Blogien kirjoittaminen ei ole
uutta minulle, aiemmin olen kirjoittanut blogeja sekä katsauksia minun – ja toivottavasti
lukijoidenkin – mielestä tärkeistä ynnä mielenkiintoisista aiheista. Aiempiin
kirjoituksiini voi tutustua SSS-Radion sivuilta kuin myös maanpuolustus.net-foorumin
blogipalvelusta. Katson kuitenkin, että nyt on aika kokeilla omien siipieni
kantavuutta ja jättää aiemmat blogialustat ja aloittaa kirjoittaminen puhtaalta
pöydältä – tässä on etuna myös se, että näin minulla on suurempi vapaus
tekstieni suhteen mutta vielä tärkeämpänä pidän sitä, että käytössäni oleva
alusta on nyt lukijoiden kannalta aiempaa neutraalimpi.
Aiemmissa blogeissa ynnä
katsauksissa päähuomioni kohdistui turvallisuuspolitiikkaan ynnä Ukrainan
sotaan ja yhteiskuntaan sekä Venäjään. En myöskään jättänyt käsittelemättä
suomettumisen aikakautta ja sen olemassa olevaa vaikutusta tämän ajan Suomeen,
se ettei Suomessa suoritettu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lustraatiota –
puhdistusta – on olemassa oleva ongelma, se heijastelee tähän hetkeen kun
Venäjän aggressiivisen politiikan ja valloitushalujen myötä turvallisuuspoliittinen
tilanne on kiristynyt Suomessakin, eikä maassamme tunnuta kyettävän tekemään
merkittäviä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Tehdä selkeää valintaa
sotilaallisen liittoutumisen ja liittoutumattomuuden välillä ensin mainitun eduksi.
Blogin nimi ”Vartiopaikalla idän ja lännen
välissä” on johdettu nimiehdotuksesta ”vartiopaikka” ja miksi
olen ”vartiopaikalla idän ja lännen välissä”?
Ukrainan sota koskettaa minua
hyvin paljon, se on osa jokapäiväistä elämääni – on ollut ensilaukauksista
lähtien ja tässä minä olen, vertauskuvallisesti, vartiopaikalla Itä-Ukrainassa
Donbassin laajoilla tasangoilla taistelemassa sanan säilällä läntisten arvojen
puolesta.
Ukraina oli minulle monella tapaa
tuttu jo ennen sotaa, olin vieraillut maassa useamman kerran, tavannut
paikallisia, keskustellut heidän kanssa ja hankkinut joukon ystäviä ja jotain
muutakin tästä laajasta eurooppalaisesta valtiosta. Kaikista alueista Ukrainassa
juuri Donbass sekä teollisuuskaupunki Donetsk ovat ne joihin tunnen suurinta
vetoa – metsien ja järvien keskeltä Suomesta mittaamattoman laajojen tasankojen
avaruuteen Ukrainan itäosiin, ja jollei olisi sotaa ja miehitystä, todennäköisesti
sinne tieni olisi minut pysyvämmin vienyt. Nyt haaveena on vapaa Donbass…
Turvallisuuspolitiikka kuin myös
Venäjä ovat olleet aiheita joista olen ollut kiinnostunut vuosikymmeniä.
Teini-iän kynnyksellä, jolloin ”militaria” syvällisemmin alkoi kiinnostaa minua,
idässä oli naapurina Neuvostoliitto, joka tuolloin kiinnosti ja kiehtoi minua
totalitaristisena suurvaltana. Neuvostoliiton hajottua en kuitenkaan voinut
kääntää katsetta idän suunnalta, jatkoin edelleen sen ”perillisen” Venäjän
edesottamusten seuraamista unohtamatta suurta joukkoa itsenäisiä uusia
valtioita.
Niin kauan kuin saatan muistaa,
olen seisonut ”vartiopaikalla” idän ja lännen välillä seuraten katseellani
tapahtumia idässä, toisinaan ollen vähemmän huolestunut ja vastaavasti
hetkittäin – kuten nyt – tuntenut suurta epävarmuutta siitä mihin suuntaan
tästä edetään. Epävarmuudesta huolimatta oma henkilökohtainen tuntemukseni on
järkähtämättömän varma – totalitarismin edessä ei pidä antautua ja nöyrtyä. Sitä
Putinin Venäjä on – totalitaarinen valtio.
Marko (Kiova, toukokuussa 2016)
* * *
Aiempiin blogiteksteihin
liittyen, tulen siirtämään tänne eräitä edelleen ajankohtaisia kirjoituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.