Venäjälle energia on muutakin kuin bisnestä

Suomessa Venäjän kanssa tehtävä ”energiayhteistyö” ja kauppa pitävät sisällään ”institutionaalisia totuuksia”, joilla ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa – tällaisena valtiollisena totuutena voidaan pitää pääministeri Juha Sipilän hokemaa siitä, että Nord Stream 2 on vain ja ainoastaan ympäristökysymys – ja vähäisessä määrin talouskysymys. Turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Nord Streamin kohdalla on suhtauduttu torjuvan vihamielisesti, monelta osin sama pätee myös Pyhäjoen Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeeseen, jossa RosAtom ja sen myötä Venäjän valtio on voimakkaasti mukana.

Lukiessa uutisia Venäjän harjoittelusta Itämeren eteläosissa Ruotsin ja Latvian rannikoiden tuntumassa ja samalla Nord Stream -kaasuputkien reitteillä, samoin kuin lukiessa mitä Angela Merkel on viime aikoina todennut Nord Stream 2 -kaasuputkesta, en voi välttyä ajatukselta, että joku valehtelee meille suomalaisille väistäessään kysymyksen Nord Stream 2 -putken turvallisuuspoliittisesta puolesta.

Saksan liittokansleri Angela Merkel Nord Stream 2 -kaasuputkesta:

“I made very clear that a Nord Stream 2 project is not possible without clarity on the future transit role of Ukraine,” she told a joint news conference in Berlin with Ukrainian President Petro Poroshenko…

“So you can see that it is not just an economic issue but there are also political considerations, …”. (1)

Kuin eräänlaisena nuijan kopautuksena ”umpisokeiden” poliitikkojemme päähän, Nord Stream 2 -yhtiön saatua kaasuputkelleen toisenkin Suomesta tarvitsemansa luvan Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntäessä hankkeelle vesilain mukaisen luvan, Venäjällä on kohdistettu Fortumiin – ja samalla Suomeen – erittäin aggressiivista viestintää. (2) Itse tulkitsen tällaisen viestinnän Venäjän taholta muistutukseksi siitä, että ”köysi on kaulalla”. Se, että valtiojohto ei sitä suoraan ole sanonut, on tässä eräällä tapaa sivuseikka, viestiä on toistettu riittävän monta kertaa ja riittävän vaikutusvaltaisten henkilöiden taholta, jotta ei voi välttyä ajatukselta, että sillä on valtiollinen hyväksyntä.

Yllä olevaa on toistettu toistamistaan eri tahojen toimesta, on varoitettu poliittista johtoa liiallisesta sinisilmäisyydestä ja herkkäuskoisuudesta, itse palaan teemaan vaihteeksi kerran Ukrainasta kantautuneiden uutisten myötä.

Ukrainassa syyttäjäviranomainen Ruslan Kravchenko toimitti Obolonskyin käräjäoikeudelle Kiovassa tiedot kahdesta Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Ukrainan edelliselle presidentille Viktor Janukovitšille toimittamasta tiedonannosta, joissa varoitettiin Venäjän uhasta Ukrainan kansalliselle turvallisuudelle.

Tiedonannoista viimeisin toimitettiin Ukrainan silloiselle presidentille Viktor Janukovitšille vain muutamaa päivää ennen tämän pakoa Kiovasta helmikuun 17. 2014. Tuolloin SBU:n johtaja Jakimenko varoitti tätä ”ulkovallan synnyttämän separatismin” vaarasta.

Tiedonannoista ensimmäinen on kuitenkin se, mikä meidän suomalaistenkin olisi syytä huomioida, se toimitettiin Viktor Janukovitšille 15. tammikuuta 2013, siinä Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtaja Igor Kalinin informoi Janukovitšia Venäjälle perustetusta virastojen välisestä komissiosta, jonka tarkoituksena oli ”luoda poliittisia, humanitaarisia ja taloudellisia edellytyksiä, jotka olisivat suotuisia Ukrainan interventioon”, tiedonannossa todettiin Venäjän presidentin koordinoivan komissiota. Sen mukaan Venäjän federaation tavoitteet olivat "venäläisten energiayhtiöiden hallitsevan aseman vahvistaminen Ukrainan markkinoilla ja saavuttaa vaikutusvaltaa viestinnässä, koneenrakennuksessa, merenkulussa ja muilla elintärkeillä aloilla". (3) Huomio on syytä kohdistaa boldattuun kohtaan lainausta: venäläisten energiayhtiöiden hallitsevan aseman vahvistaminen Ukrainan markkinoilla…

Kuvakaappaus: hromadskeradio.org. (4)

Venäjälle energia on muutakin kuin bisnestä, suuntaviivoja tästä luotiin jo reilu vuosikymmen sitten.

