Venäläinen äärioikeisto ja nationalistiset liikkeet, osa Kremlin työkalupakkia

Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asuva, disinformatiivisen MV-lehden nykyinen päätoimittelija ja ns. Toimittajaliiton varapuheenjohtaja Janus Putkonen, esitti taannoin pöyristyksensä väitteelle ”fasistitaistelijoista” Venäjän varustamien ja johtamien joukkojen riveissä. Lyhyessä blogikirjoituksessa (Toimittajaliiton varapuheenjohtaja ”puhuu” muunneltua totuutta) kumosin eräitä hänen esittämiä väitteitä, palaan nyt teemaan hiukan laajemmin, tarkastellen ilmiötä – johon sisällytän venäläiset nationalistiset, imperialistiset, äärioikeistolaiset ja muut ekstremistiset ääriryhmät, mukaan luettuna kansallisbolsevikit – hiukan syvällisemmin.

Neuvostoliiton hajottua 90-luvun alussa, Venäjällä nähtiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa voimakkaan nationalistisen liikehdinnän rinnalle nousevan kansallissosialismista ja fasismista oppinsa ammentavia liikkeitä ja ryhmiä, venäläinen politologi, sosiologi ja huomattava neo-eurasianismin ja venäläisen ultra-nationalismin edustaja Aleksandr Dugin kuului nuoruudessaan natsismia ihailevaan salaseuraan – SS:n Mustaan Järjestöön. (1) Myöhemmällä iällä Dugin on julkisuudessa suhtautunut Kolmannen Valtakunnan oppirakenteisiin varovaisemmin, mutta silti hän on kirjoissaan ja haastatteluissaan osoittanut ihailua natsismia kohtaan – milloin avoimemmin ja milloin peitellymmin, etenkin varhaisemmissa teoksissaan hän on kopioi omaan venäläisen fasismin malliinsa ajatuksia suoraan natsismista.

Osalla, näistä 90-luvulla pinnalle nousseista äärikansallismielisistä liikkeistä, historia juontaa neuvostoaikoihin – alkuvaiheessa Pamjat (ven. Память, suomeksi ”Muisto”) korosti toiminnassaan kirkkojen ja muun perinteisen venäläisen arkkitehtuurin ja kulttuurin suojelua muuttuen kuitenkin 1980-luvulla ideologialtaan äärikansallismieliseksi ja juutalaisvastaiseksi. Vuosikymmenen (90-luvun) loppuun mennessä Pamjat katosi julkisuudesta, liikkeen pitkäaikainen johtaja Dmitri Vasiljev kuoli heinäkuussa 2003. Liikkeen osalta nähtiin ”kuolleista nouseminen” vuonna 2005, ja jo seuraavana vuonna uudestisyntynyt liike osallistui äärikansallismielisten ryhmien organisoimiin, useissa kaupungeissa 4. marraskuuta 2006 järjestettyihin, Русский марш (Russkiy marsh) -mielenosoitusmarsseihin. Marssien järjestäjinä oli ryhmiä Kommunistisesta nuorisojärjestöstä neo-eurasianismia ajavaan – Duginin johtamaan – Eurasia (ven. Евразия) puolueeseen saakka, unohtamatta uusnatsisista Venäjän kansallisliittoa (engl. Russian National Union).

Venäjällä, kuten niin monessa muussakin maassa, näille äärilaidan liikkeille ja puolueille näyttää olevan yhteistä hajoaminen pienempiin liikkeisiin, ryhmiin ja organisaatioihin näkemyserojen tai henkilökohtaisten konfliktien myötä. Näin kävi Pamjatille ensimmäisen kerran jo 80-luvulla, ja uudelleen 90-luvulla, jolloin Aleksandr Barkashov erosi liikkeestä, perustaen oman ryhmänsä – Venäjän kansallinen yhtenäisyys (engl. Russian National Unity eli RNU). Barkashov on myös kirjoittanut teoksen ”Venäjän kansallismielisten ABC”. Nyt Venäjällä arvioidaan olevan yli 120 näkyvästi toimivaa nationalisteihin ja äärioikeistoon kuuluvaa ryhmittymää, joukossa ultranationalisteja kuin myös uusnatseja mutta myös imperialisteja, osa näistä ryhmistä on kooltaan varsin marginaalisia, osan vastaavasti ollessa kooltaan tai toiminnaltaan merkittävämpiä, kuten kevään ja kesän kuluessa useamman kerran esille noussut imperialistinen ja kansainvälisesti verkostoitunut (valkoista ylivaltaa ajava) Russian Imperial Movement eli RIM.

