Verkkohäirintä, vähemmälle huomiolle jäänyt Ukrainan tukijoiden riesa

 

eli havaintoja Yleisradion artikkelin innoittamana

Kirjoitin lyhyen twiittiketjun verkkohäirinnästä Yleisradion tänään julkaiseman Suomalaiset vapaaehtoistaistelijat joutuivat rajujen syytösten kohteeksi venäläisillä propagandasivustoilla -artikkelin seurauksena. Yleisradion artikkeli käsitteli tärkeää, mutta vähäiselle huomiolle jäänyttä aihetta, nimittäin suomalaisten Ukrainassa sotivien vapaaehtoistaistelijoiden joutumista rajujen syytösten kohteeksi venäläisillä propagandasivuilla. (1) Tässä kirjoituksessa laajennan muutaman twiitin ketjua hiukan, taustoittaen havaintojani ja kokemuksiani konkreettisin esimerkein.

Valokuva Yleisradion verkkosivulta, 26. maaliskuuta 2023.

On ymmärrettävää, että tällaisen häirinnän kohteeksi joutuminen kirpaisee, kuten se tekee vapaaehtoistaistelija Topi Huhtalaa. Luonnollisesti tällainen häirintä on vastenmielistä, mutta samalla oli (on) odotettavissa, että Venäjä pyrkii myös tällä tavalla vaikuttamaan kohteeksi valittuun henkilöön – eikä vain häneen vaan myös hänen lähipiiriinsä. Voisin kuvitella, että rintamaolosuhteissa tällaisen häirinnän ja vaikuttamisen kohteeksi joutuminen ei niin paljoa häiritse, mutta se voi ikävällä tavalla iskeä vasten kasvoja, kun on palannut kotiin (tai on lomilla).

Omien kokemusteni perusteella näkisinkin, että tarkoitus on yrittää vaikuttaa pidempikestoisesti mutta etenkin siten, että häirintä alkaa jossain vaiheessa vaikuttaa myös lähipiirin elämään – jos ei muuten niin ikävien uutisten tai spekulaatioiden muodossa. En myöskään sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, etteivätkö syytökset leviäisi telegram-tileiltä myös muille alustoille, kuten vasta- ja vihamedioihin enemmän suomen kieliselle yleisölle kohdennettuna.

Erinomaisessa teoksessaan Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta Jessikka Aro esitteli, kuinka ”mätä silli” -metodilla ihminen (kohde) leimataan:

”Mätä silli viittaa pahan hajun hieromiseen kohteen vaatteisiin. Tekniikka perustuu väärien ja skandalöösien väitteiden levittämiseen, jotka halutaan ujuttaa mahdollisimman laajaan julkiseen keskusteluun. Tekniikan onnistuessa syytetyn nimeä ja hänen kytköstään skandaaliin toistetaan niin pitkään, että kohteen nimi ryvettyy, alkaa haista pahalle”. (2)

Ja mikäpä olisikaan pahempi, väärä ja skandaalimainen väite, kuin epämääräinen vihjaus ja syytös osallisuudesta sotarikokseen? Tässä kohdin on huomioitava se, että väitteellä ei tarvitse olla mitään totuuspohjaa; logiikka on myös turha etsiä. Sillä ei ole merkitystä, että venäläiset ovat tehneet mittaamattomasti enemmän sotarikoksia, ja ovat syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Ei, nämä ovat täysin merkityksettömiä tapahtumia tässä asiayhteydessä! On muistettava, että ainakin osa näistä propagandan ja valheiden levittäjistä kokee itsekin olevansa sodassa länttä vastaan, josta he etsivät oikeutuksen teoilleen (itse asiassa kaikille Venäjän teoille).

Tällä hetkellä kymmenet suomalaiset yksityishenkilöt ja yhdistykset osallistuvat näkyvästi Ukrainan tukemiseen, joukossa on Huhtalan kaltaisia vapaaehtoistaistelijoita (vai ovatko he sotilaita, kun ovat osa Ukrainan asevoimia ja sitä tukevia organisaatioita), minkä tähden on luonnollista, että Venäjä tukijoineen pyrkii vaikuttamaan myös heihin erilaisin keinoin. Perättömien väitteiden ohella Yleisradion artikkelissa nostettiin esille omat sosiaalisen median kanavat. Huhtala kertoo saaneensa uusnatsi- ja murhaaja -kommentteja Instagramissa.

