Vartiopaikalla – matkalla kohti päätepysäkkiä

 

Helmikuun ensimmäisenä päivänä lupasin itsevarmanoloisena jatkavani blogien kirjoittamista, kunnes Ukraina on vapaa Venäjän miehityksestä. Ohi vierineiden päivien kuluessa olen kyseenalaistanut lupaukseni ties kuinka monta kertaa – taisinpa tulla luvanneeksi liikoja, valitettavasti!  

Slovjanskissa, Donbasin alueella, syyskesällä 2019.

Ollakseni rehellinen, viimeinen vuosi puolitoista on ollut monella tapaa raskasta aikaa. Sen ohella, että koronan sairastamisen jälkeisen ”aivosumun” ohella inspiraatio on ollut useammankin kerran kateissa, viime syksyn sairastelukierre verotti voimia paljon, pitkäaikaisin seurauksin.    

Joku on kadottanut muusansa kirjoitteluun, minä taasen tunnen olevani täysin tyhjä. Säkkini alkaa olla niin tyhjä, ettei siellä ole mitään mistä ammentaa. Eikä intoa uurastamiseen lisää huomio siitä, että tilastojen valossa kirjoitteluni on täysin turhaa. Mark Twain popularisoi lausahduksen ”vale, emävale, tilasto” reilu vuosisata sitten, ja vaikka seuraavan kuvakollaasin tilastolliset kuukausikeskiarvot eivät aivan verrannolliset olekaan, niin siitä huolimatta kollaasin tarina on karua kertomaa – lukemat vähäisimmilläänkin kertovat suunnasta mihin mennään. Tässä tapauksessa tilastot eivät juurikaan valehtele.

Kuvakaappaukset otettu 7. helmikuuta 2024.

Tammikuun 2022 blogeja on ehditty lukemaan jo useamman vuoden verran, joten niihin on luonnollisesti kertynyt lukukertoja enemmän verrattuna tämän vuoden (2024) tammikuuhun. Trendi on kuitenkin selkeä. Tammikuussa 2022 julkaisin 6 blogia, joita on luettu 7. helmikuuta 2024 mennessä yhteensä 7299 kertaa (ka. 1216,50 lukukertaa per blogi): tammikuussa 2023 julkaisin 7 blogia, joita on tähän mennessä luettu yhteensä 1963 kertaa (ka. 280,42 lukukertaa per blogi): tammikuu 2024 näyttää niin surkeita lukemia, että olisi parempi pistää pillit pussiin – 6 blogia, joita on luettu yhteensä 796 kertaa (ka. on laskenut niinkin alas, kuin 132,66 lukukertaan per blogi).

Joku saattaisi todeta, niin paskoja blogeja ettei kukaan viitsi lukea! En ryhdy kiistelemään, kirjoitukseni saattavat olla huttua tai kynän terävin kärki on jo katkennut aikaa sitten, mutta en kuitenkaan purematta niele tätäkään selitystä. Pääasiallisimmat blogieni jakokanavat ovat Facebook (Meta) ja X eli entinen Twitter. Kummassakin on ongelmansa, mutta X:n kohdalla näkyvyys näyttää romahtaneen sen jälkeen, kun tämä alusta päätyi Elon Muskin haltuun. Siitä jokunen kuukausi eteenpäin ja minulle ilmoittamatta, tililleni kuin myös yksittäisiin twiitteihin asetettiin ’sisältövaroituksia’ ja ’näkyvyysestoja’. Alla kuvakollaasissa esimerkkejä tililleni sekä yksittäisiin twiitteihin asetetuista varoituksista. TwitterSupport ei tähän päivään mennessä ole vastannut tiedusteluihini varoitusten asettamisesta. Mitään järjellistä perustetta niiden asettamiselle ei ole annettu. 

Viime vuona toisten käyttäjien kanssa käymieni keskusteluiden myötä kävi ilmi se, että useampi minua seuraava henkilö ei ollut nähnyt viikkoihin tai jopa kuukausiin twiittejäni. He olivat kuvitelleet minun poistuneen X-palvelusta. Yksityisviestikeskusteluiden myötä selvisi myös se, että moni minua seuraava henkilö, jonka olin ’merkinnyt’ (tag) twiittiini, ei ollut saanut ilmoitusta merkitsemisestä. 

Ikäväksi tämän kehityksen tekee se, että minulle kirjoittaminen on ollut kunnia-asia. Minusta ei ole juuri muuhun kuin a) kirjoittamaan tai b) polkemaan miinoja. Mitä ilmeisimmin se on sitten lähdettävä harjoittamaan toimea B, nimittäin en näe järkeä Ukraina-havaintojen kirjoittamisessa ”pöytälaatikkoon”. Se on täysin hyödytöntä, kun huomioimme sen, mitä kaikkea Venäjä saa aikaan aloittamallaan hyökkäyssodalla Ukrainassa, ja ukrainalaisille! Pöytälaatikkoon voin kyllä ruveta väsäämään runoja tahi ajatuksia elämän turhuudesta, kirjoittaa ja unohtaa ne jälkipolvien löydettäväksi.

Edessä näyttää siintävän päätepysäkki, tie pysäkille on ollut pitkä. Vartiopaikalla olen ollut toukokuusta 2017, jota ennen ehdin kirjoittaa havaintoja ja blogeja muun muassa Virossa toimivan suomen kielisen SSS-Radion verkkosivuille sekä maanpuolustus.net-foorumin blogipalveluun.

Elämme helmikuuta 2024, vuosikymmen sitten helmikuun puolivälissä 2014 myrsky Kiovassa oli nousemassa – muutamaa päivää myöhemmin Kiovan ytimessä käytiin raskaita katutaisteluita. Samoihin aikoihin satoja kilometrejä etelämpänä Krimin niemimaalla Venäjä aloitti oman operaationsa niemimaan valloittamiseksi Ukrainalta.

Aivan kuten kaksi vuotta sitten Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan pidettiin järjettömänä, niin pidettiin Krimin niemimaan miehitystäkin ja sitä myöhemmin keväällä seurannutta Donbasin sotaa – sekin Venäjän aikaansaannos, vaikka läntiset poliitikot ja päättäjät koettivatkin kilvan toistaa Venäjän narratiivia ”separatisteista” ja ”sisällissodasta”.

Niin, jos kyse olisikin yksin minusta, olisimme jo päätepysäkillä mutta on tuhansia syitä miksi matka jatkuu (ainakin hetken). En myöskään ehdottomalla varmuudella sano, että ”se on siinä”. Ehkäpä jokin päivä palaan vartiopaikalleni, ehkä.

Слава Україні!

Marko 

Blogikirjoittaja ihmetteli helmikuussa 2023.