RNU on myös näkyvästi ollut mukana Venäjän Ukrainan sodassa, liike ulotti lonkeroitaan jo ennen sotaa Ukrainan itäosiin, värväten sieltä riveihinsä jäseniä ja operaattoreita – kuten Ukrainan SNT:n alueella syntyneen Pavel Gubarevin, joka nousi hetkeksi miehitetyn Donetskin alueen ”kansankuvernööriksi” sodan ja miehityksen alkupuolella. RNU – kuten moni muukin venäläinen äärikansallismielinen tahi kansallissosialistinen liike on näennäisesti Venäjällä kiellettyjen listalla, mutta ne saavat jatkaa toimintaansa niin kauan kuin niitä on (tavalla tai toisella) hyötyä maan hallinnolle. RNU ja esim. imperialistinen Russian Imperial Movement palvelevat valtiojohtoa tukemalla sen ekspansiivista politiikkaa ja kannattajakuntansa kautta mahdollistamalla otollisen maaperän vapaaehtoisten värväykselle, operaatioiden levittämiselle Venäjän rajojen ulkopuolelle jopa vuosia ennen aktiivivaihetta jne.

Nationalistisen RNU:n jäseniä, Pavel Gubarev eturivissä kolmas vasemmalta.

Ukrainassa venäläiset ryhmittymät operoivat jo vuosien ajan ennen Euromaidania ja Viktor Janukovytšin paosta alkanutta dominoefektiä, joka johti Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen ja laittoman anneksaation kautta sotaan Itä-Ukrainassa. Venäläiset ryhmät ja organisaatiot unohtamatta valtiohallinnon operaattoreita etsivät Ukrainasta kumppaneita poliittisen janan ääripäistä kommunisteista äärioikeistoon, (2) pyrkien samalla voimistamaan valtion epäyhtenäisyyttä korostavia puolueita ja ryhmiä pienistä suuriin, donetskilaisen Andrei Purginin joulukuussa 2005 perustamasta, marginaalisesta, ”Donetskin kansantasavalta” -liikkeestä Viktor Janukovytšin Alueiden puolueeseen. Myös Duginin Eurasia-puolue ja hänen ideoista liikkeelle lähtenyt eurasianismi-liikehdintä verkostoitui Ukrainassa vuosia ennen sotaa. Kohtalainen joukko ukrainalaisia osallistui vuosien ajan Duginin ideoimille Evraziyskiy soyuz molodezhi -leireille Venäjällä, joukkoon kuului myös edellä mainittu Purgin kumppaneineen. (3)

Näiltä osin Venäjä toimi Ukrainassa hyvin pitkälti Duginin ajatusten mukaisesti, jossa kumppaneita kosiskellaan nationalismilla ja muilla ideologisilla tekijöillä poliittisen kentän vastakkaisilta laidoilta, perimmäisenä tavoitteena oli Ukrainan pitäminen yhteiskunnallisesti heikkona ja hajanaisena:

”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. - -“. (4)

Ohessa taulukko, johon olen koonnut reilut viisikymmentä erilaista venäläistä ääriliikettä, organisaatiota tai puoluetta, joukossa on nationalistisia, fasistisia, imperialistisia ja erilaisia bolsevikkiryhmiä (joista eräissä näyttää yhdistyvän kansallissosialistiset ja bolsevistiset teemat) sekä uskonnollisia ekstremistisiä ryhmiä (ortodokseista musliminationalisteihin). Taulukkoa tarkasteltaessa on hyvä muistaa, että eräissä tapauksissa yksi ja sama henkilö on useiden ryhmien taustalla, esim. Aleksandr Barkashov on perustanut useita ryhmiä ja liikkeitä, joista osa on edelleen toimivia ja joiden toiminnassa perustajakin on edelleen – tavalla tai toisella – mukana.

 Olen jättänyt taulukosta tietoisesti pois sellaiset tunnetut puolueet, kuten nationalistisen Rodinan (ven. Родина) ja Vladimir Žirinovskin Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen (ЛДПР), joka on kaikkea muuta kuin liberaalidemokraattinen.

Taulukosta puuttuvat myös eräiden ryhmien puolisotilaalliset osastot, kuten RIM:in Imperial Legion, ja rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusich, joka koostuu pääasiassa venäläisistä uusnatseista tai ultranationalisteista. Näiden joukko-osastojen militantit osallistuvat Venäjän sotiin useissa maissa, myös Ukrainassa. Niin ikää taulukosta puuttuvat kokonaan venäläiset kasakkaliikkeet, joita yhdistää nationalismi, konservatiiviset arvot, ortodoksisuuden vaaliminen ja nykyään Venäjän hallinnon tukeminen – usein myös puolisotilaallisten organisaatioidensa kautta hallinnon työrukkasena toimiminen. Huhtikuisessa blogissani ”Kasakkojen puolisotilaalliset joukot Venäjällä likaisentyöntekijöinä” kävin läpi kasakkajoukkojen roolia Venäjän hallinnon toimien tukijana kuin myös joukkojen käyttöä Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla Krimillä ja Itä-Ukrainassa.

Kuten aiemmin viittasin, Russian National Unity kuin myös Russian Imperial Movement palvelevat Venäjän valtiojohtoa tukemalla sen ekspansiivista politiikkaa, joten onkin luontevaa, että Venäjä hyödyntää näiden, usein hyvin kiihkomielistä ja ultranationalistista, kannattajakuntaa ”reservinä” värvätessään joukkoja miehittämiensä alueiden ”aluepuolustusjoukkoihin” Krimille ja Donbasiin. ”Tykinruoan” ohella Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on nähty korkeissakin asemissa venäläisnationalisteja ja uusnatseja.

Donetskin ”kansantasavallan” ”pääministerinä” toiminut Aleksandr Borodai kirjoitti aktiivisesti venäläiseen fasistiseen ”uutislehti” Zavtraan; propagandistisen ANNA-newsin ”toimittaja” Julia ”Tselinskaja” Harlamova on tunnettu venäläinen äärinationalisti ja fasisti, hänen tiedetään työskentelevän myös FSB:lle; Sparta-pataljoonan entinen kameramies (ja propagandisti) Gennadi Dubovoi käyttää kuvissaan natsisymboliikkaa, viljellen myös fasistisia mielipiteitään; (5) Sparta-pataljoonan pommi-iskulla likvidoitu, sotarikoksiin syyllistynyt, entinen komentaja Arseni ”Motorola” Pavlov, oli myös tunnettu venäläisnationalisti, jota oli myös haastateltu fasistiseen Zavtraan; rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin komentajana toiminut Alexei ”Serb” Milchakov on ”henkeen ja vereen” uusnatsi, jo ennen sotaa hän oli syyllistynyt erilaisiin julmuuksiin, alkaen eläinten kiduttamisesta ja koiranpentujen tappamisesta. Tässä yhteydessä ei myöskään pidä unohtaa Igor Girkiniä, siitä huolimatta, että hän kuului venäläisjoukkojen sodanjohtoon keväällä ja kesällä 2014, on hän myös imperialisti ja vastatessaan Donetskin ”kansantasavallan” sodanjohdosta, hän loi pohjaa venäläisten ääriryhmien käytölle, perustaen ja johtaen itsekin tällaista, nationalistista ja ekstremismistä Russian Orthodox Army’a (ven. Русская православная армия), joka syyllistyi Girkinin komennossa julmuuksiin ja sotarikoksiin kesällä 2014, kuten helluntaiseurakuntalaisten raakaan murhaamiseen Slovjanskissa kesäkuussa. (6)

Aihe, venäläiset nationalistit ja imperialistit, venäläisissä vapaaehtoisjoukoissa on kuitenkin niin laaja, etten tässä kirjoituksessa muuta kuin sivua teemaa. Palaan aiheeseen tuonnempana, täydentämällä ja laajentamalla reilun vuodentakaista kirjoitustani ”Venäläiset ekstremistit terrorisoimassa Itä-Ukrainaa”.

Alexei "Serb" Milchakov.

Ruokkimalla nationalistista kiihkoa, ja yhdistelemällä sitä ”voiton ideologiaan” (eli voitonpäivän palvontaan), Venäjällä valtiojohdon onnistuu käyttää hyväksi näitä ryhmiä, joiden ääriajattelu ja -toiminta saattaisi muussa tapauksessa tuottaa enenevissä määrin ongelmia kotona. Ne myös toimivat omalla sarallaan valtiojohdon ”katujenginä”, jonka aggressioiden kohteeksi joutuvat sellaiset ihmisryhmät, jotka Venäjän johto on – suoraan tai epäsuoraan – nimennyt valtion (venäläisyyden) viholliseksi. Samalla Venäjän valtiojohdon on mahdollista hyödyntää näiden ryhmien olemassa olevia kolmansien maiden verkostoja, ja taloudellisen tai muun tuen avulla, laajentaa näitä verkostoja ja myös sitä kautta pyrkiä synnyttämään kohdevaltioihin sisäisiä jännitteitä, Suomessakin tätä toimintaa on havaittavissa Venäjä-operaattoreiden harjoittamana.

Nähdäkseni Suomessa on useita tähän ryhmään kuuluvia operaattoreita, jotka ovat muodostaneet jonkinasteisia verkostoja ja joiden on havaittu itsenäisen toiminnan ohella tekevät myös yhteistyötä, joukossa on myös sellaisia organisaatioita, kuten Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI, joka tukee selkeästi Kremlin harjoittamaa ekspansiivista politiikkaa. Osan vastaavasti tehdessä yhteistyötä Venäjä-operaattoreiden kanssa kuvitellessaan toiminnan hyödyttävän itseä jollain tapaa (näyttää siltä, että moni EU-vastustaja kääntyy Venäjä-asiamieheksi, syystä, että kokee heillä olevan saman vihollisen – EU:n ja kenties myös läntiset arvot). Lasken monet maamme laitaoikeiston ”kansallismielisistä” siihen joukkoon, joka on valinnut Venäjän kumppanikseen kuvitellessaan hyötyvänsä asetelmasta tavalla tai toisella itse. Yksittäisen ihmisen hyöty ei välttämättä ole kansakunnan etu, eikä näitä yksittäisiä hyötyjiäkään välttämättä lopulta montaa löydy – suurimman osan ollessa lopulta pelinappuloita, joista imetään kaikki mahdollinen irti ja tämän jälkeen heidät hylätään.

Niin kauan kuin Vladimir Putin KGB-perillisineen on Venäjän johdossa, maan johto tullee käyttämään hyväksi erilaisia ryhmiä ja operaattoreita pyrkiessään vaikuttamaan naapurimaihin – ja laajemminkin – siten, että yhteiskuntien yhtenäisyys heikkenee, jotta ne eivät muodosta uhkaa Venäjälle, ja jotta niiden päätöksentekokoneistoa Kremlin on mahdollista ohjailla mahdollisimman vähällä vaivalla. Nähdäkseni tässä kuviossa venäläinen äärioikeisto ja maan imperialistiset liikkeet ovat yksi työkalu hallinnon työkalupakissa.

Marko

1. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1879366510000242 

2. http://historynewsnetwork.org/article/23821 

3. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

4. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

5. http://paulocanning.blogspot.com/2015/08/the-fascists-in-russias-hybrid-army.html 

6. https://www.csmonitor.com/World/Europe/2014/0812/A-Ukrainian-murder-mystery-ensnares-a-church-in-former-rebel-stronghold 

Yllä olevien, eriteltyjen lähteiden lisäksi hyödynnetty myös seuraavia lähteitä: Voices of Ukraine’a, Julia Davis News’iä, Novaja Gazetaa, Encyclopædia Britannica (verkkosivut) ja wikipedia artikkelia Political parties in Russia.

World Without Nazism – venäläistä vaikuttamista

On aika penkoa arkistoja ja palauttaa mieleeni aiemmin kirjoittamani blogikirjoitus World Without Nazism ja SAFKA, joka on julkaistu ensimmäisen kerran SSS-Radiossa parisen vuotta sitten – miksi palaan tähän aiheeseen, se käy selville hiukan myöhemmin.

World Without Nazism (Maailma ilman natsismia) – kuinka ylevä ja hieno päämäärä, jota moni on valmis tukemaan ja jota moni tavoittelee, mutta onko venäläinen World Without Nazism (ven. Мир без нацизма) jotakin muuta mitä ylevä nimi antaa ymmärtää? Kaikessa lyhyin mahdollisin vastaus on – kyllä on! Mutta ehkäpä tämä vastaus kaipaa hiukan lihaa luidensa ympärille.

World Without Nazism’in perustaja ja presidentti on Boris Spiegel, venäläinen poliitikko – duuman jäsen ja oligarkki, käytän tässä yhteydessä mieluummin nimitystä oligarkki kuin liikemies, koska sanana oligarkki kuvaa häntä olennaisesti paremmin, kuin sivistyneemmän oloinen liikemies. Boris Spiegelillä on tiiviitä yhteyksiä Kremliin, israelilaisen Haaretzin mukaan Boris Spiegel on ”closely tied to the Kremlin”. (1) Meille suomalaisille Spiegelin nimi on tutumpi Johan Bäckmanin tukijana, vuosia sitten Spiegelin on sanottu kuuluneen Bäckmanin merkittävimpiin tukijoihin, Bäckmanin toiminnan taustalla olevaksi henkilöksi. Elokuussa 2011 julkaistussa uutisessa Johan Bäckman sanoi ”Spiegel on henkilökohtaisesti minulle erittäin tärkeä yhteistyökumppani ja tapaamme säännöllisesti.” (2) Tänään Spiegelin vaikutus Bäckmaniin on todennäköisesti vähäisempi.

Johan Bäckman ja Boris Spiegel (kuva: Wikimedia Commons).

Sen ohella, että Spiegel on perustanut World Without Nazismin, hän toimii myös puheenjohtajana Venäjän juutalaisten maailmankongressissa ja tätä kautta hänellä tiedetään olevan kontakteja myös Israelin venäjänjuutalaisten yhteisöön. The Jewish Chroniclen mukaan Venäjän juutalaisten maailmankongressi eli World Congress of Russian Jewry (WCRJ) ”works on behalf of the Kremlin”. (2) Tässä kohdin on hyvä huomioida se, että antisemitistisiä ryhmiä voimakkaasti tukeva Vladimir Putinin johtama Venäjä on onnistunut saamaan ”oman miehensä” Moshe Vjatseslav Kantorin Euroopan juutalaisten kongressin (European Jewish Congress) johtoon. (3)

World Without Nazismia kuvataan GONGO:ksi eli “government-organized non-governmental organization” eli kyseessä on valtion perustama NGO (non-governmental organization), joka käytännössä on epäitsenäinen organisaatio, jollaisia autoritaariset tai diktatoriset yhteiskunnat käyttävät oman asiansa ajamiseen. GONGO:a voidaan käyttää hyödyksi propagandaoperaatioissa, World Without Nazismia on hyödynnetty myös neuvostotyylisissä ”aktiivisten toimenpiteiden” suorittamisissa. (5)

Viron suojelupoliisi eli Kaitsepolitseiamet (KAPO) kuvasi vuosiraportissaan kuinka World Without Nazism jäsenet ovat osallistuneet esim. Krimin niemimaan ”kansanäänestyksen” valvontaan ”kansainvälisinä tarkkailijoina” 16. maaliskuuta 2014, ja myöhemmin samaisen vuoden kuluessa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla järjestetyn ”kansanäänestyksen” valvojana yhdessä venäläisten ETYJ:n monitorointimission tarkkailijoiden kanssa. (6) Latvian turvallisuuspalvelu luokittelee World Without Nazismin organisaatioksi, jolla pyritään lisäämään Venäjän vaikutusvaltaa.

World Without Nazism on katto-organisaatio yli 130 eri organisaatiolle, siihen kuuluvat ryhmät toimivat kymmenissä eri valtioissa useammalla mantereella Venäjältä Yhdysvaltoihin. Katto-organisaation nimestä huolimatta, organisaation merkittävimpiin tehtäviin kuuluu venäläisen version vahvistaminen historiankulusta, erityisesti koskien Baltian maiden miehittämistä sekä Ukrainaa Stalinin kaudella – 1930-luvun alussa – koskettanutta holodomoria – miljoonien ukrainalaisten tappamista nälkään neuvostovaltion toimesta. Venäläistä chauvinismia edistävät Maksim Reva ja Andrei Zarenkov edustivat Viroa World Without Nazismin hallintoneuvostossa – nykyään Zarenkov on organisaation presidiumin jäsen. (7 ja 8) Johan Bäckman on myös kuulunut organisaation hallintoneuvostoon ja presidiumiin. Bäckmanin perustama Suomen Antifasistinen Komitea eli SAFKA, jonka ytimeen kuuluu myös Juha Molari, Leena Hietanen ja Petri Krohn, kuuluu myös World Without Nazismiin.

Boris Spiegelin johdolla World Without Nazismin delegaatio matkusti helmikuussa 2014 Kiovaan tapaamaan Ukrainan silloista presidenttiä Viktor Janukovytšia, Spiegel tarjosi organisaationsa täyttä apua taistelussa ”extremismiä ja natsismia” eli Euromaidanin protestoijia, jotka halusivat irrottautua Venäjän lieasta, vastaan. (5) Organisaatio on tukenut voimakkaasti Venäjän hallinnon toimia Itä-Ukrainassa ennen sotaa ja sodan kuluessa – sen toimialaan on kuulunut propagandan levittäminen. Vietettäessä Stalingradin taistelun 72. vuosipäivää, Spiegel ilmoitti ukrainalaisten uusnatsien kokevan akselivaltojen kohtalon.

Spiegelin oma retoriikka, aivan kuten organisaation nimissä annetut lausunnot, tukevat kaikella tapaa Venäjän hallinnon virallista linjaa, ei siis ihme, että Viron suojelupoliisi (Kaitsepolitseiamet) on määritellyt organisaation propagandaorganisaatioksi, jonka tehtäviin kuuluu ”neuvostonäkökulman välittäminen toisesta maailmansodasta”, johon sisältyy nyky-Venäjällä hyvin voimakas historian uudelleen kirjoittaminen kuin myös puna-armeijan hirmutekojen kieltäminen. Ei ihme, että World Without Nazism organisaatiossa toistaa termejä, joita Venäjän hallinto käyttää retoriikassaan, kuten ”ukrainalaisnatsit”, ”fasistit” – fasismi on rinnastettavissa täydelliseen pahaan nyky-Venäjällä (tosin aivan ymmärrettävistä syistä johtuen) ja sitä voidaan pitää kuvaavana terminä valtion viholliselle. Sanalla ”fasisti” on sen leimaavuuden vuoksi hyvin voimakas propaganda-arvo, nyky-Venäjällä baltit ovat leimallisesti fasisteja, aivan kuten ukrainalaisetkin. Ei siis ihme, että Johan Bäckman nimittää virolaisia sumeilematta fasisteiksi – sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Ennen Ukrainan sotaa länsimaisen median edustajat eivät välttämättä ymmärtäneet, eivätkä tiedostaneet, sitä kuinka Venäjä pyrki vaikuttamaan eri kanavien kautta, kuinka näennäisen viattomilta vaikuttavat organisaatiot olivatkin aivan jotain muuta. Ei World Without Nazismin tärkein tehtävä ole natsismin vastainen taistelu, vaan Venäjän vaikutuksen lisääminen globaalisti.

Se, että median edustajat eivät välttämättä tiedostaneet erilaisia tarkoitusperiä on jollain tapaa ymmärrettävää, siitä huolimatta, että viimeistään Georgian sodan olisi pitänyt toimia herättäjänä, mutta tähän ansaan on langennut kokojoukko globaaleja vaikuttajia. Hillary Clinton lähetti tukikirjeensä organisaatiolle sen perustamiskokoukseen, epäilen, ettei Clinton vastaavaa virhettä enää tänään tekisi.

Tämän vuoden tammikuussa Simon Wiesenthal -keskuksen Jerusalemin toimiston johtaja – historioitsija – tohtori Efraim Zuroff on päätynyt otsikoihin keskuksen pyydettyä tasavallan presidentti Sauli Niinistöä teettämään suomalaisten SS-vapaaehtoisten toimista virallisen selvityksen. (9) Zuroff on myös tehnyt yhteistyötä World Without Nazismin kanssa, hän on todennut Daily Beastiin kirjoittavalle James Kirchickille:

”You never know where the concern about history ended and the Russian political interests began,” – “In my opinion, Putin very much wanted this issue to be adopted and led by a Jewish NGO.” (5)

World Without Nazism perustamiskokous Kiovassa ja sen väliaikainen presidium (kesäkuu 2010). Kuvassa 1. Johan Bäckman ja 2. Efraim Zuroff.

* * *

Niin tärkeää kuin se onkin kamppailla nousevaa natsismin aaltoa, aivan kuten holokaustin kieltäjiäkin vastaan, en kuitenkaan näe venäläistä GONGO:a – kuten World Without Nazism – tällaisessa taistelussa kovinkaan luotettavana liittolaisena. Itse asiassa se on täysin epäluotettava liittolainen. Sen agenda ei käy yksiin läntisten yhteisöiden tavoitteiden kanssa, sen toimintaa ohjaa loppujen lopuksi eniten Kremlissä harjoitettu politiikka – sen tärkeimpänä tavoitteena voidaan pitää venäläisen maailmankuvan – historian – vaalimista, muistuttaa meitä puna-armeijan voitokkuudesta häivyttäen samalla näköpiiristä ne miljoonat siviiliuhrit, joita tämä voitokas armeija jätti jälkeensä. Aivan kuten Venäjän johto, sekin kieltää niiden olemassa olon – puna-armeijan gloriaa ei saa viedä: tuhota.

Itse asiassa World Without Nazism ja kaltaisensa organisaatiot muistuttavat meitä siitä, että Venäjä on jättänyt oman historiansa kriittisen tarkastelun tekemättä, se mitä 90-luvulla alkoi, on jo aikaa sitten päättynyt, tunnustusten sijaan on siirrytty – jälleen – valehtelun ja historian uudelleen kirjoittamisen tilaan, tämä olisi oman kirjoituksensa aihe, joten tälle ajatukselle, joka ei tule Putinin valtakaudella saamaan Venäjällä tilaa, en uhraa tämän enempää aikaa.

Ukrainassa on sodittu keväästä 2014 alkaen, eiköhän lännessä olisi vihdoin ja viimein viisainta avata silmät ja suhtautua terveellä kriittisyydellä tehtyyn yhteistyöhön Venäjällä valtiollista suojelua nauttivien organisaatioiden kanssa. Ne ovat näennäisesti non-governmental organizationeja, huomattavan osan ollessa todellisuudessa Venäjän valtion työkaluja omien intressiensä ajamisessa.

Marko 

1. https://www.haaretz.com/1.5015814 

2. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080514162367_uu.shtml 

3. https://en.wikipedia.org/wiki/Boris_Spiegel 

4. https://www.haaretz.com/jewish/MAGAZINE-how-putin-s-man-made-his-way-to-the-top-of-european-jewry-1.5395939 

5. https://www.thedailybeast.com/anti-nazi-group-secretly-helping-kremlin-rebuild-russian-empire 

6. https://www.kapo.ee/en/content/annual-reviews.html  (v. 2014 s. 5).

7. https://www.kapo.ee/en/content/annual-reviews.html  (v. 2010 s. 13).

8. https://en.wikipedia.org/wiki/World_Without_Nazism 

9. https://yle.fi/uutiset/3-10025148 

Vastarintaliike, kaikkea muuta kuin isänmaan asialla

Kansallissosialistinen Vastarintaliike on päässyt otsikoihin viimeisen viikon kuluessa useammassakin yhteydessä. Mediassa huomattavaa huomiota sai Tampereella viime viikonloppuna järjestetty marssi, joka järjestettiin Kansallismielisten liittouma -nimisen Facebook-yhteisön nimissä, mutta jonka taustalla oli Vastarintaliike. Kyseisen marssin jälkeen huomasin yhden, jos toisen – asiallisenakin pitämäni – keskustelijan ihmetelleen sitä, että miksi patrioottinen ryhmittymä sai niin paljon negatiivista huomiota, osan epäillessä negatiivisen huomion olleen suorastaan yliampuvaa. Heidän mielestä media vääristi sanomaa – tässä oli aistittavissa selkeästi MV-lehden välittämä (ja värittämä) tarina.

Ehkäpä olen viettänyt aikaa liiankin kanssa omassa kuplassani, koska tällainen ihmettely yllätti minut suuresti, kun olen seurannut useamman vuoden Vastarintaliikkeet toimintaa, on minun suorastaan mahdotonta pitää sitä oikeasti isänmaallisena ja Suomen kansallista asiaa ajavana ryhmittymänä.

Seuraavat lainaukset ovat Vastarintaliikkeen verkkosivuilta:

”Pohjoismainen Vastarintaliike toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen.”

