Länsi-Savo haastatteli Petri Viljakaista

Mikkelissä ilmestyvässä Länsi-Savossa julkaistiin viime viikon tiistaina (6. elokuuta 2019) Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sotineen suomalaistaustaisen Petri Viljakaisen hyvin yksipuolinen haastattelu, (1) jossa Viljakainen sai sanottua sanottavansa, ilman, että hänen tekemissä valinnoissa nähtiin sen suurempia ongelmia – hänen esittämänsä väitteet jäivät riippumaan ilmaan sellaisenaan, disinformaatiota eikä propagandaa korjattu. Minulle muodostui kuva ”oman kylän pojasta” tehdystä haastattelusta, josta ei löytynyt ammatillista kunnianhimoa tippaakaan.

Länsi-Savo tiistai 6. elokuuta 2019.

Viime aikoina on käyty keskustelua värväytymisestä terroristisiin organisaatioihin sekä kyseisen toiminnan ongelmallisuudesta ja jopa rikollisuudesta, tässä kontekstissa Viljakaisen haastattelu näyttäytyy entistä yksipuolisempana, siinä on havaittavissa jopa sen luokan henki, että Viljakainen on valkopesemässä itseään luodessaan kuvaa taistelijasta, joka ei tappanut ketään, ja jonka kunnolliset taistelut kiersivät kaukaa –

”Mies toteaa, että sota ei ollut hänen aikanaan ’oikein kunnon sotaa’. Viljakainen kirjoittaa kirjassaan, että hän on aina jäänyt ’varsinaisten taisteluiden ulkopuolelle’.”

”Sanoin kerran, että on ollut hyvä sota, kun ei ole tarvinnut tappaa ketään”.

Toisaalta kuten haastattelussa tuodaan esille, ja minkä moni taho on jo aiemminkin todennut, Viljakaisen rooli informaatiosoturina on suurempi kuin hänen roolinsa taistelukentällä, jossa tulla tapetuksi. Itse en heistä kuitenkaan käyttäisi termiä informaatiosoturi, se tuntuu aivan liian ylevältä, vaan rehellisyyden nimissä he luovat propagandaa ja disinformaatiota, joten siinä missä haastattelussa mainitut Janus Putkonen ja Johan Bäckman, on Viljakainenkin ehta propagandisti. Ja tämän pidän mielessäni tarkastellessani hänestä julkaistua haastattelua, jossa totuus, kuvitelmat ja suoranainen disinformaatio ja propaganda sekoittuvat toisiinsa siten, että tavankansalaisen on mahdoton erottaa niitä toisistaan.

Tiina Saaren tekemä haastattelu alkaa seuraavasti:

”Pieksämäellä asunut Petri Viljakainen värväytyi vapaaehtoiseksi taistelijaksi Itä-Ukrainan kapinallisten riveihin kesällä 2015”.

Jo alku antaa sen kuvan, että Ukrainassa on käynnissä sisällissota, jonka toista osapuolta – kuten haastattelussakin todetaan – Venäjä tukee. Termin ”kapinallisten” käyttö olisi jollain muotoa ymmärrettävää, jos haastattelu olisi tehty sodan ensimmäisenä kesänä eli kesällä 2014, mutta jo hetkenä, jolloin Viljakainen ilmaantui Donbasiin Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneenä, oli ilmiselvää, että kyseessä on Venäjän sota Ukrainassa, jossa Venäjä turvautuu erilaisiin joukko-osastoihin kätkeäkseen oman aktiivisen – valtiollisen – roolin sodassa.

Tuolloin Ukrainan tapahtumia, Euromaidanin ensihetkistä ja Venäjän suorittaman Krimin niemimaan valloituksesta alkaen seuranneille oli ilmiselvää, että Ukrainan itä- ja eteläosiin masinoidun kaaoksen ja separatismiksi-kutsutun taiston taustalla oli Venäjän valtiollisia toimijoita, ja huhtikuussa 2014 venäläisen, palveluksesta ”eronneen”, tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin joukkojen valloitettua ensimmäiset kaupungit Donbasissa, maan rooli kävi entistä selvemmäksi. Kevään ja kesän myötä se vain entisestään korostui Ukrainan alueiden jouduttua venäläisen tykkitulen kohteeksi, Malaysia Airlinesin lennon MH17 tultua pudotetuksi Itä-Ukrainassa ja lopulta elokuussa Venäjän maavoimien ja maahanlaskujoukkojen osallistuttua avoimesti sotatoimiin Itä-Ukrainassa.

