Huomioita Keir Gilesin teoksesta ”Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee”

 

Jyväskyläläinen Docendo julkaisi marraskuun lopulla käännöksen arvostetun Venäjä-tuntija Keir Gilesin ajankohtaisesta Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee -teoksesta. (1) En kuitenkaan ryhdy arvioimaan Gilesin teosta, koska siitä on kirjoitettu lukuisia arvioita minua osaavampien toimesta. Sen sijaan luon silmäyksen teokseen poimien sieltä yksittäisiä tahi laajempiakin kokonaisuuksia, sellaisia, jotka kirjaa lukiessani herättivät minut pohtimaan tapahtumien kulkua tarkemmin. Luonnollisestikaan en pysty tässä kirjoituksessa riittävän kattavaan tarkasteluun aiheen laajuuden ja teoksen monipuolisuuden vuoksi – raapaisen pintaa, valitettavasti.

Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee.

Docendon toimesta julkaistiin reilut pari vuotta sitten suomennettuna Keir Gilesin edellinen teos ”Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä”. Tuolloin koronapandemiakin oli jo rantautunut Suomeen, jonka seurauksena Gilesin teoksen julkistustilaisuus peruttiin, Ukrainassakin oli sota – oli sodittu jo keväästä 2014 lähtien, mutta tuskin saatoimme kuvitellakaan millaiseksi meno seuraavina kuukausina ja vuosina Suomessakin muuttui ”pimeiden voimien” koettaessa kääntää kansaa toinen toistaan vastaan (pienimuotoisesti onnistuenkin siinä) koronapandemian ja rokotusten varjolla. Monen projektin taustalta löytyi henkilöitä, joista osalla oli (ja on edelleen) hyvin tiiviit yhteydet Venäjän valtioon.

Maailma, jonka Keir Giles Moskovan opeissa piirsi, osui ikävän lähelle oikeaa. Ikävä kyllä päättäjät lännessä eivät ottaneet teoksesta opikseen, he eivät muuttaneet toimintatapaansa vaan jatkoivat suhtautumista Venäjään, kuin se olisi ihan mikä tahansa naapurivaltio. Gilesin uusimman teoksen, Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, ilmestyessä suomeksi tilanne Ukrainan rintamilla ei ollut aivan niin lohduton, mitä se oli puolivuotta sitten. Mutta edelleenkään meidän ei pidä tuudittautua Venäjän suhteen siihen, että pahin on jo takana, että olemme jo voiton puolella. Ei missään nimessä, aivan kuten Giles teoksessaan toteaa –

Moskovan kyvyttömyys ryhtyä normaaleihin yhteistyösuhteisiin on ollut hätkähdyttävän johdonmukaista ei vain vuosikymmeniä vaan vuosisatoja. Siksi näyttää täysin järkeenkäyvältä, että tuo kyvyttömyys jatkuu tulevaisuudessakin. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjä on lännelle ongelma myös jatkossa. (s. 345.)

Mikäli hyväksymme tämän tosiasian, on meidän ehkäpä hiukan helpompi perustella se, miksi ryhdymme tekoihin, joita teoksessakin nostetaan esille, miksi heräämme ruususen unesta ja ryhdymme reagoimaan tarvittavalla tavalla Venäjän vihamielisiin tekoihin ja etsimään niihin pitkän aikavälin ratkaisua. Meidän on kyettävä tunnustamaan se, että Venäjän synnyttämä haaste ja ongelma on paljon Ukrainaan kohdistunutta brutaalia hyökkäyssotaa suurempi. Venäjän valtaapitävien näkökulmasta suurin uhka on vapaa, demokraattinen länsi – hyväksyessämme tämän, meillä ei pitäisi olla mitään ”ruusunpunaisia” kuvitelmia Venäjästä.

