lauantai 22. heinäkuuta 2017

Suomi ensin – Putinin asialla

Kirjoitin syksyllä 2016 SSS-Radion blogiin ”Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää?” (1), jonka päätin seuraavaan toteamukseen:

Suomessa Vastarintaliikkeen, Suomi ensin! -ryhmän ja Rajat kiinni -liikkeen kaltaisilta operaattoreilta on vietävä tila, niihin on syytä suhtautua riittävällä vakavuudella. Ne eivät ole Suomen ja suomalaisten etu.”


Vuosi on piakkoin vierähtänyt yllä olevasta toteamuksesta – vaatimuksesta, tähän mennessä mikään ei kuitenkaan ole merkittävässä määrin maassamme muuttunut. Jokainen yllä luetelluista ryhmistä toimii edelleen jollain tasolla, Suomi ensin! -ryhmä on sisäisestä eripurasta ja hajaannuksesta huolimatta olemassa oleva häiriötä tuottava liike. (2) Ryhmän jäsenet Marco de Witin toimesta järjestivät Helsingin ydinkeskustassa ylipitkäksi venähtäneen SuomiMaidan-protestin, jossa onnistuivat häpäisemään Euromaidanin nimen sekoilullaan. Tämä SuomiMaidan sai lopulta ansaitsemansa päätöksen viranomaisten annettua määräyksen leirin purkamisesta, siinä sivussa de Wit pääsi tekemään lähempää tuttavuutta ”maijaan”.

Marco de Wit pääsi ”saatille” kahden poliisin kanssa (kuvakaappaus youtube-videolta).
















SuomiMaidanin kyseenalaista antia oli myös Ilja Janitskinin saama – turha – huomio Helsingin ydinkeskustassa. Marco de Witin johdolla SuomiMaidan promosi näkyvästi Janitskinin presidentinvaalikampanjan puolesta. Mikäli saamani tiedot pitävät paikkansa, toiminta on hyödyttänyt Janitskinia siinä määrin, että tavoitteena olevasta 20000 kannattajakortista ei uuvu enää kuin parisen tuhatta korttia. Ei siis ihme, että Janitskin on palkinnut de Witin kumppaneineen hyvästä työstä ”kunniamerkillä”.


SuomiMaidan-leiri Rautatientorilla Helsingissä, huhtikuu 2017.















Sisäisesti hajanaisen Suomi ensin! -ryhmän voi sanoa olevan kokoaan suuremman voiman, ollakseen ryhmänä kooltaan pieni, on de Wit kyennyt suorittamaan SuomiMaidania ennen ja sen aikana lukuisia täsmäiskumaisia mielenilmauksia kautta Suomen. Forssan mielenosoituksessa elokuussa 2016 de Witin retoriikka oli hyvin sotaisa:

”– Tämä on Forssan sota, de Wit sanoi, piti pienen tauon ja lisäsi: verbaalinen.” (3)

Toiminta on monella tapaa hyvin kyseenalaista – vihapuheen ohella etenkin de Witin kannattajat ovat turvautuneet fyysiseen väkivaltaan uhkailun ohella. Lopulta yli sata päivää (136 päivää) kestänyt SuomiMaidan -mielenosoitusleiri purettiin poliisin päätöksellä, syynä oli lisääntynyt ohikulkijoihin kohdistunut uhka – leiriläisiä epäillään lukuisista pahoinpitelyistä. (4)

Marco de Witin pitkään jatkunut toiminta, johon sisältyy mielenosoituksia kautta Suomen, herättää kysymyksiä rahoittajasta ja yhteistyökumppaneista? Viime syksyn blogissa ”Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää?” kuvasin näiden ns. Putinin turistien toimintaa Itä- ja Etelä-Ukrainassa keväällä 2014:

