Tuulisena päivänä kaupungin hautausmaalla

 

Ensimmäinen varsinainen vierailupäivä Kiovassa vei meidän pienen, neljän hengen ryhmämme kaupungin hautausmaalle (Міське кладовище) Kiovan luoteisosaan.

Voimakas, lippuja paukuttava tuuli ja matalalla riippuvat pilvet – muutamia vesipisaroitakaan unohtamatta – maalailivat kuvaa hyisestä syksyisestä päivästä. Tie laajan hautuumaan halki johdatti meidät hautuumaan perukoille, lippumeren keskelle, paikkaan, jonne oli jo haudattu satoja nuoria ja hiukan vanhempiakin ukrainalaisia, jotka olivat antaneet kalleimpansa puolustaessaan perhettään ja maataan brutaalia hyökkääjää vastaan.

Venäjän laajan, koko Ukrainaan kohdistuneen, hyökkäyksen alkaessa varhain 24. helmikuuta 2022 monikaan Ukrainan rajojen ulkopuolella ei uskonut näihin urhoollisiin miehiin ja naisiin, jotka olivat taistelleet hyökkääjää vastaan jo kevättalvesta 2014. Ilman heidän päättäväisyyttä ja rohkeutta ynnä tahtoa käydä puolustussotaan hyökkääjää vastaan maailma tänään olisi toisenlainen – Suomessa valtiojohdon kelkka tuskin olisi kääntynyt NATO-tielle kansan kannoista puhumattakaan. Ilman ukrainalaisten taistelua (ja Venäjän lukuisia virheitä – käyttäisinkö verbiä ryssiä kuvaamaan venäläisten virheiden ja väärien siirtojen määrää) maailma olisi tänään hyinen paikka, paljon hyisempi ja kylmempi kuin Kiovan kaupungin hautausmaa kesäkuisena päivänä, herran vuonna 2023.

Lippumeren keskellä oli ryhmä sotilaita laskemassa taistelutoveriaan viimeiseen lepopaikkaansa; haudan äärellä harmaapäinen mies, kenties isä suremassa poikaansa, laskien kukkia haudalle; me neljä laskimme verenpunaiset narsissimme haudalle, jolla lepäsi ystävämme kollega (ja hyvä ystävä), joka oli kaatunut alkuvuonna taisteluissa idässä.

Siellä me neljä seisoimme tuulisella hautuumaalla matalalla riippuvien pilvien alla ajatuksinemme. Neljä toisilleen tuttua ihmistä ajatuksineen ja mietteineen; tuuli paukutti lippuja, harmaapäinen mies nousi jaloilleen pyyhkien silmäkulmaansa. Lähdimme mekin kulkemaan hiljaisina ajatuksinemme pois lippumeren keskeltä.

Myöhemmin vaihdoimme ajatuksia, purimme tunteitamme.

Valeraa painoi syyllisyys siitä, että tuhannet nuoret luopuvat kaikesta puolustaessaan maataan, ja ettei hän iäkkäämpänä enää kelpaa rintaman lihamyllyyn. Mieluusti hän vanhempana kuolemaan rintamalle kuin nuori, jolla on elämä vielä edessä. Tämä ei olisi ensimmäinen sota johon Valera lähtee, vuosikymmeniä sitten hän taisteli ”punaisen tähden” alla Afganistanissa neuvostovaltion imperialistisessa sodassa, menettäen siellä tovereitaan. Tanja tunsi suunnatonta kiitollisuutta kaikkia heitä kohtaan, jotka puolustavat maataan ja ovat valmiit antamaan henkensä maansa ja perheidensä tulevaisuuden puolesta.

O. oli pakahtua tietämättömyyden tunteeseen, jonka valtaan hän kaupungin hautuumaalla käynnin myötä joutui. Tietämättömyyden, koska ei tiennyt mitä voisi tehdä enemmän auttaakseen ukrainalaisia sotilaita sekä kaatuneiden omaisia.