”Vastarintaliike kasvattaa yhteiskunnallisesti tiedostavia sekä liikunnallisia aktivisteja. Kaikki toimintamme tähtää lopulta pohjoismaiseen vallankumoukseen sekä oikeudenmukaisen, turvallisen ja voimakkaan yhteiskunnan rakentamiseen.” (1)

”Vastarintaliike taistelee itsenäisen pohjoisen puolesta. Tavoitteenamme on vahva pohjoinen valtionrakenne vakaalla itsenäisyydellä. Tämän valtion tulee rakentua ainakin Suomesta, Ruotsista ja Norjasta, mutta jokaisen pohjoismaan tulisi loppukädessä liittyä tämän valtionrakentamisen alle; tulevaan Pohjoiseen valtakuntaan. Pohjoinen on tarpeeksi vahva säilyttämään asemansa taloudellisesti, sotilaallisesti ja kulttuurillisesti. Me emme halua orjuutta vaan vapaan Pohjolan!” (2)

”Vaihtoehto edustukselliselle demokratialle. Vastarintaliike ei kannata mielivaltaista diktatuuria. Valtaa jaettaisiin yhteispohjoismaalaiselle parlamentille ja senaatille, minkä lisäksi erityisen tärkeistä laeista päätettäessä sovellettaisiin kansanäänestyksiä. Vastustamme vallan periytymistä suvussa, ja kannatamme meritokratiaa eli sitä, että vastuu ja valta jaetaan kykyjen perusteella.” (3)

Minun on suorastaan mahdotonta pitää sellaisen järjestön, joka tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen, olevan Suomen ja meidän suomalaisten asialla.

Pohdin myös, että kuinka liike, joka kertoo olevansa vaihtoehto edustukselliselle demokratialle markkinoiden samalla Pohjoista valtakuntaa, on suomalaisten tai kenenkään muun kuin heidän itsensä asialla?

”Vastarintaliike on ottanut tehtäväkseen suojella suomalaista historiaa, kulttuuria ja suomalaista identiteettiä. Taistelemme kulttuurien ja kansojen sekoittamista vastaan sekä vaalimme pohjoismaista verenperintöä.” (4)

He ovat ottaneet tehtäväkseen suojella suomalaista historiaa, kulttuuria ja identiteettiä, samalla he ovat valmiit vaalimaan pohjoismaista verenperintöä. Aivan toinen asia on sitten se, että onko mahdollista yhdistää nämä kaksi tehtävää – suomalaisen identiteetin suojeleminen sekä pohjoismaisen verenperinnön vaaliminen? Kuinka he määrittelevät suomalaisen identiteetin, saatikka pohjoismaisen verenperinnön ja kuinka ”suomalainen verenperintö” on tähän sovitettavissa? Tällä suomalaisella verenperinnöllä en suinkaan tarkoita rasistista rajaamista ihmisryhmiä meihin ja muihin, vaan geenitutkimuksissa saatuja tuloksia, jollaisia käsiteltiin esim. Tiede-lehden huhtikuun/2015 artikkelissa ”Suomessa asuu kaksi kansaa”. Tai seuraavaa katsausta Suomalaiset eivät ole perimältään eurooppalaisia, (5) josta lyhyt lainaus:

”Suomalaiset poikkeavat perimältään niin paljon muista väestöistä, että suomalaiset on syytä luokitella omaksi ryhmäkseen, paljasti monesta väestöstä kerätyn yli 60 000 henkilön eksomin eli koko perimän proteiineja koodaavan osan tutkimus. Tämä selviää arvostetussa Nature-lehdessä juuri julkaistusta artikkelista.  Suomesta tutkimusaineistona olivat mukana METSIM-tutkimus Itä-Suomen yliopistosta sekä FUSION-tutkimus Helsingistä.”

Tai ehkäpä näitä ”suomalaisia” edustaa valikoitu joukko varsinaissuomalaisia verenperintöineen kaltaisteni kaakkois- ja itäsuomalaisten tullessa lasketuksi ei-pohjoismaalaisten – tahi arjalaisten – kansojen joukkoon.

Eikä suomalainen identiteettikään ole yhdestä ja samasta puusta veistetty, kärjistäen ilmaisten, vastakkaisella laidalla Suomea vierailu on kuin kävisin ”lähiulkomailla” niin suuret ovat erot tapakulttuurin, kielen (murteen) ja paikoin jopa uskonnon välillä, vaikka me kaikki olemme suomalaisia. Nykyään erot toki ovat kaventuneet muuttoliikkeen myötä, eikä populaarikulttuurin vaikutustakaan sovi väheksyä.

Vastarintaliikkeen maalaamat mielikuvat Suomesta ja suomalaisuudesta eivät juurikaan eroa kielikuvista, joita kansallissosialistisessa Saksassa käytettiin, ideologinen vaikutus on ilmeinen. Omaa kansaa, Vastarintaliikkeen kohdalla, myös pohjoista kansaa – mikä se sitten lopulta onkaan, ollaan korottamassa jalustalle, tyypillinen jaottelu meihin ja muihin. Natsi-Saksassa ideologisten, myyteistä ammennettujen, mielikuvien maalailun seuraukset me tiedämmekin.

* * *

Vastarintaliikkeen toimintaa näytetään väheksyttävän kaikella tapaa, seuraava lainaus löytyi foorumilta, jota seuraan:

”Nämä uusnatsit tosin ne ei tajua edes itse mitä ne kannattaa, tai mitä agendaa ne ajaa, kun eihän ne edes kannata mitään ja aja mitään agendaa.”

