koulutusta terroristisiin toimiin, hiukan samalla tapaa kuin ruotsalaiset Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenet Anton Thulin ja Viktor Melin saivat venäläisen Russian Imperial Movementin eli RIM:in Partizan kurssilla muutama vuosi sitten. Heidän saama oppi oli kuitenkin niin pätevää, että leirin jälkeen, palattuaan Ruotsiin, he tekivät yhdessä kolmannen äärioikeistolaisen ekstremistin, Jimmy Jonassonin, kanssa pari onnistunutta terrori-iskua kolmannen epäonnistuessa.

Johan Bäckman ja Petri Viljakainen miehitetyssä Itä-Ukrainassa, kuva J. Bäckman.










ISIS:iin värväytyneiden kohdalla on myös käyty keskustelua myös muiden kuin taisteluihin osallistuvien vastuista, kuten huoltoon ja propagandasodankäyntiin osallistuneiden toiminnasta, jota toimintaa ei myöskään pidä aliarvioida. He toiminnallaan omalta osaltaan mahdollistavat taistelut ja terroriteot; propagandan voimaa meidän ei pidä ryhtyä aliarvioimaan, sen voimasta on viimeisen vuosisadan osalta näyttöä, vaikka kuinka. Samalla vakavuudella en ole nähnyt käytävän keskustelua Venäjän riveihin värväytyneiden propagandistien toiminnasta, itse asiassa esim. Janus Putkosen kohdalla ensimmäisistä uutisista hänen värväytymisensä jälkeen paistoi läpi hämmästys ja jopa lievä ihailu – ryhtyisimmekö me ihailemaan suomalaista, joka värväytyisi Daeshin kaltaiseen terroriorganisaatioon? Eikä Länsi-Savossa elokuussa 2019 julkaistu haastattelu Petri Viljakaisesta kovinkaan kriittinen ollut, ennemminkin hänestä maalailtiin kuvaa ohjailulle alttiina reppanana. (Huom. Viljakainen kuului ns. rintamajoukkoihin, mutta näen hänen roolin olleen muutakin kuin laiton taistelija rintamalla. Häntä hyödynnettiin runsaasti myös propagandassa).

Länsi-Savo 6. elokuuta 2019.











Sama vaikenemisen kulttuuri vallitsee tarkasteltaessa muutakin toimintaa, johon suomalaiset, Venäjän joukkoihin värväytyneet ovat syyllistyneet, tai Venäjän laskuun työskentelevät syyllistyvät. En ole havainnut käydyn keskustelua värväystoiminnasta, jonka avainhenkilöitä Suomessa oli Johan Bäckman, tai toiminnan rahoittamisesta – miehitetyn Itä-Ukrainan alueella kadonneen Petri Viljakaisen mukaan juuri Bäckman maksoi hänen kulujaan, tämän matkatessa Pietarin kautta Rostov-na-Donun alueelle ja sieltä sotatoimialueelle Ukrainaan.

Oma lukunsa on sitten paluu Suomeen, ja se kuinka heihin suhtaudutaan Suomessa. Ainakin osa heistä näyttää solahtaneen yhteiskuntaamme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä on syytä huomioida se, että he eivät kuitenkaan ole tehneet tiliä menneisyytensä kanssa, ennemminkin tuntuvat pitävän tekojaan oikeutettuina. Eräät, kuten Jarmo Ekman, kristallipuolueen kuntavaaliehdokkaana Sastamalassa, rakentavat (poliittisen) vaikuttajan uraa Suomessa taustaansa juurikaan kätkemättä. Kiinnostavaa tässä puolessa on se, että hänkin näyttää olleen haluttu useampaankin puolueeseen kuntavaalien alla, valitsi kuitenkin kristallipuolueen ilmeisen henkilökohtaisista syistä. Toisaalta jotain se kertoo ainakin perussuomalaiset paikallisosastosta, kun ovat tiedustelleet Ekmania riveihinsä taustasta piittaamatta. Hänenkin taustalta löytyy miehitetyssä Itä-Ukrainassa propagandistisen työskentelyn ohella Ukrainan häneen kohdistamia sanktioita, seikka joka tuotiin myös Tyrvään Sanomien haastattelussa esille (viittaan alla olevaan kuvaan, joka on osakuva haastattelusta), kuin myös disinformatiivisen Toimittajaliiton sihteerinä toimiminen muun koheesiota rikkovan vaikuttamisen rinnalla, seikat, jotka eivät näytä painavan ”kansallismielisenä” esiintyvän puolueen vaakakupissa lainkaan.