Haastattelussa käydään myös läpi Petri Viljakaisen kirjoittamaa, Johan Bäckman Publications’in julkaisemaa, Vilin sota -teosta, jota en ole lukenut, joten kommentoin esitettyjä asioita vain haastattelun pohjalta:

”Kirjassaan Viljakainen kuvaa DNR:n ja LNR:n armeijoiden olevan järjestäytymättömiä. Miehet vaihtuvat tiuhaan, ja Viljakaisen mukaan monet vapaaehtoistaistelijat ovat ammattitaidottomia.”

Mikä tietenkin on sovitettavissa koko haastattelun läpi kulkevaan tarinaan ”paikallisesta kapinasta”, mikä taas on sovitettavissa Venäjän valtion viralliseen totuuteen siitä, että Ukrainassa on ”sisäinen konflikti”, jossa Venäjä ei ole osallisena – ainakaan asevoimillaan.

Ongelmalliseksi kuvauksen tekee se, että näin – Viljakaisen haastattelun kautta – Venäjän valtiollinen tarina eli Venäjän propaganda pääsee läpi suomalaiseen mediaan sellaisenaan, ilman, että merkittävässä määrin tuotaisi esille sitä, että Itä-Ukrainan alueella on kaiken aikaa Venäjän asevoimien ja muiden turvallisuusorganisaatioiden joukko-osastoja sekä Venäjän valtion Syyriassakin käyttämien palkkasoturipalveluita tarjoavien yritysten, kuten PMC Wagner, taistelijoita. Kyse on Ukrainan osalta kaikkea muuta kuin sotimisesta ”kapinallisia” vastaan.

Haastattelussa jää myös tyystin mainitsematta se, että Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, Venäjän toimesta perustetut ”paikallispuolustusjoukot”, ovat Venäjän asevoimien upseereiden komennossa. Näihin ”paikallispuolustusjoukkoihin” on haalittu runsaasti vapaaehtoisia sekä pakolla värvättyjä alueen asukkaiden ohella Venäjältä sekä kolmansista maista – Suomen lisäksi Italiasta, Ranskasta, Serbiasta etc. Näiden joukkojen rooli on sodankäynnin kannalta vähäisempi, nyt niitä käytetään pääasiassa alueiden hallintaan ja kontrollointiin – offensiivien aikana epäkiitolliseen tehtävään, vetämään tulta puoleensa.

Länsi-Savon julkaisemassa Tiina Saaren toimittamassa haastattelussa Viljakaisen toiminta näyttäytyy jopa harmittomana, suomalainen reissumies sotimassa Itä-Ukrainassa, tappamatta ketään, oikeastaan osallistumatta kunnon sotaan, nyt maatöitä tehden luhanskilaisella maatilalla rintaman läheisyydessä:

”Olen tehnyt kesän maataloushommia luhanskilaisella maatilalla rintaman läheisyydessä. Siviilitöistä olen saanut palkkaa, mutta sen eteen on tehtävä paljon. Olen paiskinut pelloilla töitä noin kymmenen tuntia päivässä”.

Tällaisten mielikuvien synnyttäminen vastuullisen median toimesta on ikävää, kun tiedossa on se, että hetkenä, jolloin Petri Viljakainen saapui Donbasin aroille, sodassa oli kuollut tuhansia ukrainalaisia – moni maataan puolustaen hyökkääjältä.