Kirjan teemana on selkeästi se, että olemme kerta toisensa jälkeen aliarvioineet Venäjän, olemme myös aliarvioineet sen, millaisin resurssein Venäjä on valmis kohdistamaan voimaa erilaisiin henkilöihin (kuten Giles teoksessaan kuvaa, Venäjän kohteiksi saattavat päätyä ihan tavalliset ihmiset, jotka kirjoittavat jotain Venäjästä tai toimivat sen etujen vastaisesti, mikä on nähty myös Suomessa – selkeimmin Jessikka Aroon kohdistetussa vainoamisessa ja psyykkisessä väkivallassa). Tavallaan kuulun myös itse tähän joukkoon, ja toisaalta omakohtaisesti olen saanut havaita sen, etteivät viranomaisemme ainakaan joitain vuosia sitten kyenneet hahmottamaan sitä, uhkaa, joka tavalliseen yksilöön saattoi kohdistua. Ehkäpä sitä ei edes osattu ottaa vakavasti, vaikka minuunkin kohdistuneen häirinnän taustalta olevia tahoja olen onnistunut yksilöimään (ja nimeämään). Pidän myös oudoksuttavana, ettei Jessikka Aroon kohdistuneessa häirinnässä (ainakaan julkisuudessa) kertaakaan viitattu Venäjän valtion mahdolliseen osallisuuteen (välillisesti), vaikka selvästi toiminnassa oli havaittavissa ne piirteet, joita Keir Giles nosti esille, ja joiden jäljet johtavat Venäjälle.

Sama kuvio oli myös havaittavissa Jessikka Aron teoksen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta muiden esimerkkihenkilöiden kokemusten kohdalla – Venäjä nousi esille, niinpä onkin outoa, ettei Pietarin trollitehtaasta kirjoittaneen suomalaistoimittajaan kohdistuneen häirintä- ja likakampanjoinnin yhteydessä nostettu (julkisesti) esille Venäjän valtion mahdollista osallisuutta kampanjan taustalla.

Kuvakollaasi minuna esiintyneestä trollitilistä havaintoineen.

Minuun kohdistettu häirintä alleviivaten osoittaa Keir Gilesin teoksessaan alleviivaaman toteamuksen oikeaksi –

”Ylipäätään on valtaisa virhe olettaa, että kukaan olisi liian merkityksetön voidakseen olla Venäjälle kohde, etenkin verkossa”. (s. 252)

Häirintä on todennäköisesti seurausta kahdesta tapahtumasta. Ensinnä siitä, että ryhdyin jo hyvin varhain (v. 2014 puolella) antamaan lausuntoja ja kirjoittamaan havaintoja Virossa toimivalle suomenkieliselle radioasemalle – SSS-Radiolle, ja nimenomaa Itä-Ukrainassa käynnissä olleesta sodasta, elämästä venäläisten kontrolloimassa Donetskissa ja miehittäjän sekä apureidensa toteuttamista rikollisista tai propagandistisista operaatioista kaupungissa (ja laajemmin miehitetyillä alueilla). Toiseksi tekemästäni, Johan Bäckmaniin ja Janus Putkoseen kohdistuneesta tutkintapyynnöstä. Luonnollisesti tuolloin edelleen jatkunut havaintojen ja raporttien laatiminen SSS-Radiolle ja myöhemmin blogien kirjoittaminen ei ainakaan vähentänyt minuun kohdistunutta kiinnostusta Venäjän pikkuapureiden mielissä.

Gilesin teoksessa esille nousee teemana myös Venäjän moninaiset ”pikkuapulaiset”, jollaisista meillä Suomessakin on runsaasti kokemusta. Jokaisen kohdalla ei luonnollisesti voida sanoa, että he ovat ideologisesti putinisteja, tai että he välttämättä edes ajattelevat ajavansa Venäjän etua. Taustalla voi olla erilaisia vaikuttimia, joiden summauksena heidän toimintansa myös hyödyttää suoraan tai välillisesti Venäjää (ja tämän tähden päätyvät vaikutuksen kohteiksi).