Sota Ukrainan itäisissä osissa alkoi huhtikuussa 2014, Suomessa venäläispropagandan levittäminen alkoi hyvin pian tämän jälkeen, ensimmäiset (julkisesti) värväytyneet saapuivat Venäjän kautta Itä-Ukrainan miehitetyille alueille seuraavan vuoden puolella – julkisuudelta piilossa heitä saapui mahdollisesti jo ennen tätä. Nyt elämme kesää 2021, sota Ukrainassa jatkuu edelleen, aivan kuten hiljaisuus Suomessakin.

 

Marko  


Lähteet:

1. http://khpg.org/en/1608809156 

2. https://www.unian.info/world/donbas-latvia-in-absentia-sentences-black-lenin-to-2-5-years-in-prison-11423254.html 

3. https://www.unian.info/war/donbas-war-italy-arrests-ex-police-officer-who-fought-as-mercenary-11408410.html

4. http://khpg.org/en/1500064559 

5. https://vsquare.org/donbass-brothers-how-serbian-fighters-were-deployed-in-ukraine/ 

Huom. kirjoituksessa keskityn luonnollisesti vain Venäjän riveissä sotiviin, koska Ukrainan hallintoa tukeviin joukkoihin värväytyneet suomalaiset edustavat kuitenkin laillista hallitusvaltaa, joten eivät samalla tavalla ole rinnastettavissa vierastaistelijoihin. Mikäli nämä suomalaiset syyllistyvät sotatoimissa sotarikoksiin tai muihin rikollisiin tekoihin, on heidän kannettava vastuu teoistaan.



lauantai 29. toukokuuta 2021

Eurooppalainen äärioikeisto sotimassa Venäjän rinnalla Ukrainassa

Julkaisin toukokuun 13. päivä blogin, jossa kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän ja eurooppalaisen äärioikeiston poliittista yhteistyötä Ukrainalta miehitetyillä alueilla. Kirjoituksessa päähuomion varasti ”vaalitarkkailutyö” Ukrainalta miehitetyillä alueilla. Kyseisessä tehtävässä Venäjä hyödyntää aktiivisesti operaattoreitaan ja kumppaneitaan lännessä, pyrkien heidän avullansa muokkaamaan mielikuvia järjestämistään vaaleista, jotka ovat ennemminkin vaalien irvikuvia – ja Ukrainalta miehitetyillä alueilla järjestettyinä myös laittomia. Nämä ”vaalitarkkailutoimet” ovat johtaneet myös Ukrainan suomalaisille langettamiin sanktioihin. Maaliskuussa 2019 Ukraina lisäsi pakotelistalleen seuraavat ”vaalitarkkailuun” osallistuneet suomalaiset, Janus Putkosen, Johan Bäckmanin ja Jarmo Ekmanin sekä, jo edesmenneen, Jon Hellevigin. (1) Aiemmassa kirjoituksessani huomioin, vähintäänkin viittauksenomaisesti, myös muita poliittis-yhteiskunnallisen yhteistyön muotoja konferensseista alkaen ja päätyen erilaiseen ”koulutusyhteistyöhön”, jossa Venäjälle lojaalit operaattorit toimivat kurssien ja luentojen vetäjinä.