”’Putinin turisteja” kuljetettiin lukemattomilla linja-autoilla paikkakunnalta toiselle, yhtenä päivänä he olivat Donetskissa, seuraavana letka suuntasi kulkunsa seuraavalle paikkakunnalle synnyttämään kaaosta ja aiheuttamaan hämminkiä ynnä häiriöitä. Suurin osa heistä tuli Ukrainaan rajan yli Venäjältä, toiminta oli organisoitua ja kontrolloitua, tietojeni mukaan näille ”turisteille” maksettiin alkuvaiheessa päiväkorvausta – mikä tietty keräsi matkaan suuren joukon epämääräisellä taustalla varustettuja ihmisiä. Näiltä osin Suomi ensin! -ryhmän toiminta muistuttaa hyvin paljon ”Putinin turistien” toimintaa, kierretään pitkin ja poikin Suomea linja-autoilla synnyttämässä hämminkiä ja kaaosta. Ryhmän jäsenet ovat ehtineet Suomessa aina Kajaaniin saakka.” (1)

Suomi ensin! -ryhmän toiminnassa on runsaasti samoja piirteitä, mikä voi tietenkin olla sattumaa, mutta kun huomioidaan henkilöt, joiden kanssa de Wit on liikkunut ja joihin hän on pitänyt/ pitää yhteyttä – esim. Johan Bäckman ja Janus Putkonen – voidaan kyllä heittää suuren suuri epäilys sen päälle, että kyse olisi sattumasta. Pidän hyvin todennäköisenä sitä, että Suomi ensin! on vähintäänkin saanut apua toiminnan koordinoinnissa Venäjään liitettäviltä tahoilta. Johan Bäckmanin ollessa kyseessä, henkilöön, joka työskentelee Russian Institute of Strategic Research’issa eli RISI:ssä. (5) En sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, että myös muutakin apua ja tukea on liikkunut em. tahojen välillä tietotaidon ja henkisen tuen ohella.

Donetskin ”kansantasavallan” alueella laittomasti vierailleet ”suomalaisturistit” yhteispotretissa, vierailu tapahtui heinäkuussa 2016.

















Yllä olevassa kuvassa Bäckmanin ja Putkosen seurassa ”suomalaisturistien” seurue, Marco de Wit kurkkimassa takana. Kuvan henkilöistä syytä mainita Rauhanpuolustajien Stig Lång (oikealla, musta t-paita). Vierailun aikana Marco de Wit julkaisi Putkosen propagandistisen haastattelun muiden videoiden ohella. (6)

Marco de Witin käyttämät metodit muistuttavat monelta osin samoja, joihin Venäjä on turvautunut hybridisodankäynnin operaatioissaan Ukrainan (kevät 2014) ohella Moldovassa, Georgiassa sekä Balkanin alueella – läntisistä EU:n jäsenmaista Saksaan on kohdistunut operaatio, joka on liitettävissä korkeantason venäläistoimijoihin – ”The "Lisa case": Germany as a target of Russian disinformation.” (7)

Suomessa aggressiivista yhteiskuntarauhaa hajottavaa ja vihaa lisäävää toimintaa toteutetaan myös vihapuheen ja erilaisten vihakampanjoiden avulla, myös niiden toimintamalli on tuttu – samaa venäläiset ja Venäjää tukevat trollit harjoittavat sosiaalisessa mediassa. Tässä kohdin toki on huomioitava se, ettei vihapuheen ja erilaisten vihakampanjoiden koordinointiin välttämättä tarvita ulkopuolista opastusta tai sen kummempaa ohjeistusta, kuitenkin eräät piirteet Ilja Janitskinin MV-lehden kautta masinoimissa toimissa antavat viitteitä siitä, että jotain oppia on saatu kohdentamisessa ja kuinka on toimittava. Niissä on havaittavissa bäckmanilainen kädenjälki. Se kuinka Janitskinin MV-lehteä Johan Bäckman lähipiireineen, joihin kuuluu muun muassa Juha Molari, hyödyntää kertoo kyllä sen puolesta, että kyse on syvemmästäkin yhteistyöstä Janitskinin kanssa.