Muistetaan mitä Keir Giles kirjoitti uusimmassa teoksessaan:

”Ylipäätään on valtaisa virhe olettaa, että kukaan olisi liian merkityksetön voidakseen olla Venäjälle kohde, etenkin verkossa”. (3)

Mutta tämä suurempi joukko voi tavallaan suojella kohteita tällaiselta vaikuttamistoiminnalta, vaikuttamispyrkimysten kohdistuessa laajemmalle alalle. Ryhmissä kohteiksi joutuneet voivat tukea toinen toistaan, jos kokevat vaikuttamis- ja häirintäyritysten vaivaavan liiaksi mieltä. Toivottavasti tällainen likainen toiminta on huomioitu myös erilaisissa yhdistyksissä, sellainen voi tulla monelle täytenä yllätyksenä, kun on vilpittömästi ja hyvää hyvyyttään lähtenyt mukaan toimintaan halutessaan auttaa hädässä olevia. Valitettavasti on todettava, ettei Venäjän operaattoreille sillä ole mitään väliä toimiiko kohde siviileille kohdistettavan hätäavun piirissä tai tukeeko hän vapaaehtoisjoukkoja tms. Heille kaikki ovat kohteita, aivan kuten sotilaille kohteita ovat sotilaallisten kohteiden ohella siviili-infrastruktuuri. Loppujen lopuksi tällaisen häirinnän ja vaikuttamisen kohteeksi voi joutua näennäisen vähäisestä syystä, esim. lähipiiriin kuuluu henkilö, joka on tavalla tai toisella näkyvästi toiminnassa mukana. 

Kokemusteni perusteella perhettä ja lähimpiä ystäviä kannattaa suojella somessa, jos ryhtyy näkyvämpään toimintaan Ukrainan tukemiseksi. Ihan kaikkea ei ole enää järkevää jakaa sosiaaliseen mediaan, ei ainakaan omalta (nimetyltä) tililtä. Häiriköt voivat myös yrittää soluttautua sosiaalisen median kautta ns. kaveripiiriin ja sitä kautta onkia lisää tietoja kohteesta. Häirinnän aktiivisimpina aikoina sain lukuisia ”kaveripyyntöjä” Facebookiin. Näitä yhdisti se, että tilit oli laadittu harkitummin, kuvat oli kaapattu maanpuolustusaiheisilta sivuilta tai artikkeleista jne. (tarkastin näitä kuvia Googlen kuvahaulla).  Turvallisuusnäkökulmatkin kannattaa huomioida, pidettävä mielessä se, että häirintä voi myös siirtyä jossain vaiheessa verkosta todelliseen – oikeaan – elämään. Anonyymitilin käyttö voi tietyissä tapauksissa olla perusteltua.

Mikäli häirintä etenee pidemmälle, edessä voi myös olla tilanne, jossa kohteesta ryhdytään tekemään valetilejä sosiaaliseen mediaan, joita käytetään joko harhauttamiseen tai joille postitetaan kyseisen henkilön nimissä hyvinkin harhaista materiaalia (esim. kuvamanipulaatioita; kolmannen osapuolen ottamia kuvia, jotka esitetään kohtaan ottamina ja jakamina jne.) Näiden tilien kautta voidaan yrittää kontaktoida kohteen lähipiiriä ja tuttavia ja viestinnän kautta mustamaalaamaan kohde heidän ja lopulta myös kolmansien osapuolten silmissä. Työpaikkojakin saatetaan yrittää jäljittää, ja levittää työyhteisöön ikäviä juoruja.

Kokemusteni mukaan Suomessa poliisi on myös hyvin haluton tutkimaan sellaisia häirintätapauksia, joissa taustalla on yksi tai useampia anonyymitilejä, vastaus on usein ”Ei ole aikaa, eikä resursseja”. Tästä huolimatta suosittelen tutkintapyynnön tekemistä ainakin sellaisessa tapauksessa, jossa häirintään liittyy terveyteen tai henkeen liittyvää uhkaamista.