Mihail Zygar ”Putinin sisäpiiri” – ”energiasupervalta” s. 163.

Strategia ”energiasupervallasta” ei välttämättä sellaisenaan toteutunut, mutta ei voi välttyä ajatukselta, etteikö Venäjä eräiltä osin pyri hyödyntämään tämän strategian keinoja pyrkiessään saamaan valtioita riippuvaisiksi venäläisestä energiasta ja samalla Venäjästä. Venäjä on saanut vipuvartta eurooppalaisiin valtioihin myös leiriinsä värväämien poliittisten päättäjien myötä, suomalaisista Paavo Lipponen on konsultoinut Nord Stream -kaasuputkihankkeessa, vastaavasti Esko Aho on venäläisen Sberbank-pankin hallituksen jäsen.

Olen kuullut viimeisimpien vuosien kuluessa monet kerrat sanotun ”Suomi ei ole Ukraina”, mikä pitää paikkansa, Suomi ei ole Ukraina, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Venäjä voi kohdistaa myös Suomeen sellaisia vaikuttamisen keinoja joita se on testannut aiemmin muissa maissa, kuten vaikkapa venäläisten energiayhtiöiden hallitsevan aseman vahvistamista XX markkinoilla.

Edesmenneen presidentin Juho Kusti Paasikiven tunnusomaisena lausahduksena pidetään hänen arvostamansa englantilaisen historioitsijan Thomas Babington Macaulayn lausetta: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" – olisiko aika ruveta tunnustamaan niitä tosiasioita, ja samalla kuunnella asiantuntijoita, jotka ovat varoittaneet Venäjään liittyvistä riskeistä. (5)

Marko

1. https://www.politico.eu/article/merkel-says-no-nord-stream-2-without-clarifying-ukraines-transit-role/ 

2. https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005645261.html 

3. https://en.hromadske.ua/posts/sbu-warned-yanukovych-of-russia-threat 

4. https://hromadskeradio.org/news/2018/04/18/eks-kerivnyk-sbu-kalinin-poperedzhav-yanukovycha-pro-rosiysku-ekspansiyu-u-2013-roci-dokument 

5. https://yle.fi/uutiset/3-9120188 

Selkä nöyränä Moskovan suuntaan (osa I)

Pääministerit Juha Sipilä ja Dmitri Medvedev tapasivat toinen toisensa viikolla Pietarissa, epäilemättä suomalaisdelegaatio on ollut tapaamisen jälkeen ”onnesta soikeana” Suomen saadessa runsain mitoin kiitoksia Venäjän pääministeri Medvedeviltä normaalista suhtautumisesta Itämeren kaasuputkeen (valmisteilla oleva Nord Stream 2):

”Haluan kiittää Suomea hyvin käytännöllisestä, rakentavasta ja normaalista suhtautumisesta kaasuputkihankkeeseen”. (Lainaus Helsingin Sanomat 21.9.2017 / 1)

Suomessa Nord Stream 2 -kaasuputkihanketta pidetään ympäristökysymyksenä sekä Venäjän ja Saksan välisenä hankkeena, sitä ei nähdä samalla tavaa Venäjän pyrkimyksenä sitouttaa läntisen Euroopan valtioita Venäjän energiaan, toisin kuin Baltiassa ja Puolassa nähdään.

Pietarissa Sipilä tyytyi toteamaa, ettei ”Suomi ei ole putken asiakas, joten taloudelliset seikat eivät meille kuulu.” (1)

Tässä kohdin on kuitenkin pakko pohdiskella, että onko putki sittenkin myös jotain muuta kuin – paljon hoettu – ympäristökysymys myös Suomelle?