Esimerkkinä kohdennetusta kampanjasta voitaneen antaa Janitskinin masinoima tietojenkeräys ja painostuskampanja, joiden kohteena on kaksi poliisia (tiedot Ilja Janitskinin VKontakte-tililtä). Tällä kertaa kohteena on kaksi virkatehtävää suorittanutta poliisia, vastaavien kampanjoiden kohteeksi voi joutua likimain kuka tahansa, joka jollain muotoa kritisoi näiden ”janitskinien” toimintaa. Erityisesti toimittajat joutuvat herkästi ”tulilinjalle”. Tällaisia kampanjoita on äärimmäisen helppoa masinoida sosiaalisen median kautta, etenkin kun sosiaalisen median suuryhtiöt (Facebook, twitter etc.) ovat äärimmäisen hitaita reagoimaan tällaisiin kohdennettuihin vihakampanjoihin, jos reagoivat niihin lainkaan. Jo kampanja itsessään saattaa johtaa laittomuuksiin, puhumattaan mahdollisista jatkoseuraamuksista, tästä huolimatta virkavalta Suomessa puuttuu äärimmäisen laiskasti näihin.

Oma lukunsa sosiaalisen median puolella on venäläinen VKontakte eli VK, jonka suojiin usea ”kansallismielisenä” itseään pitävä on siirtynyt viime aikoina – toistaiseksi ehkäpä ennemminkin eräänlaisena varotoimenpiteenä, mutta se kuinka nämä tahot markkinoivat VKontaktea tuskin on sattumaa. Olen melkoisen varma, että VKontakten suojissa näiden henkilöiden ja ryhmien on jatkossa mahdollista jatkaa toimintaansa jakaen länsivastaista materiaalia ja suunnitellen eriasteisia operaatioita ja täsmäiskuja suojassa, eräänlaisessa "turvasatamassa" siis.

Suomi ensin! ei kuitenkaan ole oma erillinen toimija, se tekee yhteistyötä muiden ryhmien kanssa – kuluvan vuoden heinäkuussa Suomi ensin! -aktivistit ja Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI:n aktiivit järjestävät mielenosoituksen Gleb Simanovin tueksi Helsingissä. Gleb Simanov on Nobinan irtisanoma bussikuski, irtisanomisesta on virinnyt keskustelu, johon maahanmuuttovastaisista ryhmistä esim. Suomi ensin! ja Marco de Wit on ottanut osaa. En nyt sen tarkemmin tarkastele irtisanomista, koska melkoisella varmuudella me ulkopuoliset emme tiedä kaikkea, emmekä etenkään tiedä sitä, mikä Simanovin asema yhtiössä oli ennen tätä irtisanomiseen johtanutta episodia. Polina Kopylova avaa ansiokkaasti tapahtuneen sekä Gleb Simanovin taustoja Uuden-Suomen puheenvuorossa ”Tunnollinen kuski Gleb Simanov: uhri vai syötti?” (8) Olen aiemmin kiinnittänyt huomiota Simanovin Venäjää tukevaan toimintaan, (9) hänen selkeisiin kytköksiin Johan Bäckmaniin – ilman tätä kytköstä hän tuskin olisi viime vuonna vieraillut Tšekeissä Donetskin ”kansantasavallan” ”edustuston” avajaisissa, ostravalaisen paikallisoikeuden päätöksen mukaan ”edustusto” ei saa käyttää harhauttavaa terminologiaa ja ”markkinoida” itseään virallisena ”edustustona”. Ei lainkaan ihme, että Johan Bäckman välittää eteenpäin viestiä Simanovin tueksi järjestettävästä mielenilmauksesta, että Janus Putkonen tukee Simanovia, että militantti Viljakainen Prizrak-prikaatista tekee samaa. Ilkeämielinen voisi vallan ajatella, että taustalla on jotain suunnitelmallisuutta… Ja niinhän siinä onkin. Oma lukunsa on sitten se, että kuinka aktiivinen toimija Simanov alunperin on ollut – vai onko hän hyödyllinen idiootti, jota hyväksikäytetään surutta. Kun antaa pirulle pikkusormen... ts. Simanov on nyt asemassa, jossa hänen on mentävä laivan mukana pohjaan saakka.

Gleb Simanov ja Nela Lisková, Ostrava (Tsekki) Donetskin ”kansantasavallan” ”edustuston” avajaistilaisuus.





















Ei ole myöskään yllätys, että Laura Huhtasaari (ps) ilmaisee tässä tapauksessa tukensa Gleb Simanoville – vähintään välillisesti – onhan hän flirttaillut Suomi ensin! -ryhmäläisten kanssa, eikä hänen kommentteja Bäckmanistakaan tuomitsevina voi pitää ennemminkin ymmärtäväisinä ja hyväksyvinä, joten tällainen tuenosoitus on kronologinen jatko Huhtasaaren aiemmalle toiminnalle.



Huhtasaaresta on hankala sanoa, onko hän opportunisti, joka käyttää hyväksi jokaisen tilaisuuden, jossa voi ajaa omaa muukalais- ja EU-vastaista agendaansa piittaamatta siitä, keitä kaikkia tahoja toimintansa milloinkin hyödyttää, vai kuuluuko hän todella ”viidenteen kolonnaan”? On hän kumpaa tahansa, toimillaan hän hajottaa yhteiskuntaa ja pelaa samalla niiden voimien pussiin, joiden tarkoituksena on nakertaa läntisten – liberaalien – yhteiskuntien uskottavuutta ja rintamaa. Näin vertauskuvallisesti voidaan todeta Huhtasaaren puhuvan vähintäänkin ”kaksihaaraisella” kielellä sellaisia sanoja, joista Putin on hyvillään.

Kohtalaista joukkoa isänmaallisiksi itseään kutsuvia ryhmiä ja henkilöitä yhdistää samalla voimakas länsivastaisuus, omassa ”isänmaallisuudessaan” (tarkoituksellisesti lainausmerkeissä, koska kyseenalaistan heidän isänmaallisuutensa) he ovat valmiit liittoutumaan minkä tahon kanssa tahansa, jonka kuvittelevat ajavan heidän asiaa. Tämä on pantu merkille jo vuosia sitten Venäjällä, josta on seurannut se, että venäläiset ovat omien ryhmiensä ja valtiollisten organisaatioidensa kautta levittäneet verkkoja vesille, puhumalla kieltä, jota olettavat vastaanottajan mielellään kuuntelevan, he ovat saaneet verkkoon kokojoukon anti-eurooppalaisia ja anti-liberaaleja voimia – Suomessa kansallissosialistinen Vastarintaliike kuuluu tähän joukkoon, se linkittyy myös osaan yllämainituista ryhmistä ja organisaatioista Ilja Janitskinin ja MV-lehden kautta. Tässä yhteydessä ei sovi myöskään unohtaa Juha Kärkkäistä, eikä Magneettimediaa – huomioisin myös J. Kärkkäinen Oy:n markkinointilehden KauppaSuomi, joka jakaa edelleen ideologisesti värittynyttä materiaalia, kirjoitukset ovat paikoin hyvinkin juutalaisvastaisia kirjoittajien jälkien johtaessa suurella todennäköisyydellä Vastarintaliikkeen ytimeen. Juha Kärkkäinen kuin myös J. Kärkkäinen Oy on eräs Vastarintaliikkeen tärkeimpiä taloudellisia tukijoita Suomessa, Kärkkäinen-tavarataloketjun toimittaessa tavaroita Vastarintaliikkeen verkkokauppaan. (10)

Vastarintaliikkeellä on ruotsalaisytimen kautta suora linkki Venäjälle RID:iin (Russkoe Imperskoe Dvizhenie) (11), jonka koulutusleirillä ruotsalaisia uusnatseja on käynyt harjoittelemassa ja jonka jälkeen ovat Ruotsissa suorittaneet pommi-iskuja pakolaisia ja vasemmistoryhmiä/-anarkisteja vastaan. (12) Vastarintaliikkeen pahoinpitelystä tuomittu Jesse Torniainen palkittiin taannoin Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Ruotsin ja Suomen jäsenten aktivistipäivillä Ruotsissa, palkinnon luovutti liikkeen ylin johtaja Simon Lindberg. (13) Torniaisen uskollisuus ja rohkeus saivat kehuja. Vastarintaliikkeen toiminta on tyypillistä ääriryhmille, joiden sisäistä yhtenäisyyttä pyritään lujittamaan ja voimistamaan palkitsemalla jäseniä, jotka ovat toimineet liikkeen kannalta erityisen toivottavalla tavalla, usein tämä tarkoittaa sitä, että toimintaan kuviteltua vihollista ja yhteiskuntaa vastaan keinoilla, jotka ovat laittomia. Varsin usein yhteiskunta on myös vihollinen. Samaa taktiikkaa toteuttaa myös Janitskin jakaessaan aiemmin mainitsemiani ”kunniamerkkejä” kannattajille ja tukijoilleen. Ne ovat huomionosoituksia ja palkintoja, joilla tukijat sidotaan entistä tiukemmin häneen.

Tässä kirjoituksessa on kiinnitetty huomiota vain osaan äärioikeistolaisista, kansallismielisistä tai patrioottisista – tai sellaisina itseään pitävistä – ryhmistä ja tahoista. Käytännössä yllä mainitut ryhmät ja organisaatiot, henkilöt ja muut tahot ovat muodossa tai toisessa linkittyneet toinen toisiinsa ja tekevät paikoin yhteistyötä toisten kanssa, kuten Gleb Simanovin -tukimielenosoitus osoittaa. Tässä kohdin ei pidä unohtaa sitä, että kirjoituksessa mainituilla henkilöillä tai heihin suoraan linkittyvillä henkilöillä – kuten Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen Jarmo Ekman – on vastaavasti yhteyksiä verkostoihin, joita kirjoituksessani en ole erikseen nostanut esille. Huhtikuun 27. 2017 SSS-Radion blogikirjoituksessa ”Kuntavaalit eduskuntavaalien kenraaliharjoitus” nostin esille vaikutuskanavia, joita tässä kirjoituksessa ei ole erikseen nostettu esille – osa niistä on ilmiselvästi hybridisodankäynnin välineitä ja tarkoitettu toisenlaiseen vaikuttamiseen nimeä myöten – myös maamme rajojen ulkopuolelle esim. Johan Bäckmanin rekisteröimä Euroopan riippumaton hybridiuhkien tutkimuskeskus yhdistys ry. (9)

Minun on mahdotonta pitää henkilöä, joka lyöttäytyy yllä mainittujen seuraan, millään muotoa Suomen asiaa ajavana tai isänmaallisena henkilönä väittääpä hän mitä tahansa. Tässä verkostossa, jos me sitä sellaiseksi voimme kutsua, aivan liian monen tahon taustalla on henkilö tai organisaatio, josta johtaa jäljet suoraan Venäjälle – eikä millään muotoa tulkinnanvarainen tahi kiistettävissä oleva jälki, vaan selkeä ja suora kuin viivoittimella vedetty. Omalla toiminnallaan nämä henkilöt eivät ole Suomea yhdistävä voima vaan hajottava, heidän tarkoituksensa on horjuttaa yhteiskuntarauhaa ja luoda vihaa ja eripuraa eri ryhmien välille. Eikä edellinen tarkoita sitä, etteikö Suomessa voi kritisoida valtiovallan tai EU:n toimia – kyllä voi ja tarvittaessa pitääkin, merkittävää on se, että kuinka oman kritiikkinsä esittää ja millaiselle ryhmälle viestinsä kohdistaa ja kenen joukoissa seisoo – jos flirttailet Putinille ja samalla kritisoit ”rappeutunutta länttä”, on turha syyttää muita, jos sijoitetaan samaan viiteryhmään Johan Bäckmanin kanssa. Sitä niittää, mitä kylvää!

SuomiMaidanin – nyt jo puretulta – leiriltä on ideologisesti vain askel Itä-Ukrainan kaaokseen ja ”Putinin turisteihin” keväällä 2014 - samat metodit ja sama tarkoitus ja sama herra. He pystyvät vain rikkomaan eivät rakentamaan; he pystyvät vain kylvämään vihaa ja tuhoa – todellista ja henkistä, yhtä tuhoisaa kumpikin.

Suomi ensin! - Путин первым!


Marko


5. Mikä RISI on: https://en.riss.ru/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.