Vähäisten tekijöiden ja someagitaattoreiden rinnalla janan toisessa päässä ovat sitten entisten pääministereidemme, Esko Ahon ja Paavo Lipposen, kaltaiset henkilöt, jotka kuuluvat samaan sarjaan Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin kanssa ajaessaan avoimesti Venäjän etua joko antaessaan kasvot venäläisille yrityksille tai lobatessaan venäläisten, kansallisten intressien ajamisen kannalta, tärkeitä projekteja Euroopassa (ja laajemmin lännessä). 24. helmikuuta saakka heidän toiminnassansa ei nähty suurempia ongelmia – poikkipuoliset sanat ohitettiin joko vaikenemalla tai kiivailulla ja vetoamalla toiminnan laillisuuteen. Näennäisesti toiminta oli laillista, niin kauan kun varastetuilla rahoilla toimintaa voi yleensäkään pitää laillisena, puhumattakaan tällaisen edustamisen ja toiminnan korruptoivasta vaikutuksesta. Sitä ei voi kiistää, etteikö venäläinen raha ole korruptoinut myös eurooppalaisia instituutioita – mikä on tilanne Suomessa? Tausta huomioiden, pidän hyvin hämmentävänä, että Esko Aho sujahtaa yhdestä roolista toiseen kuin tyhjää – venäläisen Sberbankin hallintoneuvoston jäsenyydestä suomalaisten suuryritysten perustaman teollisuuden Kiina-toimiston,  China Office of Finnish Industries, hallituksen puheenjohtajaksi. (2) Jotain tämä kertoo yhteiskunnastamme, eikä välttämättä mitään positiivista.

Valitettavasti lännestä löytyy vieläkin korkeassa asemassa olevia poliitikkoja ja päättäjiä, kuten Saksan nykyinen liittokansleri Olaf Scholz ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joiden toiminta ja lausunnot myötäilevät liiaksi Venäjää, avaten sille näin mahdollisuuden (pitkällä aikavälillä) vaikuttaa ja lyödä kiilaa eurooppalaisten valtioiden välille. Gilesin teoksessakin nostetaan esille (lukuisia kertoja) usein mainittu havainto fundamentaalisesta erosta suhtautumisessa Venäjään ja sen muodostamaan uhkaan Venäjän lähialueilla sijaitsevien valtioiden ja etenkin Saksan sekä Ranskan välillä. Tämän vuoden helmikuuhun saakka virallinen linja Suomessakin myötäili Saksan linjaa, 24. helmikuuta jälkeen poliitikkojemme ja päättäjiemme on ollut pakko tunnustaa Baltian maiden olleen oikeassa ja meidän väärässä. (3) Toivottavasti ymmärrys vallitsevasta tilasta on pysyvä Suomen ja Baltian maiden välillä – meidän on parempi kuulla heitä kuin Saksaa, mitä tulee suhtautumisessa Venäjään.

Luonnollisesti voin suositella Keir Gilesin teosta. Sen ohella, että teos on tarkkasilmäinen on se myös kiehtovasti kirjoitettu, ja jossa on hyödynnetty oivallisella tapaa erilaisten asiantuntijoiden lausuntoja ja haastatteluja (myös suorina lainauksina, jolloin tulkinnanvaraa ei jää). Teos on myös luonteva (ja tarpeellinen) jatko hänen edelliseen teokseensa Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä. Mikäli läntiset päättäjät lukevat teokset, toivon heidän ottavan neuvosta vaarin.

Joutsenlammen hengessä parempaa vuotta 2023 toivoen!

Ja kuten kirjoitukseni ensimmäisessä kappaleessa viittasin, tämä on vain pintaraapaisu Gilesin monipuolisen teoksen tarkastelussa. Kukin sen osa ansaitsisi vähintäänkin tämänlaajuisen tarkastelun; todennäköisesti kirja kuluukin hiirenkorville käsissäni alkaneen vuoden kuluessa, josta kiitos kuuluu kiehtovan kirjan ohella Venäjälle imperialistisine (barbaarisine) pyrkimyksineen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://docendo.fi/sivu/tuote/venajan-sota-jokaista-vastaan-ja-mita-se-sinulle-merkitsee/4435963

2. https://www.hs.fi/talous/art-2000009176309.html 

3. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009025333.html 

Lainaukset Keir Gilesin teoksesta Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, sivuilta:

345, 252.