Syyskuun 21. 2017 Maaseuduntulevaisuudessa uutisoitiin ”Fortumista tulee Uniper-kaupan toteutuessa kiistanalaisen Nord Stream 2 -kaasuputken suurrahoittaja”. (2)

Lainaan selvyyden vuoksi uutista:

”Energiayhtiö Fortum vahvisti keskiviikkona käyvänsä pitkälle edenneitä keskusteluja saksalaisen Uniperin osakkeiden ostosta. Yrityskaupan toteutuessa, Fortum ostaisi saksalaiselta E.ONilta 47 prosentin omistusosuuden Uniperista. Fortum maksaa osakkeista lähes 3,8 miljardia euroa tarjouksen osakekohtaisen 22 euron kokonaisarvon mukaisesti. Koko Uniperin arvo olisi näin noin kahdeksan miljardia euroa.

Uniperilla on Saksassa, Ruotsissa ja Venäjällä sähköntuotantoa. Lisäksi yhtiö käy mittavaa trading-kauppaa kaasulla, sähköllä ja öljyllä.

Yrityskaupan toteutuessa Fortumista tulee samalla välillisesti Uniperin omistuksen kautta kiistanalaisen Itämeren alittavan kaasuputkihankkeen, Nord Stream 2:n, suurrahoittaja.”

Minun on vaikea kuvitella, etteikö pääministeri Sipilä olisi ollut tietoinen näistä – valtioenemmistöisen Fortumin käymistä – neuvotteluista. Viimeistään kauppojen toteutuessa Nord Stream 2 on Suomelle muutakin kuin ympäristökysymys. Mitä se, mielestäni, on jo nyt, vaikka poliittiset päättäjämme pyrkivät välttelemään keskustelua Nord Stream 2 putken muista ulottuvuuksista, kuten siitä, että putki vääjäämättä on turvallisuuspoliittinen kysymys. Se on ensisijaisesti turvallisuuspoliittinen kysymys ja vasta toissijaisesti ympäristökysymys.

Venäjällä laadittiin jo reilu vuosikymmen sitten ”energiasupervalta” strategian luonnokset, suunniteltu konseptio miellytti Vladimir Putinia suuresti.

Mihail Zygar – Putinin sisäpiiri, ”energiasupervallasta” s. 163.

Strategiaa ei välttämättä toteutettu kirjaimellisesti, mutta tämän päivän Venäjän toiminnassa on nähtävillä piirteitä tuolloin laaditusta strategiasta. Suomikin näyttää sisäistäneen roolinsa oivallisesti – eipä pahemmin kommentoida, ainakaan liian kriittiseen sävyyn, Venäjän toistuvia ihmisoikeusloukkauksia, puhumattakaan Tšetšeniassa esiintyvistä seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuneista vainoista. 

Herää tietenkin kysymys, että miksi Suomi haluaa suoraan ja välillisesti sitoutua Venäjän ajamiin energiaratkaisuihin kaventaen näin omaa liikkumatilaansa? Naapurustossamme pyritään pääsemään irti venäläisestä energiasta, tästä esimerkkinä Baltian maiden ja Puolan nesteytetyn kaasun toimitukset, sen sijaan Suomessa trendi näyttää olevan päinvastainen. Fennovoiman ydinvoimahanke Pyhäjoella on venäläisten ”värittämä”, laitoksen toimittaa Venäjän valtion ydinenergiayhtiö Rosatom, tarkemmin sanoen sen tytäryhtiö Rusatom Energy International. Ja kuten tiedämme, kaiken maailman Migrit Solarna Energija -sekoiluiden jälkeen, Fortum Oyj ”päätti” osallistua 6,6 prosentin osuudella Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen elokuussa 2015. (4) Mikäli Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokkaan esittämä väite – Rosatomin halusta tehdä Pyhäjoen ydinvoimala venäläisvoimin – pitää paikkansa, tulee myös kyseenalaistetuksi voimalahankkeen alueellinen suora työllistävä vaikutus, välillisesti se tietenkin virkistää alueen elinkeinoelämää. (5)

Miksi Suomi haluaa suoraan ja välillisesti sitoutua Venäjän ajamiin energiaratkaisuihin kaventaen näin omaa liikkumatilaansa? – on tietty retorinen kysymys. Minusta vastaus on ikävällä tapaa itsestään selvä, se käy omalta osaltaan selville tarkasteltaessa suomalaisten entisten poliitikkojen ja talousvaikuttajien Venäjä-sitoumuksia, nimilistalta löytyy seuraavia henkilöitä Paavo Lipponen, Esko Aho, Harry Harkimo. Venäjän ääni pääsee myös kuuluviin kautta koko yhteiskunnallisten vaikuttajien kentän presidentti Tarja Halosesta alkaen ja päätyen marginaaliin luisuneisiin poliitikkoihin, kuten Paavo Väyrynen.