Entäpä sitten minä – tunnustan rehellisesti vihantunteen nousseen voimakkaimmin esille minulla noina hetkinä. Kyse ei ollut mistään vihanpuuskasta vaan kokonaisvaltaisesta tunteesta, mikä ei kohdistunut pelkästään Ukrainaan brutaalisti hyökänneisiin venäläisiin vaan myös meidän länsimaiden poliitikkoihin ja päättäjiin, jotka (vähintäänkin) mieleltään korruptoituneina olivat valmiit myymään kymmenien miljoonien kansan tyynnytelläkseen Moskovaa (ja pitääkseen äänestäjät tyytyväisinä). Vihaa seurasi häpeä ja raivo!

Masentavinta tässä kevättalvella 2014 alkaneessa tapahtumasarjassa on nimenomaa se, että poliitikkojamme varoitettiin lukuisia kertoja olemasta liian naiivi Venäjän suhteen. Heiltä perättiin tiukkuutta ja tahdonlujuutta, määrätietoisia otteita, mutta näille toiveille päättäjämme viittasivat kintaalla. Ne muutamat vastarinnankiisket eivät riittäneet kääntämään kelkan suuntaa, suomukset päättäjiemme silmistä tippuivat vasta varhain aamulla 24. helmikuuta 2022. 

Kiovasta luoteeseen – Irpin ja Butša

Ajaessamme metsäistä taipaletta pois Kiovasta kohti Irpiniä ja Butšaa, mieleeni palailivat kuvat viime vuoden keväältä, päiviltä, jolloin Ukrainan asevoimat oli juuri vapauttanut Kiovan luoteisosat miehityksestä. Teloitetut siviilit makaamassa kaduilla Butšassa, kiduttamalla murhatut siviilit Irpinissä – tuhoutuneet koulut, päiväkodit ja asuintalot. Kuolema – Смерть!

Vuotta myöhemmin, kesällä 2023, elämä alkaa hiljalleen palaamaan Kiovan luoteispuolen kaupunkeihin ja kyliin. Kaikesta huolimatta sodan sekä venäläisten lyhyeksi jääneen miehityksen jälkiä on edelleen nähtävissä runsaasti. Rikki ammuttuja taloja, sirpaleita ja poltettuja rakennuksia – tuhottuja unelmia!

Eräs Venäjän kohteista Irpinin alueella oli sotilassairaala, jonne venäläiset hyökkäsivät muun muassa Pihkovaan sijoitetun 76. ilmarynnäkködivisioonaan kuuluvien joukkojen voimin. Sairaalan puolustuksesta vastasi Kiovan aluepuolustusjoukoista kootut suojajoukot, jotka yhdessä potilaiden kanssa taistelivat kahden päivän ajan hyökkääjää vastaan.

Venäläisjoukot murskasivat lopulta puolustajien vastarinnan miehittäen koko sairaalan. Yhä edelleen, yli vuosi venäläismiehityksen päättymisen jälkeen osa sairaalan potilaista ja suojajoukkoihin kuuluneista sotilaista on kateissa. Sotilassairaalan potilaista pääosa oli Venäjän Donbasissa vuonna 2014 aloittamassa sodassa haavoittuneita tai vammautuneita. 

Kymmenet venäläisten hyökkäyssodan ja miehitysviikkojen kuluessa tuhoamat autot muodostavat punaruskean ruostuvan metalliröykkiön irpiniläisen metsikön reunassa. Röykkiö muodostuu luotien ja kranaattien puhkomista ja räjähdysten rikki repimistä siviiliautoista – monessa oli tuhonhetkellä perheitä pakenemassa venäläisiä tai vapaaehtoisia avustustyöntekijöitä tuomassa hätäapua hyökkäyksen jalkoihin jääneille siviileille kuolon koittaessa. Lukuisten autojen kylkiä koristavat auringonkukat. Kyseessä on losangelesilaistaiteilija Trek Thunder Kellyn yhdessä ukrainalaistaiteilijoiden kanssa luoma maalausprojekti  Flowers For Hope.

Ukrainan symbolin auringonkukan myötä elämä lopulta voittaa, palaten tuhottuun ja raiskattuun maahan. Слава Україні!

 

Marko 

Kuvat Marko Enqvist. 

#StandWithUkraine