Tässä kirjoituksessa siirrymme poliittisluonteisesta yhteistyöstä sotilaalliseen yhteistyöhön, jossa aihekokonaisuus huomioiden merkittävään rooliin nousevat eurooppalaisen äärioikeiston jäsenet sotimassa vapaaehtoisina Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa. En kuitenkaan jätä huomioimatta muita sotilaallisen yhteistyön muotoja, joista meitä suomalaisia ja laajemmin Pohjoismaiden jäseniä koskettaa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja venäläisen – nationalistisen ja imperialistisen, valkoista ylivaltaa ajavan – Russian Imperial Movementin eli RIM:in (ven. Русское имперское движениеРИД; Russkoe Imperskoe Dvizhenien RID) välinen yhteistyö.

Yhteistyön ensitahdit lyötiin syksyllä 2015, jolloin RIM:in johtoon kuuluva Stanislav Vorobjev vieraili Ruotsissa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Ruotsin osaston vieraana. Tuolloin Pohjoismainen vastarintaliike sai venäläistaholta rahalahjoituksen ”puolueen perustamista” varten. Vierailusta on tarkemmin kirjoittanut Anton Shekhovtsov blogitekstissään ”Russian fascist militants give money to Swedish counterparts”. (2)

Sittemmin on käynyt ilmi yhteistyön pitävän sisällään myös sotilaallisen ulottuvuuden (vai kutsuisimmeko tätä terroristiseksi ulottuvuudeksi), nimittäin elokuussa 2016 kaksi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalaisjäsentä, Anton Thulin ja Viktor Melin, matkasi Venäjälle saamaan aseellista koulutusta (käytännössä koulutusta terroritoimiin) RIM:in Partizan kurssilla. Viime vuonna julkaistujen saksalaisuutisten mukaan RIM:in kursseille on osallistunut myös suomalaisia uusnatseja, (3) tähän mennessä yhdenkään osallistuneen henkilöllisyys ei ole varmistunut. Palaan tähän aiheeseen tarkemmin myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Anton Thulin ja Viktor Melin (kaksikko vasemmassa reunassa) RIM:in Partizan-leirillä.














Uusnatsit ja fasistit sotimassa Venäjän joukoissa

Venäjän propagandakoneisto on Euromaidanin alkuhetkistä lähtien rummuttanut ”ukrainalaisfasisteista” ja ”Kiovan juntasta” kaappaamassa maassa vallan. Tätä propagandatarinaa ovat toisintaneet Venäjän operaattorit ja sen hyödyntämät tahot myös Euroopassa äärivasemmalta äärioikealle – niin absurdilta kuin se tuntuukin, niin myös laita- ja äärioikeisto toistaa Venäjän valtiollisen propagandakoneiston propagandaa. En nyt uhraa ajatuksiani sille, että huomaavatko he oman toimintansa absurdiuden vaiko eivät, vai eivätkö he vain piittaa siitä – vai toteutuuko tässä se ikivanha totuus, ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”.

Tätä narratiivia toistaessaan eurooppalaisen laitavasemmiston rinnalla eurooppalainen äärioikeistokin unohtaa sen, että Venäjä aktiivisesti värvää joukkoihinsa venäläisten nationalistien ja imperialistien rinnalle myös eurooppalaisen äärioikeiston edustajia, joukossa on myös kovanlinjan uusnatseja. Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta tuotetussa propagandassa näytetään kuitenkin tietoisesti häivyttävän fasistien ja uusnatsien osallistuminen sotatoimiin – usein venäläispropagandistit tai Venäjälle työskentelevät propagandistit kuvailevat heitä ”patriooteiksi”, käyttäen termiä kuin kiertoilmauksena fasistille tai uusnatsille. Irvokkaaksi tämä näytelmä käy sitten siinä vaiheessa, kun eurooppalaisen laitavasemmiston edustajat vierailevat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla saarnaten samalla ”Kiovan juntasta” tai ”ukrainalaisfasisteista” sulkien todellisuuden kokemuspiirinsä ulkopuolelle. Todellisuuden, jossa sota Ukrainassa on venäläisen imperialismin ilmentymää ja johon Venäjä värvää aktiivisesti väkeä oman maansa äärioikeiston ml. uusnatsit lisäksi eurooppalaisen äärioikeiston riveistä. Kuvailemallani tapaa toimi muun muassa italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) meppinäkin toiminut Eleonora Forenza perustellessaan vierailuaan miehitettyyn Luhanskiin toukokuussa 2017, perustelun kuuluessa:

Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessäToisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”.