Värväytyessään venäläisten varustamiin ja johtamiin joukkoihin Viljakainen on itsekin tiennyt, millaisiin joukkoihin hän liittyy – Prizrak-prikaati, johon hän myöhemmin värväytyi, on syyllistynyt käynnissä olevan sodan kuluessa sotarikoksiin. Sen kontrolloimilla alueilla on teloitettu siviileitä kansantuomioistuinten oikeudenkäyntien jälkeen, tätä tapahtui etenkin prikaatin ensimmäisen komentajan – omavaltaisen – Aleksei Mozgovoin aikana ja käskystä. Tiedossani ei ole, onko Prizrak-prikaati syyllistynyt sotarikoksiin viimeisen reilun parin vuoden aikana, jolloin Viljakainen kuului sen vahvuuteen, mutta usein nämä teot paljastuvat ”jälkijättöisesti”, jolleivat ole poikkeuksellisen raakoja.

Viljakainen ei alueella taistele kansan puolesta – hän sotii kansaa vastaan. Ukrainalaisilta ei kysytty mitä he haluavat, päätökset tehtiin heidän puolesta Kremlissä, Moskovassa. Viljakaisen kaltaiset, aivopestyt ja uskossaan sokeat, kuvittelevat sotivansa ”kansan puolesta”, mutta hekin sotivat vain Kremlin puolesta. Myös tuhannet venäläisäidit ovat menettäneet läheisimpänsä tässä, mielipuolisessa, sodassa, jossa Viljakainenkin on liannut kätensä vereen – hän on vastuullinen siinä missä päätöksentekijätkin Moskovassa ja rintamalla. Hän teki vapaaehtoisena valinnan lähteä sotaan, hän teki vapaaehtoisena valinnan tarttua aseeseen – samaa valinnan vapautta Kreml ei ole suonut ukrainalaisille.

Viljakaisen henkilökohtaista vastuuta ei myöskään vähennä se, että hänellä on ollut ilmeisiä ongelmia alkoholin kanssa:

”Pieksämäeltä Itä-Ukrainaan sotimaan lähtenyt Petri Viljakainen on haavoittunut reissullaan lievästi pari kertaa alkoholin vaikutuksen alaisena. - -”

Alkoholi on myös se syy, mikä johti erottamiseen ”DNR:n” kansainvälisestä pataljoonasta.

Kaikkiaan haastattelu oli ikävällä tapaa yksipuolinen ja puutteellisesti taustoitettu. Julkaisisiko yksikään lehti ISIS-terroristin yhtä yksipuolista haastattelua, pohdin vaan. Siinä missä me määrittelemme ISIS-taistelijat osaksi terroristi-organisaatiota, Ukrainan lakien mukaan Petri Viljakainen on kuulunut joukko-osastoihin, joiden vangittuja taistelijoita on Ukrainassa tuomittu terrorismirikoksista, mikä pistää pohdiskelemaan:

”Petri Viljakainen matkusti heinäkuussa 2014 Donin Rostoviin Etelä-Venäjälle dosentti Johan Bäckmanin tukemana”

Viljakaisen liittyessä Venäjän proxy-joukkoihin 2015, hänestä tehdystä haastattelusta julkaistiin otteita myös Helsingin Sanomissa, kyseisessä haastattelussa hän tuli maininneeksi sen, että Johan Bäckman on rahoittanut osan hänen matkasta ja viisuminsa Venäjälle. (2)

En nyt viitsi käyttää rautalankaa, mutta suomalaisen maksaessa ts. rahoittaessa toisen suomalaisen matkoja ja muita dokumentteja, jotta tämä pääsee värväytymään aseelliseen ryhmään, luulisi tällaisen toiminnan herättävän kiinnostusta viranomaisissakin – etenkin kun tiedossa on se, että Petri Viljakainen ei suinkaan ole ainoa, joka on esiintynyt Johan Bäckmanin propagandavideoilla, ilmoittaen suuntaavansa sotimaan Donbasiin. Eli sotimaan hyökkääjän riveissä ja osallistumaan Ukrainan osien miehittämiseen.

Marko

1. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/95df1333-9574-4be4-be3c-e0c67b1d1c69 (maksumuurin takana)

2. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002842087.html 

Blogissa venäläisjoukkojen kokoonpanosta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla (kirjoitettu 29. lokakuuta 2018):

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/10/venalaisjoukkojen-kokoonpano_29.html 

Petri Viljakainen sosiaalisessa mediassa keväällä 2016: