keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Köyhä kuin kirkonrotta, vai rahamies vailla vertaa?


MV-lehden perustaja Ilja Janitskin toisti usein sitä, kuinka ”veitsenterällä” MV-lehden toiminta on rahoituksen puolesta ollut, mainostulojen ohella lehdelle on kerätty varoja erilaisin lahjoituksin – samaa metodia on hyödynnetty myös Janitskinin oikeudenkäynnin rahoitukseen kuin myös ”presidentinvaalikampanjaan” kuin myös mainaamisella eli kryptovaluutan louhinnalla. Erilaisilla boikoteilla sekä aktivismilla oli ymmärtääkseni suurikin vaikutus mainostulojen hiipumiseen.

Oikeudenkäynnin aikana rahoituskysymyksetkin ovat nousseet esille, kuulustelupöytäkirjojen perusteella on pääteltävissä, että kolmantena syytettynä Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin kanssa ollut Asta Tuominen on joutunut vastaamaan eräisiin rahansiirtoja koskeviin kysymyksiin. Tuntemattomaksi jäänyt ”filantrooppikin” nousee esille, henkilö, jolla näyttää olevan rahaa jaettavana ympärilleen hiukan paksummasta lompakosta. Henkilöltä, jonka ”harrastuksiin” kryptovaluutat bitcoinien muodossa kuuluvat. Onko tällä sitten mitään tekemistä sen kanssa, kun tammikuussa uutisoitiin MV-lehden louhivan luvatta kryptovaluuttaa lukijoidensa koneilla:

Sivun lähdekoodista voidaan päätellä, että MV-lehden sivuille on asennettu Coinhive-lisäosa, joka louhii esimerkiksi Monero-kryptovaluuttaa

Sivustolla ei mainita, että käyttäjän konetehoa hyödynnetään kryptovaluuttojen louhintaan.” (1)

Tässä kirjoituksessa aikomukseni ei ole vastata otsikon kysymykseen. Eikä siihen edes voi vastata, ei ainakaan henkilö, joka ei riittävällä tarkkuudella ole tutkinut Janitskinin ja hänen yritystensä rahaliikennettä. Mutta ehkäpä tämä kirjoitus omalta osaltaan pistää lukijan pohtimaan sitä, että missä mennään ja kuka hyötyy kenestä.

Havaintoja MV-lehden rahoitusmuodoista

Seuraavaksi muutamia kuvakaappauksia ja niiden perusteella tehtyjä havaintoja Janitskinin harjoittamasta rahankeräystoiminnasta. Lahjoitustilien sekä joukkorahoitukseen turvautumisen ohella MV-median youtube-tilin kautta on voinut striimien aikana tehdä lahjoituksia, sitäkin kautta on havaintojeni mukaan kertynyt jonkin verran lahjoituksia ainakin oikeudenkäyntikuluihin, mahdollisesti muuhunkin kuluihin. En kuitenkaan ryhdy arvioimaan summia, koskapa MV-median seuraamiseni ei kovinkaan aktiivista ole ollut.

Oma lukunsa on sitten Janitskinin laiton henkilötietorekisteri, jolle on kerätty tietoja mahdollisesti jopa useammasta miljoonasta henkilöstä (yksittäisten henkilöiden tietoja löytyy rekisteristä useampaan kertaan, joten todennäköisesti rekisterissä on olennaisesti vähemmän kuin reilut kaksi miljoonaa nimeä, luku joka reddit.com:in avausviestissä mainittiin). Lukiessani aikoinaan tapauksesta ensimmäistä kertaa reddit.com:in foorumilta, kaikki henkilötiedot oli koottu Janitskinin hallinnoimaan tietokantaan Digial Oceanin virtuaalipalvelimella. (2) Viime aikojen sosiaalisen median jättejä koskettavien kohujen myötä on kenties aiheellista tiedustella, että onko Janitskin voinut hyötyä kyseisestä rekisteristä ansaintatarkoituksessa? Aihetta sivutaan Ylen analyysissa ”Tieto on digiajan valuuttaa – tämän takia jopa miljoonien suomalaisten tiedot kerättiin yhteen” joulukuussa 2015. (3)

Mikäli oikein muistan nämä reddit.com:in aiheen avausviestissä mainitut Janitskinin ”venäläiset ystävät” ovat valkovenäläisiä. Heidän taustojen syvällinen kartoittaminen ei tässä kirjoituksessa ole tarkoituksenmukaista.

MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin on kerännyt venäläisten ystäviensä kanssa laajan henkilörekisterin Suomessa asuvista yksityishenkilöistä ja näiden kotiosoitteista.” (2)

Mihin tarkoitukseen rahat menevät, eli koijataanko naiivia lahjoittajaa?

Lahjoituksia "vaalirahoitukseen" vaiko "lukuaikaan"?

















Janitskinin mukaan MV-lehti tarvitsi tuolloin 10 000 euroa (?) kuukaudessa pysyäkseen elossa, hänen mukaansa vaalirahat ovat kuitenkin täysin eri juttu – herää kysymys, että kuinka hän erotteli ne vaalirahat ja lukuajanmaksut toisistaan, kun kummassakin tapauksessa rahat a) ohjautuivat samalle tilille b) viestinä kummassakin tapauksessa oli ”lukuaika”? No ei kuinkaan, eiköhän tämä ”presidentinvaalikampanja” ollut vain yksi lukuisista keinoista koijata köyhältä rahaa.

Seuraavaksi havaintoja Janitskinin joukkorahoituskampanjoista, jollaisia on ainakin ollut generosity.com sekä indiegogo.com joukkorahoitussivuilla, kummassakin nimellä ”Oikeustaisteluni korruptoitunutta oikeutta vastaan”. (4 ja 5)

Generosityn joukkorahoituksesta, "heikki.wendorf"-nimellä yhteensä 6200 USD lahjoituksia.














Helsingin kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf on toiminut syyttäjänä MV-lehden asian käsittelyssä. Hän muun muassa antoi Janitskinista eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joten siksi lahjoittajana esiintyy ”heikki.wendorf” – kuka hän on, siihen palaamme myöhemmin.


Nyt Janitskinin joukkorahoitus generosity.com:illa näyttää tältä.















Generosityn ohella joukkorahoituskampanja oli aikanaan käynnissä myös IndieGogolla.

Janitskinin, nyt jo suljettu, joukkorahoitus IndieGogolla.

Tonnin (1 000 USD) panostus Iljalle IndieGogon kautta.
















Näiden kahden yllä mainitun joukkorahoituksen kautta Janitskin näyttää keränneen lukijoilta ja tukijoilta yhteensä 12858 Yhdysvaltojen dollaria, edellyttäen, että koko summa on mennyt lyhentämättömänä Janitskinin tilille. IndieGogolla Janitskinilla on ollut käynnissä (ainakin) kaksi kampanjaa, joista toinen hänen nimellä ollut oli ”Ilja Janitskin myy Taisteluni-kirjansa”, joka keräsi pyöreät nolla Yhdysvaltojen dollaria kampanja-aikana.

Tuominen Asta "Hän on tällainen filantrooppi" salaperäisestä henkilöstä, kuva via @Dimmu141.

























Uuninpankopoika Saku Timosen blogin kommentointiosuudessa arveltiin kommentoijan toimesta ”pseudonyymi Wendorfin” olevan Ilja Janitskinin:

Arvaus: Ilja varmaankin lahjoitti tuossa kohtaa itse itselleen rahaa, jotta keräys näyttäisi paremmalta?” (6)

Lukiessani kuulustelupöytäkirjoja Asta Tuomisen osalta, herää ajatus, että onko tämä Generosityn joukkorahoituksen kautta suurlahjoitukset tehnyt ”heikki.wendorf” sekä IndieGogon kautta muista lahjoituksista kooltaan poikkeavan tonnin (1000 USD) lahjoituksen tehnyt ”Panoksia Iljalle Amerikasta. Pian kuivataan suo! tämä, kuulustelupöytäkirjoissa mainittu ”filantrooppi”, jonka todellista henkilöllisyyttä Tuominen ei halua kertoa, ja jonka henkilöllisyyttä en myöskään itse ryhdy nyt spekuloimaan. Generosityn kautta ”heikki.wendorf” lahjoitti yhteensä 6200 USD ja IndieGogon kautta ”Panoksia Iljalle Amerikasta. Pian kuivataan suo!” 1000 USD – kumpikin on summaltaan selkeästi muista lahjoituksista poikkeavia. Ilja Janitskinin omalahjoitus näyttäisi olevan 50 USD, toki on mahdollista, että hän on tehnyt muita lahjoituksia anonyymina manipuloidakseen joukkorahoituksia.

Ilja Janitskin ja Venäjä

Julkisuudessa on käyty keskustelua MV-lehden mahdollisesta Venäjä-rahoituksesta. En nyt ota sellaisen olemassa oloon kantaa, sen sijaan Ilja Janitskinin ja MV-lehden sekä Venäjän presidentinhallinnon alaiselle RISS:lle (RISI) työskentelevän Johan Bäckmanin välillä on olemassa oleva päivänselvä kytkös. Mielestäni sosiaalisessa mediassa on ajoittain kiinnitetty liikaakin huomiota MV-lehden ”Venäjä-rahoitukseen”, jolloin pimentoon jää se, että tuki voi olla muutakin kuin suoraa taloudellista tukea rahoituksen muodossa. Eräissä tapauksissa tällainen epäsuora, ei-taloudellinen-tuki, voi olla tuen antajan kannalta järkevämpää (sekä turvallisempaa).

Kuten olettaa saattaa kuulusteluissa Johan Bäckmanin nimi nousi esille, kuulusteluissa esitettiin kysymys ”Kuka on Bäckman?” Johan Bäckmania kuvattiin ”Venäjä tyypiksi” ja mietittiin, että hän toisi kansainvälistä näkyvyyttä Janitskinin tapaukselle. Bäckman kertoi itse MV-median striimillä ”Vieraana Johan Bäckman -- Mikä mies on Bäckman?” tavanneensa Janitskinin ensimmäisen kerran Andorrassa. (7)

Kuulustelupöytäkirjasta, kuva via @Dimmu141.
















Mutta toimivia linkkejä on muitakin kuin Janitskin ja Bäckmanin kahdenkeskinen linkki. Kaiken esille nousseen perusteella voidaan todeta, että Janitskinin muista kumppaneista – näistä ns. kansallismielisistä – Marco de Wit on vieraillut venäläisten miehittämässä Itä-Ukrainassa tavaten kesällä 2016 muun muassa suomalaispropagandisti Janus Putkosen (DONi-Newsin ”päätoimittaja”) kuin myös Johan Bäckmanin. Toimintaa ja yhteistyötä voidaan pitää muunakin kuin ”harmittomana hengailuna”. Oma numeronsa tässä kokonaisuudessa on Janus Putkosen Janitskinille tekemä tarjous turvapaikasta Donetskin ”kansantasavallassa”, jota voitaneen pitää enemminkin tuenosoituksena kuin konkreettisena toteuttamiskelpoisena ehdotuksena.

Taisipa jäädä vain aikomukseksi tämä turvapaikkahakemus.


























* * *

Kirjoittaessani tätä, olen hyötynyt suunnattoman paljon lukuisien henkilöiden/tahojen aktiivisuudesta, niinpä mielelläni lausun kiitokseni tälle joukolle aktiiveja, kuten @Dimmu141 ja @Rusbuster, Janne ”Rysky” Riiheläisen havainnot ovat myös auttaneet minua suuresti!

Marko



7. https://www.youtube.com/watch?v=OkwFzvMLgVU (ajasta 30:20 eteenpäin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.