Siirrytään seuraavaksi itse aiheeseen eli eurooppalaisen äärioikeiston ja Venäjän militaristisiin yhteistyökuvioihin. Mutta sitä ennen lukijan on hyvä muistaa se, että eurooppalainen äärioikeisto muodostaa vain vähäisen osan Venäjän värväämistä vapaaehtoisjoukoista, jos jätämme huomiotta Venäjän asevoimat ja turvallisuusorganisaatiot ja niiden riveistä värvätyt sekä palveluksessa olevat sotilaat ja taistelijat, niin Venäjän varustamien ja johtamien sekä organisoimien joukkojen rungon muodostavat venäläiset, joita maa on lähettänyt tuhansittain sotimaan Ukrainaan ja tässä joukossa merkittävässä roolissa on venäläinen äärioikeisto, imperialistiset ja nationalistiset liikkeet. Tarkastelin tätä kuviota pari vuotta sitten, kesäkuussa 2019 julkaisemassani blogissa ”Venäläiset ekstremistit terrorisoimassa Itä-Ukrainaa”, laajuutensa vuoksi aihe vaatii ehdottomasti oman kirjoituksen, joten en tässä kirjoituksessa suo tämän laajempaa huomiota venäläiselle äärioikeistolle ja imperialistisille liikkeille, joista Venäjä ammentaa ”tykinruokaa” Ukrainaan (kuin myös muille sotatantereille).

Venäjän on onnistunut värvätä Euroopan alueelta yksittäisten taistelijoiden ohella suurempiakin yhtenäisiä osastoja, joiden taistelijat jakavat äärioikeistolaisen tai fasistisen ideologian. Unkarista äärioikeistolaiseen Jobbikiin kytketty Legion of Saint Stephen on lähettänyt vapaaehtoisia sotimaan ”fasismia” vastaan. Slovakialaisilla Slovenski Brancilla ja Slovenske Hnutie obrodylla tiedetään olevan tiiviit yhteydet venäläisiin nationalistisiin ryhmiin, niinpä kummankin slovakialaisen ryhmittymän taistelijoita on käynyt koulutuksessa Venäjällä kuin myös sotimassa venäläisjoukoissa Itä-Ukrainassa. Slovakialaisen kansallismielisen ja äärioikeistolaisen L'SNS-puolueen eli Kotlebovcin heikentyminen voi johtaa siihen, että erilaisten militanttiryhmien toimiminen maassa muuttuu merkittävästi vaikeammaksi. Itse asiassa tästä on nähty jo viitteitä, tai vaihtoehtoisesti ryhmät ovat painuneet maan alle poliittisen ilmapiirin hitaan muuttumisen seurauksena.

Ehkäpä yllättäen myös puolalaisia kansallismielisiä on sotinut Venäjän proxy-joukkojen riveissä Itä-Ukrainassa, ensimmäiset puolalaisvapaaehtoiset saapuivat miehitetyille alueille loppuvuodesta 2014. (4) Venäjän proxy-joukoissa Donbasissa on taistellut joitain kansallismielisen puolalaisen anti-Banderovci-ryhmän jäseniä. Puolalaisia on ajanut liikkeelle ajatus Ukrainan jakamisesta Puolan ja Venäjän kesken.

Puolalaisvapaaehtoisia yhteiskuvassa rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin jäsenten kanssa.












Puolalaiset, äärioikeistoyhteyksistä tunnetut henkilöt, olivat osallisena Ukrainan Taka-Karpatian Užhorodissa suoritetussa tuhotyössä helmikuussa 2018, jossa alueen unkarilaisvähemmistön kulttuurikeskukseen tehtiin polttopulloisku, josta syy vieritettiin ”ukrainalaisnationalistien” harteille – tässä kampanjoinnissa venäläismedioilla oli myös keskeinen rooli. Kuulusteluissa, yksi epäillyistä tekijöistä, puolalainen Michal Prokopowicz, kertoi teon tilaajan olevan saksalaisen, äärioikeistolaisen Venäjä-yhteyksistä tunnetun Vaihtoehto Saksalle eli AfD-puoluetta lähellä olevan, toimittaja Manuel Ochsenreiterin. (5) Ochsenreiterilla, kuten muutamalla muullakin, AfD:n jäsenellä tai puolueen tukijalla on vähintäänkin tiivihköt yhteydet eräisiin suomalaisiin Kreml-operaattoreihin ja propagandisteihin, kuten Johan Bäckmaniin ja Janus Putkoseen.

Saksalainen äärioikeisto nousi viime vuonna otsikoihin tiiviistä yhteyksistä venäläiseen Russian Imperial Movementiin eli RIM:iin saksalaisen Focusin uutisen myötä. (6) Saksalaislähteiden mukaan lukuisia saksalaisen äärioikeiston jäseniä on osallistunut RIM:in organisoimille kursseille, joilla on opetettu ammuntaa, pommien tekoa – ruotsalaisuusnatsit osallistuivat samansisältöiselle RIM:in järjestämälle kurssille v. 2016. Kurssisisällön perusteella voimme jopa ilmaista niillä opetettavan terrorististen iskujen suorittamista, ja käytännössä tätä toimintaa toteutetaan Venäjän valtion sallimuksella. Venäjän lain mukaan tällainen toiminta on kiellettyä, mutta koska nämä ryhmät toiminnallaan edistävät myös Venäjän valtion intressejä, viranomaiset sulkevat silmänsä ja hiljaa hyväksyvät tällaisen ”koulutustoiminnan”.

Saksalaislähteiden mukaan näille RIM:in järjestämille Partizan kurssille on osallistunut samaan aikaan myös ruotsalaisia ja suomalaisia uusnatseja (tai ”kansallismielisiä”). Ruotsalaisuusnatsit Anton Thulin ja Viktor Melin osallistuivat kurssille elokuussa 2016, saksalaislähteiden perusteella voidaan päätellä koulutukseen osallistuneen useampia ruotsalaisia kuin Thulin ja Melin, muita nimiä ei kuitenkaan ole tähän mennessä noussut esiin, kuten ei ole noussut suomalaistenkaan nimiä. Omat lähteeni ovat vihjanneet kahden suomalaistaustaisen, todennäköisesti äärioikeistoon kuuluneen, värväytyneen Venäjän proxyihin vuoden 2019 jälkeen, yhtään konkreettista todistetta värväytymisestä ei kuitenkaan ole vielä noussut esiin.

Sodan alkupuolella miehitetyn Donetskin kuin myös miehitetyn Luhanskin alueilla toimi useita ulkomaalaisvapaaehtoisista perustettuja joukko-osastoja, jotka usein olivat osa pataljoonaa, rykmenttiä tai prikaatia. Tällainen ulkomaalaisista laita- ja äärioikeistoon kuuluvista jäsenistä koottu joukko-osasto oli aiemmin mainittu Legion of Saint Stephen. Myös bulgarialaisvapaaehtoisista oli koottu oma osasto ”Ortodoksinen aamunkoitto” (Православна Зора); serbinationalistit perustivat Jovan Šević’in mukaan nimetyn osaston, jonka komentajana toimi sodan alkupuolella Bratislav Živković – huomattava osa kyseisen osaston taistelijoista palasi Serbiaan syksyllä 2014; Donetskin alueella ulkomaalaisia vapaaehtoisia liitettiin sodan alkupuolella myös kansainväliseen prikaatiin, Pjatnashkaan, jonka komentajana toimi tuolloin abhaasitaustainen militantti Akhra Avidzba.

Miehitetyn Luhanskin alueella ranskalaisia, serbialaisia sekä brasilialaisia vapaaehtoisia on sijoitettu Prizrak prikaatiin kuuluvaan Unité Continentaleen, jonka toinen perustaja ja ensimmäisiä komentajia oli ranskalainen ultranationalisti Guillaume Lenormand. Unité Continentalen perustajiin ja aiempiin komentajiin kuuluu myös ranskalainen Victor-Alfonso Lenta, joka kertoi tulleensa erotetuksi Ranskan asevoimista uusnatsi-organisaation jäsenyytensä vuoksi. Jonkinasteinen paradoksi on siitä, että Lenta on toiminut myös Prizrak prikaatiin kuuluvan antifasisti- ja kommunistivapaaehtoisten yksikön DKO:n (ven.: ДКО - Добровольческий коммунистический отряд) eli entisen InterUnitin komentajana.

Toimittaja Maja Zivanovic luo kirjoittamassaan artikkelissa “Donbass Brothers: How Serbian Fighters Were Deployed in Ukraine” tarkemman katsauksen serbitaistelijoiden osallistumiseen Venäjän proxy-joukoissa Ukrainan sotaan. (7) Serbialaisten tuomioistuin asiakirjojen perusteella serbitaistelijoita oli värväytynyt ainakin kahdeksaan miehitetyillä alueilla operoivaan, Ukrainan hallintoa vastaan sotivaan, joukko-osastoon. Zivanovicin artikkelin kirjoitus- ja julkaisuajankohtana tammikuussa 2019, kaksikymmentäyhdeksän serbiä oli tuomittu osallistumisesta Ukrainan sotaan kuudentoista odottaessa tuomiota.

Osa Ukrainassa sotineista serbeistä on sittemmin värväytynyt esim. PMC Wagneriin osallistuen sen joukoissa Venäjän käymiin sotiin muiden maiden alueilla, Serbian-Hussar rykmentissä Ukrainassa sotinut Dimitrije Jojic kaatui Syyriassa.

Merkittävin osa Venäjän proxy-joukkoihin värvätyistä nationalisteista, äärioikeiston edustajista on kotoisin keskisen-Euroopan itäosista ja Balkanilta, serbinationalistien muodostaessa merkittävimmän joukon. Merkittävämpiä määriä äärioikeiston edustajia on lähtöisin myös Ranskasta ja Unkarista, venäläisoperaattorit ovat yrittäneet värvätä joukkoihinsa myös puolalaisia – onnistuen ainakin yksittäistapauksissa. Puolalaisista äärioikeistolaisista liikkeistä etenkin Falanga näyttää olevan Venäjän talutusnuorassa, useampi liikkeen jäsen on värväytynyt Venäjän proxyjoukkoihin liikkeen johtajan Bartosz Bekier tehdessä poliittispropagandistista työtä Venäjälle. (8)

Pohjois-Euroopan alueelta Venäjän proxyjoukkoihin värväytyneiden laita- ja äärioikeistolaisen maailmankuvan jakavien lukumäärä ei ole noussut suuren suureksi, rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin riveissä sotinut, Norjassa asunut, venäläistaustainen Jan Petrovski (nimen kirjoitusasu englanninkielisessä mediassa: Yan Petrovsky) kuului näkyvimpiin uusnatseihin. Palattuaan Norjaan, Petrovski oli lyöttäytynyt Soldiers of Odinin jäsenten seuraan, mikä oli ilmeisesti eräs tekijöistä, miksi maan viranomaiset heräsivät toimimaan ja vaatimaan hänen karkottamistaan maasta.