Ja miksi tilanne on sitten tämä? Kyetäksemme vastaamaan tähän kysymykseen, on katse kohdistettava 90-luvun alkupuolella Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin. Neuvostoliiton hajottua, osassa itsenäistyneitä valtioita tehtiin selkeä pesäero menneisyyteen – suoritettiin lustraatio sekä dekommunisaatio, jota Suomessa ei – syystä tai toisesta – tehty. Baltian maat, joissa toimenpiteisiin ryhdyttiin, on kyetty tekemään selkeä pesäero Venäjään, siitä huolimatta, että alueen valtioissa asuu huomattavia venäläisvähemmistöjä. Maat ovat kyenneet tekemään selkeitä ja määrätietoisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, niille liittyminen NATO:on en ensisijaisesti tällainen teko, mutta liittymistä EU:hun voidaan pitää talouspoliittisen ratkaisun ohella toissijaisesti myös turvallisuuspoliittisena ratkaisuna. 

Suomessa 90-luvulla ei suoritettu lustraatiota, suomettuneisuuden aikakautta ei käyty läpi, omaa likasankoa ei tutkittu vaan koko roska piilotettiin kaappiin, toivoen, että ”suuri ja mahtava naapuri” ei enää palaa kummittelemaan. Toive ei toteutunut, Venäjä ei valinnut läntiseen demokratiaan johtavaa tietä, vaan suuntasi Putinin kaudella – merkittävältä osin energiarahoilla – takaisin menneisyyteen. Sen myötä Suomen liikkumavara on kaventunut, sen myötä, maamme poliittinen retoriikka on muuttunut entistä enemmän Moskovaa myötäilevämmäksi. Tämän hetken Suomi muistuttaa päivä päivältä enemmän 80-luvun ”puolueettomuuspolitiikkaa” toteuttavaa Suomea, 90-luvun länteen katsovan vapaudesta nauttimaan ryhtyvän Suomen sijaan.

Asioiden kieltäminen ei muuta asiaa toiseksi, Nord Stream 2 kuten ei Fennovoiman Hanhikivikään, lakkaa olemasta turvallisuuspoliittinen kysymys sanomalla, että se ei sellainen ole. Niinpä ensiarvoisen tärkeää on kiertelemättä käyttää oikeita termejä ja uskallettava puhua asioista niiden oikeilla nimillä, siitä huolimatta, että tosiasioiden tunnustamisesta voi seurata se, että Moskovasta ei sadakaan kiitoksia. Että lakkaamme olemasta se "mallioppilas".

Näin loppuun pieni kevennys. Pietarissa Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev onnitteli satavuotiasta Suomea – kylläpä nämä onnittelusanat sitten lämmittävätkin paljon, yhtä paljon kuin talvella housuihin kuseminen…

Marko

Lisäys: Pidän Suomen – aivan kuten Saksankin – harjoittamaa politiikkaa itsekkäänä, juuri sellaisena, mikä edesauttaa Venäjää toteuttamaan omaa ”hajota ja hallitse” -politiikkaa.

1. http://www.hs.fi/paivanlehti/22092017/art-2000005377505.html 

2. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/fortumista-tulee-uniper-kaupan-toteutuessa-kiistanalaisen-nord-stream-2-kaasuputken-suurrahoittaja-1.206891 

3. http://www.lngworldnews.com/lithuania-gets-its-first-lng-cargo/ 

4. https://www.fortum.com/fi/media/pages/fortum-osallistuu-fennovoima-hankkeeseen-66-lla-tgc-1n-uudelleenjarjestelya-koskevissa-neuvotteluissa-ei-tahan.aspx 

5. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3659528/Rakennusliitto+paheksuu+Rosatom+haluaa+tehda+Pyhajoen+ydinvoimalan+taysin+venalaisvoimin