Valitettavasti pitkälle viedyn häirinnän kohteeksi joutuminen on tuttua minullekin, kirjoitan tavallaan kokemusasiantuntijana. Minusta on tehty valetilejä, minuun on kohdistettu pitkäkestoista häirintää sosiaalisessa mediassa, kotiosoitteeni on yritetty selvittää ja ainakin kertaalleen onnistuttu siinä jne. Minuun on yritetty vaikuttaa vihjaamalla, että jotain voi tapahtua ukrainalaisille tuttavilleni, myös heidän kotipaikka on koetettu selvittää.  Tähän tehtävään on valjastettu henkilöitä myös ulkomailta, viestiä on levitetty pro-Kreml ryhmiin jne. Minuun kohdistuvan häirinnän aktiivisin – näkyvin – vaihe on (ilmeisesti) jo päättynyt. Nyt kirjoittamiseeni ja aktivismiini koetetaan vaikuttaa muin toimin (esim. tekemällä tutkintapyyntöjä poliisille, ja toivomalla, että niiden seurauksena lopettaisin tietyistä aiheista kirjoittamisen). Tämän häirinnän taustalla on luonnollisesti Venäjän hyväksi työskentelevät henkilöt ja ryhmät. Seuraavaksi muutama kuvakaappaus esimerkkinä minuun kohdistuneesta häirinnästä, kuvakaappauksiin olen laatinut lyhyen kuvauksen tapahtumasta/ havainnosta.

Kiinnostavaa tässä kokonaisuudessa oli (on) se, ettei Twitter ryhtynyt merkittäviin konkreettisiin toimiin raportointieni seurauksena (pois lukien muutaman yksittäisen twiitin poisto raportointini seurauksena, mikä on lopulta olematon määrä verrattuna niihin tuhansiin twiitteihin, joita tililtä/ tileiltä kaikkiaan twiitattiin). Tiliä ei pidetty identiteettivarkauksena, eikä häirintänäkään, ei vaikka tilin taustalla ollut henkilö (taho) käytti lukuisia oman tilini kuvia twiiteissään. Häirintänä ei nähty edes sitä, että henkilö selvästi pyrki saattamaan suuremman joukon tietoon asuinpaikkani ynnä sanallisen kuvailun avulla synnyttämään kuvan, että jonkun olisi ehkäpä hyvä käydä vierailulla luonani. Eipä poliisikaan sen paremmin suoriutunut, jonka jälkeen ymmärsin, että Suomessa kohde jää näissä tapauksissa liian usein hyvin yksin. Toivottavasti vastaava ei toistu tänään, heidän kohdalla, jotka (tahtomattaan) joutuvat verkkohäirinnän kohteeksi, tai joista ryhdytään levittämään räikeitä valheita verkkoon. Puhumattakaan, että mukaan vedetään lähipiiriä, jotka ovat kenties vielä huonommin valmistautuneita tällaiseen.

Näin loppuun vielä totean, että terminä häirintä on aivan liian vähättelevä. Toiminnan skaala voi olla hyvinkin laaja, osan ollessa häirintää, mutta äärimmilleen vietynä kyse on psyykkisestä väkivallasta, de-humanisoinnista, jolla kohde yritetään nujertaa henkisesti. Ikävimmillään kyse ei ole vain fyysisen väkivallan uhasta vaan fyysisestä väkivallasta, joka kohdistuu kohteeseen, ja jonka kimmokkeena häirintä ja valheelliset viestit ovat. 

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20023826 

2. Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 168.

3. Keir Giles, Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee s. 252.

Luonnollisesti suosittelen lukemaan Jessikka Aron sekä Keir Gilesin teokset. Valitettavaa on, että Jessikka Arokin on joutunut hyvin laajakestoisen ja pitkäaikaisen häirinnän kohteeksi, hänenkin tapauksessa voidaan sanoa jälkien johtavan ”sylttytehtaalle” eli Venäjän operaattoreihin ja ”auliisiin apureihin”.

#StandWithUkraine