Venäjän tiedetään ulottaneen värväystoimintansa venäläisten maahanmuuttajien keskuuteen Euroopassa, myös Baltian alueella. Venäläinen nationalismi kuuluu viljeltyjen teemojen joukkoon, mutta maan propagandistit ja operaattorit hyödyntävät myös xenofobiaa ja homofobiaa kantavina teemoina yhdistettynä ”perinteisen kristillisen arvomaailman” vaalimiseen. Venäjä esitetään eurooppalaisten konservatiivien silmissä ”kristillisen arvomaailman” viimeisenä linnakkeena Euroopassa. Marine Le Pen on myös toistanut kyseistä teemaa ja kyllä samainen ajatus näyttää lyövän läpi myös suomalaisen laita- ja äärioikeiston viestinnässä läpi. Ajatuksen eteen tekee uutterasti työtä myös Johan Bäckman.

Kiinnostavaa tässä on se, että Venäjän konservatiivivoimille kohdistuvassa viestinnässä ja värväystoiminnassa korostuvat ne teemat, joita – niin ikää Venäjän proxy-joukoissa taistelevat – laita- ja äärivasemmistoon kuuluvat aktivistit vastustavat ja joista he syyttävät Ukrainaa. Ja juuri näiden syiden tähden kohtalainen joukko eurooppalaisia laita- ja äärioikeistoon kuuluvia tekee uutterasti työtä Venäjän eteen – enemmistö toki muualla kuin rintamalla.

Tässä kohdin on syytä huomioida, että Venäjälle tämä propagandistinen ja disinformatiivinen työ on hyvin merkittävää, yksittäisten militanttien taisteluarvo ei ole suuren suuri, sen sijaan heillä on hyvin usein suurempi juuri propaganda- ja informaatiosotureina. Käytän tässä nyt esimerkkinä suomalaistaustaista Petri Viljakaista (vaikka ilmeisesti vasemmistolaisen maailmankuvan jakoikin), jonka toiminta sopii täysin tähän kuvaan. Haastatteluja erilaisille medioille, esiintymisiä Johan Bäckmanin tai Janus Putkosen ohjelmissa jne. Putkonen taasen esiintyy ”suomalaispatrioottina” – palvellen kuitenkin, käytännössä, yhtä isäntää – Venäjää.

Venäjän toiminnan kannalta merkittävämmässä roolissa näyttäisivät olevan tämä muu militaristinen toiminta maan nationalististen liikkeiden ja eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston välillä.

Russian Imperial Movement kuuluu niihin venäläisiin liikkeisiin ja organisaatioihin, jotka ovat verkostoituneet eurooppalaisen (radikaalin) äärioikeiston kanssa, sen verkostoitumisessa kulkee poliittisen yhteistyön rinnalla sotilaallinen yhteistyö. RIM:issä sotilaallisen toiminnan vetäminen on Venäjän asevoimien Strategisissa ohjusjoukoissa palvelleen Denis Garievin vastuulla. Hän on myös ottanut osaa sotatoimiin Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa, RIM:in sotilaallisessa siivessä ”Imperial Legionissa”.

Russian Imperial Movementin Partizan kursseille (leireille) on osallistunut jäseniä useista maista, ruotsalaisten Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenten ohella varmuudella osallistujia on tullut saksankielisen Keski-Euroopan alueelta, saksalaislähteiden mukaan myös Suomesta. Saksa on eurooppalaisista yhteistyömaista RIM:ille tärkeä – jollei tärkein. RIM:in yhteistyökumppaneina on esim. National Democratic Partyn nuorisosiipi sekä Der Dritte Weg, saksalaiselta kielialueelta on hyvä mainita vielä itävaltalainen monarkistinen Schwarz-Gelbe Allianz (Musta-keltainen allianssi).

Yhdysvalloissa Russian Imperial Movement määriteltiin viime vuonna seuraavasti:

Russian Imperial Movement (RIM) as a Specially Designated Global Terrorist (SDGT) entity…”. (9)

Venäjän tarkoituksena on heikentää länttä, etenkin Euroopan Unionia, tässä tehtävässä se hyödyntää erilaisia ääriryhmiä ja marginaaliin laskettuja ryhmiä (jollaisista esimerkkinä käy salaliittoteoreetikot). Venäjä haluaa rikkoa yhteistä rintamaa, saada aikaan tilanne, jossa yhden keskustelukumppanin sijaan se voi käydä neuvotteluja ”ohi Brysselin”, mikä palvelee Venäjää. Retoriikaltaan EU- ja/ tai NATO-vastaiset ryhmät ovat Venäjälle otollinen maaperä, tällaisia puolueita, ryhmiä ja liikkeitä löytyy laitavasemmalta äärioikealle. Eripuraisina, usein myös keskenään yhteistyökyvyttöminä, nämä ryhmät palvelevat Venäjää synnyttämiensä konfliktien ja ”poliittisten myrskyjen” myötä.

Kokonaiskuvassa nämä ryhmät ovat vain yksi elementti (työkalu) Venäjän arsenaalissa, on myös huomioitava, että Venäjän joukoissa sotineet muodostavat myös uhkatekijän palattuaan takaisin kotimaihinsa. Ranskassa keltaliivien joulukuussa 2018 organisoimiin mielenosoituksiin hakeutui lukuisia Venäjän operaattoreita, joukossa oli myös Venäjän proxy-joukoissa sotineita äärioikeistolaisten liikkeiden jäseniä, kuten tässäkin kirjoituksessa mainittu Victor-Alfonso Lenta ja samaan aikaan Donbasissa sotinut Sergei Munier. Useat eurooppalaiset valtiot suhtautuvatkin jo tähän turvallisuusuhkaan vakavasti, kymmeniä Venäjän proxy-joukoissa sotineita militantteja on tuomittu tekojensa vuoksi vankeuteen, tai he odottavat oikeudenkäyntejä.  

Suomessa tilanne on moniin eurooppalaisiin valtioihin verrattuna erilainen, poikkeava, Venäjän proxy-joukoissa sotineiden synnyttämästä turvallisuusuhasta ei juurikaan ole käyty julkista keskustelua. En nyt ryhdy spekuloimaan syyllä, miksi tämä keskustelu on käymättä, samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että Suojelupoliisin uhka-arviossa äärioikeistolaisen terrorismin kasvaneeseen uhkaan kiinnitetään huomiota, ja että verkkoympäristö on keskeisessä roolissa ideologian levittämisessä. (10) Venäjän suomalaisoperaattoreista osa on hyvin aktiivisia juuri verkossa, tehden aktiivista yhteistyötä myös laita- ja äärioikeistoon kuuluvien ryhmien kanssa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000007440607.html

2. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

3. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/086d6859-8789-48c5-a0e2-0a6d2bb83ed0?fbclid 

4. https://polishforums.com/polonia/poland-volunteers-novorossiya-72332/ 

5. https://www.dw.com/en/afd-worker-accused-of-ordering-arson-attack-in-ukraine/a-47093618 

6. https://www.focus.de/politik/ausland/rechtsextreme-lager-deutsche-neonazis-ueben-terrorkampf-in-sankt-petersburg_id_12067019.html 

7. https://vsquare.org/donbass-brothers-how-serbian-fighters-were-deployed-in-ukraine/ 

8. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/06/polish-fascists-are-joining-pro-russian.html 

9. https://icct.nl/publication/the-russian-imperial-movement-rim-and-its-links-to-the-transnational-white-supremacist-extremist-movement/

10. https://vuosikirja.supo.fi/aarioikeistolaisen-terrorismin-uhka 


Lähteinä käytetty myös ”Operation NovorossiyanFB-sivua ja verkkosivua; Sergei Sukhankinin artikkelia ”Foreign Mercenaries, Irregulars and ‘Volunteers’: Non-Russians in Russia’s Wars”; Kharkiv Human Rights Protection Group’in julkaisemaa aineistoa.