Joko valkopesu on tarkoituksellista, tai kirjoittaja, ei ole perehtynyt vähääkään Vastarintaliikkeen poliittiseen manifestiin ja toimitapoihin. Tutustuttuani kirjoittajan tuotantoon tarkemmin, vakuutuin siitä, että kyse on valkopesusta tietämättömyyden sijaan – mikä on olennaisesti huolestuttavampaa.

Tätä valkopesua havaitsee tavattoman usein, ja likimain yhtä usein se päättyy vakuutteluun, en ole natsi tai millään muotoa rasisti. Mikäli keskustelija ei oikeasti ole natsi tai rasisti, miksi on tarvetta valkopestä kansallissosialismin nimeen vannovan liikkeen toimintaa, tai millään muotoa väheksyä Vastarintaliikkeen jäseniä. Hyvin usein seuraavaksi vedetään esille whataboutismi-kortti, mutta kun anarkistit…

Usein myös uusnatsit halutaan turvallisuusuhkana työntää marginaaliin, samalla keskustelijat tuntuvat olevan täysin tietämättömiä siitä, mihin kaikkeen liikkeen jäsenet ovat syyllistyneet. Niin tuomittavia kuin muutamat järjestön jäsenten Suomessa suorittamat iskut ovat, olennaisesti vakavampana turvallisuusuhkana pidän sitä askelta, jonka liikkeen ruotsalaisjäsenet näyttävät ottaneen: Här krigstränar nazisterna i Ryssland före bombdåden. (6)

Lyhyt lainaus aiheeseen liittyen aiemmasta blogistani:

”Eilen useampi ruotsalaislehti uutisoi ruotsalaisten uusnatsien, jotka ovat oikeudessa syytettyinä pommi-iskuista, saaneen sotilaskoulutusta Venäjällä venäläisten reservinupseereiden toimiessa kouluttajina. Tarkalleen sanoen, kyse on ollut puolisotilaallisille joukoille järjestettävästä koulutuksesta, johon on kuulunut aseidenkäsittelyä sekä räjähdekoulutusta – taitoja, joita myös terroristit tarvitsevat.” (7)

Anton Thulin ja Viktor Melin kuvattuna Venäjällä koulutuksessa.

Milloin suomalaiset uusnatsit ottavat saman askeleen, vai ovatko jo ottaneet? On syytä muistaa, että niin Anton Thulin kuin myös Viktor Melin ovat Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäseniä.

Aivan kuten Ruotsissa, myös Suomessa uusnatsit lyövät kättä joko venäläisten tai Venäjää voimakkaasti tukevien henkilöiden ja tahojen kanssa. Donetskin ”kansantasavallan” ja samalla Venäjän palveluksessa oleva propagandajulkaisu DONi Newsin ”päätoimittaja” Janus Putkonen antoi MV-lehden sivuilla voimakkaan tukensa Vastarintaliikkeen tukijoihin kuuluvalle Juha Kärkkäiselle.

Kuvakaappaus MV-lehti.

On hyvin todennäköistä, että tulevaisuudessa myös Suomessa Vastarintaliikkeen jäsenistö ryhtyy aiempaa aktiivisempaan yhteistyöhön Suomessa toimivien Venäjää tukevien militanttien tai militanttiryhmien kanssa, joiden taustalla vaikuttaa hyvin usein henkilöt tai yhteisöt, jotka tavalla tai toisella linkittyvät Johan Bäckmaniin sekä edellä mainittuun Janus Putkoseen. *

Vallankumouksellinen toiminta, kansallissosialistinen maailmankatsomus ovat kaikkea muuta kuin Suomea tukevaa toimintaa. Onpa Suomen asemasta EU:ssa mitä mieltä tahansa, vaihtoehtona ei voi olla tuen osoitus kansallissosialistisen maailmankatsomuksen omaavalle organisaatiolle, joka paiskaa kättä sellaisen voiman – Venäjän – kanssa, jonka tarkoituksena on horjuttaa läntisiä yhteisöjä ja hajottaa länsimaiden rintamaa. Vastarintaliikkeen tukeminen on samalla ääriajatteluun ja väkivaltaan taipuvan ryhmän tukemista.

Vastarintaliike ei ole Suomen eikä demokratian asialla!

Marko

1. http://www.vastarinta.com/vastarintaliike/ 

2. http://www.vastarinta.com/vastarintaliike/tavoitteistamme-lyhyesti/ 

3. http://www.vastarinta.com/vastarintaliike/vastarintaliikkeen-poliittinen-manifesti/ 

4. http://www.vastarinta.com/vastarintaliike/tavoitteistamme-lyhyesti/ 

5. http://www.uef.fi/-/suomalaiset-eivat-ole-perimaltaan-eurooppalaisia 

6. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

7. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/06/hekin-ovat-vierastaistelijoita.html 

*: Tätä kuviota avasi yhdestä näkökulmasta ja yhden esimerkin kautta vieraskynäkirjoittaja Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki -blogissa ”Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kytkökset Venäjä-mielisiin militanttiryhmittymiin”:

http://uusimaanpuolustus.blogspot.fi/2017/10/vieraskyna-pohjoismaisen.html